6 kk valokuvaajana

Postaus on sikäli hieman myöhässä, että valokuvaajana on tullut tehtyä töitä nyt jo seitsemän kuukautta, aloitin nimittäin syyskuussa. Toisaalta olin yli kuukauden pois, eli itse kuvaamista on tosiaan vasta 6kk takana. Vuosi oli poikkeuksellinen monella tapaa, erityisesti koronan takia ja vaikea on arvioida oikeasti sitä kuinka erilaista olisi ollut, jos alku olisi ollut erilaisena vuonna.

Kuitenkin, mut on positiivisesti yllättänyt alkutaipale! Asiakkaita on ollut tosi mukavasti vaikka en ole missään mainostanut palvelua, omien kanavien ulkopuolella siis. Toki mulla on hieman eri lähtökohta aloittaa mun seuraajamäärällä, kun se on jo itsessään ison yleisön kautta markkinointiväylä ja iso osa asiakkaistani on varmasti ollut ihan mun seuraajia, eli olen kyllä tosi onnekas ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Onhan se ihan eri asia lähteä ns. “tyhjästä” kuin mun seuraajamäärällä, joten helppohan mun on sanoa, etten ole “joutunut markkinoimaan”.

Lähdin tähän myös sillä ajatuksella, että katselen puoli vuotta miltä tuntuu tämä kuvaaminen työnä, ilman tavoitteita ainakaan rahapuolella, ja ilman varsinaista “yrityssuunnitelmaa” vaan haistellen, miten menee. Mä rakastan valokuvausta, se on musta aivan ihanaa, ja lasten kuvaaminen ihan parasta ikinä! Siksi halusin kokeilla, että tuntuuko se siltä myös työnä, vai lähteekö siinä into valahtamaan pois. ADHD-opetteluni on auttanut mua ymmärtämään, kuinka impulsiivisesti teen päätöksiä sen suhteen, mitä teen ja sitten tulee jossai vaiheessa se into vastaan. On ollut opettavaista näin aikuisena opetella itseään uudelleen. Joten tähän projektiin lähdin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä niin, että olen oikeasti lähtenyt avoimin mielin järkevästi ilman paineita, että “tästä tulee ihanaa!!”.

Mutta tosiaan, puolen vuoden tilannekatsaus. Miten on mennyt?

Ihanasti! Tämä on ylittänyt odotukseni ja olen tosi onnellinen, että lähdin kokeilemaan. Mulla on ollut onni, että on ollut paljon asiakkaita ja paljon kyselyjä ja oon jo puolessa vuodessa laajentanut “valikoimaani” sikäli, että oon kuvannut asiakkaiden ehdotuksesta niin eläin-kuvia kuin boudoir-kuvia kuin newbornejakin jo aika monet. Ja jopa ensimmäiset hääkuvaukset on varattu kesälle jo, vaikka alkuun ajattelin, etten uskalla kuvata häitä. Päivitin vähän aikaa sitten nettisivujani, hieman uusia paketteja sinne ja kävin läpi järjellä vähän hintojakin.

Mulla on tässä pidemmän ajan ollut luonnoksissa postaus yrittäjyyden kustannuksista ja kuluista sekä miten hinnoitella itseään, eli en mene siihen sen enempää miksi ja mitä yrittäjän tulisi veloittaa. Sen verran sanon, että verrattain muihin töihin, valokuvaus on se, jossa jään vähimmälle tulotasolle ja se on jatkuvasti ollut sellaista kahden ääripään pohdinnan ajatusta. Mun ihan kalleinkin peruspakettini kustantaa 350 € sisältäen valmiit kuvat ja siinä on kuvausaikaa varattu kuvauksesta riippuen 90-120 min yleensä. Tää tarkoittaa yleensä työaikana n. 6-8 tuntia. Kuvausta edeltävät asiat vie yleensä yhden työtunnin ainakin varausmaksulaskutuksine ja asiakkaan kanssa yhteydenpitoine. Sitten on itse kuvaus, joka on yleensä n. 2 tuntia vähintään valmistellen kuvauspaikan. Kuvausten jälkeen tulee koevedosten valinta asiakkaalle, sitten asiakkaan valittua lopulliset kuvat, editointi ja kuvien toimittaminen asiakkaalle, laskutuksen täsmääminen jne. Tuo 350 € sisältää myös ALV:n. Yleisimmin mun kuvaukset on 100-200 €:n välissä, sillä tuo on tosiaan kalliimpien peruspakettieni hinta tuo 350 ja siihen sisältyy yleensä 10-25 viimeisteltyä kuvaa kuvauksesta riippuen. Kuten sanoin, verrattuna muihin töihini, tämä on “halvinta” työaikaani. Ja kun on kaksi pientä lasta, joista toinen on kotihoidossa, jos panostaisin talousasioihin ykkösenä, tästä olisi luovuttava tai hintoja nostettava. Yrityksen tavoite on kuitenkin aina tuottaa voittoa tai yksityisyrittäjällä vähintäänkin tuoda palkan tilille.

Hintojen nostaminen kuitenkin sotii mun alkuperäistä ajatusta vastaan. Mä nimittäin lähdin tähän sillä ajatuksella, että haluan ehdottomasti tarjota laadukkaita kuvia sellaiseen hintaan, että useampi perhe pystyy niihin menemään. Itselle ihan tärkeimpiä on nuo meidän omat ammattikuvaajan ottamat kuvat ja sikäli haluan tuottaa työlläni jotakin, mistä on iloa perheille. Samalla kun itse nautin hurjasti töistäni! Koko tänä aikana mun kokemuksiin ei ole mahtunut kuin yksi hankala asiakas, mikä on jopa yllättävää kun kommunikointi on usein viestein netissä ja asiakaskuntana usein pienten lasten vanhemmat, eli kiire ja usein unettomat yöt painavat varmasti itse kutakin. Ei voi olla kuin kiitollinen siitä, kuinka ihania asiakaskohtaamisia on ollut! Tässä ollaankin koko ajan tän ongelman äärellä, kuinka tehdä tätä niin, että se kannattaa, mutta samalla niin, että se on perheille järkevän hintaista. Voin rehellisesti sanoa, että jos voittaisin lotossa, jatkaisin kuvaamista, koska se on niin kivaa! Mutta koska en ole voittanut lotossa, niin pakko miettiä sitäkin puolta, että olen toinen nelihenkisen perheen maksajista, joten jos otan aikaa pois perheeltäni ja pieniltä lapsilta, on sen oltava sen arvoista. Vapaaehtoistyölle jäänee joskus tulevaisuudessa aikaa enemmän.

Oon ollut hirvittävän iloinen kun multa on ostettu usein lisäkuvapaketteja ja kun samat pienet ovat tulleet kuvauksiin jo kahdesti tai peräti kolmasti tänä aikana! Ja niin ihania asiakaspalautteita olen saanut, että apua. En yleensä julkaise niitä koska itsestäni niiden lukeminen tuntuu jotenkin myötähäpeää aiheuttavalta muilla yrittäjillä, en tiedä edes miksi. Niistä yleensä saa parhaiten ajatusta siitä, mitä kuvissa ei näy, eli itse kuvaustilanteesta. Pitäisi aktivoitua pyytämään asiakkailta testimonialseja, niin saisi niitä sinne sivuillekin fiksummin esiin. Itselleni se on kuitenkin merkannut paljon ja yksi ihanimpia muistoja oli kun jossain lastenvaate-ryhmässä oli keskustelu päiväkoti-kuvissa ja siellä joku kertoi omista kokemuksista, joita oli “onneksi pelastanut” kuvaajan joulukuvat ja siinä oli mun ottama kuva! Olin ihan häkeltynyt ja jotenkin niin iloinen vaan tuollaisesta 🙂

Mut on yllättänyt jopa se, kuinka hyvin on tähän mennessä mennyt. Kopkop. Koko aikana on ollut yksi lapsi, josta en saanut yhtään hyvää kuvaa, kun hän ei uskaltanut äidin sylistä pois. Äiti oli uumoillut tätä aiemminkin, eikä suostunut edes ottamaan varausmaksua takaisin. Kuvauksia on ollut superhelppoja ja vähän hankalampiakin, mutta aina on saatu kivoja kuvia muutoin. Oon tykännyt hirveästi tästä roolista. Olen se kiva täti, jolla on kaikkea jännää pallomerestä ilmapalloihin ja nätteihin mekkoihin ja lapset varsinkin tulee kuvauksiin hirvittävän uteliaina, kiinnostavina ja yleensä vaan tosi avoimina. On ollut ihanaa osata hurmata joku pieni hymyilemään vakavuuden keskellä tai saada lapsi kikattamaan epäluontevassa ympäristössä pienen alun jännittämisen jälkeen. On ollut ihana saada pidellä vastasyntyneitä ja ylipäätään päästä ikuistamaan ihania perhekuvia ja -hetkiä. Oon ollut tosi yllättynyt kuinka paljon tykkään kuvata myös pelkästään aikuisia ja tuntuu, että tekisi hirveästi mieli päästä kuvaamaan kaikenlaisia rakkauteen liittyviä kuvia kuten kihloja, odotusta ja boudoir-kuvia vieläkin enemmän. Alkuun näin itseni enemmän vain lasten ja perheiden kuvaajana, mutta sittemmin olen innostunut kaikesta muustakin koko ajan lisää.

Mitä tulee omiin taitoihin, niin kyllä sen eron huomaa, mitä tapahtuu kun kuvaa 6kk maksavia asiakkaita. Mun editointi on kehittynyt 6 kuukauden aikana tosi paljon, oon käyttänyt siihen paljon aikaa ja opetellut ja opetellut ja opetellut lisää. Oon ostanut uuden objektiivin ja kalustoa tiivistänyt kahteen luottolinssiin aina kuvauksissa ja tuntuu, että kamerankäsittelykin on vahvistunut tosi paljon. Nyt kun katson 6kk takaisia kuvia, olen superkiitollinen silloin asiakkaikseni tulleille, mutta samalla vähän pahoillani, koska ovat saaneet kyllä heikompaa laatua kuin nyt keväällä kuvatut. Editointi on muuttunut niin paljon ja olen oppinut ehkä myös kuvaustilanteessa käyttämään eri kulmia ja mahdollisuuksia paremmin. Ei pitäisi olla pahoillaan, kehitys tapahtuu tekemällä ja se on hyvä juttu. Mutta silti, itse huomaan lopullisissa kuvissa sen verran ison eron, että tekisi mieli “uudelleenkuvata” viime syksyn asiakkaistani osan ainakin 😀

6 kuukauteen mahtuu siis paljon onnistumisia, paljon ilon hetkiä, yllättävän vähän mitään turhauttavaa tai negatiivista ja paljon ihania lapsia ja aikuisia, jotka ovat kävelleen kamerani eteen tänä aikana. Olen erittäin iloinen siitä, että aloitin tän silloin puoli vuotta sitten ja odotan kevät- ja kesäkautta tosi paljon! Miljöössä kuvaaminen on mun suosikkijuttuni!

Toki pandemiavuosi vaikuttaa monien perheiden raha-asioihin niin, että tällaiset “turhat” hankinnat eivät ole ykkössijalla välttämättä kovin monilla, mutta uskon kyllä, että asiakkaita riittää kesällekin.

Ajankäyttö on tässäkin ollut se, mistä on pitänyt pitää mun kaikista tarkimmin kiinni, koska kun lähdin tähän, rajasin juhlat ja häät pois senkin takia, etten halua olla koko kesää viikonloppuisin kiinni. En halua olla aina tekemässä töitä iltoja ja viikonloppuja, koska se ei jätä perheaikaa mieheni tehdessä päivätyötä, eikä hänen työnsä ole joustavaa aikojen suhteen. Niinpä olen yrittänyt tasapainoilla sen suhteen, että kuvattavaa olisi paljon iltoihin ja viikonloppuihin, mutta aikaa rajallisemmin juuri silloin. Eli kesän suhteen pitää ottaa maltilla, nauttia vielä Adrianin kotihoidossa olemisesta, Danten kesälomasta, miehen kesälomasta ja kesästä. Toisaalta kuitenkin haluan kuvatakuvatakuvata, ahhhh, kultaiset auringonlaskut, pelto-metsä-vesistö-kaupunki-maisemat, ja kaikki se ihana luonnon herääminen! En malta odottaa! Eli tästä voisimme päätellä, että ajankäytön suhteen tulee jatkossakin olemaan vaikeinta vetää raja, mutta ehkä se on positiivinen ongelma kuitenkin 🙂

Valokuvaaminen on muuten sellainen asia, joka on kahtiajakoisesti vaikuttanut mun some-vaikuttajan töihin. Toisaalta koen, että mun editointi on kehittynyt ja kuvatkin sen mukana. Toisaalta taas koen, että mulla on korkeampi kynnys julkaista yhtään mitään kuvia, varsinkaan ilman editointia, ja sitten ne unohtuu kuitenkin esim. Instagramin osalta, kun en heti julkaise. Täytyisi vaan päästää irti siitä ajatuksesta, että pitäisi niitä kuvia jotenkin hinkata ja vaan julkaista aktiivisemmin. Instagramissa aktivoituminen on muutenkin sellainen, mitä mun pitäisi tehdä, nimittäin tolla valokuvaustilillä. Kun on kaksi eri julkista tiliä, niin tuntuu, että molemmissa kasvaa välillä julkaisuväli, kun ei tule julkaistua läheskään kaikista kuvauspäivistäkään mitään, saati valmiista kuvista. No, siinäkin on yksi kehitysaskel tälle vuodelle siis 🙂

Ootteko te seurailleet mun valokuvaustiliä? Ja tervetuloa kuvauksiin kaikki innokkaat, meilillä tai Insta-DM tavoittaa parhaiten! 🙂

 

[ivory-search id=”10611″ title=”Default Search Form”]

Miten määritellä rahan ja työn arvo?

Ahh, verotietoviikko. Raha-asiat nousee heti tapetille ja keskustellaan tuloista ja siitä kuinka paljon kenenkin tulisi tienata ja miten epäreilua on kun se ja tämä palkkaryhmä tienaa enemmän kuin tuo ja se ryhmä. En ees jaksa käydä läpi ajatuksiani tuosta verotieto-päivästä, koska vaikka siinä on paljon naurettavaa, on siinä paljon hyvääkin. Mutta kyllä mä haluaisin silti puhua rahasta, ja rahan arvosta.

Elääkö kukaan muu sellaisessa pään sisäisessä maailmassa, jossa on joko tosi kaukana menneessä tai jotenkin muuten vaan kuplassa? Mä huomaan välillä tekeväni niin. Ja myös huomaan, että mun kuva ja mielikuva palkasta ja rahasta on paikoittain jotenkin ihan vääränlainen tai siis jotenkin sitä vääristää moni asia.

Oottakaapas kun pääsen asiaan. Ensinnäkin, lyhyt ajatus tuohon tuloerokeskusteluun. Kyllä, on ihan jumalattoman paska juttu, että päiväkodin opettajat, sairaanhoitajat ja monet muut elämämme ja arkemme kannalta välttämättömät ammatit tienaavat luokattoman huonosti. Ja kyllä, se tuntuu epäreilulta, että somevaikuttajat tienaavat helposti 60 000+ vuodessa, kun sairaanhoitajista ei tietääkseni kukaan pääse tohon, ei ainakaan julkisella puolella. Tai ehkä joku super-esimies-asemassa johtotehtävissä hirveillä työajoilla. Saatan olla väärässä, mutta joka tapauksessa, keskiarvoisesti ei pyöritä tuossa. Ei toki some-vaikuttajienkaan ansioista, vaikka monilla ne alkaakin olla 6-numeroisia tuloja.

Ja kyllä, olen sitä mieltä, että tämä on ihan epäreilua. Mun, somevaikuttajan, mielestä monissa ammateissa tehdään paljon paljon “tärkeämpää” työtä itse työn konkretialla mitattuna. Jokainen veronmaksaja tekee tärkeää työtä hyvinvointiyhteiskunnan luomiseksi ja ylläpitämiseksi, mutta onhan toisten töiden arkivaikutus ehkä konkreettisesti elintärkeä ja toisten välillisesti tärkeä viihteenä ja kulttuurina. Tässä keskustelussa usein jäädään paheksumaan “liian korkeita” tuloja. Ikään kuin sellaisessa ajattelussa, että ne pitäisi madaltaa, että olis reilumpaa. Tai että tulot on liian korkeat työn “kuvaan” nähden. Sehän ei kiistattomasti pidä paikkaansa, jos siitä maksetaan sen verran mitä maksetaan. Ongelma on ehkä siinä, että tietty työ mielletään helpoksi ja yhteiskunnassamme mielletään, että raskaasta työstä kova korvaus. Luovuus ja luotu rahan arvo ei ole ihmisten mielissä tarpeeksi usein. Mä oon kokoamassa postausta ylipäätään siitä, miten rahaa menee ja tulee munkaltaisella yrittäjällä, mutta tässä halusin pohtia ihan eri asiaa. Nimittäin tää ajatus on hyvin suomalainen. Pois joltain, jotta olisi reilumpaa. Kun pitäisi pyrkiä saada enemmän niille, joilla on vähemmän. Etuoikeutetut eivät tule luopumaan taistelutta etuoikeuksistaan. Ja nykyisillä elintasokustannuksilla somevaikuttajien palkat ovat enemmän linjassa yhteiskunnan muutoksen kanssa kuin julkisen puolen “tärkeissä ammateissa”. Anteeksi lainausmerkit, inhoan termiä, vaikka toki omassakin ajatusmaailmassa sairaanhoitaja on yhteiskunnallisesti tärkeämpi kuin bloggaaja, sillä heidän työnsä on paljon dramaattisemmin vaikuttavaa. Ja toki keskusteluun vaikuttaa ihmisten mielikuvat siitä, mikä on ylipäätään turhaa. Harvoin mä oon nähnyt vertailua ammattikiekkoilijoiden ja roskakuskien palkoista, mutta sairaanhoitaja ja bloggaaja päätyy usein samaan keskusteluun.

Mutta niin. Huomaan itsekin ajattelevani vääristyneesti. Vaikka ajattelen eri tavalla eri tilanteissa. Ensinnäkin mä saatan ajatella, että 4000 €/kk -palkka on liian pieni. Kun todellisuudessa suomalaisen keskipalkka on n. 3500 €/kk. Jotenkin kun laskee elinkustannuksia, niin tuntuu, että 4000 -verot on jotenkin, no vähän? Tai siis jos mun pitäisi esittää palkkatoive, ei se alkaisi 4:ta pienemmällä numerolla. Lainanlyhennys tai vuokra on 1000 pintaan vähintään, auto, vakuutukset, laskut, ruoka, jne. Sitä ajatellessa ihmettelee miten joku pärjää 2000 eurolla. Toisaalta taas välillä tuntuu, että ihan naurettavaa että siitä tai tästä (turhaksi tai helpoksi mieltämästä) saa 5000 €/kk, hirvee liksa ja peilaa sitä johonki omaan käsitykseen tuntipalkasta jostain 14 vuoden takaa kaupan kassalta, mikä on viimeisin tuntipalkka-muisto, mitä mulla on. Mä en osaa sanoa mun tuntipalkkaa atm, ja vaikea sanoa kuukausipalkkaakaan. Vuositasolla on helpompi puhua, koska yrittäjänä siihen vaikuttaa niin moni asia.

Mutta niin. Ootte varmaan jokainen törmännyt niin keskusteluun some-vaikuttajien palkoista kuin erilaisten kampanjoiden hinnoista. “IG-kuvalla saa 3000€!” ja “Some-vaikuttajan vuosipalkka yli 100 000€!” tyyppiset aloitukset ja keskustelut on oikeesti tosi yleisiä ja keskustellaan hyvin usein nimenomaan yksittäisen kampanjan hinnoista tai kuvan tai minkä tahansa. Kellään ei oikein oo tarkkaa tietoa asiasta, kaikki hinnoittelee asiat vähän eri tavalla ja haitari on suuri. Mutta en kyllä tunne yhtäkään kamppista, missä yks blogipostaus + IG-kuva olis ollu viisnumeroinen. Kyllä se on siellä nelinumeroisuuden maltillisemmassa päässä yleensä. Vaikuttajia on niiiiiin erilaisia ja mikro- ja makrovaikuttajia ja asiantuntija-vaikuttajia, julkkisvaikuttajia, ammattibloggaajia jnejnejne. Seuraajamäärän lisäksi tavittavuuslukemat on olennaisempi asia ja ylipäätään jokaisella on omat myyntivalttinsa. On ihan typerää edes yrittää sanoa oikeaa hintaa yhtään millekään. Yksi vaikuttaja veloittaa 350 € IG-kokonaisuudesta, toinen ottaa numeron 1 siihen eteen, ja seuraajamäärä voi olla sama. Vaikuttajat on myös aika hyshys keskenään näistä asioista. Pakko esimerkiksi itse kiittää Alexaa, joka on vuosien varrella ollut mulle kollegana avoimin, tsemppaavin ja jotenkin avoimin tyyppi näissä jutuissa. Myös Nata aina mielellään jeesaa ja kertoo mielipidettä rehellisesti ilman mitään omaa lehmää ojassa, vaan maksimoiden koko alan hyötyä. Pakko sanoa, että siinä on muuten alamme pari pioneeria, jotka oikeasti tekevät paljon työtä tämän alan kehittämiseksi. Molempien kautta olen jossakin vaiheessa blogiuraani huomannut alihinnoitelleeni itseni jyrkästi monessakin hetkessä. Koska syyllistyn itsekin väärään tällä alalla vallitsevaan ajattelutapaan. Se on tullut hirveän kirkkaasti mieleen tässä viime viikkoina aloitettuani valokuvauksen.

Mun hinnat on alakanttiin muista valokuvaajistakin, perus alihinnoittelu-ilmiö elämässäni nähtävästi. Mutta niin. Itseoppineena en voinut lähteä takki auki mätsäämään hintojani, mutta samalla tuli kyllä pohdittua poljenko koko alan hintoja. Totesin että en, sillä tasoeroakin on ja en ole opiskellut alaa päivääkään. Tarkistin juuri hieman hintojani kun tuli konkreettisesti kuukauden ajalta hieman esimerkkiä siitä, minkä verran mihinkin menee työaikaa ja muokkasin tarjoamaani selkeämmäksi ja hintojani sen mukaan. Mutta niin.

Otetaan kuvitteellinen tilanne. Sanoisin, että mun “kokoluokan” vaikuttajalla IG-kampanja (feed + storykuvat) asettuu jonnekin 350 – 1500 € välille. Tuo alareuna on ihan alakanttiin, ja siihen harva suostuu ilman lieventäviä tekijöitä (aloitteleva suomalainen yritys on esim. mulle yksi merkittävä tekijä hinnan miettimisessä), ja todellisuus asettuu jonnekin sinne välimaastoon. Mutta leikitään, että hinta on 500 €. YHDESTÄ IG-KUVASTA?! huutaa monen sielu just nyt. Älkää alkako ihan vielä laskee, että mitä jos niitä on 10 kuukaudessa + blogi. Mut siis pidetään nyt vaan se yks IG-kokonaisuus, jonka hypoteettinen hinta on 500 €. Ja vaikka yks blogipostaus insta-nostoineen, joka olis vaikka nyt 2000 €. Sekin asettuu ties mihin summiin ties kellä, elää vaikuttajillakin paljon vaatimusten mukaan. Mut otetaan nyt leikisti noi. Ei ne oo niin kaukana todellisuudesta kuitenkaan. Ja leikitään, että kaikki summat on nyt yrittäjän saamaa laskutettavaa tuloa, eli ei palkkaa.

No sitten mietitään sitä valokuvausta. Mä pidin just useamman kymmenen joulukuvausta hintaan 50 €/15 min. Sekin siis herättää varmasti ajatuksen, että 200 €/h, mikä on niin naurettava, että en lähde edes pureutumaan siihen, vaan palaan siihen siinä yrittäjän raha-postauksessani pian. Mutta niin. Päivässä on ollut yleensä minejä n. 8-12, ja osa niistä sisaruskuvia ja Helsingissä mulla oli täydet listat minikuvia ja kolme perhekuvausta viikonlopun aikana ja töitä sai tehdä oikeesti fyysisesti 9-18 pikkutauoin välissä. Sitä edelsi jo kuvaussopimusten lähettäminen, saapumisohjeet, asiakkaiden viesteihin ja tiedusteluihin vastaaminen ja yksityiskohtien sopiminen. Kuvauspäivän jälkeen on luvassa koneelle siirrettynä yli 1000 kuvaa, joista täytyy kasata koevedosgalleriat, lähettää asiakkaalle, laskuttaa asiakas ja sitten vielä viimeistellä asiakkaan valitsemat kuvat. Siinä silleen pähkinänkuoressa. Se 9 h päivä siellä kuvauksissa on vasta alku, admin ja jälkityöt vie enemmän aikaa. Minikuvauksen päivälaskutus on ollut about 500-1200 euroa, ja siellä yläpäässä on tosiaan isompaa kuvausta ennen ja jälkeen tai välissä tai miten vaan. No okei. Mieheni ensimmäinen kommentti oli hyvin postaukseen sopiva! Siis sähän voisit saada sen saman IG-kuvasta!” Niin. Niin voisin. Mutta kun ei se ole se IG-kuva, mikä maksaa sen verran.

Ensinnäkin, vaikuttajalla oma brändi vaikuttaa hintaan ja siihen, minkä verran kilpaillulla alalla saa töitä. Jotkut vaikuttajat tekevät töitä vähän kenen tahansa kanssa, toiset todella valikoivasti. Mulle on esim. tullut yhteydenotto eräältä luottopalvelulta varmaan kymmenisen kertaa tänä vuonna. Aika moni vaikuttaja on tehnyt ko. yhteistyön. Olen kerran vastannut ei-kiitos, loput on mennyt suoraan roskiin. Ei ole mun juttu, en koe oikeaksi mainostaa ko. konseptia. Moraalinen valinta. Teen myös brändillisiä valintoja. Ei sovi mulle, vesittää mun brändiä. Jos sanon elokuussa Huaweita maailman parhaaks puhelimeks, en mainostaisi syyskuussa Samsungia.

Mä haluan, että mun seuraajat voi luottaa mun suosituksiin ja mä olen luotettava teille. Toisaapäivänä kun kyselin pellava-päiväpeitto -vinkkejä, mä kysyin niitä ihan oikeasti sillä mielellä, että kävisin ostamassa. Eräs yrittäjä otti yhteyttä omasta tarjonnastaan ja kysyi haluaisinko tuotteen. Kerroin, että voisin ottaa sen nähtäväkseni ja palauttaa omin kustannuksin jos ei ole hyvä tai sitten pitää ja jakaa tietoa seuraajilleni, sillä moni teistä on saman ongelman äärellä. En sitoudu mihinkään kokeilematta tuotetta tai palvelua. Kieltäytymisiä, puolivalmiita neuvotteluja ja tutkimista on aika monia tunteja. Lisäksi mulla on periaate ei-kaupallisen sisällön ja kaupallisen sisällön määrästä. Joka postaus ei voi olla kaupallinen. Ei edes joka toinen. Oon tehnyt vuosien aikana satoja ja satoja sisältöjä ilman mitään korvausta. Tämäkin postaus on sellainen. 0 e tulotus minulle. Se on kaikki mulle tuota “brändin rakentamista”, joskaan ei ehkä aina tietoista. Ne pari Insta-kampanjaa ja pari blogipostausta kuussa voi olla koko sen kuun liikevaihto ja samalla täällä tapahtuu ihan jumalaton määrä admin-hommaa, mikä ei näy minnekään. Vastaan DM-viesteihin varmaan ainakin 8 tuntia joka viikko, niitä tulee tosi paljon, mikä on ihanaa, ootte ihan huikeita! Onko se mulle hupia? No onhan se kivaa, mutta kyllä se on osa tätä koko konsepti, pyrin aina vähintään reagoimaan.

Mutta niin. Joskus yhteistyö on hyvinkin vähätöinen. Asiakas ottaa yhteyttä, kysyy tarjousta, lähetät valmiiseen pohjaan muokatun tarjouksen ja mediakortin ja yhteistyö saattaa alkaa heti. Tuote tulee postissa tai sulla on se jo, kuvaat tuotteen (n.1-2h käsittelyineen helpoimmissa, joissain valmisteluja vaativissa useamman tunnin) ja kirjoitat tekstin. Ehkä käytät luonnoksen asiakkaalla ja sitten julkaisuun. Done. Laskua perään. Sama asiakas saattaa tilata lisää työtä ja siinä on vielä vähemmän adminia. Käytännössä siitä yhdestä kuvauksesta ja julkaisusta kilahtaa 500€. Siinä rinnalla 9h kykkimistä lasten kanssa yrittäen saada heidät väläyttämään hymyn kameraan, tuntuu aikamoisen työläältä. Ja voin muuten kuvitella, että siinä rinnalla 3 yön hommat sairaanhoitajana tuntuu vielä todella todella paljon raskaammalle. Mutta niin. Kun ei se ole koskaan niin, että se 500€ on se yks kampanja. Se on kaikki se “ilmainen” sisällöntuotto siinä ohessa. Se on kaikki muukin siinä. Se on myös ne hiljaiset kuukaudet ja epävarmat vuodet ja ne ajat, kun ei vaan ole kaupallisia yhteistöitä. Vaikka kampanjan jakaisi tunteihin ja laskisi tuntikorvauksen niihin, se olisi silti virheellinen, sillä niitä kaupallisia kampanjoita ei tulisi täysin kaupalliseen blogiin samalla tapaa. Tai ehkä tuliskin, ehkä seuraajat kävisivät lukemassa, vaikka joka päivä olisi kaupallista sisältöä, koska sisältö olisi silti mielenkiintoista, mutta no, itse en ole sellaista lähtenyt kokeilemaan enkä itse kokisi sitä mielekkääksi. Kukapa näitäkään ränttäyksiä sitten maksaisi? Ei kukaan. Se onkin sitten asia erikseen, menettäisikö kukaan mitään, jos näitä ei olisi.

Välillä mietin, että mikä järki on taloudellisesti kuvata vaikka lapsikuvia aamusta iltaan kun saman voisi saada “helpomminkin”. Niin. Onhan bloggaamisessakin lieveilmiöitä, mitä kuvaamisessa ei ole. Ja itse asiassa saan lasten kuvaamisesta suurta nautintoa. Saan sitä toki bloggaamisestakin ja moni kaupallinen yhteistyöni on minulle lemppareinta sisältöäni. Esimerkiksi yhteistyömme Visit Tampereen kanssa on ollut aivan mielettömän kiva mun mielestä! Asioita ei voi mitata ja arvioida niin yksioikoisesti. Elämä on kokemusten summa ja eri asioiden summa. Se voi olla, että joskus tilille kilahtaa tonni “helposti” ja joskus sen eteen saa kokea raataneensa henkisesti ja fyysisesti. Mä myös huomaan, että rahan arvo on hirveän häilyvä, ainakin itselläni. Oon tottunut maksamaan ripsihuolloista ja kampaajista ja vaikka mistä. Satoja euroja kauneudenhoitoon vuodessa. Tai no siis, varmaan tuhansia. Jos mietin rahaa erillisenä, niin joku minikuvauksen summa tuntuu ihan naurettavan pieneltä verrattuna vaikka toiseen laskutukseen. Samalla taas jos mietin asiakkaana olevaa perhettä, niin muutama kymppi voi oikeesti olla iso raha. Siitä kolmen tonnin keskipalkasta varsinkin. Mun päässä ei ole ikinä ajatusta siitä, että 100€ on 100€. Se on mulle väline johonkin. Se voi olla kampaajaan menevä raha tai sitten se, mitä joku perhe maksaa perhekuvista. Se on sellainen summa, mistä en lähde mihinkään yhteistyöhön tai sitten se voi olla sellainen summa, joka on asiakkailleni oikeasti iso satsaus arjesta. Tässä maailmanmenossa ei-välttämättömyydet voi tuntua tosi arvokkailta pienemmällä rahamäärällä kuin vaikka vielä viime vuonna.

Sama 100 € on mulle samanaikaisesti:

– asiakkaalle lähetettävä pikkulasku, jonka lähettämisen unohtaminen ei meinaisi hirveästi mitään

– normaalikorvaus kampaajalla, tai itse asiassa edullinen kampaajakäynti

– aivan hirveä hinta kun se on pankin hinnastossa uuden tilin avaamisesta

– keskisuuri kauppalasku perheen ruokaostoksista

– erittäin edullinen hammaslääkärireissu

– aivan järkyttävän suuri summa, jos sen hukkaa paperisena setelinä

Mitä siis on 100 e?

Rahan arvo on aina eri. En osaa enää paloitella sitä mitenkään. Mutta huomaan itsekin astuvani jatkuvasti kummalliseen suohon vertailussa siitä, onko mitään järkeä eri asioissa. Niinpä oon alkanut kattomaan arkea ja elämää vaan kokonaisuutena. Jos jää +merkkiseksi aina periodisesti asiaa tarkastellen, niin mennään sillä.

Välillä mietin, että 14 vuotta sitten ajatus siitä, että saisin päivästä 100 € olisi ollut ihan mieletön. Ja välillä mietin, mikä olisi sopiva hinta koko päivän kestävästä kuvauksesta ja 1000 € tuntuu vähäiselle. Kun olin aikanaan tuntityössä tai kuukausityössä, jossa palkan sai käytännössä jaettua tunnin hinnaksi, oli helpompi mieltää asiaa. Minä möin tunnin omaa aikaani jostakin hinnasta. Nyt en osaa itsekään laskea kokonaisuutta työtuntiani kohtaan, en edes tiedä paljonko teen työtunteja viikossa. Ehkä juuri siksi asioiden hahmottaminen on niin vaikeaa. Ja aina palaan siihen ajatukseen, että mun arvokkain valuutta on mun aika. Mä haluan, että se aika, jota en ole lasteni kanssa, on hyödynnetty mahdollisimman tehokkaasti. Sehän tarkoittaisi optimaaliseen rahalliseen tulokseen pääsemistä. Mikäs järki on siis käyttää aikaa minikuvauksiin? En mä ees tiedä, se tuntuu oikealle, vaikka tiedän, ettei siinä oo hirveesti järkeä taloudellisesti. Ja samaan aikaan 500 € yhteistyö on sellainen melko lailla minimi korvaus, kun taas 500 € perhekuvaus kuulostaa hirveän kalliille asiakastani ajatellen. Ehkä tästä olisi vaan tärkeintä vetää se ajatus, että mitään tuloja ei pitäisi ihan hirveästi vertailla? Jos ei sama ihminenkään osaa asettaa omalle työtunnilleen hintaa, kun siihen vaikuttaa niin moni asia? Osaako joku samaistua näihin ajatuksiin?

Rahalla on nykypäivänä valtava merkitys. Kaikki pyörii rahan ympärillä. Raha merkitsee valtavasti keskusteluissa, työpaikoissa, ajankäytöissä. Samalla raha itsessään on mulle arvoton. Kirjaimellisesti. En osaa antaa sille arvoa, sillä ei ole arvoa, se on arvoton. Ja samalla yhteiskunnassa yritetään antaa arvo kaikelle. Milloin viimeksi on tullut maattua sohvalla kuuntelemassa musiikkia ilman häiriötekijöitä? Otan kesken päivän aikaa ja käyn vaikkapa kampaajalla, mutta en mä mee koskaan makaamaan sohvalle luukuttaa musiikkia ja olemaan yksin. Minkä arvoinen se hetki olisi? 20€? 100€?

Rahakeskustelu on ollut vahvassa kasvussa viime vuosina. Sijoittamisesta, säästämisestä jne. puhutaan paljon. Suoritusyhteiskuntamme nauttii menestystarinoista, jotka saa numeroiksi. Mulla se aiheuttaa pientä vastareaktiota asiaan. Kaikki ei liity rahaan. Teen mun töitä siksi, että voin, siksi, että olen niissä ihan hyvä ja siksi, että nautin niistä. Ja saan niistä tarpeeksi elättääkseni perhettäni. Siinäpä se. Pitäisi siis lakata vertailemasta. Kuvauspäivää IG-kuvaan ja kaikkea muutakin. Ne on erilaisia, rakentuu eri asioista ja asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Ei siinä kuvaushetken hinnassa, ei IG-kampanjassa, ei edes tuntipalkassa. Sama tuntipalkka yhdessä paikassa voi olla iisiä ja mukavaa ja toisaalla työpaikkakiusaajan armoilla oloa. Aina kun tällainen ajatus tulee mieleen, yritän olla ajattelematta sitä. Lasken kuukauden päätteeks eri liiketoimintojen pohjalta kokonaisuuden, mikä on minkäkin niistä taloudellinen kokonaisuus ja mietin, kannattaako se. Jos taloudellisesti vastaus on nippanappa, mietin asiaa laajemmin. Mitä saan siitä, tuoko se hyvää johonkin muuhun, vaikuttaako se jotenkin niin, että jostain muusta hyöty on korkeampi tämän vuoksi? Ja sen pohjalta mietin eteenpäin. Elämän tarkoitus on mulla nimittäin vähäisesti sidottu rahaan ja enemmän siihen, mitä sillä saa. Hetkiä, kokemuksia, elämyksiä, mukavuutta arkeen ja turvallisuuden tunnetta. Tulevaisuuden näkymiä. Vaikka todellisuudessa viimeiseenkään ei raha vaikuta kuin vähän. Kukaan kun ei luvannut, miten huominen menee.

Ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitan? 

Anna Pastak Visuals

Olen viime vuosina usein miettinyt, mitä haluan tehdä työkseni ja mihin haluan käyttää aikaani. Työ bloggaajana ja sisällöntuottajana on todella palkitsevaa, mutta olen jo pidemmän aikaa kaivannut rinnalle muuta. Kotiäitiys on ollut yksi haaste, joka on rikastuttanut tätä, mutta samalla olen miettinyt myös pidemmällä tähtäimellä unelmiani. On mielenkiintoisia mahdollisuuksia, joissa on hyvät taloudelliset näkymät, mutta itse työ päivästä toiseen ei tunnu mielekkäältä. On paljon mielekkäitä asioita, joilla ei ns. pääse rikastumaan, tai siis, joilla ei saisi katettua omaa osaa tämän perheen toisena vanhempana. On asioita, joissa on hyvä ja asioita, jotka kiinnostaa.

Opiskellessani oikiksessa päädyin töihin arvostettuu asianajotoimistoon. Seurattuani sitä arkea nuorempana oikkarina, totesin, etten halua juristiksi. Monestakin syystä, joista yksi oli ylitse muiden. Juristi pyörii lähtökohtaisesti lähes aina ihmisen elämän negatiivisimpien asioiden äärellä ja minä haluaisin olla kosketuksissa muihin positiivisella tavalla. Muistan haaveilleeni jo kymmenkunta vuotta sitten hääsuunnittelijan ammatista, koska siinä oltais aina iloisen äärellä. Kyllä, naiivissa ajatusmaailmassani kuvittelin häiden järjestämisen onnelliseksi, enkä stressaavaksi 😀

Viimeisen vuosikymmenen aikana olen useita kertoja miettinyt, mitä haluaisin tehdä, mistä saan eniten iloa? Rakastan maalaamista ja leipomista, mutta eipä tuotoksillani varmasti maksaisi lainalyhennystä saati mitään muutakaan. Juhlien järjestäminen ja valokuvaaminen on ollut pitkään kiinnostavia asioita, mutta olen aina kääntänyt selkäni sille ajatukselle. Olen aina yhdistänyt valokuvaamisen hääkuvaamiseen ja päätynyt aina samaan johtopäätökseen niin valokuvaamisen kuin juhlajärjestämisen kanssa. En halua tehdä töitä aina iltaisin ja viikonloppuisin, kun perhe ja lapset on elämässä ykkösasia. Hääkuvaus myös kauhistuttaa mua, koska se ei ole koskaan sellainen asia, jonka “voisi ottaa uusiksi”, jos kameran säätö tökkii tai tekee jonkin inhimillisen virheen.

Aina välillä valokuvaaminen on kuitenkin tuntunut hirveän houkuttelevalta. Kun olen kasannut kurpitsoja kasaksi kuvatakseni yhden lapsen hauskassa lavasteessa tai kun olen ollut onnesta ja ilosta sekaisin kauniiden kuvien äärellä. Kuvat omasta perheestä ja omista lapsista ovat aiheuttaneet aina minussa paljon positiivisia tunteita. Meidän käyttämät ammattikuvaajat ovat olleet ihan mielettömiä ja oon arvostanut kovasti heidän työnsä jälkeä, eli meidän perheen ikuisia muistoja, kuvia tästä hetkestä.

Kun Danten synttäreiden jälkeen kyselin paikallisessa ryhmässä tarvetta tai halua hakea synttäri-ilmapallopilvi, jokin pieni ajatusprosessi lähti liikkeelle, mutta sain sen kokonaan kiinni vasta hieman myöhemmin. Katsoin poikieni jotakin kuvaa ja mietin, että olen onnekas, kun minulla on välineet ja vuosien kuvaustausta ja saan ikuistettua poikiemme hetket kuviin melko vaivatta. Ammattikuvaajien työn jälki on monille sellaista hintaluokkaa, että kuvauksissa voi käydä kerran tai korkeintaan pari vuodessa, jos senkään vertaa. Minä voin hakea lapseni iloksi ilmapallopilven synttäreille, mutta tuntui superhyvältä antaa se eteenpäin niin, että useampi sai nauttia siitä. Kun tein ystävälle kukkaseppelettä juhliin, mietin miten hintava sellainen on minimikuluinkin. Mutta jos samaa kukkaseppelettä pitäisi useampi, laskisi sen kertakustannus merkittävästi.

Jostakin tästä kaikesta muotoutui ensimmäinen ajatus, joka sittemmin johti tähän hetkeen. Anna Pastak Visuals.

Minulle valokuvaaminen ja kuvakäsittely on ilo ja intohimo. En ole ammattikuvaaja, mutta olen painanut sulkimen pohjaan aika monta sataa tuhatta kertaa vuosien aikana. Bloggaaminen on kehittänyt visuaalista silmää ja kamerakokeilut ovat opettaneet monenlaista. Ja yksi päivä viime keväällä tajusin, mikä on musta mahtavaa tekemistä! Perhekuvaaminen. Lasten kuvaaminen. Arkinen kuvaaminen. Ja samalla sellainen unelman- ja sadunomainen kuvaaminen, jossa lapsi pääsee kokemaan tai olemaan jossakin sellaisessa, mikä poikkeaa arjesta. Haluan mahdollistaa perheille kuvaushetket, joissa ei ole kiire tai stressi. Haluan ikuistaa lapsiperheiden dynamiikkaa ja kommunikaatiota juuri sellaisena kuin se on. Hassuina ilmeinä ja tunteentäyteisillä katseilla. Ja minun on helppo lähteä tähän, kun välineet ja tarvikkeet löytyy jo. Omien lasten kautta olen oppinut nauttimaan hurjasti muiden lasten kanssa puuhailusta ja heidän kuvaamisesta. Ilmeet, eleet ja puuhailu on niin aseistariisuvan aitoa. Ja samalla niin haastavaa, koska lapsia ei pysty pakottamaan, heitä voi vain ohjata ja toivoa, että ehtii mukaan tallentamaan jokaisen ilmeen ja iloisen hetken.

Olen onnekas, sillä mulla on bloggaamisen (ja lastenvaateintoilun) myötä aika paljon mahdollisuuksia lainata kivoja kuvausvaatteita vaikka koko perheelle. Olen täydentänyt valikoimaa kuvauslainoja (mikä ihana tekosyy ostaa hiuspantoja ja tyllihameita!) kirppareilta ja suomalaisella käsityöllä. Olen opetellut ja opiskellut lisää kuvankäsittelyä ja tehnyt pieniä lisähankintoja kuvaustarvikkeisiin. Olen rakentanut alusta loppuun kokonaisen lasten kuumailmapallon! 😀 Tällä viikolla hain avaimet ikiomaan studioon Tampereen keskustassa. Syksy on kauneimmillaan ja ulkokuvaukset ovat juuri nyt aivan mielettömiä, mutta vääjäämättä on tulossa pimeä vuodenaika ennakoimattomin sääolosuhtein. Ja sitä paitsi, en malta odottaa, että pääsen rakentamaan sisätiloihin erilaisia kuvauslavasteita, synttärikuvista joulukorttikuviin ja erilaisiin mielikuvituksellisiin lasten ihmemaailmoihin. Studio myös mahdollistaa muunlaisia juttuja kuin kuvauksia. Nimittäin olette usein toivoneet vaikkapa yhdessä maalaamista tai kranssin tekoa pienellä porukalla. Studiotila mahdollistaa sen, että voin järjestää myös hauskoja “workshoppeja”.

Minun piti saada studio täysin valmiiksi ja hioa nettisivuja vielä tarkemmin, mutta meillä on tällä hetkellä aivan älytön syksy ja viikonlopuksi luvattu aurinkoista ja tuuletonta keliä, jossa saatetaan päästä jopa +20 lukemiin, joten olen istunut pitkää iltaa parina päivänä ja viimeistellyt olennaisimmat toivoen, että joku teistä uskaltaa tulla kokeilemaan millaista on olla mun kameran edessä!

Olen innoissani. Tää tuntuu hyvältä. Ja tuntuu superkivalta kertoa tää vihdoin myös teille!

Käykää siis vilkaisemassa mun uusi nettisivu ja jos teillä on intoa lähteä perhekuviin, niin tervetuloa! Ja ottakaa ihmeessä seurantaan myös mun valokuvaustili @annapastakvisuals Instagramissa!

Yrittäjä

Yrittäjä, minustako? 15 vuotta sitten lukiolaisena olisin sanonut, että ei missään nimessä! Vakaat tulot ja työntekijän turva olivat mielestäni erittäin hyviä asioita. Vielä 10 vuotta sitten saadessani ensimmäisen ehdotuksen osakkuudesta toisessa yrityksessä, kuulosti se korvaani lähes kirosanalta. En koskaan haaveillut omistamisesta, osakkuudesta tai yrittäjyydestä.

Ja tässä sitä ollaan, 31-vuotiaana yrittäjänä, jolla on jo yli 8 vuoden yrittäjyys takana. Niin toiminimenä kuin osakeyhtiöllä. Nykypäivänä yrittäjyys on mulle itsestäänselvyys ja valinta, josta haluan pitää kiinni. Tänään on Yrittäjänpäivä ja aihe kirvoitti minussa tietenkin ajatuksia tästä omasta yrittäjyydestä, työtulevaisuudesta ja ammatistani.

Törmäsin vähän aikaa sitten Linkedinissä ystäväni haastatteluun, jossa hän kertoi oman alansa asiantuntijana ajankohtaisia ja tärkeitä asioita. Olin hirvittävän ylpeä, sillä ystäväni on nuori menestyvä nainen, joka on tärkeässä työssä tekemässä tärkeitä asioita isolla vastuulla. On hienoa lukea tuollaisia juttuja ja usein ihastelenkin ystävieni uraan liittyviä edesottamuksia ja arvostan heidän osaamistaan korkealle. Siinä hetkessä niiden ajatusten keskellä ei voi kuin miettiä omaa tämänhetkistä työtilannetta ja sitä, mitä haluaa uralta ja työelämältä. Haluaisinko minäkin tehdä työtä, joka herättäisi ihmisissä kunnioitusta ja arvostusta ja onko se mitä nyt teen sellaista? Jälkimmäiseen vastaus tuntuu useammin olevan “ei” kuin “kyllä”, sillä niin usein bloggaamista pidetään turhana ja typeränäkin. En ole samaa mieltä asiasta sinänsä, ja olenkin sitä mieltä, että aloja ja töitä ei pitäisi arvottaa, vaan jokainen itsensä ja perheensä työllä elättävä hyvinvointivaltiomme eteen veroja maksava ihminen tekee arvokasta työtä. Mutta toisaalta en itsekään osaa olla ajattelematta, että toiset alat ovat toisia tärkeämpiä ja ennen kaikkea arvostan itse tiettyjä asioita, kuten älykkyyttä, innovatiivisuutta ja sinnikkyyttä. Olen aina ihan superylpeä ystävieni menestyksestä ja kannustan ja tsemppaan ja ihailenkin ystäviäni.

Mutta toisaalta… Arvostanko mä ihmisenä tai ystävänä yhtään enempää tai vähempää mun ystäviä, jotka tekevät mielenkiintoista ja hyvin palkattua asiantuntijatyötä kuin heitä jotka ovat työttömiä tällä hetkellä tai vaikka heitä, jotka tekevät jotakin luovaa ja mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin älyllisesti vaativaa tai hyväpalkkaista työtä? No en. En oikeastaan useimmiten edes ajattele ystävieni ammatteja. En ajattele näkeväni verotiimin vetäjää, kasvusparraajaa, juristia, kotiäitiä tai vaikka lääkäriä. He on kaikki mulle samanlaisia rakkaita ihmisiä ja heidän tärkeimmät puolensa ihmisenä ja ystävänä eivät oikeastaan liity mitenkään töihin. Haluan siis ajatella, että näin myös ystäväni ajattelevat minusta. Olen Anna ja samanlainen Anna olin sitten bloggaaja tai jotakin muuta.

Omat työ- ja ura-ambitioni ovat tällä hetkellä ehkä yksi eniten aivokapasiteettiani kuormittavia tekijöitä. Mitä minä haluan tehdä seuraavat 35 vuotta, kuka ja mikä haluan olla ja millaisia erityispiirteitä näillä aloilla ja unelmilla on? Ja oon usein ihan hukassa omieni mietteideni kanssa. Toisaalta pidän ykkösprioriteettina elämässäni perhettäni ja lasteni hyvinvointia ja sitä, että olen mahdollisimman läsnäoleva ja energinen äiti. Toisaalta taas koen, että tämän prioriteetin toteutuminen ei tarkoita sitä, että minun tulisi tehdä jotakin duunia, josta saa palkkaa, jolla elättää lapset, vaan voin myös unelmoida ja toivoa työtä, joka tekee minun arjestani parempaa. Mutta mitä se sitten on? Sitä en oikein tiedä. Voisin lonkalta nimetä viitisen ammattia, jotka minua kiinnostavat. Niitä kaikkia yhdistää luovuus ja estetiikka, mutta valitettavasti myös epävarmat ja usein pienehkötkin tulot ja usein viikonloppujen “uhraaminen” työlle. Ne ovat myös kaikki ammatteja, joita kannattaisi tehdä yrittäjänä. Vaikka itse työn tekeminen voisi olla hirveän kivaa, haluan pitää elämässäni viikonloput vapaina perheelle ja perheen kanssa ajanvietolle. Toisaalta koen myös painetta pienten lasten vanhempana tienata tarpeeksi hyvin, että voisin tarjota lapsilleni tiettyjä asioita ja pahemmasta talousstressistä vapaan elämän. Ja tietyllä tapaa on vaikea luopua totutusta elämäntyylistä mitä tulee asumismuotoon, matkustamiseen tai vaikka kahden auton pitämiseen.

Työ on ehkä sellainen asia, missä mun on kaikista vaikeinta yksioikoisesti sanoa, mitä priorisoin ja millä lailla. Haluaisin työn, jossa viihtyisin, mutten oleta, että työ tekee minut onnelliseksi. Mun tavoitetila on tehdä töitä niin, ettei tunnu masentavalta tehdä töitä. Haluaisin työn, josta saisin hyvää korvausta ja jossa kokisin olevani hyvä. Haluaisin työn, joka vie tietyn ajan arjestani ja elämästäni, muttei tule liian hallitsevaksi osaksi arkeani, sillä prioriteettilistalla työ ja ura tulee vasta aika monen muun asian jälkeen. Niin, kaiketi priorisoin työssäni sitä, että teen sitä mahdollisimman hyvin, mahdollisimman hyvällä työintegriteetillä ja niin, että koen saavani siitä asianmukaista korvausta, joka on sopivassa suhteessa työmäärääni. Se, mitä se sitten on ja onko se arvokasta tai ylpeyttä herättävää tai pääseekö sillä rikkaaksi, on ehkä vähemmän tärkeää mulle.

Ja kun tätä kaikkea mietin, yrittäjyys on avainasemassa siihen, että juuri nyt, tämä on minun arkeni realismia. Kyllä, yrittäjyydessä on paljon huonojakin puolia. Blogiyrittäjyydessä ehkä kuitenkin vähemmän kuin monessa muussa. Tällä hetkellä yrittäjyys on mulle vapautta ja vapauden arvostan kaikista korkeimmalle. Olen hyvin hyvin harvoin sidottu mihinkään aikatauluihin tai pakottaviin aikoihin. Saan valita työpäiväni kestot ja milloin olen vapaalla. Yrittäjyys mahdollistaa taloudellisen itsenäisyyden ja taloudellisen menestymisen vaikka muuttaisimme tai elämäntilanteiden jatkuvasti muuttuessa. Yrittäjyys antaa minulle vapauden olla itsenäinen ja joustaa perheeni tarpeisiin, esimerkiksi juuri tämäntyyppisinä kausina, kun lapsi totuttelee päiväkotiin, toinen on tuloillaan ja elämässä kaikki isossa muutoksessa. Äitiyslomallakin yrittäjyys oli mulle tärkeetä, se oli iso pala minuutta ja persoonaa, joka piti minut minuna, eikä heittänyt äitiyden mullistuksiin ilman pienintä ankkuria.

Vapauden lisäksi nautin siitä, että saan tehdä juuri sellaista työtä, jonka miellän itselleni mielekkääksi. Esteettistä, luovaa ja alati muuttuvaa. Pääsen toteuttamaan intohimojani ja intohimojeni muuttuessa niitä uusia intohimoja sitten. Mulle työtä on niin kauneus kuin sisustus, matkustaminen kuin ruoanlaittokin. Aika siistiä.

Se, mikä mua kiusaa yrittäjyydessä, on itse asiassa sen suomenkielinen termi. Yrittäjä. Mitä me tarkalleen ottaen yritämme? Yrittäjyys terminä herättää mussa jotenkin aina vastareaktion. En minä yritä tehdä mitään, minä teen. No, se ei ole ehkä kovin suuri murhe, mutta jotenkin se aina hiertää minua kummasti 😀

Ehkä suurempi sellainen henkinen kompastuskivi mulle yrittäjyydessä on se, etten vieläkään uskalla luottaa yrittäjyyteen ja sen jatkumiseen. Mä olen pyörittänyt yritystäni jo useita vuosia, ihan mukavin liikevaihdoin ja -voitoin. Olen elättänyt itseni yrittäjänä jo vuosia. Ja silti musta usein tuntuu, että jokainen uusi yhteistyö, jokainen uusi tulonlähde yrittäjänä, on jollakin lailla tuuria, arpapeliä ja onnenkantamoinenkin. Yksin yrittäessä palautetta ei vaan saa samalla tavalla, onnistumiset on helppo puhua onnenkantamoiseksi eikä onnistumiseksi ja muutenkin huomaan aivan liian usein ajattelevani vähätellen omaa yrittäjyyttäni. Mietin jatkuvasti tulevaisuutta sillä näkökulmalla, että kyllä tämä vielä päättyy ja sitten pitää miettiä jotain muuta. En tietyllä tapaa osaa luottaa yrittäjyyteen vieläkään, vaan jostain syystä usein mietin, että tämä on vain väliaikaista ja olen kiitollinen siitä, että olen näin onnekas. Ehkä se johtuu siitä, että minulla ei ole ketään viisasta ja kaikentietävää esimiestä, joka johdattelisi ja kertoisi ja takaisi, että asiat onnistuvat. Minä teen omalla rahalla, omalla riskillä, eikä minulla ole samanlaista turvaa kuin monella työntekijällä. Toisaalta, monella työntekijällä ei ole mahdollisuuksia, joita mulla on. Samalla kun yrittäjyydessä on paljon pelkoja ja epävarmuuksia, on siinä paljon onnistumisia ja menestymismahdollisuuksia. Ne voisi vaan ehkä aktiivisemmin uskaltaa ymmärtää omaksi menestymiseksi, omaksi onnistumiseksi. Ja ehkä myös luottaa. Siihen, että tämä kaikki ei olekaan vain onnenkantamoinen ja minulle annettua, vaan myös omalla työllä tehtyä ja rakennettua.

Yrittäjyys ja äitiys on ollut mun elämässä erittäin toimiva ja ihana yhdistelmä. En kuitenkaan uskaltaisi ehkä samalla tavalla toimia yrittäjänä, jos mieheni ei olisi virassa oleva työntekijä. Se tuo minulle sen tasapainottavan turvan, jonka vielä tarvitsen yrittäjänä. Ehkäpä tarvitsen sitä turvaa aina, menestyäkseni tässä ajoittain niin turvattomalta tuntuvassa yrittäjyydessä. Oli niin tai näin, juuri nyt en osaisi kuvitella olevani mitään muuta kuin yrittäjä. Sekin saattaa muuttua, mutta tänään menen juhlimaan iloisena siitä, että otin tämän riskin ja olen katsonut tätä korttia jo kahdeksan vuotta.

Pahoitteluni kuvien kierrätyksestä, mun oli tarkoitus pitää vapaapäivä tänään, mutta en näköjään malttanut. Kameraan en kuitenkaan tarttunut tällä kertaa, vaikka yrittäjyydestä halusinkin kirjoitella 🙂 

20 kysymystä rahasta

     

Musta on ollut tosi mielenkiintoista lukea muiden bloggaajien postauksia raha-asioista, mutta samalla mua on hirvittänyt antaa teille mahdollisuus kysellä. Raha on usein sellainen asia, mistä harvemmin halutaan puhua, edes läheisille ei viitsitä kertoa vaikka kuukausipalkkaa ja muuta. Mä oon kyllä silleen tosi avoin raha-asioista, että musta vaikka kuukausipalkan kertominen läheisille ei oo juttu eikä mikään. Jotenkin raha-asiat on yleensä tosi tabu ja ne aiheuttaa paljon virheolettamia ja myös tietyllä tapaa jarruttaa monilla esim. palkkakehitystä, kun ei osata pyytää tarpeeksi. Siksi päätin minäkin osallistua tähän taloushaasteeseen ja annoin teidän kysyä. Mun mielestä vastasin kaikkiin kysymyksiin, jotka tuli tuohon IG-kuvaan, ja niitähän tuli ihan reippaasti! Moni kysyi samoja asioita, vähän eri tavoin, joten vaikket löydä omaa kysymystäsi, voi olla sama asia käsitelty eri muodossa postauksessa 🙂

1. Säästättekö/sijoitatteko Dantelle?

Joo, kyllä me säästetään. Me laitetaan joka kk yhteensä 200 € Danten rahastosäästötilille, jonka hän sitten saa 18-vuotiaana omaan käyttöön. Tuottoennusteella tuo tarkoittaa aika mukavaa summaa, kun siinä on korkoa korolle aika monta vuotta 🙂 Lisäksi Danten tilille menee Danten “palkka”, jota oon siirtänyt hänelle muutamista yhteistöistä, joissa yhteistyö on pyörinyt Danten ympärillä tai kun hän on ollut vaikka mallina. Jos Dante on saanut mallipalkkioksi vaikka lahjakortin, niin oon siirtänyt hänen tilille lahjakortin verran rahaa ja käyttänyt lahjakortin sitten hänen vaatteisiin. Toivomme, että lapsi käyttää rahat sitten aikanaan ensiasunnon käsirahaan ja/tai ulkomailla opiskeluun.

2. Pidätkö kirjaa kuukausittaisista menoista?

En hirveän tarkkaa. Ollaan tehty Excelit siitä, mitä on meidän välttämättömät menot kuukaudessa, jotta pysytään vähän kärryillä siitä, minkä verran meidän olisi mahdollista säästää ja millä minimituloilla pärjättäis tässä elämäntyylissä. Suunnilleen pidetään mielessä paljonko menee rahaa välttämättömiin juttuihin, mutta aika silleen sinnepäin budjetti ja suunnilleen summat niissä pyörii, en jaksa alkaa laittamaan ylös joka kauppareissua ja sähkölaskua.

3. Missä pihistätte, missä panostatte?

Panostetaan: Ruokaan ja matkoihin. Tykätään reissata ja tykätään syödä laadukasta ja hyvää ruokaa, joten niihin uppoaa aikaa. Mä panostan toki myös merkkilaukkuihin ja -asusteisiin. Panostan myös leikkokukkiin, mitä meillä on aina kotona. Kesällä panostetaan suomalaisiin marjoihin ja herneisiin ja muutenkin kotimaisiin kaikkiin torilta saataviin herkkuihin; perunoihin, porkkanoihin yms. Käyn ostamassa marjoja usein tiloilta tai tilaan mun sedältä poimitut mustikat metsästä yms. Meillä on tosi kattavat ja hyvät vakuutukset, eli niihinkin voisi sanoa, että panostetaan. Panostan kampaajaan ja käyn kerran 5-6 viikossa kampaajalla. Kodin turvallisuuteen panostetaan valvontajärjestelmän muodossa. Lapsenhoito on sellainen mihin panostetaan. Vain meidän äidit tai meidän vakkari lastenhoitaja hoitaa poikaa. Se maksaa enemmän, mutta joka sentin arvoista. Käytän jonkun verran parempia vaatteita pesulassa / ompelijalla korjauksessa, koska en halua tuhota niitä.

Pihistetään: Jos jonkun jutun saa samanlaisen halvemmalla, yleensä otetaan se. Saatan tarjoushaukkailla kaupassa ja esim. mies on tarkka siitä, missä tankkaa 😀 Jos saa saman asian halvemmalla, on tyhmä maksaa siitä enemmän. Reissuissa oon tosi tarkka lentojen hinnoista, oon valmis joustaa pikkuisen mukavuudesta ja valmis joustaa päivissä, jottei maksa ylihintaa. Joustetaan myös majoituksessa. Majoituksen pitää olla kiva, muttei tarvii olla mikään 5 tähteä. Siellä ollaan kuitenkin niin vähän. Vuokra-autoissa joustetaan. Riittävän iso ja turvallinen on ainoat kriteerit, ei tarvii olla mikää kallis merkki. Ruokaa ei heitetä roskiin vaan yritetään käyttää järkevästi kaikki ostettu ruoka. Välillä muiden mielstä ihan hassuissa jutuissa. Meillä ei esim. oo antennia ollenkaan, eli meillä ei näy telkkari kotona 😀 Se maksais kai jonku 1500 € asentaa, mutta ollaan koettu se turhaksi rahankäytöksi, kun ei olla ees kaivattu telkkarikanavia, kun telkkarista näkyy Netflixit, Viaplayt sun muut. Rempoissa “pihistellään” sikäli, että mies ja isä osaa hoitaa suurimman osan jutuista, joten ei käytetä ulkoista apua niissä juurikaan. Kauheen vaikea hirveen tarkkaan sanoa. Oon siitä erikoinen tyyppi, että saatan ostaa yksi päivä vaikka 6 €:n juustoraasteen vuohenjuustoa, mut samalla kauppareissulla verrata pitkän tovin vaikka jotain 2 €:n juttua johonkin 1,70 € juttuun 😀

4. Mikä on sun päätoiminen tulonlähde?

Teen kaikki työni osakeyhtiöni kautta ja nostan itselleni palkkaa omasta osakeyhtiöstä. Se on päätoiminen ja ainoa tulonlähde mulle, vaikka siis osakeyhtiön tulot tulee useammasta lähteestä.

5. Kuinka paljon teidän taloudessa menee rahaa ruokakauppaan kuukaudessa keskimäärin?

Liikaa, mutta tästä me ei yhtään pihistellä ikinä. Meillä menee kuukaudessa 500-800 euroa ruokakauppaan. Syödään paljon luomua, vähän erikoisempia kaloja ja lihoja, paljon lähituontantoa jos vaan saa yms., mikä nostaa kauppalaskua. Halvemmallakin pääsis, mutta ei olla koettu tarpeelliseksi. Mut esim. tällä hetkellä käydään syömässä ulkona yleensä korkeintaan kerran viikossa ja sillonkin on yleensä pizzaperjantai tai joku aika edullinen rafla. Ollaa viime aikoina syöty tosi paljon kotona jostain syystä, ehkä joku yliannostus 😀

6. Mitä mieltä olet lapsen viikko- tai kuukausirahasta?

Kannatan. Mun mielestä se pitää vaan sitoa tiettyihin asioihin. Esimerkiksi oman huoneen siisteys ja omien astioiden laitto tiskikoneeseen ynnä muut sellaiset asiat kuuluvat normaaliin arkeen ja niistä ei palkita rahalla. Sitten esim. ikkunanpesut, ruohonleikkuut yms. isommat jutut (ikään suhteutettuna) on sellaisia, joilla voi tienata kuukausirahaa. Mä kannatan siis annettuun panokseen suhteutettua kuukausirahaa. En myöskään näe pahaa hyvien arvosanojen palkitsemisessa itse asiassa.

7. Säästätkö säännöllisesti? Miten ja mihin?

Joo, säästetään sekä rahastoihin, että säästötilille. Pankin kanssa on tehty rahastosäästösuunnitelma, missä 500 € kuussa menee rahastoihin. Osa vähän riskimpiin, osa matalariski-rahastoihin. Lisäksi siirrän säästötilille joka kuukausi. Pyrin siihen, että joka kuukausi säästyy 1000 € puskurisäästötilille, mutta sieltä voidaan esim. käyttää reissuihin rahaa tarvittaessa, eli ei oo mikään vuosikausien päähän tehty suunnitelma. Sääntönä se, että rahastoihin ei kosketa, puskurisäästöihin pyritään olla koskematta, mutta aina välillä niihinkin voi kajota 🙂

8. Miten kulujen jako miehesi kanssa menee ja onko se muuttunut seurustelun alusta? Jaatteko perheessä kulut tasan vai esim. tulojen mukaan osuuksina?

Oikeastaan siitä asti kun muutimme Kuopioon, on meillä ollut yhteiset rahat. En muista, että raha olis ikinä aiheuttanut mitään eripuraa alussakaan, mutten itse asiassa tarkalleen ees muista miten se meni seurustelun alkuvaiheessa. Molemmat kävi ruokakaupassa välillä ja molemmat tarjos ruokailut ulkona. Ei kai sen kummempaa ollut. Molemmat maksoi oman osansa lomista ja lennoista toistemme luo HKI-Lontoo-välillä.  Kuopioon muutettuamme meillä on ollut yhteiset rahat, vaikkakin on omat tilit myös. Laitetaan aina palkasta saman verran meidän yhteisille lainanlyhennystilille ja taloustilille, joilta molemmat sitten maksaa asumisen laskuja ja sitten just ruokakauppamenot, vakuutukset, bensat yms. maksetaan noilta yhteisiltä tileiltä. Siitä, mitä jää jäljelle omille tileille, laitetaan oman fiiliksen mukaan säästöön. Ei olla tehty mitään tarkkaa prosenttijakoa siitä, kuka laittaa mitä. Vähän kuukausikohtaisesti mennään ja fiiliksen mukaan. Jos on yllättäviä lisätuloja jommallakummalla, niin laittaa enemmän säästöön. Jos taas jotain isompaa hankintaa, niin laittaa vähemmän. Molemmat tietää paljonko toisella on rahaa tilillä, meillä on verkkopankit niin, että molemmat on kärryillä. En tosin osais ees kuvitella, että jompi kumpi yrittäisi jotain kusettaa tai että ei olisi 100 % avoimuutta näissä asioissa. Meille raha ei oo kovin tärkee asia, ja suhtauduaan siihen molemmat niin, että jos toinen tienaa vähemmän, vaikka sen vuoksi, että panostaa enemmän perheeseen esim. vanhempainvapaalla ollessa tms. niin se on vaan hyvä juttu. Me ei oikeen koskaan mietitä, kumpi tienaa ja mitä. Molemmat antaa kaikkensa perheelle ja perheen taloudelle, ja se riittää meille molemmille.

9. Mikä on summa, jolla koet tulevasi toimeen /kk, mutta josta ei jäisi ylimääräistä?

Tää on vähän hankala vastata, koska nyt se olis tosi korkea. Omakotitalon lainalyhennys, auton lainalyhennys, vakuutukset ja muut nostaa sitä tosi korkeaksi. Jos olisi pakko, niin pärjäisi pienemmälläkin. Voisi asua pienemmässä ja paljon edullisemmassa kodissa, voisi käyttää vain julkisia ja pyörää ja elää ilman vakuutuksia yms. juttuja, mitä nyt pitää välttämättömänä. En oikeastaan osaa vastata. Kaikkeen olisi mukauduttava, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Sen eteen tehdään töitä, ettei sellaista tule eteen, vaan että tulevaisuuden huonojen kausien turvana on säästöt. Mut jos on pakko arvioida, niin varmaan 1500 €/kk ois sellanen summa, jolla tulis toimeen meidän kolme-henkinen perhe. Ihan hatusta heitetty, on niin paljon eroja esim. alueellisissa vuokrahinnoissa. Mut tolla nyt pärjäis varmaan jotenkin.

10. Paljonko rahaa menee lapsen asioihin kuussa?

Hmmm. Apua, en oo ees laskenut. Ruokaan varmaan joku 80 € kuussa sen päälle mitä ostetaan kotiin muuten. Dante ei aina syö samaa kuin me, koska on tosi valikoiva ruoan suhteen. Lisäks ostetaan paljon marjoja Dantelle, se syö niitä enemmän ku me. Kesällä kustannukset on paljon korkeemmat, koska ostan joka päivä tuoreita marjoja. Temppukerho on n. 40 € kuussa ja perhekerhot on n. 10 € kuussa. Vakuutuksensa on n. 15 € kuussa. Periaatteessa pitäisi varmaan jakaa kaikki turvaistuin yms. huonekalukustannukset kuukausille, mutta sitä en nyt jaksa alkaa laskemaan, eli isommat hankinnat ei nyt oo tässä. Vaatteisiin ei mee ihan hirveesti rahaa, saadaan jonkun verran vaatteita blogin kautta, ja sit muuten menee ehkä 50-100 € kuussa vaatteisiin, jos tarvii jotain spessumpaa. Oon yllättävän kiltisti osannut olla Danten vaatteiden suhteen 😀 Tietty koon vaihtuessa tulee ostettua enemmä vaatteita sit kerralla ehkä. Leluihin saattaa mennä joku 30 € kuussa, jos ostetaan joku uus kehittävä lelu tms. Vaippoihin menee tällä hetkellä ehkä 15 € kuussa, kun käyttää enää oikeestaan vaan nukkuessa, ja vaippoja menee ehkä 3 päivässä, jos sitäkään. Sappisaippuat ja muut erityispesuaineet ehkä 10 €/kk. Niin ja sitten yksityiseen lastenhoitajaan menee n. 100 € viikossa, vähän päälle. Ostan myös mummoille sarjalipun, että pääsevät jelppimään ja näkemään lasta, kuussa se tekee jonku 60 € about. Kai sekin on tavallaan lapsen asioita 😀 Nääki on sellaisia, että vyötä voisi kiristää tosi monesta kohdasta, mutta ei olla koettu tässä vaiheessa tarpeelliseksi.

11. Suunnitteletteko talouttanne?

Pääpiirteittäin joo. Ei hirveän tarkasti, mutta on esim. 6kk, 12 kk ja 36 kk säästösuunnitelma 🙂

12. Paljonko blogilla tienaa?

En osaa sanoa mitään selkeetä, se riippuu tosi paljon blogista. Mun kaikesta yritystoiminnasta tuli liikevaihdoksi vuonna 2018 n. 215 000 € muistaakseni. Siitä oon maksanut itselleni palkkaa. 2018 nostin about 70 000 € palkkaa. Kyllä mä sanoisin, että suositut ja menestyvät blogit kerryttää 200 000 € – 300 000 € liikevaihdon ja kyllä niistä varmaan ihan hyvin palkkaan ja voittoon jää 🙂

13. Miten päätät hintasi esim. yhteistyöpostauksille kun ei oikein oo “yleistä palkkatasoa”?

Tää onkin hyvä kysymys. Bloggaajat tosi harvoin puhuvat siitä, mitä he veloittavat missäkin tilanteessa. Se tekee vaikeaksi keksiä omaa hintaa, kun ei oikein voi verrata mihinkään. Mä oon miettinyt omassa mielessäni, mikä on musta sopiva hinta mun yhteistyöpostauksesta. Oon huomioinut siihen sen, kuinka monta ihmistä julkaisu tavoittaa ja minkä koen itse oikeaksi brändiarvoksi, jonka yritykselle annan. Mulla on mediakortti, jonka mun asiakkaat saa ja tarkistan sen aina 6 kk välein. Mä suosin pitkäaikaisia yhteistöitä lempiyritysteni kanssa enkä yksittäisiä postauksia, mikä mahdollistaa sen, että tehdään yleensä pidempi ja kattavampi kampanjasuunnitelma. Usein myös kaikissa blogiyhteistöissä on jonkun sortin salassapitosopimus, sekin usein varjostaa tuota avoimuutta näistä puhuttaessa ja vaikeuttaa omaa tarjouskentekoakin. Ollaan kyllä joidenkin kollegoiden kanssa juteltu näistä avoimestikin ja se hieman sitten taas helpottaa luomaan yleiskuvaa tilanteesta.

14. Käytätkö käteistä ja jos käytät niin mihin? Pyritkö tietoisesti käyttämään käteiset pois lompakosta vai kulkeeko aina käteistä mukana?

En oikeen. En muista milloin olisin viimeksi nostanut käteistä 😀 Nyt sattu olemaan käteistä lompakossa, kun myin meidän pinnasängyn juuri. Mutta lähtökohtaisesti en juurikaan käytä käteistä. Itse asiassa joku kerta mulla oli 500 € käteistä (en edes muista miksi, ehkä jonkun reissun jälkeen) ja sit käytin niitä pois kaikkeen. Siinä huomas rahan hupenemisen tosi eri tavalla ja oon miettinyt, että pitäisi ehkä käyttää enemmänkin käteistä, se varmaan vähentäis turhaa rahankäyttöä, kun se konkretisoituu käteisen kanssa ihan eri tavalla 😀 Oon aina pyrkinyt siis pääsemään eroon lompakossa olevasta käteisestä, mut nyt oon alkanu miettii, että sitä vois alkaa käyttää enemmänkin korttien sijaan.

15. Ootko koskaan elänyt yli varojen?

En tietoisesti. Joskus yrittäjyyden alkuaikoina tuli arvioitua verot ja tulot väärin ja tuli aika paljon mätkyjä maksettavaksi, mutta ne sai sitten hoidettua järkevällä rahankäytöllä. Nyt tiedän paremmin. En koe velaksi elämistä mielekkääksi, se aiheuttaisi mulle varmaan tosi isoa ahdistusta. En juurikaan tykkää käyttää luottokorttiakaan siitä samasta syystä.

16. Kiinnostaako sijoittaminen ja sitä kautta säästäminen?

Rehellisesti? Ei 😀 Mä oon hetkessä eläjä ja mua ei yhtäääääääään kiinnosta sijoittaminen. Miestä kiinnostaa. Ollaan päätetty siis 5v säästösuunnitelma ja ruvettu säästämään sen  mukaisesti rahastoihin sijoittamalla. Pankki hoitaa sen ja mä käyn ehkä kerran kuussa kattomassa onko plussalla vai miinuksella 😀 En tiedä yhtään mitä osakkeita meillä on, mies hoitaa noi asiat, kun mua ei vois vähempää kiinnostaa 😀 Mulle sijoitus on klassinen Chanelin laukku 😀 Eikä tää oo tarkoitus olla mitään bimboilua, mut kaikki tällainen on vaan sitä osaa, mikä mua ei yhtään kiinnosta ihan yhtä lailla kun mua ei kiinnosta työkalut tai ompeleminen 😀

17. Mitä meinaatte opettaa lapselle rahankäytöstä/rahasta?

Halutaan opettaa vastuullista, mutta myös iloistakin rahankäyttöä. Sellaista, että rahaa saa käyttää itseä miellyttäviin asioihin, mutta sellaista rahaa, jonka on itse tienannut samalla pyrkien siihen, että on myös säästöjä. Esimerkiksi jos lapsi saa rahaa synttärilahjaksi, niin musta sitä ei oo mitenkään väkisin säästettävä, vaan sen voi käydä tuhlaamassa oman maun mukaan. Toki siinäkin voi sitten iän karttuessa opettaa sitä, että säästämällä useamman kuukausirahan tai lahjarahan, voi saada jotakin isompaa ja hienompaa. Haluan myös opettaa sen, että kallis ei välttämättä tarkoita hyvää ja halpa ei välttämättä tarkoita pahaa ja vaikka rahaa olisi, voi silti tehdä sen edullisemman valinnan, jos laatu tai omat toiveet ei pahemmin kärsi. En oo ihan hirveesti konkretian tasolla miettiny tätä asiaa, mutta sitten kun lapsi kasvaa, tulee varmasti asia ajankohtaiseksi ja sitä tulee enemmän mietittyä 🙂

18. Mikä on arvokkaampi ostos, jonka hankkimista kadut? 

Oon tässä nyt hetken yrittänyt miettiä, enkä ihan heti keksi. Ouraringistä en välittänyt, niin palautin sen päivän kokeiltuani. Eli en kadu, koska palautin 😀 En kyllä äkkiseltään nyt keksi mitään. Jos on mieli muuttunut, oon yleensä laittanut eteenpäin tuotteen ja saanut siitä ihan hyvän jälleenmyyntiarvon. Esimerkiksi Guccin Marmont-laukku ei ollutkaan yhtään mun juttu, mutta sain siitä omani takaisin kun ostin sen käytettynä ja myin eteenpäin. Muistaakseni jäin jopa piirun verran voitolle. Hitsi, en oikeesti osaa sanoa 😀

19. Mitä raha merkitsee sulle? 

Ahmmmm, toisaalta voisin sanoa “ei juuri mitään”, mutta toisaalta paljonkin. Mä en oo oikeen koskaan välittänyt siitä, paljonko mun tilillä on rahaa ja miten paljon omaisuutta mulla on. Mulle raha on enemmän sellainen “means to an end”, eli rahalla saa asioita, joista mä tykkään. Matkoja, kivoja esineitä, kokemuksia ja elämyksiä. Eli kyllä se silleen merkitsee paljon, koska monet mun lempiasiat ei oo halpoja. Toisaalta taas mulle tärkeempää on aika mun perheen ja lapsen kanssa ja se näkyy myös mun mentaliteetissä rahan suhteen. Olisin voinut esim. 2017 ja 2018 tienata paljon enemmän ja tehdä enemmän töitä, lähteä mukaan useampaan kamppikseen yms. Mut se ei oo mulle niin iso prioriteetti. Esim. mulla vois olla joku 7000 euroa enemmän tilillä, jos ei oltais menty Australiaan (plus tulonmenetykset siltä ajalta), mutta toisaalta mulle se reissu kokemuksena ja elämyksenä oli paljon hienompi ja tärkeempi juttu 🙂

20. Parhaat säästövinkit? 

Mä en kyllä oo paras sanomaan tähän mitään. Mutta, mulla toimii:
– Tavoite säästämiselle. Konkreettinen tavoite, mihin säästää rahaa. Esim. kämpän pesämuna, joku kalliimpi sisustusesine, matka tms. Mä oon konkretiasäästäjä, sillon saan säästettyä 300 % enemmän ku muuten vaan 😀

– Automaattinen säästösiirto pankkitililtä. Mulla lähtee joka kuukausi automaattisesti rahaa säästöön. Se lähtee palkkapäivää seuraavana päivänä, joten en yleensä edes “huomaa” sitä silleen, vaan se on vaan sellainen välttämätön tapahtuma, joka aina tapahtuu. Vaikka summa olis ihan pieni, vaikka 100 € kuussa, se on jo vuositasolla 1200 € ja viiden vuoden kohdalla jo 6000 €.

– Järjenkäyttö ruokakaupassa. Tosi monen asian saa edullisemmin vaikka olis ihan samaa ja samanlaatuista. Aina ei tarvii ostaa just sitä, mitä meinasi tehdä ruoaksi vaan voi vähän haistella tarjouksia ja tehdä sitä, mihin saa raaka-aineet edullisemmin.

– Laskee ostettavan esineen päiväkohtaisen arvon. Esim. Jos mä ostan 3000 €:n laukun, oon välillä miettiny, että jos käyttäisin sitä jokaikinen päivä 5 vuoden ajan, maksaisi sen käyttö melkeen 2 € päivässä. Joka päivä. Ei kuulosta järkevältä. Mut mietin sen usein niin, että todennäköisesti myyn sen laukun 2500 €:lla halutessani, jolloin sen käyttökustannus mulle ei oo niin korkee. Mut sit jos mietin vaikka jotain tuotetta, niin saatan miettiä, mitä sen käyttö per käyttökerta maksaa. Se aika tehokkaasti poistaa turhia ostoksia ostoslistalta kun tajuaa, että jotkut kengät saattaa maksaa 15 € käyttökerralta 😀

– Mä en juuri ikinä käytä takseja, en polta, en käy ulkona juhlimassa, yms. Siinä säästyy itse asiassa yllättävän paljon sellaisia arjen huomaamattomia kustannuksia, mitä monille kertyy. Teen paljon sellaisia pieniä juttuja, joilla saa pieniä säästöjä. Ostan junaan sarjalipun, en mee autolla Helsinkiin. Ostan leffaan sarjalipun, teen softa-tilaukset vuosipaketilla yms. Sellasia pieniä juttuja.