Kouluun mars!

Noniin, tänään alkaakin opiskelut virallisesti kun orientaatioviikko on taputeltu ja meikäläinen on taas pitkän tauon jälkeen opiskelija. Oon tässä jo elokuun aikana pitäny jonkun verran yhteyttä opintokoordinaattoriin ja yliopistolle ja hieman aloitellut prosessia sen suhteen, että pääsisin siirtymään maisteriin sitten jollain aikataululla. Orientaatioviikosta osa meni ihan ohi kun olin kipeenä, mutta onneksi ehkä tärkeimmät on jo hanskassa. 1 periodin kursseille on ilmoittauduttu ja tänään on ensimmäinen luento. Jaiks, jännittää 😀 Onneksi nää byrokraattiset kiemurat on sentään selvinneet ja nyt voi keskittyä opiskeluun, ainakin jotakuinkin.

Kauppiksessahan on kuusi eri opintosuuntaa ja se tuo tähän kandista maisteriin -prosessiin hieman erityispiirteitä. Yleensähän opintosuuntaa haetaan kauppiksessa vasta tokana opiskeluvuonna, tai siis toisen opintovuoden puolessavälissä. Mun tapauksessa kun mulla on jo kandin tutkinto ulkomailta, on prosessi hieman erilainen. Tampereen yliopistolla voi hakea muutosoikeutta, jolla hakee siis muutosta opiskeluoikeuteen, eli siirtymistä suoraan kandista maisteriin. Tämä vaatii käytännössä sitä, että omalla kandilla voi sen kandin suoritusmaassa hakea suoraan samanlaiseen maisteriin ja ettei täydentäviä opintoja tarvitse tehdä kuin enintään 60 opintopisteen verran. Sinänsä simppeliä, mutta, jotta voisin hakea juuri markkinoinnin maisteriohjelmaan, on mun ensin saatava hyväksyntä kyseiseen opintosuuntaan.

Opintosuuntaan hakeminen tapahtuu niin, että hakuvaiheeseen mennessä suoritettujen opintojen perusteella lasketaan vertailuluku (opintopisteet kerrattuna arvosanoilla ymmärtääkseni) ja vertailuluvun perusteella sitten jaetaan niitä opintosuunta-paikkoja. Mä haen opintosuuntaa jo ensimmäisen vuoden talvella, jolloin se lasketaan tänä syksynä suoritettujen opintojen perusteella vertailuluvun laskemalla (sama systeemi, mutta kerrotaan lisäksi kolmella). Tää ei tietty oo optimi, kun syksyllä syntyy vauva ja en pysty ihan 100% olemaan läsnä koulussa, mutta teen parhaani 🙂 Kun opintosuuntavalinnat on tehty, voin hakea muutosoikeutta yliopistolta ja siirtyä sitten maisteriopintoihin. Nyt olen opintokoordinaattorin kanssa käynyt läpi kurssejani ja niitä on hyväksytty korvaavuuksin jonkun verran tässä vaiheessa perusopintojen ja aineopintojen osalta. Viime viikolla tilasin mun opintosuoritusotteen oikiksesta, sillä siellä on mm. kieliopintoja ja muita opintoja, jotka voin vielä hyväksilukea tähän mun tutkintoon ja samaan syssyyn tilasin myös mun tutkinnon kurssien yksityiskohtaiset sisällöt mun Lontoon yliopistosta. Ollaan myös käyty läpi sitä, mitä täydentäviä kursseja mun on tehtävä, jos haen muutosoikeutta ja laskeskeltu tässä suunnitelma kasaan. Viime viikolla sain vihdoin itse selkeän ymmärryksen tilanteesta ja siitä, mitä kaikkea on tehtävä. Nyt aloitan tilastotieteen johdantokurssin, johdatuksen oikeusjärjestykseen ja laskentatoimen sekä taloustieteen perusteet. Osittain näitä kaikkia on sisältänyt mun kandikin, mutta koska mun kandi oli hyvin pitkälti markkinointi-orientoitunut, näille ei ole selkeitä korvaavuuksia, eli nämä joutuisin täydentelemään varmasti joka tapauksessa. Ollaan nyt opintokoordinaattorin kanssa laskeskelleet ja näyttäisi siltä, että korvattavaa tulee jonkun verran alle tuon 60 opintopisteen rajan, eli kunhan vaan pääsen markkinoinnin opintosuuntaan, voin sitten hakea muutosoikeutta ja toivoa sellaisen saavani. Sitä haetaan tiedekunnalta dekaanin päätöksellä sitten kun opintosuunta on tiedossa.

Pakko sanoa, että tää Tampereen yliopiston kanssa asioiminen on ihan yö ja päivä verrattuna mun kokemuksiin Kuopiossa. Vaikka vuoden alku on varmasti opintokoordinaattoreilla kiireistä aikaa, oon saanut tosi hyvin yhteydenottoihin vastauksia, muhun on pidetty yhteyttä ja asiat on selitetty juurta jaksain, pahoiteltu byrokratiakiemuroita ja oltu muutenkin ihan 10/10 mitä tulee yhteydenpitoon. Tilannehan on toki monimutkaisempi kuin vaikka toisen yliopiston suomalaisella kandilla opiskelemaan tuleminen ja sikäli oon varautunut aika vahvalla maltilla tän asian suhteen, mut vielä sitä ei ole lainkaan koeteltu. Joka tapauksessa, opiskelen sen mitä käsketään. Se nyt ei palvele ketään, että opiskelen samoja asioita uudelleen, mutta toki sitten aine- ja perusopintojen saralla täytyy katsoa, että tulee opiskeltua vielä tarvittavat kurssit, jotta pärjää maisteriopinnoissa.

Mun sellainen henkilökohtainen “tavoite” olisi valmistua maisteriksi 2022 keväällä. Siihen olisi nyt kolme vuotta ja vauva olisi tuolloin 2,5-vuotias. Haluan pitää myös toisen lapsen kotona ainakin 2-vuotiaaksi, jos mahdollista, ennen päikkyyn menoa, joten aikataulullisesti tää olisi sillai optimi, että valmistuisin samoihin aikoihin kuin lapsi olisi valmis päiväkotiin ja voisin alkaa miettiä omia uravalintoja niistä lähtökohdista.

En opiskele oikeastaan mitään tiettyä päämäärää varten. Musta on itse asiassa tosi kiva päästä pitkästä aikaa taas opiskelemaan ja oppimaan ja sikäli mä oon ihan sujut sen kanssa, että voi olla, että opinnot eivät olekaan valmiina vielä keväällä 2022, vaan niissä menisikin pidempään. Enhän tiedä millainen baby nr. 2 meille saapuu ja miten arki kahden lapsen kanssa lähtee rullaamaan ja millainen henkinen jaksamiseni on tämän kaiken keskellä. Toisaalta uskon vahvasti siihen, että opinnot tuovat äitiyden keskelle sellaista tietynlaista “minuuden” tunnetta ja sitä, että pääsen välillä irtautumaan äitiydestä siihen, että teen jotakin muutakin, mitä pidän mielenkiintoisena. Onneksi meillä on ihana tukiverkko, joka on valmis tarvittaessa auttamaan ja mieheni tukee hanketta ja on muutenkin erittäin osallistuva vanhempi lapsemme kanssa ja on valmis jäämään vanhempainvapaalle, että saan opintoja edistettyä. Kova into on joka tapauksessa, ainakin nyt, sillä oon jo nyt selannu hirveellä tohinalla oppimateriaaleja, ilmoittautunut kursseille ja nyt vaan toivon, että vauva ei oo hirveesti etuajassa, sillä 1 periodin luennot jatkuu just about mun laskettuun aikaan asti ja sit tokan periodin kurssini pystyn käymään verkkokursseina. Eli tässä on ihan hyvät mahdollisuudet menestyä sitten siinä opintosuunnan haussa 🙂

Vähän koulu myös jännittää. Jotenkin vähän tuntuu hassulta ajatus mennä luennoille kaikkien niiden tuoreiden nuorten opiskelijoiden joukkoon tällaisena kuluneena vanhana tätinä 😀 Muistan vielä omat ensimmäiset yliopisto-opinnot oikiksessa ja kuinka nuori sitä olikaan fuksina koulua aloittaessaan silloin 19-kesäisenä. Silloin jos viereeni olisi osunut kaltaiseni kummajainen, 31-vuotias pitkällä raskaana oleva äiti-ihminen, olisin varmaan hieman ihmetellyt häntä. Se nyt ei toisaalta kerro mistään muusta kuin 19-vuotiaan Annan ahdasmielisyydestä jotain. Toisaalta mä sain kyllä tästä heimon vanhimman tittelistä jo esimakua Lontoossa, kun suurin osa mun koulukavereista oli sen 6 vuotta nuorempia kuin minä. Yksi rakkaimmista koulukavereistani kysyi multa joskus ekan vuoden aikana “Oliko vaikeaa tulla taloudellisesti riippumattomaksi vanhemmista?” ja mä muistan vähän joutuneeni raapimaan päätäni, koska en 24-vuotiaana enää muistanut, miltä se tuntuikaan, sillä muutin omilleni 18-vuotiaana ja olin taloudellisesti riippumaton vanhemmistani jo silloin. En ajattele ikäeroa mitenkään sellaisena asiana, joka vaikuttaisi omaan opiskelufiilikseen negatiivisesti, varsinkin kun tuntuu, että nykysin kakskymppiset on ihan mielettömän kypsiä ja jotenkin tosi “aikuisia”, ainakin verrattuna siihen, mitä muistelen mun itseni olleen joskus 12 vuotta sitten. En usko siis, että on mitään sellasta “olemme aivan eri maailmoista”-fiilistä sinällään, mutta onhan tää mun arki omakotitalon ja pihan hoitamisineen, keittiöremppoineen ja lapsineen täällä pellon keskellä todennäköisesti hieman erilaista kuin suoraan lukiosta yliopistonsa aloittavilla.

Toisaalta, en tiedä onko asiat kuitenkaan loppujen lopuksi niin erilaisia. Kanssaopiskelijat valmistautuu ehkä fuksirientoihin samalla ku meikäläinen shoppailee vaippoja, mutta enpä mä ollut kovin innokas opiskelijariennoissa juoksija silloin 12 vuotta sittenkään. Ja eri ihmiset tekee eri ikäisinä eri asioita. Siinä missä mä janosin seikkailuja, matkustamista ja kaikkea jännittävää 18-vuotiaana, moni ei sitä halua ja monella fuksilla on varmasti jo omistusasuntoa tai sen suunnitelmaa ja mua huomattavasti “aikuisempaa” tietoa sijoittamisesta ja urasuunnittelusta ja vaikka mistä. Ehkä ajattelen kaikista 18-22 -vuotiaista jotenkin stereotyyppisesti mielessäni, koska toivoisin, että kaikki hieman kokisivat maailmaa ja tekisivät kaikkea sitoutumatonta ja huoletonta nuorena. Se oli ihanaa aikaa ja toivon sitä aina kaikille ja jotenkin mä aina suhtaudun varoen ajatukseen nuorena sitoutumisesta ja kaikesta sellaisesta vakavasta. Sitoutumaan ja huolimaan ehtii sitten myöhemminkin. Mutta tiedän jo ihan tästä meidän sisaruskolmikosta, että kaikki on erilaisia. Mun siskoni on esimerkiksi ollut aina ihan erilainen ja hänelle mun kaltainen “nuoruus” olisi varmaan ihan hirveetä 😀 Mä taas en olisi osannut kuvitellakaan meneväni naimisiin 22-vuotiaana, kuten hän. Ja silti se tuntuu hirveän oikealta ratkaisulta siskolleni. Mun täytyy siis lakata ajattelemasta itseäni jotenkin mummo-opiskelijana ja suunnattava ekalle luennolle mieli avoimena valmiina kohtaamaan kaikki uuden opiskelun mukanaan tuomat asiat mahdollisimman positiivisena ja rikastuttavana kokemuksena.

Apua, osaankohan mä mitään siellä 😀 Onko muita “tätejä” aloittamassa opintoja nyt?