Mielipidemaanantai – Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto

Tiedättekö mitä mä kaipaan suomalaiseen terveydenhuoltoon? Omalääkäriä. Sellaista kunnon vanhanaikaista “perhelääkäriä”, joka hoitaa samaa perhettä vauvasta vaariin ja joka tietää aina mitä terveyserityisyyksiä on yhdellä perheellä, ja osaa tehdä harkinnan siitä, mikä on relevanttia ja mikä ei ja miten jokin asia yhdellä lapsella voi mahdollisesti vaikuttaa toiseen lapseen. Ulkomailla paikoin onkin tällainen GP-systeemi. Siellä general practitioner, yleislääkäri saattaa tarkoittaa juurikin lääkäriä, joka ottaa haltuun koko perheen asiakkaikseen ja parhaassa tapauksessa hoitaa samalla useampaa sukupolvea. Jos jokin menee ohi oman osaamisalueen, niin sitten ohjaa asiantuntijalle, ja seuraa senkin asian sitten loppuun.

Rehellisesti sanottuna viimeiset pari kuukautta terveydenhuolto Suomessa on lähinnä ahdistanut ja ärsyttänyt. Neuvolassa ei todellakaan ole ollut mahdollista päästä mihinkään tutkimuksiin millään osa-alueella, vaikka molemmat lapset on kasvaneet alikäyrillä, vaikka tämä toinen syökin oikein innolla ja hyvin. Yksityisellä puolella taas aivan liian paljon on asiakkaan itsensä vastuulla. Etsi sopiva lääkäri, varaa aika, kerro asia, päädy ehkä tutkimuksiin ja loppujen lopuksi kukaan ei tee mitään seurantaa tai edes yleensä palaa asiaan tulkitakseen verikokeita. Ellet siis itse muista varata erikseen vielä aikaa tälle.

Meillä oli tuossa tilanne, jossa toista lasta hoiti gastroenterologi Tampereella ja toista hematologi Helsingissä. Molemmat varmasti erittäin ammattitaitoisia ja hyviä lääkäreitä. Kumpikaan ei edes näin korona-aikaan nähnyt kumpaakaan lasta. Verikokeita otettiin, toiselta löytyi laktoosi-intoleranssi, toiselta raudanpuute. Molemmille vuoronperään kerroin myös sisaruksen tilanteesta ja miten se on edennyt ja molemmat puhuivat ristiin. Toisen mielestä laktoosi-intoleranssi ei liity lapsen oireisiin ennen 4-5 vuotta, toisen mielestä liittyy ehdottomasti. Toisen mielestä voi pienemmälläkin olla sitä, toisen mielestä ei todellakaan. Raudanpuutetta oirehtivalta ei otettu B12- ja D-vitamiinia (olennaisia raudanpuutteen ja levottomien jalkojen kannalta), toiselta otettiin. Mulla alkoi itselläkin jo pakka leviimään sen suhteen, että mitä keneltä on otettu. Ja kun toi lasten verikokeiden ottaminen on niin lystiä, ettei sinne todellakaan halua mennä yhtään ylimäärästä kertaa.

Sit jatkuvasti on arvoja yli tai ali viitearvojen, jotain kummallisia tuloksia ja vastauksena “no, näitä välillä on, voi olla joku oireeton tulehdus”. Ja sit mulle oikeesti alko riittämään. Kun tuntui siltä, että piti olla itse se lääkäri, etsiä ja selvittää kaikki mahdolliset vaihtoehdot, poissulkea niitä ja sitten pyytää kuin kumileimasin joihinkin kokeisiin, joista en todellakaan tiedä onko edes tarpeellisia, kun en ole lääkäri. Koska ei tuntunut laisinkaan siltä, että kukaan edes tiesi kenen kanssa puhui asiasta. Neuvolasta ei ole kukaan seurannut sitä, että 2kk sitten tuli tieto, että lapsella on raudanpuute. Eipä varmaan kukaan muistele asiaa 1,5v neuvolassakaan. Kun viimeisimpien verikokeiden jälkeen oli puhelu lasta hoitavalle lääkärille, niin ensimmäinen minuutti meni siinä, että lääkäri kävi läpi historiaa, mitä ollaan hänen hoidossaan eletty kaksi kuukautta. Ei ennen puhelua saati niin, että muistaisi lapsen jossain määrin. Samoja asioita käytiin läpi kuin kuukautta aiemmin eikä asia edennyt. Eikä se tuntunut yhtään siltä, että joku “kantaisi” tätä terveysasiaa laisinkaan.

Ja havahduin siihen, että jokaikiselle lääkärille joutuu selittämään lapsen historian suunnilleen alusta aina kun tulee vastaanotolle, jos sillä nyt sattuisi olemaan merkitystä, että korvat on putkitettu ja millä maidolla on kasvanut ja mikä juttu. Samat kysymykset, samat lisäykset kysymysten lisäksi. Huoh.

Ulisin miehelle yksi päivä, kuinka paljon mä haluaisin, että mä voisin tuntea tässä asiassa, että joku muu “kantaa tässä vastuuta”, kantaa tätä asiaa. Ei tietenkään kanna vastuuta, mutta ottaa asian hoitaakseen. On oman alansa, lääketieteen, ammattilainen ja ottaa kattavasti käsittelyyn meidän perheen terveyden. Tietää sen erityispiirteet jokaisen osallisen osalta ja osaa itse tehdä sen poissulkemisen siitä, mikä voi tai ei voi vaikuttaa asiaan. Ja kun on tämä kokonaiskuva tilanteesta, niin sitten osaa myös tehdä sen valistuneen, ammattitaitoisen ratkaisun siitä, mikä liittyy asiaan ja mikä ei.

Ja sitten kävi suoranainen ihme. Randomisti varattu aika itselleni yleislääkärille johtikin puheluun lääkäriltä, johon ihastuin noin viidessä minuuttissa. Kun kysyin alkuun, tarviiko mun sanoa henkilötunnus ja mitä tietoja hän haluaa alkuun, niin selvisi, että hän oli käynyt mun tiedot kannasta jo läpi ja kyseli vielä, että onko kukaan koskaan palannut mun edellisiin verikokeisiin. No ei ole ei. Ja huomasi sieltä jonkin ihan hitusen yli viitearvon olleen asian, jota edes minä en ollut huomannut. Viiden minuutin puhelussa koin enemmän luottamusta häneen kuin yhdenkään lääkärin kanssa ja päädyin googlaamaan hänet puhelun jälkeen. Yleislääketieteen erikoislääkäri. Paljon positiivisia arvioita ja tieto siitä, että hoitaa kaikkia vauvasta vaariin. Varasin seuraavalle päivälle ajan tälle lääkärille myös lapselle, otin samantien tupla-ajan ja suuntasin sinne käymään kaiken läpi. Hän kysyi, kuunteli ja oli aktiivinen. Kiinnostui ja ihmetteli. “Miksei tätä ole vielä tutkittu?” Jaa. Teki mieli vastata, että varmaan koska mä en ollut sitä pyytänyt. Osannut pyytää. Se käynti lääkärissä oli ehkä helpottavin asia pariin kuukauteen. Tuntui, ettei mun nyt tarvinnut etsiä, miettiä ja pohtia. Kun muistin vasta jälkeenpäin kysyä vielä yhtä asiaa ennen kuin mennään lapsen kanssa verikokeisiin, jätin soittopyynnön hänelle. Hän soitti, oli sitä ennen katsonut mun uusimman ferritiiniarvon ja kun se tuli ohimennen puheeksi, hän tiesi sen tarkalleen. 89. Olin itsekin katsonut sen aamulla. Se ei ollut “oikein hyvä”, tai “lähes 90” tai “lähes 100”. Se oli 89. Selkee. Pikkujuttuja, mutta niillä hän on saanut sellaisen tunteen, että joku oikeasti seuraa tilannetta, tutkii asiaa ja on läsnä. Ja se on aina ollut asia, joka on puuttunut yksityisellä puolella. Ja no, julkisellakin. Ainoa kosketus julkisella on ollut neuvola-terveydenhoitaja, joka on ollut mahtava, mutta esim. neuvolalääkäri on vaihtunut nonstop. Ja yksityisellä puolella on ollut niin monta eri lääkäriä viiden vuoden aikana tällä perheellä, ettei edes naurata.

Musta tuntuu, että viime viikon lääkärikäynti tiputti mun harteilta ihan järkyttävän suuren painolastin. Ei mikään muuttunut, edelleen selvitellään. Mutta ei olla siinä osaamattomina “yksin”. Ja se luottamus, se hyvä fiilis, se on puuttunut tähän asti.

Mä yleisesti ottaen ihmettelen ihan hirveästi sitä, miten vähän tässä meidän hyvän terveydenhuollon luvatussa maassa panostetaan ennaltaehkäisevään hoitoon ja seurantaan. Aika monessa asiassa ennaltaehkäisevä tieto voi olla erittäin edullinen ja helppo selvittää, mutta vahingon tapahtuessa, erittäin kallis yhteiskunnalle korjata. Suomessa vitamiinit, hivenaineet, ravintolisät, antioksidantit ja aminohapot on sellaisia asioita, jotka tuntuu olevan keskustelussa kivoja pikkulisiä arkeen, mutta ei niiden “puute” ketään “oikeasti voi häiritä”. Ehhhhh. Meillä täällä pimeässä kylmässä Suomessa on ihan poikkeukselliset olosuhteet aika monelle tärkeälle elimistön kannalta kriittiselle “pikkujutulle”, kuten esimerkiksi vitamiinille tai välittäjäaineiden rakennuspalikalle. Kyllä se vaan kuulkaa vaikuttaa, että yhteen aikaan vuodesta aurinkoa ja valoa on 20 tuntia vuorokaudessa, ja toisessa 3. Kyllä se myös vaikuttaa, millainen maaperä on, mitä syödään jnejne. Ja se tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Koska on aivan liian monta mielenterveys-puolen diagnoosia, joiden taustalla on jonkin hivenaineen tai vitamiinin puute. Työkyvyttömyyttä, masennusta ja lieveilmiöitä, jotka syntyy väsymyksestä ja vetämättömyydestä. Isoja terveyskriisejä, jotka syntyy siitä, ettei tiedetä jotain, minkä selvittäminen on helppoa ja halpaa.

Mä oon itsekin suhtautunut esim. välittäjäaineisiin (siis mitä ne on?!) ja vitamiineihin (no vähä energiaboostausta ehkä!) ihan todella vähätellen. Kunnes on alkanut aukeemaan ihan uusi maailma. Miten tärkeitä on tietyt asiat, miten vakavasti ne vaikuttaakaan. Mitä kellekään sanoo B12-vitamiini? Ei kai hirveesti muuta ku yks niistä vitskuista, joita on. Niiiin. Mitä nyt se on vahvasti suhteessa aivolisäkkeeseen, joka taas vastaa aika monesta tärkeästä hormonista kilpirauhasesta lähtien. Se vaikuttaa jopa siihen, pissattaako meitä yöllä ja onko meillä näköongelmia. Yks helvetin vitamiini. Jonka puutteeseen muuten lähes poikkeuksetta kuoltiin joskus aiemmin, ja nyt siihen on sitten olemassa ihan piikkiä, jos ei se imeydy jostain syystä. Ainiin ja se syy? Niitä on monta. Osa ei-niin-miellyttäviä, osa aika simppeleitä, eli esim. tietyn aineen käyttö nukutuksessa, joka annetaan maskista hengittämällä. Niin kuin esim. lapsilla putkituksessa. Sen lisäksi, että vaikkapa B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa raudanpuutteen, levottomat jalat ja esimerkiksi runsaan yökastelun ja jopa huonon näön, väsymyksen ja vetämättömyyden ja pahantuulisuuden lisäksi siis, se saattaa myös aiheuttaa kylmät kädet ja jalat ja pahimmillaan selkäytimen haurastumista. Sounds like fun. Vitamiinit. Onpas turhia.

Lääkkeitä sitten vuorostaan voidaankin antaa vaikka kuinka. Mua hirvitti ajatus siitä, että joudutaan antamaan lapselle rautalisää. Se on nyt pienellä tauolla. Koska esim. raudanpuute on usein oire, ei syy itsessään. Jokin aiheuttaa sitä. Tuudittautuminen rautalisään (joka itsessään aiheuttaa ongelmia suolistossa), joka poistaa oireet, on vasta laastari jatkuvaan verenvuotoon, jonka aiheuttajaa kukaan ei tiedä. Pitäisi aina selvittää se syy, eikä tuijottaa jotakin arvoa, mitä haetaan lääkkeillä ja erityisvalmisteilla. Ruokavalion muuttaminen on vain puoli tarinaa, koska vaihtuvien sääolosuhteiden vuoksi kaikenlaista lisää voikin tarvita eri muodoissa. En muista tarkkoja lukuja ja lähteitä, mutta lähtökohtaisesti esim. D-vitamiinin, raudan ja magnesiumin puutetta pidetään lähes länsimaiden “kansantauteina”. MIKSI? Sen lisäksi, että kaikkeen näistä löytyy ratkaisuja ravinnosta tai ravintolisistä, MIKSI meillä on näitä puutteita, ja miksi ne on hyväksytty jotenkin normaaliksi?

Mun mielestä käsite ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta on aivan todella aliarvostettu nykypäivänä. Harjataanhan me hampaitakin, ettei tulisi reikiä ja muita ongelmia. Miksi ei sitten samaa ennaltaehkäisevää strategiaa noudateta terveydenhuollossa? Lasten raudanpuutteen syiksi on vuosia listattu raudanpuutteiset äidit raskausaikana. Miksei niitä äitejä auteta? Neuvolassa napataan hemppa-arvo, todetaan se erittäin hienoksi ja heippa. Vaikka siis kansainvälisesti on aikapäivää sitten saavutettu konsensus siitä, että se ei ole hyvä raudan mittari. Hemppa-arvo voi vaihdella vaikka kuinka, ihan vaikka nesteytyksen määrän perusteella ja se on muutenkin huono mittari, sillä sitä ei pitäisi verrata muihin vaan omaan “normaaliin”, jos jotakin. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ei toki rajoitu vain vitamiineihin ja hivenaineisiin, vaan vähän kaikkeen. Jollei ole pää kainalossa, kaikki on hyvin. Joo, rintaan ammuttu tarvii akuuttia apua, mutta kyllä se kamala kohtalo voi kohdata sellaisenkin, jolla vaan jatkuvasti hieman vuotaa joku haava.

Julkisella puolella perustellaan kaikkea resurssipulalla. Okei, suosittelisin ensin tunkemaan kotihoidontuen lakkauttamisen taloudellisista syistä kaltaiset tutkimukset jonnekin todella syvälle ja käyttämään ne resurssit johonkin järkevämpään. Noin niinkuin aluksi. Tulee muutama muukin mielenkiintoinen tilanne tähän liittyen mieleen. Mut lisäksi olisi mun mielestä hienoa, jos ymmärrettäisiin, että tässä vuodetaan kaiken muun lisäksi yhteiskunnan rahoja, kun ei korjata vahinkoja edullisesti silloin kun ne on vasta alkamaisillaan, vaan niitä korjaillaan sitten, kun niiden korjaaminen on jo vaikeaa ja kallista.

Meillä arvostetaan erikoissairaanhoitoa ja erikoislääkäreitä, sellaisia pelastajia katastrofin aikana. Mutta kun moni niistä katastrofeista voi olla vältettävissä! Tiedolla, seurannalla ja ennaltaehkäisyllä. Esimerkkinä vaikka se, että kun asuin Lontoossa, mut yllätti se, että siellä oli kaikki ehkäisymuodot ilmaisia tyyliin kaikille tai tietyn ikäryhmän edustajille tai miten nyt ikinä menikään. Sieltä sait hakea kalliilta tuntuvat ehkäisyt maksamatta mitään. Epätoivottuja raskauksia haluttiin välttää tuomalla ehkäisy kaikkien saataville. On se nimittäin aika paljon yhteiskunnallisesti tehokkaampaa ja edullisempaa hoitaa nuo ehkäisyasiat kuntoon kuin niiden epätoivottujen raskauksien ja lasten, ja kaikkien niiden ympärillä pyörivien lieveilmiöiden korjaaminen.

Suurin osa meistä varmasti käy tankkaamassa autonsa, ennen kuin se tyssää tielle tyhjällä tankilla ja pitää soitella hinausautoa apuun. Miksemme tee samaa hyvinvoinnillemme? Miksi se on niin vaikeaa, jos vaikka haluammekin hoitaa asian? Kun on valmiiksi väsynyt ja voimaton, avun hakeminen on jo muutenkin vaikeaa, saati sitten se, että jaksaa taistella sen saamiseksi. Oon tässä viimeisen parin kuukauden aikana oppinut enemmän biologiaa kuin koko koulu-urani aikana. Rehellisesti sanottuna, en ymärrä edelleenkään miksi mä opiskelin jotain kalalajien mätejä ja leikkasin kalaa auki bilsantunnilla yläasteella, mutta en vielä 30-vuotiaana tiennyt ihan hirveesti mitään omasta kehostani. Mä oon opetellut vasta tässä 2020-2021 välittäjäaineista ja vitamiineista ja aminohapoista ja antioksidanteista ja vaikka mistä. Jotenkin niissä olisi ollut jo silloin kouluaikaan aika paljon enemmän konkretiaa kuin jossain niissä asioissa mitä silloin käytiin läpi. Oli se sitten bilsassa tai terveystiedossa. Enkä mä sano, että tää on nyt välttämättä opetuksen vastuulla, mutta ois sinne lukion ja yläasteen oppimäärään saanut paljon tärkeää tietoa, josta olisi konkreettisesti hyötyä arjessa nykypäivänä. Saati esim. niihin neuvola-materiaaleihin ja muihin elämän varrella koettuihin terveyskeskus- ja lääkärireissuihin.

No, ehkä vielä joku päivä tämäkin asia muuttuu niin, että ihan yhteiskunnallisesti tälle annetaan painoarvoa. Siihen asti ei auta muu kuin kiinnostua itse ja ottaa itse selvää. Ja suosittelen sitä kyllä! On ollut erittäin avartava ja opettava pari kuukautta, kun olen lukenut materiaaleja, joilla olen oppinut itsestäni ja läheisistäni.

Onko teillä oma GP? Vai tykkäättekö yksityisen puolen tarjoamasta “lääkärin shoppailumahdollisuudesta”? Koska sitähän se on, valinnanvapautta valita hoitava henkilö mihin tahansa vaivaan. Mitä fiiliksiä tämä ilmiö teissä ylipäätään herättää?

EDIT:// Kommentoinnin ajauduttua sivuraiteille ihan reippaasti, olen vastannut yleisesti sekä terveysasioihin että mahdolliseen matkaan liittyviin asioihin kommenttiboksissa yleisellä kommentilla, enkä aio asiasta tuon enempää keskustella. 

Raikasta hehkua talvi-iholle!

Mä oon tunnetusti pieni kosmetiikkahiiri ja aika usein esittelenkin suosikkejani, joista suuri osa on selektiivisen kosmetiikan puolelta. En valehtele, mun kovimmat luottotuotteet on nimenomaan sieltä hintataulukon päästä, missä saattaa olla jopa kolme numeroa, mutta mulla on myös päivittäistavarakaupan puolelta löytyviä lemppareita ja yksi merkki on ylitse muiden siinä, NIVEA.

Oon monia suosikkeja Nivealta jakanut aiemminkin, kuten meikinpoistoliinat, dödöt ja erityisesti aurinkotuotteet. Nyt sain kokeiluun mulle vielä tuntematonta Nivea Q10 Energy-sarjaa, joka lupaa uutta hehkua iholle. Yksi mun nuoruuden suosikkituotteita oli aina se klassinen perinteinen Nivean sininen voide ja oon vuosien varrella kokeillut monia muitakin. Siksi musta oli mahtavaa päästä esittelemään tämäkin teille, nimittäin tämä ylitti täysin odotukseni ja oli aivan ihana sarja! Ja ei todellakaan ole hinnalla pilattu, joten jos omaan budjettiin ei istu monen kymmenen euron tuotteet sarjana, niin tämä kannattaa ehdottomasti tsekata!




Kaikki missä lukee Glow, saa mun huomion, koska nykypäivänä meikki on ihan toissijaista ja ihonhoito on prioriteettina. Meikkaan kerran viikossa suunnilleen, mutta ihonhoitotuotteita käytän päivittäin. Nyt pakkasten aikaan on ihan mahdottoman kuivaa kaikkialla, joten kaikki kosteutus ja kuulaus on aina kotiin päin. Sisältä päin tapahtuu suurin osa työstä, mutta ihon pinta kaipaa myös apua näissä vaihtuvissa keleissä. Q10 ubikinonia oon ostanut pillerimuodossa jo kauan aikaa sitten ensi kerran, mutta nyt vasta hiffasin, että tässä on sitä samaa. Kyseessä on keholle ja ihon hyvinvoinnille tärkeä antioksidantti, Q10-koentsyymi, jota on näissä tuotteissa yhdessä C-vitamiinin ja E-vitamiinin kanssa tuomassa tehokasta hoitoa. Tuotesarja on erityisesti nuorille aikuisille, sillä se on myös anti-age -sarja nimenomaan ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä vastaan.

Kolmen tuotteen sarjakokonaisuus on helppo ja nopea lisä arkeen. Tässä on ainaki itellä ollu energiat välillä aika koetuksella, ja sen näkee usein ihosta, joten todellakin, mulle kiitos kaikki hehku ja energisyys iholle! Näiden koostumus oli aivan ihastuttava! Niin pehmeä ja kuulas! Ja nimenomaan sellainen, että tuntui kuin olisi juottanut ihon jollain todella todella kosteuttavalla.


Aamulla nopea päivävoide nassuun heti kasvojen pesun jälkeen. Se on tuoksultaan tosi mieto, erittäin raikas appelsiinin tuoksu. Mä en oo kova käyttää nimenomaan päivävoiteita, vaan tykkään öljyistä enemmän, mutta oon oikeestaan viimeisen puoli vuotta laittanut aina aamulla päivävoiteen ja sitten jos oon ollut lähdössä jonnekin tai meikannut, niin olen pessyt kasvot ja aloittanut meikkaamisen öljypohjalla. Koen kuitenkin voiteen ravitsevan ihoa enemmän ja siksi käytän päivävoidetta jos oon ihan vaan kotona. Näitä Q10-tuotteita kaikkia yhdistää tosi vahvasti se, kuinka pehmeälle ne tuntuu iholla! Ihan mielettömät!

Kangasmaskit on ihania, kun ne on niin helppoja! Nassulle valmiina, sit 10 minuutin vaikutusaika ja sit pois. Done. Tää sisältää C-vitamiiniseerumia ja tarkoitus olisi käyttää tätä halutessaan tai sitten parina kertana viikossa systemaattisemmin. Tää näyttää ihan Avatarille, mutta on ihanan tuntuinen iholla, tosi pehmeä ja kevyt! Tän jälkeen jää sellanen superraikas fiilis kasvoille ja kun naamion hieroo sitten kasvoille vielä maskin pois otettua, niin iho tuntuu ihan superkauan kosteutetulta. Kokeilin eilen ja totesin, että jep, edelleen 2h tuon poisottamisen jälkeen ihon pinta oli kuin vastarasvattu. Ei tule sellasta lähmästä kalvomaista kerrosta iholle, vaikka tuon jättäisi iholle. Paras toki tehdä tämä illalla ennen unia ja sitten vaan yövoide päälle ja unille.


Yövoide ei ole muuten yhtään raskas! Ei sellainen paksu voide, vaan vähän jopa geelimäinen koostumus on ihanan jotenkin pehmeä ja samettisen tuntuinen kasvoilla. Hieman läpikuultava jopa, mikä saa sen vaikuttamaan sormilla kevyemmältä kuin päivävoiteen, mutta aamulla tän jälkeen oli kyllä erittäin kivantuntuinen iho!

Jos energisemmän ja hehkuvamman tuntuinen iho tuntuu hyvältä ajatukselta, niin suosittelen näitä kokeilemaan!

Nivean tuotteet on muutenkin hinta-laatu-suhteeltaan aivan erittäin edullisen hintaisia ja niin myös nämä Q10-tuotteet. Voiteiden hinnat ovat siinä 15 € tietämillä ja Nivea Q10 Energy Sheet Mask on n. 3,50 €. Cittarissa on vielä huomiseen iltaan asti alessa monet tuotteet -30%, ja siellä näytti olevan nää nyt 10€/voide ja pari euroa tuo kangasmaski, koko sarjan saisi siis nyt kokeiluun 22 eurolla! Ei todellakaan paha! Näitä on aika hyvin isoissa tavarataloissa ja päivittäistavarakaupoissa, kuten Cittareissa, Sokoksilla ja Stockalla ainakin 🙂

Ootteko jo kokeilleet? Ja onko muut huomanneet tässä pandemiavuonna tällaista meikin ja ihonhoidon suhteen muuttumista? Onko ihonhoito saanut entistä enemmän tilaa teidän arjessa nyt kun ollaan niin paljon kotona ja kasvomaskin takana? Huomaan, että nuo hengityssuojaimet lisää mulle sitä tunnetta, etten halua meikata, vaan nimenomaan haluan tosi kostean ja hyvinvoivan ihon, koska muuten kiristää vielä enemmän se hengitysmaski kasvoilla.

2 miljoonaa yhteistä hetkeä

   

Kuinka paljon on kaksi miljoonaa? Riippuu vähän mistä puhutaan. Kaksi miljoonaa euroa? Se on puolen elämän palkan verran. Ainakin. Enemmänkin varmaan. Entä kaksi miljoonaa hetkeä? No se on itse asiassa vajaa 4 vuotta avioliittoa minuutteina.Tajusin sen taannoin, nimittäin meillä oli viime viikolla meidän 4-vuotis hääpäivämme ja naureskelin, että nyt ollaan oltu naimisissa pari miljoonaa minuuttia. Tuntuu hirveen paljolta. Vai itse asiassa hirveen vähältä? En tiedä. Mutta ajatuksena on ihanaa, että parhaassa tapauksessa meillä on vielä aika monia miljoonia yhteisiä hetkiä.

Ja voi että mitä hetkiä meillä onkaan ollut! Kaksi yhteistä lasta, paljon yhteisiä reissuja. Paljon yhdessä koettua, paljon yhdessä elettyä.

Tämä tuli mieleen, sillä Elämyslahjojen elämyslähettiläänä huomasin, että Elämyslahjat ovat myyneet tähän mennessä yli 2 miljoonaa elämystä. Siinä 2 miljoonaa aika ikimuistoista hetkeä monille! Olen onnekas, kun voin listat useammankin Elämyslahjojen kokemuksen ystävien tai puolison kanssa, jotka ovat erittäin vahvasti muistoissani! Ja onneksi niitä on luvassa aina vaan lisää! Rauhallisista ravintolailloista ystävien kesken jännittäviin pakohuoneseikkailuihin porukalla. Unohtumattomista kokemuksista on vielä niin paljon kokematta! Olisi absurdia sanoa, että ollaan vietetty 2 miljoonaa unohtumatonta hetkeä, mutta noihin minuutteihin mahtuu paljon! Upeita kokemuksia, ihania hetkiä! Oon alkanut pitää jossain vaiheessa pientä kirjaa siitä, mitä kaikkea ihanaa mihinkin vuoteen on mahtunut. Poikien elämää tulee taltioitua kuvakirjoin, mutta parisuhdetta ei mihinkään. Se vaan on siinä, eikä sitä välttämättä muista viiden vuoden päästä, kuinka on ihan vatsa kippuralla nauranut jotain tosi hölmöä yhdessä. Mutta voi että se on rikastuttavaa palata pieniin yhteisiin hetkiin myöhemmin!

Mutta Elämyslahjojen kautta on tapahtunut 2 miljoonaa oikeasti mieletöntä elämystä ja hetkeä. Ja voi että mä suosittelen kyllä kaikille tutustumaan valikoimaan tämän loppuviikon aikana, nimittäin tämän kunniaksi Elämyslahjoilla on kaikki elämykset -20%! Tää on tosi harvinaista, joten nyt kannattaa hankkia itselleen jotakin odotettavaa. Elämyksiä on laidasta laitaan ja jos sellaisen ostaa lahjaksi, eikä se olekaan saajalle sopiva, niin saaja voi valita tilalle toisen elämyksen. Ja voimassaoloaikaakin on reippaasti, nimittäin lahjakortit on voimassa kolme vuotta!

Mihin sä menisit ja mitä haluaisit kokea? Kuumailmapalloilua, kartingia, lentämistä vai ehkä jotain rauhallisempaa? Kasvohoito kaikessa rauhassa tai joku mieletön ravintola-illallinen? Entä jotain ihan muuta, sellaista mitä ei heti tulis mieleenkään? Ammuntaa tai ehkä vapaalentoelämys ilman sitä kauhistuttavaa ajatusta laskuvarjolla hyppäämisestä?

(Mun 30set ja Ahmazing Race ystäville oli suoraan inspiroitunut Elämyslahjojen tarjonnasta, ja voi että miten hauska päivä se olikaan!) 

Vai ehkä joku etäelämys? Niitäkin nimittäin on! Mä en malta odottaa, että tilanne vähän hellittää, nimittäin mun haavelistan ykkösenä on päästä merelle, ja siihenkin on tarjolla elämys, nimittäin meriretki jahdilla tai purjehdusretki! No, sitä odotellessa otetaan kokeiluun ihan eri vesimeno, nimittäin sain joululahjaksi ystävältä rentoutuskelluntaan lahjakortin! Can’t wait, ihana idea mennä yhdessä kokeilemaan tollasta ja viettää vähän väsyneiden äitien tyttöjen päivää! Niin sen tarpeessa!

Mä oon huomannut viimeisen vuoden vaikuttavan entistä enemmän niin, että materian kiinnostusta on vähäistä ja kokemukset ja elämyksellisyys on tärkeintä. Viime viikonloppuna vietettiin miehen kanssa hääpäivää kaksin juurikin tällaisten juttujen parissa ja tänä viikonloppuna mennään lasten kanssa niin uimaan kuin laskemaankin. Ja hei, kaikkea tätä löytyy Elämyslahjojen valikoimista! Niin kuin meidän ikimuistoinen Järvisydän-reissu kesällä tai kuumailmapallolla lentäminen jo vuosia sitten. Ennen kuin itse asiassa oltiin oltu edes minuuttiakaan naimisissa.

Elämyslahjojen valikoima on nykyään tosi kattava, mutta tarjonta on myös jaettu hyvin selkeästi saajan tai aiheen ja sijainnin mukaan, joten kannattaa tsekata mitä on tarjolla, nimittäin sieltä löytyy vaikka ja itä vesi-zorbingista vesijetin vuokraamiseen. Mä oon aina ihan innoissani näistä kamppiksista, koska tiedän kokemuksesta, että tää on niiiin varma lahja! Jos joku tietty juttu ei natsaakaan saajalle, niin siellä on niin paljon muuta mielekästä valintaa, että varmasti jokaiselle on jotakin.

Koodilla 2MILJOONAA saatte -20% alennuksen siis kaikista Elämyslahjojen elämyksistä! Ja voimassa sunnuntaihin asti! 🙂

Mitä tekisitte, jos saisitte kokea enää vain yhden ikimuistoisten elämyksen?

“Don’t try to win over the haters; you are not a jackass whisperer.”

Ootteko kuulleet Brené Brownista? Mä oon ladannut hänen pari kirjaansa jo aikaa sitten lukulistalle, mutten ole ehtinyt aloittaa niitä. Ja oon kuunnellut tosi mielekkään TED talkin häneltä ja lukenut kasakaupalla mahtavia lainauksia, jotka oon tallentanut puhelimeeni.

Nyt kun eräs seuraajani kommentoi edelliseen postaukseen yhden suosikeistani, oli pakko jakaa muutama lempilainauksistani tänne teille, koska nää on oikeesti ihan mielettömän hyviä ajatuksia todella moni! Mun piti laittaa muutama suosikkini ja ykskaks niitä oli 25 kappaletta. Toimikoot nämä tekstityksenä näille asukuville, nimittäin nämä on mielestäni erittäin hyviä ajatuksia meistä jokaiselle.

Otsikon lainaus on itse asiassa myös aivan loistava. En tykkää lauseesta “vihaajat vihaa”, koska se on vähän sellainen, että kaikenlainen perseily hyväksytään sellaisena “no sellaista nyt tapahtuu” -kommenttina. Eihän kukaan kai sanois, että “no raiskaajat raiskaa, yritä olla joutumatta uhriks”. Toki fyysinen koskemattomuus on aivan eri asia kuin vihaaminen, mutta henkinen väkivalta, mitä vihapuhe esimerkiksi on, ei ole koskaan OK ja silläkin on uhreja ja seurauksena voi olla myös uhrin fyysinen terveys tai henki. Vihaaminen ja vihapuhe on eri asioita ja olen täysin hyväksynyt esimerkiksi sen, että minua jotkut vihaavat. En voisi olettaa, että minua kaikki rakastavat, eikä se ole minulle mitenkään vaikea paikka. Mutta vihapuhetta en tule koskaan hyväksymään.

“A lot of cheap seats in the arena are filled with people who never venture onto the floor. They just hurl mean-spirited criticisms and put-downs from a safe distance. The problem is, when we stop caring what people think and stop feeling hurt by cruelty, we lose our ability to connect. But when we’re defined by what people think, we lose the courage to be vulnerable. Therefore, we need to be selective about the feedback we let into our lives. For me, if you’re not in the arena also getting your ass kicked, I’m not interested in your feedback.”

En voisi olla enempää samaa mieltä tästä lainauksesta. On ihmisiä, joiden mielipiteet painaa ja ihmisiä, joiden mielipiteet eivät paina. Ensimmäisiä on paljon paljon vähemmän kuin jälkimmäisiä.

“You either walk inside your story and own it or you stand outside your story and hustle for your worthiness.”

“It is not the critic who counts; not the man who points out how the strong man stumbles, or where the doer of deeds could have done them better. The credit belongs to the man who is actually in the arena, whose face is marred by dust and sweat and blood; who strives valiantly; who errs, who comes short again and again…who at the best knows in the end the triumph of high achievement, and who at the worst, if he fails, at least fails while daring greatly.”

Myös tämä on yksi suosikkiajatuksiani. Haluan opettaa myös lapseni tähän ajatusmaailmaan, jossa epäonnistumiset, virheet tai mitkään asiat, eivät ole pelkästään huonoja, vaan paljon muutakin. Tärkeintä on olla rohkea, kokeilla ja yrittää niitä asioita, joita itse haluaa ja olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelee omista intohimoista ja tavoitteista.

“What’s the greater risk? Letting go of what people think – or letting go of how I feel, what I believe, and who I am?”

“Daring to set boundaries is about having the courage to love ourselves even when we risk disappointing others.”

Mä opin nää jo kauan aikaa sitten ja mä toivon, että jokainen ottaa nää ajatukset omakseen. Itserakkaus ei ole välttämättä huono asia, itseään pitää rakastaa, itseään pitää kunnioittaa ja omat rajat on kaikista tärkein kartta, joka pitää tietää.

“When I see people stand fully in their truth, or when I see someone fall down, get back up, and say, ‘Damn. That really hurt, but this is important to me and I’m going in again’—my gut reaction is, ‘What a badass.’”

“Even to me the issue of  ‘stay small, sweet, quiet, and modest’ sounds like an outdated problem, but the truth is that women still run into those demands whenever we find and use our voices.”

Ja valitettavasti oma kokemus bloggaajana, vaikuttajana, työelämässä ja äitinäkin on sellainen, että enemmän tätä ajatusmaailmaa viljelee toiset naiset mulle.

“I’m also not a fan of anything that’s brutal, including honesty. Honesty is the best policy, but honesty that’s motivated by shame, anger, fear, or hurt is not “honesty.” It’s shame, anger, fear, or hurt disguised as honesty. Just because something is accurate or factual doesn’t mean it can’t be used in a destructive manner: “Sorry. I’m just telling you the truth. These are just the facts.”

Monen monta vuotta bloggaajana ja hyvin usein edelleen jää pari tärkeää asiaa monilta ymmärtämättä. Ei jokin kritiikki sellaisenaan, vaan se miten sen esittää. Saati sitten se, onko edes oikeutettu kritiikkiin. Rehellisyys ja mielipidekin on vähän sellaisia asioita, joita jonkun tulisi kysyä antajaltaan. Ja kuinka moni kritisoija voi oikeasti sanoa, ettei omaa kritiikkiä maalaa joku näistä ajatuksista? Jokaisella meistä on jokin motivaatio olla “rehellinen” ja “antaa kritiikkiä”. Mistä tunteesta ja ajatuksesta se kumpuaa? Läheisilleen tunne voi usein olla hyvinkin positiivinen, mutta mikä positiivinen lähtökohta tai tunne häpeän, vihaisuuden, pelon tai loukkaantumisen ja kateuden tai katkeruuden sijaan voisi olla tekijänä sille, että kokee tarvetta “olla rehellinen ja antaa palautetta” tuntemattomalle ihmiselle, jonka elämään ei tarvitse osallistua? Sitä olisi hyvä miettiä. Jos haluaa naamioida oman palautteenannon tarpeellisuuden esim. altruismiin siitä, että voi muuttaa jonkun asian/ilmiön/vaikuttajan paremmaksi, niin tällainen ajatusmaailma ei ole todellinen, vaan vaikuttimena on jokin muu, jokin henkilökohtainen.

“Empathy is a choice. And it’s a vulnerable choice, because if I were to choose to connect with you through empathy, I would have to connect with something in myself that knows that feeling. In the face of a difficult conversation, when we see that someone’s hurt or in pain, it’s our instinct as human beings to try to make things better. We want to fix, we want to give advice. But empathy isn’t about fixing, it’s the brave choice to be with someone in their darkness—not to race to turn on the light so we feel better.”

“If I share something with you that’s difficult for me, I’d rather you say, “I don’t even know what to say right now, I’m just so glad you told me.” Because in truth, a response can rarely make something better. Connection is what heals.”

Nää on musta erinomaisen hyviä ajatuksia monella tasolla. Elämässä, parisuhteessa, ihmissuhteissa ylipäätään. Usein myös huomaan ajattelevani tämäntyyppisesti kun saan tukevia kommentteja kertoessani jostakin raskaasta. Usein saan ongelmanratkaisua ja ideoita vastaukseksi ja rehellisesti sanottuna, yleensä olen niitä jo itsekin harkinnut ja yleensä sellaiset kommentit tuntuvat myös jollakin tasolla vähättelevältä. Vähän sellaiselta “jos tekisit niin tai näin, voisi tämä olla parempi, eli tilanteeseen on itsestäänselvän helppo ratkaisu, joten eihän tämä ole ongelmakaan”. Uskon, että ihminen osaa pyytää ja kysyä konkreettisia neuvoja, jos sellaisia haluaa. Hyvin usein oon kuullut myös erilaisia kommentteja, jotka ovat “neuvoja”, mutta todellisuudessa ne ovat vain ongelman alleviivaamista, ilman mitään ratkaisua.

“Let go of who you think you’re supposed to be; embrace who you are.”

Me eleteään niin järkyttävän raskaassa maailmassa, jossa jokaisella on ajatus siitä, keitä meidän pitäisi olla. Pettymyksenä oleminen läheisille on ehkä raskain paikka olla.

“Perfectionism is a self destructive and addictive belief system that fuels this primary thought: If I look perfect, and do everything perfectly, I can avoid or minimise the painful feelings of shame, judgment, and blame.”

Mä oon joskus pitänyt itseäni perfektionistina ja päässyt siitä onneksi eroon hyvinkin pitkälti. Mun koti on sotkuinen, enkä välitä, mun elämä on epätäydellinen, minä olen epätäydellinen enkä välitä. Täydellistä mun elämässä ei ole. Edes lapseni eivät ole näennäisen täydellisiä, nukkumisineen, syömisineen ja ihan kaikkineen. Mutta samalla ne on niin täydellisiä, epätäydellisinäkin. Miksi mä sitten keskittyisin jatkuvasti jonkin sellaisen tavoitteluun, joka on oikeasti mahdotonta? Saati, että tekisin sitä vaikkapa blogissani, jossa on tuhansia eri käsityksiä täydellisestä, ja minä en pysty saavuttamaan niistä yhtäkään. Mun ei tarvii olla edes itselleni täydellinen, joten miksi mun pitäisi olla sitä muillekaan? Ja samalla tää on vapauttanut mut tosi paljosta negatiivisuudesta muita kohtaan. En koe ketään kohtaan sentyyppisiä tunteita, kuin moni vihaajani kokee minua kohtaan. Minä kun en ole täydellinen, nii miksi kenenkään muunkaan pitäisi olla?

“Power within is defined by an ability to recognize differences and respect others, grounded in a strong foundation of self-worth and self-knowledge. When we operate from a place of power within, we feel comfortable challenging assumptions and long-held beliefs, pushing against the status quo, and asking if there aren’t other ways to achieve the highest common good.”

Mun yksi seuraaja kysyi taannoin miksi mä kapinoin korona-suosituksia vastaan, että ei kai se oo vaikeaa pitää maskia ja olla menemättä päikkyyn sisälle pakkaamaan lapsen vaatteita? Ei se olekaan vaikeaa. Mä voin pitää maskia ja silti kyseenalaistaa sen järkevyyttä joissakin tilanteissa tai voin kyseenalaistaa vanhoja sääntöjä, jollen koe niitä oikeaksi. Mun eniten vihaama ajatus on “no näin on aina tehty” kun jotakin kyseenalaistetaan. Se on muutoksen suurin este.

“Talk to yourself the way you’d talk to someone you love. Most of us shame, belittle, and criticize ourselves in ways we’d never think of doing to others.”

Kun jokainen oppii tekemään näin, onkin itse asiassa aika paljon vaikeampaa puhua muillekaan yhtä rumasti. Jos itselleen puhuu hirveen rumasti, niin tulee tehneeksi muillekin. Opetus ja ajatus, jossa varmasti isolla osalla ihmisistä on pitkä työ tehtävänä, kuten mullakin.

“We cannot selectively numb emotions, when we numb the painful emotions, we also numb the positive emotions.”

“Because true belonging only happens when we present our authentic, imperfect selves to the world, our sense of belonging can never be greater than our level of self-acceptance.”

“You cannot shame or belittle people into changing their behaviors.”

Ahhh, mun suosikkini. Pätee ihan kaikkeen ilmastojaaritteluista jatkuviin “hyväntahtoisiin” kritiikkeihin vaikuttajille. Muutos lähtee itsestä, halusta muuttua, halusta olla jotakin muuta. Negatiivisista tunteista lähtevä muutos on todennäköisesti korkeintaan negatiivisten tunteiden ajama motivaatio, joka ei ole kovin kantava.

“Just because someone isn’t willing or able to love us, it doesn’t mean that we are unlovable.”

Mä en oikeasti oo pitkään aikaan kokenut kovinkaan merkittäviä tunteita siitä, että joku ei pidä minusta tai sisällöstäni. Se ei sinänsä kerro minusta vaan se kertoo heistä. Kaikesta ei sitä paitsi tarvii tykätä. On monia asioita, joista en välitä, mutta tiedän läheisteni rakastavan niitä. Minun mielipiteeni ei tee asiasta hyvää tai huonoa, se tekee siitä sopivan tai epäsopivan minulle.

“I want to be in the arena. I want to be brave with my life. And when we make the choice to dare greatly, we sign up to get our asses kicked. We can choose courage or we can choose comfort, but we can’t have both. Not at the same time.”

“We fail the minute we let someone else define success for us.”

Juttelin vähän aikaa sitten erään läheiseni kanssa siitä, miten mä jaksan esimerkiksi jatkuvaa kommentointia liittyen äitiyteeni kun pieninkin kommentti äitiydestä voi olla tosi kivulias, se kun osuu niin tärkeään ja arkaan paikkaan ja jäin pohtimaan tätä. Koska vähän kaikessa mä oon omaksunut tän ajatusmallin. Vain minä olen oikea ihminen määrittelemään menestykseni missä vaan. Äitinä tai missä tahansa muussa roolissa. Jos minä koen olevani hyvä äiti lapsilleni, kenenkään muun määritelmät (positiiviset tai negatiiviset) eivät pääse ihoni alle. Minusta ei tule parempaa äitiä mielessäni kenenkään kehuilla, sen menestyksen tunteminen ei ole siis kehuistakaan kiinni, vaikka kivahan niitä on kuulla. Toisaalta se ei tee minusta huonompaa omassa mielessäni, vaikka joku oksentaa näppikselleen kilometriviestin siitä, kuinka huono äiti olenkaan. Sama pätee kaikkeen muuhunkin elämässäni. Minä määrittelen oman menestykseni äitinä, yrittäjänä, ystävänä, ihmisenä. Vastoin joitakin oletuksia, en koe olevani täydellinen missään, ja vähän kaikessa on parantamisen varaakin. Sillä täydellisyyteen en pyri missään, mutta jatkuvaan kehitykseen kyllä.

“We are not here to fit in, be well balanced, or provide exempla for others. We are here to be eccentric, different, perhaps strange, perhaps merely to add our small piece, our little clunky, chunky selves, to the great mosaic of being. As the gods intended, we are here to become more and more ourselves.”

Voi tämä. Tämä niin paljon. Tämän pitäisi olla mun mielestä Vaikuttajien Kuvitteellisen Ammattiliiton motto.

Musta on mielenkiintoista, kuinka koetaan, että vaikuttajien tulisi olla positiivisia esimerkkejä vaikka missä kaikessa. Tehdä kaikki “oikein”, koska vaikuttajien vastuu. Mutta tuo ajatus on kääntynyt päälaelleen. Meidän vaikuttajien tulisi olla me, oma itsemme, ilman taakkaa ja pelkoa siitä, miten meidät kohdataan itsenämme. Me vaikutamme omana itsenämme; toisia toimimaan samoin ja toisia toimimaan toisin. Ja liian usein meitä pyritään työntämään muottiin, joka ei ole meidän oma, vaan jonkun muun määritelmä siitä, keitä meidän pitäisi olla, eikä sille ole mitään perustelua. Ennen kuin joku nousee kaikkien hyväksymäksi ylijumalaksi meidän kuolevaisten tavallisten ihmisten joukosta ja määrittelee sen, mikä on absoluuttisen oikein, kukaan meistä ei ole velvoitettu olemaan esimerkkinä tai sopia johonkin muottiin. Koska meillä jokaisella tulisi olla käsitys siitä, mikä on oikeanlainen muotti. Ja meillä kaikilla on siihen täysi oikeus.

“People are opting out of vital conversations about diversity and inclusivity because they fear looking wrong, saying something wrong, or being wrong. Choosing our own comfort over hard conversations is the epitome of privilege, and it corrodes trust and moves us away from meaningful and lasting change.”

Tää on mun mielestä nyky-yhteiskunnan iso ongelma. Keskustelu vaiennetaan sillä, miten kenenkin kuuluu nähdä ja ajatella, ja “epäsuosituille mielipiteille” ei ole enää sijaa. Samalla kuitenkin moni “epäsuosittu mielipide” tuntuukin olevan määrällisesti suositumpi. Sitä ei vaan saa sanoa ääneen, koska muuten tulee leimatuksi ja nykypäivänä ihmisen oma brändi on hirvittävän tärkeä. Jo pelkästään henkisen hyvinvoinnin lisäksi esimerkiksi työ ja perheensä elättäminen voi olla kiinni jostakin mielipiteestä, joka ei sinänsä ole laiton. Vaikka jokin mielipide ei liittyisi edes millään lailla työhön. On pelottavaa keskustella asioista, joihin haluaa muutosta, jos ei olekaan samalla viivalla yleisesti “hyväksytyn” keskustelunsuunnan kanssa.

“Don’t grab hurtful comments and pull them close to you by rereading them and ruminating on them. Don’t play with them by rehearsing your badass comeback. And whatever you do, don’t pull hatefulness close to your heart. Let what’s unproductive and hurtful drop at the feet of your unarmored self. And no matter how much your self-doubt wants to scoop up the criticism and snuggle with the negativity so it can confirm its worst fears, or how eager the shame gremlins are to use the hurt to fortify your armor, take a deep breath and find the strength to leave what’s mean-spirited on the ground. You don’t even need to stomp it or kick it away. Cruelty is cheap, easy, and chickenshit. It doesn’t deserve your energy or engagement. Just step over the comments and keep daring, always remembering that armor is too heavy a price to pay to engage with cheap-seat feedback.”

Mä annoin jossain vaiheessa esim. monien kommenttien olla. En vastannut, poistin tai annoin olla. Ja sitten mä totesin, että se oli sellainen valittu haarniska, jonka taakse menin. Näin mun “kuuluu tehdä”, ajattelin. Ja ne jäi pyörimään mieleeni. Oon oppinut, että mä oon vielä tossa kick it away -vaiheessa. Että mä potkaisen vastapalloon ja sit mä oon käsitellyt sen asian. Sit mä oon sanottavani sanonut ja voin unohtaa koko asian. Se ei enää herätä ajatuksia, se ei herätä tunteita. Mulle on helpointa kävellä jonkin asian yli itsenäni niin, että oo kokenut, että joku on hyökännyt ja mä olen puolustautunut, tehtäväni tehnyt, voitavani antanut ja voin jatkaa matkaa. Oon kokenut sen pitkään vievän enemmän voimavaroja, jos kävelen oman toimintatapani yli ja väkisin jätän asian sikseen. Ehkä joskus mä pääsen siihen tilaan, jossa mun ei tarvii väistää, potkaista takaisin tai polkea maahan. Mutta nyt se tuntuu joltain muulta kuin multa.

“At the end of the day, at the end of the week, at the end of my life, I want to say I contributed more than I criticized.”

“Choose courage over comfort”

Jos haluaisin vielä tatuoinnin, ottaisin tän viimeisen. Mulla löytyy jo yksi aforismi. Eiku kaks. No anyway. “My heart will always overrule my mind” on sellainen lause, joka löytyy kropaltani varmaan hamaan hautaan asti, ja oon mennyt sillä paljon. Tää on toinen vahvasti mulle ominainen toimintapa. On paljon pelottavuudessaan tai vaativuudessaan tai epävarmuudessaan epämukavia asioita, joista kasvaa jotakin suurinta ja parasta koskaan. Rakastuminen on yksi sellainen. Vanhemmuus on yksi sellainen. Oman itsensä löytäminen on sellainen.

Kuvituksena mun mukavan rento arkiasu, jossa
ESPRIT neule
H&M farkut
CHANEL Boy laukku
KAPPAHL takki
ENMUISTAMERKKIÄ vanhat bootsit

Osuiko joku quote erityisesti? Entäs mitä tykkäsitte asusta? 🙂 

2-0-2-1

Kirjoittelin eilen numeroina muistoja viime vuodesta, mutta nyt ajattelin miettiä jo tulevaa vuotta. Tavoitteita, haaveita ja suunnitelmiakin. Vaikka ehkä 2020 opetti, että suunnitelmia ei pitäisi tehdä. Eli ehkä keskityn toiveisiin, tavoitteisiin ja haaveisiin. Mä rakastan tammikuun ekaa päivää. Se jotenkin aina antaa sellaisen puhtaan pöydän, jolle alkaa kasaamaan odotuksia ja toiveita ja monet asiat voi jättää edelliseen vuoteen, keskittyen tulevaan. Viime vuosi oli kaikin puolin merkillinen ja merkityksellinen, joten tämän vuoden kohdalla on erityisen mielenkiintoista istua uuden äärellä ja miettiä, missä on tasan vuoden päästä.

Mitä siis toivottavasti kuuluu mun vuoteen 2021?

BLOGI, INSTAGRAM ja VALOKUVAUS

Blogi jatkuu ja toivon mukaan hieman vilkastuu nyt kun mulle on luvassa työaikaa enemmän. Adrian aloittaa 12h/vk hoidossa, jos kaikki menee hyvin, ja se antaa mulle hieman työaikaa. Lisäksi työnjako mieheni kanssa on hieman tasaantunut alkavalle vuodelle, joten on jotenkin tosi innostavaa lähteä tähän alkuvuoteen tietäen, että jollei mitään merkittävää tapahdu, pääsen panostamaan blogiinkin hieman enemmän. Blogi tulee tosiaan muuttamaan lähiaikoina, kun tieni Lilyn bloggaajana tulee päätökseen ja siirryn ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen itsenäiseen bloggaamiseen. Tiedän menettäväni tässä jotakin, mutta samalla saan paljon. Itsenäisyyden ja luovan vapauden tehdä omannäköiseni sivusto, joka toivon mukaan mahdollistaa mielekkäämmän kommunikaation ja teille huomattavasti selkeämmän kokonaisuuden eri osa-alueiden linkittyessä selkeämmin yhteen. Video / IG Live -puoli on mulla vahvasti mielessä tälle vuodelle, joten toivottavasti saan ja osaan tehtyä meitä kaikkia palvelevan sivuston.

Valokuvaustoiminta lähti lentoon yli odotusteni syksyllä ja toivon, että koronasuositusten ja pandemian leviämisen puitteissa pääsen jatkamaan tätä mahdollisimman laajalti ja suunnitteilla on kuvata myös muualla kuin Tampereella. Tähän liittyen on tulossa monenlaista hauskaa varmasti tänä vuonna, joten odotan innolla. Saatoin myös tehdä pientä kalustotäydennystä juuri loppuvuodesta, joten olen erittäin innoissani ja malttamaton päästä testailemaan niitä!

Olin muuten hieman järkyttynyt, kun tsekkailin blogia ja totesin, että mulla tais olla 2020 seitsemät asukuvat. Siis seitsemät. Parhaina vuosina niitä on ollut joku 100+, niin onhan tää aikamoinen 😀 Ei se ehkä ihan kaikkea kerro, koska taitaa olla niin, että moni on vaan jäänyt tägäämättä oikealla avainsanalla, mutta onhan niitä ollut hirvittävän vähän. Hirveä hinku on kyllä taltioida asuja paremmin, ja uskon, että niitä tuleekin taas kuvailtua enemmän. 2020 oli oikeastaan trikoiden ja isojen neuleiden vuosi mulla, kun ei ollut mitään syytä pukeutua mihinkään muuhun ku lapsiarkeen sopiviin vaatteisiin, kun ei tullut oikein missään käytyäkään normaaliin verrattuna. Tipuin jotenkin siitä tahdista, enkä oo päässyt takaisin. Ehkä siis voisin luvata, että tänä vuonna niitä on enemmän, koska ton alittaminen nyt lienee mahdotonta 😀

REISSAAMINEN ja KOTOILU

Mä luulen, että tää vuoden alku menee ainakin hyvin pitkälti samoissa merkeissä kuin viime vuosikin. Harkitaan ulkomaanmatkaa karanteenein, mutta se on niin pitkälti harkinnassa, että vaikea sanoa, tuleeko se toteutumaan. Mulla on tossa myös VR:n junalippuihin lahjakortti, joka menee pian vanhaksi, joten oon haaveillut vähän Lapin reissusta lasten kanssa, lähinnä vuokramökkiin niin, että kävisi pulkkailemassa, katsomassa poroja ja oltais vaan ilman yhtäkään laskettelukeskusta ja ihmisiä. Mutta niin, suunnitelman asteella sekin koko ajan.

Kotosalla siis ollaan varmaan taas suurin osa vuodesta. Kotoilun suhteen päätin aloittaa vuoden vähän järkevämmällä tavalla, otin kalenterin eteen, tein viikkosuunnitelman ja tein siihen aihion. Molemmille vanhemmille omaa aikaa, työaikaa, perheaikaa ja pariskunta-aikaa. Tavoitteena pysyä siinä edes tammikuun ajan.

Matkakuumetta ei ole oikeastaan millään tasolla. Etelään olisi kiva päästä, ettei tarttis pukea lapsia kaks kertaa päivässä kerroksiin ja kuivattaa jatkuvasti jotain vaatteita. Kun uimahallit ja kaikki on kiinni, niin lasten kanssa ei oikein ole muuta tekemistä kuin ulkoilu ja valoisan ajan ollessa hirveän lyhyt, oon kaiholla miettinyt kuukautta jossain lämpimässä, missä noi vesipedot pääsisi kunnolla irti joka päivä, mutta no, katsotaan miten tämä tilanne tässä edistyy ja kehittyy.

HARRASTUKSET ja VAPAA-AIKA

Ulkoilun määrä nousi 2020 tosi paljon meidän perheellä ja haluan jatkaa sillä linjalla. Haluan päästä taas juoksemaan itsekseni ja oon miettinyt salikortin hankkimista, kun peruin oman edellisen jokunen kuukausi takaperin, kun ei koskaan tullut käytyä siellä kuitenkaan. Haluan leipoa tänä vuonna enemmän, maalata enemmän ja oon aivan innoissani tästä mun uudesta epoksi/hartsi/resiini/mikskäsitäsanotaansuomeksi-harrastuksesta ja haluan kehittyä siinä tänä vuonna. Kaapissa odotteleekin uusia välineitä siihen, joten odotan erittäin innolla mitä se tuo mukanaan ja millaisia tekeleitä pääsee tekemään.

Oon myös halunnut tosi paljon kehittyä ruoanlaitossa ja monipuolistaa meidän arjen ruokailuja, joten oon yrittänyt varata itselleni aikaa “kokkikoululle”, eli omistettua 1-2h viikossa uusien ohjeiden metsästykselle ja erilaisille ruokajulkaisuill ja niiden selaamiselle. Ruokapainotteista on siis tää mun harrastuspohdinta tälle vuodelle 😀

Ystävien näkemisten ja yhteydenpidon suhteen yritän tsempata. Koronavuosi toki varmasti vaikutti, mutta oon myös ollut aika kateissa yhteydenpidon suhteen noin muutenkin. En oo pahemmin jotenkin jaksanut, rehellisesti sanottuna. Oon ollut jotenkin vähän mökkihöperönä kotona ja kadonnut tänne kuplaan ja kun Helsingissä on tullut käytyä tosi paljon vähemmän, niin sellainen kosketus omaan sosiaaliseen elämään on jotenkin tipahtanut tosi pieneksi. Ehkä myös tämä loputon asia- ja ajatustulva varmistaa, ettei ole sellaista hetkeä, että tuntuisi yksinäiseltä, joten ehkä sosiaalinen kiintiökin on ollut jotenkin erilainen kuin ennen. Ja toki sitten taas täällä Pirkanmaalla on uusia ystäviä, joiden kanssa on tullut nähtyä paljon enemmän.

TERVEYS

Kielijänneleikkaukseen lähete on odotellut jo tyyliin vuoden, joten jos sitä vihdoin sais aikaiseksi. Eka oli imetys, sit oli joku muu selitys sille, miksei. Hartioiden jumi on tänä päivänä sellainen, että haluan katsoa sen kortin loppuun ja miten se vaikuttaa tuohon jumitukseen. ADHD-terapiassa jatkan tänäkin vuonna ja se on ihana juttu, koska siitä oon huomannut olevan tosi paljon iloa ja hyötyä!

Lasten terveysasioita tarkkaillaan myös tarkkaan, varsinkin pienemmän raudanpuutteen kehittymistä. Toivottavasti hän saa helpotuksen levottomiin jalkoihinsa ja saatais vihdoin noi poskihampaat ja hampaidentulot ylipäätään käsiteltyä niin, että yöt paranisi meidän perheessä, sillä unta täällä arvostaisi molemmat vanhemmat ja se lienee ensimmäinen osa tätä terveyden vaalimista vuonna 2021.

Ennen kaikkea haluan jatkaa vuonna 2020 alkanutta kehitystä, jossa oman henkisen hyvinvoinnin tarkastelu ja hoitaminen on ensisijaista, sillä se vaikuttaa aivan kaikkeen, perhehetkistä nauttimiseen ja arjen pienistä asioista iloitsemiseen sekä siihen, että kaikesta jää käteen kaikki mahdollinen positiivinen negatiivista vahvemmin.

Vuonna 2021 haluan…

… oppia tekemään täydellisen moussekakun

… tehdä kauniit epoksi-korvikset

… saada laitettua myyntiin iät ajat odottaneet Mungokirppis-tavarat ja järjestää uudelleen meidän varaston

… oppia tekemään voltin trampassa

… tehdä kirjanpitoni aikataulussa

… kuvata ja kehittyä kuvaajana enemmän kuin 2020

… edes yhden reissun verran istua lentokoneessa

… oppia tekemään piruetin luistimilla (mulla on luistimet ekaa kertaa vuosiin, jeeee!!)

Mitä te haluatte vuodelta 2021?