Kesälounas

Mä rakastan kesässä kaikista eniten just sitä, että saa olla ulkona lounaat ja illalliset halutessaan. Kun viime viikonloppuna mies laittoi terassia kuntoon, meidän ruokapöytä majaili hetken keskellä pihaa, joten käytin tilaisuuden hyväkseen ja katoin lounaan keskelle meidän nurtsia. Isovanhemmat oli kylässä ja päästiin nauttimaan grillilounas porukalla viikonlopun puuhailujen keskellä. Lapset oli ihan villinä, että miten muka voi syödä jossain muualla ku siellä missä aina 😀 Mietittiin jo yhdessä, missä hassussa paikassa seuraavaks voitaisiin syödä 😀 Ehkä ei oteta pöytää kummiskaan mukaan. Ainakin mieheni katse oli vähän sen mukainen, että tota ei huvikseen nostella 😀

Erittäin simppeli grillilounas meidän perheessä on yleensä flank steak grillissä, varhaisperunoita (jeeejeee, suomalaisia saa jo!) keitettynä ja voissa (tilliä ei saa laittaa nirsoille :D) ja joku kiva salaatti, mikä on koko homman kruunu. Mä rakastan tunkea salaattiin kesällä vesimelonia, mansikoita, hedelmiä ja vaikka mitä ja erityisesti keitettyä parsaa. En ees tiedä miks käytän parsaa tosi vähän muuten ympäri vuoden, mutta kesällä sit sitäki enemmän. Nyt unohtui vielä halloumin grillaaminen, mikä ois kruunannu ton vesimelonin, mut lätkäisin sitten joukkoon fetaa, koska salaatti ilman juustoa on hukkaan heitetty mahdollisuus 😀

Pöytään saa katettua kivasti kesäfiilistä kun vichyn joukkoon paloittelee hedelmiä ja marjoja ja siirtää pöytään kukkia. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna on ollut niin vähän juhlia ja illanistujaisia (joojoo, selkeä syy), että pienikin kukkakimppu pöydässä tai servetit käytössä tuntuu lähes juhlalliselta. Mun supersäästeliäs äiti tietenkin ihmetteli, että mitä me juhlitaan, kun on talouspaperin sijaan servettejä ja mä totesin, että kesää. Me juhlitaan kesää 😀

Kun pöydällä on lihaa ja vesimelonia, hän ei odottele 😀

Mulla on pieni tunnustus. Meillä on ollut sama grilli tässä nyt ainakin kolme vuotta, ja tuota. Mä en osaa vieläkään käyttää sitä 😀 Siis varmaan oppisin kyllä, kun yrittäisin, mutta en oo oikeestaan ikinä yrittänyt. En tiedä miks, mutta tietyt asiat meillä on vaan hirveen vahvasti mun ja osa sit taas hirveen vahvasti miehen aluetta, ja sit niillä ei ikinä vierailla. Esim. mä en oo ikinä sytyttäny meidän takkaa ite (laitan sinne kynttilöitä, jos haluan sen päälle, ku mies ei oo kotona) ja en koskaan nähtävästi grillaa ite. Mies taas ei varmaan oo ikinä koskenut meillä esim. jauhoihin. Meillä tää toimii tosi hyvin näin, ei kumpikaan pidä tätä mitenkään stereotyyppisenä jakona tai sellaisena, ettei tykkäisi siitä. Tajusin vaan kun mies oli viikon poissa ja esikoinen toivoi grilliiiiiiii, että jaha, äiti ei muuten osaa 😀 Kesän tavoite: opettelen grillaamaan. Mut toisaalta, ei meidän kaikkien tarvii osata kaikkea ja olla hyviä kaikessa. Yleensä riittää, että joku perheestä osaa, eikö vaan?

Mitä teillä on sellaisia arkisia juttuja, joita ette oikeasti osaa tai siis ette ole opetelleet koskaan tekemään?

Olipa hassua tulla kirjoittelemaan pitkästä aikaa ilman jotain suurempia ajatuksia. Oli vaan kasa kivoja kuvia ja ajattelin kirjoitella lyhyesti terveisiä tänne. Sitähän blogi joskus oli. Nyt se on aina jotenkin niin Instassa tapahtuvaa, että itelle tuntu ihan jotenki oudolta “tämän takia” kirjoitella.

Tunnetaitoja

Mun ADHD-diagnoosista on reilun vuoden verran aikaa ja mietiskelin juuri viime kuussa aika paljon sitä, miten se on vaikuttanut mun elämään, ja miten isoja muutoksia vuodessa on tapahtunut. Kaikki ei tokikaan ole muuttunut, mutta monet asiat on. Kun viime viikolla sitten spontaanisti julkaisin storyja lasten tunteista ja niiden sanoittamisesta, ja sain paljon reagointeja teiltä siihen, niin tulin pohtineeksi taas samaa, mitä pohdin pari viikkoa sitten, kun seuraajani laittoi mulle pitkän viestin, missä ohimennen kertoi myös omasta aikuisiän ADHD-diagnoosistaan ja sen seurauksista. Ja tajusin sitä lukiessa aika paljon myös omasta ADHD-polustani.

Nimittäin, jos mietin, niin ADHD-diagnoosi ja hoito on antanut mulle reaktioaikaa. Silleen päinvastaisella tavalla, eli se on hidastanut mun reagointia. Jos olen dynamiittipötkö, niin lanka piteni erittäin paljon ja siihen annettiin apuvälineet sammuttaa ennen kuin räjähtää.

Mun ADHD-diagnoosi tuli sellaiseen ajanjaksoon kun olin vakuuttunut, että mussa on jotain pielessä pahastikin. Mielessä risteili kaikenmaailman ajatukset aivokasvaimesta ja ties mistä, koska musta tuntu koko ajan uuvuttavalta ja siltä, että mä en muista mitään ja osaa kohta enää mitään. Ajatuksia ei saanut sammutettua ikinä, ne kiersi kehää ja pyöri ahdistavana mielessä. Olin jatkuvasti kuormittunut, henkisesti. Olin jatkuvasti kiireinen, henkisesti. Ja sitten sain ensimmäisen ADHD-lääkkeeni. Sinänsä ehkä hassua, mutta siinä missä tasan vuosi sitten koin terapiaa olennaisemmaksi ADHD-lääkkeet, niin nyttemmin koen terapian tärkeimmäksi osaksi ADHD-hoitoani. Vaikka alkuun rehellisesti epäilin koko terapiaa. Kyllä minä tiesin, että minun pitäisi tehdä kirjanpitoa eikä lukea jotain muuta hyperfokuksella ja koin, että osaan kyllä priorisoida, en vain noudata sitä prioriteettilistaa. Terapeuttinikin sanoi, että ei hän näe terapiaa mulle niin hyödylliseksi kuin monille, koska ei ole liitännäisongelmia ja olen työssäkäyvä elämässä “menestyvä” ihminen, mutta hän halusi silti ruveta terapeutikseni ja sattumalta minä löysin erittäin tärkeän osan arkea, sillä nyt on takana vajaa vuosi terapiaa ja en vaihtaisi mihinkään. Koen kuitenkin myös ADHD-lääkkeiden vaikuttaneen megapaljon, eli yhdistelmä on mulle paras kokonaisuus.

Jos yritän selittää asiaa jotenkin yksinkertaistetusti, niin olin aivan loppu kun hakeuduin tästä asiasta psykiatrille. Muistan kuinka ensiviikkojen jälkeen, kun olin aloittanut lääkityksen, itku silmässä sanoin psykiatrille, että koen olevani parempi äiti ja vaimo diagnoosin ja lääkityksen jälkeen. Rakastin alusta asti ADHD-lääkkeitä, koska mulle ne sopi heti alusta tosi hyvin. Annosta kokeiltiin ja lääkettäkin vaihdettiin ja itse asiassa mulle jäi kaksi erilaista lääkettä käyttöön erilaisiin tilanteisiin ja työpäiviin. Mä olin reilu vuosi sitten niin loppu, että mulla saatto oikeasti pää tuntua räjähtävän siitä, että roska-auto piippasi ulkona. Kaikki ääniärsykkeet oli mulle todella rajuja, en pystynyt keskittymään missään tai mitenkään. Ja sitten sain helpotuksen siihen. Pystyin olemaan näkemättä ja kuulematta kaikkea ympärilläni tapahtuvaa, pystyin keskittymään. Kaikkeen. Trampassa hyppimiseen ja veroilmoituksiin. Mun lääkäri totesi, että alkuun voisin käyttää lääkkeitä ihan joka päivä. Ja niin teinkin. Sittemmin olen jättänyt lääkkeitä tosi paljon vähemmälle ja nyt mulla on välillä enemmän lääkkettömiä päiviä kuin lääkkeellisiä.

Jos kuvailen tilannetta jotenkin maanläheisesti, niin musta tuntui, että mä olisin ollut koko ajan vilkkaassa yökerhossa, syötteiden määrä on ollut loputonta koko ajan. Sit joku otti ja vei mut hiljaiselle mökille. Linnut visersi ja vesi loiski. Kuulin näin ja tunsin kaiken edelleen, mutta lokin kaakattaessa se ei jääny mun korvien väliin soimaan tunniksi. Vasta siellä mun mieleni mökillä mä tajusin, kuinka kovassa metelissä mä olin ollut koko ajan. Ensimmäinen kuukausi ADHD-lääkkeitä oli kuin kuukauden mökkiloma. Pelkäsin paluuta takaisin, koska ei ollut mitään mielenkiintoa palata siihen sotkuun, meteliin ja ahdistukseen siitä metelistä. Mut se meteli ei palannutkaan, ei samanlaisena. Ei edes lääkkeettöminä päivinä. Kun pahin kuormitus oli purettu rauhallisella “lomalla”, arki olikin paljon vähemmän väsyttävää siihen palatessa. Tajusin vasta jälkeenpäin, että olin ollut kuin vauhko eläin koko ajan, valmiina toimimaan ja kuulemaan ja näkemään kaiken. Ja sit olin vähän aikaa saanut olla ihan hissukseen, ilman jatkuvaa varuillaan oloa. Opin ADHD:sta, opin itsestäni, opin paljon tunteista ja toiminnanohjauksesta ja omista ongelmistani niihin liittyen. Tajusin vasta jälkeenpäin, kuinka väsynyt olin. Heräsin aivan kaikkeen, monta kertaa yössä. Jatkuva heräily oli mulle normaali, ei poikkeus. Kun sitten aloin nukkumaan hyvin, sikeästi heräämättä, kroppanikin rauhottui. Muutin ruokailutottumuksia, koska tiesin, että lääkkeiden kanssa ei sovi epäsäänöllinen ruokarytmi. Opettelin paljon välittäjäaineista ja ravintolisistä ja kaikesta mahdollisesta. Opin.

Mulla on tällä hetkellä kaiken kaikkiaan kahta eri lääkettä ja yhteensä kuutta eri vahvuutta. Koska tiedän miten ne vaikuttavat ja mihin. Mä en tarvitse apua keskittymiseen kun kuvaan asiakkaita, tai kun oon lasten kanssa. Mä tarviin apua keskittymiseen kun teen esim. kirjanpitoa ja laskutusta, tai isoja kokonaisuuksia aiheista, jotka ei kiinnosta. Mulla on ihana psykiatri, joka mun kanssa yhdessä 9kk teki tätä tutustumista ja oppimista ja kun oltiin löydetty hyvä kokonaisuus, sain käsiini avaimet ja itsenäisyyden valita, miten mihinkin päivään lähden. Nimittäin kaikki päivät on erilaisia ja mun työ niin pirstaloitunutta ja erilaista, että mulle ei sovi tavallinen hoitomalli, joka sopii heille, joiden pitää keskittyä 9-17 töissä.

Kuormitus purkaantui, kerääntynyt väsymys ei päässyt pahenemaan kun sain nukuttua. Ja ykskaks kiire ja vauhti mun päässä alkoi vaan olemaan vähäisempää. Ei mulla olis ollut aikaisemmin aikaa miettiä jonkun toisen ihmisen reaktiota johonkin siltä kannalta, että mikähän sitä harmittaa. En ehtinyt miettimään omaakaan reaktiotani. On hassua, miten ADHD-lääkkeet on stimulantteja, mutta niiden toiminta ADHD:lle on nimenomaan “hidastava”. Jep. Kahvi on kevyt stimulantti. Mä juon kahvin aamulla, jotta saan hiljennettyä sitä nousevaa “tänään pitäisi tehdä tämä ja tämä ja tuo” ja aloitan vaan jostain. Tiedän, miten dopamiini toimii ja että jokainen pieni voitto kasvattaa onnistumista aloittaa seuraava. Tiedän, että illalla päässä pyörii tuhat asiaa, mutta kahvi tiputtaa ne pois. Juon tuplaespresson illalla tuntia ennen nukkumaanmenoa ja nukahdan entisen tunnin pyörimisen sijaan n. 5 minuutissa. Jos sitäkään.

Tää kaikki yhdessä on luonut tosi hyvän rauhan mieleni sisälle. Mä oon edelleen mä. Jos joku asia kiusaa, niin tiedän, että en saa sitä mielestäni, ennen kuin teen sille jotain. Jos joku asia on pahasti kesken, tiedän sen jäävän mieleni päälle. Mutta osaan myös tehdä välitavoitteita tai sitten annan itselleni luvan tehdä asiat kummallisesti. Esim. siivoamalla aamuviiteen tietäen, että ehdin nukkua vain kolme tuntia, koska ymmärrän, että mua kuormittaa enemmän epäsiisteys ympärillä, kuin se, että nukun yhden yön liian vähän ja saan olla päivän rennosti sitten. Ympärillä näkyvät tekemättömät asiat eivät tunnu enää siltä, että joku kailottaisi niitä megafonilla korvaani 3 minuutin välein. Ei. En kanna enää syyllisyyttä siitäkään, että ne edelleen silti voi kiusata mua ja pureutua ajatuksiini kesken kaiken.

Mutta kaikki tuo. Se kuormituksen vähentyminen ja se, että pystyn nykyään sulkemaan ärsykkeitä mielestäni, on muuttanut kaikista tärkeimmän asian. Mulla on enemmän aikaa. Reaktio ei tule heti, ja sitten kadun sitä tai pidän kiinni siitä väkisin. Mä ehdin miettiä mun reaktiota. Mä ehdin miettiä, miksi musta tuntuisi oikealta reagoida tietyntyyppisesti ja harkitsen sitä, että onko sille tunteelle mitään pohjaa. Kuten kirjoitin mun instaan, vihan tunne on helppo. Vihalle löytyy yleensä syy. Jos joku asia pelottaa tai siitä potee syyllisyyttä, on paljon helpompi käsitellä vihaa kuin niitä tunteita. Jos en ennen tehnyt jotain mulle tosi vaikeita asioita, kuten vaikka kirjanpitoa, koin epäonnistumisen tunnetta, joka ahdisti. Oli helpompi olla vihainen maailmalle ja perheelle siitä, että en muka saa tarpeeksi aikaa töilleni. Tai mitä ikinä. Tunnesäätelyn oppiminen alkoi lääkkeistä, kun sain sen lisäajan pohtia. Mutta sen ymmärtäminen on kasvanut terapiassa. Ei sen takia, että terapeuttini olisi sanonut mitään erityisen maailmanmullistavaa. Ehei. Vaan sen takia, että mä kuuntelin itseäni. Mä puhuin puolitoista tuntia kerralla jollekin ihmiselle siitä, mitä mun mielen päällä tapahtuu ja hänellä ei ollut asiaan mielipidettä. Ei mielipidettä mun luonteesta, ei valittua puolta asiaan, ei omaa kokemusta siihen. Hän kysyi, ja minä vastasin. Pitkästi. Puhuin.

Mä puhun paljon mieheni kanssa. Kaikesta. Mutta mieheni on osa meidän arkea. Osa, joka kantaa syyllisyyttä, ärsytystä, pelkoa, turhautumista ja vaikka mitä. Jos mä puhun, hän kuuntelee ja samalla hän tuntee. Mun terapeutti ei tunne. Ei mun perheeseen, ajanhallintaan, ja mihinkään liittyviä ajatuksia.

Mun mielestä jokaikisen aikuisen ihmisen pitäisi käydä joskus elämässään terapiassa. Se on tosi vaikeeta itse asiassa. Mulla kävi ihan uskomattoman hyvä tuuri. Mun vakuutukseen kuului lyhytterapia, ja mulla on lähete pitkäaikaiseen Kelan kuntoutusterapiaan. Valitettavasti vaan mun terapeutti ei tee tuota pitkäaikaista terapiaa ja mä en jaksa alkaa selittämään jollekin ihmiselle uudelleen koko elämäntarinaani. Itse asiassa mä kirjaimellisesti tein exceliin elämäntarinani terapiaani varten. Olipa muuten mielenkiintoinen kokemus! Ja siksi mä oon päättänyt jatkaa mun terapiaa omakustanteisesti samalla terapeutilla. Meidän vanhemmilla, ystävillä ja rakkailla on kaikilla jokin ajatus, jokin käsitys minusta ja siitä, miten he näkevät ja kokevat elämän. Se on erilaista kuin minun kokemiseni. Ja siksi on hedelmällisempää puhua terapeutille. Jos haluan oppia itsestäni ja kehittyä, minun pitää kuunnella itseäni, ja se toimii terapeutin vastaanotolla erittäin erittäin hyvin.

Mulla tunnesäätely muuttui tosi paljon ja samalla myös toiminnanohjaus. Edelleen on paljon töitä tehtävänä ja edelleen se tuottaa eniten haasteita, koska lääkkeet ei auta toiminnanohjaukseen mulla niin radikaalisti. Pystyn keskittymään, mutta en saa silti aloitettua monia asioita, jotka pitäisi tehdä. En myöskään välttämättä saa lopetettua jotain, mihin hyperfokusoidun. Mutta se hyperfokusoinnin aihepiirien määrä on tosi paljon suppeampi, en enää jää lukemaan ties mitä juttuja, vaikka saatankin hurahtaa lukemaan 100 sivua tekstiä liittyen lapseni terveyteen. Toisaalta lääkitys vaikutti impulsiivisuuteen, eli on vähemmän juttuja to do -listalla, joten kiertoreitti tärkeimpään tekemiseen on lyhyempi. Opin tosi paljon joka päivä itsestäni, ja huomaan muutoksia mitä pienimmissä asioissa. Eniten huomaan kuitenkin eroa nimenomaan omien tunteiden hidastamisessa ja siinä, että ehdin ottamaan muiden tunteet huomioon, miettimään niiden vaikuttimia ja antamaan ihmisille aikaa.

Mä oon todella todella onnellinen, että nykypäivänä mun on tosi helppo olla omassa päässäni. Lääkkeillä tai ilman. Olen parempi äiti, olen parempi vaimo, parempi ystävä ja ennen kaikkea harkitsevampi ihminen kaikin puolin.

Mutta tärkein oivallukseni on ollut se, kuinka tärkeitä on tunteet. Ja tämä heräsi mielessäni viime viikon julkaisujen jälkeen. Nimittäin, seuraajani kommentoidessa yhteiskunnan tapaa hiljentää kiukuttelu, mietin, kuinka huonona asiana meillä pidetään tunteita, suuria tunteita varsinkin ja ennen kaikkea negatiivisia tunteita. Ne pitäisi vain niellä ja unohtaa. Yleensä ajatus on hyvä, mutta metodit huonot. Tunnesäätely ei kehity sillä, että tunteita ei käsitellä. Se kehittyy sillä, että niitä nimenomaan käsitellään. Niistä opitaan. Pyydetään anteeksi. Jos negatiivisten tunteiden käsittely on sitä, että yritetään mahdollisimman nopeasti pois siitä tunteesta, niin iso osa energiaa menee siihen tunteen vaimentamiseen, ei sen alkujuuren etsimiseen ja käsittelyyn. Ja on ollut hassua, miten paljon on oppinut itsestä ja muista aikuisista, kun on miettinyt tätä asiaa lasten kautta. Lapsi esittää yleensä tunteensa kiukulla. Jännittäessään, turhautuessaan, kokiessaan epäonnistumista ja mitä vielä. Täytyy vähän kaivella ja johdatella oikean tunteen äärelle. On jotenkin hullunkurista, että samaa ei tehdä aikuisen kohdalla laisinkaan. Eikä tätä tietenkään voi tehdä kaikille ympärillä. Mutta itselle. Kuinka moni on kysynyt itseltään, miksi on reagoinut vahvasti johonkin asiaan? Ja oikeasti yrittänyt pureutua siihen todelliseen tunteeseen?

Mä en ainakaan oo koskaan ennen ehtinyt. Oli kiire tehdä tuhatta muuta asiaa, eikä se päässyt prioriteettilistalla kovin ylös. Nyt pääsee.

Pitkä löpinä välittäjäaineista ja aminohapoista

Haluaisitteko kuulla välittäjäaineista? Tälleen täysin kouluttamattoman taviksen kertomana? Sit lukekaa tää, muuten skipatkaa tai suunnatkaa ammattikirjallisuuden pariin. Mun piti julkaista tää jo viikko sitten, mutta viime viikko vei ihan hyvin aikaa muutenkin, joten palasin tähän nyt. Haluan korostaa, että en ole koulutettu tähän millään lailla (ja sen varmasti näkee), mulla ei ole mitään auktoriteettiä neuvoa ketään ja siksi korostan, että tämä postaus on vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni, kokemuksiani ja sitä, mitä olen monesta lähteestä lukenut 🙂

Kaikki, mitä tässä kirjoitan, on ihan mun omaa kokemusta, joten jos suosittelen jotakin, en ole todellakaan ammattilainen ja ennen mitään ravintolisiä kannattaa tutustua asiaan itse mahdollisimman kattavasti ja keskustella ammattilaisen tai lääkärin kanssa asiasta.

Noniin, sitten itse asiaan maailman pisimmän disclaimerin jälkeen.

Kuinka moni on vähän samanlainen kuin minä, että välittäjäaineet oli joku iso mysteeri, joka ei edes sanana hirveesti kuulostanut tutulta? Tai kuka muu on yhdistänyt hormonit suunnilleen menkkoihin sen enempää ajattelematta mihin kaikkeen ne vaikuttaa? No, I can’t blame you, oon ihan samassa veneessä ollut vielä vuosi sitten. Sitten kun sain ADHD-diagnoosin ja lääkkeet siihen, aloin tankkaamaan itseeni tietoa. Koska olen kiinnostunut asiasta yleisesti ja ennen kaikkea ADHD-kuormituksen poistamisesta ei-lääkkeellisesti. Terapia on oma osansa tässä, mutta entä tämä fyysinen puoli, jota oon oppinut ymmärtämään ihan eri tavalla kuin koskaan ennen ja mikä liittyy vahvasti muuhunkin kuin pelkästään ADHD:hen.

Miksi ykskaks tuntuu, että aikuisilla naisilla tulee ADHD-diagnooseja kuin sieniä sateella? No, ehkä sen takia, että niistä luvattoman iso prosentti on jäänyt diagnosoimatta joskus lapsuusiässä, vääriin tai vanhoihin tietoihin pohjaten (esim. mulla on merkintä koulutiedoissa “vaikea pysyä paikallaan, ADHD mahdollinen, mutta ei lukuvaikeuksia tai oppimisvaikeuksia”) ja koska naiset yleensä pystyy tosi hyvin kompensoimaan näitä asioita pitkälle aikuisikään, vaikka se vaatisikin hirveästi henkistä kuormitusta. Psykiatrini totesi jossain vaiheessa, että naisilla yleensä diagnosoidaan ADHD viimeistään toisen lapsen jälkeen. Ekan pystyy vielä jotenkin kompensoimaan, tokaa ei enää millään. Mutta toisaalta, onhan meidän elämämmekin hyvin erilaista kuin vaikka 50-100 vuotta sitten. On uraa ja lapsia ja kodinhoitoa ja kaikkea mahdollista harrastusta, somea ja muuta. Nykypäivänä on kosketuksissa älylaitteen kautta kaikkiin maailman mahdollisuuksiin ja positiivisiin esimerkkeihin niin, että yrittää venyttää itsensä äärirajoille. Virikkeitä ja häiriötekijöitä on valtavasti. Voi olla, että ADHD:ta on ollut ihan yhtä paljon 100 vuotta sitten, mutta mun mielestä sen oireilu on vahvasti kytköksissä elämäntyylin muuttumiseen. Ja toisaalta moni näistä asioista, jotka on ADHD:lle tyypillisiä, esiintyy myös ihan neurotyypillisilläkin ihmisillä varmasti jossain määrin. Toisaalta nämä kaikki asiat on sellaisia, että rajanveto on muutenkin hankalaa ja meillä kaikilla ihmisillä välittäjäaineet voivat heitellä mitä monimutkaisimmista syistä.

Dopamiinin merkitys aivoissa ja ihmisen toiminnassa ylipäätään on valtava ja usein juuri dopamiinin häiriöt on ADHD:lle isossa osassa. Toisaalta myös serotoniini ja noradrenaliini on vahvasti edustettuina materiaaleissa liittyen ADHD:hen. Toisaalta näillä kaikilla on iso merkitys ihan neurotyypillisillekin ihmisille ja halusin tulla jakamaan hieman niitä tietoja, mitä oon tässä oppinut viime kuukausien aikana.

Aloitan siis dopamiinilla ja serotoniinilla ja palaan muihin omana postauksena/postauksina myöhemmin.

Dopamiini

Dopamiini vaikuttaa mielialoihin, oppimiseen, liikkumiseen, valppauteen ja jopa verenkiertoon ja virtsanmäärään. Se on todella monipuolinen välittäjäaine, joka on ensisijaisessa roolissa sisäisessä palkintojärjestelmässä. Dopamiinin vajaus voi helposti ilmetä esimerkiksi jatkuvilla pienillä nopeilla palkinnon hauilla herkuttelusta shoppailuun tai vaikka uhkapelaamiseenkin. Me kaikki ollaan erilaisia ja meidän kaikkien palkitsemisjärjestelmäkin toimii eri tavalla. Mä oon esimerkiksi sellainen “nopeiden palkintojen” ihminen ollut aina, että esim. kuntosaliharjoittelu on ollut haaste. Jollen näe välittömiä tuloksia, en oikeen saa siitä mitään irti. Urheilu esim. joukkuepelaamisen muodossa taas on välitöntä “tulosta”, voittoa tai tappiota. Oon vähän sellainen sprintteri, en maratoonari. Sellaiset asiat, joissa “palkinto” ei ole välitön, tuntuu myös herkästi hirvittävän hankalalta aloittaa. Saati sellaiset, missä ei näy mitään palkintoa mailla halmeilla ja ne on vaan tehtävä. Motivaatio on kytköksissä dopamiiniin ja oon välillä elämässäni saattanut suunnitella kolme tuntia astioiden pesemistä, johon mennyt vartti. Dopamiini on hyvästä ja pahasta, sen aaltoilu aiheuttaa paljon suunnanmuutoksia ja se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin.

Dopamiini ei oikeastaan ole edes hyvien tapahtumien aikaansaama, vaan odotuksen. Kun odottaa aamun ensimmäistä kahvikuppia tai kun odottaa vaikka pakettia saapuvaksi. Sitten kun odotuksen kohde toteutuu, dopamiini tipahtaakin äkisti. Hyvillä dopamiinitasoilla ihminen tuntee itsensä keskittyneeksi, valppaaksi, motivoituneeksi ja iloiseksi. Ei tietenkään 24/7, mutta lähtökohtaisesti jos koskaan ei tunnu siltä, voipi olla, että dopamiinista on vajauksia. Ihmismieli myös käyttää dopamiinia väärin. Nimittäin, kun odotamme jotakin, ja se jokin tuottaa mielihyvää, jäämme siihen helposti “koukkuun”. Kehomme tietää, että siitä saa mielihyvää ja aivomme tietävät haluta sitä jatkossakin. Siksi on helppo jäädä sokerikoukkuun tai kiinni johonkin hauskaan peliin. Monet menestyvät tv-sarjat, applikaatiot ja herkut pohjautuvat nimenomaan ihmisten tarpeeseen dopamiinin nopeille nousuille.

Kun tätä oppii ymmärtämään, oppii sitä myös käyttämään vähän itsensä hyödyksi. Pitkäjänteinen tehtävä pienellä palkinnolla voi tuntua puuduttavalta, mutta sen rikkominen osiin ja välipalkinnot voivat tehdä siitä paljon paremman! Kun keho huomaa oppivansa esim. koulussa jotain, saa se intoa tehdä enemmän. Tiedättekö sen tunteen kun pitäisi siivota ja koko kodin pommi tuntuu ihan mahdottomalta, mut sit kun saa vihdoin alotettua ja tekee jonku pienen, vähiten epämiellyttävän osan pois, onkin enemmän draivia tehdä seuraava ja ykskaks huomaat siivonnees koko kämpän? No, se on kiitos dopamiinin. Todennäköisesti ainakin.

Riko siis tehtävät osiin, laita vaikka palkinto kunkin tehtävän kohdalle. Oli se vaikka 5 min instagramia tai joku muu pieni juttu, aseta väliaikatavoitteita. Helpot, nopeat ja mukavat ensin, sitten pääset sen aallonharjalle ja sieltä on helpompi jatkaa. Luukuta joku hyvänmielen biisi ja tanssi sen mukana hymyillen ja muistellen jotain hauskaa muistoa biisiin liittyen tai hypi hyppynarulla vaikka 50 hyppyä. Liikunta herättelee kehoa ja mieltä ja sen jälkeen on parempi. Jos olet kilpailullinen, ota aikaa. Jos olet nopeampi kuin asettamasi aikatavoite, olet voittanut, ja silloin kehosi tuottaa dopamiinia.

Mä ainakin tiedän, että oon aina parhaimmillani, jos aamulla herään, juon pari lasia vettä, otan muksut ja kävellään reippaasti päikylle auringonpaisteessa. Oon täynnä virtaa kun tulen kotiin ja sitten onkin helppo alottaa hommat. Mut mites tälleen talvella, kun on kylmä ja pimee ja märkää välillä ja se sinne uloslähtö on ihan mahdottoman vaikeeta? Niinpä. Usein nää luonnonmukaiset tavat hoitaa omia tasapainojaan tuntuu hirveän pitkäjänteisiltä ja välillä melkeen mahdottomilta. “Nuku hyvin” pienen lapsen vanhemmille on sellanen “hei kiitti ideasta!”-tyyppinen lähtökohta. Urheile, ota omaa aikaa, älä stressaa, nuku hyvin, jnejne. Voi nyt perkele. Ei se vaan oo ihan niin itsestäänselvää, että arjessa pystyy luomaan täydelliset rutiinit kropalle ja mielelle ja elää niiden mukaan, ainakaan pikkulapsiarjessa.

Sen lisäksi, että kulutamme dopamiinia vääriin asioihin, moni muu asia voi vaikuttaa dopamiiniin alentavasti, esimerkiksi vähäiset unet voivat johtaa dopamiinitasojen alenemiseen. Dopamiinivajaus on myös vahvasti liitännäinen masentumisen tunteisiin ja negatiivisiin tunteisiin. Dopamiini vaikuttaa merkittävästi ihan fyysisestikin, se esimerkiksi nostaa verenpainetta ja vilkastuttaa verenkiertoakin. Ihminen saa dopamiinia luonnollisesti monesta asiasta, urheilusta seksiin ja vaikka mistä, mutta sitä saa myös ravintolisänä. Tai siis sen prekursoreita, dopamiinin rakennuspalikoita. Dopamiini nimittäin rakentuu käytännössä kahdesta aminohaposta, tyrosiinista ja fenyylialaniinista. Jos tuntuu siltä, että sellaiselle olisi tarvetta, kannattaa kokeilla L-tyrosiinia (jos kilpirauhasen toiminnassasi on jotakin erikoista tai sinulla on korkea verenpaine, ole hyvin tarkkana ja tutustu ennen käyttöä!). Tämä aminohappo toimii melatoniinin, adrenaliinin ja dopamiinin esiasteena, joten tää kannattaa mun kokemuksen mukaan ottaa aamulla. Jos oon ottanut tän joskus 18-19 maissa, on ollut takuuvarmasti unta pallossa 22 aikaan, eli jos on nukahtamisongelmia, tämä voi toimia niihinkin.

Jos tuntuu, ettei mikään koskaan tunnu miltään, niin ehkä tyrosiinin kokeileminen voisi olla mielenkiintoista. Se voi olla ensimmäinen askel siihen, että jaksaa tehdä elämänmuutoksen, jonka seurauksena huomaakin, kuinka paljon hyvää on, kokee merkityksellisyyttä ja hyvää mieltä pienistäkin asioista. Tiesittekö, että jo vauva kokee dopamiinipiikkejä? Kun äiti hymyilee tai ottaa syliin. Se on meille biologinen ja luonnollinen hyvän olon johtaja, joka voi välillä tarvita boostausta. Ja sen hyvän olon ja motivaation kautta se vaikuttaa vähän kaikkeen, oppimisesta tunteiden hallintaan.

Mulla on käytössä Bioteekin L-Tyrosiini.

Serotoniini

Ahhh, kuningas serotoniini. Ei mee viikkoakaan, etten mä käyttäisi sanaa serotoniini. 2019 en ees tiennyt, mitä se on, 2021 se on mun sanavaraston käytetyimpiä sanoja varmaan 😀

Mitä kaikkea se tekeekään, se on yksi avain-välittäjäaineita ja siksi hirvittävän tärkeä! Serotoniini on tasoittaja, “rauhoittaja” omalla tavallaan, mutta toisaalta myös aktivoi paljon asioita. Se tasoittaa tunteiden piikkejä, positiivisten ja negatiivisten tunteiden, ihan yhtä lailla. Jos dopamiini on sellainen “happy go-lucky”, niin serotoniini on enemmän tasaisen tyytyväinen, kaikki on 8,5/10 -tyyppi. Toisaalta dopamiini ei ole todellakaan pelkästään positiivinen, vaan se kiihdyttää monia muitakin tunteita, kun taas serotoniini on tasaisempi. Mutta se ei muuten todellakaan ole turruttaja sellaisenaan missään nimessä. Se on elintärkeä ja monessa mukana ja siksi sen tasaisuus on tosi olennaista. Esimerkiksi PMS-oireista kärsivillä on havaittu serotoniin tipahtaminen estrogeenin kanssa samassa suhteessa kuukautiskierron aikana ja se on selittämässä matalaa mielialaa, ahdistuneisuutta ja keskittymisongelmia tiettyinä kuukauden aikoina. Jopa masennukseen ja itsetuhoisuuteen vaihdevuosien jälkeen on liitetty serotoniini nimenomaan tämän naisen biologisen kellon kautta. Serotoniini on mukana myös ihmisen rauta-tasapainossa ja se on melatoniinin esiaste. Voi kyllä, melatoniini rakentuu siis tästäkin. Toisaalta, tämä on myös melatoniinin vastapuoli. Nimittäin jos melatoniini on yö, serotoniini on päivä. Nimittäin, serotoniinia syntyy kirkkaassa auringonvalossa ja lämmössä, kuuma suihku tai puoli tuntia auringossa niin, että aurinko pääsee silmän kalvoille (katsomatta aurinkoa kohti tietenkään), herättää serotoniinia meissä. Toisaalta taas pimeä ja kylmä signaloi kropallemme tarvetta muuttaa serotoniinia melatoniiniksi.

Serotoniini säätelee meidän sisäistä kelloa, mikä on sen erittäin tärkeä ominaisuus. Tiesittekö, että vauvat elää ensimmäisen 3kk käytännössä pelkästään serotoniinilla, eikä lainkaan melatoniinilla? Siksi rytmi on mitä on, ja itse asiassa tällä hetkellä tutkitaan paljon serotoniinin vaikutusta koliikkiin. Mutta niin. Oletteko koskaan olleet ulkona kesällä tai reissussa auringossa pari tuntia ja sitten tulleet sisälle huoneeseen, joka on viileämpi ja pimeämpi ja kokenut sellaisen hirveen väsymyksen piikin? Käytännössä sinne pimeämpään ja viileämpään tuleminen on johtanut siihen, että kroppa on saanut signaalin alkaa tuottamaan melatoniinia, jotta voisi mennä nukkumaan. Kun läväyttää vaatteet päälle ja keho tottuu sisälämpötilaan, prosessi pysähtyy ja voi jatkaa olemista. Tai onko joku muu samanlainen kuin minä, eli päivän väsyttävin ja raskain hetki on siinä alkuillasta silloin kun valo muuttuu pimeäksi? Jos ajaa autoa hämärtymisen aikaan, iskee sellainen lekalla päähän -väsymys? Sit pääsee jonneki valojen keskelle ja helpottaa ja sit voikin palloilla hereillä ilman ongelmia aamun pikkutunneille? Oh yess, terkkuja vaan serotoniinille ja melatoniinille. Matala serotoniinitaso on sikäli ongelmallinen, että kun se ei vaihtele luonnollisesti päivärytmin mukaan, ei sitä ole illaksi kertynyt hirveästi ja ykskaks onkin jostain ammennettava melatoniinia, että tulis uni. Mä mietin tossa jossain vaiheessa talvella, että aika inhottavaa toi lapsen rytmi. Herää niin, että on pimeää, sit alkaa tulla valoisaa, niin menee 2-3 tunniks päikkäreille ja sit kun herää niin ei mee ku pari tuntia ja on jo pimeetä. Ja sit onki hirveen vaikeeta saada unen päästä kiinni. Vaihdettiin sellainen semiviileä suihku (ollaan haluttu opettaa lapset sellaiseen, ettei oo uimahalleissa jne. kylmä) siihen, että menevät tosi lämpimään suihkuun aiemmin kuin ennen, joskus 18 aikaan jo, ja sen jälkeen saavat rehata täysissä valoissa kotona. Sitten himmennellään pikkuhiljaa iltapalan jälkeen valot keltaisemmaksi ja haaleaksi ja sitten viileämpään pimeään makkariin unille. Rehellisesti voin sanoa, että tää teki ihmeitä meidän unirytmille!

Huomasin ihan lapsissakin älyttömän vaikutuksen sillä, ettei oltu ulkona varsinaisen pimenemisen aikaan. Tultiin sisälle ennen, leikkivät kirkkaasti valaistussa huoneessa, sitten oli lämmin kylpy ja sit pikkuhiljaa iltahommiin. Sitä ennen oli nimittäin ajanjakso, kun täällä oli aina 16 aikaan kaks matoa, jotka oli ihan rättiväsyneitä ja nuorempi kiukutteli, kun kroppaa väsytti, mutta eihän sitä väsyttänyt kun just heräs, mitä helkkaria!? Joku kerta vaan huomasin, että jos oltiin se pimenemisen aika sisätiloissa tai vaikka kaupassa, niin sitä iltapäivän kiukkua ei tullut.

Auringonvalon ja serotoniinin suhde on todella vahva ja ei olekaan mikään ihme, että Suomen kaltaisissa maissa, joissa voi mennä monta päivää näkemättä yhtään auringonvaloa, serotoniinista on vajausta. Serotoniinista voi tulla vajausta monestakin eri syystä. Sen tuotanto sekä aivoissa, että suolistossa tai jommassakummassa on liian vähäistä tai ei ole tarpeeksi vastaanottajia, reseptoreita, sille. Voi siis olla, että serotoniinia riittää, mutta se ei vaan pääse perille tai sille ei ole vastaanottajia. Vähän kun luukuttaisi tietoa lisäävää tv-ohjelmaa, mutta katsojat ei avaisi telkkareita. Serotoniinia syntyy sekä aivoissa, että suolistossa ja koska aivoissamme on verieste, on tärkeää, että serotoniinia syntyy aivoissa tai se pääsee sinne perille. Nimittäin, verieste estää monia asioita kulkeutumasta aivoihimme. Masennusta hoidetaan SSRI-valmisteilla, mitkä tarkoittavat selektiivisiä serotoniinin takaisinottoestäjiä, koska serotoniini vaikuttaa niin selkeästi mielialoihin. SSRI-valmisteiden vaikutusta on tutkittu aika paljon ja niillä voi olla pitkällä tähtäimellä haasteellinen vaikutus serotoniinireseptoreiden kannalta. Serotoniini voi nimittäin olla ongelmallinen, jos sitä on liikaa ja on tärkeää myös tietää, mikä on Serotonin Syndrome. Siksi monia lääkkeitä ei tulisi käyttää samanaikaisesti. Kroppa tietää, että serotoniinikin voi olla toksinen, ja käytännössä tämä voi johtaa riippuvuuteen lääkkeistä senkin takia, että luonnollisin keinoin ei saakaan “imeytettyä” serotoniinia tarpeeksi, pitkän lääkityksen muokattua kehoa.

Serotoniinia saa tosiaan nostettua luonnollisin keinoin, mutta myös sitä löytyy ravintolisänä purkista. Tryptofaania on ruoassa saatavilla aika hyvin, mutta voi silti olla, ettei sitä saa tarpeeksi ruoasta. Tiesittekö muuten, että kaksi kiiviä ennen nukkumaanmenoa voi parantaa nukahamista merkittävästi? Tästä oli ihan kliininen tutkimus olemassa, tehtiin jossain yliopistossa ja se tulos oli naurettavan selkeä 😀

Kroppa valmistaa siis serotoniinia tryptofaanista. Siihen tarvitaan paria eri entsyymiä. Tryptofaanihydroksylaasi (yhdessä raudan (!!!) kanssa) muuttaa tryptofaanin 5-HTP:ksi ja sitten toinen entsyymi muokkaa sen serotoniiniksi. Tryptofaanihydroksylaasia (TPH) on kahdenlaista, TPH1 ja TPH2. TPH1 löytyy käpyrauhasessa ja se vaikuttaa meidän nukkumiseen, ja juuri siellä tapahtuu serotoniinin muuttaminen melatoniiniksi, kun taas TPH2 asustelee hermosoluissamme, ja tekee suurimman osan työtä siinä, että muokkaa tryptofaanin serotoniiniksi. Jonkin lukemani tutkimuksen mukaan odottavan äidin serotoniinivajaus voi vaikuttaa lapsen serotoniinitasoihin ja dopamiinitasoihin ja luoda perinnölliset puitteet moninaisille haasteille. Serotoniinin suhde rautaan ja raudanpuutteisten odottajien määrä on erittäin mielenkiintoinen ja mun mielestä käsittämättömän vähälle huomiolle jäävä juttu. Odotan mielenkiinnolla tulevien vuosien tutkimuksia tästä aiheesta.

Tryptofaania saa ostettua mistä tahansa luontaistuotekaupasta purkista, mutta tehokkaampi on 5-HTP, jota saa purkista suoraan myös. Jos ei saa tarpeeksi tryptofaania, mutta ei ole haasteita entsyymitoiminnassa, niin tryptofaani on sellaisenaan riittävä, mutta 5-HTP hyppää yhden askelman yli suoraan serotoniinin esiasteeksi.

Jälleen kerran korotan, että en toivo kenenkään ostavan mitään ravintolisiä pelkästään tämän jutun perusteella, vaan kannattaa tutustua asioihin tarkemmin ja valita sen mukaan omansa, mielellään ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Mulla on käytössä Solgarin 5-HTP.

TASAPAINO

TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ! Serotoniini tasapainottaa dopamiinia. Matala serotoniini voi aiheuttaa sen, että dopamiini saa juosta villinä ja impulsiivisuus nostaa päätään. Toisaalta liian korkea serotoniini saattaa tylsyttää kaikkien tunteiden, motiivin ja spontaaniuden. Tasapaino on erittäin tärkeää. Ja tärkeää on muistaa se, että nämä kaksi käyttävät samoja entsyymejä. Jos kroppa saa jatkuvasti paljon serotoniinia, dopamiini jää kakkossijalle. Jos taas toisinpäin, niin serotoniini häviää.

Omalla esimerkilläni voin kertoa mun ADHD-lääkkeiden titraamisesta kokemuksia.

Yksi lääkkeeni oli sellainen, että sen vaikutuksen alkamisen kropassa oikeasti “tunsi”. Syke nousi hieman, tuli kuuma aalto hetkeksi ja hikoilutti, tuli sellainen hirveä draivi, ja ruokahalu kaikkosi tunniksi-pariksi täysin, itse asiassa ajatuskin ruoasta oli etova. Vähän ku ois vetäny pari redbullia. “Let’s go, let’s go!” Sit se vähän rauhottui ja pystyin sulkemaan häiriötekijöitä ja olemaan miettimättä kaikkea mahdollista. Olin hirveän iloinen ja hyväntuulinen. Siis kaikki oli tosi ihanasti ja ihanaa. Koin olevani paljon parempi äiti ja vaimo ja ystävä ja kaikkea, koska mua ei stressannut samalla tapaa, ajatukset ei pyöriny mielessä ja mun oli helppo nukahtaa ja nukuin tosi hyvin. Mutta en mä kyllä edelleenkään saanut tehtyä veroilmoituksia, kirjanpitoa ja kaikkea sellaista, johon motivoituminen on ylipäätään mulle vaikeaa. Kivoihin juttuihin lähdin ehkä harkitummin ja impulsiivisuus oli vähäisempää, mutta silti kaipasin enemmän draivia just niihin haastavimpiin motivoinnin kohteisiin. ADHD on yleensä yhdistelmä toiminnanohjausta ja tunnesäätelyä ja huomasin lääkkeen selkeästi vaikuttavan enemmän jälkimmäiseen.

Toinen lääke taas oli ihanan tasainen. Sitä ei tajunnut, ennen kuin huomasi keskittyneensä Exceliin kaks tuntia ilman mitään muuta ajatusta. Ai että mikä autuas rauha. Kunnes iltapäivällä se tuli helisten alas ja olin ihan todella kiukkuinen ja ärsyyntynyt. Kun annosta nostettiin ja opin tasaamaan laskua kofeiinilla, huomasin olevani kuin kone. Pystyin keskittymään tuntitolkulla epämiellyttäviinkin asioihin, mutta sitten en enää oikeastaan iloinnut pienistä arjen jutuista. Jos istuin leikkimässä legoilla lapsen kanssa, ekalla lääkkeellä musta se oli ihanaa ja nautin siinä lapsessa ihan kaikesta, hymystä, tuoksusta, innosta ja ilosta. Toisella lääkkeellä muutaman viikon käytön jälkeen halusin vaan, että se tekis nyt ne legot nopeammin, että voitas tehdä jo seuraava asia. Olin huonommalla tuulella ja saatoin tiuskahtaa lapselle, että käveli liian hitaasti. Muutaman viikon kohdalla totesin, että ei toimi ei. Tykkäsin siitä, mitä se teki mun työnteolle ja keskittymiselle, vihasin sitä, miten tehokkaan koneen se musta teki, koska hei, lapset on lapsia, ne ei ole koneita ja mä vietän lasten kanssa iiiiison osan elämästäni. Ja silti en olisi halunnut jättää tuota lääkettä pois, koska ensimmäistä kertaa ikinä mun ei tehnyt mieli tökkiä nauloja kynsinauhoihini sen sijaan, että oisin tehnyt kirjanpidon. En osannut selittää tätä asiaa kunnolla miehelle. Että tiesin itsekin, etten välitä tästä muutoksesta itsessäni tämän toisen lääkkeen myötä, mutta silti haluan käyttää sitä. Ja ensimmäistä kertaa koin pienimuotoisesti ajatuksen siitä, että mitä jos jään koukkuun. Silloin tämä kiinnostus välittäjäaineisiin ja luonnonmukaisiin keinoihin kasvoi tosi paljon. En halua olla koukussa mihinkään.

Mulla on mahtava hoitotiimi ja pääsen keskustelemaan, kokeilemaan ja tekemään valintoja yhdessä ammattilaisten kanssa. Nyt on nimittäin löytynyt sellainen yhdistelmä lääkkeitä, jolla mä saan noista molemmista parhaat hyödyt irti ja käytän lääkkeitä kuormituksen ja tarpeen mukaan.

En silloin edes tiennyt kumpi tekee ja mitä, kunnes tutustuin asiaan tarkemmin ja huomasin, että ensimmäinen lääke oli ns. “dopamiinivoittoinen”, ja toinen taas “serotoniinivoittoinen”. Jos olisin tiennyt kaiken sen mitä tiedän nyt, olisin hoksannutkin sen heti.

Mun päivät on sikäli erikoisia, että ne on palasteltu. Teen töitä kun voin, eli kun lapsi nukkuu tai on vaikka mummu käymässä ja sitten jossain vaiheessa iltaa ja iltapäivää. Jos tekisin tarkkuutta vaativaa työtä 9-17, niin ei siinä mitään, toinen lääke naamaan naps aamulla ja olisin varmasti älyttömän kova työssäni. Mutta kun mun työ ja arki on paloja siellä sun täällä, niin se on hyvin erilainen tilanne. Kun lueskelin vertaiskokemuksia ja tutkimuksia, olin hämmentynyt, että “tasoittamisesta” ei juuri ole ollut puhetta Suomessa näissä yhteyksissä. Eli kun lääkitsee yhtä, olisi hyvä lisätä toista, ettei tasapaino järky.

Mun toiveesta lääkitystä muutettiin ja aloin tasaamaan lääkitystä ravintolisin. Jos mulla on käytössä vaikkapa mummi lastenhoitajana koko päivän, voin ottaa tuon mun erittäin paljon keskittymistä tukevan lääkkeen ja tehdä vaativampaa keskittymistä vaativia töitä hyvällä teholla. Tasoitan sitä kuitenkin tyrosiinilla ja huomaan, että käyttäessäni sitä 1-2 päivänä viikossa, ei musta tule kiukutteleva tehoilija, joka joutuu mielessään laskemaan sataan kun lapsi yrittää asetella lautasta tiskikoneeseen. Jottei pää räjähdä häiriötulvaan kun yritän tehdä töitä siellä täällä lapsiarjessa, käytän enimmäkseen ensimmäistä lääkettäni pienellä annoksella nykyisin ja tasailen sitä ajoittain 5-HTP:llä. Ns. pyöristää kulmia. Ja jos illalla ajatukset on menossa laukoille, niin tuplaespresso nassuun ja uni tulee helposti 🙂

Jos siis päätät kokeilla jotakin näistä, niin tutki asiaa mahdollisimman tarkkaan, juttele ammattilaisen kanssa ja muista tasapaino. Älä vedä kuukautta 5-HTP:tä joka päivä ilman, että havainnoit itseäsi ja tunteitasi hyvin tarkkaan ja jos tuntuu, että saat hirveästi aikaiseksi, mutta et ole enää yhtä iloinen, harkitse lisäksi tyrosiinia. Ja päinvastoin. Kun puhutaan ravintolisä-aminohapoista, ne eivät toki ole yhtä vahvoja kuin ADHD-stimulantit. Mutta, pakko sanoa, että mä koen ne lähes yhtä hyväksi ja olenkin usein pitänyt lääkkeettömiä päiviä viime aikoina.

LOPUKSI:

Ajatushan ei ole se, että ostaa kaapin täyteen eri purkkeja ja elää niiden varassa. Ei tietenkään. Mutta kun näistä oppii paljon, niin oppii ymmärtämään kehoaan ja mieltään ihan eri tavalla. Oppii mitä ruokaa oikeasti kannattaa syödä mihin aikaan päivästä ja miksi tekee kuten tekee joissain tilanteissa. Meidän elämäntyylimme on muuttunut nopeammin kuin mitä kehomme on voinut muuttua. Jos miettii, miten elämä meni ennen, niin me oltiin paljon luonnollisemmin kosketuksissa erilaisiin bakteereihin, meidän suolistoa ei muokattu jatkuvasti antibioottikuurein ja itse asiassa kun mennään tarpeeksi kauas historiaan, niin ei meillä blastannut LED-lamput keskiyöllä. Ihminen heräsi kun aurinko nousi, lähti ulos peltohommiin (hyviä pöpöjä!), oli päivän auringonvalossa ja sitten illan tullessa valon hiipiessä pois, oli aika mennä nukkumaan. Eikä kattoa sinistä ruutua ylivalaistussa kodissa. Onhan se aikamoinen haaste jos keholle tulee viesti siitä, että pitäisi nukkua, ja sit se väkisin pidetään hereillä ja sit pitäs ykskaks valot sammuttamalla alkaa nukkumaan. Ei välttämättä tarvii yhden yhtä kapselia tai lisättyä jauhetta smoothieen, vaan kirkkaalla valolla, liikunnan ajoittamisella ja ruokavalinnoilla voi saavuttaa paljon muutosta tässäkin asiassa. Mutta sen aloittaminen voi olla ihan sairaan vaikeeta, jos on nukkunut vuosia erittäin katkonaisesti ja huonosti (kuten minä) ja aamun ekat tunnit on kuin suoraan zombie-leffasta. Koska lapsille ei tulisi ikinä koskaan annostella mitään vitamiineja tai ravintolisiä tai hivenaineita ilman lääkärin määräystä, niin oon tutkinut tosi paljon näiden eri rakennuspalikoiden esiintymistä eri ruoissa. Kuten tuolla ylläolevassa esimerkissä kerroin, merkitystä voi olla niinkin yksinkertaisella asialla kuin parilla kiivillä!

Mä oon oppinut tän tiedonmäärän myötä arvostamaan suolistoa ihan eri tavalla kuin ennen. Aina puhutaan aivojen ja sydämen tärkeydestä, mutta apua mikä vartalon keskipaikka suolisto onkaan! Suurin osa välittäjäaineista syntyy suolistossa ja erilaiset kuormitukset suolistolle voivat aiheuttaa mitä erinäisimpiä ongelmia. Mä en oo esim. tiennyt elämäni ensimmäiset 32 vuotta, että mulla on laktoosi-intoleranssi ja herrajumala, mikä ero on ollut nyt, kun jätin sen kokonaan pois vaikkei se juuri oireillut. Puhumattakaan tästä spontaanista raudan imeytymisestä, mitä ei oo nähty ikinä ennen edes rautalisillä. Ykskaks kun nää asiat on balanssissa, mä saan mun rautatarpeeni ruoasta ja ferritiinini on erittäin hyvä jatkuvasti. Parempi kuin koskaan ennen, enkä edes syö mitään rautalisää.

Mä oon tässä raapaissut pintaa kahden välittäjäaineen osalta ja niitä on ihmisessä vaikka kuinka paljon erilaisia! Oma elämä voi muuttua hyvin pienin asioin, halailusta päivänvalossa kävelyyn ja kun näitä oppii ymmärtämään, voi rakentaa itselleen melko täydellisen kokonaisuuden arjen mahdollisuuksien ja mahdollisten tukevien aminohappojen myötä.

Joten, jos tämä teksti ei pitkästyttänyt, vaan innosti, niin ota asiaksesi tutkia eri välittäjäaineita ja niiden vaikutusta ja sukella tähän erittäin mielenkiintoiseen maailmaan, josta voi löytyä avaintiedot just jokaisen omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin! Olen itsekin ihan alkuvaiheissa tätä tutustumista tähän ihmeelliseen maailmaan, joten kertokaa toki omiakin kokemuksianne! 

Psst! Ootte varmasti lopen kyllästyneitä näihin kuviin jo, kun niitä on ollut niin monessa paikassa, joten pahoittelen, ei nyt ollut ihan tuoreita kuvia laittaa tähän, enkä viittiny ottaa välikuvia ravintolisistä tähän randomisti 😀 

Talviloma Tampereella

Huhhei mikä viikonloppu on tulossa kun on ystävänpäivä ja laskiaissunnuntai samaan aikaan! Mitä teillä on suunnitelmissa viikonlopuksi? Meidän viikonloppuun kuuluu ystäviä ja yhdessäoloa, mutta todennäköisesti ei pulkkamäkeä tänä vuonna. Pakko kyllä sanoa, että poikkeuksellisen upea laskemiskeli on tänä vuonna tulossa ja nyt näyttääkin ihanan aurinkoiselta ja sellaselta sopivan pakkas-kylmältä viikonloppu!

Meidän viime päivät on kovan pakkasen takia sisältänyt lähinnä kotoilua ja pari työkeikkaa, mutta onneksi loppuviikkoon kuuluu kivoja suunnitelmia. Oon onnistunu saamaan itelleni aikaseks pienen jännetupentulehduksen, ja lentänyt välillä kipinöitä silmistä kun oon yrittänyt kantaa Adriania jonnekin. Ja sitähän saa olla nostelemassa koko ajan, kun kiipeää vaarallisiin paikkoihin. Koostin Instagramin puolelle ideoita talven viikonloppujen ja hiihtoloman viettoon Pirkanmaalla tuossa yksi päivä ja kun siihen tuli pari juttua lisää niin ajattelin jakaa sen pidemmin kertomuksin myös täällä blogin puolella 🙂 Aloittaen viimeisimmästä, nimittäin viime viikonlopun husky-retkestä!

AKTIVITEETTEJA: 

GEGWEN GETAWAYS: 

Sain VisitTampereelta vinkin vähän aikaa sitten huskysafarista täällä Lempäälässä (vai teknisesti Vesilahden puolella?) ja suuntasimme sinne porukallamme viime viikonloppuna. Mä oon koko talven haaveillut Lapin reissusta ja huskyajelusta, mutta jo pelkästään perheen terveyssyistä vielä kylmempään lähteminen ei oo ollut optio. Niinpä oli ihan mieletön löytö tämä Gegwen Getaways, joka sijaitsee kymmenen minuutin matkan päässä! Otettiin ystävä mukaan ja suunnattiin tutustumaan ihaniin hauvoihin! Huskyt olivat ihania, makkaranpaistoon varattu kotona tunnelmallisen lämminhenkinen ja asiakaspalvelu aivan ihanaa!

Hauvoja pääsi silittelemään kyydin jälkeen ja herkkuakin pääsi vähän jakamaan. Koirarakkaat lapset olivat aivan innoissaan!

Pienten lasten kanssa tätä harkitseville suosittelen erittäin lämpimästi, meidän 3-vuotias oli aivan innoissaan ja varmasti 1-vuotiaskin olisi ollut! Viima kasvoilla kyydissä olisi ollut tuolle pienemmälle liikaa, mutta toki jonkun piti vastata makkarapisteestä! Ja pääsi hänkin hauvoja paijaamaan. Hoitopistettä tuolla ei ole, joten se on hyvä ottaa pienten kanssa huomioon, jos suunnittelee tuonne retkeä. Kyyti on aika vauhdikasta, mutta tasaisen mukavaa. Nyt kun lunta on paljon, suosittelen todella koko sydämestäni! Noin puolen tunnin päässä Treen keskustasta on siis tämä 🙂

     

Nuo silmät!

LASTENKULTTUURIKESKUS RULLA: 

Vilukissoille ja sisäaktiviteetteja kaipaaville suosittelen Rullaa, joka on jälleen avattu. Sinne voi varata ajan omalle porukalle ja lapset pääsee taiteilemaan taidehuoneessa ja tutustumaan sensoriseen metsään, missä on erilaisia metsän otuksia. Tosi rauhallinen ja miellyttävä paikka, joka on 100 % lasten ehdoilla ajateltu. Ihan superkiva paikka, missä käytiin tuttujen pienten kanssa yksi päivä ja minne voisi mennä vaikka kuinka usein. Rulla löytyy ihan Ratinan ja Koskarin tienoilta, bussiaseman kulmalta keskustassa. Aikoja voi tietääkseni varata vain puhelimitse, joten jos arkeen kaipaa tekemistä taaperon kanssa, kannattaa tämä ehdottomasti tsekata. Väitän tämän tarjoavan mielenkiintoista puuhaa kaikille alle kouluikäisille, varsinkin jos tykkää taiteilla ja askarrella.

IRTI MAASTA: 

Isommille ja aikuisille ehdottomasti suosittelen keskustasta löytyvää Irti Maasta, joka löytyy Tullin ostarilta. Parkkipaikalta pääsee suoraan tuonne, ajan saa varattua etukäteen ja itse asiassa koko paikan saa hyvinkin järkevään hintaan oman porukan käyttöön jos haluaa. Kiipeilyn alapainoraja on 15 kiloa, joten meidän 17-kiloinen pääsi hyvin kiipeilemään! En suosittele kovin hennoille 15-kiloisille, koska tuntui, että meilläkin valjaat nosti lasta tehokkaasti jo sellaisenaan. Me päästiin myös aikuiset kiipeilemään, josta oli ei-niin-imartelevaa videomateriaalia meikäläisen osalta, mutta melkein uskalsin noi putket! Jos haluatte ihan aikuisten kesken käydä tuolla, niin toimii! Suosittelen, jos haluaa testata omaa pelkuruustasoa (omani on korkea) ja kilpailla kaveria vastaan kiipeilyssä. Erinomainen kohde teinien ja koululaisten kanssa koko perheelle!

ELLIVUORI:

 

Jos taas kaipaatte rinteeseen, niin Tampereen lähellä on useita eri paikkoja minne suunnata. Me oltiin pari viikkoa sitten Ellivuorella, mikä oli ihana paikka! Oma ulkona viihtyminen oli hyvin lyhyttä perheen pienimmän kanssa, mutta taapero viihtyi isin kanssa pidempäänkin. Jos oma lumilauta vielä uupuu, niin Ellivuorella on hyvät vuokrausmahdollisuudet ja lisäksi siellä on mäkeä kaikennäköiselle laskijalle. Pulkkamäkeä ja laskettelumahdollisuuksia. Ellivuorelta löytyy ruokapaikkaa ja kaakaota saa heti rinteiden läheltä. Paikka näytti itse asiassa hirvittävän mielenkiintoiselle ihan kevättä ja kesääkin ajatellen, sillä siellä on paljon vuokrattavia mökkejä ja näytti olevan joku isompi köysirata-tyyppinen paikka sekä isot leikkipaikat lapsille. Täytyy ehdottomasti palata sinne myös kesämmällä, kun pääsee tutustumaan noihin vähän paremmin.

Meidän 3-vuotias innostui laskemisesta kyllä todella ja nyt on paljon kyselty, josko mennään pian uudelleen. Matka ei ole mikään hirvittävän pitkä, noin kolme varttia Tampereen keskustasta sijaitsee tämä 🙂

Ja hei, mikää ei oo nii söpöä ku pikkunappulat lumilaudalla! Äiti on ihan kateellinen, kun pääsevät kokeilemaan sellaista, mitä itse ei edes voi! Meillä on ehdottomasti hankintalistalla ens talveks laudat, jos tilanne sitten sallii sen, että ulkoilla pystyy molempien kanssa paremmin ilman kikkailuja 🙂

ROOM ESCAPE: 

 

Pakohuonefani täällä hei, tää tulee aina olee mun ikisuositus ajanvietteelle mihin tahansa vuodenaikaan. Yksi tunti aivot kiinni johonkin muuhun kuin siihen, mitä yleensä miettii ja missio-orientoituneesti tehtävien kimppuun! Ollaan aika paljon käyty näitä Tampereella ja Helsingissä ja lopputulemana voisin sanoa, että Tampereella on monia erittäin hyviä huoneita! Me käytiin hääpäivän vietossa Room Escapessa selvittämässä The Secret Cabin, joka saatiin läpi todella muussaantuneilla aivoilla ja totaalijumilla kahdestaan. Ei siis ole vaikeimmasta päästä huoneita, mutta toisaalta sisältää muutaman sellaisen tehtävän, että piru kun oli taas hankalaa! Neljän hengen porukalla varmasti erittäin hauska, kahden porukalla täysin ratkaistavissa ja hauska huone, joka ei ahdista tai pelota!

Jos haluat haastetta, saman paikan Ballpit Takeover on paljon haastavampi. Room Escapen pelinohjaajat on aina mun suosikkeja, vinkkejä ei tule liian helposti eikä peli mene siitä pilalle, mutta samalla kuitenkin selkeitä ja hyviä vihjeitä saa kun tilanne ei millään etene. Ja myös noottia, jos esim. kiipeilee hakemaan jotain, kun ei löydä siihen liittyen tarvittavaa. Kröhöm. Room Escapella on useampi samanlainen huone yleensä, joten siellä pystyy pelaamaan isommallakin porukalla samoja huoneita ilman, että on kaikki samassa huoneessa. En suosittele pakohuonetta yli 4:lle pelaajalle, menee ihan säätämiseksi, mutta jos teitä on isompi porukka, niin ottakaa sama huone kahdelle ryhmälle ja kilpailkaa vastakkain! Kivaa, kun sitten voi kaikki yhdessä puhua huoneesta ja ongelmista!

Room Escapen huoneet on tehty työntekijöiden toimesta alusta loppuun, eli ne ei oo mitään halpatuontia ulkomailta, missä ei oo mitään järkeä. Oon ollu ainakin kolme huonetta täällä ja vielä ois tarkoitus käydä tuo Mars seuraavaksi!

NOKIAN EDEN ja TAMPEREEN KYLPYLÄ:

Pirkanmaan kylpylät on auki ja me ollaan pariin otteeseen käyty ihastelemeassa palmuja ja nauttimassa vedestä ja vesileikeistä siellä. Sopivasti paluumatkalla Ellivuorelta on Eden, joten tällä kertaa käytiin siellä. Ihmisiä on Edenissä viikonloppuisin ollut jonkin verran, muttei mun mielestä mitenkään mahdottomasti missään nimessä ja turvavälit kyllä toteutuu hyvin. Lasten leikkipaikka täällä on ihan mielettömän kiva pienten kanssa, kun siinä on polveen asti vettä, muutama pieni liukumäki ja tuo isokin mäki on sopiva perheen pienimmänkin kanssa menemiseen! Isompi rakastaa Edeniä, eikä millään haluaisi koskaan lähteä! Lainattavia uimavälineitä löytyy pienille ja hyvin tilaa koko perheelle. Ruokaa saa tilattua ja on kivasti ruokapöytiä kylpylän sisällä, eli vauvan saa syötettyä syöttötuolissa halutessaan. Tosi kätevä kohde lapsiperheelle!

Tampereen kylpylä on ehkä perheelle vähemmän kiinnostava leikkipaikan puolesta, mutta se on ihanan lähellä keskustaa ja sielläkin on tosi hyvät puitteet käydä uimareissu omalla perheellä. Tällä kertaa mentiin Edeniin kun se oli matkan varrella, mutta molemmat on vastikään rempattuja ja tosi hyvässä kunnossa molemmat! Vesikin on molemmissa paikoissa mielestäni mukavan lämmintä! T: vilukissa

  

Näiden lisäksi suosittelen ihan vaan käpöstelyä ihanan lumisissa maisemissa Tampereen keskustassa, luistelua Sorsapuistossa tai millä tahansa muulla Tampereen alueen luisteluradalla ja esimerkiksi Tohlopin luisteluradasta olen kuullut paljon hyvää ja myös Hiking Travel tarjoaa mielettömän hyviä mahdollisuuksia talviaikaan, jos haluaa vuorkata talviurheiluun välineitä, niin kannattaa suunnata tänne! Karvapohjasuksia ja iukulumikenkiä voi testata myös lapset ja niitä kannattaa aina kysellä sähköpostilla, koska on tosi suosittuja kuulemma! Latusuksia löytyy koosta 34 ylöspäin, niitä ei varata etukäteen. Tämä on tosi lähellä Tampereen Kylpylää, eli esim. jos ulkoilu talvi-ilmassa kiinnostaa, niin ensin tänne ja sitten vaikka kylpylään syömään ja lämmittelemään?

VisitTampereella on muuten erittäin hyvä listaus ihanannäköisistä kansallispuistoista, joista Helvetinjärven kansallispuisto on ollut meillä koko talven listalla paikoista, joissa haluaisin käydä, mutta ei olla vielä ehditty! Kannattaa tsekata toi listaus, jos patikointi näillä ihanilla keleillä kiinnostaa 🙂

Ruokapuolelta löytyy paljon suosituksia edellisissä samantyyppisissä postauksissani, mutta pakko nostaa tähän nyt erityisesti pari “uutta”. Me nimittäin kokeiltiin ekaa kertaa Mylläreitä ja nyt on ehkä pakko todeta, että nousi nopeasti yhdeksi suosikeistani!

MYLLÄRIT: 

      

Ravintola Myllärit on monille tuttu, mutta meille se oli ensikokeilu. Valloitti heti! Paikan rapukeitto oli juurikin näin hyvää! En ihan sentään nuollut lautasta, mutta leivällä kyllä sitä ehkä putsasin 😀 Ruoka erinomaista, viinit täydellisiä, palvelu 10/10 ja paikka ihana! Sijainti tosi kätevä, ihan rautatieaseman läheisyydessä, eli kävellen pääsee helposti paikan päälle keskustasta! Suosittelen oikeasti koko sydämestäni kaikin puolin, mutta erityisesti tuon keiton takia. Ähh, miksen mä tehny tätä postausta samaan aikaan sen IG-julkaisun kanssa vaan kärsin toistamiseen täällä hirveestä Myllärit-keitto -himosta 😀

Annokset on tosi anteliaita, eli menkää tyhjin vatsoin! Nimim. olin ihan supernälissäni kun mentiin kun en ollut syönyt moneen tuntiin ja vyöryin sieltä pallona ulos kolmen ruokalajin jälkeen 😀

G LIVELAB:

Ahh, Samuli Edelmanin keikka täällä on yksi vuoden kivoimpia kokemuksia, vaikka en edes ole mikään superfani. G Livelab on ihan mieletön paikka keikalle, mutta on muuten viihtyisä myös ulkopuolelta! Nimittäin sen ulkopuolella on tuo terassimökkien rivistö, josta on ihanat näköalat ja illalla kaunis valaistus! Jos siis janoat terassille turvallisuusrajoitusten puitteissa, niin tämä on just eikä melkein!

Lämmitetty terassimökki, jonne saa applikaatiolla tilattu omat juomat ja naposteltavat! Varaus etukäteen netissä ja sitten paikan päälle vaan omalla porukalla! Perheellisille sellainen huomio, että tänne on tervetulleet lapset ja koirat, joten jos vaikka kaipaatte kivaa kaakaopaikkaa Tampereen ytimessä Tammerkosken rannalla koko perheelle viikonloppuna, niin tämä on auki iltapäivästä viikonloppuna niin, että on ihan varmasti miellyttävä kokemus lasten kanssa! Eikä vilkkaimmatkaan pienet pääse karkuun!

PELLA’S:

Aamupalalle tai brunssille suosittelen toisella puolella Tammerkoskea olevaa Pella’s cafeta, jonka brunssi on ihan täydellinen! Oon käynyt täällä useita kertoja myös aamupalalla, joten voin suositella! Kakkuvalikoima on älytön, joten tänne kannattaa eksyä ihan muutenkin vaan, vaikka brunssia ei olisikaan tarjolla tai olette liikkeellä esim. iltapäivästä. Keskeisellä paikalla ytimessä, jos satutte olemaan kävelyllä keskustassa.

P.S. Kaikki maistaneet tietää mitä mä tarkoitan, kun sanon fetamousse. Oh dear god.

COURTYARD BY MARRIOTT: 

Majoituksen puolesta Tampereella ja lähialueilla on kyllä mistä valita! Suloisen idyllinen Lillan keskustan kupeessa ja lemmikkiperheille mahtava valinta Lapland Hotels on tullut mainittua jo aiemmin ja edelleen voin lämpimästi suositella molempia, mutta tällä kertaa oltiin hääpäivää viettämässä Courtyard by Marriottissa, jossa ollaan oltu aiemminkin. Ystävänpäivä-viikonlopulle oli muuten täällä joku aika hyvännäköinen alennus, kannattaa tsekata! 🙂

Asiakaspalvelu on aina ollut erinomaista, aamupala tosi kattava ja erittäin kivasti tarjoiltu isolla alueella, joten istuskella voi tosi rennosti massa rauhassa. Mylläreihin on Marriottista n. 200 metriä matkaa, Irti Maasta on puolisen kilometriä kävelymatkaa ja GLive Labillekin kävelimme ehkä vartin illallisen jälkeen. Sitä paitsi ihan Marriottin läheltä alkaa Tampereen Walk of Fame, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus!

Monet meidän tutut on pysähtyneet Marriottissa ja tykänneet tosi paljon, joten suosittelen tätä itsekin aina tosi lämpimästi! Sijainti on sikälikin erinomainen, että tästä pääsee suoraan hotellihuoneesta Sorsapuistoon luistelemaan, jos se on agendalla!

Sellaisia ideoita lähiajoille Pirkanmaalle! Kuinka moni aikoo viettää hiihtoloman Pirkanmaalla? Kuuluuko jokin näistä teidän to do -listalle? Ja hei, jakakaa toki teidän parhaat ideat myös! 🙂 

VisitTampereen sivulla oli muuten tosi kattava lista ideoita, mitä tehdä talven aikaan Tampereella ja varsinkin talviloman varalle hyviä ideoita! Käykää tsekkaa, ehkä löytyy samanlaisia kultakimpaleita ku mulle löyty ton huskysafarin muodossa!

Huonekalulöytöjä ja pientä sisustuskuumetta

Johan oli viikko! Jotenkin hirveesti oli koko aika jotain ja nytkin tuntuu, että olis perjantai-ilta, eli olo on kuin joku olisi varastanut multa kokonaisen viikonloppupäivän. Vielä olis tarkoitus tänään siivota, valmistella huomisiin lapsikuvauksiin kukkapannat ja härpäkkeet ja sitten toivottavasti vielä viimeistellä hallinnollisia työhommia.

Pienempi tuli tällä viikolla kolmannen kerran pinniksestä reunan yli (ihme apina), joten meille tuli tänään uusi sänky, minkä kasaamisessa menikin puoli aamua. Bongasin juuri haluamamme sängyn käytettynä Torista, säästin mukavasti reilu 300e,mut voi helkkari mikä homma oli kasata se ilman ohjeita. Esikoinen toivoi talosänkyä ja mä halusin pojille kerrossängyn tai edes osittain kerrossängyn. Niinpä kuopus peri isoveljen juniorisängyn ja isoveli sai puolikorkean talonmallisen parvisängyn. Nyt ei pääse pieni tulemaan turvalleen tonttiin pinniksestä, mutta valitettavasti hän pääsee helposti sängystä pois halutessaan. Ai että. Olipa kiva ku isompi viihtyi pinniksessä lähes 2-vuotiaaksi ilman mitään tarvetta kertaakaan kiivetä sieltä pois.

Jotenki hirveesti oon jännittänyt tuon 3-vuotiaan siirtymistä “yläkerrokseen” unille ja siksi talosänky oli ainoa vaihtoehto kun tuntui suojaisimmalta. Ja tuo matala parvi on itse asiassa tosi kiva, kun ei ole pelottavan korkealla. Vedettiin juniorisängyn jalat veks ja laitetaan tilalle pyörät, joilla tuota minin sänkyä pystyy siirtelemään helposti parven alle ja esiin, niin ei tarvii nukkua tuon alle metrin korkean parven alla. Eiköhän tästä vielä alkuun riemu repeä kun saa juosta pelastamasta tätä kiipeilijää sängystä. En odota kovin innolla tulevia iltoja ja öitä. Ihme kyllä, tänään tuli vain kaksi kertaa pois tuolta. Meille tuli tosiaan JYSKin Bakhuse, mitä oon kattonu pidempään. Kiva liikuteltava pöytä mahdollisuus ja sängyn alle saa leikkinurkan tai säilytysmahdollisuuden, joten oikein bueno.

Hyviä huonekalubongailuja tuli tehtyä tällä viikolla muutenkin, itse asiassa sen tuloksena kun käytiin lapsen kanssa tutkimassa, tykkääkö Bakhusesta. Löysin just mun toimistoon täydellisen sivupöydän 20 eurolla, pari päivää sen jälkeen kun olin laittanut huonekalut uuteen järjestykseen toimistossani. Ihanan talviauringon paistaessa ikkunasta, halusin laittaa ikkunan eteen kivan pienen hengailu-/lukunurkkauksen, ja se kaipasi kipeästi jotan pientä tasoa. En olis parempaa voinu toivoa, kun tämä sattui silmääni jossai mega-alessa! Just tohon kohtaan kulmankin puolesta sopiva.

Bongasin tän kun oltiin koko perhe kaupassa, mutten jaksanut ees vääntää mieheni kanssa asiasta. Siis miehet ja huonekalukaupat on huono yhdistelmä. Ei mitää mielikuvitusta. Täytyy salakuljettaa kotiin, kasata ja olla silleen “tadaaa!”, nii yleensä heti tykkää. Samalla reissulla bongasin nimittäin mallituotteen ihan täydellisestä hyllyköstä naurettavan halpaan hintaan, joten kiikutin perheen miehet Hoplopiin, ilmoitin, että menen edeltä kotiin tekemään ruokaa, otin ekstralenkin takas huonekalukauppaan, pakkasin kaiken meidän pikkuruiseen kakkosautoon ja hurautin kotiin.

Oon ollu jotenki tosi ahdistunut tän viikon tästä koko koronatilanteesta, varmaan isosti koska en pysty suunnittelemaan mitään. En tiedä olenko Suomessa vai ollaanko useita viikkoja poissa. Kaikki työasiat tarvii tehdä valmiiksi, vaikka voi olla, ettei päästä reissuun laisinkaan. Nää tilanteet on eläneet niin paljon, että totesin, etten edes suunnittele tai pakkaa mitään ennen kuin mulla on kädessä negatiivinen koronatesti ennen lähtöä ja varmaan hengitän taas vapaammin sitten kun olen matkakohteessa. Oikeestaan koko tän pandemia-ajan henkisesti kuormittavin osuus on ollut se, ettei mitään voi suunnitella. Tai siis suunnitella voi, mut sit kaikki voi muuttua päivässä täysin. Niiiin monta työjuttua on muuttunut viime metreillä, ettei oikeesti ees jaksa laskea. Päivähoidot, kerhot ja menot, suunnitelmat ja muut. Nytkin ollaan viestitty lapsen päiväkotiin koko ajan, että ehkä lähdemme, mutta emme ole ilmoittaneet poissaolevaksi häntä, koska “mitäjoseimennäkään”. Lisäkustannuksia tulee joka suunnasta, kun on kalliit koronatestit, päikkymaksut poissaolon ajalta ja ihan jo sekin, että auto seisoo lentokentän parkissa, että pääsee suoraan karanteeniin näkemättä ketään.

Nää kaikki asiat on jotenkin esikoisen ollessa vähän isompi, ihan erilaisia myös henkisesti. Toisaalta pienempi ei ole pystynyt taas kohta viikkoon ulkoilemaan käytännössä laisinkaan, toisaalta isommalla tulee varmasti kauhea ikävä päikkykavereita. Ja kun reissun jälkeen ollaan takaisin, niin ei voi nähdä niitä kavereita silloinkaan. Tai isovanhempia tai ketään muutakaan. Nooo, onneksi silloin ei ehkä enää ole pakkasia, niin voidaan sitten koko perheenä pyöriä tossa omalla pihalla ja jossai lähimettässä. Ja onneksi on videopuhelut. Onneksi on! Lapsi vietti tänäänkin aamulla pari tuntia virtuaalitreffeillä Ruotsiin tätinsä kanssa. Olivat reput selässä retkellä huonekaluista kasatussa majassa ja keittivät kolmen ruokalajin illallisen leikkikeittiössä. “Sitten kun se pöpö on pois, niin X voi tulla meille!” hän ilmoitti niin onnellisena aamutreffiensä jälkeen. Jep, niin voi. Ei nimittäi ole nuorempi edes nähnyt yhtä tädeistään kohta vuoteen. Kun ei ole ollut mahdollista pitää karanteenien mittaisia reissuja, välimatka naapurimaahan onkin ollut älyttömän pitkältä tuntuva. Sikäli oon kyllä kiitollinen siitä, että meillä on töiden puolesta mahdollisuus olla muutama viikko reissussa ja sitten vielä karanteenit päälle kotona.

No, lapset saivat uudistetun makkarin viikonlopun kunniaksi ja minä uuden lukunurkan itselleni. Roudasin kotiin myös kasan tuoreita kukkia ja asettelin kauniisti. Melkeen harmittaa nyt repiä niitä maljakosta kukkapannoiksi, kun on niin kauniita. Jotenkin kukkienkin ostaminen on vähentynyt, kun tuntuu, ettei arki ja viikonloput eroa toisistaan laisinkaan, niin ei tuu ostettua viikonloppukukkia tai siivottua just perjantaina. Torstaina oli sellainen pieni meltdown, että makasin vaan lattialla ensin todettuani, että puin lasta ja itseäni vartin verran ollaksemme ulkona 10 minuuttia, ennen ku oli pakko mennä takas sisälle. Kaiken muun lisäks lapsen neljä kulmahammasta on kaikki päättäny tulla samalla kertaa, eli tässä on unetki ollu rattoisia pari yötä, joten olin torstaina jotenki ihan yrmynä ja mökkihöperönä täällä, kunnes keräsin itteni, siirtelin vähän huonekaluja, siivoilin ja viimeistelin eilen kukkasin ja laittamalla vihdoin verhot toimistooni. Tuli heti jotenki freesimpi olo kaikin puolin.

Ostin kuvauksiin jämäkukkia, koska ne tuhoutuvat käytössä kumminkin. Keräsin punteista parhaat ja poistin kuolleita lehtiä. Ihastuin kerrattuun ranunculukseen ja oon varmaan 20 kertaa tänään huomannut hymyileväni tällekin kimpulle. Ei se mikään kaunis asetelma ole, kukat valittu tarkoitusperän mukaan, ei huviksi, mutta silti. Ne on kaikki yksittäin kauniita ja epätyypillisiä mulle, joten olen huomannut välillä olevani ihan ajatuksissani ihmettelemässä niiden hauskaa kerroksittaisuutta. Ja istunut tuossa tuolissa kasvot käännettyinä kohti talviaurinkoa haaveillen yhtä upeasta talvesta ensi vuodeksi, ilman mitään ylimääräisiä murheita.

Huomenna on luvassa ihania vauvoja, lisää vaaleanpunaisia kukkia ja varmasti pökerryttävän suloisia kuvia! Niiden perään voikin lähteä kokemaan jotain uutta ja ihmeellistä esikoisen kanssa ennen kuin viimeiset viikonloppuvoimat menee varmaankin Hoplopissa.

Miten te muut ehitte kaiken?! Musta tuntuu, että ma-pe mietin, että mä saan viikonloppuna kaiken tehtyä ja sit istun täällä la-iltana silleen, että perkele ei taas ehi nukkumaan, jos haluu ehtiä kaiken 😀