Kotimaan syyslomareissu – kohteena Kouvola

Kaupallinen yhteistyö: Visit KotkaHamina

Noniin, edellinen postaukseni sisälsi matkavinkit Kotkaan, joten ajattelin irrottaa nyt omaksi vinkiksi lähialueelta toisen kaupungin, jossa kävimme, eli Kouvolan. Pakko sanoa, että ennen reissua kaikki mitä tiesin Kouvolasta, oli lakut ja läpät, joita Helsingissä asuessa paikasta kuuli. En nyt oikeasti osannut edes kuvitella, että Kouvola olisi se paikka, jossa olisin viihtynyt mielelläni paljon pidempään, jossa oli satumaisen kauniita paikkoja ja jossa olisi valinnan vaikeus ravintoloista! Hyvä osoitus siitä, että pitäisi vähän avarammin mielin tutkia Suomea!

Mitä me siis tehtiin Kouvolassa?

No ainakin ihasteltiin paikkoja…

Maailmanperintökohde Verla

En olisi ikinä kuvitellut, että tämä lähes sadun kaltainen paikka on Suomen Kouvolassa! Fiilis oli kuin olisi astunut Kaunotar & Hirviö -leffan kuvauksiin! Verlan pahvitehdasmiljöö on maailmanperintökohde, jossa on ihania vanhojarakennuksia ja kaikenlaista toimintaa sekä lounaskahvila. Me käytiin siellä pyörähtämässä ihan ulkoillen vaan ja oli kyllä hurjan kaunis ympäristö, missä lapsetkin viihtyi! Laituri oli meidänlasten suosikki ja en oo ehkä Suomessa noin kirkasta vettä nähnyt ennen, ihan helposti näki pohjaan! Ai että kun olisikin ollut lämpimämpi päivä! Nyt pojat keskittyi heittelemään leipiä isin kanssa ja mä istuskelin nauttimassa näystä samalla kun isosta puusta tippui lehtiä kuin lumisateella konsanaan!

Meille tuli paikasta mieleen heti meidän hääpaikka Virossa, ja se teki tuosta ehkä erityisen viehättävän kohteen! Jotenkin tuollainen vanha ruukkimiljöö on tosi kaunis ja rauhoittava paikka liikuskella ja ihmetellä kaikenlaista. Lapsia kiinnosti tuo tosi paljon, joten siellä olisi viihtynyt helposti vaikka puoli päivää!

Myllykoski ja sen ympäristö

Matkalla Verlalta takaisin kohti Kouvolaa pysähdytiin Myllykoskelle ja lapset oli siitä aivan innoissaan! Paikalla oli mun mielestä joku kota tai grillailumahdollisuus, mutta ennen kaikkea tuo oli ihanan helppo koski käydä ihastelemassa lasten kanssa! Vieressä ollut metsä oli myös ehkä paras sienimetsä, missä oon koskaan käynyt! Kyllä, pidettiin pieni sienestyspaussi matkanteossa! 😀

Tykkimäen Sauna

Tykkimäki on ehdottomasti meidän bucket listillä paikoista, jonne on päästävä joku kesä lasten kanssa. Vähän kun vielä kasvavat, niin sitten ehdottomasti Tykkimäkeen koko poppoolla! Sen vastarannalla löytyi tällainen ihana helmi, nimittäin Tykkimäen Sauna! Aivan älyttömän virkistävä pysähdyspaikka ennen kotiin palaamista, ja lapsethan nukkui ton jälkeen koko matkan kotiin!

Tykkimäen Saunalla voi paistella makkaraa (nakkeja sai ostettua paikan päältä!), käydä uimassa, saunoa (myös saunalautalla!) ja viihtyä kauniilla terassilla! Me käytiin heti alkuun saunomassa ja sitten pojat söi posket punaisina nakkivälipalan ennen kuin lähdimme jatkamaan! Hauska saavisuihku oli poikien suosikki ja ylipäätään koko kokemus oli heistä erittäin mieleenpainuva!

Alue oli tosi kaunis vielä näin ruskasyksynä, ja ehdottomasti jäi mieleen sellaisena paikkana, minne pitää sitten joskus päästä kun mennään Tykkimäkeen! Varmaan aivan mieletön kohde huvipuistopäivän jälkeen!

Käytiin me myös syömässä Kouvolassa. Harmitti oikein, että iso osa ravintoloista oli kiinni sunnuntaina (kuten kaikkialla Suomessa, mikä on aina mulle mysteeri, vaikka ymmärrän logiikan työn hinnan vuoksi), sillä moni ravintola vaikutti tosi mielenkiintoiselta, ja mua ois ainakin kiinnostanut mm. Mimosan Aito, joka voitti Suomen parhaan lounasravintolan tittelin 2020.

Hyvinsyöntipaikka Olé

Me käytiin illallisella Oléssa, joka oli tosi kiva, jopa meidän väsyneiden lasten kanssa! Tunnelma oli miellyttävän rento, ja ruoka erittäin hyvää! Tuli kokeiltua niin pihviä kuin tonnikalaa, pojat söivät karitsaa (molemmat faneja! :D) ja jälkiruoat ihastutti! Ainoa miinus oli ehkä inasen pitkä odotusaika, mikä kuitenkin huomioitiin tuomalla pojille naposteltavaksi leipää ja porkkana- ja kurkkutikkuja.

Ruoka ja palvelu oli erittäin jees, ja pakko todeta, että oli aikamoinen valinnanvaikeus liharuokien kohdalla, koska niitä tosiaan riitti! Ja no, oli kyllä ihan superhyvä tuo lankkupihvi, johon päädyttiin!

Olé oli aika lähellä keskutan pääkatua, joten me käveltiin koko keskustan läpi hotelliltamme tuonne. Ja siis ette usko! Kouvolassa on Tiimari! My God, meinasin poksahtaa onnesta, mutta se oli kiinni sunnuntaina! Mikä kamala menetys! Selitin aivan tohkeissani Dantelle äidin lapsuuden lempikaupasta ja hän oli hieman pettynyt, kun sinne ei sitten päästykään! 😀

Original Sokos Hotel Vaakuna

Meidän hotellina toimi Vaakuna, joka oli kävelyetäisyyden päässä niin junat-asemalta kuin esim. tuolta Olélta, joten me käveltiin aika pitkälti aikamme tuolla. Vaakunan perhehuone oli aivan 10/10! Tai no okei, jos siellä olis ollut suihkun sijaan kylpyame, niin olis ollut vielä parempi, mutta muuten ihan täydellinen huone ja tosi ihana hotelli! Oli pakko tsekata, onko hotellia juuri rempattu, sillä oli niin uuden oloinen sisältä! Ja kyllä, koko hotelli on näköjään uudistettu 2020, minkä näki kyllä paikan päällä! Tosi tyylikäs ja kaunis hotelli kaikin puolin! Uusitussahotellissa on mm. Pentik-teemaisia huoneita, sillä Anu Pentik on kotoisin lähialueelta! 🙂

Perhehuone oli ihan mielettömän kiva! Tosi iso ja tilava ja toi kerrossänky oli kuin suorastaan leikkipaikka omassa huoneessa! Kuten myös iso sänky ja pyörivä telkkari! Ai että, mikä rauha odottikaan, kun huoneessa odotti popcornit ja Kouvolan lakut ja pojat sai hetken kattoa piirrettyjä! Pieni jääkaappi löytyi huoneesta ja kahvivälineet, joten ihan ehdottomasti loistava majoituspaikka pienten lasten kanssa.

Kauppakeskus Veturi

Viimeinen stoppimme matkallamme oli kauppakeskus Veturi, jossa kävimme syömässä aasialaisessa buffetissa ja päästettiin pojat irti leikkipaikalle, jolta eivät olisi malttaneet lähteä. Mä pyörähdin parissa liikkeessä ja kotiutin mm. tuon mun ruudullisen liivini! Veturi oli itse asiassa ihan superkiva kauppakeskuslasten kanssa. Paljon kivoja kauppoja, mutta myös hyvin huomioitu lapsiperheet! Kahvit vielä mukaan lopuksi ja nokka kohti kotia! Saunan ja leikkipaikan jälkeen meidän sankarit nukkuikin sitten kiltisti koko matkan!

Sellainen reissu oli se! Paljon mahtuu kolmeen päivään tuolla alueella ja nyt kun ensi viikko on syyslomaviikko pk-seudulla, niin kannattaa ehdottomasti harkita päiväreissua (tai pidempää!) tuonne Kotka-Hamina-Kouvola -alueelle. Mä tiedän, että meillä ainakin jäi paljon vielä kiinnostusta eri kohteisiin tuolla päin!

Joko te ootte käyneet Kotkassa tai Kouvolassa?

Long time no ootd

Mitä se tämä on? Asupostausko? Ei kai! En tiedä mikä on iskenyt, mutta pitkästä aikaa on alkanut taas pukeutuminen kiinnostamaan. En mä nyt toki oo alasti elänyt tätä mennyttä vuottakaan, mutta legginsien ja huppareiden iloisessa maailmassa olen itseni löytänyt seilaamasta. Ja metsäkamoissa sienimetsällä.

En osaa sanoa mitä on tapahtunut tänä vuonna ja jo osittain viime vuonna. Ehkä pandemiavuosi, ehkä muuten vaan loppuunpalaminen ulkonäköjuttujen suhteen. Tai jollain tasolla kyllä pukeutuminen, muoti ja kaikki sellainen on kiinnostanut aina, mutta nää elämän tänhetkiset kierrokset kahden pienen lapsen kanssa vaan jotenkin vei siihen, että itse jäi jatkuvasti prioriteettilistalla vähän kauemmas ja ne oman elämän pinnalliset osat kaikista viimeisimmäksi. Ja nyt on taas jotenkin pitkästä aikaa tosi kivaa pukea ja heittää kevyttä arkimeikkiä kasvoille ja lähteä ulos välillä jopa korot kopisten! Ei se kyllä sitä muuta, että siltikin 90% ajasta oon legginseineni homssuisena menossa ulkoilutakki päällä ja pipo päässä.

Mutta en tällä kertaa kun maanantaina olin hoitamassa asioita ja kerrankin ihmisen näköisenä!

Päädyin jopa otattamaan asukuvat itsestäni iskemällä mieheni käsiin kameran, nimittäin tykkäsin tästä asusta ihan superpaljon! Oon blogannut jo yli 13 vuotta ja tietyt asiat ei ehkä muutu koskaan. Esim. mun ihastus sini-valko-konjakinruskea -värimaailmaa kohtaan. Korkeiden saappaiden fiilistely syksyisin ja se, että pukeutumisessani on aina hyvin vahvasti tiettyjä kausia.

Kuten nyt tämä equestrian -henkisen muodin fiilistely ja liivirakkaus! Voisin pitää liiviä joka päivä ja tää liivi oli täydellinen löytö tähän väliin! Käytiin ennen Kotkaan matkustamista Itiksessä lasten kanssa, kun sattui olemaan matkan varrella ja samassa paikkaa oli EspressoHouse (äiti tartti kahvia) ja Citymarket (lapsi tartti tiettyjä vaippoja, joita saa vaan Cittareista ja jotka äiti unohti pakata mukaan) ja käveltiin Carlingsin ohi. Carlings ei oikeen kuulu niihin kauppoihin, joissa mä käyn. Tai no, ollaanpa rehellisiä. Tällä hetkellä mä käyn yleensä kotiin ja sisustukseen liittyvissä kaupoissa, lastenkaupoissa ja ruokakaupoissa. Aika vähän tulee käytyä missään muotikaupoissa, jos Ratinan Zaraa ei lasketa. Siellä tulee välillä jopa käytyä. No anyway, ei oo oikeen koskaan Carlings kuulunu mun listalle shoppailukohteita, ja en ees tiennyt, onko Pirkanmaalla Carlingsia. Se jotenki on unohtunu multa kauppana täysin. No, ikkunasta bongasin tän liivin ja kävin nopeasti sovittaa. Oli tosi ihana, mutta pää ei toiminut ilman kahvia, joten päätin jättää vielä kauppaan ja pohtia asiaa muutaman päivän. Kouvolassa kun käytiin kauppakeskuksessa lounaalla, suuntasin Carlingsiin hakemaan liivin pois, koska se oli kaks päivää koko ajan kummitellut mielessä.

Jotenkin vaan täydellinen! Malli, matsku, värit ja kaikki! Sinisten farkkujen ja valkoisten tai ruskeiden neuleiden kanssa toimiva, ja niitähän mulla riittää. Ehkä jopa mokkatakin päälle kivannäköinen? Ehkä. En tiedä, täytyy kokeilla!

Pukeutumisintoani ei kyllä vähentänyt ainakaan tämä täydellinen vihreä Longchampin messenger-laukku, jota oon ettinyt second handina nostalgiafiiliksissäni jo pari vuotta ja joka nyt löytyi mulle yhdeltä seuraajistani! Ihana! Miten voikin jokin asuste miellyttää silmää näin paljon vuonna 2001 ja 2021? Nyt en itse asiassa oo varma, milloin tää on tullut myyntiin, mutta about 2000-luvun alussa mulla tällainen oli mustana ja oon jo pari vuotta potkinut itseäni siitä, että en tiedä yhtään missä ko. laukku on. Ehkä möin sen, ehkä on jossain vanhempieni varastossa. No, tämä vihreä on vielä ihanampi ja täydellinen aisapari niin mun Mulberryn kaulahuiville kuin myös tälle liiville!

Mango neule huivilla
Zalando saappaat (Bianca Di -merkkiset)
Zara farkut (ikivanhat)
Carlings liivi (STAY)
Longchamp laukku

Olipa hassua tehdä asupostaus piiiiiitkästä aikaa! Toivottavasti into jatkuu ja näitä tulee taas vanhaan tapaan tai ees välillä!

Mitäs tykkäsitte asusta? Ja vitsi pakko sanoa, että tykkään kyllä tästä oman blogipohjan mahdollisuudesta kuvien vierekkäisyydelle postauksissa, nää on jotenki kivannäköisiä asukuvissa! Mitä mieltä te ootte?

Kotimaan syyslomareissu – kohteena Kotka

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kotka-Hamina

Saimme mahdollisuuden viime viikolla lähteä reissuun tutustumaan Kotkaan ja Kouvolaan, ja reissu sattui erittäin sopivasti tähän syyslomakauteen, joten halusin tulla mahdollisimman pian jakamaan ajatuksia reissusta ja vinkkejä reissun päälle kahden pienen kanssa, sillä onhan ensi viikko jo syyslomaviikko (ainakin osassa Suomea!). Me suunnattiin tosiaan Kotkaan ja Kouvolaan muutamaksi päiväksi, ja koska kuvia ja kohteita mahtui lyhyeeseen reissuumme paljon, jaoin tämän kahteen osaan. Ajattelin aloittaa Kotkasta, ja palaan pian Kouvolaan, joka olikin mulle ihan uusi kohde kotimaassa. Kotkassa olen sentään ollut pariin otteeseen, mutta ekaa kertaa perheenä ja pienten lastemme kanssa, ja jos heiltä kysytään, niin sinne on päästävä uudelleen! Muumitalo-leikkipuisto, Vellamo ja majakat jättivät lähtemättömän vaikutuksen!

Mitä meidän Kotkan reissuun siis sisältyi ja mitä voin suositella?

NÄHTÄVYYDET:

Merikeskus Vellamo

Me käytiin ihan ensimmäiseksi lounaalla ja suunnattiin sitten mahat täytenä Vellamoon! Vellamo on ehkä paras hieman isommille lapsille, mutta kyllä muuten toimi ihan super hyvin myös pienten kanssa! Isot vesitasot ja veneet kiinnosti erittäin paljon, ja erityisen kiinnostava oli Merimonsterit -näyttely, jossa pääsi kokeilemaan hieman millaista on olla monsterikalan masussa ja pääsi halimaan Kalmari Kaan lonkeroja! Odotan ihan superpaljon, että pojat on ala-asteikäisiä, joiden kanssa tällaiset on varmaan ihan erityisen kivoja kokemuksia, sillä nyt maltti ei kestä ihan älyttömän kauaa, varsinkaan nuorimmalla. Olin kyllä positiivisen yllättynyt, miten mielenkiintoinen kokemus oli lapsille, sillä tuolla oli Merimonstereiden (vaihtuva näyttely!) lisäksi paljon muutakin, mihin olisi saatu uppoamaan tuntitolkulla aikaa. Lippujen vetäminen mastoon oli mahtavaa ja simulaattoreilla ohjaaminen erittäin mielenkiintoista esikoisen mielestä! Molemmat olisivat viihtyneet myös varmaan pari tuntia tuolla leikkimökin puolella, jossa hujahtikin reilu tunti! Mä jätin lapset esikoisen kummitädin kanssa leikkimään ja suuntasin hakemaan keskustaan jättämämme auton, koska lapset ei olisi millään halunneet lähteä!

Joten, jos matkanne käy Kotkan tienoille, suosittelen käymään Vellamossa, vaikka lapset olisi ihan pikkuisia! Nähtävää riittää, hinnat on erittäin maltilliset ja pienille lapsille tuolla on tekemistä vaikka kuinka!

Jo matka Vellamolle oli kiinnostava, kun matkan varrelle mahtui jos jonkinmoista tuttavuutta ja tietenkin veturikahvilan veturi oli aivan älyttömän hieno ja sitä piti pitkään ihastella!

Vellamohan on noin kilsan päässä torilta, joten sinne käveli helposti vaunujen kanssa, vaikka edessä on tosiaan reippaasti parkkipaikkoja! Vellamon “katolla” oleva katos on tietääkseni sekin aika tunnettu nähtävyys Kotkassa, joten siellä piti tottakai käydä kääntymässä ottamassa pari kuvaa, viimeisimmät kuvat sieltä taitaa olla vuodelta 2013! Mihin aika oikein rientääkään?

Katariinan Meripuisto

Hands down meidän lasten mielipaikka koko matkan ajalta oli Katariinan Meripuisto! Majakat viihdytti pitkään ja oli hauska etsiä tonttuja majakoiden ikkunoista, mutta myös kaikki muu lähialueella oli kiinnostavaa.

Muumitalo-leikkipuisto oli ihan paras asia ehkä koskaan, ja sinne oli päästävä kahtena päivänä! Ja sitten olikin uhmakiukku-harmia, kun sieltä pitikin lähteä jossain vaiheessa pois. Mutta siis aivan ihaan alue lasten kanssa. Puistossa kurkkiva Mörkö, muumien vene leikkipaikan edustalla, jättikeinu rannassa ja nuo ihanat kauniit majakat! Mä oon jotenkin aina halunnut mennä tonne itse, koska noi majakat on musta vaan niin kauniit ja yksi sellainen “most instagrammable places in Finland” -kohde mulle!

Kaunis ja ihana alue kaikin puolin, ja sinnekin kannattaa varata aikaa reippaasti. Vellamolta ei tuonne aja kuin muutaman minuutin, mutta siellä kuluu kyllä halutessaan useita tunteja! Meidän esikoinen ilmoitti, että haluaa sinne kesällä kokonaiseksi päiväksi. Järjestynee erittäin helposti!

Sapokan Vesipuisto

Oon käynyt Kotkassa ollessani kävelyllä Sapokan vesipuistossa joka kerta, ja nytkin kävin siellä pyörähtämässä, nimittäin se on mu mielestä jotenkin hurjan kaunis ja rauhoittava ympäristö! Näin ruskan aikaan vielä jotenkin ihan poikkeuksellisen kaunis! Lasten kanssa tämäkin on ihana ympäristö, vastapäätä löytyy Sapokan leikkipaikka, joka sekin oli tosi kivannäköinen ja vesiputoukset kiinnostavat varmasti pienempääkin vierailijaa, varsinkin kun niissä pääsee kiipeämään vesiputouksen ylle ihmettelemään tuota veden pulputusta!

Itsehän keskityin lähinnä ihailemaan edessä aukeavaa kaunista näköalaa, joka oli kuin postikortista!

Kävelyreittien varrella oli hirveä määrä sorsia ja olipa siinä kerättävänä hevoskastanjoita maassa vaikka kuinka paljon! (Mä ajattelin kokeilla tehdä noista saippuaa!)

Sapokan vesipuiston alue on jotenkin fiiliskeltään tosi keskieurooppalainen, ihan kuin ulkomailla olisi, vaikka on alle 2h päässä Helsingistä ja alle 3h päässä Pirkanmaalta. Kiva kaunis paikka viettää syyspäivä ja erittäin ihana kohde kesälomallakin! Tämän kyljessä löytyvä Maretarium on vielä kokematta, mutta sinne on päästävä ensi kerralla. Meidän pieni 2-vuotias kalafanimme varmaan poksahtaisi ilosta tai laulaisi äitinsä korvat hajalle Baby Sharkia. Tällä kertaa sinne ei menty, mutta ihasteltiin ulkoa ja todettiin, että kauniina kesäpiävänä tuo kahvila olisi varmaan ihan täydellinen paikka viettää pieni tauko leikkimisen ja puistoilun lomassa!

Erämys – Keisarin Kosket

Oltiin alkumatka reissussa ilman isiä, joten vierailu Erämyksen alueella ei jatkunut yön yli, vaikka tuo Laawu Kultaa olisi ollut aivan ihana paikka herätä uuteen aamuun! Jotenkin jännitti tuo pimeällä yöllä lasten kanssa, mikä oli ihan hölmöä! No anyway, pääsimme ihastelemaan aluetta päivänvalossa ja lasten mielestä tuo mökki oli aivan ehdottomasti superkiva paikka! Laawu on melko pikkuinen, eikä siellä ole juoksevaa vettä tai vessaa sisällä, mutta ne löytyy ihan muutaman metrin päässä samalla piha-aukealla. Laawujen vieressä on AuroraHut, ja lisäksi alueella on ihana tynnyrisauna ja “kylpylätila”, sekä tupamökkiä, laituria ja notskipaikkaa. Ihana, tosi symppis alue, jonne olisi ihana suunnata itse asiassa ilman lapsia kaksin miehen kanssa joskus keskikesällä ja nauttia vaan ätäydestä rauhasta, uiden ja grillaillen!

Nyt ihastelimme lähinnä maisemaa Laawun uumenista ja lapset fiilisteli hauskaa kolmiomökkiä! Erämys tietääkseni tarjoaa paljon erilaisia vesiaktiviteetteja, mutta erityisesti voisin kyllä suositella aluetta pienelle romanttiselle getawaylle. En tiedä olisko mitään niin ihanaa kuin herätä tuolla rauhassa kaksin, keskellä luontoa, ilman mitään häiriötekijöitä, ja fiilistellä tuota näköalaa!

Me suunnattiin tuosta takaisin Kotkaan, mutta pysähdyimme viiden minuutin päähän vähän tutkimaan helppokulkuista metsää ja keräämään hieman tuliaisia, kuinkas muutenkaan! Aikamoinen saalis löytyi koriin alle puolessa tunnissa ja lapset sai herkuteltua itselleen ihan mustikan värjäämät huulet samalla tauolla!

MAJOITUS:

Sokos Hotel Seurahuone

Tosiaan, nuo yllä mainitut Laawu ja Aurora Hut olisi varmasti aivan ihanat majoituspaikat ilman lapsia, mutta meidän köörillä valitsimme majoittua Seurahuoneella, joka oli tosi ihana! Saapuessamme illalla saunat oli päällä, joten pääsimme ihastelemaan lasitetulta terassilta kahdeksannesta kerroksesta maisemaa, ja käytiinpä kääntymässä saiunankin puolella! Kirjaimellisesti kääntymässä, sillä apinat halusi ehdottomasti saunaan, mutta jaksoivat olla siellä peräti 34 sekuntia. Give or take.

No, ei se mitään. Iso huone palveli hyvin, saatiin kaikki hyvät yöunet nukuttua ja aloitimme seuraavan päivän ERITTÄIN kattavalla aamupalalla. My God, mä rakastan hotelliaamupaloja, mutta voisko mun vatsa kokea jonkun triplaantumisen hotelliaamiaisille, koska eihän yhdellä aamupalalla edes pysty maistamaan kaikkia herkkuja!

Seurahuoneen palvelu oli tosi jees ja hotelli vaikutti tosi uudelta (uusitulta?), ja siellä otettiin ihanasti lapsetkin huomioon!

RAVINTOLAT:

Myönnän, en odottanut paljoa, mutta Kotkan ja Kouvolan alueella olikin ihan älyttömän paljon kivannäköisiä ravintoloita. Me ehdittiin Kotkassa kolmeen eri ravintolaan, jotka oli kaikki tosi jees!

Vausti

Ahhhh, fine dining ja mun lapset… Aina vähän jännittää ajatuksena, mutta Vaustissa oli ihan superihana henkilökunta ja täydellisen hyvää ruokaa, joten täähän meni ihan mainiosti!

Ruoka oli aivan super, erinomainen tartar ja täydellinen kala-annos sekä hyvä alkoholiton viini ja upea lakritsi creme brulee saa kaikki multa suosituksen! Lapset söi erittäin tyytyväisesti omat hampparinsa (eli sämpylät ja lihat, koska eivät halua muita täytteitä :D) ja jälkiruoat ja käyttäytyivät pitkän päivän jälkeen yllättävänkin hyvin! Siitä kiitos kyllä myös Vaustille, jotka ottivat huomioon meidän toiveen nopealle illalliselle, eikä ruokaa joutunut odottelemaan hetkeäkään. Päästiin siis ajoissa myös yöunille!

Vausti oli jotenkin tosi symppis, ja ihan Seurahuoneen vieressä, joten jos majoitutte siellä, niin tänne voi kävellä muutamassa minuutissa!

Miljöönä tosi simppelin kiva ja kaunis ravintola, mutta erityisen isot pisteet ihanalle asiakaspalvelulle!

Ravintola Tori

Meidän reissu itse asiassa alkoi lounaalla Ravintola Torissa. Ravintolassa oli ihana terassi, jonne olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa hyvässä seurassa viinittelyn merkeissä, mutta tällä kertaa me kävimme tuolla vaan lounastamassa ja keräämässä energiaa ennen Vellamon reissua! Ruoka oli erittäin hyvää, palvelu erinomaista ja rapu-caesar-salaattini ehkä suurin, mitä olen koskaan eteeni saanut! Hinnat erittäin maltillisia ja lasten ruokien kanssa sai ihanasti joustoa, nimittäin meidän nirsoilijat ovat ruokansa suhteen valikoivia.

Jos olette tuolla päin ja kaipaatte kaunista lounaspaikkaa, mistä saa hyvää ruokaa, suosittelen tätä kyllä erittäin mielelläni!

Frans & Rosalie

Toinen lounaamme oli Frans & Rosalie -ravintolassa, joka on siis osa näitä Frans & -ketjun ravintoloita. Pienempi lapsi sippasi ennen kuin pääsimme ravintolaan, vaikka ei yleensä enää nuku päiväunia muuta ku päikkypäivinä, ja mua nauratti tämä meidän “ei nuku päikkäreitä” lapsemme, joka nukkui ensin sylissäni ja sitten sohvalla vieressäni, enenn kuin heräsi, avasi silmänsä ja totesi “kalaa!” ja pääsi suoraan lounaansa kimppuun!

Sienihullu suosittelee kantarellikeittoa, joka oli ihanan kermainen! Myös etanat oli oikein hyviä ja pihvi erittäin hyvä! Ystävän poro oli kyllä aikamoisen annoskateuden aiheuttaja, joten ensi kerralla sitä sitten! Lasten aterioista isoimmat pisteet, nimittäin lasten ruoat oli kerrankin jotain muuta kuin makkaraperunat -osastoa, ja molemmat veti tyytyväisenä ruokaansa. Toinen lohta ja toinen kanavartaita. Annokset oli aika isoja, joten nälkä täällä ei todellakaan jää!

Suklaa-kakku oli just niin täydellinen, kuin kuva antaa olettaa ja sain peräti syödä sen ihan itse, nimittäin lapset olivat keskittyneitä omiin jäätelöannoksiinsa ja värittämiseen!

Huhhei, oli selkeästi paljon kauniita paikkoja, kun kuvia ja ajatuksia olisi vaikka kuinka paljon! Jatketaan toinen osa erikseen, tämä on muutenkin jo hurjan pitkä!

Hei paikalliset, onko tässä teidän suosikkipaikkoja Kotkan alueelta? Entä onko jotain, mitä ehdottomasti kannattaa kokea lasten kanssa, kun tuonne suuntaa uudemman kerran?

Ruuhkavuodet

Pitäiskö jotain vähentää ja tahtia hidastaa? Sitä mietin itsekin aika usein ja aina välillä sitä multa kysytäänkin. Seuraajat somessa tai ihan ystävät ja perhe, jotka on ajoittain huolissaan.

Aikamoista ralliahan tämä on ollut viime vuodet. Aika on ollut kortilla ja koko ajan on ollut jotain menoa ja meininkiä. Vaikka esim. viimeisen 1,5 vuoden aikana on ollut vähiten esimerkiksi matkoja ja sosiaalisia menoja, silti tuntuu, että vauhtia piisaa koko ajan. Välillä mietin itsekin, että jostain voisi karsia, mutta mistä? Ja aina päädymme siihen, että eipä ole oikein ollut mitään sellaista, mistä voisi tai haluaisi karsia.

Ehdottomasti eniten arjessa aiktaulujen osalta kuormittanut päätös on ollut “myöhemmin” alkanut varhaiskasvatus, kun pojat ovat aloittaneet 2,5-vuotiaana (osa-aikaisesti ja 3,5v kokopäiväisesti) ja 1v11kk (osa-aikaisesti) samalla kun molemmat olemme tehneet töitä lähes koko ajan. Mieheni on pitänyt vanhempainvapaat lähes kokonaan molempien kohdalla, mutta muuten olemme olleet koko ajan molemmat töissä. Se on totta kai kuormittanut, mutta samalla antanut hurjan paljon meille, ja siksi on ollut tärkeää pitää kiinni siitä, että molemmat saa tehdä töitä.

Mutta niin, mistä karsia? No, nyt tuntuu, että karsimiset on tapahtuneet kuin itsestään. Tietyt ihmissuhteet ovat jääneet ajoittaisen viestimisen tasolle, ilman mitään välirikkoa tai syytäkään. On ollut pakko vaan vähentää sosiaalisia menoja ja rauhoittaa aikaa ihan vaan omalle perheelle, joten oma läheisten ihmisten ryhmä on tiivistynyt tosi paljon pienemmäksi. Samalla oon lähes huomaamattanikin vähentänyt somen käyttöä ja usein saatan heittää kerralla parin päivän ajatuksia someen, sen sijaan, että puhelin olisi kädessä. Se vie kuitenkin aikaa muulta, joten yleensä lategrammailen sopivana hetkenä ja blogihan tässä on useimmiten kärsinyt ensimmäisenä. Lyhyet some-julkaisut menee nopeasti, blogi vie yleensä aikaa enemmän ja sen aloitukseen on korkeampi kynnys. Ja toki omat harrastukset on jääneet tosi paljon vähemmälle. Sekä sellaiset kotona tapahtuvat maalailut, leipomiset ja lenkille lähdöt kuin myös ihan joukkuelajit tai aikaan sidotut tunnit.

Onko esim. lasten pakko harrastaa, jos kerta vanhemmat ei ehdi sitten? Ei todellakaan! Me vaan tykätään, että lapset harrastaa, koska koemme vanhempinakin saavamme siitä tosi paljon. Lasten harrastukset valittiin kuitenkin lajin sijaan sopivuus edellä. 2-vuotias on vielä aika pieni, joten mentiin tuon isomman mukaan, mutta niin, että löytyi molemmille peräkkäiset vuorot harrastaa. Yksi arki-ilta ja viikonloppuaamut. Tää oli meidän toive, sillä päikkypäivien jälkeen harrastaminen useampana iltana olisi meille ja erityisesti lapsille liikaa, kun taas viikonloppuaamut on kätevät! Me ollaan nimittäin hirveän aamu-unisia ja samalla myös erittäin hitaita starttaamaan aamuisin. Lasten harrastusten sijoittuessa viikonloppuaamuihin ennen lounasaikaa, on ajankäytöllinen tilanne vähän sama kuin olisimme kotona. Emme me täältä koskaan saisi itseämme kaivettua ennen puoltapäivää minnekään muutenkaan. Harrastukset on myös sovitettu niin, että siellä pärjää vain yksi vanhempi kahden lapsen kanssa (pienemmän kanssa vanhemman ollessa harrastuksessa, isompi voi lueskella kirjaa tai ihmetellä tekemistä salin nurkasta ja isompi treenaa jo ilman vanhempia, jolloin pienemmän kanssa voi odotella ulkona tai käydä vaikka ruokakaupassa välissä), joten toinen vanhempi saa omaa aikaa tai hoitaa kotia sillä aikaa. Ellei haluta mennä yhdessä, kuten esim. tänään.

Pienempi harrastaa tanssia ja koripalloa (eli suomeksi molemmissa jonkunlaista liikettä, eihän nää oo vielä oikeita lajeja alkuunkaan) kun taas isompi näiden lisäksi aloittaa vielä jääkiekon kerran viikossa. Viikonloppuharrastukset on tuon aamun hitauden puolesta erinomaisia, koska ne on “hoidettu” ennen lounasaikaa, on hyvin saatu energioita purettua ja samalla ne palvelee toisella tapaa. Kun viikonloppuisin on sovittua menoa, ei tule lähdettyä niin herkästi vaikkapa pk-seudulle viikonlopuksi samalla lisäten viikon kuormitusta. Tarvittaessa toki skipataan harrastukset, koska tän ikäisillä ei ole vielä ihan niin sitouttavaa tuo tekeminen vaan enemmän lapsentahtista liikkumista ja leikkiä. Silti, kun se on kalenterissa, skippaaminen tuntuu jotenkin hölmölle. Ollaan joskus viime vuonna jätetty uinti aloittamatta sen vuoksi, että se oli hankalaan aikaan ja luvattiin, että käydään joka viikko tiettynä päivänä uimassa. Ei käyty kertaakaan. Aina oli jotain “tärkeetä” tms. Lasten harrastukset toimii meille vanhemmille, kun ei tarvii keksiä mitä sinä päivänä puuhaisi, että lapset pääsisi liikkumaan ja olemaan aktiivisia. Lisäksi meistä on tärkeää, että esim. 4-vuotiaamme pääsee harrastamaan. Siinä oppii ihan erilaista ryhmätekemistä kuin päikyssä tai vanhempien kanssa ja nyt jo huomaa, miten erilaista on, kun harrastaa ilman vanhempaa. Me koetaan tosi tärkeäksi, että pojilla olisi joku rakas harrastus isompana, ja tää on meidän mielestä hyvää harjoitusta siihen, että joskus sitoutuu johonkin lajiin tai aktiviteettiin täysillä.

Miksi lapsia ei oo voinut laittaa aiemmin päikkyyn? Ei olla haluttu tai voitu. Rehellisesti sanottuna mä kipuilen nytkin pienemmän päikyn aloittamista, vaikka hän viihtyy siellä hyvin ja on selkeästi onnessaan muiden lasten seurasta. Tekeminen on kehittävämpää kuin olisi kotona ilman isompaa mun kanssani ollessa. Mutta me ei vaan olla haluttu aloittaa aiemmin ja siks kaiken muun siirtely on ollut OK, kun tää on ollut niin sisämotivoinut prioriteetti.

Arjen avittajat, eli erilaiset kodin palvelut. Moni meidän ystävä on välillä ihmetellyt, miksei käytetä jotain ruokakassia, kaupan ruokatilausta tai siivoojaa. Voi, kokeiltu on. Meidän nirsoilijoiden kanssa ruokakassi-palvelut hieman tökkii, kun harvoin sieltä saa joka päivälle sellaista ruokaa, joka menisi molemmille lapsille. Yksi syö lihansa ilman kastiketta, toinen kastikkeen kanssa. Yksi tykkää siitä, toinen tästä, yksi ei syö sitä, toinen ei tätä. Ollaan löydetty arkeen toimivia kompromisseja molemmille, varsinkin kun on ihan ehdottomasti prioriteettien kärkeä saada tuo pienempi keräämään painoa, joten vaikka Lempääläänkin saa nykyään jo tätä palvelua, niin ollaan kokeilujen jälkeen aina skipattu. Ruokaostosten tilaaminen kauppaan olisi kätevää, ja ollaan tehty se joitain kertoja mm. karanteenin vuoksi, mutta jotenkin se ei vaan vieläkään meillä tunnu omalta. Pitäisi oikeesti ottaa se käyttöön, mutta alkuun pääseminen ei vaan oo ottanu tuulta siipien alle. Joku kaunis päivä suunnittelen menun viikoksi ja sitten teen tilauksen, tallennan pohjan ja oikeesti yritän kuukauden kokeilla. Katotaan onko lapset muuttaneet jo omiin koteihin, kun tämä “kaunis päivä” koittaa 😀

Siivouksen kanssa on käynyt vähän sama homma. Kaks vai kolme kertaa ollaan yritetty ottaa palvelu käyttöön meille. Mä en kestä ajatusta, että joku muu siivoaisi tavaroita paikalleen, eli oon aina haaveillut sellaisesta siivouksesta, joka tulisi pesemään lattiat ja pinnat jne. Mutta se menee aina siihen, että joudutaan siirtämään työaikataulujen äkillisen muutoksen takia tai sit stressaan sitä, että pitäisi siivota ennen siivoojan tuloa, eli siistiä tavarat oikeille paikoilleen, jotta siivooja pääsisi käsiksi siivoamiseen 😀 Joo ei. Robotti-imuri on harkinnassa, mutta jos joku keksis itsesiivoavan keittiön, niin olisin onnellinen. I swear to God, jos joskus voittaisin lotossa (jos siis lottoaisin), niin palkkaisin kyllä kodinhoitajan sekunnissa! Kahden viikon välein saan raivattua tilaa kalenteriin sille, että itsekin siivoan, mutta päivittäinen kaaoksen syntymisen estäminen onkin se todellinen jännittävä tekijä 😀

Ystävät ja sukulaiset on meille hurjan tärkeitä, vaikka rehellisesti on myönnettävä, että kyllähän sosiaalinen kanssakäyminen omalla tavallaan kuormittaa. Pitää aikatauluttaa, rikkoa rutiineja ja mua ainakin nykypäivänä ihmisten kanssa oleminen kuormittaa jonkin verran henkisesti. Rakastan olla ihmisten kanssa, mutta oon usein sen jälkeen hieman “poikki” tai siis tuntuu, että akku on tyhjentynyt ja sitä pitää ladata. Vaikka läheisten seura on ihan parasta mitä on! Silti ollaan sen takia vähennetty sosiaalisia menoja ja esim. pk-seudun reissuja. Halutaan rauhoittaa sunnuntait ainakin kotiin, jotta lapset saa tankattua ihan vaan kotona olemista ilman erityistä tekemistä, ja että voidaan vaan olla rauhassa yhdessä koko perhe.

Töitä ei oikein voi vaan lopettaa, varsinkin kun ne antaa niin paljon, joten tässä sitä ollaan. Aina välillä on haipakkaa, mutta toisaalta, emme kadu tätä laisinkaan. Nyt kun pojat on molemmat päikyssä, vaikka pienempi onkin osa-aikaisesti, tuntuu, että aikaa on taas tosi paljon enemmän, ja uskon, että pikkuhiljaa alkaa tulla sitä kuuluisaa omaa aikaa ja vanhempien yhteistä kaksinkeskistä aikaa ja aikaa omillekin harrastuksillekin ihan eri tavalla. Samalla kun ajoittain tuntuu siltä, että miettii jotain tapahtuneen viikko sitten ja se olikin toissapäivänä, niin silti tämä jää plussalle palkitsevuudessaan. Ehkä sen takia, että ollana karsittu se, mikä on meille helpoin karsia. Me ei oikein tehdä mitään, koska “niin kuuluu”. Kissanristiäiset ja tapahtumat, jotka ei aidosti kiinnosta, jää menemättä. Välillä jää viettämättä jopa omat juhlat tai merkkipäivät ihan vaan koska haluaa olla kotona ilman sen kummempaa menoa. Välillä joku päivä tai kaks näyttää aivan älyttömän toiminnantäyteiseltä ja välillä sit taas ollaan vaan eikä tehdä mitään, vaikka ois mitä agendalla. Eletään hetkessä ja se jotenkin vähentää tän arjen kuormittavuutta.

Ja parasta (ja pahinta) lapsiarjessa on se, että kaikki on vain vaihetta. En tiedä milloin konkreettisesti on ns. ruuhkavuodet, mutta siltä tää ainakin tuntuu nyt. Ruuhkaista on kalenterissa, mutta ei tunnu pahalta, jos sieltä väkisin tippuu jotain pois. Ehdin leipomaan ja maalaamaan ja oppimaan uuden kielen kyllä sitten, kun lapseni eivät tarvitse minua akuutisti samalla tavalla ihan kaikkeen syöttämisestä pukemiseen ja joka vaiheen ohjeistamiseen. Siihen asti taidan siis vaan nauttia tilanteesta ja haaveilla joko Hermionen ajankääntäjästä tai lottovoitosta ja kodinhoitajasta.

Jos elämässä on liian paljon hyviä asioita, voisi mennä kieltämättä aika paljon huonomminkin.

Itseensä tutustumassa. Uudelleen.

Oon aloittanut monta postausta ja lopettanut monta niistä kesken, tallentanut luonnoksiin ja ajatellut palaavani asiaan myöhemmin. Itsesensuuri on muuttunut paljon jotenkin vahvemmaksi ADHD-diagnoosini ja hoidon myötä ja spontaanius laukoa ajatuksiani maailmalle on vähentynyt merkittävästi. Samalla kun kesäloma vierähti erittäin nopeasti ja alkoi päiväkotiarkeen totuttelu ja syksy kaikkine töineen, tuntuu, että aika on ollut kortilla. Jotenkin on tehnyt mieli ensin kirjoitella pitkästi ajatuksiani siitä, miksi olen ollut poissa, ja sitten vasta palata taas tänne blogin pariin. Mutta ihan turhaa. Oli blogiloma, oli hiljaisempi blogikausi yleisesti ottaen. Varmasti erittäin monesta syystä, mutta nyt tuntui, että maanantain kunniaksi on taas kiva avata blogi ja kirjoitella pidemmin kuin IG-storyjen osalta kuulumisia.

Kesä oli aivan ihana ja sen ihanuus oli rauhallisessa kotoilussa perheen kanssa. Varmaan kaikkia meitä neljää on järkyttänyt sekä sään, että arjen muutos, mutta sekin on tapahtunut yllättävän positiivisesti. Siitä iso kiitos meidän päiväkodin varhaiskasvattajille, koska tätäkin kirjoittaessa istun yksin kotona, lasten ollessa päiväkodissa. Mikä on itse asiassa mulle aika uus juttu taas.

Mun esikoinen on 4v4kk, eli mä oon ollut kotona lähes 4,5 vuotta enemmän tai vähemmän. Oon tehnyt välissä töitä kodin ulkopuolellakin, mutta enimmäkseen etäillen, ja oon ollut kotiäitinä koko tämän ajan enemmän tai vähemmän. Tai no siis, olihan siinä 2019 se 1,5kk kun toinen vasta aloitteli päikkyä ja toinen oli vasta syntymäisillään, ja sen sijaan, että sanoisin olleeni kotiäiti, tekisi mieleni sanoa, että lapset ovat olleet kotihoidossa. Milloin äidin, milloin isän, milloin mummin tai lastenhoitajan kanssa. Pääsääntöisesti olen kuitenkin itse viettänyt merkittävän määrän ajastani kotona lasteni kanssa. Aika nopeasti toi lähes viisi vuotta sujahti ohitse, ja nyt kun vein lapsen päiväkotiin tutustumisvaiheen jälkeen ihan oikeasti päiväkotiin (osa-aikaisena tosin vielä aloittelee), niin olin vähän hukassa itseni kanssa.

Kun istuin yksi aamupäivä ja päivä kuusi tuntia putkeen töitä sohvalla tehden, ihmettelin, mitä se tämä on. Arkeni ja työni on ollut niin pirstaloitunutta jo niin pitkään, että “normaali” onkin mulle aika uutta. En kadu hetkeäkään valintaamme, mutta onhan se syönyt voimavaroja jonkin verran ja muuttanut meidän päivärytmiäkin. Toisaalta helpotuksen rinnalla sisälläni velloi paljon vahvempi tunne. Jokin vähän harmillisempi. Sellainen nostalgian ja menetettyjen unelmien iso möykky, joka ei löytänyt oikein nimeä itselleen.

Tajusin yksi päivä, että mulla on sellainen olo, kuin multa olisi varastettu reilu vuosi. Kun isompi aikanaan aloitti päiväkodin, oli mulla kaverina iso maha ja sen sisällä potkiskeleva kuopuksemme ja muistan, että Deen päikyn aloitus oli samalla kuitenkin uusi alku mulle, nimittäin vauva-arki odotti ihan kulman takana. En ehtinyt välissä hengähtää laisinkaan, ennen kuin minulla oli toinen pieni, joka tarvitsi minua koko ajan. Nyt kun pienempi aloitti päiväkodin, ei minulla ollutkaan tiedossa mitään uutta ja ihmeellistä, vaan sinne ne nyt molemmat meni, mun pienet vauvat. Ja tänne mä jäin. Yksin. Pohtimaan, kukas olinkaan ilman heitä. Tämän tunteen on varmasti kokenut moni äiti tässä vaiheessa elämää muutenkin, mutta sen tavallisen luopumisen tuskan rinnalla mulla oli tosi iso joku pettymyksen ja harmin tunne. Jotenkin päiväkodin aloittaminen konkretisoi sen, että viikossa ei ollutkaan enää seitsemää päivää aikaa tehdä kaikkea kivaa pikkuiseni kanssa, ja tajusin, että siihen ei pandemia-aikana ollut mahdollisuutta muutenkaan samalla tavalla.

Nyt kun harmittelen tätä, niin en lainkaan vähättele sitä, kuinka raskasta monilla on ollut työ-, perhe- ja talousasioiden kanssa pandemia-aikana. Tai miten se on vaikuttanut terveysasioihin. Mutta se, että pandemiavuoden vaikutukset ovat olleet merkittävämpiä monella sektorilla, ei poista sitä, etteikö silti kokisi harmeja pienistäkin asioista. Siitä, että ne haaveet vauva sylissä suunnittellessa mitä kaikkea ihanaa sitten tehdäänkään vauvan ollessa vauva ja vaapero ja taapero, ja kuinka käydään kerhoissa, vauvauinneissa, kavereiden kanssa lounailla ja leikkipuistoissa, eivät oikein päässeet toteutumaan. Niin paljon oli kiinni, harrastuksia peruttu, ihmiset omissa kodeissaan näkemättä muita ihmisiä. Etäisyydet leikkipuistoissa ja suljetut leikkihuoneet kauppakeskuksissa. Jotenkin tuntuu, että tämän vuoden varasti pandemia ja pandemiavuoden suositukset ja määräykset, ja koin jotain valtavan suurta menetyksen tuskaa osittain sen takia.

Siinä missä en koe, että itse olen muuttunut radikaalisti kahden vuoden aikana tai menettänyt mitään sellaista, mitä en voisi tehdä tulevaisuudessakin, niin tässä tämä asia jotenkin konkretisoitui erittäin vahvasti. Toki meillä oli erikoinen talvikin kuopuksen terveyshaasteiden kanssa, mutta ennen kaikkea jotenkin tuntuu, että sellainen hänen ensivuosien “normaali” rytmi ja rutiini on ollut poissa. Esikoinen pääsi aloittamaan päiväkodin vietettyään lukemattomia tunteja perhekerhossa ja reppupäivissä, kun taas kuopus meni päiväkotiin aika nollilta. Esikoisen kanssa käytiin muskareissa ja vauvauinneissa, kuopuksen kanssa ne jäi pois ison osan ajasta. Onhan meillä ollut ihanat lähes kaksi vuotta pienempäni kanssa, mutta ehkä juuri sen takia, että en tiedä jääkö hän meidän kuopukseksi ja onko mulla enää ikinä edessä kotiäitiyttä, hyvästelin jotenkin tosi surullisena tämän ajanjakson elämässämme. Vauvamme on jo iso poika, joka puhuu pitkiä lauseita ja osaa hurjan paljon kaikenlaista, ja tiedän sydämessäni, että hänelle paras paikka on nyt päiväkodissa, muiden lasten kanssa aikaa viettäen. No, onneksi meillä on vielä se 1-2 arkipäivää viikossa puuhailla hänen kanssaan kaksin ja ehkä tää nostalgiahuuruisuus saa mut innostumaan niistä hetkistä kahta kauheammin nyt.

Voi olla, että tämä tunne ei edes liity mitenkään tähän pandemiaan. En tiedä onko meidän lapsiluku täynnä vai ei vielä, mutta juuri nyt tiedossa ei ole kolmatta pientä. Viiden viimeisen vuoden aikana olen ollut raskaana 18 kuukautta, imettänyt 13 kuukautta ja järjestänyt elämäni lapsen kotihoidon ympärille lähes neljän vuoden ajan. Olen ollut lähes 4,5 vuoden aikana yksin kotona yhden yön ja ilman lapsia kaiken kaikkiaan 5 yötä omassa kotonani. Niistä neljä ihan tässä tänä kesänä. Olen ollut todella harvoin yksin ja aivan älyttömän harvoin niin, että mä olen voinut 7 tunnin ajan määrätä itse kalenterini ilman keskeytyksiä.

4,5 vuoden ajan mä olen ollut tosi ison osan ajastani “äiti”, en pelkästään mielessäni ja sydämessäni, vaan ihan konkreettisesti ruokaa lämmittäen, satuja lukien ja lasteni kanssa leikkien. Ja nyt mulla on niin iso määrä tunteja, kun mä olen vaan minä. Anna. Kun olen miettinyt, mitä haluaisin tehdä, olen vuosien ajan miettinyt, mikä olisi meidän perheen kannalta paras ratkaisu ja seuraavaksi pohdintaan on vaikuttanut työasiat. Nyt kun ehdin tekemään töitä lasten päiväkotipäivän aikana, eikä ne jää iltaan, alkuyöhön tai hajanaisiin tunteihin päiväunien ajalle ja ripoteltuna pitkin päivää ja viikkoa, jää mulle aikaa itselleni ihan eri tavalla. Sen sijaan, mikä on parasta lasten kanssa, voin miettiä ihan vaan omia toiveitani. Ja oppimaan tuntemaan itseäni ja mitä haluan tehdä ja miten, ihan omana itsenäni, ilman lapsen tarpeita ja lasta sylissäni.

Olo on ajoittain vähän hassu. Kuin olisi unohtanut lapsen autoon tai ihan kuin jotain puuttuisi. Jos lempihousuista vietäisiin ykskaks taskut, niin kädet kulkeutuisi kuitenkin lihasmuistilla sinne, missä taskut ennen oli. Mulla se lihasmuisti on mielessä. Kun ovikello soi päiväkotiaikaan ja sydän hypähtää, että “nyt pikkutyyppi herää ja mä en ehi tekee suunnittelemaani duunihommaa” ja tajuan, että pikkutyyppihän ei ole kotona. Kun klo 11 mietin, että pitäisi laittaa lounas valmiiksi lapselle. Ja kun aina välillä havahdun hiljaisuuteen ja tajuan, että voin soittaa musiikkia ihan oman toiveeni mukaan ja just niin kovaa kuin haluan. Kun olen varaamassa kuvausaikaa keskelle arkipäivää ja mietin, että täytyy varmistaa anopilta pääseekö lapsenvahdiksi, tajutakseni, että ei muuten tarviikaan.

Olen minä, mutta jotenkin vähän vieras itselleni ilman puuttuvia palasiani, jotka viettävät aikaa muualla.

Nyt mun ei tarvii olla äiti pitkiä päiviä. Voin olla ihan vaan minä, Anna. Onpas mielenkiintoista tutustua taas siihen tyyppiin ja oppia, kuka se edes on nykyisin.