Pieni pyöreä paketti kuusen alle

Esittelin eilen Instan puolella mun Huawei Freebuds 3-kuulokkeita, mitkä vilautin jo tuossa menneellä viikollakin. Sain yllättävänkin paljon kysymyksiä noista, ehkä senkin vuoksi, että joulu on ihan kulman takana ja joululahjaideaksi nuo on aivan superhyvät! Mulla oli Huawein edellisetkin langattomat nappikuulokkeet, joten kokemusta FreeBudseista on jo, mutta kyllä nämä uudet ovat edeltäjiään ihanammat ja voin kyllä suositella, jos kaipaa uusia kuulokkeita arkeen!

Pyöreessä latausrasiassa tulevat kuulokkeet on nimittäin ensinnäkin varustettu aktiivisella melunvaimennuksella. Tämä on muokattavissa omaan kuuloon sopivaksi AI Life-applikaatiolla, jolla pystyy muutenkin hallitsemaan kuulokkeita melko lailla mielensä mukaan. Melunvaimennuksen saa päälle napauttamalla kuuloketta, mutta itselleen ja meluympäristöön sopien sitä melunvaimennusta saa muutettua omiin tarpeisiin. Näin musiikkia pystyy kuuntelemaan mahdollisimman kirkkaana missä tahansa ympäristössä, oli se sitten ruuhkametrossa tai halutessaan blokata ulkopuolelle esim. yhden pianoa “soittavan” taaperon 😀

Pikkulapsiarjessa mä kaipaan välillä sitä, että sulkeudun hetkeksi pois mieheni leikittäessä lapsia ja saan hetken tehdä jotain ihan itsekseni musiikkia kuunnellen. Saatan tehdä ihan ruokaa tai siivota keittiötä, mutta haluan mielessäni päästä jonnekin muualle. Oon yleensä käyttäny vastamelukuulokkeita, mutta näissä pienissä napeissa on ihan superhyvä toi melunvaimennus, joten pärjään oikein hyvin näillä. Silloinkin kun kotona on mekkalaa. Kuulokkeet myös poistavat taustamelun puheluiden aikana. Erinomaisen äänimaailman lisäksi näissä on tosi hyvä mikki! Puhelimen ollessa toisessa huoneessakin puhelun äänenlaatu on tosi hyvä ja tulee kuulluksi hyvin.

  

Mistä mä oon eniten innoissani, on saamani Huawei Watch GT 2:n ja näiden kuulokkeiden yhdistelmästä. Tuo kello on ihan mielettömän kätevä, mutta yhdistettynä kuulokkeisiin, tää on kokonaisuus, joka helpottaa arkea huomattavasti. Kello on tosi kaunis ruusunkultaisessa värissään, mutta ennen kaikkea saan kaikki WhatsApp-viestit, Instagram-ilmoitukset, puhelut ja muut kellooni, samalla kun siinä on kaikki mielenkiintoiset ominaisuudet unenlaadun tarkkailusta urheilusuorituksen mittaamiseen. Kaunis ja siro älykello ei edes näytä älykellolta normaalisti, vaan tosi tyylikäs ja eleetön kello sopii kaikkialle. Siitä on helppo kurkata saapuva viesti, mutta yhdistettynä kuulokkeisiin, pystyn vastaamaan puheluun eri huoneessa, kuin missä puhelimeni on! Nämä laitteet voivat olla samanaikaisesti liitettynä puhelimeni bluetoothiin ja näin ollen kelloni ilmoittaessa puhelusta, voin katsoa soittajan siitä ja vastata kuulokkeilla. Toki pelkästään kuulokkeiden yhdistämisellä puhelimeen pystyy vastaamaan puheluun, mutta kello myös näyttää kuka soittaa ja välittää Whatsapp-viestit suoraan ranteeseen.

Kuulokkeita ohjataan tuplapainalluksin, joita voi itse säätää toiminnallisuuksien puolesta. Voin valita siis itse minulle sopivimmat napautusmallit, joilla sammuttaa musiikki tai vaihtaa kappaletta tai laittaa päälle melunvaimennus. AI Life (saatavilla tällä hetkellä vain Androideihin) näyttää molempien kuulokkeiden lataustasot ja tuon säilytys/lataus-rasian lataustason. Appiin yhdistäminen on muuten tosi helppoa ja sillä pystyy tosi kivasti kontrolloimaan noita kuulokkeita ja muovaamaan ne itselleen sopivaksi.

Yhdellä latauksella kuulokkeet kestävät muuten noin neljä tuntia, mutta niitä ei tarvii lyödä sen jälkeen pistorasiaan latautumaan, vaan tuo kotelo lataa niitä sitten ilman tarvetta pistorasialle. Esimerkiksi reissussa/rannalla tai missä vaan kätevää, kun kuulokkeet saa ladattua ilman, että täytyy etsiä sähköpaikkaa.

Jos joulupukin säkissä on vielä tilaa, suosittelen testaamaan näitä! Näitä saa mustana ja valkoisena ja ne on tosi näppärän kokoiset mihin tahansa pieneenkin käsilaukkuun. Nämä myös pysyy korvissa tosi hyvin, kun siitä moni kyseli. Ja mulla on vielä sellaiset korvat, joissa ei yleensä pysy kuulokkeet hirveen hyvin!

Meikkivideo juhlakauteen

Ootte jo toooooodella pitkäneet toivoneet meikkivideota, ja nyt sain sellaisen aikaiseksi. Pakko sanoa, että videoiden tekeminen on mulle aina tosi epäluontevaa, ja siksi teen niitä harvoin, mutta tän tekemisestä jotenkin tykkäsin. Nakkasin kaikki pelkoni jonnekin ja olin oma itseni. Anteeksi siitä jo heti alkuuni 🙂 Videolla on siis mun höpinää ja meikkaamista ja tässä vielä luettelen nämä kaikki tuotteet 🙂

Nämä käyttämäni tuotteet löytyvät Cocopandan valikoimasta ja siellä on Black Friday -viikon kunniaksi ihan mielettömiä alennuksia. Siellä on lähes koko valikoima -25 – 70 % alennuksessa, näistä mun esittelemistä tuotteista vain Sigma on ainoastaan -20%. Kyseinen merkki ei lähes koskaan ole alessa, joten tää on loistava tilaisuus hankkia tuota kyseistä merkkiä. Toinen poikkeus tähän aleen on Laura Mercier, josta on tuo puuteri, mutta sekin on -15% alessa 🙂

Tässä siis videolla näkyneet tuotteet vielä eriteltynä. Jos haluatte kaikki tuotteet yhdellä sivulla, löytyy ne täältä.

Elizabeth Arden Flawess Start Instant Perfecting Primer on ihan superihana pohjustusvoide, joka tekee sellaisen ihanan tasaisen mattaisen fiiliksen ja tasoittaa ihoa meikin alla.

YSL Touché Éclat All-In-One-Glow sävyssä Almond (nyt alessa -40%, ostin just toisen varastoon heti) on tosi kevyt ja raikas meikkivoide, jota voi kerrostaa, jos haluu peittävämmän tuloksen. Kaunis sävy ja erittäin hyvä koostumus, suosittelen lämpimästi.

Helena Rubinstein Collagenist Re-Plump Lip Care on ylellinen ja ERITTÄIN toimiva huulivoide, joka on suosikkini näin talvikeleillä.

Helena Rubinstein Magic Concealer sävyssä medium on mun mielestä paras ja tehokkain peitevoide, joka oikeesti häivyttää ne tummat silmänaluset, vaikka tuossa supervalossa kuvatulla videolla ei siltä ehkä näytä. Ihan luotto-peitevoide jo vuosien ajan.

YSL Encre de Peau All Hours Foundation Stick sävyssä B80 on meikkivoidepuikko, joka toimii musta tosi hyvin tuomaan väriä kasvoille ja contouringiin. Mä käytän tätä niin nenälle kuin poskille. Tätä meikkivoidepuikkoa löytyy vähän joka sävyä, eli jokaisen omaan makuun löytyy sopiva.

Laura Mercier Loose Setting Powder – Translucent on ihan täydellinen puuteri joka päivään. Mä käytän vain irtopuuteria ja tää on ihanan kevyt ja valoa heijastava, eli tällä ei todellakaan tuu sellaista kalkitun mattaista vaikutelmaa, vaan tää korostaa kauniisti ihon kuulautta.

Mun siveltimet on yleensä Sigmaa tai Real Techniquesia:

Suosikkeina:

Real Techniques Stippling Brush

Real Techniques Complexion Blender Brush

ja

Sigma F80 Flat Kabuki

Mä käytin nyt tilaisuuden hyväkseni ja täydensin valikoimaani Sigman tuotteilla, nyt kun on nää alennukset Cocopandalla.

YSL Blush Volupté (sävy 01) on ihanan kevyt ja kaunis poskipuna, jota mä käytän highlighterina.

YSL Touche Éclat Shimmer Stick 1 vuorostaan on tuo ihana highlighter, jota käytän tuomaan valoa tiettyihin kohtiin kasvoja.

Helena Rubinsteinin Lash Queen Feline Blacks Mascara (waterproof) on ollut vuosia jo yksi suosikkiripsareistani ja täytän varastoani aina alennusten aikaan tai lentokentiltä, koska vuodet kuluu ja näitä hylsyjä on kulunut vuosien aikana varmaan parikymmentä jo.

Sigma Tint and Tame Brow Gel on ainoa tuotea, jota tällä hetkellä käytän kulmiini, jotka kaipaavat kyllä microbladingin vahvistusta heti kun vaan imetys alkaa olla ohi.

YSL Shocking False Lash Effect Eyeliner on se eyeliner, jota taannoin kehuin tässä postauksessa ja se on kyllä aivan ehdottomasti paras eyeliner, jota oon koskaan kokeillut.

Helena Rubinstein Illuminvation Eyes – 03 Nude Brown on tuo mun luomiväri, jota laitan aivan joka päivä, ihanan vaalea ruskea, joka tekee heti katseeseen kaunista syvyyttä!

Näitä kahta oon kehunut jo täällä ja täällä, eli

YSL Couture palette 5 Color Eyeshadow Palette sävyssä #4 Saharienne (-45% alessa nyt!)

ja

YSL Shimmer Rush All-Over Palette, joka on valitettavasti jo loppuunmyyty.

Ja vielä huulituotteet, eli:

Yves Saint Laurent Rouge Pur Couture The Slim – 1 Rouge Extravagant on tuo upea punainen huulipunani!

Yves Saint Laurent Dessin Des Levres Lip Styler – 6

Yves Saint Laurent Vernis à Lèvres The Holographics– 505 Video Red on se täydellinen kiiltävä huulikiilto

Yves Saint Laurent Volupté Liquid Balm Rush Me Pink nr. 18

Meikki järkkärillä

Meikki puhelimen selfiekameralla

Kannattaa ehdottomasti tsekata Cocopandan Black Friday -alennukset, koska siellä on todella hyviä kosmetiikkatuotteita, laatu-ihonhoitotuotteita ja hiustuotteita mielettömin alennuksin. Mä hommasin heti sieltä luottotuotteita ja lempishampoita seuraaviksi kuukausiksi ja samalla joululahjoihin juttuja. Cocopandalla on perjantaihin asti lähes koko valikoima 25 – 70 % alennuksessa ja lisäksi joka päivälle on oman vaihtuvat erikoistarjoukset. Nyt esim. YSL:n ja Elizabeth Ardenin tuotteita saa vähintään -25 % alennuksella, ja moni näistä on melkein puoleen hintaan, mikä on tosi harvinaista näille bändeille.

Käykää tsekkaa myös mun tää, tää, tää ja tää postaus missä on muita suosikkeja, koska nekin on alessa nyt 🙂

Vauva, kyytinne on valmis!

Kaikki alko tosi viattomasti. Etsin seisomalautaa Dantelle vauvan rattaisiin, päädyttiin uusimaan vaunut kokonaan. Sellasta.

Meillä on lapsilla 2,5 vuoden ikäero ja ollaan pohdittu tosi paljon meidän vaunuja ja sitä, miten lasten kanssa liikuskellaan jatkossa. Toisaalta Dante on vielä pieni ja moni on ehdotellut meille tuplarattaita. Mä oon hylännyt järjestäen nää vaihtoehdot, vaikka niitäkin on monia. On päällekkäisiä, on pitkiä malleja, joissa lapset vastakkain ja on leveitä, joissa on vierekkäin. Kaikki niistä vaikuttaa mun mielestä suoraan sanottuna vaan isolta ja hankalalta, varsinkin meidän käyttötarpeisiin. Tällä hetkellä menee helposti monta päivää, ettei käytetä rattaita ollenkaan ja jos käytetään, niin matkarattaita ainoastaan. Ensimmäinen 2-3 kk liikutaan varmaan aika hyvin niin, että olen yksin kahden lapsen kanssa rattailla liikkeellä kovin pitkiä etäisyyksiä ja sitten Dante kolkutteleekin jo kolmea ikävuotta. Mitä pidempään asiaa pohdittiin, sitä vakuuttavammin päädyttiin siihen, että mennään meidän edellisillä vaunuilla ja hankitaan niihin hyvä seisomalauta. Varsinkin kun meillä on sellainen juoksulenkkeily/pyöräilykärry, jonka kanssa voi lenkkeillä vaikka niin, että Dante istuu siellä ja vieressä on vauva turvakaukalossa, jos nyt on ehdottomasti päästävä pelkästään rattailla pidempi matka jonnekin kahden lapsen kanssa. Asutaan kuitenkin sen verran syrjemmässä, että veikkaan meidän talven liikkuvan aika paljon autoilla lasten kanssa tai sitten koko perheenä, jolloin tarvittaessa Dantelle voi ottaa vaikka matkarattaat mukaan toisen vanhemman työnnettäväks.

Katselin seisomalautoja lastentarvikeliikkeissä ja oikeestaan mikään meidän vaunuihin yhteensopiva ei vakuuttanut ihan hirveesti. Raskausryhmässämme joku kyseli Cybexin Priameista ja mä klikkailin niihin ihan mielenkiinnosta. Ja sit kävi “Cybexit”. Sama mitä kävi turvakaukalon kanssa ja myöhemmin turvaistuimenkin kanssa. Meillähän oli MaxiCosin kaukalo (josta en niin välittänyt) ja kun saatiin kokeiluun kaverin Cybex Cloud Q aikanaan, olin aivan myyty. Palaan noihin autovälineisiin omalla postauksellaa, keskityn nyt kerranki vaan yhteen asiaan. Kävi tosiaan niin, että klikkailin Cybexin Priameihin ja harakka sisälläni rakastui tuohon ruusukultaiseen runkoon. Kävin itseni kanssa kuitenkin tiukan keskustelun siitä, että me emme yksinkertaisesti tarvitse uusia rattaita, sillä meillä on jo pätevä kulkuväline vauvalle. Ja silti eksyin ihailemaan näitä Ratinan Wauvaan, ihan silleen esteettisistä syistä. Oli muuten aika kohtalokas reissu, koska poistuin sieltä tietäen, että meille tulee Priamit.

Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mun mielestä nää on maailman kauneimmat rattaat, piste. Mut se itsessään ei ois riittänyt syyksi hankkia näitä. Kun katselin näitä näin toisella raskauskierroksella, olin huomattavasti valistuneempi kuin viimeksi ja tiesin, mitä kipupisteitä ja mitä ajatuksia mulla oli edellisistä vaunuistamme. Ensimmäisenä hurmasi ulkonäkö. Seuraavana ja vahvemmin hurmasi käyttöominaisuudet. Antakaas kun kerron lisää.

+ Yksikätisyys & käytännöllisyys

Priamit on yksinkertaisesti sanottuna sellaiset, että niitä voi käyttää pelkästään yhdellä kädellä. Memory-napit vaunukopan reunoilla painetaan alas ja nostetaan koppa ylhäältä yhdellä kädellä. Asento on ergonominen ja koppa on helppo nostaa silloinkin, kun siellä on vauva ja sen kantaa vähän kuin turvakaukalon.

Aisan keskellä olevat kaksi nappia määräävät koko Priameita, ja ne saa kasaan sekunneissa yhdellä kädellä.

Yksikätisyys toimii myös itse rungon kanssa, nimittäin kahvaan sijoitetut kaksi nappia mahdollistavat sen, että yhdellä liikkeellä aisa painetaan alas ja toisella vaunut taitetaan kasaan. Menee 3 sekuntia ja runko on litteänä ja valmiina auton takakonttiin. Aisaa voi nostaa vaikka kuinka korkeeksi yhdellä napin painalluksella. Jarru, aisan säätö, kaikki toimii kuin unelma.Yksikätisyys pätee myös istuinosan kallistuksissa ja kasauksessa. Istuimen korkeus on muuten suunniteltu täydellisesti niin, että se on täydellinen standardikorkuiselle pöydälle, eli ravintolassa tms. lapsi yltää rattaissa hyvin syömään tarvittaessa. Ja nehän oikeesti pysyy pystyssä itekseen kasattuna, joten ne kulkee helposti mukana myös vähän täydemmässä bussissa tai junassa. Ainiin, ja näissä saa päälle kaksipyörätoiminnon, jolloin niitä voi käyttää vain isojen takapyörien varassa, esimerkiksi jos se on helpompaa tietyssä maastossa.

Memory-napit: Paina nappia, nappi jää pohjaan, nosta koppa yhdellä kädellä ilmaan ja kanna kuin turvakaukalo. Sama pätee istuinosaan.

+ Renkaat

Meillä oli jo ennen järeet pyörät vaunuissa, mutta nää on ihan eri tarina. Jousitetut pyörät on ku unelmat liikkeessä. Menee tiheässä ruohikossa, sorakivillä, mukulakivillä ja vähän rämeikössäkin huoleti, mutta tuntuu höyhenenkevyeltä asfaltilla. Nää rullaa eteenpäin kuin unelma. Renkaat on myös erittäin helppo lukita halutessaan, toisin kuin edeltäjissämme. Kysyin Wauvassa renkaiden takuusta jos niille käy jotain. Myyjä ei osannut vastata asiaan, koska ei oo kuulemma kuullut, että ikinä kävisi mitään. Näin parin kuukauden kokemuksella en oikeastaan ihmettele.

Renkaat lähtee myös todella helposti irti tarvittaessa, jolloin rungon saa entistä pienempään tilaan esim. autossa. Myös etupyörät menee lukkoon todella helposti ja vaivattomasti, mikä on hyvä juttu hankalammassa maastossa.

+ Laatu

Sen vaan tuntee Priameissa ihan kaikessa. Kaikki on mietitty ja hiottu loppuun ja kaikki on niin viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu, että ei ole mitään poikittaista sanaa. Rungon viimeistely on kätevää ja helppokäyttöistä. Iso kori alhaalla menee magneetilla kasaan, kun siellä ei ole mitään, eikä lerppaa tyhjänä. Koriin mahtuu hirveesti tavaraa ja iisisti vaikkapa meidän matkarattaat. Vaikka silmät puolitangossa taittelisi runkoa, se menee just eikä melkein oikein ja vie tosi vähän tilaa, koska menee niin litteäksi ja vaunut tottelevat käyttäjää kuin ajatuksen voimalla.

Tilava tavarakori menee auki helposti ja kasaan magneetilla, eli riittää kun sitä hieman hellästi tuuppaa jalalla kasaan.

Vaunukoppa on ihan omaa luokkaansa. Ensinnäkin, sen saa halutessaan helposti litteeksi. Meillä on valtava auto, joka on hankittu just lapsiperheen arkea silmällä pitäen sillä ajatuksella, että sinne mahtuu koko elämä ja vähän päälle. Mutta, nää vaunut mahtuu koppineen päivineen meidän Kirppuun, kaksipaikkaiseen pikkuautoomme. Vaunukopan saa napsautettua kasaan, jolloin se ei vie autossa juurikaan tilaa. Memory-napit käsittelin jo yllä, mut näissäkin laatu on ihan mieletön. Napsahtaa selkeesti ja kunnolla, mutta on huomaamattomat ja toteutettu kauniisti sivussa. Noi patjat on niin pehmoiset ja laadukkaan oloiset, että itsekin haluaisin kiivetä koppaan nukkumaan. Panorama-ikkuna mahdollistaa sen, että vauva voi maata rattaissa vaikka masullaan ja tuijotella ulos ja lämpimällä vaunuja pystyy tuulettamaan aika tehokkaasti tämän avulla. Kankaat tuntuu ylellisen laadukkaalle, vaunukoppa on tehty supersuojaavaksi tuulelta ja viimalta isolla kuomullaan enkä enää edes keksisi mitä tuossa voisi enää tehdä paremmin.

“Panorama”-ikkuna, jolla saa tuuletettua ja avattua vauvalle näköalaa enemmän.

Nää patjat on aivan älyttömän pehmeät, paksut ja mukavantuntuiset. Patjat on 100% puuvillaa.

Vaunut pysyy pystyssä taitettuna tarvittaessa (kätevää esim. bussissa tai junassa) ja taittuva vaunukoppa menee helposti ihan pieneenkin autoon. Meidän kaksipaikkainen avoauto oikeassa alakulmassa, yläkulmassa iso maasturi. Vaunukopan taittuminen käy helposti mekanismin avulla, mutta se on tosi järeästi paikallaan aukinaisena.  

Kaikessa mihin koskee, tuntuu viimeistely ja laatu, joka on ihan ensiluokkaista. Jopa niinkin pieni asia kuin sadesuojat. En käyttäny edellisissä vaunuissamme kertaakaan, koska se oli musta tosi ärsyttävä, liimaantu itteensä ja oli hankala pukea päälle. Tässä tää on kuin silkkiä ja liukuu vaivatta paikalleen.

+ Istuinosa

Tää ei ole välttämättä markkinoiden kaunein istuinosa, mutta my God tää on kätevä. Tämä menee täysin vaakatasoiseen asentoon, niin, että meidän 95-senttinen pikkumies mahtuu nukkumaan siinä huoleti tällä hetkellä. Pieni ja kevyt istuinosa onkin ihan supertilava ja lapsi viihtyy siinä erittäin hyvin vielä näin melkein 2,5-vuotiaana. Mikä parasta? Sitä ei tarvii nostaa pois vaunuja taitellessa. Nää kääntyy kasaan näppärästi, yhdellä kädellä ja parilla napinpainalluksella yhdessä tuon istuinosan kanssa. Ja vie tilaa ihan vaan muutaman sentin enemmän kuin pelkästään rungon taittelemalla. Halleluja.

Tuossa yllä rattaat on istuvassa asennossa, puolimakaavassa ja täysin makaavassa. Melkein metrin mittainen lapsi mahtuu kevyesti nukkumaan tuolla päikkärit ihan kunnon vaakasuorassa asennossa. Kuomun saa auki isoksi, mikä tuo tosi reippaasti peittävyyttä. Sekä istuinosassa, että vaunukopassa on taiteltava tuulensuoja, jota on helppo virittää haluamaansa asentoon ja vaunukopassa ei oikeastaan tarvii vaunuverhoa lainkaan, koska suojia saa nostettua ja laskettua tosi kätevästi niin, että niiden väliin jää ehkä 5 cm rako. Myös istuinosan taittelu käy yhdellä kädellä yhdestä vivusta ja istuinosa nousee memory-nappien avulla yhdellä kädellä.

+ Seisomalauta

Jos ruusukultainen runko jousitetuilla renkailla ja kaikilla näppärillä toiminnoilla ei vielä olisi myynyt mulle noita vaunuja, niin seisomalauta olisi sen tehnyt. Nimittäin tässä on paras mun kokeilema seisomalauta. Iso, muttei pyöri jaloissa. Vakaa ja hyvin eteenpäin liukuva. Dante mahtuu seisomalaudalla seistessään aisan “ali” tuonne vaunukopan luokse, jolloin voi katsella vauvaa, mutta ennen kaikkea ei ole mun tielläni seisomalaudalla, vaan pääsen kävelemään lähellä aisaa enkä hankalassa asennossa. Tilaa on hyvin seistä, eikä lauta heilu yhtään.

Kun lapsi tulee kyydistä, nousee lauta pois tieltä itsekseen nauhamekanismin ansiosta. Tää oli itse asiassa hauska. En tiedä minne tungettiin meidän käyttöohje, kun seisomalauta toimitettiin, ja laitettiin tää kokeilun vuoksi kerran kiinni näihin kun mentiin kauppaan. Mietin ja ihmettelin, että miten se nousee sieltä (asia oli demonstroitu Wauvassa) enkä millään keksinyt. Tässä vaiheessa Cybexin tuotteiden tuntemista oon jo ymmärtänyt sen, että jokainen asia on loppuun harkittu, joten tässäkin on varmasti joku selkeä homma. Pyöriteltiin tota narua ja ihmeteltiin. Naurettiin toisillemme, että me ollaan vaan liian tyhmiä. Puolen tunnin päästä mieheni koki älynväläyksen ja asensi seisomalaudan oikein. Ja kyllä, se nousee nätisti pois häiritsemästä heti kun lapsen paino nousee pois sen päältä.

+++ Esteettisyys

En voi olla kirjoittamatta tästä. Mä oon tosi esteettinen ihminen ja käyttöesineissäkin rakastan sitä, jos laadun ja toimivuuden lisäksi ne käyttöesineet on kauniita. Ja en vaan tiedä kauniimpia rattaita. Näissä on ruusukultainen runko. RUUSUKULTAINEN. Jousitukset on ruusukultaa ja detaljit kaikin puolin niin kauniita. Kankaassa ei ole ylimääräisiä saumoja, patjat on ylellisen näköisiä ja toi nahkaviimeistely? No se kruunaa kaiken. Kun vauvan kanssa vaunuja käyttää jokaikinen päivä, niin ei se kyllä miinus ole, että joka käyttökerralla on vaan fiiliksissä siitä, että noi on vaan niin kauniit. Vitsailin miehelle, että meidän on ehkä pakko hankkia lisää lapsia ihan vaan sen takia, että näitä sais käyttää pidempään 😀 En usko, että voisin kyllästyä näihin yhden lapsen aikana. Ihan kaikki noista jousituksista tuohon vöiden kiinnikkeeseen on vaan niin kauniisti toteutettu.

Jos jossain asiassa on tehty kompromissi esteettisyydessä, siihen on joku erittäin käytännöllinen syy. Esimerkiksi näissä kuvissa vilahtaa istuinosassa hieman hopeista sisävuorta. Vuori pitää paremmin lämpöä vaunujen sisällä talvella ja samalla heijastaa aurinkoa ja lämpöä kesällä pois.

Kaikkien näiden erityisominaisuuksien lisäksi näihin saa vieläpä talveksi etupyörien sijaan sukset kiinnitettyä. Kyllä, sukset. Ei oo vielä käyttökokemusta, niin en sano asiasta vielä mitään, mutta enpä oo nähny markkinoilla muita moisia. Suoraan sanottuna, ainoa mitä mulle tulee mieleen näistä, mikä voisi olla vielä parempaa ois se, että nää työntäis itsensä. Oh but wait! 😀 Nää ei sitä tee, mutta Cybexiltä tuli just maailman ensimmäiset “sähkövaunut”, eli ePriam. Jep, luitte oikein. Jatkossa Priameita saa siis sähkominaisuuksin, jotka mm. hidastavat rattaita alamäessä, auttavat työntämisessä ylämäessä ja vaikeassa maastossa. Ei, rattaat eivät rullaa karkuun jatkossa sähköpotkulaudan vauhdilla, vaan älykkäät sähköominaisuudet helpottavat käyttöä ja toiminto toimii vaan tietyissä vauhdeissa ja jos toiminnon laittaa päälle.Toiminnon saa päälle jalalla nappia painamalla. ePriamit lanseerattiin juuri ja olisin kovasti halunnut olla paikalla Tukholmassa viime viikolla, mutta toi typerä keuhkoputkentulehdus esti mun matkan täysin. Käykää kattomassa video ja toiminnot Cybexin sivuilta jos kiinnostaa, on aika cool! ePriamit tulee markkinoille ens kuussa ja on jokusen satasen kalliimmat kuin Priamit.

Mä oikeesti mietin tosi pitkään miten saan miehen suostumaan ostamaan uudet vaunut, kun meillä on jo toimivat kotona. Turha huoli, se näki nää kerran ja oli aivan yhtä fiiliksissä. (Voitte ihan itse arvata kuka meillä näitä yleensä taittelee autoon :D) Jotenkin kun meillä on kaikki vaatteet ja muut vielä Dantelta vauvalle, niin ei tuntunut ees pahalta sitten tehdä yhtä tällaista uutta isompaa hankintaa. Olikin ihan mieletön onni, että Cybexillä oltiin kiinnostuneita yhteistyöstä näiden tiimoilta, sillä nämä olisi tulleet meille joka tapauksessa.

Mä yritin miettiä ihan tosi lujasti sitä, mitä näissä vaihtaisin tai tekisin toisin. Yksi ainoa “miinus” mulle tuli mieleen. Juomatelineen paikka oli mun mielestä ensin vähän outo, kun se tulee tohon vaunukopan viereen kiinni, eikä mihinkään siihen omien käsien ulottuville. Ihmettelin vähän ja mietin, voinko olla vaan niin hölmö, etten osaa kiinnittää sitä johonkin oikeaan paikkaan. Kävin taas Wauvassa kyselemässä. Ihan oikein on, mutta en vaan ajatellut tarpeeks pitkälle. Toi on nimittäin sellaisella korkeudella, että äiti yltää siihen helposti, mutta niin yltää myös istuinkopassa istuva taapero, istuessaan kummin päin vaan. Aivan. Mä ihan oikeesti tunnen itseni välillä tyhmäksi näiden käyttäjänä, kun näissä on mietitty kaikki mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi.

Priameja saa erivärisinä ja niissä on perusvärien lisäksi tarjolla kauniita kuoseja. Mä halusin ihan vaan mustat, koska näissä toi ruusukulta pääsee ihan eri tavalla oikeuksiinsa. Runkoja saa myös kromisena ja täysmustana halutessaan. Meillä on näissä vaunukoppa ja istuinosa, mutta välivaihtoehtona on myös Lite Cot -koppa. Siitä ei ole kuin hipelykokemuksia, kun mentiin tällä perinteisellä setillä, joka tuntui meille sopivimmalle. Hintaa yhdistelmällä runko + istuinosa + vaunukoppa on n. 1500 €. Omien kustomointien perusteella hinta elää hieman, tuo ruusukulta on esimerkiksi muita hippasen kalliimpi.

Meillä kun on Cybexin turvakaukalo myös, niin yhdistelmä on erittäin helppo, mutta Priameihin saa adaptereita muillekin kaukaloille. Joskin en voi tarpeeksi suositella tota Cybexin Cloud Z-kaukaloa, jos haluaa oikeasti erinomaisen hyvän kaukalon.(Kirjoitan Danten istuimesta ja vauvan kaukalosta omassa postauksessa, ettei tämä mene aivan liian pitkäksi 🙂 )

Mä en malta odottaa, että pääsen käyttämään näitä ihan vaunukopan kanssa urakalla. Ollaan tässä nyt pari kuukautta sitten nämä kasattu ja käytetty kauppareissuilla ja muuten vaan, Dante on päässyt totuttelemaan seisomalautaan ja viihtynyt istuinosassakin jo jonkin verran. Saa nähdä tuleeko riita, kun tajuaa, että nää on vauvan 😀 No, toisaalta tuo viihtyy niin hyvin seisomalaudalla, että ehkä vauva saa majailla ihan rennosti tuolla vaunukopassa.

Onko Cybexin tuotteet ja Priamit teille tuttuja?

Valinta kahden timantin väliltä & Los Angeles snapshots

Sain tuossa noin kuukausi sitten kokeiltavakseni Huawein uusimman puhelimen, P30 Pron. Lokakuussa olin Lontoossa Huawein lanseerauksessa, josta käyttööni jäi Huawei 20 Mate Pro, johon olin hurjan tyytyväinen. Mun mielestä edellisestä mallista (Huawei Mate10 Pro) harppaus oli valtava ja tykkäsin tuosta liukuvärjätystä kaunokaisestani, mutta kun kuulin hieman speksejä tästä uusimmasta kamerasta, oli mun pakko saada tämä kokeiluun myös.

Haluan ihan tähän postauksen alkuun hieman ottaa kantaa tämänhetkiseen Huawein ympärillä pyörivään kohuun. USAn ja Kiinan väliseen kauppasotaan liittyen on USA laittanut boikottiin Huawein (vedoten vakoilusyytöksiin, joihin liittyen ei olla löydetty yhden yhtä todistetta) ja tämä on tietenkin herättänyt kuluttajissa, myös itsessäni, kysymyksiä. Mun kysymys on lähinnä siinä, että kai saan jatkossakin maailman parhaan puhelimen, eikä Huawein tuottaminen lopu.

Tämä on ihan vain minun mielipiteeni, enkä puhu nyt mitenkään Huawein puolesta. Mä itse suhtaudun kaikkeen tällaiseen puheeseen vakoilusta hyvinkin skeptisesti ja myös aika avoimesti. Ensinnäkin, uskon että jokainen laite tai palveluntarjoajakin, “vakoilee” jonkin verran. Ei se vaadi kovin korkeeta havainnointikykyä huomata, että Instagram tarjoaa tiettyjä tilejä, Facebook tarjoaa tiettyjä mainoksia ja Netflixit sun muut tekee koko ajan analyysiä katsomistavoista. Uskon, että myös jokainen puhelinmerkki, läppäri ja konsoli kerää jotakin tietoa, jota käytetään markkinointitarkoitukseen. Tämä herättää kuluttajissa hirveästi pelkoja, mikä on musta tavallaan hieman outoa. Ei mulla oo ainakaan puhelimessani mitään sellaista, mikä olisi jotenkin kamalaa, jos se tulisi esille. Kirjoitan ajatuksistani tähän liittyen kokonaisen oman postauksen pian, mutten lähde nyt enempää jaarittelemaan asiasta tähän postaukseen liittyen. Se, mikä mua kuitenkin naurattaa tässä koko vakoilufarssissa on se, että “Innocent until proven guilty” -mantraa lateleva USA on nyt teilannut Huawein syytöksillä, joihin ei olla löydetty mitään todisteita. Varsinkin kun jenkkien oma Apple on tunnettu siitä, että liikesalaisuuksiin vedoten ei päästä edes tarkastajia tarkastamaan tehtaidensa työoloja.

En valitettavasti voi seurata tätä uutisointia kovin neutraalisti, sillä jokainen varmasti ymmärtää mikä tässä on taustalla. Huawei ohitti Applen älypuhelinmyynneissä viime vuonna ja heti alkoi mylly pyöriä sillä puolella, jolla halutaan tuhota nimenomaan Huawein brändiä. Samaan aikaan maailmassa ollaan valmiita siirtymään 5G-verkkoihin, joissa Kiina ja Huawei on vahvoilla ja muita edellä monella tapaa. 5G-verkoissa on valtavan isot rahat kiinni, ja tää koko USAn aloittama rumba liittyen Huaweihin tuntuu musta siltä, että kun ei pärjätä omin avuin ja teknologioin, niin ripustetaan kovimman kilpailijan jalkaan paino pitämään heidät aloillaan. Varmasti moni kuluttaja on merkkiuskollinen, mutta itse en oikeastaan koe olevani kovin merkkiuskollinen puhelimen tai läppärinkään suhteen. Valitsen aina sen kaikista parhaimman laitteen, joka antaa mulle parhaat ominaisuudet. Ja juuri siksi valitsen Huawein. Koska se on paras.

Mutta niin, kannattaako nyt hankkia Huawein puhelin? Se on jokaisen oma valinta. Kuten on uutisoitu, Jenkki-firmat eivät saa jatkossa toimittaa komponentteja tai ohjelmistoja tai appeja Huawein käyttöön. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan Huawein tulevaisuuteen, JOS tähän mennään. Ja tässä haluan myös korostaa tuota JOS-sanaa, sillä siirtymäaika on syksyyn asti ja tässä välissä ehtii varmasti tapahtumaan paljon. Huawei on jo aloittanut oikeustoimet asiassa ja veikkaan hyvin vahvasti, että tässä tulee kaikenlaista vielä ennen kuin nämä viralliset päätökset menevät kunnolla toteutukseen. Se, missä kuitenkin moni media on lähtenyt laukoille, on uutisointi tämänhetkisistä tilanteista. Jos tämä tilanne tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa, niin se ei tule vaikuttamaan näihin puhelimiin, jotka on jo asiakkaiden käsissä tai kaupan hyllyissä. Näistä on lisenssit jo ostettu ja maksettu ja ne tulevat palvelemaan kyllä jatkossakin. Tämä tämänhetkinen hässäkkä vaikuttaa nimenomaan tuleviin malleihin, jos mihinkään, ja sikäli ei tarvitse pelätä sen oman puhelimen kohtaloa nyt tai jos on harkinnassa esim. tämä P30 Pro, niin senkään suhteen ei ole mitään huolta.

Mutta niin, miten tämä eroaa edeltäjästä, eli Huawei Mate20Prosta? Noin 85% ei mitenkään. Molemmat pelittää vauhdikkaasti ja tehokkaasti, ilman tökkimistä ja jökkimistä. Molemmat on nopeita, ei kaadu ja akut kestää ja kestää. Molemmissa on tosi pitkänmallinen näyttö, mikä on superkätevää ja molemmissa on näytöissä mahtava resoluutio (Tässä Mate20Pro on piirun verran edellä, vaikka mä en varsinaisesti pahemmin havaitse eroa samaan aikaan samaa kuvaa katsomalla. Hienosti toistaa värit ja kaiken molemmat näytöt.) Kun vertasin oman iPhone 8:n ja Huawein näyttöjä, niin kokoero on valtava, vaikka itsessään puhelin ei ole juuri isompi. Tässä on vaan hyödynnetty tuo koko laitteen pituus.

Helppokäyttöisyystoiminnot rokkaa molemmissa ja molemmissa on langaton nopea lataus ja kaunis ulkomuoto. Se 15 % ero tuleekin oikeastaan kamerassa. Jos puhelimelta haluaa tehoja, parhaan mahdollisen näytön ja muut herkut, niin Mate20Pro on erinomainen valinta. Jos taas kamera on se juttu, mikä on puhelimessa tärkeintä, niin sitten kantsii ottaa tämä P30Pro. Itse asiassa stillikamerassa ero ei ole valtava Mate20Prohon. Kuvat on hippasen parempia ja varsinkin pimeässä / sisällä kuvat on selkeästi asteen parempia. P30Prossa on hieman enemmän ominaisuuksia kamerapuolella ja tekoäly on mun mielestä hieman nopeampi ja syväterävyys hieman parempi. Molemmat on superhyviä, mutta jos olis pakko valita, niin P30Pro on parempi valokuvissa. Se isoin ero tulee kuitenkin ehdottomasti videossa! Ensimmäistä videota kun kuvasin P30Prolla, oli pieni “mitä hittoa?!” -hetki, kun se kameran liike meni kuin jossain kameran ajossa ja kaikki videot on tosi paljon terävämpiä ja näyttää oikeesti ihan videokameralla kuvatuilta. (Mun IG-storyissa on muutama esimerkki 🙂 Oon niiiiin paljon fiilistellyt nyt videokuvaamista, koska tää on ihan mieletön! Mä kuvaan varmaan 80 % tällä hetkellä puhelimella, koska en vaan jaksa ottaa järkkäriä. Jälki ei aina ole parempaa, vaan ajoittain puhelin nappaa paremmin kokonaisuuden kuvaan. Ja kun puhelin on aina mukana, aina helposti käsillä ja säätää itse kaikki asetukset, niin se on niiiin helppo! Toki kuvaan edelleen myös järjestelmäkameralla, mutta niin paljon vähemmän kuin ennen.

Ainiin, P30 Prossa on isompi muisti kuin Mate20 Prossa, joten tähän mahtuu enemmän kuvia. Mullahan niitä on tällä hetkellä 28 000 (ehhhh…), ja puhelin on about puolillaan 😀 

Nää kaikki Los Angelesin kuvamme on otettu puhelimella, Huawei P30 Prolla eikä niitä ole editoitu. Oon niin tyytyväinen vuodesta toiseen siihen, mitä Huawei tekee puhelimille, että mua kyllä ärsyttää tää koko case USA vs. Kiina, koska en osaa kuvitellakaan vaihtavani kilpailijalle. En vaan usko, että sieltä löytyy tarpeeksi hyvää kilpailijaa. On sille syynsä, miksi nämäkin puhelimet on voittaneet ties mitä palkintoja ja lähinnä nokitelleet toisiaan (Mate 20 Pro vs P30 Pro) kilpaillessaan parhaan puhelimen paikasta. Odotan kyllä mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja nautin kyllä siihen asti täysillä tästä mun mielestä heittämällä markkinoiden parhaasta puhelimestani 🙂

Ja okei, yhdessä asiassa P30 Pro on musta parempi. Se on musta niin käsittämättömän nätti tässä liukuvärjätyssä vaaleassa värissä (Kristalli), että vielä kuukauden kohdalla vingahtelen välillä ilosta kun tää on niin nätti ja toistaa kauniisti valot ja heijasteet milloin vaaleanpunaisena milloin liilana milloin vaaleansinisenä. Ihana pastelliunelma!

Sain taannoin arpoa Huawei P30-puhelimen, mutta nyt siihen on uusi mahdollisuus 🙂 Nimittäin ensi maanantaina 17.6. Suomessa alkaa punasävyisen Auringonnousu -värin myynti P30 Pro -mallista.  Samalla Huawei aloittaa kivan kesäkampanjan, jossa Huawei P30- tai P30 Pro -puhelimen ostaja saa kaupan päälle Huawein langattomat kuulokkeet (Free Buds Lite), joiden arvo on 129 euroa. Puhelimen lisäksi arvonnan voittaja saa myös nämä kuulokkeet!

Arvontaan pääsee osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen sitä, mikä on omasta mielestä puhelimen tärkein ominaisuus? Mulle se on kyllä ehdottomasti hyvä kamera ja hyvä akunkesto. Entä teille? Arvontaan osallistuu kaikki 16.6.2019 klo 23.59 asti tulleet kommentit 🙂

Huawei Womanity

Ei liene mikään yllätys kellekään, että mä tykkään ihan valtavasti mun Huawein puhelimesta. Jo monta vuotta Huaweita käyttäneenä on vaikea kuvitella paluuta mihinkään toiseen puhelimeen. Töiden puolesta mulla on kilpaileva puhelin, ja no, ei siitä ihan hirveesti oo ollu positiivista sanottavaa. On ollu ilo tehdä Huawein kanssa yhteistyötä, ja pääsinkin taannoin arpomaan teille ihan täydellisen vesipedon paketin.

Se oli vain alkua tälle maaliskuulle, nimittäin mulla on ollut mahdollisuus Huawein kanssa yhteistyössä järjestää Womanity-kuukausi Instagramissani. Nykyisin päivätyötä teknologian alalla tekevänä tekniikan ja teknologian parissa työskentelevien naisten vähäinen määrä on sellainen asia, joka ei ole jäänyt mitenkään huomaamatta ja juuri pari viikkoa sitten oli hieno #surfacethewomen-kampanja, jossa nostettiin esille tätä teknologian alalla olevaa valtavaa kuilua naisten ja miesten määrän välillä. Musta on hienoa olla Huawein brändilähettiläs, sillä naisenakin mulla on hyvin vahva mielipide tekniikasta ja siitä, mitä arjen teknisiltä vempaimilta vaadin. Meidän perheessä itse asiassa minulla on aina hieman “parempi” puhelin, isomuistisempi läppäri ja iso pöytäkone. Tarvitsen työni puolesta tehoja ja monia niitä erityispiirteitä, mitä mun puhelin tarjoaa. On musta aina niin ihmeellistä kuulla, että Huaweita edelleen pidetään hieman miesten puhelimena, “koska puhelin on niin tekninen”. Naisille myydään ruusunkultaista ylihintaista iPhonea ulkonäöllä ja markkinoinnilla, samalla kun teknisesti ylivertaiset laitteet mielletään miesten puhelimiksi. Mä saatan fiilistellä Chanelin laukkuja ja vaaleanpunaisia kukkia, mutta se ei estä mua millään lailla olemasta kiinnostunut myös puhelimeni kameraominaisuuksista, RAMin määrästä ja kaikista niistä teknisistä spekseistä, jotka ymmärrän täysin.

Siks musta on ollu supersiistiä seurata Huawein erilaisia toimintoja niin vaikuttajamarkkinoinnissa, mainoskasvojen valinnassa kuin myös yhteistöissä. Yksi mielenkiintoisimmista on Huawein yhteistyö kirjailija, ohjelmoinnin opettaja Linda Liukkaan kanssa. Linda Liukas on Huawein yhteistyökumppani tekoäly-jutuissa ja joku aika sitten Huawei yhdessä Gigantin ja Linda Liukkaan kanssa järjestivät tekoälyseminaarin nuorille naisille, osana Gigantin eriarvoistumisen vähentämiseen tähtäävää hanketta. Tekoälyseminaarissa oli sata osallistujaa Helsingin ja Espoon Tyttöjen Taloista, jotka kaikki saivat lahjaksi Huawei P Smart 2019 -puhelimen.

Tää lämmitti mun mieltä, koska Tyttöjen Talo -työtä johtava Mari Uusitalo-Herttua kommentoi asiaa erittäin hyvin nyky-yhteiskunnan yhden ongelman kiteyttämisessä:

“Nuorten eriarvoistuminen näkyy valitettavasti yhteiskunnassamme yhä enemmän. Se näkyy myös digitaalisessa eriarvoistumisessa, kun kaikilla perheillä ei valitettavasti ole varaa ostaa välineitä, joilla nuoret pysyvät mukana digitaalisessa kehityksessä. Lisäksi törmäämme usein myös siihen, että tyttöjä ei kannusteta matemaattisille tai teknologisille aloille. Hämmästyttävän useat tytöt kertovat, että heille on jopa koulussa saatettu sanoa, etteivät he siinä pärjäisi; ettei kannata. Ja saatetaan ohjata enemmän hoiva-alalle.”

On ihanaa, että tällaisia yhteistöitä järjestetään, varsinkin kun muistan itse, miten tärkeä osa elämää puhelin oli nuorena. Älypuhelimen tai tietokoneen puuttuessa jää helposti pois sosiaalisesta mediasta, ja usein monet tapahtumat järjestetään Facebook-tapahtumina. Näinkin pieneltä vaikuttava asia  voi olla valtavan iso asia, jos nuori ei koskaan pääse mukaan sosiaaliseen tekemiseen. On myös hienoa kannustaa nuoria naisia digitaalisille aloille. Heitä kaivataan siellä, heille on kysyntää siellä ja on älyttömän tärkeetä, että jokaisella alalla on monipuolisuutta, sillä se lisää luovuutta ja erilaisia näkökulmia. Mä oon ite lähtöisin lähtökohdista, joissa ei ollut mitenkään liikaa rahaa vanhemmilla ja sain ensimmäisen kännykkäni muita paljon myöhemmin ja sekin oli kolmannelle käyttäjälle tullut jo “vanha” malli siinä vaiheessa. Mutta voi miten mä olin siitä onnellinen! On siis ilo arpoa näitä ihania Huawei-tuotteita kaikille, joita ne varmasti ilahduttaisivat kovasti.

Tästä tapahtumasta inspiroituneena halusin hyödyntää Kansainvälisen Naistenpäivän ja järjestää kuukauden ajan viikottaiset arvonnat blogissani. 8.3. starttasin #HuaweiWomanity-kampanjan. Joka viikko on eri teema ja arvontapalkinto, jotka toivottavasti voin välittää ilahduttamaan ihania naisia. Mulla on nimittäin täällä aikamoisen ihania Huawein juttuja odottamassa uusia koteja. Ensimmäinen viikko alkoi voima-teemalla.

Jos ette huomanneet tuota Instagramissani, niin ei huolta. Vielä teillä on aikaa osallistua!

Naiset eivät koskaan ole olleet se heikompi sukupuoli ja nykypäivänä naiset uskaltavat olla avoimesti vahvoja. Mikä naiseudessasi voimaannuttaa? Mikä saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi? Oletko pärjännyt yksin rankassa elämäntilanteessa? Oletko selvinnyt vaikeuksista tai saavuttanut jotakin merkittävää? Kerro se kuvalla Instagramissa! Käytä kuvassa hashtagia #huaweiwomanity ja osallistut kilpailuun! Huomenna klo 20:00 starttaan uuden viikon ja arvon kaikkien tuolla hashtagilla merkittyjen kuvien välillä aivan superhyvät Huawein vastamelukuulokkeet ja 10000 mAh powerbank tuomaan vähän energiaa kuolevaan akkuun. Sekä kuulokkeet että powerbank sopii myös muille puhelimille kuin Huawein puhelimelle. Palkinnon arvo on 145€.

Käykää siis ihmeessä osallistumassa Instagramissa kilpailuun vielä ennen huomista klo 20 ja olkaa hereillä huomenna, kun seuraava arvontaviikko rullahtaa käyntiin 🙂