Pitkä löpinä välittäjäaineista ja aminohapoista

Haluaisitteko kuulla välittäjäaineista? Tälleen täysin kouluttamattoman taviksen kertomana? Sit lukekaa tää, muuten skipatkaa tai suunnatkaa ammattikirjallisuuden pariin. Mun piti julkaista tää jo viikko sitten, mutta viime viikko vei ihan hyvin aikaa muutenkin, joten palasin tähän nyt. Haluan korostaa, että en ole koulutettu tähän millään lailla (ja sen varmasti näkee), mulla ei ole mitään auktoriteettiä neuvoa ketään ja siksi korostan, että tämä postaus on vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni, kokemuksiani ja sitä, mitä olen monesta lähteestä lukenut 🙂

Kaikki, mitä tässä kirjoitan, on ihan mun omaa kokemusta, joten jos suosittelen jotakin, en ole todellakaan ammattilainen ja ennen mitään ravintolisiä kannattaa tutustua asiaan itse mahdollisimman kattavasti ja keskustella ammattilaisen tai lääkärin kanssa asiasta.

Noniin, sitten itse asiaan maailman pisimmän disclaimerin jälkeen.

Kuinka moni on vähän samanlainen kuin minä, että välittäjäaineet oli joku iso mysteeri, joka ei edes sanana hirveesti kuulostanut tutulta? Tai kuka muu on yhdistänyt hormonit suunnilleen menkkoihin sen enempää ajattelematta mihin kaikkeen ne vaikuttaa? No, I can’t blame you, oon ihan samassa veneessä ollut vielä vuosi sitten. Sitten kun sain ADHD-diagnoosin ja lääkkeet siihen, aloin tankkaamaan itseeni tietoa. Koska olen kiinnostunut asiasta yleisesti ja ennen kaikkea ADHD-kuormituksen poistamisesta ei-lääkkeellisesti. Terapia on oma osansa tässä, mutta entä tämä fyysinen puoli, jota oon oppinut ymmärtämään ihan eri tavalla kuin koskaan ennen ja mikä liittyy vahvasti muuhunkin kuin pelkästään ADHD:hen.

Miksi ykskaks tuntuu, että aikuisilla naisilla tulee ADHD-diagnooseja kuin sieniä sateella? No, ehkä sen takia, että niistä luvattoman iso prosentti on jäänyt diagnosoimatta joskus lapsuusiässä, vääriin tai vanhoihin tietoihin pohjaten (esim. mulla on merkintä koulutiedoissa “vaikea pysyä paikallaan, ADHD mahdollinen, mutta ei lukuvaikeuksia tai oppimisvaikeuksia”) ja koska naiset yleensä pystyy tosi hyvin kompensoimaan näitä asioita pitkälle aikuisikään, vaikka se vaatisikin hirveästi henkistä kuormitusta. Psykiatrini totesi jossain vaiheessa, että naisilla yleensä diagnosoidaan ADHD viimeistään toisen lapsen jälkeen. Ekan pystyy vielä jotenkin kompensoimaan, tokaa ei enää millään. Mutta toisaalta, onhan meidän elämämmekin hyvin erilaista kuin vaikka 50-100 vuotta sitten. On uraa ja lapsia ja kodinhoitoa ja kaikkea mahdollista harrastusta, somea ja muuta. Nykypäivänä on kosketuksissa älylaitteen kautta kaikkiin maailman mahdollisuuksiin ja positiivisiin esimerkkeihin niin, että yrittää venyttää itsensä äärirajoille. Virikkeitä ja häiriötekijöitä on valtavasti. Voi olla, että ADHD:ta on ollut ihan yhtä paljon 100 vuotta sitten, mutta mun mielestä sen oireilu on vahvasti kytköksissä elämäntyylin muuttumiseen. Ja toisaalta moni näistä asioista, jotka on ADHD:lle tyypillisiä, esiintyy myös ihan neurotyypillisilläkin ihmisillä varmasti jossain määrin. Toisaalta nämä kaikki asiat on sellaisia, että rajanveto on muutenkin hankalaa ja meillä kaikilla ihmisillä välittäjäaineet voivat heitellä mitä monimutkaisimmista syistä.

Dopamiinin merkitys aivoissa ja ihmisen toiminnassa ylipäätään on valtava ja usein juuri dopamiinin häiriöt on ADHD:lle isossa osassa. Toisaalta myös serotoniini ja noradrenaliini on vahvasti edustettuina materiaaleissa liittyen ADHD:hen. Toisaalta näillä kaikilla on iso merkitys ihan neurotyypillisillekin ihmisille ja halusin tulla jakamaan hieman niitä tietoja, mitä oon tässä oppinut viime kuukausien aikana.

Aloitan siis dopamiinilla ja serotoniinilla ja palaan muihin omana postauksena/postauksina myöhemmin.

Dopamiini

Dopamiini vaikuttaa mielialoihin, oppimiseen, liikkumiseen, valppauteen ja jopa verenkiertoon ja virtsanmäärään. Se on todella monipuolinen välittäjäaine, joka on ensisijaisessa roolissa sisäisessä palkintojärjestelmässä. Dopamiinin vajaus voi helposti ilmetä esimerkiksi jatkuvilla pienillä nopeilla palkinnon hauilla herkuttelusta shoppailuun tai vaikka uhkapelaamiseenkin. Me kaikki ollaan erilaisia ja meidän kaikkien palkitsemisjärjestelmäkin toimii eri tavalla. Mä oon esimerkiksi sellainen “nopeiden palkintojen” ihminen ollut aina, että esim. kuntosaliharjoittelu on ollut haaste. Jollen näe välittömiä tuloksia, en oikeen saa siitä mitään irti. Urheilu esim. joukkuepelaamisen muodossa taas on välitöntä “tulosta”, voittoa tai tappiota. Oon vähän sellainen sprintteri, en maratoonari. Sellaiset asiat, joissa “palkinto” ei ole välitön, tuntuu myös herkästi hirvittävän hankalalta aloittaa. Saati sellaiset, missä ei näy mitään palkintoa mailla halmeilla ja ne on vaan tehtävä. Motivaatio on kytköksissä dopamiiniin ja oon välillä elämässäni saattanut suunnitella kolme tuntia astioiden pesemistä, johon mennyt vartti. Dopamiini on hyvästä ja pahasta, sen aaltoilu aiheuttaa paljon suunnanmuutoksia ja se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin.

Dopamiini ei oikeastaan ole edes hyvien tapahtumien aikaansaama, vaan odotuksen. Kun odottaa aamun ensimmäistä kahvikuppia tai kun odottaa vaikka pakettia saapuvaksi. Sitten kun odotuksen kohde toteutuu, dopamiini tipahtaakin äkisti. Hyvillä dopamiinitasoilla ihminen tuntee itsensä keskittyneeksi, valppaaksi, motivoituneeksi ja iloiseksi. Ei tietenkään 24/7, mutta lähtökohtaisesti jos koskaan ei tunnu siltä, voipi olla, että dopamiinista on vajauksia. Ihmismieli myös käyttää dopamiinia väärin. Nimittäin, kun odotamme jotakin, ja se jokin tuottaa mielihyvää, jäämme siihen helposti “koukkuun”. Kehomme tietää, että siitä saa mielihyvää ja aivomme tietävät haluta sitä jatkossakin. Siksi on helppo jäädä sokerikoukkuun tai kiinni johonkin hauskaan peliin. Monet menestyvät tv-sarjat, applikaatiot ja herkut pohjautuvat nimenomaan ihmisten tarpeeseen dopamiinin nopeille nousuille.

Kun tätä oppii ymmärtämään, oppii sitä myös käyttämään vähän itsensä hyödyksi. Pitkäjänteinen tehtävä pienellä palkinnolla voi tuntua puuduttavalta, mutta sen rikkominen osiin ja välipalkinnot voivat tehdä siitä paljon paremman! Kun keho huomaa oppivansa esim. koulussa jotain, saa se intoa tehdä enemmän. Tiedättekö sen tunteen kun pitäisi siivota ja koko kodin pommi tuntuu ihan mahdottomalta, mut sit kun saa vihdoin alotettua ja tekee jonku pienen, vähiten epämiellyttävän osan pois, onkin enemmän draivia tehdä seuraava ja ykskaks huomaat siivonnees koko kämpän? No, se on kiitos dopamiinin. Todennäköisesti ainakin.

Riko siis tehtävät osiin, laita vaikka palkinto kunkin tehtävän kohdalle. Oli se vaikka 5 min instagramia tai joku muu pieni juttu, aseta väliaikatavoitteita. Helpot, nopeat ja mukavat ensin, sitten pääset sen aallonharjalle ja sieltä on helpompi jatkaa. Luukuta joku hyvänmielen biisi ja tanssi sen mukana hymyillen ja muistellen jotain hauskaa muistoa biisiin liittyen tai hypi hyppynarulla vaikka 50 hyppyä. Liikunta herättelee kehoa ja mieltä ja sen jälkeen on parempi. Jos olet kilpailullinen, ota aikaa. Jos olet nopeampi kuin asettamasi aikatavoite, olet voittanut, ja silloin kehosi tuottaa dopamiinia.

Mä ainakin tiedän, että oon aina parhaimmillani, jos aamulla herään, juon pari lasia vettä, otan muksut ja kävellään reippaasti päikylle auringonpaisteessa. Oon täynnä virtaa kun tulen kotiin ja sitten onkin helppo alottaa hommat. Mut mites tälleen talvella, kun on kylmä ja pimee ja märkää välillä ja se sinne uloslähtö on ihan mahdottoman vaikeeta? Niinpä. Usein nää luonnonmukaiset tavat hoitaa omia tasapainojaan tuntuu hirveän pitkäjänteisiltä ja välillä melkeen mahdottomilta. “Nuku hyvin” pienen lapsen vanhemmille on sellanen “hei kiitti ideasta!”-tyyppinen lähtökohta. Urheile, ota omaa aikaa, älä stressaa, nuku hyvin, jnejne. Voi nyt perkele. Ei se vaan oo ihan niin itsestäänselvää, että arjessa pystyy luomaan täydelliset rutiinit kropalle ja mielelle ja elää niiden mukaan, ainakaan pikkulapsiarjessa.

Sen lisäksi, että kulutamme dopamiinia vääriin asioihin, moni muu asia voi vaikuttaa dopamiiniin alentavasti, esimerkiksi vähäiset unet voivat johtaa dopamiinitasojen alenemiseen. Dopamiinivajaus on myös vahvasti liitännäinen masentumisen tunteisiin ja negatiivisiin tunteisiin. Dopamiini vaikuttaa merkittävästi ihan fyysisestikin, se esimerkiksi nostaa verenpainetta ja vilkastuttaa verenkiertoakin. Ihminen saa dopamiinia luonnollisesti monesta asiasta, urheilusta seksiin ja vaikka mistä, mutta sitä saa myös ravintolisänä. Tai siis sen prekursoreita, dopamiinin rakennuspalikoita. Dopamiini nimittäin rakentuu käytännössä kahdesta aminohaposta, tyrosiinista ja fenyylialaniinista. Jos tuntuu siltä, että sellaiselle olisi tarvetta, kannattaa kokeilla L-tyrosiinia (jos kilpirauhasen toiminnassasi on jotakin erikoista tai sinulla on korkea verenpaine, ole hyvin tarkkana ja tutustu ennen käyttöä!). Tämä aminohappo toimii melatoniinin, adrenaliinin ja dopamiinin esiasteena, joten tää kannattaa mun kokemuksen mukaan ottaa aamulla. Jos oon ottanut tän joskus 18-19 maissa, on ollut takuuvarmasti unta pallossa 22 aikaan, eli jos on nukahtamisongelmia, tämä voi toimia niihinkin.

Jos tuntuu, ettei mikään koskaan tunnu miltään, niin ehkä tyrosiinin kokeileminen voisi olla mielenkiintoista. Se voi olla ensimmäinen askel siihen, että jaksaa tehdä elämänmuutoksen, jonka seurauksena huomaakin, kuinka paljon hyvää on, kokee merkityksellisyyttä ja hyvää mieltä pienistäkin asioista. Tiesittekö, että jo vauva kokee dopamiinipiikkejä? Kun äiti hymyilee tai ottaa syliin. Se on meille biologinen ja luonnollinen hyvän olon johtaja, joka voi välillä tarvita boostausta. Ja sen hyvän olon ja motivaation kautta se vaikuttaa vähän kaikkeen, oppimisesta tunteiden hallintaan.

Mulla on käytössä Bioteekin L-Tyrosiini.

Serotoniini

Ahhh, kuningas serotoniini. Ei mee viikkoakaan, etten mä käyttäisi sanaa serotoniini. 2019 en ees tiennyt, mitä se on, 2021 se on mun sanavaraston käytetyimpiä sanoja varmaan 😀

Mitä kaikkea se tekeekään, se on yksi avain-välittäjäaineita ja siksi hirvittävän tärkeä! Serotoniini on tasoittaja, “rauhoittaja” omalla tavallaan, mutta toisaalta myös aktivoi paljon asioita. Se tasoittaa tunteiden piikkejä, positiivisten ja negatiivisten tunteiden, ihan yhtä lailla. Jos dopamiini on sellainen “happy go-lucky”, niin serotoniini on enemmän tasaisen tyytyväinen, kaikki on 8,5/10 -tyyppi. Toisaalta dopamiini ei ole todellakaan pelkästään positiivinen, vaan se kiihdyttää monia muitakin tunteita, kun taas serotoniini on tasaisempi. Mutta se ei muuten todellakaan ole turruttaja sellaisenaan missään nimessä. Se on elintärkeä ja monessa mukana ja siksi sen tasaisuus on tosi olennaista. Esimerkiksi PMS-oireista kärsivillä on havaittu serotoniin tipahtaminen estrogeenin kanssa samassa suhteessa kuukautiskierron aikana ja se on selittämässä matalaa mielialaa, ahdistuneisuutta ja keskittymisongelmia tiettyinä kuukauden aikoina. Jopa masennukseen ja itsetuhoisuuteen vaihdevuosien jälkeen on liitetty serotoniini nimenomaan tämän naisen biologisen kellon kautta. Serotoniini on mukana myös ihmisen rauta-tasapainossa ja se on melatoniinin esiaste. Voi kyllä, melatoniini rakentuu siis tästäkin. Toisaalta, tämä on myös melatoniinin vastapuoli. Nimittäin jos melatoniini on yö, serotoniini on päivä. Nimittäin, serotoniinia syntyy kirkkaassa auringonvalossa ja lämmössä, kuuma suihku tai puoli tuntia auringossa niin, että aurinko pääsee silmän kalvoille (katsomatta aurinkoa kohti tietenkään), herättää serotoniinia meissä. Toisaalta taas pimeä ja kylmä signaloi kropallemme tarvetta muuttaa serotoniinia melatoniiniksi.

Serotoniini säätelee meidän sisäistä kelloa, mikä on sen erittäin tärkeä ominaisuus. Tiesittekö, että vauvat elää ensimmäisen 3kk käytännössä pelkästään serotoniinilla, eikä lainkaan melatoniinilla? Siksi rytmi on mitä on, ja itse asiassa tällä hetkellä tutkitaan paljon serotoniinin vaikutusta koliikkiin. Mutta niin. Oletteko koskaan olleet ulkona kesällä tai reissussa auringossa pari tuntia ja sitten tulleet sisälle huoneeseen, joka on viileämpi ja pimeämpi ja kokenut sellaisen hirveen väsymyksen piikin? Käytännössä sinne pimeämpään ja viileämpään tuleminen on johtanut siihen, että kroppa on saanut signaalin alkaa tuottamaan melatoniinia, jotta voisi mennä nukkumaan. Kun läväyttää vaatteet päälle ja keho tottuu sisälämpötilaan, prosessi pysähtyy ja voi jatkaa olemista. Tai onko joku muu samanlainen kuin minä, eli päivän väsyttävin ja raskain hetki on siinä alkuillasta silloin kun valo muuttuu pimeäksi? Jos ajaa autoa hämärtymisen aikaan, iskee sellainen lekalla päähän -väsymys? Sit pääsee jonneki valojen keskelle ja helpottaa ja sit voikin palloilla hereillä ilman ongelmia aamun pikkutunneille? Oh yess, terkkuja vaan serotoniinille ja melatoniinille. Matala serotoniinitaso on sikäli ongelmallinen, että kun se ei vaihtele luonnollisesti päivärytmin mukaan, ei sitä ole illaksi kertynyt hirveästi ja ykskaks onkin jostain ammennettava melatoniinia, että tulis uni. Mä mietin tossa jossain vaiheessa talvella, että aika inhottavaa toi lapsen rytmi. Herää niin, että on pimeää, sit alkaa tulla valoisaa, niin menee 2-3 tunniks päikkäreille ja sit kun herää niin ei mee ku pari tuntia ja on jo pimeetä. Ja sit onki hirveen vaikeeta saada unen päästä kiinni. Vaihdettiin sellainen semiviileä suihku (ollaan haluttu opettaa lapset sellaiseen, ettei oo uimahalleissa jne. kylmä) siihen, että menevät tosi lämpimään suihkuun aiemmin kuin ennen, joskus 18 aikaan jo, ja sen jälkeen saavat rehata täysissä valoissa kotona. Sitten himmennellään pikkuhiljaa iltapalan jälkeen valot keltaisemmaksi ja haaleaksi ja sitten viileämpään pimeään makkariin unille. Rehellisesti voin sanoa, että tää teki ihmeitä meidän unirytmille!

Huomasin ihan lapsissakin älyttömän vaikutuksen sillä, ettei oltu ulkona varsinaisen pimenemisen aikaan. Tultiin sisälle ennen, leikkivät kirkkaasti valaistussa huoneessa, sitten oli lämmin kylpy ja sit pikkuhiljaa iltahommiin. Sitä ennen oli nimittäin ajanjakso, kun täällä oli aina 16 aikaan kaks matoa, jotka oli ihan rättiväsyneitä ja nuorempi kiukutteli, kun kroppaa väsytti, mutta eihän sitä väsyttänyt kun just heräs, mitä helkkaria!? Joku kerta vaan huomasin, että jos oltiin se pimenemisen aika sisätiloissa tai vaikka kaupassa, niin sitä iltapäivän kiukkua ei tullut.

Auringonvalon ja serotoniinin suhde on todella vahva ja ei olekaan mikään ihme, että Suomen kaltaisissa maissa, joissa voi mennä monta päivää näkemättä yhtään auringonvaloa, serotoniinista on vajausta. Serotoniinista voi tulla vajausta monestakin eri syystä. Sen tuotanto sekä aivoissa, että suolistossa tai jommassakummassa on liian vähäistä tai ei ole tarpeeksi vastaanottajia, reseptoreita, sille. Voi siis olla, että serotoniinia riittää, mutta se ei vaan pääse perille tai sille ei ole vastaanottajia. Vähän kun luukuttaisi tietoa lisäävää tv-ohjelmaa, mutta katsojat ei avaisi telkkareita. Serotoniinia syntyy sekä aivoissa, että suolistossa ja koska aivoissamme on verieste, on tärkeää, että serotoniinia syntyy aivoissa tai se pääsee sinne perille. Nimittäin, verieste estää monia asioita kulkeutumasta aivoihimme. Masennusta hoidetaan SSRI-valmisteilla, mitkä tarkoittavat selektiivisiä serotoniinin takaisinottoestäjiä, koska serotoniini vaikuttaa niin selkeästi mielialoihin. SSRI-valmisteiden vaikutusta on tutkittu aika paljon ja niillä voi olla pitkällä tähtäimellä haasteellinen vaikutus serotoniinireseptoreiden kannalta. Serotoniini voi nimittäin olla ongelmallinen, jos sitä on liikaa ja on tärkeää myös tietää, mikä on Serotonin Syndrome. Siksi monia lääkkeitä ei tulisi käyttää samanaikaisesti. Kroppa tietää, että serotoniinikin voi olla toksinen, ja käytännössä tämä voi johtaa riippuvuuteen lääkkeistä senkin takia, että luonnollisin keinoin ei saakaan “imeytettyä” serotoniinia tarpeeksi, pitkän lääkityksen muokattua kehoa.

Serotoniinia saa tosiaan nostettua luonnollisin keinoin, mutta myös sitä löytyy ravintolisänä purkista. Tryptofaania on ruoassa saatavilla aika hyvin, mutta voi silti olla, ettei sitä saa tarpeeksi ruoasta. Tiesittekö muuten, että kaksi kiiviä ennen nukkumaanmenoa voi parantaa nukahamista merkittävästi? Tästä oli ihan kliininen tutkimus olemassa, tehtiin jossain yliopistossa ja se tulos oli naurettavan selkeä 😀

Kroppa valmistaa siis serotoniinia tryptofaanista. Siihen tarvitaan paria eri entsyymiä. Tryptofaanihydroksylaasi (yhdessä raudan (!!!) kanssa) muuttaa tryptofaanin 5-HTP:ksi ja sitten toinen entsyymi muokkaa sen serotoniiniksi. Tryptofaanihydroksylaasia (TPH) on kahdenlaista, TPH1 ja TPH2. TPH1 löytyy käpyrauhasessa ja se vaikuttaa meidän nukkumiseen, ja juuri siellä tapahtuu serotoniinin muuttaminen melatoniiniksi, kun taas TPH2 asustelee hermosoluissamme, ja tekee suurimman osan työtä siinä, että muokkaa tryptofaanin serotoniiniksi. Jonkin lukemani tutkimuksen mukaan odottavan äidin serotoniinivajaus voi vaikuttaa lapsen serotoniinitasoihin ja dopamiinitasoihin ja luoda perinnölliset puitteet moninaisille haasteille. Serotoniinin suhde rautaan ja raudanpuutteisten odottajien määrä on erittäin mielenkiintoinen ja mun mielestä käsittämättömän vähälle huomiolle jäävä juttu. Odotan mielenkiinnolla tulevien vuosien tutkimuksia tästä aiheesta.

Tryptofaania saa ostettua mistä tahansa luontaistuotekaupasta purkista, mutta tehokkaampi on 5-HTP, jota saa purkista suoraan myös. Jos ei saa tarpeeksi tryptofaania, mutta ei ole haasteita entsyymitoiminnassa, niin tryptofaani on sellaisenaan riittävä, mutta 5-HTP hyppää yhden askelman yli suoraan serotoniinin esiasteeksi.

Jälleen kerran korotan, että en toivo kenenkään ostavan mitään ravintolisiä pelkästään tämän jutun perusteella, vaan kannattaa tutustua asioihin tarkemmin ja valita sen mukaan omansa, mielellään ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Mulla on käytössä Solgarin 5-HTP.

TASAPAINO

TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ! Serotoniini tasapainottaa dopamiinia. Matala serotoniini voi aiheuttaa sen, että dopamiini saa juosta villinä ja impulsiivisuus nostaa päätään. Toisaalta liian korkea serotoniini saattaa tylsyttää kaikkien tunteiden, motiivin ja spontaaniuden. Tasapaino on erittäin tärkeää. Ja tärkeää on muistaa se, että nämä kaksi käyttävät samoja entsyymejä. Jos kroppa saa jatkuvasti paljon serotoniinia, dopamiini jää kakkossijalle. Jos taas toisinpäin, niin serotoniini häviää.

Omalla esimerkilläni voin kertoa mun ADHD-lääkkeiden titraamisesta kokemuksia.

Yksi lääkkeeni oli sellainen, että sen vaikutuksen alkamisen kropassa oikeasti “tunsi”. Syke nousi hieman, tuli kuuma aalto hetkeksi ja hikoilutti, tuli sellainen hirveä draivi, ja ruokahalu kaikkosi tunniksi-pariksi täysin, itse asiassa ajatuskin ruoasta oli etova. Vähän ku ois vetäny pari redbullia. “Let’s go, let’s go!” Sit se vähän rauhottui ja pystyin sulkemaan häiriötekijöitä ja olemaan miettimättä kaikkea mahdollista. Olin hirveän iloinen ja hyväntuulinen. Siis kaikki oli tosi ihanasti ja ihanaa. Koin olevani paljon parempi äiti ja vaimo ja ystävä ja kaikkea, koska mua ei stressannut samalla tapaa, ajatukset ei pyöriny mielessä ja mun oli helppo nukahtaa ja nukuin tosi hyvin. Mutta en mä kyllä edelleenkään saanut tehtyä veroilmoituksia, kirjanpitoa ja kaikkea sellaista, johon motivoituminen on ylipäätään mulle vaikeaa. Kivoihin juttuihin lähdin ehkä harkitummin ja impulsiivisuus oli vähäisempää, mutta silti kaipasin enemmän draivia just niihin haastavimpiin motivoinnin kohteisiin. ADHD on yleensä yhdistelmä toiminnanohjausta ja tunnesäätelyä ja huomasin lääkkeen selkeästi vaikuttavan enemmän jälkimmäiseen.

Toinen lääke taas oli ihanan tasainen. Sitä ei tajunnut, ennen kuin huomasi keskittyneensä Exceliin kaks tuntia ilman mitään muuta ajatusta. Ai että mikä autuas rauha. Kunnes iltapäivällä se tuli helisten alas ja olin ihan todella kiukkuinen ja ärsyyntynyt. Kun annosta nostettiin ja opin tasaamaan laskua kofeiinilla, huomasin olevani kuin kone. Pystyin keskittymään tuntitolkulla epämiellyttäviinkin asioihin, mutta sitten en enää oikeastaan iloinnut pienistä arjen jutuista. Jos istuin leikkimässä legoilla lapsen kanssa, ekalla lääkkeellä musta se oli ihanaa ja nautin siinä lapsessa ihan kaikesta, hymystä, tuoksusta, innosta ja ilosta. Toisella lääkkeellä muutaman viikon käytön jälkeen halusin vaan, että se tekis nyt ne legot nopeammin, että voitas tehdä jo seuraava asia. Olin huonommalla tuulella ja saatoin tiuskahtaa lapselle, että käveli liian hitaasti. Muutaman viikon kohdalla totesin, että ei toimi ei. Tykkäsin siitä, mitä se teki mun työnteolle ja keskittymiselle, vihasin sitä, miten tehokkaan koneen se musta teki, koska hei, lapset on lapsia, ne ei ole koneita ja mä vietän lasten kanssa iiiiison osan elämästäni. Ja silti en olisi halunnut jättää tuota lääkettä pois, koska ensimmäistä kertaa ikinä mun ei tehnyt mieli tökkiä nauloja kynsinauhoihini sen sijaan, että oisin tehnyt kirjanpidon. En osannut selittää tätä asiaa kunnolla miehelle. Että tiesin itsekin, etten välitä tästä muutoksesta itsessäni tämän toisen lääkkeen myötä, mutta silti haluan käyttää sitä. Ja ensimmäistä kertaa koin pienimuotoisesti ajatuksen siitä, että mitä jos jään koukkuun. Silloin tämä kiinnostus välittäjäaineisiin ja luonnonmukaisiin keinoihin kasvoi tosi paljon. En halua olla koukussa mihinkään.

Mulla on mahtava hoitotiimi ja pääsen keskustelemaan, kokeilemaan ja tekemään valintoja yhdessä ammattilaisten kanssa. Nyt on nimittäin löytynyt sellainen yhdistelmä lääkkeitä, jolla mä saan noista molemmista parhaat hyödyt irti ja käytän lääkkeitä kuormituksen ja tarpeen mukaan.

En silloin edes tiennyt kumpi tekee ja mitä, kunnes tutustuin asiaan tarkemmin ja huomasin, että ensimmäinen lääke oli ns. “dopamiinivoittoinen”, ja toinen taas “serotoniinivoittoinen”. Jos olisin tiennyt kaiken sen mitä tiedän nyt, olisin hoksannutkin sen heti.

Mun päivät on sikäli erikoisia, että ne on palasteltu. Teen töitä kun voin, eli kun lapsi nukkuu tai on vaikka mummu käymässä ja sitten jossain vaiheessa iltaa ja iltapäivää. Jos tekisin tarkkuutta vaativaa työtä 9-17, niin ei siinä mitään, toinen lääke naamaan naps aamulla ja olisin varmasti älyttömän kova työssäni. Mutta kun mun työ ja arki on paloja siellä sun täällä, niin se on hyvin erilainen tilanne. Kun lueskelin vertaiskokemuksia ja tutkimuksia, olin hämmentynyt, että “tasoittamisesta” ei juuri ole ollut puhetta Suomessa näissä yhteyksissä. Eli kun lääkitsee yhtä, olisi hyvä lisätä toista, ettei tasapaino järky.

Mun toiveesta lääkitystä muutettiin ja aloin tasaamaan lääkitystä ravintolisin. Jos mulla on käytössä vaikkapa mummi lastenhoitajana koko päivän, voin ottaa tuon mun erittäin paljon keskittymistä tukevan lääkkeen ja tehdä vaativampaa keskittymistä vaativia töitä hyvällä teholla. Tasoitan sitä kuitenkin tyrosiinilla ja huomaan, että käyttäessäni sitä 1-2 päivänä viikossa, ei musta tule kiukutteleva tehoilija, joka joutuu mielessään laskemaan sataan kun lapsi yrittää asetella lautasta tiskikoneeseen. Jottei pää räjähdä häiriötulvaan kun yritän tehdä töitä siellä täällä lapsiarjessa, käytän enimmäkseen ensimmäistä lääkettäni pienellä annoksella nykyisin ja tasailen sitä ajoittain 5-HTP:llä. Ns. pyöristää kulmia. Ja jos illalla ajatukset on menossa laukoille, niin tuplaespresso nassuun ja uni tulee helposti 🙂

Jos siis päätät kokeilla jotakin näistä, niin tutki asiaa mahdollisimman tarkkaan, juttele ammattilaisen kanssa ja muista tasapaino. Älä vedä kuukautta 5-HTP:tä joka päivä ilman, että havainnoit itseäsi ja tunteitasi hyvin tarkkaan ja jos tuntuu, että saat hirveästi aikaiseksi, mutta et ole enää yhtä iloinen, harkitse lisäksi tyrosiinia. Ja päinvastoin. Kun puhutaan ravintolisä-aminohapoista, ne eivät toki ole yhtä vahvoja kuin ADHD-stimulantit. Mutta, pakko sanoa, että mä koen ne lähes yhtä hyväksi ja olenkin usein pitänyt lääkkeettömiä päiviä viime aikoina.

LOPUKSI:

Ajatushan ei ole se, että ostaa kaapin täyteen eri purkkeja ja elää niiden varassa. Ei tietenkään. Mutta kun näistä oppii paljon, niin oppii ymmärtämään kehoaan ja mieltään ihan eri tavalla. Oppii mitä ruokaa oikeasti kannattaa syödä mihin aikaan päivästä ja miksi tekee kuten tekee joissain tilanteissa. Meidän elämäntyylimme on muuttunut nopeammin kuin mitä kehomme on voinut muuttua. Jos miettii, miten elämä meni ennen, niin me oltiin paljon luonnollisemmin kosketuksissa erilaisiin bakteereihin, meidän suolistoa ei muokattu jatkuvasti antibioottikuurein ja itse asiassa kun mennään tarpeeksi kauas historiaan, niin ei meillä blastannut LED-lamput keskiyöllä. Ihminen heräsi kun aurinko nousi, lähti ulos peltohommiin (hyviä pöpöjä!), oli päivän auringonvalossa ja sitten illan tullessa valon hiipiessä pois, oli aika mennä nukkumaan. Eikä kattoa sinistä ruutua ylivalaistussa kodissa. Onhan se aikamoinen haaste jos keholle tulee viesti siitä, että pitäisi nukkua, ja sit se väkisin pidetään hereillä ja sit pitäs ykskaks valot sammuttamalla alkaa nukkumaan. Ei välttämättä tarvii yhden yhtä kapselia tai lisättyä jauhetta smoothieen, vaan kirkkaalla valolla, liikunnan ajoittamisella ja ruokavalinnoilla voi saavuttaa paljon muutosta tässäkin asiassa. Mutta sen aloittaminen voi olla ihan sairaan vaikeeta, jos on nukkunut vuosia erittäin katkonaisesti ja huonosti (kuten minä) ja aamun ekat tunnit on kuin suoraan zombie-leffasta. Koska lapsille ei tulisi ikinä koskaan annostella mitään vitamiineja tai ravintolisiä tai hivenaineita ilman lääkärin määräystä, niin oon tutkinut tosi paljon näiden eri rakennuspalikoiden esiintymistä eri ruoissa. Kuten tuolla ylläolevassa esimerkissä kerroin, merkitystä voi olla niinkin yksinkertaisella asialla kuin parilla kiivillä!

Mä oon oppinut tän tiedonmäärän myötä arvostamaan suolistoa ihan eri tavalla kuin ennen. Aina puhutaan aivojen ja sydämen tärkeydestä, mutta apua mikä vartalon keskipaikka suolisto onkaan! Suurin osa välittäjäaineista syntyy suolistossa ja erilaiset kuormitukset suolistolle voivat aiheuttaa mitä erinäisimpiä ongelmia. Mä en oo esim. tiennyt elämäni ensimmäiset 32 vuotta, että mulla on laktoosi-intoleranssi ja herrajumala, mikä ero on ollut nyt, kun jätin sen kokonaan pois vaikkei se juuri oireillut. Puhumattakaan tästä spontaanista raudan imeytymisestä, mitä ei oo nähty ikinä ennen edes rautalisillä. Ykskaks kun nää asiat on balanssissa, mä saan mun rautatarpeeni ruoasta ja ferritiinini on erittäin hyvä jatkuvasti. Parempi kuin koskaan ennen, enkä edes syö mitään rautalisää.

Mä oon tässä raapaissut pintaa kahden välittäjäaineen osalta ja niitä on ihmisessä vaikka kuinka paljon erilaisia! Oma elämä voi muuttua hyvin pienin asioin, halailusta päivänvalossa kävelyyn ja kun näitä oppii ymmärtämään, voi rakentaa itselleen melko täydellisen kokonaisuuden arjen mahdollisuuksien ja mahdollisten tukevien aminohappojen myötä.

Joten, jos tämä teksti ei pitkästyttänyt, vaan innosti, niin ota asiaksesi tutkia eri välittäjäaineita ja niiden vaikutusta ja sukella tähän erittäin mielenkiintoiseen maailmaan, josta voi löytyä avaintiedot just jokaisen omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin! Olen itsekin ihan alkuvaiheissa tätä tutustumista tähän ihmeelliseen maailmaan, joten kertokaa toki omiakin kokemuksianne! 

Psst! Ootte varmasti lopen kyllästyneitä näihin kuviin jo, kun niitä on ollut niin monessa paikassa, joten pahoittelen, ei nyt ollut ihan tuoreita kuvia laittaa tähän, enkä viittiny ottaa välikuvia ravintolisistä tähän randomisti 😀 

Raikasta hehkua talvi-iholle!

Mä oon tunnetusti pieni kosmetiikkahiiri ja aika usein esittelenkin suosikkejani, joista suuri osa on selektiivisen kosmetiikan puolelta. En valehtele, mun kovimmat luottotuotteet on nimenomaan sieltä hintataulukon päästä, missä saattaa olla jopa kolme numeroa, mutta mulla on myös päivittäistavarakaupan puolelta löytyviä lemppareita ja yksi merkki on ylitse muiden siinä, NIVEA.

Oon monia suosikkeja Nivealta jakanut aiemminkin, kuten meikinpoistoliinat, dödöt ja erityisesti aurinkotuotteet. Nyt sain kokeiluun mulle vielä tuntematonta Nivea Q10 Energy-sarjaa, joka lupaa uutta hehkua iholle. Yksi mun nuoruuden suosikkituotteita oli aina se klassinen perinteinen Nivean sininen voide ja oon vuosien varrella kokeillut monia muitakin. Siksi musta oli mahtavaa päästä esittelemään tämäkin teille, nimittäin tämä ylitti täysin odotukseni ja oli aivan ihana sarja! Ja ei todellakaan ole hinnalla pilattu, joten jos omaan budjettiin ei istu monen kymmenen euron tuotteet sarjana, niin tämä kannattaa ehdottomasti tsekata!




Kaikki missä lukee Glow, saa mun huomion, koska nykypäivänä meikki on ihan toissijaista ja ihonhoito on prioriteettina. Meikkaan kerran viikossa suunnilleen, mutta ihonhoitotuotteita käytän päivittäin. Nyt pakkasten aikaan on ihan mahdottoman kuivaa kaikkialla, joten kaikki kosteutus ja kuulaus on aina kotiin päin. Sisältä päin tapahtuu suurin osa työstä, mutta ihon pinta kaipaa myös apua näissä vaihtuvissa keleissä. Q10 ubikinonia oon ostanut pillerimuodossa jo kauan aikaa sitten ensi kerran, mutta nyt vasta hiffasin, että tässä on sitä samaa. Kyseessä on keholle ja ihon hyvinvoinnille tärkeä antioksidantti, Q10-koentsyymi, jota on näissä tuotteissa yhdessä C-vitamiinin ja E-vitamiinin kanssa tuomassa tehokasta hoitoa. Tuotesarja on erityisesti nuorille aikuisille, sillä se on myös anti-age -sarja nimenomaan ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä vastaan.

Kolmen tuotteen sarjakokonaisuus on helppo ja nopea lisä arkeen. Tässä on ainaki itellä ollu energiat välillä aika koetuksella, ja sen näkee usein ihosta, joten todellakin, mulle kiitos kaikki hehku ja energisyys iholle! Näiden koostumus oli aivan ihastuttava! Niin pehmeä ja kuulas! Ja nimenomaan sellainen, että tuntui kuin olisi juottanut ihon jollain todella todella kosteuttavalla.


Aamulla nopea päivävoide nassuun heti kasvojen pesun jälkeen. Se on tuoksultaan tosi mieto, erittäin raikas appelsiinin tuoksu. Mä en oo kova käyttää nimenomaan päivävoiteita, vaan tykkään öljyistä enemmän, mutta oon oikeestaan viimeisen puoli vuotta laittanut aina aamulla päivävoiteen ja sitten jos oon ollut lähdössä jonnekin tai meikannut, niin olen pessyt kasvot ja aloittanut meikkaamisen öljypohjalla. Koen kuitenkin voiteen ravitsevan ihoa enemmän ja siksi käytän päivävoidetta jos oon ihan vaan kotona. Näitä Q10-tuotteita kaikkia yhdistää tosi vahvasti se, kuinka pehmeälle ne tuntuu iholla! Ihan mielettömät!

Kangasmaskit on ihania, kun ne on niin helppoja! Nassulle valmiina, sit 10 minuutin vaikutusaika ja sit pois. Done. Tää sisältää C-vitamiiniseerumia ja tarkoitus olisi käyttää tätä halutessaan tai sitten parina kertana viikossa systemaattisemmin. Tää näyttää ihan Avatarille, mutta on ihanan tuntuinen iholla, tosi pehmeä ja kevyt! Tän jälkeen jää sellanen superraikas fiilis kasvoille ja kun naamion hieroo sitten kasvoille vielä maskin pois otettua, niin iho tuntuu ihan superkauan kosteutetulta. Kokeilin eilen ja totesin, että jep, edelleen 2h tuon poisottamisen jälkeen ihon pinta oli kuin vastarasvattu. Ei tule sellasta lähmästä kalvomaista kerrosta iholle, vaikka tuon jättäisi iholle. Paras toki tehdä tämä illalla ennen unia ja sitten vaan yövoide päälle ja unille.


Yövoide ei ole muuten yhtään raskas! Ei sellainen paksu voide, vaan vähän jopa geelimäinen koostumus on ihanan jotenkin pehmeä ja samettisen tuntuinen kasvoilla. Hieman läpikuultava jopa, mikä saa sen vaikuttamaan sormilla kevyemmältä kuin päivävoiteen, mutta aamulla tän jälkeen oli kyllä erittäin kivantuntuinen iho!

Jos energisemmän ja hehkuvamman tuntuinen iho tuntuu hyvältä ajatukselta, niin suosittelen näitä kokeilemaan!

Nivean tuotteet on muutenkin hinta-laatu-suhteeltaan aivan erittäin edullisen hintaisia ja niin myös nämä Q10-tuotteet. Voiteiden hinnat ovat siinä 15 € tietämillä ja Nivea Q10 Energy Sheet Mask on n. 3,50 €. Cittarissa on vielä huomiseen iltaan asti alessa monet tuotteet -30%, ja siellä näytti olevan nää nyt 10€/voide ja pari euroa tuo kangasmaski, koko sarjan saisi siis nyt kokeiluun 22 eurolla! Ei todellakaan paha! Näitä on aika hyvin isoissa tavarataloissa ja päivittäistavarakaupoissa, kuten Cittareissa, Sokoksilla ja Stockalla ainakin 🙂

Ootteko jo kokeilleet? Ja onko muut huomanneet tässä pandemiavuonna tällaista meikin ja ihonhoidon suhteen muuttumista? Onko ihonhoito saanut entistä enemmän tilaa teidän arjessa nyt kun ollaan niin paljon kotona ja kasvomaskin takana? Huomaan, että nuo hengityssuojaimet lisää mulle sitä tunnetta, etten halua meikata, vaan nimenomaan haluan tosi kostean ja hyvinvoivan ihon, koska muuten kiristää vielä enemmän se hengitysmaski kasvoilla.

– 11

Paino. Kauheen pelottava asia ottaa esille, koska aina joku kuitenkin lukee tämänkin postauksen väärin ja vetää omanlaisensa johtopäätökset ja sitten olen liian jotakin ja ihannoin väärää asiaa tai en ole tarpeeksi jotakin. Kuitenkin tämä on itselleni mielenkiintoinen ja tärkeäkin aihe, ja siksi haluan siitä kirjoittaa. Koska olisi myös oikeasti aika kummallista jos en kirjoittaisi, koska no, jos laihtuu vuodessa julkisessa ja jopa ulkonäköönkin usein keskittyvässä työssä ihan silminnähden, on mun mielestä tavallaan jopa hassua, jos asiaa ei mainitse lainkaan. DM olen saanut paljon kyselyjä sekä mun dieetistä että mun urheilusta, ja vaikka en koe, että kellään olisi mitään velvollisuutta avata omaa painoaan sen enempää jos ei halua tai vaikkapa painonnousun/-laskun aiheuttajaa, koen omalla kohdallani muutoksen täysin neutraaliksi, eikä se sikäli tunnu jotenkin liian henkilökohtaiselta.

Mutta niin, itse asiaan.

Niin paljon kun vihaankin termiä rakkauskilot tai parisuhdekilot, niin tietyllä tapaa ymmärrän ajatuksen. Itse sanoisin, ehkä jollain tapaa elämäntasaantumis-kilot tai onnellisuuskilot omalla kohdallani kun mietin nuorempaa aikaa elämässäni. Parisuhteella tai rakkaudella ei oo ollut mitään väliä, oon nimittäin ollut sellainen ihme riutuja välillä rakastuneena, kun ei oo voinu keskittyä muuhun ku siihen rakastumiseen, niin sitten ei oo ruoka maistunut. Yksi parisuhde on ollut myös elämäni aikana sellainen, joka riudutti lähinnä sen rankkuudella henkisesti, mitä en toki tajunnut kuin vasta jälkijunassa. Eli sinänsä mulla seurustelustatus ei ole vaikuttanut kovin merkittävästi, vaan tietyllä tapaa elämän kiireisyys, hektisyys ja stressi. Ja niinhän se menee kaikilla. Jokaisella on omat syyt laihtumiselle tai lihomiselle, oli ne terveydellisiä tai elämään muuten vaan liittyviä. Mä en osais kertoa, mikä vaikuttaa mun elämässä mihinkin, kuin vasta jälkikäteen ja lisäksi mä todennäköisesti sanoisin sen väärin. Toki jokaiselle myös eri asiat aiheuttaa stressiä ja vuorostaan positiviisia tunteita ja hyvää oloa, jotka kaikki vaikuttavat aina painoon. Mulla on kaiken lisäksi keho kokenut aikamoisen shokin, kun kaksi kertaa putkeen oli raskaus, synnytys ja imetys ja kaikki hormonit, mitä nämä tuo matkassa mukana.

Oon ollut vaa’ankäyttäjänä vähän sellainen on/off -tyyppi. Ja tarkemmin ajatellen, en muista hirveästi painojani vuosien varrelta. Tietyt muistan, koska ne on olleet joko pysäyttäviä tai sitten vaan muistettavia esim. neuvolamerkinnän vuoksi. Kilonumerot eivät ole koskaan merkinneet sinänsä yhtään mitään, koska tuntuu, että nekin on olleet hirveän erilaisia vuosien varrella ja suurinta osaa eri tilanteiden numeroista en ole edes muistanut. Lähes koko elämäni olen mennyt jotenkin niin, että jotain korjattavaa olisi, omassa mielessäni vähintäänkin, tai muiden asiaa kommentoivien. Nuoruuden olin liian laiha. Olen vielä kakskymppisenäkin puolustanut blogissani sitä, miten ikävää on kuulla olevansa liian laiha ja kuinka se on tekopyhää, koska toisinpäin asiaa ei koskaan saisi sanoa. 12,5 vuotta ihmisten arvosteltavana oleminen on varmasti vaikuttanut vahvanakin pitämääni itsetuntoon ja vuosia raskausspekulaatioiden keskellä olleena mua on välillä ahdistanut ulkonäköni lähinnä sen takia, että se on herättänyt niin paljon mielikuvia muille minusta. Kun eräissä sukujuhlissa eräs vanhempi rouva tuli tervehtimään, halasi ja totesi “Oletpa sinäkin ripakinttu rouviintunut!”en tiennyt mitä ajatella. Ehkä se oli hyvällä tarkoitettu? Voi olla. Mutta myös erinomainen esimerkki siitä, kuinka naisilla on ehkä kilon tai sentin marginaali, johon osua, että olisi “hyvä” ja silloinkin se marginaali on jonkun muun mielestä aivan eri kohdassa. Siksi haluan korostaa, että vaikka puhun laihtumisesta ja laihduttamisestakin, korostan sitä, että jokaisella on se oma oikea paino siihen tiettyyn elämäntilanteeseen. Mä en ole ikinä vihannut kroppaani, en ole ikinä rankaissut sitä mitenkään. Itse asiassa jos tekisin niin, niin todennäköisesti marisisin nyt kadonnutta rasvaa alueilta, joissa sen olisin mieluusti pitänyt. Mutta yritän nähdä itseni, kroppani ja elämän kokonaisuutena ja olen tyytyväinen joka ikinen päivä. Johonkin. Olisi typerää olla olematta. Haluan kirjoittaa tästä juuri siitä lähtökohdasta. Tyytyväisyydestä, kokonaisvaltaisesta elämäntapa-muutoksesta ja siitä sisäisestä motivaatiosta tehdä eri tavalla, ei olla erilainen.

Painoja, jotka muistan. 54 kg. Se oli mun paino joskus kouluaikana terkkarin vastaanotolla. Ehkä lukiossa. Muistan soosottelun kuinka vähän se oli, ja muistan valmentajan suunnitelmat siitä, kuinka pitää nostaa painoa, jos haluaa ponnistusräjähtävyyttä omaan urheilulajiini. Selkis. Muistan 63kg. Se taisi olla positiivinen lukema mun mielestä. Tai sitten ei. Nyt jos mietin, todnäk tähän pituuteen (174cm) sekin oli vähän alakanttiin, mutta en muista sen aikaa tai syytä sen muistamiselle. Ehkä se oli se paino, joka joskus jossain mitattiin ja elin siinä mielikuvassa, että se on mun paino seuraavat pari vuotta. Jos oikein muistiani kaivelen, niin voisin ehkä veikata, että se oli se paino, joka oli jossain vaa’assa PT:n kanssa kun tehtiin ruoka- ja treenisuunnitelmaa. Ellei muistini minua nyt hämää, niin se paino oli sopiva tai alakanttiin, mutta kehonkoostumus huono. Olin “laihaläski”, kuten moni on minua vuosien varrella blogissakin kuvannut. En muista painoa, joka mulla oli kun mä voin oikeasti huonoiten enkä näyttänyt mielestäni hirveän hyvältä. Kun kuvia jälkeenpäin katson mun pää näytti suhteettoman isolta mun kroppaan ja olin jotenkin kumman näköinen, jalat kuin teini-iän kuvissani. Kun sanon kummallisen, tarkoitan kummallisen minuksi, en itseni näköisen. En ajatellut asiaa silloin, nyt jälkeenpäin en muista kilomäärää, mutta muistan isäni huolestuneen äänen muutamaan otteeseen kertomassa, että mä olen laihtunut liikaa. Ja isäni ei ihan hirveän hevillä kommentoi tyttäriensä ulkonäköä mitenkään päin.

Seuraava muistikuvani on, kun jostakin syystä olin taas vaa’alla ja se alkoikin 7:lla. Mä painoin tyyliin 70,1 kg. Ja olin tyrmistynyt. Minäkö? 70-kiloinen? Tärkeä välihuomautus. Painoindeksi 23 on normaalipainon keskikohdilla ja sitähän nimenomaan on 174cm/70kg. Mulle se oli tyrmistyttävä paino, koska se oli ensimmäinen todistettu kerta kun vaaka kipusi 70 kiloon. Nyt kun katson sen aikaisia kuvia, näytän tosi hyvälle mielestäni. Seuraava muistikuva on 2016 loppuvuodelta, kun neuvolan ensimmäinen lukema oli 73,3kg kun olin alkuraskauden turvottama j muistan hoitajan ajatukset siitä, että pitää tosi tarkkaan tarkkailla painonnousua, kun olen lähellä ylipainoa. Pidin tuossa vaiheessa itseäni ihan sopusuhtaisena. Dantea menin synnyttämään about 84/85-kiloisena ja vaa’alla kävin jonkin verran lasten välissä. Takaisin 73 kilossa olin hyvin pian esikoisen jälkeen, mutta sitten paino vaihteli hetken ja nousi jonkin verran. Ensimmäinen neuvolareissu Adrianista oli sellainen, että olin ihan shokissa. Olin mielestäni hurjan painava, varsinkin kun sain vääntää hoitajan kanssa siitä, että pitäisi mennä sokerirasitukseen, koska olen “ylipainoinen”, kun mun bmi alkoi 25:lla. Synnyttämään mennessä mä painoin about saman verran kuin Danten kanssa ja sain kehuja (!!!) synnärillä hienosta painotarkkailusta, kun ei ollut tullut kuin 6kg koko raskausaikana. Todellisuudessa raskauspaino kertyi varmaan yhtä paljon, mutta aktiivisempi elämäntapa taapeorn perässä, kevät- ja kesäraskaus ja aktiivinen juoruilulenkkeily “laihdutti” samalla.

 Kun kasvot eivät olekaan enää niin turvonneen pyöreät. Mulla näkyy laihtuminen aina ensin kasvoissa ja jaloissa, muu kroppa seuraa vuoden viiveellä 😀 

Adrianin jälkeen kotona mun paino alkoi jossain kohtaa 8:lla. Se tuntui pahalta, koska en vain näe itseäni sen painoisena. En kuitenkaan näyttänyt peilistä katsottuna mielestäni kummosenkaan verran isommalta kuin koskaan ennen ja samat farkut joita pidin raskauksien välissä, meni helposti jalkaan.

En alkanut tietoisesti laihduttamaan missään välissä. En välitä laihdutuskuureista. Ne eivät ole koskaan ajatuksena sopineet mulle. Pakkomielteinen tapani ajatella on haluta juuri sitä, mitä en saa, joten todennäköisesti himoitsisin herkkuja 10 kertaa enemmän laikkarilla. Niinpä en ole koskaan varsinaisesti laihduttanut. Painoin keväällä 79,5 kg. Osa järkyttävää turvotusta ja vararavintoa, jonka imetys minuun on molempina kertoina kerännyt. Osa huonoja elämäntapoja ruokailujen suhteen. Imetys loppui maaliskuun lopussa ja tuntui, että kroppani on taas oma joskus kesällä. Kun puin päälle yhden mekon ja peilistä tuntui katsovan “minä”. Pitkästä aikaa. Kun kasvot tuntui taas omalta eikä turvonneelle.

Vuosien varrella vaakaa parempi mittari on aina ollut tietyt vaatteet. Se yksi Topshopin jumpsuitti jostain vuodelta 2012. Se yks Gina Tricotin mekko vuodelta 2014. Se yks hame vuodelta 2013. Ne yhdet housut vuodelta 2012. Se yksi mekko vuodelta 2015. Oon säästänyt muutaman vaatteen itselleni, vaikken oo mahtunu niihin pariin vuoteen. Ihan sen vuoksi, että “ehkä vielä joskus”. Kun vetoketjussa on ollut selän puolella 10 cm väli kiinni menemiseen, on tuntunut ihan mahdottomalta ajatukselta. Vedin eilen päälle haalarin, joka on ollut myytävien pinossa niin pitkään, etten enää edes muistanut millainen se on päällä. Oli suosikki ja luottovaate joskus 2013. Se osui käsiin varastossamme ja päätin kokeilla. Mieheni veti vetskarin hieman hämmentyneenä kiinni vaivatta. Ei kiristä eikä purista. Mistään. Vielä viime keväänä se oli se vaate, jossa oli se 10cm vetskarin väli ja mies totes sillon, että ehkä siitä on aika luopua.

Mutta toisaalta, mä painankin 11kg vähemmän kuin keväällä.

“ADHD-lääkkeet!”tulee varmaan monille mieleen. Olisi vastuutonta käsitellä tätä asiaa ottamatta kantaa asiaan. Monissa ADHD-lääkkeissä on haittavaikutuksena huonontunut ruokahalu ja osaa ADHD-lääkkeistä käytetään jollakin tapaa paino/syömishäiriö-hoidossa. Jotkut ADHD-lääkkeet myös varmasti vaikuttavat jollakin tapaa suoraankin laihtumiseen. ADHD-lääkkeet voivat nostaa sykettä, mikä tietenkin saa kropan kuluttamaan enemmän kuin normaalisti. Olen kokeillut useampaa eri lääkettä kun ollaan titrattu mulle sopivinta mahdollisimman kevyttä lääke-vaihtoehtoa. Oon myös testaillut eri ravintolisiä. Oma kokemukseni on se, että vaikka lääkkeellä voi olla laihduttava vaikutus, omalla kohdallani vaikutus on ollut lähes täysin välillinen.

Mä nimittäin syön “enemmän” kuin ennen. Mutta niiiin paljon fiksummin. Syön aamupalan ennen kuin otan lääkkeeni ja huolehdin lounaasta. Yksi kokeilemani lääke aiheutti aina noin tunniksi sellaisen vähän etovan olon, että ruoka ei maistunut lainkaan. Oli pakko syödä ennen sitä ja myös syödä ennen iltapäivän tasaavaa annosta, jos sellaisen otin. Aloin huolehtimaan ruokarytmistäni ihan eri tavalla. Toinen kokeilemani lääke taas tuntui vaikuttavan pidempään ilman sellaista “äkkitippumista” vaikutuksen lakattua, jos söin ja join hyvin päivän aikana. Jos ruoka unohtui, niin olin puolenpäivän tienoilla kiree ku viulunkieli ja kaikki lääkkeen hyöty keskittymisessä vesittyi täysin. Niinpä syöminen on ollut tärkeämpää kuin koskaan.

Mä syön “eri tavalla” kuin ennen. Mä oon aina ollut se tyyppi, joka voi unohtaa syödä koko päivän ja havahtuu asiaan klo 19. Yleensä ADHD-lääkitys voi saada unohtamaan syödä, mutta sitten se nälkä tulee tuplana takaisin illalla kun lääke ei enää vaikuta, eli sinällään se ruoan unohtaminen tuskin laihduttaa, jos syö illalla koko päivän edestä. Se on ollut mun normitila koko elämäni, suunnilleen. Kiireiset päivät lasten ja töiden kanssa on johtanut siihen, että unohdan nälän ja sitten kun olen kaupassa tai tajuan, että mä en oo syönyt, se nälkä iskee tajuntaan aivan sairaan kovaa ja on pakko saada hetijotainruokaa. Ruokarytmi tasaantui kun aloitin lääkityksen, koska se oli priorisoitava tosi korkealle. Samaan aikaan sokerikoukku lakkasi täysin. Ehkä sen takia, että ruokarytmi oli fiksu, eikä niitä nopeita sokereita tarvinnut tankkailla sokerisin välipaloin välissä.

Vielä alkuvuonna oon ollut se tyyppi, joka laittoi EspressoHousen latteen 3 pussia sokeria. 3. Aamukahviin meni pari lusikkaa, iltateehen myös. Maistui pahalle ilman. Pieniä välipaloja en edes tajunnut harrastavani ennen kuin huomasin sen, että en enää harrastakaan niitä. Ruokapakkomielteet poistuivat. Ensimmäinen viikko lääkityksen kanssa aloin juomaan kahvini ilman sokeria. Se maistui sokerin kanssa ihan hirveen makeelle. Ensimmäinen viikko lääkityksen kanssa huomasin, että avaan jääkaapin pohtiakseni “mitä mun tekis mieli?” harvemmin kuin koskaan ennen. TV-sarjassa syödyt keksit, karkit, suklaat ja muut ei herättänyt mitään tarvetta välipalalle, jos en ollut nälkäinen. Ajatus auto- tai junamatkasta ilman eväitä ei tuntunut mitenkään epämiellyttävältä, toisin kuin ennen. Kun nappasin nälkääni illalla omenan välipalaksi illallisen valmistuessa mieheni katsoi minua kuin avaruusoliota. Ei vissiin oo kuulunut tapoihini aiemmin, ellei kyseessä oo ollut suklaa 😀

ADHD-lääkityksellä on ollut todella tärkeä merkitys tässä muutoksessa tänä vuonna, mutta ei ehkä niin yksinkertaisena kuin moni sen ajattelisi. Mun tekee mieli eri asioita. Mun tekee mieli salaattia. Mun mielestä parasta ruokaa tällä hetkellä on vuohenjuusto-salaatti millä vaan täytteillä. Ykskaks mun tekee mieli paljon vähemmän jopa sushia ja syön tosi paljon vähemmän pastaa, lihaa ja kaikkea sitä, mitä oon yleensä syönyt. Ei olla tilattu pizzaa tosi pitkään aikaan ja pikaiset stopit pikaruokalaan ruokavälien venyessä ovat lähes nollilla. Välillä on toki mekin käyty Mäkkärissä, mutta ei oikein yleensä tee mieli tai ei tule sellasta yllättävää nälkää. Oon halunnut suurimmaks osin erilaisia ruokia kuin ennen, vaikka edelleen välillä pizza on maailman parasta ja välillä illalla maailman paras ajatus on kermainen spagetti. Ja silloin teen sellaisen. Vaikka illalla klo 23.00. Oon myös huomannut, että jos oon juonut enemmän päivän mittaan tai välillä muutenkin vaan, mulle iskee illalla himo johonkin suolaiseen. Saatan napsia pari palaa prosciuttoa tai jotain muuta suolaista jääkaapissa. Huomaan lukevani kehon viestejä tarkemmin ja ymmärtäväni milloin mulla on nälkä, milloin jano ja milloin kehoni tarvitsee jotain. Kumma kyllä, vaikka se edelleen tykkää erityisen paljon Pätkis Crunchista, niin se ei tarvitse sokeripommeja. Jännä juttu 😀

Tää kuva triggeröi kummallisia kommentteja. En tiedä hämääkö kuvakulma tai tosi lyhyet shortsit, mutta tuollaiset mun jalkani on. Ei ole mitään muokkauksia tai photoshoppailuja. 

ADHD:n hoitaminen kuulostaa monimutkaiselta, mutta itse asiassa se on jotenkin mielettömän selkeää. Ihmisessä on niin paljon vaikuttavia asioita, ja tietyt niistä herättää positiivisia tunteita, toiset negatiivisia kuten stressiä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Väsymys, vireys jne. on kytköksissä kaikki siihen, miten kroppa toimii. Mä täytin jotain jatkuvaa tarvetta sillä sokerikoukulla, mikä vaan pahensi aina tilannetta, koska tasaisen sijaan menin koko ajan nopeilla nousuilla ja laskuilla. En kokenut edes mahdolliseksi elämää ilman suklaata. Jos joku sanoi ennen “ällömakea” mä en todennäköisesti tiennyt, mitä se oikein tarkoittaa 😀 Ei mun mielestä. Tällä hetkellä mun lempparijäätelö on Jymy Vapaus valkosuklaa-salmiakki, jota voisin kevyesti syödä purkin päivässä, koska se on niin hyvää. Onni onnettomuudessa, että se on aika kevyttä jäätelöä 😀 Rinnalla mun vanhat suosikit maistuu jotenkin liian tuhdilta.

Mun ruokarutiini on muuttunut ja mun maku on muuttunut. Lisäksi mun energiat ja aktiivisuus on muuttunut. Jos ennen menin lenkille, koska “pitää”, nyt menen koska “haluan”. Mä saan siitä tosi hyvän olon ja mä haluan olla ulkona ja hölkätä tai kävellä. Tää on just sentyyppistä monologia, jota mä olisin vihannut ennen. Koska mä ajattelin, että ei kukaan helvetti oikeesti voi fiilata tuolla kylmässä ja pimeessä lenkkeilyä. Mä en vieläkään oikein juokse lenkkejä, koska mä tykkään liikkua samalla luontoa ihmetellen tai jonkun kanssa jutellen. Yleensä siis kävelen nopeasti tai korkeintaan hölkkäilen. Mä en vieläkään nauti kuntosalista, mutta tykkään pyöritellä tota mun vannetta. Kun ajattelee välittäjäaineiden ja hormonien toimintaa kehossa, ADHD-lääkityksen välillisen vaikutuksen laihtumiseen ymmärtää hyvin helposti. On parempi fiilis, on energisempi olo, on vähemmän stressaantunut olo ja on vähemmän tarvetta nopeille mielihyville kuin ennen. Ennen jos halusin lenkille, niin kävelin pohtien to do -listaa ja koko lenkki tuntui stressaavalle, koska se oli pois jostain muusta ajasta, jostain tärkeämmästä. Nyt en mieti enää noita asioita lenkillä. En lääke-päivinä, tai lääkkeettöminä päivinä. Ja kaiken kruununa mun yöunet muuttui tänä vuonna täysin. Mä nukun. Siis ihan oikeasti nukun. Vuosien pyörimisen, hyörimisen ja jatkuvan heräilyn jälkeen. Mä oikeesti joskus mietin, onko raskaudet tehneet jotain vahinkoa, kun tuntui, että oli pakko käydä vessassa joka yö. Ei tän ikäisen ihmisen kuuluisi herätä janoon ja vessahätään jatkuvasti. Nykyään herään samasta asennosta kuin mihin nukahdin, jos Adrian ei viihdytä yötäni.

Kun lapsi vaihtoi lähempänä olevaan päiväkotiin, oli päivän ihanimpia hetkiä viedä häntä sinne pyörällä tai potkulaudalla samalla itse kävellen heti aamusta. Takaisin päin tultiin yleensä Adrianin kanssa vähän kiertäen. 2-3 km aamulenkki vapautti jo luonnostaan sellaista hyvää oloa, joka näkyi koko aamupäivän. Kun säät huononi ja mies alkoi viemään lasta päikkyyn matkalla töihin, aamuista puuttui heti jotain. Ei tullut lähdettyä ulos muuten vaan heti ensimmäisenä. Nyt se on taas ykkösasia. Heti kun A on syönyt aamupalansa, niin vaatteet päälle ja ulos. Puoli tuntia ulkoilua on parempi aamun aloitus kuin mikään muu. Aamupalakin maistuu edes jotenkuten, vaikken oo yhtää aamupalaihminen. Aamulla suosikkini on pari leipää avocadolla ja tuorejuustolla, kahvi ja smoothie. En mä vieläkään osaa syödä puuroa tai mitään sellaista ja aamulla on vahva vastenmielisyys kaikkea suolaista kohtaan. Päivän mittaan syön mitä syön, herkuttelen jos haluan. Mutta se on erilaista. Mä voin ottaa kahvin kanssa suklaata ja sitten en laita suuhuni yhtään mitään kolmeen tuntiin. Ennen olisin käynyt hakemassa vähän pähkinöitä, ja vähän hedelmää tai prodepatukan tai mitä ikinä.

Varmaan ainakin 90% tippuneella sokerinkäytöllä, muuttuneilla ruokatottumuksilla ja ilolla liikkumiseen koko maailma muuttui täysin. Ja myös oma kroppa ja painokin samalla. Ykskaks se ikuisesti turvonnut vatsa ei ollutkaan turvonnut. Ykskaks vaan huomasin, että ei turvota. Ei iltaisin ei aamuisin. Mulla on tutkittu vuosien varrella turvotuksen vuoksi ties mitä kaikkea, varsinkin raudanpuutteen vuoksi tarkalla silmällä Crohnia, keliakiaa ja laktoosi-intoleranssia. Olen kaikkien testien mukaan täysin terve. Rauta ei vaan imeytynyt ja oikeastaan päivittäin vatsa oli kuin viidennellä kuulla raskautta. Jos söin mitä tahansa, salaattia tai pastaa, vatsan turvotus oli aina välillä tosi näyttävä. Ja nyt tänä vuonna ykskaks saatoinkin syödä kokonaisen pizzan, eikä vatsaa turvottanut lainkaan. Housut ei kiristäneet, eikä ollut väsynyt ja voimaton olo.

Kerron tämän kaiken, koska olisi turha lähteä tässä kirjoittamaan, että mulla on tippunut 11kg ku aloin syömään fiksummin. Höpöhöpö. Mä tiesin, miten painon saisi tippumaan jo kauan ennen kuin sain diagnoosin tässä asiassa, mutta mä en koskaan tiennyt, että asiat tuntuu mulle tosi hankalilta ja ylitsepääsemättömiltä voimattomuuden ja väsymyksen keskellä. Jos se oma palkitsemisjärjestelmä on täysin tiedostamatta se, että on ihan poikki eikä jaksa keskittyä, käy hakemassa sokerisen kahvin ja vaikka suklaapalan, niin keho reagoi sokeriin. Mutta se reagoi väärään asiaan. Sokeri laskee nopeasti ja ongelma tuplaantuu.

Ei tarvii hirveen pitkään tutkia netin eri tietoja, ennen kuin löytyy paljon yhteyttä stressihormonin ja painon ja ruokatottumusten välille. Jos mun täytyisi vastata Kyllä/EI -vastaus kysymykseen: “Laihduitko ADHD-hoidon/lääkkeen avulla?” niin vastaisin kyllä. ADHD-lääke ja erityisesti sen rinnalla ollut terapia on ollut niin vahvasti elämää muuttanut asia, että se on vaikuttanut aivan kaikkeen, joten tietenkin myös tähän. En mä osaa sanoa mikä määrä tuosta oli imetyksen jälkeen lähtenyttä. Tai paljon mun paino olisi muuttunut jo sen takia, että lasten perässä juostessa ei ihan hirveesti ehdi löllöillä sohvalla.ADHD on kokonaisvaltaista. Sen hoitaminen on kokonaisvaltaista. Turha erotella sitä väkisin jollain luvuilla.

Olenko sitten laihduttanut tietoisesti? Joo ja ei. En ole laskenut kaloreja tai pyrkinyt kalorivajaukseen päivisin tai käynyt hampaat irveessä liikkumassa. Olen asettanut tavoitteita ja välitavoitteita. Kun on ollut energiaa, on tullut liikuttua ihan tietoisestikin enemmän. Ja välillä valittua fiksummin ruoka. Mutta edelleen olen herkutellut. Tavoite oli se, että jouluun mennessä mun paino alkaa 6:lla. Se tuntuu mulle kaikista omimmalta painolta. Se tuli mittariin jo muutama viikko sitten. Olen käynyt vaa’alla kerran viikossa, maanantai-aamuisin. Olen iloinnut tiettyjen vaatteiden parempaa mahtumista päälle ja tuskaillut parin muuttumista liian isoksi. En mitenkään vatvo asiaa sen tarkemmin. Edelleen Adrianin huonojen öiden jälkeen saatan näyttää tosi turvonneelle ja väsyneelle, jos ehdin peiliin edes katsomaan. Hassusti mitä lähemmäs olen päässyt tavoitettani, sitä vähemmän olen asiaa ajatellut. Viime aikoina asia on vaan tullut esiin enemmän. Ystävien, miehen ja perheen suusta. Ja taas huolestunut isäni halusi tietää, että onhan kaikki hyvin. Isäni, joka ei muuten koskaan kommentoinut painoani näiden kahden kerran välissä.

Painan saman verran kuin parikymppisenä, mutta kroppani on muuttunut todella paljon. Tänä vuonna erityisesti. Olen ollut tyytyväinen ennen kaikkea siihen, mikä on tämän vuoden kropan muutos kehonkoostumuksessa, mutta seuraavan vuoden projekti onkin paljon haastavampi, eli kehonkoostumuksen muuttaminen. Vaakaa en enää katso ensi vuoden alusta alkaen, mutta teen tarkemman suunnitelman voimalle ja lihaksistolle. Todennäköisesti tulee olemaan enemmänkin haaste oppia tekemään oikeanlainen ravintosuunnitelma ja löytää aikaa treenaamiselle ihan kunnolla, jos haluaa kehittää lihaksia. Enkä mä todellakaan ole tekemässä sitä ulkonäöllisestä syystä. Syyni on itse asiassa hyvin hölmö.

(Mä pukeudun aina mukavan löysiin yläosiin, mutta vanhat farkut jouduin juuri vaihtamaan kokoa pienempiin. Siinä ehkä huomasi eron. Tai tässä kuvassa, kun jotenkin vaatteet vaan laskeutui päälle eri tavalla ja sormetkin näytti ohuemmalle. Painoa on lähtenyt tasaisesti kaikkialta ja kyllä, sormukset pyörivät sormessa nykyään. Vaikka yleisesti ottaen ero ei tunnu nii merkittävän suurelle.)

Kaksi vuotta sitten kun oltiin reissussa mun äiti melkein hukkui. Oltiin Australiassa uimassa vähän ennen auringonlaskua ja ykskaks tulikin ihan älytön laskuvesi ja se veto kohti merta oli ihan törkeän kova. Siis ihan minuuteissa tilanne muuttui todella paljon. Epätasainen alusta oli sellainen, että äitini menetti hetkeksi jalkojensa otteen maasta ja oli vähän kuin veden armoilla. Seisoin varmaan alle viiden metrin päässä jalat tiukasti hiekassa ja vettä oli ehkä napaan asti. Siksi tää kuulostaa niin naurettavalta. Koska me oltiin ihan lähellä rantaa. Mies leikki rannalla taaperon kanssa. Kun näin kauhun äitini silmissä, en tiennyt mitä tehdä, koska pelkäsin itse päästää jalkojani irti ja joutua veden varaan äidin kanssa. Äitikin huusi räpiköiden, että ÄLÄ TULE!  Tsemppasin ja anelin äitiä jaksamaan hetken räpiköidä, koska aallot toimii tietyllä tapaa ja virtaus ei ole aina vain poispäin ja tiesin, että kohta se pääsee eteenpäin. Samalla huusin koko keuhkoista miehelleni rantaan ja huidoin käsilläni. Mies vilkutti iloisesti tajuamatta tilannetta lainkaan. Äitini sai jalansijan, sai pidettyä itsensä paikallaan seuraavan kovan vedon pois rannasta ja sitten hänelläkin oli vettä enää napaan. Kävelimme hengästyneinä rantaan ja mustalla huumorilla puhuimme tapahtuneesta.

Se tuli mulla pitkään uniin. En mä oikeesti ees osaa sanoa mitä mulla kävi mielessä ne jotkut sekunnit tai kauanko tilanne kesti. Tiesin, etten ole voimakas, etten tiedä mitä tehdä, ja tiesin, että äitini ei todellakaan haluaisi vetää mua mukanaan. Mutta pelko äitini silmissä ja ajatus siitä pienestä alle 2-vuotiaasta rannalla vaan jotenkin jäädytti mut siihen hetkeks. Äitini säikähti huutoani miehelleni ajatellen, että jos mies spurttaisi veteen, jäisi se taapero sinne yksin. Baywatchin sijaan mieheni vilkutteli kuin kuninkaallinen konsanaan. No anyway, oli siellä vaikka kuinka ihmisiä ja mä olisin päässyt melko nopeasti rantaan siitä, eli ei se taapero olisi siitä mihikään ehtinyt. Mutta äitini säikähti ja vettä hörppiessään siinä kun ei saanut itseään oikeaan kohtaan ja asentoon vedessä, sätki kahta kovemmalla adrenaliinilla, ettei lapsenlapselle vaan kävis mitään. Selvittiin. Mutta mulla on kestänyt pitkään päästä yli siitä avuttomuuden tunteesta. Nyt mä saan helposti molemmat mun lapset nostettua ja autettua, jos kaatuvat tai tippuvat. Mä näin ton tapahtuman jälkeen painajaisia vaikka kuinka paljon siitä, että lapsi tippuu kalliolta ja mä en saakaan nostettua ylös, jos hän jäisi siihen roikkumaan tai mitä ikinä kummallista. Ei ehkä loogisia ajatuksia, mutta se muodosti mun päähän hyvin vahvan ajatuksen silloin. Olin raskaana Adrianista heti pian tuon reissun jälkeen, mutta päätin silloin, että kun olen toipunut toisen lapsen syntymästä, alan tekemään tietoisia valintoja sen eteen, että mä pystyn aina olemaan tarpeeksi voimakas lapsilleni hädän kohdalla. Luottaa kroppaani ja tietää, että se kykenee. Se on mun tavoite tuleville vuosille. Pitää itseni hyvässä kunnossa, jaksaa temmeltää lasteni kanssa ja olla vahva. Myös fyysisesti. Tarpeeksi vahva. Enhän minä tiedä olisinko osannut auttaa äitiäni, vaikka olisin luottanut kroppaani ja kokenut olevani voimakas. Mutta rehellisesti, ajattelin, etten itse selviytyisi rantaan siitä tilanteesta, missä äiti on, saati, että saisin autettua. Olin täydellisen lamaantuneen avuton, koska en luottanut kroppaani.

Tänä vuonna saavutin sen painon ja koon, jossa mä viihdyn parhaiten. Ensi vuonna mä haluan käyttää tätä energiaa siihen, että mä luon perustukset seuraavien kymmenien vuosien omalle hyvinvoinnille. Ettei hengästy kun juoksee muksun perässä ja että jaksaa mennä vesipuistossa tuhannennen kerran portaat ylös siihen korkeimpaan liukumäkeen. Että ei koskaan tunne samanlaista avuttomuutta omassa kropassa. Nyt kun peruskunto on hyvä, jaksaminen erittäin hyvä ja urheilu tuntuu kivalle, uskon, että ensi vuonna mä jaksan tehdä askelkyykkyjä ja vatsarutistuksia ajattelematta pyykkejä koneessa ja työmeilejä odottamassa.

Kun kaamosmasennus meni pois

On superkummallinen vuosi mulle. Hyvälläkin tapaa. Oon ollut niin monena vuonna syksyllä tai talvella jossain lämpimässä, että tää on oikeesti aika ainutlaatuinen. Instagram ja Facebook puskee vuosien ajalta muistoja mulle millon Gambiasta milloin Välimeren risteilyltä milloin mistäkin ja mä yritän päästä Helsinkiin työhommiin edes yhdeksi päiväksi joku viikko ja oon joutunut jo kahdesti siirtämään. Korona-altistustiedon takia ja sittemmin kun ajattelin, että testivastauksessa kestää pari-kolme päivää. Dante on kysellyt ihan hauskoja kysymyksiä liittyen lentämiseen ja rakkaisiin ihmisiin ulkomailla ja viimeksi tänään neuvoteltiin siitä, miksei mennä kattomaan isomummia. Vaikea selittää lasta säikäyttämättä, miksi välillä joutuu pois päikystä ja miksi ei pääse etelään leikkimään Jennin kanssa. Onneksi aiheet vaihtuu nopeesti ja sit mietitään, miksi hamahelmien tekeminen on kivaa.

Jollakin hasssulla tapaa mä myös odotan talvea. Eilinen pakkasaamu veti lähipellon ihanaan esimakuun siitä, millaista on kun lunta alkaa tulla ja intoilin sitä jotenkin tosi paljon! Koska oli hauska katsella 1-vuotiaan ihmettelyä siitä, miten lumi sulaa käsissä ja kikatusta kun kutitin kylmällä heinällä. Tää talvi tulee varmasti olemaan vähän erilainen, jos ei reissata minnekään. Mitään ei olla vielä päätetty, mutta eipä olla kyllä edes mietitty sitä reissaamista juurikaan. Samalla kun näen mielessäni ne ihanat talviset päivät kun voi tehdä lumiukkoja ja mennä pulkkamäkeen, näen valitettavasti myös mielessäni ne tuhat ja yksi kertaa kun pitää kerrospukea lapset ulos vaan riisuakseni jomman kumman pissahädän tai vaipanvaihdon vuoksi.

Oon rakastanut tätä syksyä. En tiedä onko tämä valokuvaus-liiketoiminnan mukanaan tuoma uudistunut into kuvata vai muuten vaan, mutta jotenkin syksy on sykähdyttänyt. Yleensä olen masistellut puoli syksyä sitä, että ulkona on masentavaa, mutta nyt oon nauttinut syksyn kauneudesta. Sumut, värikkäät puut, huurteiset oksat, jotenkin joka viikko on jotain kaunista ja ihmeellistä. Toisaalta tämä on myös Adrianin ensimmäinen syksy ja voi sitä ihmetyksen määrää! Kun tuli lunta! Tai kun oli lehtiä maassa loputtomasti! Kun pääs läträä lätäkköön. Jollain tavalla lasten kanssa on hirveän hauskaa just se, kuinka pääsee elämään uudelleen tuon ihmetyksen ja kaiken sen hämmennyksen, mitä uudet asiat aiheuttaa.

Ehkä yksi osa tätä iloa on oikeasti se, että olen voinut paljon paremmin. Enkä sinänsä voi ihan kokonaan sivuuttaa sitäkään tietoa, että talvimasennus on vahvasti kytköksissä ADHD:hen. Jep, sekin! 😀 On ihan tutkittua tietoa, että Seasonal Affective Disorder, eli tutummin kaamosmasennus on yliedustettuna ADHD:n rinnalla, mikä itse asiassa on aika selkeä yhteys kun tarkemmin miettii. Wikipedia kertoo: “Auringonvalon vähentyminen voi johtaa serotoniinin vähäisempään erittymiseen. Kaamoksen on todettu vaikuttavan aivojen välittäjäaineisiin hyvinkin voimakkaasti. Kanadalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että kaamosmasennuksesta kärsivillä on normaalia vähemmän aivojen välittäjäainetta serotoniinia, joka säätelee tunnetiloja ja energiatasapainoa. Serotoniinin kuljettajamolekyyli siivoaa ylimääräisen serotoniinin pois aivoista. Mitä aktiivisemmin kuljettajamolekyylit toimivat, sitä vähemmän aivoissa on serotoniinia. Kuljettajan aktiivisuus oli huomattavasti korkeampi talvella kuin kesällä. Tämä johtaa siis serotoniinivajeeseen, joka saattaa selittää, miksi terveetkin ihmiset kokevat alakuloisuutta ja voimattomuutta talven kynnyksellä. Vaikka kaamosmasennus on tunnettu jo kauan, sen biologinen syy on ollut epäselvä.” Lisää tähän ADHD, jossa yleensä dopamiini, noradrenaliini ja/tai serotoniini ovat keskeisessä asemassa. Eli sinänsä yhteys on mun mielestä hyvin yksinkertainen. Jos aivojen välittäjäaineet ovat muutenkin epätasapainossa, niin nämä Suomen talven pimeät ajanjaksot pahentavat tilannetta. Ehkä juuri siksikin tämä vuosi on mennyt sikäli eri tavalla, että talvi ja pimeys ei ahdista. Joo, olisihan se kiva nauttia eteläisemmistä keleistä perheeni kanssa rannalla polskien, mutta ajatus Suomen talvesta ei herätä mussa syvää ahdistusta, niin kuin ennen.

On oikeasti jotenkin todella mielenkiintoista, miten paljon asioita on tapahtunut ADHD-diagnoosin ja lääkehoidon aloittamisen jälkeen. Ihan sellaisia pieniä asioita. Mä oon esim. aina vältellyt uimista Suomessa, koska kylmä. Ja siis käynyt suihkussa niin, että nuppi on kuumimmalla mahdollisella, eikä se oo ollu tarpeeks kuuma musta silloinkaan, vaikka kylppäri on höyrynnyt kuumasta ja mies ei oo kestänyt tyyliin olla samassa kylppärissä. Meidän lämminvesivaraajan vesi on ollut talvisin koetuksella ja mä oon aina vaatinut, että hankitaan toinen. “Mitä jos kävisit vaan suihkussa niinku normaalit ihmiset?” Lähes heti lääkehoidon aloittamisen jälkeen mä olin meistä se, joka halus käydä koko kesän uimassa. Siis vielä 21 jälkeen illalla kun oli kylmä. Mun mielestä ennen on ollut epämiellyttävää olla uimassa uimahallissa (kylmä jopa vauvauinnissa) ja lasten kanssa suihkussa yhdessä oleminen vaati sen, että perään pääsee yksin lämmittelee, koska lapsille vesi on liian kuumaa muuten. Ykskaks mä käyn normaalissa suihkussa.Tykkään edelleen lämpimästä, mutta siis sellaisesta järkevästä. Ja se kaikista kuumin vesi tuntuu kuumalle! Käsittääkseni tää vuorostaan liittyy noradrenaliiniin jollakin tapaa, mutten oo tutkinut asiaa sen enempää.

No anyway, kaamosasennuksesta en oo ennen tiennyt hirveesti mitään ja oon mielessäni aina pitänyt asiaa ihan oikeesti sellaisena firstworldproblems -tyyppisenä “mua niin masentaa talvi”-meininkinä, että yllätyin siitä, että asia ylipäätään löytyy Terveyskirjastosta oli mulle ihan yllätys 😀 Kun tähän yhdistää myös ADHD-hoidon muut hyödyt toiminnanohjauksessa ja tunnesäätelyssä ja myös sen, että olen nukkunut paremmin kuin vuosiin (laadullisesti, en valitettavasti määrällisesti), syönyt paljon järkevämmin ja kuluttanut huomattavasti vähemmän sokeria, ei mikään ihmekään, että impulssit johonkin mielihyvään tuottavaan kuten etelän reissuun, on hyvin vähäiset verrattuna menneisiin vuosiin. On itse asiassa tosi käsittämätöntä, miten jälkeenpäin voi ymmärtää itseään ja monia asioita itsessään niin eri tavalla kuin ennen, kun osaa yhdistää asiat oikein. Mähän oon vuosia taistellut raudanpuutteen kanssa ja ihan lapsesta asti on ollut anemiaa tai raudanpuutetta ilman anemiaa. Oon ollut viime vuosina rautainfuusiossa kahdesti ja mun rauta on neljännesvuosittain tarkkailussa. Kuvitelkaapa ihmetykseni, kun en ole koko kesän aikana syönyt lainkaan rautalisää, mutta ensimmäistä kertaa mun rauta oli noussut itsekseen! Edellinen 3kk ilman rautalisää oli laskenut rautaa kuin lehmänhäntä. Mikään rautalisä ei ole ollut tarpeeksi tehokas tai jos on ollut tarpeeksi tehokas, niin on laittanut vatsan aivan sekaisin ja ainoa sopiva hoito on ollut se infuusio. Se ei ole sieltä halvimmasta päästä, mutta aikanaan rytmihäiriöiden alettua se alkoi tuntumaan ihan hyvältä idealta. Mä syön paljon rautaa sisältäviä ruokia ja oon käyttänyt rautalisää on/off ikiajat. On poissuljettu kaikki mahdollinen keliakiasta laktoosi-intoleranssiin ja lopputoteama pidemmissäkin tutkimuksissa on ollut se, että rauta ei imeydy kunnolla. Mutta nyt se oli maagisesti kesän aikana imeytynyt. Mua kiinnosti tää ja tutkin asiaa. Törmäsin lukemattomiin artikkeleihin siitä, kuinka raudanpuute pahentaa ADHD-oireita merkittävästi ja miten merkittävä rooli raudalla on dopamiinin tuotannossa ja samalla löytyi mielenkiintoista tutkimusta siitä, että ADHD:hen käytetyn stimulanttilääkityksen vaikutus on usein rautaa kohentava. En syventynyt sen enempää asiaan kun on vihdoin tasapainossa nämä molemmat, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki. Odotan innolla seuraavaa kontrollia ja jatkan ilman rautalisää.

Ihmiskroppa ja ihmismieli on jännittävä kokonaisuus. Joku juo kahvia herätäkseen, toinen (minä) nukahtaakseen. Ja koko kehomme on niin käsittämättömän monimutkainen käyttöliittymä, että yksi asia siellä ja toinen täällä, voi vaikuttaa ihan todella kokonaisvaltaisesti. Ja kun asiat yksinkertaistaa, niin kaikki kuulostaa “normaalilta”. No kuka nyt pimeästä tykkää, totta kai kaikki tykkää auringosta?! Niin mutta miksi? Ehkä siksi, että se auringonvalo vaikuttaa meissä ihan fyysisesti, niihin välittäjäaineisiin, jotka vaikuttavat meidän toiminnassa niin moneen, mm. hyvään fiilikseen?

Mielenkiinnolla siis odotan, millainen on tämä ensimmäinen talvi, kun tuntuu siltä, että olen tasapainoisempi, ihan fyysisesti siis. Ehkä saan ensimmäistä kertaa oikeasti nautittua talvesta ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä tämä on tavallaan myös mun ensimmäinen tavallisesti tiedostama syksy ja ensimmäinen talvi, niin kuin Adrianillakin. Ehkä siksi oon kylmän, pimeän, märän ja nihkeän sijaan nähnyt värejä, kauneutta ja kaikkea hyvää tässä vuodenajassa, jota normaalisti vihaan.

Tuotteet, jotka eivät saa koskaan loppua

Ahhh, lapset on nukkumassa ja itellä on hetki aikaa ottaa happea ja siivoilla ennen kuin rumba alkaa huomenna uudelleen. Nyt on hetki itelleni, suihku, kasvonaamio ja pieni rentoutuminen on paikallaan. Keksin muuten tossa vähän aikaa sitten, että haluan välillä matkia hieman Jenniä, ja esitellä “emptieseja”, eli meikki- ja ihonhoitotuotteita, jotka on tullut käytettyä loppuun ja kertoa mielipiteeni niistä. Päätin kuitenkin aloittaa tämän vähän eri tavoin, nimittäin vähän tällaisella tupla-postauksella, missä on samoja tuotteita tuplat. Nimittäin näissä kuvissa on sekä muutama tyhjä purkki että muutama ihan kohta tyhhentyvä purnukka, ja kaikkia tuotteita yhdistää yksi asia. Ne on kaikki sellaisia, että hankin aina tilalle uuden samanlaisen!

Kaikki nää on myös sellaisia, jotka oon maininnut jo aiemmin blogissani, mutta kertaus on aina välillä paikallaan. Ei ole nimittäin montaa tuotetta, joita voisin suositella ihan kaikille, mutta tässä postauksessa niitä on muutamakin. Kaikki tuotteet löytyvät Cocopandan valikoimasta ja postauksen lopussa on kiva alennuskoodi Cocopandalle! 🙂

Elemis Superfood Facial Oil on ihan maailman paras kasvoöljy, tästä olen vakuuttunut. Saman sarjan ruusuöljy pääsee lähelle, mutta tämä on silti suosikkini. Purkki meni tyhjilleen jo hetki sitten, ja sain onneksi uuden korvaavan postissa heti perään. Hyvin riitti melkein puoleksi vuodeksi, ei toki iiihan päivittäiseen käyttöön, joten sanoisin, että ihan päivittäisessä käytössä menis n. 3 purkkia vuodessa. Aina aamulla nassulle ennen meikkituotteita, kosteuttaa aivan ihanasti!

Kirjoitin tästä täällä ja oon tässä hetkessä sitä mieltä, että on yksi tärkeimpiä luottotuotteita ihonhoidossani. Just sellainen tuote, josta on pakko saada seuraava purkki ennen kuin edellinen on tyhjentynyt kokonaan. Jos olis pakko nimetä vain yksi ihonhoitotuote, se olisi tämä tai Elemiksen primer, joka on myös ihan omaa luokkaansa.

Tämä Helena Rubinsteinin Prodigy Cellglow The Sheer Rosy UV fluid muutti ihonhoitoarsenaaliini samaan aikaan kuin tuo Elemiksen kasvoöljy, ja on kestänyt hieman pidempään, mutta alkaa vedellä viimeisiään myös. Oon nykyään tosi tarkka siitä, että käytän oikeasti aina aurinkosuojaa, myös talvella, koska talviaurinko tekee yhtä lailla hallaa kuin kesäaurinkokin. Tämä on ihana, koska vaikka tässä on SPF 50, niin tämä toimii vähän kuin primer. Kirkastaa ihon hetkessä, tasoittaa ja tekee kauniin valoa heijastavan pinnan. Valoa heijastavat hiukkaset luo tosi kauniin sellaisen kuulaan ihon tunnun, vaikka olisi kuinka väsynyt iho huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Ehdottoman lämmin suositus kuviin meikin alle ja joka säälle meikin alle. Kirkastaa, tuntuu ihanan miellyttävälle kasvolle, oikein jotenkin herättelee koko kasvot hereille. Täällä edellinen mainintani tuotteesta.

Oi suuri rakkauteni, Sensain Flawless Satin Foundation. Kerroin tästä kesällä ja nyt tilasin jo toisen purkin. Tätä on vielä jonkun verran jäljellä, mutta mulla on tätä kaks purkkia itse asiassa samaan aikaan käytössä. Pikkumeikkipussissa matkassa mukana ja yksi kotona. Nimittäin, tää on täydellinen! Paras meikkivoide, mitä oon koskaan käyttänyt. Mulla on pintakuiva iho, jonka meikkaaminen ei aina ole helppoa. Ellen ole huolehtinut juomisesta ja ihonhoidosta, meikkivoide kerääntyy herkästi nenänpieliin ja nenän päällä varsinkin talviaikaan lohkeilee kuin Twilightin vanhoilla vampyyreillä konsanaan. Mutta tämä. Levittyy kuin unelma. Oon laittanut tätä kuviin muutamalle kuvattavalle, ja tää toimii puhtaalle iholle tai suoraan edellisen meikkikerroksen päälle. Levittyy tasaisesti ja peittää epäpuhtaudet tai pikkuvirheet, mutta jättää tosi luonnollisen näköiseksi ihon. Jos Superfood-öljy on mun ihonhoitotuotteiden ykkönen, niin meikeistä tämä on ehdoton suosikki. Ei vaan ole vielä tämän voittanut mulle. Jos on pintakuiva iho, joka halkeilee herkästi kuivuessaan ja jonka päälle mikään meikkivoide ei liu’u nätisti niin, ettei liu’u samalla myös pois, niin kokeile tätä! Sand Beige on mun sävy, oon huomannut, että se itse asiassa toimii tosi hyvin vähän erisävyisillekin kasvoille, koska tää ei todellakaan tee sellaista maskeerattua lopputulosta, vaan sellaisen kauniin pehmeän lopputuloksen.

Arvaa kumpi on uusi -peli 😀

Tätä Helena Rubinstein Magic Concealeria oon käyttänyt vuosien aikana vähän on-off -suhteella, mutta se ei koskaan johtunut laadusta. Aikanaan kun lensin paljon, niin jostain syystä tämä räjähti pariin kertaan meikkipussiin lennolla ja mua aina ärsytti, joten joskus se vaan jäi. Palasin tähän taas viime vuonna ja enpä ole hetkeen vaihtamassa. Ja on selvinnyt lennoistakin. Purkki alkaa vedellä viimeisiään, joten uusi tuli tilalle jo nyt. Koska näillä silmäpusseilla mä todella todella tarviin tätä 😀 Levittyy hyvin, peittää hyvin, muttei oo sellainen tönkkö kasvoilla. Peitevärien kuninkaallinen mun silmissäni. Ja hei, mulla on silmät sillai kuopalla, että ihan sama vaikka nukkuisin, mulla on aina sellainen “juova” silmien alla, pääkallon malli tai joku. Sitä ei kokonaan häivytä mikään muu kuin Photoshop, mutta parhaiten sen täyttää tämä peiteväri. On tarpeeksi jytyä oikeesti peittämään, muttei yhtään vahavamaisen tunkkainen. Lähes päivittäisessä käytössä pieni purkki riittää puoleksi vuodeksi. Kevyesti. Tätä ei nimittäin tarvii kuin ihan pikkuisen kerralla. Sama purkki tässä postauksessa käytössä.

Jane Iredalen Longest Lash -ripsiväri on ihan mieletön löytö, josta tilasin nyt uuden kappaleen, kun edellinen alkoi vedellä viimeisiään. Jos tykkäät erottelevasta harjasta, unohda tämä pehmeä ja täyteläinen harja. Jos taas tykkäät volyymistä, paksuista ripsistä, mutta hyvästä levittyvyydestä, otapa kokeiluun. Just vähän aikaa sitten meikkasin kaveria vähän kuviin, edellisen meikin päälle ja hän just mietti, että ei voi laittaa ripsiväriä, kun on pohjalla jo, menee ihan solmuun ripset. Kokeili tätä ja totes, että tää leviää kauniisti ja kökkööntymättä edellisenkin ripsarin päälle. Jep, tää on ihana, koska tällä saa jopa alaripsiin sellaista kaunista pehmeää erottuvuutta, mutta samalla tuuheutta ja pituutta. Mä käytän tätä ripsipidennysten päälle kun huoltoväli pitkittyy ja alaripsille. Tai no, mä käytän tätä jo toisella viikolla ripsihuollosta, jos haluan vähän lisäsyvyyttä katseeseen. Tästäkin puhuin täällä.

Kuvissa kurkkii mukana koko ajan Sigman kabuki, joka ikään kuin huutaa, että hei, katso mua, katso mua, olen ihan uusi! Jep, iskemätön uusi kabuki muutti juuri meikkipussiin. Esittelin tän viime vuoden elokuussa blogissani tai no siis tämän edeltäjän kuparisessa sävyssä. Nyt tilasin uuden, kun tuosta edellisestä oli parin viime kuukauden aikana alkanut irtoilemaan noita karvoja ja se alkoi varista pikkuhiljaa. No, vuoden lähes ainoana ihomeikkisiveltimenä käytössä ollut sivellin joutikin jo roskikseen ja uutta tilalle! Ei tarvinnut miettiä kokeilenko jotain uutta, koska toi on ihan todellakin mun luottotuotteeni! Tämä kabuki ja Sensain meikkivoide on match made in heaven! Ei viivamaisia jälkiä, ei meikkivoiteen katoamista siveltimen syövereihin. Todella kaunis ja pehmeä lopputulos, en voi kuin suositella.

No sitten pari tällaista, mistä ei ole varsinaista edeltäjää tai se on jo roskiksessa. Oscar de la Rentan tuoksut on nimittäin edelleen käytössä, en todellakaan saisi mitään hajuvettä käytettyä alle vuodessa loppuun, kun niitä on useampia. Mutta kaksi edellistä Bellaa on mun ihan suosikkeja, niin oli pakko kokeilla tää uusi kultainenkin, Bella Essence. Ihana pullo ja ihana tuoksu! Juhlava tuoksu, joka on samalla tosi raikkaan sitruksinen että voimakkaan ylellinen. Mä en itse asiassa välitä patsulista yleensä lainkaan, mutta tässä se ei ole musta lainkaan hallitseva vaikka onkin pohjatuoksussa mukana. Kaunis, ylellinen, elegantti, aikuinen tuoksu. Ja pullo kuin luotu juhlakauteen.

Suosittelen testaamaan myös Bella Rosaa tai Bella Blancaa, kaikki kolme on aivan ihania!

Yksi hiustuotekin mukaan, Label.m Brunette Texturing Volume Sprayn edeltäjä on jo roskiksessa, mutta yksi tällainen on aina oltava kaapissa. Toimii kuivashampoon korvaajana ja lättätukkapäivien pelastajana. Tää on “jyty” siinä mielessä, että oikeesti nostaa tyveä ja pitää sen koholla. Ja vielä seuraavanakin päivänä tukkaa pöyhimällä tukka asettuu nätimmin. Tummatukkaisten ystävä, koska on ruskeaa väriltään, eli tummaan tyveen ihan täydellinen kuivashampoon korvaaja. Imee itseensä rasvaa, vähän niin kui kuivattaa tukan, antaen sille tekstuuria. Ei jätä yhtään “märäksi” vaan oikeasti toimii vähän kuin kuivashampoo, mutta huomattavasti enemmän antaa volyymiä tukkaan. Label M:n tuotteet on muutenkin todettu toimivaksi, on ollut paljon erilaisia hyväksi havaittuja tuotteita sarjassa, mutta tää on ikisuosikki. Hääpäivänäkin tätä meni tukkaan aika reippaasti ja se oli luottotuote jo sitä ennen, eli kyllä tätä on tässä varmaan kohta viis vuotta tullut käytettyä. Mun tukkatyyli tällä hetkellä on tää ja hiusten harjaus tai pipo. Eli tää pelastaa pipottomat päivät.

Mä oon ennenkin käyttänyt Kocostarin eri tuotteita, huulinaamiot esim. on ihan superhyviä, mutta tilasin nyt ekaa kertaa kokeiluun nää kookos-silmänympärysnaamiot ja nää on ihan loistavat! Pysyy hyvin paikallaan ja raikastaa tosi kivasti! Mulla on ollut tän lisäks noi mangot tänä vuonna kokeilussa ja voin suositella molempia. Pihdit on näppärät ja tuote valmis käyttää, eli erittäin tehokas ja helppo käyttää, kun ei tarvii kuin iskeä kasvoille vaikka kokkaamisen ajaksi 🙂 Nämä vartiksi silmänalusille alkuillasta ennen iltamenoja tai aamusta kun on ollut vähän railakkaampi yö (meillä se railakkuus on vähän erilaista kuin kymmenen vuotta sitten :D). Tulee käytettyä jotenki paljon paremmin ku monia silmänympärysvoiteita, koska on niin helpot käyttää!

Siinäpä hieman mun tänhetkisiä luottotuotteita, joista on saatava toinen purkki ennen kuin edellinen on loppu. Sain teille tuttuun tapaan alennuskoodin, eli koodilla ANNA15 saa mun seuraajat 15% alennuksen kaikista yli 59 euron tilauksista. Nyt kannattaa hyödyntää jos on tarvetta täydentää suosikkeja, nimittäin koodi on voimassa 1.11. asti 🙂

Kaikki mun tässä mainitut suosikit löytyy koostusti täältä.

Onko tässä jotain teille tuttuja tuotteita? Mitkä on teidän luottotuotteita? Sellaisia, jotka ei vaan saa loppua?