Kolmet eri Cybexit

* Vaunut saatu kokeiluun Cybexiltä

Multa on kyselty oikeesti ihan superpaljon meidän vaunuista ja lähinnä siitä, mitä olen tykännyt meidän Cybex Priameista. Oon tosi lyhyesti yleensä vastannut, että oon tykännyt 100% ja oon supertyytyväinen, koska inhoan kirjoittaa pitkiä viestejä Instagramissa ja usein myös keskustelut hukkuu sinne, kun ei pysty hakemaan vaikka avainsanoilla. Niinpä oon lupaillut arviota vaunuista, mutta nyt päätin tehdä sen vielä laajempana kun sain kokeiltavakseni Cybexin uutuutta, Gazellea ja myös matkarattaita, eli Eezy S Twistiä, joten pystyn vertaamaan myös näitä. Vaunut on mun mielestä vauvavuoden tärkeimpiä hankintoja ja itse asiassa asia, joka on elämässä per lapsi noin kolme vuotta ainakin, joten mun mielestä perusteltu ostopäätös on eeeeerittäin tärkeä tässä. Eli mielelläni näistä kerron omien kokemusten pohjalta, kun sellainen mahdollisuus on 🙂

Kirjoitin Priameista täällä. Seison sanojeni takana yli vuoden kokemuksella ja mun mielestä meillä on vaan ihan maailman parhaat vaunut. Rakastan noita vaunuja, ne toimii ku unelma. Vaunukoppa on meillä lämminvarastossa ja just sitä tsekkasin yks päivä, niin kuin uusi käytön jälkeen ja mä en ees raaski ajatella myymistä, ennen ku meidän lapsilukuvalinta on varma 😀 Nimittäin en haluaisi muita vaunuja kuin Priameita. Kauniit, käytännölliset ja toimii kuin unelma. Mulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Tai no, ainoa pikkumiinus, jonka keksin, on se, että juomatelineen paikka on vähän kummallinen aikuiselle, mutta se onkin sellainen, mikä on ajateltu istuvalle lapselle hyväksi. Niinpä meillä on joku kaikkiin vaunuihin menevä malli mulla käytössä, koska toi juomateline tulee sellaiseen kohtaan, että ainaki mulla aina tulee törmättyä se johonkin. Mutta se onkin sitten se ainoa miinus aivan täydellisissä vaunuissa. Helpot taitella kasaan, helkkarin helpot käyttää, yksikäsitoiminnot on ihan mielettömän jees ja nyt kun istuinosaa on käytetty yli puoli vuotta, pakko arvostaa erittäin paljon. Iso kuomu, täysin makaava asento pitkällekin lapselle ja yksinkertaisesti vaan ilo käyttää. Renkaat pelittää hyvin soralla, mukulakivillä ja missä tahansa, mutta vaunut liukuu hyvin eteenpäin ja kääntyy pehmeästi, jos vaikka kaupassa tms. täytyy mennä kapeammista väleistä.

Jos haluat yhdella lapselle loistavat, helppokäyttöiset ja kauniit vaunut, tutustu Priameihin. Tsekatkaa lisää tästä mun vuoden vanhasta postauksesta, jos kiinnostaa Priamien käyttö yleisesti ottaen.

Mutta sitten nämä uudet, tai ainakin meille uudet. Aloitan Gazelleista, matkarattaista sitten alempana. Olenko kokenut tuplarattaat tarpeelliseksi kun ikäeroa on 2,5v? En. Dante on tosi motorinen ja reipas lapsi, joten hän tykkää kävellä itse ja ei olla oltu kovin usein tilanteessa, että oltais tarvittutarvittu tuplia. On toki ollut tilanteita, joissa olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut tuplat, mutta mä en halunnut tuplia kun Adrian syntyi, koska kaikki vaikutti hankalan leveeltä tai hankalan pitkältä tai no vaan hankalalta. Oli helpompaa laittaa seisomalauta Priameihin ja esim. reissussa meillä on ollut matkarattaat matkassa mukana niin, että jos on pitänyt kävellä pitkään kaupungilla, ja ei olla haluttu mennä 3-vuotiaan vauhtia, niin ollaan laitettu Dante matkarattaisiin. On ollut hetkiä, kun oon ajatellut, että tuplat olis ollu kivat, mutta toisaalta käyttöikä meidän tapauksessa lyhyt. Ja siinä ajatuksessa on pakko sanoa, että Gazellet on ihan täydellinen ratkaisu.

Gazellet ei oo siis perinteiset tuplat, vaan näissä on oikeastaan todella monta käyttöversiota. Sopivat kaksosille, sillä näihin menee kaksi koppaa tai kahdet turvakaukalot kiinni, mutta näitä voi modaa tosi paljon. Kasvot tai selät vastakkain, “päällekkäin”, istuin ja koppa, istuin ja turvaistuin jne jne. Näissä on peruspakettina tuollainen setti, missä on kori ja istuin, mutta muokata voi just omaan tarpeeseen sopivaksi. Ja siis, ihan mahtavat vaunut! Nimittäin kaupassa ei tarvii koria tai kaupungilla tarvii tunkea kaikkea alakoriin ja aisalle roikkumaan, vaikka olis paljon tavaraa. Nimittäin nää on todellinen työheppa. Alakoriin mahtuu aivan jumalattoman paljon kaikkea ja tuohon koriin saa myös mahdutettua vaikka kuinka. Jos vaunuihin ottaa lisäistuimen, niin ei tarvii kuin yhdellä kädellä nostaa kori alas ja istuin sen paikalle. Kori menee tarvittaessa lysyyn, mutta siinä on vahvikkeet, jotka pitävät sen pingotettuna, eli se pysyy muodossaan. Jos siis olet kaupungilla 3-vuotiaan kanssa ja haluat siirtyä kilometrin matkan järkevässä ajassa, niin ei muuta ku toinen istuin kiinni, tyyppi kyytiin ja menoks. Ihan mahtavaa! Sit ku pääset määränpäähän, kori takaisin istuimen paikalle ja istuin tonne alakoriin ja homma jatkuu. Ollaan näitä nyt pari viikkoa kokeiltu ja kaikenlaiset puisto+ostari-reissut on olleet ihan superhelppoja! Kaikkien talvivaatteet ja vaihtokengät ja mitkä ikinä mahtuu alakoriin ku tullaan sisätiloihin ja istuimen saa käännettyä todella näppärästi tonne alakoriin. Lisäksi vastakkain istuvilla lapsilla on erinomainen etu siinä, että he näkevät toisensa, eli 3-vuotias pystyy viihdyttämään 1-vuotiasta erinomaisesti. Kun taas toistensa nassut ärsyttävät tai toinen haluaa nukkua, niin ei tarvii kovin vaivalloista hommaa tehdä, vaan istuimet saa käännettyä tosi helposti.

Vaunuja pystyy tosiaan muokkaamaan tosi paljon, ja niissä on alakorissa kuva miten kaikin päin niitä voi käyttää, mutta alakori ei mene alempaan kohtaan. Siinäpä oikeastaan rajoitus. Aisa nousee sen mukaan haluatko pitää mahdollisimman pitkänä vaunuja vai korin ja istuvan lapsen kanssa melko lailla normaalikokoisena. Alakori on silloinkin järkyttävän iso. Ja aukeaa sivuilta napeilla, joten ihan megakäytännöllinen. Säädettävät jalkatuet, täysmakuuasentoon menevät istuimet, isot kuomut, loistavat viispistevyöt, jotka saa laitettua yks puoli kerrallaan näppärästi lukkoon ja painamalla aukeaa, eikä tarvii palapeleillä mitään. Priameihin verrattuna kankaat on musta hieman tylsemmät, kun ovat karheampaa kangasta, mutta Priameissa nyt onki ihan luksus-kankaat! Karheissa on ollut kyllä se hyvä puoli, että lika lähtee harjaamalla hirveen hyvin, eli kun vaunut on ihan hiekassa ja kurassa, niin vaikka ehtis kuivaa, ei oikeestaan tarvii pestä, vaan harjaamalla lähtee. Jos haluaa lepuuttaa alastonta vauvaa suoraan istuimessa, niin sitten kannattaa kattella Priameita, muuten nämä on kyllä pätevät ku mitkä.

Nää rullaa todella hyvin. Ihmeen hyvin. Ku kundit on molemmat kyydissä, siinä on sellanen 25 kiloa elopainoa + kaikki kamat, eli helposti voi olla 35 kg ellei enemmänkin. Mies tuli juuri taannoin näiden kanssa Helsingistä junalla ja mukana oli pieni matkalaukku, hoitokassi ja ties mitä kaikkea kantamusta ja kaikki meni kyytiin ja vaunut rullas oikein mukavasti. Me ei haluta istuttaa Dantea enää määräänsä enempää vaunuissa, koska on jo “iso poika”, mutta on oikeesti ihan mahtava helpotus, että on se optio yhdenkin vanhemman kanssa liikkeellä ollessa, että lapsi voi kavuta tuohon alapaikalle itse, napauttaa turvakaaren kiinni ja levätä vähän, tarvittaessa nukkua pienet päikyt tai sitten ihan vaan on mahdollista edetä aika paljon vauhdikkaammin kuin 3-vuotiaan kanssa yleensä. Ja esim. meillä on junalta matkaa reilu kilsa, niin se on jo sellainen matka 3-vuotiaalle, että pitää mennä tosi rauhaksiin, että jaksaa, varsinkin alkuillasta. Samanlaiset pyörät (hieman isommat) ku Priameissa, ja pakko sanoa, ettei oo ollu ikävä edeltäjiä. Kysyin joskus onko Priameissa takuuta pyörille ja vastaus oli hämmentynyt. “Jaa, kaipa niissä on, mutta ei oo ollu koskaa tarvetta, ei oo koskaa menny rikki” 😀

Gazelleissa on tosi hyvä toi poljinjarru ja nämäkin saa kasaan yhdellä kädellä, mikä on tällaisen ihmistykinkuula Myttysen kanssa ihan mielettömän kiva juttu. Ja siis, nyt on pakko sanoa, että mut yllätti se, kuinka pieneen tilaan menee Gazellet! Varsinkin ottaen huomioon, että Cybexin vaunukoppakin menee littaan tarvittaessa, niin kaksostenkin menopelin saisi tosi pieneen tilaan mahtumaan.

Tässä hieman kokovertailua. Vasemalla Gazellet kahdella istuimella, keskellä Priamit yhdellä istuimella ja oikealla Eezy S Twistit. Viimeistely on laadukasta ja kaunista, ja kaikki toimii. Oon huomannut, että jos en jotain hiffaa Cybexissä heti, johtuu se yleensä siitä, että en osaa ajatella tarpeeks helposti 😀 Rakastan Priameja, mutta jos nyt meille syntyisi lapsi 2,5 vuoden ikäerolla, päätyisin todennäköisesti hankkimaan Gazellet. Mekanismi on molemmissa mun mielestä hirveän helppo ja kiva käyttää ja esim. pyörien napsauttaminen irti rungosta on tosi helppoa. Ja kun reissaa kaiken maailman kuvaustarvikkeiden, nelihenkisen perheen tarvikkeiden ja kaiken mahdollisen kanssa, on pieneen tilaan meneminen kyllä iso plussa. Tai hissittömässä kerrostalossa kun ollaan mummolassa näitä kannettu ylös, niin on kyllä kätevät.

Vastaan mielelläni kysymyksiin sen verran kuin osaan, eli kysykää ihmeessä 🙂

Sitten nää matkarattaat, eli Eezy S Twist 2. Mä oon aina vannonut meidän 3 vuoden takaisten Yoyojen nimeen, mutta nyt on pakko sanoa, että löytyi voittaja niille. Oon tykännyt Yoyojen pikkuruisuudesta taiteltuna, mutta niissä on aina ollut muutama miinus. Ne on kuitenkin olleet niin ylivoimaiset, että olen suositellut niitä kaikille. Nyt suosittelen Eezyjä. Ja ennen kuin kukaan jupisee yhtään mitään, niin minä en saa tästä postauksesta euron jeniä, joten mulla ei todellakaan olisi mitään syytä “kääntää takkia”, ellei olisi paljon parempi tarjolla.

Matkarattaat on musta vielä melkeen vaunujakin tärkeempi hankinta, koska markkinoilla on ensinnäkin tuhat ja yks huonoa vaihtoehtoa (meillä oli varastossa yksi kpl esineitä formerly known as 250 € rahaa, jotka oli hutiostos kehuista huolimatta, muttei mennä siihen) ja koska näitä tulee käytettyä 1-3v ihan todella todella paljon. Tai no ainakin meidän kaltaisessa perheessä. Lentokentillä sana Yoyo saa aikaiseksi melko lailla sen, että kaikissa lentoyhtiöissä tiedetään niiden mahtuminen ylähyllylle. Samaan kykenee Cybexit, mutta Cybexiltä vielä muistuttivat, että kannattaa aina reissatessa varmistaa lentoyhtiöltä mitat, kun ne vaihtelevat. Tässä kuitenkin kahdet matkarattaat rinnakkain, eli Eezy S Twist 2 ja Yoyot. (Nyt tähän väliin totean, että mun kokemus Yoyoista on juuri näistä 3 vuoden takaisista, joten en osaa sanoa, onko näissä tapahtunut kehitystä.)

Kokoerovertailu on sinänsä epäreilu, koska a) jätin jalkatuen sojottamaan ja b) Yoyoissa ei ole edes kankaita, kun olivat pesussa ennen myyntiä, eli ovat ihan hippasen isommat oikeasti kuin tässä. Ei tosin merkittävästi. Mut jep, myyntiä, koska meille jää nää Eezyt käyttöön. Olen jo nyt parin viikon ajan tarttunut näihin ennemmin kuin Yoyoihin, ja ne vastasivat juuri niihin pieniin murahteluihin, jotka mulla oli Yoyoista.

Nää on isommat taiteltuna, eli miksi? No, koska kokoero on melko marginaalinen ja nää edelleenkin saa sinne koneeseen mukaan asti ei niin, että tässä nähtävästi enää lennettäs minnekään hetkeen 😀 Mutta niin. Muissa asioissa tykkään enemmän.

Nyt en ole ihan varma, mikä on Yoyojen just tän hetken tilanne, mutta meidän mallissa ei ole jalkatukea eikä turvakaarta. Ne on ostettavissa erikseen, mutta ei noi Yoyojen varaosat nyt ihan parin euron juttuja ole, joten ne on jäänyt hankkimatta. Turvakaari on oikeesti yllättävän kiva olla, jalkatuki vieläkin olennaisempi. Yoyot kun ei mene täysin vaakaan ja pitkä lapsi 2-vuotiaana roikuttaa jalkojaan aika ikävän näköisesti nukkuessaan. Itse asiassa jo 1-vuotias on vähän jotenkin ison näköinen jos Yoyoissa nukkuu. Eezyssä tulee mukana käytännössä samanlainen istuin kuin Gazelleissa, pienin eroavaisuuksin, mutta siinä on siis vakiona turvakaari ja jalkatuki. Jalkatuen saa useampaan eri asentoon, ja makuullaan nää menee täysin vaakaan mahduttaen sinne nukkuvan lapsen kokonaan ihan leikkien.

Tästä päästäänkin yhteen olennaiseen asiaan. On huomattavasti kivempaa operoida Eezyjä Cybexille tutulla vivulla kuin Yoyoja sillä kiristysnauha-hommelilla, kun lasket nukkuvaa dynamiittipöt… lasta. Sulava, helppo ja nopea. Iso kuomu pitää sen nukkuvan tai nukahtavan muksun siellä ilman mitään ylimääräsiä häiriötekijöitä,koska tässä on toi Cybexille tuttu vetskarikuomu, joka aukeaa isoksi.

Murheenkryynejä Yoyoissa on myös a) kiinnitys ja b) avaus. Ellet tiedä mitä teet Yoyojen kanssa, se ei ole hirveän sulavaa toimintaa ja vaatii aina kaksi kättä löytää se nappi siellä jossain pohjassa ja heilauttaa sulavalla liikkeellä Yoyot auki niin, että pyörät ei mee solmuun. Päivitän tän nälkävuotta pidemmän postauksen jälkeen mun IG videon siitä kuinka Eezyjä operoidaan yhdellä kädellä ja miten helppo ne on avata ja sulkea yhdellä kädellä. Mun äiti on aina manannut Yoyojen avaamismekanismia, kun ei käytä päivittäin niitä ja aina menee solmuun sen kanssa. Enemmän se kyllä manaa niitä vöitä ja se on se mullekin ollut myös aina miinus. Ihme palapeli, mikä pitää saada kasaan ensin ja sitten työntää oikeaan paikkaan. Rimpuileva 1,5v kyydissä se saa hien nousemaan otsalle. Eezyissä on samanlainen lukko kuin Gazelleissa. Ensin yksi vyö naks lukon sisälle ja sitten toinen. On oikeesti suuri ero, koska välillä tuntuu, että jollei oo ite käyttäny Yoyoja hetkeen, arpoo siinä iteki hetken, että mitenkäs päin tää menee. Tääki on toki voinut muuttua.

Eezyissä on matkarattaiks melko iso tavarakori alhaalla, takatasku on hyvänkokoinen myös, pyörät on hieman kauempana toisistaan, mikä musta vakauttaa tuota aika paljon silleen, että rattaat ei kaadu yhtä herkästi, jos on hoitokassi roikkumassa aisasta ja yksi tykinkuula nousee luvatta kyydistä. Noihin saa myös näppärästi laukun noihin pyöreisiin sivukoukkuihin tossa rungossa kiinni.

All in alla, oon vuoteen 2020 asti tykännyt ihan tosi paljon Yoyoista ja tilasin siis ehkä 5kk sitten niihin ton nahkasuojankin ajatuksella, että niillä mennään vielä pitkään. Nyt kun kokeilin Eezyjä, niin eipä tee mieli vaihtaa takaisin. Nimittäin säästin parhaan viimeiseksi. Meidän Yoyojen suurin miinus kun oli se, että lasta ei saa kasvot työntäjään päin. Lapsi istuu aina kasvot menosuuntaan päin. Eezy S Twist 2 kääntyvät myös selkä menosuuntaan päin (havainnollistava kuva ois toki ollut hyvä :D), ja ne tekee sen itse asiassa ihan poikkekusellisen näppärästi. Nimittäin tuota istuinta ei tarvii irrottaa, nostaa tai tehdä yhtään mitään. Nostat vaan lapsen istuvaan asentoon (tai tyhjän istuimen), nostat jalkatuen yläasentoon ja pyörität. Tuo pyörii 360 astetta. Tästäkin havainnollistava video Instagramissa, oli nimittäin vähän häkeltynyt olo kun tässä on 3 vuotta nostellut aina vaunujen istuinta syliin ja laittanut toisinpäin. Tämä pyörii ympyrää. Kattokaa se video 🙂 Taittuu tosi kivasti ja pyörii supersulavasti. Ja hirveen kivat työntää, kun menevät tosi näppärästi eteenpäin pienilläkin pyörillä. Tästä on myös versio järeämmillä pyörillä. Ja huom. Eezyjen pyörissä on jousitus kuten Cybexille on ominaista, joten nää on kyllä todella miellyttävät työntää.

Pieni ero, joka voi olla merkitsevä tai täysin tarpeeton, mutta sanon silti. Eezyt seisovat tukevasti kasattuna omillaan pystyssä, toisin kuin esim. Yoyot. Joissain tilanteessa kätevä ominaisuus, mutta ei merkitystä monille. Ainoa asia, missä mielestäni “häviävät” Yoyoille, on kankaan pehmeys, näissäkin kun on tuo hieman karheampi kangas. Mun mielestä materiaalin pehmeys on mielenkiintoinen asia lähinnä kopassa, koska ei tämä karheakaan materiaali ole mitenkään epämiellyttävän tuntuinen tai sellainen, ettei lasta voisi pitää kyydissä kesähelteillä puolinakuna.

     

Tässä muuten vielä vertailtuna auki Priamit ja Eezyt. On oikeasti hyvänkokoiset matkarattaat, jotka menee kuitenkin tosi näppärään tilaan. Ehdottomasti iso suositus.

Hinnoista sen verran, että ne kannattaa tsekata jälleenmyyjiltä. Mun luottokauppa on aina Wauva Tampereen Ratinassa, ja siellä Gazellet yhdellä istuimella ja korilla on 670 € – 720 € (vaihtoehtoja väreissä jne.) ja vaunuosan kanssa 900-950 €. Sisaristuin on 230 € – 250 €. Meidän kombo olis siis 900 €.

Eezy S Twist 2 on vuorostaan 380 €, ja en nyt valitettavasti osaa sanoa onko samannimisissä +merkillä varustetuissa rattaissa muuta eroa kuin renkaiden koko.

Olenko ollut tyytyväinen valintoihimme jo ennen? Kyllä. Priamit on edelleenkin mun lemppareimmat vaunut. Yoyot on palvelleet erittäin hyvin. Eezyt nyt vaan on niin monin keinoin paremmat, että nyt suosittelen kyllä ennemmin niitä. Mitä taas tulee yhdistelmävaunuihin, niin Priamit tai Gazellet, on jokaisen omasta tilanteesta kiinni. Jos ikäeroa on alle 3-v tai tuntuu, ettei vaunuissa oo koskaan riittävästi säilytystilaa, niin kannattaa tutustua Gazelleihin.

Kysykää, yritän vastata oman tietoni mukaan tai voin välittää kysymykset Cybexille. Musta on ollut mahtavaa huomata miten paljon enemmän Priameita on näkynyt katukuvassa ja on ollut hauska huomata miten monella mun seuraajalla on Priamit. Jos ootte mun vaikutuksesta ne päätyneet hankkimaan, olisi kiva kuulla, mitä olette tykänneet niistä 🙂

Valmiina välikauteen

                      

Säätiedotukset sahaa edestakaisin, kylmä tuuli puhaltaa, aurinko paistaa, sataa ei sada, lunta sataa, on +10. Mitä ihmettä tonne pitäisi pukea päälle muksuille? Välikausivaatteet herättää varmaan kaikissa vanhemmissa aina paljon kysymyksiä ja mä tiedän, että ainakin itelleni ne on aina olleet hankalin valita. Me ollaan päädytty ratkaisuun, että meillä on ns. tekniset vaatteet, siisti välikausivaatteet (joissa saa kuitenkin myös leikkiä tarvittaessa) ja sadevaatteet. Ja päikyssä omat, sillä meidän päikyssä saa pitää vaatteita säilössä ja ei haluta raahata eestaas kuravaatteita. Välikautena tärkeintä on se, että vaate hengittää, eikä siinä näin ollen tule kuuma, mutta on myös suojaava, eli kestää veden ja tuulen, ilman, että tulee kylmä. Kun sää vaihtelee päivittäin ja saman päivän aikana, pitää pystyä luottamaan, että se sama ulkovaate ajaa asiansa auringon paistaessa ja mennessä pilveen ja sateen yllättäessä.

Meidän luottomerkki teknisiin, toiminnallisiin vaatteisiin on ollut alusta asti Reima. Kotimainen, erittäin laadukas ja Dantelle hurjan hyvin sopinut. Tekniset vaatteet oikeesti ajaa asiansa just eikä melkein ja lisäks vaatteet ja kerngät on tyylikkäitä. Dantella on jonkun verran kesäkenkiä, mutta lokakuusta huhtikuuhun me kuljetaan melkein poikkeuksetta Reimoissa. Ja teknisissä välikausivaatteissa ei ole Reiman voittanutta. Oon ostanut osan Danten vaatteista käytettynä, osan uutena ja osa ollaan saatu Reimalta. Kaikki kestäneet käyttöä erinomaisesti. Löysin esimerkiksi kirpparilta Reimatecin talvihaalarin, joka on ollut päikkyhaalari, eikä ole valituksen sanaa.

Nyt saimme valita Reiman mallistosta Dantelle ja Mytylle välikausivaatteet, ja paketti saapui vähän aikaa sitten. Ai että mikä nautinto on sovitella ja hypistellä laadukkaita ja toimivia vaatteita ja kenkiä! Ja kun nää on kotimaisen yrityksen tuotteita, joissa jokaisessa roikkuu “Design from Finland” -merkki, niin on ilo käyttää näitä. Reima on maailman johtava toiminnallisten lastenvaatteiden merkki ja yksi niitä merkkejä, joista saa suomalaisena todellakin olla ylpeä. Hyvä esimerkki siitä, että toiminnallinen ja kestävä voi olla tyylikästä ja että lapsillekin on olemassa vaatteita, jotka ovat samaan aikaan erittäin kestäviä, säänmukaisia ja toiminnallisia, mutta samalla katseenkestäviä.

Aloitetaan kengistä, sillä siitä tää koko homma itse asiassa lähti liikkeelle. Meillä on nimittäin Dantella ollut välikausikenkiä (talvikenkinäkin, kun ei ole ollut pakkasta kovin paljoa) Patterit ja Wetterit. Pattereissa on tarrat, Wettereissä nauhat, mutta helposti jalkaan menevä versio, sillä nauhat on kuminauhaa, eli jalat solahtaa sisään iisisti. Ja silti kengät pysyy hyvin jalassa. Me ollaan nyt opeteltu pukemaan kengät oikeisiin jalkoihin ja laittamaan kengät itse. Pattereiden tarrat on tähän tosi sopivat. Molemmat kengät on ihan superhyvät! Nilkat on tuettuna, kenkä on kuitenkin kevyt, mutta märältä ja kylmältä suojaava. Kaikenlaisissa leikeissä toimii hyvin, likaiseksi mennessään helppo putsata ja erityisesti Patterit on musta ihan supertyylikkäät! Makuasioita, itse tykkään Pattereista pikkusen enemmän kuin Wettereistä, mieheni taas valitsee Wetterit ennen Pattereita. Syksyllä itse asiassa ostettiinkin molemmat, sillä toiset oli päikyssä ja toiset kotona. Nyt otettiin jo seuraava koko ja tällä kertaa mustana, edelliset oli siniset ja edellisvuonna oli mustat. Ootte varmaan huomannu mun IG-materiaaleista, että Dantella on melkein aina pihaleikeissä nää jalassa. Jos pitäisi valita vain yhdet kengät, niin Patterit ottaisin lapselle välikausikengiksi ihan milloin vaan. Patter  ja Wetter Washit ovat vieläpä konekestävät ja tulevat pyykkikoneesta melko lailla uudenveroisen näköisenä. Iso plussa mutaleikkien jälkeen, tosin useimmiten pesen kengät ihan käsin suihkun alla. Helposti lähtee lika pinnasta.

Vaatepuoli on kanssa monille ongelma. Haalari vai kaksiosainen puku? Tekninen vai ei? Kuinka tekninen?

Meillä on seisomaan nousun jälkeen ja kävelemään lähdön jälkeen ollut sekä haalari, että takki ja housut. Molemmissa omat puolensa. Haalari on siitä kätevä, että siinä ei pääse koskaan käymään niin, että alaosa ja yläosa jotenki liukuu eri suuntiin ja jää ihoa näkyviin tai pääsee kylmää välistä. Toisaalta kaksiosainen on helpompi kun pitää käydä vaikka vessassa, niin ei tarvii ottaa niin paljoa vaatteita pois. Molemmilla varmasti omat kannattajakuntansa. Mun mielestä haalari on ihan paras leikkeihin, joissa kiipeillään ja myllätään, mutta tykkään myös tosi paljon meidän takeista ja niihin kaveriks hyvät välikausihousut ja avot.

Meillä on ollut nyt Dantella harmaa Reiman Reitti-haalari, josta oon saanut oikeasti kymmeniä kyselyjä Instagramissa. Ostin sen viime vuonna ja se oli paras hankinta ikinä kun sen satuin alesta bongaamaan. Harmaa on ollut täydellinen väri, missä ei näy yhtään kulumaa, sen saa kivasti asustettua millä tahansa pipolla ja huivilla ja haalari on teknisen lisäksi tyylikäs. Ei siis ollut kysymystäkään siitä, minkä halusin seuraavassa koossa, nimittäin Flygar-haalari. on aivan mielettömän hyvä! Kaunis harmaa, vielä tyylikkäämpi leikkaus kuin tuossa edellisessä ja kaikki viimeisen päälle. Korkeat kaulukset irroitettavassa hupussa tuulensuojana. Huppu helppo nepparein irrottaa ja laittaa takaisin. Vetoketjulliset taskut pikkutyypin aarteille, kunnon heijastimet kauttaaltaan, hihoissa ja selässä. Kumilenkit jaloissa ja kunnon tiukat resorit. Vahva kangas, tuulempitävä, likaahylkivä ja vedenkestävä ja tässä on kauttaaltan teipatut saumat. Pepussa ja lahkeissa on vahvikkeet. Tykkään tässä siitä, että tää on tosi huomaamaton, esim. harmaat heijastimet eivät juuri erotu tästä muuta kuin valon osuessa.

Flygarin alle menee erinomaisesti Vuoro-välikerros-haalari. Tässä on sellainen erikoinen materiaali, joka on tosi sileä päältä, siis sellainen ei-pörröinen, vaan sileä ja sisältä tää on mukavan pehmoinen. Dante tykkää tästä hurjasti, on kuulemma autokorjaajan haalari 😀 Tänään taa etittiin “mekaaaaaanikon haalaria”, koska se on mieluisin vaate tällä hetkellä. Haluis melkeen nukkuakin siinä 😀 On varsinaisesti itse asiassa välikerrastohaalari, mutta mun mielestä toimii myös sellaisenaan sitten lämpimämmillä keleillä, koska pinta ei ole sellainen pörheä.

Dante on nyt 98 cm pitkä (kotimittauksen mukaan) ja nää molemmat on meillä 98 cm. Molemmat menee takuuvarmasti vielä syksyllä ja todennäköisesti vielä ensi keväälläkin, nimittäin Reima on mun kokemuksen mukaan hieman reilumpaa mitoitusta, vaatteissa on hyvin kasvunvaraa.

Tuon harmaan haalarin lisäksi mun ehdoton suosikki on nää välikausihousut! Välikausihousuja on tosi vaikeeta löytää oikeessa koossa ja hyvällä istuvuudella, oikeesti. Meillä on pitkäjalkainen kapea lapsi, joten kaikki välikausihousut tuntuu olevan hirveän leveitä ja epämukavan näköisiä käytössä. Lento-housut on ihan täydelliset! Otettiin nää tummansinisenä lapsen mieliksi ja nää on täydelliset! Jalat on tarpeeksi kapeat, voi kiristää vyötärönauhalla, mutta istuu jo näin tosi hyvin ja vahvistetut polvet ja pylly sopii näihin lähes huomaamattomasti. Hengittävä kangas, täysin veden- ja tuulenkestävät. Näissä on myös vetoketjulliset taskut ja lahkeiden kiristys toimii niin hienosti, etten meinannut ensin keksiä. Kiristysnauha on jemmattu kankaanpalan sisälle lahkeiden sisäosaan ja ei sieltä siis roiku häiritsemässä tai hajoamassa askelten alle.

Näiden kaveriksi tuli Huukois-bomber, joka on tosi tyylikäs, mutta samalla kuitenkin tekninen; veden- ja tuulenpitävästä, likaahylkivästä, mutta hengittävästä materiaalista. Resorit on käytännölliset ja tyylikkäät. Sellainen takki, jossa uskaltaa leikkiä leikkipuistossa, mutta kehtaa mennä vaikka kyläänkin.

Housuista meillä on koko 98, takista 104, sillä se on takin pienin koko. Housut on koosta 92 ylöspäin. 104-kokoinen takki on Dantelle jo nyt tosi hyvä, eli en sanoisi sen olevan mitenkään liian reilu. Mennee pari vuotta käytössä siis.

Asusteina Dantella on näissä kuvissa Lahti-pipo (tuo harmaa) ja Tokko (tuo ihana värikäs!) ja nää on tosi hyvät! Molemmat istuu päähän hyvin ja pysyy päässä leikin tiimellyksessä. Molemmat tosi kivannäköisiä ja sopii hyvin näihin asuihin!

Lisäksi pakko vielä hehkuttaa noita siistejä beigejä housuja bomber-takin kaverina. Nää on ihan mielettömän tuntuiset! Puuvilla-modaali -sekoitus on ihan superpehmeä ja sellainen, että itsekin haluaisin tämäntuntuiset housut. Nää Danten on kokoa 104 ja menevät varmasti vielä vuoden-pari. On ihan täydelliset, sillä mä käytän tosi usein Dantella tällaisia chinomaisia ruskeita housuja ihan juhlissakin, ja nää on sellaista kangasta, joka ei hevillä rypisty. Ja jos menee suklaakakkua reisille, niin lähtee helpommin tuolta pinnalta. Nää tuntuu myös käteen sellaisilta, että näissä ei pääse hiki tulemaan kovemmassakaan leikissä sitten kesällä! Ihanat ja niin kivannäköiset yhdessä ton bomberin kanssa. Eikä haittaa vaikka tulee vähän likaa leikkiessä, lähtee helposti pesussa. Reiman vaatteet on tarkoitettu lapselle ominaiseen, leikkivään, käyttöön.

No entäs sitten Mytty?

Mulla oli heti ensimmäisenä ostolistalla tälle tyypille ensiaskel-kengät  kun näin nää Startti-kengät kaupassa. Nää on ihanan pehmeää nahkaa ja tosi kevyet. Juuri ensikengiksi suunnitellut ja hyvä kengät, mutta sellaiset, mitkä on samalla tyylikkäät ja söpöt. Meillä haetaan jo ajoittain seisomaan nousua ja siks uskon, että kevään / kesän aikana täällä otetaan ensiaskeleita, jolloin hyvät istuvat kengät on tosi tärkeet. Nää on vieläpä ihan supersuloiset, sellaiset, joita pitää mielellään! Meille tuli nyt ensikenkiin koko 20.

(Ei huolta, Mytty ulkoilee tumpuissa, sai vaan kuvia varten hetkeksi lelun, kun ei muuten malta pysyä aloillaan 🙂 

Danten vauva-ajalta on tallessa muutama tuollainen välikerroshaalari, joista ollaan tykätty ihan hurjasti! Dante ja Mytty on vaan syksy/kevät-vauvoja, eli vähän eri kokoja on ollut käytössä ja pari ihan alkuvaiheen haalaria on mennyt jo eteenpäin siskonpojalleni. Reiman Lauha on ollut molemmilla meidän pohilla suosikki välikerroshaalariksi, mutta tämä uusi Harmois on vieläkin kivempi, sillä tässä on huppu! Pehmeä, lämmin ja tyylikäs. Välikerroshaalariksi ihan liian tyylikäs, pidän tätä varmaan koko kevään ihan vaan haalarina päällä, koska on niin kaunis!

Alle meneekin sitten tarvittaessa tämä ihana muumikuosinen pyjama. Joo, tää on pyjama, mutta villasekoitetta, joten menee tosi näppärästi välikerrastoksi täydellisesti. Ja kevään unille pihalle ihan paras. Nää on jotenkin niin käteviä vauvalla, ku vetskari on alas asti, on tosi ohut, mutta lämmin ja kaikki suunnitellussa mietitty käytännöllisyys ja mukavuus edellä.

Adrianilla on nää koossa 68/74, koska nää on musta aika reiluja ja meillä menee varmasti vielä syksylläkin! 🙂 Asusteina on merinovillan ja tencelin yhdistelmästä oleva kypäräpipo, joita meillä on ollut Dantella syntymästä asti tähän päivään. Käyttää kypärän alla tälläkin hetkellä. Ihanan pehmeä, ohut ja lämmin ja pitää huolen, että ei tule kylmä, vaikka pipo vähän valahtais. Sillon ku pipon tuplaus on liikaa, lasken kypärähatun alas takaraivolta ja se toimii kaulurina. Ja Mytyllä samaan tyyliin Danten kanssa myös ihana harmaa Lahti-pipo 🙂

Siinä siis meidän poikien välikausivarustus vuodelle 2020. Löytyikö jo jotain tuttuja tai ostoslistalle päätyviä?

Katoavat viikot

Kiitos kaikille paljon ihanista viesteistä ja kommenteista tuohon edelliseen postaukseen ja Instagramin kuvaan. ♥ Ei tää mun pahoinvointi ja väsymys hellittänytkään vielä ihan niin paljon kuin toivoin. Just äsken oli maanantai ja nyt on ykskaks torstai-ilta, enkä välissä ole ehtinyt blogiin tai Instagramiin. Nukahdan yleensä jo 20.30, eli ennen Dantea ja työpäivän jälkeen oon yleensä ihan rikkipoikkiväsynyt enkä edes jaksa avata konettani. Muistan toki edellisestä raskaudesta, että tämä on onneksi vain ohimenevä vaihe, ja kohta ollaan voiton puolella.

Mutta niin… Jeee, vauva! Mutta miksi nyt? On kiva päivätyö, on vihdoin melko normalisoitunut arki, jossa Dante pärjää jo hyvin kerhon hoidossa tai lastenhoitajan kanssa. Miksi nyt toinen vauva? Monestakin syystä, jos ihan rehellisiä ollaan. Mä oon vahvasti sitä mieltä, että lapsia ei tehdä, vaan lapsia saadaan, jos saadaan. Olen tätä mieltä nytkin, vaikka tämäkin raskaus alkoi hyvin helposti, samoin kuin edellinen, ensimmäisestä yrityksestä. Siitä huolimatta, että edellinen lapsihaave toteutui hyvin helposti, tässäkään en varsinaisesti osannut kalenteri kädessä istua ja suunnitella, että hei, lokakuu 2019 olis kiva. Sen verran nöyräksi on vetänyt monien kokemukset keskenmenoista ja pitkittyneistä yrityksistä, etten ole ikinä ajatellut lasten saamista kovin varmaksi.

Nyt kuitenkin kun mietimme monia asioita elämässämme, aika tuntuikin hyvin sopivalta. Ennen Australian reissuamme en halunnut tulla raskaaksi, sillä en olisi halunnut ottaa sitä riskiä, että tuo reissu menisi voiden pahoin ja väsyneenä. Sen jälkeen vauva olikin sitten tervetullut. Meillä on tässä lähivuosien suunnitelmissa ja haaveissa monenmoista ajatusta, ja tuntui kaikista parhaalta idealta ensin hieman kasvattaa perheen lapsilukua ja sitten tehdä potentiaalisesti isompiakin ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Kun lähdimme perhettä alunperin perustamaan, oli meille selvää, että toiveissa on vähintään kaksi lasta, sillä sisarukset on maailman paras asia ja sellaiset haluamme myös lapsillemme antaa.

Mulla on kahdeksan vuoden ikäero vanhempaan pikkusiskooni, mutta siitä huolimatta olemme aina olleet tosi läheisiä. Nuorempaan on kymmenen vuoden ikäero, eikä sekään ole pitkään aikaan tuntunut kovin kummoiselta ikäerolta. Tästäkin huolimatta halusin aina lyhyen ikäeron lapsilleni, 2-3 vuotta oli mielestäni aina aika optimaalinen ikäero. Siskoillani on hieman vajaa 2 vuotta ikäeroa, joten ehkä se ajatus on tullut sitten siitä. Jollakin tapaa oli mahtava ajatella, että lapset saisivat kasvaa yhdessä, melko samaa ikävaihettakin useimmiten. Niinpä kun Danten 2-vuotissynttärit alkoivat imestymään pikkuhiljaa näköpiiriin, alkoi tuntumaan ajatus toisesta lapsesta enemmän ja enemmän ajankohtaiselta.

Toisaalta musta on mahtavaa saada tuo vauva- ja taaperoarki käsiteltyä peräjälkeen, jotta sitten lasten kasvaessa voi itsekin elää vähän eri lailla kuin nyt. Ajatus siitä, että lasten välillä olisi esimerkiksi viisi vuotta, oli mulle ehkä jotenkin kaikista vähiten mieleen, sillä pelkäsin usein myös sitä, että kun on yhden opettanut pois vaipoista, tutista ja hieman itsenäisemmäksi, en enää jaksaisi tehdä sitä uudelleen toisen kohdalla. Nyt mennään vielä vähän samalla univelalla (jota ei onneksi ole kovin paljoa, kiitos erinomaisesti aina nukkuneen esikoisen 😀) ja samoilla valoilla tää homma uudelleen, vaikka toki tutista luovuttiin kaksi viikkoa sitten ja vaippojakin menee paljon vähemmän 3 kk tehokkaan pottailun seurauksena. Näin 30-vuotiaana sitä myös miettii omaa ikää ja jaksamista ja sitä, että pieni ikäero ensimmäisen kahden lapsen välillä tarkoittaa myös sitä, että on vielä mahdollisuus sille, että lapsia tulisikin lisää. Asiaan vaikuttaa nimittäin omatkin opiskelu- ja ura-ajatukset. Näin kun toinen lapsemme syntyy minun ollessa 31-vuotias, on mulla aikaa vielä opiskella ja rakentaa mielekästä työelämää itselleni, kun sitten jo aivan viimeistään 34-vuotiaana lapset on todennäköisesti molemmat jo päivähoidossa. Ja näiden omien haaveiden lisäksi mulla painaa mittarissa myös paljon se, kuinka paljon helpompaa raskaus ja synnytys ja toipuminen on nuorempana ja miten koko ajan nousee riskit iän mukana. Toki vielä 40-vuotiaanakin saa terveitä lapsia, en sitä yhtään kiistä. Paljon on blogeissa pohdittu viime aikoina ikää ja lapsihaaveita ja sopivan parisuhteen puuttumista ja hedelmällisyyttä. Jotenkin näin nt-ultrassa juuri käyneenä tulee myös mieleen se, kuinka paljon tietyt raskauden riskit nousee iän mukana. En halunnut lapsia heti parikymppisyyteni alkutaipaleella, mutta näin kolmenkympin tällä puolen sitoutuneessa parisuhteessa on musta aina parempi, mitä nuorempi on. Se todennäköisesti myös antaa enemmän vuosia niiden lasten ja toivottavasti sitten joskus niiden lastenlasten kanssa sitten pitkällä tähtäimellä. Ja mahdollistaa vielä lapsiluvun kasvattamista, jos siltä tuntuu, vielä kolmekymppisenä.

Päivätyön aloittamalla sain tässä välissä hieman nollattua tätä vauva-arkea, ja vaikka mulla onkin tosi kiva työ, niin en voi sanoa, että olisin jotenkin musertunut, että “taas pitää jäädä kotiin”. Koska olen saanut paljon apua isovanhemmilta ja tukea mieheltä ja olen saanut pyörittää omaa yritystoimintaa ja tehdä töitä tässä viime aikoina, olen jotenkin taas energisoitunut ja kotiin jääminen kahden lapsen kanssa ei pelota eikä hirvitä. Työelämä ei mihinkään tuosta katoa, vaikka jäisin taas lapsikuplaan parin vuoden ajaksi. Reissujakin tuli tehtyä tässä hieman sillä silmällä, että kohta ei ihan samalla tavalla taas lähdetä reissuun rokottamattoman pikkuvauvan kanssa. Vielä on tässä hieman reissailua pohdittu ja suunniteltu keväälle (jee babymoon jee!), mutta kesän tulen rauhoittamaan ihan vaan raskaudesta nauttimiselle (ehh, jos nyt vaikka tällä kertaa tuo loppupuolisko olisi nauttimista, kun alku oli mitä oli :D) ja Danten kanssa kaksistaan oleskelulle. Viimeksi lopetin päivätyön heti raskauden alkuvaiheessa taatakseni itselleni mahdollisimman stressittömän odotusajan, jolla pystyin valmistautumaan raskauteen. En ole sekuntiakaan katunut, se oli paras mahdollinen ratkaisu silloin. Nytkin lopetan osan töistäni raskauden puolenvälin tienoilla, sillä haluan antaa mahdollisimman paljon aikaa Dantelle ennen syksyllä alkavaa päivähoitoa ja vauvan tuloa, ja haluan ihan vaan nauttia kesästä rakkaan esikoisen kanssa. Haluan levätä ja olla mahdollisimman energinen toisen lapsen tullessa, sillä olisi pelkästään typerää vetää itsensä piippuun jo ennen tuota ihan uudenlaista arkiruljanssia, varsinkin kun se ei meidän tapauksessa ole mitenkään välttämätöntä.

Blogiin halusin kertoa tästä heti ekan kolmanneksen päätyttyä, koska rehellisesti sanottuna omat ajatukset ovat olleet hyvin pitkälti vain tässä viime viikot. Mielessä on pyörinyt kaikki toisen lapsen mukanaan tuomat pohdinnat, Dante, vauva ja työt, joten ei ihan hirveästi ole ollut mistä repiä kirjoitusaiheita. Nyt voikin sitten ihan eri tavalla olla taas avoin blogissa, kun voi avoimesti tuskailla vaatteiden sopimattomuutta ja kaikkia ihmeellisiä ajatuksia, mitä tässä tilanteessa tulee.

Ja tosiaan, kuten tuossa ohimennen mainitsin, Dante menee näillä näkymin syksyllä päivähoitoon, osa-aikaisena 20 tunniksi viikossa mitä todennäköisimmin. Olimme juuri eilen tutustumassa yhteen ihanan oloiseen perhepäivähoitajaan ja kolmeen eri päiväkotiinkin on hakemus vireillä. Jos näistä joku paikka tuntuu miellyttävältä, niin sitten otamme sen syksyksi vastaan. Olemme jo kuukausia pohtineet tuota hoitoajankohtaa Dantelle ja totesimme, että ensi syksy on sopiva aika. Optimaalisesti päivähoito alkaa hieman ennen vauvan syntymää, jotta hän ehtisi siihen tottua ennen vauvan tuloa. Muuten pitäisin mielelläni Danten kotona, mutta luulen, että vauva-arki jatkuvine köllimisineen, imetyksineen ja rintapumppuineen olisi aktiiviselle taaperolle äärimmäisen pitkästyttävää, joten luulen hänen viihtyvän hoidossa samanikäisten kanssa kaikista parhaiten sitten syksyllä. Kolme päivää hoidossa, neljä kotona. Saa olla sekä vauva-arjessa läsnä, että välillä myös elää sitä omaa aktiivista taaperoarkea täysillä. Ja kyllä sitä alkaa huomaamaan, että omat taidot lapsen kanssa alkaa olla koetuksella, sillä en minä osaa varhaiskasvattajan kaltaisesti antaa virikkeitä ja opetusta 2-vuotiaalle. Dante menee sitten hoitoon 2,5-vuotiaana, jolloin hän varmasti kaipaa jo sellaista varhaiskasvatusta, mitä mä en sieltä vauva-arjen keskeltä pysty samalla tapaa antamaan. Omankin jaksamisen kannalta varmaan ihan hyvä juttu, varsinkin jos toinen lapsi ei ole samanlainen yksisarvinen nukkumisen suhteen kuin ensimmäinen 🙂

Paljon kaikenlaista siis on muuttumassa ja tapahtumassa koko ajan. Samalla kun toisen lapsen odotus on ihan ehdottoman onnellinen ja iloinen juttu, hieman toki pelottaa ja huolestuttaakin se, miten se vaikuttaa arkeen ja miten oma jaksaminen riittää ja miten rakkautta riittää kahdelle lapselle, kun tämä ensimmäinen on niin käsittämättömän rakas, että välillä miettii osaako rakastaa ketään samalla tavalla. Ja toki sitten taas uuteen tilanteeseen sopeutuminen, uudelleen. Nyt kun Dante on ihan just 2-vuotias, on ollut superhelppoa ja ihanaa kun hän on voinut yökyläillä mummolassa välillä ja on pärjännyt muutenkin hienosti työpäiviä tai kokonaisia päiviä ilman mua. On ollut todella vapauttavaa tietää, että välillä voi ottaa ihan vaan omaa aikaa tai mennä rauhassa töihin, eikä olla koko ajan 24/7 yhdessä, vaikka se yhdessäolo kuinka ihanaa onkin. Nyt se muuttuu taas kun vauva tulee tarvitsemaan 24/7 ja olen taas kovasti sidoksissa pieneen vauvaan. Ja samalla pitäisi pystyä antamaan tarpeeksi huomiota myös tuolle rakkaalle taaperolle. Ja vaikka olisi kuinka Danten kaltainen nukkuja, niin on se ihan eri asia herätä 2-3 kertaa yössä syöttämään kuin nukkua 8-9 tuntia putkeen ilman pienintä häiriötä ja herätä ennen lasta aamulla. Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista yrittää yhdistää kahden eri-ikäisen lapsen tarpeet. Toisaalta on tämä innokas hoploppeilija-temppukerhoilija, joka oppii joka päivä uusia sanoja, höpöttää ja puuhaa paljon, pieni iso ihminen, jolla on jo mielipiteitä, alkaa yhdistellä sanoja ja joka on koko ajan niin ison pojan oloinen. Ja sitten toisaalta tulee olemaan pieni vauva, jonka jokaisesta äännähdyksestä ja eleestä pitää veikata ja arvata kaikki. Arki on sitten ensi talvena yhden luistelun opettelua ja toisen kääntymään opettelua. Aika veikeetä.

Jännän äärellä ollaan siis kaikin puolin, uutta elämää saa taas alkaa pikkuhiljaa opettelemaan. Mut voi että, on se kuitenkin samalla ihan maailman siisteintä 🙂

Kysymys teille.. Mulla on edelleen erillisenä sivuna olemassa Familylife by Mungo-Anna blogi, mutta jotenkin kun elämä on hyvin vahvasti kiinni tässä perhe-elämässä, niin blogien kahtiajako tuntuu todella turhalta jaolta, ainakin itselleni. Miten te tämän näette? Kiinnostaako teitä lukea kaikki samoissa “kansissa”, vai jakamaan näitä vauva- ja lapsiajatuksia toiseen blogiin? On tehnyt mieli kirjoittaa niin pottakoulutuksesta kuin vaikka kehonkuvan muuttumisen peloista ja vaikka mistä, ja samalla yritän miettiä koko ajan blogille edes jotenkin yhtenäistä linjaa niin teksteille kuin visuaalisuudelle. Minkä te koette mielekkäämmäksi? 

Ja hei, kertokaa ihmeessä millaisia ikäeroja teidän lapsilla on tai millä ikäeroilla teillä on sisaruksia ja niiden ikäerojen haasteita ja iloja? 🙂 

Expecting

Kuten Instagramiani seuraavat jo varmaan huomasivatkin, on täällä tapahtuneeseen blogihissutteluun ollut syynsä. Bloggaaja on nimittäin voinut erittäin pahoin ja ollut sairaan väsynyt viimeiset pari kuukautta, joten kuvamateriaalia ja kirjoittamisinspiraatiota on ollut aika vähäisesti. Nyt kun eka kolmannes alkaa olla takanapäin ja nt-ultrassa on käyty, on ehkä aika kertoa teillekin, miksi alkuvuosi on ollut näin hiljaista 🙂 Meille tulee nimittäin lokakuussa toinen kullanmuru! ♥

Oon taistellut itseäni vastaan, että maltan olla kertomatta blogissa. Jotenkin koen keskenmenot ja muut raskauskomplikaatiot sellaisiksi asioiksi, joista on hyvä puhua enemmän julkisesti, joten oon ajatellut, että sellaisten sattuessa, kertoisin niistä joka tapauksessa. Kuitenkin samalla olen halunnut kertoa ensin kaikille läheisille rauhassa ja ykskaks onkin jo mennyt se ensimmäinen kolmannes ja tässä sitä ollaan, nt-riskilukemat käsissä, toinen pikkuinen vilkuttelija masussa.

Alkuraskaus on ollut raskas. Oon ollut todella pahoinvoiva ja kaikki on ällöttäny ja väsymys on ollut taas aikamoista. Nyt on ehkä kolme-neljä päivää ollut valoa tunnelin päässä olojen suhteen, sillä oon vihdoin pystynyt tekemään ruokaa, juomaan kahvia ja jopa välillä ollut ihan energinenkin olo. Sama hetkellinen ihanuus oli RaKin matkamme aikana, mutta sen jälkeen oireet palasivatkin aika hurjana takaisin.

Dantelle ja pikkuiselle tulee aika tasan 2,5 vuotta ikäeroa, jos mennään lasketun ajan mukaan. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutten muista, että Deen kanssa ois ollut ihan näin paha alkuraskaus. Anopin mukaan se tarkoittaa tyttöä, oma fiilis on taas sama kuin viimeksi, eli se, että mä en vieläkään ymmärrä mistä se “fiilis” sukupuolesta oikein tulee. Tällä kertaa tosin aiomme selvittää sukupuolen, toisin kuin viimeksi. Mä en välttämättä olisi halunnut nytkään tietää, mutta viimeksi mentiin mun toiveen mukaan, nyt sitten miehen toiveesta selvitetään. Hänellä on vahva veikkaus, mulla ei todellakaan. Sitä en ymmärrä, mistä se veikkaus hänelle on tullut 😀

Molemmat on taas ihan yhtä tervetulleita. Näin omalta kannalta olisihan se ihanaa, jos meille tulisi tyttö, sillä haluaisin ehkä kokea olla äiti kummallekin. (Tää ajatus tuli pari päivää sitten, kun totesin, että en kyllä taida enää kolmatta kertaa ruveta tähän alkuraskauden ihanuuteen.) Toisaalta kuitenkin taidan hieman enemmän toivoa poikaa, sillä musta olis ihanaa, että olisi veljekset pienellä ikäerolla. Meidän lähipiirissä tää 2019 on todellinen babyboom-vuosi, sillä meidän lisäksi vauvoja on tulossa ainakin viidelle muullekin. Suurimmalle osalle on tulossa tyttöjä, joten tyttöjuttuja on saanut tässä vähän fiilistellä 😀 Oon saanut toimia personal shopperina yhdelle ystävälle ja ostella FB-kirpuilta tyttöjen juttuja, jotka sitten voi yhdellä paketilla laittaa ulkomaille menemään. Siinä on vähän tullu ehkä hypisteltyä ihastuneena kaikkea postilaatikkoon saapunutta kukkaista ja vaaleanpunaista ja pohdittua, miten ihana olisikaan shoppailla tyttöjen vaatteita 😀 Oon tosin pitänyt järjen päässä, ja tälle meidän pikkuiselle ostanut tasan kaksi vaatetta; käsinvirkatun merinovillapussukan FB-kirpparilta ja Dubaista aivan ihanan sellaisen pehmeän sukupuolineutraalin shortsipuvun, jossa on kirahvi. Sitä en malttanut olla ostamatta. Danten kanssa tein niin, että annoin itselleni luvan yhteen hankintaan ennen rakenneultraa ja muistaakseni aika hyvin siinä pysyin. Nyt on vähän sama, mutta sukupuolen selvittämiseen asti, sitten voi vähän tarkemmin käydä Danten varastoja läpi 🙂

Nyt kun energiaa on ollut taas hiukan enemmän, viikonloppumme ohjelmaan kuului varastojen suursiivous, jonka inspiroi liikkeelle mun raskaushousujen metsästäminen vanhoista laatikoista. Oon heitellyt Danten kaikki vaatteet hujan hajan säilöön tonne varastoon laatikoihin ja käytiin ne sitten läpi ja lajiteltiin kokojensa puolesta eri laatikoihin kaikki. Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka pieni Dante olikaan! Siinä niitä ihania pikkupojan juttuja hypistellessä tuli kyllä vuorostaan sellainen fiilis, että olis se kyllä ihana, kun olisi toinen tuollainen samanlainen. Kuten siis tästä päätellä voi, mä voisin taas tänkin kerran olla 40 viikkoa tietämättä asiaa, sillä molemmat on omalla tavallaan aivan ihania ♥

On ollut ihanaa jakaa tätä raskautta ystävien kanssa, sillä mulla on tosiaan viisi ystävää, joille tulee perheenlisäystä tän vuoden toisella puoliskolla. Siinä on saanut iloita ihanista uutisista yhdessä harva se viikko laskettujen aikojen ollessa kuitenkin todella lähellä toisiaan.

Nyt odotellaan siis kuumeisesti ekojen liikkeiden tuntemista, sukupuolen selvittämistä, babymoonia miehen kanssa kahdestaan ja ihanaa kesää vielä täysin vain taaperoa huomioiden ja masua kasvatellen.

Nyt kun tiedätte, niin antakaa armoa, jos välillä tuntuu, ettei blogi juuri päivity. Se tarkoittaa sitä, että bloggaaja makaa sikiöasennossa ja uikuttaa pahaa oloa. Toivottavasti se ois jo päättyny, mut viimeks Dantesta oksentelin vielä viikolla 16, eli en uskalla vielä mitään varmaksi päätellä 😀 

Tutujuttuja

Tää voipi hyvinkin olla sellainen aihe, joka ei kovin monia kiinnosta, mutta meille niin tärkeä virstanpylväs, että haluan siitä kirjoittaa blogiinkin. Nimittäin meillä jäi tutti pois käytössä kolme päivää sitten ja tänään sille sanottiin ihan virallisesti heihei.

Meille oli heti raskausajasta selvää, että lapselle annetaan tutti heti. Tuttijuttuihin on erilaisia suosituksia ja erilaisia näkemyksiä, ja mun mielestä jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Meille se parhaaksi näkeminen oli tutin antaminen lapselle jo synnärillä. Meillä oli myös heti ensisijaisena toiveena sekä rinta- että pulloruokinta, mikä onnistuikin, ehkäpä juuri sen takia, että aloitimme heti synnäriltä senkin. Nyt kun Dante on pian kaksi vuotta, mitään en vaihtaisi. Mä olen itse sellainen lapsi, joka ei ikinä syönyt tuttia. Äitini on aina kertonut kauhunsekaisin tuntein siitä, miten hän sai aina toimia mun tuttina ja kun sain vauvan raivarin, niin rinnalle piti päästä vaikka pakkassäällä ulkona, koska mikään ei auttanut. Niinpä äitini tästä viisastuneena kahdeksan vuotta myöhemmin antoi siskolleni tutin jo synnytyssairaalassa ja siskoni itse asiassa käytti tuttia 3-vuotiaaksi asti. Vaikka antitutteilijat aina kertovat painajaismaiselta kuulostavia tarinoita, niin siskollani on erinomaisen kaunis hammasrivistö ilman mitään oikomistarpeita ikinä eläissään ja hyvin oppui puhumaankin ihan oikeaan aikaan.

Kun näimme 4D-ultrassa poikamme peukalo suussa, osasin ennustaa, että tyypillä tulee olemaan vahva imutarve. Ja niin hänellä olikin. Aina jos yritimme hieman vähentää tutin käyttöä, meni pienenä hänellä herkästi sormet suuhun. Siitä ei liene mitään erimielisyyksiä, että ne sormet tai se peukalo siellä suussa on paljon huonompi juttu hampaille, mutta myös hankalampi sitten aikanaan vieroittaa ja lopettaa. En halunnut missään nimessä peukunsyöjää, enkä kyllä halunnut olla 24/7 lapsen tuttina itse, joten tutti oli ehdottomasti meidän ratkaisu. Dante oli silleen valikoiva tuttien suhteen, että vain kotimaiset Ainu MAM-tutit oli hänen mieleensä ja niitä meillä käytettiinkin koko aika. Hän ei myöskään suostunut koskaan ottamaan luonnonkumi-tutteja vaan lateksitutteja, mikä sinänsä oli mulle ihan sama. Molemmissa on puolensa, meillä tyyppi valitsi silikonitutit. Pari kertaa mies osti niitä keltaisia luonnonkumisia ja aina ne meni roskiin, kun ei sopinut.

Pohdimme monesti meille sopivaa ikää luopua tutista ja tultiin aina siihen tulokseen, että ei ennen 1,5 vuotta, ellei tule tosi sopivaa aikaa. Oon ite aina ajatellut, että viimeistään sitten 3-vuotiaana tutti pois. Oon tyytyväinen, että ollaan pidetty tutti lähes 2-vuotiaaksi asti, sillä se on tuonut paljon helpotusta arkeen meille ja myös paljon lohtua pojalle esim. reissuissa tai yökylässä, automatkoilla ja junassa. Tuossa joskus alkutalvesta hän tuntui kiintyvän entisestään tuttiin ja vaikka aina pyrittiin, että vain unituttina pidetään tuttia, niin aina ajoittain pyysi tuttia kesken leikkien. Yleensä just silleen kun tuli vähän väsy ja halus rauhoittua sohvan nurkkaan hetkeksi. Paljon on kaikkia muutoksia mahtunut tässä Danten elämään ja koko ajan on tapahtunut jotakin, minkä takia ollaan tuttia pidetty. Oli pitkä reissu Australiaan, sitä ennen mä aloitin työt ja hän alkoi näkemään mua hieman vähemmän. Australian jälkeen hänellä tuli selvästi herkkyyskausi potalle opettelussa ja se menee jo niin hyvin, että vaippoja meillä menee jo tosi vähän. Se oli sellainen iso uus juttu ja sitten vaihdettiin vielä pinnis junnusänkyyn ja se on mullistanut elämää. Pieneltä kuulostavia juttuja, mutta jokainen muutos on lapselle valtava muutos ja se vaatii totuttelua ja aiheuttaa isojakin tunteita, joten ei olla haluttu siihen sotkea vielä tutin jättämistä.EDIT:// Ja tosiaan, se olennaisin unohtui. Mulle oli tärkeetä, että lapsi sai itse luopua tutista ja käsitellä asian sellaisena oman tahdon asiana, että hän halusi antaa pois ja antoi pois. Jotenkin se tuntuu musta lempeemälle ja paremmalle hänen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Meillä sai vielä aika hövelisti päivän mittaan välillä tuttia syödä ja ajatuksena olikin, että laitetaan se tutti pois pikkuhiljaa. Ensin siirretään vain unikäyttöön, sitten kokonaan pois. Mut rehellisesti sanottuna, välillä toi tyyppi hämmästyttää välkkyydellään ja tiesin, että mun pitäis keksiä jotenkin todella vakuuttava tarina sille, miksei tuttia saa syödä kotona ollessa. Ja sitten kaikki kävi puolivahingossa. Hain Danten perjantaina kerhosta (siellä on välillä sellaisia päiviä, että saa jättää muutamaksi tunniksi hoitoon, ikään kuin totutellen päivähoitoa ajatellen) ja haettuani hänet lounasaikaan, unohdin hänen rasiat kerhoon ja hoitaja juoksi peräämme. Tutti majaili silloin Danten repussa ja kotona hän sai sen päikkäreille, mutta se jäi jonneki lakanoihin sitten päikkäreiden aikana. Dante on siis nukahtanut yleensä aina tutti suussa, mutta se on hyvin nopeesti sitten tippunut suusta. No, kun hän sitten heräsi ja kyseli tuttia, jostain ihmeen syystä sain päähäni sanoa, että tutti jäi kerhoon. Ja sillä linjalla jatkettiin. Aina kun kysyi tuttia, kerroimme, että tutti on kerhossa. Sekä lauantaina että sunnuntaina ohi ajaessa käytiin kerhon ikkunoilla toteamassa, että kiinni on, tuttia ei sieltä voi hakea. “Voi voi”. Lapsen eniten käyttämät sanat viikonloppuna 😀 Ei itkenyt, vaan hassunhauskan pikkuvanhalla tavalla totesi aina vooooeivoooei.

Pohdimme miehen kanssa tarinan valmiiksi tälle aamulle ja kun viikonloppu meni ihan mukavasti ilman tuttiakin, niin nyrhin pari tuttia sen näköiseksi kuin niitä olisi pureskeltu ja otin mukaan kerhoon. Iskin ne kerhon vetäjälle käteen ja pyysin leikkimään mukana. Dee tietenkin heti suuntasi kysymään hoitajalta hänen tuteistaan. Hoitaja veti taskusta järsityn näköiset tutit ja ihan yllättyneinä me siinä sitten kerroimme pojalle, että hiirivauvat oli tullu kerhoon syömään Danten tutit. Pienet kädet pyöritteli hieman hämmentyneenä tutteja, muttei edes halunnut ottaa niitä suuhun. Kerroin miten pienen pienet hiirivauvat tarvii tutteja ja Dante on jo iso poika, joka ei tarvii tutteja ja ehdotin, että jätettäisiin nyt tutit kokonaan hiirivauvoille. Oli AIVAN sydäntäsärkevää katsoa pieniin silmiin, jotka selkeästi kovasti kävi läpi tätä tarinaa ja prosessoi asiaa ja oli vähän surumielinen tuttien kohtalosta, mutta sitten kun ehdotin, että hiirille jätettäisiin tutit, niin ehdotin, että poika veisi ne pianon päälle lepäämään, jos hiiret tulisivat niitä hakemaan. Ja sinne hän ne vei, vilkutti heihei perään ja jatkoi matkaansa leikkimään. Siinä sitten jokainen hiiri kirjassa tai palapelissä tai missä ikinä sai kuulla “soosoo” (Danten lempisana :D) ja sitten mä selitin, että ei kun ne hiirivauvat on kivoja ja ne on kovasti kiitollisia tuteista ja että siellä ne nyt juoksee iloisena hiirivauvat ulkona leikkimässä tuttien kanssa. Kerhon vetäjä itse asiassa jemmasi yhden hiiripehmon sinne pianon lähelle ja me sitten Danten kanssa leikittiin hetki sillä, Dee antoi pusuja ja haleja ja mä kertoilin, kuinka hiiri on nyt kovin iloinen kun hiirivauvoilla on tutteja. Sitten kun hain pojan kerhosta, minne hän jäi lapsenvahtimme kanssa, oli hänen turvaistuimeen tuoneet hiirivauvat lahjaksi uuden lelun.

On ollut jännä nähdä, miten lapsi käsittelee asiaa. Tänään ei oo tuon aamun jälkeen enää tutin perään kysynyt, on vaan kertonut töistä tulleelle isille tarinaa omalla tavallaan. Osoittanut lelua ja “hiiji”. Ja kun isi on kysynyt miksi hiiri toi lelun, niin “tutu” ja sitten näyttänyt ulos ja hymyillyt ja vilkuttanut “heihei hiiji. Ekat kolme päivää ilman tutteja on siis sujunu yllättävän hyvin. On nukahtanut omaan sänkyyn, joskin siihen on mennyt pidempi aika kuin yleensä. Pinniksestä junnusänkyyn vaihtamisen myötä nukahtamisen aikataulu on vähän venähtänyt eikä oikein ole osannut käydä unille itsekseen (toki siihen vaikutti, että on ollut jonkun verran tässä kuukauden aikana nyt kipeenä ja saanut ajoittain nukahtaa mun kainaloon yms.) ja kun sieltä sängystä nyt pääseekin pois, niin onkin ollut vähän vaikea rauhoittua sinne. Ja varsinkin nyt kun tutin rauhoittava ja lohduttava vaikutus on hiirivauvoilla, niin se rauhoittuminen on voinut viedä 45-60 min iltaunille mentäessä. Yllättävää kyllä, ei ole tullut yhtäkään itkua vielä tutuista, vaikka tutu onkin ollut niiin kamalan rakas aina. Mä pelkäsin ihan 1000 kertaa pahempaa reaktiota tähän ja poika on yllättänyt suhtautumisellaan täysin. Tosin, Dee lopetti rintasyömisen kuin seinään 7-kuisena eikä enää ikinä edes halunnut rinnalle. Myös tuttipullo jäi vaan kertaheitolla kun reissussa ei löydetty maitoa, josta olis tää kauramaitoon tottunut tyyppi tykännyt ja kummasti sitten jäi koko maito ja tuttipullo pois kokonaan kertaheitolla. Ei oo perään kysynyt kuin kipeenä kerran. Eli sinänsä ois voinut odottaakin, että tää menee helposti. Mutta, katsotaan nyt vielä. Olen ajatellut, että nyt saa 2-3 viikkoa mennä näin ja sitten aloitetaan lempeä unikoulu. Dantehan on siis jokou puolitoista vuotta nukahtanut itsekseen omaan huoneeseen, mutta nyt kun oli kipeä ja sänky vaihtui, niin tuntuu, että ei oikein malta mennä itsekseen nukkumaan vaan jonkun pitää istua hänen kanssaan samassa huoneessa. Sitten kun saadaan tuo tutti unohtumaan täysin, aloitetaan pikkuhiljaa sitä itsekseen nukahtamista unilelun kanssa taas muistuttelemaan.

Nämä nyrhityt tutit laitan Danten muistolaatikkoon ja voin sitten isona kertoa tämän tarinan hänelle. Siellä on muistolaatikossa myös hänen ihan ensimmäinen tutti. Pikkuriikkinen pandatutti, joka meni ekat 2 kk. Kävin juuri läpi Danten muistolaatikkoa ja se tuli vastaan. Hirveä nostalgiatulvahdus jo nyt 😀 No, mahdollisten sisarusten kohdalla eletään varmaan nää samat tuttijutut uudelleen sitten joskus, nimittäin mä kyllä aion toimia samoin jatkossakin. Mä tiedän, että moni on tosi tuttivastainen, mutta toivon, että tämän postauksen kommenttiboksista ei nyt tuu mitään valistusvirttä. Mä oon kyllä tutustunut asioihin, oon tutkinut riskejä ja potentiaalisia seurauksia ja punninnut ne. Hassua kyllä, mun kaks eri hammaslääkäriä on molemmat naureskellen kertoneet, että heidän lapsensa söivät tuttia yli 2-vuotiaaksi asti. Ja varsinkin kun nyt on näitä hammasystävällisiä tutteja, niin painajaismaisilla uhkakuvilla uhkailu on ihan turhaa. Ja hyvin on meidän pikku tuttikaverin puhekin kehittynyt. Ei ole yhtään jäljessä omanikäisiään, eikä varsinkaan kun ottaa huomioon, että kyseessä on kaksikielinen lapsi. Aina jos on tutti suussa halunnut jotakin sanoa, niin on ottanut tutin pois, sanonut sanottavansa ja laittanut tutin takaisin 😀

Sellasta. Mielenkiinnolla odotan, mitä lähipäivät tuo tullessaan. Toivottavasti menee hyvin, on nimittäin mun vuoro olla kipeenä.

Miten teillä meni tutin kanssa? Tykkäskö lapsi ja ottiko tutin hyvin? Miten meni vieroitus?