Pohdintaa koronapassista ja lasten rokotuksista

Mä meinasin, etten kirjoita tästä asiasta, koska tää herättää aina vyöryn muhun kohdistuvia hyökkäyksiä, mutta kun oon lukenut viimeiset pari päivää teidän DM-viestejä Instassa, ja kun en pääse vastaamaan niihin kaikkiin pitkästi, halusin kirjoittaa tästä vielä pidemmin. Varsinkin kun kymmenet ja kymmenet kovasti toivoivat, että useampi ihminen avaisi näistä asioista suuta, vaikka yhteiskunnallinen suhtautuminen asiaan on lähes vaarallinen.

Valitsin väyläksi blogin, koska tämä on oma sivuni, jossa ei tule tapahtumaan kummallista sensuuria miltään taholta.

Postaus ei koske rokotteita, tai siis sitä, tulisiko sellainen ottaa vai ei. Se ei ole mun mielipiteen paikka. Jokaisella on tähän oma näkemys. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus ottaa rokote ja on hienoa, että Suomi tarjoaa sen veloituksetta jokaiselle. Mun mielestä jokaisella myös tulisi olla oikeus olla ottamatta rokotetta ja erittäin monen lain ja kansainvälisen sopimuksen nojalla näin pitäisi olla. Vaikka syy olisi niinkin yksinkertainen kuin se, että ei halua ottaa rokotetta, on oikeasti siihen annettava ihmiselle oikeus. Haluan kuitenkin muistuttaa, että monesti syy olla haluamatta rokotetta ei liity mihinkään vastaanhangoitteluun, vaan taustalla voi olla esim. terveydellinen huoli, joka ei kuitenkaan täytä erittäin kapeaa terveydellisen syyn määritelmää olla ottamatta rokote.

Esimerkiksi sukuriski verenkiertohäiriöiden tai sydänongelmien puolesta voi jarrutella rokoteintoa. Tai vaikka tilanne, jossa on häiriötä hormonaalisessa toiminnassa ja sitä yritetään saada normalisoitumaan. Rokotteiden haittavaikutuksissa on mm. kuukautiskierron sekaisin meneminen ja myokardiitti-asioista on puhuttu ihan tarpeeksi, että ne on jokaisella tiedossa. Vaikka riskit on varmasti monelta osin pieniä (joskin esim. tuo kuukautisten kohdalla tapahtuva seuraus on osunut häkellyttävän monelle), niin on monille myös taudin vakavan muodon ja kuoleman riski hyvin pieni. Jopa ehkä pienempi kuin haittavaikutusten. Jokaisella tulisi olla oikeus valita, kumman riskin haluaa kantaa.

Oli jokaisen oma rokotekanta mikä tahansa, en halua keskustella siitä, mikä on oikea tai väärä syy olla ottamatta tai ottaa rokote. En sinänsä koe väärää syytä ottaa rokote. Paitsi jos sen ottaa pelosta ja siitä tunteesta, että näin vaaditaan. Ymmärrän täysin nuoria ihmisiä, jotka ottavat rokotteen niinkin “huonosta syystä” kuin että sitten pääsee baariin. Kyseessä ei ole heidän virheensä, tai väärää ajattelua, kuten monet siitäkin syyttelevät. Kyseessä on erittäin kieroutunut tilanne yhteiskunnassa, jossa kiristämällä luodaan hyvin pakonomainen tilanne.

Ymmärrän yhteiskunnallisen selityksen asiaan, mutta siltikään, terveydenhuollon kuormituksen vähentäminen ja riskiryhmien suojelu ei voi olla syynä pakottaa ihminen terveydelliseen toimenpiteeseen. Se ei ole ollut ennenkään, eikä nyt ole sen aika tai paikka. Se avaa vaarallisia ovia sille, mitä jatkossa saamme tehdä. Moni on liputtanut Ursula von der Leyenin lausuntoa siitä, että nyt olisi korkea aika harkita jokaisessa Euroopan maassa rokotepakkoa. Siis Euroopan Komission pääkomissaari, joka lausuu näin.

On huolestuttavaa, millaisia ovia avaa tällainen ratkaisu, mitä monessa maassa tällä hetkellä on tehty. Voidaanko kymmenen vuoden päästä sanoa, että neljäs lapsi on abortoitava, sillä ilmastonmuutoksen takia maailma ei kestä enempää syntymiä? Tai voidaanko esimerkiksi alkoholin vuoksi sairaalahoidossa olleita pakottaa asentamaan jonkin sortin lääkinnällinen apuväline, jotta he eivät voisi juoda alkoholia lainkaan. Onhan alkoholi ollut kuolinsyynä lähes kuusinkertaisesti enemmän kuin korona viime vuonna Suomessa? Entäs sitten sokeri ja nopeat hiilarit ja epäterveellinen ruoka? Missä vaiheessa alkaa olla pakottaa lääketieteellisiä ratkaisuja niissä tilanteissa, ottaen huomioon, että ylipainon terveysvaikutukset ovat tappaneet paljon enemmän kuin tämä nyt jo kohta kaksi vuotta maailman pysähdyksissä pitänyt virus-tauti?

Kuulostaako karuilta ajatuksilta? Aika monen korvaan yhtä karulta pakolta kuulostaa tämä rokote. Vaikka olisit eri mieltä, niin ihmisen koskemattomuuden tulisi olla niin pyhä, että Sinun mielipiteelläsi siitä, mihin raja vedetään, ei pitäisi olla mitään painoa. Jotkut asiat ovat absoluuttisen yksiselitteisiä, eikä niistä tulisi sen takia edes hieman joustaa. Koska jonkun muun mielestä se raja meneekin sitten jossain ihan muualla, siellä mihin sinä et sitä hyväksy.

Lähtökohtaisesti henkilökohtaisesti itse koen niin, että rokotteen tulisi olla niin hyvä, että jokainen halukas sen voisi ottaa ja se suojaisi ottajaansa ja sen jälkeen kenenkään ei tarvitsisi vahtia muiden tekemisiä, sillä oma persus olisi suojeltuna. Näinhän olemme rokotusten suhteen toimineet vuosia, eikö?

Mutta niin, tämä passiasia. Mua on alkanut viime päivinä kiusaamaan tosi paljon se, että tämä ei enää ole kohta pelkästään rokottamattomien ajojahtia, vaan itse asiassa vähävaraisten rokottamattomien ajojahtia.

Kyllä, Suomessa on koronapassi, ei rokotepassi. Tämä tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoisesti rokotteelle voi olla negatiivinen testi (72h näytteenotosta), todistetusti sairastettu tauti (6kk positiivisesta testistä) tai vasta-aineita + 1 rokote-annos. Näillä kaikilla saa koronapassin.

Ongelmia?

“Tietääkseni” -kohtia heti alkuun. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tietääkseni, jos olet saanut rokotteet ulkomailla, ne eivät näy OmassaKannassa ja et tällä hetkellä siis saa passia, vaikka olisit täysin rokotettu. Tietääkseni moni joka ei voi ottaa rokotetta terveydellisestä syystä ottaa, odottelee vasta omaa passiaan. Vasta-aineet, korkeatkin, eivät myöskään tosiaan riitä koronapassin saamiseksi, vaan taudin sairastamisen on tullut “jäädä kiinni”.

Mutta sitten se suurin ongelma, mihin huomaan monien tarttuvan.

“Siinäs menee testiin ja sit on passi, ei rokote oo pakko”. Ja samaan aikaan puhutaan passista työpaikoille. Testitulos on voimassa 72h näytteenottoajasta. Joissain paikoissa, kuten Helsingissä, saa pikatestin 25 eurolla. Sekin on monille helvetin iso raha. Tampereella halvin on tietääkseni 79€, tai sitten 35€, jos valehtelee, että on oireita ja saa -100€ Kelan vähentämänä 9Livesilla otetussa testissä. Maksettavaa jää tuolloin 35€. Joillain paikkakunnilla lähin testimahdollisuus on ihan todella kaukana ja joillain paikkakunnilla se maksaa sen parisataa euroa yksityisellä puolella. Helppoa kuin heinänteko isossa kaupungissa asuvalle ihmiselle, jolla on millä mällätä, mutta aika paljon karumpi kohtalo niille, jotka asuvat kauempana tai eivät pysty irrottamaan kuukausibudjetista vaikkapa viikottaista testiä. Koska vaatii viikottain testissä käymisen, jos haluaa esimerkiksi viedä 5-vuotiaan lapsen harrastamaan. Tai uimaan. Kova on hintalappu, jos jokainen uimareissu tai viikottainen harrastus on ykskaks +25-200€.

Ja ei, sitä testiä ei saa julkiselta ilmatteeks. Täältä löytyy Fimlabin tiedote asiaan liittyen.

Julkisen terveydenhuollon koronatestaus on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, joilla on koronavirustartuntaan viittaavia oireita. Ainoastaan 16- ja 17-vuotiaille ja sellaisille henkilöille, jotka eivät lääketieteellisestä syystä voi ottaa koronarokotetta, voidaan tehdä koronapassitestaus julkisella puolella.

Mikäli olet täysi-ikäinen ja tarvitset koronatestin koronapassia varten, testi tulee teettää omalla kustannuksella yksityissektorilla.

En sinänsä ehkä vastustaisi passia näin lujasti, jos olisi tosiaan mahdollista veloituksetta testata missä tahansa päin Suomea. Siksi en itse asiassa uskonut, että passi koskaan tulisi Suomeen, koska ajattelin, että meidän Perustuslaki ja yhdenvertaisuusperiaatteet eivät sallisi passia, ellei saataisi oikeasti veloituksetonta testausta kaikille ja sen infrastruktuurin luomisen ajattelin olevan liian ongelmallista. Niin vaan passi tuli, luvattiin rokotteelle vaihtoehto ja näin yhdenvertaisuuden toteutuminen, mutta käytännön toteutus on nyt tämä. Ja vaikka Fimlab testaisi, niin viime viikolla kun sinne soitti oireisena, seuraava vapaa aika oli n. 30 tunnin päästä.

Aika moni on myös kertonut, että julkisella puolella on terveydenhuollon työyhteisöissä sovittu, että vaikka ehtisi, ei laiteta negatiivista testitulosta OmaKantaan kuin vasta kun 72 h testistä on mennyt. En tiedä todenperää tälle, mutta aika monelta tämä tuli viestinä Instagramissa. Erittäin huolestuttavaa. 

Uudellamaalla ei tosiaan tällä hetkellä pääse esim. uimahalliin viemään lasta, jos vanhemmalla ei ole koronapassia. Olen omin silmin nähnyt viestin pienen ryhmän vauvauinnista, johon tuli vaatimukseksi koronapassi tämän AVIn linjauksen tähden. Samaan aikaan pk-seudulla esim. Serena on kuitenkin auki ilman koronapassia (hienoa, että on!!). On vaan hieman eri budjettia vaativa tilanne mennä Seranaan kuin paikalliseen uimahalliin.

Onko uiminen välttämätön oikeus? Eipä kai. Mutta pidän jotenkin erittäin epäsuomalaisena, miten erilaiset oikeudet on tällä hetkellä riippuen taloudellisesta asemasta ja sijainnista Suomessa. Samaan aikaan kun Alkoon saa mennä mihin aikaan vaan ja jäädä sinne vaikka koko päiväksi pyörimään, kuntosalille ei ole asiaa ilman passia.

Vaikka tämä suututtaakin varmasti jotkut, niin sanon silti. Ihan virallisten lähteiden mukaan (esim. tässä käytetty CDC:n tietoja) erittäin korkea prosentti vakavista tautimuodoista ja kuolemista kohdistuu ylipainoisiin henkilöihin. Samaan aikaan puhutaan siitä, että rokottamattomien osuus sairaalahoitoa vaativista on merkittävän paljon korkeampi. (Btw, HUS:n lähde sairaalahoitoon tulleista, viimeisin viikko tilasto on tasan 50-50.) Rokotuksin halutaan suojella rokottamattomia, sillä heidän riski sairastua ja kuolla ja näin ollen kuluttaa terveydenhuoltoa on korkeampi”. Tämä väittämä tulee usein vastaan. Ymmärrän sinänsä logiikan, mutta samalla kyseenalaistan sen logiikan, että siinä missä moni terveellistä ruokaa tarjoava ruokapaikka on koronapassin takana, on pikaruokalat ja kahvilat kaikkien saatavilla, ja samaan aikaan kuntosalit ja uimahallit ja muut rajataan niiltä riskin alla olevilta rokottamattomilta. Ihan vaan heitän tämän ihmetyksen ilmoille, jos pohditaan näitä asioita.

Ja vielä syrjimättömyyteen liittyen kysymyksiä ainakin minussa herätti hyvin paljon tämä julkaisu Hesarissa.

Hetkinen. Mä oon ainakin saanut koko aika sen tiedon, että kukaan ei näe koronapassista onko ihminen rokotettu vai negatiivisen tuloksen saanut. Onko minulle valehdeltu? Vai onko tosiaan niin, että passi ei näytä tätä yksityistietoa ja siinä tapauksessa käyttääkö Hesari näin täyttä mutuilua lähteenä luodakseen täysin valheellista mielikuvaa tilanteesta? Eikös siitä misinformaatiosta ole aika paljon ollut tässä puhe viime aikoina? Vai liittyykö se vaan tietyntyyppiseen sisältöön asiassa? Esimerkiksi todenmukaiseen, mutta eri mieltä olevaan? 

Kaiken lisäksi Uudenmaan AVIn ohjeistus on hyvin epäselvä, eikä tässä maassa pääministeriä myöden tunnu kukaan tietävän, miten tulisi toimia missäkin tilanteessa.

TILASTOJA

Olen kuunnellut keskusteluja ja pohtinut näkemiäni vastaväitteitä tarkkaan. Olen tutkinut lähteitä ja tilastoja. Vaikka nekin on kummallisia. Tätä lähdettä olen nähnyt monessa paikassa. Miten valtavan selkeä hyppäsy on kuolemissa tämän mukaan. Mutta, jos nyt kuitenkin avataan maa-kohtainen data ja katsotaan Suomen z-scorea tässä (valikosta z-scores by country, poista kaikki muut maat paitsi Suomi), niin jos pidetään kaikki iät auki, 2017 ja 2018, aikana ennen pandemiaa, oltiin korkeammalla kuin nyt. Edes 65+ ikäkategoriassa emme pääse 2020 ja 2021 kuin pienten huippujen verran baselinen yli, mutta emme kertaakaan kohtaan “substantial increase”. 2017 päästiin. Ja 2018 oltiin lähellä. Korkeammalla molempina kuin nyt 2020-2021. Vain 85+ ikäryhmässä pääsemme korkeimman huipun 2021, vaikka 2017 käytiinkin lähellä. En mä nyt tämän perusteella allekirjoittaisi kuitenkaan tätä valtavaa ylikuolleisuutta, josta kohistaan.

Kaikki iät Suomi
85+ Suomi
65+ Suomi

En henkilökohtaisesti usko, että yksi ihminen on tärkeämpi kuin toinen, mutta realistisella ajatusmaailmalla annan enemmän painoa pienen lapsen hengelle kuin 85+ hengelle, ottaen huomioon, että Suomessa keskimääräinen eliniän odote on 79 vuotta miehillä ja 84,6 vuotta naisilla. Nykypäivänä syntyvillä siis. Toki meillä on täysin virkeitä 100-vuotiaita, enkä missään nimessä ole sitä mieltä, että yhtäkään elämää pitäisi heittää hukkaan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä myös maiden ikärakenteet ja se, että jotain hyvin vakavan tappavaa oli selkeästi joukossamme myös 2017 ja 2018. En vain muista, että silloin lapsen harrastukseen pääsy oli kiinni passista.

Halusin tuoda tämän vain esille sen vuoksi, että kun puhutaan kokonaiskuolleisuudesta, meillä on siitä aika spesifiä ja hyvää dataa, josta ammentaa ajatusta siitä, kuinka vakava tilanne nyt tosiaan on. Emme toki voi tietää, mikä olisi ollut tilanne ilman rajoitustoimia Suomessakaan, joten sinänsä on turha viisastella. Toi tilasto on myös mielenkiintoinen. Jos avaamme Ruotsin, jossa rajoituksia oli merkittävän paljon vähemmän, niin huomaamme selkeän käppyrän 2020 puolella. Siellä päästään lukuun 12 ja sittemmin 2021 puolella lukuun 6. Vuonna 2018 sielläkin päästiin lukemaan 5.2, eli sinänsä tämä 2021 luku ei ole merkittävän korkeampi. Vaihtoehtoisesti Norjan puolella on päästy 5.34-lukemaan vuonna 2017 ja Tanskassa 7.54 kolahti vuonna 2018.

Juu, Ruotsissa näkyy selkeä piikki 2020, mutta kun näitä lukuja katsoo, niin ei se millään lailla siltikään katastrofaalinen ollut. Ja siellä mentiin aika vapaata elämää pitkäänkin.

Kuvat voi klikata isommaksi

Moving on. Ne, joita kiinnostaa käy rämppäämässä noita itse ja leikkii oman elämänsä tilastotietäjää. Koukuttavaa puuhaa, sanoisin.

Nähtävissä olevan statistiikan puolesta on selvää, että rokottamattomia on menehtynyt rokotettuja enemmän. En kuitenkaan voi hyvillä mielin sanoa, että “koronaan”, sillä kuten esim. Aamulehden tähän alle kuvana linkkaamani tilasto hienosti näyttää, kyseessä on tilasto, joka kattaa kaikki kuolemat, jotka ovat tapahtuneet 30 päivän kuluessa tartunnasta kuolinsyystä riippumatta. Kun puhutaan rokotteiden haittavaikutuksista, peräänkuulutetaan kausaliteettia ja syy-seuraussuhteen osoittamista. Sama ei päde tässä tilanteessa toisin päin. Nimittäin tämä sama “with Covid” on käytössä kansainvälisesti hyvin laajasti ja esim. Kanadassa tämä on herättänyt paljon keskustelua kun kuolinsyy on ollut jotain aivan muuta, mutta kuolema on kirjattu Covidista johtuvaksi. Toki on varmasti paikkaansa pitävää, että monia on menehtynyt ihan primääristi tähän tautiin. Mutta niin on aina ollut monen muun viruksen suhteen. Nyt tämä Aamulehden tilasto näyttäisi meille karua palkkikieltä, jossa rokottamattomien viiva on aivan kamalan pelottava. Lähtisin tuota tulkisemaan niin, että 12-29 -vuotiaiden joukossa tilastollinen luku olisi 0,5/100 000, eli 0,0005% ja 30-49-vuotiaissa sanoisin tuon olevan viivottimella mittailtuna 1/100 000, eli 0,001% rokottamattomien lukuna. Sen ero 0% rokotetuilla on loppujen lopuksi aika pieni. (Edit: Korjattu virheelliset prosenttiluvut)

No, toi nyt on lillukanvarsilla kikkailua. Koska on tässä selkeitäkin palkkeja. 50-69 -vuotiaiden kohdalla rokotetut olisi viivotinarviolla 0,006% vs. 0,001% ja yli 70-vuotiaissa, siinä isossa palkissakin, ero on 0,041% vs, n. 0,006%.

Mielenkiintoinen on muuten statistiikka muutenkin, sillä sen alla lukee “kuolemaa kuukaudessa 100 000 henkeä kohti alttiissa väestössä“. Mitä ikinä sekään siis tarkoittaa.

Omaan silmääni ero ei ole hirvittävän valtaisa, varsinkin kun tosiaan kyseessä ei ole varmistettu ja vahvistettu kuolinsyy. Sen sijaan tiedossa on, että Suomen 5,531 miljoonan hengen väestössä on vahvistettuja tartuntoja ollut n. 195000 lähes kahden vuoden ajalta, mikä tarkoittaa, että 96,5% väestöstä ei ole kahden vuoden aikana sairastunut tautiin. Koronan kanssa (30 pv positiivisesta testistä sattunut kuolema) kuolleita on Suomessa lähes kahden vuoden ajalta 1383. Tämä vastaa 0,025% väestöstä. (Edit: Korjattu virheelliset prosenttiluvut)

En halua missään nimessä vähätellä. Jokainen turhaan menetetty henki on kamala asia. On kuitenkin muistettava jatkuvasti myös se, että ihmisiä tappaa moni muukin asia kuin virustaudit, eikä influenssakuolema tai itsemurha ole sen vähemmän kamala asia.

Lapset ja Long Covid

Ja sitten se aihe, joka saa mut näkemään punaista ja jonka vuoksi lähdin tätäkin kirjoittamaan. Mulle tulee todella paljon kysymyksiä liittyen lasten rokotuksiin ja pohdintoja siitä, tulisiko lapsi rokottaa vai ei, nyt kun tuo 5-11 -vuotiaiden rokottaminen lähestyy. 

En ota kantaa. Jokainen rokotuksen haluava on oikeutettu sellaisen ottamaan. 

Toivoisin vaan ihan hirvittävän kovasti, että kukaan ei ota sitä näistä jommasta kummasta syystä: 

  1. Pakon tuntu, jotta lapsen elämä voi jatkua normaalina 
  2. Muita suojellakseen

“Koronan takia on koko maassa ollut tehohoidossa lokakuun loppuun mennessä vähemmän kuin viisi alle 12-vuotiasta lasta. Pitkittyneiden koronaan liittyvien oireiden vuoksi on erikoissairaanhoidossa tutkittu yhdeksää alle 16-vuotiasta. Nämä tiedot selvisivät THL:n tekemästä kyselystä, johon vastasivat keskus- ja yliopistosairaaloiden pediatriset yksiköt.”
Lähde: Iltalehti, haastattelussa THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikivi

Jos tästä tilastolähtökohdasta lapsen rokottaminen on jonkun mielestä lapsen edun mukaista, niin ei muuta kuin rokottamaan. Asiaan liitetty pakko on kuitenkin erittäin kummallisesti asiaa kommentoivien ihmisten tuoma, ei lasten oman terveyden vuoksi vaadittava. 

En ole itse asiassa juurikaan kuullut yhdenkään ammattilaisen, asiantuntijan tai poliitikon ilmoittavan, että on lapsen terveydellisen edun mukaista saada rokote tähän tautiin, mutta olen kuullut kyllästymiseen asti, kuinka meidän tulee rokottaa lapset, että saadaan terveydenhuollon kuormitus alas tai ettei aikuiset kuole tautiin.

Vaikka en sinänsä kannata lainkaan täysrajoittamista ja kovempia rajoituksia, niin kyllä mä sanoisin, että lasten pakkorokottaminen aikuisten eduksi on vielä huonompi ratkaisu kuin totaalisulut. 

Meillä on olemassa kansainvälisiä sopimuksia ja lasten oikeuteen liittyviä sitoutumisia, joiden mukaan lapseen terveyteen liittyvät toimet tulee olla vain lapsen oman hyvinvoinnin ja terveyden vuoksi, ei muita suojellakseen. 

Henkilökohtaisesti en halua edes kuvitella maailmaa, jossa on jonkun mielestä OK luoda rokotepakkoja lapsille, suojellaakseen ikääntyvää väestöä. Ja ennen kuin joku tästä rupeaa nyt repimään “tietoa”, että lapsille ei ole mitään rokotemandaatteja, niin on hyvä ja tutustuu esimerkiksi ihan viimeisimpään New Yorkin ratkaisuun lasten osalta ja aika monen muun maan linjauksiin. 

Oli rokotehaittojen statistiikka kuinka epäselvä tai epäluotettava jonkun mielestä, niin sillä ei ole väliä, onko vakavia rokotehaittoja ollut lapsilla 1 vai 1000. Jos Suomessa kuolee yksikin lapsi rokotteen haittavaikutuksiin, on silloin niitä kuolemia 100% enemmän kuin COVIDin aiheuttamia kuolemia. 

Toistan. Jokainen, joka haluaa ottaa rokotteen lapselleen, on niin vapaa tekemään. Pakko, pelottelu ja pakon tuntu ja välillinen pakottavuus sen ympärillä on kritiikkini kohde, ei rokote itsessään. 

Oon saanut älyttömän paljon viestejä liittyen siihen, että vanhemmat pelkää päästää lapsia kouluun, siinä pelossa, että lapsi painostetaan rokotukseen. 

1.12. YLEn tässä jutussa lukee: 

Päätöksen rokotteen ottamisesta tekee ensisijaisesti lapsi itse, jos terveydenhuollon ammattilainen katsoo, että lapsi ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan. 

Että mitähän vittua? Anteeksi nyt vain. Juttu koskee 5-12 -vuotiaita lapsia.

Samaan aikaan vanhemmat on vastuussa lastensa hampaiden harjauksesta ja painon nousemisesta oikeassa tahdissa, mutta että lapsi itse saa päättää ottamansa rokotteen? Että voidaan käsitellä lastensuojelussa sitä, että lapsi ei halua harjata hampaitaan, mutta vanhempi, huoltaja, ei voi päättää lapsen rokotuksesta vaan lapsi itse? No annetaan sitten jokaiselle 11-vuotiaalle ajokortti ja 5-vuotiaat päättäkööt itse mitä syövät. Jos joku terveydenhuollon ammattilainen katsoo lapsen olevan siihen kykenemään, niin why not? 

Mun kohta 5-vuotiaalta tikun poistaminen ihon alta vaatii lähes päällä istumista, mutta toisaalta hän varmaan suostuisi luovuttamaan sisäelimensä, jos joku tarjoaisi tikkarin tilalle. Ja valinta olisi erilaien tänään huomenna ja ylihuomenna ja todnäk jopa 30 min päästä kysyttynä. Enkä nyt niistä alle 12-vuotiaistakaan, jotka tunnen, lähtisi vannomaan, että yksikään pystyy tekemään tällaista valintaa itse. 

On jotenkin hurjaa, että 2021 sitä miettii aika moni vanhempi uskaltaako päästää lapsensa eskariin, vai tuleeko hän sieltä takaisin jonkin terveydenhuollollisen toimenpiteen kanssa ilman vanhemman suostumusta. Toki niihin eskarikuviin kameran eteen lapsi ei voi mennä ilman vanhemman kirjallista suostumusta. 

MIKÄ ON MUN RATKAISU SITTEN?

Mulla ei ole hulluja salaliittoteorioita sille, miksi tämä kaikki tapahtuu. Mun henkilökohtaista ahdistusta lisää jatkuvasti se, että mä en tiedä, enkä näe mitään järjellistä selitystä tälle kaikelle, sillä en millään haluaisi uskoa rahan, vallan ja valtioiden vastuusta vapautumisen olevan avainasemassa näissä päätöksissä, mitä koko ajan tapahtuu.

Siksi mulla ei ole mitään jyrkkiä näkemyksiä koronarokotteiden suhteen. Kaikki halukkaat ottakoot sen. En ole ottanut julkisesti pitkään aikaan kantaa sen suhteen, mikä on oma valintani. Sillä mielestäni yksityisyys asiassa on erittäin tärkeää. Yhdenvertaisuus on mielestäni yksi koko vapaan maan perusasioita, ja se ei millään toteudu tällä hetkellä koronapassin osalta. Ja mitä tulee lasten rokottamiseen, niin jo keskustelun asettelu lasten rokottamisesta aikuisten suojaksi on mielestäni virheellisen lisäksi vastenmielinen.

En olisi osannut edes kuvitella vuosi sitten, että tässä tilanteessa lähdemme kohti vuotta 2022. Mutta, no, toisaalta minussa elää pieni toivonkipinä. Belgian Valloniassa alin oikeusaste on jo todennut passin käytön laittomaksi ja ymmärtääkseni monessa maassa asia on menossa oikeusasteiden käsittelyyn. Toivonkin, että tämä suunta muuttuu 2022. 

Ja no, koska en halua olla osa ongelmaa, vaan osa ratkaisua ja koska aina penätään “mitä sitten tehdään, kun ei terveydenhuolto kestä!”

En näe, että kaiken sulkeminen on vastaus. Ehkä pitäisi miettiä vain hieman järkevämmin, onko järkevää, että kirkkojen kuorolauluesitykset joululta on monessa paikkaa peruttu, mutta Nokia Arenalla 13 000 ihmistä kannustaa Ilveksen ja Tapparan välillä. Juu, paikalla oli koronapassi. Harmi sinänsä, se ei vaan estä tartuntoja leviämästä. En kuitenkaan koe oikeaksi, että tapahtuma-ala, joka on ollut polvillaan jo ties miten kauan, olisi sitä jatkossakin. Vaan koen, että tietyn väkimäärät ylittävät tapahtumat vaatisivat negatiivisen testin kaikilta osallistujilta, niin rokotetuilta kuin rokottamattomilta. Tämä olisi yhdenvertaista, tämä olisi Omikron-uutisoinnin myötä myös erittäin perusteltavaa. Ja tämä vaatisi sen, että testaaminen helpottuisi ja halpenisi monessa paikkaa.

Kun puhutaan siitä, että ei ole perusoikeus mennä kulttuuritapahtuman, niin ei ehkä olekaan. Mutta on mielestäni hyvinkin perustavanlaatuinen oikeus yrittäjän saada jatkaa elinkeinotoimintaansa yhtä lailla kuin kuluttajan päästä samaan tapahtumaan samalla kustannuksella. Ei varmaan kukaan hyväksyisi, jos uskonnon tai seksuaalisen suhtautumisen perusteella lippuhinta olisi eri? Henkilökohtaisesti en näe asiassa eroa nykytilanteessa. En käytännön tasolla.

Jos perutaan lasten jouluesityksiä kirkoissa ja vauvauinteja tai laitetaan ne koronapassin taakse, koen vähintään kummalliseksi sen, että viikon päästä Tampereella pidetään Nokia Arenan avajaiset. Ehkä mä en vaan ymmärrä jotain. 

Mielipidemaanantai – Kahtia jakautunut maailma

Ei musta vaan…? Valkoinen. Ei aurinko vaan…? Kuu. Ei kesä vaan..? Talvi.

Kuka teki noista vastakohdat toisilleen? Ne on kai vastakohtia, mutta eikö ne oo aika samanlaisia? Musta ja valkoinen on molemmat värejä. Tai teknisesti eivät edes ole, mutta olkoot nyt. Aurinko ja kuu taivaankappaleita, kesä ja talvi vuodenaikoja.

Me ihmiset jaetaan asioita vastapuoliksi. Nykyään mun mielestä enemmän kuin koskaan. Mies – Nainen. Vanha – Nuori. “White” – “Person of colour”. (Ihmisiä he kaikki on, ei toistensa vastakohtia, vaan samaa.) Äiti – Isä. (Vanhempia kumpainenkin.) Homo – Hetero. (Rakastava ihminen). Oikeisto – Vasemmisto. Republikaani – Demokraatti. (Poliittisesti aktiivinen ryhmä.) Poika – Tyttö. (Lapsi/nuori). Lapseton – Perheellinen (tosin, perhe voi olla ilman lapsiakin). Rokotettu – Rokottamaton. (Ihminen) Kristitty – Muslimi. (Uskon ihminen). Yrittäjä – Työntekijä. (Veronmaksaja).

Tyttönen – Setämies. Hippi – Matrerialisti. Kulkutautimyönteinen – Lammas. Natsi – Mamupatja. Mitä näitä nyt onkaan. Niitä ei-niin-kivoja versioita.

Entäs jos annettais noiden olla?

Ihminen. Se me jokainen ollaan.

Me ollaan tosi kovia jakamaan asioita kahtia. Ja sen tulos on tällä hetkellä hyvinkin räjähdysherkkä maailma. Rokotekeskustelu on tuonut ihan uuden ulottuvuuden asiaan, sillä on ihan OK mediassa puhua “kulkutautimyönteinen” -sanalla, samaan aikaan kun vastarannan medioissa ja julkaisualustoilla puhutaan lampaista.

Paljon on vuosien aikana tehty työtä rasismin kitkemiseksi. Sovinismin, ikäsyrjinnän, kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän kitkemiseksi.

“Ketäs sä paneskelet, naista vai miestä?” ei eroa mun korviin yhtään siitä kuin jos tuntematon kysyy rokotestatusta. Koska esim. rokotestatus ei ole yhtä näkyvä ero ihmisten välillä kuin vaikkapa ihonväri tai oletettu sukupuoli, sitä on OK tiedustella. Voidaan jakaa sitten joukkueet. Sun tiimi ja mun tiimi. Ja huudella toisillemme molemmilta puolin, kumpi onkaan oikeassa. Onhan meillä erinomaisen hieno esimerkki yhteiskunnalliselta tasolta jo vuosikymmenten ajalta. Kun seuraa esim. Jenkkien poliittista keskustelua, voisi kuvitella että ne etuoikeutetut rikkaat poliitikot siellä edustaisi eri planeettoja, nii kauas toisistaan heidät erotetaan. Perheet hajoaa, ystävyydet särkyy, vihamielisyys kasvaa,

Onhan tätä nähty jo sukupuoliasioissa ja erityisesti ihonvärin osalta jo vuosien ja vuosikymmenten ajan. Valitaan oma tiimi ja pysytään siinä. Oli kyseessä HIFK tai Jokerit, terveydelliset ratkaisut tai seksuaalinen suhtautuminen tai uskonto. On jotenki helpompi kun on me ja ne.

Ei muuten ole. Se vaan tuntuu siltä. Vastakkainasettelu herättää tunteita. Vahvoja. On helpompi vihata toista, kuin yrittää ymmärtää. On helpompi lytätä toinen, kun hän on enemmän erilainen kuin samanlainen. On vaikea ajatella, että joku mun halveksuma ihmistyyppi, vaikkapa pedofiili, olisi kaiken kaikkiaan 99% mun kaltainen ihmisolento ja se 1% hänessä eroaa vain jyrkästi minusta. On helpompi nähdä koko ihminen vaan täysin erilaisena, hirviönä suorastaan.

Jos joskus hirviöksi pääsi jollakin rikollisella, nykypäivänä siihen riittää eriävä mielipide jossain aika pienessäkin asiassa. Ja esim. se ihonväri tai värkki jalkojen välissä voi tehdä hirviöksi. Jokainen nykypäivänä ajaa itselleen erityisen tärkeitä asioita ja on helpompi ponnistaa niissä vastapuolen päältä, kuin kaverin. “Kyllä isät pitäisi pakottaa pitämään vanhempainvapaita!” “Kyllä rokottamattomat on sitten itsekkäitä!” “Kyllä rokotetut sitten on tyhmiä lampaita!” “Naisia aina sorretaan miesten toimesta!” “Oikeisto on kyllä niin rasistinen ja konservatiivinen!” jnejnejne. Vastapuolen ryhmän voi alentaa kesksutelussa oman ryhmänsä kanssa, ja nousta sen ryhmän yläpuolelle. On helppoa olla parempi, kun se toinen on tietenkin erilainen. Vaikka se olisikin 99% muuten samanlainen ja ihan eri asiassa itse asiassa olisittekin samassa joukkueessa.

Jos ennen oltiin samassa tiimissä naisten joukkueessa, seuraavaks voi olla naista vastaan joukkueessa rokotusstatuksen perusteella ja sitten ensi viikolla poliittisen suuntautumisen perusteella olla taas eri leireissä.

Kunhan aina olisi joku vastustaja.

Tää kaikki tuli mieleen kun juttelin yhden kaverin kanssa Instagramissa aamulla. Tuli puheeksi tämä Valtaoja – Ebrahimi -tilanne, ja siitä keskustelu jotenkin eteni. Samaan aikaan järjestelin lasten pyykkejä ja taustalla pyöri SWAT-sarjan neljäs tuotantokausi. Ja siinä on ollut vahvasti esillä BLM-liike ja poliisien tilanne Jenkeissä viime vuonna. Se on loistava esimerkki tästä kahtiajaosta. Olkoonkin, että SWAT on fiktionaalinen tv-sarja, herätti se ajatuksen. Siinä yksi päähahmoista, valkoihoinen mies, harmitteli aisaparilleen, kuinka ei voi mennä lapsensa koulun ammattipäivään, koska on poliisi. En tunne tietenkään koko Jenkkien yhteiskunallista kuvaa, mutta mitä olen seurannut Rittenhouse-oikeudenkäyntiä ja yhteiskunnallisia tapahtumia ja -keskusteluja nyt reilun vuoden ajan, onhan kahtiajako merkittävä. Ihonvärin lisäksi pollisiudesta tuli “paha asia”. “Defund the police!” “Kaikki kytät on sikoja!” jne. Mellakat, valkoihoisten yritysten tuhoamiset ja Uncle Bensin kaltaisten yhtiöiden myllyttäminen medioissa on viime vuoden loistava esimerkki kahtiajaosta. Vaikka Jenkkien poliisivoimissa on eittämättä ISOJA ongelmia, on siellä aivan yhtä eittämättä aivan mielettömiä ihmisiä töissä. Vuosikausia uhraamassa itsensä työlle, jonka palkka on huono, työajat raskaat ja jossa on aina uhka kuolla työaikana. Vuosia itsensä työlle ja ihmisten auttamiselle ja turvaamiselle omistautuneet ihmiset muuttuivat viimeistään 2020 vihollisiksi, koska kantavat univormua, jonka tarkoitus on tuoda turvallisuuden tunnetta ja estää rikoksia tapahtumasta. Hyvät, omistautuneet, tärkeää työtä tekevät poliisit iskettiin samaan kategoriaan kaikkien rasististen poliisien kanssa. Henkilökohtaisesti en näe, että tilanteesta seuraa mitään hyvää. Kellekään.

Tiedostaminen on tärkeää ja epäkohtien nostaminen esiin erittäin tärkeää. Se saa monet heräämään ajattelemaan omaa ajatteluaan. Mä itse vielä viime keväänä totesin, että “mä en näe väriä, mä näen ihmisen”, koska naiivista ajattelin oikeasti ajattelevani näin. Kunnes joku tuli lempeän asiallisesti selittämään, miksi tämä ajattelu ei ole OK. Ja ymmärsin. Ja tajusin, että on ihan typerää ajatella ja sanoa niin. Totta kai minä näen eron ihonvärissä. Olisi typerää väittää toisin. Se onkin eri asia täysin, herättääkö kyseinen havainnointi minussa mitään erittelevää ajattelua. Minulle molemmat on ihmisiä, ja täysin tasavertaisia. Opin myös kuuntelemaan ja kuulemaan enemmän. Puhumaan vähemmän. Silloin kun en ymmärrä. Oppinut kysymään. Kuuntelemaan vastauksen. Välillä se onnistuu paremmin. välillä ihan surkeasti.

Ongelma tässä on mielestäni siinä, että yhdistäessämme jonkin epämiellyttävän, ikävän tai jopa aivan selittämättömän kamalan teon tiettyyn ihmisryhmään, arvostelemme kaikkia sen ryhmän ihmisiä tai viemme heiltä ja heidän työltään arvoa. Esimerkkinä nyt vaikka poliisit. Jokaiseen ryhmään mahtuu mätämunia, pahoja ihmisiä, ilkeitä ihmisiä, rikollisia, ja muista piittaamattomia ihmisiä. Naisiin, vaikuttajiin, yrittäjiin, äiteihin, ateisteihin ja kaikkiin muihin ihmisryhmiin joihin tunnen itse kuuluvani. Ihan yhtä lailla “maanantaikappaleita” mahtuu poliiseihin, lääkäreihin, juristeihin, yrityksiin, poliitikoihin, viihdetähtiin ja naapureihin, opettajiin ja lähikaupan kassoihin. Ammatti, ihonväri, poliittinen suuntaus tai mikään muukaan valinta ei tee ihmisestä “huonoa” tai “huonompaa”. Toiselle esimerkiksi upseeri on maamme puolustaja ja toiselle ammattitappaja. Toiselle abortteja tekevä lääkäri on elintärkeä lääketieteen ammattilainen, toiselle sikiöntappaja. Näin jotkut ihmiset ajattelevat. Juuri näin jyrkästi.

Poliisius, lääkäriys, uskonnollinen suuntautuminen, rokote tai vaikka vanhemmuus ei tee kenestäkään jotakin kamalaa. Laittomuuksiin syyllistyjiä löytyy jokaikisestä ihmisryhmästä. Mutta koska mielipide-erot on meille niin äärimmäisen tärkeitä, haluamme ajatella, että olemme mahdollisimman kaukana jostakin ihmisestä, koska hän on eri mieltä. Mä en itse asiassa muista paljoakaan lapsena saatuja opetuksia, mutta yhden muistan. “Na vkus i zvet tovareshei net!” oli äidilläni tapana sanoa ja on edelleen. Suomennettuna vapaasti tämä on “Makuun ja väriin ei ole tovereita”. Sama sanonta löytynee joka kielellä jossakin muodossa, mutta mä muistan tän venäjäksi koska mut on lapsena kasvatettu venäjäksi. Suomeksi lähin, jonka keksin, on “mielipideasioista ei sovi kiistellä”. Tykkään enemmän tosta venäjänkielisestä ilmaisusta. Nimittäin se on mielestäni jotenkin aidompi ja todenmukaisempi, mutta myös pehmeämpi. Nimittäin ihan totta, makuun ja väriin ei ole kavereita. Ei täydellisen 100% samanlaisia. Mä rakastan miestäni ja hän minua, mutta me syömme eri karkkeja, tykkäämme eri väreistä ja siinä missä hän juo yleensä punaviiniä, mä otan valkoviiniä. Silti olemme onnellisia yhdessä. Suomenkielinen sanonta taas tuo jo heti nelisanaiseen lauseeseen kiistelyn, negatiivisen sävyn. Venäjänkielinen sanonta taas on mielestäni erittäin kylmän realistinen. Ei ole kavereita mielipide-asioissa. Ei täydellisiä. Samasta asiasta samaa mieltä olevat ovat eri mieltä eri asiasta. Molemmat voi tykätä suklaasta, mutta eivät välttämättä pinkistä väristä.

******

Jotenkin tykkään tosta lauseesta. Koska brutaalin rehellisyyden lisäksi se kuvastaa mun mielestä erittäin vahvasti myös tietyllä tapaa hyväksyntää. Hyväksytään se tosiasia, että hei, näissä asioissa nyt ei ole kavereita. Ja sikäli mun mielestä ainoa asia, missä voi olla me vs. te, on lainkuuliaisuus. Lait ei ole mielipideasia. Ne on luotu yhteisiksi pelisäännöiksi. Kaikki ei ole silloinkaan ihan itsestäänselvää. On itsesuojelua, on vahinkoja, on paljon kaikenlaista. Mutta se on sentään raja jonka mä jotenkin näen sellaisena, ettei ole ihan veteen piirretty. On tiettyjä realiteetteja, jotka eivät ole mielipiteitä. Esimerkiksi veden muuttuminen jääksi tietyssä lämpötilassa. Mutta hyvin iso osa ihmiselämää on mielipiteitä.

Se on välillä tosi hankalaa. Perustavanlaatuisissa arvoasioissa on vaikea pysyä rauhallisena ja yrittää ymmärtää toista osapuolta. Voin olla tyynenä kun joku ryssittelee tai huorittelee, mutta en mä pysty itsekään välttämättä pysyä rauhallisena, jos joku tulee laukomaan vaikka jotain abortinvastaista ajattelua. Haluan ymmärtää ihmisiä niissäkin tilanteissa. Olen eri mieltä, mutta haluan ymmärtää. Haluan ymmärtää ihmisen syyt omalle ajattelulleen ja jos hän haluaa kuulla ja ymmärtää minua, niin jakaa omani. Ei se ole helppoa, ei tietenkään.

Jollakin tapaa viimeisen vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, kuinka etuoikeutetussa tilanteessa olen saanut elää 30 vuotta. Heteroseksuaali valkoihoihinen nainen Suomessa. Lottovoitto. Jonkun mielestä olisin ehkä ollut etuoikeutetumpi poikana kuin tyttönä. Tai Suomessa syntyneenä. Mä itse en oo koskaan kokenut tarpeeksi alemmuutta sukupuolen tai synnyinmaani perusteella, ymmärtääkseni oikeasti vähemmistöjä. Oon aina ajatellut, että pamu-taustalla rasismia koko lapsuuteni kuunnelleena mulla on jotain perspektiiviä, mutta todellisuudessa ei mulla sinänsä ole ollut. Oon kuitenkin saanut elää näin todella kärjistäen sanottuna “nättinä, hoikkana, koulussa menestyvänä, valkoihoisena naisena Suomessa”, mikä on luonut muhun hyvin vahvan turvallisuuden tunteen, jota en osannut edes pitää etuoikeutena. En tule toivottavasti koskaan kokemaan tarpeeksi sortoa täysin ymmärtääkseni monia vähemmistöjä, muuta viimeinen vuosi on avannut jollakin tapaa silmiäni enemmän. Olen kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, kuinka sanojalla ei ole väliä, jos sanoma on “väärä”. Kuinka mielipide riisuu ammattitaidon ja osaamisen. Molemmin puolin kahtiajakoa. Olen ollut itse hyvin kahden vaiheilla, enkä ole osannut ottaa puolta. Olen ollut koko ajan ainoastaan skeptinen. Molempiin suuntiin. Olen halunnut tietää, ymmärtää, löytää vastauksen. En ole sitä löytänyt, mutta olen löytänyt sen, millaiseksi ihmiset tulevat, jakaessaan oman ryhmänsä kahteen osaan ja vihatessaan toista ryhmää.

Mun mielestä rokote-keskustelussa maailma on kärjistynyt pahemmin kuin koskaan. Siinä missä monessa muussa asiassa ollaan yritetty edes kuunnella vähemmistöä, kunnioituksella ja kohteliaasti, tässä asiassa molemmat puolet jyrää vain omaa näkökulmaa. Molemmat puolet yrittää väkisin muuttaa toistensa ajattelua. Vahvat mediatalot valitsee uutiset oman näkemyksensä perusteella. Mielipide-asioita piilotetaan misinformaatio-tittelin taakse, koska ne ovat eroavaa mieltä. Jankataan ja intetään, mutta kukaan ei ymmärrä ketään, eikä kukaan tykkää kenestäkään.

Meille annetaan elämämme aikana monia rokotteita ja lääkkeitä. Tämä on vain yksi monesta. Ja silti tämä on repinyt kansan kahtia. Samaan aikaan maailmassa on tuhansia muita aiheita, joista voimme olla samaa mieltä tai eri mieltä. Akuutteja ja tärkeitä asioita liittyen ilmastoon, politiikkaan, vapauksiin, elinoloihin ja talouteen. Niissäkin kaikissa on aina kaksi vastapuolta, jotka heittelevät kiviä toisiinsa päin.

Me vs. Ne.

Olisiko ehkä helpompaa, jos päästäisimme irti siitä, että yritämme väkisin jaotella meitä ihmisiä mielipiteiden perusteella?

Yritän ymmärtää. Olen ehkä eri mieltä joistain asioista. Mutta vaikka näen erot, oli ne sitten ihonvärissä, sukupuolessa tai vaikka missä, haluan ajatella, että ne eivät muuta mielikuvaani ihmisestä. Jos joku ystäväni on mun kanssa eri aaltopituudella moraalisesti, yhteiskunnallisesti tai vaikka uskonnollisesti jostain asiasta, se ei vähennä hänen ihmisyyttään ja tärkeyttään minun silmissäni. Haluan yrittää ajatella niin muistakin.

Vaikka kasvatan poikani poikina, en kasvata heitä ajattelemaan, että jompikumpi sukupuoli olisi parempi. Siinä on jokapäiväinen homma pienten sanojen ja ilmaisujen tasolla. “Äiti, sä näytät aika komeelta!” sanoi lapseni mulle eilen. Mä olin heti korjaamassa, että yleensä tytöt on kauniita ja pojat komeita. Ehdin avaamaan suuni, ennen kuin aivoni pääsivät mukaan. Sanonhan itsekin poikiani kauniiksi jatkuvasti, miksen voisi siis olla komea tässä keskustelussa? Pienet asiat tulee jostain selkärangasta, mutta lasten kasvattaminen opettaa hurjasti joka päivä. Haluan opettaa heidät näkemään maailman. Näkemään värierot, tilanne-erot ja kaikenlaiset erot, mutta samalla tavalla kuin värikynäpakkauksessa. Ne kaikki kynät kuuluu siihen, ei muuten ole kiva värittää, jos on vain yksi väri.

Loppujen lopuksi…

It’s all about the money and the power.

Kahtiajako tuottaa rahaa ja valtaa. On niitä brändejä, ihmisten tai yritysten, jotka edustavat “oikeaa asiaa”. He hyötyvät valtavasta kahtiajaosta. On iso ryhmä omia tukijoita, jotka nostavat jalustalle. Molemmin puolin asiaa.Mitä enemmän meillä on kahtiajakoa, sitä enemmän meillä on isoja tunteita. Ja tiedättekö mikä myy? Isot tunteet.

Markkinoinnin tärkein tehtävä on vedota tunteisiin. Markkinointi on myynnin työväline. Isot tunteet myyvät. Oli se rahan ottamista pois poliisiresursseista tai ilmastokeskustelu tai rokotekeskustelu. Eurot, dollarit ja muut valuutat liikkuu. Liikkuessaan pois yhtäältä, ne siirtyvät toisaalle. Ja se, mikä ei liiku euroissa, liikkuu vallankäyttönä. Jollakin on valtaa. Hänen mielipiteensä takia. Niin kuin mullakin on valtaa. Mulla on valtaa vaikuttaa satoihin ja tuhansiin ihmisiin, jotka seuraavat minua mun somessa. Se on lähes mitattavaa omaisuutta. Mun mielipiteet joissakin asioissa on saanut ihmiset pitämään minua heidän tiimiin kuuluvana. Toisten kohdalla mä jäin siihen “ne”-ryhmään.

Iso osa kahtiajaosta on keinotekoista. Me olemme kaikki ihmisiä, ja jos keskittyisimme oikeaan asiaan, näkisimme, että 99% olemme kaikki samaa. Veikkaisin, että jos patologi tekee ruumiinavauksen ihmiselle, jolla ei ole vaikkapa näkyviä hakaristi-tatuointeja, ei hän ajattele ihmistä minään muuna kuin biologisena kokonaisuutena. Ilman ennakkoluuloja. Hänen silmiin me lienemme 100% samanlaisia kaikki. Hän etsii yhtäläisyyksiä ja sitten sitä yhtä poikkeusta, jolla päädyimme sinne patologin pöydälle. Elossa se poikkeus, se ero, se on meidän henkinen puoli. Meidän sielu, äly, sydän.. Miksi ikinä haluaa mieltääkään oman persoonan, mielipiteiden ja ajatusten säilytyspaikkansa.

Mutta silti. Me olemme kaikki ihmisiä. Kaikki 99% samanlaisia. Mitä jos vaan kohtelisimme toisiamme samanlaisina, eikä erilaisina?

Nimittäin kahtiajaon maksajina on me ihmiset. Vaaleaihoiset ja tummemmat, vanhat ja nuoret, äidit ja isät, miehet ja naiset, yrittäjät ja työntekijät. Jokainen menetetty ihmissuhde, kokemus, elämys, perhe, ura ja mikä tahansa, minkä on hajottanut keinotekoinen kahtiajako meidän välille, on turha menetys.

Sodat ja aseteollisuus, uskonnot, politiikka, lääketeollisuus ja viihdeteollisuus ovat kaikki isoimpia rahakoneistoja mitä on. Ne elävät kahtiajaosta. Mutta valta, se on vielä parempaa kuin raha.

Ainoaksi kärsijäksi jää vaan ihmisyys ja yhteisöllisyys. On yhteisöllisyyttä toki nytkin. Se “Me”-tiimi ja “Te/Noi”-tiimi. Niissä on vahva yhteisöllisyys. Puhutaan naisten asemasta ja feminismistä, mutta kun joku heittää ensimmäisen vahvasti mielipiteitä jakavan kortin pöytään, on ura-äidit ja kotiäidit toisensa kurkuissa ja sairaanhoitajat ja yrittäjät tukkanuottasilla. Unohtuu se naisten asia heti, kun pääsee vähän muissa asioissa puukottamaan vastapuolta.

Divide & Conquer. Hajota ja hallitse. Sillä aikaa kun ihmiset tappelee kahdessa leirissä kaikesta mahdollisesta, isot asiat seisoo paikallaan vuosikausia. Kuka hyötyy? Eri tilanteissa eri tekijät varmastikin. En minä näe yhtä pahaa täällä ohjailemassa meitä kuin nukketeatteria.

Me ollaan vaan jääty tähän todella surkeaan luuppiin, jossa kaivamme itseämme syvemmälle vihaan. En mä oikeastaan tiedä voittaako siinä kukaan kuin hetkellisesti.

Siellä ne kaksi pelaa koko ajan vastakkain. Enemmän saatais yhdessä aikaiseksi kun oltaisiin kaikki vaan ihmisiä. Ehkä kaikilla olisi silloin parempi olla.

Kotona työskentelyn hyvät ja pahat, sekä tasapainon löytäminen

Kaupallinen yhteistyö: Elisa

Kotoa työskentely on sekä ilo että murhe, ainakin mun mielestäni. Ja selkeästi myös vähän teidän. Kirjoittelin Instagramiini alkuviikosta hieman ajatuksiani siitä, mitä hyviä ja huonoja puolia on kotona töiden tekemisessä ja ajattelin kerätä niitä hieman tänne, sekä teidän ajatuksia ottaa tähän myös huomioon. Ja toki kun tässä on vuosia kokemusta itselläni, niin ehkä muutama vinkkikin mulla on asiaan jakaa.

Mulle kotoa työskentely oli aikanaan tosi ihana juttu. Sai määrätä omat aikataulut ja suunnitelmia pystyi muutamaan lennosta. Aina siinä on ollut pieniä negatiivisia puolia. Kun on aina kotona, ei saa hirveästi ihmiskontakteja, ja kun ei tule hirveästi käytyä kodin ulkopuolella joten kotiin ei tule ikävä. Jotenkin aina kun olimme kaksin mieheni kanssa, kotona olo oli meille tosi erilaista. Mieheni oli onnessaan kun pääsi työpäivän jälkeen sohvalle ja mä olin täysin valmis lähtemään jonnekin muualle. Jos oltiin kotona, mä saatoin hyvinkin miettiä töitä, kun taas mieheni oli rentoutumassa omassa kodissaan. Yhteinen ajanvietto meni helposti siihen, että minä tein töitä, ellei ollut jotain erityistä sovittu, ja en kokenut yhteistä kotona oloa mitenkään laatuajaksi. Lisäksi keskittyminen on aina rakoillut. Aloitanko ensin tärkeän ja kiieisen työprojektin vai siivoanko kodin kaaoksen, että voin keskittyä siihen projektiin?

Mutta, mennäänpä järjestyksessä.

PAHAT:

Niin, keskittyminen oli teidänkin mukaan hankalinta kotona töiden tekemisessä. Kun “näkee” ne kodin tekemättömät työt samalla, oli joku hienosti ilmaissut. Jep. On tosi vaikea keskittyä 100%, kun näkee ympärillään kaiken sen muunkin, mitä pitää tehdä. Tää on mullekin ollut aina haaste ja siksi välillä oon siivonnut vaikka aamuviiteen, että seuraavana aamuna voin keskittyä töihin ihan eri tavalla.

Vapaa-ajan ja työajan erottaminen oli teillekin haastavaa. Ja se on ihan totta! Kun ei ole oikeasti työpaikkaa ja työaikoja, niin on tosi vaikea oikeasti erottaa, mikä on vapaa-aikaa ja mikä ei. Mitä jos joku laittaa vaikka mulle IG:ssä viestiä, onko se työaikaa vai ei? Ja kun oon vapaa-ajalla kotona, muistuu ne kiireiset työt ihan yhtä helposti kuin ne kotityöt työajalla. Jos leikin lasten kanssa jotain puuduttavan tylsää rakentelua (:D), niin saattaa ajatus karata heti töihin ja siihen, että nyt ehtisin tekemään tämän ja tuon, niin ei olisi kaikki niin levällään huomenna.

Tauottamisen mainitsi teistä moni. Ei tullut edes mieleen, mutta totta, iso haaste mullekin! Nimittäin lounastaukoni on usein 14-16 välillä, missä ei oo mitään järkeä. Ja eipä tule kyllä pidettyä 10-15 min taukoa kahvia hakien tai ulkona käväisten hengittämässä. Voisi, helpostikin, mutta eipä tule tehtyä.

Sosiaalisen (fyysisen) kanssakäymisen puute. Ahhh, mä tiedän, että moni ymmärtää tän, mutta vitsi oli kiva lukea tätä teidän viesteissä! Koska voitte kuvitella aikana ennen lapsia, kun mies tuli töistä kotiin ja mä olin ollut koko päivän yksin, niin arvatkaa palkjonko asiaa mulla oli hänelle ja kuinka vastaanottavainen hän oli sille? 😀

Näiden lisäksi ergonomia mainittiin monta kertaa. Oh yess, tätäkin kirjoittelen sohvalta todella huonossa asennossa. Oon nyt oikeasti harkinnut jopa säädettävän pöydän ostamista kotiin, että voisin välillä seistä töitä tehdessä, mutta kun sellainen on niin ruma!

Asennevirhe on yksi, jonka haluan itse mainita. Usein kotona töitä tekevä on vastuussa ruoasta, kodin siivouksesta ja lasten päiväsaikaan osuvista menoista. Jos pitää mennä lääkäriin, neuvolaan tai mitä ikinä, niin usein oletus on se, että se kotoa töitä tekevä joustaa. Ja itse ainakin huomaan häpeäväni, jos mieheni tulee kotiin klo 17 ja meillä on koti ihan pommi, eikä ole ruokaa valmiina. Miksi? Enhän mä ole siellä kodinhoitajana vaan tasa-arvoisena työtä tekevänä vanhempana. Ja auta armias, jos mä lähtisin viideksi päiväksi vaikka jonnekin toiseen kaupunkiin tekemään töitä muuten vaan. Ei menis ihan yhtä hyvin läpi kuin miehen työmatkat. Sama pätee sairaslomiin. Jos lapsi on sairaana, helposti menee siihen, että oletusarvoisesti se kotona muutenkin töitä tekevä vanhempi jää kotiin lapsen kanssa. Mutta ei se nyt ole ihan sama asia tehdä töitä kotona tai tehdä töitä kotona kipeän lapsen kanssa. 

Sama pätee sairaslomiin. Jos lapsi on sairaana, helposti menee siihen, että oletusarvoisesti se kotona muutenkin töitä tekevä vanhempi jää kotiin lapsen kanssa. Mutta ei se nyt ole ihan sama asia tehdä töitä kotona tai tehdä töitä kotona kipeän lapsen kanssa. 

Onneksi hyviä puolia on kyllä ihan yhtä lailla kuin huonoja! 

HYVÄT:

Ajansäästö on yksi sellainen “itsestäänselvä”. Ei tarvitse mennä töihin (+ ehkä aamulla pukea ja laittautua) vaan työt voi aloittaa vaikka heti kun silmät avaa ja harjaa hampaansa. Ei tarvitse käyttää aikaa siirtymisiin ja lounaan voi syödä vaikka työpöydän äärellä säästäen työpäivän pituudessa. Ja jos sattuu olemaan vaikka puhelupalaveri, jossa ei itse tarvitse kuin kuunnella ja osallistua vain aika vähän, voi samalla vaikka tehdä ruoan tai ladata pyykit tai vähän siivoilla. Kyllä, kotona työskentely voi olla äärimmäisen aikatehokasta. 

Mistä päästään omaan suosikkiini, eli vapauteen, eli joustavuuteen. Jos haluan, voin mennä sienestämään keskellä päivää aurinkoiseen aikaan ja tehdä ne pari tuntia töitä sitten illalla. Toki vapaus on juuri se kaksiteräinen miekka, joka aiheuttaa paljon tuon Bad-kohdan ongelmista, mutta jos sitä osaa käyttää, niin ahh, parasta! Joustavuudella saa tehokkuutta niin paljon! 

Moni mainitsi myös rahan säästymisen, kun ei tarvitse kulkea töihin. Kyllä, varmasti näkyy erittäin hyvin menoissa, jos joka päivä pitää ajaa töihin tai mennä julkisillakin. 

Moni mainitsi myös pukeutumisen. Että töitä voi tehdä vaikka pyjamassa. Allekirjoitan. On ihanaa, että saa olla vaikka kuinka homssuinen, mutta näen tässäkin riskin sille Bad-kohdalle omalla tavallaan, nimittäin sitä äkkiä tulee siihen tilaan, jossa kaikenlainen muu pukeminen kuin lökövaatteet onkin ykskaks hankalaa. Ja mä jotenkin koen, että pukeutuminen ja meikkaaminen tuo omanlaistaan buustia siihen omaan tekemiseen ja olemiseen ja ajoittain kaipaan tekosyytä vähän laittautua. Kotona työskennellen ja lasten kanssa vapaa-ajan viettäen ne tekosyyt on aika vähissä. 

Moni mainitsi myös hyvin mielenkiintoisen ajatuksen. Saa enemmän tehtyä kun ei ole häiriötekijöitä ja introverteille työpaikat voi olla tosi kuluttavia. En olekaan ajatellut noin, mutta tottahan tuokin on! 

Itse olen myös huomannut, että kun tämä oma vuorokausirytmi on mitä on, niin mulle on helpompaa määrätä itse omat aikataulut kuin mennä sillä yhteiskunnan 9-17 -aikataululla. Tosin nyt kun meillä on lapsia, niin heidät pitää saada päikkyyn 9ksi, kun alkaa kaikki mielenkiintoinen, joten on vähän mukauduttava tähän, että sitten tekee itsekin työt lasten päiväkotipäivän aikana. 

All in all, aika 50-50. 

Mutta itse ainakin huomasin, että mun tyyppisessä työssä välillä alkoi lipsua sille puolelle, että löysin enemmän negatiivista tästä. Joten oli pakko tehdä muutoksia tekemiseen ja arjen rytmittämiseen. Ja siksi näissä julkaisuissa on ollut Elisa kaupallisena kumppanina, sillä koen, että mun laitevalinnoilla on iso vaikutus tähän tekemiseen. Kaikki alla mainitut laitteet löytyy koostusti täältä.

TASAPAINO: 

Yksi puoli tasapainossa on tietenkin työaikojen noudattaminen ja aikatauluttaminen. Värikoodattu kalenteri on hyvä juttu, aikataulut auttaa luomaan sitä rajaa päivien kulkuun. Mutta myös pienet valinnat työlaitteiden ja vapaa-ajan laitteiden välillä auttaa. Mä huomaan, että siinä missä joustan omassa mielessäni tehtyihin aikatauluihin, laitevalinnat tekee konkreettisen muutoksen päiviini. 

Mä oon ajoittain lähes inhonnut mun puhelinta, kun se muistuttaa kaikesta siitä, mitä pitäisi tehdä. Kaksi SIM-korttia puhelimessa on helpottanut elämää niin, että saa molemmat numerot samaan puhelimeen, mutta samalla avannut ovet sille, että on aina tavoitettavissa. Sama juttu läppärinkin kanssa, että aina tulee työasiat sieltä ekana mieleen. Jos vaikka avaan puhelimessa Lightroomin käsitelläkseni jonkun kivan vapaa-ajan kuvan, hyökkää sieltä näytölle heti monta asiakaskuvaa ja muistutus töistä. 

Niinpä oon jakanut laitteet kahteen osaan. Työkoneet ja vapaa-ajan koneet. Paikoitellen jako on vähän sellainen, että se on vähän tekemällä tehty, mutta silti se auttaa. 

Kaksi tietokonetta

Ostin taannoin uuden pöytäkoneen, ja päätin siirtää kaikki työasiat läppäriltä pöytäkoneelle. Läppäri on vapaa-ajan käytölle ja töiden suhteen for emergencies only, eli pääsen pilven kautta hakemaan jotain tarvittaessa. Jos en ole “työajalla”, en mene tsekkailemaan jotain asiakashommaa, vaan se jää seuraavaan päivään. Suunnittelen työaikoja hieman eteenpäin ja suljen pöytäkoneen siihen aikaan kun olen suunnitellut. Piste. Sen käynnistäminen uudelleen on sellainen henkinen porras, jota ei tule otettua ihan yhtä helposti. Varsinkaan, jos ei olekaan toimistossa, vaan jossain muualla. Läppärin kun nappaisi helposti sohvalle vastaamaan pari viestiä tai tekemään jotain muuta, samalla kun on vapaa-ajalla. Ehh. Ei. 
Läppärille en ole yhdistänyt työsähköpostejani ja loin ihan uuden meilin asioille, jotka ei liity töihin. Ahh, autuutta. Näin vuosien jälkeen kun käytin samaa meiliä kaikkeen. 

Mulla on vanhempi MacBook 12” käytössä vapaa-ajan koneena ja iMac 24” nyt pöytäkoneena. Aivan ihana tää uus pöytäkone, tykkään hurjasti! Pöytäkoneen käytössä tulee helposti muuten yksi lisäplussa näihin haasteisiin. Sen kanssa ei tulekaan hypättyä sohvalle tekemään töitä, vaan se pakottaa ergonomisempaan asentoon. Ergonomisempi työtuoli olisi hankintalistalla, jos jostain löytyis siedettävän näköinen! Lisäksi pöytäkone vangitsee työt selvemmin yhteen huoneeseen, yhteen paikkaan. Ja kaiken työhön liittyvän. 

Kaksi puhelinta 

Älkää hätäilkö, on mulla muitakin keinoja hallita tätä kuin kaksi joka laitetta 😀 Mutta tää kyllä auttaa. Mulla on työpuhelin ja oma puhelin. Se työpuhelin jää pöydälle pöytäkoneen viereen, enkä ole tavoitettavissa. Siinä on mun kuvaustilin IG ja SIM-kortit sun muut. Mun vapaa-ajan puhelimessa taas oma tili ja Whatsapp ja mitä ikinä. Työpuhelimeen yhdistyy työmeilit, omaan puhelimeen ei. 

Mulle tää on paljon parempi ratkaisu kuin se, että täytyy kantaa vain yhtä puhelinta. Ihan vaan sen takia, että saan jälleen vedettyä sen keinotekoisen rajan töiden ja vapaa-ajan välille ja keskityttyä vapaa-aikaan. 

Mulla on työpuhelimena tällä hetkellä Samsung S21 5G Ultra ja omana puhelimena Honor 50 5G. Samsungissa on hieman parempi kamera (ei kovin yllättävää kun hintaerokin on kolminkertainen), ja sillä ajattelin ensin, että tämä jäisi kuitenkin mun vapaa-ajan puhelimeksi, kun kuitenkin iso osa työasioista menee järkkärillä. Suoritusteho näissä on mun mielestä töiden puolesta aivan yhtä hyvä, mutta Honor päätyi ainakin nyt vielä vapaa-ajan puhelimekseni kahdesta syystä. Sen akku lataa nopeammin ja kestää mun mielestä paremmin ja se on superkevyt! Eli menee ohuena ja kevyenä puhelimena paremmin mukana kaikkialla! 

Mutta, saatan vielä vaihtaa mieltäni asiassa ja kääntää nää toisinkin päin. Juuri nyt tää tuntuu tosi toimivalta jaolta. En ala viestittelemään kavereiden kanssa kesken päivän, jos on työpuhelin vaan vieressä ja istun koneella, jolla on auki WhatsappWeb työnumerolla. Sama toisinpäin.

Tarkempi postaus tuosta Honorin puhelimesta löytyy muuten täältä.

P.S. WhatsappWeb on maailman paras asia, kun voi näppäillä viestit koneella! 

Vastamelukuulokkeet

Aivan absoluuttisen tarpeelliset töiden tekemiseen kotona, jos on muitakin kotona. Nimittäin lasten äänet kantautuu mun korviin mistä vaan ja en vaan osaa olla reagoimatta, jos kuulen itkua tai naurua. Jos siis olen kotona niin, että muu perhe on kotona ja mies viihdyttää lapsia, mutta mulla on vielä työaika, niin kuulokkeet korville ja jotain tosi kevyttä niihin taustalle, jos tuntuu, että vastamelu itsessään ei riitä. 

Sain Elisan yhteistyömme tiimoilta nämä Urbanistan Miamit, jotka on aivan älyttömän hienot, mutta myös superhyvät käytössä! Mulla edelliset mun kuulokkeet liuku päästä, nää on tosi paljon jämäkämmät korvilla, mutta eivät myöskään purista. Mä en nimittäin yleensä pysty pitämään mitään pantoja tai kuulokkeita tosi pitkään, kun alkaa päätä särkeä. Nää on superhyvät senkin takia, että näissä on naurettavan pitkä akunkesto! Musikaalinen mieheni käyttää tosi paljon kuulokkeita ja tietää niistä paljo ja nämä nähtyään oli tosi yllättynyt siitä, miten pitkä soittoaika näissä on. 40 tuntia aktiivisella melunvaimennuksella. Mulle on aina hirveän hankalaa muistaa ladata kaikki pelit ja välineet, joten tää on mulle tosi hyvä juttu! Äänenlaatu näissä on erinomainen! Kokeilin näitä verrata mieheni hintavampiin yksilöihin, ja en huomannut eroa lainkaan! 

Toki varmasti ammattimuusikot ja ammattilaiset huomaavat eron, mutta hei, mä en tarvitsekaan näitä sellaiseen käyttöön ja mulle nää on täydelliset! Ja nää värit! OMG nää värit! Tää jalokivivihreä oli niin upea, että se oli selvä suosikkini, mutta herrajumala toi punainen on upea myös! Löytyy valkoisena ja mustana kanssa, jos ei niin välitä näistä väreistä. Hinta-laatu -suhde ihan 10/10, nää maksaa 149€ siis. 

Sain Honor-paketin mukana Honorin Earbuds 2 Lite -nappikuulokkeet, ja nää on itse asiassa tosi yllättävän hyvä uusi tuttavuus nämäkin! Mä en oo oikeen hirveesti aina luottanut nappikuulokkeiden pysyvyyteen liikkeessä, mutta näissä on tosi hyvä istuvuus ainakin mun korvaan (joudun aina käyttää sitä pienintä kumirengasta, ettei paina, mut sit tippuu helposti pois) ja oon mielelläni käyttänyt näitä nyt lenkeillä. 

Vastamelukuulokkeet on ihan ykkösasia mun mielestä kotona työskentelyyn. Oli se sitten sitä pyykin lastaamista palaverin aikana tai lasten mökän vähentämistä keskittyäkseen, näille löytyy kyllä käyttöä! 

Älykello

Mulla on pääsääntöisessä käytössä Polar Ignite 2. Se on tosi hyvä, sillä se auttaa mua seuraamaan ajankäyttöä ja aktiivisuutta, mutta ennen kaikkea saan muistutukset eri asioista suoraan ranteeseeni. Tässä on hyvä ansa, jos ohjaa meilit ja muut tähän. Mä oon ohjannut tähän vain vapaa-ajan yhteydenotot ja jättänyt meilin laittamatta tähän kiinni. Omalla tavallaan se on siis enemmän vapaa-ajan laite, mutta samalla myös tärkeä työväline mulle. Nimittäin ajastetut muistutukset tauoista tulee tosiaan suoraan ranteeseeni värisemään, ja sitten pidän pienen breikin, nimittäin en oo ainakaan vielä keskinyt, miten kellolla voi torkuttaa. Mä nimittäin torkutan kaiken puhelimella. “Ihan just”. 

Tää on tosi tärkeä palanen tällä hetkellä mulle mun hyvinvoinnin tarkkailussa, sillä siihen ei tule työviestit lainkaan, mutta omaan hyvinvointiin liittyvät muistutukset tulee. Niinpä tämä on kädessä aamusta iltaan ja usein öisinkin. 

Mä huomaan myös sen, että on helppo kontrolloida omaa unen määrää ja laatua tämän avulla, ja hyvin nukutut yöunet takaa mulla ainakin paremmat työtehot. 

Tabletti – Nokia T20 4G

Meillä on ollut pojilla jo pidempään Huawein Mediapadi, joka on edelleen erittäin pätevä laite, vaikka on useamman vuoden vanha. Nyt saatiin kokeiluun tämä ihan uusi Nokian T20 pädi, ja vitsi miten hyvä laite tää onkaan! Mä päätin heti lunastaa tän omaksi meille, nimittäin on kyllä ihan superhyvä laite tähän hintaan! (269€)

Pädi, tai tabletti virallisemmin, on tosi mielipiteitä jakava laite. Mullakin. Toisaalta tuntuu pahalta tyrkätä lapselle pädi kasvojen eteen työpuhelun ajaksi, mutta toisaalta, en tiedä miten selviäisin ilman! Joo, piirrettyjä voi katsoa siltä ja se ei oo pitkällä tähtäimellä hirveen hyvä, MUTTA, mä väitän, että myös piirrettyjen valinta on isossa roolissa. Ei liian nopeaa ja värikästä, vaan opettavaa ja rauhallista. Ja ihan täydellä sydämellä pakko sanoa, että Elisa Viihde Viaplayn lasten tarjonta on ihan huikea! Ryhmä Haut katellaan telkkarista joka aamu aamupuuron kanssa, mutta siis täällä on lasten valikoimissa ihan hirveästi kaikkea! 

Pädin kultainen arvo tulee muuten ihan muissa asioissa kuin piirretyissä. eKirjat on yksi iso juttu, mutta ennen kaikkea pädi voi olla todella kehittävä ja opettavainen laite. Nimittäin, esim. Meillä 4-vuotisneuvolassa ainoaksi kehityskohteeksi nostettiin kynänkäyttö. Nohh, minä fiksuna tyttönä kerroin lapselle, että pädiä pitää käyttää kynällä! Pädin mukana ei tarvitse edes tulla kynää, kun näitä pehmopäisiä kyniähän saa ihan mistä vaan. 

Niinpä meillä isompi usein puuhailee pädillä juurikin jotain tämänkaltaista. Kirja-peli kynällä, missä pitää opetella kirjoittamaan? Kaksi viikkoa tätä ja hän oli huomattavasti taitavampi oman nimen kirjoittamisessa kynällä paperille. Ja kas, kun ote kynästä koko ajan vahvistuu (kivassa puuhassa), niin ykskaks piirtäminen kiinnostaa ihan eri tavalla!

Nykypäivänä on niiiiin paljon appeja, joissa on kehittävää sisältöä lapsille kirjainten ja numeroiden opettelusta kaikenlaiseen muuhun tekemiseen, että tää on kyllä supertärkeä väline niihin hetkiin kun äitin pitää tehdä töitä ja lapselle pitää keksiä jotain tekemistä. On myös paljon helpompi itsensä keskittyä, kun lapselle antaa pädin, eikä laita vaikka piirrettyjä telkkariin. Pieni hinta pienestä keskittymisrauhasta. Ja rehellisesti, mulla ei olisi koskaan riittänyt maltti opettaa lapselle kaikkia kirjaimia. Hän on oppinut ne kylvyn vaahtomuovi-kirjaimista ja pädiltä. 

Aikuisellekin tämä on mieluisa. eKirjojen lukeminen on musta paljon kivempi isommalta ruudulta kuin kännykältä, joten melko usein illalla käperryn lukemaan kirjaa pädiltä. Siinä ei ole linkattuna mitään someja, instagrameja, meilejä tai muita, joten sen kanssa saa olla täydessä rauhassa. 

Lisäapurit arkeen

Pieniä lisäapureita arkeeni on oikeastaan kolmea sorttia. Valvontakamera sisälle kotiin, kantavampi nettiyhteys ja laturi, johon saa monta laitetta kerralla. 

Samsungin 3-in-1 -laturi on loistava sellaiselle, jolla on käytössä useampi Qi-lataukseen sopiva laite! Saa puhelimen, kuulokkeet ja älykellon halutessaan latautumaan samaan aikaan! Mulla on AINA laturit hukassa, joten tämän hommasin nyt mun työpöydälle pysymään kiinteästi siinä, enkä siirrä sitä muualle.

Qi-yhteensopivat laitteet saa tähän latautumaan vaikka kolme kerrallaan, joten ihan kaikkiin kelloihin tai kuulokkeisiin tämä ei käy, mutta monissa on nykypäivänä langaton lataus.

Mulla lisäksi kaikki laitteet on USB-C -laturilla, joten ne kaikki saa ladattua tarvittaessa läppärin laturilla. Ei oo jatkuvasti laturit väärässä paikassa kun yksi on sijoitettu työpöydälle ja toinen sohvan taakse ja kaikkiin laitteisiin menee sama piuha tarvittaessa.

Valvontakamera-kuvia oottekin nähneet usein mun Instassa. Lasten huoneissa on kamerat. Ei tarvii jatkuvasti singahtaa sinne toteamaan, että jaha, leikkivät kiltisti. Voi vaikka tehdä ruokaa ja näytöltä nähdä, että jep, kiltisti ovat. Ihan vauva-aikana mulle hyvä valvontakamera lapsen nukkarissa helpotti työntekoa. Ei tarvinnut joka äännähdyksellä kipittää sinne, vaan näki hyvin töidenkin ääreltä, mikä meno. 

Vaihdettiin tosiaan Elisa Talokuitu Pro:hon tuossa vähän aikaa sitten ja onhan tää mielettömän kätevää, kun nettiyhteys ei katkea pihalla tai kauimmaisessa kulmassa taloa. Noita wifi-laitteita löytyy siis jokaiseen kotiin, vaikka ei olisi Talokuitua ja ne saavat nettiyhteyden toimimaan tasaisemmin monessakin tilassa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, koska mä en ees tiennyt tällaisten olemassaolosta ennen kuin bongasin kaverin kotona. 

Go digiless

Aina välillä mä huomaan, että parhaiten pääsee pois työmoodista menemällä vanhanaikaisesti digittömänä. Ei uutisia nähtävissä, ei viestejä, ei meilejä, ei puheluita. Ei mitään. Kirja. Muistivihko. Kynä. That’s it! Saa vähän mielenrauhaa. 

Mutta, oon myös huomannut hyvin tärkeäksi tehdä kahta eri to do -listaa. Työasioiden ja kodin asioiden muistilistaa. Kodin asiat pidän muistivihkossa, työasiat kalenterissa, joka päivittyy pöytäkoneelle ja työpuhelimeen. Kalenterissani on värikoosi työasioille, lasten asioille, ja vaikka mille. Värejä on monta eri ja tiedän aina mitä milloinkin on nopealla vilkaisulla kalenteriini. Läppärilläni olen täppännyt pois näkyvistä työasiat, pöytäkoneella taas näkyy kaikki. Vapaa-aika vaikuttaa töiden suunnitteluun, mutta töiden ei saisi antaa vaikuttaa vapaa-aikaan. Näin mä ajattelen. 

Siinä mun vinkkejä!

Kaikki laitevinkit löydätte keskitetysti TÄÄLTÄ.

Teidän vinkkeinä oli suuressa enemmistössä tehtävälistat ja tauottaminen, jotka on itselläkin selkeästi sellaisia, missä pitäisi panostaa enemmän. 

Tuliko tästä jotain hyviä uusia ideoita tai ajatuksia? Ja hei, jakakaa vielä ajatuksia, jos teille tulee sellaisia! 

Uusi puhelin, uusi innostus

Kaupallinen yhteistyö: Elisa

It’s been a while, mutta nyt olisi pitkästä aikaa puhelinasiaa! Mä muistan kuinka aikanaan, olikohan kuusi vai seitsemän vuotta takaperin tapasin silloisen Huawein markkinointipäällikön ja aloitin yhteistyön kyseisen puhelinmerkin kanssa. Siitä asti olenkin ollut monta vuotta Huawei-tyttö. Yhteistyön aikana tutustuin myös Honorin puhelin-tuotteisiin, mutta mun puhelinmerkkinä pysyi vuosia Huawei. Nyt COVIDin ja muidenkin syiden vuoksi Huaweilta ei ole tullut Suomen markkinoille hetkeen mielenkiintoisia puhelinmalleja ja olinkin kesällä tilanteessa, jossa tarvitsin ehdottomasti toisen pätevän puhelimen Huawein rinnalle, mutten osannut yhtään valita, minkä puhelimen ottaisin. 

Päädyin pitkän harkinnan, kokeilun ja tuntikausien nettivertailun jälkeen siihen, että ostin Elisalta Samsungin Galaxy S21 5G Ultran. Tämä oli itse asiassa jo ennen kuin päädyimme Elisan kanssa yhteistyöhön, joten kokemukseni kaikkineen on kuin keltä tahansa kuluttajalta. Olen ollut puhelimeen tyytyväinen, mutta sain nyt mahdollisuuden kokeilla Honorin uutta lippulaivapuhelinta, ja se oli tietenkin hurjan mielenkiintoinen mahdollisuus! Honor on kuulunut ennen Huaweille, mutta tänä vuonna se on irtautunut omaksi yritykseksi ja on julkaissut ensimmäisenä itsenäisenä puhelinmallina Honor 50 5G -puhelimen, joka eilen lanseerattiin Suomessa! Mä sain puhelimen hyppysiini jo ennen lanseerausta ja olen päässyt kokeilemaan puhelinta erittin suurella mielenkiinnolla. 

Nyt kun Elisalla on tästä käynnissä ennakkomyynti, haluan kertoa tästä ennen 15.11. myyntiin tuloa, sillä ennakkoon ostajat saavat Elisalla puhelimen mukaan HONOR Earbuds 2 Lite -kuulokkeet kaupan päälle. Kuulokkeissa on aktiivinen melunvaimennus ja kohinanvaimennus äänipuheluissa, ja niiden arvo on 79 €, joten ihan superhyvä lisä, jos on muutenkin hankkimassa puhelimen! Mä ostin aikanaan Samsungin Elisalta mm. sen takia, että puhelimessa pystyi helposti jakamaan maksun puhelinlaskulle, nimittäin Elisalla on ihan OIKEASTI kuluton ja koroton mahdollisuus maksaa erissä. Kun ostat 100 €:n arvoisen tuotteen, maksat siitä 100€, etkä yhtään enempää, maksoit sen sitten kerralla tai 12kk, 24kk tai 36 kk aikana. Ja vaikka ensin valitsisit pidemmän maksuajan, voi milloin vaan maksaa kaiken kerralla pois. Tekee hankinnoista oikeasti helpompia, jos tulee ykskaks tarve vaikkapa puhelimelle tai tietokoneelle.

Yksi syy, miksi Elisalta itsekin puhelimen tilasin ja miksi suosittelen Elisaa nytkin, on Elisan pidennetty takuu puhelimille. Tässä Honor 50 5G:ssa kuten monessa muussakin tuotteessa on nimittäin valmistajan myöntämä 24 kk takuu, mutta jos ostaa puhelimen Elisalta, takuuta onkin 36 kk, ja Elisa Takuu tulee automaattisesti, jos on Elisan puhelinliittymä (ei Prepaid), Mobiililaajakaistaliittymä, kodin kiinteä laajakaista (esim. meidän Talokuitu Pro) tai Elisa Viihde. Honorit voi myös huoltaa Fonumeissa, joten jos jotain tapahtuu, puhelimen voi huoltaa joko Fonumilla tai sitten Elisan myymälän kautta. Mulle toi yhden lisävuoden takuu oli ehdottomasti turva, jonka koin 1500€ hankinnassa erittäin isoksi lisäksi! 

Mutta niin, itse puhelimeen ja miksi se kannattaisi hankkia?

Mulle tässä on hyvin kiinnostavaa Huawei-tausta, sillä koko Huawei-aikani olin puhelimiini erittäin tyytyväinen. Sen varmasti huomasitte tekin 🙂 Nyt kun Honor julkaisi tämän uuden mallin, mua kiinnosti sen tuomat mahdollisuudet, sillä olen kaivannut Huaweistani tiettyjä aspekteja! Vaikka Honor onkin täysin itsenäinen yritys, on sillä pitkä historia Huawein kanssa, ja sanoisin, että mua kiinnosti tässä ehdottomasti tämä Huawein legacy. 

Nyt täytyy kuitenkin heti alkuun muistuttaa tärkeästä pointista. Meillä kaikilla on erittäin erilainen tarve puhelimille ja kiinnostuksen kohteet niiden tarjoamissa mahdollisuuksissa. Toinen pelaa puhelimella paljon, toinen käyttää Lightroomia ja kameraa ja kolmas tarvitsee perusluotettavan puhelimen. Sikäli siis on mun mielestä ihan hölmöä ostaa puhelin, joka ei ole jokaisen omien tarpeiden mukainen. Mun äiti tai vaikka mieheni, tarvitsee aivan erilaisen puhelimen kuin minä, ja siksi en ole lähtenyt vertailemaan (ainakaan kauheasti) nyt puhelinta muihin, vaan kerron siitä omanaan. Nimittäin mun Samsungin hinta on 1499€ ja se on markkinoiden hintavammasta päästä puhelimia. Toisaalta uusi Honor 50 5G kuuluu keskihintaisiin puhelimiin, ja sen hinta on 499€-599€ muistin määrästä riippuen. Ja tässä 1000 € hintaluokassa on tietenkin eroja, mutta toisaalta jollekin käyttäjälle ne erot voivat olla lähes huomaamattomat, jos ei tarvitse sitä korkeimman hintaluokan puhelinta. 

Ja Honor 50 5G palvelee kyllä hintaluokkaansa nähdä ERINOMAISESTI. Eilen oli hauska nähdä positiivisen järkyttyneitä ilmeitä kun hinnat kerrottiin, nimittäin mun ilme oli varmaan samanlainen. En oikeastaan voinut uskoa, kuinka edullinen puhelin on! 

Jos puhelimen tarkat speksit kiinnostaa, kannattaa ne tsekata vaikkapa täältä kohdassa Tarkemmat tiedot. Mä en oo koskaan ollut tunnettu siitä, että ymmärtäisin hertzejä tai milliampeereja, vaan haluan kertoa puhelimistani käytännön tasolla. Siitä lähtökohdasta, missä itse käytän laitteitani. Mä käytän puhelinta niin, että mulle tärkeimmäksi siinä tulee aina: 1) Suorituskyky, eli laitteen pitää pysyä mun erittäin nopeassa vauhdissa ja pystyä pyörittämään erittäin painavaa Lightroomia ilman ongelmia ja hidasteluja. 2) Akun on kestettävä ja ladattava nopeasti! Mä en siedä sitä, että akku loppuu eikä mulla oo aikaa odotella latautumista. Mä tarvitsen nopean latauksen ja puhelimen, jota ei tarvitse ladata kesken päivän, vaikka käyttäisi mitä ohjelmia siinä. Ja sitten tietenkin 3) kameran on oltava mun tarpeisiin sopiva ja siinä mulla still-kuvat on olennaisempia kuin videot, mutta myös videoiden on tarjottava mulle laadukkaita videoita niin työtilanteissa kuin perhearjessa. 

Nyt kun mulla on työpuhelimena Samsungini, Honor 50 5G kiinnosti nimenomaan vapaa-ajan puhelimella, ja nämä kolme asiaa prioriteettina. 

Puhelin oli heti ensikosketukselta erittäin mielenkiintoinen, sillä se oli niin älyttömän kevyt!! 227 grammaa painava Samsungini tuntui ykskaks todella painavalta, sillä Honor 50 5G painaa vian 175 grammaa ja sen tuntee kyllä heti kädessä! Puhelimen muotoilu ja kameroiden sijoittelu oli myös erittäin mieluisa heti ensikäsittelystä, sillä puhelin on todella ihanasti tasapainotettu ja on erittäin mukava yhdellä kädellä käyttää. Jos joku miinus on sanottava mun Samsungista, niin nuo kamerat on painotettu liian selkeästi tuohon kulmaan ulkonevalla levyllä, jolloin puhelin on tosi etukenoinen ilman kuorta tasapainottamassa sitä kädessäni. Ja kuorihan tuo lisäpainoa merkittävästi, varsinkin sellainen kuori, joka tuohon sopii. Ensi-ihastumiseni Honor 50 5G:n kohdalla olikin nimenomaan tässä sen ulkomuodossa. 

Pyöristetty näyttö on kaunis ja kirkas, toistaa upeasti kuvat. Puhelin on kädessä napakka, mutta kevyt. Kamerat eivät paina puhelinta mihinkään suuntaan, ja yksikätisyys toteutuu hyvin. Puhelimessa on Huawein käyttäjille tutut ihanat puolet! Rystysnapautuksin toimivat kuvakaappaukset ja helppokäyttöisyystoiminnoin tapahtuvat ohjaukset swaippaamalla tekee arjesta helpompaa, kun ei tarvii osua tietyille napeille. Sormenjälki lukee nopeasti, kasvojentunnistus älyttömän nopea, myös himmeässä valossa. 

Pienestä painostaan huolimatta puhelimessa on pätevä akku. 4300 mAh akku on samankokoinen kuin uusimmassa iPhonessa, mutta Honor 50 5G:ssa on 66W superlataus, eli omalla laturillaan ladattuna, puhelin latautuu 70% asti 20 minuutissa. Ja tämä ihan oikeasti toteutuu! Ja mikä parasta, puhelimen mukana tulee oma laturi! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta monissa puhelinmalleissa ei nykypäivänä tule laturia mukana, vaan se pitää ostaa erikseen. Mä esim. luulin, että mun Samsungin voisi ladata niillä samoilla USB-johdoilla kuin mitä meillä on monta kotona Huawein latureita, mutta ehei, sepä ei pikaladannut niillä, vaan piti ostaa erikseen vielä pikalataukseen sopiva laturi. Tässä se tuli mukana, samaten kuin kuulokkeet ja takakuori. Ohut, läpinäkyvä suojus olikin erittäin kiva lisä, nimittäin puhelin on kivasti suojattu, mutta sen kauneus näkyy edelleen tuosta ja samalla puhelin ei paina vieläkään juuri mitään! 

Mitä tulee kameraan, niin en voi sanoa, että kamera pärjäisi aivan täysin kalleimpien puhelinten hintaluokkien kameroille, mutta ero on yllättävän vähäinen. Varsinkin kun vertaillessani mun toiseen puhelimeen on pidettävä mielessä, että sillä on ollut aikaa oppia, ja tämä on vielä ihan uusi minulle! Takakamerat on erittäin pätevät! Niillä saa erittäin kivoja kuvia monenlaisessa valossa ja niissä on tosi hyvä tarkkuus! Kameroita on takana neljä, eli 108 MP (f1.9) pääkamera, sekä laajakulma ultralaajakulmalla, makro ja syvyyskamera. Etukamerana on 32 MP:n (f/2.2) kamera (vrt. Samsungini 40 MP).  Tässä on mahdollisuus laajakuva-selfieen ja bokehiin selfiessä, minkä saa helposti päälle ja pois kuvatessa. 

Mulle tää puhelin jää ehdottomasti vapaa-ajan puhelimekseni ja uskon, että tullaan kameran kanssa erittäin hyvin toimeen! Tykkään tosi aidosta värien toistamisesta, eli kamera ei ylikyllästä ja PRO-toiminnolla kuvaamisessa saa säädettyä siitä lähes järkkärin kaltaisen kuvamahdollisuuden, jonka voi sitten jälkikäsitellä Lightroomissa. Tykkään siitä, että värit toistuvat aitona, ja kuvan terävyys ei kärsi sielläkään, mikä ei ole tarkennuksen keskellä! 

Video-ominaisuudet tässä on ihan mahtavat! Ensinnäkin video itsessään on jo hyvin laadukas ja siinä toistuu värit todella aidosti. Esittelen näitä tarkemmin Instagramissani, mutta keron tässä muutaman tärkeimmän 🙂 Tuo multi-video -ominaisuus on ihan mahtava! Ensinnäkin kahden eri kuvatarkkuuden kuvaaminen on ihan superkiva, mutta tuo picture in picture -kamera se kiva onkin! Just jos vaikka haluan videoida teille vaikkapa mahtavan sieniniityn metsässä ja samalla näkyä itse kuvassa, niin eipä hei tarvii käännellä puhelinta! 🙂 

Ja ahhhhh mikä onni! Tässä on ihan mieletön kuvausmahdollisuus videoilla, jolla saa säästettyä itseltään video-editointia pois vaikka kuinka! Ja jep, mä vihaan editoita videoita, siksi multa ei koskaan tuu reelsejä, ja siksi tää on niiiiiin paras! Nimittäin, videota kuvatessa voit vaihtaa videotyyppiä kesken kaiken ilman tauottamista tai katkaisemista ja se käy tosi kätevästi swaippaamalla vaan ylöspäin ja valitsemalla oikean videon. Eli esimerkiksi jos kuvaan meikkivideota, voin ensin kuvata kahta videota samanaikaisesti (lähikuvaa vaikkapa silmämeikistä ja kokonaiskuvaa kasvoista), sitten voin vaihtaa kesken kaiken vaikka kokonaiskuvaksi ja nopeuttaa sitä vaikka 4-kertaiseksi nopeudeksi siksi aikaa kun levitän vaikkapa meikkivoidetta!) Ei tarvitse jälkeenpäin yhdistellä palasia, vaan koko videon voi kuvata kokonaisuutena, jossa ei tarvitse keskeyttää sitä tekemistä ja sitten palata siihen uudelleen. Kesken videon voi vaihtaa vaikka siihen kuva-kuvassa toimintoon, jossa voi kuvata vaikka kokonaiskuvaa ja sen keskellä pienemmässä ruudussa vaikka jotain yksityiskohtaa zoomaten tai itseään, ja sitten voi palata taas kuvaamiseen ilman sitä pikkukuvaa. Ihan superkiva tehdä tällä videoita! Odotettavissa siis hirveä kasa videoita lähiaikoina! 😀 

Voisin kirjoittaa tästä taas varmaan superpitkän romaanin, mutta kuten sanottua, jokaisella meillä on erilainen tarve puhelimelle. Siksi mä haluan korostaa, että jokaisen kannattaa tehdä se oma harkinta ja miettiä, tarvitseeko sen markkinoiden kalleimman mallin vai onko esimerkiksi keskihintaisissa puhelimissa omia tarkoituksiaan erittäin hyvin palveleva puhelin? Mä voin ainakin rehellisesti myöntää, että jos olisin nähnyt hinnan ennen puhelimen kokeilemista, niin olisin varmaan jo mielessäni hylännyt koko mallin. Eihän se voi olla tarpeeksi hyvä mun tarpeisiin? No kun voi! Ja säästää todella paljon rahaa, nimittäin edullisempi malli (499€) tarjoaa RAM-muistia 6 Gt ja tallennustilaa 128 Gt ja vuorostaan tuo 599€ maksava malli  RAM-muistia 8 Gt ja tallennustilaa 256 Gt. Mulla on tuo Emerald Green -värinen pienimuistisempi 499€ maksava malli ja pakko sanoa, ettei viikon tehokäytössä ole kertaakaan tökännyt esimerkiksi Lightroomia käyttäessä puhelin. 

Vertauksen vuoksi sanottakoot, että mun Samsungissa on 16 Gt RAMia, ja en huomaa käytössä eroa. Se ei tarkoita, etteikö eroa olisi! Vaan se tarkoittaa, että mun tarpeisiin tuolla ei ole suurta merkitystä, koska mä en käytä puhelinta sellaisessa käytössä, missä tuo etu ja ero korostuisi! 

Ja tämän takia mä suosittelen kaikille erittäin tarkkaa pohdintaa siitä, mitä puhelimelta oikeastaan tarvitsee ja missä hintaluokassa kannattaa sitä puhelinhankintaa silloin tehdä. Moni meistä tarvitsee myös vapaa-ajan puhelimilta eri asioita kuin työpuhelimilta, jos on kaksi eri puhelinta käytössä. Mulle kaksi eri puhelinta on valinta, jolla haluan tehdä tilaa vapaa-ajan ja työajan erottamiseksi selkeämmin. 

Elisalta Honor 50 5G saa tosiaan jopa 36 kk korottamalla ja kuluttomalla maksuajalla, jolloin edullisempi malli on 13,86€/kk ja kalliimpi 16,62€/kk. Samsungini erämaksu vuorostaan on 41,08€/kk, eli tuohon väliin jää reilu 25€/kk käytettäväksi johonkin muuhun. Erotuksella saa jo melkein Elisa Kirjan sekä Elisa Viihde Viaplayn, jotka mulla on esim. molemmat käytössä. Joku varmasti tarvitsee premium-luokan puhelinta käyttöön, mutta musta tuntuu, että puhelinmarkkinoillakin on usein vallitsevana trendinä se, että pitää olla uusin ja kallein malli, vaikka erittäin hyviä puhelimia löytyy erittäin monessakin hintaluokassa. Kunhan vaan tiedostaa, mihin puhelintaan tarvitsee ja mihin sitä käyttää. Jos tämä tuntuu oikealta, kannattaa se ennakkotilata nyt ennen 14.11., jolloin mukaan tulee tosiaan nuo tosi näppärät (ja korvissa hyvin pysyvät!!) Honor -kuulokkeet 🙂 

Mä jatkan tän kokeilua ja fiilistelyä ja kertoilen lisää, sitä mukaa kun tulee mieleen puhelimeen tutustuessani 🙂 

Tuleeko jotain kysymyksiä mieleen? 

Mielipidemaanantai – Oman yrittäjyyteni hankaluudet

Oon tässä viikonlopun aikana miettinyt monenlaista yrittäjyyteen liittyvää ajatusta, ja näin maanantain kunniaksi ajattelin avata niitä pitkästä aikaa mielipidemaanantaihin! Sinänsä en halua, että teksti olisi pelkästään negatiivinen, sillä ajatukseni yrittäjyydestä ovat enemmän positiivisen puolella, muutenhan en varmasti enää olisikaan yrittäjä. Yrittäjyyden joustavuus, mahdollisuudet ja monet muut piirteet ovat erittäin ihania ja positiivisia, varsinkin perharjessa, mutta tämä ajatus tuleekin ihmiseltä, jolla on puolisona ja lasten vanhempana henkilö, joka on työntekijä-asemassa ja hyvin turvallisessa sellaisessa. Kahden yrittäjän taloudessa varmasti monet mun positiivisena pitämät asiat eivät ole niin yksioikoisia, sillä turvattomuus yrittäjyydessä on aina läsnä.

Nyt kun sairastuin loppuviikosta ja jouduin siirtämään kasan kuvauksia, niin hetken kyllä kieltämättä taas puhisin itsekseni epäkohtia. Nimittäin yrittäjän kaipaa tietynlaisia mahdollisuuksia, kuten sairaslomia ja selkeitä työaikoja, vaikka samalla se työajattomuus palvelee joissakin tilanteissa. Esimerkiksi nyt kun olen innostunut sienestämisestä ja päivät on tosi lyhyitä, niin on onni, että hyvän kelin aikana voi painella metsään ja sienestää tunnin-pari tai enemmänkin ja työhommat voi tehdä pimeämpänä vuorokaudenaikana. Ei ihan itsestäänselvää monellakaan työntekijällä, että keskellä päivän voisi pitää vapaata töistä. Vapaat työajat myös helpottaa lasten asioiden sumplimista. Välillä mietin, miten kaksi työntekijää pystyy hoitamaan lasten lääkärit ja neuvolat ja vasut ja muut, kun ne on aina työajalla!

Tässä kaikessa vapaudessa on omat miinuksensa.

Sairaslomat

Ai että mä kaipaisin mahdollisuutta todelliseen sairaslomaan! Mä oon ollut yrittäjä jo yli 10 vuotta, ja mä en oo tietääkseni kertaakaan ollut sairaslomalla yrittäjänä. Rehellisesti sanottuna se viidakko, jolla selvittää yrittäjän omavastuut sairaslomaan ja muuhun, ei oo tuntunut sen väärtiltä, että jaksaisin sitä selvittää, jotta olisin vaikka 3 päivää pois töistä niin, että saisin saikkukorvausta. Nimittäin saikku yrittäjällä perustuu YELiin, eikä ansiotuloihin ja YELissä on omat ongelmansa.

Sitä paitsi en sinänsä edes haaveile siitä, että saisin rahaa sairasvapailta, vaan ennemminkin tässä tarkoitan haasteellisuutta siinä, kun on kaksi pientä lasta, ja aina välillä on jäätävä kotiin sairaslomalle, jonkun meistä. Jos lapsi ei voi mennä päiväkotiin koska on sairas, niin työntekijänä voisin jäätä kotiin hoitamaan lapseni ja mulle maksettaisiin normaalisti ja sitten tekisin työni palattuani töihin. Case closed. Yrittäjänä tilanne on hyvin erilainen. Jos lapsi sattuu sairastumaan niin, että mulla on joku tosi tärkeä projekti, niin jos jään sairasvapaalle, se projekti jää tekemättä, eikä siitä tule silloin laskutusta. Siinä missä työntekijänä on helppo ajatella kalenteri sellaiseksi tasaiseksi palkaksi, yrittäjänä laskutusmäärät vaihtelevat tosi paljon.

Esimerkiksi, mun olis tosi paljon helpompi sairastua ihan milloin vain muuna viikonloppuna kuin menneenä viikonloppuna. Tulin nimittäin kipeeksi juuri kesken joulukuvausten, eli mun piti siirtää 18 joulukuvausta toisaalle! 18! Voitteko kuvitella mikä määrä adminia sekin on? Ja sitten kun miettii sen, että aivan sama onko kuumetta ja silmät ristissä, on infottava asiakkaille tilanne ja palattava mahdollisimman pian uusien päivämäärien kanssa.

Jos taas kyseessä olisi vaikkapa hääkuvaus, niin eihän kukaan voi kipeänä mennä kuvaamaan häitä, ja se tarkoittaisi sitten sitä, että se laskutus vaan katoaisi tuhkana tuuleen. Tässä joulukuva-tilanteessa kuvauksen tulo per tuntimäärä pienenee, koska sairastuin ja jouduin käyttämään admin-aikaa reippaasti enemmän kuin yleensä. Sairastaessani työni vaan siirtyvät eteenpäin, eli ne on tehtävä sitten joskus myöhemmin, mikä tarkoittaa 0-päiviä saikulla.

Oon tänä syksynä menettänyt mm. newborn-kuvauksen, koska perheessämme oli flunssaoiretta, ja koska en uskaltanut ottaa vastaan vauvakuvausta peläten, että veisin perheelle RS-viruksen, päätyi perhe toisaalle, että vauva todellisuudessa olisi “newborn”.

Ennen kaikkea olisi jotenkin ihana, jos voisi olla oikeasti 100% sairaslomalla. Nimim. katsoin eilen lastenleffan poikien kanssa ja pari jaksoa Squid Gamea ja pieni ääni päässäni sätti minua siitä, että olisi pitänyt tehdä edes muutama työjuttu, vaikka en todellakaan yhtään jaksanut. Siinä itsekin sairaana kuumeessa oleva lapsi sylissä olin kyllä päättäväisesti täysin sairaslomalla, mutta ei omaa mieltään voi vaientaa. Työt tulee mieleen myös sairaslomalla. Ja varmasti ne tulee myös työntekijälle, mutta menetykset tekemättömästä työstä on usein eri suhteessa.

Vapaa-aika ja työaika

Tähän samaan liittyen on oikeastaan vapaa-ajan ja työajan suhde. Harvoin teen viikkoa, jolloin teen 40h työviikkoa. En enää ole pitkään aikaan laskenut työtunteja. Välillä tulee 16-tuntisia päiviä ja välillä 2-tuntisia päiviä. Välillä teen työpäivän aikana työt, välillä istun aamun pikkutunneille. Välillä on hiljaisia kuukausia (heinäkuu) ja välillä on superkiireisiä kuukausia (syksy). Monet kuvaukset tai vaikuttajatyöt on tiettyyn aikaväliin sidottuja, eikä oikein voi todeta, että “sori, mulle ei nyt sovi tämä viikko, palataanko asiaan 3 viikon päästä?”, jotta pitäisi kiinni vaikka 40h työviikosta. Nimittäin silloin asiakas menee muualle.

Tässä lähtökohdassa on tosi hankalaa vetää rajaa työajan ja vapaa-ajan välille. Sekä hyvässä, että pahassa. Hiljaisempina aikoina, kun olen onnistunut pitämään lomaa, on ollut kyseessä valinta. Joko olen oikeasti lomalla, enkä edes avaa sähköpostia tai käytän hiljaisen ajan ja esim. mieheni loman siihen, että otan kiinni töitä, jotka ovat jääneet roikkumaan, kuten vaikka kirjanpidon.

Oon vasta viimeisen parin vuoden aikana oppinut paremmin jakamaan itseäni. Asiaa helpottaisi varmasti se, jos työni olisi jossain muualla kuin kotona ja voisin tehdä sitä vain tiettynä kellonaikana. On hurjan haastavaa mun yrittäjyydessä vetää raja työn ja vapaa-ajan välille. Onko IG-seuraajilleni vastaaminen työaikaa? Entä kuvausasiakkaalle? Entä leipominen yhteistyökuviin, jos sen tuotos tulee anyway syötyä itse? Mulla on aina mun puhelin, aina mun läppäri samassa tilassa, kotona. Työt on aina kotona.

Oon ratkaissut tän niin, että lähden välillä pois kotoa. Jos on stressaava tai kiireinen ajanjakso töiden kanssa, lähdetään koko perhe pois. Leikkipuistoon, metsään, jonnekin. En ota puhelinta mukaan. Tai jos otan, jätän kameran käyttöön ja sammutan mobiilidatan. Tai annan puhelimeni miehelleni. Jos olisimme vain kotona, niin mun mieli harhailisi jossain välissä takaisin töihin. Työtila tai kalenteriin lyödyt kellonajat ovat loppujen lopuksi vain teeskentelyä, sillä niiden ulkopuolella ja jälkeenkin, työt hiipivät mieleeni. Ajatusta vääristää ehkä osittain myös se, että yrittäjänä vain tietyt tunnit on selkeää laskutettavaa työtä. En mä lopeta asiakkaan kuvan käsittelyä kesken, jos oon käyttänyt siihen jo sille aallokoimani ajan. Ja toisaalta, paljon mun työstäni, kuten tämä postaus, on sisältöä, joka ei ole pakollista, josta en laskuta penniäkään mistään, mutta joka ihan yhtä lailla kuuluu mielestäni työhöni, sillä koen vaikuttajana tuottavani sekä kaupallista, että ei-kaupallista sisältöä. Yritäpä siinä laskea sitten työtunteja. 

Kun olen lasteni kanssa vaikka retkellä, en mieti töitä ja keskityn laatuaikaan perheeni kanssa. Kiireisinä ajanjaksoina se on kotona hankalaa. Mulla pitää olla jotain muuta tekemistä, muuten työt tulee mieleen. 

“Äiti tulee ihan just…” Kun kesken ulkoilun ajastustekniikka ei toimikaan, ja lapset joutuu odottamaan vartin. Onneks on isi viihdyttämässä.

Joustavuuden huonot puolet

Jos lapsella on neuvola, rokotus, vasu, lääkäri tai mikä tahansa juttu keskellä päivän, niin mitä veikkaatte, kumpi vanhemmista sen hoitaa? Joustavalla työajalla oleva yrittäjä, vai kauempana kotoa töissä oleva työntekijä, jolla on palaveria toisen perään koko päivän? Tai jos lapsi oksentaa kesken päivän päivähoidossa tai hänellä tulee kuume? On henkisesti tosi hankalaa ajatella asioita tasapuolisesti, kun tiedossa on, että toisella on mahdollisuus joustaa.

Mutta kun se joustaminenkin on vähän kuin kuminauha. Äärimmilleen pingotettuna se jossain vaiheessa napsahtaa kivuliaasti takaisin.

Hyvä esimerkki. Nyt kun lapset on molemmat päivähoidossa (kuopus osittain vielä), niin kalenterissa kuopuksen päikkypäivät on mun työpäiviä. Pari viikkoa sitten työpäiväni olivat ti-to. Jes, 8h työaikaa! Paitsi ettei ihan. Nimittäin lapsilla on 7h45 min päikkyaikaa, ja siitä kun ollaan päikyllä, niin menee vielä n. 10 min siihen, että oon työpöydän äärellä. Ja tuntia ennen hakua mun pää alkaa muistuttelemaan, että kohta pitää mennä. Sitten ei tuukaan aloitettua mitään isompaa projektia, kun tietää, että kohta se pitää anyway keskeyttää.

No, ei siinä. 7,5h työaikaa. About. Luksusta verrattuna siihen, mihin oon tottunut. Vannon, että oon välillä iskenyt pyllyni pesohvaan lapset päikkyyn vietyäni, ja ajatellut, että juon siinä kahvin ja teen töitä hetken ja sit siirryn työpöydälle. Ja kuorinut itseni siitä sohvalta joskus 14-15 aikaan tekemään lounasta. Ja huomannut kellon ekaa kertaa siinä kohtaa. Hups. Mut niin, se esimerkki. Olipa kerran viikko, kun piti olla kolme täyttä työpäivää. Ensimmäisenä niistä oli kuopuksen aika TAYSiin kello 12.00. TAYSin ajat vaan ilmestyy tietoihin, ja sit jos niitä yrittää vaihtaa niin ei-keskipäivän ajat menee jonneki kuukauden päähän. OK. Vienkö siis lapsen päikkyyn, mistä alle 3h päästä mun pitäisi hänet hakea niin, että hän on juuri nukahtanut ja on aivan persuksiin ammuttu karhu? Vai pidänkö vaan suoraan kotona, että päästään fiksusti ajoissa lääkäriin? Päätin pitää kotona aamupäivän. Lääkärisstä oltiin vapaana 13.15, lapsi nukahti autoon matkalla takaisin, joten mulla oli klo 13.45 kotipihassa nukkuva lapsi ja aivan turha häntä olisi ollut viedä enää päiväkotiin alle pariksi tunniksi. Koko päivä meni siinä suunnilleen sitten. Ja koska osa-aikaisen muksun päikkypäivät on suunniteltu kuukautta aiemmin, ja ennen TAYSin kutsua, niin ei, hänen päivää ei voida vaihtaa tiistaista perjantaiksi. Saman viikon toinenkin työpäivä jäi samanlaiseksi pikkulapsiarjen arvaamattomuuden takia. Tämänkin takia vaihdettiin nuoremman päikkyaika kokopäiväiseksi, kun varmaan 10% päikkypäivistä jäi käyttämättä jonkun yllättävän asian takia. Ei jatkossakaan varmasti ole ihan joka päivä päikyssä, mutta ei sitten ärsytä, jos jää pikkyviikko yksipäiväiseksi tän takia.

Tiedostan itsekin, että helpompi ja fiksumpi mun on nää hoitaa kuin työntekijä-mieheni, mutta kyllä ne ajan myötä kasaantuu pieneksi sellaiseksi kiukuksi ja katkeruudeksi. Jonka toinen puoli on se kiitollisuus, ettei tarvii hirveesti sumplia aikoja, kun voi mennä mihin aikaan vaan lapsen kanssa vaikkapa neuvolaan.

“Kun sähän oot muutenkin kotona”

Jos teille tulisi joku vaikka huoltomies käymään, tai jotain muuta kesken päivän, niin olisitteko työtilallanne kodin ulkopuolella ihan vaan ollaksenne poissa? Ette tietenkään. Kukapa omaa elämäänsä haluaa hankaloittaa? Mutta kun tämä kätevä “aina paikalla” on kyllä yks ärsytys välillä. Vähän aikaa sitten mainitsin, että mieheni on lasten kanssa saikkupäivää kotona. Eräs tuttu ihmetteli, miksi, kun mähän oon muutenkin kotona?

Aaa, joo, aivan! Mä unohdin tän mahdollisuuden täysin! Sen, että mä kuvaan 2,5h newborn-kuvauksia ja sit yhden 1-vuotiaan ja sit tuun tekee vähän admin-hommia kotiin kahden alle 5-vuotiaan kanssa! Aivan iisisti! Tai vaikka kyseinen päivä oliskin tarkoitus viettää kokonaan yöpöydän äärellä kuvia käsitelle, kampanjasuunnittelua tehden ja adminia tehden. Koska kotona töiden tekeminen on sama kuin se, että on kotona, niin kyllähän siinä ehtii hoitaa kodin ja pari kipeää lasta samalla. Eipä muuten ehdi! Tai ehkä jotkut ehtii, mutta sen ei pitäisi mennä niin! Itsellä tuo tarkoittaa käytännösä sitä, että mies lähtee työpäiväksi pois heidän muonitsemisen, ulkoilun ja kaiken sekoilun vahtimisen. Ja kun mies tulee kotiin, niin aloitan työpäiväni. 

Onneksi mieheni suhtautuu asiaan järjellä ja niin, että jaamme nämä lasten sairastelujen aiheuttamat poissaolopäivät. 

YEL

Ainiin se YEL. Katsokaas kun. Tää on itsessään ihan omanlaisensa vitsi. Tästä on muutkin vaikuttajat puhuneet viime aikoina jonkun verran, mutta annan konkreettisen esimerkin. Jos maksaa YELiä 40 000 vuosiansion mukaan, YEL-maksuja tulee vuodessa maksettavaksi n. 10 000 € edestä. Sen voi maksaa OY:n tuloista, eli ne eivät tule siis henkilökohtaisesti maksettavaksi palkasta, mutta toisaalta tarkoittaa, että laskutettavaa on oltava +10 000 € palkan päälle. Leikitään, että yrityksellä ei ole muita kuluja kuten kaiken maailman kirjanpitoja ja tilakuluja ja muita. Yrittäjän pitäisi siis maksaa n. 800 € YEL-maksua joka kk. 

Jos yrittäjä sairastuisi, saisi hän tämän 40 000 €:n YELin mukaan sairaslomarahaa. Verojen jälkeen siitä jäisi per saikkupäivä n. 58 € ja kuukaudelta 1460 €. Eli huom, maksaisit joka kk 800€, jotta saisit ehkä sairaslomakuukaudeltasi 1400 €. Joojoo, toki YEL kerryttää eläkettä, mutta ehkä tämä avaa hieman ymmärrystä sille, miksi harva yrittäjä maksaa YELiä lähellekään oikeaa palkkaansa. 

Koska, ja tää on asia mitä moni ei ajattele. Yrittäjänä päivät on harvalla yrittäjällä tasaisia. Että joka päivä on vaikka 100€ tienestit. Kun ne voi mennä niin, että yks päivä on 2000€ laskutus, sit ei oo 8 päivään mitään, sit on 250€, sit on 100€, sit ei 6 päivää mitään jnejne. Tyhjät päivät on sitä työtä, mitä tekee niiden laskutusten eteen, mutta ne laskutukset yleensä liittyy yhteen tiettyyn päivään tai tapahtumaan. Esimerkiksi vaikka hääkuvaajalla tai juhlasuunnittelijalla tietyt häät. Sitten jos sairastut häiden aikaan, niin se voi olla -2000€ takkiin siltä viikonlopulta, ja siinä naurattaa muuten erittäin vähän se, että vaikka viideltä päivältä flunssassa saisi sitten sen 250 €. 

Mä tiedän tapauksen, jossa yrittäjä menetti useamman tuhatta euroa sen takia, että oli altistuminen koronan takia. Kun tästä kerroin esimerkin, niin vastauksena tuli, että no, pitäisi maksaa YELiä. Mutta kun ei se YEL huomioi laisinkaan sitä, jos ne tulot jakautuu tosi epätasaisesti päivien varalle. Se vaikka 5000 € laskutukseen johtava asia voi olla vain tietyn viikon aikana ja se kasvattaa sen vuoden kokonaistulon vaikkapa sinne 40 000 euroon, jonka mukaan vakuutuksen ottaa. 

Se on sit vähän niinku voi-voi, jos on kipeä, eikä pysty hoitamaan jotain, ja menettää koko laskutuksen siinä sitten. Puhumattakaan siitä, vaikka olisi jo tehnyt työtä homman eteen. 

Jollei yrittäjänä jakaudu tulot tosi tasaisesti joka päivälle, niin äkilliset sairastumiset on sellaisia, että niissä ei paljoa YEL lämmitä.

Vaikuttajana suurennuslasin alla

Mut tää on mun yrittäjyydessä myös yksi haaste siinä mielessä, että näin mä välillä mietin kun katson itseäni mun asiakkaiden silmin. Jos vaikka on kuvat editointipöydällä ja en oo tehnyt niitä vielä valmiiksi tai tiedän, että mulla on kassa yhteydenottoja odottamassa, enkä oo vastannut meileihin, niin en esim. kehtaa julkaista vaikka kuvaa metsälenkiltä tai jos oon lasten kanssa jossain. Tulee sellainen olo, että näyttää siltä kuin en tekisi töitä yhtään, vaan oon täällä vaan viettämässä kivaa päivää lapsen kanssa tai sienestämässä. Vaikka todellisuudessa mä en ole kellekään mitään selontekoa velkaa ajankäytöstäni. Jos vaikka tekisin 40h työviikkoa, niin se, mitä teen niiden 8h ulkopuolella, ei ole kenenkään asia. Ja jos mietin, että mulla on lapsi osittain kotihoidossa, niin mun työajanhan ei pitäisi olla sitä 40h viikossa. 

Ja sitten kun tekee näin julkista työtä, niin jos julkaisen jotain vapaa-ajan huvitteluja vaikka mun some-kanavissa, niin kuka tahansa voi kattoa niitä ja miettiä, että jaa, siellä vaan hupaillaan eikä mun meiliin vastata. 

Mulla on myös vähän tyhmä ajatusmaailma itelläni välillä. Usein mielessäni lasken työnteoksi työpöydän (ja ajoittain kameran edessä) vietetyt tunnit. Oon joskus tullut himaan 9h kuvaamasta ja ilmoittanut miehelle seuraavana aamuna, että “hitsi kun en ehtinyt eilen tekemään yhtään töitä”. Tai jos oon mennyt ottamaan kuvia johonkin kamppikseen ja ollut keskustassa kolme tuntia ja sit miettinyt, että koko työpäivä meni ihan ohi, kun olin tuolla. Usein tää johtuu ehkä siitä, että mulla on niin kiva työ, että vaan sen sellaisen työpöydän äärellä istumisen ja adminin lasken työajaksi. EI! Mut välillä se ei vaa mun omassa päässä mee yghtään järkevästi.

Ja siis tää on varmasti vaan mun omassa päässä, mutta onhan se varmasti asiakkaan silmiin kummallista, jos en vastaa vaikka viesteihin ja oonkin keskellä päivää vaikka leikkipuistossa. Tai jos päivittelen mun omalle some-tilille kesken sairasloman niitä sun näitä, ja sit en vastaa toisella tilillä viestiin. Mä en koskaan oleta, että esim. vakuutukseni yhteyshenkilö on tavoitettavissa 16.30 jälkeen, mutta sit kuitenkin oletan, että mun asiakkaat olettaa, että mä olen tavoitettavissa. Tätä ehkä ruokkii se, että saan aika usein yhteydenottoja mihin tahansa aikaan myös 18-22 välillä. Sit jos mä en vastaa, ja päivittelen jotain liibalaabaa, niin tulee sellainen fiilis, että oonpa perseestä. 

Haluan esimiehen

Mulle usein sanotaan, että oonko harkinnut assaria? Mut mä oon tässä miettinyt, että itse asiassa assarin sijaan mä kaipaisin esimiestä 😀 Siis jotain muuta ihmistä tekemään mulle selväksi odotukset mun työaikoja, vapaita ja muita kohtaan. Muistan kun joskus ollessani nuorena kassatyöntekijä, sain aika pitkän sairasloman kun tippui jalkapöydälle jotain. Ilmoitin, että voin mä kyllä tulla kassalle töihin parin päivän päästä, että eihän tässä mitään. “Et saa tulla, oot sairaslomalla”. Ai saakeli. Voi kun joku sanoisi tän mulle nykypäivänäkin. Koska mä oon ihan paska esimies itselleni. Sellainen vaiheilija! “Nyt kyllä oot oikeesti saikulla, etkä ees koske koneeseen… mut tossa on se ja tää ja toi ja eiku nyt saikku, ei mut tossa olis vielä toi…”

Mä oon vaan niin huono kun oon “left at my own devices”, tietyllä tapaa. Tarviin raamit tekemiselleni ja oon yrittänyt runnoa niitä paikalleen omassa yrittäjyydessäni. Työaikojen noudattamista, työtilalle menoa jne. Mut sit aina päästään siihen samaan, eli siihen pieneen ääneen pääni sisällä, joka tietää, että ei muuten ole pakko. Siis sama kuin vaikka urheilussa. Jos mä lähden salille muuten vaan, niin todnäk menee ihan läpsyttelyks. “Jaksan jaksan, no enpä muuten jaksa, ihan sama, hyvin meni muutenkin!” Jos taas menisin PT:n (tai apua, mieheni) kanssa salille, niin se “jaksat, jaksat!” auttaisi ihan varmasti jaksamaan. Mulle sopii sellainen kiristävä ja pakottava PT-suhde 😀 Ja esimiehen (tai tiimin kanssa) työskennellessä on selkeät raamit sille, mitä multa odotetaan ja mihin aikaan mun oletetaan olevan tavoitettavissa ja silloin kun joku muu on vartijana, tulee vedettyä täysiä kun pitää ja levättyä täysiä, kun ei tarvitse. 

Otsikko johtuukin juuri tästä. Tämä ei välttämättä ole kovin universaali ongelma yrittäjillä, ehkä suurin osa ongelmista on omassa päässäni ja kyvyttömyydestä sitoutua työaikoihin ja omiin päätöksiini. Mutta sitä mulle tekee valinnan vapaus. Joka on myös yrittäjyyden kaikista parhain yksittäinen puoli! 

Tunnistaako muut yrittäjät tästä itsensä?