Mungolife 4.0

Here we go! Uusi nettisivu! Neljäs jo, toisaalta onhan tässä blogivuosiakin kohta jo 13 takana. Ensin oli Bloggerissa ihkaensimmäinen Mungolife, sitten oli monen vuoden ajan Mungolifen kotina Rantapallo ja viimeiset nelisen vuotta viihdyin Lilyn bloggaajana.

Nyt on aika palata siihen, mistä kaikki alkoikin, eli omalle sivulle, joskin tällä kertaa sen tekemiseen oli hippusen enemmän osaamista kuin 13 vuotta sitten 🙂 Harjoittelin jo viime vuonna yhden kokonaisen nettisivun verran , kun tein Anna Pastak Visualsin sivun ja nyt aloitin jo tammikuussa tämän uuden sivun rakentamisen, mutta vuoden alku oli odottamattoman raskas ja samalla kävin paljon ajatuksia siitä, kannattaako uutta sivua edes tehdä. Samalla kuitenkin olin jo ehtinyt innostua ajatuksesta, sillä vaikka blogiyhteisöön kuuluminen on omalla tavallaan ihan mahtavaa, mulle inspiroivampaa oli tehdä oma sivu juuri sellaiseksi kuin minä sen haluaisin. Tai oikeammin te!

Sain viime viikolla inspiksen jatkaa tätä projektia loppuun kun teiltä tuli paljon palautetta Instagramin puolella ja toivottavasti tämä vielä viimeistelemätön versio sivusta on mieluinen sekä mobiilin, että desktopin käyttäjille. Vielä on varmasti monia pieniä teknisiä muutoksia tehtävänä, mutta onpahan tuore uusi sivu, jolle kirjoitella, varsinkin kun päässä on viime päivinä pyörinyt kasa ideoita postauksille ja teiltäkin tullut paljon erilaisia toiveita. Jotenkin joka kerta kun oon istunut blogin äärelle, on alkanut ärsyttämään vähän kaikki, mikä ei ollut mulle mieluista vanhassa sivussa, ja sitten jäin hinkkaamaan tätä sivua ja jäi se itse postaus aina kesken.

Blogi on tosiaan tällä hetkellä vielä hieman kesken, mutta jatkan työstämistä taustalla samalla kun te pääsette jo siihen tutustumaan. Tällä hetkellä olen yrittänyt rakentaa tämän käyttöystävälliseksi kaikille, niin mobiililla postausta lukeville kuin myös tietokoneella blogeja lukeville. Tällä hetkellä postaukset löytyy kahdesta paikasta. Etusivulta löytyy postausten snippetit, ensimmäiset muutamat lauseet ja otsikot, heille, jotka tykkää klikkailla auki ja lukea vain tietyn aihealueen juttuja. Blogi-sivulta taas löytyy klassinen blogi-layout, jossa postaukset näkyvät kokonaisena ja jatkuvat loputtomiin. Ylävalikosta löytyy kohdat Perhe & Koti, Muoti & Kauneus sekä Ruoka aihepiireittäin ja etusivulta löytyy myös tägipilvi tuttuun tapaan, jos haluaa lukea tiettyä aihealuetta enemmän kuin toista. Etusivulle nousee myös random postauksia vuosien varrelta, joista olette tykänneet tai joita olette kommentoineet ahkerasti.

Jos löytyy toimimattomia linkkejä, glitchejä tai muuta kommentoitavaa, nii antakaas tulla, että pääsen korjaamaan mahdollisimman pikaisesti!

Ja toki olen kiitollinen ylipäätään mielipiteistänne sivuun liittyen!

Kuvituksena muutama eilinen kuva keväisen lämpimän kelin helliessä meitä!

Hyvää joulua!

Edellinen postaukseni sisälsi valoja, koristeita ja jouluherkkuja, joten tuntuu melkein höpsöltä kirjoittaa heti perään tästä, mutta koen tämän silti tärkeäksi. Nimittäin tänään on jouluaatto, joka on varmasti monille ilon juhla. Toisaalta joulunaika on yksi stressaavimpia aikoja. Lahjat, ruoat, ystävät, läheiset jne.

Tämä vuosi on ollut ihan poikkeuksellinen ja se on entisestään varmasti lisännyt joulustressiä. On lasten odotuksia (lähinnä vanhempien omassa päässä suureksi osin), on omia odotuksia ja tavoitteita ja on järkyttävän paljon syyllisyyden, epäonnistumisen ja surun tunteita. Vuosi oli monille taloudellisesti kuormittava ja varmasti jättänyt myös henkisiä arpia sosiaalisiin suhteisiin ja perheisiin monellakin tapaa. Tänä vuonna ei välttämättä ole mahdollista järjestää sellaista joulua kuin edellisinä vuosina. Tai millaisesta haaveili. Enkä puhu nyt vain materiasta.

Perheet ja läheisyys on tänä jouluna tavallistakin enemmän esillä. Isot perhejoulut ja vierailut muiden luona voi olla mahdotonta järjestää ja yksinäisyys voi monilla painaa. Ja toki on paljon heitä, jotka ovat jo valmiiksi yksineläjiä, joille joulu on entisestään raskasta yksinäisyyden tunteen huipentuessa. Moni varsinkin terveydenhuollon ammattilainen on tänäkin jouluna töissä, eikä voi olla kotona perheen kanssa. Iso kiitos heille siitä, tänään se on todennäköisesti vieläkin raskaampaa, olla auttamassa muita pois oman perheen luota. Toisaalta perhejoulu voi jäädä toteutumatta altistusten tai karanteenien takia jo senkin vuoksi, että ottaa varman päälle tai on saanut tiedon altistumisesta. Kaikkea ei ole voinut välttää, esimerkiksi töissä käyvät ihmiset, joten jollain perhejoulu on voinut olla valinta palkkatyön ja perhejoulun väliltä. Aika monessa kodissa joulunalusaika on ollut tänä vuonna hyvin poikkeuksellinen. Se, mitä itse pidämme itsestäänselvyytenä voi olla se tavoitteiden ja haaveiden joulu aika monessa kodissa.

Joulu on somen tietyllä tapaa kulta-aikaa. On övereitä askarteluja, övereitä lahjoja, övereitä kattauksia. Övereitä kaikkia. On niin hienoa, kiiltävää, uutta ja kaunista. Somessa joulu näyttää helposti kaikilla yltäkylläiseltä, iloiselta, onnelliselta ja kauniilta. Mun mielestä somen ei tarvitse olla oman likapyykin pesutupa, mutta toisaalta some tällaisenaan voi tuoda älyttömän paljon painetta. Kun “kaikkien muiden” lasten joululahjakääreistä löytyy uudenkarheita kalliita leluja ja pöytä notkuu herkuista ja kauniista ruoista ja omassa perheessä on jouduttu kiristämään lompakonnaruja tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, ei varmasti hymyilytä. Tulee epäonnistumisenkin fiiliksiä. Ja kun jokaikinen somekuva on kiiltoa ja koristetta ja kaunista, tuntuu se helposti siltä, että koko muu maailma elää tuollaista hetkeä ja tulee yksinolon ja syyllisyyden fiilis, jos se oma joulu ei olekaan ihan sellainen kuin haluaisi.

Mutta tiedättekö mitä? Joulu se on niiden kuvienkin takana. Siellä voi olla sokerihepulissa olevia lapsia, perheriitoja tai mitä tahansa. Jollain varmasti onkin maagisen taianomainen ja täydellinen joulu, mutta aika harvalla se on 100% sitä. Jollain menee joulu ihan pilalle, koska yksi ruoka kymmenen joukossa ei onnistu ja toisilla tapahtuu kotona sellaista, mitä muut eivät osaisi edes kuvitella. Some on vain kansikuva kirjaan, jonka sisältö ei näy muille. Siksi jokaista elämää, ja vaikkapa joulua, tulisi arvioida vain yksittäisenä, vertaamatta muihin.

Mä en oo koskaan ollut hirveen “joululojaali”. Perinteet narikkaan ja koko joulu oli vähän yhdentekevä ajoittain. Kerran vietettiin joulua itsenäisyyspäivänä ja oliko peräti samana “jouluna”kun kaksi mun ystävää (perheelleni hyvin tuttuja naamoja) ilmestyivät paikalle melko spontaanilla idealla ja pelasimme punaviini-hiprakassa Aliasta ja nauroimme ihan hirveästi. Ei ollut ihan täydellisiä hopeisia pähkinänsärkijöitä ja lahjakasaa kuusen alla, mutta oli hyvä seura ja hauska ilta. Ainiin, sitä vietettiin etupeltoon koska mä olin häippäsemässä jonneki reissuun joulun ajaksi. On tullut vietettyä jouluaatto Balilla uima-altaassa ja on tullut vietettyä jouluaatto ulkomailla useammin kuin kerran. Lasten myötä oon oppinut hirveeksi Jouluttajaksi. Toissavuosi meni vielä ulkomailla kun Dante pomppi tonttulakissa Australian rannalla, mutta sen jälkeen ollaan katsottu kalenteria aina sen mukaan, että lapset saisivat kokea perhejoulun kotona. Koska lapsille joulu on maaginen. Ja samalla se lasten joulu on keventänyt omaa ajatusta joulusta vähemmän täydelliseksi. Servetinrenkaat ja kattaukset ja muut tuntuu loppujen lopuksi aika vähäpätöiselle, eikä kalliille lahjoillekaan oo tarvetta. Mantelilla varustetun riisipuuron keitti eilen alle kolmella eurolla ja leffamajan sai kasattua kotoa löytyvistä patjoista ja tyynyistä.

Mä oon sellanen yksityiskohtien ihminen usein. Haluan kaiken vimpan päälle. Oon oppinut lapsiltani paljon. Ei se ole se tämä päivä. Se ei ole joulun juju. Joulun juju on mielikuvitusleikit talon katoilla viipottavista tonttulakeista ja kaikki se hauska odotus ja satuilu. Paperiaskartelut ja yhteinen aika. Onko se juuri tänään, huomenna tai ensi viikolla, ei ole niin justiinsa. Mä halusin jättää kodin siistiksi ja lähteä hieman spontaanistikin siskoni luokse viettämään joulua niin, että palattaisiin puhtaaseen kotiin. No, koti jäi pommiksi, viimeisen lahjan iskin pakettiin viisi minuuttia ennen lähtöä ja kotona odottaa joulusiivous joulun jälkeen. Mutta ei se haittaa. Ei mun suunnitelmat, niiden muuttuminen tai mikään muukaan, tee joulua. Joulun tekee oma hetkellinen rauha omassa mielessä. Eikä mua rehellisesti kiinnosta yksikään yksityiskohta tai kenellä on kauniimpi joulupöytä tai mikään muukaan. Toivon, että lapsillamme jää tästä päivästä positiivinen muisto. Se tekee sellaisen mullekin. Ja kaikki muu on merkityksetöntä.

Iloista ja positiivista, huoletonta ja stressitöntä joulun aikaa kaikille seuraajilleni, joulunviettonne tavasta riippumatta! ♥

Kolmet eri Cybexit

* Vaunut saatu kokeiluun Cybexiltä

Multa on kyselty oikeesti ihan superpaljon meidän vaunuista ja lähinnä siitä, mitä olen tykännyt meidän Cybex Priameista. Oon tosi lyhyesti yleensä vastannut, että oon tykännyt 100% ja oon supertyytyväinen, koska inhoan kirjoittaa pitkiä viestejä Instagramissa ja usein myös keskustelut hukkuu sinne, kun ei pysty hakemaan vaikka avainsanoilla. Niinpä oon lupaillut arviota vaunuista, mutta nyt päätin tehdä sen vielä laajempana kun sain kokeiltavakseni Cybexin uutuutta, Gazellea ja myös matkarattaita, eli Eezy S Twistiä, joten pystyn vertaamaan myös näitä. Vaunut on mun mielestä vauvavuoden tärkeimpiä hankintoja ja itse asiassa asia, joka on elämässä per lapsi noin kolme vuotta ainakin, joten mun mielestä perusteltu ostopäätös on eeeeerittäin tärkeä tässä. Eli mielelläni näistä kerron omien kokemusten pohjalta, kun sellainen mahdollisuus on 🙂

Kirjoitin Priameista täällä. Seison sanojeni takana yli vuoden kokemuksella ja mun mielestä meillä on vaan ihan maailman parhaat vaunut. Rakastan noita vaunuja, ne toimii ku unelma. Vaunukoppa on meillä lämminvarastossa ja just sitä tsekkasin yks päivä, niin kuin uusi käytön jälkeen ja mä en ees raaski ajatella myymistä, ennen ku meidän lapsilukuvalinta on varma 😀 Nimittäin en haluaisi muita vaunuja kuin Priameita. Kauniit, käytännölliset ja toimii kuin unelma. Mulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Tai no, ainoa pikkumiinus, jonka keksin, on se, että juomatelineen paikka on vähän kummallinen aikuiselle, mutta se onkin sellainen, mikä on ajateltu istuvalle lapselle hyväksi. Niinpä meillä on joku kaikkiin vaunuihin menevä malli mulla käytössä, koska toi juomateline tulee sellaiseen kohtaan, että ainaki mulla aina tulee törmättyä se johonkin. Mutta se onkin sitten se ainoa miinus aivan täydellisissä vaunuissa. Helpot taitella kasaan, helkkarin helpot käyttää, yksikäsitoiminnot on ihan mielettömän jees ja nyt kun istuinosaa on käytetty yli puoli vuotta, pakko arvostaa erittäin paljon. Iso kuomu, täysin makaava asento pitkällekin lapselle ja yksinkertaisesti vaan ilo käyttää. Renkaat pelittää hyvin soralla, mukulakivillä ja missä tahansa, mutta vaunut liukuu hyvin eteenpäin ja kääntyy pehmeästi, jos vaikka kaupassa tms. täytyy mennä kapeammista väleistä.

Jos haluat yhdella lapselle loistavat, helppokäyttöiset ja kauniit vaunut, tutustu Priameihin. Tsekatkaa lisää tästä mun vuoden vanhasta postauksesta, jos kiinnostaa Priamien käyttö yleisesti ottaen.

Mutta sitten nämä uudet, tai ainakin meille uudet. Aloitan Gazelleista, matkarattaista sitten alempana. Olenko kokenut tuplarattaat tarpeelliseksi kun ikäeroa on 2,5v? En. Dante on tosi motorinen ja reipas lapsi, joten hän tykkää kävellä itse ja ei olla oltu kovin usein tilanteessa, että oltais tarvittutarvittu tuplia. On toki ollut tilanteita, joissa olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut tuplat, mutta mä en halunnut tuplia kun Adrian syntyi, koska kaikki vaikutti hankalan leveeltä tai hankalan pitkältä tai no vaan hankalalta. Oli helpompaa laittaa seisomalauta Priameihin ja esim. reissussa meillä on ollut matkarattaat matkassa mukana niin, että jos on pitänyt kävellä pitkään kaupungilla, ja ei olla haluttu mennä 3-vuotiaan vauhtia, niin ollaan laitettu Dante matkarattaisiin. On ollut hetkiä, kun oon ajatellut, että tuplat olis ollu kivat, mutta toisaalta käyttöikä meidän tapauksessa lyhyt. Ja siinä ajatuksessa on pakko sanoa, että Gazellet on ihan täydellinen ratkaisu.

Gazellet ei oo siis perinteiset tuplat, vaan näissä on oikeastaan todella monta käyttöversiota. Sopivat kaksosille, sillä näihin menee kaksi koppaa tai kahdet turvakaukalot kiinni, mutta näitä voi modaa tosi paljon. Kasvot tai selät vastakkain, “päällekkäin”, istuin ja koppa, istuin ja turvaistuin jne jne. Näissä on peruspakettina tuollainen setti, missä on kori ja istuin, mutta muokata voi just omaan tarpeeseen sopivaksi. Ja siis, ihan mahtavat vaunut! Nimittäin kaupassa ei tarvii koria tai kaupungilla tarvii tunkea kaikkea alakoriin ja aisalle roikkumaan, vaikka olis paljon tavaraa. Nimittäin nää on todellinen työheppa. Alakoriin mahtuu aivan jumalattoman paljon kaikkea ja tuohon koriin saa myös mahdutettua vaikka kuinka. Jos vaunuihin ottaa lisäistuimen, niin ei tarvii kuin yhdellä kädellä nostaa kori alas ja istuin sen paikalle. Kori menee tarvittaessa lysyyn, mutta siinä on vahvikkeet, jotka pitävät sen pingotettuna, eli se pysyy muodossaan. Jos siis olet kaupungilla 3-vuotiaan kanssa ja haluat siirtyä kilometrin matkan järkevässä ajassa, niin ei muuta ku toinen istuin kiinni, tyyppi kyytiin ja menoks. Ihan mahtavaa! Sit ku pääset määränpäähän, kori takaisin istuimen paikalle ja istuin tonne alakoriin ja homma jatkuu. Ollaan näitä nyt pari viikkoa kokeiltu ja kaikenlaiset puisto+ostari-reissut on olleet ihan superhelppoja! Kaikkien talvivaatteet ja vaihtokengät ja mitkä ikinä mahtuu alakoriin ku tullaan sisätiloihin ja istuimen saa käännettyä todella näppärästi tonne alakoriin. Lisäksi vastakkain istuvilla lapsilla on erinomainen etu siinä, että he näkevät toisensa, eli 3-vuotias pystyy viihdyttämään 1-vuotiasta erinomaisesti. Kun taas toistensa nassut ärsyttävät tai toinen haluaa nukkua, niin ei tarvii kovin vaivalloista hommaa tehdä, vaan istuimet saa käännettyä tosi helposti.

Vaunuja pystyy tosiaan muokkaamaan tosi paljon, ja niissä on alakorissa kuva miten kaikin päin niitä voi käyttää, mutta alakori ei mene alempaan kohtaan. Siinäpä oikeastaan rajoitus. Aisa nousee sen mukaan haluatko pitää mahdollisimman pitkänä vaunuja vai korin ja istuvan lapsen kanssa melko lailla normaalikokoisena. Alakori on silloinkin järkyttävän iso. Ja aukeaa sivuilta napeilla, joten ihan megakäytännöllinen. Säädettävät jalkatuet, täysmakuuasentoon menevät istuimet, isot kuomut, loistavat viispistevyöt, jotka saa laitettua yks puoli kerrallaan näppärästi lukkoon ja painamalla aukeaa, eikä tarvii palapeleillä mitään. Priameihin verrattuna kankaat on musta hieman tylsemmät, kun ovat karheampaa kangasta, mutta Priameissa nyt onki ihan luksus-kankaat! Karheissa on ollut kyllä se hyvä puoli, että lika lähtee harjaamalla hirveen hyvin, eli kun vaunut on ihan hiekassa ja kurassa, niin vaikka ehtis kuivaa, ei oikeestaan tarvii pestä, vaan harjaamalla lähtee. Jos haluaa lepuuttaa alastonta vauvaa suoraan istuimessa, niin sitten kannattaa kattella Priameita, muuten nämä on kyllä pätevät ku mitkä.

Nää rullaa todella hyvin. Ihmeen hyvin. Ku kundit on molemmat kyydissä, siinä on sellanen 25 kiloa elopainoa + kaikki kamat, eli helposti voi olla 35 kg ellei enemmänkin. Mies tuli juuri taannoin näiden kanssa Helsingistä junalla ja mukana oli pieni matkalaukku, hoitokassi ja ties mitä kaikkea kantamusta ja kaikki meni kyytiin ja vaunut rullas oikein mukavasti. Me ei haluta istuttaa Dantea enää määräänsä enempää vaunuissa, koska on jo “iso poika”, mutta on oikeesti ihan mahtava helpotus, että on se optio yhdenkin vanhemman kanssa liikkeellä ollessa, että lapsi voi kavuta tuohon alapaikalle itse, napauttaa turvakaaren kiinni ja levätä vähän, tarvittaessa nukkua pienet päikyt tai sitten ihan vaan on mahdollista edetä aika paljon vauhdikkaammin kuin 3-vuotiaan kanssa yleensä. Ja esim. meillä on junalta matkaa reilu kilsa, niin se on jo sellainen matka 3-vuotiaalle, että pitää mennä tosi rauhaksiin, että jaksaa, varsinkin alkuillasta. Samanlaiset pyörät (hieman isommat) ku Priameissa, ja pakko sanoa, ettei oo ollu ikävä edeltäjiä. Kysyin joskus onko Priameissa takuuta pyörille ja vastaus oli hämmentynyt. “Jaa, kaipa niissä on, mutta ei oo ollu koskaa tarvetta, ei oo koskaa menny rikki” 😀

Gazelleissa on tosi hyvä toi poljinjarru ja nämäkin saa kasaan yhdellä kädellä, mikä on tällaisen ihmistykinkuula Myttysen kanssa ihan mielettömän kiva juttu. Ja siis, nyt on pakko sanoa, että mut yllätti se, kuinka pieneen tilaan menee Gazellet! Varsinkin ottaen huomioon, että Cybexin vaunukoppakin menee littaan tarvittaessa, niin kaksostenkin menopelin saisi tosi pieneen tilaan mahtumaan.

Tässä hieman kokovertailua. Vasemalla Gazellet kahdella istuimella, keskellä Priamit yhdellä istuimella ja oikealla Eezy S Twistit. Viimeistely on laadukasta ja kaunista, ja kaikki toimii. Oon huomannut, että jos en jotain hiffaa Cybexissä heti, johtuu se yleensä siitä, että en osaa ajatella tarpeeks helposti 😀 Rakastan Priameja, mutta jos nyt meille syntyisi lapsi 2,5 vuoden ikäerolla, päätyisin todennäköisesti hankkimaan Gazellet. Mekanismi on molemmissa mun mielestä hirveän helppo ja kiva käyttää ja esim. pyörien napsauttaminen irti rungosta on tosi helppoa. Ja kun reissaa kaiken maailman kuvaustarvikkeiden, nelihenkisen perheen tarvikkeiden ja kaiken mahdollisen kanssa, on pieneen tilaan meneminen kyllä iso plussa. Tai hissittömässä kerrostalossa kun ollaan mummolassa näitä kannettu ylös, niin on kyllä kätevät.

Vastaan mielelläni kysymyksiin sen verran kuin osaan, eli kysykää ihmeessä 🙂

Sitten nää matkarattaat, eli Eezy S Twist 2. Mä oon aina vannonut meidän 3 vuoden takaisten Yoyojen nimeen, mutta nyt on pakko sanoa, että löytyi voittaja niille. Oon tykännyt Yoyojen pikkuruisuudesta taiteltuna, mutta niissä on aina ollut muutama miinus. Ne on kuitenkin olleet niin ylivoimaiset, että olen suositellut niitä kaikille. Nyt suosittelen Eezyjä. Ja ennen kuin kukaan jupisee yhtään mitään, niin minä en saa tästä postauksesta euron jeniä, joten mulla ei todellakaan olisi mitään syytä “kääntää takkia”, ellei olisi paljon parempi tarjolla.

Matkarattaat on musta vielä melkeen vaunujakin tärkeempi hankinta, koska markkinoilla on ensinnäkin tuhat ja yks huonoa vaihtoehtoa (meillä oli varastossa yksi kpl esineitä formerly known as 250 € rahaa, jotka oli hutiostos kehuista huolimatta, muttei mennä siihen) ja koska näitä tulee käytettyä 1-3v ihan todella todella paljon. Tai no ainakin meidän kaltaisessa perheessä. Lentokentillä sana Yoyo saa aikaiseksi melko lailla sen, että kaikissa lentoyhtiöissä tiedetään niiden mahtuminen ylähyllylle. Samaan kykenee Cybexit, mutta Cybexiltä vielä muistuttivat, että kannattaa aina reissatessa varmistaa lentoyhtiöltä mitat, kun ne vaihtelevat. Tässä kuitenkin kahdet matkarattaat rinnakkain, eli Eezy S Twist 2 ja Yoyot. (Nyt tähän väliin totean, että mun kokemus Yoyoista on juuri näistä 3 vuoden takaisista, joten en osaa sanoa, onko näissä tapahtunut kehitystä.)

Kokoerovertailu on sinänsä epäreilu, koska a) jätin jalkatuen sojottamaan ja b) Yoyoissa ei ole edes kankaita, kun olivat pesussa ennen myyntiä, eli ovat ihan hippasen isommat oikeasti kuin tässä. Ei tosin merkittävästi. Mut jep, myyntiä, koska meille jää nää Eezyt käyttöön. Olen jo nyt parin viikon ajan tarttunut näihin ennemmin kuin Yoyoihin, ja ne vastasivat juuri niihin pieniin murahteluihin, jotka mulla oli Yoyoista.

Nää on isommat taiteltuna, eli miksi? No, koska kokoero on melko marginaalinen ja nää edelleenkin saa sinne koneeseen mukaan asti ei niin, että tässä nähtävästi enää lennettäs minnekään hetkeen 😀 Mutta niin. Muissa asioissa tykkään enemmän.

Nyt en ole ihan varma, mikä on Yoyojen just tän hetken tilanne, mutta meidän mallissa ei ole jalkatukea eikä turvakaarta. Ne on ostettavissa erikseen, mutta ei noi Yoyojen varaosat nyt ihan parin euron juttuja ole, joten ne on jäänyt hankkimatta. Turvakaari on oikeesti yllättävän kiva olla, jalkatuki vieläkin olennaisempi. Yoyot kun ei mene täysin vaakaan ja pitkä lapsi 2-vuotiaana roikuttaa jalkojaan aika ikävän näköisesti nukkuessaan. Itse asiassa jo 1-vuotias on vähän jotenkin ison näköinen jos Yoyoissa nukkuu. Eezyssä tulee mukana käytännössä samanlainen istuin kuin Gazelleissa, pienin eroavaisuuksin, mutta siinä on siis vakiona turvakaari ja jalkatuki. Jalkatuen saa useampaan eri asentoon, ja makuullaan nää menee täysin vaakaan mahduttaen sinne nukkuvan lapsen kokonaan ihan leikkien.

Tästä päästäänkin yhteen olennaiseen asiaan. On huomattavasti kivempaa operoida Eezyjä Cybexille tutulla vivulla kuin Yoyoja sillä kiristysnauha-hommelilla, kun lasket nukkuvaa dynamiittipöt… lasta. Sulava, helppo ja nopea. Iso kuomu pitää sen nukkuvan tai nukahtavan muksun siellä ilman mitään ylimääräsiä häiriötekijöitä,koska tässä on toi Cybexille tuttu vetskarikuomu, joka aukeaa isoksi.

Murheenkryynejä Yoyoissa on myös a) kiinnitys ja b) avaus. Ellet tiedä mitä teet Yoyojen kanssa, se ei ole hirveän sulavaa toimintaa ja vaatii aina kaksi kättä löytää se nappi siellä jossain pohjassa ja heilauttaa sulavalla liikkeellä Yoyot auki niin, että pyörät ei mee solmuun. Päivitän tän nälkävuotta pidemmän postauksen jälkeen mun IG videon siitä kuinka Eezyjä operoidaan yhdellä kädellä ja miten helppo ne on avata ja sulkea yhdellä kädellä. Mun äiti on aina manannut Yoyojen avaamismekanismia, kun ei käytä päivittäin niitä ja aina menee solmuun sen kanssa. Enemmän se kyllä manaa niitä vöitä ja se on se mullekin ollut myös aina miinus. Ihme palapeli, mikä pitää saada kasaan ensin ja sitten työntää oikeaan paikkaan. Rimpuileva 1,5v kyydissä se saa hien nousemaan otsalle. Eezyissä on samanlainen lukko kuin Gazelleissa. Ensin yksi vyö naks lukon sisälle ja sitten toinen. On oikeesti suuri ero, koska välillä tuntuu, että jollei oo ite käyttäny Yoyoja hetkeen, arpoo siinä iteki hetken, että mitenkäs päin tää menee. Tääki on toki voinut muuttua.

Eezyissä on matkarattaiks melko iso tavarakori alhaalla, takatasku on hyvänkokoinen myös, pyörät on hieman kauempana toisistaan, mikä musta vakauttaa tuota aika paljon silleen, että rattaat ei kaadu yhtä herkästi, jos on hoitokassi roikkumassa aisasta ja yksi tykinkuula nousee luvatta kyydistä. Noihin saa myös näppärästi laukun noihin pyöreisiin sivukoukkuihin tossa rungossa kiinni.

All in alla, oon vuoteen 2020 asti tykännyt ihan tosi paljon Yoyoista ja tilasin siis ehkä 5kk sitten niihin ton nahkasuojankin ajatuksella, että niillä mennään vielä pitkään. Nyt kun kokeilin Eezyjä, niin eipä tee mieli vaihtaa takaisin. Nimittäin säästin parhaan viimeiseksi. Meidän Yoyojen suurin miinus kun oli se, että lasta ei saa kasvot työntäjään päin. Lapsi istuu aina kasvot menosuuntaan päin. Eezy S Twist 2 kääntyvät myös selkä menosuuntaan päin (havainnollistava kuva ois toki ollut hyvä :D), ja ne tekee sen itse asiassa ihan poikkekusellisen näppärästi. Nimittäin tuota istuinta ei tarvii irrottaa, nostaa tai tehdä yhtään mitään. Nostat vaan lapsen istuvaan asentoon (tai tyhjän istuimen), nostat jalkatuen yläasentoon ja pyörität. Tuo pyörii 360 astetta. Tästäkin havainnollistava video Instagramissa, oli nimittäin vähän häkeltynyt olo kun tässä on 3 vuotta nostellut aina vaunujen istuinta syliin ja laittanut toisinpäin. Tämä pyörii ympyrää. Kattokaa se video 🙂 Taittuu tosi kivasti ja pyörii supersulavasti. Ja hirveen kivat työntää, kun menevät tosi näppärästi eteenpäin pienilläkin pyörillä. Tästä on myös versio järeämmillä pyörillä. Ja huom. Eezyjen pyörissä on jousitus kuten Cybexille on ominaista, joten nää on kyllä todella miellyttävät työntää.

Pieni ero, joka voi olla merkitsevä tai täysin tarpeeton, mutta sanon silti. Eezyt seisovat tukevasti kasattuna omillaan pystyssä, toisin kuin esim. Yoyot. Joissain tilanteessa kätevä ominaisuus, mutta ei merkitystä monille. Ainoa asia, missä mielestäni “häviävät” Yoyoille, on kankaan pehmeys, näissäkin kun on tuo hieman karheampi kangas. Mun mielestä materiaalin pehmeys on mielenkiintoinen asia lähinnä kopassa, koska ei tämä karheakaan materiaali ole mitenkään epämiellyttävän tuntuinen tai sellainen, ettei lasta voisi pitää kyydissä kesähelteillä puolinakuna.

     

Tässä muuten vielä vertailtuna auki Priamit ja Eezyt. On oikeasti hyvänkokoiset matkarattaat, jotka menee kuitenkin tosi näppärään tilaan. Ehdottomasti iso suositus.

Hinnoista sen verran, että ne kannattaa tsekata jälleenmyyjiltä. Mun luottokauppa on aina Wauva Tampereen Ratinassa, ja siellä Gazellet yhdellä istuimella ja korilla on 670 € – 720 € (vaihtoehtoja väreissä jne.) ja vaunuosan kanssa 900-950 €. Sisaristuin on 230 € – 250 €. Meidän kombo olis siis 900 €.

Eezy S Twist 2 on vuorostaan 380 €, ja en nyt valitettavasti osaa sanoa onko samannimisissä +merkillä varustetuissa rattaissa muuta eroa kuin renkaiden koko.

Olenko ollut tyytyväinen valintoihimme jo ennen? Kyllä. Priamit on edelleenkin mun lemppareimmat vaunut. Yoyot on palvelleet erittäin hyvin. Eezyt nyt vaan on niin monin keinoin paremmat, että nyt suosittelen kyllä ennemmin niitä. Mitä taas tulee yhdistelmävaunuihin, niin Priamit tai Gazellet, on jokaisen omasta tilanteesta kiinni. Jos ikäeroa on alle 3-v tai tuntuu, ettei vaunuissa oo koskaan riittävästi säilytystilaa, niin kannattaa tutustua Gazelleihin.

Kysykää, yritän vastata oman tietoni mukaan tai voin välittää kysymykset Cybexille. Musta on ollut mahtavaa huomata miten paljon enemmän Priameita on näkynyt katukuvassa ja on ollut hauska huomata miten monella mun seuraajalla on Priamit. Jos ootte mun vaikutuksesta ne päätyneet hankkimaan, olisi kiva kuulla, mitä olette tykänneet niistä 🙂

Synttäriviikonloppu

Huhhei mikä viikonloppu! Siis ihan uskomaton! Meillä on aina ollut ihan mieletön tuuri säiden kanssa kun on ollut synttäreitä, joita ollaan järjestetty, mutten mä olis kyllä heti uskonut, että täällä on terassilla sairaan kuuma ja lapset juoksis pihalla lähes alasti sprinklerilelun alla kiljuen ilosta. Kalenterissa häämöttää lokakuu, mutta niin vaan tänään sai lisäillä aurinkorasvaa kun lapset oli koko päivän pihalla.

En muista, että olis ikinä ollut näin kaunis ruska-aika, kun aurinko paistaa, on kuuma ja silti puut on ihan oransseina ja tunnelma on niin syksyinen. Voi, jos aina olisi tällaista, olisin ikinonnellinen! Ihan parasta fiilistä tällaiset kelit!

   

Adrianilla oli eilen synttärijuhlat, kun pikkumies täytti toissapäivänä vuoden. Olipas kivaa pitkästä aikaa pitää juhlat kotona ja nähdä kaikkia läheisiä ja rakkaita. Ihan jotenki surrealistista oli istua pihalla ku muksut juoksi shortseissa pitkin pihaa koko päivän ja itse istuskelin ohuessa shortsipuvussa terassilla. Ihanaa! Tätä kaipasin vielä! Toki se myös tarkotti kiireistä tätä päivää kun otin useita kuvattavia kun keli oli hyvin salliva, mutta ai että tuli ihania kuvia!!

On taas hirveen hienoa huomata, että mun kamerassa on 8 kuvaa tarjottavista (eli kakusta) ja synttärisankarista ilmapallojen kanssa, mutta muuten oon ystävien ja läheisten kuvien varassa 😀 Perus! Mä en ikinä omissa juhlissa ehi ees syömään vaan sit oon illalla silleen jah, ois vähän nälkä, mitäs rääpittävää täällä onkaan. Siis aina sama juttu. Kun on pari pientä ja emännöinti, niin ei tod. tarvii hirveesti syödä ja veden tankkaaminenki jää tosi vähälle. Mut sit toisaalta onneks moni ystävä kuvailee paljon kaikenlaista, niin näkee sit sellasia kuvia, missä iteki on mukana. En vaan jotenki tykkää viettää tapahtumia kameran takaa tai puhelin kädessä, vaikka sitten muuten tykkäänkin kuvata. Meil on myös vähän silleen, että jos on tulossa juhliin, jotka alkaa 13.30, niin sen klo 13 jälkeen ei oikeen enää kannata kuvitella, että mut saa kii. Puhelin löytyy jostain kasan alta jossain välissä jos tulee sellainen tilanne, että tarviin sitä. Se on yks mun mielestä tietyllä tapaa hirveen kivakin juttu, mut sit taas toisaalta jää kuvia ja videoita ottamatta.

Mä menin tällä kertaa sieltä, missä aita on matalin. Tilasin kakun koristelemattomana ja koristelin lasten leluilla (kyllä, pesin ne, ennen ku joku saa sätkyn :D) ja oman pihan pensaan lehdillä. Äidin villiintyminen metsään ja ruskaan näkyi koristeissa, sillä metsän eläimet teemalla mentiin, kun kutsunkin tein Adrianin metsäkuvasta joskus muutama viikko sitten. Tarjottavana oli kolmea eri makua lohta, vihreetä salaattia, kesäistä perunasalaattia a la anoppi, kasvispiirakkaa (feta-pinaatti-paprika, nam!) ja kinkku-tomaatti -piirakkaa sekä suolainen versio numerokakusta, eli vuohenjuusto-mascarpone-kana -“kakku” piirakkataikinaan. Porkkanakakkua, pikkunaposteltavaa ja hedelmiä. Lapsille lihapullia, nakkeja (joojoo) ja ristikkoperunoita. Hyvin riitti, vaikka panostin aika minimillä edellisillan verran 🙂 Koivut on paikallisen sedän sahaamia koristeiksi ja ne toi kyllä ihanasti tunnelmaa!

En kestä, että mun pieni vauva ei oo enää lainkaan vauva. Mut skoolattiin myös miehen kanssa sille, että toinen vauvavuosi on kestetty, jee, hyvä me 😀 Siitä vähän ajatuksia alkavalla viikolla, nyt meen suukottelee mun pienen 1-vuotiaan käkkäräpään ja isoveikkansa ja käperryn itsekin unille. Viikonloppu oli ehkä hektinen, mutta myös henkisesti lataava 🙂 En varmaan saa nukkua, koska mieheni metsästää täällä kärpästä, jota on metsästänyt kohta tunnin. Vähän ehkä naurattaa 😀

Oliko teillä kiva viikonloppu? Ja siis musta tuntuu, että tänä viikonloppuna oli poikkeuksellisen monet synttärit. Juteltiin tästä eilen, että jotenki hauskasti monilla osuu tähän juhlat. Onks teillä kans ollut synttärihulinoita tänä viikonloppuna? 

Perässähiihtävä matkija

Musta on aina jännä ilmiö, kun valitetaan siitä, että bloggaajat tekee samoja asioita. Toukokuussa laitetaan kirsikankuvia Instaan, elokuussa auringonkukkia, kesällä järvikuvia ja talvella “Baby it’s cold outside” -kuvatekstejä. “Kaikki ihan samasta puusta, matkii vaan toisiaan”. Okei. Mua aina jotetnkin naurattaa tää. Koska kyllä itselläni on ainakin aina toiveissa päästä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuiden loisto ja käydä keräämässä auringonkukkia pellolta ja käydä kesällä jossain ihanissa järvimaisemissa. Minä pidän niistä, niin oikeassa elämässä kuin muuallakin. “No mut liika on liikaa”.

Käytiin tossa auringonkukkapellolla ihmettelemässä poikien kanssa auringonkukkia, koska kerroin Dantelle, että on häntäkin korkeampia kukkia, kun oltiin toisella kukkapellolla pyörähtämässä. Hän ei meinannut uskoa, että näin voi olla, joten mentiin ihmettelemään. Otin samalla pojista kuvia, koska mikäs sen iloisempaa kuin värikkäät kukat ja lapset samassa kuvassa. Pyysin miestäni kuvaamaan minustakin muutaman kuvan. Lasten kanssa ja ihan yksinkin. Pitkästä aikaa. Ja kun ajattelin laittaa kuvan instagramiin, tuli hetkellinen miete siitä, että nyt oon taas perässähiihtäjänä kun puoli Suomen blogiskeneä on jo julkaissut hienompia auringonkukkapelto-kuvia ja ne tulee jengiltä jo korvistakin ulos.

Usein unohtuu, että se blogeista paljon kommunikoiva joukko on itse asiassa aika pieni. Tai se joukko, joka seuraa vaikka 20 tunnettua vaikuttajaa. Yleensä ihminen seuraa joitakin yksittäisiä vaikuttajia tai vain yhtä. Vaikka Instagramissa siltä voisi näyttääkin, ei kaikki käy kirsikkapuistossa keväällä ja auringonkukkapellolla syksyllä ja jaa kuvia siitä someen. Jos oma some näyttää yliannostukselta samaa asiaa, todennäköisesti sitten seuraa aika montaa samantyyppistä vaikuttajaa, koska väitän, että aika monella vaikuttajalla ei ole ollut yhtään mitään näistä asioista feedissään. Eikä sekään ole väärin! Jos omien seurattavien kuvat puuroutuvat toisiinsa omassa feedissä, miksi sekään olisi huono asia? Eikö silloin seuraa juuri oman makunsa mukaisia juttuja? Kyllä mä usein selaan kuvia, enkä tiedä onko kyseessä sisustustilin kuva, seuraamani vaikuttajan kuva vai kaverin kuva, se nyt vaan on siinä se kuva ja voisi olla kenen tahansa heistä. Musta on itse asiassa aika normaalia ja hyväkin asia, jos ei tiedä kenen kuva on edessä, ellei katso nimimerkkiä. Kertoo enemmän minusta kuin julkaisijasta se mun seuraamieni ihmisten sisältö.

Mutta miksi on huono asia olla kuten muut? Miksi pitää olla jotenkin special snowflake ja jättää kirsikkapuut ja auringonkukat ja valkoiset huonekalut ja rottinkikaapit väliin, jos ne on suosittuja. Miksi meillä on tarve olla jotenkin kovin uniikkeja joka asiassa ja varsinkin monilla seuraajilla pitää vaikuttajia jotenkin erikoisen erilaisena? Mietin tätä silloin kun vilautin poikien huoneeseen tulleet kuumailmapallo-koristeet. En minä niitä päästäni keksinyt. Etsin kuumailmapallo-teemalla ja törmäsin kuvaan ja ihastuin ja tilasin. Sittemmin aika moni mun seuraaja ja siskonikin tilasi. Joku kysyi minulta, että eikö harmita, kun noita ei oo varmaan kovin moni suomalainen ennen mua keksinyt tuolta tilata ja nyt niitä on “kohta kaikilla”. No, mun vaikutus tuskin ihan niin moneen paikkaan leviää, mutta ei, ei mua haittaa kävellä siskoni lastenhuoneeseen tai nähdä Instagramissa seuraajillani samanlaisia palloja. Sehän on kai tämän koko tekemisen pointti, inspiroida muita? Saman kysymyksen sain itse asiassa meidän sinivihreän lipaston kohdalla kun vastasin ehkä 200 kertaa kysymykseen sen alkuperästä. Mulle on ihan yks ja sama kuinka monessa kodissa sellainen tämän jälkeen on. Tai itse asiassa ei ees oo, musta on kiva jos se on monessa kodissa. Se on kaunis ja laadukas, joten voin olla iloinen, että moni on löytänyt sen mun kautta ja saanut siitä samalla tapaa iloa kuin minä.

Musta on jotenkin outoa, että pitäisi olla niin uniikki, että mua pitäis kiinnostaa, onko jollain muulla kotona samat jutut kuin mulla? Eihän se ole mun koti. Sitten kun julkaisen kuvan poikien uudesta leikkihuoneesta, jos joku haluaa omansa samanlaiseksi rempata, niin antaa mennä. Ei se ole multa pois. Mun mielestä pojilla on ihana huone, jossa he viihtyvät ja jos joku muu lapsi saa samanlaisen ja tykkää siitä, niin miten ihmeessä se olisi multa pois? Mun lasten hieno huone ei ole yhtään vähempää hieno, jos muillakin lapsilla on sellainen. Erikoisuus tai uniikkius ei mun mielestä tollasissa asioissa tee siitä asiasta mitenkään parempaa. Me jokainen olemme ihmisenä ja persoonana erilaisia, ja se tekee uniikkiuden. 100 auringonkukkakuvan joukossa just mun on erilainen, koska siinä on yksi poikkeuksettoman uniikki asia. Minä. Toista samanlaista ei ole. Ei sen mun ympäristön tarvitse olla erilainen kuin muilla.

Mä kyselen usein kavereilta, tutuilta ja tuntemattomilta, mistä jokin on, jos haluaisin samanlaisen. Viimeksi livekirpparilla ohi käveli tyttö, jolla oli aivan sellainen pitsihaalari kun oon aina halunnut. Kysyin heti mistä se on. En ymmärrä miksi se olisi mitään muuta kuin imartelua, jos kehun asua ja kysyn sen alkuperää. Eikös se kerro, että on jotain niin kivaa, että joku toinenkin haluaisi? Mulle on ainakin ihan sama kuinka monessa lastenhuoneessa on Mighetto-juliste, jos minä itse rakastan sitä värimaailmaa ja kuvaa. Mitä sitten, jos meidänkin poikien huoneessa on BigStuffedin mustekala, joka on jokaisen Instagram-sisustusmamman lasten huoneissa? Se on ihanan pehmeä ja kaunis myös meidän huoneessa. Sama pätee vähän kaikkeen. Mä oon jo vuosia sanonut olevani perässähiihtäjä. Mun täytyy usein nähdä asia useammin kuin kerran, että mä ihastun siihen peruuttamattomasti. Usein mä ihastun johonkin siinä vaiheessa kun se on Sold out. Sit ärsyttää, etten reagoinut aiemmin. Mulla vaan ajoittain kestää pidempään sisäistää joku erikoisempi juttu tai innostua jostain.

Tää perässähiihtäminen ja tässä samanlaisessa maailmassa ja kuplassa eläminen on itse asiassa kehittänyt mua tosi paljon! Kuvaajana, kuvankäsittelijänä, leipurina, sisustajana, visuaalisissa jutuissa ja vähän kaikessa. Nään koko ajan mielenkiintoista syötettä, josta ammennan ja tallennan kivoja ideoita ja toteutustapoja. Ja nautin niistä arjessa. Olisinko oppinut koskaan tekemään macaronseja ilman somen suurta rakastavaa hulluutta macaronseja kohtaan? Tuskin. Olisinko repäissyt poikiemme huoneen värimaailmaksi okran ja tummansinisen, jollen olisi törmännyt muutamaan kauniiseen kuvaan siinä hengessä? Tuskinpa. Inspiraatiota on ollut aina ja kaikkialla. Lehdissä, telkkarissa, kadulla ja ties missä. Somessa sen toteuttaminen on helpompaa, jos tuotteessa tai palvelussa on tägäys ja sen löytää helposti. On ihanaa kun on kokemuksia, arvosteluja ja mielipititä kaikesta. Mulle on esim. aivan yks ja sama kuinka monet Cybexit tulee vastaan ja missä, oon iloinen jos joku on löytänyt ne mun kautta ja innostunut niistä ja tykännyt niistä. Musta on kivaa, että kysellään kokemuksia ja ajatuksia niiden toiminnallisuudesta näin vuoden kohdalla. Sitähän mun some-työ on! Inspiraatiota. Ja käytän jonkun muun työtä, eli heidän luomaansa inspiraatiota, kun käytän sitä perässähiihtäjä-matkijana. Osa inspiraatiosta on sellaista, mistä saan korvausta, osa ei.

Ihminen ei ole uniikki kuplassaan eläjä, joka ei huomioi ympärillä olevaa maailmaa. Syötettä tulee joka paikasta ja me otamme sen vastaan tai emme ota. Oli se putkimies-suositus tai lastenhuoneeseen tuleva hylly. Jos joku haluaa olla uniikki lumihiutale, ei kannata näyttää mitään omaansa. Joku saattaa inspiroitua. Ja samalla voisi havahtua siihen todellisuuteen, ettei itsekään elä tyhjiössä, vaan jostain se omakin inspiraatio on tullut. Oli se sitten luonnosta tai mainonnasta, mutta joka tapauksessa jostain.

Ei se ole sattumaa, että juuri tänä vuonna mä ihastuin murrettuihin sävyihin ja erityisesti okran väriin ja luonnonmateriaaleihin. Ne on trendejä. Joku luo trendejä, tietoisesti tai tiedostamatta. Yleensä tietoisesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Rottinki, luonnonmateriaali, minimalismi, viherkasvit… Ne on kaikki osa meidän kokonaisuutta, jossa elämme. Vaikuttaako meidän tämänhenkiseen makuun esimerkiksi ilmastotietous? Tai ylipäätään tietous? Ykskaks rusketus ei olekaan enää niin trendikäs ja tietyt värit sopivat kalpealle iholle kauniimmin kuin toiset. Mikä kaikki vaikuttaa ja mihin? Emme elä tyhjiössä, joten tarkkoja linjoja on ihan turha edes yrittää vetää. Maailma muuttuu, ihmiset muuttuu, elämä muuttuu ja elämässä on vaiheita ja hetkiä. Mä vihasin sinapinkeltaista 10 vuotta sitten ja nyt kun näen jossain värinä sanat “tanned yellow” tai “ochre” tai “mustard” oon heti kiinnostunut. Ja poikien huoneeseen tuli okran (eli sinapinkeltaisen :D) väriset verhot. Koska se nyt miellyttää. 5 vuotta siellä oli ne beiget verhot ja nyt tuli uudet. Edelliset meni maalausharrastuksen kangassuojaksi käyttöön.

Olennaisinta on ehkä tehdä erottelu sen suhteen, miten trendejä noudattaa ja mitä tekee niillä. Jos menisin kukkakedolle vain koska pitää mennä sinne ottamaan kuvia, niin en nauttisi todennäköisesti asiasta yhtään. En koe pakkoa tehdä samoin kuin muut. Me mentiin keräämään iso kimppu luonnonkukkia mummun uuteen kotiin ja ihmettelemään erilaisia kukkalajikkeita ja miten paljon niitä voi ollakaan. Niin kuin me mentiin metsään tutkimaan onko siellä ketunleipää (lapsi innostui päikyssä :D) ja onko siellä jo mustikoita ja onko puolukat samanmakuisia kuin mustikat vai ei. Me mentiin katsomaan onko auringonkukat oikeasti isompia kuin lapsi ja että niissä on pörröinen varsi, jolle äiti on allerginen.

Se, että monet tekee samoja asioita, ei tee niistä asioista huonoja. Päinvastoin. Todennäköisesti niissä on sitä jotain, kun niin moni niistä tykkää. Esim. kukkapeltokuvista tai niistä okranvärisistä vaatteista tai kuumailmapalloista. Tärkeintä on ehkä muistaa tehdä asioita sen oman maun mukaan. Pohdin poikien huoneita uudelleen järjestäessä, että on vähän hölmöä hankkia uutta pätevän vanhan tilalle. Ei me tarvittu sinänsä uusia huonekaluja, mutta oli kiva freshata. Edelliset oli viiden vuoden takaa ja kiertäneet eri käyttötarkoituksen meillä kotona ja nyt menivät uusiin koteihin. Osa anopille, osa myymällä second handina. Näitä uusia ostaessa olen yrittänyt miettiä tosi tarkkaan sen, ettei ne ole hetken mielijohteita, ja että vuoden päästä mua ketuttaa ne keltaiset verhot tai tummansininen lipasto. Tavallaan moni trendihankinta on siitäkin syystä hyvä hankinta. Se saattaa olla poikkeuksellisen hyvä valinta tuotteen käyttöikää ajatellen.

Ostin tässä taannoin lapselle repun. Maksoin ihan hullun hinnan siitä, paljon enemmän kuin uutena. Olin sitä samaa hitsin reppua metsästänyt jo ties miten kauan, esikoisen ajoilta jo, koska se oli musta niin ihana. No todennäköisesti jos minä kyllästyisinkin siihen vuodessa, sille löytyisi ostaja hyvään hintaan, joka olisi ainakin jonkin aikaa ikionnellinen siitä repusta. Ja on ilo huomata, että laadukkaat ja arvokkaatkin esineet pitää arvoaan. Jos myyt kirpparilla H&M housuja, saat yleensä maksimissaan 20% myyntihinnasta takaisin, uudenveroisistakin. Jos taas myyt vaikkapa Kaikon tai Gugguun housuja, saat niistä takaisin puolet vaikka niissä olisi jo kulumaa ihan selvästikin. Ja uudenveroisista saat todennäköisesti 70-80%. Sopulitrendeissä on siis se hyvä puoli, että niissä ne samat housut todennäköisesti näkevät useammalla lapsella käytön. Mä hyvin usein harkitsen asian jälleenmyymisarvoa, sillä tiedän, että elämä ja mieli muuttuu ja varaudun tavallaan jo ostaessa siihen mahdollisuuteen, että joku ei olekaan hyvä pidemmän päälle. Mieluummin ostan jotain, minkä tiedän sellaiseksi, että muutkin sen haluavat. Haluaisinko sen saman repun, ellei se olisi noussut trendiasemaan? Rehellisesti sanottuna, en osaa edes sanoa. On mahdoton arvioida omaa makua ja mieltymystä jonkun tyhjiön kautta, koska en sellaisessa elä. En tiedä tykkäänkö oikeasti ja 100% puhtaasti vaaleanpunaisesta, sinisestä vai okrasta, koska en elä tyhjiössä. Emme synny tänne tietäen, että tykkäämme tästä ja tuosta, vaan olemme yhteiskuntamme tulos.

Moni ehkä ajattelee, että sopulimaisella trendi-intoilulla mennään kohti kapeampaa ja vähemmän monipuolista maailmaa. Onko se kuitenkaan huono asia? Loppujen lopuksi, eikö valinnanvaikeus ole tällä hetkellä elämässä ihan järkyttävän suurta ja ympäristökin maksaa siitä hintaa? Jos meidän syötteessä on 20 erilaista sisustusta jatkuvasti ja tykkäämme viidestä, maltammeko käyttää samoja tavaroita pidempään? Entä jos sitä syötettä onkin vain muutamasta ja niistä tykkäämme vain kahdesta. Onko silloin helpompi sitoutua pidemmäksi aikaa? Esineisiin ja kaikkeen muuhunkin?

Monia tuntuu usein harmittavan “matkimisessa” se, ettei sitten muut tiedä kuka oli ensin. Minkä trendin kukakin loi. Jos ystäväni kehuu ystävämme jotakin tavaraa, jonka ystävä on hankkinut minun inspiroimana, ei minulla ole tarvetta korostaa kuka oli ensin. Mitä väliä sillä minulle on? En anna painoarvoa sille, keksinkö itse tehdä jonkin asian vai kysyinkö joltain ja tein hänen inspiroimana. Koska tarkemmin ajatellen, nykypäivänä aika harva enää keksii mitään uutta ilman jonkun toisen inspirointia. Oli se musiikissa tai taiteessa tai viihteessä tai vaikka sisustuksessa. Se, osataanko lähde kertoa, ei tee siitä yhtään parempaa tai huonompaa.

En tiedä oikeastaan mitä yritin postauksella hakea. Ehkä sitä, että jep, minäkin olin kukkapellolla, oli kivaa ja siitä tuli kivoja kuvia ja aloin pohtimaan tätä matkimisasiaa. Ja totesin, että mun mielestä matkiminen on aina ja ikiaikaisesti imartelun korkeimpia muotoja enkä ymmärrä sen aiheuttamaa ärsytystä.

Sopulit, perässähiihtäjät, matkijat… Inspiroitujat? Kiusaavatko teitä?