Kylmä laite – kuumia tunteita

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Kotikylmiö Oy / Festivo 

Pari vuotta sitten kesä alkoi keittiöremontin suunnittelulla ja silloin tuli mietittyä paljon erilaisia vaihtoehtoja kotiin. Ensimmäinen iso tosi arvokas remontti mun elämässäni ja erityisesti kodinkoneet tuntui alkuun tosi vierailta. Mieheni oli vakuuttunut yhdestä asiasta, eli siitä, että meille tulee Festivo, maksoi mitä maksoi, ja niinpä olin erittäin onnekas, kun pääsin tekemään Festivon kanssa yhteistyötä. Mä oon nyt kaks vuotta ollut erittäin tyytyväinen Festivon omistaja ja käyttäjä ja tätä ilosanomaa oonkin usein nostanut Instagramissani. Nyt kesän alussa haluan jakaa hieman ajatuksiani tästä uudelleen, nimittäin tiedän monien teistä rakentavan tai suunnittelevan remontteja ja mielestäni vaikka Festivo palvelee joka euron edestä ympäri vuoden, näin kesällä se on ihan parhaimmillaan.

Ei nimittäin tarvinnut viime kesänä kertaakaan miettiä minne laitan 5-kiloisen laatikon mansikoita tai siskoni tuomat kymmenen litraa herneitä, eikä todellakaan tarvinnut miettiä, miten saisi salaatit pysymään nuupahtamatta myös torilta kotiin saavuttua. Ja voihan Festivo, todellinen arvosi näkyi ehkä viimeistään meidän talven pitkällä reissulla. Kuinka monta kertaa viskasin hotellin jääkaappiin pastalautasen sellaisenaan ja tajusin muutaman tunnin päästä, että kuiva korppu koko ruoka. Ja kuinka monta kertaa piti miettiä, ettei laitakaan niitä kurkkuja ja paprikoita sinne jääkaapin perälle. Olen niin pirun tottunut meidän ihanaan kylmiöön, ei jääkaappiin, vaan tosiaan kylmiöön, että olen jo unohtanut mitä elämä oli ennen. 

Tajusin tän myös ehkä erityisen selkeästi kun yksi päivä juttelin kaverin kanssa puhelimessa tämän sulattaessa pakastintaan. Eipä ole sitäkään tullut kertaakaan tehtyä, nimittäin pakastin pysyy kylmän, mutta ilman pisaraakaan kertyvää jäätä missään. 

Mulla ei ole Festivosta kuin ylisanoja. Tiedän sen aina kuulotavan kornilta ja falskilta kaupallisten yhteistöiden puolella, mutta minua tiiviisti Instassa seuraavat tietävät, että rakkaussuhteeni kylmiöömme on peruuttamaton. Olen vannonut, että jos joskus tästä tulisi muutto, niin Festivo lähtisi mukaan tai uuteen tulisi Festivo, oli keittiö mikä tahansa. Olen hullun tyytyväinen koko keittiöremonttiimme, mutta kyllä sen yksi jalokivi on tämä ihana kylmiömme. 

Meillä on Festivon “vanha” malli, sillä mallisto uudistui tässä taannoin ja nykyisin se on hieman erinäköinen. Tuo massiivinen jenkkijääkaappi-tyyli, joka on niiiiiiiin mun silmääni on yhä säilynyt, mutta nuo erilliset laatikot löytyvät nyt yhtenäisten ovien takaa tuomassa vähän minimalistisempaa vaikutelmaa ja monikäyttöisyyttä. Kodistamme olevat kuvat ovat siis vanhasta mallista ja nämä showroom-kuvat olen käynyt nappaamassa Festivon showroomilla. 

En halua toistaa itseäni, joten kannattaa lukea, miksi Festivo on paras täältä ja täältä. Lyhyesti: kyseessä on kuluttajakoteihin ammattitasoinen kylmiö, joka on ainoa suomalainen kylmälaite kuluttajille, ja jonka kotimaisuusaste on älyttömän korkea. Lisäksi kyseessä on laite, jonka teknologia on suunniteltu niin, että se pitää kylmän kosteana ja tasakylmänä, jolloin voidaan vähentää hävikkiä ja muotoilu takaa sen, että kylmiöön näkee hyvin, eikä mikään jää jäätymään takaseinään kiinni pois silmistä. EIKUN HETKINEN, TÄSSÄ EI OLE SITÄ KYLMÄÄ TAKASEINÄÄ! Jep. No anyway, käykää tutustumassa noihin postauksiin parin vuoden takaa, ja mä jatkan tässä siitä, mikä on käytössä osoittautunut niin mielettömäksi. 

Tässä on tosiaan neljä osastoa eri lämpötiloja, eli hedelmille ja vihanneksille oma hieman lämpimämpi lokero, zero-boksi lihoille ja kaloille, pakastin ja kylmiö. Se on ollut superkiva käytössä, mutta sen osasin ennustaakin. Myös tila on jotain, mistä en voisi olla onnellisempi. Tuossa kun jääkaappi oli tyhjä ja palattiin reissusta maaliskuussa, tilasin kotiinkuljetuksen lähes 400 eurolla karanteenia silmällä pitäen ja anoppini kävi purkamassa tavarat valmiiks. Hän laittoi epävarmatkin asiat jääkaappiin (nekin siis, joista ei ollut varma, säilyvätkö kuivakaapissa) ja kun tulin kotiin, hetken jouduin raapimaan päätäni siitä, että tuliko kaikki ostokset perille. Kun ei se näyttänyt täydelle?! Ei se näytäkään. Ikinä. Okei, isojen juhlien aikaan näytti hetkellisesti, kun pidettiin nimijuhlat ennen korona-aikaa ja tuolla oli pari kakkua ja kasakaupalla ruokaa. Ja silloinkaan ei jouduttu käyttämään terassia.

Meillä on tuo 120-kokoinen kylmiö-pakastin ja tässä tulee hyviä uutisia kaikille tätä pohtiville! Uudistettu Festivo on moduulipohjainen, eli jokainen rakentaa oman mielensä mukainen! Ulospäin se näyttää yhtä siistiltä kuin aina, eli sokkelin saa yhtenäisenä jne. mutta saatte itse päättää haluatteko esim. peräti kaksi pakastinta, viinikaapin väliin tai sivulle, tai haluatteko kapeamman vai leveämmän kylmiön. Säätömahdollisuutta tuli lisää, ja samalla ulkonäön saa just sellaiseksi kuin itse haluaa, jos haluaa palastella isomman kokonaisuuden. Täältä pääsette tsekkaamaan tuotevalitsimen, ja millaisia vaihtoehtoja on.

Boksit eivät ole muuten menneet minnekään, ne löytyy vaan kaapin sisältä! Mä tykkään meidän laatikoista tosi paljon, koska ei tarvii avata isoja ovia laisinkaan, kun näitä käyttää, ja esim. muksut pääsee hakemaan itsekin helposti hedelmiä. Jotkut boksit on siis handsfree, ku aukee jalallakin 😀 Mutta, toisaalta onhan tämä uusi jotenkin eleettömämpi, kun laatikoita ei näy. En tiedä, tykkään molemmista! Uusi Festivo tarjoaa sikäli “enemmän”, että kun tuo lämpökomponentti on kaapin sisällä (tuollainen ohut), niin esim. näitä zero-bokseja voi ottaa pari tai sitten hedelmäbokseja. Mä ihastuin tähän uuteen kapeaan ulos vedettävään laatikkoon, jonne menis tölkit, pillimehut ja isot pullot täydellisesti! Olin heti ehdottamassa Festivolle, että tekisivät vanhoihin lisäosa-mahdollisuudeksi ton, sillä mä ainakin ostaisin heti! Kaappien sisäosat on hippusen erikokoiset uudessa ja vanhassa, eli ihan sellaisenaan tuo ei mene vanhoihin Festivoihin, mutta ehkäpä siihen keksitään joku ratkaisu! 

Mun on vaikea keskittyä tähän järjestelmällisesti kertomaan koko rakkauteni tähän kylmiöön, joten nämä eivät ole välttämättä oikeassa järjestyksessä. Mutta kuitenkin, nämä asiat minua tässä erityisen paljon ilahduttaa: 

Hävikki. Lähes olematon, ellet itse tyri jotain. Ensinnäkin, leveässä kylmiössämme kaikki on aina näkyvissä ja mikään ei unohdu minnekään. Kuten sanoin ylempänä, tässä ei ole kylmiä seiniä, vaan kylmyys toteutuu tuolla ylhäältä näkyvällä pömpelillä kosteutta hyödyntäen, joten ei väliä mihin mitäkin sijoittaa, ei ole koskaan liian kylmä tai liian lämmin. Olen ennen Festivoa ihan muutaman vihanneksen heittänyt roskiin kun on jäätynyt. Meillä on aina ovessa ja alhaalla maitotuotteet ja kylmiä ovat. Aina. Kuitenkaan ylähyllyn tuotteet eivät ole sen kylmempiä. Tän jopa testasin sokkotestinä miehelle 😀 Sama kylmä on kauttaaltaan. Näkyvyys ja tasakylmyys varmistaa sen, että hävikki on vähäisempää. On myös sanottava, että juuri tuo kosteuden kautta jakautuva kylmä on avainasemassa siihen, miksi hävikkiä ei tule lähes lainkaan. Salaatti on napakkaa oikeesti kahdenkin viikon päästä. Meillä syödään aina Rustiinnan salaattia tai Romaine-salaattia, ja voin luvata, että ei ole koskaan velttoa viikonkaan päästä ostamisesta! Lehtikaalisipsi-hullu on erittäin tarkka siitä, että vihreä pysyy rapeana eikä sellaisena nuhjasena.

Tila. Ei tarvii koskaan tetristellä. Ensinnäkin hyllypaikat on tosi tehokkaasti muokattavissa (harvoissa on, koska yleensä esim. Zero-boksi on kiinteästi tietyssä kohtaa kaappia tms.) ja tätä voi pelaa niin paljon ku haluaa. Me ollana löydetty aika alusta asti meille tosi toimiva ratkaisu ja vitsi, tää on vaan niin kätevä, kun näkee aina kaiken. Ei tarvii tuskailla minne laittaa mitäkin, jos jääkaappiin tarttis saada pari isoa kakkua tai mansikkalaatikko tai mitä tahansa! Erittäin erittäin kätevä. Korkea blenderikin menee mukavasti alahyllylle, jos on tehnyt vaikka smoothien illalla puolivalmiiksi ja haluaa hurauttaa sen aamulla vaan nopeasti valmiiksi. Kylmiön oveen yhdelle hyllylle menee 7 litraa tavaraa. Se on paljon! Oikeasti! Varsinkin kun niitä hyllyjä voi halutessaan olla kaksi. Me juodaan laktoosittomia maitotuotteita kaikki, joten meidän ei oikeesti tarvii käydä kaupassa jatkuvasti sen takia, ettei mahdu maidot ja mehut oveen. Mahtuu, siihen mahtuu paljon ja loput mahtuu tonne alas.

Laktoosittomat tuotteet säilyy tosi pitkään, joten me voitas ostaa vaikka kahdeks viikoks maidot ilman ongelmia. Ainoa pikkumiinus (mikä koskee kyllä about kaikkia kaappeja) on se, ettei 1,5l tonkka mahdu oveen, mutta toisaalta sen juurikin pelastaa se, että se menee tohon alahyllylle iisisti. Meillä maidonkulutus on valtavaa. Lapset juo paljon maitoa, mä juon pari-kolme maitokahvia päivässä ja lisäks puuroihin menee maitoa joka päivä kahdesti. Eli eli. Ihan kiva, että tonne mahtuu maitojen lisäksi muutakin 😀 Btw, tajusin vasta tällä viimeisimmällä showroom-vierailullani, että nää ei tosiaan oo standardi-korkuisia, vaan korkeampia kuin suurin osa muista kylmälaitteista. Eli tilaa tosiaan on hyödynnetty. Vaikka leveydessä tämä ei vie enempää tilaa kuin perus jääkaappi ja pakastin.

Ajan- ja rahan säästö. Hävikin väheneminen ja tila vaikuttaa siihen, ettei kaupassa tarvii käydä kovin usein. Nyt kun lapset on käyny aika vähän kaupassa meidän kaa, niiden kaa iso kauppareissu on niin per&%ilyä, että ihan kiva, jos ei tarvii usein käydä. Kerralla ostaa jääkaapin “täyteen” (pah! :D) ja sitten voikin vaan aina nostaa tuolta alahyllyltä seuraavan mehun, kaakaon tai mehukeiton oveen käyttöön. Uskallan ostaa salaatit koko viikoksi ja tiedän, että jääkaappi ei ole koskaan ärsyttävän täysi, joten se ei rajoita kauppareissuja. 

Säilyvyys. Tätä jo ohimennen sivuutin noiden salaattien kohdalla, mutta yleisesti ottaen kun tuo tasakylmyys on niin järkyttävän tasainen, niin mikään ei ehdi näivettymään tai menemään huonoksi. Ja kuten sanoin alussa, Festivoon voi heittää lapsen puoliksisyömän ruoan lounaalla jääkaappiin ja palata siihen illallisella, jolloin se on pysynyt ilman kanttakin erittäin freesinä. Ei kuivu, ei tule kylmää pintaa, ei mitään muutosta. Mä oon niin tottunut tähän, että vasta ollessani muutaman viikon ilman, olin järkyttynyt. Kun ostan mansikoita kesällä 5kg, heitän koko laatikon tonne jääkaappiin. Kuorin jossain vaiheessa ne valmiiksi ja pesen ja laitan avonaisissa lautasissa kylmiöön. Sieltä voi hakea niitä pitkin päivää. Ja ne on AINA napakoita, ei vety, ei mitään. Hedelmien ja vihennasten lisäksi, pakko sanoa, että on nykyään hankala kommentoida esim. kakkujen kuorutteiden suoriutumista jossain toisessa jääkaapissa kun on tottunut, että omaan voi viskata kakun edellisenä iltana ja siinä on kukatkin ilman vesilähdettä seuraavanakin päivänä ihan järkyttävän hyvässä kunnossa. Kuvauksiin teen kukkaseppeleet edellisenä iltana ja ne on ku uudet, vaikka ovat ilman vettä. Kosteus kuulostaa siltä, että voisi kuvitella esim. keksipohjan tai murotaikinaisen piirakan vettyvän, mutta ei. EN tiedä mitä toi magia on, mutta siellä on kosteaa kuin täydellisessä viherkylmiössä, mutta keksit sun muut ei mene mössöksi. En tiedä mitä magiaa, mutta otan sen vastaan sitä ymmärtämättä erittäin onnellisena. Zero-boksissa kala ja liha pysyy tuoreena tosi paljon pidempään kuin perus-jääkaapissa ja esim. jauheliha ei vaihda väriä monenkaan päivän päästä harmaammaksi. Päiväys-merkinnät ei merkkaa enää juuri mitään meidän taloudessa, vaan niihin tulee ekstrapäiviä aina tehokkaasti.

Pakastimen helppokäyttöisyys ja vetoisuus. Muutama vanhemman Festivon omistaja on kommentoinut, että ainoa miinus on Festivon “äänekkyys”. Ymmärrän tavallaan, koska kerran illassa toi “pärähtää” hetkeksi tekemään jotain. Mulle selvisi vasta äskettäin, että se on automaattisulatus joka siellä pyörii ja se tekee sen kahdesti päivässä, en vaan oo koskaan aamupäivän hulinassa asiaan kiinnittänyt huomiota. En tosin tullut myöskään ajatelleeksi, että enpä oo joutunut kertaakaan tuota sulattamaan tai raapimaan sieltä jäämurskaa. Pakastin tosiaan automaattisesti “hoitaa itsensä” ja tämä aiheuttaa pari kertaa päivässä hetkeksi pientä “meteliä”. Ja siis, se napsahtaa päälle, sitten humisee, ja sitten lopettaa. Edes näin ääniherkkä ei oo kokenut ikinä häiritseväksi. Vähän ku tiskikoneen laittaisi päälle, alkuun sen ehkä kuulee ja huomaa, sit unohtaa. Ja tämä ei kestä kovin kauaa, en oo kyllä aikaa ottanut, mutta jotain minuutteja. Pakastimesta tulee eniten kysymyksiä. Noi ylösavattavat boksit on meillä ollu monta kertaa ottamassa osumaa, kun meinaa unohtua auki kun ovea laittaa kiinni. Mikään osa ei ole koskaan hajonnut. Pakastimeen mahtuu tosi paljon! En sano, että meidän kaltainen perhe pärjää vain tällä, koska meillä on arkkupakastin marjoille, sienille ja lihoille, mutta no, eipä ne mahtuisi tavalliseenkaan pakastimeen. En ole huomannut mitään eroa pakastimen koossa tavalliseen, vaikka tämä on toki inan kapeampi koska kylmiö on niin leveä tässä. Eli ei ole 60cm tämä, mutta kun kylmennystekniikka jne puuttuu sivuilta, niin ero standardiin on vallan pieni. Laatikot on myös syvyydessään melko pitkiä, eli nää on tosi vetoisia. Ja kun väleissä ei ole niitä ritilöitä keräämässä sitä jäämurskaa, niin tilaa on, erittäin paljon. En oo koskaan kaipaillut isompaa meille, mutta tosiaan, arkkupakastin meillä on, ja olis joka tapauksessa. Ainiin, se on pakko sanoa, että mun marjojen hurteiseksi pakastaminen ei onnistunut ikinä meidän vanhassa pakastimessa ja tässä onnistuu aina. Eli kun otan esim. karhunvadelman nyt pakastimesta, on se täydellisen ehkä ja huurtuu kauniisti koristeeksi kakun päälle Mene ja tiedä oliko taidoissa vika, mutta sen oon huomannut, että marjat pakastuu ehjäksi toisiinsa liimautumatta ja pysyvät niin pitkänkin ajan pakkasessa, koska tää ei vaihtele lämpöjä.

Siinä ehkä olennaisimmat mitä tulee mieleen. Mä oon edelleen sitä mieltä, että tää on vuoden 2019 paras hankinta ja niin on itse asiassa myös koko tän menneen kolmen vuoden paras hankinta. 

Materiaalista haluan kommentoida vielä sen verran, että jännitin tota “rosteria”. Tuohon mun taannoiseen IG liveen jätin tarkoituksella Festivon sellaiseksi kun se on meillä ollut “likaisimmillaan”, eli ei olla putsattu ovia tosi pitkään aikaan. Se kerää yllättävän vähän mitään sormenjälkiä, vaikka käyttäjänä on mm. kaksi pientä lasta. Oven ympäristön kun putsaa kerran viikkoon, niin hyvältä näyttää. Mulla ei oo asiantuntijuutta kommentoida erilaisia RST-pintoja, muta joku selkeä ero tässä on esim. meidän mikroon, jota saa putsata lähes päivittäin ja sama viinikaappi, johon jää joka sormenjälki. Myöskään sivusta katsomalla tää ei näytä kovinkaan lääpityltä, vaikka mistä suunnasta tulisi valo.

Meillä ei tässä parin vuoden kohdalla ole mitään käyttökokemuksia korjauksesta ja lisäosien tilaamisesta. Sen tiedän, että Festivon yksi hyvä puoli on sen kotimaisuus senkin kautta, että lisäosien tai varaosien saaminen on helppoa. Muutaman kommentin olen parin vuoden aikana saanut siitä, että esim. korjaaminen ei ole hirveän simppeliä, jos ei ole osaavaa korjaajaa lähellä. Oon muutaman tarinan siis lukenut, kun on jouduttu ottamaan korjaus johonkin laitteeseen, jolla on ikää 5v+. Tässä täytyy myös muistaa yksi olennainen asia. Suurin osa kylmäkaapeista ei ole korjauksen väärti enää parin vuoden kohdalla, vaan ne vaihdetaan sitten aika sutjakkaan uusiin. Festivoja on nytkin kodeissa yli kahden vuosikymmenen takaa, mikä kertoo laitteen laadusta aika paljon. Ja kun asiakaspalvelu ja valmistaja on Suomessa, niin vastuuasiat on kunnossa kuluttajan näkökulmasta ja varaosia saa helposti tarvittaessa.

I love this one! Jos meille tää ois tulossa nyt, niin mä ehdottomasti ottaisin moduulina tollaisen, missä on viinikaappi samassa. Sekään kun ei ole viinien jääkaappi, vaan optimoitu nimenomaan niin kuin ravintoloissakin vastaamaan viinikellarin olosuhteita. Ja on niin kaunis tossa keskellä!! Ja mä pidän edelleen sormiani ristissä, että Festivolla kehitetään toisenlainen mekanismi, jolla ton kapean boksin saisi vanhaankin mallin, se olisi ihan mielettömän ihana lisä tähän meillekin! Ei niin, että edes kaipaisin tähän mitään lisää, mutta ton kun näin, niin näin mielessäni foodpreppauksen ihan uudella tasolla 😀

Kiitos vielä kerran Festivolle, että olen ensinnäkin saanut oppia niin paljon, mutta myös siitä, että sain mahdollisuuden tehdä kanssanne yhteistyötä tämän tiimoilta! Paras hankinta ikinä, hands down. 

Tuleeko teille jotain kysymyksiä mieleen, mitä tässä piiiiiitkässä postauksessa ei vielä tullut käsiteltyä? 🙂  Ja kumpi miellyttää enemmän silmää, laatikollinen vai uudistettu versio? Mä tykkään omalla tavalla molemmista yhtä paljon 😀

Rumat ennakkoluulot ja somen villi länsi – match made in hell

Kuva: Associated Press

Oon seurannut mielenkiinnolla Euroviisujen jälkipuintia tänä vuonna. Ärsyyntyneellä mielenkiinnolla. Nimittäin jos olette seuranneet, olette ehkä huomanneet voittajabändin solistin huume-myllytyksen netissä. Viisut voitti nuori italialainen rokkibändi, joka esiintyi ennakkoluulottomasti monia konservatiivisia stereotypioita rikkoen. Menemättä laisinkaan heidän mahtavaan musiikkiin, olivat he myös bändinä erilaisia, monella tapaa, kuin mitä Euroviisuissa on totuttu näkemään ja mitä konservatiivinen yleisö on tottunut näkemään ylipäätään. Androgyyninen esitys laittoi ensinnäkin hieman katsomaan, keitä bändiin kuuluikaan. Hoikkakroppaiset neljä artistia kun olivat kaikki pukeutuneet samanlaisiin nahkahousuihin ja ylipäätään samantyyppisiin vaatteisiin. Oli pitkää tukkaa, pakaroista tiukkaa lanteilta matalaa housua, korkeaa korkokenkää ja reippaasti silmäkajaalia. Kolmen nuoren miehen ja yhden nuoren naisen show on jo sellaisenaan harvinainen, nimittäin kuinka monta bändiä teille tulee äkkiseltään mieleen, jossa kokoonpanona on eri sukupuolia niin, että laulaja ei ole bändin “vähemmistö”jäsen. Viisut voittaneella Måneskinillä on nimittäin laulajana, kitaristina ja rummuissa mies, mutta basistina nainen.

Bändin lähtiessä juhlimaan voittoaan lavalle, nappasi laulaja basistin reppuselkään (tai no yritti, kompuroivat ja päätyivät sylitellen kulkemaan hassunkurisesti melkein kantaen voittajaa), mutta vetäessä voittoesitystä, miespuolinen laulaja kävi antamassa kunnon suukon niin rumpalin kuin kitaristin huulille. Bändi ei yhtään pyörinyt miehen ja naisen välisen seksuaalisen vetovoiman ympärillä, vaikka fanit on kai jo pidempään yrittäneet luoda bändin laulajan ja basistin välille rakkaussuhdetta. Lavalla juhli ystävyys, ilo, musiikki ja aivan törkeän kova seksuaalinen vetovoima.

Kuva: Getty Images – Dean Mouhtaropoules
Image
Kuva: Getty Images / Kenzo Tribouillard

Jo se itsessään oli monille liikaa. Äänekkään, räväkät, sukupuolioletuksia rikkovat rokkarit olivat aivan liikaa osalle yleisöä. Ja sitten kävi se, mikä ei olisi herättänyt yhdenkään balladia tai persehetkutusta vetäneen naisesiintyjän tekemänä mitään mielipidettä. Nimittäin itse asiassa Moldovan esiintyjä tiputti mikin kesken esityksen ja se jäi puolelta yleisöä täysin huomaamatta, mutta seuraavan huomasivat muutamat, Twitter lähti lentoon ja ykskaks Måneskinin laulaja oli narkkari, joka veti livenä koksuviivaa pöydässä.

Kameran ajaessa näyttämään pistelaskuissa Måneskiniä, nähdään n. 2 sekuntia kestänyt hetki, jossa laulaja Damiano David puhuu vasemmallaan olevalle miehelle, katsoo alaspäin, kumartuu alaspäin ja bändin rumpali polvella napauttaa laulajaa, jonka jälkeen David nostaa kasvonsa ylös. Kamerakulma ja videon stoppaus sai kuvan näyttämään siltä, että siellä olisi vedelty kokaiiniviivoja. Itseänikin nauratti ensimmäinen twiitti, jossa on ruudussa näkyvä teksti “The voting lines are now open” ja meme-teksti tyyliä, että nyt meni lainit pojalla sekaisin. Okei, tilannehuumoria, not bad. Mutta ei. Tästä paisui valtava juttu. Täällä mm. yksi Ylen juttu asiasta, missä näkyy tuo video kyseisestä hetkestä.

Eurovision 2021 bosses confirm Måneskin singer will take drug test | Metro  News
Kuva: Lähde

Otetaas ensin asiat haltuun. Yhtään huumeita tuntematta, jonkin sortin käsitys minullakin on siitä, miten huumeita nenään vedetään. Toki voi olla, että David on erittäin taitava ja nopea imaisemaan pulveria naamaansa sormenpäältään, mutta kun videon hidastaa tai katsoo muutaman kerran, huomaa, että hänen nenänsä ei ole pöydän korkeudella, vaan coolerin reunan, hänen molemmat kädet ovat näkyvissä ja kumpikaan ei käy nenällä. Käytännössä hänen pitäisi siis imaista huumeet nenäänsä miljoonayleisön edessä sekunnissa ilman, että ilmekään värähtää. Pöydän ja coolerin reunan optinen harha aiheuttaa hetkeksi sellaisen fiiliksen, että hän on nenä kiinni pöydässä, mutta kun videota katsoo hetkenkin avoimin mielin, ymmärtää, että näkee väärin.

Kuinka epätodennäköistä on, että koko Italian delegaatio ja bändikaverit olisivat naamat peruslukemilla siinä kuin eivät olisikaan ja yksi osallistuisi rikolliseen toimintaan kesken liven? Puhumattakaan tietenkään siitä, että kuinka tyhmä pitää olla, että vetää kokaiinia liveyleisön edessä yhdessä maailman striimatuimmista livetapahtumista, jossa paikalla on joku tuhat kameraa?

Rome band Måneskin wins Eurovision Song Contest for Italy
Kuva: Eurovision.tv

Mitä todennäköisesti tapahtui? Mitä tuota pisteidenlaskua seurasin, niin Måneskinilla oli alkuvaiheen aika vahvasti puhelimet käsissä ja jos lähtisin veikkaamaan, niin sanoisin, että Davidilla on siinä edessään pöydällä puhelin ja kun juuri saivat hyvät pisteet, niin delegaation edustaja sanoi jotain bändille, mitä David näyttää tuulettavan kohti puhelintaan. Samalla videolla näkyy, kun rumpali töytäisee laulajaa hienovaraisella polven liikkeellä. Huume-epäilijöiden mielestä tämä oli selkeä este antaa Davidin vetää viivojaan, kun näki kameran lähestyvän. Joku voisi vuorostaan ajatella, että kun bändin jäsen näki kameran lähestyvän, halusi tämä havahduttaa vieressään istuneen ilmeilemään kameralle, se kun kuuluu melko lailla tuohon Euroovisujen Green roomiin. Kun vastalauseita tähän huumeteoriaan alkoi näkymään, alkoivat tämän kannattajat keksimään heti hyviä perusteluja väitteelle. “Kyllä se varmasti on aineissa, kattokaa nyt miten heiluttaa kieltään ja sitten vielä pussaili niitä poikiakin lavalla!” Aevan. Samalla kun nauratti erinäiset twiittaukset siitä, että Dyson voisi patentoida Davidin nenän (lähinnä tilanteen mahdottomuuden takia :D), nousi jotenkin savu korvista sille määrälle keksittyjä totuuksia, mikä tilannetta seurasi.

Jos urheilija pyörittelisi kieltä suussaan jännittäessään viimeistä pistelaskua tietääkseen voittiko juuri EM-kisat vai ei, kukaan ei silmäänsä räpäyttäisikään. Jos plus-kokoinen Maltan edustaja olisi maannut sierain kiinni pöydässä 15 sekuntia, olisi keksitty mikä tahansa muu asia kuin kokaiini selitykseksi. Mutta kun meikattu korkokengillä esiintynyt miesrokkari kumartui katsomaan jotakin, oli hän “aivan aineissa” ja kaikki hänen normaali toiminta tämän jälkeen, oli selvää todistusaineistoa huumeidenkäytöstä. Kun on päätetty nähdä ihmisessä tietty asia, mikään järkiselitys ei auta. Kun bändiltä kysyttiin jälkeenpäin lehdistötilaisuudessa tästä tapahtumasta, kun se trendasi online, David vastasi lyhyesti, että bändin kitaristi oli rikkonut lasin. Tämän jälkeen lenteli videokommenteissa, että “ei niitä siruja nenällä siivota”. Vaikka siis nenä on noin metrin irti lattiasta ja ainakin 30 cm irti pöydästä, eikä David missään vaiheessa sanonut siivonneensa mitään lasinsiruja. Hän vain sanoi, että joku oli lasin rikkonut. Aivan normaalia mielestäni tuulettaa jotain ja samalla jos silmään osuu lattialla olevat lasinsirut, niin hieman jäädä niitä sekunniksi-pariksi ihmettelemään ja mahdollisesti jopa potkimaan vähän sivuun. Mut ei. Väärin kumarrettu, väärin selitetty, väärin tehty.

Todellisuudessa väärin oli ainoastaan se, mikä sai puoli maailmaa rakastumaaan Måneskiniin. Väärin näille ihmisille olla jotain muuta kuin mitä he haluaisivat Måneskinin olevan. Tiukassa on oletukset tatuoiduista, meikatuista rokkareista. Ja niin ne on niin monessa muussakin asiassa.

Kuva: Lähde

Sen sijaan, että nuori bändi olisi päässyt juhlimaan voittoaan samantien sellaisenaan, piti heidän kohdata huume-epäilyjä heti alkuun. Laulaja ilmoitti heti olevansa halukas vapaaehtoiseen huumetestiin. Kun EBU ei sellaista saanut järjestettyä heti sunnuntaina, vaan vasta maanantaina aamulla, meni laulaja testiin omasta vapaaehtoisesta halustaan. EBU julkaisi myöhemmin tiedotteen, jossa kertoi käyneensä läpi kaikki videomateriaalit ja saaneensa huumetestin tuloksen, joka oli negatiivinen. Tämähän tarkoitti monille vain sitä, että “testi tehtiin liian myöhään, ei enää näy huumeet”, “testin teki italialaiset, huijattu tulos!” ja tietenkin perinteinen “mitään testiä ei edes tehty”. Ja ainiin “rumpalin polviliike esti sitä vetämästä sitä viivaa, niin siksi negatiivinen!”. Pitäisi varmaan olla aikamoisen addiktoitunut vetääkseen salaa jossain livelähetyksessä, kumma, että sitten kuitenkin testit näyttää negatiivista. Mutta kyllähän sen on niin oltava, että vaikka viisuissa kuvataan varmaan jokaikinen neliömilli, paikalla on 3500 yleisöä ja koko homma striimataan livenä kymmenien miljoonien ihmisten nähtäväksi, niin on se koksuviiva varmasti jäänyt vaan huomaamatta.

Tää koko show aiheen tiimoilta oli mun mielestä jotenki tosi surullinen. Nimittäin se kertoi hyvin sen, että mikä tahansa pienenpieni kipinä voi johtaa tilanteeseen, missä mikään järjellinen ja todennäköinen ei kelpaa. Kun joku on mielensä päättänyt, ei sitä tulla vaihtamaan edes totuudella. Mä sain meidän reissun aikana monia kommentteja esim. siihen liittyen, että jos julkaisisin jotain lääkärinpapereita vaikka niitä hieman sutaten, todennäköisesti kritiikki reissuamme kohtaan laantuisi, jos ihmiset uskoisivat, että lapsellamme olisi jotain terveyshuolia, kun sitä eivät moneet uskoneet. Yksi mediamyyjä pyysi tietää lapseni terveydestä, että olisi “kättä pidempää” (suora lainaus edelleenkin) neuvottelupöytään. Vuodet somessa ovat opettaneet, että on ihan sama, mitä teen tai sanon tai näytän, ei se tule muuttamaan ihmisten mieltä. Kun aikanaan laitoin raskausepäilyjen vuoksi kuvan vatsastani (huom jo lähes kymmenen vuotta sitten!) oli se heti “photaroitu” ja kun julkaisin ylioppilastodistuksestani kuvan kun minua syytettiin valehtelusta, oli sekin “selvästi editoitu”. Mulle on ollu itsestäänselvää, etten julkaise mitään tällaista lapseni terveyteen liittyvää, sillä totuus ei muuta vihaajien ajattelua kuitenkaan. Eli en voi voittaa sillä mitään, voin ainoastaan hävitä. Mitä häviän kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään salaisuus? No, paljonkin, yksityisyyden puolelta ainakin. Varsinkaan kun sitä ei tasaa mikään hyvä. Oon esimerkiksi monien seuraajieni kanssa jutellessa kertonut koko tilanteen auki, mutta en minä haluaisi nähdä lehtiotsikoita asiaan liittyen. Kyseessä on suomalaisittain harvinainen ominaisuus, joka ei itsessään ole ongelmallinen, mutta hoitovirhe siihen liittyen on. Hiljaisena uutispäivänä joku lehtiotsikko asiaan liittyen olisi mulle aivan liikaa. Ja jos mun hissiränttäys Instagramissa pääsee iltalehtiin, niin miksei myös “suosikkibloggaajan lapsen hoitovirhe”. Eli ei kiitos.

Eurovision winner Damiano David to take drugs test after cocaine questions
Kuva: REUTERS/Piroschka van de Wouw

Itsensä puolustaminen somessa on usein keppihevonen vihaajille. Tehdessäsi jonkin asian oikein, on se silti väärin, koska motiivisi siihen ovat selvästi vääriä. Tai niin kuin tässä Davidin tapauksessa, vaikka kaikki faktat olisivat laulajan puolella, niin tietyt ryhmät tulevat aina muistamaan hänet italialaisena rokkarina, joka veti viivoja suorassa Euroviisu-lähetyksessä. Ja harmittaa aivan saakelisti. Ei pelkästään uuden pakkomielle-bändini takia, vaan ylipäätään sen takia, millainen villi länsi some on. Kärpäsestä voidaan tehdä potentiaalisesti uran päättävä härkänen, ja kukaan ei kanna vastuuta. Virheelliset spekulaatiot saavat palstatilaa ja menevät viraaliksi, mutta oikaisut jäävät pikkuprinttiin. Surullista.

Erilaisuus on rikkaus. Sen osoitti taas nämäkin viisut. Kolmanneksi eniten katsojaääniä saanut Ukrainan esitys oli mielestäni kamala, mutta monet rakastivat sitä. En kokisi mitään tarvetta etsiä Ukrainan esiintyjästä vikoja, sen takia, etten ymmärrä heidän musiikkia. Päinvastoin, juhlin sitä, miten isoa näkyvyyttä tällainen on saanut kansainvälisesti, ja miten erilaista musiikkia, eri kieliä ja erilaisia esiintyjiä mahtuu samalle lavalle. Ja millä ihanalla lämmöllä esiintyjät suhtautuivat toisiinsa. Italian odottaessa tuloksia ja saadessaan ne, Hollannin edustajat taustalla olivat aivan supersymppiksiä ja heti voiton tullessa ilmi, serbian esiintyjät säntäsivät halaamaan Italiaa. Italian rokatessa lavalla, Kreikan esiintyjä heilui Kreikan lippu olkapäillä täysillä mukana rokaten. Oli mieletöntä seurata kuinka Serbian hyvin perinteiset viisuedustajat, pitkätukkaiset naisesiintyjät rokkasivat täysillä Green roomissa jo esitysten aikana, nimittäin Suomenkin edustajan rokkibiisin aikana silmään osui tuhat kiloa moshaavaa tukkaa telkkariruudun kulmassa. Kun UK jäi sekä tuomari- että katsojaäänissä nollille, oli ne toiset kilpailijat Green roomissa ensimmäisenä antamassa suosionosoituksia brittiedustajalle, joka otti tappionsa vastaan hyvällä asenteella ja hauskalla reaktiolla tapahtuneeseen.

2021 Eurovision Song Contest: Final Damiano David
Kuva: Picture Alliance – Vyacheslav Prokofyev

Oon iloinnut tänään ja eilen sitä, kuinka paljon viisubiisit trendaa kansainvälisesti. Itselleni niin rakas vuosittainen tapahtuma on nostanut monta pienempää esiintyjää kansainväliselle framille ja tuonut mahtavan esimerkin siitä, miten tapahtumia voi tässäkin tilanteessa järjestää turvallisesti. Ja kuinka ihanaa on nähdä italialainen viisubiisi kansainvälisen Spotify-listan 9 sijalla, ihan ennenkuulumatonta! Samalla listalla muuten Suomi on hienosti sijalla 62, onkohan kaikkien aikojen kovin suoritus suomalaiselta biisiltä?

Sen sijaan, että yleisö keskittyisi kahden sekunnin jalkoihinsa/puhelimensa/lasinsirpaleiden tuijotteluun, voisi myös miettiä ihan muita juttuja. Niitä, jotka eivät päätyneet iltalehtiin. Kuten sitä, miten juuri 21 vuotta täyttänyt nuori nainen vastasi siihen, miltä tämä kaikki tuntuu. Nimittäin omaan mieleeni jäi bändin tajuttoman seksikkään esityksen lisäksi sen kypsyys siitä huolimatta, että bändin jäsenistä kolme on syntynyt 2000-luvulla! Ja se kypsyys näkyi paikoitellen lehdistötilaisuudeessakin. Kun basisti Victoria De Angelis vastasi kypsässä 21 vuoden iässä, miten hienoa oli osallistua euroviisuihin, sillä tapahtuma toi paljon töitä alalle, jolla monet eivät ole voineet tehdä töitä laisinkaan yli vuoteen ja kuinka mahtavaa on tuoda viisut ja sitä myötä toivoa ja työtä Italiaan, joka on kärsinyt erityisen paljon. Voin muuten sanoa, että itse 21-vuotiaana klo 2 yöllä muutaman viinilasin ja viisuvoiton jälkeen en olisi ollut ihan noin aikuinen ulosanniltani. Aika hyvin koksupäisiltä sekopäärokkareilta.

Siitäkin huolimatta, että tää huumekohu oli ihan perseestä, oon tosi iloinen, että tää meni niin kuin meni. Nimittäin, uskon vakaasti, että enemmän ihmiset huomasivat ahdismielisyyden typeryyttä tässä kaikessa ja samalla bändi sai vieläkin enemmän hyvää mieltä monilta. Itse ainakin oon etunenässä kärkkymässä lippuja keikalle jos joskus Suomeen tulevat ja olen luukuttanut bändin molempia levyjä nonstop viisuista lähtien. Uskon, että tästä bändistä kuullaa vielä ja jos he jo nyt 20-vuotiaina rikkovat rajoja ja oletuksia näin kylmän viileän tyylikkäästi, tulevat he tekemään niin jatkossakin. Ja pikkuhiljaa he ja monet muut tulevat muuttamaan mieltään ja ymmärtävät, että puhtoinen imago ei tarkoita sitä, etteikö koksua menisi. Eikä meikattu poika korkkareissa olekaan narkkari, vaan ainostaan ihminen, joka ilmaisee itseään tyylillisesti. Jos et ymmärrä, mitä hän sillä ilmaisee, ei se ole hänen vikansa vaan korkea aika tietämättömien muiden sivistää itseään.

Ja viimeisenä… Jos ette oo vielä nähneet tuota Italian vetoa, niin suosittelen katsomaan 😀 Ja tutustumaan bändin tuotantoon muutenkin, oma suosikkini on viisubiisin lisäksi mm. Coraline, jota oon kuunnellut ihan liikaa:

Kuka muu löysi uuden lempibändin itselleen näistä viisuista? 😀

Täydellinen valo meidän kotiin

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Visor Oy

Kun käveltiin sisään meidän taloon ekaa kertaa melkein neljä vuotta sitten, rakastuttiin tässä moneen asiaan. Pohjaan, isoihin ikkunoihin, kivoihin yksityiskohtiin ja ennen kaikkea pihaan ja näköalaan. Oli myös monta asiaa, joista ei välitetty. Lattiat meni vaihtoon ennen sisäänmuuttoa (niissä kun oli asennusvirhekin) ja keittiö ja kodinhoitohuone on vaihdettu viimeisen 1,5 vuoden sisään. Nyt saatiin vihdoin tehtyä se, mistä on haaveiltu koko tää aika. Nimittäin kaihtimet meni vihdoin vaihtoon ja voi apua kuinka tätä on odotettu! 

Meillä on ollut tässä koko ajan noi “kalterit”, mun rakas lempinimi meidän entisille kaihtimille kertoo kaiken mun mielipiteestä niihin. Esteettinen viha noita kohtaan oli vain osa kokonaisuutta. Noi on nimittäi järkyttävän rumat. Harmaat metalliset kaihtimet ei vaan oo mun makuuni, tulee oikeesti joku kauppakeskuksen kiinni oleva liike mieleen, tai ne hiton kalterit. Mut käytännällöllisyys tai sen puute, oli se kaikista rasauttavin tekijä. Suurin osa kaihtimista oli pinnalla, eikä ikkunoiden sisällä ja se aiheutti ihan konkreettisia vaaratilanteita. Molemmat meidän lapset on kerran lähteneet juoksemaan toi naru kainalossa, onneksi ei sentään kaulan ympärillä, vaikka ollaan niitä yritetty hirveän tarkasti aina pitää ylhäällä tai koukuissa. Lisäksi isojen olkkarin ikkunoiden isot kaihtimet on olleet tosi painavat ja hankalat liikuttaa, ja niissä alkoi käyttö näkyä jo keskikohden roikkumisella. Ja mikä ärsyttävintä, kaidinten sijaintia ei tokikaan voinut muuttaa. Kiinni koko matkalta tai kiinni osittain, mutta aina siis ylhäältä alkoi se pimennys, eli ei voinut pitää kaihdinta esim. 1m lattiasta näkösuojana ja muuten auki. Enkä ees aloita niistä vinoon nousevista kaihtimista tai siitä, kuinka monessa meidän kaihtimessa on kiva pikku taittojälki kun pienet kädet on käyneet niitä räpläämässä ja vääntämässä.

Kun sitten olin ystävällä kylässä ja näin heidän kaihtimet, olin aivan rakastunut! Mitkä nää on? Visor kaihtimet. Ok. Ihanat, kauniit, freshit ja käytännölliset. Paitsi ei meille, kun meillä lapset repis ne ikkunoista irti sekunnissa, ajattelin itekseni. Kun 1-vuotiaat vuoron perään kävi räpläämässä kaihtimia ja rypisteli niitä antaumuksella, eikä kaihtimille silti käynyt mitään, jäin tsekkailee enemmänkin. Siis hetkinen! Ne palautuu takaisin muotoonsa, eikä oo moksiskaan, ja likakin kuulemma helppo pestä. Istuttiin samana viikkona miehen kanssa aloittamassa tilausta, kun oli hyvä BlackFriday-ale silloin menossa. Jäi kesken, ja sit loppuvuosi ja alkuvuosi meni terveyssuossa uiden, mutta kevään tullen oli palattava Visoreiden äärelle ja onnekseni sain mahdollisuuden tehdä Visorin kanssa yhteistyötä, nimittäin meille tuli jokaikiseen ikkunaan Visorit! 

Ensinnäkin, tilaaminen oli superhelppoa. Mitattiin kaikki ikkunat ja laitettiin tilaus ja reilun viikon päästä oli kaihtimet ovella. Asiakaspalvelu toimii erinomaisesti! Ensinnäkin ohjeet on tosi helpot, mittaaminen tapahtuu milleissä ja ohjeet siihen on idioottivarmat. Meillä vaan sattui olemaan niin leveät ikkunat olkkarissa, että piti soitella ja kysyä lisätietoja. Ja sai heti vastauksia mukavalta asiakaspalvelijalta ja mittausohjeen siihen suunnitelmaan, että otetaan kaksi kaihdinta per ikkuna (mikä oli erinomainen idea btw!). Kyselin myös kiinnityksestä hieman viistoon oven ikkunankarmiin, joka on tosi kapoinen ja viistossakin vielä ja sain hyvin lisätietoja asiassa. Kun tilaus oli mennyt läpi, soi seuraavana päivänä puhelin ja Visorin asiantuntija soitti ja kävi tilauksen läpi varmistaakseen, että olemme tehneet sen oikein. Reilun viikon päästä kaihtimet tuli kotiin ja melkein nauratti, miten voi 19 kaihdinta mahtua niin pieneen pakettiin. Ei ihan heti päästy noita aloittamaan, lähinnä koska edellisten pois ottaminen oli ihan sankonko mistä. 

Mieheltä meni ehkä alle 3 tuntia kaikkineen laittaa 19 kaihdinta, isompi aika meni ikkunoiden pesemiseen ja vanhojen poistamiseen. Asennus on superhelppoa! Laitan Instagramiini videon noiden asentamisesta, mutta siis erittäin iisiä, muutama ruuvi paikalleen ja sitten kaihtimet napsautellen paikalleen. 

Tuo n. 5 cm valkoista ikkunoiden alareunassa on kaihtimet. Pikkuinen muutos noihin edellisiin hei.

Runko on erittäin siro, sen voi sijoittaa mihin tahansa kohtaan ja mahtuu pieneen tilaan. Meillä meni ihan kiinni ikkunaan ja on niin siro ja huomaamaton kuin olla ja voi. Me valittiin jokaiseen tilaan sama kaihdin, eli ikkunakaihtimista kirkas valkoinen valkoisella profiililla. Me ei haluttu pimennysverhoja minnekään, vaikka niitä saa tilattua siis ihan samalla tavalla. Me ollaan tässä kohta neljä vuotta eletty niin, että on ollut lähes aina ohuet valkoiset verhot ikkunoiden edessä ja kaihtimet lähes aina ylhäällä, ihan koska ne oli mun mielestä tosi ahdistavat. Me ei varsinaisesti haluta koskaan pimentää kotia, vaan just korkeintaan suodattaa valoa ja ennen kaikkea nostaa kaihtimia näköesteeksi. Meillä on kahdessa makkarissa pimennysverhot, joilla saa pimeäksi huoneen, vaikka ite ainakin nukun ihan missä tahansa valossa, joten ei haluttu varsinaisia pimennyskaihtimia minnekään. Meistä on kiva kun silloinkin kun on kaihtimet koko matkalta, kotiin suodattuu päivänvaloa reippaasti. 

Oli jotenkin absurdi fiilis kun saatiin noi ikkunaan ja laskettiin pois. Ja ykskaks ihmeteltiin tota meidän näköalaa, että ainiin, tällainenkin täällä on! On ollut noi hennot valkoiset verhot nonstop edessä niin pitkään, että melkein unohtunut yksi talon vaikuttavimpia juttuja. 

Nyt kun ollaan melkein kuukausi käytetty näitä, niin en voi kuin hehkuttaa! Aivan mielettömän kivat! Lapset on käyny kokeilemansa omansa, eikä mitään huolta, ei jää mitään jälkiä rutistelusta. Kaihtimet liukuu pehmeästi ja lähes ääneti, ja niitä voi asetella miten mielii. Just siihen kohtaan, mistä aurinko muuten paistaisi sisään tai niin, että kaihtimet on vaikka metrin lattiasta, jolloin sisälle ei näy, mutta itse näemme ulos. Olkkarin ikkunoissa on yhteensä neljä kaihdinta, joita voi tetristellä just oman mielen mukaan ja kun noiden liikuttaminen on sekunnin homma, niin sitä tulee oikeesti tehtyä. Ja jos nyt sattuisi niin, että lapset kävis räpläämässä valkoista kangasta likaisin käsin, niin kaihtimen kangas on vesipestävää (Öko-Tex -sertifioitua polyesteriä tarkkaan ottaen)

Esteettisesti nää on ihan eri maailmasta kuin edelliset. Meillä on joka huoneessa verhot osittain sen takia, että vihasin niitä vanhoja kaltereita silloinkin kun olivat yläasennossa. Paksu harmaa pakkaus kaihtimia roikkui aina ikkunan yläosassa. Nyt voi itse valita missä kaihtimet on kun ovat auki, ylhäällä vai alhaalla vai vaikka keskellä. Meillä esim. Sohvan takana olkkarissa ne ei näy yhtään, eli ainoa näkyvä asia on tuo sentin paksuinen profiili, joka on melko huomaamaton ja kaksi vaaleaa narua, joita ei juuri erota. Täydellistä! Valkoinen ikkunakaihdin suodattaa valon tosi kauniisti sisälle, eikä ole yhtään synkkä tai herätä huomiota mitenkään. Täydellinen valo myös kuvaamiseen! Pienet detaljit on täydelliset. Magneetit rungossa, joten kaihdin liikkuu näppärästi, pienet läpinäkyvät vetimet, joilla helpottaa halutessaan liikuttamista. Nää napsahtaa kiinni ilman mitään työkaluja ja on helppo ottaa pois, jos kokee tarpeettomaksi.

Ihan täysien pisteiden hankinta, en keksi mitään negatiivista sanottavaa ja kaikin puolin erittäin miellyttävä kokemus, sekä myynnin asiakaspalvelusta, toimituksesta, että laadusta! Parasta on näiden umpisuomalaisuus, nimittäin nää on suomalainen patentoitu keksintö, jolle on myönnetty Design from Finland -merkki! Kaihtimet valmistetaan Suomessa ja ne on suunniteltu nimenomaan suomalaisten kotien vaatimiin tarpeisiin, vaikka niitä saakiin tilattua myös muualle. 

Jos olisin tiennyt näistä neljä vuotta sitten, niin voin kertoa, että oltais nautittu meidän maisemasta eikä valkoisista verhoista, aika paljon enemmän 😀 

No, nyt on koti kokenut ihanan makeoverin näillä ja joka päivä filistellään näiden ihanuutta! Yhdellä lauseella: Täydellinen näköeste, täydellinen valoisuus. I love these!

Onko teillä kokemusta Visorin kaihtimista? Jos nämä on olleet ostoslistalla niin nyt kannattaa hyödyntää kesä-alennus, nimittäin koodilla VALO20 on tällä hetkellä kaikki ikkunakaihtimet -20%! Me päästään hyödyntää tää iteki, koska unohdettiin pari mini-ikkunaa ja ei vaan pysty pitää niissä vanhoja enää 😀

Muhkeaa, puhvia ja runsasta

Just kun ilmoitin viime viikon alussa, että mä en löydä ikinä yhtään mulle sopivaa pantaa, niin maksaessani kampaajalla, huomasin telineessä kivan kultaisenruskean pannan, jonka mallasin päähäni ja ihastuin. Pakko oli saada sama myös vaaleanpunaisena kun käytin tuota ruskeaa monta päivää putkeen heti.

Niin helppo keino piilottaa vähän huono tukkapäivä ja viedä huomio kasvoilta! Kultaisenruskea sopii hiuksiin, mutta tämä pinkki on oma statementinsa! Myös tämän asu mekko oli sellainen löytö, joka meinasi jäädä kauppaan. Mä en koskaan jaksa sovitella vaatteita kaupoilla, laiskuus iskee, ja samalla oon tosi huono palauttaa mitään hutiostoksia, joten usein joku juttu jää henkariin, ellen oo erityisen energisellä tuulella. Keväällä jotenkin tulee ehkä helpommin sovitettuakin jotain, kun ei tarvii kuoria tuhatta kerrosta, mut nyt olin tulossa verikokeesta ja vähän huonolla fiiliksellä lääkärikäynnistä, mutta kun piti tappaa hetki aikaa, niin eksyin Ginan ikkunaan. Ihastuin tän mekon kuosiin, mutta mallattuani peilin edessä meinasin jättää sen henkariin. Mä yleensä tykkään, että mut jätetään rauhaan kaupassa ja aktiiviset myyjät harvoin saa mua kiinnostumaan mistään, mutta onneksi tällä kertaa kun olin viemässä mekkoa sovittamatta takaisin paikalleen, myyjä huikkasi, että mekot on kaikki -40%, joten sain vielä lisäsyyn sovitella tätä. Ja siitä päätellen paljon tää on saanu teiltä kysymyksiä, se kannatti 😀 Itsekin tykkään tästä kuosista tosi paljon ja mekko istuikin ihanan rennosti päälle. Puhvihihat, kulmikas pääntie ja muhkea helma toimii just täydellisesti arjessa rentona kesämekkona.

Jotenkin viime aikoina on taas löytynyt iloa pukeutua, iloa joka on ollut jo pidempään poissa. En ehkä edes tajunnut sitä siinä hetkessä, mutta nyt kun tuntuu kivalta pukea ja meikata, huomaan, että tossa mentiin piiiitkä kausi vaan leggareissa. Tiedän, että COVID on vaikuttanut, mutta ennen kaikkea musta tuntuu nyt pitkästä aikaa siltä, että mä oon taas mä. Ja sen huomaan tosi monessa asiassa, mukaan lukien ihan vaikka siinä, miten luontevaa on olla pitkästä aikaa kuvissa. Mun mielestä on vähän surullista miten vähän puhutaan kaikista niistä muutoksisa, jotka kroppa kohtaa lasten myötä. Mieli vetää aikamoisen rumban läpi, mutta niin vetää kehokin. Eikä se liity pelkästään siihen isoon mahaan ja sit siihen, kuinka tehokkaasti ja nopeasti maha lähtee. Usein näkee kuvia ja ajatuksia postpartumiin liittyen, mutta se on vaan osa asiaa. Mä tiedän ainakin omalta kohdalta, että kun raskauskiloja tokassa raskaudessa tuli reilu 6, niin ne myös jäi sinne synnärille. Mutta aivan eri kroppa sieltä tuli takaisin. Imetys oli oma osansa ja kun katson vuoden takaisia otoksia, huomaan, kuinka erilaiselta näytän. Jotenkin turvonneempi, kasvonpiirteet on erilaiset, kaikki on vähän erilaista. Hormonit elää ja muuttuu paljon parissa perättäisessä raskaudessa, mutta myös sisällä tapahtuu muutoksia, joita ei näe. Mulla esim. rintakehä leveni huomattavasti ja takamus vuorostaan katosi. Ykskaks vanhat tutut mallit ei enää sopineetkaan, ja piti löytää kaikki uudelleen.

Ja mulla ainakin tuntui siltä, että vasta lähes 1,5 vuotta synnytyksestä mun kasvot palautui omannäköiseksi ja tuli sellainen yhtäkkinen “hei, mä näytän iteltäni!” -fiilis. Samalla tajusin kuinka pitkään se oli poissa. Me edelleen ajoittain pohditaan sitä, mikä on meidän lapsiluku ja pakko sanoa, että vaikka raskaus on asia, josta olen erittäin kiitollinen, että olen saanut kokea sen kahdesti, niin olen oikeastaan kiitollinen siitä palkinnosta, en itse siitä ajasta. Tuntuu erittäin jotenkin ahdistavalta ajatuskin joutua kulkemaan taas toi muutosten polku uudelleen. Omalla tavallaan se, että raskautta ja synnytyksen jälkeistä aikaa nimitetään välillä toiseksi teini-iäksi, on erittäin osuvaa. Mä en nimittäin koskaan ajatellut, että mun kropan malli muuttuu näin paljon ja että mulla kestää tosi kauan tuntea kroppani tietyllä tapaa täysin omakseni. Toisaalta elämänmittaisella polulla tää on tosi lyhyt aika, mut toisaalta, että tuntuu hyvältä, kun tuntee itsensä jotenkin erittäin kotoisaksi omassa ihossaan.

Tietyllä tapaa oon huomannut vähän teini-iän kaltaista tyylinkin etsimistä pitkästä aikaa itsessäni. Korkeavyötäröiset shortsit ja tiukka napapaita eksyi yksi päivä päälle ja ihmettelin itsekin tätä. Siis tiukat, tai no melko tiukat, vaatteet? Ei oo pahemmin näkynyt. On tuntunut siltä, etten tunne kroppaani ja siksi helpoin vaate on ollut joku säkkimäinen mekko, jonka alla voi olla ihan minkä tahansa mallinen keho. Tää mekko kuuluu just siihen kategoriaan. Ja ehkä just siks meinasin eka viedä sen pois. Koska oon osittain tietoisestikin yrittänyt löytää mun vartaloa uudelleen ja tuntea sen jotenkin paremmin ja pukeutua välillä myös sen mukaisesti, enkä sitä piilottaen.

Jollain tapaa myös huomaan, että elämäntyyli on vaikuttanut pienin tavoin pukeutumiseen. Printit on pop, koska lapset onnistuu yleensä jotenkin mutkin sotkemaan, ja lyhyen hameen alle tulee puettua aina shortsit, koska liikkuminen tykinkuulien kanssa on vaikea ennakoida. Mut noi on sellaisia isompia juttuja. Pienempiä muutoksia on paljon. Käytän tosi vähän korkoja nykyään ja huomaan sen asuvalinnoissani. Mun silmään tosi monet vaatteet ja asut oikein kaipaa kaverikseen korkkareita, ja näyttävät heti aivan erilaiselle, jos jalassa on matalat kengät. Jotenkin ballerinoista tulee herkästi mieleen oma lukioikä ja söpistely pillifarkuissa ja ballerinoissa, ja niihin en osaa kajotakaan, joten käyttöön jää bootsit, tennarit ja lenkkarit. Aika erilainen fiilis tulee kuin vaikkapa korkeiden saappaiden tai avokkaiden kanssa. Tääkin mekko näyttää ihan erilaiselle korkkareiden kanssa. Mutta tuntuu jotenkin ihan vieraalta ajatus, että joskus sitä käytti korkkareita jatkuvasti, ihan kaupungille vaan lounaalle lähtiessä tai muuten vaan. Nyt kaivan luottokenkäni pölyttymästä synttäreinä ja ehkä jonnekin ravintolaan aina välillä.

Jollain tapaa kaipaisin töihin kodin ulkopuolelle. Ja sitähän olen viime aikoina tehnyt. Valitettavasti se ei kyllä auttanut tässä asiassa laisinkaan. Nimittäin mä kuvaan yleensä leggareissa ja hupparissa, koska pyörin studion lattialla tai jossain rämeikössä ties missä asennoissa ja joku mekko nyt on yleisesti ottaen ihan typerä yritys mulle niissä tilanteissa. Nostan hattua kaikille tyylikkäille valokuvaajille, jotka ottaa kuvia kukkamekossa, nahkatakissa ja hatussa. Ite etin mukavimmat vaatteet, joiden tuhoutuminen ei haittaa. Huomaan tän nykyisen elämäni muuttavan koko ajan mun pukeutumista, meikkaamista ja vaikka tukkatyyliä. Siinä missä ennen olin suurimmaksi osaksi aikaa meikit nassussa, tukka kiharalla ja päällä joku näyttävä mekko ja korkkarit, nyt oon enemmän Birkenstocks + leggarit ruokakaupassa -ihminen. Sit kun tottuu siihen peilikuvaan, niin alkaa näkemään sen edellisen ihan kummallisena. Vietin ennen arkea juhlavammassa lookissa kuin nykyisin suuren osan juhlista. Silloin se ei tuntunut juhlavalta, enkä missään nimessä häpeä tai kadu sitä. Päinvastoin! Välillä jotenkin kaipaan sitä! Onhan se jotenkin surullista, että viettäisi suurimman osan arjessa “jossain vaan vaatteissa” ja kivat ja näyttävät vaatteet ja erilaiset muodot, siluetit, värit ja kuviot olisi harvinaista herkkua. Siks oon varmaan viime aikoina tehnyt muutamia hankintoja, jotka on huomiota herättäviä. Valkoisen sijaan halusin pinkin pellavapaidan ja harmaan sijaan ostin juuri kirkkaansinisen paidan. Ja sama päti tähän mekkoon. Tätä sai valkoisenakin nimittäin. Mut mä ihastuin tähän. Tuhat ja yks väriä, isot hihat, muhkea muoto. Tää on just niin tårta på tårta ku olla ja voi and I love it!! Se menneisyyden Anna, joka puki kolmerivisen niittivyön röyhelömekon kanssa, iski kaulaan kettingin ja ranteisiin pari kiloa niittikoruja, on ihan vähän mielissään. On täällä jossain beigen ja okran ja legginsien alla vielä se ihminen, joka nauttii siitä, että seisoo peilin edessä ja miettii, laittaisko mekon kanssa vaaleanpunaisen laukun vai vaaleanharmaan.

Ja voi vitsi miten hauskaa oli havahtua hetkeksi siihen ajatukseen, että hei apua, mä oikeesti harkitsen asusteita, enkä vaan nappaa ekaa käteen sattuvaa.

Tiedän että kirjoitin hyvin samanlaisia ajatuksia juuri viimeksikin, mutta antakaa mulle hetki. On jännittävää herätä horroksesta tajuamatta olleensa pitkään horroksessa.

Miten meni? Oliko oikea värivalinta laukuksi ja mitäs muuten tykkäätte asusta?

Kahviseurani totesi, erittäin hyvällä, mun näyttävän ihan Blair Waldorfilta, joka tälleen Serena -fanin ajoi ehkä minimaaliseen kriisiin, mut sit totesin, että ei, tää panta ei oo ällösöpö vaan just hyvä! 😀 Sitä paitsi niin kauan kun mulla ei oo pannan kaverina bleiseriä, mulla on vielä pari askelta Blairiin 😀

Mekko on Gina Tricotin (tämä!), laukku Chanelin, panta Cocobellan ja kengät Lacosten
(I know, 2000-luvun alussa teini-ikäni viettäneenä tekis mieli repiä noi krokotiilit aika näppärän nopeesti sanonko minne, mut nää on maailman parhaat valkoiset sirot perustennarit!!)

Oli muuten ihan parasta, että eksyin sinne sovariin, sillä matkalla sinne päädyin kokeilemaan samaan konkurssiin yhtä farkkuhaalaria, ja se oli täydellinen ja alessa 14 €! Siis ai että! Oon ettinyt täydellistä farkkuhaalaria ties miten kauan, ja nyt törmäsin siihen täysin vahingossa! Tämä on kyseessä ja näyttäisi olevan netissä 16,50 € alessa ja kokoa S olis vielä. Mulla on M, mukavan rento on päällä, vaikka miellän itseni enemmän L-kokoiseksi, joten jos normaalisti pidät M-kokoa, voisi olla just sulle passeli! 🙂

ÄITIRAKAS

Kaupallinen yhteistyö: Elämyslahjat

Toukokuu on meidän perheen juhla-aikaa. On miehen synttärit, on äidin ja isän synttärit, ja on monta muuta syytä juhlia, erityisesti mm. koska on äitienpäivä. Meidän äitille on maailman vaikeinta mun mielestä ostaa lahjoja, koska se a) rakastaa kaikkea meiltä saamaansa (kuulemma), b) ei halua koskaan meiltä mitään, koska ei “häneen tarvitse törsätä” ja c) koska mikään ei koskaan tunnu tarpeeks hyvältä lahjalta. 

Mitä ostaa ihmiselle, jolle tekisi mieli antaa kuu taivaalta, mutta joka on tyytyväinen tikku-ukko -piirustukseen, eikä koskaan toivo mitään? Tää on ikuinen dilemma toukokuussa. Oon ratkaissut sen tilaamalla aina poikien kuvakirjan lahjaksi ja se on mieluisin lahja äidilleni ollut vuosia. Mutta juhlapäiviä on kaksi, synttäreiden lisäksi on nimittäin tuo äitienpäivä, joka on ihan nurkan takana. 

Oon vaan kerran antanut mielestäni äidilleni ikimuistoisen lahjan. Ostin jo vuosia sitten hänelle lahjaksi lennot luokseni Lontooseen, varasin meille junan Pariisiin ja vein äidin Pariisin lisäksi musikaaliin Lontoossa ja Pariisissa ja tehtiin kaikkea kivaa. Ei mikään budjetti-vaihtoehto, mutta ikimuistoinen lahja äidilleni ja itselleni, antajana. Vuosien varrelle mahtuu paljon erilaisia materiaalisia lahjoja hajuvesistä tohveleihin, mutten taida muistaa, mitä oon antanut lahjaksi kolme vuotta sitten. Saati aiemmin. Niinpä oon panostanut viime vuosina lahjoihin, jotka eivät ole materiaa. Olen lahjoittanut aikaa ja hetkiä. 

Tänä vuonna äiti vieläpä muuttaa äitienpäivän aikaan, joten piti olla kekseliäs. Meidän äiti on vieläpä sellainen tyyppi, jolle kun antaa lahjaksi lahjakortin jonnekin, todennäköisesti se jää käyttämättä tai sitten hän antaa sen jollekin meistä. Ei muka ehdi hemmottelemaan itseään. Mutta aina ehtii kyllä apuun. Kieroutunut ajan tulkinta, sanoisin. Toisaalta, äitinä itsekin ymmärrän, että sellainen tunti, jota ei tule koskaan otettua itselleen, on sellainen, jonka aina ottaa lapsille. Ja enemmänkin. 

Niinpä käytin tätä luonteenpiirrettä hyväkseni ja pyysin äitiä auttamaan lasten kanssa viime viikolla yksi päivä kun mulla oli työtapaaminen. Olin tulossa Helsinkiin ja ilmoitin, että otan pojat mukaan, että tarviin niille lapsenvahtia keskustassa sitten pari tuntia, jos onnistuu. Toki toki. Äiti odotteli mua keskustassa ja oli hieman hämmentynyt, kun porhalsin vastaan ilman lapsia. Ilmoitin, että vietetään nyt vähän etuajassa hänen äitienpäiväänsä ja suuntasin Elämyslahjojen pisteelle pari kerrosta ylemmäs. Äiti oli vähän hiki otsalla, taisi luulla pääsevänsä johonkin hurjistelemaan. Pääsevänsä, eli joutuvansa.  Äitin pohtiessa mitä hän ehkä joutuu tekemään, pelastin raukan säikähdykseltä ja ilmoitin, että oon varannut meille ajan hierontaan 10 minuutin päästä ja sit mennään syömään ja höpöttämään, ihan minne hän haluaa. 

Ja ei olisi voinut olla parempi lahja meidän äidille! Ihan jumissa ollut äiti oli 45 minuuttia hieronnassa onnellisena ja rentoutuneena ja sitten hiihdeltiin rauhaksiin keskustassa ja käytiin hakemassa kahvit ja juteltiin niitä näitä. Ilman lapsia ja kodin härdelliä. Äitihän mm. järjestää meidän tupperwaret järjestykseen meillä ollessaan, koska jos ympärillä on tehtävää, ei hän oikein vaan osaa istua. Ihana piirre, koska pelastaa mun kaaottisen arjen aina välillä, mutta juuri sellainen piirre, jolla ei tule ottaneeksi aikaa itselleen. Pelkkä hierontalahjakortti ei riitä meidän äidin tapauksessa, ei tule menneeksi sinne ainakaan silloin kun sitä eniten tarttisi, eli kiireisessä ja stressaavassa ajanjaksossa. Mutta jokainen me tiedetään että 1-2 tuntia itselleen ei kaada mitään suunnitelmia ja muuttoja ja työarkea, vaan päinvastoin voi antaa ihan eri tavalla buustia. 

Ja nyt kun äitienpäivä lähestyy, suosittelen lämpimästi kaikille, että muistatte äitejänne jollakin ihanalla hemmottelulla! Jos yhdessä meneminen ei onnistu, niin Elämyslahjojen lahjakortin voi lähettää meilillä. Ja jos äitinne ovat samanlaisia kuin omani, niin pelastavaa on se, että lahjakortti on voimassa 3 vuotta!

Koodilla ÄITIRAKAS saa nyt kaikki hemmottelukategorian elämykset Elämyslahjoilta -20% Äitienpäivään, eli 9.5. asti! Sieltä voi inspiroitua myös johonkin samantyyppiseen kuten tuo meidän elämys oli, kun otettiin parihieronta Glory for you -nimisessä hoitopaikassa ja oli muuten joka euron arvoinen! Ihan mielettömän rentoutunut olo tuli klassisesta hieronnasta ja oli superkiva nollata siellä vähän ennen kuin suuntasi vaan viettämään aikaa äidin kanssa.

Tuli itelleki ihan mielettömän kiva fiilis tollasesta ihanasta yhteisestä ajanvietosta 🙂 

Miten te ajattelitte hemmotella äitejänne nyt Äitienpäivänä? 🙂