Mielipidemaanantai – Oman yrittäjyyteni hankaluudet

Oon tässä viikonlopun aikana miettinyt monenlaista yrittäjyyteen liittyvää ajatusta, ja näin maanantain kunniaksi ajattelin avata niitä pitkästä aikaa mielipidemaanantaihin! Sinänsä en halua, että teksti olisi pelkästään negatiivinen, sillä ajatukseni yrittäjyydestä ovat enemmän positiivisen puolella, muutenhan en varmasti enää olisikaan yrittäjä. Yrittäjyyden joustavuus, mahdollisuudet ja monet muut piirteet ovat erittäin ihania ja positiivisia, varsinkin perharjessa, mutta tämä ajatus tuleekin ihmiseltä, jolla on puolisona ja lasten vanhempana henkilö, joka on työntekijä-asemassa ja hyvin turvallisessa sellaisessa. Kahden yrittäjän taloudessa varmasti monet mun positiivisena pitämät asiat eivät ole niin yksioikoisia, sillä turvattomuus yrittäjyydessä on aina läsnä.

Nyt kun sairastuin loppuviikosta ja jouduin siirtämään kasan kuvauksia, niin hetken kyllä kieltämättä taas puhisin itsekseni epäkohtia. Nimittäin yrittäjän kaipaa tietynlaisia mahdollisuuksia, kuten sairaslomia ja selkeitä työaikoja, vaikka samalla se työajattomuus palvelee joissakin tilanteissa. Esimerkiksi nyt kun olen innostunut sienestämisestä ja päivät on tosi lyhyitä, niin on onni, että hyvän kelin aikana voi painella metsään ja sienestää tunnin-pari tai enemmänkin ja työhommat voi tehdä pimeämpänä vuorokaudenaikana. Ei ihan itsestäänselvää monellakaan työntekijällä, että keskellä päivän voisi pitää vapaata töistä. Vapaat työajat myös helpottaa lasten asioiden sumplimista. Välillä mietin, miten kaksi työntekijää pystyy hoitamaan lasten lääkärit ja neuvolat ja vasut ja muut, kun ne on aina työajalla!

Tässä kaikessa vapaudessa on omat miinuksensa.

Sairaslomat

Ai että mä kaipaisin mahdollisuutta todelliseen sairaslomaan! Mä oon ollut yrittäjä jo yli 10 vuotta, ja mä en oo tietääkseni kertaakaan ollut sairaslomalla yrittäjänä. Rehellisesti sanottuna se viidakko, jolla selvittää yrittäjän omavastuut sairaslomaan ja muuhun, ei oo tuntunut sen väärtiltä, että jaksaisin sitä selvittää, jotta olisin vaikka 3 päivää pois töistä niin, että saisin saikkukorvausta. Nimittäin saikku yrittäjällä perustuu YELiin, eikä ansiotuloihin ja YELissä on omat ongelmansa.

Sitä paitsi en sinänsä edes haaveile siitä, että saisin rahaa sairasvapailta, vaan ennemminkin tässä tarkoitan haasteellisuutta siinä, kun on kaksi pientä lasta, ja aina välillä on jäätävä kotiin sairaslomalle, jonkun meistä. Jos lapsi ei voi mennä päiväkotiin koska on sairas, niin työntekijänä voisin jäätä kotiin hoitamaan lapseni ja mulle maksettaisiin normaalisti ja sitten tekisin työni palattuani töihin. Case closed. Yrittäjänä tilanne on hyvin erilainen. Jos lapsi sattuu sairastumaan niin, että mulla on joku tosi tärkeä projekti, niin jos jään sairasvapaalle, se projekti jää tekemättä, eikä siitä tule silloin laskutusta. Siinä missä työntekijänä on helppo ajatella kalenteri sellaiseksi tasaiseksi palkaksi, yrittäjänä laskutusmäärät vaihtelevat tosi paljon.

Esimerkiksi, mun olis tosi paljon helpompi sairastua ihan milloin vain muuna viikonloppuna kuin menneenä viikonloppuna. Tulin nimittäin kipeeksi juuri kesken joulukuvausten, eli mun piti siirtää 18 joulukuvausta toisaalle! 18! Voitteko kuvitella mikä määrä adminia sekin on? Ja sitten kun miettii sen, että aivan sama onko kuumetta ja silmät ristissä, on infottava asiakkaille tilanne ja palattava mahdollisimman pian uusien päivämäärien kanssa.

Jos taas kyseessä olisi vaikkapa hääkuvaus, niin eihän kukaan voi kipeänä mennä kuvaamaan häitä, ja se tarkoittaisi sitten sitä, että se laskutus vaan katoaisi tuhkana tuuleen. Tässä joulukuva-tilanteessa kuvauksen tulo per tuntimäärä pienenee, koska sairastuin ja jouduin käyttämään admin-aikaa reippaasti enemmän kuin yleensä. Sairastaessani työni vaan siirtyvät eteenpäin, eli ne on tehtävä sitten joskus myöhemmin, mikä tarkoittaa 0-päiviä saikulla.

Oon tänä syksynä menettänyt mm. newborn-kuvauksen, koska perheessämme oli flunssaoiretta, ja koska en uskaltanut ottaa vastaan vauvakuvausta peläten, että veisin perheelle RS-viruksen, päätyi perhe toisaalle, että vauva todellisuudessa olisi “newborn”.

Ennen kaikkea olisi jotenkin ihana, jos voisi olla oikeasti 100% sairaslomalla. Nimim. katsoin eilen lastenleffan poikien kanssa ja pari jaksoa Squid Gamea ja pieni ääni päässäni sätti minua siitä, että olisi pitänyt tehdä edes muutama työjuttu, vaikka en todellakaan yhtään jaksanut. Siinä itsekin sairaana kuumeessa oleva lapsi sylissä olin kyllä päättäväisesti täysin sairaslomalla, mutta ei omaa mieltään voi vaientaa. Työt tulee mieleen myös sairaslomalla. Ja varmasti ne tulee myös työntekijälle, mutta menetykset tekemättömästä työstä on usein eri suhteessa.

Vapaa-aika ja työaika

Tähän samaan liittyen on oikeastaan vapaa-ajan ja työajan suhde. Harvoin teen viikkoa, jolloin teen 40h työviikkoa. En enää ole pitkään aikaan laskenut työtunteja. Välillä tulee 16-tuntisia päiviä ja välillä 2-tuntisia päiviä. Välillä teen työpäivän aikana työt, välillä istun aamun pikkutunneille. Välillä on hiljaisia kuukausia (heinäkuu) ja välillä on superkiireisiä kuukausia (syksy). Monet kuvaukset tai vaikuttajatyöt on tiettyyn aikaväliin sidottuja, eikä oikein voi todeta, että “sori, mulle ei nyt sovi tämä viikko, palataanko asiaan 3 viikon päästä?”, jotta pitäisi kiinni vaikka 40h työviikosta. Nimittäin silloin asiakas menee muualle.

Tässä lähtökohdassa on tosi hankalaa vetää rajaa työajan ja vapaa-ajan välille. Sekä hyvässä, että pahassa. Hiljaisempina aikoina, kun olen onnistunut pitämään lomaa, on ollut kyseessä valinta. Joko olen oikeasti lomalla, enkä edes avaa sähköpostia tai käytän hiljaisen ajan ja esim. mieheni loman siihen, että otan kiinni töitä, jotka ovat jääneet roikkumaan, kuten vaikka kirjanpidon.

Oon vasta viimeisen parin vuoden aikana oppinut paremmin jakamaan itseäni. Asiaa helpottaisi varmasti se, jos työni olisi jossain muualla kuin kotona ja voisin tehdä sitä vain tiettynä kellonaikana. On hurjan haastavaa mun yrittäjyydessä vetää raja työn ja vapaa-ajan välille. Onko IG-seuraajilleni vastaaminen työaikaa? Entä kuvausasiakkaalle? Entä leipominen yhteistyökuviin, jos sen tuotos tulee anyway syötyä itse? Mulla on aina mun puhelin, aina mun läppäri samassa tilassa, kotona. Työt on aina kotona.

Oon ratkaissut tän niin, että lähden välillä pois kotoa. Jos on stressaava tai kiireinen ajanjakso töiden kanssa, lähdetään koko perhe pois. Leikkipuistoon, metsään, jonnekin. En ota puhelinta mukaan. Tai jos otan, jätän kameran käyttöön ja sammutan mobiilidatan. Tai annan puhelimeni miehelleni. Jos olisimme vain kotona, niin mun mieli harhailisi jossain välissä takaisin töihin. Työtila tai kalenteriin lyödyt kellonajat ovat loppujen lopuksi vain teeskentelyä, sillä niiden ulkopuolella ja jälkeenkin, työt hiipivät mieleeni. Ajatusta vääristää ehkä osittain myös se, että yrittäjänä vain tietyt tunnit on selkeää laskutettavaa työtä. En mä lopeta asiakkaan kuvan käsittelyä kesken, jos oon käyttänyt siihen jo sille aallokoimani ajan. Ja toisaalta, paljon mun työstäni, kuten tämä postaus, on sisältöä, joka ei ole pakollista, josta en laskuta penniäkään mistään, mutta joka ihan yhtä lailla kuuluu mielestäni työhöni, sillä koen vaikuttajana tuottavani sekä kaupallista, että ei-kaupallista sisältöä. Yritäpä siinä laskea sitten työtunteja. 

Kun olen lasteni kanssa vaikka retkellä, en mieti töitä ja keskityn laatuaikaan perheeni kanssa. Kiireisinä ajanjaksoina se on kotona hankalaa. Mulla pitää olla jotain muuta tekemistä, muuten työt tulee mieleen. 

“Äiti tulee ihan just…” Kun kesken ulkoilun ajastustekniikka ei toimikaan, ja lapset joutuu odottamaan vartin. Onneks on isi viihdyttämässä.

Joustavuuden huonot puolet

Jos lapsella on neuvola, rokotus, vasu, lääkäri tai mikä tahansa juttu keskellä päivän, niin mitä veikkaatte, kumpi vanhemmista sen hoitaa? Joustavalla työajalla oleva yrittäjä, vai kauempana kotoa töissä oleva työntekijä, jolla on palaveria toisen perään koko päivän? Tai jos lapsi oksentaa kesken päivän päivähoidossa tai hänellä tulee kuume? On henkisesti tosi hankalaa ajatella asioita tasapuolisesti, kun tiedossa on, että toisella on mahdollisuus joustaa.

Mutta kun se joustaminenkin on vähän kuin kuminauha. Äärimmilleen pingotettuna se jossain vaiheessa napsahtaa kivuliaasti takaisin.

Hyvä esimerkki. Nyt kun lapset on molemmat päivähoidossa (kuopus osittain vielä), niin kalenterissa kuopuksen päikkypäivät on mun työpäiviä. Pari viikkoa sitten työpäiväni olivat ti-to. Jes, 8h työaikaa! Paitsi ettei ihan. Nimittäin lapsilla on 7h45 min päikkyaikaa, ja siitä kun ollaan päikyllä, niin menee vielä n. 10 min siihen, että oon työpöydän äärellä. Ja tuntia ennen hakua mun pää alkaa muistuttelemaan, että kohta pitää mennä. Sitten ei tuukaan aloitettua mitään isompaa projektia, kun tietää, että kohta se pitää anyway keskeyttää.

No, ei siinä. 7,5h työaikaa. About. Luksusta verrattuna siihen, mihin oon tottunut. Vannon, että oon välillä iskenyt pyllyni pesohvaan lapset päikkyyn vietyäni, ja ajatellut, että juon siinä kahvin ja teen töitä hetken ja sit siirryn työpöydälle. Ja kuorinut itseni siitä sohvalta joskus 14-15 aikaan tekemään lounasta. Ja huomannut kellon ekaa kertaa siinä kohtaa. Hups. Mut niin, se esimerkki. Olipa kerran viikko, kun piti olla kolme täyttä työpäivää. Ensimmäisenä niistä oli kuopuksen aika TAYSiin kello 12.00. TAYSin ajat vaan ilmestyy tietoihin, ja sit jos niitä yrittää vaihtaa niin ei-keskipäivän ajat menee jonneki kuukauden päähän. OK. Vienkö siis lapsen päikkyyn, mistä alle 3h päästä mun pitäisi hänet hakea niin, että hän on juuri nukahtanut ja on aivan persuksiin ammuttu karhu? Vai pidänkö vaan suoraan kotona, että päästään fiksusti ajoissa lääkäriin? Päätin pitää kotona aamupäivän. Lääkärisstä oltiin vapaana 13.15, lapsi nukahti autoon matkalla takaisin, joten mulla oli klo 13.45 kotipihassa nukkuva lapsi ja aivan turha häntä olisi ollut viedä enää päiväkotiin alle pariksi tunniksi. Koko päivä meni siinä suunnilleen sitten. Ja koska osa-aikaisen muksun päikkypäivät on suunniteltu kuukautta aiemmin, ja ennen TAYSin kutsua, niin ei, hänen päivää ei voida vaihtaa tiistaista perjantaiksi. Saman viikon toinenkin työpäivä jäi samanlaiseksi pikkulapsiarjen arvaamattomuuden takia. Tämänkin takia vaihdettiin nuoremman päikkyaika kokopäiväiseksi, kun varmaan 10% päikkypäivistä jäi käyttämättä jonkun yllättävän asian takia. Ei jatkossakaan varmasti ole ihan joka päivä päikyssä, mutta ei sitten ärsytä, jos jää pikkyviikko yksipäiväiseksi tän takia.

Tiedostan itsekin, että helpompi ja fiksumpi mun on nää hoitaa kuin työntekijä-mieheni, mutta kyllä ne ajan myötä kasaantuu pieneksi sellaiseksi kiukuksi ja katkeruudeksi. Jonka toinen puoli on se kiitollisuus, ettei tarvii hirveesti sumplia aikoja, kun voi mennä mihin aikaan vaan lapsen kanssa vaikkapa neuvolaan.

“Kun sähän oot muutenkin kotona”

Jos teille tulisi joku vaikka huoltomies käymään, tai jotain muuta kesken päivän, niin olisitteko työtilallanne kodin ulkopuolella ihan vaan ollaksenne poissa? Ette tietenkään. Kukapa omaa elämäänsä haluaa hankaloittaa? Mutta kun tämä kätevä “aina paikalla” on kyllä yks ärsytys välillä. Vähän aikaa sitten mainitsin, että mieheni on lasten kanssa saikkupäivää kotona. Eräs tuttu ihmetteli, miksi, kun mähän oon muutenkin kotona?

Aaa, joo, aivan! Mä unohdin tän mahdollisuuden täysin! Sen, että mä kuvaan 2,5h newborn-kuvauksia ja sit yhden 1-vuotiaan ja sit tuun tekee vähän admin-hommia kotiin kahden alle 5-vuotiaan kanssa! Aivan iisisti! Tai vaikka kyseinen päivä oliskin tarkoitus viettää kokonaan yöpöydän äärellä kuvia käsitelle, kampanjasuunnittelua tehden ja adminia tehden. Koska kotona töiden tekeminen on sama kuin se, että on kotona, niin kyllähän siinä ehtii hoitaa kodin ja pari kipeää lasta samalla. Eipä muuten ehdi! Tai ehkä jotkut ehtii, mutta sen ei pitäisi mennä niin! Itsellä tuo tarkoittaa käytännösä sitä, että mies lähtee työpäiväksi pois heidän muonitsemisen, ulkoilun ja kaiken sekoilun vahtimisen. Ja kun mies tulee kotiin, niin aloitan työpäiväni. 

Onneksi mieheni suhtautuu asiaan järjellä ja niin, että jaamme nämä lasten sairastelujen aiheuttamat poissaolopäivät. 

YEL

Ainiin se YEL. Katsokaas kun. Tää on itsessään ihan omanlaisensa vitsi. Tästä on muutkin vaikuttajat puhuneet viime aikoina jonkun verran, mutta annan konkreettisen esimerkin. Jos maksaa YELiä 40 000 vuosiansion mukaan, YEL-maksuja tulee vuodessa maksettavaksi n. 10 000 € edestä. Sen voi maksaa OY:n tuloista, eli ne eivät tule siis henkilökohtaisesti maksettavaksi palkasta, mutta toisaalta tarkoittaa, että laskutettavaa on oltava +10 000 € palkan päälle. Leikitään, että yrityksellä ei ole muita kuluja kuten kaiken maailman kirjanpitoja ja tilakuluja ja muita. Yrittäjän pitäisi siis maksaa n. 800 € YEL-maksua joka kk. 

Jos yrittäjä sairastuisi, saisi hän tämän 40 000 €:n YELin mukaan sairaslomarahaa. Verojen jälkeen siitä jäisi per saikkupäivä n. 58 € ja kuukaudelta 1460 €. Eli huom, maksaisit joka kk 800€, jotta saisit ehkä sairaslomakuukaudeltasi 1400 €. Joojoo, toki YEL kerryttää eläkettä, mutta ehkä tämä avaa hieman ymmärrystä sille, miksi harva yrittäjä maksaa YELiä lähellekään oikeaa palkkaansa. 

Koska, ja tää on asia mitä moni ei ajattele. Yrittäjänä päivät on harvalla yrittäjällä tasaisia. Että joka päivä on vaikka 100€ tienestit. Kun ne voi mennä niin, että yks päivä on 2000€ laskutus, sit ei oo 8 päivään mitään, sit on 250€, sit on 100€, sit ei 6 päivää mitään jnejne. Tyhjät päivät on sitä työtä, mitä tekee niiden laskutusten eteen, mutta ne laskutukset yleensä liittyy yhteen tiettyyn päivään tai tapahtumaan. Esimerkiksi vaikka hääkuvaajalla tai juhlasuunnittelijalla tietyt häät. Sitten jos sairastut häiden aikaan, niin se voi olla -2000€ takkiin siltä viikonlopulta, ja siinä naurattaa muuten erittäin vähän se, että vaikka viideltä päivältä flunssassa saisi sitten sen 250 €. 

Mä tiedän tapauksen, jossa yrittäjä menetti useamman tuhatta euroa sen takia, että oli altistuminen koronan takia. Kun tästä kerroin esimerkin, niin vastauksena tuli, että no, pitäisi maksaa YELiä. Mutta kun ei se YEL huomioi laisinkaan sitä, jos ne tulot jakautuu tosi epätasaisesti päivien varalle. Se vaikka 5000 € laskutukseen johtava asia voi olla vain tietyn viikon aikana ja se kasvattaa sen vuoden kokonaistulon vaikkapa sinne 40 000 euroon, jonka mukaan vakuutuksen ottaa. 

Se on sit vähän niinku voi-voi, jos on kipeä, eikä pysty hoitamaan jotain, ja menettää koko laskutuksen siinä sitten. Puhumattakaan siitä, vaikka olisi jo tehnyt työtä homman eteen. 

Jollei yrittäjänä jakaudu tulot tosi tasaisesti joka päivälle, niin äkilliset sairastumiset on sellaisia, että niissä ei paljoa YEL lämmitä.

Vaikuttajana suurennuslasin alla

Mut tää on mun yrittäjyydessä myös yksi haaste siinä mielessä, että näin mä välillä mietin kun katson itseäni mun asiakkaiden silmin. Jos vaikka on kuvat editointipöydällä ja en oo tehnyt niitä vielä valmiiksi tai tiedän, että mulla on kassa yhteydenottoja odottamassa, enkä oo vastannut meileihin, niin en esim. kehtaa julkaista vaikka kuvaa metsälenkiltä tai jos oon lasten kanssa jossain. Tulee sellainen olo, että näyttää siltä kuin en tekisi töitä yhtään, vaan oon täällä vaan viettämässä kivaa päivää lapsen kanssa tai sienestämässä. Vaikka todellisuudessa mä en ole kellekään mitään selontekoa velkaa ajankäytöstäni. Jos vaikka tekisin 40h työviikkoa, niin se, mitä teen niiden 8h ulkopuolella, ei ole kenenkään asia. Ja jos mietin, että mulla on lapsi osittain kotihoidossa, niin mun työajanhan ei pitäisi olla sitä 40h viikossa. 

Ja sitten kun tekee näin julkista työtä, niin jos julkaisen jotain vapaa-ajan huvitteluja vaikka mun some-kanavissa, niin kuka tahansa voi kattoa niitä ja miettiä, että jaa, siellä vaan hupaillaan eikä mun meiliin vastata. 

Mulla on myös vähän tyhmä ajatusmaailma itelläni välillä. Usein mielessäni lasken työnteoksi työpöydän (ja ajoittain kameran edessä) vietetyt tunnit. Oon joskus tullut himaan 9h kuvaamasta ja ilmoittanut miehelle seuraavana aamuna, että “hitsi kun en ehtinyt eilen tekemään yhtään töitä”. Tai jos oon mennyt ottamaan kuvia johonkin kamppikseen ja ollut keskustassa kolme tuntia ja sit miettinyt, että koko työpäivä meni ihan ohi, kun olin tuolla. Usein tää johtuu ehkä siitä, että mulla on niin kiva työ, että vaan sen sellaisen työpöydän äärellä istumisen ja adminin lasken työajaksi. EI! Mut välillä se ei vaa mun omassa päässä mee yghtään järkevästi.

Ja siis tää on varmasti vaan mun omassa päässä, mutta onhan se varmasti asiakkaan silmiin kummallista, jos en vastaa vaikka viesteihin ja oonkin keskellä päivää vaikka leikkipuistossa. Tai jos päivittelen mun omalle some-tilille kesken sairasloman niitä sun näitä, ja sit en vastaa toisella tilillä viestiin. Mä en koskaan oleta, että esim. vakuutukseni yhteyshenkilö on tavoitettavissa 16.30 jälkeen, mutta sit kuitenkin oletan, että mun asiakkaat olettaa, että mä olen tavoitettavissa. Tätä ehkä ruokkii se, että saan aika usein yhteydenottoja mihin tahansa aikaan myös 18-22 välillä. Sit jos mä en vastaa, ja päivittelen jotain liibalaabaa, niin tulee sellainen fiilis, että oonpa perseestä. 

Haluan esimiehen

Mulle usein sanotaan, että oonko harkinnut assaria? Mut mä oon tässä miettinyt, että itse asiassa assarin sijaan mä kaipaisin esimiestä 😀 Siis jotain muuta ihmistä tekemään mulle selväksi odotukset mun työaikoja, vapaita ja muita kohtaan. Muistan kun joskus ollessani nuorena kassatyöntekijä, sain aika pitkän sairasloman kun tippui jalkapöydälle jotain. Ilmoitin, että voin mä kyllä tulla kassalle töihin parin päivän päästä, että eihän tässä mitään. “Et saa tulla, oot sairaslomalla”. Ai saakeli. Voi kun joku sanoisi tän mulle nykypäivänäkin. Koska mä oon ihan paska esimies itselleni. Sellainen vaiheilija! “Nyt kyllä oot oikeesti saikulla, etkä ees koske koneeseen… mut tossa on se ja tää ja toi ja eiku nyt saikku, ei mut tossa olis vielä toi…”

Mä oon vaan niin huono kun oon “left at my own devices”, tietyllä tapaa. Tarviin raamit tekemiselleni ja oon yrittänyt runnoa niitä paikalleen omassa yrittäjyydessäni. Työaikojen noudattamista, työtilalle menoa jne. Mut sit aina päästään siihen samaan, eli siihen pieneen ääneen pääni sisällä, joka tietää, että ei muuten ole pakko. Siis sama kuin vaikka urheilussa. Jos mä lähden salille muuten vaan, niin todnäk menee ihan läpsyttelyks. “Jaksan jaksan, no enpä muuten jaksa, ihan sama, hyvin meni muutenkin!” Jos taas menisin PT:n (tai apua, mieheni) kanssa salille, niin se “jaksat, jaksat!” auttaisi ihan varmasti jaksamaan. Mulle sopii sellainen kiristävä ja pakottava PT-suhde 😀 Ja esimiehen (tai tiimin kanssa) työskennellessä on selkeät raamit sille, mitä multa odotetaan ja mihin aikaan mun oletetaan olevan tavoitettavissa ja silloin kun joku muu on vartijana, tulee vedettyä täysiä kun pitää ja levättyä täysiä, kun ei tarvitse. 

Otsikko johtuukin juuri tästä. Tämä ei välttämättä ole kovin universaali ongelma yrittäjillä, ehkä suurin osa ongelmista on omassa päässäni ja kyvyttömyydestä sitoutua työaikoihin ja omiin päätöksiini. Mutta sitä mulle tekee valinnan vapaus. Joka on myös yrittäjyyden kaikista parhain yksittäinen puoli! 

Tunnistaako muut yrittäjät tästä itsensä? 

Toimintavarma ja huippunopea netti kotiin? Yes please! 

Kaupallinen yhteistyö: Elisa 

Kuten kirjoittelin Instagramiini syyskuun lopulla, meidän perhe tosiaan päätti vähän uusia meidän nettiyhteyksiä, koska vaikka ollaan oltu tyytyväisiä meidän mobiililaajakaistaan, on meidän tarve netille muuttunut hieman, kun käyttäjiä on koko ajan enemmän, älylaitteita enemmän ja haluamme myös pystyä käyttämään nettiä tontin kulmassa olevassa kasvimajassa.  

Niinpä lähdimme tutustumaan vaihtoehtoihin ja kun huomasimme, että Elisan Talokuitu toimii meidän alueella, valitsimme sen meidän ykköstoiveeksi. Mulle tuli yllätyksenä, että vaihtoehtoja on itse asiassa tosi paljon erilaisia, mä oon jotenkin aina ajatellut, että vaihtoehto on joku superkallis kiinteä yhteys tai sitten mobiililaajakaista, joka ei ole merkittävän paljon parempi kuin kännykällä jako 😀 Tää oli oikeesti mun lähtötilanne, kun en tuntenut asiaa tarpeeksi. Kun tutkin lisää, olimme aika vakuuttuneita, että meille tulee Talokuitu PRO, joka on vähän sellainen “avaimet käteen” -ratkaisu, jolla saa netin ulko- ja sisäasennuksineen ja toimintavalmiina. 

Talokuidun hinta oli sellainen, mistä olin eka vähän skeptinen. Siis pari tuhatta?! (Normaalisti tuon hinta on 2280€, mutta nyt Talokuitu on alessa, ja sen hinta on 1290 €! Hintaan sisältyy siis sisäverkon suunnittelu, asennus ja sisätukiasemat sekä Talokuidun asennus.) Kuulosti aika rajulta alennushintakin, kun mietti verrattuna laajakaistan kuukausittaista muutamaa kymppiä. Mutta, Talokuitu on ihan erilainen tapa toimittaa netti kotiin ja se on pitkäaikainen sijoitus siinä missä vaikkapa maalämpö. Lisäksi Talokuidun voi maksaa viiden vuoden korottomissa maksuerissä, eli 21,50 €/kk, mikä onkin sitten helpommin verrattavissa oleva hinta. Tähän päälle tulee vielä itse liittymän hinta, joka on alkaen 26,90€ /kk, eli huippunopean ja luotettavan netin saa kotiin erittäin järkevään kuukausihintaan. Ja oikeasti, jos tekee töitä kotoa ja viettää suurimman osan arjesta ja elämästä kotona ja isoimman osan työajasta koneen äärellä, niin eikö netti ole aika lailla ykkösprioriteetti arjessa? 

Mä jäin pohtimaan tätä kuitu-asiaa kun mies sen ensimmäisen kerran ehdotti ja seuraavaksi hän alkoi puhumaan jostain pienistä tukiasemista, kun sellaiset näki meidän ystävillä kotona. Mä olin ihan, että WHAT?! Meidän ongelmahan oli oikeastaan se, että yksi mobiililaajakaistan asema ei ihan kantanut tarpeeksi kattavasti meidän kotiin tai ulos. Ihan esimerkiksi, jos pelasin puhelimella lasten makuuhuoneessa Menolippua (köhöm, pitää olla viihdettä kun näitä yrittää saada nukahtamaan!), niin jos lähdin kesken kaiken pelin vaikka meidän makkariin, saattoi netti pätkäistä ja heittää mut ulos mun huolella suunnitellusta Menolipusta! Koska kotimme on lähes 150 neliötä yhdessä tasossa, ei tuo yksi tukiasema ihan palvelut koko kotia yhtä hyvin. Eteisessä siihen aina osui joku ja netti meni pois päältä, joten se eli jonkin aikaa mun toimistossa, joka on kodin toisessa päässä, mut se toi omat haasteensa.  

Kesällä yksi ongelma oli selkeästi siinä, että meidän kaiutinjärjestelmä (, joka on WiFissä, ei bluetoothilla) ei toiminut terassilla, ellei puhelin ollut ihan kiinni oven vieressä. Se aina välillä ärsytti, ja töiden tekeminen esim. kasvimajassa on ollut puhelimesta jaetun netin varassa, mikä on ongelma, jos vaikka siirrän kuvia kamerasta puhelimeen, eli yhteys on poissa.  

Niinpä mies tosiaan seuraavaksi ehdotti näitä lisä-asemia, jotka on siis käytännössä tukiasemaverkosto, joissa on 1-3 kpl mesh-laitteita, jotka sijoitetaan ympäri kotia, ja sen jälkeen tämä huoneiden ja alueiden vaihtaminen ei enää vaikuta netin käyttöön, vaan netti jakaantuu tasaisemmin. Hintaa näillä on suunnilleen 79 – 329 €, ja jokaisen kodin tarpeisiin voi miettiä sopivimman määrän laitteita. Esim. Kaksi-kolmekerroksisiin koteihin tällainen on tosi hyvä ratkaisu, jos haluaa välttää samantyyppistä ongelmaa siitä, että netti ei ole parhaimmillaan jossain yhdessä osassa kotia. Lisäksi näissä on erilaisia ominaispiirteitä virusturvineen ja turvallisuusaspekteineen. Nyt kun moni tekee töitä kotona etäillen, on tärkeää pitää huoli siitä, että oma netti on mahdollisimman turvattu. Myös nämä voi ostaa kuukausilaskutuksella, jolloin maksaa kuussa muutaman euron ja netti toimii varmasti paremmin kuin ennen! Kyseisten laitteiden 3-pack sisältyy Talokuitu PRO:hon, mutta jos ei halua koko ratkaisua ottaa käyttöön, nämä ovat jo erittäin iso askel kohti varmempaa, kattavampaa ja turvallisempaa nettiyhteyttä kotiin. Elisalla on myös olemassa Elisa Wifi-palvelu, jossa on kk-maksuna 4,90 € ja soppari on toistaiseksi voimassa oleva, eikä määräaikainen. Jos siis koet, että ratkaisu ei toimikaan, voit palauttaa laitteet Elisalle, joka huolehtii laitteiden vastuullisesta kierrätyksestä. Todella matalan kynnyksen ratkaisu kokeilla netin toimivuuden tehostamista omassa kotona. Kaiken lisäksi nämä laitteet on oikein visuaalisen silmän kestäviä, nimittäin pienimmät on tosi huomaamattomia ja nämä isotkin oikein kivannäköisiä! 

Seuraava askel olisi ollut 5G Kotinetti Elisalta, jossa on kyse ulkoseinään asennettavasta kiinteästä vastaanottimesta. 5G Kotinetillä ulkoseinä ei heikennä mobiililaajakaistan kuuluvuutta, eli tämä olisi erittäin pätevä ratkaisu juurikin vaikka pihalle / terassille kuuluvuuden saamiseksi. 5G-Kotinetin asentaminen vaatii 495 € asennusmaksun ja sen jälkeen palvelu maksaa alkaen 39,90€/kk. Meille tätä ei vielä ollut saatavana, mutta me oltiinkin heti alun alkaen ajateltu haluavamme toi Talokuitu, että nyt kun tänne hankitaan se eka “oikea” netti, niin otetaan kerralla se kaikista kattavin ratkaisu! Sanat toimintavarma ja huippunopea saivat meidät puolelleen aika nopeasti!  

Niinpä tilasimme Talokuitu PROn, kun sen kerta sai meidän kotiin (Talokuidun saatavuus on helposti tsekattavissa omalla osoitteella täällä). Samaan syssyyn tilattiin kytkentä Elisan Kaapeli-TV -verkkoon, koska meillä ei ole ollut siis “telkkaria” tätä reilua neljää vuotta, vaan olemme eläneet suoratoistopalveluilla. Elisa Talokuidun ohessa kytkentä maksoi lisäksi 180 €, ja nyt Elisalla oli myös kampanja, jolla ensimmäisen 6kk perusmaksu oli 0€/kk, sen jälkeen 9,30 €/kk. Tämä on siis itse Kaapeli-TV:n kuukausimaksu, kytkentämaksu erikseen Talokuidusta on 430 €.  

Otimme siis koko paketin ja jäimme odottamaan. Elisalta tuli tilausvahvistus ja parin päivän sisään tuli puhelua, missä sovittiin käynti kotona, että Elisan asiantuntija pääsee tsekkaamaan miten Kuidun saa kotiimme. Palvelua ei voida taata tilausvaiheessa, vaan kotona käydään selvittämässä, että Talokuidun tosiaan saa vedettyä kotiin, mistä ja miten. Tehdään suunnitelma, katsotaan mistä Talokuitu kaivetaan kotiin ja sitten rakennetaan se itse kuitu. Tämä voi vaatia pientä kaivuuta tontilla, tai kuten meillä, valmiudet oli olemassa jo niin hyvin, että ei vaatinut mitään isompaa projektia vaan kuitukaapeli asentamisen. Asiantuntija kävi sovittuna päivänä tsekkaamassa kaiken, teki suunnitelman sisäverkon asennuksesta ja sitten laitettiin hommaa rullaamaan. Sovittuna aikana kotiimme tuli Elisan asiantuntija asentamaan kuidun valmiiksi ja meidän hommaksi jäi valita sopiva yhteys. Me otettiin Elisa Netti kotiin L. Tässä vaiheessa tuli viesti Elisalta, että Kuidun sisäasennuksen ja käyttöönoton päivän voi valita OmaElisasta ja siellä kalenteri näytti ensimmäisen mahdollisen päivän. Valittiin se ja tilattiin netti alkamaan edellisenä päivänä. 

Paria päivää ennen asennusta, asentaja soitti tarkempaa kellonaikaa ja saapui paikalle sovitusti. Hän hoiti kaiken, enkä osaisi edes kertoa tarkalleen, mitä tuossa tapahtuu. Tein samalla kotona töitä ja hän teki tarvittavat asennustyöt sekä netille, että Kaapeli-TV:lle ja sen jälkeen opasti käyttöönotossa. Ladattiin Deco-applikaatio ja hän opasti sen käytössä ja näytti kuinka mesh-laitteet toimivat. Meille tuli siis 3 tällaista pömpeliä kotiin, jotka sijoitimme suunnittelijan suositusten mukaan. Yksi näistä on kiinteästi kiinni, mutta kaksi on siirreltäviä. Halutessamme siis voimme siirtää yhden vaikka kasvihuoneeseen, jos tuntuu siltä! (Juuri nyt ei tunnu, koska kasvihuoneeseen kantaa netti oikein hyvin näin!)  

Applikaatio on tosi helppokäyttöinen ja simppeli. Tietoturva-asiat on tosi hyvin ja selkeästi tässä tiedossa ja saan aina ilmoituksen, kun uusi laite liittyy verkkoon. Lisäksi asentaja opasti, miten luodaan vierasverkko ja muita yksityiskohtia applikaatiosta. Käytännössä kun meille tulee joku kylään, voivat he liittyä Wi-Fiin, mutta he eivät pääse meidän ns. “oikeaan” verkkoon, vaan ainoastaan vierasverkkoon. Joten meidän kiinteämmät ja turvalliset kotilaitteet ovat eri verkossa kuin muut, mikä lisää turvaa kodin laitteille. Kun tänä päivänä verkossa on useempi tietokone, telkkari, älylukko, pädiä, puhelinta, kaiutinta ja ties mitä laitetta, niin on vaan ja ainoastaan hyvä, että tietoturva on oikeasti mietitty tarkkaan.  

Tukiasemat laitettiin päälle ja netti pelaamaan ja voila! Ja kyllä muuten huomasi eron! Lapset katsoi piirrettyjä, mies teki töitä koneella ja mulla oli auki isolla koneella Lightroom (joka käyttää paljon verkkoa!) ja tv-sarja samaan aikaan jaetulla screenillä, eikä tuo tökkinyt yhtään! Talokuitu on ollut käytössä vasta vähän aikaa, joten palaan myöhemmin siihen, miten käytännössä se on toiminut.  

Halusin kirjoittaa tälleen pidemmin auki tämän, että on selkeästi nähtävissä nämä erilaiset tavat järjestää kodin nettiyhteydet.  

Nopein, helpoin ja simppelein ratkaisu voi olla Mobiililaajakaista, joka on myös erittäin kätevä, jos haluaa esimerkiksi viedä sen mukanaan mökille tai mun tapauksessa studiolle. Jos on kuitenkin hieman isompi koti, niin lisätukiasemat voivat tuoda paljon hyötyä arjen netinkäyttöön, eivätkä ole iso sijoitus. Varsinkin kun sitä voi kokeilla todella edullisesti omaan kotiin Elisa Wifillä. Kiinteistä kodin yhteyksistä taas voi valita itselleen sopivan 5G Kotinetti ja Talokuitu tai Talokuitu PRO -palvelujen välillä, joissa molemmissa on omat puolensa!  

Elisalla on tosiaan kaikissa hankinnoissa mahdollisuus jakaa summa oikeasti korottomaan ja lisäkuluttomaan maksuun, oli kyseessä puhelinhankinta tai liittymähankinta tai vaikka Talokuitu. Mä esim. ostin puhelimeni niin, että jaoin maksun 12 kk:lle, koska hinta oli sama kerralla maksaa tai kuukausittain maksaa. Näin nettihankinnatkaan eivät ole kovin hintavia, varsinkin kun nyt Talokuitukin on hurjassa alennuksessa! Lisäksi, jos tontilla tapahtuu jotain töitä Talokuidun verämiseksi, tontilla tapahtuvan työn osuudesta on mahdollista hakea kotitalousvähennystä, sillä sen veloitus eritellään laskulla.  

Mä ihan turhaan ajattelin, että tää on jotenkin tosi hankala prosessi, koska kaikki tällainen on aina hankalaa mulle. Elisan asiantuntijat olivat tosi kivoja ja opasti selkeästi ja kertoi kaiken prosessista tosi hyvin. Elisan asiakaspalvelusta sai apua kysymyksiin, ja tilauksesta netin toimintaan meni about kuukausi kaiken kaikkiaan.  

Nyt kun olen päässyt tekemään yhteistyötä Elisan kanssa, niin mulla on myös mahdollisuus vastata kinkkisempiin kysymyksiin, jos teille sellaisia tulee. Nimittäin voitte jättää kysymyksenne tänne kommenttiboksiin, ja voin pyytää Elisalta asiantuntevaa vastausta! Jos siis nettiasiat hieman ihmetyttää tai hämmentää, niin kysy, ja me yhdessä Elisan kanssa vastaamme! 

Kylmä laite – kuumia tunteita

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Kotikylmiö Oy / Festivo 

Pari vuotta sitten kesä alkoi keittiöremontin suunnittelulla ja silloin tuli mietittyä paljon erilaisia vaihtoehtoja kotiin. Ensimmäinen iso tosi arvokas remontti mun elämässäni ja erityisesti kodinkoneet tuntui alkuun tosi vierailta. Mieheni oli vakuuttunut yhdestä asiasta, eli siitä, että meille tulee Festivo, maksoi mitä maksoi, ja niinpä olin erittäin onnekas, kun pääsin tekemään Festivon kanssa yhteistyötä. Mä oon nyt kaks vuotta ollut erittäin tyytyväinen Festivon omistaja ja käyttäjä ja tätä ilosanomaa oonkin usein nostanut Instagramissani. Nyt kesän alussa haluan jakaa hieman ajatuksiani tästä uudelleen, nimittäin tiedän monien teistä rakentavan tai suunnittelevan remontteja ja mielestäni vaikka Festivo palvelee joka euron edestä ympäri vuoden, näin kesällä se on ihan parhaimmillaan.

Ei nimittäin tarvinnut viime kesänä kertaakaan miettiä minne laitan 5-kiloisen laatikon mansikoita tai siskoni tuomat kymmenen litraa herneitä, eikä todellakaan tarvinnut miettiä, miten saisi salaatit pysymään nuupahtamatta myös torilta kotiin saavuttua. Ja voihan Festivo, todellinen arvosi näkyi ehkä viimeistään meidän talven pitkällä reissulla. Kuinka monta kertaa viskasin hotellin jääkaappiin pastalautasen sellaisenaan ja tajusin muutaman tunnin päästä, että kuiva korppu koko ruoka. Ja kuinka monta kertaa piti miettiä, ettei laitakaan niitä kurkkuja ja paprikoita sinne jääkaapin perälle. Olen niin pirun tottunut meidän ihanaan kylmiöön, ei jääkaappiin, vaan tosiaan kylmiöön, että olen jo unohtanut mitä elämä oli ennen. 

Tajusin tän myös ehkä erityisen selkeästi kun yksi päivä juttelin kaverin kanssa puhelimessa tämän sulattaessa pakastintaan. Eipä ole sitäkään tullut kertaakaan tehtyä, nimittäin pakastin pysyy kylmän, mutta ilman pisaraakaan kertyvää jäätä missään. 

Mulla ei ole Festivosta kuin ylisanoja. Tiedän sen aina kuulotavan kornilta ja falskilta kaupallisten yhteistöiden puolella, mutta minua tiiviisti Instassa seuraavat tietävät, että rakkaussuhteeni kylmiöömme on peruuttamaton. Olen vannonut, että jos joskus tästä tulisi muutto, niin Festivo lähtisi mukaan tai uuteen tulisi Festivo, oli keittiö mikä tahansa. Olen hullun tyytyväinen koko keittiöremonttiimme, mutta kyllä sen yksi jalokivi on tämä ihana kylmiömme. 

Meillä on Festivon “vanha” malli, sillä mallisto uudistui tässä taannoin ja nykyisin se on hieman erinäköinen. Tuo massiivinen jenkkijääkaappi-tyyli, joka on niiiiiiiin mun silmääni on yhä säilynyt, mutta nuo erilliset laatikot löytyvät nyt yhtenäisten ovien takaa tuomassa vähän minimalistisempaa vaikutelmaa ja monikäyttöisyyttä. Kodistamme olevat kuvat ovat siis vanhasta mallista ja nämä showroom-kuvat olen käynyt nappaamassa Festivon showroomilla. 

En halua toistaa itseäni, joten kannattaa lukea, miksi Festivo on paras täältä ja täältä. Lyhyesti: kyseessä on kuluttajakoteihin ammattitasoinen kylmiö, joka on ainoa suomalainen kylmälaite kuluttajille, ja jonka kotimaisuusaste on älyttömän korkea. Lisäksi kyseessä on laite, jonka teknologia on suunniteltu niin, että se pitää kylmän kosteana ja tasakylmänä, jolloin voidaan vähentää hävikkiä ja muotoilu takaa sen, että kylmiöön näkee hyvin, eikä mikään jää jäätymään takaseinään kiinni pois silmistä. EIKUN HETKINEN, TÄSSÄ EI OLE SITÄ KYLMÄÄ TAKASEINÄÄ! Jep. No anyway, käykää tutustumassa noihin postauksiin parin vuoden takaa, ja mä jatkan tässä siitä, mikä on käytössä osoittautunut niin mielettömäksi. 

Tässä on tosiaan neljä osastoa eri lämpötiloja, eli hedelmille ja vihanneksille oma hieman lämpimämpi lokero, zero-boksi lihoille ja kaloille, pakastin ja kylmiö. Se on ollut superkiva käytössä, mutta sen osasin ennustaakin. Myös tila on jotain, mistä en voisi olla onnellisempi. Tuossa kun jääkaappi oli tyhjä ja palattiin reissusta maaliskuussa, tilasin kotiinkuljetuksen lähes 400 eurolla karanteenia silmällä pitäen ja anoppini kävi purkamassa tavarat valmiiks. Hän laittoi epävarmatkin asiat jääkaappiin (nekin siis, joista ei ollut varma, säilyvätkö kuivakaapissa) ja kun tulin kotiin, hetken jouduin raapimaan päätäni siitä, että tuliko kaikki ostokset perille. Kun ei se näyttänyt täydelle?! Ei se näytäkään. Ikinä. Okei, isojen juhlien aikaan näytti hetkellisesti, kun pidettiin nimijuhlat ennen korona-aikaa ja tuolla oli pari kakkua ja kasakaupalla ruokaa. Ja silloinkaan ei jouduttu käyttämään terassia.

Meillä on tuo 120-kokoinen kylmiö-pakastin ja tässä tulee hyviä uutisia kaikille tätä pohtiville! Uudistettu Festivo on moduulipohjainen, eli jokainen rakentaa oman mielensä mukainen! Ulospäin se näyttää yhtä siistiltä kuin aina, eli sokkelin saa yhtenäisenä jne. mutta saatte itse päättää haluatteko esim. peräti kaksi pakastinta, viinikaapin väliin tai sivulle, tai haluatteko kapeamman vai leveämmän kylmiön. Säätömahdollisuutta tuli lisää, ja samalla ulkonäön saa just sellaiseksi kuin itse haluaa, jos haluaa palastella isomman kokonaisuuden. Täältä pääsette tsekkaamaan tuotevalitsimen, ja millaisia vaihtoehtoja on.

Boksit eivät ole muuten menneet minnekään, ne löytyy vaan kaapin sisältä! Mä tykkään meidän laatikoista tosi paljon, koska ei tarvii avata isoja ovia laisinkaan, kun näitä käyttää, ja esim. muksut pääsee hakemaan itsekin helposti hedelmiä. Jotkut boksit on siis handsfree, ku aukee jalallakin 😀 Mutta, toisaalta onhan tämä uusi jotenkin eleettömämpi, kun laatikoita ei näy. En tiedä, tykkään molemmista! Uusi Festivo tarjoaa sikäli “enemmän”, että kun tuo lämpökomponentti on kaapin sisällä (tuollainen ohut), niin esim. näitä zero-bokseja voi ottaa pari tai sitten hedelmäbokseja. Mä ihastuin tähän uuteen kapeaan ulos vedettävään laatikkoon, jonne menis tölkit, pillimehut ja isot pullot täydellisesti! Olin heti ehdottamassa Festivolle, että tekisivät vanhoihin lisäosa-mahdollisuudeksi ton, sillä mä ainakin ostaisin heti! Kaappien sisäosat on hippusen erikokoiset uudessa ja vanhassa, eli ihan sellaisenaan tuo ei mene vanhoihin Festivoihin, mutta ehkäpä siihen keksitään joku ratkaisu! 

Mun on vaikea keskittyä tähän järjestelmällisesti kertomaan koko rakkauteni tähän kylmiöön, joten nämä eivät ole välttämättä oikeassa järjestyksessä. Mutta kuitenkin, nämä asiat minua tässä erityisen paljon ilahduttaa: 

Hävikki. Lähes olematon, ellet itse tyri jotain. Ensinnäkin, leveässä kylmiössämme kaikki on aina näkyvissä ja mikään ei unohdu minnekään. Kuten sanoin ylempänä, tässä ei ole kylmiä seiniä, vaan kylmyys toteutuu tuolla ylhäältä näkyvällä pömpelillä kosteutta hyödyntäen, joten ei väliä mihin mitäkin sijoittaa, ei ole koskaan liian kylmä tai liian lämmin. Olen ennen Festivoa ihan muutaman vihanneksen heittänyt roskiin kun on jäätynyt. Meillä on aina ovessa ja alhaalla maitotuotteet ja kylmiä ovat. Aina. Kuitenkaan ylähyllyn tuotteet eivät ole sen kylmempiä. Tän jopa testasin sokkotestinä miehelle 😀 Sama kylmä on kauttaaltaan. Näkyvyys ja tasakylmyys varmistaa sen, että hävikki on vähäisempää. On myös sanottava, että juuri tuo kosteuden kautta jakautuva kylmä on avainasemassa siihen, miksi hävikkiä ei tule lähes lainkaan. Salaatti on napakkaa oikeesti kahdenkin viikon päästä. Meillä syödään aina Rustiinnan salaattia tai Romaine-salaattia, ja voin luvata, että ei ole koskaan velttoa viikonkaan päästä ostamisesta! Lehtikaalisipsi-hullu on erittäin tarkka siitä, että vihreä pysyy rapeana eikä sellaisena nuhjasena.

Tila. Ei tarvii koskaan tetristellä. Ensinnäkin hyllypaikat on tosi tehokkaasti muokattavissa (harvoissa on, koska yleensä esim. Zero-boksi on kiinteästi tietyssä kohtaa kaappia tms.) ja tätä voi pelaa niin paljon ku haluaa. Me ollana löydetty aika alusta asti meille tosi toimiva ratkaisu ja vitsi, tää on vaan niin kätevä, kun näkee aina kaiken. Ei tarvii tuskailla minne laittaa mitäkin, jos jääkaappiin tarttis saada pari isoa kakkua tai mansikkalaatikko tai mitä tahansa! Erittäin erittäin kätevä. Korkea blenderikin menee mukavasti alahyllylle, jos on tehnyt vaikka smoothien illalla puolivalmiiksi ja haluaa hurauttaa sen aamulla vaan nopeasti valmiiksi. Kylmiön oveen yhdelle hyllylle menee 7 litraa tavaraa. Se on paljon! Oikeasti! Varsinkin kun niitä hyllyjä voi halutessaan olla kaksi. Me juodaan laktoosittomia maitotuotteita kaikki, joten meidän ei oikeesti tarvii käydä kaupassa jatkuvasti sen takia, ettei mahdu maidot ja mehut oveen. Mahtuu, siihen mahtuu paljon ja loput mahtuu tonne alas.

Laktoosittomat tuotteet säilyy tosi pitkään, joten me voitas ostaa vaikka kahdeks viikoks maidot ilman ongelmia. Ainoa pikkumiinus (mikä koskee kyllä about kaikkia kaappeja) on se, ettei 1,5l tonkka mahdu oveen, mutta toisaalta sen juurikin pelastaa se, että se menee tohon alahyllylle iisisti. Meillä maidonkulutus on valtavaa. Lapset juo paljon maitoa, mä juon pari-kolme maitokahvia päivässä ja lisäks puuroihin menee maitoa joka päivä kahdesti. Eli eli. Ihan kiva, että tonne mahtuu maitojen lisäksi muutakin 😀 Btw, tajusin vasta tällä viimeisimmällä showroom-vierailullani, että nää ei tosiaan oo standardi-korkuisia, vaan korkeampia kuin suurin osa muista kylmälaitteista. Eli tilaa tosiaan on hyödynnetty. Vaikka leveydessä tämä ei vie enempää tilaa kuin perus jääkaappi ja pakastin.

Ajan- ja rahan säästö. Hävikin väheneminen ja tila vaikuttaa siihen, ettei kaupassa tarvii käydä kovin usein. Nyt kun lapset on käyny aika vähän kaupassa meidän kaa, niiden kaa iso kauppareissu on niin per&%ilyä, että ihan kiva, jos ei tarvii usein käydä. Kerralla ostaa jääkaapin “täyteen” (pah! :D) ja sitten voikin vaan aina nostaa tuolta alahyllyltä seuraavan mehun, kaakaon tai mehukeiton oveen käyttöön. Uskallan ostaa salaatit koko viikoksi ja tiedän, että jääkaappi ei ole koskaan ärsyttävän täysi, joten se ei rajoita kauppareissuja. 

Säilyvyys. Tätä jo ohimennen sivuutin noiden salaattien kohdalla, mutta yleisesti ottaen kun tuo tasakylmyys on niin järkyttävän tasainen, niin mikään ei ehdi näivettymään tai menemään huonoksi. Ja kuten sanoin alussa, Festivoon voi heittää lapsen puoliksisyömän ruoan lounaalla jääkaappiin ja palata siihen illallisella, jolloin se on pysynyt ilman kanttakin erittäin freesinä. Ei kuivu, ei tule kylmää pintaa, ei mitään muutosta. Mä oon niin tottunut tähän, että vasta ollessani muutaman viikon ilman, olin järkyttynyt. Kun ostan mansikoita kesällä 5kg, heitän koko laatikon tonne jääkaappiin. Kuorin jossain vaiheessa ne valmiiksi ja pesen ja laitan avonaisissa lautasissa kylmiöön. Sieltä voi hakea niitä pitkin päivää. Ja ne on AINA napakoita, ei vety, ei mitään. Hedelmien ja vihennasten lisäksi, pakko sanoa, että on nykyään hankala kommentoida esim. kakkujen kuorutteiden suoriutumista jossain toisessa jääkaapissa kun on tottunut, että omaan voi viskata kakun edellisenä iltana ja siinä on kukatkin ilman vesilähdettä seuraavanakin päivänä ihan järkyttävän hyvässä kunnossa. Kuvauksiin teen kukkaseppeleet edellisenä iltana ja ne on ku uudet, vaikka ovat ilman vettä. Kosteus kuulostaa siltä, että voisi kuvitella esim. keksipohjan tai murotaikinaisen piirakan vettyvän, mutta ei. EN tiedä mitä toi magia on, mutta siellä on kosteaa kuin täydellisessä viherkylmiössä, mutta keksit sun muut ei mene mössöksi. En tiedä mitä magiaa, mutta otan sen vastaan sitä ymmärtämättä erittäin onnellisena. Zero-boksissa kala ja liha pysyy tuoreena tosi paljon pidempään kuin perus-jääkaapissa ja esim. jauheliha ei vaihda väriä monenkaan päivän päästä harmaammaksi. Päiväys-merkinnät ei merkkaa enää juuri mitään meidän taloudessa, vaan niihin tulee ekstrapäiviä aina tehokkaasti.

Pakastimen helppokäyttöisyys ja vetoisuus. Muutama vanhemman Festivon omistaja on kommentoinut, että ainoa miinus on Festivon “äänekkyys”. Ymmärrän tavallaan, koska kerran illassa toi “pärähtää” hetkeksi tekemään jotain. Mulle selvisi vasta äskettäin, että se on automaattisulatus joka siellä pyörii ja se tekee sen kahdesti päivässä, en vaan oo koskaan aamupäivän hulinassa asiaan kiinnittänyt huomiota. En tosin tullut myöskään ajatelleeksi, että enpä oo joutunut kertaakaan tuota sulattamaan tai raapimaan sieltä jäämurskaa. Pakastin tosiaan automaattisesti “hoitaa itsensä” ja tämä aiheuttaa pari kertaa päivässä hetkeksi pientä “meteliä”. Ja siis, se napsahtaa päälle, sitten humisee, ja sitten lopettaa. Edes näin ääniherkkä ei oo kokenut ikinä häiritseväksi. Vähän ku tiskikoneen laittaisi päälle, alkuun sen ehkä kuulee ja huomaa, sit unohtaa. Ja tämä ei kestä kovin kauaa, en oo kyllä aikaa ottanut, mutta jotain minuutteja. Pakastimesta tulee eniten kysymyksiä. Noi ylösavattavat boksit on meillä ollu monta kertaa ottamassa osumaa, kun meinaa unohtua auki kun ovea laittaa kiinni. Mikään osa ei ole koskaan hajonnut. Pakastimeen mahtuu tosi paljon! En sano, että meidän kaltainen perhe pärjää vain tällä, koska meillä on arkkupakastin marjoille, sienille ja lihoille, mutta no, eipä ne mahtuisi tavalliseenkaan pakastimeen. En ole huomannut mitään eroa pakastimen koossa tavalliseen, vaikka tämä on toki inan kapeampi koska kylmiö on niin leveä tässä. Eli ei ole 60cm tämä, mutta kun kylmennystekniikka jne puuttuu sivuilta, niin ero standardiin on vallan pieni. Laatikot on myös syvyydessään melko pitkiä, eli nää on tosi vetoisia. Ja kun väleissä ei ole niitä ritilöitä keräämässä sitä jäämurskaa, niin tilaa on, erittäin paljon. En oo koskaan kaipaillut isompaa meille, mutta tosiaan, arkkupakastin meillä on, ja olis joka tapauksessa. Ainiin, se on pakko sanoa, että mun marjojen hurteiseksi pakastaminen ei onnistunut ikinä meidän vanhassa pakastimessa ja tässä onnistuu aina. Eli kun otan esim. karhunvadelman nyt pakastimesta, on se täydellisen ehkä ja huurtuu kauniisti koristeeksi kakun päälle Mene ja tiedä oliko taidoissa vika, mutta sen oon huomannut, että marjat pakastuu ehjäksi toisiinsa liimautumatta ja pysyvät niin pitkänkin ajan pakkasessa, koska tää ei vaihtele lämpöjä.

Siinä ehkä olennaisimmat mitä tulee mieleen. Mä oon edelleen sitä mieltä, että tää on vuoden 2019 paras hankinta ja niin on itse asiassa myös koko tän menneen kolmen vuoden paras hankinta. 

Materiaalista haluan kommentoida vielä sen verran, että jännitin tota “rosteria”. Tuohon mun taannoiseen IG liveen jätin tarkoituksella Festivon sellaiseksi kun se on meillä ollut “likaisimmillaan”, eli ei olla putsattu ovia tosi pitkään aikaan. Se kerää yllättävän vähän mitään sormenjälkiä, vaikka käyttäjänä on mm. kaksi pientä lasta. Oven ympäristön kun putsaa kerran viikkoon, niin hyvältä näyttää. Mulla ei oo asiantuntijuutta kommentoida erilaisia RST-pintoja, muta joku selkeä ero tässä on esim. meidän mikroon, jota saa putsata lähes päivittäin ja sama viinikaappi, johon jää joka sormenjälki. Myöskään sivusta katsomalla tää ei näytä kovinkaan lääpityltä, vaikka mistä suunnasta tulisi valo.

Meillä ei tässä parin vuoden kohdalla ole mitään käyttökokemuksia korjauksesta ja lisäosien tilaamisesta. Sen tiedän, että Festivon yksi hyvä puoli on sen kotimaisuus senkin kautta, että lisäosien tai varaosien saaminen on helppoa. Muutaman kommentin olen parin vuoden aikana saanut siitä, että esim. korjaaminen ei ole hirveän simppeliä, jos ei ole osaavaa korjaajaa lähellä. Oon muutaman tarinan siis lukenut, kun on jouduttu ottamaan korjaus johonkin laitteeseen, jolla on ikää 5v+. Tässä täytyy myös muistaa yksi olennainen asia. Suurin osa kylmäkaapeista ei ole korjauksen väärti enää parin vuoden kohdalla, vaan ne vaihdetaan sitten aika sutjakkaan uusiin. Festivoja on nytkin kodeissa yli kahden vuosikymmenen takaa, mikä kertoo laitteen laadusta aika paljon. Ja kun asiakaspalvelu ja valmistaja on Suomessa, niin vastuuasiat on kunnossa kuluttajan näkökulmasta ja varaosia saa helposti tarvittaessa.

I love this one! Jos meille tää ois tulossa nyt, niin mä ehdottomasti ottaisin moduulina tollaisen, missä on viinikaappi samassa. Sekään kun ei ole viinien jääkaappi, vaan optimoitu nimenomaan niin kuin ravintoloissakin vastaamaan viinikellarin olosuhteita. Ja on niin kaunis tossa keskellä!! Ja mä pidän edelleen sormiani ristissä, että Festivolla kehitetään toisenlainen mekanismi, jolla ton kapean boksin saisi vanhaankin mallin, se olisi ihan mielettömän ihana lisä tähän meillekin! Ei niin, että edes kaipaisin tähän mitään lisää, mutta ton kun näin, niin näin mielessäni foodpreppauksen ihan uudella tasolla 😀

Kiitos vielä kerran Festivolle, että olen ensinnäkin saanut oppia niin paljon, mutta myös siitä, että sain mahdollisuuden tehdä kanssanne yhteistyötä tämän tiimoilta! Paras hankinta ikinä, hands down. 

Tuleeko teille jotain kysymyksiä mieleen, mitä tässä piiiiiitkässä postauksessa ei vielä tullut käsiteltyä? 🙂  Ja kumpi miellyttää enemmän silmää, laatikollinen vai uudistettu versio? Mä tykkään omalla tavalla molemmista yhtä paljon 😀

Rumat ennakkoluulot ja somen villi länsi – match made in hell

Kuva: Associated Press

Oon seurannut mielenkiinnolla Euroviisujen jälkipuintia tänä vuonna. Ärsyyntyneellä mielenkiinnolla. Nimittäin jos olette seuranneet, olette ehkä huomanneet voittajabändin solistin huume-myllytyksen netissä. Viisut voitti nuori italialainen rokkibändi, joka esiintyi ennakkoluulottomasti monia konservatiivisia stereotypioita rikkoen. Menemättä laisinkaan heidän mahtavaan musiikkiin, olivat he myös bändinä erilaisia, monella tapaa, kuin mitä Euroviisuissa on totuttu näkemään ja mitä konservatiivinen yleisö on tottunut näkemään ylipäätään. Androgyyninen esitys laittoi ensinnäkin hieman katsomaan, keitä bändiin kuuluikaan. Hoikkakroppaiset neljä artistia kun olivat kaikki pukeutuneet samanlaisiin nahkahousuihin ja ylipäätään samantyyppisiin vaatteisiin. Oli pitkää tukkaa, pakaroista tiukkaa lanteilta matalaa housua, korkeaa korkokenkää ja reippaasti silmäkajaalia. Kolmen nuoren miehen ja yhden nuoren naisen show on jo sellaisenaan harvinainen, nimittäin kuinka monta bändiä teille tulee äkkiseltään mieleen, jossa kokoonpanona on eri sukupuolia niin, että laulaja ei ole bändin “vähemmistö”jäsen. Viisut voittaneella Måneskinillä on nimittäin laulajana, kitaristina ja rummuissa mies, mutta basistina nainen.

Bändin lähtiessä juhlimaan voittoaan lavalle, nappasi laulaja basistin reppuselkään (tai no yritti, kompuroivat ja päätyivät sylitellen kulkemaan hassunkurisesti melkein kantaen voittajaa), mutta vetäessä voittoesitystä, miespuolinen laulaja kävi antamassa kunnon suukon niin rumpalin kuin kitaristin huulille. Bändi ei yhtään pyörinyt miehen ja naisen välisen seksuaalisen vetovoiman ympärillä, vaikka fanit on kai jo pidempään yrittäneet luoda bändin laulajan ja basistin välille rakkaussuhdetta. Lavalla juhli ystävyys, ilo, musiikki ja aivan törkeän kova seksuaalinen vetovoima.

Kuva: Getty Images – Dean Mouhtaropoules
Image
Kuva: Getty Images / Kenzo Tribouillard

Jo se itsessään oli monille liikaa. Äänekkään, räväkät, sukupuolioletuksia rikkovat rokkarit olivat aivan liikaa osalle yleisöä. Ja sitten kävi se, mikä ei olisi herättänyt yhdenkään balladia tai persehetkutusta vetäneen naisesiintyjän tekemänä mitään mielipidettä. Nimittäin itse asiassa Moldovan esiintyjä tiputti mikin kesken esityksen ja se jäi puolelta yleisöä täysin huomaamatta, mutta seuraavan huomasivat muutamat, Twitter lähti lentoon ja ykskaks Måneskinin laulaja oli narkkari, joka veti livenä koksuviivaa pöydässä.

Kameran ajaessa näyttämään pistelaskuissa Måneskiniä, nähdään n. 2 sekuntia kestänyt hetki, jossa laulaja Damiano David puhuu vasemmallaan olevalle miehelle, katsoo alaspäin, kumartuu alaspäin ja bändin rumpali polvella napauttaa laulajaa, jonka jälkeen David nostaa kasvonsa ylös. Kamerakulma ja videon stoppaus sai kuvan näyttämään siltä, että siellä olisi vedelty kokaiiniviivoja. Itseänikin nauratti ensimmäinen twiitti, jossa on ruudussa näkyvä teksti “The voting lines are now open” ja meme-teksti tyyliä, että nyt meni lainit pojalla sekaisin. Okei, tilannehuumoria, not bad. Mutta ei. Tästä paisui valtava juttu. Täällä mm. yksi Ylen juttu asiasta, missä näkyy tuo video kyseisestä hetkestä.

Eurovision 2021 bosses confirm Måneskin singer will take drug test | Metro  News
Kuva: Lähde

Otetaas ensin asiat haltuun. Yhtään huumeita tuntematta, jonkin sortin käsitys minullakin on siitä, miten huumeita nenään vedetään. Toki voi olla, että David on erittäin taitava ja nopea imaisemaan pulveria naamaansa sormenpäältään, mutta kun videon hidastaa tai katsoo muutaman kerran, huomaa, että hänen nenänsä ei ole pöydän korkeudella, vaan coolerin reunan, hänen molemmat kädet ovat näkyvissä ja kumpikaan ei käy nenällä. Käytännössä hänen pitäisi siis imaista huumeet nenäänsä miljoonayleisön edessä sekunnissa ilman, että ilmekään värähtää. Pöydän ja coolerin reunan optinen harha aiheuttaa hetkeksi sellaisen fiiliksen, että hän on nenä kiinni pöydässä, mutta kun videota katsoo hetkenkin avoimin mielin, ymmärtää, että näkee väärin.

Kuinka epätodennäköistä on, että koko Italian delegaatio ja bändikaverit olisivat naamat peruslukemilla siinä kuin eivät olisikaan ja yksi osallistuisi rikolliseen toimintaan kesken liven? Puhumattakaan tietenkään siitä, että kuinka tyhmä pitää olla, että vetää kokaiinia liveyleisön edessä yhdessä maailman striimatuimmista livetapahtumista, jossa paikalla on joku tuhat kameraa?

Rome band Måneskin wins Eurovision Song Contest for Italy
Kuva: Eurovision.tv

Mitä todennäköisesti tapahtui? Mitä tuota pisteidenlaskua seurasin, niin Måneskinilla oli alkuvaiheen aika vahvasti puhelimet käsissä ja jos lähtisin veikkaamaan, niin sanoisin, että Davidilla on siinä edessään pöydällä puhelin ja kun juuri saivat hyvät pisteet, niin delegaation edustaja sanoi jotain bändille, mitä David näyttää tuulettavan kohti puhelintaan. Samalla videolla näkyy, kun rumpali töytäisee laulajaa hienovaraisella polven liikkeellä. Huume-epäilijöiden mielestä tämä oli selkeä este antaa Davidin vetää viivojaan, kun näki kameran lähestyvän. Joku voisi vuorostaan ajatella, että kun bändin jäsen näki kameran lähestyvän, halusi tämä havahduttaa vieressään istuneen ilmeilemään kameralle, se kun kuuluu melko lailla tuohon Euroovisujen Green roomiin. Kun vastalauseita tähän huumeteoriaan alkoi näkymään, alkoivat tämän kannattajat keksimään heti hyviä perusteluja väitteelle. “Kyllä se varmasti on aineissa, kattokaa nyt miten heiluttaa kieltään ja sitten vielä pussaili niitä poikiakin lavalla!” Aevan. Samalla kun nauratti erinäiset twiittaukset siitä, että Dyson voisi patentoida Davidin nenän (lähinnä tilanteen mahdottomuuden takia :D), nousi jotenkin savu korvista sille määrälle keksittyjä totuuksia, mikä tilannetta seurasi.

Jos urheilija pyörittelisi kieltä suussaan jännittäessään viimeistä pistelaskua tietääkseen voittiko juuri EM-kisat vai ei, kukaan ei silmäänsä räpäyttäisikään. Jos plus-kokoinen Maltan edustaja olisi maannut sierain kiinni pöydässä 15 sekuntia, olisi keksitty mikä tahansa muu asia kuin kokaiini selitykseksi. Mutta kun meikattu korkokengillä esiintynyt miesrokkari kumartui katsomaan jotakin, oli hän “aivan aineissa” ja kaikki hänen normaali toiminta tämän jälkeen, oli selvää todistusaineistoa huumeidenkäytöstä. Kun on päätetty nähdä ihmisessä tietty asia, mikään järkiselitys ei auta. Kun bändiltä kysyttiin jälkeenpäin lehdistötilaisuudessa tästä tapahtumasta, kun se trendasi online, David vastasi lyhyesti, että bändin kitaristi oli rikkonut lasin. Tämän jälkeen lenteli videokommenteissa, että “ei niitä siruja nenällä siivota”. Vaikka siis nenä on noin metrin irti lattiasta ja ainakin 30 cm irti pöydästä, eikä David missään vaiheessa sanonut siivonneensa mitään lasinsiruja. Hän vain sanoi, että joku oli lasin rikkonut. Aivan normaalia mielestäni tuulettaa jotain ja samalla jos silmään osuu lattialla olevat lasinsirut, niin hieman jäädä niitä sekunniksi-pariksi ihmettelemään ja mahdollisesti jopa potkimaan vähän sivuun. Mut ei. Väärin kumarrettu, väärin selitetty, väärin tehty.

Todellisuudessa väärin oli ainoastaan se, mikä sai puoli maailmaa rakastumaaan Måneskiniin. Väärin näille ihmisille olla jotain muuta kuin mitä he haluaisivat Måneskinin olevan. Tiukassa on oletukset tatuoiduista, meikatuista rokkareista. Ja niin ne on niin monessa muussakin asiassa.

Kuva: Lähde

Sen sijaan, että nuori bändi olisi päässyt juhlimaan voittoaan samantien sellaisenaan, piti heidän kohdata huume-epäilyjä heti alkuun. Laulaja ilmoitti heti olevansa halukas vapaaehtoiseen huumetestiin. Kun EBU ei sellaista saanut järjestettyä heti sunnuntaina, vaan vasta maanantaina aamulla, meni laulaja testiin omasta vapaaehtoisesta halustaan. EBU julkaisi myöhemmin tiedotteen, jossa kertoi käyneensä läpi kaikki videomateriaalit ja saaneensa huumetestin tuloksen, joka oli negatiivinen. Tämähän tarkoitti monille vain sitä, että “testi tehtiin liian myöhään, ei enää näy huumeet”, “testin teki italialaiset, huijattu tulos!” ja tietenkin perinteinen “mitään testiä ei edes tehty”. Ja ainiin “rumpalin polviliike esti sitä vetämästä sitä viivaa, niin siksi negatiivinen!”. Pitäisi varmaan olla aikamoisen addiktoitunut vetääkseen salaa jossain livelähetyksessä, kumma, että sitten kuitenkin testit näyttää negatiivista. Mutta kyllähän sen on niin oltava, että vaikka viisuissa kuvataan varmaan jokaikinen neliömilli, paikalla on 3500 yleisöä ja koko homma striimataan livenä kymmenien miljoonien ihmisten nähtäväksi, niin on se koksuviiva varmasti jäänyt vaan huomaamatta.

Tää koko show aiheen tiimoilta oli mun mielestä jotenki tosi surullinen. Nimittäin se kertoi hyvin sen, että mikä tahansa pienenpieni kipinä voi johtaa tilanteeseen, missä mikään järjellinen ja todennäköinen ei kelpaa. Kun joku on mielensä päättänyt, ei sitä tulla vaihtamaan edes totuudella. Mä sain meidän reissun aikana monia kommentteja esim. siihen liittyen, että jos julkaisisin jotain lääkärinpapereita vaikka niitä hieman sutaten, todennäköisesti kritiikki reissuamme kohtaan laantuisi, jos ihmiset uskoisivat, että lapsellamme olisi jotain terveyshuolia, kun sitä eivät moneet uskoneet. Yksi mediamyyjä pyysi tietää lapseni terveydestä, että olisi “kättä pidempää” (suora lainaus edelleenkin) neuvottelupöytään. Vuodet somessa ovat opettaneet, että on ihan sama, mitä teen tai sanon tai näytän, ei se tule muuttamaan ihmisten mieltä. Kun aikanaan laitoin raskausepäilyjen vuoksi kuvan vatsastani (huom jo lähes kymmenen vuotta sitten!) oli se heti “photaroitu” ja kun julkaisin ylioppilastodistuksestani kuvan kun minua syytettiin valehtelusta, oli sekin “selvästi editoitu”. Mulle on ollu itsestäänselvää, etten julkaise mitään tällaista lapseni terveyteen liittyvää, sillä totuus ei muuta vihaajien ajattelua kuitenkaan. Eli en voi voittaa sillä mitään, voin ainoastaan hävitä. Mitä häviän kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään salaisuus? No, paljonkin, yksityisyyden puolelta ainakin. Varsinkaan kun sitä ei tasaa mikään hyvä. Oon esimerkiksi monien seuraajieni kanssa jutellessa kertonut koko tilanteen auki, mutta en minä haluaisi nähdä lehtiotsikoita asiaan liittyen. Kyseessä on suomalaisittain harvinainen ominaisuus, joka ei itsessään ole ongelmallinen, mutta hoitovirhe siihen liittyen on. Hiljaisena uutispäivänä joku lehtiotsikko asiaan liittyen olisi mulle aivan liikaa. Ja jos mun hissiränttäys Instagramissa pääsee iltalehtiin, niin miksei myös “suosikkibloggaajan lapsen hoitovirhe”. Eli ei kiitos.

Eurovision winner Damiano David to take drugs test after cocaine questions
Kuva: REUTERS/Piroschka van de Wouw

Itsensä puolustaminen somessa on usein keppihevonen vihaajille. Tehdessäsi jonkin asian oikein, on se silti väärin, koska motiivisi siihen ovat selvästi vääriä. Tai niin kuin tässä Davidin tapauksessa, vaikka kaikki faktat olisivat laulajan puolella, niin tietyt ryhmät tulevat aina muistamaan hänet italialaisena rokkarina, joka veti viivoja suorassa Euroviisu-lähetyksessä. Ja harmittaa aivan saakelisti. Ei pelkästään uuden pakkomielle-bändini takia, vaan ylipäätään sen takia, millainen villi länsi some on. Kärpäsestä voidaan tehdä potentiaalisesti uran päättävä härkänen, ja kukaan ei kanna vastuuta. Virheelliset spekulaatiot saavat palstatilaa ja menevät viraaliksi, mutta oikaisut jäävät pikkuprinttiin. Surullista.

Erilaisuus on rikkaus. Sen osoitti taas nämäkin viisut. Kolmanneksi eniten katsojaääniä saanut Ukrainan esitys oli mielestäni kamala, mutta monet rakastivat sitä. En kokisi mitään tarvetta etsiä Ukrainan esiintyjästä vikoja, sen takia, etten ymmärrä heidän musiikkia. Päinvastoin, juhlin sitä, miten isoa näkyvyyttä tällainen on saanut kansainvälisesti, ja miten erilaista musiikkia, eri kieliä ja erilaisia esiintyjiä mahtuu samalle lavalle. Ja millä ihanalla lämmöllä esiintyjät suhtautuivat toisiinsa. Italian odottaessa tuloksia ja saadessaan ne, Hollannin edustajat taustalla olivat aivan supersymppiksiä ja heti voiton tullessa ilmi, serbian esiintyjät säntäsivät halaamaan Italiaa. Italian rokatessa lavalla, Kreikan esiintyjä heilui Kreikan lippu olkapäillä täysillä mukana rokaten. Oli mieletöntä seurata kuinka Serbian hyvin perinteiset viisuedustajat, pitkätukkaiset naisesiintyjät rokkasivat täysillä Green roomissa jo esitysten aikana, nimittäin Suomenkin edustajan rokkibiisin aikana silmään osui tuhat kiloa moshaavaa tukkaa telkkariruudun kulmassa. Kun UK jäi sekä tuomari- että katsojaäänissä nollille, oli ne toiset kilpailijat Green roomissa ensimmäisenä antamassa suosionosoituksia brittiedustajalle, joka otti tappionsa vastaan hyvällä asenteella ja hauskalla reaktiolla tapahtuneeseen.

2021 Eurovision Song Contest: Final Damiano David
Kuva: Picture Alliance – Vyacheslav Prokofyev

Oon iloinnut tänään ja eilen sitä, kuinka paljon viisubiisit trendaa kansainvälisesti. Itselleni niin rakas vuosittainen tapahtuma on nostanut monta pienempää esiintyjää kansainväliselle framille ja tuonut mahtavan esimerkin siitä, miten tapahtumia voi tässäkin tilanteessa järjestää turvallisesti. Ja kuinka ihanaa on nähdä italialainen viisubiisi kansainvälisen Spotify-listan 9 sijalla, ihan ennenkuulumatonta! Samalla listalla muuten Suomi on hienosti sijalla 62, onkohan kaikkien aikojen kovin suoritus suomalaiselta biisiltä?

Sen sijaan, että yleisö keskittyisi kahden sekunnin jalkoihinsa/puhelimensa/lasinsirpaleiden tuijotteluun, voisi myös miettiä ihan muita juttuja. Niitä, jotka eivät päätyneet iltalehtiin. Kuten sitä, miten juuri 21 vuotta täyttänyt nuori nainen vastasi siihen, miltä tämä kaikki tuntuu. Nimittäin omaan mieleeni jäi bändin tajuttoman seksikkään esityksen lisäksi sen kypsyys siitä huolimatta, että bändin jäsenistä kolme on syntynyt 2000-luvulla! Ja se kypsyys näkyi paikoitellen lehdistötilaisuudeessakin. Kun basisti Victoria De Angelis vastasi kypsässä 21 vuoden iässä, miten hienoa oli osallistua euroviisuihin, sillä tapahtuma toi paljon töitä alalle, jolla monet eivät ole voineet tehdä töitä laisinkaan yli vuoteen ja kuinka mahtavaa on tuoda viisut ja sitä myötä toivoa ja työtä Italiaan, joka on kärsinyt erityisen paljon. Voin muuten sanoa, että itse 21-vuotiaana klo 2 yöllä muutaman viinilasin ja viisuvoiton jälkeen en olisi ollut ihan noin aikuinen ulosanniltani. Aika hyvin koksupäisiltä sekopäärokkareilta.

Siitäkin huolimatta, että tää huumekohu oli ihan perseestä, oon tosi iloinen, että tää meni niin kuin meni. Nimittäin, uskon vakaasti, että enemmän ihmiset huomasivat ahdismielisyyden typeryyttä tässä kaikessa ja samalla bändi sai vieläkin enemmän hyvää mieltä monilta. Itse ainakin oon etunenässä kärkkymässä lippuja keikalle jos joskus Suomeen tulevat ja olen luukuttanut bändin molempia levyjä nonstop viisuista lähtien. Uskon, että tästä bändistä kuullaa vielä ja jos he jo nyt 20-vuotiaina rikkovat rajoja ja oletuksia näin kylmän viileän tyylikkäästi, tulevat he tekemään niin jatkossakin. Ja pikkuhiljaa he ja monet muut tulevat muuttamaan mieltään ja ymmärtävät, että puhtoinen imago ei tarkoita sitä, etteikö koksua menisi. Eikä meikattu poika korkkareissa olekaan narkkari, vaan ainostaan ihminen, joka ilmaisee itseään tyylillisesti. Jos et ymmärrä, mitä hän sillä ilmaisee, ei se ole hänen vikansa vaan korkea aika tietämättömien muiden sivistää itseään.

Ja viimeisenä… Jos ette oo vielä nähneet tuota Italian vetoa, niin suosittelen katsomaan 😀 Ja tutustumaan bändin tuotantoon muutenkin, oma suosikkini on viisubiisin lisäksi mm. Coraline, jota oon kuunnellut ihan liikaa:

Kuka muu löysi uuden lempibändin itselleen näistä viisuista? 😀

Täydellinen valo meidän kotiin

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Visor Oy

Kun käveltiin sisään meidän taloon ekaa kertaa melkein neljä vuotta sitten, rakastuttiin tässä moneen asiaan. Pohjaan, isoihin ikkunoihin, kivoihin yksityiskohtiin ja ennen kaikkea pihaan ja näköalaan. Oli myös monta asiaa, joista ei välitetty. Lattiat meni vaihtoon ennen sisäänmuuttoa (niissä kun oli asennusvirhekin) ja keittiö ja kodinhoitohuone on vaihdettu viimeisen 1,5 vuoden sisään. Nyt saatiin vihdoin tehtyä se, mistä on haaveiltu koko tää aika. Nimittäin kaihtimet meni vihdoin vaihtoon ja voi apua kuinka tätä on odotettu! 

Meillä on ollut tässä koko ajan noi “kalterit”, mun rakas lempinimi meidän entisille kaihtimille kertoo kaiken mun mielipiteestä niihin. Esteettinen viha noita kohtaan oli vain osa kokonaisuutta. Noi on nimittäi järkyttävän rumat. Harmaat metalliset kaihtimet ei vaan oo mun makuuni, tulee oikeesti joku kauppakeskuksen kiinni oleva liike mieleen, tai ne hiton kalterit. Mut käytännällöllisyys tai sen puute, oli se kaikista rasauttavin tekijä. Suurin osa kaihtimista oli pinnalla, eikä ikkunoiden sisällä ja se aiheutti ihan konkreettisia vaaratilanteita. Molemmat meidän lapset on kerran lähteneet juoksemaan toi naru kainalossa, onneksi ei sentään kaulan ympärillä, vaikka ollaan niitä yritetty hirveän tarkasti aina pitää ylhäällä tai koukuissa. Lisäksi isojen olkkarin ikkunoiden isot kaihtimet on olleet tosi painavat ja hankalat liikuttaa, ja niissä alkoi käyttö näkyä jo keskikohden roikkumisella. Ja mikä ärsyttävintä, kaidinten sijaintia ei tokikaan voinut muuttaa. Kiinni koko matkalta tai kiinni osittain, mutta aina siis ylhäältä alkoi se pimennys, eli ei voinut pitää kaihdinta esim. 1m lattiasta näkösuojana ja muuten auki. Enkä ees aloita niistä vinoon nousevista kaihtimista tai siitä, kuinka monessa meidän kaihtimessa on kiva pikku taittojälki kun pienet kädet on käyneet niitä räpläämässä ja vääntämässä.

Kun sitten olin ystävällä kylässä ja näin heidän kaihtimet, olin aivan rakastunut! Mitkä nää on? Visor kaihtimet. Ok. Ihanat, kauniit, freshit ja käytännölliset. Paitsi ei meille, kun meillä lapset repis ne ikkunoista irti sekunnissa, ajattelin itekseni. Kun 1-vuotiaat vuoron perään kävi räpläämässä kaihtimia ja rypisteli niitä antaumuksella, eikä kaihtimille silti käynyt mitään, jäin tsekkailee enemmänkin. Siis hetkinen! Ne palautuu takaisin muotoonsa, eikä oo moksiskaan, ja likakin kuulemma helppo pestä. Istuttiin samana viikkona miehen kanssa aloittamassa tilausta, kun oli hyvä BlackFriday-ale silloin menossa. Jäi kesken, ja sit loppuvuosi ja alkuvuosi meni terveyssuossa uiden, mutta kevään tullen oli palattava Visoreiden äärelle ja onnekseni sain mahdollisuuden tehdä Visorin kanssa yhteistyötä, nimittäin meille tuli jokaikiseen ikkunaan Visorit! 

Ensinnäkin, tilaaminen oli superhelppoa. Mitattiin kaikki ikkunat ja laitettiin tilaus ja reilun viikon päästä oli kaihtimet ovella. Asiakaspalvelu toimii erinomaisesti! Ensinnäkin ohjeet on tosi helpot, mittaaminen tapahtuu milleissä ja ohjeet siihen on idioottivarmat. Meillä vaan sattui olemaan niin leveät ikkunat olkkarissa, että piti soitella ja kysyä lisätietoja. Ja sai heti vastauksia mukavalta asiakaspalvelijalta ja mittausohjeen siihen suunnitelmaan, että otetaan kaksi kaihdinta per ikkuna (mikä oli erinomainen idea btw!). Kyselin myös kiinnityksestä hieman viistoon oven ikkunankarmiin, joka on tosi kapoinen ja viistossakin vielä ja sain hyvin lisätietoja asiassa. Kun tilaus oli mennyt läpi, soi seuraavana päivänä puhelin ja Visorin asiantuntija soitti ja kävi tilauksen läpi varmistaakseen, että olemme tehneet sen oikein. Reilun viikon päästä kaihtimet tuli kotiin ja melkein nauratti, miten voi 19 kaihdinta mahtua niin pieneen pakettiin. Ei ihan heti päästy noita aloittamaan, lähinnä koska edellisten pois ottaminen oli ihan sankonko mistä. 

Mieheltä meni ehkä alle 3 tuntia kaikkineen laittaa 19 kaihdinta, isompi aika meni ikkunoiden pesemiseen ja vanhojen poistamiseen. Asennus on superhelppoa! Laitan Instagramiini videon noiden asentamisesta, mutta siis erittäin iisiä, muutama ruuvi paikalleen ja sitten kaihtimet napsautellen paikalleen. 

Tuo n. 5 cm valkoista ikkunoiden alareunassa on kaihtimet. Pikkuinen muutos noihin edellisiin hei.

Runko on erittäin siro, sen voi sijoittaa mihin tahansa kohtaan ja mahtuu pieneen tilaan. Meillä meni ihan kiinni ikkunaan ja on niin siro ja huomaamaton kuin olla ja voi. Me valittiin jokaiseen tilaan sama kaihdin, eli ikkunakaihtimista kirkas valkoinen valkoisella profiililla. Me ei haluttu pimennysverhoja minnekään, vaikka niitä saa tilattua siis ihan samalla tavalla. Me ollaan tässä kohta neljä vuotta eletty niin, että on ollut lähes aina ohuet valkoiset verhot ikkunoiden edessä ja kaihtimet lähes aina ylhäällä, ihan koska ne oli mun mielestä tosi ahdistavat. Me ei varsinaisesti haluta koskaan pimentää kotia, vaan just korkeintaan suodattaa valoa ja ennen kaikkea nostaa kaihtimia näköesteeksi. Meillä on kahdessa makkarissa pimennysverhot, joilla saa pimeäksi huoneen, vaikka ite ainakin nukun ihan missä tahansa valossa, joten ei haluttu varsinaisia pimennyskaihtimia minnekään. Meistä on kiva kun silloinkin kun on kaihtimet koko matkalta, kotiin suodattuu päivänvaloa reippaasti. 

Oli jotenkin absurdi fiilis kun saatiin noi ikkunaan ja laskettiin pois. Ja ykskaks ihmeteltiin tota meidän näköalaa, että ainiin, tällainenkin täällä on! On ollut noi hennot valkoiset verhot nonstop edessä niin pitkään, että melkein unohtunut yksi talon vaikuttavimpia juttuja. 

Nyt kun ollaan melkein kuukausi käytetty näitä, niin en voi kuin hehkuttaa! Aivan mielettömän kivat! Lapset on käyny kokeilemansa omansa, eikä mitään huolta, ei jää mitään jälkiä rutistelusta. Kaihtimet liukuu pehmeästi ja lähes ääneti, ja niitä voi asetella miten mielii. Just siihen kohtaan, mistä aurinko muuten paistaisi sisään tai niin, että kaihtimet on vaikka metrin lattiasta, jolloin sisälle ei näy, mutta itse näemme ulos. Olkkarin ikkunoissa on yhteensä neljä kaihdinta, joita voi tetristellä just oman mielen mukaan ja kun noiden liikuttaminen on sekunnin homma, niin sitä tulee oikeesti tehtyä. Ja jos nyt sattuisi niin, että lapset kävis räpläämässä valkoista kangasta likaisin käsin, niin kaihtimen kangas on vesipestävää (Öko-Tex -sertifioitua polyesteriä tarkkaan ottaen)

Esteettisesti nää on ihan eri maailmasta kuin edelliset. Meillä on joka huoneessa verhot osittain sen takia, että vihasin niitä vanhoja kaltereita silloinkin kun olivat yläasennossa. Paksu harmaa pakkaus kaihtimia roikkui aina ikkunan yläosassa. Nyt voi itse valita missä kaihtimet on kun ovat auki, ylhäällä vai alhaalla vai vaikka keskellä. Meillä esim. Sohvan takana olkkarissa ne ei näy yhtään, eli ainoa näkyvä asia on tuo sentin paksuinen profiili, joka on melko huomaamaton ja kaksi vaaleaa narua, joita ei juuri erota. Täydellistä! Valkoinen ikkunakaihdin suodattaa valon tosi kauniisti sisälle, eikä ole yhtään synkkä tai herätä huomiota mitenkään. Täydellinen valo myös kuvaamiseen! Pienet detaljit on täydelliset. Magneetit rungossa, joten kaihdin liikkuu näppärästi, pienet läpinäkyvät vetimet, joilla helpottaa halutessaan liikuttamista. Nää napsahtaa kiinni ilman mitään työkaluja ja on helppo ottaa pois, jos kokee tarpeettomaksi.

Ihan täysien pisteiden hankinta, en keksi mitään negatiivista sanottavaa ja kaikin puolin erittäin miellyttävä kokemus, sekä myynnin asiakaspalvelusta, toimituksesta, että laadusta! Parasta on näiden umpisuomalaisuus, nimittäin nää on suomalainen patentoitu keksintö, jolle on myönnetty Design from Finland -merkki! Kaihtimet valmistetaan Suomessa ja ne on suunniteltu nimenomaan suomalaisten kotien vaatimiin tarpeisiin, vaikka niitä saakiin tilattua myös muualle. 

Jos olisin tiennyt näistä neljä vuotta sitten, niin voin kertoa, että oltais nautittu meidän maisemasta eikä valkoisista verhoista, aika paljon enemmän 😀 

No, nyt on koti kokenut ihanan makeoverin näillä ja joka päivä filistellään näiden ihanuutta! Yhdellä lauseella: Täydellinen näköeste, täydellinen valoisuus. I love these!

Onko teillä kokemusta Visorin kaihtimista? Jos nämä on olleet ostoslistalla niin nyt kannattaa hyödyntää kesä-alennus, nimittäin koodilla VALO20 on tällä hetkellä kaikki ikkunakaihtimet -20%! Me päästään hyödyntää tää iteki, koska unohdettiin pari mini-ikkunaa ja ei vaan pysty pitää niissä vanhoja enää 😀