Kotimaan syyslomareissu – kohteena Kouvola

Kaupallinen yhteistyö: Visit KotkaHamina

Noniin, edellinen postaukseni sisälsi matkavinkit Kotkaan, joten ajattelin irrottaa nyt omaksi vinkiksi lähialueelta toisen kaupungin, jossa kävimme, eli Kouvolan. Pakko sanoa, että ennen reissua kaikki mitä tiesin Kouvolasta, oli lakut ja läpät, joita Helsingissä asuessa paikasta kuuli. En nyt oikeasti osannut edes kuvitella, että Kouvola olisi se paikka, jossa olisin viihtynyt mielelläni paljon pidempään, jossa oli satumaisen kauniita paikkoja ja jossa olisi valinnan vaikeus ravintoloista! Hyvä osoitus siitä, että pitäisi vähän avarammin mielin tutkia Suomea!

Mitä me siis tehtiin Kouvolassa?

No ainakin ihasteltiin paikkoja…

Maailmanperintökohde Verla

En olisi ikinä kuvitellut, että tämä lähes sadun kaltainen paikka on Suomen Kouvolassa! Fiilis oli kuin olisi astunut Kaunotar & Hirviö -leffan kuvauksiin! Verlan pahvitehdasmiljöö on maailmanperintökohde, jossa on ihania vanhojarakennuksia ja kaikenlaista toimintaa sekä lounaskahvila. Me käytiin siellä pyörähtämässä ihan ulkoillen vaan ja oli kyllä hurjan kaunis ympäristö, missä lapsetkin viihtyi! Laituri oli meidänlasten suosikki ja en oo ehkä Suomessa noin kirkasta vettä nähnyt ennen, ihan helposti näki pohjaan! Ai että kun olisikin ollut lämpimämpi päivä! Nyt pojat keskittyi heittelemään leipiä isin kanssa ja mä istuskelin nauttimassa näystä samalla kun isosta puusta tippui lehtiä kuin lumisateella konsanaan!

Meille tuli paikasta mieleen heti meidän hääpaikka Virossa, ja se teki tuosta ehkä erityisen viehättävän kohteen! Jotenkin tuollainen vanha ruukkimiljöö on tosi kaunis ja rauhoittava paikka liikuskella ja ihmetellä kaikenlaista. Lapsia kiinnosti tuo tosi paljon, joten siellä olisi viihtynyt helposti vaikka puoli päivää!

Myllykoski ja sen ympäristö

Matkalla Verlalta takaisin kohti Kouvolaa pysähdytiin Myllykoskelle ja lapset oli siitä aivan innoissaan! Paikalla oli mun mielestä joku kota tai grillailumahdollisuus, mutta ennen kaikkea tuo oli ihanan helppo koski käydä ihastelemassa lasten kanssa! Vieressä ollut metsä oli myös ehkä paras sienimetsä, missä oon koskaan käynyt! Kyllä, pidettiin pieni sienestyspaussi matkanteossa! 😀

Tykkimäen Sauna

Tykkimäki on ehdottomasti meidän bucket listillä paikoista, jonne on päästävä joku kesä lasten kanssa. Vähän kun vielä kasvavat, niin sitten ehdottomasti Tykkimäkeen koko poppoolla! Sen vastarannalla löytyi tällainen ihana helmi, nimittäin Tykkimäen Sauna! Aivan älyttömän virkistävä pysähdyspaikka ennen kotiin palaamista, ja lapsethan nukkui ton jälkeen koko matkan kotiin!

Tykkimäen Saunalla voi paistella makkaraa (nakkeja sai ostettua paikan päältä!), käydä uimassa, saunoa (myös saunalautalla!) ja viihtyä kauniilla terassilla! Me käytiin heti alkuun saunomassa ja sitten pojat söi posket punaisina nakkivälipalan ennen kuin lähdimme jatkamaan! Hauska saavisuihku oli poikien suosikki ja ylipäätään koko kokemus oli heistä erittäin mieleenpainuva!

Alue oli tosi kaunis vielä näin ruskasyksynä, ja ehdottomasti jäi mieleen sellaisena paikkana, minne pitää sitten joskus päästä kun mennään Tykkimäkeen! Varmaan aivan mieletön kohde huvipuistopäivän jälkeen!

Käytiin me myös syömässä Kouvolassa. Harmitti oikein, että iso osa ravintoloista oli kiinni sunnuntaina (kuten kaikkialla Suomessa, mikä on aina mulle mysteeri, vaikka ymmärrän logiikan työn hinnan vuoksi), sillä moni ravintola vaikutti tosi mielenkiintoiselta, ja mua ois ainakin kiinnostanut mm. Mimosan Aito, joka voitti Suomen parhaan lounasravintolan tittelin 2020.

Hyvinsyöntipaikka Olé

Me käytiin illallisella Oléssa, joka oli tosi kiva, jopa meidän väsyneiden lasten kanssa! Tunnelma oli miellyttävän rento, ja ruoka erittäin hyvää! Tuli kokeiltua niin pihviä kuin tonnikalaa, pojat söivät karitsaa (molemmat faneja! :D) ja jälkiruoat ihastutti! Ainoa miinus oli ehkä inasen pitkä odotusaika, mikä kuitenkin huomioitiin tuomalla pojille naposteltavaksi leipää ja porkkana- ja kurkkutikkuja.

Ruoka ja palvelu oli erittäin jees, ja pakko todeta, että oli aikamoinen valinnanvaikeus liharuokien kohdalla, koska niitä tosiaan riitti! Ja no, oli kyllä ihan superhyvä tuo lankkupihvi, johon päädyttiin!

Olé oli aika lähellä keskutan pääkatua, joten me käveltiin koko keskustan läpi hotelliltamme tuonne. Ja siis ette usko! Kouvolassa on Tiimari! My God, meinasin poksahtaa onnesta, mutta se oli kiinni sunnuntaina! Mikä kamala menetys! Selitin aivan tohkeissani Dantelle äidin lapsuuden lempikaupasta ja hän oli hieman pettynyt, kun sinne ei sitten päästykään! 😀

Original Sokos Hotel Vaakuna

Meidän hotellina toimi Vaakuna, joka oli kävelyetäisyyden päässä niin junat-asemalta kuin esim. tuolta Olélta, joten me käveltiin aika pitkälti aikamme tuolla. Vaakunan perhehuone oli aivan 10/10! Tai no okei, jos siellä olis ollut suihkun sijaan kylpyame, niin olis ollut vielä parempi, mutta muuten ihan täydellinen huone ja tosi ihana hotelli! Oli pakko tsekata, onko hotellia juuri rempattu, sillä oli niin uuden oloinen sisältä! Ja kyllä, koko hotelli on näköjään uudistettu 2020, minkä näki kyllä paikan päällä! Tosi tyylikäs ja kaunis hotelli kaikin puolin! Uusitussahotellissa on mm. Pentik-teemaisia huoneita, sillä Anu Pentik on kotoisin lähialueelta! 🙂

Perhehuone oli ihan mielettömän kiva! Tosi iso ja tilava ja toi kerrossänky oli kuin suorastaan leikkipaikka omassa huoneessa! Kuten myös iso sänky ja pyörivä telkkari! Ai että, mikä rauha odottikaan, kun huoneessa odotti popcornit ja Kouvolan lakut ja pojat sai hetken kattoa piirrettyjä! Pieni jääkaappi löytyi huoneesta ja kahvivälineet, joten ihan ehdottomasti loistava majoituspaikka pienten lasten kanssa.

Kauppakeskus Veturi

Viimeinen stoppimme matkallamme oli kauppakeskus Veturi, jossa kävimme syömässä aasialaisessa buffetissa ja päästettiin pojat irti leikkipaikalle, jolta eivät olisi malttaneet lähteä. Mä pyörähdin parissa liikkeessä ja kotiutin mm. tuon mun ruudullisen liivini! Veturi oli itse asiassa ihan superkiva kauppakeskuslasten kanssa. Paljon kivoja kauppoja, mutta myös hyvin huomioitu lapsiperheet! Kahvit vielä mukaan lopuksi ja nokka kohti kotia! Saunan ja leikkipaikan jälkeen meidän sankarit nukkuikin sitten kiltisti koko matkan!

Sellainen reissu oli se! Paljon mahtuu kolmeen päivään tuolla alueella ja nyt kun ensi viikko on syyslomaviikko pk-seudulla, niin kannattaa ehdottomasti harkita päiväreissua (tai pidempää!) tuonne Kotka-Hamina-Kouvola -alueelle. Mä tiedän, että meillä ainakin jäi paljon vielä kiinnostusta eri kohteisiin tuolla päin!

Joko te ootte käyneet Kotkassa tai Kouvolassa?

Toimintavarma ja huippunopea netti kotiin? Yes please! 

Kaupallinen yhteistyö: Elisa 

Kuten kirjoittelin Instagramiini syyskuun lopulla, meidän perhe tosiaan päätti vähän uusia meidän nettiyhteyksiä, koska vaikka ollaan oltu tyytyväisiä meidän mobiililaajakaistaan, on meidän tarve netille muuttunut hieman, kun käyttäjiä on koko ajan enemmän, älylaitteita enemmän ja haluamme myös pystyä käyttämään nettiä tontin kulmassa olevassa kasvimajassa.  

Niinpä lähdimme tutustumaan vaihtoehtoihin ja kun huomasimme, että Elisan Talokuitu toimii meidän alueella, valitsimme sen meidän ykköstoiveeksi. Mulle tuli yllätyksenä, että vaihtoehtoja on itse asiassa tosi paljon erilaisia, mä oon jotenkin aina ajatellut, että vaihtoehto on joku superkallis kiinteä yhteys tai sitten mobiililaajakaista, joka ei ole merkittävän paljon parempi kuin kännykällä jako 😀 Tää oli oikeesti mun lähtötilanne, kun en tuntenut asiaa tarpeeksi. Kun tutkin lisää, olimme aika vakuuttuneita, että meille tulee Talokuitu PRO, joka on vähän sellainen “avaimet käteen” -ratkaisu, jolla saa netin ulko- ja sisäasennuksineen ja toimintavalmiina. 

Talokuidun hinta oli sellainen, mistä olin eka vähän skeptinen. Siis pari tuhatta?! (Normaalisti tuon hinta on 2280€, mutta nyt Talokuitu on alessa, ja sen hinta on 1290 €! Hintaan sisältyy siis sisäverkon suunnittelu, asennus ja sisätukiasemat sekä Talokuidun asennus.) Kuulosti aika rajulta alennushintakin, kun mietti verrattuna laajakaistan kuukausittaista muutamaa kymppiä. Mutta, Talokuitu on ihan erilainen tapa toimittaa netti kotiin ja se on pitkäaikainen sijoitus siinä missä vaikkapa maalämpö. Lisäksi Talokuidun voi maksaa viiden vuoden korottomissa maksuerissä, eli 21,50 €/kk, mikä onkin sitten helpommin verrattavissa oleva hinta. Tähän päälle tulee vielä itse liittymän hinta, joka on alkaen 26,90€ /kk, eli huippunopean ja luotettavan netin saa kotiin erittäin järkevään kuukausihintaan. Ja oikeasti, jos tekee töitä kotoa ja viettää suurimman osan arjesta ja elämästä kotona ja isoimman osan työajasta koneen äärellä, niin eikö netti ole aika lailla ykkösprioriteetti arjessa? 

Mä jäin pohtimaan tätä kuitu-asiaa kun mies sen ensimmäisen kerran ehdotti ja seuraavaksi hän alkoi puhumaan jostain pienistä tukiasemista, kun sellaiset näki meidän ystävillä kotona. Mä olin ihan, että WHAT?! Meidän ongelmahan oli oikeastaan se, että yksi mobiililaajakaistan asema ei ihan kantanut tarpeeksi kattavasti meidän kotiin tai ulos. Ihan esimerkiksi, jos pelasin puhelimella lasten makuuhuoneessa Menolippua (köhöm, pitää olla viihdettä kun näitä yrittää saada nukahtamaan!), niin jos lähdin kesken kaiken pelin vaikka meidän makkariin, saattoi netti pätkäistä ja heittää mut ulos mun huolella suunnitellusta Menolipusta! Koska kotimme on lähes 150 neliötä yhdessä tasossa, ei tuo yksi tukiasema ihan palvelut koko kotia yhtä hyvin. Eteisessä siihen aina osui joku ja netti meni pois päältä, joten se eli jonkin aikaa mun toimistossa, joka on kodin toisessa päässä, mut se toi omat haasteensa.  

Kesällä yksi ongelma oli selkeästi siinä, että meidän kaiutinjärjestelmä (, joka on WiFissä, ei bluetoothilla) ei toiminut terassilla, ellei puhelin ollut ihan kiinni oven vieressä. Se aina välillä ärsytti, ja töiden tekeminen esim. kasvimajassa on ollut puhelimesta jaetun netin varassa, mikä on ongelma, jos vaikka siirrän kuvia kamerasta puhelimeen, eli yhteys on poissa.  

Niinpä mies tosiaan seuraavaksi ehdotti näitä lisä-asemia, jotka on siis käytännössä tukiasemaverkosto, joissa on 1-3 kpl mesh-laitteita, jotka sijoitetaan ympäri kotia, ja sen jälkeen tämä huoneiden ja alueiden vaihtaminen ei enää vaikuta netin käyttöön, vaan netti jakaantuu tasaisemmin. Hintaa näillä on suunnilleen 79 – 329 €, ja jokaisen kodin tarpeisiin voi miettiä sopivimman määrän laitteita. Esim. Kaksi-kolmekerroksisiin koteihin tällainen on tosi hyvä ratkaisu, jos haluaa välttää samantyyppistä ongelmaa siitä, että netti ei ole parhaimmillaan jossain yhdessä osassa kotia. Lisäksi näissä on erilaisia ominaispiirteitä virusturvineen ja turvallisuusaspekteineen. Nyt kun moni tekee töitä kotona etäillen, on tärkeää pitää huoli siitä, että oma netti on mahdollisimman turvattu. Myös nämä voi ostaa kuukausilaskutuksella, jolloin maksaa kuussa muutaman euron ja netti toimii varmasti paremmin kuin ennen! Kyseisten laitteiden 3-pack sisältyy Talokuitu PRO:hon, mutta jos ei halua koko ratkaisua ottaa käyttöön, nämä ovat jo erittäin iso askel kohti varmempaa, kattavampaa ja turvallisempaa nettiyhteyttä kotiin. Elisalla on myös olemassa Elisa Wifi-palvelu, jossa on kk-maksuna 4,90 € ja soppari on toistaiseksi voimassa oleva, eikä määräaikainen. Jos siis koet, että ratkaisu ei toimikaan, voit palauttaa laitteet Elisalle, joka huolehtii laitteiden vastuullisesta kierrätyksestä. Todella matalan kynnyksen ratkaisu kokeilla netin toimivuuden tehostamista omassa kotona. Kaiken lisäksi nämä laitteet on oikein visuaalisen silmän kestäviä, nimittäin pienimmät on tosi huomaamattomia ja nämä isotkin oikein kivannäköisiä! 

Seuraava askel olisi ollut 5G Kotinetti Elisalta, jossa on kyse ulkoseinään asennettavasta kiinteästä vastaanottimesta. 5G Kotinetillä ulkoseinä ei heikennä mobiililaajakaistan kuuluvuutta, eli tämä olisi erittäin pätevä ratkaisu juurikin vaikka pihalle / terassille kuuluvuuden saamiseksi. 5G-Kotinetin asentaminen vaatii 495 € asennusmaksun ja sen jälkeen palvelu maksaa alkaen 39,90€/kk. Meille tätä ei vielä ollut saatavana, mutta me oltiinkin heti alun alkaen ajateltu haluavamme toi Talokuitu, että nyt kun tänne hankitaan se eka “oikea” netti, niin otetaan kerralla se kaikista kattavin ratkaisu! Sanat toimintavarma ja huippunopea saivat meidät puolelleen aika nopeasti!  

Niinpä tilasimme Talokuitu PROn, kun sen kerta sai meidän kotiin (Talokuidun saatavuus on helposti tsekattavissa omalla osoitteella täällä). Samaan syssyyn tilattiin kytkentä Elisan Kaapeli-TV -verkkoon, koska meillä ei ole ollut siis “telkkaria” tätä reilua neljää vuotta, vaan olemme eläneet suoratoistopalveluilla. Elisa Talokuidun ohessa kytkentä maksoi lisäksi 180 €, ja nyt Elisalla oli myös kampanja, jolla ensimmäisen 6kk perusmaksu oli 0€/kk, sen jälkeen 9,30 €/kk. Tämä on siis itse Kaapeli-TV:n kuukausimaksu, kytkentämaksu erikseen Talokuidusta on 430 €.  

Otimme siis koko paketin ja jäimme odottamaan. Elisalta tuli tilausvahvistus ja parin päivän sisään tuli puhelua, missä sovittiin käynti kotona, että Elisan asiantuntija pääsee tsekkaamaan miten Kuidun saa kotiimme. Palvelua ei voida taata tilausvaiheessa, vaan kotona käydään selvittämässä, että Talokuidun tosiaan saa vedettyä kotiin, mistä ja miten. Tehdään suunnitelma, katsotaan mistä Talokuitu kaivetaan kotiin ja sitten rakennetaan se itse kuitu. Tämä voi vaatia pientä kaivuuta tontilla, tai kuten meillä, valmiudet oli olemassa jo niin hyvin, että ei vaatinut mitään isompaa projektia vaan kuitukaapeli asentamisen. Asiantuntija kävi sovittuna päivänä tsekkaamassa kaiken, teki suunnitelman sisäverkon asennuksesta ja sitten laitettiin hommaa rullaamaan. Sovittuna aikana kotiimme tuli Elisan asiantuntija asentamaan kuidun valmiiksi ja meidän hommaksi jäi valita sopiva yhteys. Me otettiin Elisa Netti kotiin L. Tässä vaiheessa tuli viesti Elisalta, että Kuidun sisäasennuksen ja käyttöönoton päivän voi valita OmaElisasta ja siellä kalenteri näytti ensimmäisen mahdollisen päivän. Valittiin se ja tilattiin netti alkamaan edellisenä päivänä. 

Paria päivää ennen asennusta, asentaja soitti tarkempaa kellonaikaa ja saapui paikalle sovitusti. Hän hoiti kaiken, enkä osaisi edes kertoa tarkalleen, mitä tuossa tapahtuu. Tein samalla kotona töitä ja hän teki tarvittavat asennustyöt sekä netille, että Kaapeli-TV:lle ja sen jälkeen opasti käyttöönotossa. Ladattiin Deco-applikaatio ja hän opasti sen käytössä ja näytti kuinka mesh-laitteet toimivat. Meille tuli siis 3 tällaista pömpeliä kotiin, jotka sijoitimme suunnittelijan suositusten mukaan. Yksi näistä on kiinteästi kiinni, mutta kaksi on siirreltäviä. Halutessamme siis voimme siirtää yhden vaikka kasvihuoneeseen, jos tuntuu siltä! (Juuri nyt ei tunnu, koska kasvihuoneeseen kantaa netti oikein hyvin näin!)  

Applikaatio on tosi helppokäyttöinen ja simppeli. Tietoturva-asiat on tosi hyvin ja selkeästi tässä tiedossa ja saan aina ilmoituksen, kun uusi laite liittyy verkkoon. Lisäksi asentaja opasti, miten luodaan vierasverkko ja muita yksityiskohtia applikaatiosta. Käytännössä kun meille tulee joku kylään, voivat he liittyä Wi-Fiin, mutta he eivät pääse meidän ns. “oikeaan” verkkoon, vaan ainoastaan vierasverkkoon. Joten meidän kiinteämmät ja turvalliset kotilaitteet ovat eri verkossa kuin muut, mikä lisää turvaa kodin laitteille. Kun tänä päivänä verkossa on useempi tietokone, telkkari, älylukko, pädiä, puhelinta, kaiutinta ja ties mitä laitetta, niin on vaan ja ainoastaan hyvä, että tietoturva on oikeasti mietitty tarkkaan.  

Tukiasemat laitettiin päälle ja netti pelaamaan ja voila! Ja kyllä muuten huomasi eron! Lapset katsoi piirrettyjä, mies teki töitä koneella ja mulla oli auki isolla koneella Lightroom (joka käyttää paljon verkkoa!) ja tv-sarja samaan aikaan jaetulla screenillä, eikä tuo tökkinyt yhtään! Talokuitu on ollut käytössä vasta vähän aikaa, joten palaan myöhemmin siihen, miten käytännössä se on toiminut.  

Halusin kirjoittaa tälleen pidemmin auki tämän, että on selkeästi nähtävissä nämä erilaiset tavat järjestää kodin nettiyhteydet.  

Nopein, helpoin ja simppelein ratkaisu voi olla Mobiililaajakaista, joka on myös erittäin kätevä, jos haluaa esimerkiksi viedä sen mukanaan mökille tai mun tapauksessa studiolle. Jos on kuitenkin hieman isompi koti, niin lisätukiasemat voivat tuoda paljon hyötyä arjen netinkäyttöön, eivätkä ole iso sijoitus. Varsinkin kun sitä voi kokeilla todella edullisesti omaan kotiin Elisa Wifillä. Kiinteistä kodin yhteyksistä taas voi valita itselleen sopivan 5G Kotinetti ja Talokuitu tai Talokuitu PRO -palvelujen välillä, joissa molemmissa on omat puolensa!  

Elisalla on tosiaan kaikissa hankinnoissa mahdollisuus jakaa summa oikeasti korottomaan ja lisäkuluttomaan maksuun, oli kyseessä puhelinhankinta tai liittymähankinta tai vaikka Talokuitu. Mä esim. ostin puhelimeni niin, että jaoin maksun 12 kk:lle, koska hinta oli sama kerralla maksaa tai kuukausittain maksaa. Näin nettihankinnatkaan eivät ole kovin hintavia, varsinkin kun nyt Talokuitukin on hurjassa alennuksessa! Lisäksi, jos tontilla tapahtuu jotain töitä Talokuidun verämiseksi, tontilla tapahtuvan työn osuudesta on mahdollista hakea kotitalousvähennystä, sillä sen veloitus eritellään laskulla.  

Mä ihan turhaan ajattelin, että tää on jotenkin tosi hankala prosessi, koska kaikki tällainen on aina hankalaa mulle. Elisan asiantuntijat olivat tosi kivoja ja opasti selkeästi ja kertoi kaiken prosessista tosi hyvin. Elisan asiakaspalvelusta sai apua kysymyksiin, ja tilauksesta netin toimintaan meni about kuukausi kaiken kaikkiaan.  

Nyt kun olen päässyt tekemään yhteistyötä Elisan kanssa, niin mulla on myös mahdollisuus vastata kinkkisempiin kysymyksiin, jos teille sellaisia tulee. Nimittäin voitte jättää kysymyksenne tänne kommenttiboksiin, ja voin pyytää Elisalta asiantuntevaa vastausta! Jos siis nettiasiat hieman ihmetyttää tai hämmentää, niin kysy, ja me yhdessä Elisan kanssa vastaamme! 

Aloittelijan sieniopas aloittelijalle

Huhhei, vihdoin pääsin kirjoittelemaan blogiinkin jotain! Tää syksy on ollut yhtä myrskyä, kun on ollut sairastapauksia milloin missäkin muodossa. Itse, lapset, mies tai lastenhoitajat. Koko ajan elää suunnitelmat ja kaikkea joutuu siirtämään. Niinpä mun erittäin hieno sieniopas aloittelijalta aloittelijalle tulee vasta näin lokakuun puolella! Mut hei, suppis-aikaa on vielä vaikka kuinka ja kantarellejakin löytyy vielä hyvin, niin mikäs siinä! Tästä tulikin sit nälkävuoden mittainen ja nyt on nii hirvee draivi mennä metsään, ettei tosikaan!

Mähän siis hurahdin sienestämiseen tossa 1,5 kk sitten. Jep, siitä ei ole kuin 1,5kk. Keräsin ekan sienen sitten lapsuuden 20.8. ja siitä se sitten lähti. Nyt oon käyttänyt tunteja ja kymmeniä kilsoja kävelyä sienimetsällä ja nauttinut tästä uudesta harrastuksestani ihan täysillä! Moni teistä halusi lisää sienijuttuja IG ja moni harmitteli sitä, että olisi mielellään itsekin hurahtanut lajiin, mutta ei oikein tiennyt mistä aloittaa ja mitä sieniä voi kerätä ja missä ja miten! Niin hei, näin 1,5kk teitä edellä olevana, tässäpä mun ajatuksia!

Hetki juuri ennen hurahtamisen alkua. Metsä näytti suorastaan satumaiselta, joten päädyttiin hiippailemaan leikkipuistosta etsimään käpyjä ja löysimme uuden harrastuksen.

Ja lue silti, vaikka sienestäminen voisi tuntua ihan todella epätodennäköiseltä just sulle! Nimittäin, jos joku ois sanonu mulle vuosi sitten, että mä hurahdan tähän hommaan, niin mä oisin ollut erittäin epäilevä ja mieheni olisi varmaan kuollut nauruun. En todellakaan oo se ykköstyyppi metsäseikkailuihin, trust me on that! Jos tää voi käydä mulle, se voi käydä kelle tahansa 😀 Nimittäin tänä päivänä metsätön päivä aiheuttaa lähinnä hirveän kaipuun, mulla on joka lenkillä matkassa hanskat, puukko ja muovipussi taskussa (kuulostan joltain hyvin pelottavalta tyypiltä tällä varustautumisella :D) ja joka ikinen metsäseikkailun mahdollisuus on käytettävä!

Tää kantsii lukea, vaikka ei ees tykkää syödä sieniä. Kerääminen on best, se syöminen tulee toisena!

Mut ensin, miksi sienestämiseen kannattaa hurahtaa?

No, sienestäminen sopii varmaan tietyntyyppisille luonteille. Jos tykkäät etsimiskirjoista, palapeleistä tai jostain neulan ettimisestä heinäsuovasta ja sen tarjoamasta ilosta, kun sen löytää, niin tää on ihan just sulle! Mä saan ihan älyttömästi kiksejä siitä, kun löydän erikoisia sieniä tai lemppareitani ison määrän tai mitä ikinä. Sienestäminen on kuin aikuisiän ihanaa aarteenetsintää. Samoja sieniä saa kaupasta joo, mut tää on ihan eri juttu, kun voi itse kerätä. Ei pelkästään sen takia, että säästää pitkän pennin (koska tuntikorvaus on kyllä ihan surkea! :D) vaan koska sienestämisessä yhdistyy niin moni juttu!

Ensinnäkin, metsä tekee ihmiselle hyvää! Tuoksu, värit, metsän uskomaton kauneus ja rauha tekee henkisesti hyvää. Fyysisesti ajatellen en usko, että on parempaa paikkaa. Sormet ja kynnet mullassa pääsee just sinne, mitä on liian vähän tällä hetkellä elämässä muuten. Hyvien “pöpöjen” äärelle, vahvistamaan omaa hyvinvointia ja pienten lasten kanssa rakentamaan heille tietynlaista lähtökohtaa elämään. Mä en tiedä mitään rauhallisempaa kuin metsässä sienten perässä pyöriminen. Mulla on mielelle missio, jaloille ja käsille tekemistä ja silmille täysi tarjotin ihania näkyjä. Edelleen, lähes päivittäin metsässä viimeisen kuukauden ajan pyörineenä sanoisin, että tunnin aikana huokailen itsekseni ainakin 20 eri kauniille näylle. Jos jaksaisin, kantaisin kameraa mukanani aina, mutta noh, puhelin ajakoot asian.

Toiseksi, metsä muuttaa ihmistä. Nopeasti. Jos vielä elokuussa mä olin se tyyppi, joka yökkäs etanan nähdessään, nyt pitelen käsissäni ihan ilman mitään silmänräpäystä ties mitä hämähäkkejä, etanoita ja kastematoja. Oikeesti, tiputin ekan viikon aikana varmaan 20 tattia nähdessäni etanan tai koskiessani etanan liukkaaseen pintaan. Ja vinguin miestäni ottamaan etanan pois. Nyttemmin kiljahdan ilosta koppakuoriaista ja kastematoa ja katson äärimmäisellä ilolla kun lapseni ovat aivan into piukeena niistä otuksista. Mun pojat ei pelkää tai ällöty noista otuksista lainkaan! Sammakot ja kastemadot ja muut on aivan parasta mitä on! Pari viikkoa sitten esikoiseni itki karvaita kyyneliä, kun hän hukkasi kastemato-ystävänsä, eikä enää koskaan “tapaa häntä”. Kanniskeli eka (oon melko varma, että alunperinkin kuollutta) kastematoa tunnin pitkin metsää ja ihasteli sitä ja sitten se vahingossa hukkui. Saan ihan älyttömän paljon iloa siitä, kuinka luonteva paikka metsä on lapsilleni, koska se ei ole ollut mulle sitä vuosiin! Jos ennen kuulin rasahduksen metsässä, teki mieleni singahtaa toiseen suuntaan ajatellen, että on AIVAN VARMASTI KÄÄRME! Nyt saatan kyykkiä jonkun kuusen alla ihan into piukeena kaivamassa jostain kolosta suppiksia ja rasahduksen kuullessani oon vaan silleen “salee orava, ei mitään ihmeellistä, carry on”. Välillä huomaan, että meen ihan jonnekin muualle metsässä. En ees halua kuunnella musiikkia usein siellä ollessani, koska metsässä on niin paljon ihania ääniä, jotka rauhoittaa jotenkin ihan omalla tavallaan!

Ja nyt en ees halunnu lähteä mihinkään reissuun syksyllä, ettei mee hyvää siuenestysmahdollisuutta hukkaan ja odotan sadepäiviä, että saadaan hyvin sieniä! Aikamoisen erilainen suhtautuminen syksyyn! 😀

Kolmanneksi, suppilovahverot, kantarellit ja mustatorvisienet nyt vaan on ihan sairaan hyviä, ja niistä saa ihan älyttömän hyviä keittoja, mausteita, risottoja ja pastoja! Ja joku siinä on, että itse kerätyt ruoat on aina ainakin 1000% parempia kuin kaupan. Oikeesti.

Neljänneksi, metsä opettaa. Monellakin tavalla. Mä huomaan, että mun arvostus ja ilo luontoa kohtaan on muuttunut 1,5 kk aikana enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana, ihan sama kuinka monta ilmastoartikkelia olen lukenut. Se konkretia, minkä luonnossa saa, on ihan erilainen mielenmuutos kuin mikään uhkakuvien maalaaminen tulevaisuudesta. Kun joka kerta metsässä on niin hyvä olla, tajuaa sen merkityksen itselleen. On hankala myöntää sitä, mutta jollain tavalla olen itsekin ollut täysin vieraantunut luonnosta aiemmin ja lasteni kautta olen löytänyt ketunleipien ja jäkälien tutkimisen ilot ja sen, kuinka monipuolinen on metsä. Mun pienet lapsetkin tietää, että metsään ei jätetä mitään sinne kuulumatonta, eli eväsretkellä kaikki pakataan tarkkaan mukaan pois lähtiessä. Metsä antaa meille niin paljon (marjoja, sieniä, kivoja hetkiä), että meidän tehtävä on kohdella sitä hyvin! Ei tallota mitään turhanpäiten, ihmetellään ja nähdään ja haistetaan ja maistetaan ja kerätään sellaista, mitä saa kerätä (marjat, sienet jne.) mutta tehdään sekin fiksusti. Olin peräti 33-vuotias oppiessani, että sienistä pitää jättää ne mullassa olevat pohjat metsään. Vaikka ensin nappaisikin sen sienen kokonaan käsiin, niin se multaosa pitää jättää metsään. Metsä on niin monipuolinen ympäristö, että se toimii niin kuin me emme osaa edes ajatella. Ja ne meille aivan turhat osat onkin todella tärkeitä metsälle ja sen kasvustolle ja asukkaille.

Metsä opettaa myös ihan konkreettisesti. Mä oon nauttinut suunnattomasti siitä, että oon käynyt läpi erilaisia sienioppaita ja oppinut uusia lajikkeita. Tallensin puhelimen pikakuvakkeisiin LuontoPortti -sivuston Sienet-osan ja ollaan tutkittu sitä usein yhdessä miehen kanssa haluten oppia lisää. Koska ennen kuin tämä kaikki alkoi, en olisi edes tiennyt, miten erotta tatti muista. Olin aivan 0-tason aloittelija tässä hommassa.

Kerronpa muuten hauskan tarinan tähän väliin. Meidän pihan nurtsille alkoi kesällä ilmaantua kummallisia renkaita. Sellaisia ihan täydellisen pyöreitä ja niihin alko kasvaa sieniä. Manattiin ja kirottiin niitä ihan hirveesti ja mies käytti paljon aikaa niiden poistamiseksi yrittäen saada meidän nurtsin taas kuntoon. NOH! Heitettiin tossa 2kk aikana varmaan ämpäreittäin niitä sieniä veke tuolta takapihalta. Ja siis SYYSKUUSSA tajuttiin ku luettiin lisää, että se on perkele 3 tähden erinomainen ruokasieni, eli Nurminahikas. Voi nyt perkele. Ollaan heitetty kilotolkulla sieniä, joista tuli muuten sairaan hyvää pastaa, veke. Siellä ois ollu koko kesän meille erinomaista ruokaa omalla pihalla. Ai saakeli. Esikoinen repi onnen aivan maksimiin, kun niitä pääsi keräämään vielä tälleen muualle ku roskikseen. Arvatkaa paljon mua ärsytti ne pois heitetyt sienet? 😀

No anyway. Mä nautin hirveesti siitä, että oppii lisää. Ja sitä kautta tulee paljon tavoitteita tähän sienestämiseen.

Ja viidenneksi se yksinkertaisin. Sienestäminen on erinomaista liikuntaa ulkoilmassa!
(Mä en saa itseäni ulos välttämättä muuten vaan, jos on kaikkea muuta tekemistä, kuten siivoamista ja töitä jne. Mut kun on joku missio, projekti, niin oon heti menossa!)

Lasten kanssa vielä yksi asia on tärkeä kirjata tähän. On IHANAA, että lapset haluaa metsään eikä Hoploppiin tai jonneki kauppakeskukseen! Koska onhan tuollainen ympäristö, missä voi kirmata, kiivetä, oppia ja saada kaikki metsän terveydelliset hyödyt! “Äiti, tiedätkö mitä? Mä en ehkä tykkäis käydä metsässä niin paljon, jos siellä ei olis sieniä!” Niin muru, en minäkään. Oon ihan fiiliksissä, että tää on se juttu, mitä me tehdään koko perhe innoissamme! Kaikki yhdessä! Pienin juoksee oman korinsa kanssa ja huutaa “hieni hieni!” (saa poimia mitä haluaa ja kipataan hänen korinsa yleensä tyhjäksi ennen lähtöä :D) ja isompi rakastaa käydä metsässä milloin pyöräilemässä milloin ihan puhtaasti sienestämässä. Tää ei oo sellaista Hoplop-maista pakkopullaa meille vanhemmille tai edes sellaista leikkipuiston kaltaista vahtimista. Tää on 100% aktiivista osallistumista, jossa koko perhe haluaa olla mukana, eikä kukaan oikeen halua lähteä kotiin! Ja sen huomaa yhdessäolossa.  Ja vitsi miten hyvä mieli mulle ainaki tulee, ku 2-vuotiaani osoittaa jotain ja huutaa BÄÄBÄÄKÄÄPÄ ja edessään on ihan oikeasti lampaankääpä. Että niin. Vähän myös nauratti, kun jäkälää osoittaessaan ilmoitti “Kato äiti, lehtikaalia!” Juu, se 2-vuotiaamme. Oli tuolloin itse asiassa vielä 1-vuotias. Että on äiti vissiin lehtikaaliakin tehnyt 😀

Mutta niin, kuinka hurahtaa tähän sillai turvallisesti?

Yksi sääntö. Metsästä ei lähde mukaan mitään sientä, ellei TIEDÄ, mikä sieni on kyseessä. Tai no jos vaikka lähtiskin, niin ERITTÄIN tarkka tutkimus kotona. Mut mieluummin ei kerää mukaansa mitään epäselvää. On paljon TODELLA helppoja sieniä. Mä aloitin tateista ja sit alkoi tulla muita sieniä ja nyt on jo useita eri lajikkeita, joita keräilen, mutta edelleen hyvin vähäisesti, koska meen varman päälle ottaen koko ajan. Jos sienellä on joku vaarallinen tai semivaarallinen näköislajike, en luota itseeni ja skippaan. Toi LuontoPortti on ihan superhyvä sivu alkuun, koska listaa tosi hyvin noita näköislajeja jokaisen saman sienen alle, ja siitä on helppo todeta, mikä on helppo ja mikä ei. Toki tuo on rajallinen listaus ja sieltä puuttuu paljon, mutta on tosi selkeäohjeinen ja -kuvainen ja siellä on suurin osa tarpeellisesta.

Täydellisen erilaisia täydellisiä tatteja
Pikkuruisia voitatteja
Kukkuu

Tosiaan, mä aloitin oikeastaan sieltä, missä aita on matalin. Tatit. Tatit on ainoat sienet, joissa on pillit eikä esim. heltat. Ei voi mennä pieleen, kun tietää tämän. Tatteja on kymmenittäin erilaisia, mutta yksi yhdistävä tekijä niillä on. Yksikään niistä ei ole myrkyllinen tai vaarallinen. Punikkitatteja pitää paistella vähän pidempään, ettei tuu maha kipeeksi ja sappitattia on hyvä varoa lähinnä sen takia, että se maistuu pahalle ja jos sen sekoittaa muihin tatteihin, se pilaa koko ruoan maun. P.S. en oo törmänny vielä yhteenkään ja tää on helppo välttää, jos törmää tattiin, joka näyttää mahdollisesti sappitatille. Maistaa sitä tattia ihan raakana pikkuisen. Sappitatti kuulemma maistuu tosi karvaalle. Tatit on siitä helppoja, että niitä ei tarvii ryöpätä tai esivalmistella, vaan ne voi vaan suoraan paistaa ja sit on valmista. Tatit käy vähän kaikkeen, mut mun mielestä ne on parhaimmillaan tattisipseinä!Tatteja löytyy mun mielestä edelleen jonkun verran, mutta tosi vähän, eli kannattaa palata tähän asiaan ens vuonna. Oon löytänyt tatteja ihan kaikenlaisissa metsissä ja siis oikeasti, kannattaa katsoa polkujen varsilta. Siellä niitä on paljon! Tatti kannattaa leikata jo metsässä auki ja katsoa, ettei ole matojen valtaama. Moni käyttää tatin pillitkin ruoassa, mä oon ne poistanut yleensä jo metsässä ja en oo käyttänyt niitä ruoassa.

Siellä on joukossa rouskuja!!
Alhaalla paloiteltuja kangasrouskuja ja karvarouskuja

Tateista siirryin rouskuihin. Ensin vastaan tuli karvarouskuja, sittemmin oon kerännyt myös kangasrouskuja. Kun löydät kerran rouskuja, et voi erehtyä jatkossa siitä, mikä on rousku, kun se on jo käsiotteella tosi tietynlaisen tuntuinen. Sellainen no, rouskuva. Rouskuja on paljon erilaisia, toiset parempia kuin toiset ja jotkut sellaisia, mitä ei suositella syötäväksi. Mutta, kangasrousku ja karvarousku on superhelppoja erottaa muista sienistä ja niitä kasvaa PALJON, edelleen nytkin, eli chances are, jos lähdet huomenna mettään, löydät jompaakumpaa. Rouskuista tulee ihan sairaan hyvää sienisalaattia. Karva- ja kangasrouskut tulisi ryöpätä ennen syömistä. Ei, se ei oo mitään hankalaa. Laitat isoon kattilaan vettä ja keität sienet siinä n. 15 min ajan. Ja sit huuhtelet kunnolla. Done. Tätä ei tehdä koska ne on jotenki vaarallisia, vaan koska ne on karvaan makuisia ilman. Sit ku on ryöpätty, niin ne on ihan syömäkelpoisia. Mä palastelen yleensä ihan pieneks, lisään joukkoon suolaa, pippuria, sipulia ja omenaa pieneks silputtuna ja teen sienisalaatin (yhdistä kermaa, mascarponea ja tuorejuustoa ja ahhhh, ihan superhyvä tulee!!) Leivän päälle aivan täydellinen herkku! Rouskuja löytyy mun mielestä ihan kaikkialta, joten vinkkejä niiden löytämiseksi ei ole. Silmät auki vaan, niin aivan varppina löytyy. Oon jokaikisessä käymässäni metsässä niitä nähnyt.

Tällä hetkellä kerään tosi vähän rouskuja, koska ne on musta tylsiä! 😀 Siis kun niitä löytää niin helposti, niin siks oon keränny tosi vähän. Mut sienisalaatti on niin hyvää, että pitää kyllä vielä kerätä pakastimeen lisää!

Sit tuli suppilovahvero-hullaantuminen. Tai itse asiassa vahvero-hullaantuminen.

Suppilovahveron kulta-aika on NYT ja niitä on PALJON! Ja ne on mun mielestä makunsa puolesta the best sienet mitä on! Mut ne on hankalia löytää. Ei suinkaan niin hankalia kuin eräät mustatorvisienet, joita oon löytänyt tuntien yrityksistä huolimatta peräti 0 kappaletta. Mut palataan siihen kohta. Vahveroilla ei ole vaarallisia näköislajikkeita ja ne on todella helppo erottaa. Plus, niiden etsiminen ja löytäminen on erittäin palkitsevaa! Suppiksia on ruskea- ja harmaahattuisia, ja eri sävyisiä ja niiden jalat on keltaisia! Ne on ihan omanlaisensa näköisiä, joten erottaa kyllä varmasti. Ja sairaan hauskoja sieniä sen takia, että jos löydät yhden, löydät salee monta!

Mulla on sellainen hauska sääntö jakaa. “Kneel to the chanterelle!” Suppilovahverot on kantarellin sukua, koska kantarelli on toiselta nimeltään keltavahvero, eli ne on kaikki chanterelle-sukua. Siks toi hämmentävä sana tossa. Nimittäin, suppisten kanssa kannattaa vaihtaa katselinjaa. Kun näet yhdenkin (tai lupaavan suppispaikan), niin mene kyykkyyn ja tsekkaa tarkemmin ympäristösi. Rusehtavat hatut menee tosi hyvin piiloon maastoon, mutta keltaiset jalat erottuu paremmin. Yleensä jos näen yhden suppiksen, samalta kyykistymiseltä löytyy ainakin 20-100 suppista. Oikeesti. Ne on ihan sienien social butterflies, ne tykkää seurasta! Ja ne tykkää mennä vähän piiloon.

Kun mä aloitin, niin keräsin kaikki suppikset mitkä löysin. Hitto mikä pain in the ass ne oli putsata. Nyttemmin on vähän järjkeä tässä hommassa, ja kerään enää vaan ne isot mukaan ja jätän pienet kasvamaan. Koska suppis on aika iso itse asiassa, täysin kasvettuaan. Sellainen 10 cm korkea. Tosin yleensä siitä 10 cm on noin 70% jossain piilossa. Suppiksia on tollasia repaleisia ja pyöreitä, ja ne on tosi erinäköisiä, mutta uskokaa kun sanon, vaikea on erehtyä. Jalka on keltainen, jämäkän napsahtavan tuntuinen ja lakki selkeä suppilo. Jos et luota itseesi, käy ostamassa kaupasta paketti suppiksia ja opettele, miltä ne tuntuu ja näyttää.

Mistä siis löytää suppiksia? No, mua parempia neuvoja saanee mistä vaan, mutta nää on mun kokemuksia. Oon tässä vajaan kuukauden aikana kantanut kotiin varmaan sellainen 8kg suppiksia, että jotain tietotaitoa on kertynyt mukaan ehkä. Suppikset tykkää sammaleesta. Sinne on kiva piiloutua. Mulla on suppilovahverokoiraakin tehokkaampi apuväline löytää suppiksia. Minne esikoiseni laskee takalistonsa metsässä, voit olla varma, että sieltä löytyy suppiksia. Maaginen suorastaan, onnistuu aina istumaan suppisten päälle ja sit äiti löytää ympäriltä kolme litraa suppiksia. Oho. Mut koska teillä kaikilla ei ole yhtä Dantea, niin jaan mun vinkit muuten. Joskus on pärjättävä itsekin metsässä ilman Dantea. Mun pyhä kolminaisuus on paksu kostea sammalpeitto, mustikanvarpuja ja muurahaiskekoja! Jos tuut metsään, jossa on paljon sammalta ja näet muurahaiskekoja, niin silmät auki. Kaikissa mun lukemissa jutuissa lukee aina, että vahverot tykkää tuoreista kangasmetsistä, mut suppikset on siitä hauskoja (toisin ku noi helkkarin mustatorvikset), että ne tykkää kuusisa ja männyistä, ei nii väliks. Sienet kasvaa usein symbioosissa tiettyjen muiden kasvien kanssa, joten puut on hyviä maamerkkejä sieniä etsiessä. Sinänsä siis ei väliä mitä löytyy vierestä, suppis tykkää kaikenlaisesta. Se on enemmänkin se metsän yleinen fiilis.

Bongaa suppikset!

Sitä on vaikea selittää, mutta huomasin just tällä viikolla, että yks metsäretki tarvoin uudessa metsässä tunnin todella laihoin tuloksin, sit tulin yhteen osaan metsää ja olin silleen “nyt tuntuu oikeelle!” Paljon sammalta, paljon mustikkavarpuja ja paljon polkuja. Suppikset oikeasti kasvaa tosi usein polkujen vierellä, tai lähtee siitä polulta. En tiedä tarkkaa tiedettä, mutta löysin itseni yksi päivä pohtimasta asiaa siltä kantilta, että todennäköisesti ihmisillä on vaikutus asiaan. Ihmisten tarpoessa poluilla kannamme kengänpohjissamme ympäri metsän kertyneitä kaikkia minimaalisia osia metsää? Ehkä? Emmätiedä, mutta vaikka kuulostaa täysin tyhmältä, niin polkujen vieressä on yleensä eniten sieniä 😀 Mun logiikka olis mennä helvetin syvälle metsään eikä siihen, missä ihmisiä ravaa koko ajan, mut parhaat löydöt on aina olleet polkujen viereltä. Ja hei, jos joku sanoo, ettei pienen vauvan kaa voi sienestää, niin bullshit. Me käytiin viime viikolla yks päivä Aden kaa metsässä, ku herra nukahti lääkärireissun jälkee ja sain siirrettyä rattaisiin ja lähdin kävelylle. Kävely jäi lyhyeks, hyvä jos tuli ees 1km mittariin, nimittäin keräsin n. 100 neliön alueelta ämpärillisen suppiksia kertaakaan lähtemättä yli 5 metrin päähän rattaista, jotka oli isolla kävelypolulla. Että jos suppikset kelpaa, niin ei tarvii mennä rämpimään. Atm oon löytänyt suppiksia about jokaikisessä metsässä, joissa oon ollut, kunhan siellä on ollut sammalta ja mustikoita. Kukaan hullu ei kerro, missä on omat sieniapajat, mutta kokeilkaa. Löytyy varmasti. Ellei joku halua paljastaa mulle Pirkanmaan mustatorvisieni-mestoja, sit voin vaihtaa ne suppistietoihin 😀

Suppiksista tulee maailman parasta keittoa (jaan lähipäivinä mun ohjeen!) ja siis ne menee kaikessa pizzasta piirakkaanj ja pastaan. Superhyvä ruokasieni, joka toimii AINA. Ja superhelppo valmistaa. Ei tarvii tehdä muuta ku putsata ja sit pannulle voin kanssa. Mä tällä hetkellä pakastan ja kuivatan suppiksia. Isojen joukossa jonekin aina tulee vähän pieniäkin mukaan, niin pienet paistan (tai siis ilman voita pannulla annan suurimman osan nesteestä haihtua) ja laitan pakastimeen ja isot sit kuivatan. Joo, ostin kuivurin. Oon niiiiiin tässä hommassa syvässä päädyssä.

Suppiksia on nyt paljon. Niiden paras aika on nyt. Ne alkaa yleensä syyskuussa ja jatkuu joulukuuhun asti. Hankien altakin kuulemma löytyy. Mutta siis, nyt on hyvät 2kk etsiä suppiksia ja seota tähän samalla tavalla ku mä. Ja siis suppisten löytäminen on mun mielestä maailman palkitsevinta. Varsinkin nyt ku koivun tippuneita lehtiä on perkele ihan kaikkialla ja tää on ihan eri haastetaso ku vielä 3vk sitten. Mutta siis, parasta, kun on haastavaa! Huomaan, että tykkään suppiksista toki makunsakin puolesta eniten, mutta myös koska niiden löytäminen nyt vaan on kaikista kivointa, koska on hankalia. Polkujen lisäksi kannattaa tutkia sammaloituneet kannot, pienten kuusien alaoksien alta ja ehdottomasti kaikenlaisten kaatuneiden puiden vierestä ja alta. Ja niiden muurahaiskekojen lähietäisyydeltä. Tähän oli joku ihan vissi ja looginen selitys. Muurahaiset tykkää rakentaa sinne, missä on sieniä tms. Mut siis toimii. Lapsi hoilaa vieressä muura-muurahaista ja ite saa sangon täyteen, täydellinen meininki!

Suppisten näköislaji on muuten kosteikkovahvero, joka on siis hyvin samanlainen ku suppis, enkä oo ees vaivautunu perehtyy, että onko osa keräämiäni kenties kosteikkovahveroja, koska Suomen tiukoissa elintarvikesääntelyissäkin suppisten joukossa saa olla kaupassakin kosteikkovahveroja, eli mulle ne on yhtä ja samaa 😀

Kantarellit on siis suppisten sukua, ja toiselta nimeltään keltavahveroja. Mä en tiedä miks, mutta oon aina ollu sitä mieltä, että kantarellien löytäminen on hankalaa, ja siks en oo oikeestaan niitä ees ettinyt. Siks varamaan aina hirveet bileet, ku niitä löytyy. Esim. ku menee eväsretkelle ja vieressä on sellainen litran kantarelleja esiintymä. Sillon ku ei oo ees sienestämässä vaan muuten vaan mettässä ja silmiin osuu yks kantarelli. Kantarellit kuten suppiksetkin on a) erittäin helppoja erottaa ja b) pain in the ass löytää! 😀 Mun mielestä. Kantarelli on symbioosissa koivun kanssa (good luck bongata jotain keltaista kun on joka puolella keltaisia koivunlehtiä!), mutta pärjää hyvin myös kuusen ja männyn kanssa. Mä oon löytänyt kantarelleja pitkälti samoista mestoista kuin suppiksia, mutta kasvavat hyvin eri tavalla. Nää on vähän “maan alla” usein. Just polulla kun menee joku iso poikkioksa tai vastaava, niin sieltä saattaa kurkistaa. Ja ku kaivat vähän multaa siinä vierellä, niin kas, siellä on useampi. Siinä missä suppikset on ohuella jalalla ja korkeita, niin kantarellit on paksulla jalalla ja matalampia. Ja kanttikset tunnistaa kyllä muista keltaisista sienistä niiden rakenteesta! On sellainen tanakka! Ja niin kaunis! Kantarellien lisäksi kasvaa kalvasvahveroa, joka on kuin kalpea kantarelli, ja erittäin hyvä sieni sekin. Mutta sitten on olemassa valevahvero, joita itsekin taannoin kiikutin muutaman pienen kotiin. Isoissa ne erottaa kantarellista helposti, mutta pienissä voi tulla vastaan pieni hämmennys. Ne ei tosin ole myrkyllisiä, on vaan tylsänmakuisia kuulemma. Ne kyllä erottaa! Lakin reuna on jotenkin selkeämpi ja on selkeästi kalpeampia, ei kirkkaankeltaisia. Pestessä kantarelli pysyy kirkkaankeltaisena, valevahvero menee vähän punertavampaan suuntaan.

Oon nyt jotenki ihastunut kantarellien löytämiseen, koska se on näistä mulle selvästikin kaikista hankalinta. Aina sattumanvaraisesti löytyy ihan vahingossa, mutta on kyllä paikkauskollinen. Keräsin pari päivää sit samasta paikkaa ku kaksi viikkoa sitten. Iisiä. Jos vaan löytää jostain niitä paikkoja 😀 Allekirjoitan sen, että kantarelli tykkää korvaksi pakkautuneesta maasta ja valoisasta paikasta, joten etsi metsä, joka ei ole ihan täyteen ammuttu puita. Suurin osa mun kantarellilöytöjä on ollut smack in the middle polkuja, lapseni ovat astuneet vahingossa ties kuinka monen kanttiksen päälle tähän asti.

Lampaankääpä oli mun seuraava kokeiluni. Erittäin hyvin toimiva sieni ja maailman helpoin poimittava! Ainoa sieni, johon sen voi sekoittaa, on typäskääpä, joka ei oo vaarallinen, ei vaan oo hyvänmakuinen. Mut helppo välttää! Ensinnäkin, ovat eri värisiä ja toiseksi, jos et oo varma, naarmuta kääpää ja jos se alkaa muuttua keltaiseksi, on se lampaankääpä, jos punaiseksi, niin typäskääpä. Paistinpannulla lampaankääpä muuttuu ihan keltaiseksi, typäskääpä punaiseksi. Lampaankääpä on hauska kun se ei ole lakin alta poimuinen niin kuin heltat tai vaahtosienimainen niinkuin tatti. Se on sellainen hmm, piikikäs? Tai sellainen pörröisen näköinen. Hankala selittää, mutta kuvat on erittäin selkeitä. Aina kun oon löytänyt lampaankääpää, oon löytänyt sitä jonku 3-5 kiloa samasta paikasta. Palkitsevaa ja helkkarin helppo bongata, kun on iso ja valkoinen! Ja vaikka on kääpä, kasvaa maassa, ei puussa kii. Sammaleista oon tätäki aina löytänyt. Tää toimii monessa ja seuraavaks aion kokeilla lasagneen tätä, mutta siis esim. burgerissa pihvin korvikkeena erinomainen! Koko lakin voi paistaa sellaisenaan ja ei tarvii mitään keittämisiä tms. Putsaus ja pannulle! Vähän sellainen munakasmainen struktuuri tässä, ja koska en välitä munakkaasta, not my favourite tän assosiaation takia, mutta toimiva sieni siis kaikin puolin!

Ei ollu kuvaa orakkaasta näköjään, mutta tossa on paloiteltuna

Vaaleaorakas ja rusko-orakas. Vähän sama ku kosteikkovahvero ja suppilovahvero, eli poteito potaato. Ruskoa saa myydä vaaleaorakkaan joukossa, eli kohtelen näitä samana. Samantyyppinen ku lampaankääpä, mutta ihan eri makuinen ja erottaa mm. siitä, että noi lakin alla olevat osat on pidempiä! Sellainen roikkuva piikki suorastaan. Aivan superhyvänmakuinen sieni ja vähän sama ku vahveroissa ja lampaankääpissä, yleensä löytyy monta kerralla samasta paikasta. Mun kakkossuosikki vahveroiden jälkeen.

Piispanhiippa
Kantarellit, suppikset, pari tattia, orakkaita ja piispanhiippoja. Viime lauantain saalis parin tunnin metsäretkeltä!

Mun viimeisimpiä kokeiluja on ollut piispanhiippa (kunnolla ryöpättynä ei ole myrkyllinen, vaan kuten korvasieni, syötävä sieni!) ja mulla on vinopino sieniä, joita haluan löytää. Esim. mulla haperot on vasta listalla, joita haluan oppia. Lähtökohtaisesti haperot on kaikki “turvallisia” kuulemma, mutta sen verran oli erilaisia näköislajeja, etten ihan vielä ole itseeni luottanut noiden kanssa. Isohapero kyllä kiinnostaa, koska on niin kehuttu 3 tähden sieni, että kiinnostaa kokeilla!

Musta on hauskaa bongailla kaikkia kivoja sieniä, oita en ees kerää mukaan. Esim. tää tosi erikoinen hyytelösieni!

Sit toisaalta oon myös pelkuri. Esim. Koivunkantosieni kiinnostaa ja oon melko varma, että oon löytänyt niitä paljonkin, mutta koska sillä on tappavan myrkyllinen näköislajike, niin oon suosiolla jättänyt metsään. Jos joskus pääsen metsään jonku kanssa, joka tietää ja tuntee nää kunnolla, niin voin lähteä kokeilemaan.

Mun suosikkeja on:

Suppilovahverot ja kantarellit. Hauska ettiä ja superhyvän makuisia. Easy. Mä lähen aina “suppiksiin”, kaikki muu on bonusta.

Nurminahikas. Äärimmäinen kiukutus, että heitettiin niiiiiin paljon hukkaan, koska on by far ehkä parhaan makuinen vahveroiden jälkeen. Että ihan omalla pihalla olis tarjolla ollu koko kesän, mutta ehei. No, kuulemma on paikkauskollinen, eli eiköhän oo ens vuonnaki tarjolla. Todnäk siis nurtsi näyttää vähän hönölle ens kesänäkin, mutta wuhuuuu, sienipastaa oman pihan sienistä! 😀

Vaaleaorakas. Maku on vaan jotenki tosi hyvä mun mielestä!

Mun tavoitelistalla seuraavina on:

Voi v&%€n mustatorvisieni sanon vaan. Oon ettinyt ja ettinyt ja ettinyt. Kaikkien mahdollisten neuvojen ja vinkkien kanssa. Ei vaan löydy. Prkl. On niiiiiin hyvänmakuinen (ravintoloissa ainakin), että tää pakkomielle tulee kulkemaan mukana vielä hetken. Metsästys jatkukoot. Onneksi kasvaa kuulemma marraskuulle asti ajoittain, mutta yleensä kylläkin lakaa nyt olla viime hetket käsillä siihen.

Nuijakuukunen. No ihan koska sen nimi on Nuijakuukunen ja se on 3 tähden sieni. Ja näyttää muumilta.

Isohapero, viinihapero, palterohapero… Kaikki vähän samantyyppisiä ja kiinnostaa. Ehkä mun hapero höpertyminen vois alkaa näistä 😀

Sikurirousku, kultarousku ja männynleppärousku. Kaikki kolmen tähden rouskuja, joten kiinnostaa tutustua.

Kurttusieni. Tuskinpa tulee vastaan, mutta mistäpä sitä tietää. Harvinaisen kummallisen näköinen ja kuulemma maailman parhaan makuinen pastassa. Eli otetaan seuraavan 10 vuoden projektiksi, että ehkä joskus löytyy 😀

Siinäpä siis mun tällainen hyvin alkeellinen kokoelma mun sienifiiliksiä. Ootteko te hurahtaneet sienestämiseen? Kysykää tai kertokaa, kaikki sienijutut kiinnostaa!

Instagramissani on myös kasa videoita, missä on lisää matskua! 🙂

 

Vuoden paras viikonloppu (ja muita elämyksellisiä kesäideoita)

Kaupallinen yhteistyö: Elämyslahjat

Vitsi miten mieletön viikonloppu meillä oli Helsingissä tuossa taannoin! Oli asiaa Helsinkiin muutenkin ja tuli vihdoin käytettyä Elämyslahjoilta saamani yllätyselämys! Elämyslähettiläänä olen päässyt kokemaan aika ihania juttuja tässä viime kuukausien aikana, mutta kyllä tämä edellinen vei kruunun, eikä pelkästään Elämyslahjojen osalta, vaa yleisestikin. Siis ihan ehdottomasti yksi tämän vuoden ihanimpia muistoja jäi tästä päivästämme. 

Mun yllätyselämys Elämyslahjoilta sisälsi hurjistelua mulle ja miehelleni ja aamu alkoikin Aurinkolahden rannalta, jossa me saatiin käyttöömme kahdeksi tunniksi vesijetti ja saatiin painella sillä kaksi tuntia oman mielemme mukaan, kartassa reitti keskustaan merkittynä. Täydellinen kuuma kesäaamu ja aivan mieletön ajopeli alla me siis lähdettiin liikkelle satama-alueelta, vesijetteiltiin Suomenlinnan edustalle asti ja takaisin päin lähdimme pyörähtämään vielä hurjistelemassa ja pomppimassa tuolla. Mä rakastan vesijetteilyä ja tunnen olevani niiiiin elossa aina vesijetin selässä! Vesi on mulle rakas elementti, uskallan mennä lujaa, koska en pelkää kaatumista veteen ja nautin siitä tuoksusta, äänestä, tunteesta! Vuoroteltiin kuskeja ja ihan yhtä ihanaa oli roikkua kiinni miehessäni kuin painaa kaasua hänen halatessa mua tiukasti vyötäröltä! Aivan älytön kokemus kaikin puolin! Me ollaan vedetty vesijetti-safaria Fijillä mieheni ja joskus vuosia sitten Merin kanssa, ja ne on olleet älyttömän ihania kokemuksia, mutta tässä oli lisänä tietty nostalgisuus, nimittäin tutuissa ympyröissä, Suomen mielettömän kauniissa maisemissa pyöriminen oli jotenkin asteen verran kauniimpi kokemus vielä! 

Ja hei, mä oon tottunut sellaisiin turistipaikkojen vesiskoottereihin, mihin tätä ei voinut edes verrata. En tiedä vesijeteistä mitään, mutta sanoisin tän olevan jotain luksusauto-luokkaa niissä 😀 Bluetoothilla musiikki pauhaamaan kaiutimista, laite totteli kuin unelma ja kyyti oli niin pehmeää, että ei ollut mikään paikka jumissa ton jälkeen. Kun rokki soi kaiutimista ja kaasua painoi niin lujaa kuin lähti hyppien puhtaan Suomen vesistöjen pienessä aallokossa, niin tunsi oikeesti elävänsä täydellistä onnea! En pysty sanoin kuvailemaan kaikkia niitä tunteita, jotka tuossa tuli käytyä läpi, oli vaan niin hyvä olla. Tajuntaan ei mahtunut mitkään murheet tai arkiset ajatukset, vaan kaksi tuntia nautimme vaan tuosta kaikesta. Vesi näytti suorastaan sametilta kun ajelimme avoimemmalle alueelle ja mentiin hissukseen, eli n. 50 km/h vauhtia. 

Mies hyppäsi tämän jälkeen vielä flyboardin selkään ja kävi sillä kikkailemassa hetken. 

Kaikki oli muuten järjestetty superhyvin, perehdytys erittäin miellyttävää ja asiantuntevaa ja koko homma toimi erinomaisesti! 

Me tosiaan päädyttiin tähän niin, että sain Elämyslahjoilta yllätyselämyksen, ja tää onkin sellainen uudehko juttu Elämyslahjoilla, josta halusin kertoa teille vielä tarkemmin. Eli tosiaan, jos haluat yllättää esimerkiksi itsesi, niin tää on mahtava! Nimittäin et itsekään tiedä, mitä saat! Vaihtoehtoja on mm. nautiskelijalle, kulinaristille, kokeilunhaluiselle ja seikkailunhaluiselle ja lahjakortin ostamalla maksat tietyn summan ja saat yllätyselämyksen sillä. Myös jos valinnanvaikeus iskee lahjaa pohtiessa, tällä voi ulkoistaa pohdinnan Elämyslahjoille. Toki Elämyslahjoille saa myös avoimia lahjakortteja

Mä en olis välttämättä edes tajunnut miettiä tällaista vaihtoehtoa meille, joten tää tuli ihan täydellisenä mullekin! 

Elämyslahjoilla on hurja valikoima kaikkia ihania puuhia ja nyt kun kesälomat on monilla alkanut, keräsin tähän näitä mua kutkuttavimpia elämyksiä. 

Tämä meidän paketti löytyy täältä, mutta siihen on vaihtoehtoina myös pidempiä aikoja! Esim. 8h löytyy myös, ja sillä aikaahan käy näppärästi vaikka jossain saarella lounaalla ja vaikka missä! Lisäksi löytyy hurjasti muita vesielämyksiä, kuten esimekiksi flyboard, wakeboard ja jetboard. Oon jo mielessäni menossa Paraisille kokeilemaan jetboardia!

Mun mies oli nyt kolmatta kertaa flyboardaamassa ja se on ihan hänen lempparein aktiviiteettinsa, ja odottaa jo seuraavaa kertaa (jonka varasikin jo :D). On kuulemma yllättävän helppoa kun hiffaa miten kroppa toimii tuossa ja sit pääsee revittelemään. Näiden lisäksi veteen löytyy aktiviteetteja vaikka kuinka paljon kesäksi, SUP-lautailusta, jahtia, purjehdusta, kalaretkeä ja vaikka mitä. Mä haluaisin ehdottomasti tänä kesänä purjehtimaan ja suppailemaan Helsingin edustalla, joten ne on ainakin mun kesän listalla. Osa vesiaktiviteeteista sopii koko perheelle, osa vain aikuisille, mutta Elämyslahjoilla on koottuna paljon koko perheen aktiviteetteja eri osa-alueilta omalle sivulleen, eli siihen kannattaa tutustua, jos on lapsiperheellä kesälomaideat vielä auki! Meillä oli yksi lahjakortti, jonka oon saanut synttärilahjaksi, ja ostin just meille perheaktiviteetiksi Kirkkonummelle Kotieläinpihan perhepaketin! Luulen, että meidän eläinfanit on onnesta soikeena tuolla! (Lapsetkin, mun lisäksi siis, jos joku muistaa sen pesukarhu-kohtaamisen viime vuodelta :D) 

Vesipetoilun lisäksi mun sydän sykkii kaikelle vähän jännittävälle ja yleensä aina haaveilen noiden lentoelämysten parissa. Nyt on yksi niistä lähempänä kuin koskaan, nimittäin juuri ostin itselleni lahjakortin varjoliitämiseen Tampereella, ja en malta odottaa!! Veikkaan, että taas on käsillä yksi vuoden ikimuistettavimpia hetkiä! Laskuvarjolla oon jo hypännyt, samaten benjihypyn, ja itse asiassa toi mun hyppäämä Suomen korkein benjihyppy löytyy Elämyslahjojen valikoimasta myös! Kuumailmapallolla lentäminen on ollut kanssa yksi sellainen asia, josta haaveilin vuosia ja pääsin toteuttamaan tämän jo viitisen vuotta sitten Suomessa ja sittemmin myös Kappadokyassa. Ehdottomasti suosittelen sitä kaikille, se on rauhallista, eikä pelota, ja se on kuin purjehtisi taivaalla veden sijaan! Esimerkiksi häälahjaksi isommalta porukalta toi on mun mielestä ihan mieletön lahjaidea! 

“Tuolla näkyy Viikkari!!!”
Aivan älyttömän hieno laite, aivan eri sarjaa kuin nuo turistijetit, mitä oon kokeillu reissussa 😀

Nyt kesäaikaan toi Luontoelämykset-kategoria tarjoaa tosi paljon ideoita! Miltä kuulostaisi alpakkapatikka Yyterissä? Tai kanoottiretki keskiyön auringon alla? Tai heppamainen puuhapäivä? Köysirataseikkailu koko perheelle (myös perheen pienemmille)?

Monet näistä elämyksistä on mun mielestä yllättävän edullisia ja Elämyslahjojen kautta tulee löytäneeksi aina ihan supermielenkiintoisia aktiviteetteja, joita mä en ois osannu ees ajatella! Ja sit aina ku pyörin tuolla sivulla, niin haavelista sen kuin kasvaa! Onneksi sitä pääsee aina myös lyhentämään, ja oonkin viime vuosina vastannu lahjatoiveisiin sanalla “Elämyslahjojen lahjakortti”. Sillonki ku multa kyseli siskoni läheiset häälahjaideaa. 100% rehellisesti koen, että yhteinen aika ja elämys on jotain, mitä ei rahalla saa. Sitä nimittäin ei tule varattua välttämättä ikinä ilman sitä ensimmäistä kipinää, lahjakorttia kädessä kertomassa, että NYT! En mä esim. välttämättä olis ensimmäisenä varannut aamupäivää kaksin meille miehen kanssa, vaan valinnut jotain perheaikaa, ja tää oli enemmän kuin paikallaan tähän väliin. Tuon kahden tunnin aikana ehdimme rakastua toisiimme taas lisää, kun pääsi tuntemaan itsensä nuoreksi ja huolettomaksi, eikä vain vanhemmiksi ja arjen sankareiksi. Koko päivä tämän jälkeen oli ihan mielettömän ihana, kun sen pääsi aloittamaan näin epätavallisissa merkeissä.

Toki NYT on vähän joustava aikakäsite, sillä Elämyslahjojen lahjakortti on voimassa 3 vuotta ja sen voi aina tarvittaessa vaihtaa toiseen samanarvoiseen elämykseen. Avoin lahjakortti on myös aina hyvä vaihtoehto, yhdistelemällä pari pienempää voi saada aika mukavan yhteissumman ja jonkun arvokkaammankin elämyksen. Mun mielestä ei ole parempaa lahjaa valmistujalle, hääparille tai synttärisankarille, mutta myös ihan itselle tuolta kannattaa ajoittain hankkia joku ikimuistoinen elämys! Ja jos ei osaa päättää mikä, tai haluaa vähän pois mukavuusalueeltaan, niin ottaa yllätyselämyksen! (Senkin voi tarvittaessa vaihtaa, jos on jokin jo koettu juttu tai joku, mitä ei pysty tekemään millään.)

Mitä te tekisitte, jos saisitte valita mitä vaan? Ja mitä luulette, kuinka paljon tää nykyisin-pelkuri on hajalla tuolla varjoliitimessä? Siellä on himmailevampikin mahdollisuus, mutta mä haluan sen hurjan ja temppuilevan, missä luvataan G-voimia koettavan. Oon varmaan aivan helisemässä kun tuntuu, että vatsanpohjasta otti tänä vuonna lasten laitteissa Särkänniemessä 😀 Sieltä saa kuulemma mukaan GoPro-nauhoituksen, ja voisin sitten teidän huviksi julkaista siitä jotain 😀

Mutta summa summarum. Tutustukaa hei Elämyslahjojen koko perheen elämyksiin ja kesäisiin luontoelämyksiin, ja jos rakastatte vettä ja vauhtia, niin viekää läheisenne tuonne vesijetti-seikkailulle tänä kesänä! Oli kyseessä sitten vanhempi, sisarus, ystävä tai puoliso, ette tule katumaan! Mun IG on videoita tästä meidän reissustamme ja samalla aika hauska arvonta, jos haluatte hurjistelemaan mun kanssa! 😉

Kylmä laite – kuumia tunteita

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Kotikylmiö Oy / Festivo 

Pari vuotta sitten kesä alkoi keittiöremontin suunnittelulla ja silloin tuli mietittyä paljon erilaisia vaihtoehtoja kotiin. Ensimmäinen iso tosi arvokas remontti mun elämässäni ja erityisesti kodinkoneet tuntui alkuun tosi vierailta. Mieheni oli vakuuttunut yhdestä asiasta, eli siitä, että meille tulee Festivo, maksoi mitä maksoi, ja niinpä olin erittäin onnekas, kun pääsin tekemään Festivon kanssa yhteistyötä. Mä oon nyt kaks vuotta ollut erittäin tyytyväinen Festivon omistaja ja käyttäjä ja tätä ilosanomaa oonkin usein nostanut Instagramissani. Nyt kesän alussa haluan jakaa hieman ajatuksiani tästä uudelleen, nimittäin tiedän monien teistä rakentavan tai suunnittelevan remontteja ja mielestäni vaikka Festivo palvelee joka euron edestä ympäri vuoden, näin kesällä se on ihan parhaimmillaan.

Ei nimittäin tarvinnut viime kesänä kertaakaan miettiä minne laitan 5-kiloisen laatikon mansikoita tai siskoni tuomat kymmenen litraa herneitä, eikä todellakaan tarvinnut miettiä, miten saisi salaatit pysymään nuupahtamatta myös torilta kotiin saavuttua. Ja voihan Festivo, todellinen arvosi näkyi ehkä viimeistään meidän talven pitkällä reissulla. Kuinka monta kertaa viskasin hotellin jääkaappiin pastalautasen sellaisenaan ja tajusin muutaman tunnin päästä, että kuiva korppu koko ruoka. Ja kuinka monta kertaa piti miettiä, ettei laitakaan niitä kurkkuja ja paprikoita sinne jääkaapin perälle. Olen niin pirun tottunut meidän ihanaan kylmiöön, ei jääkaappiin, vaan tosiaan kylmiöön, että olen jo unohtanut mitä elämä oli ennen. 

Tajusin tän myös ehkä erityisen selkeästi kun yksi päivä juttelin kaverin kanssa puhelimessa tämän sulattaessa pakastintaan. Eipä ole sitäkään tullut kertaakaan tehtyä, nimittäin pakastin pysyy kylmän, mutta ilman pisaraakaan kertyvää jäätä missään. 

Mulla ei ole Festivosta kuin ylisanoja. Tiedän sen aina kuulotavan kornilta ja falskilta kaupallisten yhteistöiden puolella, mutta minua tiiviisti Instassa seuraavat tietävät, että rakkaussuhteeni kylmiöömme on peruuttamaton. Olen vannonut, että jos joskus tästä tulisi muutto, niin Festivo lähtisi mukaan tai uuteen tulisi Festivo, oli keittiö mikä tahansa. Olen hullun tyytyväinen koko keittiöremonttiimme, mutta kyllä sen yksi jalokivi on tämä ihana kylmiömme. 

Meillä on Festivon “vanha” malli, sillä mallisto uudistui tässä taannoin ja nykyisin se on hieman erinäköinen. Tuo massiivinen jenkkijääkaappi-tyyli, joka on niiiiiiiin mun silmääni on yhä säilynyt, mutta nuo erilliset laatikot löytyvät nyt yhtenäisten ovien takaa tuomassa vähän minimalistisempaa vaikutelmaa ja monikäyttöisyyttä. Kodistamme olevat kuvat ovat siis vanhasta mallista ja nämä showroom-kuvat olen käynyt nappaamassa Festivon showroomilla. 

En halua toistaa itseäni, joten kannattaa lukea, miksi Festivo on paras täältä ja täältä. Lyhyesti: kyseessä on kuluttajakoteihin ammattitasoinen kylmiö, joka on ainoa suomalainen kylmälaite kuluttajille, ja jonka kotimaisuusaste on älyttömän korkea. Lisäksi kyseessä on laite, jonka teknologia on suunniteltu niin, että se pitää kylmän kosteana ja tasakylmänä, jolloin voidaan vähentää hävikkiä ja muotoilu takaa sen, että kylmiöön näkee hyvin, eikä mikään jää jäätymään takaseinään kiinni pois silmistä. EIKUN HETKINEN, TÄSSÄ EI OLE SITÄ KYLMÄÄ TAKASEINÄÄ! Jep. No anyway, käykää tutustumassa noihin postauksiin parin vuoden takaa, ja mä jatkan tässä siitä, mikä on käytössä osoittautunut niin mielettömäksi. 

Tässä on tosiaan neljä osastoa eri lämpötiloja, eli hedelmille ja vihanneksille oma hieman lämpimämpi lokero, zero-boksi lihoille ja kaloille, pakastin ja kylmiö. Se on ollut superkiva käytössä, mutta sen osasin ennustaakin. Myös tila on jotain, mistä en voisi olla onnellisempi. Tuossa kun jääkaappi oli tyhjä ja palattiin reissusta maaliskuussa, tilasin kotiinkuljetuksen lähes 400 eurolla karanteenia silmällä pitäen ja anoppini kävi purkamassa tavarat valmiiks. Hän laittoi epävarmatkin asiat jääkaappiin (nekin siis, joista ei ollut varma, säilyvätkö kuivakaapissa) ja kun tulin kotiin, hetken jouduin raapimaan päätäni siitä, että tuliko kaikki ostokset perille. Kun ei se näyttänyt täydelle?! Ei se näytäkään. Ikinä. Okei, isojen juhlien aikaan näytti hetkellisesti, kun pidettiin nimijuhlat ennen korona-aikaa ja tuolla oli pari kakkua ja kasakaupalla ruokaa. Ja silloinkaan ei jouduttu käyttämään terassia.

Meillä on tuo 120-kokoinen kylmiö-pakastin ja tässä tulee hyviä uutisia kaikille tätä pohtiville! Uudistettu Festivo on moduulipohjainen, eli jokainen rakentaa oman mielensä mukainen! Ulospäin se näyttää yhtä siistiltä kuin aina, eli sokkelin saa yhtenäisenä jne. mutta saatte itse päättää haluatteko esim. peräti kaksi pakastinta, viinikaapin väliin tai sivulle, tai haluatteko kapeamman vai leveämmän kylmiön. Säätömahdollisuutta tuli lisää, ja samalla ulkonäön saa just sellaiseksi kuin itse haluaa, jos haluaa palastella isomman kokonaisuuden. Täältä pääsette tsekkaamaan tuotevalitsimen, ja millaisia vaihtoehtoja on.

Boksit eivät ole muuten menneet minnekään, ne löytyy vaan kaapin sisältä! Mä tykkään meidän laatikoista tosi paljon, koska ei tarvii avata isoja ovia laisinkaan, kun näitä käyttää, ja esim. muksut pääsee hakemaan itsekin helposti hedelmiä. Jotkut boksit on siis handsfree, ku aukee jalallakin 😀 Mutta, toisaalta onhan tämä uusi jotenkin eleettömämpi, kun laatikoita ei näy. En tiedä, tykkään molemmista! Uusi Festivo tarjoaa sikäli “enemmän”, että kun tuo lämpökomponentti on kaapin sisällä (tuollainen ohut), niin esim. näitä zero-bokseja voi ottaa pari tai sitten hedelmäbokseja. Mä ihastuin tähän uuteen kapeaan ulos vedettävään laatikkoon, jonne menis tölkit, pillimehut ja isot pullot täydellisesti! Olin heti ehdottamassa Festivolle, että tekisivät vanhoihin lisäosa-mahdollisuudeksi ton, sillä mä ainakin ostaisin heti! Kaappien sisäosat on hippusen erikokoiset uudessa ja vanhassa, eli ihan sellaisenaan tuo ei mene vanhoihin Festivoihin, mutta ehkäpä siihen keksitään joku ratkaisu! 

Mun on vaikea keskittyä tähän järjestelmällisesti kertomaan koko rakkauteni tähän kylmiöön, joten nämä eivät ole välttämättä oikeassa järjestyksessä. Mutta kuitenkin, nämä asiat minua tässä erityisen paljon ilahduttaa: 

Hävikki. Lähes olematon, ellet itse tyri jotain. Ensinnäkin, leveässä kylmiössämme kaikki on aina näkyvissä ja mikään ei unohdu minnekään. Kuten sanoin ylempänä, tässä ei ole kylmiä seiniä, vaan kylmyys toteutuu tuolla ylhäältä näkyvällä pömpelillä kosteutta hyödyntäen, joten ei väliä mihin mitäkin sijoittaa, ei ole koskaan liian kylmä tai liian lämmin. Olen ennen Festivoa ihan muutaman vihanneksen heittänyt roskiin kun on jäätynyt. Meillä on aina ovessa ja alhaalla maitotuotteet ja kylmiä ovat. Aina. Kuitenkaan ylähyllyn tuotteet eivät ole sen kylmempiä. Tän jopa testasin sokkotestinä miehelle 😀 Sama kylmä on kauttaaltaan. Näkyvyys ja tasakylmyys varmistaa sen, että hävikki on vähäisempää. On myös sanottava, että juuri tuo kosteuden kautta jakautuva kylmä on avainasemassa siihen, miksi hävikkiä ei tule lähes lainkaan. Salaatti on napakkaa oikeesti kahdenkin viikon päästä. Meillä syödään aina Rustiinnan salaattia tai Romaine-salaattia, ja voin luvata, että ei ole koskaan velttoa viikonkaan päästä ostamisesta! Lehtikaalisipsi-hullu on erittäin tarkka siitä, että vihreä pysyy rapeana eikä sellaisena nuhjasena.

Tila. Ei tarvii koskaan tetristellä. Ensinnäkin hyllypaikat on tosi tehokkaasti muokattavissa (harvoissa on, koska yleensä esim. Zero-boksi on kiinteästi tietyssä kohtaa kaappia tms.) ja tätä voi pelaa niin paljon ku haluaa. Me ollana löydetty aika alusta asti meille tosi toimiva ratkaisu ja vitsi, tää on vaan niin kätevä, kun näkee aina kaiken. Ei tarvii tuskailla minne laittaa mitäkin, jos jääkaappiin tarttis saada pari isoa kakkua tai mansikkalaatikko tai mitä tahansa! Erittäin erittäin kätevä. Korkea blenderikin menee mukavasti alahyllylle, jos on tehnyt vaikka smoothien illalla puolivalmiiksi ja haluaa hurauttaa sen aamulla vaan nopeasti valmiiksi. Kylmiön oveen yhdelle hyllylle menee 7 litraa tavaraa. Se on paljon! Oikeasti! Varsinkin kun niitä hyllyjä voi halutessaan olla kaksi. Me juodaan laktoosittomia maitotuotteita kaikki, joten meidän ei oikeesti tarvii käydä kaupassa jatkuvasti sen takia, ettei mahdu maidot ja mehut oveen. Mahtuu, siihen mahtuu paljon ja loput mahtuu tonne alas.

Laktoosittomat tuotteet säilyy tosi pitkään, joten me voitas ostaa vaikka kahdeks viikoks maidot ilman ongelmia. Ainoa pikkumiinus (mikä koskee kyllä about kaikkia kaappeja) on se, ettei 1,5l tonkka mahdu oveen, mutta toisaalta sen juurikin pelastaa se, että se menee tohon alahyllylle iisisti. Meillä maidonkulutus on valtavaa. Lapset juo paljon maitoa, mä juon pari-kolme maitokahvia päivässä ja lisäks puuroihin menee maitoa joka päivä kahdesti. Eli eli. Ihan kiva, että tonne mahtuu maitojen lisäksi muutakin 😀 Btw, tajusin vasta tällä viimeisimmällä showroom-vierailullani, että nää ei tosiaan oo standardi-korkuisia, vaan korkeampia kuin suurin osa muista kylmälaitteista. Eli tilaa tosiaan on hyödynnetty. Vaikka leveydessä tämä ei vie enempää tilaa kuin perus jääkaappi ja pakastin.

Ajan- ja rahan säästö. Hävikin väheneminen ja tila vaikuttaa siihen, ettei kaupassa tarvii käydä kovin usein. Nyt kun lapset on käyny aika vähän kaupassa meidän kaa, niiden kaa iso kauppareissu on niin per&%ilyä, että ihan kiva, jos ei tarvii usein käydä. Kerralla ostaa jääkaapin “täyteen” (pah! :D) ja sitten voikin vaan aina nostaa tuolta alahyllyltä seuraavan mehun, kaakaon tai mehukeiton oveen käyttöön. Uskallan ostaa salaatit koko viikoksi ja tiedän, että jääkaappi ei ole koskaan ärsyttävän täysi, joten se ei rajoita kauppareissuja. 

Säilyvyys. Tätä jo ohimennen sivuutin noiden salaattien kohdalla, mutta yleisesti ottaen kun tuo tasakylmyys on niin järkyttävän tasainen, niin mikään ei ehdi näivettymään tai menemään huonoksi. Ja kuten sanoin alussa, Festivoon voi heittää lapsen puoliksisyömän ruoan lounaalla jääkaappiin ja palata siihen illallisella, jolloin se on pysynyt ilman kanttakin erittäin freesinä. Ei kuivu, ei tule kylmää pintaa, ei mitään muutosta. Mä oon niin tottunut tähän, että vasta ollessani muutaman viikon ilman, olin järkyttynyt. Kun ostan mansikoita kesällä 5kg, heitän koko laatikon tonne jääkaappiin. Kuorin jossain vaiheessa ne valmiiksi ja pesen ja laitan avonaisissa lautasissa kylmiöön. Sieltä voi hakea niitä pitkin päivää. Ja ne on AINA napakoita, ei vety, ei mitään. Hedelmien ja vihennasten lisäksi, pakko sanoa, että on nykyään hankala kommentoida esim. kakkujen kuorutteiden suoriutumista jossain toisessa jääkaapissa kun on tottunut, että omaan voi viskata kakun edellisenä iltana ja siinä on kukatkin ilman vesilähdettä seuraavanakin päivänä ihan järkyttävän hyvässä kunnossa. Kuvauksiin teen kukkaseppeleet edellisenä iltana ja ne on ku uudet, vaikka ovat ilman vettä. Kosteus kuulostaa siltä, että voisi kuvitella esim. keksipohjan tai murotaikinaisen piirakan vettyvän, mutta ei. EN tiedä mitä toi magia on, mutta siellä on kosteaa kuin täydellisessä viherkylmiössä, mutta keksit sun muut ei mene mössöksi. En tiedä mitä magiaa, mutta otan sen vastaan sitä ymmärtämättä erittäin onnellisena. Zero-boksissa kala ja liha pysyy tuoreena tosi paljon pidempään kuin perus-jääkaapissa ja esim. jauheliha ei vaihda väriä monenkaan päivän päästä harmaammaksi. Päiväys-merkinnät ei merkkaa enää juuri mitään meidän taloudessa, vaan niihin tulee ekstrapäiviä aina tehokkaasti.

Pakastimen helppokäyttöisyys ja vetoisuus. Muutama vanhemman Festivon omistaja on kommentoinut, että ainoa miinus on Festivon “äänekkyys”. Ymmärrän tavallaan, koska kerran illassa toi “pärähtää” hetkeksi tekemään jotain. Mulle selvisi vasta äskettäin, että se on automaattisulatus joka siellä pyörii ja se tekee sen kahdesti päivässä, en vaan oo koskaan aamupäivän hulinassa asiaan kiinnittänyt huomiota. En tosin tullut myöskään ajatelleeksi, että enpä oo joutunut kertaakaan tuota sulattamaan tai raapimaan sieltä jäämurskaa. Pakastin tosiaan automaattisesti “hoitaa itsensä” ja tämä aiheuttaa pari kertaa päivässä hetkeksi pientä “meteliä”. Ja siis, se napsahtaa päälle, sitten humisee, ja sitten lopettaa. Edes näin ääniherkkä ei oo kokenut ikinä häiritseväksi. Vähän ku tiskikoneen laittaisi päälle, alkuun sen ehkä kuulee ja huomaa, sit unohtaa. Ja tämä ei kestä kovin kauaa, en oo kyllä aikaa ottanut, mutta jotain minuutteja. Pakastimesta tulee eniten kysymyksiä. Noi ylösavattavat boksit on meillä ollu monta kertaa ottamassa osumaa, kun meinaa unohtua auki kun ovea laittaa kiinni. Mikään osa ei ole koskaan hajonnut. Pakastimeen mahtuu tosi paljon! En sano, että meidän kaltainen perhe pärjää vain tällä, koska meillä on arkkupakastin marjoille, sienille ja lihoille, mutta no, eipä ne mahtuisi tavalliseenkaan pakastimeen. En ole huomannut mitään eroa pakastimen koossa tavalliseen, vaikka tämä on toki inan kapeampi koska kylmiö on niin leveä tässä. Eli ei ole 60cm tämä, mutta kun kylmennystekniikka jne puuttuu sivuilta, niin ero standardiin on vallan pieni. Laatikot on myös syvyydessään melko pitkiä, eli nää on tosi vetoisia. Ja kun väleissä ei ole niitä ritilöitä keräämässä sitä jäämurskaa, niin tilaa on, erittäin paljon. En oo koskaan kaipaillut isompaa meille, mutta tosiaan, arkkupakastin meillä on, ja olis joka tapauksessa. Ainiin, se on pakko sanoa, että mun marjojen hurteiseksi pakastaminen ei onnistunut ikinä meidän vanhassa pakastimessa ja tässä onnistuu aina. Eli kun otan esim. karhunvadelman nyt pakastimesta, on se täydellisen ehkä ja huurtuu kauniisti koristeeksi kakun päälle Mene ja tiedä oliko taidoissa vika, mutta sen oon huomannut, että marjat pakastuu ehjäksi toisiinsa liimautumatta ja pysyvät niin pitkänkin ajan pakkasessa, koska tää ei vaihtele lämpöjä.

Siinä ehkä olennaisimmat mitä tulee mieleen. Mä oon edelleen sitä mieltä, että tää on vuoden 2019 paras hankinta ja niin on itse asiassa myös koko tän menneen kolmen vuoden paras hankinta. 

Materiaalista haluan kommentoida vielä sen verran, että jännitin tota “rosteria”. Tuohon mun taannoiseen IG liveen jätin tarkoituksella Festivon sellaiseksi kun se on meillä ollut “likaisimmillaan”, eli ei olla putsattu ovia tosi pitkään aikaan. Se kerää yllättävän vähän mitään sormenjälkiä, vaikka käyttäjänä on mm. kaksi pientä lasta. Oven ympäristön kun putsaa kerran viikkoon, niin hyvältä näyttää. Mulla ei oo asiantuntijuutta kommentoida erilaisia RST-pintoja, muta joku selkeä ero tässä on esim. meidän mikroon, jota saa putsata lähes päivittäin ja sama viinikaappi, johon jää joka sormenjälki. Myöskään sivusta katsomalla tää ei näytä kovinkaan lääpityltä, vaikka mistä suunnasta tulisi valo.

Meillä ei tässä parin vuoden kohdalla ole mitään käyttökokemuksia korjauksesta ja lisäosien tilaamisesta. Sen tiedän, että Festivon yksi hyvä puoli on sen kotimaisuus senkin kautta, että lisäosien tai varaosien saaminen on helppoa. Muutaman kommentin olen parin vuoden aikana saanut siitä, että esim. korjaaminen ei ole hirveän simppeliä, jos ei ole osaavaa korjaajaa lähellä. Oon muutaman tarinan siis lukenut, kun on jouduttu ottamaan korjaus johonkin laitteeseen, jolla on ikää 5v+. Tässä täytyy myös muistaa yksi olennainen asia. Suurin osa kylmäkaapeista ei ole korjauksen väärti enää parin vuoden kohdalla, vaan ne vaihdetaan sitten aika sutjakkaan uusiin. Festivoja on nytkin kodeissa yli kahden vuosikymmenen takaa, mikä kertoo laitteen laadusta aika paljon. Ja kun asiakaspalvelu ja valmistaja on Suomessa, niin vastuuasiat on kunnossa kuluttajan näkökulmasta ja varaosia saa helposti tarvittaessa.

I love this one! Jos meille tää ois tulossa nyt, niin mä ehdottomasti ottaisin moduulina tollaisen, missä on viinikaappi samassa. Sekään kun ei ole viinien jääkaappi, vaan optimoitu nimenomaan niin kuin ravintoloissakin vastaamaan viinikellarin olosuhteita. Ja on niin kaunis tossa keskellä!! Ja mä pidän edelleen sormiani ristissä, että Festivolla kehitetään toisenlainen mekanismi, jolla ton kapean boksin saisi vanhaankin mallin, se olisi ihan mielettömän ihana lisä tähän meillekin! Ei niin, että edes kaipaisin tähän mitään lisää, mutta ton kun näin, niin näin mielessäni foodpreppauksen ihan uudella tasolla 😀

Kiitos vielä kerran Festivolle, että olen ensinnäkin saanut oppia niin paljon, mutta myös siitä, että sain mahdollisuuden tehdä kanssanne yhteistyötä tämän tiimoilta! Paras hankinta ikinä, hands down. 

Tuleeko teille jotain kysymyksiä mieleen, mitä tässä piiiiiitkässä postauksessa ei vielä tullut käsiteltyä? 🙂  Ja kumpi miellyttää enemmän silmää, laatikollinen vai uudistettu versio? Mä tykkään omalla tavalla molemmista yhtä paljon 😀