20212022

Mietin joskus joulukuun alussa jo, mitä vuodesta 2021 jää päällimmäisenä käteen. Jostain syystä fiilis oli erittäin positiivinen, kaikesta huolimatta. Se ihmetytti itseänikin, sillä vuosi oli oikeasti, kaikessa rehellisyydessä, erittäin raskas. Vuosi alkoi terveyshuolilla ja päätyi koko perheen karanteeniin ja jotenkin se on erittäin kuvaava punainen lanka koko vuodelle.

2021 ensimmäiset kaksi kuukautta meni huolesta soikeana, ahdistuneena, sohvan nurkkaan usein jämähtäneenä ja itkien kaikkea mahdollista. Menettämisen pelkoa, ahdistusta ja turhautumista. Aina kun hetkeksi pääsi irti ajatuksista, jotain tapahtui, mikä muistutti kaiken sen taas. Ja kun huolenaiheen kohde oli jatkuvasti lähellä, ei sitä vaan pystynyt olemaan stressaamatta. Helmikuun loppu sisälsi sekä järkyttävän henkisen myllyn (mediassa asti riepoteltuna) että suuren helpotuksen. Viikkojen odottelun sijaan saatiin tietyt vastaukset heti ja päästiin palauttamaan arkea normaalimmaksi. Maalis-huhtikuu oli palautumisen ajanjakso. Sellainen vähän vauhko ja säikky, mutta jo vähän rentoutumaankin kykenevä. Koko kevät meni aivan uusiksi jo pelkästään siksi, että lapsi ei voinutkaan aloittaa päivähoitoa suunnitellusti, joten mun työsuunnitelmat heitti aikamoisen kuperkeikan, kun jäin vielä seitsemäksi lisäkuukaudeksi kotiäiteilemään.

Kesä oli hurjan onnellinen! Pieni ääni pääni sisällä aina välillä muistutti, että syksy ja talvi on tulossa, mutta tukahdutin sen. Olimme paljon perheenä ja nautimme Suomen kesästä enemmän kuin ikinä. En muista mitään yksittäisiä hetkiä kesältä, mutta muistan kokonaisuuden. Se oli onnellinen. Oma terveyteni reistaili syksyn ja kesän aikana jonkin verran, mutta se tuntuu jotenkin erittäin mitättömältä sen rinnalla, mitä alkuvuosi oli. Tukkaa lähti, stressiä en kestänyt lainkaan vaan väsähdin pienimmästäkin stressisytykkeestä ja yksi rento junamatka päättyi päivystykseen sykkeet tapissa. Kroppa kesti sen stressijakson, mutta puoli vuotta sen akuuteimman jakson jälkeen piti maksella velkoja. Kesällä se ei jotenkin edes tuntunut niin pahalta loppujen lopuksi.

Syksy toi mukanaan sienestyksen ja lukemattomia hyviä hetkiä metsässä. Ehkä aikaa meni tarpeeksi tai ehkä Suomen metsä teki tehtävänsä. En tiedä, mutta itse ajattelen, että luonto korjasi sen, mikä meni talvella rikki tai otti osumaa. Ja kun samalla päiviini ilmestyi aikaa sitä mukaa kun toinenkin lapsi aloitti päivähoidon, alkoi jotenkin taas tuntua normaalimmalta. Marras-joulukuu olikin jotenkin yllättäen normaliuteen paluuta. Pelkäsin ja jännitin talvea, mutta se alkoikin erittäin miellyttävällä positiivisella yllätyksellä, kun kaikki menikin paremmin kuin odotimme. Niinpä joulukuu oli yhtä ilon aihetta toisen perään. Koko tän myllerryksen keskellä en kuitenkaan oikeastaan ehtinyt jäämään pohtimaan sitä, mitä kaikkea tuohon vuoteen 2021 loppujen lopuksi edes mahtui, tai mitä odotan vuodelta 2022.

Nyt kun 2022 on jo täällä, niin en tiedä vieläkään mitä odottaa. Puhdas taulupohja. Antaa elämän maalata.

On mulla varmaan toiveita. Yksi niistä on selkein. Vaikka olen n. 97% rauhallisin mielin, niin pieni osa minusta vielä vähän jännittää. Selviydytäänkö talven yli täysin ilman sen kummempia ongelmia. Toivottavasti. En kuitenkaan ihan takki auki uskalla olla sen suhteen. Toivon kaikin puolin terveempää vuotta. Syyskuusta joulukuuhun ei tainnut mennä yhtäkään viikkoa, jona kaikki perheenjäsenet olisivat olleet 100% terveenä, joten 2022 saisi olla armollisempi sen suhteen. Toivon, että 2022 tuo mukanaan jatkuvuutta ja rutiineja, rauhaa ja sellaista normaalia arkea. Koko 2021 (ja 2020) oli yhtä muutosta ja alati jatkuvia suunnanmuutoksia, mahdottomuutta suunnitella ja pohtia kovin pitkälle eteenpäin. Nyt haluaisin voida taas luottaa siihen, että vuosi etenee jotakuinkin normaalisti.

Tammikuussa on meillä lomaa ja sitten paluu arkeen. On meidän viides hääpäivämme ja toivottavasti pääsemme jotenkin sitä viettämään. Mun tammikuun alun suuri suunitelma on siivota varastomme ja tehdä kotimme suursiivous loppuun. Uusi alku. Kaikkeen.

Helmikuussa suuntaamme toivottavasti reissuun. Ostimme jo lokakuussa reissun täysin peruutusoikeuksin ja nyt onkin hauska tilanne, että samana päivänä kanssamme samaan kohteeseen reissaa peräti kolme läheistä perhettä. Eivät ole läheisiä keskenään, osa eivät edes tunne keskenään, ja hauskasti kolme perhettä on tulossa samalla lennolla keskenään. Ja vielä muutaman päivän muiden perässä tulee neljäs läheinen perhekokonaisuus. Haaveilen jo siitä, kuinka kaikki jätämme lapset miesten vastuulle, ja suunnataan viettämään tyttöjen päivää keskenämme. Ai että! Maailma , elämä ja aika näyttää, pääseekö kukaan meistä reissuun, mutta kai sitä vähän uskaltaa haaveillakin?

Maaliskuusta iso osa menee toivottavasti reissussa ja paluun jälkeen onkin jo kevät! Lapsen syntymäpäivä, pääsiäiskausi, kodin laittaminen kesäkuntoon, ja tietenkin se ihana ajanjakso toukokuusta syyskuuhun, kun iso osa arjesta menee takapihalla. Ja jos olen ihan rehellinen, niin aika paljon odotan jo heinä-elokuuta ja sienestyskauden alkua! Can’t wait!

Koti tuntuu jotenkin aika “valmiilta”, jos vielä ton etupihan saisi tossa kevään aikana valmiiksi, se kun jäi kesken kesällä. Aika vähän on haaveita tulevalle vuodelle. Haluaisin vaan saada olla rauhassa. Tuntea, että ui pinnalla eikä koko ajan kaikessa pyri pinnalle jostain syvyyksistä. Työasiat jäi tosi pahasta taka-alalle 2021 alkuvuonna ja vielä olisi paljon sellaista, mihin pitäisi pysähtyä ja keskittyä itse saamaan asioita kuntoon. Ne asiat, jotka tällaiselle ADHD:lle on muutenkin aikeita, kävi aivan ylivoimaiseksi menneen vuoden keväällä ja aika paljon ovat vaatineet loppuvuodesta paneutumista. Mitä enemmän aikaa menee, sitä hankalammaksi käy niiden ottaminen työn alle. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Paljon kaikkea jäi vähän tauolle viime vuoden aikana. Omien haaveiden pohtiminen, omien tulevaisuuden suunnitelmien kartoittaminen. Jopa meidän ajatukset ja keskustelut perheemme lapsiluvusta, urahaaveista ja aivan kaikesta.

Kuvaavinta vuodesta 2021 oli epätietoisuuden ajatusmaailmassa päivä kerrallaan meneminen. Vaikka mä allekirjoitankin edelleen “Live for now, forget forever” -ajatuksen, niin olisihan se kiva, jos eteenpäin katsellessa olisi vähemmän sumuista. Sitä toivon tältä vuodelta!

En lupaa tälle vuodelle yhtään mitään. Kolme tavoitetta mä kuitenkin asetan.

1. Yritän ottaa enemmän yhteiskuvia perheestämme. Sellaisia, joissa olemme me kaikki neljä. Niitä on luvattoman vähän tältä vuodelta.

2. Yritän pukeutua edes kerran viikossa johonkin muuhun kuin “kotivaatteisiin” ja palauttelen asukuvat myös osaksi mun sisältöjä niin blogissa kuin Instagramissa.

3. Yritän ottaa aikaa minulle ja miehelleni pariskuntana, ei osana meidän perhettä. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleen aikamoinen myllerrys perheaikaa, ja välillä on unohtunut tämä meidän perheemme pohja, eli me kaksi.

Millainen 2021 teillä oli? Mitä te odotatte vuodelta 2022?

Kuvituksina 5 aivan random otosta menneeltä vuodelta. Kuvaavat sikäli, että kyllä2021 oli aika 100% perhe- ja lasten aikaa.

2 thoughts on “20212022

  1. 2021 oli muutoksen vuosi, 1.1 tein positiivisen raskaustestin ja siitä alkoi jännitys, saadaanko esikoiselle sisarus. Koko alkuvuosi meni jännittäessä, enkä heti uskonut tätä todeksi.
    Kesällä alkoi olla jo vaikea pysyä alle 2v.pojan perässä kasvavan masun kanssa. Mutta kesä oli aivan ihana ja lämmin. Elokuussa alkoi päiväkoti ja sairastelut joita meillä ei aiemmin ollut. Syyskuussa syntyi pikkuveli ja loppuvuosi on mennyt väsyneessä vauvakuplassa:).
    Ensi vuodelta toivon että jaksaisin panostaa omaan hyvinvointiin. Saisin konmaritettua koko huushollin (alkoi joulun jälkeen ahdistaa tää tavarapaljous)
    Ja haluaisn että joka kuun 15 päivä söisimme miehen kanssa vähän hienommin, joko kotona tai ulkona. (Meidän vuosipäivä 15.8, tästä lähti ajatus).

Leave a Reply