Mielipidemaanantai – Oman yrittäjyyteni hankaluudet

Oon tässä viikonlopun aikana miettinyt monenlaista yrittäjyyteen liittyvää ajatusta, ja näin maanantain kunniaksi ajattelin avata niitä pitkästä aikaa mielipidemaanantaihin! Sinänsä en halua, että teksti olisi pelkästään negatiivinen, sillä ajatukseni yrittäjyydestä ovat enemmän positiivisen puolella, muutenhan en varmasti enää olisikaan yrittäjä. Yrittäjyyden joustavuus, mahdollisuudet ja monet muut piirteet ovat erittäin ihania ja positiivisia, varsinkin perharjessa, mutta tämä ajatus tuleekin ihmiseltä, jolla on puolisona ja lasten vanhempana henkilö, joka on työntekijä-asemassa ja hyvin turvallisessa sellaisessa. Kahden yrittäjän taloudessa varmasti monet mun positiivisena pitämät asiat eivät ole niin yksioikoisia, sillä turvattomuus yrittäjyydessä on aina läsnä.

Nyt kun sairastuin loppuviikosta ja jouduin siirtämään kasan kuvauksia, niin hetken kyllä kieltämättä taas puhisin itsekseni epäkohtia. Nimittäin yrittäjän kaipaa tietynlaisia mahdollisuuksia, kuten sairaslomia ja selkeitä työaikoja, vaikka samalla se työajattomuus palvelee joissakin tilanteissa. Esimerkiksi nyt kun olen innostunut sienestämisestä ja päivät on tosi lyhyitä, niin on onni, että hyvän kelin aikana voi painella metsään ja sienestää tunnin-pari tai enemmänkin ja työhommat voi tehdä pimeämpänä vuorokaudenaikana. Ei ihan itsestäänselvää monellakaan työntekijällä, että keskellä päivän voisi pitää vapaata töistä. Vapaat työajat myös helpottaa lasten asioiden sumplimista. Välillä mietin, miten kaksi työntekijää pystyy hoitamaan lasten lääkärit ja neuvolat ja vasut ja muut, kun ne on aina työajalla!

Tässä kaikessa vapaudessa on omat miinuksensa.

Sairaslomat

Ai että mä kaipaisin mahdollisuutta todelliseen sairaslomaan! Mä oon ollut yrittäjä jo yli 10 vuotta, ja mä en oo tietääkseni kertaakaan ollut sairaslomalla yrittäjänä. Rehellisesti sanottuna se viidakko, jolla selvittää yrittäjän omavastuut sairaslomaan ja muuhun, ei oo tuntunut sen väärtiltä, että jaksaisin sitä selvittää, jotta olisin vaikka 3 päivää pois töistä niin, että saisin saikkukorvausta. Nimittäin saikku yrittäjällä perustuu YELiin, eikä ansiotuloihin ja YELissä on omat ongelmansa.

Sitä paitsi en sinänsä edes haaveile siitä, että saisin rahaa sairasvapailta, vaan ennemminkin tässä tarkoitan haasteellisuutta siinä, kun on kaksi pientä lasta, ja aina välillä on jäätävä kotiin sairaslomalle, jonkun meistä. Jos lapsi ei voi mennä päiväkotiin koska on sairas, niin työntekijänä voisin jäätä kotiin hoitamaan lapseni ja mulle maksettaisiin normaalisti ja sitten tekisin työni palattuani töihin. Case closed. Yrittäjänä tilanne on hyvin erilainen. Jos lapsi sattuu sairastumaan niin, että mulla on joku tosi tärkeä projekti, niin jos jään sairasvapaalle, se projekti jää tekemättä, eikä siitä tule silloin laskutusta. Siinä missä työntekijänä on helppo ajatella kalenteri sellaiseksi tasaiseksi palkaksi, yrittäjänä laskutusmäärät vaihtelevat tosi paljon.

Esimerkiksi, mun olis tosi paljon helpompi sairastua ihan milloin vain muuna viikonloppuna kuin menneenä viikonloppuna. Tulin nimittäin kipeeksi juuri kesken joulukuvausten, eli mun piti siirtää 18 joulukuvausta toisaalle! 18! Voitteko kuvitella mikä määrä adminia sekin on? Ja sitten kun miettii sen, että aivan sama onko kuumetta ja silmät ristissä, on infottava asiakkaille tilanne ja palattava mahdollisimman pian uusien päivämäärien kanssa.

Jos taas kyseessä olisi vaikkapa hääkuvaus, niin eihän kukaan voi kipeänä mennä kuvaamaan häitä, ja se tarkoittaisi sitten sitä, että se laskutus vaan katoaisi tuhkana tuuleen. Tässä joulukuva-tilanteessa kuvauksen tulo per tuntimäärä pienenee, koska sairastuin ja jouduin käyttämään admin-aikaa reippaasti enemmän kuin yleensä. Sairastaessani työni vaan siirtyvät eteenpäin, eli ne on tehtävä sitten joskus myöhemmin, mikä tarkoittaa 0-päiviä saikulla.

Oon tänä syksynä menettänyt mm. newborn-kuvauksen, koska perheessämme oli flunssaoiretta, ja koska en uskaltanut ottaa vastaan vauvakuvausta peläten, että veisin perheelle RS-viruksen, päätyi perhe toisaalle, että vauva todellisuudessa olisi “newborn”.

Ennen kaikkea olisi jotenkin ihana, jos voisi olla oikeasti 100% sairaslomalla. Nimim. katsoin eilen lastenleffan poikien kanssa ja pari jaksoa Squid Gamea ja pieni ääni päässäni sätti minua siitä, että olisi pitänyt tehdä edes muutama työjuttu, vaikka en todellakaan yhtään jaksanut. Siinä itsekin sairaana kuumeessa oleva lapsi sylissä olin kyllä päättäväisesti täysin sairaslomalla, mutta ei omaa mieltään voi vaientaa. Työt tulee mieleen myös sairaslomalla. Ja varmasti ne tulee myös työntekijälle, mutta menetykset tekemättömästä työstä on usein eri suhteessa.

Vapaa-aika ja työaika

Tähän samaan liittyen on oikeastaan vapaa-ajan ja työajan suhde. Harvoin teen viikkoa, jolloin teen 40h työviikkoa. En enää ole pitkään aikaan laskenut työtunteja. Välillä tulee 16-tuntisia päiviä ja välillä 2-tuntisia päiviä. Välillä teen työpäivän aikana työt, välillä istun aamun pikkutunneille. Välillä on hiljaisia kuukausia (heinäkuu) ja välillä on superkiireisiä kuukausia (syksy). Monet kuvaukset tai vaikuttajatyöt on tiettyyn aikaväliin sidottuja, eikä oikein voi todeta, että “sori, mulle ei nyt sovi tämä viikko, palataanko asiaan 3 viikon päästä?”, jotta pitäisi kiinni vaikka 40h työviikosta. Nimittäin silloin asiakas menee muualle.

Tässä lähtökohdassa on tosi hankalaa vetää rajaa työajan ja vapaa-ajan välille. Sekä hyvässä, että pahassa. Hiljaisempina aikoina, kun olen onnistunut pitämään lomaa, on ollut kyseessä valinta. Joko olen oikeasti lomalla, enkä edes avaa sähköpostia tai käytän hiljaisen ajan ja esim. mieheni loman siihen, että otan kiinni töitä, jotka ovat jääneet roikkumaan, kuten vaikka kirjanpidon.

Oon vasta viimeisen parin vuoden aikana oppinut paremmin jakamaan itseäni. Asiaa helpottaisi varmasti se, jos työni olisi jossain muualla kuin kotona ja voisin tehdä sitä vain tiettynä kellonaikana. On hurjan haastavaa mun yrittäjyydessä vetää raja työn ja vapaa-ajan välille. Onko IG-seuraajilleni vastaaminen työaikaa? Entä kuvausasiakkaalle? Entä leipominen yhteistyökuviin, jos sen tuotos tulee anyway syötyä itse? Mulla on aina mun puhelin, aina mun läppäri samassa tilassa, kotona. Työt on aina kotona.

Oon ratkaissut tän niin, että lähden välillä pois kotoa. Jos on stressaava tai kiireinen ajanjakso töiden kanssa, lähdetään koko perhe pois. Leikkipuistoon, metsään, jonnekin. En ota puhelinta mukaan. Tai jos otan, jätän kameran käyttöön ja sammutan mobiilidatan. Tai annan puhelimeni miehelleni. Jos olisimme vain kotona, niin mun mieli harhailisi jossain välissä takaisin töihin. Työtila tai kalenteriin lyödyt kellonajat ovat loppujen lopuksi vain teeskentelyä, sillä niiden ulkopuolella ja jälkeenkin, työt hiipivät mieleeni. Ajatusta vääristää ehkä osittain myös se, että yrittäjänä vain tietyt tunnit on selkeää laskutettavaa työtä. En mä lopeta asiakkaan kuvan käsittelyä kesken, jos oon käyttänyt siihen jo sille aallokoimani ajan. Ja toisaalta, paljon mun työstäni, kuten tämä postaus, on sisältöä, joka ei ole pakollista, josta en laskuta penniäkään mistään, mutta joka ihan yhtä lailla kuuluu mielestäni työhöni, sillä koen vaikuttajana tuottavani sekä kaupallista, että ei-kaupallista sisältöä. Yritäpä siinä laskea sitten työtunteja. 

Kun olen lasteni kanssa vaikka retkellä, en mieti töitä ja keskityn laatuaikaan perheeni kanssa. Kiireisinä ajanjaksoina se on kotona hankalaa. Mulla pitää olla jotain muuta tekemistä, muuten työt tulee mieleen. 

“Äiti tulee ihan just…” Kun kesken ulkoilun ajastustekniikka ei toimikaan, ja lapset joutuu odottamaan vartin. Onneks on isi viihdyttämässä.

Joustavuuden huonot puolet

Jos lapsella on neuvola, rokotus, vasu, lääkäri tai mikä tahansa juttu keskellä päivän, niin mitä veikkaatte, kumpi vanhemmista sen hoitaa? Joustavalla työajalla oleva yrittäjä, vai kauempana kotoa töissä oleva työntekijä, jolla on palaveria toisen perään koko päivän? Tai jos lapsi oksentaa kesken päivän päivähoidossa tai hänellä tulee kuume? On henkisesti tosi hankalaa ajatella asioita tasapuolisesti, kun tiedossa on, että toisella on mahdollisuus joustaa.

Mutta kun se joustaminenkin on vähän kuin kuminauha. Äärimmilleen pingotettuna se jossain vaiheessa napsahtaa kivuliaasti takaisin.

Hyvä esimerkki. Nyt kun lapset on molemmat päivähoidossa (kuopus osittain vielä), niin kalenterissa kuopuksen päikkypäivät on mun työpäiviä. Pari viikkoa sitten työpäiväni olivat ti-to. Jes, 8h työaikaa! Paitsi ettei ihan. Nimittäin lapsilla on 7h45 min päikkyaikaa, ja siitä kun ollaan päikyllä, niin menee vielä n. 10 min siihen, että oon työpöydän äärellä. Ja tuntia ennen hakua mun pää alkaa muistuttelemaan, että kohta pitää mennä. Sitten ei tuukaan aloitettua mitään isompaa projektia, kun tietää, että kohta se pitää anyway keskeyttää.

No, ei siinä. 7,5h työaikaa. About. Luksusta verrattuna siihen, mihin oon tottunut. Vannon, että oon välillä iskenyt pyllyni pesohvaan lapset päikkyyn vietyäni, ja ajatellut, että juon siinä kahvin ja teen töitä hetken ja sit siirryn työpöydälle. Ja kuorinut itseni siitä sohvalta joskus 14-15 aikaan tekemään lounasta. Ja huomannut kellon ekaa kertaa siinä kohtaa. Hups. Mut niin, se esimerkki. Olipa kerran viikko, kun piti olla kolme täyttä työpäivää. Ensimmäisenä niistä oli kuopuksen aika TAYSiin kello 12.00. TAYSin ajat vaan ilmestyy tietoihin, ja sit jos niitä yrittää vaihtaa niin ei-keskipäivän ajat menee jonneki kuukauden päähän. OK. Vienkö siis lapsen päikkyyn, mistä alle 3h päästä mun pitäisi hänet hakea niin, että hän on juuri nukahtanut ja on aivan persuksiin ammuttu karhu? Vai pidänkö vaan suoraan kotona, että päästään fiksusti ajoissa lääkäriin? Päätin pitää kotona aamupäivän. Lääkärisstä oltiin vapaana 13.15, lapsi nukahti autoon matkalla takaisin, joten mulla oli klo 13.45 kotipihassa nukkuva lapsi ja aivan turha häntä olisi ollut viedä enää päiväkotiin alle pariksi tunniksi. Koko päivä meni siinä suunnilleen sitten. Ja koska osa-aikaisen muksun päikkypäivät on suunniteltu kuukautta aiemmin, ja ennen TAYSin kutsua, niin ei, hänen päivää ei voida vaihtaa tiistaista perjantaiksi. Saman viikon toinenkin työpäivä jäi samanlaiseksi pikkulapsiarjen arvaamattomuuden takia. Tämänkin takia vaihdettiin nuoremman päikkyaika kokopäiväiseksi, kun varmaan 10% päikkypäivistä jäi käyttämättä jonkun yllättävän asian takia. Ei jatkossakaan varmasti ole ihan joka päivä päikyssä, mutta ei sitten ärsytä, jos jää pikkyviikko yksipäiväiseksi tän takia.

Tiedostan itsekin, että helpompi ja fiksumpi mun on nää hoitaa kuin työntekijä-mieheni, mutta kyllä ne ajan myötä kasaantuu pieneksi sellaiseksi kiukuksi ja katkeruudeksi. Jonka toinen puoli on se kiitollisuus, ettei tarvii hirveesti sumplia aikoja, kun voi mennä mihin aikaan vaan lapsen kanssa vaikkapa neuvolaan.

“Kun sähän oot muutenkin kotona”

Jos teille tulisi joku vaikka huoltomies käymään, tai jotain muuta kesken päivän, niin olisitteko työtilallanne kodin ulkopuolella ihan vaan ollaksenne poissa? Ette tietenkään. Kukapa omaa elämäänsä haluaa hankaloittaa? Mutta kun tämä kätevä “aina paikalla” on kyllä yks ärsytys välillä. Vähän aikaa sitten mainitsin, että mieheni on lasten kanssa saikkupäivää kotona. Eräs tuttu ihmetteli, miksi, kun mähän oon muutenkin kotona?

Aaa, joo, aivan! Mä unohdin tän mahdollisuuden täysin! Sen, että mä kuvaan 2,5h newborn-kuvauksia ja sit yhden 1-vuotiaan ja sit tuun tekee vähän admin-hommia kotiin kahden alle 5-vuotiaan kanssa! Aivan iisisti! Tai vaikka kyseinen päivä oliskin tarkoitus viettää kokonaan yöpöydän äärellä kuvia käsitelle, kampanjasuunnittelua tehden ja adminia tehden. Koska kotona töiden tekeminen on sama kuin se, että on kotona, niin kyllähän siinä ehtii hoitaa kodin ja pari kipeää lasta samalla. Eipä muuten ehdi! Tai ehkä jotkut ehtii, mutta sen ei pitäisi mennä niin! Itsellä tuo tarkoittaa käytännösä sitä, että mies lähtee työpäiväksi pois heidän muonitsemisen, ulkoilun ja kaiken sekoilun vahtimisen. Ja kun mies tulee kotiin, niin aloitan työpäiväni. 

Onneksi mieheni suhtautuu asiaan järjellä ja niin, että jaamme nämä lasten sairastelujen aiheuttamat poissaolopäivät. 

YEL

Ainiin se YEL. Katsokaas kun. Tää on itsessään ihan omanlaisensa vitsi. Tästä on muutkin vaikuttajat puhuneet viime aikoina jonkun verran, mutta annan konkreettisen esimerkin. Jos maksaa YELiä 40 000 vuosiansion mukaan, YEL-maksuja tulee vuodessa maksettavaksi n. 10 000 € edestä. Sen voi maksaa OY:n tuloista, eli ne eivät tule siis henkilökohtaisesti maksettavaksi palkasta, mutta toisaalta tarkoittaa, että laskutettavaa on oltava +10 000 € palkan päälle. Leikitään, että yrityksellä ei ole muita kuluja kuten kaiken maailman kirjanpitoja ja tilakuluja ja muita. Yrittäjän pitäisi siis maksaa n. 800 € YEL-maksua joka kk. 

Jos yrittäjä sairastuisi, saisi hän tämän 40 000 €:n YELin mukaan sairaslomarahaa. Verojen jälkeen siitä jäisi per saikkupäivä n. 58 € ja kuukaudelta 1460 €. Eli huom, maksaisit joka kk 800€, jotta saisit ehkä sairaslomakuukaudeltasi 1400 €. Joojoo, toki YEL kerryttää eläkettä, mutta ehkä tämä avaa hieman ymmärrystä sille, miksi harva yrittäjä maksaa YELiä lähellekään oikeaa palkkaansa. 

Koska, ja tää on asia mitä moni ei ajattele. Yrittäjänä päivät on harvalla yrittäjällä tasaisia. Että joka päivä on vaikka 100€ tienestit. Kun ne voi mennä niin, että yks päivä on 2000€ laskutus, sit ei oo 8 päivään mitään, sit on 250€, sit on 100€, sit ei 6 päivää mitään jnejne. Tyhjät päivät on sitä työtä, mitä tekee niiden laskutusten eteen, mutta ne laskutukset yleensä liittyy yhteen tiettyyn päivään tai tapahtumaan. Esimerkiksi vaikka hääkuvaajalla tai juhlasuunnittelijalla tietyt häät. Sitten jos sairastut häiden aikaan, niin se voi olla -2000€ takkiin siltä viikonlopulta, ja siinä naurattaa muuten erittäin vähän se, että vaikka viideltä päivältä flunssassa saisi sitten sen 250 €. 

Mä tiedän tapauksen, jossa yrittäjä menetti useamman tuhatta euroa sen takia, että oli altistuminen koronan takia. Kun tästä kerroin esimerkin, niin vastauksena tuli, että no, pitäisi maksaa YELiä. Mutta kun ei se YEL huomioi laisinkaan sitä, jos ne tulot jakautuu tosi epätasaisesti päivien varalle. Se vaikka 5000 € laskutukseen johtava asia voi olla vain tietyn viikon aikana ja se kasvattaa sen vuoden kokonaistulon vaikkapa sinne 40 000 euroon, jonka mukaan vakuutuksen ottaa. 

Se on sit vähän niinku voi-voi, jos on kipeä, eikä pysty hoitamaan jotain, ja menettää koko laskutuksen siinä sitten. Puhumattakaan siitä, vaikka olisi jo tehnyt työtä homman eteen. 

Jollei yrittäjänä jakaudu tulot tosi tasaisesti joka päivälle, niin äkilliset sairastumiset on sellaisia, että niissä ei paljoa YEL lämmitä.

Vaikuttajana suurennuslasin alla

Mut tää on mun yrittäjyydessä myös yksi haaste siinä mielessä, että näin mä välillä mietin kun katson itseäni mun asiakkaiden silmin. Jos vaikka on kuvat editointipöydällä ja en oo tehnyt niitä vielä valmiiksi tai tiedän, että mulla on kassa yhteydenottoja odottamassa, enkä oo vastannut meileihin, niin en esim. kehtaa julkaista vaikka kuvaa metsälenkiltä tai jos oon lasten kanssa jossain. Tulee sellainen olo, että näyttää siltä kuin en tekisi töitä yhtään, vaan oon täällä vaan viettämässä kivaa päivää lapsen kanssa tai sienestämässä. Vaikka todellisuudessa mä en ole kellekään mitään selontekoa velkaa ajankäytöstäni. Jos vaikka tekisin 40h työviikkoa, niin se, mitä teen niiden 8h ulkopuolella, ei ole kenenkään asia. Ja jos mietin, että mulla on lapsi osittain kotihoidossa, niin mun työajanhan ei pitäisi olla sitä 40h viikossa. 

Ja sitten kun tekee näin julkista työtä, niin jos julkaisen jotain vapaa-ajan huvitteluja vaikka mun some-kanavissa, niin kuka tahansa voi kattoa niitä ja miettiä, että jaa, siellä vaan hupaillaan eikä mun meiliin vastata. 

Mulla on myös vähän tyhmä ajatusmaailma itelläni välillä. Usein mielessäni lasken työnteoksi työpöydän (ja ajoittain kameran edessä) vietetyt tunnit. Oon joskus tullut himaan 9h kuvaamasta ja ilmoittanut miehelle seuraavana aamuna, että “hitsi kun en ehtinyt eilen tekemään yhtään töitä”. Tai jos oon mennyt ottamaan kuvia johonkin kamppikseen ja ollut keskustassa kolme tuntia ja sit miettinyt, että koko työpäivä meni ihan ohi, kun olin tuolla. Usein tää johtuu ehkä siitä, että mulla on niin kiva työ, että vaan sen sellaisen työpöydän äärellä istumisen ja adminin lasken työajaksi. EI! Mut välillä se ei vaa mun omassa päässä mee yghtään järkevästi.

Ja siis tää on varmasti vaan mun omassa päässä, mutta onhan se varmasti asiakkaan silmiin kummallista, jos en vastaa vaikka viesteihin ja oonkin keskellä päivää vaikka leikkipuistossa. Tai jos päivittelen mun omalle some-tilille kesken sairasloman niitä sun näitä, ja sit en vastaa toisella tilillä viestiin. Mä en koskaan oleta, että esim. vakuutukseni yhteyshenkilö on tavoitettavissa 16.30 jälkeen, mutta sit kuitenkin oletan, että mun asiakkaat olettaa, että mä olen tavoitettavissa. Tätä ehkä ruokkii se, että saan aika usein yhteydenottoja mihin tahansa aikaan myös 18-22 välillä. Sit jos mä en vastaa, ja päivittelen jotain liibalaabaa, niin tulee sellainen fiilis, että oonpa perseestä. 

Haluan esimiehen

Mulle usein sanotaan, että oonko harkinnut assaria? Mut mä oon tässä miettinyt, että itse asiassa assarin sijaan mä kaipaisin esimiestä 😀 Siis jotain muuta ihmistä tekemään mulle selväksi odotukset mun työaikoja, vapaita ja muita kohtaan. Muistan kun joskus ollessani nuorena kassatyöntekijä, sain aika pitkän sairasloman kun tippui jalkapöydälle jotain. Ilmoitin, että voin mä kyllä tulla kassalle töihin parin päivän päästä, että eihän tässä mitään. “Et saa tulla, oot sairaslomalla”. Ai saakeli. Voi kun joku sanoisi tän mulle nykypäivänäkin. Koska mä oon ihan paska esimies itselleni. Sellainen vaiheilija! “Nyt kyllä oot oikeesti saikulla, etkä ees koske koneeseen… mut tossa on se ja tää ja toi ja eiku nyt saikku, ei mut tossa olis vielä toi…”

Mä oon vaan niin huono kun oon “left at my own devices”, tietyllä tapaa. Tarviin raamit tekemiselleni ja oon yrittänyt runnoa niitä paikalleen omassa yrittäjyydessäni. Työaikojen noudattamista, työtilalle menoa jne. Mut sit aina päästään siihen samaan, eli siihen pieneen ääneen pääni sisällä, joka tietää, että ei muuten ole pakko. Siis sama kuin vaikka urheilussa. Jos mä lähden salille muuten vaan, niin todnäk menee ihan läpsyttelyks. “Jaksan jaksan, no enpä muuten jaksa, ihan sama, hyvin meni muutenkin!” Jos taas menisin PT:n (tai apua, mieheni) kanssa salille, niin se “jaksat, jaksat!” auttaisi ihan varmasti jaksamaan. Mulle sopii sellainen kiristävä ja pakottava PT-suhde 😀 Ja esimiehen (tai tiimin kanssa) työskennellessä on selkeät raamit sille, mitä multa odotetaan ja mihin aikaan mun oletetaan olevan tavoitettavissa ja silloin kun joku muu on vartijana, tulee vedettyä täysiä kun pitää ja levättyä täysiä, kun ei tarvitse. 

Otsikko johtuukin juuri tästä. Tämä ei välttämättä ole kovin universaali ongelma yrittäjillä, ehkä suurin osa ongelmista on omassa päässäni ja kyvyttömyydestä sitoutua työaikoihin ja omiin päätöksiini. Mutta sitä mulle tekee valinnan vapaus. Joka on myös yrittäjyyden kaikista parhain yksittäinen puoli! 

Tunnistaako muut yrittäjät tästä itsensä? 

One thought on “Mielipidemaanantai – Oman yrittäjyyteni hankaluudet

  1. Lasten terveyteen liittyvät käynnit on kyllä aikataulullisesti ihan painajaisia kenelle vaan. Vastaanottoaikoihin ei koskaan voi luottaa, mutta esim. omaan työyksikköön on todellakin ilmoitettava tasan tarkkaan, monelta poistut ja palaat. Jokainen minuutti, joka esim. jossain poliklinikalla venyy toiminnallisista syistä, nostaa hikeä pintaan (ja joka minuutin korvaat työnantajalle). On myös ollut tilanteita, että on ollut pakko käydä sanomassa tiskille, että laittakaa meille uusi aika kotiin, nyt oon jo niin paljon myöhässä omista töistäni.
    Meillä eniten kokemusta hoidoista ja tutkimuksista, joita ei ole edes mahdollista siirrellä julkiselta muualle (oikominen yksityispuolella maksaa törkeän paljon). En tajua, miten isot perheet selviää esim. kaikkien oikomishoidoista tai vastaavista rinnakkain.

    Olen kuullut myös tilanteista, joissa toisen vanhemman työnantaja puuttuu voimakkaasti tilanteeseen, kun lasta kuskaillaan fysio- ja toimintaterapioihin tms. Niihin on sitouduttava viikottain, jos niistä toivotaan hyötyä. Sama pätee myös esim. lasten ja nuorten neuropsyk- valmennuksiin. Perheiden sitoutuminen ennustaa kuntoutuksen edistymistä.

Leave a Reply