Varhaiskasvatuksen vaatevalinnoista ja vähän muustakin

Ei päikkyvaate.

En itse asiassa ajatellut, että mun eka postaus pitkän tauon jälkeen liittyisi varhaiskasvattajiin ja päiväkotiin, mutta nyt kun tää sivu on “valmis” ja mulla iski ajatuksia mieleen Instagramin äärellä, niin hyppäsin tänne. Tää on itse asiassa tahtotila muutenkin blogin suhteen nyt, madaltaa kynnystä postauksille. Eilen tuli täyteltä varhaiskasvatuksen kanssa käytävää keskustelua varten papereita ja sattupa posti tuomaan uudet vk-vaatteet, jotka tilasin reilu viikko sitten, joten päiväkotiajatukset on olleet tapetilla.

Meidän esikoinen on nyt ollut reilu 1,5 vuotta päiväkodissa ja tää on toinen päiväkoti. Olimme tyytyväisiä ensimmäiseenkin, mutta vielä enemmän tähän toiseen, jonne vaihtoa alunperin arvottiin tosi pitkään, koska sijainnin puolesta se oli meille parempi. Ensimmäinen päiväkotimme oli Norlandian Hilla, ja olen ikuisesti kiitollinen, miten hienosti siellä alkoi lapsemme polku päiväkotiarjessa ja voin suositella kyllä ehdottomasti kaikille omalla kokemuksellani. Mikään päiväkoti ei ole täydellinen, yksikään vaka-kasvattaja ei ole täydellinen. Merkittävimmät pienet miinukset, mitä päikkyarjessa on tullut mieleeni on olleet lähinnä resursseihin liittyviä, sillä yksityisissäkin päiväkodeissa ei resurssit vaan ole ihan mitkään älyttömät. Sen hieno puoli on toki siinä, että lapsemme voivat käydä päiväkodissa kansainvälisesti verrattuna tosi edullisesti.

Mutta niin. Eilen tosiaan täyteltiin tuossa meidän kesälomapapereita ja samalla vasu-papereita, ja heille, jotka tätä lukee, vaikka lapsia ei ole, tai lapset on ihan pieniä vielä, niin vasu = varhaiskasvatussuunnitelma. Mä en koskaan käytä sanaa tarha, koska kyseessä ei ole mikään eläintarha muksuille, vaan käytän sanaa päikky = päiväkoti. Sitä se tuntuu usein olevan päivän koti meidän lapselle sillä aikaa kun vanhemmat on töissä.

It takes a village to raise a child ja mulle päiväkoti on usein tää kyseinen kylä. Ja juuri sen takia on oikein, että tästä vaka/vasu-terminologiasta pidetään kiinni. Mä oon ite oppinut paljon viime vuosina ja oon pahoillani, jos oon joskus loukannut joidenkin ammattitaitoa käyttämällä vääriä termejä. Päikyssä nimittäin työskentelee eri koulutustaustalla olevia aikuisia, joilla on omia erityisosaamisaloja. Jos olen joskus lätkinyt ihmisiä samaan kategoriaan, se ei ole koskaan johtunut vähättelevästä asenteesta heitä kohtaan, vaan päinvastoin. Mulle kaikki päikyn väki on yhtä tärkeetä. Opettajat, hoitajat ja keittiön Etunimi, joka tekee parempaa ruokaa ku äiti kuulemma. Eikä äiti osaa tehdä samanlaista makaronilaatikkoa.

Ei päikkyasu.

Mua aina harmittaa, miten jotenkin vähätellen puhutaan hoitajista millä tahansa alalla, koska tutkinto on lyhyempi tai mitä ikinä. Mä katoin vuosia mummini palvelutalossa elämistä ja Alzheimerista kärsinyt halvaantunut isoäitini ei todellakaan ollut helpoin asiakas. Parikymppiset mimmit nosteli häntä suvereenisti pyörätuoliin, haki hänen kukkapurkkiin jemmaamat lääkkeet ja sieti huonon päivän huudot ja sättimiset siitä, että lääkkeen ottaminen tarkistettiin. Kertaakaan en haaveillut heidän työstä, mutta kertaakaan en myöskään ajatellut asiaa negatiivisesti vähätellen ja alaspäin katsoen. Päinvastoin. Musta ei vaan olis siihen. Niinku musta ei olis päiväkotiinkaan. Meteliin, kehittyviin lasten persoonallisuuksiin, vieraiden lasten persusten pyyhkimiseen, jatkuvaan ruokamaanitteluun ja ties mihin kaikkeen. Mä nostan aivan helvetin korkeelle hattua päästä jokaiselle varhaiskasvattajalle, koska se ei ole helppoa. En tietenkään voi sanoa tietäväni millaista se on, sillä en ole sitä koskaan tehnyt työkseni, mutta olen kuunnellut vuosien kokemusten ajatuksia anopiltani ja seurannut päikyn toimintaa ja joka ikinen kerta oon erittäin otettu ja iloinen siitä, miten ihania ihmisiä varhaiskasvatukseen mahtuu. (Joojoo, mätämunia varmasti on, niitä on joka alalla, mutta en aio tässä nyt huomioida sitä vähemmistöä vaan sitä enemmistöä, joka ansaitsee enemmän. Niin taloudellisesti kuin ajatukissamme.)

Mulle lapset on kaikki kaikessa, joten oon ollu tosi hermona siitä, millaiseen hoitoon laitetaan esikoinen aikanaan. Mulle se taisi olla raskaampaa ja D menikin päikkyyn vasta 2,5-vuotiaana, koska en ollut aiemmin valmis päästämään kontrollia. Nyt voisin pitää häntä kotona jonkin verran enemmänkin, kun Adrian kuitenkin täällä on, mutta hän haluaa päiväkotiin ja minäkin haluan hänet sinne. Arkivapaapäivät on yleensä matoilua ja tylsistymistä, koska on tottunut päikyn arkeen ja tekemiseen ryhmässä ja porukassa, muiden lasten ja aikuisten kanssa.

Kun oltiin viisi viikkoa poissa, puhui hän päiväkodin aikuisista yhtä paljon kuin lapsista ja halusi viedä tuliaisia kaikille aikuisille. Mua aina lämmittää mieltä, kun päikyn aikuiset halaavat lasta lähtiessä, tai kun heillä on selkeesti omat jutut muksun kanssa, ja niitä kerrotaan tohkeissaan ja naureskellen. Meidän nirsopetteri syö nykyään tosi hyvin päiväkodissa ja paremmin kotonakin sen takia. Valikoimaan on tullut niin maitorahkaa kuin makaronilaatikkoa ihan viime aikoinakin, koska päikyssä oli hyvää. Ongelma on yleensä saada lapsi edes maistamaan mitään uutta.

Mä muistan pelänneeni jo raskaana, että lapselle pakotetaan jossain ruokaa ja hänelle jää siitä traumoja. Mulla on. Mulla on muistoja kun äiti haki päikystä ja itkin vessassa, koska vihasin (ja vihaan edelleen) kardemummaa, enkä halunnut syödä pullaa ja sitä pakotettiin mulle. 90-luvulla Kontulassa varhaiskasvatus oli varsin erilaista. Mä muistan enemmän kuin paljon huonoja muistoja päikyn ja koulun ruokatilanteista ja anoppi on kertonut omia kauhutarinoita, mitä töissä on nähnyt. Pelkäsin ihan hirveästi tätä asiaa. Ja nyt lähes joka päivä päikyltä kerrotaan, että lapsi on syönyt tosi hyvin ja välillä lapsi ilmoittaa kotona, että haluaisi samaa ruokaa kun oli päiväkodissa ja sitten mietitään, miten se tehdään oikein 😀

Ei-päikkyvaatteissakin lapset saa olla lapsia, pyöriä pellolla ja mudassakin.

Mulla ei oo siis mitään muuta kuin kunnioitusta varhaiskasvatusta kohtaan. Edellinen vasu-keskustelu on jäänyt vahvasti mieleen positiivisesti, sellaisena, että “hei, ne oikeesti tuntee mun lapsen just eikä melkein!” ja kaikki mahdolliset erityistilanteet on menneet superhyvin. Meidän 4-v. ei juurikaan uhmaa ja saadaan tosi paljon keskusteltua kaikkia tilanteita läpi, eikä yleensä ole syytä juuri hänen kanssaan vääntää. Rutiinien hajoaminen on hänelle vaikeaa ja esim. isin työmatkojen aikana on aina tietynlaista oireilua, kun testailee läheisiä selvästi sen puolesta, että lähteekö hekin. Nyt ymmärtää jo paremmin, mutta vuosi sitten tää oli aika selkeää usein. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että päikyssä oli joku tahtokiukku ollut, vaka-ope kertoi asiasta lämmöllä ja pehmeydellä ja kertoi, että sitten olikin halunnut syliin ja halimaan ja mä olin iloinen. Iloinen siitä kohtauksesta, koska uutta päikkyä oli taustalla kaksi viikkoa ja koko kohtaus kertoi mulle siitä, että hän oli kiintynyt siellä jo johonkin tarpeeksi, uskaltaakseen testata sitä ihmistä.

Mun mielestä vanhempana osa näistä kaiken maailman lippulappusista on välillä erikoisia. Nytkin neuvolan 4-16 -vuotiaille lapsille suunnattu lappu on vähän hassu, kun se on kovin suljettu vastauksiltaan ja jotkut väittämistä kuulostaa ihan erilaiselta 4-vuotiaalla ku 14-vuotiaalla. Mutta se, mistä ehdottomasti tykkään, on se, että tuntuu kun lasta tosiaan kasvatetaan yhdessä päiväkodin kanssa. Me täytetään lappuja, päikky täyttää lappuja, keskustellaan ne yhdessä ja sitten on vasta neuvolan aika seurata kehitystä ja osaamista, mitä 4-vuotiaalla on. Aikuisena on jotenkin tosi ihanaa, että oikeasti oppii lapsestaan myös niitä puolia, joita ei näe. Millainen hän on, kun me emme ole paikalla.

Ja tää kaikki tuli oikeastaan alkupuheeksi tähän siitä mieleen, millaisia vaatimuksia päiväkotiin esitetään. Viestinnän ja esimerkiksi vaatteiden suhteen. Mä kysyn yleensä samat kysymykset päikyn pihassa kun haen lapsen. “Millanen päivä oli?” (tarkoittaen hyvä/huono, ei litanjaa tekemisistä), “Onko syönyt miten?” (hyvin/huonosti) ja “Nukkuko päiväunet?”. En koskaan oleta, että päiväkodilla on aikaa kertoa mulle tämän tiiviimmin päivän tekemisistä vaikka alkuun olisikin ollut kiva tietää lähes kaikki lapsen tekemisestä. Joskus jään juttelemaan hoitajille ja kysyn vähän kavereista jne. mutta en oleta, että ehdittäisiin viestimään lasten kuulumisia pitkin päivää. Enkä todellakaan oleta, että päiväkodissa kukaan on sitä varten, että huolehtisi lasteni vaatteista. Itse asiassa en koskaan suhtaudu päiväkotiin ajatuksella “Kuinka te voisitte helpottaa meidän elämää?” vaan päinvastoin. Mitä me voidaan tehdä helpottaaksemme lapsen sopeutumista tai viihtymistä ja myös käytännön hoitoasioita? Sen pitäisi mun mielestä olla jokaisen vanhemman asenne päiväkotia kohtaan. He eivät ole meillä töissä, vaan he ovat tekemässä meidän työtä, riittämättömällä palkalla ja heillä on kokemus siitä, mikä helpottaa lapsen ja koko porukan arkea päiväkodissa.

Mulla on ollut tässä viimeisen vuoden aikana mielenkiintoisia keskusteluja niin vanhempien kuin varhaiskasvattajien kanssa IG:n puolella. Lasten merkkivaatteet on juttu nykypäivänä, tai siis sanotaanko niin, että lapsilla on paljon “kalliita” vaatteita nykypäivänä. Vanhemmat suhtautuu niihin eri tavalla. Toisille vaatteet on vaatteita ja saa mennä sotkuun, toisille tietyt vaatteet on “hienoja” vaatteita, joita ei todellakaan haluta sotkea mustikkakeittoon. Sitten kun toinen vanhempi laittaakin sen hienon Gugguun paidan päälle päikkyyn, onkin toinen vanhempi ihan ärtynyt kun “ei tajuttu vaihtaa” tms. Tän tyyppisiä keskusteluja näkee tosi paljon lastenvaate-ryhmissä ja mielipiteitä on laidasta laitaan. Toisaalta huomaan itsekin, että laitan lapselle välillä ihan lemppareimpia vaatteita päikkyyn, koska minne muuallekaan niitä laittaa näin pandemia-aikana? Toisaalta en kyllä ikinä oleta, että ne vaatteet tulee sieltä ehjänä ja naarmuttomana ja tahrattomana. Mä en itekään jaksa valvoa vaatteiden perään ikinä saati oleta, että päikyssä on aikuisilla siihen aikaa. Monille vaka-ammattilaisille tää oikeesti aiheuttaa stressiä, enkä oo ees tajunnut! Pelkää saavansa huudot/valitukset, jos merkkivaatteelle käy jotain ja stressaa asiaa. Koska kokemuksia tästä on tosi monilla. Toinen puoli on usein vaikeat/hankalat vaatteet lapsen ikään nähden.

Tää olikin se, mikä mulle tuli mieleen mun ig-julkaisuista mieleen eilen. Mä aina välillä “joudun” pukemaan kaksi lasta. Se on välillä ihan painajainen. 4-vuotias, joka osaa pukea, ei ykskaks osaakaan, kun laiskottaa tai sitten tulee minäitse ja pukee hankalinta sukkaa, mitä kaapista löytyy, vartin. Taapero sinkoilee ympäriinsä ja vetää vasemman kengän jalasta sillä aikaa ku puen oikeaa. Huoh! Mietin välillä, että 4-7 näitä ja olisin ihan finaalissa. Siksi mulla on eri vaatteet päikkyyn lapselle kuin perheen kanssa ulkoiluun. Jos mä laitan kotona jotain vähän siistimpää ulos päälle, voin tarkkailla ja komentaa lasta. Ei päiväkodin aikuisten tehtävänä ole tuo, niitä tehtäviä on enemmän kuin tarpeeksi. Sen aktiivisen hoidon lisäksi pitää siivota, suunnitella, tehdä kaiken maailman vasu-asioita ja ehkä välillä käydä vaikka vessassa itse. Lapsen vaatteet päikkyyn pitää olla sellaiset, että hänen on niissä helppo olla, ei ole kuuma eikä kylmä eikä märkä ja hänen ei tarvitse niitä varoa.

Söpöt vaatteet ei välttämättä ole epäkäytännöllisiä, lapset viihtyy näissä. Mutta tekniset ominaisuudet ja päiväkoti kulkee käsi kädessä. Farkkutakki ja päiväkoti ei.

Ikä on aika tärkeä asia. Meillä on esim. pooloja pari kappaletta. Ne ei ole päikkyvaatteita. Ei saa niitä ite pois. Pari tiukkaa huppariakin on. Jos vaatetta ei saa itse pois päältä tai päälle taistelutta, ei siinä ole asiaa päiväkotiin. Mun 4-vuotiaan on pystyttävä pukeutumaan itse, kunhan aikuinen nostaa hattuhyllyltä alas, jos jotain on siellä, minne ei yllä. Varmasti joutuu pari kertaa muistuttamaan, mutta kyllä tuo pukee jo itse. Kerrokset on jees, mutta siinä on lapselle paljon muistettavaa, ja esim. paita + housut voi repsottaa jostain. Päikyssä meillä on merinohaalari, kotona housut ja paita. Haalarikin on kuitenkin sellainen, että helppo riisua ja pukea, jos tarvii mennä vessaan. Ulkohaalarit on sellaisia, että vetskarit on isoja, ja saa haalarin itse päälle. Samaten kengät, jalkaan vedettävää mallia. Kaikki fiineily ja fantsuilu pois. Meillä on esim. ollut vuoden päikyssä kurahousut (henkselein) ja takki, joita en oo kai kertaakaan nähnyt lapsella päällä, koska hänellä on ollut myös vuorellinen sadehaalari siellä. Onko helpompaa pukea merinohaalari, takki ja housut vai yksi vaate, jonka saa yhdellä vetskarilla kiinni? Jep.

Vinkki: Helpot isot vetoketjut, mahdollisimman vähän kerroksia, jos mahdollista, vaatteita, jotka lapsi saa itse pois ja päälle, ja sellaista, mitä voi pestä huoleti tuhat kertaa.

Nyt on vieläpä sellaiset kelit, että ei tiedä mitä pukea. Aamulla on välillä tarvinnu toppahaalaria ja päivällä vois pärjätä jo lippiksellä. Meidän kuumakalle valittaa ennemmin kuumasta, mutta en ole vielä suostunut viemään lippistä päiväkotiin vaikka just eilen sitä mies pohdiskeli. Kaksi pipoa siellä on. Ohut ja paksu. Jos siellä olisi lippis, niin a) alkaisi vääntää siitä, saako sen laittaa vai ei tai b) laittaisi liian kylmällä päähänsä ja aikuiset olettaisi, että tämä on OK, jos sellainen on kerta tuotu. Toki varmasti siellä myös järkeä käytetään ja kielletään, mutta kaikkea ei voida huomata ja toisella voi lippiskeli olla +15 ja toisella +5. Ei sitä aikuiset välttämättä tiedä ja jos kaapissa on joku vaate tai asuste, oletus on, että sitä käytetään. Meidän 4v. on aika tunnollinen ja pukee, mitä käsketään yleensä, mutta en jätä päikkyyn yhtään ylimääräisiä vaihtoehtoja, vaan korkeintaan vain ne, joita saa pitää. Ohut kypäräpipo ei oo kovin nätti ja näyttävä, mutta esim. näillä keleillä palvelee erittäin hyvin, kun lapsi saa sen helposti päähänkin itse.

Vinkki: Päikkyreppuun laitan aina keväällä aurinkorasvan, aurinkolasit, ohuen kypäräpipon ja ohuen puuvillapipon. Lippiksen, kun ei ole enää alle +5 luvassa missään vaiheessa päivää.

Meillä on erikseen jotain päikkyvaatteita ei sen takia, että ne on “huonompia” vaan koska ne on helpompia. Hupparit vetoketjulla? Päikkyyn. Pään yli puettavista vain Mellit päikkyyn kiitos. Sukista ne, joiden pukemiseen ei mene varttia (Polarn o Pyretin pitkät jarrusukat on jostain syystä hankalat, kun ei rullaa niitä ensin, vaikka kuinka on opetettu :D) ja hanskoistakin sellaiset, jotka saa itse puettua. Ja mielellään koko asu sellainen, että pääsee tarvittaessa pihalta vessaan ilman apua missään kohti. Kaikki sisävaatteet on sellaisia, että niissä saa mennä vaikka nokeen leikkimään, enkä välittäisi.

Vinkki: Oon nimikoinut kaikki sellaiset vaatteet, jotka saa mennä päikkyyn. Muutama tällainen poikkeus, mitä meillä on (tunnearvoa siskon tekemillä vaatteilla, farkkutakki epäkäytännöllinen jne.) on nimikoimatta. Mieheni ei ole ajatuksenlukija, eikä voi pitää mielessä kymmeniä eri vaatekappaleita ja saako vai ei, joten nimitarra kertoo onko päikkyyn sopiva. Miehen lisäksi esim. mummuillekin hyvä väline viestimään “ei-tätä-ehkä-tramppaan-ja-hiekkalaatikolle”.

Tää ei oo pelkästään päikyn aikuisten kannalta helpompaa vaan opettaa lapselle myös itsenäisyyttä siihen pukeutumiseen. Meillä opetellaan nyt pupukorvia kengännauhoihin, missä menee joko äidin järki tai vuosikymmen, mutta pikkuhiljaa 😀

Ja siis, voi olla, ettei monilla lapsilla edes ole tällaisia vaatteita, joista tällaisia edes ajattelee. Monilla lapsilla on pelkästään käytännöllisiä vaatteita, eikä vanhemmat edes mieti tätä. Mä tykkään ilmaista itseäni vaatteilla ja annan sen oikeuden myös lapsilleni. Saavat usein itse valita asunsa ja tykkään itsekin pukea heitä minun silmääni miellyttävällä tavalla. Aina se ei ole käytännöllistä. Koskaan en tunge lapsiani epämukaviin vaatteisiin, vaan kaikki on sellaisia, joilla voivat leikkiä huoleti. Mutta onhan se nyt ihan eri asia meneekö lapsi talvella päikkyyn Makian villakangas-toppatakissa vai Reiman haalarissa tai pukeeko hänelle keväällä ulos Minikidin hupparirotsin vai Reiman softshell-takin. Erilaiset sääominaisuudet ovat mielestäni se “käytännöllinen” puoli vaatteissa, ja vaikka en pukisi lapselle farkkuja kosteaan hiekkalaatikkoon, on hänellä kuitenkin farkkuja. Kukaan ei kuolisi vaikkei olisi, mutta on, koska tykätään niistä. Onhan ne hei siniset.

Päikkyvaatteet aiheuttaa monille päänvaivaa ja huolta ennen päikyn aloittamista ja monet vinkit on paremmin tiettyyn ikään sopivia kuin kokonaisvaltaisesti.

Päikkyvaatteet. Merkkisuosikkini on Reima ja Polarn o Pyret.

Mun kultaiset kolme vinkkiä on kuitenkin

1. Ei koskaan mitään sellaista, jonka hukkuminen harmittaisi poikkeuksellisen paljon.

Päikystä katoaa välillä väärään hyllyyn tai reppuun ihan vilpittömästi tai sitten on paljon tarinoita suoranaisista varkauksistakin.

2. Nimikoi kaikki. Se helpottaa varhaiskasvattajia. Ja vanhempia.

Nimitarrat on maailman helpoin väline tähän. Mä oon jättänyt päikkyreppuun arkin tarroja, että jos huomaan päikyllä, että puuttuu tarra, niin laitan sitten aina siellä. Alkkareita myöten nimikoitu kaikki paitsi sukat, koska niihin en oo keksiny järkevää paikkaa 😀 Kasvattajat näkee helposti mikä on kenenkin, eikä toinen vanhemmistakaan tuo kotiin jotain outoa vaatetta (“luulin, että tää on joku meidän uus, oli meidän kaapissa”, jos siinä on väärä nimi.

3. Lapsen mukavuus ja sääolosuhteet edellä aina, itsenäinen pukeminen tai sen opettelu vahvana kakkosena.

Jos vaate on hankala, pidä kotikäytössä. Pienet napit, pienet hankalat vetoketjut, helposti solmuun menevät nauhat/narut, solmittavat lenkkarit tai vaikka pään yli vedettävät paidat pienellä kaula-aukolla on hankalia pienille lapsille. Hanskat voi olla hankalammat kuin lapaset, jos ei vielä itse osaa pukea hanskoja, jne.

Vaan mä saa näin pitkän jutun aikaiseksi lasten vaatteista 😀 Mutta, mä oon yleisesti ottaen tosi tarkka vaatteiden käyttökohteista. Mulla on kotivaatteet ja pidän kotona muuta kuin kotivaatteita vain esim. juhlissa. Muuten aina kotivaatteet. Mun silmiä särkee jopa se, kun mies pitää farkkuja välillä kotona. Ei ei ei. Sitä varten on verkkarit. Päikyn, työpaikan tai minkä tahansa muun paikan pölyt ja pöpöt riisutaan ovella ja kotona mennään kotivaatteilla. Eli yleensä lapsilla on kotona alkkarit ja t-paita tai vaippa ja t-paita ja sen takia Adriania ei ole nähty taas housuissa melkeen kuukauteen samalla ku nätit vaatteet homehtuu kaapissa.

Ootteko te samanlaisia vaatteiden eri käyttötarkoituksiin jakajia? Vai meneekö tyllihame arkena ja farkuissa saa istua sohvalla?

14 thoughts on “Varhaiskasvatuksen vaatevalinnoista ja vähän muustakin

  1. Alkaa jopa vähän itkettää, kun tuot noin valtavan ymmärtäväisesti esiin asioita varhaiskasvatuksesta, jotka on monille vanhemmille vissiin aivan utopiaa.. Siis ihanaa, että joku ymmärtää ja arvostaa ❤️ Itselle “päikyntätinä” tuotti erityisen paljon haastetta ymmärtää vanhempia, jotka odottaa että me opetetaan lapsi pukemaan itse, ja sitten lapsella on jotain uskomattoman kireitä ja hankalia vaatteita, joita aikuinenkin saa ährätä sille muksulle päälle hiki hatussa. Sitten kun yrität mahdollisimman kauniisti ja lempeästi tuoda esille, että lapselle voisi päiväkotiin tuoda jotain helpommin puettavia vaatteita, jotta olisi edellytyksiä harjoitella sitä pukemista, saatkin vastaukseksi raivostuneen selostuksen siitä, kuinka vaatteet on kierrätetty isoveljeltä ja että ekologisuusajattelun vuoksi ruumiinrakenteelta täysin erilaiselle pikkusisarukselle ei ole mahdollista hankkia toisenlaisia vaatteita. Sitten saat vaan jatkossakin pukea sitä itkevää lasta, kun vaatteet puristaa. Ja tajuan toki, että lapsettomat ihmiset ei ymmärrä mitä siellä “tarhassa” tapahtuu ja kuka siellä niitä lapsia kasvattaa, mutta kun ne päiväkodin asiakkaat on lapsiperheitä, niin on se kumma, ettei siltikään ole ymmärrystä lasten pukemisesta, tai monesta muustakaan asiasta..
    Halusin tosiaan vaan sanoa kiitos, kiitos kun arvostat, kiitos kun tuot asiaa esille. ❤️

  2. “Mä kysyn yleensä samat kysymykset päikyn pihassa kun haen lapsen. “Millanen päivä oli?” (tarkoittaen hyvä/huono, ei litanjaa tekemisistä), “Onko syönyt miten?” (hyvin/huonosti) ja “Nukkuko päiväunet?”. En koskaan oleta, että päiväkodilla on aikaa kertoa mulle tämän tiiviimmin päivän tekemisistä vaikka alkuun jne…”

    Tää kohta vähän ärsytti…..Olen itse töissä varhaiskasvatuksen opettajana ja minulla on itselläni myös 4-vuotias lapsi. Itse kyllä kerron vanhemmille päivän toiminnasta, jokin pieni kiva juttu juuri siitä kyseisestä lapsesta/vasuun kirjattuihin tavoitteiden etenemisestä ja ruokailusta ja unista. Oletan myös, että kun haen lapseni 8h päivän jälkeen kotiin saan jotain muutakin kuin ihan kiva päivä. Päiväkodeissa on yleensä käytössä jokin sovellus kännykässä mihin voi kirjoittaa esimerkiksi muistilappuun mitä tietty pienryhmä lapsia tehnyt ja mitä kukakin tykännyt. Ei kyllä ole kovin suurta vaivaa kertoa vanhemmille päivästä vaan päinvastoin, se on meidän työtä. Kasvatuskumppanuus on erittäin tärkeää ja välillä itseäni ihmetyttää kun toisia ei kiinnosta yhtään mitä on päivän aikana lapsensa tehnyt. Ei sitä joka hengenvetoa tarvitse raportoida mutta kyllä mielestäni kuuluu työntekijän kertoa lapsen päivän toiminnasta yms….

    1. Ja kyllä meillekin oma-aloitteisesti päivittäin kerrotaan vaikka ja mitä, mutta tuon enempää raporttia en odota saavani. Monille tämä kommunikaatio tuntuu olevan valituksen aihe, pitäisi saada kuulumisia kesken päivän ja ladella kaikki leikit ja kaverit päivän päätteeksi. Mä odotan saavani perustiedot ja sit jos on kerrottavaa, niin muutakin. Usein jään pihalla juttelemaan jonkun aikuisen kanssa, jos ei ole kiirus. Se, ettei oleta joka päivä saavansa raporttia, ei tarkoita ettei kiinnosta. Mulla päikkyläinen on myös 4v., joka kertoo paljon itse.
      Ihmeellisen hyökäten lähdit tässä pahastumaan, vaikka päikkyarki tuttua on sulle. Koskaan tiedä mikä tilanne on kun hakee lapsen, onko siinä samaan aikaan monta muutakin, ulkoleikit kesken jne. Koskaan en oo kokenu, ettei mulle kerrota tarpeeks ja aina vastataan kysymyksiin, en vaan ymmärrä liiallisia valituksia päikyn viestimisestä.

    2. Minä olen merkannut sukkiin mustalla kestotussilla nimikirjaimet resorin sisäpuolelle. Ei tietysti toimi jos sukat ovat tummat mutta on myös olemassa valkoisia kestotusseja.

  3. Itse ajattelen, että päiväkodin työntekijöiden ei tarvitse olla mitään elämää suurempia hahmoja. Toki mukavaa, jos näin on.
    Niillä palkoilla olisi vaan hullua tehdä työtä noin upeasti, kuin mainitset. Itse asiassa oikein ärsyttää ajatus naisista, jotka vain vähän päälle tonnilla luovat mahtavan fiiliksen vanhemmille ja lapsille.

    1. Eli pitäisikö heidän hoitaa palkkatasoon viattomia lapsia huonosti? Miksi? Onneksi on kutsumusammatissaan olevia ihmisiä, jotka ymmärtää että palkkatason häpeä ei ole lasten vika.

    2. Tässä kohtaa tuli myös mieleen, että isompi päiväkotilainen kyllä kertoilee asioita itsekin, osin oma-aloitteisesti ja osan kyselyjen kautta.

      En tiedä, miten muilla tämä homma menee mutta kyllä meillä on juteltu päiväkotilasten kanssa heidän päivistään, samalla tavalla kuin nyt tehdään esim. koululaisten kanssa.

      Kyselen esimerkiksi, että miten päivä meni, mitäs te teitte, kenen kanssa olet leikkinyt? Ihan näiden peruskysymysten kautta saa jo melkoisen rönsyilevää keskustelua aikaan lasten kanssa, kun yksi innostuu kertomaan merirosvoleikistä keinussa, toinen muistaa että Sannin kanssa välkällä tuli vähän ikävä tilanne mutta se saatiin sitten selvitettyä ja yksi huomaa, että niin mehän oltiin tänään jumppasalissa ja tehtiin siellä kaikkia näitä juttuja…

      Meillekin yleensä on päiväkodista kerrottu lyhyt tiivistelmä lapsen päivästä, tyyliin “Kivasti on mennyt päivä. Hyvin on syönyt, päivälevon aikaan ei nukahtanut niin kuunneltiin kirjaa. Tehtiin x, x ja x. Vähän tuli kiukkua tilanteessa x, mutta rauhoittui sitten.” Joskus kuuluu vain että hyvin on päivä mennyt, jos tilanne on kiireinen, tai paikalla on joku joka ei hirveästi just meidän lapsen kanssa ole ollut, ja siinä se.

      Meillä päiväkodissa on puhelinsovellus, jonka kautta lapsi esim. piipataan sisään ja ulos, sieltä voi katsoa hoitoajat ja ne ilmoitetaan päikkyyn sähköisesti muutenkin. Mutta kyllä mä toivon, että sitten kun meidän lapsia taas päiväkodissa on, kasvattajien aika menee siellä perushoitoon ja suunniteltuihin virikkeisiin sekä kasvatus tilanteisiin, eikä kirjaamiseen.

  4. Tää tuntuu niin turhalta kommentilta, mutta ehkä 15 vuotta sitten olin töissä pesulassa. Sukat nimikoitiin siihen varren sisäpuolelle yläreunaan reunanmyötäisesti 😀 Esim sairaalasukat siis. Ei hierrä plus ei näy käytössä.

  5. Kiva postaus, ja mua ainakin kiinnostava aihe. ❣️
    Mut itse on lapsena aina puettu todella nätisti, ja tyylikkäästi ja en ikinä kokenut itse siihen mitään ongelma. (Nyt ite 35v, samoin mun oma äiti on sanonut että hänet puettiin hyvin ja ommeltiin vaatteet jos ei ollut valmiina siihen aikaan.)
    Ainut ongelma taisi olla se että jos joku ”kaveri” tuli seuraavalla viikolla sama asu päällä kouluun ilman kommenttia.
    Rakastan lastenvaatteita, ihailen edelleen vauvojen vaatteita kaupoissa😍

    Meillä omat lapset 8v tyttö, kohta 6v poika ja pian 4 v tyttö.
    Meillä lapset jo itse puhuu ”shoppailu vaatteista” eli vähän siistimmät, merkeistä ei ole väliä kunhan värit ja tyyli on yhteen sopivaa.
    Koulussa ja kerhossa lapset käyttävät sään-ja päivän aktiviteettien mukaisia varusteita.

    Kieltämättä olen joskus joutunut vähän kiusallisiin tilanteisiin, kun esim esikoinen kysyi kaupassa pienenä/n3v: ”Äiti, miksi tuo tyttö on tullut yöpaidassa kauppaan?” Meillä frozen yms on Ok yöpuvussa jos tykkää itse, mutta en niin fanita pääästä varpaisiin esim näitä frozen asuja, ja lapsille ”periytynyt” sama käsitys. 🙈
    Arvostan silti että kukin perhe pukee lapsensa omalla tyylillään ja periaatteellaan🙏🏼

  6. Kiva postaus! Muuten “tarha” -nimityksen pohjana on mielestäni ajatus kukkatarhasta, jossa jokainen kukka saa vapaasti kukkia ja kukoistaa 🙂 Se on mielestäni kaunis ajatus!

  7. Meillä ei juuri nyt ole ketään päiväkodin puolella, koska isommat on jo päässeet koulumaailmaan ja pienemmät pk-ikäiset viihtyy vielä kotosalla.

    Olen kuitenkin ihan samaa mieltä siitä, että käytännöllisyys on iso asia päiväkotivaatteissa. Ei siellä ole aikaa ruveta taiteilemaan jonkun pienen, pukemiseen liittyvän yksityiskohdan ympärillä, ja pienemmät eivät tosiaankaan selviydy sellaisista itse.

    Meidän lapsilla on ja on ollut silloin päiväkotiaikoinakin vaihtelevasti merkkivaatteita ja sitten näitä ns. merkittömiä, edullisempia vaihtoehtoja. Muistan, että jonkun lapsen bodyyn tai mekkoon tuli joskus päikyssä joku tahra, jota sitten oli koetettu huuhtelemalla poistaa ja väri oli jotenkin lähtenyt valumaan vaatteesta niin, että henkilö luuli vaatteen menneen jotenkin pilalle. Siis tyyliin punaista oli lähtenyt liikkeelle joutuen vaatteen valkoisten kohtien puolelle.

    Asia kerrottiin mulle hyvin varovaisesti ja suunnattomasti pahoitellen, vaikka en siis ollut aiemminkaan osoittanut mitään vaateaggression merkkejä 😀 Muistan hymähtäneeni, että mitäs tuosta. Kotona pesin vaatteen, eikä siihen jäänyt mitään jälkiä. Jos olisi jäänyt, olisi asia ollut ihan fine, koska itsehän sen sinne päiväkotiin lapselle laitoin. Kerroin toki kyseiselle hoitajalle seuraavana päivänä että vaate on ok ja tosiaankaan heidän ei tarvi näistä stressata.

    Meidän päiväkoti on suhteellisen pieni, mutta tuo episodi laittoi miettimään, onko joltain sitten tullut kiivasta palautetta vastaavassa tilanteessa vai heijastiko tuo säikähtäminen enemmänkin kasvattajan omaa asennetta merkkivaatteista.

    Meillä saa istua farkuissa sohvalla, mutta meillä on ns. parempia farkkuja ja arkifarkkuja. Arkifarkuilla rymytään ja niillä paremmilla vaatteilla taas tehdään jotain muuta. Sama joidenkin muidenkin vaatteiden osalta. Kotona pukeudutaan rennommin kuin muualla, mutta toisaalta noita ns. parempia vaatteita on tullut käytettyä välillä kotona, välillä koulussa, kun ei tässä hirveästi muita menoja ole. Toisaalta tää on koulun suhteen vähän vaikeaa, koska lukujärjestys saattaa vaihdella ja sitten onkin ne ns. paremmat vaatteet päällä vähän maalailtu ja rymytty ylimääräisellä liikuntatunnilla. Eli ehkä viisainta pitäytyä ihan kotikäytössä näiden osalta juuri nyt.

    1. Haluaisin vain huomauttaa, että on olemassa myös vanhempia, jotka tosiaan suuttuu lapsen merkkivaatteiden likaantumisesta. Surullisin kohtaamistani tapauksista oli se päiväkodin 3v. tyttö, joka itki hysteerisenä vesiväritahraa mekossaan, koska äitinsä tulee siitä hänelle suuttumaan.. :'( Näitä tapauksia en vaan ymmärrä, enkä hyväksy.
      Tosi hyvä ja asiallinen postaus, Anna! ♡

  8. Meillä ei ole erikseen päiväkotivaatteita ja ns. hienompia vaatteita, vaan kaikkia käytetään oli sitten merkkiä tai ei. Päiväkotiin pyrin valitsemaan lapselle sellaiset vaatteet, missä itsekin tykkäisin olla ja liikkua eli ei mitään hankalaa puettavaa. Ulkovaatteet tietysti säänmukaisesti ja siinä mielessä tietty sisävaatteetkin, ettei tule liian kuuma tai ole myöskään liian kylmä. Oon hyväksynyt sen, että vaatteet mitä lapselleni puen saattavat likaantua, mutta en ota siitä stressiä. Vaikka itse tykkään pukea lapseni lähtökohtaisesti ns. nätisti, niin en edellytä että päiväkodissa ruvettaisiin sävy sävyyn katsomaan, jos lapselle pitää pukea vaihtovaatteet. Eipä tuo lapsen isäkään näytä mitään sävykarttoja tutkivan, kun on itse lapsen pukemisvuorossa 😀

Leave a Reply