En tiedä

Oliivi-2-of-19.jpg

Hellurei! Jumiuduin tähän sohvalle siivoamisen sijaan pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen, ja sattui olemaan läppäri sopivasti käsillä joten jeejee, pääsin kerrankin blogiin asti. Oikeesti ihan kaikkensa antanu olo, ku joku kuivaksi puristettu pesusieni 😀 Ollaan vietetty perhe-viikonloppua koko perheenä ja ollaan menty aika lailla lasten ehdoilla, joten tää päivä ollaan oltu menossa heti heräämisestä (okei okei, nukuin 9 asti, myönnän!!) ja käyty niin pulkkamäessä kuin Hoplopissa ja en tajua miten toi isompi on edelleen ihan täysin energisen oloinen, vaikka ollaan temmottu tänään vaikka ja kuinka paljon kaikkea aktiivista tekemistä. (Aloitin postauksen 19 ja ykskaks kello on jo vaikka kuinka, ja oon taistellut tähän kuvien lataamista iät ajat, onneks Lily-kollegat oli ratkassu tähän kiertopolun :D) 

Mä eilen vähän avauduin Instagramissa tästä menneestä viikosta, ja siitä, kuinka jotenkin raskas, tai oikeemmin, alavireinen se on ollut. Lähipiirin tapahtumat ovat pyörineet mielessä ja oman perheenkin arkea on painanu oma stressaaminen ja vähän ehkä turhatkin pelot. Oon aina vähän sellainen “pahimpaan” varautuja ja saatan herkästi alkaa vellomaan jossain, minkä todennäköisyydet on häviävän pienet, ja sit se on vähän mustana pilvenä pään yllä, ennen kuin saan sen karistettua pois. Just eilen juteltiin miehen kanssa, että on sellaisia “ignorance is bliss” -ihmisiä ja on “knowledge is power”-ihmisiä ja kun sen sanoin ääneen, niin se kuulosti munkin korvaan tavallaan vastakkaisuuksilta. Mies totes ääneen ikuisen sarjakuvaläppänsä “With great power comes great responsibility” ja jäin pohtimaan sitä. Niiin, ehkä sitä se onkin. Uteliaisuus ja tiedonjano pakottaa tutkimaan kaiken ja löytämään vastauksia, ja saa ajattelemaan, että tiedolla pystyy hallitsemaan jotakin tai estämään jotakin, ja sitten sen tiedon mukana tuleva vastuu on raskas. Mä esimerkiksi teen tätä lasten terveyteen liittyen. Jonkin pienen asian perusteella saatan tutkia tosi paljon kaikkea, ja 99% vastaus on jotain tosi simppeliä ja vaaratonta, mut sit siellä pienessä todennäköisyydessä lymyää jotakin pelottavaa ja ajattelen, että jos mä tiedän kaiken siitä, niin sitten mä osaan myös jotenkin “estää” pahinta, jos ajoissa hiffaan jotain. Ja se on jotenkin raskasta, se kuvitelma omasta vallasta. Ignorance is bliss ei sinänsä ole asian vastakohta, vaan nämähän ovat oikeastaan käsi kädessä kulkevia.

Oliivi-12-of-19.jpg

Oliivi-3-of-19.jpg

Oliivi-10-of-19.jpg

Oliivi-13-of-19.jpg

Mun mielestä oli joskus aikanaan jännä, että Ignorance is bliss, on suomeksi käännetty muotoon “tieto lisää tuskaa”. Huono suomennos mielestäni, mutta itse asiassa hyvin todellinen ja paikkansapitävä. Vaikka mä aina koen, että tieto lisää tietoa, ja tieto lisää toimintakykyä ja keinoja, niin se ei poissulje sitä, että tieto myös lisää tuskaa. Pää pensaassa ei välttämättä oo niin paha olla. Ignoranssi sanana on ehkä jotenkin pahanmakuinen, ikään kuin sellainen, ettei edes halua tietää, välinpitämättömyys tulee heti mieleen. Mutta itse asiassa sanatarkka käännös Igonrance is bliss -sanonnasta olisi varmaankin suomeksi “tietämättömyys on autuutta”. Menipä nyt retoriseksi, mutta asia pohditutti jotenkin eilen. Että en oo oikeen koskaan osannut ajatella, miten autuasta olisikaan olla tietämätön monessa asiassa. Usein elämässä on sellaisia hetkiä, jolloin se voisi olla jotenkin kohtuullisempaa, helpompaa. Tai jos täysin spekuloiden miettisi, haluaisiko jotain asioita tietää.

Haluaisinko tietää kauanko elän? Haluaisinko tietää kauanko läheiseni elävät? Jokin osa minusta ajattelee, että joo, tietenkin, että sitten voisin varautua siihen, jos jokin näistä olisikin järkytys. Mutta toisaalta, en missään nimessä haluaisi tietää, koska se ajatus maalaisi täysin suhtautumistani ihmisiin ja tapahtumiin. Olenkin vuosien aikana enemmän ja enemmän sitä mieltä, että tietämättömyys on tosiaan ihanan helppoa, ja tieto todellakin lisää negatiivisia tunteita. Mutta ilman tietoa mikään ei voi muuttua paremmaksi, joka nyt on hyvin. Jos negatiivisia asioita ei tuotaisi esiin, ei niitä osaisi edes ajatella ulkopuoliset ja niihin avun saaminen tai yhteiskunnallinen muutos olisi mahdotonta. Mutta ne oman elämän asiat? Vaikka, että suhtautuisi lasten jokaiseen pieneen terveysmurheeseen jotenkin muuten kuin kääntämällä Terveyskirjaston ja kaikki muut lähteet ympäri. Että toteaisi vaikka vaan, että OK, lapsellani on raudanpuute, eikä miettisi MIKSI se on tai miten se vaikuttaa. Välillä olisi helpompi vaan olla sukeltamatta kaikkiin mahdollisiin asioihin hirveällä tiedonjanolla, kuvitellen, että tieto lisää jotain.. Valtaa? Kontrollia?

Oliivi-6-of-19.jpg

Oliivi-5-of-19.jpg

Oliivi-19-of-19.jpg

Oliivi-7-of-19.jpg

Se on omalla tavallaan lasten kanssa tosi hankalaa, kun se oma avuttomuus on jotakin sietämätöntä. Mä elin aivan täysin tyytyväisenä reilu 30 vuotta koskaan kyseenalaistamatta omaa raudanpuutettani hirveesti sen enempää. Jossain vaiheessa yritin tutkia sitä (senkin takia, että mietin sen vaikutuksia lapsiini mahdollisesti), mutta kun vastaus oli “noo, ei tälle nyt tunnu löytyvän selitystä”, ja jätin koko homman siihen. Sitten taas lasten kanssa on joku sellainen ajatus, että mä en todellakaan halua ikinä olla tilanteessa, jossa ymmärrän, että jos olisin “tiennyt aiemmin, niin olisin voinut tehdä jotain”. Ja sit huomaan stressanneeni ties mitä kaikkea, vaikka siihen ei ole syytä. En tiedä saako pienten lasten vanhemmat tästä ajatuksesta kiinni? Mulle ehdottomasti ollut vanhemmuudessa jotenkin kaikista rankinta, kun tuntuu, että se pieni osa minua, joka oli edes ajoittain tietämättömän onnellinen ennen, ei osaa enää olla sitä laisinkaan. Eikä se ole sellainen asia, jonka voi muuttaa sormia napsauttamalla, ja olla silleen “enpä mieti asiaa”, vaan se tiedon tarve tulee jostain tosi syvältä sisällä. Ai että, huominen terapiakin on peruttu terapeutin altistumisriskin takia, joten en pääse sinne purkamaan tätä mun kontrollintarvetta 😀 Saatte te siis osanne tästä.

Oliivi-8-of-19.jpgOliivi-17-of-19.jpgOliivi-15-of-19.jpg

Mut joo, mä luulen, että tää on tullu tavallista enemmän esille viime aikoina, kun tää koronatilanne on tehnyt jotenki tosi kontroloimattoman fiiliksen elämään. Ei voi suunnitella vaikka kuukauden päähän mitään, kun tilanne voi levitä ihan miten vaan siihen mennessä ja joutuu silti suunnittelemaan uudelleen. Ja sitähän arjessa nyt muutenkin on. Me oltiin esimerkiksi suunniteltu, että Ade aloittais nyt n. 15 tuntia viikossa päikyn, mutta pyörrettiin tääkin päätös nyt kokonaan. Sekin varmaan jotenkin vaikutti omiin ajatuksiin tällä viikolla, kun oli jo suunnitellut yhtä ja sitten pitikin tehdä kokonaan uusi suunnitelma. Onneksi päteviä lastenhoitajia on tällä hetkellä tarjolla reippaastikin ja meillä on jo niin positiivinen kokemus yksityisestä lastenhoitajasta tämänikäisellä, että se ei sinänsä ole negatiivinen asia.

Mut on tää korona-arki välillä ihan perseestä. En mä ainakaan jotenkin itse saa sellaista mielenrauhaa päikkyyn tutustumisesta, kun hoitajilla on maskit päässä lähes silmiin asti eikä itekään tiedä miltä ne hoitajat näyttää 😀 Ja joo, siis I feel them, tänään pari tuntia Hoplopissa maski päässä ja olin ihan done siihen maskiin taas, niin voin vaan kuvitella kuinka syvältä on pitää sitä töissä paljon. Mut ei ees ne maskit, vaan nää tämänhetkiset käytännöt, joihin on toki täysin syyttömiä päiväkodit. Kun D aloitti päiväkodin, niin siellä sai olla ryhmätilassa kolmena päivänä niin paljon kuin halusi ja lapsi pääsi tutustumaan toimintaan sieltä äidin sylistä ensin ja sitten pikkuhiljaa itse sieltä lähtien, ja nyt on tilanne se, ettei vanhempi saa edes mennä ryhmätilaan, jos siellä on muita lapsia. Päiväkoti teki kyllä ihan kaikkensa, iso hatunnosto siitä sinne, että pääsi tutustumaan siihen ryhmätilaan kahden hoitajan kanssa ja ulkona sai tutustua, mut niin, ni 1v3kk-ikäisen lapsen kohdalla “tutustuminen” tuolla -12 asteessa on nyt vähän ehkä erilaista, kun 90% energiasta menee pystyssä pysymiseen. Jotenkin itselle oli liian raskas ajatus jättää lapsi sinne harminsa keskelle ilman sitä kokemusta itselläni, että on päässyt oikeasti tutustumaan siihen ryhmään ja hoitajiin turvallisen aikuisen kanssa. Oishan hän pärjännyt ja varmasti olisi mennyt ihan hyvinkin, mutta kun pakko ei ollut, niin meidän tutustuminen jäi lyhyeksi ja pieni jää vielä kotiin, ainakin puoleksi vuodeksi.

Oliivi-4-of-19.jpgOliivi-14-of-19.jpgOliivi-16-of-19.jpgOliivi-11-of-19.jpg

Asiaan toki vaikutti moni tekijä, esim. se, että tällä hetkellä säässä kuin säässä ulkoilut ja stressi eivät ole järin hyviä valintoja, kun tässä raudanpuutesaagassa on omat erityispiirteensä, mutta kyllä tää korona-ajan tutustuminen oli niin erilaista, että ei itse jotenkin pystynyt siihen. Oli tarpeeksi rankkaa itkeä 2,5 -vuotiaan lapsen jättämistä itkemään tilanteessa, jossa tiesi sen olevan hänelle hyvä paikka siinä hetkessä ja elämäntilanteessa, ja jossa hän oli ehtinyt jo luomaan suhdetta varhaiskasvattajiin. Mä jotenkin oon ajatellut, että meillä tää kuopus on niin aktiivinen ja ihmisrakas, että hänelle päiväkoti olisi oikeesti ihana paikka olla. Kun hänhän on tottunut olemaan toisen lapsen kanssa ja ikävöi selkeästi päivän aikana ja säntää aina päikyssä sinne missä muut lapset on, kun haetaan isoveli sieltä ja muutenkin nyt kun ei ole kerhotoimintaa ja harrastuksia, niin ajattelin päikyn paikkaavan sitä. Varsinkin kun isomman kohdalla en oo muuta ku 100% tyytyväinen meidän päikkyyn ja hoitajiin siellä. Perjantaina kun hain lapsen vähän aiemmin, kun ajattelin, että kiva aloittaa viikonloppu aiemmin, niin siellä oli vastassa pettynyt ihminen sanoilla “Miksi sä tulit jo, mä halusin olla vika?!” Silleen OK. Lähes 4-vuotiaalla esikoisella on päikyssä omat kaverit, omat leikit ja paljon tekemistä, ja se jotenkin ehkä “vääristi” mun ajatusta omalla tavallaan. Mut mä tiedän, että mä en olis löytänyt mitään mielenrauhaa tässä tilanteessa, kun olisin jättänyt tuon toisen huutamaan sinne kurkku suorana.

Ja siis onhan se päikkyarkikin pienten ryhmässä erilaista kuin isojen. Isot pukee pitkälti itse, ja ovat tosi omatoimisia, eivätkä tarvii nonstop silmät selässä vahtimista, ettei oo niskat nurin sekunnissa. 1-vuotiaat on ihan eri tarina. Apua tarvitaan syömiseen, vessassa käymiseen, pukemiseen ja ihan kaikkeen. Ja näillä keleillä se ulos lähteminenkin on kunnon produktio, kun pitää pukea neljä lasta ja sitä ennen käyttää potalla, niin johan siinä kello naputtaa vauhdilla eteenpäin. Siis mun täytyy välillä pukea 1-vuotias ja komentaa 3-vuotiaalle oikeat vaatteet ja menee helposti kaikkine seikkailuine vartti 😀 En vaan jotenkin ajatellut yhtään tätä asiaa, mutta siinä missä 3-vuotiailla ja vanhemmilla siihen päikkyarkeen mahtuu oikeesti tosi paljon kehittävää toimintaa ja tekemistä tai leikkimistä, niin pienten arki päikyssä on hoitamispainotteisempaa. Eikä se oikeen osunu tähän mun kummalliseen ajatukseen siitä, että päikky paikkaisi jotenkin kerhojen ja ikäistensä kanssa puuhailun puutetta tässä tilanteessa. Enkä halua nyt missään nimessä loukata ketään, en missään nimessä tuomitse 1-vuotiaiden päikkyä laisinkaan, mutta meille se nyt ei ollut kaikkien eri tekijöiden summan takia mikään paras ratkaisu. Varsinkin kun on mahdollisuus järjestellä töitä ja palkata kotiin apukäsiä, että voi tehdä töitä. Mun mielestä jokainen valitsee oman perheensä kannalta parhaan ratkaisun lapsen varhaiskasvatuksen suhteen, ja tämä nyt on meidän. Lapsi saa kuitenkin seuraa ja ikäistänsä seuraa, ja pääsee tekemään kehittäviä juttuja paljon. On muutenkin reipas, puhelias ja vauhdikas muksu, niin en ole lainkaan “huolissani” siitäkään. Mun mielestä päikky on parhaimmillaan juuri 3-vuotiaasta ylöspäin, mutta ei se huono paikka ole pienillekään mun mielestä.

Oliivi-18-of-19.jpg

Jotenkin tää jatkuva muutosten maailma ja kokoaikainen arvaamattomuus aina ajoittain nostaa päätä mun mielessä sellaisena kontrollipulana ja huomaan sen välillä painavan. Ehkä joku tietää, mitä tarkoitan? Tää mennyt viikko oli jotenkin poikkeuksellisen vahvasti tätä, mutta toisaalta, pitää muistaa silti pääasiat. Mulla on kaksi ihanaa tervettä iloista reipasta lasta, ja asioiden pelkääminen ennen niiden mahdollista ajankohtaistumista on oikeesti vaan oman pään sisäinen asia, josta on päästävä irti. Mulla on mahdollisuus jakaa arki niin, että lapseni saavat parhaat puolet varhaiskasvatuksesta ja kodista, seurasta ja jakamattomasta huomiosta, kodista ja virikkeistä, joten turha sitäkään on tässä napista omassa päässäni. Onneksi lasten harrastuksetkin kai pikkuhiljaa palaavat takaisin, koska mä luulen, että mun jotain ahdistusta on lisännyt esikoisen kysymykset. “Milloin saa taas mennä judoon?” “Milloin mennään Jennin luokse?” “Voidaanko me pian mennä sinne etelään? Saanko mä sitten istua lentokoneessa ikkunapaikalla?” “Milloin mennään uimaan?” “Milloin nähdään kummimummi/vaari/ulkomailla asuva läheinen X?” Voisin tatuoida otsaani vastauksen “En tiedä”. Se toki kirvoittaisi lisäkymyksen… “Miksi?”

Ja sitten suosikkini. “Milloin se pöpö oikeen menee pois?!” EN TIEDÄ.

Ai saakeli, kyllä mä haluaisin tietää. Ignorance is not bliss. Ja ehkä tää mun menneen viikon joku “alakulo” on johtunut pitkälti tästä brittimuunnos-uutisoinnistakin, kun jotenkin mä en osaa luottaa edes tähän rokoteasiaan sellaisena “ratkaisuna” tähän pandemiaan. “Entä jos?” nostaa päätään. Entä jos tää muuntuu niin, että tilanne vaan jatkuu ja jatkuu? Vuoden? Kaks? Kolme? Entä jos tulee joku uus ja sit pitää taas venaa vuosi? Tai useempi? Ehkä sittenkin olis hyvä olla miettimättä ja vaan olla silleen “jep, syksyllä kaikki on hyvin taas”. Ehkä tieto lisää tuskaa. Emmätiedä.

Voi saatana. En tiedä.

Sehän mua tässä rasauttelee arjessa, kun kukaan ei oikeen tunnu tietävän yhtään mitään.

Mites te? Tietämättömyys on autuutta vai Tiedossa on valta? Kumpaa jengiä ootte? Ja toki mitä tykkäätte tästä asusta? 

Kuvituksena asukuvia menneiltä viikoilta. Näistä vilautin yhtä kuvaa eilen IG ja tykkäsitte hirveesti asusta, niin mä nyt päätin julkaista nää. Kun vaikka tykkäsin asusta livenä, niin jotenkin se ei musta toiminut kuvissa ja meinasi jäädä julkaisematta 🙂

ZARA takki / ZARA saappaat  / MULBERRY laukku  / RIVER ISLAND tekonahkahousut  / UNIQLO neule  / ZARA paita  / MULBERRY huivi  / LACK OF COLOR hattu

44 thoughts on “En tiedä

  1. Ihana asu!! Oot superkaunis näissä kuvissa! Sulla unohtui muuten vastata pariin kysymykseen viime postauksessa. Jäi häiritsemään.

  2. Miten muinaisislantilainen proosakertomus liittyy sun rautavajeeseen? No ei vaan. Tykkäsin asusta ja ymmärrän korona-ahdistuksen. Rokotteesta ajattelen, että ainakaan ilman sitä me ei päästä koronasta ikinä. Se on tullut jäädäkseen eikä häviä enää mihinkään.

    1. Piti oikeen miettiä, että miten islanti tähän liittyy, mutta gotcha. Pahoitteluni, jos oli kovin väärä termi, on mielestäni paljon käytössä ei-alkuperäisessä tarkoituksessaan kuten moni muukin sana 🙂
      Niin, rokotteesta voi olla montaakin mieltä, mutta kukaan ei vielä tiedä, mikä on oikea suunta. Ellei tulevaisuudesta oo tänne hypänny. Eli mennään sillä, mikä tuntuu vahvimmalta oletukselta.

    1. No siis verenkierto ja lämpö tai kylmä nyt on vahvasti kytköksissä keskenään, mutta tällä hetkellä selvitellään vähän tarkemmin asiaa. Ääreisverenkierto ja raudanpuute ovat yhteyksissä muutenkin, ja tällä hetkellä ulkoilussa on omanlaisiaan haasteita. Avaan asiaa lisää siltä osin kun tuntuu oikealta sitten kun on tarkempaa tietoa itselläkin ja kun saadaan asiaa tutkittua 😊

  3. Itse en luota taas rokotteen pelastavuuteen pätkääkään enkä suoraansanoen ymmärrä miksi se nähdään kuin jonain ritarina valkoisella ratsullaan ja oletetaan, että sen jälkeen kaikki palaa ihan naps normaaliksi.

    Tällä rokotustahdillakin ylipäänsä menee vielä aikaa ennenkuin kaikki saadaan rokotettua edes ensimmäisen kerran – puhumattakaan toisen. Ties mikä muunnos paukkaa mestoille jo siinä välissä ja sit todetaan, että hupsis, ei muuten tehoa rokote tähän.

    Tietenkin siis toivoisin, että palaa. Totta hitossa. Mutta en vain jotenkaan usko siihen. Ehkä itsellä on jo tän koko koronatouhun kanssa tämmönen pessimisti ei pety- fiilis.

  4. Tieto totisesti lisää tuskaa, mutta en voisi elämääni ignoranttinakaan elää. Epätietoisuudessa ja välinpitämättömyydessä kelluminen tylsistää ja tyhmentää. Meillä on kaikkea mahdollista informaatiota saatavilla – liikaakin – ja koen että tiedon hankkiminen on oikeus ja velvollisuus.

    Ps. Olet erilainen ja erilaista elämää elävä tyyppi kuin minä, mutta vitsit että tykkään tavastasi kirjoittaa ja rohkeudestasi ilmaista mielipiteesi! Oot mainio bloggaaja!

  5. Hei,
    Ihania kuvia sulla 🙂
    Mullla on kanssa blogi täällä Lilyssä. En ole myöskään saanut kuvia ladattua viikonlopun aikana enkä tänäänkään. Haluaisin tietää, miten sait kuvat ladattua?

  6. Itse olen ainakin nähnyt tuosta “Ignorance is bliss” -lausahduksesta suomenkielistä muotoa “Autuaita ovat tietämättömät” eli vastaa pitkälti tuota, mitä itsekin pyörittelit 🙂 (paitsi että kuulostaa vielä jotenkin raamatullisemmalta hehe)

  7. Moikka! En tiedä miten sun raudanpuutetta on tutkittu, eikä tarvi kertookaan, mutta ajattelin mainita oman tarinani, koska tämänkin syyn hoito / tietämys on edelleenin ikävän vajavaista. Eli mulla syynä oli endometrioosi siihen, että rautavarastot tuntu olevan kokoajan tyhjinä, vaikka tankkas. Koska ne kasvustot joita on, niin vuotaa verta vatsaonteloon. Plus menkat runsaat.

  8. Ahh, tietämättömyys. Olen elänyt viimeiset 2,5 vuotta välitilassa. Oma valinta toki, en missään nimessä kadu enkä vaihtaisi mitään pois. Irtisanouduin työstäni ja lähdin maailmalle seikkailmaan, ja nyt Suomeen paluun jälkeen on ollut jatkuva tietämätömyys kaikesta – työpaikasta, kaupungista, jopa maasta. Nyt odottelen taas tietoa saako määräaikaisuuteni jatkoa vai ei. En taaskaan tiedä missä olen töissä parin kuukauden kuluttua, olenko ollenkaan. Missä asun.

    En vaan tiedä enkä voi tehdä asialle juuri nyt yhtään mitään. Toisaalta kumman vapauttava ajatus.

  9. Mä olen kyllä vähän eri mieltä kanssasi tästä. Mun mielestä varsinkin lasten kanssa (kasvussa, kehityksessä ja kasvatuksessa) on vaan parempi olla tietämättä kaikkea. Tai lähinnä ei ole pakko saada tietää sitä syytä vaan todeta että jotkut asiat vaan kuuluu lapsuuteen. Tarkoitukseni ei ole vähätellä teidän perheen juttuja mutta monikaan 1-2 vuotias ei viihdy ulkona talvella. Toppavaatteet hankaloittavat liikkumista paljon eikä hanskoilla saa mistään kiinni. Lapsi joka on kesällä oppinut kävelemään ja liikkumaan ketterästä ulkona onkin yhtäkkiä aivan toisessa tilanteessa ulkoilussa joten en yhtään ihmettele että kiukuttaa ja harmittaa.
    Välillä lapsilla on huonoja päiviä tai huonoja öitä. Toiset ovat vaan huonompia nukkumaan eikä tähän tarvitse aina etsiä syitä hampaista, allergioista tai vastaavista.
    Lapsuuteen kuuluu vaiheita ja ne menevät ohi. Joskus. Tsemppiä kuitenkin! 🙂

    1. Musta on hauskaa lähteä kirjoittamaan tällainen kommentti, kun ei tiedä edes taustoja 😂 Varsinkin kun itse istun paraikaa labrassa lääkärin, asiantuntijan, lähetteellä. Kun kyse ei ole viihtymisestä, sillä lapsi sattuu viihtymään ulkona erinomaisesti ja liikkuu ketterästi ikäisekseen. Haluaa aina ulos, mutta kun siellä ulkona käy kamppeista riippumatta ikävä reaktio hänen verenkierrossaan, joka aiheuttaa kovaa kipua jossakin vaiheessa ulkoilua ja sieltä palatessa. On aika monia asioita, jotka vaikuttaa verenkiertoon ja siihen, että veri ei kierrä esim. sormiin. Et on se vähän ikävä katsoa kun lapsi haluaa kiivetä ja mennä, mut kroppa ei anna ja kipu menee jossai vaiheessa yli ja jatkuu kotonakin vielä pitkään ellei pääse juuri oikeanlämpöiseen veteen mikä lievittää sitä veren palaamista ja sen aiheuttamaa kipua. Tai ehkä se on ikävän sijaan huolta herättävää, jos riskinä on vaikka en mä tiedä, joku kuolion tapainen seuraus sormessa? Vaikka olis kuinka oikeanlaiset lapaset tai kahdet.
      “Välillä lapsilla on huonoja öitä” 😂 Joo, sehän se onkin.

      Ja välillä jostain syystä perheellä on perinnöllisesti erilaisia terveysasioita, jotka eivät sen enempää kuulu sulle, eikä millään pahalla, mutta tuon kaltainen kommentointi edistä kenenkään olemista, paitsi sun viisastelun tarvetta. Jokin ilmiö voi olla itsessään vaaraton tai oire vaarallisemmasta. Mitä tahansa voi olla mitä et tiedä. Tuollainen väheksyvä kommentointi voi jopa jättää jonkin asian selvittämättä, ja aiheuttaa vakavia seurauksia. Joten ellet ole ihmistä hoitava lääkäri, jätäthän jatkossa tällaiset kommentoinnit pois?

      Sun koko kommentti pohjaa oletukseen kiukusta ja harmista ulkoilussa, kun tosiasia on 100% eri 😂 Hyvin meni! 👍🏻

      1. Anteeksi nyt todella mikäli pahoitin mielesi, se ei ollut tarkoitukseni. Kerroin oman mielipiteeni siitä, onko parempi tietää vai olla tietämättä. En myöskään väittänyt että juuri sinun lapsillasi olisi kyse vaan kiukuttelusta, kerroin miten asia monesti on.

        On totta että asiat on hyvä selvittää eikä kukaan vanhempi varmasti halua lapsensa kärsivän. Mutta mielestäni kaikkiin lasten reagointeihin ei tarvitse löytää syytä. Enkä nyt tarkoita tällä juuri teidän perhettä, vaan sitä, että monesti vanhemmat haluavat saada jokaiseen lapsen asiaan jonkin syyn ja välillä se saattaa muodostua pakkomielteeksi. Enkä edelleen tarkoita teitä. Mutta montako kertaa olet kuullut että syynä on esimerkiksi hampaat? Tai mahdollinen allergia?

        1. Minusta Lorun kommentti ei kyllä tuntunut kärkkäältä tai loukkaavalta. Käsitin, että siinä yleisesti ihmeteltiin ilmiötä, että kaikkeen pitäisi nykyään löytää jokin spesifi syy. Ei niinkään juuri Annan perhettä vaan asiaa ihan ilmiönä. Itse olen esim unikoulu “kapinallinen”. On tuntunut, että, jos vauvalla on vähänkin univaikeuksia niin heti pitäisi lähteä tekemään unikoulua ja “korjata vika”, vaikka nimenomaan vauvojen ja lasten elämä on täynnä vaiheita, joissa hyvä jos mitenkään pysyy mukana. Ilmiönä nykyihmisen tarve kontrolloida ja hallita kaikkea on tosi mielenkiintoinen. Ja ei, nyt en puhu mitään bloggaajan perheestä.

          1. Mun mielestä tällaiset kommentit taas on tosi kummallisia. Jos sä oot tehnyt sen oletuksen, että perhe alkaa heti miettimään unikoulua “pienistäkin univaikeuksista”, niin mitä sä oikeastaan tiedät tilanteesta? Tää on sama kun törmäis perheeseen, jossa vanhempi juuri sillä hetkellä vastaa puhelimella meiliin ja tekee sen oletuksen, että koko ajan on puhelin kädessä. Tai jos joku äiti vaikka tiuskii lapsille kaupassa, oletetaan, että aina ollaan tiuskimassa vaikka saattaa olla poikkeuksellinen hetki viikossa. Kenenkään perheestä ei tulisi tehdä oletuksia ilman täyttä kuvaa, ja kellään tuntemattomalla tai puolitutulla tai edes ystävällä ei ole koko kuvaa. Mikä susta tuntuu vaikka “vähiltä univaikeuksilta” voi olla pitkään jatkunut huoli lapsen hyvinvoinnista huonojen yöunien takia tai koko perheen vaikeuksista uniongelmien takia.
            Ja just sen takia tällaiset kommentit on kummallisia, koska ne on vähän tuomitsevia heitä kohtan, jotka tekee näin. Ja se tuomio lähtee täysin pohjalta, jota ei täysin tuomitsija edes itse voi ymmärtää. Se, että joku haluaa ymmärtää ja helpottaa samalla perheen ja lapsen arkea, ei ole huono asia. Monella on myös lastensaannin myötä sellainen vaihe, että kaikki tuntuu hallitsemattomalta ja uudelta ja tieto tai hallinnan tunne helpottaa, ja sitä hallinnan tunnetta voi hakea jostain “yksinkertaisesta”, esim. siitä, että ymmärtää miksi lapsella on vatsavaivoja.
            Mun mielestä tuo ilmiö on toki mielenkiintoinen sinänsä, mutta vielä mielenkiintoisempi on se, että joillain on tarve kritisoida vanhempien toimia ilman täyttä kokonaiskuvaa.
            Tätähän en myöskään kysynyt postauksessa. En kysynyt, miten ihmisten tulisi toimia, vaan millainen itse on. Mä esim. tiedän olevani enemmän se “tieto lisää tuskaa”-ihminen, mutta en ottanut kantaa, kumpi on oikea tapa toimia.

        2. Niin, mutta kai jokainen vanhempi itsekin tietää tämän itsestäänselvän asian, että kaikkiin reagointeihin ei tarvii löytää syytä? Ja usein hampaat aiheuttaa eri reaktioita. Tai allergia. Ja ihan hyvä tiedostaa se. Jos lapsi vaikka on kovin itkuinen tai vatsa on löysällä, niin on ihan hyvä, jos osaa yhdistää sen hampaiden tuloon, eikä mieti mitä muuta se voisi olla.

      2. Minusta Loru ei olettanut eikä viisastellut vaan vastasi aivan neutraalisti oman mielipiteensä kysymykseen jonka itse postauksessa esitit.

        1. Ottaen huomioon, että Loru otti kantaa nimenomaan tähän ulkoiluasiaan, ja nimenomaan samassa lauseessa “ei halua vähätellä, mutta moni ei viihdy” -oletus, joka nyt ei liity tähän meidän asiaan millään lailla. En kysynyt mielipiteitä meidän tilanteeseen tai siihen, millaisia muiden ihmisten tulisi olla, vaan sitä, onko itse kumpaa ryhmää.

          1. Vaikka et mielipidettä kysy nyt tästäkään, niin haluan silti sanoa, että sinulla on kyllä näin ulkopuolisen (=en ole osa tätä varsinaista viestinvaihtoa) silmin tosi “hyökkäävä” ote kommentteihin, ihan tosi useasti. Ihan aidosti monesti ihmettelen kuinka “suutut” monista kommenteista, mitkä ainakin itse koen ihan neutraaleina, vaikkakin kanssasi eri mieltä olevina. Tai jotenkin tuntuu (ja huom. nyt siis minusta tuntuu, enkä väitä tietäväni miten asia on) että suhtaudut kaikkiin, jotka esittävät eriävän mielipiteen tai jonkun oman näkemyksen, että he ovat jotenkin sinua vastaan ja heille on pakko vastata kipakasti ja osoittaa kuinka väärässä he ovatkaan. Olen seurannut blogiasi ihan vuosikausia, mutta jättänyt suurimmaksi osaksi osallistumatta mihinkään keskusteluihin kommenteissa, koska koen sinun lähtökohtaisesti suhtautuvan tosi kipakasti kaikkiin omasta ajatuksestasi eroaviin. Olen ihan samaa mieltä siinä, että asiattomuuksia tai loukkauksia ym. ei kenenkään tule sietää, mutta tunnut suuttuvan “normaalistakin keskustelusta” tosi usein. Ja edelleen, tämä on minun tuntemukseni ja se minkälaisena minun mielestäni käytöksesi näyttäytyy, en väitä tietäväni mikä perimmäinen fiiliksesi on. Mutta ainakin tämän kanavan kautta, ja tälle lukijalle, sinusta välittyy hyökkäävä olemus ja tuntuu, että täällä joutuu olemaan varpaillaan ettet “suutu”. Ehkä pääpointtina minulla tässä on, että kaikki ihmiset eivät lähtökohtaisesti halua pahaa, tai ole eri mieltä kanssasi tai ilmaise omia mielipiteitään ollakseen sinulle ikäviä.

            1. Tuntemuksesi perustuu johonkin omaan ennakkoluuloosi asiasta, mikä ei sinänsä yllätä kun mediana on blogi ja kasvoton viestintä. Vaikka toisin tässä toteat, niin osallistut kuitenkin kommenteissa ja juuri vastakkain asetellen asioita itsekin usein, ja olet joskus jopa asiaan liittymättä päinvastoin kehunut jotakin vastaustani miellyttäväksi, joten uskon, että oikeasti yrität herättää tällä ajatuksia kaikella hyvällä 🙂 Minä jopa muistin nimimerkkisi ja siksi tuli tarkistettua asia 😀
              Se, että koet mun suhtautuvan kipakasti, on sitten sun kokemus asiasta. Mä en suhtaudu täntyyppisissiä tilanteissa kipakasti. Mua kummastuttaa moni asia, kuten vaikkapa eilen IG:ssä esille ottamani lasten moikkaamattomuus liikenteessä. Ei sekään minua mitenkään saa kipakoitumaan, ymmärrän miksi niin käy, kummastuttaa ja hämmentää kylläkin. Kuten se, että joku tulee tämänkaltaisessa asiayhteydessä kommentoimaan tuomiten muita vanhempia siitä, että he liikaa etsivät syitä lasten olemiselle, voinnille ja tekemisille.
              Mä en ole Lorulle millään tapaa suuttunut, vaan olen vastannut hänen kommenttiin, miksi tuollainen ei minun mielestäni ole lainkaan sopivaa. Yhtään sen enempää kuin se, että sanoisi keskustelussa “en kyllä ymmärrä miksi pitää syödä pikaruokaravintoloissa, jos on ylipainoa muutenkin”. Tai “Mun mielestä vanhemmat liikaa nykypäivänä laittaa lapsille puolivalmista ruokaa eikä tee ruokaa alusta loppuun itse, koska ovat niin kiinnostuneita kaikesta muusta arjessa liiaksi”. Tai “Mun mielestä vanhemmat laittaa liian nuorena lapsensa päiväkotiin käydäkseen töissä, vaikka voisivat olla kotona.”
              Mielipide on myös asia, jota kysytään. Minä en kysynyt kenenkään mielipidettä siitä, miten ihmisten tulisi toimia, vaan millaisia toimintamalleja heillä itsellään on. Minä en avannut keskustelua tuomitsemaan erilaisia toimintatapoja. Kuten yllämainittuja esimerkkejä, pidän tuollaista kommentointia erittäin tahdittomana. Yleistetään asioita, joita ei ymmärretä tai tiedetä tarpeeksi, väheksytään vakavia asioita vähemmän vakavan tasolle yleistyksen myötä ja pilkataan vanhempien huolta lapsistaan, koska se eroaa omasta toimintatavasta. Mä olen itse oppinut paljon viime vuosina siitä, kuinka virheellisiin tai vähäisiin oletuksiin tuollaiset kommentoinnit perustuvat (believe me, olen tehnyt ja teen varmasti edelleen itse samanlaisia) ja siksikin haluan vastata tuollaiseen ja haastaa ihminen miettimään, että onko kyseinen ajattelumalli kovin hyvä. Ihan samalla tavalla kuin sinä kommentillasi haluat haastaa minua pohtimaan minun vastaustyyliäni ja mahdollisesti muuttamaan sitä, minä haastan tuollaisen kommentin jättäjää miettimään tuollaista kommentointia. Koski se tässä tapauksessa “bloggaajan perhettä” tai ketä tahansa muuta, kommentti on ajattelematon, tyly ja tahditon.
              Mä koen mielipideasioissa hyvin vahvana sen aktiivisuustoiveen kysyjältä. Jos mä kysyn ystävältä, että “istuuko tää mekko mulle?” ja hän vastaa “no ei kyllä istu”, on se ihan eri asia kuin se, että joku tuntematon junassa napauttaisi ykskaks, että “Hei, toi mekko ei kyllä istu sulle yhtään / näytät leveältä tuossa mekossa” tms. Mielipidettä kysytään. Sitten eittämättä herää kysymys, kuka kysyi minun mielipidettäni, jos kerta niitä jatkuvasti jaan? No, tämä on blogi, jossa kirjoitan mielipiteitäni, ja se tiedetään. Jokainen tänne tulija hakeutuu tänne itse, osoittaa aktiivisuutta ja kiinnostusta tätä kohtaan ja mielipidettäni kohtaan. Vaikka mun blogipostausten lopussa on kysymys, se on yleensä hyvinkin selkeä, eikä yleismaallinen. Tässä kysyin spesifisti asiaan liittyen, kumpaa jengiä vastaaja edustaa itse. En kysynyt vaikkapa “mitä ootte tästä mieltä yleisesti ottaen?”. Tää on vähän sama kun välillä kerron jostakin, vaikka raudanpuutteesta ja levottomista jaloista, ja saan kasan neuvoja ja mielipititä. En kysynyt niitä? En kysynyt yhtään mitään? Neuvot on pohjattu asioihin, joista ei tiedä mitään, samaten mielipiteet. Jos kysyn mitä mieltä olette asusta, joku tulee kommentoimaan miten mun pitäisi meikata tai laittaa tukkani. Musta on todella kummallista, että tällaisia kommentteja jätetään jatkuvasti. Ei kai kukaan käy kaupan kassalle käskemään, että vaihtais paremmin kasvoille sopivat silmälasit?

              Oli tarkoitusperä kommentissa mikä tahansa, se ei poista sitä tosiasiaa, että sama kommentti olisi naapurin, työkaverin tai kommentoijan suusta mielestäni ihan samalla tapaa tahditon.

              Olen pahoillani, jos mielestäsi olen jotenkin kipakan suuttunut tässäkin vastauksessa, sillä sitä en ole, vaan yritän perustella mielipiteeni sinulle mahdollisimman selkeästi.

              1. Sanot näin: ”Mä en ole Lorulle millään tapaa suuttunut, vaan olen vastannut hänen kommenttiin, miksi tuollainen ei minun mielestäni ole lainkaan sopivaa. Yhtään sen enempää kuin se, että sanoisi keskustelussa ”en kyllä ymmärrä miksi pitää syödä pikaruokaravintoloissa, jos on ylipainoa muutenkin”
                Kuitenkin aiemmin rokotepostauksessa kirjoitit että vanhempi joka rakastaa lastaan ei vie ylipainoista lasta pikaruokaravintolaan. Myös mielipidemaanantaissa ylipainoisista lapsista kirjoitettaessa heitit kyllä aikalailla bussin alle vanhemmat joiden lapsilla on ylipainoa. Onko sinulle siis eri säännöt? Säännöt jotka vaihtelevat tilanteen mukaan? Eikö tuo puhe ole tuomitsevaa? Vai ajatteletko tietäväsi kaiken lapsen perheestä lapsen koon perusteella?

                1. Edelleenkin, tämä on blogi, jossa minä kirjoitan minun mielipiteitä. Tänne tekstien pariin hakeutuminen on ihan sama kuin kysyisi mielipidettä minulta, koska tietää, että tämä blogi on mielipiteitäni elämästä, ilmiöistä ja vähän kaikesta. Minä en tunkeudu kotiisi niitä sulle laukomaan, sinä hakeudut niiden äärelle, koska haluat niitä lukea. Minä teen selväksi jo otsikossa, mitä mielipiteitä postaus sisältää ja sinä valitset lukea ne mielipiteet. Voit valita olla lukematta. Tulemalla blogiin avaat itse tämän yhteyden. Se ei tarkoita, että mua kiinnostaisi lainkaan sun mielipide siitä, onko esim. mun omat lapset normaalipainoisia, ellen sitä kysy 🙂 Enkä ole koskaan sanonut, että vanhempi, joka vie lapsensa pikaruokaravintolaan, ei rakasta lastaan, vaan tässä on taas vääristelty yksi sanomani asia itselle sopivaan muotoon.
                  Enköhän ole tämänkin asian nyt tarpeeksi selvästi vääntänyt 🙂

              2. Kiitos paljon kun jaksoit vastata ja avata asiaa tarkemmin, arvostan vaivannäköäsi ja ymmärrän nyt kyllä paremmin ajatuksiasi tähän liittyen! Tällaisessa kanavassa on ihan eri tavalla tilaa väärillekin suhtautumisille ja tulkinnoille, ja sille että omien ajatusten kautta ikään kuin lukee jonkun asian eri tavalla. Haluan myös vielä korostaa, että en missään nimessä lue kommentteja sillä oletuksella, että olisit suuttunut, tai suhtaudu sinuun ennakkoluuloisesti niiden tiimoilta tai toki mitenkään. Koitin aiemmassa viestissäni kuvata omaa kokemustani tiedostaen, että se todella on vain minun kokemukseni eikä ikään kuin totuus. Ja olen tosi iloinen, jos siitä välittyi tuo että yritin “herättää tällä ajatuksia kaikella hyvällä” – kiitos sinulle tuosta kivasta toteamuksesta!

                Ja joo, olen kyllä osallistunut aiemminkin keskusteluun (viimeksi ihan hiljattain ilmastoasioissa), mutta paljolti en – siksi totesin, että “suurimmaksi osaksi osallistumatta”. Ei ollut todellakaan tarkoitus väittää ettenkö ollenkaan olisi, pahoittelut jos muotoilin asian epäselvästi! Kiitos sinulle vielä vastauksestasi ja kärsivällisyydestäsi selittää tarkemmin.

                Ja hih, joo muistankin että joskus kommentoin jotain ihanaa vastaustasi jonkun toisen kommenttiin; Täytyisi muistaa useammin kiittää sinua (:

          2. Minusta on _kummallista_ sinun tapasi aloittaa usein kommentti sanomalla “Mun mielestä tällaiset kommentit on tosi kummallisia….”
            Minusta tuollainen on aika mitätöivää ja piikikistä varsinkin kun kommentit joita sanot “kummallisiksi” on usein tosi neutraaleja ja mietittyjä ja edustaa vain kirjoittajan omaa kantaa eikä ole hyökkäys sinua kohtaan. Sanot että kanssasi saa olla eri mieltä. Miksi siis loputtomasti vasta-argumentoit eri mieltä olevien kanssa? Keskustelua kun se ei ole varsinkin kun leimaat jo alkuun toisen mielipeet kummallisiksi, hauskoiksi tms. Miksei vaan voi olla eri mieltä ja that´s it. Lukijan mielipide. Kukaan ei kiellä sinulta sinun mielipidettäsi.

            1. Kai minäkin saan olla eri mieltä, jos minun kanssani saa olla eri mieltä? Minä pidän kummallisena kommentteja, jotka tuomitsevat perheiden toimintatapoja, jos niistä ei tiedä kuin pintaraapaisun, aivan sama kuinka argumentoituja tai perusteltuja ne olisi. Koska ne ei vaan satu olemaan neutraaleja. Ja siis sinähän juuri kiellät minun mielipiteeni? 😀 Sen, että minun mielestäni on perin kummallisia kommentit, joissa tuomitaan toisten tekemistä sitä paremmin edes tuntematta.

              1. Kun sähän olet jo postaukseessa kertonut mielipiteesi mihin lukija sitten reagoi ja kertoo oman mielipiteensä. Noin. Molemmat kertoi mielipiteensä. Mutta miksi täytyy perustella loputtomasti ja loputtomin esimerkein kuinka lukija on väärässä. Vaikka on kyse vain mielipiteestä. Toisen mielipiteen haukkuminen kummalliseksi on turhaa eikä tuo keskusteluun mitään lisää.

                1. Minä en kysynyt mielipidettä lukijalta tähän asiaan. Jos me tunnettais elämässä ja sä tulisit kertomaan mulle työpaikan kahvihuoneessa, että “vitsi mä tykkään teestä kyllä enemmän kuin kahvista”, niin se kutsuisi mut vastaamaan korkeintaan
                  a) “niin mäkin!”
                  b) “mä taas tykkään enemmän kahvista”
                  c) “mä en oikeen välitä kummastakaan”
                  mutta se ei olisi keskustelunavaus tai mielipiteen pyyntö sille, että latelisin sulle teen haitat, huonot puolet ja sen, että mielestäni kaikki teetä juovat on kyllä vähän hihhuleita, jotka eivät halua olla yhteiskunnan vietävänä tai yleisesti ottaen saman mielipiteen vaikka kaikista virvokkeista paitsi vedestä (ihan siis naurettavan huono hypoteettinen esimerkki).
                  Mä en myöskään hauku mielipidettä kummalliseksi (jos näin tein, pahoitteluni, täytyykin korjata asia!) vaan totean kummalliseksi sen, että tuomitseva kommentointi koetaan tarpeelliseksi ja kommentin huonoutta on lähinnä sen perustuminen liian vähäiseen tai paikkaansapitämättömään tietoon, jos sen tekee tuntemattomista ihmisistä pienten irroitettujen asioiden pohjalta.

                  Ja kuten Gemmalle pidemmin vastasin; mielipide on sellainen, jota on kysytty. Mun blogiin tulemalla lukijat hakeutuvat mun tekstin pariin, mikä on verrattavissa tähän. Mä en silti kaipaa mielipiteitä mun kasvatuksesta, ulkonäöstä tai mistään, ellen sitä kysy, vaikka laittaisinkin kuviani näkyviin. Tämä on täysin rinnastettavissa siihen, että kaikki mitä laitat päällesi on “fashion statement” omalta osaltasi, mutta se ei silti ole tervetuloa-merkki tuntemattomien tulla kertomaan mielipiteitään ilman, että niitä on kysytty.

                  Eli edelleen, saa toki olla eri mieltä. Kunhan sitä on asiaan, josta mielipidettä on kysytty tai tilanteeseen, johon henkilö itse liittyy. Tuomitseva / negatiivinen kommentointi asiaan liittymättömänä asiasta, johon ei ole kysytty mielipidettä, on mun mielestä tahditonta. Se mielipide saa olla ja sen saa esittää halutessaan toki, mutta blogini omistajana voin myös todeta, että sellainen ei ole mun blogissa tervetullutta. Ei se eriävä mielipide, vaan mielipiteen ilmaisu tuomitsevasti silloin kun kukaan ei ole sitä kysynyt. Ja äskeiseen vaate-esimerkkiin palaten, on ihan eri asia käydä heittämässä bussipysäkillä jollekin kommenttina “Onpas sulla nätti mekko!” vaikka kukaan ei kysynyt, kuin todeta “Enpä oo koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pukeutuu noin”. Jos sulla ei ole hyvää sanottavaa, eikä kukaan kysynyt sun mielipidettä, kannattaa harkita aika tarkkaan, kannattaako se eriävä mielipide ilmaista ääneen.

    2. Yleisellä tasolla otan kantaa, että totta varmaan on että pienempiinkin asioihin haetaan nykyään helpommin apua. Osin tämä johtunee siitä, että sitä on helpommin saatavilla esim. unikonsulttien ym. toimesta. Koen tämän olevan positiivista kehitystä; miksi ongelmien pitäisi antaa paisua valtavan isoiksi, ennen kuin niitä voi yrittää ratkoa jonkin asiantuntijan avulla?

      Minusta tässä tulee hyvin esille, millä tavoin nykyajan ajattelu eroaa ns. vanhakantaisesta ajatuksesta. Siis kun aiemmin ajateltiin että no vauvojen ja pikkulasten kanssa nyt vain valvotaan ja väsymys kuuluukin asiaan, niin nykyään ymmärretään paitsi lasten erilaisuus myös se, että osa unipulmistakin on jollain keinolla ratkaistavissa. Tämä on mielestäni positiivista. Jokainen perhe myös kokee asiat omalla tavallaan ja tosi moni asia vaikuttaa näihin kokemuksiin.

      Itse ei tosin olla haettu apua kuin lähinnä allergioihin, mutta jos jotain olisi, niin varmasti ihan lasten hyvinvoinnin, vanhempien jaksamisen ja koko perheen yhteisen hyvön vuoksi lähtisin kääntymään jonkun asiantuntijan puoleen, jos vähääkään tuntuisi siltä.

    1. Ei kai kukaan valmistu yliopistosta tuohon tutustumatta? Sen liittyminen tähän on mulle mysteeri, olisipa ihanaa kun olisi joku teoria eikä vaan kasa ihmeellisiä mieltä painavia yksittäisiä asioita 🙄

  10. Hei Anna. Instassasi näkyi kuva vaatehuoneestasi(?)/kenkien säilytyksestä, joten tuli mieleen olisiko mahdollisuus nähdä enemmän kuvia ja tarinaa siitä miten säilytät vaatteitasi/kenkiäsi/laukkujasi? 🙂

    1. Hmmmmmm, oon tätä miettinyt, mutta oon aina välttänyt tän tekemistä, koska se herättää aina porun 😀 Eli tarvii harkita 🙂

  11. Hoet moneen kertaan vadtauksissasi, mielipide annetaan kun sitä on kysytty? Miten kummassa olet kuitenkin tehnyt mielipidemaanantai, ti, ke, to pe, la 24/7 jne. jo vuosia ilman että kukaan on kysynyt satoja mielipiteitäsi yhtään mihinkään? Eikö siinä ole väkevä ristiriita?🤔

    1. Vastaan siihen useasti itse asiassa jo tätä ennen. Jos sä tulet ehdoin tahdoin lukemaan mun blogia, joka on mun blogikirjoituksia ilmiöistä ja vähän kaikesta, niin sä vähän niinku haet (kysyt) mun mielipidettä. Enhän mä tunkeudu sun kotiin sitä kertomaan, sä tulet sitä itse lukemaan 🙂

      1. Itsekin kannatan laukkufriikkinä. Moralisointi materian ja rahan menon takiahan on takuu varmaa, mutta jos sulla ois joku tosiaan joka kävis kommentit läpi ja ihan rankalla kädellä poistais nuo öyhötykset. (Jokainenhan laittaa rahansa mihin haluaa, toiset pistää autoon kiinni paljon enemmän rahaa kuin laukkuihin, ja autoa et lähtökohtaisesti saa myytyä kalliimmalla eteenpäin, toisin kuin design laukut, joissa tapahtuu arvonnousua. En silti halua arvostella heitä, joille uusi S-sarjan mersu suoraan tehtaalta on tärkeää. )
        Tässä nyt tuli mun mielipide, vaikket niitä ilmeisesti halua varsinaisesti kommentteihin, mutta ajattelin että laitan, kun tässä ei ole mitään arvostelua tai negaa :))

  12. Siis mitä mä just luin… Blogin kommenttiosiossa lukijat eivät saa kertoa mielipiteitään? Tajuatko, miltä tuollainen kuulostaa? Yritätkö Anna ehdoin tahdoin tyrehdyttää koko blogisi?

    1. Mä en ymmärrä miksi blogin kommenttiosiossa pitäisi kertoa tuomitsevia mielipiteitään esimerkiksi bloggaajan valinnoista, ulkonäöstä tai perheiden toimintatavoista. En näe sille tarvetta ihan normaalissakaan sosialisoinnissa? Miksi blogissa sitten? Nyt puhutaan nimenomaan tuomitsevista mielipiteistä, joita kukaan ei ole kysynyt? Blogini ei ole tuomitsevien kommentointien valossa. Tällä hetkellä 95% kaikesta kommunikaatiosta tapahtuu Instassa, ehkä enemmänkin, ja blogissa tuntuu olevan lähinnä enää kaikki anonyymi kettuilu, mitä Instassa ei ole. Instassa kommentoidaan omilla tileillä ja se keskustelu on aina aivan erilaista kuin täällä. Aktiivisuuskin aivan eri luokkaa. Eli ei mun blogi kyllä siihen tyrehdy, ettei täällä kommenttiboksissa lauota jatkuvasti negatiivisia mielipiteitä, joita kukaan ei ole kysynyt.

      1. Mun nähdäkseni kukaan ei ole kyllä kertonut tässä kommenttiboksissa tuomitsevia mielipiteitä, vaan _eriäviä_ mielipiteitä sinun mielipiteeseesi. Ja sitähän keskustelut ovatkin, kerrotaan omia kantoja ja mielipiteitä, jotta keskustelusta saadaan värikkäämpää ja rikkaampaa. Perustellaan omat mielipiteet ja miksi ollaan sitä mieltä, ja ollaan avoimia toisten (hyvin perustelluille) mielipiteille, jotta voidaan laajentaa myös omaa näkökulmaa. Tylsiähän ne sellaiset keskustelut olisivat, joissa vain myötäillään toista koko ajan!

  13. Tieto lisää tuskaa on Raamatusta, ignorance is bliss ihan muualta. Eli ei ole mitenkään käännös tuolle tai vastaava sanonta.

Leave a Reply