2008-2020 osittain väärinymmärretyt mielipiteet pt. 1

(Käytetään taas asukuvia postauksessa kuvituksena, kun niitä kerta kerrankin on ja kun nääkin on otettu jo viime viikolla, niin vois niitä vaikka julkastakin, ku tukanvärikin on tässä ehtinyt muuttumaan :D) 

Oon vuosien varrella sanonut monta mielipidettä, joista edelleen muistutellaan ja sain ihan superhyvän viestin yks päivä IG:ssä. Mitä mieltä olen niistä tänä päivänä? Edelleen samaa mieltä, kun en ole ottanut kantaa niihin myöhemmin? Jos mielipide on muuttunut, miksen sitten kirjoita asiasta? Todennäköisesti koska en jaksa. Teit niin tai näin, väärin menis. “Takinkääntäjä” jos oon muuttanut mieltäni tai sitten uudelleen mylly samasta asiasta, jos en ole 😀 Kummassakaan ei voi voittaa. Koska ei voi voittaa, jos on tekemisissä ihmisten kanssa, jotka haluaa nähdä asiat tietyllä tavalla tai eivät vain anna tilaa sille, että joku ei ole jostain samaa mieltä. Ymmärrän kyllä, että monilla on tavallisimmistakin asioista sellainen käsitys, että asiaan on vain yksi mielipide, mutta niin on hyvin harvoissa asioissa, kuten lainvastaisissa asioissa. Niissäkin ehkä joku kyseenalaistaa lain ajankohtaisuutta tai sopivuutta, mutta anyway. Kansakunnan moraalit eivät ole yhteisiä, vaan jokaisella on omansa. Ja siihen harvoin saa vaikuttajan oikeutta, varsinkin jos oma mielipide on jotenkin “epäsuosittu”. Epäsuosittu on sinänsä virheellinen sana, sillä usein tuntuu, että tietty mielipide on isomman joukon mielipide, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen, koska se ei ole tarpeeksi liberaali tai tiedostava, kuin mitä yhteiskunnallisessa keskustelussa tulisi olla. Ja usein ehkä myös tuntuu siltä, että bloggaaja, tai varsinkin kaltaiseni bloggaaja on itsekin kovin ehdoton mielipiteissään, eikä anna muunlaisille sijaa. Ymmärrän kyllä, mistä tuollainen ajatus tulee, sillä tämä ei todellakaan ole helpoin kommunikaatioalusta, ja esim. useiden IG livejen jälkeen hukuin niihin viesteihin, joissa mulle kerrottiin, että vaikutan helpommin lähestyttävältä niissä. Vloggaaminen voisikin olla kaltaiselleni kommunikoijalle parempi tapa tavoittaa yleisö “oikein”, sillä mun tapa kommunikoida on hyvin kärkäs ja vahva ja usein huumorin tai sarkasmin värittämä, joka ei aina tule läpi ilman ilmeitä ja nonverbaliikkaa.

Mä oon myös melko ehdoton välillä mielipiteissäni ja puolustan niitä jyrkästi, sillä koen, että mulle ei anneta tilaa niille mielipiteille. Se taas saa keskustelukumppanille fiiliksen, että mulle ei voi sanoa mitään, tai yritän kääntää hänen päätään. Asia ei sinänsä ole niinkään, vaan minä en suostu olemaan samaa mieltä ja pidän omasta mielipiteestä kiinni. Se on vielä musta ihan hyvää kommunikaatiota, sellainen “agree to disagree”, mutta usein siihen kesksuteluun tulee sellaiset värit, että jompikumpi on “huonompi ihminen”. Esim. kärjistettynä kun vasemmisto ja oikeisto ajatusmaailmana keskustelee, herkästi menee syyttelyksi rasismista tai ihmisten elämästä vasemmalta puolen kun oikeisto keskittyy oikeuksiin ja hyvinvointiin talouden kautta. Ja niihin syytöksiin voikin reagoida hyvin vahvasti. Mäkin oon saanut niin paljon kuulla kommentteja, joissa mulle ilmoitetaan, että mä oon siinä ja tässä väärässä ja “miten voin ajatella äitinä noin, enkö ajattele lasteni kannalta sitä sun tätä”. Se on sellainen syyllistävä mukahuoli, jolla yritetään päästä niskan päälle ja joka aiheuttaa mussa ainaki heti reaktion vastauksessa.

Vaikea ehkä selittää ilman selkeää esimerkkiä, mutta ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan. Usein bloggaajana tuntuu, ettei saa pitää kiinni omasta mielipiteestä ja sitten kun sitä perustelee ja puolustaa oikeuttaan siihen, vastapuoli kokee, ettei mistään voi olla eri mieltä. Se ei suinkaan tarkoita, ettenkö muuta mielipiteitäni vuosien aikana ja useita mielipiteitäni on muuttunut vuosien aikana, esim. suhtautumiseni varhaiskasvattajiin (arvostus on syventynyt todellakin vasta kokemuksen kautta) tai ylipäätään lapsiin ja vanhemmuuteen ja kotihoidontuen kaltaiseen asiaan. En mä ymmärtänyt asioita ennen, kun en ollut kokenut, enkä osannut ajatella tarpeeksi laajastikaan. En välttämättä nytkään osaa ajatella tarpeeksi laajasti, mutta ihmisen ajatusmaailman haastamisessa olen kokenut toimivammaksi porkkanan, en keppiä. Ellei ole ihan beyond repair 😀

Mutta niin, ehkä voisin palata takaisin muutamiin mielipiteisiini, niiden kärjistetyssä muodossa. Aloitetaan jostain pinnallisesta, ettei mene liian syvälliseksi tämäkin blogi.

“Vihaan mustia sukkahousuja muun kuin mustien kenkien kanssa.” -2012

Ai että. Mun iki-inhokki. Siis mitään, mitään en inhoa niin paljon kuin mustia sukkahousuja vaikka ihonvärisissä avokkaissa. Sama pätee myös jopa saappaissa ja nilkkureissa. Jos on mustat sukkikset, pitää olla musta yläosa tai hame vähintään, jos jalassa on vaaleammat saappaat. Nilkkurit ei käy, eikä avokkaat todellakaan. Siis herrajumala, että voi hiertää silmissä tuo. En osaa selittää mistä tuo johtuu, mutta rajoittaa edelleen talvipukeutumistani tosi paljon, koska mähän siis vihaan kaikkia muita sukkiksia kuin mustia ja jos pidän jotain muuta ku mustaa hametta tai mekkoa mustien sukkisten kanssa, kaikki muut kengät on out. Mulla ei oo ollu vuosiin yksiäkään ihonvärisiä sukkiksia ja mun mielestä ne näyttää koomiselta talvella muutenkin, vaikka eivät ole yhtään ohuemmat kuin ohuet mustatkaan. Mut joku alastomuuden mielikuva tulee ja mä en pääse siitä yli. Eli mulla on aina vaan mustat sukkikset ja tämähän rajoittaa pukeutumista erittäin paljon.

Mä en myöskään kestä, jos sukkikset on “samansävyiset” kuin saappaat. Esim. jos näissä kuvissa olisi paksut mustat sukkikset, ne sulautuisi liiaksi noihin saappaisiin ja en tykkäis. Joko sukkikset on selkeästi ohuemmat tai sitten paksujen sukkisten kaa on esim. nahkasaappaat, eikä mokka, niin sitten niissä on väriero kiillon puolesta. Sama jos on mustat farkut, niin saappaiden pitää erota niistä selkeästi. Esim. nahkahousut ja mokkasaappaat tai sitten farkut ja kiiltävämmät saappaat. Mä en tiedä miks tää on niin iso päähänpinttymä mulle, enkä mä sitä mitenkään arjessa oikeesti ajattele, en vaan koskaan jo suoriltakaan yhdistä asioita vasten näitä “sääntöjä”. Ja pakko vielä lisätä, että mulle on aivan sama, mitä jollain muulla on päällä. En juuri kiinnitä huomiota toisten pukeutumiseen, ellei se osu näköpiiriini inspiroiden positiivisessa mielessä. Toki varmasti välillä huomaan erilaisia tyylejä, mutta jotenkin niissä mua ei kiinnosta valinta laisinkaan, kun ei ole oma. Kukin pukeutukoot kuten haluaa.

Mielipide 2021: Pysyn kannassani. Edelleen vihaan mustia sukkahosuja muuta kuin mustien kenkien kanssa tietyin poikkeuksin.

“Vastustan Me Too:ta.” -2017

En vastusta, enkä ole koskaan vastustanut. En myöskään koe, että koska en ole jotakin kokenut, asiaa ei ole olemassa. Kun minä sanoin, etten minä ole kokenut osakseni sellaista, minkä miellän Me Too:ksi, en a) oleta, että kaikilla on sama mittataulukko sille, mitä häirintä on tai b) ettei ongelmaa ole olemassa, jos en ole kokenut sitä itse.

Luin vähän aikaa sitten hyvin hämmentyneenä Natan julkaisuja teekkareiden opiskelijameiningeistä ja siitä, millaista häirintää opiskelijat saavat osakseen. Joku pyysi mua IG:ssä ottamaan asiaan kantaa. En mä osaa ottaa asiaan kantaa. Hirveetä kaikin puolin. Omakohtaisia kokemuksia ei ole, joten en pysty sanomaan mitään. Mun opinnot Suomessa tapahtui  ja tapahtuu erittäin vahvasti itsenäisesti tenttien ja oon ollut ehkä kaksissa opiskelijabileissä. Tai kolmissa. Tasan yksissä sitseissä. Pidin sitsejä epämiellyttävänä jo sellaisenaan, joten ei tullut tarvetta mennä uudelleen. Typeräsanaiset juomalaulut ja juominen alkoholisoitumisen vuoksi ei ollut mun mielestä kiinnostavaa silloinkaan. Muistan typeräsanaisina nuo biisit, mutta ne oli mun mielestä vähän sellaista tyhmää dokaamishuumoria siihen aikaan, tai en kiinnittänyt huomiota sisällön seksistisyyteen, ehkä koska en laulanut mukana enkä edes jaksanut lukea sanoja. Jollen väärin muista, niin oikiksen seksistisin lauluosuus, joka jäi mieliin, oli joku “älä pane sikaa”, jolla tarkoitettiin SiKaa, eli SiviiliKaveria, mikä mun mielestä liitty enemmän siihen elitismiin, josta en todellakaan välittänyt. Mä luulen, että mua ärsytti oikis ensipäivästä, kun meidän fuksipuheessa, joku opiskelija mukahauskasti kertoi, miten opintojen edetessä aletaan puhumaan kavereista ja sioista. Yksikään mun ystävä, joka on oikkari, ei ole pätkääkään elitisti, mutta tuo asenne, mitä alkuun huomasi, oli jotenkin erittäin ärsyttävä. Kuulostamatta yhtään snobilta, it was not my thing, ja uudelleen en mennyt sitseihin jo ihan näistäki syistä. Mulla on 0 haalarimerkkiä ja oon tosiaan ollut tosi vähän missään opiskelijatapahtumissa. Lontoossa opiskelijakulttuuri oli aivan erilaista. Vaikka en olekaan kokenut asiaa, niin en näe tarpeelliseksi siitä sen enempää kirjoittaa, koska omien kokemusten puutteella voi väheksyä toisten kokemaa, minkä olen oppinut blogini aikana. Ehkä se oli se asia, joka sytytti muiden ärsytyksen tuossa Not me too -potauksessa aikanaan.

Toisaalta mä olen kyllä saanut tyrmäystippoja ja voin vaan olettaa, että tarkoituksena oli jonkin sortin seksuaalinen väkivalta, jota ei onneksi ehtinyt tapahtumaan. Eli miten voin kokea, etten ole ollut Me Too -uhri itsekin? Emmätiedä, ehkä koska mitään ei ehtinyt tapahtumaan ja mut pelastettiin tilanteesta? Muistan vieläkin kuinka olin serkun papereilla alaikäisenä baarissa jossain roiskeläppähameessa, ja joku törkeän juovuksissa ollut ääliö nappas perseestä kiinni kävellessään ohi. Käännyin ympäri, nappasin kiinni kädestä, väänsin peukaloa kohti rannetta yhdellä kädellä ja toisella painoin tyhjää tuoppia niskaan. “Josset sä ihan nyt samantien pyydä anteeksi, niin mä kaadan tän jääkylmän lasin sun niskaan ja väännän vielä lujempaa. Unohtamatta sitä, miltä tää mun korkokenkä tuntuu sun haarovälissä”. Itseäni isompi mies uikutti anteeksipyyntöä ja kääntyessään ympäri heiluttelin voittajan hymy naamallani tyhjää tuoppia ja näytin keskaria. Aivan täysin itsesuojeluvaistotonta ja monella tapaa niin väärin ja älkää kukaan ottako esimerkkiä missään nimessä. Ihan typerää käyttäytymistä. Mutta otin esimerkiksi tämän, koska siinä hetkessä en tuntenut oloani uhriksi vaan “voittajaksi” ja ehkä siksi mun on vaikea mieltää tuollaisia tapahtumia Me Too:ksi, jonka miellän uhrien “oikeudeksi”. Toisaalta, onhan tuo seksuaalista ahdistelua, eli minäkin voisin siis hyvinkin sanoa, että Me Too vahvistaakseni viestiä, vaikka en itseäni olekaan uhriksi kokenut?

Ehkä jokin mun kasvatuksessa tai persoonassa on tehnyt sen, etten oo osannut nähdä näitä tapahtumia hyökkäyksenä enkä siksi koe olleeni seksuaalisen väkivallan uhri tuollaisissa tilanteissa, ja siksi en pysty samaistumaan monen ajatukseen huutelusta tai rivoista kommenteista baarissa seksuaalisena hyväksikäyttönä tai väkivallan käyttönä. Mitä se kyllä oikeasti on.

On kuitenkin eittämättä asioita, jotka kuuluvat juuri tämän ilmiön pariin. Liian moni kokee ahdistelua ja seksuaalista häirintää, mutta silloin 2017 keskustelussa nousi sellaisiakin asioita, jotka mun mielestä ei vaan mitenkään päin olleet seksuaalista häirintää. Jotenkin tuo ilmiö omalla tavallaan mielestäni kärjisti myös kahtiajaon tässä asiassa ja mentiin nopeasti miesvihaan. Ja kun asioita käydään sosiaalisen median ja valtamedian tuomioistuimissa, tuomiot ovat nopeita, rajuja ja ilman valamiehistöä. Oikaisut hiljaisia, jos lainkaan. Asia Argento oli yksi Metoon ensimmäisiä vahvoja ajajia, mutta maksoi itse oman syytöksensä 17-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä sopimuksella hiljaisuudesta. Amber Heard nousi Metoon keulahahmoksi, mutta jos joku tutustuu esim. The  Sunia vastaan käytyyn oikeudenkäyntiin ja sen materiaaliin sekä vuotaneisiin videoihin, niin herännee skeptisimmälläkin epäilys siitä, mitä siellä oikeasti onkaan tapahtunut. Eikä edelleenkään suurin osa tiedä tapahtumaketjusta muuta kuin, että “Depp on piessyt vaimonsa”. Aivan. Suosittelen tutustumaan tarkemmin, jos elää vielä tuossa oletuksessa.

Metoon kohdalla kävi mielestäni sama asia kuin monessa muussakin asiassa. Kun tärkeä viesti menettää kärkensä monien silmissä, tavallaan kun se “laimenee”, sen sanoma muuttuu ja koko asia tulkitaan eri tavalla kuin piti. En laita asioita hierarkiaan, mutta tietynlainen ääliömäinen huutelu ja raiskaus ei nyt vaan yksinkertaisesti voi kulkea saman konseptin alla ilman, että se on jo niin laaja, että sen sanoma on hankala hahmottaa. Kun puhutaan rangaistavuusasteikon lievimmistä asioista monitulvana, vie se huomiota niiltä aivan hirveiltä asioilta ja laimentaa sitä sanomaa. Mun mielestä. Jossakin kohtaa alussa miehet olivat järkyttyneitä, mikä oli tärkeä reaktio, mutta jotenkin tuntuu, että se reaktio laimeni sitä mukaa kun tuon otsakkeen alle tuli todella monen törkeysasteen tapahtumia. Vaikka ymmärrän, että koko asian tavoite oli näyttää kärkiviestinä se, että jollakin tasolla kaikki ovat kokeneet sukupuolensa vuoksi jotakin ahdistelua. Ja se ehkä olikin se viesti, mikä ei mennyt perille. Että jep, kaikki naiset. Kun sitten kansan rivissä alkoi se jupina, mitä itsekin jupisin, eli “miten muka kaikki voi olla metoo:ta”, niin ei ehkä tarpeeksi selvästi ollut viesti juuri sitä, että jep, sehän tässä onkin kamalinta. Ja ehkä myös oltais keskitytty ratkaisuihin, sen sijaan, että viesti tuntui  ajoittain olevan “naiset ovat kaikki kärsineet, miehet on kaikki sikoja”. Ja tämähän taas loi vastakkainasettelun ja vastustuksen vahvasti senkin vuoksi, että moni mies koki joutuvansa arvostelun kohteeksi ilman, että on tehnyt vahinkoa kellekään.

Koko ilmiö meni musta sormien osoitteluksi ja syyttelyksi sen sijaan, että oltais mietitty tulevaisuutta, jossa tarvetta tälle nimikkeelle ei ole. Mitä voidaan tehdä seuraavan sukupolven kasvatuksessa paremmin? Lähtemättä siitä olettamasta, että vain miehet sikailee, vaan että kyllä sitä seksuaalista häirintää tapahtuu molemmin päin, toki enemmän naisia kohtaan heittämällä ja siihen ollaan suhtauduttu aivan liian huolettomasti.

Metoo:n ajatus oli hyvä. Sen alku oli hyvä. Sitten mentiin mun mielestä joiltakin osin metsään, pääsääntöisesti mediassa tosin.

Mielipide 2021: Pysyn kannassani osittain ainakin.  En oo koskaan ajatellut noin kuin annetaan ymmärtää, mutta oon edelleen sitä mieltä, että en ole kokenut suoranaista seksuaalista häirintää, enkä koe olevani naisena yhteiskunnan alistamassa asemassa enkä miellä kaikkia ongelmia patriarkaatin syyksi. En Suomessa, Lontoossa tai Australiassa asuessani. En kuitenkaan edelleenkään allekirjoita tuota ilmiötä ihan sellaisenaan ja sen kahtiajakamista kokonaisuutena.

“Homo ei voi olla presidentti.” – 2012

Näin en ole koskaan sanonut, mutta näin tämä asia aina edelleen esitetään. En nyt muistanut tarkalleen, mitä tuossakaan postauksessa sanoin, mutta se on itse asiassa piilotettuna vielä tallessa. Pätkä oli itse asiassa paljon lyhyempi kuin muistin keskellä asupostausta ja sen koko härdelli oli enimmäkseen kommenteissa, joita ei enää ole tallessa. On vähän kaksjakoiset ajatukset asiasta. Mulla oli aikanaan mielestäni ihan looginen ajatus tässä takana. Jos siihen aikaan maailmantilannetta Suomen presidentiksi olisi noussut avoimesti homoseksuaali henkilö, olisi esimerkiksi valtiovierailut Venäjälle olleet suorastaan mielenkiintoisia, ja mielestäni henkilön oma seksuaalisuus olisi vienyt turhan isosti tilaa tärkeämmältä, kuten kahdenvälisiltä suhteilta, jotka olivat hyvin erilaiset siinä tilanteessa. Jos nyt muistelen taaksepäin, niin mä ajattelin silloin ehkä paljolti niin, että Halonen kumarsi liikaa Venäjälle ja ajattelin tärkeäksi Suomen kannalta sen, että ulkoasioiden ykkösedustaja olisi arvostettu ja kunnioitettu erinäisten valtioiden silmissä. Sinänsähän ajatusmaailma on nuori ja naiivi, koska niin ei voida muuttaa mitään, että kumarrellaan ideologioita, jotka ovat takapajuisempia kuin omamme. Samalla logiikalla kukaan kolmekymppinen nainen ei tulisi valituksi pääministeriksi tai toimitusjohtajaksi herrainkerhojen keskelle.

Mutta. Se mikä mua kiusasi 2012 ja mitä edelleen pidän epämiellyttävänä, on se, kuinka monessa keskustelussa olisi äänestetty “koska homo”, sellaisena jopa hyveellisen hienona eleenä. Homous tai heterous ei vaikuta presidenttiyteen ja sikäli sen ei tarvitsisi liittyä asiaan laisinkaan. Tämä on mun mielipiteeni. Ketään ei pidä syrjiä, mutta mä en myöskään kannata ns. positive discriminationia. En näin vuonna 2020 tai ikinä. Toki termi positive discrimination on erittäin heikko, koska syrjintä ei ole koskaan positiivista, mutta tämä termi on yleisesti käytössä. Kuten naiskiintiöt ja muut on olleet. Mä koen tän asenteen syventävän omalta osaltaan kahtiajakoa, sillä se luo mielikuvan siitä, että ihminen on päässyt asemaan vähemmistön edustajana eikä sen takia, että olisi pätevä ihan ilman enemmistö/vähemmistö-asetelmaa. Jos siis vaikka hävittäjälentäjäksi valittaisiin nainen ja hänen naiseuttaan korostettaisiin, tulisi olo, että nyt täytetään kiintiötä, koska eihän miesten kohdalla paukutella henkseleitä heidän miehuudestaan, heitä vaan valitaan ohjelmaan ja sillä selvä.

Tämä inhotti mua tän vuoden USA:n vaaleissa. Kaksi valkoista vanhaa miestä vastakkain ja varapresidenttinä poc-nainen, jonka eliniän odote on reippaasti yli vaalikauden, toisin kuin presidenttiehdokkailla. Toiset tuomitsi Bidenin siitä, että ratsastaa VP:n naiseudella tai ihonvärillä. Ja sitten toisella puolen jotkut ihmiset äänesti Bidenia, koska VP oli poc-nainen ja näin Harris pääsis näyttämään kyntensä ja tulisi ensi vaaleissa valituksi, kun muuten poc-nainen ei tulisi valituksi. Itsessään niin ärsyttävän vähättelevä asenne, ettei mitään järkeä. Ärsyttää aina, jos mitä tahansa tehdään KOSKA nainen, homo, tietyn uskonnon tai ihonvärin edustaja jne. Ja sama ärsyttää feminismissä, joka hyökyy miesvihaksi.

Kun yritetään purkaa vastakkainasettelua ja yhteiskunnallisia stereotypioita ja häkkejä, ainoa oikea suunta on tulevaisuus, joissa näillä asioilla ei ole merkitystä, ei positiivista tai negatiivista. Oon oppinut tänä vuonna paljon sellaisesta “I don’t see colour, I just see people!” -tyyppisestä ajattelusta ja miten virheellistä se on, ja tiedostan sen tässäkin. Eli en sano, että pitäisi ajatella, ettei edes huomata onko joku vähemmistön edustaja, koska se on ylipäätään mahdotonta tai jo itsessään väärin, vaan sanon, että täytyy työskennellä sellaisen tulevaisuuden parissa, jossa todella jokainen voi olla antamatta painoarvoa suuntaan tai toiseen vähemmistöön kuuluvuudelle.

Jollakin tapaa koen myös usein niin, että on parempi kun edussa elävä enemmistö ajaa vähemmistön asiaa. Eli kun keski-ikäiset valkoiset miehet tai heterot tai valtionuskonnon edustajat ajavat vähemmistön asemaa. Se on mun mielestä tehokkaampaa, koska “ei ole oma lehmä ojassa”. Jos esimerkiksi naisten seksuaalista häirintää kritisoi ja tuomitsee työpaikalla mies, on se musta tehokkaampaa. Toisaalta taas joissakin asioissa on hyvä olla edelläkävijä esimerkin kautta, kuten vaikka maana, jolla on nuori naispuolinen pääministeri. Olettaen, että hänet on valittu tehtävään oman taidon, tiedon ja osaamisen perusteella, eikä koska hän on nuori ja nainen. Toisaalta taas onko väärin valita tehtävään kuin tehtävään ehdoin tahdoin vähemmistön edustaja, jotta oikeasti päästäisiin osoittamaan kyvykkyys ja sitä kautta rikkomaan ennakkoluulot? Kun ennakkoluulot on mitä on, miten saada valituksi ikinä puhtaalta pöydältä joku rikkomaan niitä ennakkoluuloja? Kaikin puolin hankala asetelma, tiedostan sen tässä mun utopistisessa haaveilussa itsekin.

Jos muu maailma nostaa asiasta metelin (vaikka nyt sitten homosta presidenttinä), niin hienoa, sehän herättää keskustelua siellä, missä asia on vielä järkytys. Toisaalta en näe tarpeelliseksi tehdä asiasta itse meteliä, sillä sitten se ikään kuin vesittää tasa-arvoisuutta ja alleviivaa eriarvoisuutta. En ehkä edelleenkään osaa selittää ajatustani oikein. Se on selkeä mielessäni, mutta aivan sekaisin paperilla. Pakko kuitenkin sanoa, että lähes vuosikymmenessä on tultu niin paljon eteenpäin, että olisi edes vaikea kuvitella presidenttiehdokkaan seksuaalisen suuntautumisen aiheuttavan samanlaista keskustelua yhteiskunnassa kuin tuolloin, joten munkin mielipide on elänyt ja muuttunut yhteiskunnan mukana. Myös poliittinen asetelma ja vastasuhteet ovat muuttuneet vuosien aikana.

Mielipide 2021: Ei ollut koskaan tuo esitetty. 2021 sanoisin, että en haluaisi edelleenkään, että joku tulisi valituksi KOSKA vähemmistön edustaja, mutta en ajattele samalla tavalla siitä, millaisia reaktioita valinta herättää muualla maailmassa ja onko sillä merkitystä ja tulisiko sitä ajatella.

(Note to self, kivasti törrää toi neule hameen alla, nii jos ens kerralla vaikka suoristat ennen kuvia :D)

“En välitä ilmastosta.” -2018

Tänä päivänä aina ja joka kerta kun teen “paremman” valinnan, on se tekopyhää. Koska olen julkisesti ilmaissut huoleni ja realismini siitä, että bloggaajien lentämisiä ja toimia lynkataan ilmastonmuutos-keskustelussa ja tehdään yksittäisistä ihmisistä syypäitä mihin tahansa.Jos jotain positiivista on sanottava COVIDista, niin ollaan saatu hetkeks toi lentokyttääminen aisoihin, ku oman elämänsä poliisit voivat kytätä kokoontumisten ihmismääriä ja hengitysmaskien pitämisiä. Eipä käy heilläkään arki tylsäksi.

Mä välitän ilmastonmuutoksesta. Mä en vaan koe, että mun toimilla on merkitystä juurikaan. Huom. Juurikaan. Toki pyrin toimimaan hyvin ja fiksusti, mutta toisaalta en edelleenkään koe, että yksittäisen suomalaisen teoilla on pitkässä juoksussa yhtään mitään merkitystä. En koe Suomen maanakaan olevan mikään sellainen esimerkillinen vaikuttaja, että vaikka me elettäis kaikki seuraavat 100 vuotta kädestä suuhun ja luonnon mukaan, niin silti maailmalla iso osa jengistä ei edes tietäisi, keitä me ollaan ja missä puolella Sveitsiä se Suomi onkaan. Eiku Ruotsia? Eiku onko se osa Skotlantia? Naurattaisi, ellei pitäisi niin naurettavan hyvin paikkaansa ulkomaan reissujen kokemuksella. Koska ihan noikin lauseet eivät ole tuulesta temmattuja, eikä suurin osa esim. taksikuskeista Briteissäkään tuntunut tietävän, mikä on Suomi.

Mä edelleen koen, että yksittäisen ihmisen valintojen tuomitseminen tässä asiassa on ihan typerää. Kovimmat ilmastoläyhääjät tuomitsee kaiken ja hyvissäkin asioissa kehujen sijaan löytävät kritisoitavaa. Esimerkiksi jos teen malliston suomalaisen merkin kanssa, joka valmistaa vaatteet Suomessa, jaksetaan valittaa mun vaatteista ja hankinnoista, jotka eivät ole suomalaisia. Jos mä teen yhteistyötä kotimaisten liikkeiden ja yrittäjien tukemiseksi, muistutetaan ilmastopostauksesta (joka on ymmärretty miten haluttu) ja siitä, että mulla on sitä sun tätä, joka ei ole suomalaista. Jnejnejne. Kun kirjoitan menneen vuoden vaikutuksesta mun ajatuksiin matkustelusta, on sekin väärin, että olen päässyt tähän ajatukseen koska pakko, ja olen ollut aiemmin niin itsekäs. Ennen kuin kansainväliset lait ja toimet pakottavat, vain pienen pieni osa ihmisistä tulee toimimaan oikeasti todella altruistisesti. Syyttely siitä, että joku ei toimi niin, on musta helvetin ärsyttävää, koska se ei auta mitään. Kukaan ei tule muuttamaan toimintaansa pitkäaikaisesti syyllistettynä vaan elämän kantavat ratkaisut tulevat omasta halusta. Sitä pitäisi tukea. Ei kepillä vaan porkkanoilla. Tätä mieltä olen edelleen. Avainlippumerkit ja muut eivät varmasti lämmitä yrittäjien mieltä ihan samalla tavalla kuin yritysten konkreettiset tuet tilanteissa, joissa tehdään vaikeimman ja kalliimman kautta vastuullisuuden ja kansallisen talouden puolesta. Ja sitä pitäisi tukea.  Koska vaikka se Avainlippumerkki on, suurin osa kuluttajista katsoo hintaa, ei vastuullisuutta, edelleen, ja ellei vastuullista saada samalle hinnalle vastuuttoman kanssa, eurohinnat vaikuttavat vahvasti. Heilläkin, jotka eniten peräänkuuluttavat bloggaajien huonoutta kaikessa.

Mun intressit on usein tukea suomalaista hyvinvointia esim. talouden kautta. Kotimaisuus on mulle merkittävä asia jo senkin kautta. En myöskään koe ristiriitaa suhtautua skeptisesti tai jopa toivonsa luovuttaneesti omaan osuuteeni tai kaikkien mun “vaikutuspiiriin” kuuluvien osuuteen maailman ilmastonmuutoksessa, mutta samalla kierrättää roskat, käyttää julkisia tai kieltäytyä parin päivän työmatkojen lennoista. Oon tullut hyvin vahvasti paikkaan, jossa en jaksa edes mainita mitään ekologisia puolia valinnoissani, koska mä en vaan jaksa sitä whataboutismia kaikesta mun elämässä, joka ei ole 100% ekologista. Mikä on sinänsä tosi sääli, koska just se pieni positiivinen vaikuttaminen olis tärkeää, ja uskon monien ajattelevan näin. Välttää mieluummin koko aihetta, vaikka just se teko, ajatus tai toiminta olisi positiivista.

Mielipide 2021: Pysyn kannassani, joka ei koskaan ollut väittämän mukainen. Oon aina välittänyt ilmastonmuutoksesta, en vaan ole hyväksynyt yksilön roolia niin merkittävänä, että se oikeuttaisi tuomitsemiset ja syyttelyt. Olen samaa mieltä yhä edelleen vuonna 2020. Ja edelleen peräänkuulutan tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja, jotka tuntuu itsestä oikealta ja esimerkiksi tämän hetken tilanne huomioiden mahdollisimman myönteisiä ratkaisuja Suomen taloudelle. Saan silti edelleen olla sitä mieltä, että suomalaisten teot isossa kuvassa on ihan pisara valtameressä ja niiden kommentointi syyllistäen on vaan oman pelon ja vihaisuuden läyhäämistä toisen niskaan ja siihen ei ole kellään oikeutta. Huoli yhteisen planeettamme turvallisuudesta on varmasti monille perusteltua, mutta kuten viime viikolla kommentoin Instagramissanikin, huolen varjolla tehty arvostelu ja tuomitseminen ei ole oikeutettua mitenkään päin. Muutos tapahtuu mun mielestä tässä asiassa positiivisella vahvistamisella ja kansainvälisin sitouttavin menettelytavoin väheksymättä myös sitä puolta, joka nostaa asiassa vasta-argumentteja, kuten esim. taloutta.

“Kultaa ja hopeaa ei saa sekoittaa.” -2012

Busted. En enää ajattele lainkaan noin. Saa olla hopeiset korut, kultainen laukun metalliosa ja ruusukultainen kello. Jotenkin se ei ota mua silmään enää yhtään.

Mielipide 2021: Kaikki iloisesti sekaisin kiitos.

Päätän tämän osan myös vähemmän syvälliseen vaihtoehtoon, hyväksyn suosiolla, että näitä riittää kokonaiseen postaussarjaan ja jatkan seuraavalla kerralla 😀 Ellen totea tätä isoksi virheeksi jo nyt. Mikä mielipide on jäänyt teitä mietityttämään, että olenko vielä edelleen samaa mieltä?

ASUKUVINA
mun yksi lemppariasujani, jota käytän usein pienin variaatioin:
AMBER takki (vanha)
H&M neule (vanha)
H&M hame (vanha)
ZARA saappaat (vanha)
CHANEL Bou Old Medium laukku
NIMA1708 pipo
(vanha = edellisten vuosien mallistoja, ei samaa saatavilla tällä hetkellä)

Mitäs mieltä ootte asusta? 

35 thoughts on “2008-2020 osittain väärinymmärretyt mielipiteet pt. 1

  1. Tosta ilmastoasiasta oon niin samaa mieltä. Uskon, että on hyvä näyttää myös maana esimerkkiä esim kierrätysasioissa ja mahdollisesti tehdä siitä vientituote ulkomaille. En kuitenkaan usko siihen, että koko talous pitää vetää kuralle ja elintaso kurjuuttaa, koska ilmastonmuutos, samaan aikaan kun koko muu maailma vaurastuu saastuttamalla minkä ehtii 🙄 Itsekin olen tosi tarkka kierrättäjä, ja suosin mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa ja suomalaista työtä ja ruokaa. Ajattelen ilmastoa, mutta myös ihan Suomen taloutta ja luontoa ja sen puhtautta ja että kaatopaikkoja ei tarvitsisi raivata koko ajan lisää.
    Ja asusta vielä, oon kuolannut tota sun takkia niin kauan, kuin se sulla on ollut. Oliko tuo siis tekonahkaa vai aitoa? 🤔 Mietin, että onko tekonahkainen kestänyt hyvänä noinkim pitkään?

    1. Toi on tekokaikkea, se on tekokarvaa ja tekomokkaa, mut siis tää on edelleen ku uus, vaikka oon käyttänyt paljon ja siis just miehen kaa puhuttiin siitä, että ei oo tullu toista vastaan, joka ois oikeesti noin pehmeä, toi karva on superpehmoinen 🙂

  2. Luen myöhemmin postauksen ajatuksella, mutta ehdin lukemaan tohon takinkääntö jään, eli jutun alkuun. Mielipidettään saa muuttaa. Olisihan se aika surullista, jos ihminen ei esimerkiksi kymmenessä vuodessa oppisi ajattelemaan, arvioimaan ja ilmaisemaan paremmin itseään. Ihan uskomatonta, että pitäis olla samaa mieltä jostain asiasta, koska on näin sanonut tai tehnyt 15 vuotta sitten 🙄 Tietysti sitä voi ja pitääkin seistä sanojensa takana, mutta ymmärtäen, että ajan kuluessa ne terävätkin kivet pyöristyy ja saa uusia värejä. Olla entiselle minälleen armollinen.
    Itse ajattelen monestakin eri asiasta toisella tavalla, mutta kuitenkin samalla tavalla, kuin kaksikymppisenä näin 32-vuotiaana. Nykyään pidän sitä nuorempaa minääni vähän naivina, hölmönä, mutta kuitenkin ymmärtäen, että sitä teki silloin samalla tavalla parhaansa, kuin nytkin. Sillä tiedolla, sillä kapasiteetilla, niillä eväillä, mitä oli siihen mennessä saanut. Omille ja muiden virheille, entisille ja nykyisille, pitää olla armollinen.

    1. Tuota samaa armollisuutta painottaisin itsekin. Mielipiteet perustuvat vahvasti mm. siihen tietoon, joka itselle on siihen mennessä karttunut + siihen mitä kaikkea on itse kokenut ja nähnyt . Vuosien varrella näitä kaikkia kertyy (toivottavasti) meistä jokaiselle lisää ja on täysin normaalia että omat mielipiteet jalostuvat sen mukaisesti.

  3. Miksi Suomi ei olisi esimerkillinen vaikuttaja ilmastonmuutoksen torjunnassa? Mehän ollaan koulutettu kansa ja korkean osaamisen maa. Meidän äityspakkausideasta on monet maat inspiroituneet ja koulujärjestelmäkin lähes maailman paras ja todella tunnettu, täällähän on käynyt ulkkareita siihen tutustumassa. Aivan hyvin jokin suomalainen innovaatio tai esimerkki voi vaikuttaa merkittävästi, jos siitä otetaan mallia muualla.

    Suomalaisten päästöt ovat suhteessa hyvin korkeat, korkeammat kuin vaikka kiinalaisilla, koska olemme varsin hyvätuloisia ja elämme sen mukaisesti. Suomalaisilla on varaa matkustaa, syödä mitä haluaa ja ostaa turhaan krääsää ja pikamuotia tai 8 euron t-paitoja lojumaan kaappiin. Näin nyt esimerkiksi.

    Vaikka ottaisi huomioon kotien korkeat lämmitystarpeet (kylmä ilmasto) ja pitkät etäisyydet (autoja tarvitsee), niin tästä huolimatta suomalaisten päästöt ovat tarpeettoman korkeat.

    Se on vaan puhdasta matikkaa, että kyllä vaan yksilön valinnoilla on merkitystä. Ei tartte elää askeettisesti metsässä, mutta moni voi helposti pienentää omia päästöjään ja sillä on väliä.

    Ei me voida ajatella, että ollaan pieni maa, ei väliä. Samalla logiikalla jokainen 5 miljoonan kiinalaiskaupunki voi käyttää saman argumentin ja olla tekemättä mitään. Ja jälleen, suhteessa suomalaisten päästöt ovat kovat, varaa parantaa on.

    1. Siis vaikka me oltais esimerkillinen ja oltais 100% green, niin senkään vaikutus kansainvälisesti ei olisi yhtään mitään, koska me olemme pieni maa, pienellä asukasluvulla ja erittäin pienellä vaikutusvallalla.

      Sun esimerkit on siitä mielenkiintoisia, että meidän koulutusjärjestelmää on kehuttu vuosia ulkomailla ja siihen on tutustuttu. Kuinka moni maa on ottanut siitä itselleen jotakin käyttöön? Tai siis kopioinut sen esimerkiksi edes osittain? Ei yksikään. Itse asiassa Suomessahan harkittiin Britannian mallia koreineen ja kaventuneine ainevalikoimineen esim. lukiossa. PISA-testeissä olemme menestyneet ja tällä hetkellä olemme kai viidensiä ja koulutusjärjestelmän tehokkuudessa olemme kärkipäässä, mutta jos katselee listoja “parhaiden koulutusten” maista, Suomi ei ole lähelläkään kärkipäitä. Ei yliopisto-, eikä peruskoulu-tasolla. Kaiken lisäksi koko ajatus tästä mittarista on sinänsä hankala, sillä olemme poikkeuksellinen maa sosio-ekonomisesti, eikä meitä voi juuri verrata. Esimerkiksi millainen rooli meidän pitkillä vanhempainvapailla on lasten kehityksessä ja sitä kautta myös aikaisten kouluvuosien merkityksessä, jos vertaa moniin sosio-ekonomisesti samankaltaisiin maihin, joissa vanhempainvapaat ovat selkeästi lyhyempiä? Kokonaisuudethan ovat varsin monen asian summa, ja suomalaisten menestyminen PISA-testeissä tai muut tuontyyppiset mittarit eivät sinänsä kerro mitään koulujemme “hyvyydestä” tai “paremmuudesta”. Mutta tää sopii kyllä juuri hyvin mun pointtiin. Suhtautuminenhan on vähän sellaista “tuo hassu kummallinen valtio nimeltä Suomi, siellä on kyllä hienosti asiat kuten tasa-arvo, koulujärjestelmä ja erityissairaanhoito…. mutta meillä on tämä oma tapamme hoitaa asioita.” On mun mielestä, ja huom. tämä on vain mun mielipide, naiivi ajatus, että Suomella olisi vaikutusvaltaa muuttaa muiden toimintamalleja ja -tapoja omalla esimerkillään, kun suurin osa maailman väestöstä ei edes tiedä keitä me olemme tai missä sijaitsemme. Ja vastaan oman mielipiteeni siitä, miksi me emme voi olla esimerkillinen vaikuttaja? Voimme toki siis olla, voimme olla esimerkillisesti toimiva maa, mutta se ei silti vaikuta. Se on se mun pointti.

      Per capita-hiilijalanjäljet on kanssa vähän kyseenalainen mittari. Ensinnäkin, jos päästöissä katsoo mittaria, niin Suomen päästöt ovat muuttuneet maltillisesti, kun taas monet maat ovat “pahentuneet” viimeisten 2 vuosikymmenen aikana tosi paljon. On myös turhaa lähteä vertaamaan vaikka suomalaista ja kiinalaista tässä tilanteessa, koska siihen vaikuttaa todella paljon muitakin asioita kuin ihmisen henkilökohtaiset valinnat. Meidän harvaan asuttu maamme, jossa asutaan pienissä perheyksiköissä isojen monen sukupolven perheyksiköiden sijaan lämmitys- ja sähkökulut on korkeita ja neljän vuodenaikamme takia myös. Sama ei päde moneen muuhun maahan. Sikäli siis kyllä, suhteessa suomalaisten päästöt ovat korkeampia, mutta toisaalta Kiinassa kasvu on ollut yli 100%:sta, meillä 9% ja monella sektorilla ollaan onnistuttu laskemaan päästöjä.

      Omia päästöjä voi ja ehdottomasti saa pienentää. Pyrin siihen itsekin. Enkä tarkoita, että voimme suomalaisina nostaa käpälät ilmaan ja todeta, ettei meidän tarvii tehdä mitään, isompien tarttis. Jokainen tehkööt sen minkä oikeaksi kokee. Mutta, mä en ymmärrä läyhäämistä jostain lennoista tai ostoksista sillä retoriikalla, että sillä tuhotaan maapallo. Siihen mä oon koko ajan todennut, että on oikeasti yhdentekevää mitä teemme, maapallo tuhoutuu joka tapauksessa teimme niin tai näin, joten sen rikoksen käyttäminen korttina sille, että pääsee arvostelemaan toisten valintoja, ei musta ole oikeutettua. Ja tähän joku mulle joskus kommentoi, että jos me olisimme maana ihailtavan hyviä tässä, muut maat ottaisivat esimerkkiä. No kun eivät ottaisi. Eivät ole tähänkään mennessä ottaneet hirveesti missään asioissa 😀

      Ja siis suhteessa kehen meidän pitäisi parantaa merkittävästi, tai siis suhteessa kehen meidän suomalaisten päästöt on kovia? Olemme hyvin pitkälti samoissa per capita -luvuissa kuin Norja, Tanska ja Irlanti sekä moni muu Euroopan maa, ja olemme paljon edellä esim. Kanadaa, jossa on paikoin hyvin samanlaiset elinolosuhteet kuin Suomessa. Samaan aikaan pieni väestölukumme korottaa meidän per capita -osuutta, sillä kotitalouksien osuus on kuitenkin alle sen 70%, joten se 30 % pitää jakaa pienelle porukalle. Ja sitten taas väestörikkaissa maissa tilanne on hieman eri. Esimerkiksi monen Euroopan maan kokonaispäästöt maantieteelliseen kokoon nähden ovat todella paljon korkeammat prosentuaalisesti, mutta per capita nämä maat ovat tilastossa “parempia” kuin Suomi. Nuo tilastot eivät ole niin yksiselitteisiä kuin että tuijotetaan per capita -lukua ja tehdään sen perusteella jotain ratkaisuja. Meillä on esim. “epätehokkaita” julkisia rakennuksia ja infroja, jotta voidaan taata kaikille pienillekin paikkakunille tietynlaisia mahdollisuuksia, ja koen sen erittäin tärkeänä maan kannalta, vaikka se kasvattaisikin hiilijalanjälkeämme.

      Mä en siis ole sinänsä eri mieltä, etteikö jokainen voisi tehdä enemmän. Voisi toki, varaa olisi, ja se olisi plussaa. Mutta se plussa on edelleen hyvin pieni pisara isossa valtameressä ja on musta kummallista olettaa, että meidän pieni makeanveden pisara muuttaisi suolaisen valtameren makeaksi. Koska juuri siinä on meidän vaikutusvaltamme ongelma. Sitä ei ole. Kulttuurimme ei ole vaikutusvaltainen. Poliittisesti emme sitä ole. Olemme korkeintaan neutraali kohtauspaikka kahdelle vaikutusvaltaiselle. Neljä maata tuottavat yli 50 % koko maapallon päästöistä. Kiina, Jenkit, Intia ja Venäjä. Toki ne ovat myös suurimpia maitakin. Huolestuttavinta ei ole eurooppalaisten lomalennot ulkomaille tai eurooppalaisten yritysten turhat työmatkat, vaan huolestuttavinta on ollut tiettyjen maiden kehitys viimeisen vuosikymmenen aikana ja sen vaikutus. Kiinassa ei ison osan ihmisistä joukossa todennäköisesti edes tiedetä, missä Suomi on kartalla (oma kokemukseni ulkomailta, voi olla täysin virheellinen) saati, että siellä poliittiseen päätöksentekoon tai mihinkään muuhunkaan vaikuttaisi meidän vihreytemme. Suomen kehityskäyrä on kuitenkin ollut tasainen ja laskevasuuntainen. Se, kuinka paljon suomalaisten pitäisi panostaa tähän yhteiseen asiaan on varmasti jokaisen oman moraalin ja omien näkemysten mukainen asia ja monelle oman hiilijalanjäljen minimoiminen onkin varmasti erittäin tärkeää. Se on hienoa. Se, mikä ei ole, on kamala syyllistäminen milloin mistäkin antaen ymmärtää, että joku vaikuttajan lomalento tai hankinta on merkityksellinen isossa kuvassa, koska se ei sitä vaan yksinkertaisesti ole.

      Koska niin vaan on, että meidän vaikutus asiaan on mitättömän pieni. Ennen kuin vahvassa noususuunnassa olevat maat tekevät muutoksen ja top4 tekevät muutoksen, ei ole mitään väliä sillä, mitä teemme. Tämä varmasti ahdistaa ja pelottaa, sillä tämän tiedon edessä kokee itsensä varmasti todella turhautuneeksi ja voimattomaksi, mutta se ei anna oikeutta heivata vaikuttajien tai kenen tahansa muunkaan niskaan maailman tuhoutumista. Joillekin se sama turvattomuus ja voimattomuus asiassa toimii juuri niin, ettei halua tehdä mitään, toiset haluavat tehdä kaikkensa. Todellisuudessa kummankaan vaikutus globaalisti ei ole merkittävä. Vähän kuin yrittäisi täyttyvässä veneessä heittää vettä ulos siivilällä. Joku heittää siivilän menee, toinen kauhoo niin kauan kuin jaksaa täysillä uskoen siihen, että siitä on hyötyä ja joku kolmas yrittää tiivistää niitä aukkoja yksi kerrallaan toivoen, että saa tehokkaammaksi ainoan välineensä äyskäröintiin. Aika pitkälti samassa tahdissa se vene hukkuu joka tapauksessa, ellei siihen saada jelppiä.

      Niin se vaan on. Käsittääkseni Suomen ja Euroopankin poliittinen paine on hyvin vahvasti ilmastomyönteinen ja meidän tehtävä on valinnollaimme valita jatkossakin sellainen edustajisto, joka suhtautuu asiaan kansainvälisesti realistisesti, mutta positiivisesti. Valitettava tosiasia kun on myös se, että moni ilmastomyönteinen asia vaikuttaa talouteen ja monella tapaa suomalaisten talouteen ilmastoon liittyvät ratkaisut voivat osua erittäinkin lujasti.

      1. Tässä ‘Anna ei välitä ilmastosta’ casessa taitaa olla kyse siitä, että osan mielestä meillä suomalaisilla ja erityisesti somevaikuttajilla olisi moraalinen velvoite olla ilmastoesimerkillisiä, kun taas Anna on perustelee kantaansa enemmän konkreettisella vaikutuksella mitä yhdellä suomalaisella tai edes koko kansalla globaalissa mittakaavassa on.

        Itse olen sitä mieltä, että kukaan ei ole tässä keskustelussa varsinaisesti väärässä, mutta toisaalta ilmastonmuutos ja sen ehkäiseminen on sen verran laaja ja monimutkainen ongelma, että mitään tekoa ei kyllä voi suoraan kutsua hyödyttömäksi tai merkityksettömäksi.

        Mainitut suuret maat tuottavat eniten kasvihuonepäästöjä, mutta jos lähdetään katsomaan mihin ne tavaravirrat kulkevat ja minkä maiden esimerkkiä seuraten vaurastuva keskiluokka haluaa vaurauttaan osoittaa niin ongelma ei yhtäkkiä olekkaan niin suoraviivainen. Entä sitten Suomen sijainti? Vaikka olemme pieni kansa, sijaitsemme lähellä napa-alueita, joten meidän nokipäästömme leijailevat napa-alueiden lumikentille tehden niistä tummempia ja tällä tavoin kiihdyttävät sulamista. Aina voi antaa esimerkin, aina löytyy joku vasta-argumentti. En usko, että meidän maallikoiden joukossa on ketään, jolla se lopullinen totuus asiasta olisi, kun tieteilijöidenkin parissa on hajontaa eri tekojen merkityksellisyyden arvioinnissa.

        Itse olen sitä mieltä, että mikä tahansa paitsi täysin ilmasto-ongelmat kieltävä ja kerskakulutuksinen asenne on perustaviksille ihan riittävästi siihen, ettei kenenkään muun nyt tarvise alkaa heitä moralisoimaan tai hurskastelemaan suuntaan tai toiseen. Poliittisista päätöksistä ne isot erot lopulta tulevat, ei siitä jaksaako joku mamma pestä kestovaippoja 24/7 tai luopuvatko Virtaset autostaan ekoahdistuksen myötä. Jokainen teko on plussaa, mutta yksikään yksittäinen ihminen ei ole sellaisessa vaa’ankieliasemassa, että se sekajätteisiin mennyt peltipurkki tai kaatosateessa valittu auto tuhoaisi kaiken.

        Jos haluaa vaikuttaa positiivisesti, ei muiden ihmisten elämän arvostelu ja kyttääminen ole se paras keino. Tosi harvoin kenelläkään on riittävästi tietoa, että voisi muiden valintoja perustellusti arvostella edes lähipiirin sisällä, näistä enemmän tai vähemmän anonyymeista nettivuorovaikutustilanteista puhumattakaan.

  4. ”Ehkä jokin mun kasvatuksessa tai persoonassa on tehnyt sen, etten oo osannut nähdä näitä tapahtumia hyökkäyksenä enkä siksi koe olleeni seksuaalisen väkivallan uhri tuollaisissa tilanteissa, ja siksi en pysty samaistumaan monen ajatukseen huutelusta tai rivoista kommenteista baarissa seksuaalisena hyväksikäyttönä tai väkivallan käyttönä. Mitä se kyllä oikeasti on”

    Siis eihän me too:saa ollut kyse seksuaalisesta _väkivallasta_ ainoastaan. Sehän on jo rikos! Miten musta tuntuu ettet edelleenkään ihan täysin ymmärrä mistä siinä on kyse. Tuokin että kerrot itsestäsi voittajana vääntämässä alaikäisenä jonkun kättä baarissa… Tuo antaa ymmärtää, että ne jotka kokevat me toon olevan heitä varten, eivät ole vain saaneet yhtä hyvää kasvatusta tai heidän persoonansa ei ole niin vahva (tai whatever yrität sanoa sen olevan) kuin sinulla. Että me too:sta puhuvat ovat reppanoita uhreja ja sinä et.

    1. You said that, not me. Minähän nimenomaan sanoin, että jostakin syystä en ole osannut mieltää itseäni uhriksi tuollaisissa tilanteissa, oli siihen syynä mikä tahansa. Sinun uhriutumisesi minun tekstistäni on loistava esimerkki siitä, kuinka sinä haluat ymmärtää väärin asian ja sitten vierität sen minun syykseni. Minähän kirjoitin jopa tuossa sun lainaamassasi kommentissa, että vaikka en itse pysty samaistumaan huuteluun tai rivoihin kommentteihin seksuaalisena hyväksikäyttönä tai väkivaltana, ne ovat juuri sitä. Jos vaikkapa puolison huorittelu on parisuhdeväkivaltaa, henkistä sellaista, mitä muutakaan kuin väkivaltaa on tuollainen kommentointi? Ahdistelu ja huutelu ja kaikki vastaava on seksuaalista väkivaltaa tai seksuaalista vallankäyttöä tai mitä ikinä. Minuun tulistuttiin aikanaan siitä, että koin, etten voi sanoa olevani Me Too, koska en ole kokenut itseeni kohdistuneen seksuaalista ahdistelua tai seksuaalista väkivaltaa, vaikka muiden mielestä mun kokemat tapahtumat oli juuri sitä.
      Susta selkeesti tuntuu monenlaiselta, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että oon aika paljonkin perehtynyt koko tähän ilmiöön, sillä se kiinnostaa mua ilmiönä hyvinkin paljon. Musta on kummallista, että sä hyökkäät mua vastaan omaan haluttuun väärinymmärrykseen perustuen, varsinkin jos ajatellaan, mikä oli MeToon alkuperäis-idea. Tarkoitus oli luoda yhteisö, tuki ja turva seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän tai väkivallan uhreille. Yhteisö, jossa voima tulee siitä, että selviytyjät voivat sanoa uhrille “minä tiedän mitä sinä käyt läpi, minullekin on käynyt näin” ja se, että mä en koe kuuluvani tähän porukkaan, ei pitäisi olla kellekään niin raskas paikka, että sen täytyy synnyttää hyökkäys minua kohtaan.
      Minä en koe, että mun kokemukseni olisivat sellaisia, että mä voisin sanoa “me too”, ja olla vertaistukena. En myöskään koe, että ilmiö ja sen narratiivi sellaisena millaiseksi se muodostui nopeasti, hyödynsi ilmiötä ja sen alkuperäistarkoitusta.
      Silloin alaikäisenä baarissa mä puolustauduin miten parhaaksi näin ja se oli jopa vaarallista. Tuon kaltaiset tapahtumat eivät kuitenkaan jättäneet minuun pelkoja tai jälkiä, mikä ei suinkaan tee niistä hyväksyttäviä. Se, että sä otat itseesi tuollaisesta kommentista tällaisella “hyvää kasvatusta / vahvaa persoonaa” -tyyppisellä argumentoinnilla kertoo kyllä enemmän siitä, miten sinä tulkitset itseäsi tai muita, ei siitä, miten minä näen sen tilanteen. Ihmiset ovat myös erilaisia, esimerkiksi vaikka herkkiä tai vahvoja. Minä en miellä kumpaakaan noista sanoista hyväksi tai huonoksi, vaan sama ihminen voi olla vahva yhdessä asiassa ja herkkä toisessa, eikä se reaktiokaan ole hyvä tai paha, sillä jos mä ajattelisin itsestäni aina vaan vahvana, enkä lainkaan herkkänä, olisi se musta hirveän surullista. Ja toisin päin. Jokainen myös arvostaa eri piirteitä itsessään ja kanssaihmisissä, eri osa-alueilla. Ihan vaikka jos mietin ystäviäni tai puolisoani, arvostan eri osa-alueissa heissä vahvuutta ja herkkyyttä ihan yhtä lailla. Tuo tulkinta on sinun ja vain sinun ja kannattaisi miettiä, miksi tuollainen kertomus herättää sussa tuollaisen reaktion, jossa itse näet itsesi huonompana kuin jonkun muun. Tuo ei anna ymmärtää niin, vaan sinä ymmärrät niin.

      1. Kommenttisi oli niin täynnä virheellisiä _oletuksia_ kohdistuen minuun etten jaksa edes aloittaa ja tuskin edes julkaisit kommenttiani. (Tähän väliin muuten muistutus, että me kommentoijat lakataan muistuttamasta sun vanhoista mielipiteistä siinä vaiheessa kun sä lakkaat käyttämästä kommentin mitätöimisen argumenttina kommentoijan kommentyihistoriaa. Kun kerran sinun vanhoja sanomisiasi ei saa kaivella, älä sinäkään).
        ” Tarkoitus oli luoda yhteisö, tuki ja turva seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän tai väkivallan uhreille. Yhteisö, jossa voima tulee siitä, että selviytyjät voivat sanoa uhrille ”minä tiedän mitä sinä käyt läpi, minullekin on käynyt näin”
        Me too:n päällimmäinen tarkoitus oli tehdä näkyväksi naisiin kohdistuva ahdistelu. Tarkoitus oli avata suunsa ja kertoa totuus. Tehdä se yhdessä koska suuressa joukossa on voimaa. Me too:n perusajatus ei ollut olla joku naisten (tai miestenkään joihin ahdistelua on kohdistunut) tsemppirinki. Vaikka voin itse sanoa Me too, en todellakaan koe olevani uhri. Koen olevani vahva ja rohkea nainen.

        1. Koetko, että teet oikein? Olet millä asialla, kun tulet läyhäämään mulle kommenteissa? Haluat maailmasta paremman paikan, erityisesti naisille, mutta teet mitä? Nimettömänä tulet huutelemaan minulle vastatessasi mun vastaukseen, jonka olen antanut sun kommenttiin, jonka julkaisin? 😀 Tuut läyhää mulle oletuksista perustuen oletuksiin? 😀 No hei, guess what. Jatkossa ei tarvitse olettaa, voin sanoa samantien, että näiden sun kahden kommentin jälkeen en koe tarvetta julkaista enempää. Koska sinä et selvästikään kykene kommunikoimaan aiheesta lähtemättä tulille tässä ja hyökkäämällä suoraan minuun oletuksin ja syytöksin, niin miksi turhaan edes yrittää keskustella aiheesta? Eiköhän se ole hyvä päättää näihin vastauksiin. Tuollainen lapsellinen “tuskin julkaisit” ja “vanhoja sanomisia ei saa kaivella” argumentointi ei ole hedelmällistä. Mä en oo koskaan kieltänyt ketään kaivelemasta mun jotain vanhoja sanomisia, mä olen vastannut takaisin, kun niitä on vääristelty laittaen sanoja mun suuhuni.

          On muuten jännä, että sä oot eri mieltä siitä, mikä oli Me Toon perimmäinen tarkoitus, ottaen huomioon, että tuo minun argumenttini on koko ilmiön äidiltä. Kun Me Toosta tuli julkinen asia Milanon myötä ja media otti siitä kiinni, Me Toon narratiivi muuttui erittäin paljon ja ei ihan sellaiseksi kuin oli alunperin tarkoitus. Miksi muuten Me Toon viesti on mielestäsi naisten? Missä kohti on niin sanottu? Eikö se ollut seksuaalisen ahdistelun uhrien? Eikö miehetkin ole heitä? Argenton ahdistelema nuori poika? Kevin Spaceyn ahdistelema miespuolinen henkilö? Jännästä vain toinen heistä sai Me Toon tuen, koska olihan tekijänä mies, eikä nainen.

          Koko homma lähti liikkeelle siitä, että seksuaalisen ahdistelun tai häirinnän kohteelle vertaistuki on valtava asia ja jo se, että hiljaiset uhrit näkevät, etteivät ole yksin, on iso voimavara. Uhri ei ole yhtä kuin heikko ja epärohkea. Uhri on uhri, jonkin vääränlaisen toiminnan uhri, eikä se ole synonyymi heiveröiselle epävoimakkaalle ja asian turmelemalle. On tekijä ja on uhri. Vain toisen meistä sanomisissa sanalla uhri on negatiivinen kaiku.

          On hienoa lähteä hyökkäämällä syyttämään minua ja muuttamaan minua, mutta kannattaisi ihan oikeasti hetkeksi mennä itseensä ja miettiä omia sanomisia ja niiden todellisia juuria. Sinä et pidä minusta, joten koet toimesi oikeutetuksi, vaikka ne eivät sitä ole. Samanlaista retoriikkaa käyttää aika moni muu, myös ne, joita vastaan Me Too taisteli ja taistelee.

      2. Niin ja me too:n idea olisi myös auttaa ymmärtämään mitä seksuaalinen ahdistelu on. Itse elin myös 30-vuotiaaksi luullen että ”tällaista naisen elämä nyt vaan on, miehet huutelee, ahdistelee ja kähmii”, kunnes Me too avasi silmäni näkemään, että ei, näin ei kuulu olla, eikä olisi saanut olla.

        1. Hienoa, että silmäsi aukesivat. Ilmiön perusajatushan olikin nimenomaan erittäin hyvä. Sen puhtaan miesvihan ja muita tylyttävän argumentaation muodot ilmiön ääripäissä eivät kuuluneet alkuperäiseen ilmiöön ja vesittivät sitä aika reteesti. Ihan samalla tavalla kuin sanan “feministi” nykymerkitys tuntuu monista ihan erilaiselta kuin sen alkuperäinen tarkoitus ja merkitys.

      3. ”Tuo tulkinta on sinun ja vain sinun ja kannattaisi miettiä, miksi tuollainen kertomus herättää sussa tuollaisen reaktion, jossa itse näet itsesi huonompana kuin jonkun muun. ”
        Eihän Throwback edes puhunut itsestään ekassa kommentissa 😳 Mistä tällainen tulkinta että hän näkisi itsensä huonompana?

          1. Mikä lause siinä mielestäsi oli me-muodossa? Vai menikö sinulta mahdollisesti englannin me (minä) ja suomen kielen monikon ensimmäinen pronomoni sekaisin? Siinähän puhuttiin “me too:sta”.

  5. Me too-tekstisi oli kyllä hieman kapea-aiheinen. Kirjoitat siitä miten liike “kärjisti kahtiajakoa” ja “mentiin nopeasti miesvihaan.” Keskityt tässä pieniin negatiivisiin lieve-ilmiöihin, jotka tapahtuivat pääosin netin kommenttipalstoilla. Samaan aikaan oikeassa maailmassa tehtiin valtavia globaaleja ponnisteluja uhrien auttamiseksi, tuomittiin viimein pitkään tiedossa olleita seksuaalirikollisia ja avattiin uusia rakenteellisia väyliä saada apua. Ja monissa maissa me-too avasi keskustelun myös miesten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta. Historiallista. Pointtina se, että nostat esille pieniä epäkohtia, joita tuskin kukaan ei kiistää, mutta suuri kuva tuntuu puuttuvan. Noin pitkässä tekstissä olisi solidaarista mainita myös konkreettisia hyviä asioita, mitä me-too toi tullessaan.

    Yksilön vaikutuksella ei ole väliä, tähän uskon, mutta yksilöt muodostavat joukon. Joukoissa on voimaa. Naisilla ei olisi äänioikeutta ja orjuus olisi edelleen laillista yms, elleivät yksilöt olisi muodostaneet joukkoja ja joukot puolestaan massoja, joita päättäjien oli pakko alkaa kuunnella. Mukavaa elämää saa ehdottomasti kohtuuden rajoissa viettää. Yksilöissä on mun mielestä voimaa, se vain ottaa aikaa. Ollaan siis about kaikesta eri mieltä, mutta ei se mitään.

  6. Monitieteisyys auttaa ilmiöiden laajemmassa hahmottamisessa. Kaikkien rakenteellisten ongelmien juurisyitä ei tietenkään voi yksi ihminen hahmottaa, mutta on inspiroivaa saada tietoa eri aikoina, eri menetelmillä ja eri tahojen tuottamista kokonaisuuksista. Sosiologia, sosiaalipsykologia ja oikeastaan kaikki humanistiset tieteet, joita yhdistää oikeudenmukaisuus, tuo olennaisia näkökulmia mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Enkä nyt tarkoita mitään klassista “kovat tieteet vs.pehmeät tieteet” asetelmaa, vaan sellaista uteliasta asennetta, että niin monella kehikolla voidaan nimetä jokin ongelma, sen taustat, syyt ja seuraukset. Esimerkkinä sosiaalipsykologian alalla koeasetelmat, joissa värillisten lasten havaittiin syrjivän itse itseään ja ennakoivan heikompaa koulumenestystä, vaikka mitään konkreettisia vihjeitä ei oltu annettu tiedonkäsittelyä häiritsemään ( taustalla ei merkittävää rasistista kokemuspohjaa) . Sosiaalinen vaikutus on kuitenkin sisäistynyt niin huomaamattomasti, että identiteetti ei pääse muotoutumaan vapaasti.

    Miten siis rakenteita tulisi muuttaa, jotta tasa- arvon mahdollisuudet olisi aitoja? Tähän yhtenä ratkaisuna voi ajatella esim. ilman nimeä ja valokuvaa tehtävät rekrytoinnit. On aika hyytävää, miten paljon ennakkoluulot vaikuttavat rekryihin, vaikka Suomikin luokitellaan tasa- arvon suhteen onnistujaksi.

    Ajankohtaisia ja tärkeitä kysymyksiä liittyy myös esim.sosiaaliturvaan ja oletuksiin ihmisen vastuusta omaa terveyttä kohtaan. Sote- järjestelmä on täynnä piilotettuja oletuksia ihmisen ” vapaasta mielestä”, kyvystä toimia aina parhaan etunsa ja terveytensä mukaisesti. Halutaan “vastuuttaa”. Traagisimmat esimerkit löytyy leipäjono- tutkimuksista. Leipäjonoon päätymiselle keksitään helposti peruste yksilön omista valinnoista, ja jopa hänen pysyvistä ominaisuuksistaan. Katse olisi kuitenkin viipymättä kohdistettava rakenteisiin.

    Monitieteisyydestä innostuneille suosittelen Yuval Noah Hararin kirjoja. Aukeaa tosi monta uutta tulokulmaa globaaleihin kysymyksiin.

    Ja tän päivän Suomen vinoutuneista rakenteista on viiltävän hyvä kuvaus Yle Areenan minisarjassa Sisäilmaa. Voi muuttaa monenkin ihmisen käsitykset “vapaasta tahdosta ja valinnoista”.

    Mun pääpointit on siis varmaan ne, että rikkaimmat keskustelut syntyy, kun mahdollisimman monimuotoiset maailman- ja ihmiskuvat kohtaa ja ne kommunikoidaan taitavasti. Mielipiteen muokkautuminen on hieno mahdollisuus viitekehysten vaihtamiseen ja tiedostamiseen. Vähän kuin kameran asetusten vaihto; eri valotus, eri rajaukset, erilainen “polttopiste”.

  7. Samaa mieltä oikeastaan kaikessa. Paitsi ehkä tuo presidenttijuttu.
    Samaa mieltä myös ilmastonmuutoksesta. Suomi on niin pieni maa, että ei voi mitenkään olla edellä kävijä. Yksilötasolla vaikuttaa enemmän kriittinen tarkastelu sitä omaa toimintaa kohtaan, mutta siinä onkin kaikki, mitä yksilö voi tehdä. Tietysti pitää ottaa huomioon vanhempana se, että siirtää sitä vähäkulutteista ja vähäpäästöisempää arkea lapsille/-en. Mutta onko sillä merkitystä? Sen näkee mielestäni sitten vasta tulevaisuudessa.
    Jollakin tavalla ottaa päähän, että veroja nostetaan. Tuntuu (tämä ei ole fakta), että niitä nostetaan ilmastonmuutoksen varjolla. Hyväksyisin, jos veroja nostettaisiin, jotta saatais keskittyä uusia innovaatioita ilmastonmuutosta vastaan ja jotka voisivat toimia Suomen vientituotteena.

    Sain tuosta metoo-kappaleesta sellaisen kuvan, että seksuaalisen ahdistelun uhreja ovat mielestäsi vain ne, jotka kokevat olevansa uhreja riippuen omasta puolustautumisesta, eli että uhri olisi se, joka ei ole selvinnyt tilanteista voittajana. Ymmärsinkö oikein?
    Mä näen asian eri kantilta. Vaikka ei koe olevansa uhri, ei tarkoita, että ei olisi joutunut uhriksi (jotta väärinymmärrys vältetään, en tarkoita, että ihminen uhriutuisi, vaikka kokisikin olevansa uhri). Jos saat yhtään kiinni ajatuksestani? Mitä mieltä olet tästä?

    1. Niin, ja ilmastonmuutokseen vielä yksi näkökantani näin lukijana. Mun mielestä sulla ehdottomasti on ns. valtaa vaikuttaa vaikuttajana paremmin, kuin “tavallisella tallaajalla”. Ajattelen, että vaikuttajien “työ” on “myydä” meidät lukijat, kuluttajat, (näin raffisti sanottuna) yritykselle, jotta ostaisimme kys.yrityksen tuotteita. Miksi ei siis suosisi ilmastoystävällisiä tuotteita niissä tapauksissa, missä vain kykenee?

  8. Haluan kiittää sinua ashwaganda vinkistä. Mies on ollut uupunut ja sairaslomalla pidemmän aikaa. Hän on kokeillut sitä nyt reilun kuukauden ajan ja tänään,pitkästä pitkästä aikaa sanoi, on vähän parempi mieli,voi kun tämä jatkuisi. Lääkäreistä ei ole meille ollut apua,sairaslomaa vaan niin kyllä se siitä helpottaa. Ei ole helpottanut, ei sitten yhtään. Itse olen yrittänyt koluta nettiä läpi ja kokeilla ja miettiä mikä voisi toisen oloa helpottaa. Olips se helpottava tekijä ashwaganda tai jokin muu niin tämän käyttöä jatketaan. Itse en tällä hetkellä raskauden vuoksi uskalla käyttää.

  9. (yritin äsken puhelimellani laittaa kommenttia, ja onnistuin lähettämään sen sekä vastaukseen aloittamani jatkon liian aikaisin, ne voisi jättää julkaisematta, anteeksi! 🙂 )

    Keskusteluun siitä, että “vaikutusvallaton” Suomi ei voisi toimia edelläkävijänä ja vaikuttajana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, haluaisin vinkata, että Lahti on äänestetty vuoden 2021 European Green Capitaliksi! Juurikin kaupungin ilmastoasioissa edelläkävijyyden vuoksi. 🙂 Tietysti tästä puuttuu “iso mittakaava” ja aina voidaan verrata Lahden ja kiinalaiskaupungin päästöjä ja todeta, että ei meillä suomalaisilla ole mitään syytä muuttaa toimintaamme, ja onhan se osittain totta, isoimmat päästöt syntyvät jossain muualla. Mutta ehkä myös muutos lähtee jostain muualta kuin niistä isoimmista asioista 😉 Ymmärrän myös sen, että toisten ilmastoasiat ja hiilijalanjäljet eivät kuulu muille, vaan asia on jokaiselle henkilökohtainen. Mutta jos esittelee itse julkisesti valintojaan esim. monista ulkomaanmatkoista vuosittain (kyseessä kuitenkin on “luksusasia” elämässä, jonka voi myös hyvin valita jättää tekemättä ja jolla on iso vaikutus omaan hiilijalanjälkeen, vrt. pakolliset lämmityskustannukset ja työmatkat), niin tietysti hiilijalanjäljestä voi joku kommentoida. Mutta lentomatkailu on valinta, johon jokaisella tietysti on oikeus 🙂

    Se, mitä varsinaisesti halusin tulla kommentoimaan, liittyy tähän pätkään tekstissä:

    “Jollakin tapaa koen myös usein niin, että on parempi kun edussa elävä enemmistö ajaa vähemmistön asiaa. Eli kun keski-ikäiset valkoiset miehet tai heterot tai valtionuskonnon edustajat ajavat vähemmistön asemaa. Se on mun mielestä tehokkaampaa, koska ”ei ole oma lehmä ojassa”. Jos esimerkiksi naisten seksuaalista häirintää kritisoi ja tuomitsee työpaikalla mies, on se musta tehokkaampaa. ”

    Ymmärrän sinällään ajatuksen (esim. hypoteettinen ajatusleikki: jos viime vuonna istuva USA:n presidentti olisi lähtenyt voimakkaasti ajamaan BLM-liikkeen asiaa, olisi vaikutus ollut mahdollisesti todella valtava!!). Ja totta kai, jotta tasa-arvoisempaan maailmaan päästään, on tärkeää, että enemmistöön kuuluvat henkilöt ovat valmiita tukemaan, ymmärtämään ja tarvittaessa myös puolustamaan vähemmistöön kuuluvien henkilöiden asioita.

    Mielestäni ajatuksessa, että enemmistöön kuuluva ajaa vähemmistön asiaa, on kaikki lähtökohtaisesti tosi väärin. Vähemmistöön kuuluminen ja siitä johtuva eriarvoisuuden tunne on aina todella henkilökohtainen asia, eikä siinä voi ajaltella että on “oma lehmä ojassa” eli haetaan itselle jotain etua. Vähemmistöön kuuluva kokemuksiaan esille tuodessaan hakee itselleen tasa-arvoa, ihmisoikeutta, lähtökohtaista asetelmaa, joka enemmistöön kuuluvalla automaattisesti on, ja joka vähemmistöön kuuluvalta on aikojen saatossa rakenteellisesti, poliittisesti, käsitteellisesti yms. otettu pois. Siksi oikeaa tasa-arvoista maailmaa rakennettaessa on tärkeää, että vähemmistöön kuuluvat saavat itse äänensä kuuluviin ja mahdollisuuden ajaa omaa asiaansa, ilman että kukaan etuoikeutetussa asemassa oleva ajaa heidän asiaansa heidän puolestaan “ymmärtäen heitä”. Totta kai tukea saa ja pitää! 🙂

    Vähemmistökokemusta ei voi todella ymmärtää, ellei itse kuulu kyseiseen vähemmistöön. Eikä tiettyyn vähemmistöön kuuluva sinällään voi ajaa toisen vähemmistön asiaa, sillä hänellä ei ole heidän kokemustaan eriarvoisuusta. Tärkeintä on, että jokainen saa halutessaan äänensä kuuluviin, ja enemmistöön kuuluvat yrittävät todella kuulla, mitä heille kerrotaan (eli ei vaan nojata omaan kokemuspohjaan ja sanota, että “ymmärretään”, vaan todella annetaan tilaa ja muokataan omia mielipiteitä sen pohjalta, mitä meille kerrotaan). Silloin ehkä päästään joskus maailmaan, josta sinäkin Anna puhuit, jossa ihmiset ovat toisilleen vain ihmisiä, synnynnäisistä piirteistä huolimatta <3

    1. Tää vähemmistöajatus on musta sinänsä kummallinen, että mä nimenomaan olen tottunut lapsesta asti elämään “vähemmistössä” monellakin tapaa. Olen ollut “ryssä” koko lapsuuteni Suomessa, ehdottomassti vähemmistössä “mamuna” kasvanut. Olen myös itsekin nainen, eli työasioissa “vähemmistössä” tai kun puhutaan esim. siitä, että pitäisi palkata naisia tiettyihin rooleihin, niin minähän olen siinä myös vähemmistöasemassa. Olen myös asunut ulkomailla “ulkkarina”, joten mä en todekaan ole elänyt tässä 32 vuotta valkoisena CIS-naisena omassa maassa omassa kulttuurissa jne. vaan olen aina ollut jollakin tasolla vähemmistöryhmään kuuluva. Toki se ei ehkä ilmene näin 32-vuotiaana Suomen kansalaisena heterona äitinä, mutta silti. Ja sikäli väitän, että jos 20 vuotta sitten esimerkiksi venäläistä taustaa tai mamu-taustaa olisi puolestapuhuneet “he, joilla ei ole oma lehmä ojassa” olisi se ollut usein ratkaisevaa juuri niiden uppiniskaisimpien päiden kääntämiseksi. Ja esim. tässä tilanteessa, jos yritetään puhua naisten viesti seksuaalisesta ahdistelusta joillekin setämiehille, joiden mielestä asia ei ole ongelma, niin kumpi viesti kulkee tehokkaammin perille, setämiehen väheksymän naisen vai “omantasoisensa”, niin kamalalta kuin se kuulostaakin? Kyse ei ole siitä, että olisi hyväksyttävää millään lailla antaa enemmistön edustajalle isompi painoarvo kuin vähemmistön, ei missään nimessä, ja olenkin siitä samaa mieltä sun kanssa, enkä todellakaan sano, että äänet pitäisi tukahduttaa. Optimaalistahan se olisi, että vähemmistö saisi äänensä kuuluviin ja voisi muuttaa asioita itse, mutta käytännön tasolta tarkoitan, että on tehokkaampaa muuttaa asioita, kun asiaa ajaa joku, joka ” ei ole lehmä ojassa”.
      En nyt tiedä osaanko selittää asiaani fiksusti, mutta kun nyt miettii vaikka tätä she/her -asiaa, jota näkyy meileissä ja IG:ssä, niin siinä on enemmistön tuki vähemmistölle tärkeä monellakin tapaa: se madaltaa kynnystä laittaa sen kelle tahansa, sillä asia ei yksiselitteisesti tarkoita jotakin tiettyä, jonka joku saattaa tuomita (perusteettomasti toki) ja silloin se normalisoi sitä myös tosi paljon. Eikä asiaa välttämättä tarvitse edes liittää mihinkään tiettyyn asiaan, vaan jo yksinkertaisesti siihen, että kansainvälistymisen aikana nimi ei välttämättä avaa oikeaa persoonapronominiä, jota käytetään monissa kielissä edelleen sukupuoleen sidottuna. Tämä ei liity välttämättä mitenkään sukupuoliolettamiin pelkästään vaan jo siihen, että on paljon nimiä, joista voi alkaa vahingossa käyttää “väärää” tai jonkun ulkonäkö ei välttämättä ole sama kuin hänen identiteettinsä.
      Jos esimerkiksi mun kaltainen ihminen jakaa tätä tietoa ja mun seuraajista 10 000 tekee tällaisen muutoksen, niin sen vaikutus kulkeutuu eteenpäin ja kun joku kysyy toiselta, että miksi tämä, voi hän kertoa asiaa eteenpäin. Asia on kuitenkin ymmärtääkseni lähtöisin nimenomaan vähemmistöltä, joka haluaa tällä ajaa itselleen tärkeää asiaa. En tiedä osaanko selittää asiaa oikein 🙂

      Ilmastoasiassa ollaan sikäli eri mieltä, että en koe asian julkiseksi tuomisella antavan oikeutta kritiikille. Sinäkin valitset päällesi vaatteet, jotka näkyvät ulospäin ja nekin ovat pinnallinen valinta, jonka olet valinnut, etkä pukenut harmaata säkkiä päällesi. Eihän sekään oikeuta ketään tulemaan laukomaan sulle päivittäin, että onpa rumat vaatteet ja samalla arvostelemaan sut ihmisenä, äitinä ja ties minä kaikkena sun hankintojen alkuperän perusteella ja miten olet ne yhdistänyt? Käytöstavat ei poistu sillä, että jokin on julkista, eli vaikka lentojen näyttäminen somessa ei anna oikeutta tuomita, eikä se hyödytä ketään. Tää on mun mielipide.

  10. Olipa kiva postaus! Moni asia selkeni itselle, minulla oli osasta näistä jäänyt muistiin virheellinen kuva. Vaikka lähtökohtaisesti on myös hyvä lukea omastaan varsin eriäviä mielipiteitä, enkä niitä halua suoralta kädeltä tuomita, niin tavallaan tämä teksti toi ainakin minulle sinua ns. helpommin lähestyttäväksi.

    Asukuvat olivat aivan ihanat, todella tyylikkäät. Ja mustista sukkahousuista olemme aina olleet samaa mieltä, haha.

    Pakko vielä mainita tästä, asia missä nykyään olen täysin sinun puolellasi: Muistan olleeni todella pöyristynyt, kun muutit Lontooseen ja Simba muutti vanhemmillesi. En itse kommentoinut blogiisi mutta arvaan, että monet muut suorastaa tulivat linjoja pitkin… Olin silloi nuori ja naurettavan mustavalkoinen.

    Sittemmin kaveripiirissä on tullut lukuisia tapauksia, joissa koirasta on pitänyt luopua: on ollut työn perässä muuttoa maailman toiselle puolelle, jossa olisi pitkät karanteenit, jolloin vanhan koiran oli armollisempi jäädä Suomeen tutuille, on ollut totaalista burn outtia/synnytyksen jälkeistä masennusta, jolloin koira on ollut lähes pakko lahjoittaa uuteen kotiin. Kaikille ystävilleni tämä on ollut vaikea päätös, mutta sen hetkiseen elämän tilanteeseen ainoa oikea.
    Se, että itse en voisi kuvitella tällaista tilannetta omalle kohdalle (meillä on kaikenlaisia elukoita piha täynnä hevosesta koiriin, koirat jopa matkustavat kanssamme aina kun matka suuntautuu Euroopan rajojen sisäpuolelle jne.), EI tarkoita, että jollain muulla ei voisi olla täysin hyväksyttävä syy ja luopuminen olla oikea päätös. Kaikki tilanteet ovat niin erilaisia ja vaikka olisi ollut täysin sitoutunut mihin tahansa lemmikkiin, aina voi elämä yllättää.

    Halusin kirjoittaa tästä, koska sait tuolloin ja nyt myöhemmin varmasti paljon kuraa niskaan aiheesta. Se oli surullista ja typerää, jo siksikin että sinulla (ja koirilla) on ollut poikkeuksellisen hyvä tilanne, koska koirat on voitu sijoittaa perhepiiriin, koirille ennestään tutuille ihmisille. Mielestäni joskus hyvää esimerkkiä on myös osata luopua ajoissa, eikä ketään pitäisi siitä netissä ristiinnaulita. Ei kukaan meistä osaa ennustaa tulevaisuutta kuitenkaan.

  11. Toteamukseesi “..toisaalta en edelleenkään koe, että yksittäisen suomalaisen teoilla on pitkässä juoksussa yhtään mitään merkitystä”: Itse olen sitä mieltä, että nimenomaan jokaisella pienelläkin teolla on merkitystä – vaikka merkitys olisikin sitten pieni. Jos asia on itselle tärkeä, on mielestäni pienikin positiivinen vaikutus parempi, kuin ettei edes yritä saada aikaan muutosta. Minusta tuollainen mentaliteetti, että teoilla ei ole pitkässä juoksussa yhtään mitään merkitystä, kuulostaa vähän kuin “tekosyyltä” olla tekemättä asioille mitään. En tiedä saako pointistani nyt kiinni 🙂 Mutta tarkoitan vain, että mielestäni on parempi edes yrittää, vaikka sitten pienesti, sen sijaan että vain “ulkoistaa vastuun” isomman kokonaisuuden tasolle. Kaikkien ei voi odottaa olevan samalla tavalla kiinnostuneita ja omaavan samoja vaikutusmahdollisuuksia näissä asioissa, mutta mielestäni olisi tärkeää, ettei niitä pieniäkään toimia torpattaisi merkityksettöminä. Itse ainakin aidosti koen, että esim. tietyillä omilla valinnoillani, jotka isossa mittakaavassa ovat toki pieniä, olen kuitenkin sitten pienenä osana mukana siinä isossa kuvassa, ja teen omissa puitteissani voitavani – ja että sillä on merkitystä 🙂

    1. Meillä ajatus menee toisin päin. Mä teen silti vaikka olen sitä mieltä, ettei se hyödytä. Koska moni niistä valinnoista on muutenki järkevä ja joissain sen valinnan kestävyys on tosi hyvä puoli siinä itelle, koska “menetys” on pieni ja hyvä mieli tulee siitä valinnasta. Mutta, teen siis niitä siitä huolimatta, että niiden globaali vaikutus on mitätön ja ilmasto tuhoutuu anyway.

    1. En oo koskaan sanonut noin 😂 Antaa mulle vaan heti ennakko-olettaman susta ja tuosta “jossain” – paikasta ja siellä viihtymisestä. Mä pohdin joskus keväällä vaihtoehtoa kasvattaa sairaanhoidon resursseja esim. palkallisella kurssilla, jolla koulutetaan lomautettuja/työttömiä “reserviin” tekemään vähemmän tärkeitä shn töitä sairaaloissa, kuten esim. candy stripesit tekee Jenkeissä, tyyliin siistimisessä ja ruoan jakamisessa jne. pienemmissä hommissa, niin että sh resursseja säästettäis pahimpien kausien varalle ja käytettäis heitä ammattitaitoaan vaativissa tehtävissä. Nythän on moni lähihoitaja ollut lomautettuna, esim. lasten parissa työskentelevät koulutetut ihmiset tai esim. matkustamohenkilökunnasta saataisiin varmasti halukkaita auttamaan moniin sairaalan tehtäviin, jos siis pelätään terveydenhuollon ylikuormittumista.
      Onhan meillä reservi sodan varalle, miksei tulevien pandemiakausienkin.

  12. Täysin samaa mieltä Metoosta! Kirjoitin jo ennen sun jutun lukemista ylös jopa melkeen samoilla sanoilla, että kadulla huutelu ja raiskaus ei mitenkään voi kulkea saman kattokäsitteen alla! Kadulla huutelu ei ole toivottavaa tai kannustettavaa toimintaa, mutta se ei myöskään ole vakavaa eikä siitä saa traumoja. Sain siitä itsekin osani asuessani aikoinaan parikymppisenä blondina Ranskassa, ja arabikortteleilla kävellessä “huomiota” sai jo ihan vain tukanvärin ansiosta – ajattelin, että ihan sama, eivät päälle käy! Jokuhan voisi pitää toivottavanakin, kun sitä huomiota nykyään niin kauheasti haetaan esim. Instassa?! Enivei… Vielä sekin pointti, että kuinka moni “metoo”-kampanjaan osallistunut voi sitten käsi raamatulla väittää, ettei koskaan ole itse tehnyt mitään, mikä voitaisiin tulkita (metoo-perustein) seksuaaliseksi häirinnäksi? Että naiset ovat jotain puhtaita pulmusia per se? Logiikka ontuu… Se että elokuvaohjaaja kiristää seksillä näyttelijää, joka haluaa roolin, raiskaukset, katuhuutelijat, ulkonäön kommentointi… kaikki eri asioita! Argh!

Leave a Reply