Exit plan

Halusin kirjoittaa tänään jostain muusta ja olinkin kirjoittamassa ihan muusta, kunnes törmäsin Miisan storyihin Instagramissa ja aihe palasi mieleeni. Nettikiusaaminen. Aivan sairas sellainen. Jos ette usko, niin tutustukaa toki vaikka Miisa Nuorgamin IG-storyihin. Sieltä hakemaan pahaa oloa siihen pisteeseen asti, että oikeesti tuntuu etovalta sisällä asti. Niin. Normiarkea vaikuttajille.

Mä halusin kirjoittaa jostain muusta, mutta kirjoitanpa tästä. Nimittäin itsekin vastasin hyvin napakasti takaisin tänään eräälle kommentoijalle. Ai miksi? Koska mä oon kokeillut 12-vuotisen blogiurani aikana erilaisia tapoja toimia tuon asian suhteen ja olen kokenut itselleni kaikista väärimmäksi sen, mitä aina suositellaan “anna olla, älä välitä, älä huomioi” jne. Se ei sovi mulle. Ne asiat, jotka menee multa näkemättä ja kuulematta on asia erikseen, mutta jos jokin asia tulee mun näkyville, en koe oikeaksi toiminnaksi itselleni vaan antaa olla. Oon nähnyt niin sairaita kommentteja blogiurani aikana, että nää tällaiset läyhäämiset mitä saan aina välillä, eivät tunnu missään. Ne tuntuu vaan sellaisena turhautumisena siihen, millaisia kanssaihmisiä on ja kuinka oikeasti huono olla näillä ihmisillä on oltava. Nettikiusaaminen, eli myös samalla mun tapauksessa työpaikkakiusaaminen, on mun kohdalla jatkunut kohta vuosikymmenen. Se kiteytyy nimenomaan blogiin. Toki keskustelupalstoilla varmasti jauhetaan aivan kaikesta mun tekemästä Instagramista tosielämään, mutta niitä en näe, ne ei tule suoraan mulle. Instagramissa on niin yksittäistä se kontaktointi läyhäämistarkoituksessa, koska se ei ole tarpeeksi anonyymi väylä, että se on oikeasti ihan naurettavan vähäistä, mutta täällä blogissa. Täällä blogissa on jatkuvasti samat tyypit pyörimässä “antamassa kritiikkiä”. Eli siis haukkumassa minussa aivan kaiken, toivomassa mun sikiölle kuolemaa, “että oppisin elämää koska oon niin ylimielinen”, mun lapsille pahaa ja mulle aivan hirveitä asioita. Lisäksi ilkkuminen ja törkeä käytös on joillekin anonyymiteetin turvaama “etu”, jota he suvereenisti käyttävät. Mä en koe kynnysmatoksi asettumista tällaisissa tilanteissa yhtään sellaiseksi vaihtoehdoksi, joka toimii mulle.

Siitä on varmaan vuoden päivät kun sain varoittavan viestin eräältä seuraajalta, jossa oli linkki itsestäni kertovaan Ylilauta-keskusteluun. Tiesin kyllä, että niitä käytiin ja olin joutunut jo syksyllä 2019 varoittamaan lapseni päiväkotiin siellä olleista keskusteluista. En tarkalleen ottaen enää edes muista milloin kävin viimeisen kerran Ylilaudalla lukemassa keskustelua, kun seuraajani varoitti, että siellä uhkaillaan lapsiani. Oli pakko, tai siltä se tuntui. En tiedä muistatteko kun päivitin asiasta Instagramiin itkien silloin? No, 10 minuuttia siellä järkytti jopa mun yli vuosikymmenen aikana karaistunen mieleni. En ole palannut sinne sen jälkeen.

Välillä kuulen ystäviltä ja läheisiltä lauseita, jotka sisältävät tuon sanan. Ylilauta. Se ärsyttää mua aina. Osa mun läheisistä lukee sitä. Koska tietävät, etten mä kykene ja koska haluavat tietää, mitä siellä tapahtuu, ettei mene yli. Ainahan se menee yli, mutta lähinnä vaarallisen puolelle. Oon ottanut täyden nollatoleranssin näiden juttujen suhteen. Kevyen kommentin asiasta saatan vielä ihan vaan ohittaa, mutta kun aihe taannoin tuli puheeksi läheisteni kanssa ja eräs porukasta halus vaan naureskelumielessä kertoa jonku hauskan jutun, siis naurettavuudessaan naurattavan jutun, pysyin helvetin tiukkana ja sanoin, etten halua kuulla sanaakaan. Oon onnistunut nollaamaan koko asian olemassaolon, ja siksi en halua tietää mitään. Mä alan muuten miettimään, mihinhän sekin sitten liittyy, ja mä en halua ajatella koko asiaa laisinkaan. Mua ei kiinnosta ne mielipiteet, mua ei kiinnosta ne näkemykset. Ku ihmisten toimintatapa on löytää vihattavaa joka asiasta, valehdella ja liioitella ja läyhätä ja kiusata, mua ei vaan yksinkertaisesti voisi vähempää kiinnostaa. Elän sen tiedon kanssa, että joidenkin silmissä olen tuomittu “rikoksistani”, joita on siis heidän mielipiteet. Siis sellaiset, että vaikka tekisin täysin päinvastoin kuin teen, olisi silti väärin. Oon oppinut tän kauan aikaa sitten, että vaikka minä en tee mitään laitonta ja elän omaa elämääni, on sekin rikos ja siitä minut tuomitaan. Mua se ei häiritse pätkääkään, koska nämä ihmiset eivät aiheuta minussa minkäänlaista ajattelua muuta kuin yhteiskunnallisella tasolla sen suhteen, kuinka huonosti osa ihmisistä voi.

Mun mielipiteitä nettikiusaajat eivät ole ikinä koskaan pystyneet muuttamaan. Jos joku ihminen tai ihmisryhmä, jota halveksin syvästi, haluaa minussa muutosta, se on viimeinen asia, jonka teen. En todellakaan, missään tilanteessa, koe tarpeelliseksi miellyttää ihmisiä, joita minä halveksin. Ja minä halveksin nettikiusaajia.

Mutta miksi tämä sitten tuli postauksen aiheeks?  Miisan julkaisemat storyt järkytti. Silmäilin ne, en voinut edes lukea kunnolla. Liian sairasta. Niinkuin koko Ylilauta on. En odota bloggaajana pelkkää ylistystä ja positiivista, mutta ihmisten näkemykset kritiikistä ovat kaikkea muuta kuin kritiikkiä. Myös olisi hyvä miettiä, mikä oikeuttaa kritisoimiseen. Yksikään seuraajani ei ole maksava asiakas, ei ole mun esimies, ei ole mun kirjoituksen kohde. En ymmärrä mistä väärinkäsityksestä omasta jumalallisuudesta kumpuaa oletus siitä, että on oikeutettu kritisoimaan toisia ihmisiä äiteinä, vaimoina, ihmisinä tai vaikka mistä kaikesta. Kritiikin antamiseenkin pitäisi olla jokin syy ja oikeus, eikä sitä mielestäni ole. Kun vaikuttaja toimii vastoin omia moraaleja tai käsityksiä, oikea tapa on lähteä muualle. Samassa bussissa matkustaminen ei oikeuta haukkumaan kanssamatkustajan tapaa olla äitiä. Anteeksi, kritisoimaan. Kritisoimaan lapsen ruokavalintoja, vaatevalintoja tai kasvatusta. “Kukaan ei kysynyt sulta”. Sama pätee musta vaikuttajien kritisoimiseen. Silti niin kovin moni kokee oikeudekseen kritisoida vaikuttajien toimia. Ja huom, enimmäkseen “kritisoida”.

Miisan julkaisemat storyt järkytti, mutta asia on ollut tapetilla muutenkin. Oon puhunut nimittäin parinkin läheiseni kanssa siitä, mikä on mun “exit plan”. Nimittäin mulla on sellainen. Me olemme ihan oikeasti, ihan rehellisesti mieheni kanssa puhuneet siitä, mikä on mun strategia ja suunnitelma poistua. Missä aikataulussa minä haluan lopettaa vaikuttajana, siirtyä muihin juttuihin ja lopettaa tämän kaiken. En minä halua. En mä oikeasti haluaisi lopettaa, koska mulla on niin jumalattoman vahva joukko tukijoita. Mä saan teiltä niiiiiin paljon ihanaa palautetta, ideoita, neuvoja, tarinoita ja hyvää mieltä, että koko ajatuskin nostaa palan kurkkuun. Kohta 13 vuotta tätä takana ja tuntuu, että yhä edelleen olisi annettavaa ja saatavaa. Ja silti mä mietin exit plania. Vaikka tän yhteisön jättäminen tuntuu liian haikealta. Oon miettinyt tulevaisuutta ja miten voisin välttää omasta mielestäni tarpeen lopettaa ja rajata seuraajakuntani. Olen mielestäni keksinyt siihen hyvän suunnitelman ja vuosien aktiivisuus esim. Instagramin viesteissä on vahva tieto mulle siitä, millainen tyyppi toisella puolen kirjoittelee. Toisaalta mun seuraajia on 25 000 pelkästään Instassa ja niiden läpikäyminen olisi varmaan aikamoinen työ. Maksumuurien taakse laittamiset ja kaikki muut vaihtoehdot tuntuu mahdottomalta ajatukselta, koska seulan ei tarvii vuotaa kuin yhdestä kohtaa, jos se vuotaa väärästä. Ja siksi mä olen tehnyt mielessäni exit planin.

Ai miksi? Lasteni vuoksi. Valitettava tosiasia on se, että mun lapset kasvavat ja oppivat lukemaan ja käyttämään nettiä ja someja. Jossakin vaiheessa he saattavat törmätä keskusteluihin äidistään, perheestään ja itsestään. Mä haluan uskoa, että meidän perheessä kommunikaatio tulee olemaan sillä tasolla, että lapset jakavat huolensa, mutta en mä voi valvoa mun lapsia 24/7 ja tietää jokaista nettisivua, jonne he menevät joskus. Mä en halua, että he törmäävät täysin vääristeltyihin sairaisiin juttuihin vanhemmistaan ja meidän perheestä ennen kuin ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtääkseen ne sellaisena kuin ne on. Oon myös jollain tasolla tiedostanut, että sen riskin välttämiseksi, mun pitää olla pidemmän aikaa irrelevantti. Että mä unohdun. Koska kun ei ole mistä saada uutta fixiä, näiden nettikiusaamisnarkkareiden uutta annosta vihaa ja itsensä validointia, he etsivät uuden kohteen. Ja mä oon oikeasti miettinyt tämän aikataulua ja missä määrin ja miten tähän lähden. Koska mikään ei ole mulle sen arvoista, että mun lapsi tuntisi pahaa oloa jonkin tällaisen takia. Minä aikuisena kestän sen helposti. Mun lasten ei tarvitse.

Mieheni nauroi asiaa ensimmäisessä keskustelussa ja totes, että enhän mä oo mikään pornotähti, että miksi mä pelkään tätä. Ja mun mielessä olisin ennemmin pornotähti, jonka vanhoihin videoihin lapseni törmäisivät, kuin keskustelupalstoihin, joista heillä herää mikään väärä mielleyhtymä heidän äidin rakkaudesta heitä kohtaan tai meidän perheestä. Kyllä, todennäköisesti jos kasvatuksemme menee hyvin ja meillä on avoin keskusteluyhteys lastemme kanssa, me pystymme kertomaan ja perustelemaan asiat ja saamaan lapset ymmärtämään valheellisuus ja tarkoituksenhakuisuus ja korjaamaan mahdollinen damage. Mutta mitä jos lapseni ei kerro mulle huoltaan, joka herää jostakin tällaisesta ja huolehtii asiaa ja antaa sen vaikuttaa hauraaseen nuoreen itseensä? Ja palaan aina siihen, että mikään, ei niin mikään, ei ole sen arvoista.

En varsinaisesti voi sanoa koskaan pelkääväni. Toki meillä on hälyt päällä kotona kun lähdetään ja silppuan kaiken postin ja toki sekopäisimpien stalkkereiden kohdalla herää erilaisia ajatuksia, mutta en mä sinänsä koe turvattomuutta. Mieheni on opettanut vuosia itsepuolustusta ja on opettanut sitä mullekin ihan muutenkin vaan, koska se on hauskaa. En siis sikäli arjessa juuri anna painoarvoa tällaiselle, mutta mietin kyllä tulevaisuutta ja sitä kautta tätä mun poistumisstrategiaa. Netti ei unohda, mutta onneksi se täyttyy kaikella muulla. Lasteni yksityisyys ei edes liity tähän, sillä minusta olisi kirjoitettu joka tapauksessa, oli mun lasten varhaisten vuosien kasvot ja nimet tiedossa tai ei.

Toinen läheisistäni mietti, että eikö tällainen mun mielikuva tulevaisuudesta ole hyväkin? Voi konkretian kautta opettaa lapsille kiusaamisesta ja kuinka äitikin on siitä selvinnyt voittajana. Somesta, kiusaamisesta ja vähän kaikesta. Kyllä kai. Mutta en mä silti halua tehdä sitä esimerkein, jossa tuntemattomat keskustelee siitä, kuinka mä vihaan lapsiani. Vaikka ne tietäisi, ettei asia pidä paikkaansa. Toinen läheisistäni suhtautui asiaan tulisesti ja totesi, että ei pitäisi antaa kiusaajien voittaa, ei pitäisi antaa niille valtaa. En mä annakaan. Mä teen itse oman valintani. Mutta kyllä se on myös hieman pakon sanelemaa. Nettikiusaamisen liian pitkälle hyväksyvän ja siitä rankaisematta jättävän yhteiskunnan sanelemaa. Anonymiteetti tarjoaa turvaa, julkisuus ei. En pidä ajatuksesta, että lopettaisin kiusaamisen takia tai jättäytyisin pois vaikuttamisesta sen seurauksena. En oikeastaan edes ajattele niin. Enemmän kyse on siitä, että tietynlainen tulevaisuus on mielessäni houkuttelevampi kuin toisenlainen. Ja joka ikisessä tulevaisuudessa joutuu luopumaan jostakin.

“Myy yksityisyytensä” on lause, jonka kuulen aina välillä. En mä myynyt mun yksityisyyttä. Vuosia sitten kun aloitin, en olisi edes osannut kuvitella, että joku tästä maksaisi. Minä en myöskään myy yksityisyyttäni, minä tuotan sisältöä ja jokainen itse tekee sillä minkä parhaaksi näkee. Ei vaikuttajalle voi vierittää vastuuta seuraajien teoista. Monet työt tuovat mukanaan julkisuuden, mutta julkisuuden ei tarvitsisi tarkoittaa pahaa mieltä ja ahdistusta. Kukaan julkinen henkilö ei ole valinnut sitä. Yksi jonkun mielestä “väärä” valinta missä tahansa hetkessä voi syöstä ihmisen vihapuheen uhriksi ja vihapuhe voi jatkua vuosia. Urheilijan, poliitikon, vaikuttajan. Julkisuus ei ole paha, julkisuus ei ole hirviö. Julkisuus on, sen tulkinta tekee siitä mitä se sitten onkaan kenenkin kohdalla. Mitä tulee nettikiusaamiseen, me eletään sairaassa maailmassa, missä nettikiusaaminen hyväksytään ja uhreja syyllistetään. Anonyymi viha ja kiusaaminen ei vieläkään ole tarpeeksi monille selkeää, ja se koetaan vähemmän pahaksi kuin tosielämän kiusaaminen. Me ollaan vaarallisella polulla, koska some ja netti ulottaa lonkeronsa kaikkialle. Jos ennen koulukiusattu pääsi kiusaamista pakoon edes kotiin tai muuttamalla, netin lonkerot ulottuvat todella pitkälle. Ja minä jos joku tiedän, että ei tarvitse tehdä mitään väärää, oikeasti väärää, saadakseen osakseen vihaa. Riittää, että on oma itsensä ja jotakin mieltä jostakin.

Niin tai näin, nautin vaikuttamisesta ja bloggaamisesta vielä jonkin aikaa. Seuraan tilanteen ja teknologioiden muuttumista ja elämänpolkuni rakentumista ja jos sama ajatus on minulla läsnä vielä silloin, kun olen korvamerkinnyt mun exit planin ajankohdaksi, sitten mä ehkä annan kiusaajien voittaa. Ja toivon samalla pystyväni pitämään ydinyhteisöni jotenkin elämässäni. Ehkä olen heikko ja annan periksi, joidenkin mielestä, mutta ainakin itse tiedän, että jos siihen ratkaisuun joskus päädyn, teen sen tärkeämmän hyvän vuoksi. Ja sen tiedon kanssa voin elää puhtain omatunnoin aina.

Kukapa olisi uskonut, että päätös julkaista asukuvia lähes 13 vuotta sitten johtaisi tällaisiin ajatuksiin? Kukapa oli uskonut koskaan, että netissä suunniteltaisiin lastensuojeluilmoituksia, jotta perhe joutuisi epämiellyttävään syyniin? Että aikuiset ihmiset suunnittelisivat lastensuojeluilmoituksia ja lasten koettelemista niillä, jotta jollekin “ylimieliselle tyhjäpäälle” saataisiin harmia? Että aikuiset ihmiset suunnittelisivat netissä sylkevänsä perheen ruokaan ravintolassa? En minä ainakaan. Mutta toisaalta, kyllä näihin vuosiin mahtuu paljon hyvääkin, jota en osannut odottaa. Jos jotain tiedän bloggaamisesta ja vaikuttamisesta, niin sen, etten sitä osaa ennustaa. Turha siis kai tehdä pitkälle meneviä suunnitelmia. Mutta juuri koska en tiedä, haluan, että mulla on suunnitelma, josta saan rauhaa.

Ihanille rakkaille seuraajilleni sanon tässä välin, että ei huolta. Vaikka meillä osataan jo monta kirjainta, en näe, että lapseni pääsee ihan lähiaikoina googlaamaan äitiään. Ja ehkä siihen mennessä netti kohtaa vastuun omista tekemisistä anonyyminä. En siis ole jättämässä hyvästejä lähiaikoina. En kaipaa sääliä tai sympatiaakaan, enkä kirjoittanut tätä sen takia. Kirjoitin tämän koska se oli mielen päällä ja koska jollakin tasolla haluan jakaa tätäkin puolta vaikuttaja-maailmasta. Se on vastuunikin vaikuttajana. Mikään ei ole siltä miltä näyttää, eikä kaikki puolet näy ulospäin.

Tekstissä ehkä huokuu pientä ilottomuutta ja uupumusta tähän, mutta kuvissa on hymy. Aito hymy, aito hyvänmielen tunne. Aito ilo siitä, että pitkästä aikaa ehdittiin kameran kanssa kuvaamaan minuakin ja asuakin ja kuinka oma olo olikaan tuossa asussa. Kuinka tätä blogiakin on kantanut monet vuodet sama asia; minä, mun valinnat ja mun mielipiteet. Tiedän tehneeni niillä paljon hyvää. Ja se on se kokemus, jonka tulen kertomaan lapsilleni tästä sitten kun sen aika on. Jo nyt lapseni kysyy, mitä minä teen työkseni. “Äiti ottaa kuvia kauniista jutuista, ihanista perheistä ja söpöistä lapsista”. Lapseni haluaa aina tietää asiakkaani nimen, ja mikä on hänen lempiväri tai lempilelu. Jokainen toinen ihminen herättää hänessä iloa ja uteliaisuutta, pehmeää ja positiivista. Jostakin syystä moni aikuinen on menettänyt sen vuosien aikana. Ja ehkä juuri siksi minä rakastan äitiyttä ja perhe-elämää niin paljon. Koska se tuo mukanaan kaiken sen puhtauden ja aidon positiivisuuden. Ja siksi minä haluan suojella sitä ihan kaikin keinoin, jotka koen itse oikeaksi.

Mutta, kevennetään hieman. Mitäs tykkäätte asusta? Musta se on jotenkin todella “minua”. Minua ca 2015 ja minua ca 2021. Koska tietyt asiat ei muutu. Mun rakkaus mekkoihin ja ylipolvensaappaisiin.

ZARA mekko
ZARA saappaat (vanhat)
LOUIS VUITTON Pochette Metis laukku
MANGO takki (vanha)
MULBERRY huivi (leikattu viltistä)
COS neuletakki (miesten osaston, nyysin mieheltäni :D)

60 thoughts on “Exit plan

  1. Tulipas surullinen olo tästä, miten ihmiset voikaan olla noin ilkeitä?! 🙁

    En vaan voi käsittää, miten porukalle voi olla niin vaikea ymmärtää, että blogin lukijat/IG-seuraajat eivät ole asiakkaita. He ovat kuluttajia, jotka eivät maksa palvelusta senttiäkään. Jaloilla voi äänestää, jos ei jokin vaikuttaa miellytä. Se on helppoa, sillä on vaikutusta (kun moni kokee niin tärkeäksi voida VAIKUTTAA asioihin ja siksi antaa sitä ”rakentavaa kritiikkiä”…), eikä se maksa kuluttajalle mitään. Simppelinä esimerkkinä: jos luen kahvilassa (huom ilmaiseksi) lehden, jonka sisältö ei miellytä, jätän tulevaisuudessa saman lehden lukematta ja etsin mieluisampaa luettavaa sen sijaan, että kontaktoisin lehden toimittajat ja haukkuisin heidät pystyyn. Aivan käsittämätöntä, miten joku ei tätä voi ymmärtää.

    1. Tää on musta oikeesti tosi mielenkiintoinen ilmiö. Että jokin siinä vaikuttajassa on niin vastustamatonta, että pitää myrkyttää omaa elämäänsä hänen hirveydellään 😀 En vaan tajua miksi 😀 Ja just noin, mä en kehtaisi koskaan lähteä valittamaan jostain, minkä saisin ilmaiseksi. En vaan menisi uudelleen 😀

  2. Hirveetä. Voispa nettiajokortin ottaa tuommosilta tyypeiltä pois.

    Ja tämähän ei oo yhtää mun asiani, mutta mun mielestä vaikka joutuisit turvautumaan exit planiisi nii ei se mitään häviämistä ole vaan viisautta. Tuulimyllyjä vastaan on turhaa taistella loputtomiin.

  3. Ja siis tarkoitin tuolla, että sitten kun ei jaksa enää voi (toivottavasti) aivan hyvillä mielin ja ylpeänä poistua taistelusta

    1. Kyllä, ja tietyllä tapaa mä luulen, että toi exit plan antaa mielenrauhaa, koska en edes ajattele, että lopettaisin, koska “en jaksa”, vaan koska haluan välttää tiettyjä asioita, enkä jatkamalla voi sitä taata 🙂

  4. Olen pahoillani, että joudut kokemaan tällaista. Olen seurannut matkaasi varmaan kymmenen vuotta ja on upeaa kuinka syvällisiä ajatuksesi ovat. Olet upea äiti ja upea ihminen! Kiitos työstäsi, joka on vaikuttanut minun elämääni positiivisesti! Olet antanut minulle inspiraatiota elää oman näköistäni elämää yhteiskunnan paineista huolimatta ja esim. crazy stupid love postauksen luin useamman kerran koska samaistuin siihen. Ihanaa alkuvuotta sinulle! Pidä hiljaisetkin tukijasi mielessä 🙂

    1. Kiitos ihana! <3 Ja ehdottomasti pidän, kyllä mä onneksi saan usein muistutuksia siitä, että teitä on paljon siellä! 🙂

  5. Mä oon aina tykänny että sanot asiat just niin kun susta tuntuu ja oot just mitä haluat. Oon seuraillu sun blogia muistaakseni vuodesta 2009. En säännöllisesti enää vuosiin, mutta tykkään edelleen aina silloin tällöin tulla lukemaan juurikin näitä syvällisempiä tekstejä. Säännöllisyys jäi joskus, kun blogin aiheet meni perhepainototteisiksi, eikä se ole millään muotoa omaa elämää lähellä. 🙂 Vaikka aiheet blogissa onkin vuosien varrella muuttunut, niin laatu ei missään nimessä! Ihmisten elämät vaan muuttuu vuosien varrella ja tottakai blogit sen mukana. Oot tyylikäs nainen aina, mitä ikinä teetkin.

    Toivottavasti tää nettimaailma menee vuosien varrella parempaan suuntaan kiusaamisen suhteen. Se on hyvä, että sitä nostetaan esille. Kun vielä olis keino miten sen sais kitkettyä pois. Kenenkään julkisella uralla olevan ei pidä sitä kestää. Kiusaaminen ei vaan oo missään muodossa okei, kohdistui se yksityiseen tai julkiseen henkilöön.

    1. Kiitos ihana! 🙂 Mä en itse asiassa oo kovin toiveikas tän muuttumisen suhteen, koska musta tuntuu, että vuosi vuodelta katkeruus vaikuttajia kohtaan nousee (esim. nyt pandemiavuonna kun on talouskriisiä, niin vaikuttajien tuloja on arvosteltu todella rajusti) ja sitä kautta jotenkin tää tulee “hyväksytyksi”. Vähän sellanen ajatus, että saa kiusata, kun helpolla työllä saa helppoa rahaa, mikä on tosi vääristynyt ajatus. Se on jotenkin pelottavaa ja turhauttavaa, mutta tietyllä tapaa samasta syystä seksuaalinen ahdistelu työpaikoilla kukoisti vuosia, se otettiin hyväksyttynä vastaankin :/ Muutos on hidasta ja siihen pitää olla todellinen motiivi ja karut kohtalot maailmallakaan eivät ole olleet sellaisia, että ne olisivat asiaa edistäneet. Tuntuu, että ennen kuin on konkreettisia rajuja uhrikuvia antaa, ei kollektiivinen motiivi muutokselle ja rajumpi kiusaamisen hylkääminen tule tapahtumaan. Ja todella toivon, että Suomessa tai missään muuallakaan ei tule konkreettisia esimerkkejä.
      Jos nyt vaikka miettii, että Vilja Eerikan tapaus muutti varmasti tosi paljon tekemisiä Suomessa ja lastensuojelussa, niin olihan sitä ennenkin jo paljon ongelmakohtia, mutta niiden taakse saatiin voimakkaampi suhtautuminen kun saatiin kasvot. Vaikuttajien joukossa ei sellaista mielestäni vielä ole ollut, onneksi, ja tavallaan on vaikeaa nähdä uhrina ihmistä, joka kuitenkin hymyilee, voi hyvin ja elää mukavaa elämää. Mikä ei tee asiasta yhtään vähemmän kamalaa, koska yhdenkään hymyilevän kuvan taakse ei kukaan todellisuudessa näe. Mä olen aika karaistunut aikuinen ihminen, mutta esim. TikTokissa, Instassa ja Youtubessa on paljon nuoria ja paljon erilaisia ihmisiä ja mä aina kauhulla pelkään, milloin tapahtuu kamalia. Caroline Flack oli ihmisten mielissä noin sekunnin. Aina peräänkuulutetaan vaikuttajien, uhrien, vastuuta ja sellainen “lopeta, jos ahdistaa” asenne tihkuu joka välissä, mutta aika paljon vähemmän kukaan käy vaikkapa oikeesti sanomassa samaa kiusaajille. Jenkeissä jo toiseksi suurin kuolinsyy teinien joukossa on itsemurha, ja vaikka tilasto ei kerro kuinka paljon some vaikuttaa, on tuo lukema ollut jyrkässä kasvussa ja olisi musta kohtuutonta olettaa, ettei tuo vaikuta.
      Tietyllä tapaa keinoja varmasti olisikin, mutta ei niitä ole kukaan vielä tarpeeksi lujasti ajanut. Jos Chanel on saanut aika tehokkaasti poistettua kaikki piraatteja myyvät nettikaupat suljettua yhden tuomion avulla, ei pitäisi olla liian vaikeaa sulkea myös tietynlaisia kanavia tai asettaa tietynlaisia rajoituksia. Sananvapauden ja suojelun raja on vaan aika vaikea vetää ja en näe, että tällä hetkellä sen jyrkempään vetämiseen olisi tarpeeksi painetta. Sillä sananvapauden toisella puolen seisoo myös yksityisyyden suoja, kunnianloukkaus ja moni muu kohta meidän lainsäädännössä.

      Oma ajatus on tällä hetkellä hyvinkin pitkälti sellainen “Tää ei muutu ennen kuin tää menee pahemmaks ja toivottavasti tää ei koskaan mene pahemmaksi.” Mä toivon todella, että tällekin ilmiölle tapahtuu parempaa ennen kuin on peruuttamatonta vahinkoa liikaa. Sori, meni vähän pessimistisen mustaksi :/

  6. Aivan ihana tää asu, Instassa laitoinkin jo viestiä. 😍❤️ Teksti vetää kyllä vakavaksi, mutta on todella hieno juttu, että nostat tän aiheen esille ja ajattelet asiaa lasten kannalta myös. Miusta ainakin tuntuu, et tää viimeisin vuosi on jotenkin saanut ihmiset entistä enemmän purkamaan pahaa oloaan muihin ja ehkä sellainen normaali empaattisuuskin tuntuu vähentyneen.

    Koulukiusaamisesta ja lasten kiusaamisesta puhutaan paljon, mutta jostainhan ne lapset sen oppii – osa ei yhtään ajattele, miten käyttäytyvät ja puhuvat lasten nähden ja se valitettavasti näkyy. Exit plan kuullostaa järkevältä, ennakointi on aina hyvä asia ja asioiden näkeminen monelta eri kannalta. 🤔👍🏻 Kaikkea hyvää teille tälle vuodelle, toivottavasti nettiläyhääminen rauhoittuu ja toivottavasti siihen aletaan puuttua enemmän! 😊

    1. Juu, kyllä tällä pandemiavuodella on ollut iso merkitys henkiseen hyvinvointiin ja ei hyvällä :/

      Kiitos sulle ja palaan sulle IG tarkemmin! 🙂

  7. Itku pääsi lukiessani tämän 😥 Oletko harkinnut tekeväsi kiusaamisesta rikosilmoitusta? Siihen ovat osallistuneet Iltapaskan toimittajatkin sinua leimaavilla jutuillaan joten ehkä kannattaisi. Tsemppiä ja kiitos ihanasta ja iloa huokuvasta blogista ❤️

    1. Mä oon vastannut alempana kattavammin tähän, mutta tosiaan, mun pitäis ensin tutustua sisältöön ja kytätä sitä sen verran tiuhasti, että saisin sieltä oikeasti noita rikosmerkistön täyttäviä kohtia ylös, ja siihen en lähde, en koe voittavani rikosjutulla tässä tapauksessa tarpeeksi :/

  8. Onpa kamalaa… Kuinka vinksallaan on elämänkatsomus, jos hyväksyy itseltään kertomasi kaltaista kiusantekoa? En minä ainakaan uskaltaisi ääneen sanoa, jos suoltaisin lähimainkaan tuon tasoista paskaa itsestäni.

    Hulluinta tässä on se, että sä teet työtäsi. Joskin sun työ on kaukana siitä, mitä sairaanhoitaja, opettaja tai poliisi tekee. Työtä silti yhtä kaikki. Mä olen nainen teknisellä alalla ja työskentelen pääsääntöisesti miesten kanssa. Liian pitkälle menneitä flirttailijoita lukuunottamatta en ole koskaan joutunut ahdistaviin tai muutoinkaan epämiellyttäviin tilanteisiin työni takia. En asiakkaiden tai kollegoiden johdosta. Mikäli toisin olisi, olisin varmasti saanut tukea, ja “tekijä” paheksuntaa, jopa sanomista joltain auktoriteetilta.

    Meidän lähikaupassa on kolme myyjää, jotka palvelevat tämän alueen ainoana kauppana satoja asiakkaita. Uskoisin, että 50% tietää myyjät nimeltä ja vaihtaa kuulumisia viikottain. Montako jodelin keskustelua on, joissa pohditaan sen yhden “läskiperseen leviämistä” tai “viime viikkoista miesseikkailua” (koska alueellamme on kaiken kaikkiaan yksi anniskeluravintola). Väitän, että luku on pyöreä nolla.

    Sun kohdalla tilanne onkin toinen. Ja silti, sä teet työtäsi. No, tämän sä tiesitkin. Itseäni vaan v*tuttaa…

    Tällaisessa moni asia on niin pielessä, omasta mielestäni ihmisyyttä ja inhimillisyyttä vastaan.

    Joka tapauksessa seurassasi on vierähtänyt vuosikymmen ellei vähän vielä päälle, ja on ollut ilo “tutustua” sinuun. Mä oon aina tykänny susta Anna. Sun blogi on ainoa blogi, jota olen koskaan lukenut, ja tulen kyllä lukemaankin ihan sinne loppuun saakka.

    Viettäkää kiva loppuviikko!

    -Jenki

    1. Ihana kuulla Jenki, kiitos sulle! <3 Ja näinhän se on, että meidän työ altistaa meidät tällaiselle ja lisäksi suurin osa sen vielä hyväksyy sellaisena “no mitäs bloggaa / mitäs valitsi julkisuuden?” ajatusmaailmana. Mun korvaan toi on ihan sama et joku hyväksyis seksuaalisen ahdistelun työpaikalla. Se, että jotain asiaa tapahtuu, ei tee siitä hyväksyttävää.

      Kiitos sulle ja ihanaa loppuviikkoa myös sinne! 🙂

  9. “Myy yksityisyytensä” on lause, jonka kuulen aina välillä. En mä myynyt mun yksityisyyttä.”

    Lukijana ja sivustaseuraajana olen tästä eri mieltä. Blogisti tai muu somevaikuttaja on yleensä somessa omana itsenään. Varsinkin monet (lifestyle)blogit alkoivat kerätä lukijoita juuri sillä omasta elämästä ja omasta itsestään kertomisella. Minun nähdäkseni sellaiset henkilöt ovat aloittaneet ja saavuttaneet asemansa nimenomaan omalla persoonallaan, tekemisillään ja elämällään. Asetelma on täysin eri kuin vaikka näyttelijällä, tv-juontajalla tai vastaavalla, joka on julkisuudessa työnsä seurauksena ja on sen roolin takana. Somettaja ei olisi julkisuudessa, ellei olisi avannut elämäänsä julkisesti. Tietysti raha tulee mainosten kautta eikä välttämättä suoraan siitä, että somettaja kertoo jotain itsestään. Mutta seuraajia ei olisi, ellei henkilö olisi antanut persoonaansa peliin. Minun nähdäkseni tällainen on persoonansa, elämänsä ja yksityisyytensä myymistä julkisuudelle, koska siitä saa vastineeksi palkkion.

    Kiusaaminen ja muu häirintä on tietysti asia erikseen, enkä lähde niitä tässä sen enempää kommentoimaan, koska sellaista ei luonnollisesti tarvitse julkisuuden henkilönkään kestää.

    1. Entä jos asiasta ei saa korvausta? Mä annoin persoonani ja ajatukseni tänne pari vuotta ennen kuin sain tästä euron jeniä.

      1. Kai se persoonan ja ajatusten antaminen kuitenkin johti siihen, että lopulta sait rahaa ja saat edelleen? Vieläpä erittäin sievoisen summan. Eihän monikaan yrittäjä saa rahaa heti yritystoiminnan käynnistyttyä, vaan oma palkka alkaa juosta monesti vasta pitkään yritystoiminnan käynnistymisen jälkeen.

        1. Myykö muusikko yksityisyytensä kirjoittaessaan sanoituksen oman elämän suuresta tragediasta? Tai näyttelijä, mikäli kertoo haastattelussa käyttävänsä oman elämän tapahtumaa X eläytyessään työhönsä. Myydäänkö yksityisyys vasta silloin kun annetaan yhteishaastattelu perheenä, oman kodin kuvien kera?

          Itse koen, että teki ihminen mitä työtä tahansa, hän saa itse päättää ne oman yksityisyyden rajansa ja ne on muiden syytä hyväksyä. Ne rajat on yhtä kunnioittettavia, oli rajan vetäjä saanut siitä korvauksen tai ei.

          Jos päättää tehdä töitä persoonallaan, jakaa paloja arjestaan ja käyttää osaamistaan sisällön tuottamiseen itselleen merkityksellisistä asioista, niin eikö silloin ole oikeutettu enää omaan yksityisyyteen tai onko se myyty?

          1. Juuri näin. Ja kaupallisuus blogeissa jakaantuu hyvin erilaisiin blogeihin, myös todella vähän omaa persoonaansa antamalla pääsee samoille ansioille, paremmillekin, eli tässä valuuttana ei ole yksityisyyden määrä tai laatukaan, vaan muut asiat. Se, että mä olen antanut itsestäni jo parin vuoden ajan tosi paljon ennen kuin sain euroakaan, ei mitenkään voinut tarkoittaa yksityisyyden myymistä. Se, että myöhemmin sain korvauksen mainostilan myymisestä ei ollut mitenkään sidoksissa siihen, paljonko tai mitä kerron.

          2. MIA@:n antamassa esimerkissä muusikko on myynyt yksityisyyttään. Jokaisella tietysti oikeus yksityisyyteen ja mielestäni jokaisen rajoja (liittyi ne sitten yksityisyyteen tai mihin tahansa) pitää kunnioittaa. Bloggaaja/vaikuttaja/muusikko, kuten kuka tahansa muukin, päättää itse omat yksityisyyteensä rajat. Kuten esimerkin muusikkokin.

            1. Miten sinä voit määritellä Heidi sen, mikä on kellekin yksityistä? Koska jos muusikko ei koe laulun, jossa ei ole nimiä tai suoria tapahtumia, yksityiseksi, miten sinä voit määritellä sen, että hän myy yksityisyyttään? Onko Tears in Heaven yksityisyyden myymistä? Claptonin 4-vuotias poika on menehtynyt tapaturmaisesti ja myöhemmin Clapton kirjoitti kyseisen kappaleen, jota “inspiroi” hänen oma mielentilansa, jossa hän eli tuolloin. Vaikka ko. laulu olikin elokuvaan, eli Clapton varmasti sai siitä rahaa. Ei ole yksiselitteistä, että laulu on juuri Conorin pojasta ja kyseessä oli tilaustyö, mutta laulua olisi tuskin syntynyt ilman kyseistä tragediaa. Kyseinen kappale on yksi myydyimpiä biisejä ja Clapton on eittämättä tienannut sillä.
              Möikö Clapton sinusta siis sillä yksityisyyttään? Miten kukaan koskaan voisi kirjoittaa mitään runoutta, musiikkia tai tehdä taidetta, ilman, että se sisältäisi yksityisyyden myymistä.
              Ja, kertoiko Clapton itse medialle tästä tragediasta vai joku muu? Jos Clapton ei olisi kertonut mitään taustasta, olisiko biisi silti ollut yksityisyyden myymistä? Ja vaikka laulu onkin inspiroitunut lapsen menetyksestä, niin antaako se oikeuden meidän muiden ihmisten spekuloida ja peräti arvostella ihmisten toimia? Claptonin isyyttä, menehtyneen pojan lähellä olleen aikuisten toimia ennen tragediaa jne.? Ei, ei todellakaan anna. Ajatteli siitä yksityisyydestä miten vaan.

              Mä koen, että yksityisyyden raja menee jokaisella siinä, missä itse sen näkee. Jos jotakin kertoo julkiseksi, ei se sitten ole yksityistä selkeästikään. Jos vaikka kerron, että olen tavannut puolisoni festareilla, en pidä sitä yksityisenä tietona. Spekulaatiot vaikkapa siitä, mitä tapahtui festareilla ja lähdimmekö sieltä yhdessä tai mitä ikinä sellaista, ei olisi asiallisia, koska ne olisivat yksityisiä. Jollekin muulle puolisonsa tapaamispaikka on yksityinen asia, toiselle ei ole. Yksityisyyden suojankin piiriin kuuluu vain tiettyjä asioita. Ja sen takia koko tämä konsepti “myy yksityisyyttään” ei vaan yksinkertaisesti ole pätevä.

              Harmillista, kuinka paljon sillä oikeutetaan kiusaamista. Aivan sama mitä myy. Oman elämänsä ykistyiskohtia, tavaraa, vartaloaan tai tunteista syntyvää musiikkia, se ei oikeuta ketään kiusaamaan sen perusteella. Ja mitä enemmän tässäkin tartutaan siihen, onko se tai tämä yksityisyyden myymistä, sitä enemmän keskustelu menee väärään suuntaan. Väitellään siitä, mikä on yksityistä ja mikä ei, kun sillä ei ole keskustelun kannalta mitään merkitystä. On yksityistä tai ei, kiusaaminen ei silti ole OK.

              1. @Anna Olisi pitänyt tarkentaa, mitä tarkoitin tuolla yksityisyyden myymisellä. Pahoittelut, että en ollut tarkempi. Tarkoitin sillä MIA@:n esimerkissä sitä, että muusikko antaa perheestään ja kodistaan haastattelun lehteen. Tämä mielestäni siksi, että se ei ole enää “anonyymiä” (kuten esim laulun sanat tai sävellys), vaan raottaa omaa henkilökohtaista elämäänsä (koti, perhe, parisuhde).
                Ethän kuitenkaan laita Anna sanoja suuhuni. En ole missään, ikinä, koskaan, väittänyt, että yksityisyyden myyminen oikeuttaisi minkäänlaiseen kiusaamiseen, vainoamiseen, tms. Sanoin myöskin aikaisemmassa kommentissani, että jokainen määrittelee yksityisyytensä rajat, mitä jakaa ja mitä ei. En määrittele sitä kenenkään puolesta, joten en voi vastata kysymykseesi, mikä minä olen sitä määrittelemään.

                1. Heidi: Aaa, ymmärsin tuon viittaavan siihen lauluun ja pahoittelut, jos koit, että laitan sanoja suuhusi, en kokenut näin tehneeni. En viitannut kommenttini loppuosalla sun kommenttiin pelkästään vaan yleisesti tässä kommenttiboksissa olevaan keskusteluun asian tiimoilta. Enkä puhunut, että sitä hyväksyttäisiin, mutta just asioissa kun aletaan tarttumaan johonkin yksityiskohtaan ja väittelemään siitä, mikä on mitäkin (mitä siis itsekin teen, koska tämä keskustelu on mielenkiintoista), vie se kaistaa siltä itse asialta. Ehkä se johtuu sitten siitä, että 100% kommentoijat tuomitsevat yksiselitteisesti kiusaamisen, eikä sen takia aihe itsessään aiheuta keskustelua (asia ei ole näin tietenkään, muutenhan ilmiötä ei tapahtuisi) vaan keskitytään yksityiskohtiin, jotka eivät muuta mitenkään itse asiaa.

                  Mutta en silti ymmärrä kommenttisi loppuosaa. Kahdessa kommentissa sinä määrittelet, että muusikko myy yksityisyytensä antamalla perheestään ja kodistaan haastattelun lehteen. Ja samaan aikaan sanot, että et määrittele asiaa kenenkään puolesta. Miten tämä on mahdollista?
                  Ymmärrän toki kyllä ajatuksen, että koti ja perhe on niin yksityisiä asioita, mutta toisaalta joku ehkä kokee juuri ne osat perheestä ja kodista sellaiseksi, jotka voi jakaa, eli silloin ne eivät ole yksityisiä? Enhän mäkään voisi sanoa, että mun keittiö on yksityinen, jos mä olen jakanut siitä kuvia ja ajatuksia. Eli jos joku nyt dissaisi mun keittiötä, niin se ei olisi yksityisasian dissaamista. Jos joku muu mieltää keittiön yksityiseksi, niin se on hänen näkemyksensä, mä taas voin mieltää keittiönkaapit ja tasot ja lavuaarit ihan vaan esineiksi, joihin olen tykästynyt, vaikka kodissani olisi paljon muuta, minkä koen yksityiseksi. Jos kutsuisin lehden meille kotiin ja näyttäisin heille valitut, siivotut palat ja kertoilisin, että Lempäälässä asuminen on muksaa kahden lapsen kanssa kun on hyvät palvelut, en kokisi sitä yksityisyyden myymiseksi. Yksityisyyden myymiseksi kokisin itse, että pakon edessä joutuisin antamaan jotain sellaista, mitä en haluaisi, saadakseni jotakin muuta tilalle. Oon nähnyt useita perhe- ja kotilehtijuttuja, enkä oo koskaan ajatellut, että joku myy yksityisyyttään siinä. Koska se yksityisyys on just nimenomaan sitä, mitä ei anna niissä. Yksityisyys on sitä, mitä ei halua antaa, ja joku kaivaa sen väkisin esiin ja loukkaa sitä yksityisyyttä. Näin mä siis koen yksityisyyden. Jos mä kutsun jengiä kattomaan IG Liveä meidän keittiöstä klo 17.00, ei se mun puuhailu silloin ole yksityistä. Eikä se ole yksityisyyden myymistä, jos se on vaikka kaupallisessa yhteistyössä toteutettu. Jos mun mies vaikka tekee jotain hölmöä taustalla sillä aikaa, niin mä en voi syyttää ketään mun yksityisyyden rikkomisesta, koska oon päättänyt jakaa sen hetken ja tilanteen. Mutta jos joku tulee kurkkimaan mun keittiön ikkunaan milloin tahansa, on se yksityisyyden loukkaamista yksityisalueellamme. Ja just tän takia mun mielestä tollasta rajausta, minkä oot tehnyt näissä kommenteissa, ei oikein kukaan muu voi tehdä, ellen sitten ymmärtänyt taas väärin?

                  1. Nyt vasta näin, että olit käynyt vastaamassa…
                    “Mutta en silti ymmärrä kommenttisi loppuosaa. Kahdessa kommentissa sinä määrittelet, että muusikko myy yksityisyytensä antamalla perheestään ja kodistaan haastattelun lehteen. Ja samaan aikaan sanot, että et määrittele asiaa kenenkään puolesta. Miten tämä on mahdollista?”

                    Joo totta. Eli siis tarkoitin sillä, että mulle koti, lapset, perhe, parisuhde ja ihmissuhteet yleensäkin, ovat yksityisasioita, jotka ei muille kuulu. Tämän siis määrittelen itse ja tarkoitin, että en määrittele sitä sitten kenenkään muun puolesta, mikä on yksityisyyden myymistä. Jos joku nyt haluaa tehdä esitelmän omasta perheestään lehteen, mun mielestä se on yksityisyyden myymistä, vaikka se ei siitä perheestä olisikaan, mutta määrittelen sen omien arvojeni mukaan tuomitsematta ketään ja täysin tuomitsematta voin olla, koska en halua määritellä kenenkään puolesta, mikä on yksityisyyden myymistä… En siis pidä omaa henkilökohtaista mielipidettäni totuutena. Aivan järkyttävän sekavasti selitetty näin neljän tunnin yöunien ja kun työpäivää on takana kuusi tuntia ilman taukoja. Toivottavasti tuosta nyt sai edes jotain selkoa 😀

                    Ymmärsin sun pointin kyllä aivan täydellisesti. Eli se, mitä ITSE kertoo eteenpäin, ei ole yksityistä, mutta jos joku kaivelee sellaista, mitä ei itse ole kertonut, on se yksityisyyden loukkaamista. Mä koen itse aivan samalla tavalla 😀 Asutaan pienellä paikkakunnalla ja oon äärettömän tarkka mun yksityisyydestä, mies ei ehkä niinkään. Täällä juorutaan kaikkien asiat eteenpäin toisten selän takana, spekuloidaan, jne… joka on sitten saanut mut vielä enemmän takajaloilleni. Kyllä vtutti käydä paikallisella huoltiksella, kun multa kassalla kysyttiin “niin mites se teidän sijoitusasunto”. Kysyin kyllä ärsyyntyneenä aivan suoraan, että mistä se siitä on kuullut, kun en itse ole sitä kertonut eteenpäin… Vastaus “kaikkihan siitä puhuu täällä”. Sen ja monen muun asian koin yksityisyyttäni loukkaavana ja siitä syystä mä kerron mun asioita vain ja ainoastaan luotetuille. Muutoin ne leviää. Se on fakta. Kun ne ei tiedä, sitten ne spekuloi ja jostain syystä mä saan niiiin suurta, sairastakin, nautintoa siitä spekuloinnista, koska se tarkoittaa, että ne tiedä mistään mitään.
                    Mutta niin. Jokainen määrittelee itse oman yksityisyydensä rajat ja niitä on kyllä kunnioitettava.

                    1. Just näin ja sikäli just vierastan termiä “myy yksityisyytensä”, ikään kuin se olisi ennalta määrätty hyödyke, jossa on joku tietty raja, jonka joku ylittää. Ennemmin ajattelen jotenkin, että “kertoo avoimemmin elämästään”, koska vaikka tavallaan sitoutuisi kertomaan jostakin asiasta kaupallisessa tarkoituksessa, se ei voi olla yksityisyyden myymistä, jos sen itse on valmis antamaan julkiseksi. Just tosi vaikea muotoilla tää ajatus, kun on loppujen lopuksi semantiikka/retoriikka-asia, josta ollaan muutoin samaa mieltä ymmärtääkseni 😀 Ja tavallaan se, jos joku kommentoi mulle “myyt yksityisyyttäs” on se musta heti sellainen arvosteleva tapa ilmaista asia, kun taas esim. sama ajatus sanottuna “oot tosi avoin teidän asioista” tai jopa “oot tosi paljon avoimempi kuin mitä itse”, on vähän erilainen tapa käsitellä asia.

                      Toiki on jännä ajatus, että ymmärrän täysin sun “nautinnon” siitä spekulaatiosta, joka ei pohjaa mihinkään. Mut sit taas ite en saa laisinkaan ja se ärsyttää tosi paljonkin, koska mun tapauksessa se spekulaatio esitetään ikään kuin totuutena ja se uppoaa kuin veitsi voihin monenlaiseen yleisöön, joten mulla nousee aina karvat pystyyn siitä. Tai siis joo, samahan se on sullakin, että joku uskoo sen spekulaation ja menee siihen varmasti sunkin tapauksessa, mutta jotenkin vaikuttajilla se vielä läväytetään meille takaisinpäin tosi paljon vääristellen, ja sit kiehahtaa 😀

        2. Tuskin monellakaan näin pitkään somettaneella on silloin alkuvaiheessa ollut euronkuvat silmissä? Silloin vaikuttaja-ammattia ei vielä varsinaisesti ollut, joten eipä ollut siihen liittyvää strategista ajatteluakaan. Tästä johtuen pitkän linjan bloggaajat eivät koe myyneensä yksityisyyttään, ja teknisesti ottaen sisältöyhteistöissäkin myydään seuraajien katsetta, klikkauksia ja mielikuvanmuokkausta yhteistyötuotteesta.

          Seuraajien hankkimiseen taas voidaan käyttää sitä persoonaa, mutta ilman myynnillistä osaamista tai kiinnostusta ne pelkät seuraajat eivät automaattisesti tarkoita minkäänlaisia tuloja. Lisäksi seuraajiakin voi olla huomattaviakin määriä, ilman että on sanan varsinaisessa merkityksessä jakanut mitään yksityistä. Lifestyle-bloggajat toki luonnollisesti joutuvat paljastamaan jotain elämästään, mutta olisin taipuvainen uskomaan, että suurimmassa osassa tapauksia kerrottu ‘totuus’ on aika värittynyt ja kapea siivu bloggaajan todellisesta elämästä.

          Näistä syistä johtuen en ole samaa mieltä siitä, että somevaikuttajat myisivät yksityisyytensä ryhtyessään hommaan. Somevaikuttajat tekevät brändityötä itsensä suhteen ja siihen päälle vielä markkinoivat omaa brändiään, niin kuluttajille kuin yrityksillekkin. Suorien avautumisblogien, varsinkin omalla naamalla tehtyjen, mainossuosio taitaa jäädä aika laimeaksi verrattuna nätteihin kuviin ja kiinnostavaan, mutta useimiten hieman pinnallisempaan sisältöön keskittyvien rinnalla? Ei se ole se sosiaaliporno ja tieto, jonka perässä ne lukijat juttuja lukevat…se on se kiinnostava sisältö, ja sitä tehdään pääasiassa joku muu kuin yksityiselämäpaljastukset edellä.

          1. Kiitos, aika pitkälti näin. Lifestyle-bloggaaminenkin on sikäli konseptina vähän hankala, koska en ajattele, että “joudun paljastamaan”, vaan ennemmin niin, että kirjoitan aina siitä, mikä sillä hetkellä kiinnostaa ja sisältö ei ole teemoitettua, vaan monipuolisesti koskee mitä vaan. Sikäli siis mun ei tarttisi kertoa mitään yksityistä itsestäni, mutta silti kirjoittaisin lifestylea. Paljon lifestyle-sisältöä on somessa ja maailmalla niin, että kirjoittajaa ei tiedetä laisinkaan.
            Mutta se, mikä tässä onkin sairainta on se, että nämä kiusaajat tauotta rikkovat yksityiselämää koskevia sääntöjä ja lakeja, mutta syyttävät bloggaajia yksityisyyden myymisestä. Mä en esim. oo koskaan kertonut asuinaluettani, osoitettani tai lapsen päikkyä tai siskoni asuinkaupunkia tai mitään muutakaan, ennen kuin ne on kaivettu jostain muualta. Mä en esim. seurannut tosi pitkään aikaan mun siskon puolisoa Instagramissa, koska en halunnut, että asia kaivetaan esille. Toki tämä esitettiin siskolleni uutisena, että minä en pidä langostani. Minä halusin suojella siskoani, mutta siskoni suhde perattiin Jodelissa ennen kuin olin maininnut siitä sanaakaan missään. Minähän vedän aika selkeää linjaa yksityisyyden suhteen, mutta nämä kiusaajat itse kaivavat aivan kaiken tiedon ja sitten ripottelevat sen nettiin ja sen jälkeen syyttävät minua siitä, että minä myyn yksityisyyteni.

            7 vuotta sitten minut ja mieheni nähtiin treffeillä jossakin, meitä salakuvattiin Lintsillä ja kaikki hänen yksityisasiansa työpaikasta koulutukseen, perhesuhteisiin ja vaikka mihin leviteltiin. Mä en pitkään aikaan näyttänyt miestäni lainkaan, enkä edes kertonut hänen nimeään. Olen itse asiassa seitsemän vuoden aikana tosi harvoin käyttänyt miehestäni nimeä.

            Mieheni työpaikkaa en ole kertaakaan avannut netissä, mutta se on kyllä löydettävissä helposti ja hänen ammattinsa on käsitelty somessa kauan ennen kuin edes kerroin seurustelevani, tai edes tiesin itse seurustelevani.
            Oon tehnyt aika tarkkaa pohdintaa vuosien aikana yksityisasioista. Esimerkiksi lasten nimet olisivat tulleet tietoon muutenkin, kun olisin jossain kailottanut lasten perään nimillä. En ymmärrä miksi salaisin sellaista asiaa kivoilta seuraajiltani, kun noi inhottavimmat kaivaa sen tiedon kyllä. Jos en olisi kertonut lasteni nimeä ja näyttänyt lapsistani valikoimiani kuvia, olisin saanut aina varoa joka paikassa heidän näyttämistään ja joku olisi salakuvannut heidät kuitenkin.

            Sikäli tässä onkin niin mielenkiintoista syytös yksityisyyden myymisestä ja tämän ansaitsemisesta, koska on myynyt yksityisyytensä, koska a) ketään ei tulisi kohdella näin, vaikka hän tekisi paljastuksia itsestään ja yksityisasioistaan selvää rahaa vastaan, sillä mikään ei ole hyväksyttävä syy tällaiseen ja b) vaikka kertoisin kuinka vähän, yksityisasiani retostellaan siinä määrin missä ne saadaan tietoon ja loput kirjoitetaan faktana, vaikka ne on omassa päässä keksittyjä. Onhan mulle lähetelty kuvia “mieheni kanssa” just siinä hetkessä, vaikka kuvassa olevalla miehellä on zoomattuna ollut tatuointi, joita miehelläni ei ole ja vaikka mieheni istui vieressäni. Kaikilla on myös ehkä erilainen käsitys yksityisyydestä, mutta mä en esimerkiksi miellä yksityiseksi moniakaan asioita, joita kerron. Ja en näe väliä sillä onko jokin asia yksityinen vai julkinen, sen perusteella kiusaamista ei voi perustella missään tapauksessa, oli niin tai näin.

            Anteeksi pitkä avautuminen, kommenttisi herätti paljon ajatuksia selkeästikin 😀

            Mitä tulee kaupallisiin yhteistöihin, miellän itseni tuotetestaajaksi. Olen kertonut mitä arvostan ja mistä tykkään ja kerron seuraajilleni, mitä mielipiteitä mulla on erilaisista palveluista ja tuotteista. Ja kaupallisista yhteistöistä puhuttaessa on pakko myös todeta, että vaikka kaikki yhteistyökumppanit haluavat aina vaikuttajan omaa “ääntä”, niin koskaan yhteistyöt eivät ole kytköksissä “yksityisyyteen”. Voin esitellä tuotteen jossakin muualla kuin kotonani ja kertoa siitä hyvin yleisesti. Yleensä omien juttujen lisääminen asiaan on jopa päinvastoin sellainen asia, joka täytyy valmistaa. Esim. kun mainostin älykelloa, varmistin valmistajalta, onko postauksessa OK mainita ADHD, sillä se oli mulle merkittävä tekijä sen kellon tarpeessa. Kaupalliset yhteistyöt keskittyvät johonkin aivan muuhun kuin yksityisyyteen.

            Tää lähti nyt ihan eri raiteille sinänsä koska oli rahan vastineena yksityisyys tai ei, kiusaamista se ei perustele millään tavalla siltikään.

        3. Saattoi se johtaakin, mutta kukaan ei olisi voinut ennustaakaan vielä kymmenen vuotta sitten, kuinka isoksi vaikuttajamarkkinointi kasvaa ja paljonko se tuottaa rahaa. Kaupallisuuden tuleminen mukaan kuvioihin tapahtui jälkeenpäin, eikä ole verrattavissa yritystoimintaan laisinkaan, koska yrittäjä aloittaa yrityssuunnitelmalla, jossa yrityksen tavoite on tuottaa rahaa jossakin vaiheessa, bloggaajana vuodesta 2008 asti mulla on ollut yritys vasta vuodesta 2011 asti. Koska kun aloitin, ei todellakaan ollut edes kuvitelmaa siitä, että tällä voisi tienata.

          Mutta siitähän se kenkä tuntuu kiusaajilla puristavan. Sehän näkyy tässäkin kommentissa. “Erittäin sievoisen summan”. Koska vaikka kuinka kiusaajat läyhäävät sylki lentäen muuta, kaiken takana on kateus. Kateus siitä, että vaikuttajat tienaavat “erittäin sievoisen summan” “tekemättä mitään”. Ja sillä oikeutetaan oma paskapäinen käytös. “Koska joku tienaa liikaa siihen nähden mitä tekee” on hän “huono” ja ansaitsee kaiken paskan. Tuo on vaan kieroutunut ajatus, jonka taakse kiusaajat piiloutuvat validoidakseen itselleen ja muille syyn omalle paskapäisyydelleen.

          En siis väitä, että sinä olet kiusaaja, mutta kyllä kommentistasi tihkuu tämä “erittäin sievoista” summaa koskeva ajatus. Hyvin tienaaminen ei ole perustelu sille, että saa dissata toisia. Mutta niinhän se Suomessa menee. Menestyviä yrittäjiä ei kiitellä heidän positiivisesta vaikutuksesta valtion talouteen, vaan heitä todella herkästi arvostellaan. Jos joku on hyvä työssään ja lyö sillä rahoiksi, se ei tee siitä ihmisestä huonoa, pahaa tai jotenkin aja ihmistä tilanteeseen, jossa hänen menestys on “liikaa” johonkin muuhun nähden, ja näin olisi oikeutettua dissata. Vaikka tämä logiikka tuntuu monilla olevan.

            1. Nuo kommentit kohdistuu nyt hassusti, niin en tiedä mihin kommenttiini viittaat. En koe ADHD:lle ominaista oversharingia sellaiseksi omalta osaltani, että jakaisin asioita, joita ei “kuulu” jakaa tai etten osaisi tehdä harkintaa sen suhteen, vaan esimerkiksi kun puhutaan jostakin asiasta, haluan herkästi kertoa siitä vaikka ystävälle “kaiken” mitä tiedän. Ja siitä tulee herkästi puhetulva. Blogin suhteen oversharingiin viittaan enemmän sellaisena, että mä en oo koskaan ajatellut kirjoittamistani tai jakamistani siltä kannalta, että kiinnostaako ketään lukea vai ei, vaan oon lähinnä mennyt omalta fiilispohjalta. Oon hyvin avoin ihminen yleisesti ottaen, enkä näe bloggaamista poikkeuksena tähänkään asiaan. Se, että minä haluan jakaa jotakin, ei kuitenkaan oikeuta ketään vaatimaan tiettyä tietoa tai kiusaamaan sen nojalla, mitä olen halunnut jakaa. Kiva, jos täsmennät kysymystä, kun en tiedä mihin viittaat.

              1. No sä olet esim. kertonut että teiltä on matka x rautatieasemalle ja matka x uimarantaan ja olet kuvannut itseäsi kotikadullasi (et kotiasi mutta kadullasi). No näistä ei esim. paikkakuntalaisen tarvitse suurtakaan salapoliisityötä tehdä että arvaa aika tarkkaan missä asutte.
                Sama koskee lapsiasi ja miestäsi ja lukuisia muita asioita. Luulen että monen bloggaajan ongelma on se ettei hahmota että pienistä palasista koostuu kuva. Bloggaaja ei mielestään jaa paljon, mutta kun bloggaaminen jatkuu vuosia ja vuosia ja koko ajan paljastetaan jotain, kokonaisuutena tietoa karttuu lukijalle paljon. Tähän olet aiemmin kommentoinut että on pakkomielteistä tallettaa tällaisia asioita mieleen. No, ei niitä tarvitse erikseen _tallettaa_, normimuistilla varustetulle ihmiselle jää asioita mieleen.

                1. Ja siis pakko koostaa kuva ja jakaa se heille, ketkä eivät sitä voi koostaa tulee mistä? Jos meiltä on matka X johonkin on se aika iso ympyrä kartalla mihin osuu aika moni paikka. Ja mistä sä tiedät oonko kuvannu oman kodin edessä vai jonki toisen?! Paikkakuntalaiset tietääkin ehkä osoitteen, mutta miksi se pitäisi jakaa jonnekin? Enhän minä sitä tee. Ja ei, normimuistilla varustetulla ei jää tällaiset mieleen. On liikaa oman elämän tärkeää, mikä vie kaistaa. Random tuntemattoman palaset esim. asuinpaikan suhteen eivät jää mieleen, ellei ole utelias ja halua selvittää miltä alue näyttää / maksaa / jne. Ja edelleenkin, mun mies selvitettiin ennen ku olin pihaissut missään hänestä mitään. En siis olisi saanut mennä treffeille? No offense, mut kylhän tää aika pakkomielteistä on 😂

  10. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Siis ihan hirveetä.

    Ootko tehny rikosilmoitusta noista suhun kohdistuneista jutuista? Kyllähän nettikiusaamisestakin on annettu esim. kunnianloukkaustuomioita, ja jos sun lapsia on uhkailtu niin, että oot joutunu siitä päiväkotiin ilmoittamaan niin eikö se lähentele jo laitonta uhkausta? En tosin ole mikään juristi.

    1. Tuossa jollekin toiselle vastasinki jo, että rikosilmoitusta varten pitäisi tietää asiasisältö ja mä en todellakaan halua lukea niitä juttuja. Oon jokusen kerran niitä joutunut tsekkaamaan ja se on riittänyt enemmän kuin hyvin. Oman hyvinvointini vuoksi en oo tekemässä sitä tarpeettomasti koskaan uudelleen. Ja olis vaan enemmän multa pois seurailla niitä juttuja löytääkseni niistä rikosilmoitukseen sopivat :/

  11. Mistä tiedät että kiusaajat ovat “jatkuvasti samat tyypit”? oletko yrittänyt hommata heille lähestysmiskieltoa ja kunnianloukkaussyytteitä jos henkilöt ovat jo tiedossa? olen ollut koulukiusattu ja silloin ei ollut vain yhtä tai kahta kiusaajaa, oli isompi joukko jotka yllyttivät ja “värväsivät” muita mukaan. Olisikohan tässäkin kyse siitä että joukossa tyhmyys tiivistyy? en seuraa ylilautaa, mutta muita keskusteluja kyllä ja niissä ei ole viime päivinä ollut keskusteluja sinusta, aiemmin kyllä oli ja siellä joku oikeen ilmoitti tarkkailleensa sinua tyyliin jossain leikkipuistossa. Ei ole tervettä kytätä vieraita niin, ellei sattumalta näe mutta kuulosti kuin olisi mennyt varta vasten paikalle. Ikävää että se kiusaaminen kohdistetaan myös perheeseen, viattomiin lapsiin, sitä ei saa missään tapauksessa sallia. Siinä kohtaa kiusaamisen raja ylittyy jo pahasti.

    1. Ei ne varmaan olekaan jatkuvasti samat yksittäiset tyypit, vaikka puhutaan max. muutamasta sadasta tuhansien joukossa. En mä voi hankkia kunnianloukkaussyytettä tai lähestymiskieltoa meidän oikeusjärjestelmässä, niiden tunnusmerkistöt eivät täyty. Kunnianloukkaus ehkä just ja just täyttyykin, sillä “jos esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen niin, että teko aiheuttaa loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa”, eli tuo jälkimmäinen kyllä toteutuu, mutta käytännössä tuo tuskin ikinä menisi kovin pitkälle oikeusjärjestelmässämme.
      Mä en oikeesti halua tietää tällaisia leikkipuisto- jne. juttuja itse, koska sit mä alan miettii, että kuka ja missä ja mikä juttu, ja just sen takia mä en koskaan mee lukee noita juttuja ja sikäli mä en edes pystyisi laittamaan ketään vastuuseen, kun en oo siellä tallentamassa näitä asioita. Loppujen lopuks se olis mulle isompi haitta käydä lukemassa noita saadakseni syyllisiä tiskiin, koska heidän saamansa rangaistuskin olisi nii minimaalinen :/ Valitettava tosiasia tässä tilanteessa ja toivon, että laki muuttuu.

  12. Mä todella toivon että netti muuttuis anonyymeyden osilta tai että ylilautalaiset kuolis sukupuuttoon.
    Koska itse toivon että voin seurata vielä eläkeläis-Annankin meininkiä!

    Tsemppiä taas, eipä tässä muuta voi sanoa! Kukaan älyllinen ihminen ei varmaan kye ymmärtää miksi kukaan käyttäytyy niinkuin tuo tietty ihmistyyppi tekee, maailman kahdeksas mysteeri 🤷🏻‍♀️ vai onko se vaan äo miinus 5, tiedä häntä.

    1. Haha, ihana. Apua, mitähän mä kirjottelisin eläkkeellä? Luulis olevan ainakin aikaa 😀 Ehkä mä teen sit comebackin? 😀 Sellanen Ozzy-mainen the very very very very final tour in Mungolandia? 😀

  13. Mitään kiusaamista ei oikeuta se, jakaako henkilö yksityisestä elämästään ja itsestään paljon vai vähän. Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi ja uhkailluksi missään tilanteessa, olipa millainen tahansa ja tekipä työkseen mitä tahansa. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?
    Monipuolista blogiasi on todella mukava seurata. Kunpa vain saisit tehdä sitäkin koskevat päätökset täysin muilla perusteilla kuin nettikiusaamiseen liittyen. Kaikkea hyvää toivotan!

    1. Kiitos Hanna! <3
      Tää on kyllä jännä, koska mä oon ihan samaa mieltä. Esimerkiksi, seksityö jakaa yleisesti ottaen vieläkin mielipiteitä. Mä en jotenkin osaa suhtautua mihinkään työhön negatiivisesti, jos elättää itsensä ja maksaa veronsa, eikä mulle tulis ikinä mieleenikään uhkailla tai nettikiusata jotain ihmistä, joka vaikka myy livevideoita onlyfansissa tai vastaavassa. Jokainen tehkööt työkseen minkä itselleen kokee sopivaksi, jos se on laillista ja siitä maksaa veroja. Ei mun tarvii arvostaa jokaista duunia, tai ihailla jokaista ammattia, mutta mä silti kunnioitan ja arvostan sitä, että ihmiset tekee omia juttujaan ja elättävät sillä itsensä. Mut valitettavasti tässä maassa joku huumeparoni saa osakseen vähemmän paskaa kuin lailliset yrittäjät, joiden rikos on vaikuttaminen somessa.

  14. Eiks sulla ole moderointi sen verran vahva,että ne ikävät kommentit jää siihen verkkoon? Ja modenhan voi ohjeistaa,että tiettyjä asioita sisältävät tai niihin viittavat viestit deletoidaan samantien? Mitä ei näe eikä tiedä niin se ei satuta?

    1. Mun moderaattori poistaa sovitusti asioita. Solvauksia, asiattomuuksia ja esimerkiksi tiettyihin asioihin liittyvät kommentit, kuten vaikka lasten yksityisyyteen liittyvät syyllistykset ja ylipäätään siihen liittyen laajasti kaikenlainen kommentointi menee roskiin suoraan, koska olen asiaan sanottavani sanonut, ja se ei ole muuttunut, eikä ole muuttumassa ja sikäli aivan turhaa avata keskustelua aiheesta uudelleen. Kuitenkin esim. kommenttivastaaminen ja blogin kirjoittaminen tapahtuu samassa tilassa, joten jos haluan vastata kommentteihin, näen myös uusimmat hyväksymättömät, mun mode kun ei ole mikään AI, vaan ihminen, joka tsekkaa ne aina välillä. Seuraavassa blogipohjassani pystyn toivottavasti muuttamaan asetukset niin, että kommentit eivät tule edes alustaan nähtäväksi ennen kuin ne on hyväksytty toisaalla.

      Mitä ei näe eikä tiedä ei satuta, mutta valitettavasti vaikka mä en itse näe tai kuule, niin sitä silti tapahtuu. Se ei tee ilmiöstä sallittavaa tai hyväksyttävää ja aina ajoittain se tulee vastaan seuraajien lähettämissä viesteissä (huoli, suuttumus, fyi -tyyppiset kommentit) tai jotenkin muuten. Mun mielestä asenne on kummallinen siinä mielessä, että kyllä mua huolestuttaa huumeidenkäytön lisääntyminen ja some-kiusaaminen yleisesti ottaen ilmiöinä, vaikken näkisi niitä koskemassa minua. Yhteiskunnalliset ilmiöt herättävät ajatuksia ja turhautumistakin, joten silmien sulkeminen kaikelta ei vaan yksinkertaisesti ole aina mahdollistakaan. Jos vaikka raiskauslukemat Suomessa nousisivat kovasti, niin ilmiö huolestuttaisi, vihastuttaisi ja satuttaisi, vaikkei osuisi itseeni suoranaisesti uhrina.
      Mulle on yks ja sama mitä joku yliskeskustelija on musta mieltä, tai minkään muunkaan sivuston alle kirjoitteleva elämäänsä kyllästynyt ääliö, mutta ilmiönä nettikiusaaminen on erittäinkin ilkeä ja inhottava ja herättää ajatuksia monessakin mielessä.

  15. Hei Anna, yl:ssa olevat kirjoitukset täyttävät useiden rikoslain rikosten tunnusmerkitystöt. Lisäksi sinulla on oikeus hakea rikokseen liittyvää taloudellista korvausta. Oletko ajatellut jättää poliisille tutkintapyyntöä asiasta? Samassa paikassa muutama muukin saa samaa osakseen bligijulkisuuden vuoksi. Suosittelen tätä menettelyä ja asiahan poliisissa etenee paremmin kun kirjoitat asiasta blogissa.

    1. Siinä on sikäli ongelma, että jotta niistsä voisi tehdä tutkintapyyntöä, pitäisi keskusteluja oikeasti seurata ja ottaa talteen tunnusmerkistön täyttävät osat ja eihän kukaan kestä tuollaista lukea itsestään kuin mitä YL yleisesti ottaen on. Oon käynyt siellä joitakin kertoja, ja ne on olleet kokemuksena todella vastenmielisiä. En lue mitään itseeni liittyvää kirjoittelua, ja Suomen oikeusjärjestelmän tuntien tästä tulisi niin mitätön keissi läyhääjille, että en halua käyttää voimavarojani lukeakseni mitään noita juttuja. Ketään läheistäkään en halua asiaan valjastaa, ei tollanen myrkky oo kellekään hyvästä, en mä haluaisi, että puoliso tai vaikka siskot lukisi sitä, millaista tekstiä siellä oletan kokemuspohjalta olevan.
      Juristin käyttäminen tällaiseen olisi aikamoinen rahanmeno mulle itelleni, eli vähän sellainen tilanne, että oon punninnut tilanteen sellaiseksi, etten voi tässä oikeastaan tehdä mitään. Varsinkin kun jos yksi-kaksi kirjoittelijaa saisi jonkun naurettavan pienen sanktion, niin aina tulisi uusia tilalle. Mun ainoa keino toimia asiassa on yksinkertaisesti olla näkemättä ja kuulematta näitä, jos vaan voin.

  16. Pyörin eilen sängyssä hikoillen tuskasta puoli neljään saakka ja aamun aloitin itkemällä puolisolle MIKSI tämä maailma on niin kamala paikka! Miksi ihmiset tihkuvat vihaa, väkivaltaa ja raivoa, etenkin naisia kohtaan. Niin saakelin väärin että sisuksiin sattuu! En onneksi omista instaa joten pääsen vähällä, on se piru totta, että on helpompi kun ei näe ja kuule kaikkea. Näin silti Miisalle tullutta sylkyä ja tekisi mielä mennä halaamaan kaikkia niitä naisia jotka paiskivat oman hyvinvointinsa kustannuksella töitä joka hetki saaden rekkalastillisia sontaa niskaan hulluilta sekopäiltä. Kiitän ja kumarran , näen ja kuulen teidät!

    Luotan ja uskon, että hulluimmat pitävät suurinta meteliä ja kaikki me tavalliset luemme tuottamaanne sisältöä mukavin mielin, kiitollisena hetkistä, kun voi unohtaa kahvikupillisen ääressä murheet ja nauttia työnne jäljestä. Emme kommentoi juurikaan, emme pidä meteliä. Pidämme huolta läheisistämme, teemme arvokasta työtä, olemme kiitollisia, elämme elämäämme onnellisena. On pakko uskoa suurimman osan väestä kuuluvan tähän sakkiin. Kunnioitamme teitä naisia jotka laitatte itsenne likoon julkisesti sillä mikään ei muutu jos näin ei tehtäisi.

    Kiitos siis Anna työstäsi, voimastasi! Ei saakeli tartte kääntää toista poskea. Mitä exit planiin tulee, kunnioitan, arvostan. Se ei hemmetti soikoon ole luovuttamista, se on järkeä! Näkymättömänä, tuen, seison takanasi ja marssisin kanssasi joukkoja vastaan mikäli niikseen olisi tarve.

    1. Voi kiitos ihana! 🙂 Teillehän näitä aina kirjoittaakin! Ja samoja ajatuksia on usein itellä, että vaikka nuo asiat ei vaikuta omaan elämään tai minuuteen, en todellakaan anna niille painoarvoa itseni arvioimisessa, niin herättää ne kyllä ilmiönä paljon ajatuksia ja pahaa mieltä siinä mielessä, että on niin konkreettinen esimerkki siitä, miten huonosti ihmiset voivat ja millaista suojaa anonyymiteetti netissä tarjoaa :/
      Mutta, ei auta kuin aina muistaa parhaatkin puolet tästä kaikesta 🙂

  17. “If you are not in the arena getting your ass kicked on occasion, I am not interested in or open to your feedback. There are a million cheap seats in the world today filled with people who will never be brave with their own lives, but will spend every ounce of energy they have hurling advice and judgement at those of us trying to dare greatly. Their only contributions are criticism, cynicism, and fear-mongering. If you’re criticizing from a place where you’re not also putting yourself on the line, I’m not interested in your feedback.” Brené Brown

    Minä arvostan kovasti rohkeuttasi, Anna! <3

    1. Aivan erinomainen lainaus! 100 % mun mielipide tässä asiassa.
      Ja siis professori Brownin lainaukset yleisesti ottaen on ihan kultaa! Täytyykin vihdoin lukea toi kirja!!

      Mun mielestä hänellä on tosi mielenkiintoisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, jotka pätee tähän päivään Suomessa tosi vahvasti.
      “When our organization rewards armoring behaviors like blaming, shaming, cynicism, perfectionism, and emotional stoicism, we can’t expect innovative work. You can’t fully grow and contribute behind armor.”
      on esimerkiksi sellainen, joka pätee tosi vahvasti sekä yrittäjyyteen, että äitiyteen ja vanhemmuuteen nykypäivänä.

      ja myös tämä:
      “People are opting out of vital conversations about diversity and inclusivity because they fear looking wrong, saying something wrong, or being wrong. Choosing our own comfort over hard conversations is the epitome of privilege, and it corrodes trust and moves us away from meaningful and lasting change.” Tää niiiiiiin paljon nykymaailmassa.

      Ja mikä tulee tähän kommentointiin ties missä asioissa. Mä oon vielä matkalla, mitä tulee Brownin ajatteluun. Mä oon vielä siinä tilassa, jossa mä potkin takaisin, mutta toisaalta koen, että se on mulle ominaista. Vastata, mitä ajattelen, ja olla menemättä odotusten, nöyristelyn tai toisen posken kääntämisen suojauksen taakse ollakseni oikeanlainen joidenkin silmissä. Mulle nimittäin just se taistelu on jotenkin ominaista. Että haukkumisella joku avaa kirjan, ja vastaamalla mä laitan sen kiinni ja jätän sellaisenaan pois, enkä enää palaa siihen. Rehellisesti sanottuna, en äkkiseltään edes osaisi nimetä vaikka blogihistoriani 5 inhottavinta kommenttia, koska mä en oikeesti muista niitä. En muistele niitä enää sen hetken jälkeen.
      Tää on musta kans ajatuksena tosi hyvä:
      “Don’t grab hurtful comments and pull them close to you by rereading them and ruminating on them. Don’t play with them by rehearsing your badass comeback. And whatever you do, don’t pull hatefulness close to your heart.

      Let what’s unproductive and hurtful drop at the feet of your unarmored self. And no matter how much your self-doubt wants to scoop up the criticism and snuggle with the negativity so it can confirm its worst fears, or how eager the shame gremlins are to use the hurt to fortify your armor, take a deep breath and find the strength to leave what’s mean-spirited on the ground. You don’t even need to stomp it or kick it away.

      Cruelty is cheap, easy, and chickenshit. It doesn’t deserve your energy or engagement. Just step over the comments and keep daring, always remembering that armor is too heavy a price to pay to engage with cheap-seat feedback.”

      Sori, lähti lapasesta tää fiilistely ku Brownilla on ollu monta sellasta ajatusta, jotka osuu niin ytimeen.

      1. Osaatko kertoa miten sinun antamasi kritiikki monia eri tahoja kohtaan on enemmän ok? Oli se VR:n konduktööri, Sotkan asiakaspalvelija, valokuvausasiakkaasi ja kuka milloinkin. Miksi sinulla on oikeus ottaa tikun nokkaan ja yksipuolisesti kritisoida, antamatta vastapuolelle edes mahdollisuutta puolustautua?

        1. Hetkinen…
          1) VR:n konduktööri edustaa työpaikkaansa, maksavana asiakkaana minulta kiellettiin palvelu, joka heidän tehtäviinsä kuuluu työntekijän ilmoituksella siitä, että ko. palvelu ei kuulu hänen tehtäviin. VR:n tägäsin kritiikkiini ja he saivat mahdollisuuden siihen vastata. Kerroin myös seuraajilleni, että VR:ltä selvennettiin asiaa ja että työntekijä toimi väärin. Työntekijää en yksilöinyt, en julkaissut hänestä tietoja, vaan kritisoin palvelua. Palvelua, jossa olen maksava asiakas, ja jos en saa palvelua, josta maksan, olen oikeutettu kritisoimaan kyseistä palvelua. Oletan itse asiassa, että palautteeni oli VR:lle ihan paikallaan, sillä tossa mulla on edelleen lahjakortti mihin tahansa menopaluu-matkaan hyvityksenä virheellisestä palvelusta.
          2) Sotkan asiakaspalvelijaa en myöskään kritisoinut. Asiakaspalvelua Sotkan toimesta kylläkin. Minulle luvattiin yhtä, tietoihin kirjoitettiin toista, ja kun selvittelin aikataulua, niin todettiin vaan “voi voi” vaikka tuote myöhästyi siitä maksimista, joka oli tiedoissakin. Soittopyyntö myymäläpäällikölle liittyen veloituksettomaan kuljetukseen myöhästymisestä johtuen ei koskaan välittynyt perille asti. Again, maksavana asiakkaana kritisoin saamaani asiakaspalvelua.

          Huomaatko yhtenevän linjan näissä? Maksavana asiakkaana minä olen oikeutettu kritisoimaan saamaani palvelua, mutta en palvelijaa ja hänen elämänvalintojaan. Mun nettikiusaajat tai edes seuraajat eivät ole maksavia asiakkaita. Ja jos olisivat, niin oikeus kritisoida syntyisi korkeintaan sitä kohtaan, miten tuotan sisällön (esim. jos olen luvannut maksaville asiakkaille 10 postausta kuukaudessa, ja postaankin vain 8), ei sitä kohtaan millainen ihminen olen ja millaisia valintoja ihmisenä teen. Minun ihmisyyteni ei ole oikeutettu kritiikin kohde kellekään, kuten ei ole yhdenkään asiakaspalvelijankaan, vaikka minä käyttäisin palvelua. Voin kertoa, että olen kokenut jossakin töykeää asiakaspalvelua, mutta en ole oikeutettu kritisoimaan asiakaspalvelijaa töykeäksi vedoten esim. hänen juuriin, vanhemmuuteen tai mihin ikinä muuhunkaan. Kritiikki mun sisältöä kohtaan esim. kuvien laadun, tekstien pituuden tai minkä ikinä muun vastaavan suhteen olisi oikeutettu, jos tämä olisi maksullinen palvelu, mitä tämä ei ole. Toki sellaisen kritiikin hyväksyy ihan eri tavalla kuin haistattelut ja paskanjauhamiset mun äitiydestä. Ja valitettavasti tämäkin kritiikki tulee yleensä muodossa “oot paska kirjoittaja ku kirjoitat liian pitkästi etkä osaa tiivistää” (osaan, en halua) tai “miten voit olla valokuvaaja kun sun kuvat on niin huonoja?”. And that my friend, well that ain’t criticism.

          3) Valokuvausasiakkaani uhkaili minua viesteissään, että kertoo saamastaan palvelusta julkisesti ja mollaa palveluani, vaikka minä en ollut tehnyt mitään väärää ja olin toiminut jopa yli omien peruutusehtojeni ja palauttanut asiakkaan rahat. Hän uhkaili, minä julkaisin asiakkailleni tapahtumaan liittyvät viestit näyttääkseni totuuden. En kritisoinut asiakasta, vaan reagoin hänen uhkailuihin esimerkkinä siitä, millaista on olla yrittäjä ja millaisia some-uhkailuja yrittäjät jatkuvasti saavat. Sulla ei ole mitään mahdollisuutta tietää, kuka asiakas on kyseessä, joten miten ihmeessä se voi olla kritiikkiä? Jos jotain, niin kyllä, kritisoin hänen tapaansa uhkailla minua, sen toki myönnän. Mielestäni on kuitenkin hieman eri asia kritisoida uhkailevaa ihmistä kuin vaikka kritisoida bloggaajan äitiyttä blogitekstien perusteella. Tai päästä temmattujen ylismammojen spekulaatioiden perusteella 😀 Mut kai meitä on moneen veneeseen tässäkin asiassa.

          Mun mielestä on kummallista, että tätä tarvii edes kysyä, kun luulisi olevan aika lailla kaikille itsestään selvää näiden ero.

      2. Näin juuri!!!! Brenénllä on tosi inspiroivia ajatuksia ja oli kyse haavoittuvuudesta, uskaltamisesta, yrityskulttuurista tai ihan parisuhteesta olen itse vaikean paikan tullen ja noin muutenkin ihan hyvän olon nimissä palannut usein hänen kirjoihinsa ja puheisiin.

        Minusta sinun blogissasi on juuri ihanaa se, että sinä uskallat laittaa itsesi, ajatuksesi ja mielipiteesi “areenalle” ja olla oikeasti ajatuksinesi esillä.

        Jos me kaikki otettaisiin motoksemme olla vähän enemmän autenttisia ja uskaltaa, olen varma, että tämä maailma olisi paljon inhimmillisempi ja onnellisempi paikka.

        1. Tämä, kiitos! <3 Mä oon usein miettinyt, että mitä mä oikeen saan siitä, että taistelen tuulimyllyjä vastaan olemalla oma itseni ja kyseenalaistamalla status quon. Oon seurannut monien muiden vaikuttajien taivalta ja tiennyt heillä olevan vahvoja mielipiteitä, mutta ne eivät koskaan ylety medioihin. Oon miettinyt, mikä tarve mulla on tehdä niin ja aina palannut siihen, että se mun tarve olla oma itseni, uskaltaa ja rohjeta on jossain niin syvällä, että se on aina tärkeämpi kuin hyväksyntä tai muiden mielipiteet. Se on itse asiassa tosi vapauttavaa ja harmillisesti myös samalla jotenkin tosi turhauttavaa, kuinka näkee, miten harvassa se on. Mä saan joka ikinen viikko useamman viestin, joissa on jokin sellainen “en uskalla sanoa tätä yleensä ääneen…” tyyppinen ajatus, ja mua harmittaa se niin paljon. Ihmiset on ajettu niin nurkkaan, ja sit operoidaan oletuspohjalta, että näin varmaan jengi ajattelee, koska kukaan ei sano toisinkaan, joten muutos ja muutos parempaan on täysin saavuttamattomissa :/
          Jos pienissä asioissa ei uskalleta, miten isoissakaan. Ehkä mun anti sitten on se, että ainakin mä uskallan ja toivottavasti esimerkilläni saan muitakin uskaltamaan. Ehkä.
          Ja myös kokemus. Kyllä mä voin rehellisesti sanoa, että koen tämän kokemuksen auttavan esimerkiksi kasvattajana. Pystyn oikeasti empatian kautta (Brownin empatia-ajatuksille iso peukku) omille lapsille selittämään monia asioita aikanaan kokemuksella ja toivottavasti myös ymmärtää heitä eri tavalla kuin mitä mua on usein ymmärretty, kun en ole käyttäytynyt “kuten kuuluu” ja esim. lopettanut oikisen ja tehnyt muita omannäköisiä ratkaisuja. Ainakin toivon, että tästä kokemuksesta saa ammennettua viisautta välittää oikeanlainen asia lapsilleni 😀

  18. Kyselisin tuosta mekosta, että onko se nyt Zarasta ostettu? Se on tosi tosi nätti ja imarteleva, ja pitkään ollut tuon tyylinen monikäyttöinen mekko hakusessa. Tiedätkö, onkohan näitä samoja eri väreissä? Tuommoinen tummansininen olis ihana!
    Onko kangas helposti rypistyvää? Kuvissa näyttää, että ei olisi 🤔 onko kokemuksia pesun jäljiltä, tarvitseeko silittää (terv vihaan silittämistä, koska ei ole siihen koskaan aikaa)?

    1. Mä kaivelin sen tuolta tilauksista, on tämä:
      https://www.zara.com/fi/en/belted-shirt-dress-p08558509.html?v1=84994986

      Näyttäis olevan alessa, mutta vaan isoja kokoja jäljellä. Toki Zaran koot on aika minejä, mulla on itelläni tosta XL ja se ei todellakaan siltä tunnu 😀
      Kangas ei musta rypisty helposti, vihaan rypistymistä, en oo koskaa silittäny tota. Oon pitäny useemman kerran, mutten oo tainnu koskaan pestä. Mä tuuletan tollasia vaatteita enimmäkseen, ellei tuu tahroja tai hajuja. En osaa sanoa eri väreistä, en muista nähneeni ainakaan sillon. Toi on musta kyllä tosi kivanmallinen, imarteleva ja sellainen helppo, käy moneen 🙂 Jos osuu väri, nii ota testiin, ei oo pahanhintanenkaan nyt 🙂

Leave a Reply