ADHD: Hyvä ruokkii hyvää

Loma jatkuu vielä tämän kuun loppuun asti ainakin jonkintasoisena, mutta nyt kun ulkona sataa kaatamalla ja lapset leikkii sisällä isin kanssa, karkasin hieman läppärille. Ollut luonnosteluvaiheessa tämä postaus jo hetken ja nyt tuntui hyvältä se kirjoittaa auki. Musta on jotenkin tosi mielenkiintosta ja samalla jännittävää kirjoittaa ADHD-asioista, koska ne on samalla tosi helpottavia ja mielettömän avartavia itelle, mutta myös sellaisia, jotka synnyttää itsessäni myös katumusta, myötähäpeää ja monia negatiivisiakin tunteita. En jotenkin kaipaa asiassa ivailijoiden sellaista “no kyllähän tästä ja tuosta olisi voinut päätellä” jälkiviisastelua ja on aika raakaa myöntää avoimesti isolle yleisölle tiettyjä asioita, jotka ymmärtää nyt, mutta joita ei välttämättä ole tajunnut ennen itse lainkaan. Ja nyt niistä näkee ne molemmat puolet vähän eri tavalla. Kun ADHD on yhdistelmä impulsiivisuutta, tarkkaamattomuutta ja tunnesäätelyn ja toiminnanohjauksen erilaisuuksia, voi niitä olla vaikea ymmärtää.

Kun olen puhunut nyt läheisteni kanssa ADHD-lääkityksen ja asian opettelun vaikutuksesta olooni, olen käyttänyt usein sanoja “hyvä ruokkii hyvää” -kehä. Siltä musta nimittäin tuntuu tosi paljon, enkä osaa itsekään sanoa selkeästi eroa lääkityksen, itseni ymmärtämisen ja rinnakkaisvaikutusten välillä. On siis kovin vaikeaa purkaa ajatuksia edes blogimuotoon, sillä ne on niin ristiriitaiset omassa mielessäni.

Kun kirjoitan ADHD:sta, kirjoitan vain omista kokemuksistani, löytämistäni erilaisista lähteistä ja niistä imetystä tiedosta sekä siitä, millaista juuri minun ADHD on. ADHD on laaja kirjo, joten toivottavasti jokainen tiedostaa sen lukiessaan ja ymmärtää, että nämä ovat vain ja ainoastaan minun kokemuksiani. En halua kirjoittaa lääkkeestä ja annostuksesta sellaisenaan, sillä se on jokaisen oma asia, joka pitää hoitaa ammattilaisen kanssa, enkä halua antaa ajatuksia sen suhteen suuntaan enkä toiseen. Siitä on kyselty, mutta olen tehnyt sen linjanvedon, että blogissani en tule juuri käsittelemää itse lääkitystä sen kummemmin.

Jos ADHD:ta ei tunne lainkaan, tässä on mielestäni hyvä tiivistys: “ADHD on neurologinen, aivojen välittäjäaineiden toiminnan erilaisuudesta johtuva ominaisuus.  Aivojen välittäjäaineista dopamiinin lisäksi mm. noradrenaliini ja serotoniini vaikuttavat AD/HD -piirteisiin. AD/HD -henkilön aivoissa, joillakin osin,  aktivaatio on matalampaa kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä. Korjatakseen tätä puutetta AD/HD -henkilö alkaa huomaamattaan liikehtiä levottomasti, puuhastella asiaankuuluimattomia juttuja, puhua pälpättämään tai vaipuu unelmiinsa.” Usein ajatellaan, että ADHD on ylikierroksilla, kun teknisesti ottaen ADHD-aivot ovat alikierroksilla. Ne tarvitsevat stimulaatiota päästäkseen tyypilliselle tasolle. Joku naputtaa sormea pöytään, toinen tärisyttää jalkaa, kolmas ei pysy yksinkertaisesti vaan paikallaan. Mulla sinkoilee mieli. Hyppii yhdestä paikasta toiseen, eikä osaa pysähtyä tai hyperfoksuoituu johonkin tiettyyn asiaan. Stimulantti, kuten lääkitys tai kofeiini (kevyenä stimulanttina) voi rauhoittaa nostamalla tavallaan ns. neurotyypilliselle tasolle.

Eniten ADHD-lääkityksen aloittaminen on vaikuttanut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini unen, ruoan ja sokerikoukun katoamisen kautta. Tai siltä se siis minusta tuntuu, että tuo on ollut merkittävintä itselleni.

1. Uni

Mä oon aina nukkunut vähän huonosti, enkä oo oikeen edes ajatellut sitä viime vuosina. Mun unenlaatu on heikkoa. Tuntuu, että vaikka saisin tarpeeksi keskeytyksetöntä unta, herään aamulla väsyneenä ikään kuin en olisi nukkunut lainkaan. Välillä ei ole ollut mitään väliä nukunko 3 vai 10 tuntia, olen ollut aamulla ihan zombie. Nukahtaminen on viime aikoina ollut tosi vaikeaa. Oon pyörinyt pitkiäkin aikoja hereillä ja mielessä on ravannut hirveästi asioita. On pitänyt lueskella uutisia tai pelata jotain peliä tai tehdä jotain, mikä vie ajatukset itseensä ja laskee kierroksia. Olen voinut mennä sänkyyn väsyneenä, mutta mieheni ihmetyksekseni olen saattanut sen jälkeen lukea jotain täysin epäolennaista tai pelata Menolippua vähintään puoli tuntia. Se on auttanut rentouttamaan ajatukseni tarpeeksi, että uni tulisi. Jos olen laittanut puhelimen pois, pään tyynyyn ja silmät kiinni, on alkanut poukkoilemaan kaikki mahdollinen mielessäni veroilmoituksesta lapsen harrastuslaskuun ja kodin siivouksesta ystävälle viestin laittamiseen. ADHD-lääkitys on siitä mielenkiintoinen, että se “tehoaa” heti ensikokeilusta. Toki vaikutus saattaa hieman elää ja muuttua, muttaa tämä ei siis “keräänny” tehoavaksi, vaan stimulantti toimii nimenomaan niin, että sen vaikutus on heti samana päivänä. Niinpä ensimmäisen lääkkeen jälkeen aloin kiinnittämään erilaisiin asioihin huomiota ja ennen kaikkea siihen, että herrajumala, mä nukun! Mä ihan oikeasti nukun! Uni tuli illalla ongelmitta, vaikka menin sänkyyn tavallista aiemmin ja olin juonut kahvia vielä illalla (kahvi voi tosiaan auttaa ADHD:ssa nukahtamaan). Mieli oli ollut koko päivän kirkkaampi ja olin pystynyt keskittymään. Mua ei ahdistanut ja keskityin siihen mitä tein, ja vaikka lääkkeen vaikutus olikin jo ohi iltaan mennessä, sain helposti nukahdettua ja nukuin todella hyvää unta. Aamulla lapset meuhkas olkkarissa miehen kanssa aamupalat ja muut ja mä heräsin vasta 9 kun mies oli viemässä esikoista päiväkotiin kuopus mukanaan.

Ennen lääkitystä ollaan eletty monta kuukautta sellaista aikaa, että olen herkästi aamulla kiukustunut miehelleni siitä, että täällä on hirveä meteli, enkä voi nukkua. Olen nukkunut, mutta kuullut kaiken unen läpi. Oon ollut ihan järkyttävän väsynyt herättyäni ja olo on ollut sellainen, kuin en olisi nukkunut lainkaan. Nyt olen nukkunut ihan mielettömän hyvin, vaikka katkonaisesti Mytyn takia ja välillä liian vähän kun en oo malttanut aina mennä ajoissa nukkumaan. Oon tässä vuosien aikana löytänyt selityksiä huonoille unille. Raskaus, imetys, hormonit, vauvat, raudanpuute, jne. Olen raskaana herännyt usein yöllä, mutta olen tehnyt sitä ihan muinakin kausina. Milloin mihinkin. On ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että herään vähintään kahdesti. Juomaan, vessaan, muuten vaan, eikä uni meinaa enää tulla välillä ja ajatukset alkaa sinkoilemaan päässä. Mulle ADHD-lääkitys muutti yöunet aivan täysin ja se vaikuttaa totta kai koko päivän ihan kaikkeen. Mielialaan, keskittymiskykyyn ja ihan kaikkeen. En enää herää kertaakaan yöllä itse, ellen herää Mytyn tekemisiin. En itse asiassa välttämättä herää ihan heti itkuhälyttimen ääniin, vaan menee hetki herätä ja mies herää yleensä ennen. Ennen Mytyn nukkuessa vieressäni mä oikeasti heräsin sen jokaiseen inahdukseen ja äännähdykseen. Nyt mut kyllä herättää ne pahimmat möyrimiset ja korvaan potkimiset, mutta tasan kahdeksi sekunniksi, kun käännän väkkärän ja palaan takaisin unten maille. Mikä ihana mahtava yöuni ♥ Viime yön Mytty nukkui välissämme ja rehellisesti voin myöntää, ettei mulla ole mitään käryä siitä, montako kertaa hän heräsi, söikö hän yöllä ja ylipäätään miten yö meni. Mä nukuin 😀 Kysyin mieheltä aamulla, että oliko Mytyllä vähän parempi yö kuin yleensä vai nukuinko vaan sikeesti. Hän vastasi hymyillen, että “nukuit vaa sikeesti” 😀 Tää on ihan valtava muutos, koska ennen lääkityksen aloitusta heräsin suunnilleen hiiren pieruun terassilla.

Oon myös huomannut, että lääkityksen ajoittaminen on mulla a ja o. Mulla on sellainen ADHD-lääkitys, että otan aamulla yhden lääkkeen, iltapäivällä kevyemmän ja se tavallaan tasaa sitä vaikutuksen loppumista iltaan kohti. Yleensä juon vielä illalla 21/22 aikaan kahvin ja sen jälkeen tulee tosi hyvin uni. Reissussa ei ollut sopivaa kahvia (mä oo valikoiva :D) ja jäi yks ilta kahvi juomatta, niin pyörinkin sitten melkein 2 asti aamulla niin, ettei uni meinannut tulla. Lääkitys + iltakahvi on kyllä tehny mulle ihan erilaiset yöt ja sitä kautta päivätkin.

jaksaminen-3-of-5.jpg

2. Vuorokausirytmi

Mä oon aina ollut myös iltaeläjä ja mun vuorokausirytmi on ollut kaikkea muuta kuin 9-17 elämään sopiva. Mä oon aamuisin ihan pois pelistä. Oon zombiena johonkin klo 14 asti, sitten alkaa tulla tehoja ja oon tehokkaimmillani 20 ja 3 välillä. Jos saisin valita, mä nukkuisin 3-11 ja tekisin työt ja muut tärkeät iltapainotteisesti. Oon aina mieltänyt sen sellaiseksi, että silloin on vähiten mitään häiriötekijöitä ja siks tykkään siitä aikataulusta. Dopamiini vaikutta vahvasti ihmisen sisäiseen kelloon ja tällainen päivärytmi on melko ominaista ADHD:lle. Se ei vaan sovi millään lailla yhteen miehen päivätyön ja lasten vuorokausirytmin kanssa. Lapset heräävät 7. Ei heitä kiinnosta, onko äiti mennyt nukkumaan 3 vai 23. Aamulla herääminen on ollut aina ihan hirveetä mulle, ja oon kaivanut itseni peiton alta kuin väkisin. Nyt kun yöunet ovat oikeasti illasta asti laatu-unta, mä herään helposti aamulla. Yleensä ainakin. Herään ihan ite ilman herätyskelloa järkevään aikaan ja olen tehokas jo aamusta asti, tai vähintäänkin huomattavasti tehokkaampi kuin ennen. Mulla on lääkitys aamupainotteinen sen takia, että se on selkeästi mulle kaikista hankalinta aikaa toiminnanohjauksen kannalta, ja tää on toiminut tosi hyvin. Aamulla lääke, paljon vettä, aamupala ja kahvi. Sitten lounasaikaan taas ruokaa ja kevyempi lääke.

Tää on ollut tosi hyväks mun vuorokausirytmin kannalta. Aamupalaa ei tuu skipattua, koska tiedän tarvitsevani sitä. ADHD-lääkkeet on tunnetuja siitä, että saattavat viedä ruokahalun ja jopa tehdä ruoan epämiellyttäväksi. Mulla ei oo ollut sitä ongelmaa onneksi, ettei ruoka maistuisi, mutta ruokahalu on tipotiessään lääkkeen ottamisen jälkeen, joten on ollut tärkeää syödä aamulla ja lounasaikaan ihan rytmitetysti eikä ruokahalun sanelemana. Mä oo ennen tätä ihan helposti mennyt päiviä niin, että herään, juon maitokahvin ja alan puuhailemaan. Sitten huomaan, että jaa perskele kello on 16/17/18, en oo syöny mitään ja sit se nälän tajunta iskee ihan hirveellä jyrinällä, vaikka ei ois ollu nälkä 5min sitä ennen. En oo oikeen koskaan tuntenut sellaista varsinaista “nälkää”. Mut sit ku oon tajunnut, että en oo syönyt, on ollutkin pakko saada heti jotain ruokaa, ei väliä mitä, kuuuuuolen nälkään. Ja niinpä oon yleensä turvautunut johonkin nopeaan hiilaripommiin ja liian isoon annokseen. Nyt mä syön tosi tarkkaan lounaan, koska en anna itelleni lupaa ottaa iltapäivälääkettä ilman ruokaa.

Ruokarytmitys kuulostaa yksinkertaiselta. Itse asiassa kaikki ADHD-“ongelmat” kuulostaa helposti ratkaistavilta. “Syö oikeessa rytmissä”, “nuku tarpeeksi” ja “keskity”. Hei thanks. Vähän ku sanois masentuneelle, että hei piristy jooko. Mun ADHD:lle tyypillistä on se, että mä en ihan oikeesti malta/muista/osaa pitää itsestäni huolta. Lasten ruokarytmit on tosi tarkkoja, terveelliset välipalat, jos menee pieleen ja sopivat ruokamäärät ja ravintoaineet. Ite saatan juoda aamulla kahvin ja vetää iltapäivällä kulhon spagettia ja nakkeja. Kaikki lasten neuvolat, lääkärit, hammaslääkärit yms. aina tosi tarkkaan huolehdittu, mutta itteni saaminen vaikka hammaskiven poistoon on yks helvetin produktio.

Epäsäännöllinen ruokarytmi ja epäsäännöllinen vuorokausirytmi vaikuttaa huonosti kehen tahansa. Pitkät ruoattomat ajat ja hiilaripommiruoat ja sokeriset herkut välissä on omiaan heiluttamaan tunteita ja luomaan sellaisia “täynnä energiaa/aivan kuollut”-oloja. Nyt kun syön fiksusti ja rytmitetysti, olo on varmasti jo senkin takia hyvä. Nälkää mä en varsinaisesti voi sanoa tuntevani vieläkään, mutta toiminnanohjauksessani itseni muonitus on noussut kyllä prioriteetti-listalle korkealle.

Ennen mä olin tosiaan aktiivisimmillani 20 jälkeen illalla, nyt mä alan olee ihan taputeltu 21 jälkeen. Ei lähde. Ei luovat jutut, ei mitkään. Kun lapset on nukkumassa, alkaa mullaki rauhoittuminen ja väsy tulla puseroon. Ihanaaaaa, yhteiskuntaan sopiva aikataulu!! 😀

3. Ruoka ja sokeri 

Mä oon se tyyppi, joka on kattonu vatsa täynnä telkkaria ja siellä on syöty pizzaa ja mä oon saanu aivan järjettömän pizzahimon. Tai keksihimon. Tai mitä ikinä nyt mun näköpiiriin onkaan tuotu. Vaikkei ois nälkä. Mun ruokapakkomielteet on mun parisuhteessa ja lähimmissä ihmissuhteissa ihan legendaarisia. Ei oo kovin kauaa aikaa siitä, kun me oltiin miehen kanssa hotellissa, meillä oli herkkuja ja oli suklaatakin, mutta mun teki mieli Pätkistä. Olin ihan valmis lähtee autolla kauppaan hakemaan Pätkistä. Pätkispätkispätkis. Näitä tulee siis ihan oikeesti päivittäin. PAKKOSAADA johonkin ja se ei vaan lähde pois mun mielestä, ennen kuin saan sen, tai tulee toinen pakkomielle. Oon joskus mennyt ihan kaatosateessa kävellen kauppaan, ostanut tölkin kokista ja juonut siitä ehkä desin. Mies ei oo koskaan ymmärtänyt tätä 😀 Keksin, että haluan jotain, meen roikkuu jääkaapille tai kaapille, ja jos sitä ei ole, muu ei kelpaa ja on lähdettävä hakemaan sitä tai märehtiä sen puutetta. Ai jumaliste miten ärsyttävää.

Tää on mun mielestä yhdistelmä impulsiivisuutta ja sitä, että en osaa sulkea ärsykkeitä pois. Kun se nousee mieleen, se on vähän ku telkkari suoraan naaman edessä ja vaikka kuinka hakkaat off-nappulaa, se tulee sieltä takaisin. Koko ajan. Kun olin syönyt lääkettä muutaman päivän, tuli hetkiä kun tv-sarjassa vaikka joku kehui maailman parhaita muffinseja. Ja keksejä. Ja ties mitä. Ja mä huomasin ajattelevani “hmm, tekeekö mun mieli jotain hyvää?” Ei. Ei tehnyt. Nää ADHD-oivallukset on usein olleet just sellaisia, että mietin jälkeenpäin, että samassa tilanteessa ennen mä olisin toiminut eri tavalla.

Yllättävin seuraus ADHD-lääkityksestä on ollut kyllä mun sokerikoukun täydellinen katoaminen. Siis mä oon yleensä se ihminen, joka laittaa sokeria siis about kaikkeen. Kahvi ilman sokeria on musta suorastaan rikos. Teessä on sokeria ja saatan silti syödä suklaata siinä rinnalla. Laitan riisipuuroonkin sokeria. Syön päivän aikana yllättävän paljonkin kaikkea hyvää, tajuamatta sitä edes itse. Tulee joku hetki, että tekee jotain mieli ja haen pari palaa suklaata tai jotain. Mä oon syönyt vuosia päivittäin suklaata tai karkkia tai keksiä. Oikeasti päivittäin. En koskaan syö paljoa kerralla, mut se on ollut sellasta napsimista. Pari palaa, pari karkkia jne. Ja siis mä en varsinaisesti tykkää makeasta hirveästi? Tykkään leipoa, mutta harvemmin syön leipomuksia. Harvoin tilaan ravintolassa jälkiruoaksi makeaa tai jaan miehen kanssa suhteessa 10/90%. Siks on jotenkin käsittämätöntä, miten paha sokerikoukku mulla on aina ollut. Ajatus vaikka 2h automatkasta tai junamatkasta ilman jotain pientä evästä mukana on ollut ihan kamala. Ja sitten tuli ADHD-lääke ja humps, se oli siinä. 31 vuoden rakkaussuhde päättyi samantien. Ensimmäinen kahvi sen jälkeen oli musta aivan ällömakea ja keitin uuden ilman sokeria. Oon aina rakastanut Espressohousen lattea ja laittanut isoon latteen aina kaksi pussia sokeria. Join sellaisen ekalla lääkitysviikolla ilman sokeria ja musta se oli hirveän makea muutenkin. Ja sit huomasin täysin tiedostamattoman herkuttelun loppumisen. Ei ollut päivän mittaan konvehtia siellä tai suklaapalaa täällä. Hain ekan viikon illalla keittiössä välipalaa kun lounaan ja illallisen väliin tuli aika pitkä rako ja nappasin omena, koska teki mieli. Omenan. Mieheni katto mua ku avaruusoliota.

Oon ollut kaupassa nälkäisenä ja pitäytynyt kauppalistassa ostamatta yhtään mitään muuta. Ei oo tehnyt mieli mitään. Tää näkyi heti naamassa ja kropassa sellaisena yleisenä turvotuksen laskuna ihan muutamassa päivässä, vaikka tajunta siitä tuli vähän viiveellä. Tajusin nimittäin joskus 3 viikon kohdalla, että olin syönyt kolmen viikon aikana yhtä paljon makeita herkkuja kuin yleensä 3 päivässä. Viimeisen kuukauden (huom, lomakausi!) aikana oon syönyt muistaakseni 0 jätskiä, 7 irtokarkkia ja yksittäisiä suklaapaloja siellä täällä. Tiedän määrät, koska oon havahtunut asiaan niin selkeästi. Jos joku ois sanonut mulle 2kk sitten, että mun pitäis pitää karkiton kuukausi, ois se ollut todella kamala ajatus. Ja nyt tiedän, että oon syönyt karkkia kahdesti. 3 irttaria Virossa ja 4 eilen lounaan jälkeen jälkkäripöydästä löytyneestä kiposta. 5 h ajomatkat on mennyt ilman mitään evästä, eikä herkkuja vaan ole tehnyt mieli.

Mä voin myös nyt jälkiviisaana sanoa, etten oo ollut niinkään sellainen, joka haluaa herkutella, vaan mä oo hakenut jotain. Jotain, mitä en osaa selittää itsekään. Oon lukenut paljon dopamiinista, ja tiedän nyt, että se alkaa nousemaan kun jotain odottaa, ei silloin kun sen saa. Juurikin pakkomielteily ja jonkin asian odottaminen todnäk nostaa mulla dopamiinia ja kun mä oon miettinyt 2h, että kohta saan Pätkiksen, on dopamiini noussut, mutta kun oon saanut sen Pätkiksen, oonki ottanu siitä 1/3 ja todennut, että next.

Tää on mun mielestä ihan yks avainasioita omalle hyvinvoinnille. En impulsiivisesti hae jotain nopeaa mielihyvää. En hae pieniä sokerinousuja, ja mulle ei tule samalla niitä nopeita laskuja. Ei tuu kiukkuja, väsyjä ja ärsytyksiä, kun sokerit on alhaalla, kun ne ei heittele. Jos on sellainen olo, että haluan jotain, pysähdyn ja mietin, mitä mä haluan. Yleensä vastaus löytyy liian pitkästä ruokavälistä tai siitä, että on jano ja tarvii vettä. Ollut erittäin avartavaa ymmärtää itseään ja toimintaansa kun sille on selkeä selitys eikä vaan sellainen puolivillainen “mä olen sokerihiiri”. Jos mun pitäis nyt olla puoli vuotta ilman suklaata, se ei kauhistuttaisi mua ajatuksena lainkaan.

Nää on pieniä osia siitä isosta kokonaisuudesta, mitä mulle on ollut viime viikot. Mutta tärkeitä. Hyvä ja levollinen uni auttaa siihen, että päivä alkaa hyvin ja ei oo valmiiks loppuväsynyt. Toki meillä on edelleen nukuttu vähän rauhattomasti Mytyn kanssa, mutta nyt miehen öinä mä en herää joka rasahdukseen ja nukun. Nopeat hiilarit ja sokerit on pois päiväjärjestyksestä, mikä vaikuttaa siihen oman mielen stabiliteettiin ja pomppimiseen älyttömän paljon. Ja tähän vielä rinnalle se hyvä ruokarytmi ja järkevä vuorokausirytmi, niin vaikka ollaan ihan perusasioiden äärellä, en usko, että olisin päässyt niihin ilman apua. Hirveetä sanoa näin, mutta musta tuntuu, että mun elämä muuttu päivässä. Mulla osui lääke nähtävästi nappiin kerrasta, vaikka nyt vähän säädettiin vielä annostuksia. Haittavaikutukset on olleet tosi vähäisiä. Ekana parina päivänä oli päänsärkyä illalla. En ole varma johtuiko siitä lääkkeen vaikutuksen loppumisesta vai siitä, että unohdin juoda vettä ja en juonut kahvia niinä päivinä. Kroppa on kuitenkin tottunut kofeiiniin ja saan ajoittain päänsärkyä, jos aamukahvi jää juomatta. Ekana parina päivänä tuli myös sellainen kuuma ja hikoileva olo tunnin kohdalla lääkkeen ottamisesta, mutta oli myös kuumia päiviä, eli se saattoi sitä korostaa. Syke mulla on valmiiks aika korkea ja se on noussut inasen, verenpaine laahaa lääkityksenkin kanssa nippanappa optimissa, on edelleen ennemmin alhainen kuin yhtään korkea. Mieli on ollut ihan mahtava ja olo kaiken kaikkiaan, joten nähtävästi mulla on käynyt onnekkaasti, että ainakin nyt näyttää siltä, että mulle löytyi heti sopiva lääke. Oon myös pitänyt lääkkeettömiä päiviä, enkä ole huomannut mitään vieroitusoireita, vaan ne on olleet vaan paluu normaaliin. Mulla alkaa kesälomien jälkeen kognitiivinen terapia, jota odotan ihan tosi paljon! Se varmasti avartaa asioita entisestään.

Mä haluan puhua tästä avoimesti, koska mulle tää on ollut niin mullistava asia, että olisi vaikea olla puhumatta siitä. Samalla haluan kuitenkin muistuttaa, että tästä on turha vetää yhtään mitään johtopäätöksiä omaan tekemiseen ja olemiseen, vaan jos epäilee itsellään ADHD:ta, täytyy lähteä selvittämään asiaa asiantuntijoilta. Jokainen ihminen on erilainen, jokainen ADHD on myös erilainen. Mulle ihan merkittävintä on ollut muutos tunnesäätelyssä ja myös muutos toiminnanohjauksessa tietyllä tapaa, mutta ennen kaikkea tosi iso helpotus kaiken kaikkiaan. Mulla oli aikoja keväällä kun epäilin oikeasti jotain tosi vaarallista. Mun mummilla on ollut Alzheimer ja hetkittäin mun muistin ollessa ihan reikäjuustoa, oon miettinyt vaikka mitä synkkiä ajatuksia. On ollut iltoja, kun en oo saanut unta, kun oon ajatellut, että mulla on varmaan aivokasvain. Nyt kun ymmärrän itseäni, tunteitani ja toimintaani, elämä on hyvin erilaista. Ja tämä polku on mun osalta vasta alussa, mikä on ihan siisteintä ikinä!

Palaan seuraavaksi omilla postauksillaan tunnesäätelystä ja toiminnaohjaukseta (jos näistä on kysyttävää, kysykää toki, yritän sitten otaa ne osaksi postausta) ja myös siitä, millaisia ajatuksia ADHD-lääke jatkuvana elämässä herättää.

Pahoitteluni kierrätetyistä kuvista, nyt en ole ehtinyt kuvakäsittelyhommiin, niin mennään vanhoilla 🙂 

30 thoughts on “ADHD: Hyvä ruokkii hyvää

  1. Oli kyllä huippua kun kerroit tästä. Sen ekan postauksen jälkeen tajusin et mullakin on adhd tai add. Tein testin ja sain 106 pistettä 😀 Aika on varattu psykiatrille ens kuussa ja siitä sitten eteenpäin. Tän lukeminen vahvisti taas mun omaakin näkemystä, kiitos et kirjoitit!

  2. Toi uni-kappale voisi kertoa suoraan mun miehen elämästä! Hänen suvussaan on adhd-tapauksia ja nyt vasta tajusin ensimmäistä kertaa ajatella voisiko hänelläkin olla adhd! Keskittymis ongelmia löytyy ja hän myös liikkuu jotenkin jatkuvasti ja nukahtaa huonosti yöunille ja on pitkienkin unien jälkeen väsynyt o.O nyt testiä tekemään ..

    1. Tuohan voi toki olla tosi montaa eri asiaa, mutta omassa elämässä ero on ollut niin huomattava, että pisteet on ollut helppo yhdistää 🙂

  3. Lisää näitä AHDH-postauksia =) Ihan megamielenkiintoista! Ja aivan mahtavaa kun olet niin avoin, kiitos siitäkin! Mennyttä elämääsi voit tarkistella myötätuntoisesti ja lempeydellä, niin moni muukin varmasti tekee. =) Nyt aukesi uusi välilehti sun elämässä, ota kaikki ilo irti siitä =)

    1. Juu, ja tiedostan, että moni varmasti ajattelee asioita vähän ivallisestikin ja eri “ongelmia” osoitellen ja vetää omia johtopäätöksiä. Jos joku kokee mun jonkun toiminnan “vääräksi” omassa maailmankäsityksessään, niin todennäköisesti hän haluaa ajatella, että se johtuu tästä, mutta ei se mene niinkään. On mielenkiintoista oppia ja tutustua tähän, mutta en mä tee kuitenkaan mitään jakoa “minä päätyn tähän ja tästä alkaa ADHD” vaan kaikki on yhtä kokonaisuutta ja elämänpolulla on tapahtunut eri asioita eri syistä ja eri seurauksin. Ja sitä ei voi muuta kuin nimenomaan tarkistella myötätuntoisesti ja miettiä, mitä siitä voi oppia ja miten siitä voi kehittyä ja mitä haluaa seuraavaksi elämältä ja miten sinne päästä 🙂

    1. Vaikea kirjoittaa siitä mitään, koska se on aika henkilökohtaistakin tietyllä tapaa monin paikoin ja koska on ihan mahdotonta erottaa näitä kahta asiaa toisistaan ja sitä, miten toinen vaikuttaisi ilman toista. Tää koko asia on kokonaisuus 🙂

        1. Tietenkin. Miten lääkityksen edes voi aloittaa ilman hoitoa jos lääkityksen kirjoittaa erikoislääkäri?

          1. Oon ymmärtänyt että lääkitys aloitetaan vasta kun lääkkeetöntä hoitoa on kokeiltu jonkin aikaa ja todettu toimimattomaksi. En ole koskaan kuullut että heti aloitetaan lääkehoito.

            1. Olet ymmärtänyt väärin. ADHD on kirjo. Sitä hoidetaan monin eri tavoin. Moni saa ensin lääkityksen, jota tuetaan terapialla ja valmennuksella. Lasten ja aikuisten ADHDta hoidetaan myös eri tavoin. Olen useammassa eri ADHD-ryhmässä ja lääkehoidon aloittaminen aikuisella heti on enemmän sääntö kuin poikkeus, joten olisi mielenkiintoista kuulla mihin tämä sun oletus perustuu? Lääkkeetön hoito ei myöskään ole toimimatonta, vaan saattaa olla riittämätöntä, mikä ei kuitenkaan tee siitä toimimatonta.

              1. Perustuu ainoastaan omiin kokemuksiin. Nimenomaan tuosta syystä minkä itsekin mainitset; on mahdoton erottaa vaikutukset toisistaan. Miten siis voi tietää olisiko lääkkeetön hoito riittänyt. Lääkkeetön hoito kun on yleensä tavoite. Ei kai kukaan juuri erityisesti halua syödä lääkkeitä jos ei ole pakko? Kuherruskuukausi on toki kaikkien lääkkeiden kanssa.

                1. No ellet ole itse ollut mun pään sisällä 31 v ja sen jälkeen kokeillut lääkkeitä, niin en lähtis puhumaan kuherruskuukaudesta kun kyse ei ole sellaisesta. Ja jos on aikuinen ihminen ilman liitännäisongelmia, lääkkeettömät hoidot on usein yksinään tehottomia tai riittämättömiä. Jos ei koskaan tiedä metelin keskellä mitä on hiljaisuus, on vaikea tavoitella sitä ilman ymmärrystä mitä haetaan.

                  Kuulostaa että ehkä juuri aikuisiällä löydetty ADHD ei ole ihan tuttua, niin suosittelen tutustumaan aiheeseen ja ymmärtämään lääkitystä ja muita hoitomuotoja paremmin, ennen kuin alkaa kyseenalaistamaan asiaa. Sieltä löytyy vastauksia aika hyvin ja tietoa mutun sijaan.Lääkitys ymmärtääkseni aloitetaan aikuisilla usein melko heti, että voidaan saada kuormitus alas ja lääkkeettömin menetelmin sitten yritetään löytää sellaisia toimintatapoja joilla voi lääkkeet mahdollisesti jättää pois. Tai joku käyttää lääkettä 3 päivää, jolloin tekee tietynlaiset työasiat ja sitten ei käytä 4 pv, jolloin tekee muut asiat ja käyttää valmennuksen ja terapian oppeja. ADHD – lääkitys kun vaikuttaa 2-12h lääkkeestä riippuen eikä keräänny.

                  1. Minulla diagnosoitiin ADHD 39-vuotiaana. On erikoista niin kovasti aina olettaa lukijoista. Ottaen huomioon kuinka paljon itse inhoat oletuksia. Et ole ainut. Meitä on paljon. Kokemusta myös erilaisista lääkityksistä ja myös lääkkeettömästä hoidosta.

                    1. Kummallista, että asia on näin tuttu, mutta oletus pohjaa vain yhteen omakohtaiseen kokemukseen. Kannattaa tutustua muihin ADHD-aikuisiin, jos asia tosiaan kiinnostaa. Omasta yksittäisestä kokemuksesta koko kirjon hoidon arvion tekeminen ja yleistys on kummallista. Pahoittelen, että arvioin, ettei asia ole tuttu, sen verran kummalliselta omaan korvaani kuulosti tämä väite siitä, että yleensä lääkkeitä ei kokeilla ennen kuin lääkkeetön hoito on todettu toimimattomaksi. Aika todella monia keskusteluja seuranneena ja monien kanssa jutelleena tuo lähtökohta hoidolle aikuisena on ollut huomattavasti harvinaisempi, kun taas lapsilla tää on yleisempää. Siitä johtui tämä oma virheellinen oletukseni, pahoittelut siitä.

                    2. Tunnen kyllä valtavasti ADHD-aikuisia ja lapsia. Sanomalla ”Omaan kokemukseeni” viittasin siihen juuri; itseeni ja ihmisiin joita tunnen. Mitään tutkimustietoa en tuonut keskusteluun, ainoastaan omat kokemukseni.

                    3. Okei, kiva kuulla. Pahoitteluni tosiaan, jos kommenttini näit jotenkin vähätteleväksi, se ei ollut tarkoitukseni, vaan ihan aidosti tuli sellainen fiilis, että asia ei ole välttämättä kovin tuttu, jos kommenttisi on:
                      “Oon ymmärtänyt että lääkitys aloitetaan vasta kun lääkkeetöntä hoitoa on kokeiltu jonkin aikaa ja todettu toimimattomaksi. En ole koskaan kuullut että heti aloitetaan lääkehoito.” Näin useammassa eri WA-ryhmässä asiasta paljon ajatuksia vaihtaneena ja sellaista reilun 7000 hengen FB-ryhmää seuranneena en ole kertaakaan törmännyt tällaiseen yleiseen suhtautumiseen, että ensin kokeillaan jonkin aikaa lääkkeetöntä hoitoa (mitä niistä vai kaikkia niitä?) ja todetaan se toimimattomaksi. Yksittäistapauksia olen kyllä nähnyt, mutta yleensä kyseessä on ollut liitännäisongelmia liittyen päihteisiin tai muihin asioihin tai selkeää rinnakkaista häiriötä/ongelmaa, jonka vuoksi valmennus ja terapia ovat tärkeitä saada sille mallille, että lääkehoito edes voidaan aloittaa. Mutta kun kommenttisi antoi hyvin yleisen kuvan, joka on täysin ristiriidassa sen kanssa, mikä on aika ison otannan perusteella ollut oma ymmärrykseni ja myös ihan Käypä Hoitoon kirjattua. Missään lähteessä en ole nähnyt sitä, että “lääkkeetön hoito on tavoite” itseisarvoisesti, ellei henkilö itse näin ehdottomasti halua. Käypä Hoito aika selkeästi tämä asia, esim. täällä: https://www.kaypahoito.fi/nix01781

                      Aikuisilla ADHD-oireet aiheuttavat haittaa erityisesti opiskelussa, työelämässä ja sosiaalisissa suhteissa. Nuorilla aikuisilla myös itsenäistyminen asettaa haasteita. Muuttuvat tilanteet (kuten opiskelujen aloittaminen, työelämään siirtyminen, lasten syntymä) lisäävät usein vaatimuksia toiminnanohjaukselle ja voivat lisätä oireiden haittaavuutta.
                      – Lääkehoitoa, psykososiaalisia hoitoja ja niiden yhdistelmää käytetään yksilöllisen tarpeen mukaan
                      – Osalla aikuisista pelkkä lääkehoito ja psykoedukaatio on riittävä hoito, osalla tarvitaan psykososiaalisia hoitoja
                      – Opiskelijoilla on usein tarve oppimisstrategioiden kehittämiseen, esimerkiksi opintopsykologien tuella tai neuropsykologisessa kuntoutuksessa
                      – Neuropsykologinen kuntoutus tulee harkittavaksi erityisesti, mikäli henkilöllä on haittaavia oppimisvaikeuksia tai toiminnanohjauksen ja muistin vaikeuksia (ks. lisätietoaineisto Neuropsykologinen kuntoutus ja ADHD 2)
                      – Psykoterapia tulee harkittavaksi, mikäli psykiatriset liitännäisoireet aiheuttavat merkittävää haittaa (ks. näytönastekatsaus Kognitiivis-behavioraalinen ryhmäpsykoterapia aikuisten ADHD:n hoidossa B ja lisätietoaineisto Muut psykososiaaliset hoidot aikuisilla, joilla on ADHD 3). Psykoterapiassa tulee ottaa huomioon myös psykoedukaatio, kognitiiviset vaikeudet ja taitojen harjoittelu.
                      – ADHD-valmennuksesta (neuropsykiatrinen valmennus) voi olla hyötyä arjen hallintataitojen tukemisessa.

                      Tällainen aineisto mielestäni myös tukee sitä, että ensisijainen hoito on lääkehoito tai yhdistelmähoitoa tai pelkkä psykososiaalinenkin hoito, mutta enemmän tästä tulee kyllä sellainen käsitys, että nämä muut ovat tukevia hoitoja lääkehoidon ja psykoedukaation lisäksi, jos niitä lisäksi tarvitaan.

                      Kerroitkin, että mitään tutkimustietoa et tuonut keskusteluun vaan omat kokemuksesi ja ne ovatkin juuri sen takia tosi mielenkiintoisia, että vaikka aihe on sinulle selkeästi tuttu ja sulla on omaa kokemuspohjaa asiasta, on kokemuksesi tosi ristiriidassa tosi moniin lähteisiin.

                      Tämä lähtökohta yhdistelmähoitoon aikuisten kohdalla tulee tosi monessa paikassa esille hyvin vahvasti ja missään en ole törmännyt siihen näkemykseen, että ensisijaisesti pitäisi kokeilla muuta ja sitten vasta lääkettä, jotta tietäisi tehon. Esim. lääkehoidon kanssa voi olla helpompi keskittyä oppimaan uusia rutiineja ja tapoja, joita ei pystyisi oppimaan ilman jne. ADHD-kirjo on niin monimuotoinen ja siksi jokainen hoitosuunnitelma on uniikki. On ihan mieletöntä, että monille sun lähipiirissä on löydetty lääkkeetön hoitomuoto, se on oikeesti ihan superhieno asia, varsinkin jos itse ei välitä lääkehoidosta! 🙂
                      Lähinnä reaktioni kommentointiisi perustui juuri siihen, että yhdestäkään lähteestä en ole löytänyt sitä, että tämä olisi yleistä tai toimintatapa. Esim. CHADD (https://chadd.org/for-adults/treatment/), WebMD (lähteen luotettavuus voidaan toki ottaa kysymysmerkin alle tän tapauksessa, mutta anyway https://www.webmd.com/add-adhd/adult-adhd-treatment-overview), ADHD-liitto (https://adhd-liitto.fi/adhd-tietoa/aikuiset/), ja esim. Lääkärilehden HYKSin psykiatrian yli- ja erikoislääkäreiden artikkeli (https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/aikuisen-adhd-diagnoosista-hoitoon/), joista viimeisessä on mm. mun mielestä tosi hyvin muotoiltu kohta: “Aikui­silla lääke­hoito on merkit­tävä osa ADHD:n hoi­toa. Asian­mu­kainen lääke­hoito saat­taa pa­rantaa myös ei-lääk­keel­listen hoi­to- ja kuntou­tus­muo­tojen toimi­vuutta.”

                      Tältä pohjalta on siis kummallista, jos et ole koskaan kuullut, että lääkehoito aloitetaan ensin tai samanaikaisesti, kun se kaikkien mun löytämien lähteiden mukaan on hyvinkin yleistä ja jopa yleisempää ja seuraamieni keskustelujen valossa ADHD-kokemukset tukevat aika vahvasti tätä.

                      Ja jäin tähän asiaan kiinni ja halusin perustellen vastata en väitelläkseni kanssasi vaan koska näitä tekstejä lukee aika moni ja nämä toimivat monille myös mahdollisena kimmokkeena hoidon hakemiseen ja haluan oikoa virheellisiä oletuksia ja yleistyksiä sen verran mitä voin, kun kyseessä kuitenkin on kirjo ja jokainen on yksilö.
                      Tästä toteamuksestasi vaan tuli sellainen olo, että ellet ole koskaan kuullut, että menee näinkin päin, niin et ehkä ole tutustunut asiaan, kun yleisimmät lähteet eivät tuota kuitenkaan tue. Sinulle on selkeästi rakentunut omanlaisensa kokemus asiasta tilanteista ja hoitosuunnitelmista, jotka ovat kaikki tietynlaisia, mutta se ei suinkaan tarkoita, että toisenlaista ei ole olemassa. Toivotavasti sinä ja moni muukin löytää näistä lähteistä kattavaa aineistoa sille, miten ADHD:ta hoidetaan, miten erilaisia voi hoitosuunnitelmat olla ja tärkeintä on ensin yrittää alkaa ymmärtää itseään ja omaa ADHD:taan ammattilaisen tukemana ja luottaa oman alansa tunteviin ammattilaisiin ja heidän hoitosuosituksiin. ADHD-hoito on kuitenkin melko lailla aina kokeilua ja muokkaamista tarpeen mukaan ja sen takia se voi olla mitä tahansa ja yleistäminen ei ole hyväksi, ettei tule sellainen olo, että tietynlaisella hoidolla ei voi saavuttaa hyviä tuloksia.

                      ADHD ei parane tai poistu, sitä voi hallita, sen kanssa elämistä voi säädellä erilaisella hoidolla ja se hoito voi olla hyvinkin erilaista ja monipuolista. Kaikista tärkeintä on aina hakeutua hoitoon oman asiansa osaavalle ammattilaiselle ja yhteistyössä ammattilaisten kanssa luoda suunnitelma, joka palvelee omia tarpeita ja tavoitteita. Oon huomannut omassa hoidossani, että lääketieteen ammattilaiset suhtautuvat hyvin avoimin mielin myös lääkkeettömään hoitoon ja jatkuvasti myös tiedustelevat omaa vointia ja ajatuksia lääkityksen suhteen ja ylipäätään sitä, haluaako lääkkeellistä hoitoa lainkaan, sillä kunnioitetaan myös toivetta siitä, jos lääkkeellistä hoitoa ei halua. Hoitoni tavoite on nimenomaan minun tavoite, ei lääkärini. Jos minun tavoite on joskus olla lääkkeetön, minua tässä tuetaan ja se on mieletöntä, mutta ei myöskään ole tullut mitään sellaista viestiä, että lääkkeetön hoito olisi tavoite, koska koko hoitoprosessi on mielestäni hyvin asiakaslähtöinen toiveiden ja tavoitteiden suhteen.

                      Toivon, että tämä avaa tätä näkökulmaa myös muille, jotka eksyvät tätä kommenttiboksia selaamaan, vaikka viesti onkin vastauksena Uteliaan kysymyksiin 🙂

                      Tsemppiä ja hyvää vointia Uteliaalle, toivottavasti kokeilujen jälkeen on löytynyt sinulle hyvin toimiva hoitosuunnitelma! 🙂

  4. Mielenkiintoista luettavaa! Luuletko, että adhd selittää myös esim. shoppailutottumuksiasi? Kun olet usein kertonut, että mikäli olet saanut jonkun tuotehimotuksen, niin se on ollut aivan PAKKO saada. Olet puhunut ebay-ninjailuista, fb-ryhmien kautta tuotteen metsästyksestä ja soitellut lukuisia liikkeitä läpi. Voisiko tälläkin olla jotain tekemistä adhd:n kanssa? Hienoa kuitenkin, että lääke on auttanut ruokahimotusten kanssa ja helpottanut vuorokausirytmiä ja olet nyt diagnoosin kautta pystynyt näkemään ja selittämään aiempia tottumuksiasi ja käytöstäsi.

    1. Ehdottomasti on! Tähän varmasti palaan postauksessa, missä käsittelen impulsiivisuutta 🙂 Se liittyy myös viivyttelyyn epämiellyttävien asioiden osalta ja ehdottomasti impulsiivisuuteen ja oon alkanut näkemään siinä yhteyttä siihen, että juuri se jonkin asian metsästys ja odotus aiheuttaa sitä dopamiini-nostoa, ei sen saaminen. Ja tunnistan hyvin paljon tätä juuri esim. shoppailuasiassa. Oli itse asiassa tosi hauskaa, että siitä kun aloitin lääkkeen, meni varmaan 3vk niin, etten käyttänyt rahaa yhtään mihinkään muuhun kuin ruokakauppaan ja bensaan. Ja ykskaks havahduin just siihen, että hetkinen, mä en oo hakenu mitään smoothieta kauppakeskuksessa tai ostanut heräteostosta tai mitään sellaista. Mutta palaan asiaan kyllä vielä erikseen 🙂

  5. Kiitos kiitos kiitos tästä! Poikaystävä on jo pitkään arvellut ADHD:ta ja kaikki noi kolme kohtaa kolahti ihan täysillä.

  6. Kiitos Anna näistä teksteistä.

    Silloin kun kirjoitit sen ensimmäisen postauksen että sinulla on ADHD, niin olin n. viikkoa aiemmin tehnyt sen luultavasti saman testin, kun puolisoni oli etsinyt sen minulle ja pyysi tekemään kun olin taas “vähän säätänyt” 😂🤭. Sain tulokseksi 104 ja puolisoni 38. Toki, olemme ainakin viimeiset 10 vuotta puhuneet siitä että luultavasti minulla on ADHD.

    Mutta on ollut todella mielenkiintoista lukea tekstejäsi ja miettiä omia kokemuksia ja kun tässä loman aikana on tullut asiaan paneuduttua kunnolla, niin moni asia on loksahdellut paikoilleen pikkuhiljaa. Se ääretön levottomuus, impulsiivisuus, mielen kaaos ja kaikki muu mitä olen kokenut lapsesta saakka, alkaa vihdoin ehkä hahmottua.

    Enää pitäisi varata se lääkäriaika, mutta kun ne jotkut asiat ovat niiiiiiin äärettömän vaikeita toteuttaa sitten käytännössä, niin puoliso lupasi sen hoitaa tai ainakin auttaa 😅.

    Kiitos siis paljon näistä teksteistä, hienoa että kirjoitat näistä.

    1. Hei mieletöntä kuulla! Laita mulle viestiä FB jos siltä tuntuu prosessin aikana, kiva jutella jonkun “tutun” kanssa asioista ja saada perspektiiviä 🙂

  7. Moi! Voi olla, ettei sua kiinnosta vastata, mutta ajattelin kysyä sulta kun vaikutat hyvin perehtyneeltä asiaan paitsi omakohtaisesti myös tutkimuksen osalta :). Miten uskot/mihin käsitykseen olet päätynyt sen osalta, että kuinka paljon adhd:ssa on kyse perimästä ja biologiasta ja kuinka paljon se on kasvuympäristön muokkaamaa? Näitähän ei useinkaan voi toisistaan edes erottaa, ja adhd on myös periytyvä – mutta periytyähän voi geeneissä ja kasvattajien ns. Toimintatavoissa yms. (Varmaan molemmatkin vaikuttaa?) Ympäristöhän voi vaikuttaa myös helpottavasti tai aiheuttaa lisää haasteita (kuinka hyväksytty on, paljonko on ennakoitavuutta yms.) Oletko muodostanut näistä jonkinlaista käsitystä tai millaisen näkemyksen olet saanut adhd:ta tuntevilta lääkäreiltä?

    Itse työssäni jonkin verran kohtaan adhd-lapsia (ne on usein ihania!) Ja tekstisi ovat saaneet minut kiinnostumaan asiasta vielä syvemmin. Itse en ole vielä tavannut lääkäriä joka olisi tähän juuri erityisen perehtynyt (en tosin ole etsinytkään, tutuilta lähinnä kysellyt). Ja sit toisaalta mua kiinnostaa tämä sairaus vs. Ominaisuus – että onko nykyaika vaan niin paljon haastavampaa virikkeiden osalta, että ihmisten eroja pyritään jotenkin kategorisoimaan (ja siis itse koen että diagnoosit auttavat ymmärtämään usein itseä ja toisia). Mietin ihan itseänikin, että minulla on joitakin toisissa tilanteissa haastavia ominaisuuksia, jotka vaikuttaa olevan osa adhd:takin, mutta sitten monia olennaisia myös puuttuu, että en usko itselläni sitä olevan. Eli siis kuinka paljon adhd on tiettyjen ominaisuuksien yhteenliittymää? Saitko kiinni mitä haen sekavasta sepustuksesta huolimatta? 😀

  8. Itsekin mietin tuota diagnoosia. Olen niin levoton ihminen. Todella levoton.
    Toisaalta olen jo niin vanha, että kannattaako edes yrittää saada selitystä tälle ja lääkkeitä en halua enempää. Lenkille hikoilemaan on oma paras tai alkoholi.
    Tsemppiä oman elämäsi järjestelyyn sinulle ADHD:n kanssa.

  9. Moikka!

    Kiva oli lukea tämä kirjoitus! Itse osittain samankaltaisessa tilanteessa, minulla todettiin myös ADHD alkuvuodesta. Moni asia elämässäni sai vihdoinkin selityksen.
    Oli niin hauska lukea sinun aikaisempiakin postauksia, missä kerroit kuinka tämä näkyy arjessasi.
    Pystyn niin samaistumaan esim noihin “pakkomielteisiin”.
    Kerran oli ihan pakko saada värjätä hiukseni blondiksi, ja mieluiten heti seuraavana päivänä. Neljä tuntia myöhemmin tajusin, että olen vertaillut taukoamatta eri kampaamoita netissä.
    Tästä sai pienen vertaistuki kokemuksen😊

    Mukavaa loppukesää! ☀️

  10. Olipa tosi mielenkiintoista lukea kokemuksiasi, kiitos niistä. Itselläni on tässä kesällä tutkittu ADD:tä ja näyttäisi siltä, että mulla se on tai ainakin piirteitä siitä. Lääkityksestä oli jo puhetta, ensin hoidetaan masentunut mieli kuntoon. Nuo kertomasi asiat, joihin lääkitys on vaikuttanut, ovat kyllä mielenkiintoisia. Hassua, että stimulantti voi auttaa nukkumaan, että esim. iltakahvi voi oikeasti auttaa uneen eikä päinvastoin niinkuin on totuttu ajattelemaan. Ja tuo makeanhimon katoaminen olisi kyllä itsellekin tervetullutta. ☺ Olen nyt ollut pari kk syömättä karkkia, pari jäätelöä ja joitain leivonnaisia/pullaa olen syönyt, mutta olen onnellinen, että oon pystynyt vähentämään sokeria huomattavasti. Kesä ilman jäätelöä on tuntunut aina mahdottomalta ajatukselta tai viikonloppu ilman karkkia, nyt en ole syönyt karkkia moneen viikonloppuun enkä arkenakaan, normaalisti olen syönyt joka päivä jotain karkkia/suklaata.

Leave a Reply