Minulla on ADHD

Jep. Siinäpä se tuli, otsikossa jo. Jännitti kertoa, mutta samalla tuntui hyvin luontevalta kertoa, vaikka oma polku tässä asiassa on vasta ihan aluillaan. Meikämandoliinilla on ADHD. Tätä mieltä on psykiatri, neuropsykologi ja yours truly sekä iso osa läheisistäni. Nyt kun oon tehnyt sen, mitä ADHD:ssa usein tehdään, eli ylijaetaan henkilökohtaisia asioita kaikille kyselemättä tai pohtimatta sitä, haluaako vastaanottaja kuulla, voisin ottaa happea, ottaa pari askelta taaksepäin ja palata alkuun. Ihan alkuun.

“Mä oon vähän miettinyt, että mulla vois olla ADHD” sanoin joku aika sitten perheelleni. Kukaan ei tyrmännyt mahdollisuutta ja siskoni totesivat, että “niin, voi hyvinkin olla” hyvin ykskantaan yhtään epäilemättä asiaa. Miehelleni ajatus siitä, että mulla on ADHD taisi tulla jopa helpotuksena. Oikeastaan kukaan läheisistäni ei hetkeäkään vaikuttanut epäilevän asiaa.

Mä olin vauhdikas, vilkas ja energinen lapsi. Ihan fiksukin. Koulu oli aina ylihelppoa, sain läksyt tehtyä koulupäivän aikana ja olin aina valmis tehtävieni kanssa tosi nopeasti. Tää johti siihen, että patoutunutta energiaa oli vaikka kuinka, eikä mitään mihin päästää sitä irti. Niinpä mun todistusten 9 ja 10 riviä koristi usein 8 tai parhaimmillaankin vain 9 käyttäytymisestä. Syynä tähän oli aina se, että “ei malta pysyä aloillaan” ja “höpöttää ja hölisee ja häiritsee muita”. Jo lapsuudessa joskus esille otettu ADHD-diagnoosi tyrmättiin samantien koska eihän mulla ollut pakkoliikkeitä tai lukihäiriöitä. Elämäni ensimmäisen kolmen vuosikymmenen aikana ADHD-sana kävi keskustelussa muutamaan otteeseen, usein muodossa “ei voi olla ADHD, koska pystyy keskittymään ja on hyvä koulussa” ja asia oli sillä taputeltu. Kesti 31 vuotta, ennen kuin minä sain ADHD-diagnoosin löydetteyäni itseni aiheen äärelle toisen lapsen saamisen jälkeen ja hakeuduttuani osaaviin käsiin selvittämään, mikä mua oikein vaivaa.

Tätäkin kirjoittaessa ajatukset poukkoilevat, enkä oikein tiedä mistä aloittaa. Koko elämäni jatkuneista oireista, jotka olen laskenut vain huonoiksi tai haastaviksi luonteenpiirteiksi? Vai siihen, miten päädyin hakemaan apua? Apua, miten saan tämän mahtumaan yhteen blogitekstiin!

Kuten monilla muillakin, mulla oli itsellänikin pitkään hyvin virheellinen kuvitelma ADHD:sta. Mä usein totesin asian tullessa esiin (ja se on tullut ei-niin-yllättävän usein esiin), että ei mulla voi olla ADHD, koska mä pystyn keskittymään välillä tosi hyvin. ADHD ei kuitenkaan ole täysi kyvyttömyys keskittyä, vaan se on hyvin usein juuri sitä, millaista on elämä pääni sisällä. Se on yhdistelmä hyperkeskittymistä ja viivyttelyä. Mulla saattaa mennä tunteja saada aloitettua joku tehtävä, kun en pysty keskittymään siihen, mutta sitten saatan tehdä jonkun toisen tehtävän puolessa tunnissa keskittyen aivan täysillä. Saatan uppoutua täysin kirjaan ja lukea sen neljässä tunnissa kannesta kanteen, mutta en saa tehtyä kirjanpitäjälle kirjanpitoni esikäsittelyä, joka on helppoa. Oikeastaan monet helpot ja yksinkertaiset asiat tuntuu hirveän ylitsepääsemättömiltä. Koska mä pystyn kyllä keskittymään, mutta silloin sen asian pitää olla erittäin kiinnostava. Viime aikoina oon joutunut tekemään oikeasti hirveästi töitä sen eteen, että saan perusasiat tehtyä. Jos on pitänyt tehdä “tylsiä asioita”, niin olen laittanut taustalle tv-sarjan tai pelannut samalla puhelimella Menolippua, tai mitä ikinä. Mä pystyn keskittymään paremmin välillä niin, että teen samalla jotain muuta. Se joku muu asia vangitsee ne sinkoilevat ajatukset. Se on kylläkin varmasti erittäin kuluttavaa aivoille ja siksikin lähdin hakemaan ratkaisua tilanteeseen, nimittäin pelkäsin vetäväni itseni piippuun nuorena, käymällä jatkuvasti kierroksilla. Ja niissä kierroksissa ongelma onkin se, että samalla mä väsytän itseäni ja väsymys johtaa kiukutteluun ja… no, ei kovin terve tapa hoitaa elämää.

Mulle on ollut ominaista koko ikäni se, että päässäni on sinkoillut miljoonia ajatuksia. Tuhat välilehteä auki, eikä ne koskaan mene kiinni. Kaikki mun ADHD-oireet olivat melko hyvin hallinnassa kun minä vastasin vain itsestäni ja rytmitin omaa elämääni ja arkeani. Ja sitten tuli lapset. Ensimmäisen jälkeen kävin läpi raskaan ja kuluttavan vaiheen, jonka uskoin johtuvan vain raudanpuutteesta, mutta tämän toisen kohdalla oireet lähtivät jo vähän käsistä. En saanut enää keskityttyä yhteenkään asiaan, en saanut mitään tehtyä loppuun, kaikki oli koko ajan jotenkin vaiheessa, sekaisin, saattamatta loppuun. En pystynyt sulkemaan yhtää häiriötekijää mielestäni (tästä kirjoitin luullen, että aistit on vaan niin auki lapsen vahtimisen takia, etten saa suljettua häiriötekijöitä mielestäni). Aloin huolestumaan muististani jo viime vuoden puolella ja usein päivään mahtui selittämättömiä ahdistuksen ja kiukun vaiheita. Sellaisia, että olin kiukkuinen, mutten itsekään tiennyt miksi. Tai ahdistunut. Ja päällä oli jatkuva ahdistuksen tila. Mulle on ollut täysin normaalia mennä kauppaan ja säntäillä sen läpi ihan hirvee paniikinomainen ahdistus rinnassa, koska en ole pystynyt keskittymään siihen. Vaikka ei ole ollut kiire. En oo pystynyt keskittymään saattamaan ruokaostoksia loppuun ja kun on pitänyt mielestäni olla muualla (vauvan luona, tekemässä töitä, siivoamassa kotia), niin tilanne on mennyt siihen, että oon tullut kaupasta random ostosten kanssa, hukannut sen koko ajan niin, että sinne kauppaan oli anyway mentävä uudelleen. Ja auta armias, jos joku tuli keskeyttämään millä tahansa kysymyksellä, niin tuntui, että ajatukseni särkyivät kuin lasimaljakko ja sirpaleita piti kerätä aina puoli tuntia, ennen kuin sen saman ajatuksen sai kiinni. Jatkuva pieni möykky rinnassa, joka huusi pääni sisään ahdistusta, kiirettä ja aivan jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta.

Dantella on ikäryhmälleen ominaista paikallaan pysymättömyyttä ja jatkuvaa höpinää ja joskus alkuvuodesta heitin miehelle puolivitsillä jotain ADHD:hen liittyvää. Vähän sen jälkeen kaveri kertoili omasta ja lastensa ADHD:sta ja mä päädyin tekemään sen, mitä teen hyvin usein ja joka on hyvin ominaista ADHD-mielelle. Jonkin korkeamman prioriteetin tekemisen sijaan mä käytin pari tuntia viivytellen oikean asian tekemistä ja lukemalla ADHD:sta. Ja ykskaks alkoi soimaan kaikki mahdolliset hälytyskellot. Luin jutun korkeasta älykkyysosamäärästä ja ADHD:sta (ennen kuin joku nyt repii pelihousunsa, niin vaikken aina fiksulta vaikuta, mulla on mittauksen mukaan korkeahko ÄO) ja se resonoi niin vahvasti, että ylitseni vyöryi huojennuksen aalto. Tein ADHD-sivuilta löytämäni testin. Tein sen äärimmäisen aidon rehellisesti, oikeasti vastaten kysymyksiin, enkä hakien tiettyä lopputulosta. Tiedättehän kaikki sellaiset naistenlehtien testit, joihin jokainen tietää, mitä vastata, että saa tietää olevansa Carrie eikä Miranda? Niin, en ihan usko testeihin, koska koen, että pystyn manipuloimaan niitä. Mutta tähän vastasin ihan täysin 100% omien fiilisten mukaan. “Jos pisteesi ylittävät 70, suosittelemme hakeutumaan lääkärin vastaanotolle”. 94. Ehh. Pyysin miestäni tekemään sen vastaten niin kuin hän ajattelisi minun vastaavan. 68. Okei, soitin vakuutusyhtiöön, pyysin ettimään mulle jonkun ammattilaisen, joka ymmärtää aikuisiän ADHD:ta ja varaamaan ajan.

Siellä mä sitten istuin psykiatrin oven edessä ja mietin, miten selitän hänelle tunnissa kaiken tämän clusterfuckin, mikä mun päässä on. Ei tarvittu edes tuntia, eikä mun tarvinnut selittää, vaan vastata kysymyksiin. Psykiatrin sanomisista sanan ADHD lisäksi aivoni rekisteröivät myös “pakko-oireilua ADHD-oireiden hallitsemiseksi” ja sain lähetteen neuropsykologisiin tutkimuksiin. Kolmen tunnin neuropsykologinen testaus kulutti voimavaroja kuin kolmen päivän edestä. Tuntui, että mun aivot oli laitettu oikeesti äärimmäiseen testiin ja olin ihan superväsynyt sen jälkeen. Tämän jälkeen saadusta lausunnosta ei jäänyt epäselväksi se, mitä mieltä neuropsykologi oli tilanteesta. “Asiakas on kyennyt kompensoimaan ADHD-oireistoaan korkean primaarikapasiteettinsa avulla, mutta ajankohtaisesti perhe-elämän ja työn vaatimusten yhdistäminen on aiheuttanut hänelle ylimääräistä kuormitusta, jolloin ADHD-oirekuva on alkanut heikentää asiakkaan suoriutumista.” 

Psykiatrin käyntien ja neuropsykologisten tutkimusten välissä, odotellessani, mun pakkomielteen keskiöksi tuli ADHD ja sen opiskelu. Mitä pidemmälle olen lukenut, sitä parempi olo mulle on tullut. Enkä ole ainoa. Nimittäin korkean ÄO:n ADHD:lle on kuulemma yleensä todella helpottavaa saada diagnoosi ja arkea helpottaa oireiden ymmärtäminen. En ole koskaan kokenut näin vahvaa kuuluvuuden tunnetta ja ymmärtämistä. Niin moni asia minussa itsessäni on saanut selvyyttä ja olen ymmärtänyt omaa toimintaani monella tapaa ihan uusin silmin. Mitä olen ennen pitänyt luonteenomaisena minulle, ei olekaan pelkästään minun luonnetta. Impulisiivisuus ja herkkä ärsyyntyminen, mielialanvaihtelut ja omien tekemisten ja sanomisten seurauksien ajattelemattomuus ovat vain jäävuoren huippu. Mitä enemmän olen lukenut aikuisten ADHD:sta, sitä enemmän mua on naurattanut. Täytän jokaikisen sarakkeen, mikä vastaan tulee. Aamupalojen skippaaminen, vinoittunut vuorokausirytmi, aamun viivyttely ja keskipäivän hyperkeskittyminen, yksinkertaisten asioiden oppimisen mahdottomuus, jopa talvimasennus! Löydän itseni joka kerta kun luen lisää ADHD:sta. Se on ollut järkyttävän helpottavaa! On voinut päästää irti syyllisyyden ja ahdistuksen tunteista, epäonnistumisen tuskasta ja kaikesta siitä syyttelystä, jonka olen itseäni kohtaan vyöryttänyt vuosien ajan. Luin Katri Mannisen tarinaa ja tuli melkein itku. Tunnistin niin monta asiaa. Erona Katriin omassa diagnoosissani on myös yliaktiivisuus-impulsiivisuus. Jos teitä kiinnostaa lukea hieman ADHD:sta, niin esim. täältä löytyy mielenkiintoinen listaus aikuisiäm ADHD:sta parhaimmillaan ja pahimmillaan. Allekirjoitan jokaikisen kohdan. Täällä on myös (englanniksi) hyvä listaus asiaan liittyen ja siinä käydään tosi hyvin läpi ADHD, ja allekirjoitan jokaikisen osan, paitsi sen mikä on ja on edelleen näkyvä puute mun ADHD-oireistossa; mä en nimittäin vapise ja pyöri paikallani, fyysinen hyperaktiivisuus on poissa, mutta oon oppinut nyt vastaanotoilla käymisen seurauksena sen, että fyysinen kropan hallinta voi johtaa siihen, että se ylivilkkaus omassa mielessä pahenee.

Samalla kun olen tutkinut asiaa, olen jäänyt pohtimaan, mikä osa ADHD:sta on huonoa ja mikä on lähde kaikelle hyvälle minussa? Mä rakastan monia niitä piirteitä itsessäni, jotka varmasti jollakin tapaa liittyvät ADHD:hen. Impulsiivisuus on tuonut paljon hyviä asioita elämääni ja hyperaktiivisuus on oikeesti sellainen piirre, josta en edes haluaisi päästää irti. Kun mua kiinnostaa joku, voin keskittyä siihen ihan täysillä. Näin jälkeenpäin ajatellen olen kirjoittanut paljon sellaista, mistä voisi päätellä ADHD:ni. Kaveri, jolla on ADHD, sanoi, että tunnisti asian yhdestä blogitekstistä, muttei halunnut mitään sanoa. Oletan, että moni muukin on nämä piirteet pannut merkille, mutta en ole saanut kuulla asiasta tätä kautta. Ihan kiva, koska toisten mielenterveyden veikkailu blogin perusteella on aika typerää ja törkeääkin. Mutta niin. Olette ehkä Instagram Liveistäkin huomanneet tiettyjä piirteitä, jotka on helppo yhdistää ADHD:hen. Oon tosi suurpiirteinen monessa asiassa, enkä jaksa keskittyä yksityiskohtiin, mutta mua kiinnostavissa asioissa, kuten maalaamisessa ja vaikka kakkukoristelussa voin uppoutua.

Onkin jollain tapaa pelottavaa, kun tajuaa, ettei vielä 31-vuotiaana oikein tunne itseään. Moni luonteenpiirre ei olekaan luonteenpiirre vai kemiallinen epätasapaino aivoissani. Kuka mä olen, jos ADHD:n poistaa? No, onneksi sitä ei tarvitse selvittää, ADHD:ta kun ei voi parantaa. Sitä voi hallita, terapialla ja valmennuksella ja lääkityksellä. Se onkin seuraava askel omalla kohdallani, suunitelma tämän kaiken hallitsemiseksi. Oon ollut yllättävän positiivinen tän asian suhteen, enkä oo oikein käsitellyt asian negatiiviisuutta sen kummemmin. Toki on jollain tapaa ahdistavaa tietää, että aivoissani on jotain sellaista vikaa, mitä ei voi korjata ja sen hallitsemiseksikin tarvitaan todennäköisesti lääkitystä. Kuitenkin koen, että monella tapaa ADHD on myös rikkaus ja monen hyvän asian lähde mun elämässä, joten on ollut ilo oppia, että ADHD-lääkitys ei ole sellaista jatkuvaa pilvipeittoa tälle, vaan tarvittaessa avuksi tuleva keino saada joiksikin tunneiksi hallintaa keskittymiselle. Esim. nyt kun yöunet ovat olleet huonoja ja arki rikkonaista, ja oireet ovat varmasti senkin seurauksena pahentuneet. Itse asiassa mun mielestä on tosi mielenkiintoista tutustua itseeni ADHD-lääkityksen ja terapian avulla. Toki lääkitys pelottaa, mutta samalla olen varovaisen utelias. Tuleeko mulle edes ajoittain sellainen rauha, mitä en ole koskaan kokenut elämässäni? En tiedä, toivon niin.

Ja ellei ADHD-hoito vaikuta niin, että tää mulle hyvin ominainen henkilökohtaisten asioiden oversharing kokonaan poistu, niin varmasti päivittelen bloginkin puolelle lisää tähän liittyen jatkossakin. Mun mielestä mielenterveysongelmien ja erilaisten muiden häiriöiden ympärillä on ihan liikaa kummallista ajattelua ja tabua jo nyt, mikä vääristää ja luo turhia stereotypioita. Itse koen, että ADHD on mulle sekä suurin arjen hankaloittaja, että ehdottomasti yksi suurimpia rikkauksia. Oon todella aikaansaava ja pystyn pyörittämään montaa asiaa samanaikaisesti ja ajattelemaan asioita tosi eri tavoin ja pystyn saavuttamaan monia tavoitteita. Uskon, että osa tietynlaisesti luovuudestakin tulee ADHD:sta. Olen päässyt tukevan perheen ja lähipiirin ja omien tiettyjen ominaisuuksien takia elämässä helpolla eikä ADHD ole pilannut elämääni lapsena tai nuorena, vaan olen osannut aina tietämättänikin hallita sitä erinäisin keinoin. Ne eivät ehkä ole oikeita keinoja, mutta en voi sanoa, että olen kärsinyt ADHD:n takia elämässäni mitenkään valtavasti. Näin jälkiviisaana tämä toki antaa valoa moneen sellaiseen elämänvaiheeseen, missä oireet ovat ehkä olleet kärjistyneemmät kuin normaalisti ja myös helpottaa niitä hetkiä, jolloin miettii itsekseen, miksi mun oli taas pakko höpöttää niin paljon, miksi mä välillä kerron kassalle koko elämänhistoriani tai miksi mä välillä näytän vihaiselta, vaikka todellisuudessa yritän vaan saada omat ajatukseni ruotuun. Miksen huomaa tuttuja kasvoja kadulla tai miksi unohdan joka päivä puhelimeni.

Näin tutustuttuani itseeni kirjallisuuden kautta, on tullut paljon myös häpeän hetkiä. Se, mikä on mulle normaalia, ei ole sitä muille. Oon miettinyt erilaisia tapahtumia ja hetkiä ja yrittänyt miettiä, ne eri tavalla kuin miten itse näen ne. Nostankin valtavasti hattua miehelleni, joka on saanut varmasti kärsiä oman osansa tästä kaikesta vuosien aikana, mutta on silti rakastanut minua ja tukenut kaikkia mun kummallisuuksia, ennen kuin niille on ollut nimeäkään. Jos joku rakastaa mua mun syvimmässä hulluudessani (kyllä, käytän termiä varsin liberaalisti), niin sen on oltava todellakin aitoa epäitsekästä rakkautta. Olen pyytänyt asioita anteeksi, ja toisaalta mieheni on ehkä itsekin oppinut ymmärtämään tiettyjä mun mielen vinouksia, eikä syytä niistä minua vaan ymmärtää niiden hallitsemattomuuden. En osaa sinänsä ajatella, että ADHD tai mikään muukaan olisi kilpi sille, että on ajoittain ollut kusipää tai inhottava ihminen, eikä esimerkiksi mielenterveyshäiriö tai neurologinen häiriö itsessään ole selitys tai pahoittelu kaikelle, mutta kyllä se monia asioita selittää ja selventää, auttaa laittamaan ne kontekstiin. Siinä missä olen elänyt elämääni uudellen kokien ahaa-elämyksiä, häpeän hetkiä ja oivaltavia ymmärryksiä, olen myös miettinyt paljon tulevaisuutta. ADHD on vahvasti periytyvää, joten on hyvin mahdollista, että yhdellä tai useammalla lapsellani tulee olemaan ADHD-oireilua. Se on yksi suurimpia syitä sille, miksi halusin tutkia asiaa perinpohjaisesti. Haluan ymmärtää itseäni ja osata hoitaa ja hallita asiaa itselläni, jotta voin tarvittaessa auttaa lapsiani. Mä oon päässyt liitelemään elämäni yllättävän pienin naarmuin ADHD:n kanssa, mutta se ei tarkoita, että asia on helppo kaikille tai että sen kanssa pitäisi elää ilman helpottavia rutiineja, toimintamalleja ja hallintakeinoja. Niinpä opin, opettelen ja yritän löytää itseni mahdollisimman hyvin. Itseäni varten ja lapsiani varten.

Musta olisi hirveän mielenkiintoista kuulla teidän ADHD-kokemuksia ja varsinkin kokemuksia sen hoidosta.

(Kaikki sellaiset kyökkipsykologiset “mä niiiiin arvasin, että sulla on ADHD, koska XYZ” -analyysit heiltä, joilla ei itsellään ole ADHD-kokemusta voikin jättää sitten pois, ellei ole just mua hoitava psykiatri tai psykologi, sillä toisten ihmisten mielenterveysdiagnoosien tekeminen on ihan naurettavaa ja typerää ja jopa alan ammattilaiset eivät näitä diagnooseja tekisi ilman ammattisuhdetta. ADHD:n kanssa eläville moni mun kertoma on varmasti voinut tuntua tutulta, ja olenkin itse asiassa positiivisen yllättynyt, että asia ei ole tullut blogin kautta esille mulle varmaan kertaakaan.)

74 thoughts on “Minulla on ADHD

  1. Hei! Täällä kanssa toinen ADHD-aikuinen; ihanaa, että uskalsit tulla asian kanssa tavallaan ns. kaapista ulos :). ADHDssa on voimaakin. Ihanaa kesää sulle ja sun perheelle :)!

    1. Niin ja ihan diagnosoituneena ADHD-aikuisena viesti lähti innostuksesta johtuen aikaisin :D. Siis itel käytössä tän hoitoon ihan lääkitys, joka parantaa toimintakykyä, ja neuropsykologinen valmennus (nepsy-valmennus). Molempien kombo toimii ainaki itel hyvin ja päässy ns. hoitotasapainoon.

      1. Joo, mulle on suositeltu nyt lääkitystä ja nepsy-valmennusta, eli tästä seuraava askel on tosiaan tän arjen tasapainottaminen näillä keinoin 🙂
        Ja mä ehdottomasti koen, että ADHD:ssa on voimaa, mutta se voima on hyvä hallita ennen kuin se polttaa loppuun 🙂

  2. Mielenkiintoista luettavaa! Osaisitko neuvoa, millainen vakuutus pitää siis olla, että voi saada tutkimukset vakuutusyhtiön kautta?

    1. Moikka! En osaa tarkalleen sanoa. Mulla oli aikanaan Aktian vakuutus, jota hoiti Folksam ja sittemmin se on siirtynyt yrityskauppojen tms. seurauksena Fennialle enkä oo perehtynyt sen kummemmin asiaan, mutta joku laaja terveysvakuutus se on. Hain tähän koko asiaan lähetteen jälkeen maksusitoumuksen ja sillä on menty 🙂

  3. Hei! Ja kiitos asian jakamisesta. Mun miehellä todettiin vuosi sitten 42-vuotiaana ADD eli ADHD:n muoto, jossa ei juurikaan esiinny ylivilkkautta, vaan oireisto keskittyy keskittymiskyvyn ongelmiin ja jumiutumiseen. ADD-henkilö on se hiljainen alisuoriutuja, ei Bille Vallaton, joten erityisesti tämän ADHD-muodon diagnosoiminen hyvin usein viivästyy. Mies on kuvannut juuri tavallasi diagnoosin saamista: miten suuri helpotus se olikaan kaikkien haastavien vaiheiden jälkeen. Hän ehti elämässään valitettavasti kärsiä ADD:sta monin tavoin: nuorena opiskelut jäivät, tuli mielenterveyden ongelmia, riippuvuussairaus (kun olimme teinejä ei tiedetty tästä diagnoosista tarpeeksi ja ADD:hen liittyvää voimakasta ahdistuneisuutta hoidettiin vahvoilla rauhoittavilla lääkkeillä). Niinpä hän on käynyt pitkän tien mutta nykyään elää jo parempaa elämää. Diagnoosin jälkeen hän on päässyt irti rauhoittavista lääkkeistä, saanut toimivan ADD-lääkityksen ja päässyt kiinni työelämään. Lääkitystä kannattaa kokeilla rohkeasti! Näin vaimon silmin se on ihan must arjen toimivuuden kannalta. Aiemmat hatarat yritykset hoitaa asiat alusta loppuun ovat nyt muuttuneet toimivuudeksi, hän pääsee kotoa normaaliajassa liikkeelle, hoitaa jämptisti asiansa aiemman haahuilun sijaan ja on vähemmän ahdistunut. Toki lisäksi on tarvittu terapiaa ja riippuvuussairauden jämerää hoitoa, mutta toipuminen ei olisi kunnolla käynnistynyt ilman ADD-diagnoosia. Mieheni käyttää kahta lääkettä päällekkäin. Lääkityksiä on monenlaisia ja osasta tulee sivuvaikutuksia, mutta ei kannata säikähtää: lääkärisi ehdottaa kärsivällisesti vaihtoehtoja 😊. Lisäksi kuten varmasti tiedätkin, on saatavilla neuropsykiatrista kuntoutusta.

    Aurinkoista kesää sulle ja perheellesi ☀️

  4. Hei, kiitos avoimuudesta. Minusta olet ihastuttava persoona ja olet opettanut minulle rohkeutta. Kiitos että poistat stigmaa.

  5. Heippa. Adhd ei itse asiassa ole mielenterveyden sairaus, vaan neurologinen häiriö/ aivojen sähköisen toiminnan poikkeus 🙂 toki vaikuttaa kaikella lailla mielenterveyteenkin mutta itsessään sitä ei luokitella mielenterveyshäiriöksi. Ainakin mitä oon ite ymmärtänyt, lukenut paljon kun pojalla ADHD-tutkimukset menossa 🙂

    1. Aivan, täytyypä korjata se vielä tuohon, kun on vähän ajatusvirhe itseltäni siinä, hyvä huomio 🙂

    2. Tulin tätä samaa sanomaan. Että ei ole sairaus eikä vika, vaan ainoastaan valtavirrasta poikkeava aivojen toiminnan muoto. On neurotyypillisiä ja neuroepätyypillisiä ja tämä jaottelu perustuu ainoastaan siihen, miten tällä hetkellä ajatellaan väestön jakautuvan. Kun asiasta opitaan lisää, voi olla että tämä jaottelukin muuttuu.

      Itse oon 38-vuotias ja oon jo muutaman vuoden ajan epäillyt itsekin olevani adhd-kirjolla. Hakeudun tutkimuksiin, kunhan ennätän, mutta kun nyt just on niin monta muukin asiaa meneillään elämässä 😀 (yllätys yllätys). Olen fiksu, peruskoulussa ja lukiossa todistus oli aina ysejä ja kymppejä täynnä, ei millään kovalla pänttäämisellä vaan koetta edeltävän illan ja yön raivolukemistaktiikalla. Yliopistossa vasta opin kunnolla opiskelemaan ja nautin siitä, miten iäkkäät mutta taitavat luennoitsijat, jotka käyttivät ainoana opetusvälineenä omaa ääntään, pakottivat kuuntelemaan ja keskittymään kuuntelemiseen. Yliopistossa olen suorittanut varmaan kahden maisterintutkinnon edestä opintoviikkoja, mutta gradu on jäänyt kesken, koska tein sitä jotenkin liian perusteellisesti ja sitten hairahduin aina tekemään jotain muuta, kiinnostavampaa. Asiat tuppaavat jäämään kesken siinä vaiheessa kun lakkaavat kiinnostamasta, tai sitten en saa edes aloitettua, kun ei oikein kiinnosta. Sen sijaan usein teen ihan spontaanisti vaikka mitä kiinnostavia asioita, ylipäätään kiinnostun helposti, lähden impulsiivisesti asioihin mukaan, ja olen tämän ominaisuuden kautta ajautunut tekemään vaikka mitä kiinnostavuutensa takia palkitsevia asioita (politiikkaa, kulttuuritapahtumien järjestämistä, hankematkoja ulkomaille, järjestöpuuhailua). Mua motivoi yhteiskunnallinen vaikuttaminen, sivistyminen, sivistäminen, oppiminen, opettaminen, muut ihmiset, luovuus, taide, hauskanpito – sit taas ei niinkään esim. rahan hankkiminen vain rahan vuoksi tai jonkin asian tekeminen vain itseni takia, mistä sit taas olen varmasti muiden ihmisten silmissä kärsinyt paljon.Olen päätynyt tekemään erilaisia huonosti palkattuja pätkäduuneja, minkä sit taas on toisaalta mahdollistanut riittävän varakas lapsuudenperhe ja ihan liian kauan jatkunut vanhempien taloudellinen tuki, mistä en ole kertonut kuin lähimmille ystäville.

      Mun silmät on jotenkin avannut ja adhd:ta auttanut ymmärtämään, kun olen alkanut Facebookissa seurata amerikkalaista Additude Magazinea. Siellä on ollut tekstejä esim. adhd:n yhteydestä motivaatioon (vain sisäinen merkitsee, ulkoinen ei niinkään) sekä tunneherkkyyteen.

      Mulla on lainattuna useita adhd:ta käsitteleviä kirjoja, mutta en, yllätys yllätys, ole ehtinyt lukea niitä. Ehkä en sitten ole niin kiinnostunut: koen että ne vain täydentäisivät sitä tietoa, mikä minulla jo on muualta hankittuna. Mutta oon tosiaan siinä käsityksessä, että tosi moni ennen käytetty käsite alkaa olla jo vanhentunut. Esim. ennen mut olisi varmaan diagnosoitu ADD:ksi, koska se fyysinen ylivilkkaus puuttuu, huono keskittymiskyky sen sijaan näkyi jo alakoulussa ja sainkin sapiskaa esimerkiksi kirkossa höpöttämisestä ja siitä, että tunnilla vääntyilin tuolissani ja katselin muita oppilaita, kun ei opettajan jutut kiinnostaneet.

      Mitä olen tuttavien kanssa asiasta jutellut, niin tuntuu että harvaan sopivat kaikki oireet ja ominaisuudet, ja toisaalta ominaisuuksien määrä on valtava. Siksi on varmasti parempi puhua adhd:n kirjosta, kuten nykyään puhutaan autismin kirjostakin.

      Mutta ole tarkka siitä, että et puhu sairaudesta. Tämä on vain valtavirrasta poikkeava aivojentoimintamuoto – ei parempi, ei huonompi, vain erilainen.

  6. ADHD on neuropsykologinen oireyhtymä, ei mielenterveyshäiriö, vaikkakin sivuoireina voi sitten ilmetä mielenterveydellisiä ongelmia kuten masennusta ja ahdistusta. Itse ajattelen niin, että meillä on vähän erilaiset käyttöjärjestelmät päässä – aivan kuin tietokoneissa, ja ei ole mitään yleistä ohjenuoraa sille onko PC, Mac vai Linux parempi toistaan 😀 Samaten akku kuluu ja latautuu tietyissä asioissa vähän erilailla mitä muilla 😀

    Mulla on diagnosoitu tarkkaavaisuushäiriö ilman impulsiivisuutta. Lääkkeet voi helpottaa selvästikin oireita ja itse olen kokenut, että niiden avulla oli helpompi opetella uusia elämänhallintaan liityviä toimintatapoja. Ajan myötä varmasti löytyy sitten hyviä ja kestäviä tapoja ylläpitää omaa suoriutumista!

    1. Joo, huonosti muotoilin ja korjasinkin tonne sen 🙂 Tosi hyvä analogia, sitähän se just on 🙂 Kone on periaattessa sellainen, että siinä on potentiaalia vaikka mihin, mutta aina ei vaan saa kaikkea siitä irti tai sit kaikki on samanaikaisesti päällä ja mistään tuu mitään 😀
      Kiitos sun kokemuksesta 🙂

  7. Moikka!
    Mulla ei ole diagnoosia, eikä toisaalta tutkimuksiakaan tehty, mutta lähisuvussa on ADHD:a. Tosi hyvä että kirjoitit asiasta, kaikki antistigmatisointi on paikallaan.
    Itsellä haasteena on just tuo ”monikanavaisuus” ja ärsykeuupumus, ja vaikea tehdä tylsiä rutiiniasioita.

    Se mikä tällä hetkellä eniten on haastanut, on ajamaan oppiminen, siis autokoulu. Pääsin muista syistä vasta nyt reippaasti aikuisiällä autokouluun, ja aika tuskallisen taipaleen jälkeen sain myös kortin. Olen myös kuullut, että vaikeammanasteinen adhd voisi olla esteenä ajokortin saamiselle. Voi olla että oli joku muu neurohäiriö tietty myös.
    Oliko sulla koskaan ajamaan oppimisessa haasteita?
    Itse aattelen että neuropoikkeavuuksien nimeäminen auttaa myös kommunikaatiossa, sen oman henkilökohtaisen toiminta-elämän järkevöittymisen lisäksi. Kun ”neuronormaalit” ehkä saavat nimen sille, miksi joku käsittää ja sanoo asioita eri tavalla.

    1. Joo, just näin. Ei se oikeuta monia asioita, mutta en mä koe haastavaksi sanoa vaikka jossain tilanteessa, että “Hei jos mä puhun liikaa, niin sanokaa mulle siitä”, just ettei sitten tule väärinymmäryksiä.
      Mulle ei oo autolla ajaminen aiheuttanut ongelmia, mutta erinäiset muut asiat. Esimerkiksi sähköhommelin käyttö auton lämmittämiseksi ei vaan mee päähän, kun siinä on kello väärin. Ja erinäisiä tällaisia hetkiä, joissa en vaan tajua. Ja musiikin soittamisen opettelu aivan mahdotonta jostain syystä.

    2. Tulen tähän vaan vastaamaan Elise M:lle, että kyllä, mm. ADHD voi olla este ajokortin saamiselle. Olen siis liikenneopettaja ja minulla on ollut mm. kerran asiakas, joka aloitti autokoulun, mutta joutui jättämään sen kesken, koska lääkäri edellytti lisätutkimuksia voidakseen kirjoittaa ajokorttiluvan hyväksymistä puoltavan lääkärintodistuksen (toki tämä oli ennen lakiuudistusta, nythän lääkärintodistusta ei ajokorttilupaa haettaessa välttämättä vaadita). Tilanne oli minusta äärimmäisen surullinen jo jopa epäreilu, sillä tämä asiakas kertoi ADHD:staan itse tullessaan autokouluun ja me mietimme hänelle yhdessä sopivia tapoja oppia ennen kuin menimme edes ensimmäistä kertaa autoon. Eikä ajamamme ajotunnit olleet missään nimessä vaikeimmasta päästä vaan hän oppi asioita ja kannustuksellani uskalsi lähteä ajamaan myös liikenteen sekaan. Kun hän tuli autokoululle kertomaan joutuvansa keskeyttämään ajot, hän purskahti itkuun, koska oli omien sanojensa mukaan ajotunneilla kokenut kerrankin onnistuvansa ja kehittyvänsä. Sydämeni särkyi, enkä edes tiedä kuinka hänen ajokorttihaaveilleen kävi, koska hieman tuon jälkeen siirryin muuton johdosta eri paikkakunnalle liikenneopettajaksi.
      Iso hatun nosto ja onnittelut sinulle Elise M, että sait ajokortin! Pelkästään jo aikuisiällä ajamisen ja liikenteen opettelu on haastavampaa suurimmalle osalle. 🙂

      Ja Anna, arvostan suuresti avoimuuttasi asiaa kohtaan. Olet inspiroiva esimerkki!

  8. Onpa varmasti huojentavaa saada diagnoosi! Mulla on epäilty ADD:ta, mutta ainakin viimeisin tk-lääkäri torppasi ajatuksen, kun olen onnistunut opiskelemaan yliopistossa. Masennuslääkityksen ja terapian avulla elän joka tapauksessa ensimmöistä kertaa ilman pahinta ahdistusta ja negatiivisia ajatuksia. Keskittyminen edelleen ongelmallista, nyt
    kuitenkin jo on huomattavastii keveämpi olo.
    Kiitos avoimuudesta & kissan pöydälle nostamisesta once again ja ihanaa kesää ☀️

  9. Oli kiva lukea sun tarina tähän liittyen. Itse olen jo pitkään epäillyt että minulla on ADHD, mutta en koskaan ole tutkimuksiin mennyt. Sitten kun pojallani todettiin ADHD, niin olen ollut asiasta jo melko varma. Oli kiva lukea tuosta, että sitä voi oppia tulemaan toimeen poirteiden kanssa ja olenkin epäillyt välillä omaa ADHD:ta koska ajan mittaan olen vain oppinut todella hyvin tunnistamaan omat haasteeni ja keskittymään niihin. Esim. ennen aina jätin tavaroitani joka paikkaan, mutta ajan myötä olen opetellut käymään tietyn listan päässäni läpi ennen kun poistun jostakin. Itsekin luultavasti lukeudun tuohon ”älykkäisiin”, sillä aina olen saanut erinomaisia arvosanoja koulussa. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

  10. Älykkyydellä voi kompensoida ihan hirveästi erilaisia lieviä ja kohtalaisia nepsy-oireita, mutta miksi niiiiiin monet terveysammattilaiset suhtautuvat niinkuin olisi ihan ok käyttää sitä sellaiseen on minulle edelleen mysteeri.

    Kyllähän sitä isommalla moottorilla vetää kovempaa kuormaa kuin pienellä, mutta piiputtaa sekin ennen pitkää, varsinkin jos energiaa ei jää mihinkään kivaan vaan kaikki kapasiteetti menee pelkkään arjen handlaamiseen edes mitenkuten. Itse sain myös diagnoosin ja asianmukaista hoitoa vasta aikuisiällä (joo, yliopistosta selviäminenhän tarkoittaa yleistä elämänhallinan a-ryhmää….nooooot.) ja olen ollut aidosti järkyttynyt siitä vapaa-ajan määrästä mikä vapautuu, kun niihin pyykkeihin, ruokiin ja yleiseen ‘kunnon ihmistelyyn’ menee vaan se aika, mikä niiden suorittamiseen menee, eikä enää puolta päivää vauhdinottoon per homma. Puhumattakaan siitä, ettei se vauhdinottokaan aina ihan riittänyt vaan koko ajan oli jotain takaraivossa natkuttamassa, kun pitäisi olla jo tehtynä.

    Se psykologi, joka lopulta lähti tätä narukerää purkamaan oli järkyttyneen vaikuttunut niistä rutiini-lista-varmistus määristä, joilla olin sitä ‘hyvän modernin naisen’ elämää larpannut ja pirun kiukkuinen, ettei kukaan aikaisemmin ollut asiaan puuttunut. Kirjauksista kun näki, että olin kyllä näistä arjen selviytymiskeinoistani aiemmillakin yhteydenottokerroilla ihan avoimesti kertonut. Ilmeisesti se, että korttitalo pysyi pystyssä oikeutti hoitavat tahot olemaan hoitamatta…

    1. Tää on tosi jännä, koska tunnistan tässä itseni. Mulla on voimaa, kykyä ja osaamista siirtää vuoria halutessani, mutta sitten se yks pyykkivuori voi pilata kaks päivää ku en saa aikaseks ja se ärsyttää takaraivossa nalkutuksena, josta todnäk nalkutan miehellenikin 😀 Mutta koska mulla on yritys, yliopistotutkinto ja hyvät ylppärit taustalla, mulla menee tosi hyvin. Ja siis menee menee, kaikki onkin elämässä tosi hyvin, mut oma pää on väsyttävä paikka olla 😀

    2. Joo, tämäpä. Hyvin kommentoitu Annonyymi. About samanlai tarina kans itel tän ADHD-dgpolun suhteen. Oon kans kuullu valitettavasti tota, et “eihän tässä mitään, tsemppailet vähän ittees” :D. Niinkö sen koko elämän kuuluis olla pelkkää tsemppailua; ite aattelen, et elämästä olis myös kiva joskus aika ajoin nauttiakin :D. Ihme jengii tulee kyl aina välil vastaan näiden hommien kanssa, kun yrittää sumplii ADHDn hoitoonsa. Toi ajoittainen mysteeri”asenne” ja se, et joku suostuu uusiin ADHD-lääkkeen ja joku toinen taho taas ei. Tai siis kesti aika kauan löytää lekuri, joka tavallaan suostu ees uusiin mun ADHD-lääkitystä. Ihme luukuttamist kyl välil xP.

  11. Hei! Ihana kuulla tai saada siis lukea tämä sinun “ulostulo”. Vastaava fiilis tuli aikanaan, kun Alexa Dagmar julkaisi videon/postauksen omasta polustaan nepsyasioihin. Olen 25 vuotias, ja minulla diagnosoitiin reilu vuosi sitten adhd, ja samaisen ajan olen ollut conserta lääkityksellä. Erittäin samaistuttvaa luettavaa koko teksti, ja juurikin noi ahaaelämykset, että “eikö muut sitten toimi näin”, oli eniten kulutettu ajatus koko prosessin alkuaikana ja edelleen. Vuosien saatossa olen ollut melko hyvä koulussa, ja kompensoinut äärimmäisellä innokkuudella ja hyvillä puheenlahjoilla niitä heikompia hetkiä. Psykiatrini on sanonut, että olen “selviytynyt” montaa verrokkia paremmin juurikin paremman äo:n, sekä vanhempien hyvän toiminnanohjauksen, sekä suotuisan ympäristön ansiosta, vaikka diagnoosia ei ollutkaan. Ongelmat alkoivatkin jatko-opiskeluissa (amk) , joissa priorisointi, aikataulutus, ja työskentelyn pitkäjänteisyys tuli uudella lailla päin näköä. Koko aikuisikäni olen ollut melko huolestunut, ja kokenut selittämätöntä ahdistusta, ja juuri tuo kauppa esimerkki kolahti kovaa. Minulla laitettiin ahdistuneisuushäiriön, ja masennuksen piikkiin näitä työterveydessä. Onnekseni kohdalleni osunut ammattilainen lähtikin purkamaan vyyhtiä oikeasta suunnasta. Itse koen myös adhd:n suureksi rikkaudeksi, ja monta asiaa olisi jäänyt kokematta varmasti ilman. Urheiluharrastuksissa menestymisen koen, myös pitkälti adhd:n myötävaikutteeksi. Hetkittäin olisi varmasti helpompaa, kun ei olisi kaikki tai ei mitään mentaliteetti arjessa ja elämässä ylipäätänsä. Aistiyliherkkyydet voisin myös jättää pois, jos sopisi valita. Onneksi lääkitys on myös niihin hyvin auttanut. Kaikkiaan koko prosessi oli kuluttava, mutta myös palkitseva, ja on ollut ihana oppia tuntemaan itsensä uudesta näkövinkkelistä. Perhepiirissä ollutkin monta hyvää keskustelua, joissa kaikki ollaan saatu ahaa elämyksiä asian suhteen. Nepsyoireet ovat olleet vahvasti läsnä lapsuudessakin, mutta vanhempani ja sisarukseni ovat selkeästi osanneet suopeasti minua “käsitellä”. Siskoni ja veljeni sanoin “sää nyt vaan olit tulta ja tappuraa, mutta aina susta on nähny ettet pahalla tee asioita” viitaten nuoruuden impulsiivisuuteen sekä aistioireiluun. Täällä on myös itketty monia toisten adhd oireisten kertomuksia luettaessa. Samalla myös saanut ns. selvityksen siihen, että miksi olen aina kokenut itseni poikkeavaksi ja jollakin lailla erilaiseksi. Listaan tähän vielä omat kompastuskivet: keskittymisen vaihtelevuus hyperfokuksesta täyteen aikaansaamattomuuteen, aistiherkkyydet (äänet pahimpana), impulsiivisuus (rahankäyttö, ihmissuhteet, sekä toiminta). Nuo edellämainitut ovat/olivat eniten arkea haittavia, nyt onneksi lääkitys vienyt ns. terävintä kärkeä pois. Lääkityksen kaikkiaan olen kokenut erittäin hyvänä, koska aistiärsykkeisiin reagointi on helpottanut suuresti, sekä mietin ratkaisuja nyt hieman pidempään, sekä pystyn olemaan paikoillani ilman pakonomaista tarvetta tehdä vain jotakin. Ilman lääkitystä koin huonommuuden tunnetta, jos minulla ei ollut montaa rautaa tulessa ja koin ahdistusta siitä, jos vain olen paikoillani kotona. Kaikki aika piti täyttää menoilla ja töillä, jotta olisi jotakin virikettä kokoajan.Koin mukavaksi, kun oli monta lankaa kädessä, mutta mitään niistä ei saanut kunnolla tehdyksi. Nyt ollutkin ihanaa hetkittäin “vain olla”, kun ei ole tunnetta/tarvetta häslätä jotakin pakonomaisesti. Viestistä tuli pitkä, ja varmasti jäsentelyn varaa on, sekä asiasisällöstä monta juttua puuttumaan,koska onhan tämä pääkoppa melkoinen sekasotku näin viestillä ilmaistavaksi. 😄. Iso kiitos Anna postauksesta,ja samalla nepsyasioiden normalisoinnista. Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi! 🌞

    1. Aaaaa, melkeen itketti lukea tätä, koska mä voisin laittaa tähän alle vaan Yt, Anna Pastak ja ois tiivistelmä meikäläisen elämästä 😀 Ihanaa kun kirjoitit, itelle jotenkin tää vertaistuen saaminen tässä asiassa on ollut ihan a ja o ja helpottanut myös jollain tapaa sitä häpeää, mitä herää siitä, että a) on 31 vuotta toiminut omalla pelikirjalla ja b) ettei oo tajunnut tätä jo aiemmin ite. Odotan mielenkiinnolla, millaisia tuloksia saadaan lääkityksellä ja valmennuksella 🙂

  12. Todella kiinnostavaa luettavaa, kiitos että kirjoitit tästä! Tunnistan itseni täsmälleen todella monesta kohdasta ja tuntuu että aiheeseen täytyy perehtyä tarkemmin. Juurikin tuo täydellinen tahaton kykenemättömyys keskittyä yrityksestä huolimatta, ”liian nopeasti monen asian yhdenaikainen ajattelu” seurauksia lainkaan pohtimatta, oversharing ja toisaalta ajoittainen erittäin intensiivinen keskittyminen ovat piirteitä jotka olen ajatellut ”vain” luonteenpiirteiksi, koska ne eivät ole tuntuneet tarpeeksi isoilta asioilta millekään diagnoosille, ja toisaalta ajoittain olleet jopa hyödyksi työssäni. Piirteet ovat myös mietityttäneet ja tuntuneet kiusallisilta, sekä luoneet tunteen lievästä erilaisuudesta jota on vaikea sanoittaa tai selittää.

  13. Pojalla on sama ilman hyperaktiivisuutta, eli ADD. Aina kun olen lukenut sun passien unohtelusta ja ties mistä kommelluksista tulee vaan mieleen omat lukemattomat mokat ja unohtelut,ja kyllä arjen hallinta yksinkertaisissa asioissa on haastavaa. Ehkä joskus itsekin hakeudun tutkimuksiin,😆 olin kyllä kouluikäisenä jo, mutta silloin todettiin että koulu sujuu ja kavereita on (?) niin tutkimukset vähän jäi koska pärjäsin.

  14. Huikeeta! Mä oon siis vuosia itekseni miettiny miten sulla EI voi olla ADHD:ta (ainakaan julkisesti) eikä sitä juuri ole esim keskustelupalstoilla epäilty. Olen ite nähny sussa aina jotenkin paljon samaistuttavaa. Itellä siis myös on, aikuisena diagnosoitu. Eniten juurikin ahdistaa että olisiko musta tämän vuoksi äidiksi, joten nämä sun tuoreet kokemukset kiinnostaa extrapaljon! Ihanaa että tämä selvisi sinulle ja kiitos miljoonasti kun tuot sen näin hienosti julkiseksi levittämään lisää tietoutta. 🙂 Tämä tosiaan on aivan äärettömän väärinymmärretty diagnoosi yhä.

  15. Mulla on kans adhd 🙂 ensimmäisen lapsen kanssa oli vaikeaa, tokan kanssa melkein mahdotonta! :0 Piti hakea paljon apua, ja just raudanpuutetta epäiltiin, miksi olen niin väsynyt, eikä pakka pysy kasassa esim. lapsille talvivaatteita puskiessa. Kun en meinaa itsekään jaksaa pukea itseä tarpeeksi lämpimästi ulos 😀 Onneksi diagnoosi lopulta löytyi! Ja selitti paljon koko elämää.
    Nyt vauva-aika ohi ja vähän helpottanut. Sain lääkityksen. Olen sitä käyttänyt hyyyvin harvakseltaan, niinä päivinä kun on pisimpään pitänyt olla kahdestaan lasten kanssa. On auttanut hyvin, vaikka toki haittavaikutuksia on. Kokeilussa on ollut Concerta ja Elvanse. Molemmissa lievä, mutta silti toimiva vaikutus ollut. Parhaiten on kuitenkin auttanut ihan vain aiheen opiskelu hyperfokusoituneena 😀 lääke vain hieman auttaa siinä tasaisemmassa keskittymisessä: omat aivot ei jotenkin kestä sellaista tylsyyttä, vaan kaipaavat boostausta että pysyy vire yllä.

  16. Todella hienoa että sait diagnoosin ja apua, varmasti helpottaa tulevaisuudessa 🙂

    Minkä testin teit kun aloit epäilemään asiaa? Olen itsekin viime aikoina alkanut epäilemään omalla kohdallani ADD:ta, minulla ei ole hyperaktiivisuutta (ennemminkin päinvastoin :D) mutta keskittymiskyvyn puute ja aloitekyvyttömyys on välillä ihan kauheaa. Jotenkin en vain ole koskaan tajunnut että kyseessä voisi olla jotain ADD:n kaltaista koska itsellänikin on päällisin puolin paketti hyvin kasassa enkä tosiaan ole tajunnut että pyykkivuoret ja siivoamisen ja laskujen maksamisen venyttäminen olisi oireilua eikä vain yleistä saamattomuutta. Joten kiitos tästä postauksesta ja herättelystä asian suhteen 🙂

  17. Perheessäni on ADHD:tä (siskon miehellä ja heidän lapsillaan) ja äidilläni diagnosoitiin ADHD vasta n. kuusikymppisenä, että kokemusta “kanssaeläjänä” löytyy. Äidille diagnoosin saaminen oli iso helpotus. Monet asiat käyvät omasta lapsuudesta järkeen nyt kun tietää että taustalla on ADHD. Kuitenkin tulee välillä myös vähän sellainen olo, että sillä voi selittää kaikkea ja kuitata kaiken. Että minulla ei ole enää oikeutta olla jostain asiasta lapsuudessani harmissani, koska se selitetään pois ADHD:llä. Vaikka onhan se edelleen minun kokemukseni asiasta oli sen tapahtuman syynä mikä hyvänsä. En ehkä nyt osaa sanoa tätä fiksusti, tämä vaan perheenjäsenen kokemus. Voimia sinulle ja perheellesi! Hienoa, että kerrot avoimesti!

  18. Heippa!
    Nyt osui kyllä ihan nappiin tää postaus. Rakkalla poikaystävällä on tosi paljon samoja piirteitä, ja ne on välillä meinnut ajaa mut hulluuden partaalle. Olen oppinut hyväksymään piirteet osana hänen persoonaansa, ja ihailen hänen muita ominaisuuksiaan kuten tuota välillä ilmiömäistä keskittymiskykyä, älykkyyttä ja luovuutta. En ole kyllä ADHD:ta osannut ajatella. Tätä lähdemme kyllä yhdessä tutkimaan, jos löytyisi työkaluja helpottamaan arkea silloin, kun kaaos meinaa ottaa vallan. Kiitos postauksesta ja avoimuudesta! Sun tekstejä lueskellessa on monesti tullut poikaystävä mieleen teidän samanlaisten piirteiden takia, ja oon vaan lämmöllä ajatellu molempia 🙂 Ootte ihania ja inspiroivia. Kaikkea hyvää <3

  19. Olipa jotenkin ihana ja itsemyötätuntoinen tarina! Ihminen on kummallinen ja on kyllä erikoista, miten sitä vuodesta toiseen aina vain oppii itsestään lisää ja saa sanoja asioille. 🙂 Itse töissä näiden asioiden kanssa pyörin, ja sun tarina oli kyllä täsmälleen kuin mitä olen aiemmin kuullut ihmisiltä, joilla ADHD ja korkea kapasiteetti. Monesti tuo perhe tai muu uusi stressitekijä elämässä vaikuttaa olevan viimeinen niitti, jolloin oireet tulevat enemmän esiin.

  20. ADHD on uusi homo.
    Arkipuheessa sitä heitellään kevyesti milloin koiranpennusta tai lemmikkihiirestä. ”Kun se on ihan ADHD…”
    Ja kuitenkin ne samat neljä kirjainta määrittelvät arkea meidänkin taloudessa. Ne vaativat meiltä joka päivä suunnitelmallisuutta, kurinalaisuutta ja perusasioiden äärelle ohjaamista. Kerta toisensa jälkeen.

    ”Ei se näytä siltä” mulle sanotaan. Miltä adhd:n sitten pitäisi näyttää?
    Ilman toimivaa lääkitystä meidän elämä olisi ihan mahdotonta. Lääkkeenkin kanssa tarvitsemme päivässä kymmeniä rutinoituneita, jo näkymättömäksi saumautuneita, tukitoimia, jotta arki sujuisi. Oikeastaan sen huomaa aina vasta silloin, kun lääkäri kontrollikäynnillään kyselee ja haastattelee. Silloin huomaa, kuinka paljon tukea ja ohjausta meille tarvitaan, mitä ilman ikätoverit jo suoriutuvat itsenäisesti.

    ADHD on myös positiivinen, rajattoman luovuuden lähde. Ajatus on kuin pääskysen lento kesätaivaalla: kevyt nopea ja notkea.

    Se, mitä ulkopuoliset eivät usein tiedä, on se, että adhd ei johdu aivojen liian nopeista liikkeistä, vaan päinvastoin. Adhd aivot meinaavat sammua ja siksi niiden omistajan on naputettava vaikka sormea pöydän kanteen tai rummutettava jalalla lattiaan: pitääkseen aivonsa hereillä.

    On homo ja sitten on niitä ostarilla huudeltuja ”vitun homoja”. Samoin on adhd potilaita ja sitten niitä ”ihan adhd” ita. Toivottavasti kohta jo joku muuta määre tulisi muotiin…

  21. Sama täällä, sain diagnoosin viime vuonna ja kyllä, se avasi silmäni ERITTÄIN monelle asialle menneisyydessäni ja itsessäni yleensä. MUTTA, Anna hyvä, vaikka diagnoosi sinulla nyt on niin se ei välttämättä ole se ultimaattinen totuus siitä mikä sinulla on! Sanon tämän kaikella rakkaudella siksi että tämä vuosi on opettanut minulle tuhat asiaa ADHD:sta ja siitä että tämän diagnoosin takana voi olla hirveen paljon muutakin. Anna, ole erityisen varovainen sen lääkityksen kanssa! Useimmat ADHD lääkkeistä on amfetamiini pohjaisia ja ne saavat aika usein todellisen mielen kirkkauden ja rauhan mutta odotapa kun lääkkeen vaikutus lakkaa…sitä pahaa tunnetta ja tyhjyyttä ei voi sanoin kuvailla. Jos vain mitenkään pärjäät ilman lääkitystä niin tee se ja tukeudu itsetutkiskeluun ja terapiaan, mahdollisesti kognitiiviseen terapiaan. Tämä tie tulee olemaan mukulainen ja varmasti pitkään mutta vielä huomaat että ADHD:sta tulee osa sinua ja siitä tulee sulle vielä voimavara eikä päinvastoin. Älä lue/tutki asiaa ylenmäärin tai itse itsestäni vikoja tai oireita, sun pää kuormittuu sillä hirveästi. Ota rauhallisesti, kaikki selviää.

    1. Eiiiiiii lakatkaa nyt helkkari soikoon viljelemästä tuota kulunutta valhetta, että “useimmat lääkkeistä on amfetamiini pohkaisia (sic)”. Eivät ole. Biokemia esim. Concertalla ja Medikinetillä on aivan eri kuin millään pirillä.

      Terkuin itsekin ADHD

      PS. Onnea Annalle diagnoosin saamisesta! Minulle sen saaminen aikanaan ainakin lisäsi runsaasti itsemyötätuntoa ja ymmärrystä omia vaikeuksia kohtaan. Toki lääkityskin auttaa, mutta ei se autuaaksi tee. Kiitos myös kun kerrot avoimesti ja kiihkottomasti asiasta, on omiaan poistamaan näitä ikiaikaisia, vanhentuneita käsityksiä asian ympäriltä:) onnea tulevaan!

  22. Mä oon itse pohtinut pitkään samaa. Mulla on lapsena ollut vastaavia kommentteja kun sulla ja nyt aikuisiällä on tyypillistä lykkäily, asioiden jättäminen viime tippaan ja isot keskittymisvaikeudet toimistotyössä. Myös kiukut, ahdistukset jne tuntuu tutulta. Haluaisin kovasti tutkimuksiin, tuo sama testi minkä teit antoi myös mulle korkeat pisteet. Lääkityksen kokeilu kiinnostaisi kyllä.

    Ja ADHD on mulle tuttuakin tutumpaa, sillä olen ammatiltani toimintaterapeutti ja nepsyvalmentaja ja parhaimmillani juuri nepsylasten ja nuorten kanssa. 😀 Suutarin lapsella ei oo kenkiä, ja kun ohjaan asiakkaitani parempaan arkeen niin omat laskut on maksamatta eräpäivään asti kun ei vaan saa aikaiseksi.

  23. Mulla oli samantyyppinen huojennuksen tunne silloin, kun tajusin olevani erityisherkkä ja että ne piirteet, joita oon itsessäni kummastellut vuosien mittaan, ovat ihan tyypillisiä erityisherkkien ominaisuuksia. Tää teksti oli musta hyvä esimerkki siitä, miten diagnoosi (tai sen tapainen) voi helpottaa ja selkiyttää elämää, mutta miten me jokainen samalla ollaan kokonaisuuksia ja yksilöitä. Kiitos kun kerroit tästä!

  24. Moi! Kiitos kun jaoit tämän! Olen seurannut sua varmaan jo yli 10 vuotta ja tämä yllätti.

    Olen opettaja alakoulussa ja työskentelen myös lasten kanssa, joilla on ADHD. Olen aina jostain syystä tykännyt heistä kovasti (toki jokainen on yksilö), koska usein he ovat hyvin innostuvaksipa, energisiä, oikeudentajuisia yms. Olipa kiva lukea, kuinka kuvailit pääsi sisäistä maailmaa ja arkeasi. Samoin luin kommentteja suurella mielenkiinnolla. Koin, että tästä oli hyötyä minulle myös oppilaitteni syvällisempään ymmärtämiseen (vaikka tosiaan jokainen on yksilö, oli sitten jotain diagnoosia tai ei, mutta usein yksilötkin käyvät monia samoja asioita läpi). Kiitos siis tästä!

  25. Itselläni täyttyy useat piirteet ADHD:stä, siis varmasti lähemmäs 90%. Silti, en ole kokenut, että minussa olisi mtn, mitä pitäisi lääkitä pois.
    Koen ajatuksen jopa haitallisena, että kokoajan tiedostaisin, että minussa olisi jtn negatiivista, jtn vikaa.

    Ystävälläni on myös ADHD, johon hän aloitti lääkityksen, mutta jätti sen pian pois, sillä totesi, että kaikki ne piirteet, jotka tekevät hänestä hänet, poistuivat lääkityksellä.

    Itse olen meditoinut ja tehnyt erilaisia mielenmuokkausharjoituksia, joista on ollut aivan valtava apu siihen, että saan tyhjennettyä pääni ja rauhoitettua mieleni. Aluksi pidin kaikkea tämmöistä täysin huuhaa touhuna, kunnes tutustuin, kokeilen ja sain vihdoin kokea sen rauhan, jota en ennen kokenut edes sohvalla sarjaa katsoessani.

    Tärkeintä, että löytää itse ne työkalut, jotka parhaiten toimivat.

  26. Mulla mies on ADHD kaksuuntanen mielialahäiriö alkoholisti. Meillä on 2,5v lapsi ja olen aika loppu. Itse haluaisin yrittää jotenkin ymmärtää miestäni, mutta jotenki ei vaan vielä pysty, kun diagnoosit selvisi alkuvuodesta pahan törttöilyn jälkeen. (järkyttävä työstressi ja alkoholi) ADHD lääkkeestä ja alkoholista suunnitteli itsemurhaa ja sitä en pysty mitenkään antamaan anteeksi, että suunnitteli jättävänsä meidät tänne yksin. Kun hänellä on niin paska elämä, mitä en myöskään ymmärrä, mikä tässä meidän elämässä on paskaa muutakuin kiukkunen vaimo. Nyt pelkään, että meidän lapselle tulee samaa, ja hän haluaa tehdä itsemurhan, ja nyt mietin sitä asiaa, että saanko ikinäkään enää toista lasta (jos saamme suhteen siihen kuntoon että pystyy jatkamaan yhdessä), koska pelottaa miehen geenit niin paljon. Ja jotenki vaikea ymmärtää miehen saamattomuus tietyissä asioissa, mikä johtuu tästä ADHD:sta, koska omasta mielestä se on laiskuutta. Koska itsellä se on laiskuutta. Sekava viesti, sekava mieli tämän asian suhteen. Mutta kiva saada lukea sun kirjoittamana asiasta ja nähdä positiivisia puolia. Terapiaan ollaan yritetty päästä mut just sillon alko corona, eikä olla päästy mihinkään.

    1. -Karoliina, olen pahoillani, etta sulla on rankkaa miehesi kanssa. *iso hali*
      Tuli mieleen eras juttu tuosta, kun sanoit, etta han on suunnitellut itsemurhaa. Muistan lukeneeni psykologista, joka sanoi, etta kaikista vaikeuksista ja traumoista pystyy selviamaan ja han on taman nahnyt itse tyossaan. Mutta. Ainoa asia, mista ihminen ei tule ikina paasemaan yli on, jos on lapsi, jonka vanhempi on tehnyt itsemurhan. Sita ei kuulemma pysty mieli ns. parantamaan ja seuraukset tulevan vaikuttamaan koko elaman. Joten suosittelisin, etta kertoisit taman miehellesi aikoina, jolloin han miettii tuommoisia asioita, minka taakan han tulisi jattamaan teidan lapsellenne. Tsemppia sinulle ja aurinkoista kesaa 🙂

  27. Istun läppäri sylissä vessassa, kahvikuppi lavuaarin päällä ja taustalla soi techno. Ainut tapa pystyä keskittymään asian kirjoittamiseen, ettei se jää vain ajatuksen tasolle kivaksi ideaksi.

    Oli sekä helpottavaa että inspiroivaa lukea sun kokemuksia. Samaistuin niihin täysin, lukuun ottamatta kokemuksia vanhemmuudesta ja lapsista. Eksyin sun postaukseen Jodelin kautta ja tää on ensimmäinen kerta, kun luen sun blogia. Mutta voisin jo nyt sanoa, että I’m a fan. Kirjoitat tosi hyvin ja mielenkiintoisesti. Sun tajunnanvirtaa on yksinkertaisesti äärimmäisen ihanaa lukea.

    Mä en ole vielä saanut diagnoosia. Lääkäri on jo tiedossa, mutta paikan päälle pääseminen edelleen kesken. Niin tyypillistä. Tiedän 100% varmuudella saavani sen kunhan vaan maltan hakeutua tutkimuksiin.Mun kihlattu kuvailee mua päivittäin 8-vuotiaaksi pojaksi, jolla on loputon määrä energiaa. Ja se on totta. Saatan olla kirjoittamassa erittäin syvää tieteellistä artikkelia täysin keskittyneesti samalla, kun mun kihlattu lukee viereisessä huoneessa kirjaansa, kunnes yhtäkkiä saan impulsin ja alan laulaa sille Cheriä tai räppäämään Notorius B.I.G:n Juicya. Tietenkin tanssiliikkeet mukana.

    Näitä esimerkkejä on loputon määrä. Illallisilla heitän terävää läppää ja saatan satuttaa jotain, koska huumori menee liian osuvaksi tai mustaksi. Parin alkoholiannoksen jälkeen estot ja yleinen arjessa toimiva hallinta pettää ja tietyllä tapaa oikea minä tulee esiin. Tykkään siitä, kuka olen, mutta olen myös lukuisten kokemusten myötä oppinut, ettei se miellytä kaikkia tai sovi kaikille. Oon oppinut löytämään ne paikat, jossa saan päästää energisyyteni vapaaksi ilman pelkoa, että satutan tai uuvutan muita.

    Mulle oli henkilökohtaisesti helpottavaa saada kuulla sun kokemuksia ADHD:n ja korkean ÄO:n yhteydestä. Samaistuin hyvin paljon sun kokemuksiin. Mulle on niin monta kertaa sanottu, etten voi olla ADHD, koska oon vetänyt opinnot yliopistolla erinomaisesti ja pystyn tekemään korkealaatuista tutkimusta. Se tuntuu ihan typerältä. Kukaan niistä ei tiedä, millaisen sirkuksen se vaatii, jotta pystyn tekemään sen tasoista työtä. Tai no, kiteyttämään tiedostoon muiden luettavaksi. Kahvia, musiikkia, sarjoja taustalla, välitansseja, välillä itsetyydytystä ihan vaan ylimääräisen energian taltuttamiseksi, kännykän räpläämistä välissä jne. Muut aloittaa tenttiin lukemisen ajoissa, mä vedän viis kirjaa yhdessä yösssä ja vedän täydet pisteet tentistä. Aivot toimii paineen alla, mutta se ei oo henkisesti aina helpointa. Päinvastoin. Se kuluttaa tosi paljon.

    Samaan aikaan mä koen, että kaikki tää energia ja impulsiivisuus on lahja. Niin kuin säkin sanoit, ettei ADHD ole pelkästään joukko ongelmia. Mun suhtautuminen muuttui kun luin Dale Archerin The ADHD Advantage. Suosittelen lämmöllä. Sen on kirjoittanut psykiatri, jolla itsellään on ADHD ja joka tajusi sen vasta, kun sen lapsilla todettiin se. Archer todistaa kirjassa, miksi ADHD on supervoima ja tuo myös esille niin sanotun lahjan haasteet ja miten hallita niitä/kohdata ne. Tulla ylipäätään tietoiseksi.

    Oon tosi onnellinen sun puolesta ja siitä, miten paljon oot saanut kokea oivalluksen ja helpotuksen hetkiä. En tunne sua enkä tiedä mitään susta, mutta samaan aikaan tuntuu, että tunnen sut jo mun sielussani. Aina kun oon tavannut jonkun henkilön, jolla on ADHD – tietää ne sitä tai ei – oon päässyt jollekin ihan ainutlaatuiselle yhteyden ja hauskuuden tasolle niiden kanssa. Samaa koen sun kanssa pelkästään tän kirjoituksen myötä – “koira tunnistaa koiran”.

    Olisko sun mahdollista linkata tähän sen/ne artikkelit ADHD:n ja ÄO:n yhteydestä?

    Kiitos että jaoit tän,
    Carolina

  28. Varmasti oli iso helpotus, kun sait tiedon ADHD:sta! Tuollainen selventää varmasti paljon itselle. 🙂

    Täytyy myöntää, että mulla on ollut aika stereotyyppinen käsitys ADHD:sta, koska se ei ole kovin tuttu juttu, eikä esim. lähipiirissä ole kellään sitä (kai?). Tässä oli paljon uutta tietoa! Tein jotain testejä ja luin aiheesta, ja löydän itse asiassa häkellyttävän paljon itsestäni ADHD-piirteitä, vaikken nyt täysin uskokaan, että mulla on se. Mulle on ihan perus, että voi kestää tunteja ja päiviä tarttua ihan helppoihinkin hommiin ja keskittyminen on usein mitä sattuu, vaikka toisaalta pystyn kyllä uppoutumaan ja keskittymään vaikka viideksi tunniksi johonkin (tosi kiinnostavaan). Ja just toi, että pystyy välillä keskittymään paremmin, kun tekee samalla jotain muuta. Mun on pakko lähteä lenkille tai olla muuten liikkeessä, mielellään myös samalla kuunnella musiikkia tai jopa podcastia, jos oikeasti pitäisi ajatella, ideoida jne. Jos vaan istun paikallani pöydän ääressä, pää lyö yleensä ihan tyhjää, eikä mikään etene. Mun parhaat ideat onkin aina tulleet liikkuessa. 😀 Vitsailen myös usein muille, että mä nyt oon tämmönen haaveileva haihattelija, kun mulla on ihan omat maailmat välillä. Oikeestaan ainoa asia, mikä ei yhtään kolahda, on sosiaalisuus ja jatkuva höpöttely, mutta toisaalta oon aina ollut todella introvertti – kaipa ADHD:nkin on mahdollista olla introvertti. Pitää ehkä vähän lukea aiheesta lisää, alkoi kummasti kiinnostaa! Kiitos, kun kirjoitit aiheesta, näistä puhutaan liian vähän.

  29. Kiitos tästä postauksesta! 😊
    Yksi asiavirhe tekstissä oli, nimittäin ei ole olemassa”korkean ÄO:n ADHD”. Aikuiällä diagnosoituja ADHD-tyyppejä on olemassa kahta erilaista: 1. Tarkkaamattomuusoireinen ADHD 2. Yhdistetyn tyypin ADHD.
    Korjaatko tämän ilmaisun “korkean ÄO:n ADHD”pois tekstistäsi, niin stigman purkaminen onnistuu kirjoituksesi ansiosta entistä paremmin!

    1. En minä ole missään kohtaa sanonut sitä diagnoosiluokitukseksi tai edes ADHD-luokitukseksi, vaan se kuvaa siinä ihan vaan minun yhdistelmää, mitatusti korkeahko ÄO + ADHD. En siis ala korjailemaan yhtään mitään, kun tuo ei ole mikään virhe enkä ymmärrä miten tämä ÄO-asia vaikuttaa stigman purkuun negatiivisesti. Ymmärtääkseni kmmentissasi sen sijaan on virhe, ADHD-tyyppejä on 3. https://adhd-liitto.fi/adhd-tietoa/lapset/adhd-perustietoa/

      1. Hyvä, ettet tarkoittanut luokitukseksi! Ehkä kirjoitustyylisi asiaan liittyen (“Nimittäin korkean ÄO:n ADHD:lle on kuulemma yleensä todella helpottavaa…”) sai aikaan vaikutelman, että tuollainen tyyppiluokitus todella olisi olemassa 🙂 Stigmaan liittyen tarkoitin, että tällainen epävirallinen ja epäaito erottelu “korkean ÄO:n” ja “tavallisen ÄO:n” välillä on omiaan lisäämään häpeää, piilottelua ja elämässä epäonnistumisen tunnetta jälkimmäisellä porukalla.

        ADHD:n luokittelumäärät vaihtelevat eri koulukunnilla, eli niistä ei sinänsä voi kiistellä – vähän kuten vaikkapa erilaisten persoonatyyppien määrän listauksessa. Meillä töissä käytetään aikuisilla noita mainitsemiani kahta 🙂

        1. No, oli miten oli, jos kerta luokituksia on useita eikä niistä voi kiistellä, niin ehkä ei kannata lähteä korjaamaan virheenä jotain, mikä ei ole virhe? Mä en ole erotellut korkean ja matalan ÄO:n ADHD:ta omiksi luokituksiksi, sinä teit niin. Ja henkilön kognitiivisilla kyvyillä on merkitys tässä asiassa, sillä jotkut asiat eivät onnistu, vaikka niiden pitäisi kognitiivisten taitojen ja simppelisti älykkyyosamääränkin perusteella onnistua. Sanayhdistelmä “high IQ + ADHD” tuottaa paljon artikkeleita asiaanliittyvissä julkaisuissa kuten ADDitudessa ja lisäksi paljon tieteellisiä julkaisuja.

          Mitä tulee siihen stigmaan, niin tuokin väittämä on sinun mielipiteesi. Itse taas koen, että liian usein ADHD yhdistetään tyhmyyteen (eivät liity toisiinsa) ja liian usein ajatellaan, että joku fiksu ja korkeakoulun käynyt ei voi olla ADHD. Omalla esimerkilläni haluan nimenomaan murtaa sitä stigmaa ja ajatusta, että ADHD = tyhmä tai ettei ADHD muka voi olla, jos pärjää koulussa. Se korkea ÄO, tai korkea kognitiviinen suorittaminen, nimenomaan naamioi ADHD:n oireita helposti ja jää sen takia diagnosoimatta.

  30. Hei kiitos tästä! 🙂 Eksyin jäätee-reseptien ja googlen kautta vuosien jälkeen blogiisi ja sattui näin ajankohtainen aihe. Itsellänikin parhaillaan käynnissä ADD-tutkimukset, ja tällä hetkellä diagnoosi näyttää hyvin todennäköiseltä. On muuten pitkä projekti (mikä kertoo, ettei diagnoosi ole ihan vitsi, eikä nämä ongelmat/asiat ole vain “asennekysymyksiä”), on jo vaatinut kolme käyntiä työterveyslääkärillä ja psykiatrilla ja koko lapsuuden historian terveystietojen, todistuksen ja muiden penkomista. Mitä enemmän vain itsekin lukee ja selvittää ja käy läpi omaa lapsuuttaan, rupeaa lähinnä itkettämään kuinka armoton olenkaan itselleni ollut. Itsellänikin AÖ 125, koulussa mennyt aina hyvin mutta aikuisiällä tuntuu etten saa mitään aikaiseksi – AMK-tutkintokin tuntuu ihan mahdottomuudelta vaikka enemmänkin turhaudun sen helppoudesta. Olen siis tehnyt yhtä tutkintoa kohta 6 vuotta aina pienissä pyrähdyksissä. Asiat vain jäävät tekemättä, laskut maksamatta, pyykit pesemättä, ruoka tekemättä, työpaikkaa vaihdan minkä kerkeän. Hetken mielijohteesta ostan ihmeellisiä asioita, vuokraan liian kalliita asuntoja ja aina asiat menevät vain eri lailla kun olen päättänyt vaikka kauppaan mennessä tai asuntoa etsiessäni. Ja on niin surullista, että itse olen ajatellut että olen vain laiska, epäonnistunut, tyhmä ja saamaton ja kokenut tästä sekä lievää masennusta että paniikkihäiriöitä. Ihanaa, että säkin tunnet nyt itsesi paremmin! 🙂 Tykkäsin Ronja Salmen ADHD-dokkarista, joka löytyy Yle Areenasta, kannattaa se katsoa. Erityisesti sieltä jäi mieleen, että kaikenlaisia aivojahan tähän maailmaan täytyy mahtua ja ihanaa että apua on tarjolla ja tälläsilläkin asioilla on Suomessa väliä 🙂

    1. Kiitos vinkistä, täytyykin vilkaista tuo 🙂 Tsemppiä tutkimuksiin, tosi mielenkiintoista olisi kuulla, mikä diagnoosi sulle tulee, koska kuulostaa hyvin tutulta 🙂

  31. Itse olen tällä alalla töissä ja omia oireita en mitenkään halunnut vaan uskoa adhdn alle kun olen pärjännyt aina koulussa ja itse vain sulki asiaa pois. Tämän kirjoituksen jälkeen menin itse tutkimuksiin ja voin kertoa että ilman tätä en olisi sitä ehkä vieläkään tehnyt. Läheiset ja mies ovat helpottuneita. Itselläni myös raskaus ja lapsen syntymä (3. Lapsi) sai aikaan tavallaan oireiden pahenemisen. Kiitos että tulit asian kanssa ns kaapista ja kerroit kokemuksesi avoimesti.

  32. Kiitos avoimesta tilityksestäsi!
    On hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan avoimesti ja kaunistelematta. Blogillasi on paljon seuraajia, joten se, miten asiaa pohdiskelet, voi auttaa monia hakeutumaan testeihin. Tärkeintä on, että se nolous, häpeä ja stigma, joka näihin erilaisiin oireyhtymiin liitetään saadaan poistumaan. Tai ainakin vähenemään. Lähipiirissäni on useampi ADHD tai ADD tyyppi. Elämä voi olla menevää ja aikaansaavaa, mutta samalla hyvin kuormittavaa.
    Kiitos kun jaat matkaasi täällä.

    Olen lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti, joten en voi sanoa, että tuntisin historiaasi tarkoin. Yksi ajanjakso blogia lukiessa tosiaankin sai kulmakarvat nousemaan hiusrajaan asti: olit nuori pikkulapsen äiti, pidit aktiivisesti blogia (oliko niitä vielä kaksikin?),olit perustanut nettikaupan ja odotit toista lasta. Päätit siinä sitten alkaa samaan aikaan vielä opiskelemaan! (Huh huh!) Sehän ei ollut millään mittarilla “normaalia” käytöstä. Silloin arvuuttelin mielessäni ADHD: n ja kaksisuuntaisen välillä.

    Toinen piirre, joka sai vuosien saatossa arvuuttelemaan näitä asioita oli harrastamasi käsittämätön, pitkään jatkuva “inttäminen” ja mielipiteen äärimmäinen puolustaminen (vaikka aika varmasti sisimmässäsi äly ja järjen ääni sanookin, että hellitä, anna olla, asialla ei maailmankaikkeudessa ole juurikaan merkitystä.)

    No, nyt olet saanut diagnoosin ja se on selvästikin selventänyt ajatuksiasi!

    Paljon tsemppiä ja jaksamista matkallesi! Ja innolla odotamme lisää tietoa tästä aiheesta!

    Ihanaa juhannusta sinulle ja rakkaillesi!

    1. Niin, “normaaliuttahan” on monenlaista – se mikä toiselle on normaalia, ei ole sitä toiselle jne. :). AD(H)Dn normiarki saattaa olla erilaista kuin neurotyypillisen ja toki vielä on yksilöllisiä eroja.

      Sinänsä ehkä hieman hassua, että kyökkipsykologisoit normaaliutta, heität arvauksia AD(H)Dn ja/tai kaksisuuntaisen välillä jne., mutta samalla toivotat hyvää jatkoa :).

    2. Vieroksun tämäntyyppistä kommentointia aika rajustikin, sillä ensinnäkin se perustuu hieman virheellisiin olettamiin (esim. nettikauppa loppui ennen kuin odotin Adriania jne.). En myöskään välitä siitä sen takia, että sun saama kuva blogin kautta on hyvin rajallinen ja toivon, ettei sellaisen perusteella kukaan tekisi tällaisia “diagnooseja”. Normaaliuden määrittely on mun mielestä outoa. Jos teen enemmän asioita kuin yleensä vauvavuonna, ei se kyllä tarkoita, että olisi joku neuropsykologinen syy. Itse asiassa päinvastoin se voisi johtua siitä, että uudella paikkakunnalla oli enemmän aikaa ja mahdollisuuksia jne. Hain myös opiskelemaan silloin, kun se oli pääsemisen kannalta todennäköisintä, ei sen takia, että halusin päästä opiskelemaan täysipäiväisesti juuri siinä hetkessä. Ehkä juuri se, että luet blogia epäsäännöllisesti on tiivistänyt nämä tapahtumat sulle lyhyemmän aikavälin tapahtumaksi, vaikka välissä on aikaa.

      Mulla ei koskaan äly ja järjen ääni sano, että hellitä ja anna olla, koska mun oikeudenmukaisuuskäsitykseen ei mahdu se, miten minä voitan, jos en sano mitä haluan sanoa esim. nettikiusaajille ja trolleille. Tiedän, että pääsisin helpommalla, mutta en ymmärrä miten se, että menisin sieltä missä aita on matalin, olisi millään lailla älykkäämpää? On tiettyjä asioita, joihin koen tärkeäksi puuttua. Esim. juurikin tämäntyyppisiin keittiöpsykologi-diagnooseihin. Se, että jollain asialla ei ole maailmankaikkeudessa juuri merkitystä ei poista sitä tosiasiaa, että se on silti väärin tai inhottavaa ja koen itselleni tärkeäksi sellaiseen puuttua.

      Sinä et myöskään tiedä mitä mun ajatuksissani tapahtuu, joten jotenkin kummeksun tätä sun kommenttia, vaikka ymmärrän, että tarkoituksesi taisi olla hyvä. Toivon kuitenkin, että jatkossa hieman mietit tämäntyyppistä ulostuloa tarkemmin, sillä positiivista tästä ei kyllä nyt jäänyt käteen, vaikka se ehkä oli yritys.

  33. Kiitos Anna.

    Mä olen ollut jo vuosia hyvin varma, että mulla on ADHD. Toki diagnoosia ei voi itse itselleen tehdä, mutta jotain mun aivoissa on hyvin erilaista. Siis toi maljakkovertaus oli mahtava. Ja tuhat välilehteä auki, ikuinen hullu sirkus päässä. Peruskoulusta ja lukiosta selviydyin kun ne olivat niin helppoja. Opinnoissa olen tehnyt jäätäviä rykäyksiä kiinnostuksen viemänä – ja toisaalta junnannut, lykännyt ja ollut täysin kykenemätön tarttumaan toimeen tai saattamaan loppuun. Sitä on monen vaikea käsittää, miten voin uppoutua valtavalla intensiteetillä hullun vaikeaan teoreettiseen kirjatenttiin, mutta sitten joku maailman helpoin (ja tylsä!!!) kurssi minkä kaikki muut tekevät oppimispäiväkirjana yhdessä illassa, on mulle täysin mahdoton. Kävin joskus ihan yleislääkärillä,jolta toivoin saavani lähetteen jatkotutkimuksiin, mutta vielä mitä. Ei kukaan niin vaativalla akateemisella alalla “menestynyt” voi olla adhd. Yritin selittää, että pystyn älykkyydellä ja muulla kapasiteetilla kompensoimaan, mutta se mun päänsisäinen kaaos on jotain aivan hurjaa. No ei herunut lähetettä, ja asian selvittely jäi kun en jaksanut tapella tai tiennyt minne mennä, ja pystyin siinä elämäntilanteessa hallitsemaan palettia vielä siten, että pärjäsin.

    No, nyt on lapset ja uusi elämäntilanne, ja kuormitus ja jatkuvat keskeytykset tekevät elämästä jo aivan liian vaikeaa. Tuntuu, että en selviä. Mies ei tajua, että mua ei oikeasti saisi häiritä yhtään, koska en välttämättä saa itseäni koottua enää saman päivän aikana, koska kuormitus. Tiedän, että pikkulapsiaika on kuormittavaa kun niitä keskeytyksiä tulee, mutta kun katsoo kavereita , tiedän, että tää mun touhu ei ole enää “normaalin” spektrillä. Mun on saatava toinenkin mielipide!

    Mikä lääkäri oli sun eka kontakti, siis joku asiaan erikoistunut psykiatri vai? Mistähän sellaisen voisi löytää, huhhuh. Siinäpä urakka kun yrittää tämän muun sirkuksen lisäksi selvittää tuollaista!

    Todella mahtava ja tärkeä kirjoitus jälleen kerran!

  34. Hieno teksti, kiitos! Aihe kiinnostaa ammatin ja yksityiselämän kautta ja tässä oli paljon sellaista arkista käytännön puolta, joka oli hyvin valaisevaa! Myös yhteiskunnallisesti on hienoa, kun näitä käsitellään avoimesti.

  35. Moi! Täällä myös F90.0 diagnoosi! Sain sen neljä vuotta sitten eli 37-vuotiaana. Ensin ADHD todettiin pojallani ja sitten minulla. Koulupolkusi kuvailu kuulostaa hyvin tutulta; kaikki meni mainiosti, kunnes yliopistossa tuli kursseja, joita ei meinannut millään saada tehtyä! Ja se gradu…huhhuh! No, opiskelen tälläkin hetkellä lisää, se kun on kohtalaisen helppoa silloin, kun asia kiinnostaa ja tajuaa omat rajansa ja toisaalta tietää, kuinka saa aivot pidettyä asiassa. Hirmu paljon apua diagnoosista, lääkityksestä ja vertaistuesta on ollut!
    ADHD-tyypit on yleensä luovia ja hauskaa seuraa, ehkä rasittavuuteen saakka.. mutta on tää toisaalta sellainen edellisen kommentoijan mainitsema supervoima, että en mä kai tätä poiskaan antas! 🙂

    P.S. törmäsin blogiisi psykan opintojen parissa, kun etsin tarkkaavaisuuteen liittyvää mediasisältöä, viittaan siis blogiisi oppimistehtävässäni! 😉

    1. Hei kiva kuulla 🙂 Ja sun kuvailu ADHD-tyypeistä on kyllä aika osuva 😀 Ainakin omasta kokemuksestani 🙂

  36. Hei,

    Ihanaa kun kirjoitat tästä! Asia on hyvin ajankohtainen itsellenikin, koska tänä keväänä miehellänikin diagnosoitiin ADHD. Hänellä siitä tosin epäilyjä oli jo lapsena, mutta asiaa ei tutkittu enempää ikinä. Mieheni on ollut se koulunpenkissä pyörivä ja hyörivä mutta sama kuin sinulla, että oli ja on edelleen fiksu ja koulutehtävät hoituvat nopeasti. Hänkin on jollain tapaa saanut hoidettua oloaan kanavoimalla energiaansa mm. urheiluun. Lapsemme syntymä ja työuupumus kuitenkin saivat elämän tässä hiljattain mullin mallin ja lopulta selvisi muun muassa tämä ADHD. Se kyllä antoi paljon vastauksia ja oivalluksia moneen asiaan!

    En ole ennen kommentoinut tänne blogiin, vaikka olen seurannut sinua enemmän ja vähemmän aktiivisesti vuosikausia, mutta rohkaistuin nyt! 😀 Olisi mukava lukea lisääkin aiheesta jatkossa. Pidän muutenkin kovasti tavastasi käsitellä asioita eri näkökulmista ja puhua rehellisesti mielipiteistä. Kiitos siis näistä! <3

    1. Kiva kuulla ja hei hienoa, että te saitte selvyyttä asiaan, se helpottaa usein elämää tosi paljon! 🙂

  37. Mielenkiinnolla luin kokemuksiasi ja olen lukenut ja ottanut selvää jo aiemminkin ADHD:sta. Olen pitkään miettinyt ja neuvolassaki puhunut 4 vuotiaan poikani käyttäytymistä ja olemusta. On tullut vahva tunne, ettei huoltani oteta tosissaan sillä “kaikki tuon ikäiset ovat vilkkaita ja hän selvästi osaa välillä keskittyä ja rauhoittua”. Olen myös kokenut vähättelyä asiasta puhuessani ja tuntuu että aina vähän hätkähdytään kun otan asian puheeksi, ihan kuin se olisi jotenkin noloa tai piiloteltava asia. Lasten kohdalla kuulemma odotetaan 5 vuotiaaksi, että sitä aletaan tutkimaan. Olen miettinyt ADHD:n mahdollisuutta myös mieheni kohdalla ja hän itsekin tunnistaa joitakin asioita itsessään. Epäilen vain, etten saa häntä tutkimuksiin kovin herkästi..

    1. Käsittääkseni lapsilla ei herkästi tutkita ennen 5 ikävuotta, enkä itse kiirehtisi. Oppimispaine alkaa tulla koulussa ja lapsena saa vielä olla vähän vauhdikas ja vilkas ja menevä. Seurailen omiakin lapsia jatkuvasti ja mietin, mikä on ns. tyypillistä ja mikä ei. En kuitenkaan usko, että itse alkaisin tutkimaan asioita vielä ihan noin aikaisessa vaiheessa, ellei tilanne kärjistyisi ja tuntuisi hirveän raskaalta, sillä juurikin pienten kohdalla voi olla tosi vaikea vielä erottaa ikätyypillistä käytöstä neuro-epätyypillisestä. Jos kuitenkin tuntuu, ettet saa neuvolassa vastauksia, niin hae toinen mielipide vielä! Sinä tunnet lapsesi parhaiten! 🙂

  38. Moi Anna!

    Tämä oli mielenkiintoinen postaus. Sua ensimmäisestä blogista asti seurannut kans, varmaan siksikin, että sulla ollut niin vauhti päällä ja se inspiroinut itseäkin ja toisaalta ollaan melkolailla samassa elämäntilanteessa kahden lapsen kolmikymppisinä äiteinä.

    Mulla ei ole ADHD:ta diagnosoitu, mutta tunnistan itsessäni luovan ideoijan ja toisaalta suurpiirteisyyden, jolla olen yrittänyt perustella sitä, että kaikkea ei tarvitse pystyäkään tekemään. Olen saanut lähipiiriltä kommenttia siitä, että en osaa vain olla. Olen myös huomaamattani palanut loppuun kaksikin kertaa, kun kaiken innostumisen seurauksena olen huono sanomaan ei, käsitys kellosta on suurpiirteinen ja asiat kasaantuvat.

    Mitä väsyneempi olen ollut sitä aktiivisempi ja ylipirteämpi olen ollut aina uupumukseen asti. Kun joku on sitten vauhdissa pysäyttänyt mut kysymyksellä mitä kuuluu, olen alkanut itkemään. Kun arjesta on tullut selviytymistä, olen pistänyt suorittajan moden päälle, enkä ole tajunnut kuinka uupunut olen ennen kuin asiat ovat menneet itkuksi.

    On joku joskus vitsillä kysynytkin ADHDsta, kun jaksan olla ulospäinsuuntautunut, iloinen, tanssiva ja laulava kellonajasta ja unenmäärästä riippumatta, silloin olen ajatellut ja myös vastannut, että se olen vain minä yliväsyneenä. Saan sosiaalisuudesta virtaa. Toisaalta kotona kaiken varsinkin pakollisen aloittaminen uloslähtemisestä ruoanlaittoon on usein raskas soutu, kun ei vaan jaksaisi nousta sohvalta.

    Monta vuotta olen myös miettinyt, milloin elämä tulee siihen pisteeseen, että viihdyn tässä nyt ja tämä riittää? Aina on uusi tavoite viemässä eteenpäin liittyi se sitten itsensäkehittämiseen tai tulevaisuuden unelmiin muuten.

    Voin tehdä täysillä jotain ja keskeytyksen jälkeen jatkaa siitä millä mut on keskeytetty, siinä välissä saatan menettää motivaation jatkaa alunperin aloitettua hommaa, oli se sitten pieni tai suuri. Deadlinepäivänä vedetäänkin sitten 200 lasissa.

    Samaan aikaan on syyllisyys niistä kaikista tekemättömistä hommista, jotka pitäisi saada aikaiseksi oli kyseessä sitten akuutti tai pitkään mielessä ollut juttu. Tästä hyvänä esimerkkinä kodin varaston siivous. Poissasilmistä, poissamielestä, mutta silti aina mielessä. Tähän on auttanut priorisointi, itselle ylös kirjaaminen niistä asioista, jotka tulee tehdä nyt, jotka olisi kiva tehdä nyt, mutta ei ole aikaa ja joita ei tarvitse tehdä nyt.

    Yksi hyvä keino on myös ollut määritellä pienillekin asioille tavoitteita ja saada niistä onnistumisen tunteita, kun on ne suorittanut. Aina ei ole tarvinnut tavoitella kuuta taivaalta!

    Onko Anna sulla ollut lisäksi vaikeuksia päättää asioista? Kun innostuu kaikesta ja kaikista (tulevaisuutta, erilaisia ihmisiä ja eläimiä myöten), mutta elämä tuo rajat ja vastaan, mistä tiedät milloin lähdet mihinkin suuntaan elämässä tai mitä teet seuraavaksi oli kyse sitten arkisesta pyykinpesusta, päivän ruoasta tai tulevaisuuden suunnitelmista koskivat ne sitten opiskeluja, kesälomia tai matkustamista?

    1. Kuulostaa monin paikoin tosi tutulle. Mulle päättämisen ongelma oli sellainen “viimeinen niitti” tässä keväällä. Eteeni tuli useita eri asioita, ja mun piti valita yritykseni ja töideni suunta tulevaisuudessa. Oli useita hyviä vaihtoehtoja. Aina kun yritin miettiä ja päättää niiden väliltä, aivoni menivät kuin puuroksi, enkä saanut edes punnittua kaikkia vaihtoehtoja. Siis kyse ei ollut siitä, että oli vaikea valita vaan se, etten saanut edes mielessäni luotua moniulotteista kuvaa siitä, mitä oikeastaan nämä vaihtoehdot kattavasti ajatellen ovat. Siis heti kun asiaa piti miettiä, meni ihan mustaks. Ei vaan millään lähtenyt liikkeelle. Ja se on nimenomaan myös arjessa haaste, että impulsiivisena ja herkästi innostuvana kasaan paljon kaikkea mitä haluan, ja samalla en saa tehtyä niistä kuin osan ja poukkoilen kaikkin väliä kun haluaisin tehdä kaikkea ja sitten harmittaa kun ei oikein tee mitään tai ei nauti mistään. Joskus teen päätöksiä tosi spontaanisti seurauksia miettimättä, mutta kun yritän päättää, menee ihan ahdistukseksi usein.

  39. Hei Anna,

    Kiitos hyvästä postauksesta. Mua jäi kiinnostamaan, kun kirjoitit “korkeahkosta” ÄO:sta – tarkoittaako tämä siis mensan rajan ylittävää ÄO:ta? Itsellänihän on se tilanne, että ÄO on testin mukaan mensatasoa, mutta opinnot yliopistossa eivät ole missään vaiheessa ottaneet kunnolla tuulta alleen, vaikka on tässä jo 10 vuotta yliopistomaailmassa vietetty. Koulumenestys peruskoulussa ja lukiossa oli joo kympin luokkaa, mutta siellä kun selvisi niin vähäisellä panostuksella, niin nyt yliopistossa sitä on huomannut varsinaisissa opiskelutaidoissa puutteita. Maksimiaika, jonka olen yhteen tenttiin lukemiseen käytättänyt, on edelleen alle kaksi vuorokautta 😀 Jos aloitan lukemisen aiemmin, niin huomaan ajatusteni harhailevan, ja päädyn lopulta tekemään jotain muuta. Nyt olenkin saamassa lähetteen HUSille ADHD:n selvitystä varten.

    1. Moikka! Joo, en oo vuosiin tehnyt Mensan testiä, mutta Mensan nettitestistä olen saanut useammin kuin kerran yli 130 pistettä, korkeimmillaan muistaakseni 146. Mun kapasiteetti on nyt tutkittu tän ADHD-testaamisen tiimoilta ja lisäksi mulle on tehty tosi kattavat kainsainväliset soveltavat testit eräässä työnhaussa, jossa mulla oli erittäin korkea tulos analyyttisissä testeissä. Sen testin nimeä en valitettavasti muista.

      Kuulostaa tosi tutulta. Oon ollut hyvin samantyyppinen oppija. Vasta hieman vaikean tai lähes mahdottoman aikarajan häämöttäessä saan itseni tekemään, mutta sitten teen täysillä ja lopputulos on yleensä tosi hyvä, joskin kuormittava. Mulle esim. dissen tekemisessä vaikeaa oli nimenomaan välitilanteiden katsastamiset ja musta tuntuu edelleen, että mun johtava opettaja piti mua vätyksenä, kun sai aina vikana päivänä sen vaiheen, joka piti toimittaa, vaikka olisin halunnut vaan tehdä kaiken kerralla maaliin yhtenä kokonaisuutena ja omassa aikataulussani 🙂

  40. Hienoa, että olet löytänyt selityksen omassa itsessäsi mietityttäneisiin asioihin ja pystyt nyt saamaan työkaluja niiden kanssa elämiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

    Pakko kuitenkin kommentoida,että käyttäytymisen numero 8 on hyvä ja siihen vaaditaan jo arviointikiteereissä paljon! Arvosanan 10 kriteerit ovat todella tiukat ja hyvin harva sellaisen saa todistukseen käyttäytymisestä. Muun muassa oppilaan pitää myötävaikuttaa työrauhan ylläpitämiseen luokassa aktiivisesti, puuttua kiusaamiseen, olla huomattavanbhyväkäutöksinen ja paljon muuta. Saa olla siis ihan ylpeä tuosta arvosanasta 8, varsinkin kun adhd on varmasti tuonut sinulle haasteita oman toiminnan ohjauksessasi.

    Onneksi nykyään asennoidutaan eri tavalla adhd-diagnoosiin kuin ennen ja koulussa se otetaan hyvin huomioon. Ylitse vuotava energia pyritään suuntaamaan johonkin sen tukahduttamisen sijaan.

  41. Siis mä mietin sitä aistiherkkyyksiä sivuavaa postausta lukiessani, että voi ystävä hyvä kun tuo kuulostaa täysin ADHD:lta. Mutta kynnys sanoa asiasta täysin ventovieraalle on melkoisen korkea! Huikeaa, että havahduit itse asiaan! Mulla on todettu ADHD nuorena aikuisena syömishäiriötä hoitaessa (kontrolloin syömistä kun se oli mun kaoottisessa mielessä ainoa, mitä pystyin kontrolloimaan ja saamaan hallinnantunnetta). Medikinet- resepti on mulla odottamassa, mutta en toistaiseksi ole uskaltanut kokeilla lääkkeitä. Hyppään seuraavaksi lukemaan kokemuksiasi lääkityksen aloituksesta ja ehkä inspiroitumaan!

  42. Moi Anna! 😊 Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi! Itselläni on OCD, joten kiinnostaa millaisia pakko-oireita sulla on tullut AHDHn kylkiäisenä? Itselläni siirtymävaiheet vaikeita, esim kotoa lähtemiset – päähän tulee hirvittävä kaaos, jota helpottamaan mulla todennäköisesti pakko-oireita, jotka liittyy tarkisteluun (yritys kontrolloida ja jäsennellä tunteita ehkä “keinotekoisesti” rituaalien kautta). Vai onko sun pakko-oireet enemmän toistuvia pelkoja, että jollekin tapahtuu jotain pahaa, kuten jokin onnettomuus? Kiitos etukäteen jos kerrot myös näistä, kun sopiva hetki tulee. Oot hyvä kirjottamaan ja kuvailemaan tunteita, siksikin kiinnostaa, miten olet kokenut asioita. Pakko-oireista puhutaan yllättävän vähän, itsekään en niistä ole edes ystävilleni kertonut. Vain avomies tietää. Nyt itseasiassa mietinkin, että ehkä itsellänikin on AHDH joka aiheuttaa OCDn. Itelle tämä olisi kyllä todella tärkeä tieto ja oivallus, jos tosiaan onkin niin.😮 Ainakin lääkiyys menisi uusiksi. Sun avoimuudesta on kyllä hyötyä meille lukijoillekin. Arvostan suuresti 😍😍

  43. Olipa kiva löytää tämä postaus! Mulla oli itselläni eilen ensimmäinen puolitoistatuntinen haastattelu ja olen ollut kaksi päivää ihan puhki. Tätä ennen on tehty jo vuoden ajan alkukartoitusta. Käyn julkisella ja tämä on tosi hidasta. Kuinka kauan yksityisellä puolella kesti, että sait diagnoosin?

Leave a Reply