Mielipidemaanantai – “Finnish dream” ja oman tulevaisuuden turvaaminen

Kirjoittelin juuri Instagramin puolelle meidän terassihuonekaluista ja kävin miettimään sitä, kuinka paljon rakastan tätä meidän kotia. Tätä taloa. Taloa, jota en itse asiassa koskaan halunnut omistaa. Kun tavattiin mieheni kanssa, hän oli jo asunut omistuskämpässä ja omakotitalossa ja mä olin suhannut pitkin maailmaa vuokrakämpissä ja koin sen mulle ehdottoman sopivaksi. En itse asiassa halunnut omistaa asuntoa. Mun vanhemmat painosti mua ostamaan ensiasunnon kun asuin ulkomailla ja olishan se ollut fiksu sijoituskohde varmaankin. Mua se vaan ahdisti ihan hirveesti. Koin asunnon omistamisen hirveän sitovaksi ja ahdistavaksi ja sellaiseksi lopulliseksi. Sinänsä hölmöä. Mutta siltä se tuntui. Halusin elää sitä elämää, jossa olisin voinut pakata laukkuni milloin vaan, antaa irtisanomistiedon ja todeta, että heissulivei, eikä tarvii miettiä tuhansia euroja velkoja niskassa. Sain yllättävänkin paljon arvostelua osakseni mitä kummallisemmista lähteistä liittyen siihen, etten ollut koskaan omistanut kotia.

Mitä asuntomarkkinoille käy? Saanko tämän myytyä nopeasti hyvään hintaan tarvittaessa? Sellaisia kysymyksiä, joita en halunnut miettiä. Maksoin iloisesti vuokraa ja kartutin itseäni fiksumpien ja rohkeampien säästöjä. Se oli mulle varsin OK. Miehelläni taas oli aina halu omistaa omakotitalo ja asua omassa talossa. Joku päivä ihan oikeasti omassa, eikä pankin. Muistan, että seurustelumme alkuvaiheilla käytiin keskusteluja asiasta, koska mä en nähnyt itseäni pitkään aikaan talo-omistajana vaan mä viihdyin erittäin hyvin meidän pienessä Kampin vuokrakodissa.

Niin se vaan elämä muuttaa. Mun ensiasuto oli tämä meidän koti. Kuopioon muuttaessamme mä en halunnut ostaa kotia. Mä en ollut yhtään varma koko siitä Kuopio-hankkeesta ja halusin tutustua kaupunkiin paineetta. Ja siis onhan vuokrasuhteissa usein määräaikainen sopimus esim. 11 kuukaudeksi tai vuodeksi, mutta jotenkin siinä tietää paljon tulee takkiin, jos tulee. Tiedättekö mitä tarkoitan? En osaa selittää, mutta jotenkin vuokra tuntuu hyvälle, helpolle. Jos jotain hajoaa, ei tarvii ite miettiä ja korjata ja maksaa, vaan se on vuokranantajan vastuulla. Ei tarvii miettiä mitään kamalia mahdollisuuksia, joita saattaa tulla vaikka missä muodossa. On huoleton monella tapaa.

Kyllästyimme Kuopion ekaan kotiin pikkuhiljaa ja halusimme sitä muuttaa, mutta emme kuitenkaan halunneet, koska what’s the point? Laittaa rahaa johonkin, mikä ei ole omaa. Niinpä ostimme rivitaloasunnon toiseksi Kuopio-vuodeksemme. Kuulostaapa pahalta. Siinä vaiheessa emme toki tienneet, että kyseessä on lyhytaikainen ilo, vaan luulimme, että Kuopiossa viihdymme vielä muutaman vuoden ainakin. No, laitettiin se koti omannäköiseksi ja pian jouduttiin se myymään, sillä Pirkanmaa odotti. Ja kun sanon tuossa, että ostimme, niin mies osti. 100% osti ja omisti. Tiesimme, että seuraava kotimme tulisi olemaan kalliimpi, joten oli fiksumpaa säästää ensiasunnon ostajan etu varainsiirtoveron osalta seuraavaan taloon. Ja niinpä tämä meidän nykyinen kotimme on minun ensiasuntoni, josta mieheni omistaa osan. Ei ehkä perinteisin ensimmäinen koti 😀

Se, mistä oikeastaan halusin kirjoitella, on tämä Finnish dream. Tämä kodin omistamisen unelma, joka meihin valetaan jo aika nuorena. Moni kokee tärkeäksi ja haluttavaksi elämässä sen, että ostaa oman kodin. Sitä pidetään melkein omituisena, jos joku ei halua niin tehdä. Mä ymmärrän nykyään molempia ajatusmaailmoita. Musta on ihanaa, että meillä on tämä oma koti, jota on ihanaa laittaa, mutta kyllä mä ymmärrän edelleen sitä mun viiden vuoden takaista ajatusta sitovuudesta. Nyt kun on perhe ja lapsia, se sitovuus tulee jo sitä kautta. Pitää miettiä koko perheen etua, ei vaan omaansa, ja esim. nopea innostuminen ja ulkomaille muuttaminen ei ole ihan samanlaista kuin vaikka nuorena sinkkuna. Ehkä siksi mua ei ahdistanut ostaa kotia. Lapsi oli haaveena jo siinä vaiheessa kun ostimme kotimme Kuopiossa ja olinkin jo raskaana rempatessamme sitä. Kaikki muuttui raskauden ja lasten myötä, mutta silti muistan hyvin sen ajatuksen ja fiiliksen asuntolainan ja oman kodin sitovuudesta. Se vaan tuntui liian hankalalta ja sitovalta joskus ja ymmärrän hyvin, jos joku ei halua sitä vastuuta elämässään. Ei kaikkien tarvitse omistaa kämppää, ajaa farkkuvolvoa ja omistaa mökkiä. Oon alkanut lämpenee mökkiajatukselle, vaikka sellainen meille tuskin tulee, mutta farkkuvolvoa vastaan kapinoin maasturilla 😀 Wild. Pääsin kuitenkin sitoutumiskammostani ohi, eikä kauppakirjojen allekirjoittaminen tuntunutkaan kovin pahalle, kun tämän ostimme.

Yksi ajatus mulla kuitenkin on kaikille. Kun kirjoitan, että mieheni omisti meidän edellisen kodin, niin haluan ehdottomasti tehdä kaikille selväksi, että ilman mitään turvaa sellainen järjestely ei mielestäni ole hyvä. Jos puoliso omistaa kodin ja lyhentää lainaa ja toinen käyttää samassa suhteessa rahaa muihin yhteisiin kuluihin, on tilanne epäreilu. Mahdollisen eron sattuessa toinen jää nollan päälle ja toisella on maksetun kodin muodossa säästöjä. Ihan turha yhtään kenenkään tuossa tilanteessa sanoa, että tuntee kyllä oman puolison ja hän on reilu yms. Ei. Jos ei olla naimisissa tai omisteta yhdessä kotia, niin kodin omistajalla on aivan erilaiset oikeudet kuin toisella osapuolella. Älkää olko hölmöjä naiset, jooko? Sitä näkee liian paljon. Mä lainasin ihan asiakirjalla miehelleni rahaa asunnon pääomaan ja päivitimme velkakirjaa aina sitä mukaa kun remontoimme ja teimme hankintoja. Mies lyhensi kämppää, minä maksoin aika paljon kaikkea muuta.

Vaikka olisi kuinka rakastunut ja vaikka oma puoliso olisi kuinka ihana, äkillisten tilannemuutosten varalta oman elämänsä ja taloutensa varmistaminen ja turvaaminen on aina hyvä ja tärkeä asia. Minä olen aina rakastanut miestäni ja halunnut hänen kanssaan perheen ja nähnyt meillä pitkän yhteisen tulevaisuuden. Ja silti halusin luoda sellaiset puitteet, että tilanne ei koskaan pääsisi kärjistymään sellaiseksi, että jäisin tyhjän päälle. Jos miehelleni olisi sattunut jotain, omaisuuteni olisi ollut paperilla hänen ja hänen vanhempansa olisivat perineet hänet. Hänen vanhempansa ovat toki ihania, mutta ihmisten ihanuuden ja kiltteyden ja kaiken muun varaan ei tule laskea omaa elämää ja taloutta. Mun mielestä on hurjan tärkeää korostaa tätä tässä tilanteessa, koska en halua antaa tilanteesta väärää kuvaa. Jos miehelleni olisi käynyt jotain, olisin varmasti ollut ihan murtunut, eikä raha olisi ollut päällimmäisenä mielessä. Mutta olisi ollut vielä ikävämpää joutoa setvimään jotain, mitä ei tarvitse setviä, jos sen hoitaa heti kuntoon. Me molemmat miehen kanssa tiesimme, mikä on tilanne ja läheisemme tiesivät sen myös, mutta elämä on arvaamatonta ja erilaisten tilanteiden varalle varautuminen on vain fiksua. Vielä nykypäivänäkin ollaan edelleen liian usein tilanteessa, jossa mies omistaa kodin ja autonkin, ja nainen ei paperilla omista mitään. Ei näin.

Omistatte tai ette, muistakaa aina pitää puolenne talousasioissa ja varautukaa tulevaisuuteen. On mitä erilaisimpia tilanteita, joissa on vaikka sukulaisen omistamaa kotia tai sijoituskotia tai vaikka mitä. Ihmiset tienaavat eri suhteessa toisiinsa. Edelleen kuitenkin on tärkeää muistaa, että naiset tekevät ison työn, jota ei voi mitata rahassa. Edelleen lastenhoito ja lasten hankinnat ovat enemmän naisten harteilla ja naiset pitävät enemmän huolta kodista. Naisten hoitaessa käytännössä perheen koko elämää miehet ansaitsevat. Paperilla omaisuus jakaantuu epätasaisesti vaikka yhteisen elämän eteen panostus on ihan samalla tasolla. Kaikkien ei tarvitse omistaa ja kaikkien ei tarvitse välittää materiasta. Liian usein vaan edelleen naiset ovat liian kilttejä vaatiakseen omansa ja tasa-arvoisuuden ja tasapuolisuuden suhteessa. Hyvässä suhteessa hyvän tyypin kanssa sitä ei tarvitse edes vaatia, vaan se on itsestäänselvää myös toiselle puoliskolle.

Luottakaa, iloitkaa ja rakastakaa, mutta turvatkaa oma elämä myös erilaisten tilanteiden varalta. Vakuutuksin, sopimuksin ja kirjallisessa todistettavassa muodossa. Ja jos haluatte aina elää rennosti ja huolettomasti, niin muiden unelmissa epäonnistuminen ei ole epäonnistumista lainkaan. Kaikille on varmasti tässä maailmassa sopiva asumismuoto, säästämismuoto ja elämäntapa. Älkää antako kenenkään arvostella sitä. 

12 thoughts on “Mielipidemaanantai – “Finnish dream” ja oman tulevaisuuden turvaaminen

  1. Kiitos tästä postauksesta. ❤️❤️

    Facebookissa muuten hyvä ryhmä nimeltään ”Vauras nainen”. Suosittelen KAIKKIA liittymään!

    1. Se oli ennen hyvä, mut nykyään liian paljon ihme pihistelyn niksipirkkailua ja täysin asiaan liittymätöntä juttua :/ mut tähän liittyen on onneksi myös juttua jonkin verran 🙂

  2. Samaistun niin täysillä 😀 Kerran jo omistin, myin pois ja muutin mieheni kanssa takaisin vuokralle. Nyt allekirjoitin viikonloppuna kauppakirjat rivitaloasunnosta aivan eri kaupungissa – tästä laitoinkin sulle Instassa – joten niin se mieli muuttuu. Tosin tuon asunnon omistan 100% minä ja nyt kirjoituksesi myötä ymmärrän, miksi mieheni hieman harmittelee sitä, että hän ei siitä mitään omista. Toki olen koko ajan tiennyt, että jos jotain tapahtuu, niin minulla on asunto, toisin kuin hänellä. Tilanteessamme tämä oli ainoa järkevä ja oikeastaan mahdollinen ratkaisu, nyt ymmärrän myös hänen pointtinsa. Mutta toivossa on hyvä elää ja tehdä töitä yhteisen tulevaisuuden eteen 🙂
    Kuitenkin, pointtina siis se, että olen ollut itse täysin samanlainen. Koskaan aiemmin ei oikeastaan ollut mitään hinkua omistaa asuntoa. Vuokralla oli/on helpompaa. Mutta toisaalta nyt on ihana omistaa oma, jota voi laittaa ja jonka eteen viitsii tehdä töitä 🙂

  3. Hyvä postaus, kiitos! Erityisesti kiva että muistutat tuosta omistusten/talouden turvaamisesta, sitä moni ei muista ajatella! Tämän takia tehtiin miehen kanssa keskinäiset testamentit samalla kun ostettiin yhteinen asunto. Ei oltu vielä naimisissa, joten testmentilla turvattiin toisen oikeus yhteiseen asuntoon jos toiselle sattuisi jotain. Tuota keskinäistä lainaa ei kyllä tajuttu että olisi voinut hyödyntää, ja tuhlattiin sitten tietoisesti molempien ensiasunnonostaja-status kun ei jaksettu miettiä miten se olisi kannattanut junailla 😄

  4. Olipa kyllä hyvä postaus, erityisesti tämä loppupuolen sisältö siis. Mulla on tohon liittyen tosi samanlaisia aatteita. Tähän liittyen olin myös aika järkyttynyt, kun hääryhmässä niin moni tuomitsi avioehdon, koska ajatteli että ei ole kiva aloittaa avioliittoa suunnittelemalla eroa. En oikein aina edes jaksanut oikoa ihmisten käsityksiä, ja tuoda esiin niitä kauhuskenaarioita siitä, mitä se pahimmillaan on kun asiat on hoitanut huonosti.

    Se ensiostajahässäkkä muuten säilyy ainakin nykyisin jo sillä, että omistusprosentit menee vaikka 51-49 🙂

    1. Me kikkailtiin prosenteilla ostaessamme kotia! Itse olen opiskelija ja ollaan ihan eri tulotasossa miehen kanssa. Halusin silti omistaa uudesta kodista edes osan ja käyttää säästöni johonkin konkreettiseen, ennen kuin tuhlaan ne johonkin muualle. Tämä omistetaan 70-30, mulla säily etu ensiasunnonostajana kun tosiaan tämä ei loppuelämän koti ole. Hyödynnetään sitä seuraavaa asuntoa ostaessa. 🙂

  5. Itse en omista varmaan edes yhtä kodinkonetta, koko asunto tontteineen päivineen on miehen. Allekirjoitin myös avioehdon, joka rajaa kaiken mahdollisen minulta pois. Mies tienaa joinakin vuosina sellaisen summan, että verokoneelle nousee nimi, ja itse kituutan törkeän matalalla palkalla työn vaativuuteen ja vastuuseen nähden.
    Minua ei ole huijattu tai alistettu, en ollut menettänyt harkintakykyäni.
    Tein vain päätöksen, että puolisoni on minulle paras valinta, vaikka taloudellisesti olemme aivan eri kategorioissa. Valttini on vahva henkinen autonomia; olen sitkeä ja voimakastahtoinen feministi. Aion antaa myös lapsilleni esimerkkiä joustavasta itsenäisyydestä; se on tahtoa välittää perheestään ja silti ajatella rohkeasti riippumattomalla tavalla, tunnistaa omat periaatteet. Kunnioittaen läheisimpiään ja säilyttäen silti lojaaliutensa itseään kohtaan. Minulla ei ole yhtään maallista mammonaa riesana, vaan koen itseni vapaaksi tältä osin elämässä. Tiedän myös työni puolesta, että sairastuminen, kriisi tai muu voi viedä vähäisetkin ansiotulot, mutta luotan luonteenlujuuteeni. Eläkejärjestelmään en luota( eläkkeellee pääsyyn on semmoiset rapsakat 38 vuotta ehkä), joten velkaa aion vältellä kaikissa tulevissa elämänvaiheissa.

  6. Hei hassu kysymys, mutta kysyn kuitenkin näin helsinkiläisenä. Mietityttääkö sinua koskaan, että lapsistasi kasvaa ns. pöndejä (ei kaupunkilaisia) ja että heille voi tulla tampereen murre tms. 😀

  7. Moi Anna! 🙂
    Halusin vain kommentoida että allekirjoitan täysin tuon vuokralla asumisen tuoman vapauden. Koen että yhteiskunta lähes “painostaa” ostamaan oman kodin, sillä onhan se rahallisesti viisasta ja niinhän nyt kuuluu tehdä ;D Olen itsekin asunut vuosia ulkomailla, rakastan matkustamista ja koen olevani jollain tavalla edelleen levoton sielu, joten päällimmäinen tunne asunnon ostosta on lähinnä ahdistus ja ajatus kuinka nopeasti siitä pääsee halutessaan eroon… mutta tod näk näkökanta muuttuu kun elämäntilanne muuttuu, we will see. Joka tapauksessa mielestäni jokaisella on vapaus tehdä omat valintansa, vaikkei ne aina olisikaan valtavirran mukaisia. 🙂 Mukavaa kesän alkua!

  8. Meillä on onneksi loistava päivähoitosysteemi, mikä mahdollistaa naisten tienaamisen aivan yhtä lailla.

  9. Suomi on täynnä paikkakuntia, joissa asunnot eivät mene kaupaksi.
    Sijoitusasunnoissa pitää tutkia tarkkaan ja silti voi käydä miten päin vaan.
    Jos paikkakunnalta lähtee iso työnantaja tai koulu pois, on yhtäkkiä markkinoilla paljon tilaa. Hyvä esimerkki on Savonlinna.

    Vauras nainen -ryhmä antaa hyviä oppeja.

    Me ostimme asunnon, johon tuli putkiremontti. Hinta 950 e neliö. Asunnon arvo ei noussut samassa suhteessa.

    Omistusasunto kannattaa, jos asuu itse siinä ja tekee siitä kodin. Kun aikanaan muuttaa, on asunnon arvo noussut.

    Hyvä ystäväni osti Kuopiosta asunnon, remppasi ja rakasti.
    Työ meni alta, rahat loppuivat, asunto ei mennyt kaupaksi. Näissä ei ole aina onnellinen loppu.

Leave a Reply