Suunnittelemattomuuden ahdistus

(Tämä postaus poikkeaa mun valitsemasta positiivisesta linjasta tässä pandemian aikana, jos et halua lukea korona-ahdistusta, skippaa. Suurin enemmistö tämän halusi Instagramissa lukea, joten julkaisen, vaikka olen pyrkinyt välttelemään aihetta.)

Oon tässä useita päiviä miettinyt, miksi ajoittain hieman ahdistaa. Jotenkin koko ajan päällä pieni levottomuus, sellainen hieman ahdistunut tila, jossa en oikein saa ajatuksiani järkevästi muotoiltua tai kiinni jostain yhdestä kirkkaasta ajatuksesta kaiken kaaoksen keskellä. Voisin syyttää lapsia ja valvottuja öitä ja tietynlaista arjen pirstaloitumista. Mutta syytän Covid-pandemiaa.

Meillä oli suunnitelmissa tänä vuonna jättää kaikki pienemmät reissut tekemättä ja mennä talvella pariksi kuukaudeksi Australiaan. Pitkät etelänlomat keskellä talvea ovat lapsiarjessa tuntuneet parhaalta ratkaisulta ja ajattelin, että voisimme jatkossakin pyrkiä olemaan Suomessa ja reissata Suomen sisällä mahdollisimman paljon valoisien vuodenaikojen aikana, ja mennä kerran vuodessa pitkälle reissulle. Säästyisipä sikäli hieman luontoa ja tulisi jätettyä ehkä enemmän euroja kotimaahan. Jotenkin mulla oli kirkkaana mielessä se, että voisimme mennä talvella pariksi kuukaudeksi asumaan Australiaan. Viettää aikaa siellä asuvien kavereiden kanssa ja olla vaan. Valoisassa ja aurinkoisessa ympäristössä. En toki tiedä, mitä loppuvuosi tuo mukanaan, mutta epäilenpä vahvasti sitä, että tuo reissu olisi toteutumassa jo ihan sen puolesta, että en edes usko maailman rajojen olevan vielä kunnolla auki silloin tai pandemia nujerrettu. Vaikka tänne saataisiin rokotus, niin en silti näe, että tilanne muuttuisi merkittävästi. Erittäin rokotemyönteisenä ihmisenä mä en ainakaan näe itseäni ottamassa rokotusta tai rokottomassa lapsiani. Valtionohjelmassa olevat rokotukset on erittäin tarkkaan tutkittuja, mutta tällainen nopealla aikataululla valmistuva rokote, josta tiedossa on miljardeja sen kehittäjille, ei vaan jotenkin tunnu luotettavalta ajatukselta. Tuskin olen ainoa ajatusteni kanssa ja tuskin tämä kyseinen virus on vielä vuodenvaihteeseen mennessä nujerrettu niin, että maailman toiselle puolelle matkustaminen olisi mahdollista tai jos mahdollista, niin kovin fiksua.

Ahdistaa ajatuskin pilkkopimeästä Suomesta koko talven ajan. Kyllä, Suomi on ihana ja kyllä, voi kyynel minä kermaperse, joka joutuu nyt olemaan Suomessa koko talven niin kuin suurin osa muustakin väestöstä.

Mutta tää ei itse asiassa ole se asia, joka ahdistaa. Niinkuin yksinään erillisenä asiana. Sillä faktahan on se, että jos mä ahdistuisin toukokuussa siitä, että mun seuraavan talven matka on ehkä peruttu, niin ei mulla olis edes tätä vertaa inkkareita kanootissa kuin mitä on. Se, mikä oikeastaan ahdistaa on tämä jatkuva epätietoisuus ja se, että musta välillä tuntuu, ettei oikein kukaan tiedä mitä tapahtuu. On vaikea mukisematta niellä esimerkiksi hallituksen erinäisiä linjauksia, kun välillä tuntuu, etteivät hekään oikein tiedä pitäisikö tässä noudattaa Ruotsin vai Uuden-Seelannin mallia. Ahdistaa se, että yksi pieni virhe voi johtaa siihen, että terveydenhuolto ylikuormittuu ja tulee kamalia tarinoita ihmiskohtaloista, joiden ei olisi tarvinnut päättyä. Ahdistaa kovasti talous ja sen vaikea ennustettavuus tässä tilanteessa. Oma ja yhteiskunnan. Ahdistaa monien epävakaiden perheiden pienten lasten kohtalot, nyt kun vanhempien pinna on kaikkialla kireällä ja mielenterveys on varmasti monilla aika heikoissa kantimissa. Kannatan vakaasti sitä, että koulut aukeavat nyt ennen kesälomia, mutta tässä nykyisessä lomautus/työttömyys/ahdistus-sumassa ahdistaa monien perheiden lasten kesälomat. Ahdistaa kaikki epämiellyttävät lieveilmiöt ja niiden kärjistyminen parisuhdeväkivallasta mielenterveysongelmiin. Ahdistaa ihmeelliset populistipolitikot ja besserwiserit, joiden ainoa päämäärä taitaa olla nostella omaa häntäänsä muiden kustannuksella, vaikka ei tässä tilanteessa varmaan kyllä kukaan oikeasti tarkalleen ottaen tiedä mitä tehdä.

Tämän kaiken listattuani tuntuu muuten saatanan turhalta mun toi valitus meidän matkasta. Silleen, on tässä ihmisillä isompiakin murheita, itselläkin varmasti. Mutta kunhan nyt ärsyttää.

Musta tuntuu, että mun ajatukset sahaa koko ajan silleen laidasta laitaan. Jeee, Pirkanmaalla ei oo tänään todettu yhtään tartuntaa. Buu, elämä on monilla edelleen ja vielä pitkään ihan perseestä. Silleen tiedättekö koko ajan poukkoilee ajatukset. Yritän keskittyä hyvään. Oon esimerkiksi into piukeena miettinyt tulevan kesän ajanvietettä ja mitä tehdä. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, eli on valoa tunnelin päässä, niin ehkä vihdoin tänä kesänä me oikeesti reissataan Suomessa ja kolutaan tätä kotimaata. Jotenkin sitä aina on mieltänyt, että sen ehtii vielä. No ehkä sen ehtii sit nyt. Mutta heti kun yritän keskittyä johonkin hyvään, alkaa takkuamaan. Voidaanko me mennä kesä-Lappiin? Tai onkohan Muumimaailma auki tänä vuonna? Kielletäänköhän liikkuminen taas vai voinko alkaa suunnittelemaan Yyterin reissua? Nyt kun oon innostunut maalaamisesta, niin voinkohan järjestää vaikka jonku hauskan maalaus-meetupin mun seuraajien kanssa kesällä? Aina tökkää. Kun en mä voi tietää onko tilanne se, että kuukauden päästä täällä istutaan kotona ulkonaliikkumiskielto päällä vai onko silloin elämä palautunut edes melkein normaaliksi. Saakohan tänä kesänä ees suomalaisia mansikoita ja voidaanko mennä poimii itsepoimintana vadelmia? Ja milloin sitä pystyy oikeesti näkemään kaikkia läheisiä ja ystäviä?

Mitään ei voi suunnitella. Ja jumaliste se ajaa mut ihan hulluks. Mun kaunis paperikalenteri oli tän vuoden turhin hankinta. Oikeesti. Siinä se ammottelee tyhjyyttään aina tätä viikkoa pidemmälle, kun tälle viikolle lätkin vielä jotain to do -juttuja.

Juuri suunnittelemattomuus on mulle kaikista vaikeinta. Mä rakastan suunnittelua. Speksaamista, suunnittelua, valmistautumista. Mua ei haittaa (ihan hirveesti ainakaan), jos asiat muuttuu. Jos oltais suunniteltu reissua Powerparkiin ja joku ois sairastunut, niin OK, sit oltais siirretty. Not a big deal. Mut perkele nyt kun mietinkin vuoristorataa ja huvipuistoa, niin en mä tiedä aukeeko ne 2020, 2021 vai ei vielä silloikaan. Mulla levis paketti tossa pari päivää sitten kun luin uutisen, että näillä näkymin Euroviisut 2021 on peruttu. Jotenkin mä oon tähän asti koko ajan ajatellut, että viikko kerrallaan, kohta on jo parempi. Sit mun niskaan jysähti toi ajatus, että hei, ens kevätkin on vielä erilainen. Joojoo, onhan jokainen vähääkään fiksu tajunnut koko ajan, että ens kevätkin on erilainen, mutta tiedättekö mitä mä tarkoitan? Jotenkin oon halunnut hukuttautua sellaiseen ajatukseen, että tää on vaan väliaikaista ja ennen kaikkea lyhytaikaista. No eihän se ole, enkä mä voi ikuisesti elää pää pensaassa tän asian kanssa. Ja sit luin Ruotsin johtavan epidemologin (tai joku senkaltainen jehu naapurimaasta) näkemyksen siitä, että seuraava aalto on tulossa syksyllä, ja Suomi joutuu laittaa yhteiskunnan silloin taas säppiin, koska nyt ei tule tarpeeksi laumasuojaa. Samaan aikaan joku muu jehu on sitä mieltä, että tässä taudissa ei ees synny laumasuojaa, eli eipä siinä ja sit mä sain jonku kohtauksen siitä ajatuksesta, että tätä tää nyt on, että aina vähän väliä laitetaan koko yhteiskuntaa taas kiinni. Jostain näiden välistä oli luettavissa myös se, että tää on vaan taloudellisesti kestämätöntä, mutta hyöty on aika minimaalinen, kun lopputulos tulee olemaan ihan sama. Tuli vähän sellainen fiilis, että ihan sama mitä nyt tekee, niin ketuiks tää homma menee joka tapauksessa. Et se on sit vaan siitä kiinni, meneekö se kuinka isosti.

Ja yhä edelleenkään en osaa suunnitella mitään ja heti kun yritän mielessäni hahmotella mitä tahansa, niin törmään ajatuksissani harmaaseen seinään, jonka yli ei voi mennä. Tää epätietoisuus on tällaiselle sunnittelijaluonteelle hirveän hankala koska jatkuvasti huomaan ajatusteni karkaavan sinne, minne ne ei kuulu. Ja vaikka normaalisti suhtaudun muutoksiin hyvinkin järjellä ja maltilla, niin nyt en. Koska tuntuu, että nyt on koko ajan sellaista “ei tää oo vaarallista perusterveelle kolmekymppiselle” – “aiheuttaa perusterveille kolmekymppisille mahdollisesti aivoinfarkteja”-meininkiä. Just ku saat yhestä suhtautumistavasta kiinni, niin swoooossh, matto lähtee jalkojen alta. Ehh. No, oon nyt päättänyt panostaa omaan henkiseen hyvinvointiin ja kivojen asioiden tekemiseen ja kodin ja pihan laittamiseen. Ja olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalia elämää. Mut silti meinaa mennä järki tohon tyhjään kalenteriin.

Saatteko ajatuksesta kiinni?

P.S. En myöskään enää osaa pukeutua muuhun ku trikoisiin ja isoihin paitoihin. Ongelmista vähäpätöisin, mutta ois ihan kiva pukeutua johonkin järkevään välillä. 

53 thoughts on “Suunnittelemattomuuden ahdistus

  1. Juurikin tuo kaikki mitä kirjoitit ahdistaa itseäni ja muutama asia päälle vielä. Lisänä tuohon koen, että esikoiseni (8kk) vauva-ajasta jo suuri osa on mennyt osittain pilalle neljän seinän sisällä istuen. Todella paha mieli siitä, että ehkä koen tämän ajan vain kerran elämässä jos en enempää lapsia saa ja tätä aikaa en saa koskaan takaisin. Ja että nyt se on mennyt kotona yksin istuen, vauva ei nää ketään eikä käy missään, ei totu mihinkään, ei tunne isovanhempia, ei kummeja, ei saa vauvakavereita jne. Omalla kohdalla kauan odotettu irtiotto töistä ja aika vauvaa ihastellen ikäänkuin valuu ohi odottaessa milloin tämä loppuu.

    1. Samaistun tähän. Oma vauva on 6 kk ja muutama eka kuukausi oli aika väsyttävä, joten oltiin paljon kotona. Sen jälkeen ehdittiin parin kuukauden ajan vähän nähdä ihmisiä, kunnes koronan takia piti jäädä kotiin. Ja täällä nyt kökitään, määräämötön aika.

      1. Tällä sama! Meillä kans 6kk ikäinen poika ja nyt kun olis kiva olla menossa niin kotosalla hengaillaan vaan! 🙁

    2. Tähän on nyt alan ammattilaisena kommentoitava. Vauva ei tarvitse vauvakavereita, virikkeitä, hälyä, melua, kiirettä, menoja, harrastuksia. Päinvastoin ne voivat olla haitallisia pienelle, joka stressaantuu siitä kaikesta eikä osaa ilmaista, että haluaa pois. Vauva tarvitsee rauhallisen ympäristön ja ensisijaisen hoitajan vastaamaan tarpeisiin. Vauva ei todellakaan saa mitään irti esimerkiksi toisista vauvoista tai varhaiskasvatuksesta vielä. Siitä ei siis tarvitse yhtään kantaa huolta /syyllisyyttä! Ymmärrän, että äitinä haluaisit käydä ja olla sosiaalinen, mutta vauvasi tosiaan hyötyy ja tarvitsee perus hoivan lisäksi ennakoitavan ja rauhallisen arjen,ilman mitään ylimääräistä.

      1. Kommentoin tähän nyt sen verran välikommenttina ennen vastaamista, kun tämä varmasti herättää kommentteja, että musta on aina hieman kummallista nähdä varsinkin alan ammattilaisten kommentoivan niin yksioikoisestio ja lokeroiden asioita. Kun puhutaan vauvasta, puhutaan sekä 1vk että 11kk ikäisestä lapsesta ja siinä on hurjasti eroja. Myös vauvoissa on hurjasti eroja samanikäisissä. Osa jo saattaa kävellä toisten kölliessä kainalossa tyytyväisenä. Omasta kokemuksesta huomaan myös sen, kuinka selkeästi mielenkiintoisia on vauvakaverit vauvallemme. Ei, hän ei niitä kaipaisi mitenkään jos emme näkisi, mutta on tosi kiinnostunut aina kun näemme meidän vauvakavereita. Tämä alkoi tuossa 6kk kohdalla ihan selkeästi ja hän on todellakin kiinnostunut muista vauvoista, enkä ymmärrä miten vaikka kotioloissa muiden vauvojen näkeminen on “haitallista”. En kyllä yhtään allekirjoita kahden lapsen kokemuksella, että vauva “ei saa mitään irti toisista vauvoista”. Oma kokemus on päinvastainen ja tuskin meidän lapset on niin special snowflakes, että ovat ainoita, joten eiköhän tämä ole ihan yleistä ja vauvat on tosiaan erilaisia kaikki.

        Harrastuksista puhuttaessa, Adrian viihtyi hurjan hyvin muskarissa ennen tätä koronaa. Hän oli aivan mielissään siellä ja hänestä huomaa muutenkin kotona, että vanhempien laulaminen ja musiikkisoittimet kiinnostavat. Vauvamuskari on myös ammattilaisen pitämä tunti juuri vauvoja ajatellen, eli siellä häly ja virikkeet ovat sopivalla tasolla. Ja esimerkiksi harrastuksista vauvauinnin puuttuminen on itselle valtava harmi. Vauvauinti on vauvalle todella ominainen harrastus, kohdunomainen vedessä oleminen on tuttua ja sukellusrefleksin löytyminen luonnollista. 3-v vesipedon äitinä myös huolettaa, tuleeko toinen lapsi koskaan luomaan yhtä mutkatonta suhdetta uimiseen ja vedessä läträämiseen kuin isoveljensä, joka rakastaa uimista ja on aloittanut vauvauinnin 3-kuisena. Kotona pikkuammeessa kannuttaminen ylläpitää refleksiä jonkin verran, mutta liian rajallisesti.

        Siitä olen samaa mieltä, että syyllisyyttä ei todellakaan tarvitse kantaa, eikä lapsi tästä kasva kieroon, eli huolissaan ei tarvitse olla. Mutta en lähtisi noin vähättelevälle linjalle, sillä moni näistä aktiviteeteista on hyvinkin mielekästä vauvavuonna. Ja mitä tulee muutenkin ihmisten näkemiseen ja paikoissa käymiseen, olen esim. huomannut, että Adrian ei vierasta juurikaan ja jos mietin esimerkiksi tilannetta, jossa töiden takia vauva pitäisi laittaa vaikkapa 9-12kk päivähoitoon, niin olisihan se hyvä, että sitä ennen olisi yhdessä äidin kanssa ehtinyt harjoittelemaan erilaisia elinympäristöjä ja hälyä, eikä vaan kotona olemista.

        Saanko kysyä Vera millä lailla olet alan ammattilainen? Ehkä en vaan siis osaa ajatella asiaa siltä sun kannalta, mutta näin äitinä tämä kommentti on musta hieman kummallisen yksioikoinen, nimittäin esim. neuvolassa näistä asioista on myös juteltu enkä ihan näin yksioikoiseen ajatukseen ole törmännyt tämän suhteen.

        1. En tiedä minkä ikäinen poikasi johon viittasit on, valitettavasti en ole blogiasi aiemmin juuri lukenut. Mutta noin yleisesti, en sano että vauvajoogat, vauva uinnit, yms jne ovat turhia! Äidin hyvinvointi on erittäin tärkeää lapselle ja eihän nuo aktiviteetit ole päivittäisiä, jolloin vauvan arki on pääsääntöisesti rauhallista ja melutaso ei ole jatkuvasti korkea eikä ihmisiä tule ja mene ja syli ja hoitaja vaihdu. Ja joku vauvakaveri itke vieressä yms. Saat varmasti kiinni? Ja kyllä vauvasta riippuen voi olla mukava käydä noissa harrastuksissa – silloin tällöin, juurikin mainitsemasi hyödyt mukaanlukien esim uinnista. Ja mitä vanhempi lapsi aina vaan niin sitä enemmän voi saada irti ja nauttia! 😊 Ja näkee erilaisia perheitä, kavereita samalla. Mutta nyt on puhe vauvoista, varhaislapsuudesta jolloin lapsi on keskeneräinen keskushermostoltaan ja kaikelta kehitykseltään. Silloin pieni hyötyy eniten rauhallisesta, ennakoitavasta arjesta ja ensisijaisen hoitajan kanssa olemisesta. Tämä ei tarkoita siis, etteikö harrastuksia voi olla silloin tällöin ja tietenkin läheisiä nähdä!
          Eli pyydän ettet käsitä väärin, että olen noita aktiviteetteja vastaan. Tarkoitus ei ollut väheksyä mitenkään että turhuuksia sellaiset! Jokainen vauva ja perhe on uniikki. Tarkoitan ainoastaan ihan niin basic asioita varhaislapsuuden ajalta, ja mikäli noista olet eri mieltä niin mm. Jari Sinkkonen ja Liisa Keltikangas-Järvinen tunnetuista asiantuntijoista ovat näistä kirjoitaneet lukuisia juttuja ja kirjoja. Varhaislapsuuden merkitys on valtava lapsen myöhemmlle kehitykselle, perusturvallisuuden tunteet yms.

          1. Nyt oli kommentoijalla puhe 8kk esikoisesta ja omassa tapauksessa on kyse 7,5 kk ja juuri siksi musta on kummallista puhua vauvoista isona ryhmänä kun 1kk ja 8kk on aivan eri asia. Sinkkoken ja Keltikangas ovat tuttuja ja olen itsekin kirjoittanut blogiin kiintymyssuhteesta yms, mutta ihmettelin hieman vastaustasi kun kyseessä tosiaan on 8kk vauva kommentoijalla ja ihan yhtä lailla voi harmittaa vastasyntyneen äitiä, joka ei pääse jakamaan vauva-arkea isovanhempien kanssa tai vaikka äitien kanssa rauhallisilla vaunutreffeillä. Ensimmäisestä kommentistasi saa sellaisen kuvan, että vain rauhaan sulkeminen on hyväksi ajalla 0-12kk ja siitä olen jyrkästi eri mieltä, mutta hyvä jos et tätä näin ajatellut 🙂

            1. Hyvä, että ovat tuttuja. Minä eikä kukaan muukaan osaa yhtä hyvin perustella varhaislapsuuden vaikutuksia myöhempään elämään 😀 Jokainen äiti ja isä tekee parhaansa ❤️ Ymmärtää, että ekana vuonna lapsi ei osaa puhua, kävellä eikä suojella itseään. Eikä ymmärrä että odota kohta hoidan sinut, nyt en pysty tai että kaveri vie tutin/lelun, tönii tai itkee äiti/isä ikävää. Pienten lasten kanssa se on sitä kokoajan. Isot lapsiryhmät, useat harrastukset, tiuhaan vaihtuvat hoitajat ja muu hässäkkä ei ole sitä mitä pieni tarvii. Ihan maalaisjärkeä.

              Mukavaa viikon jatkoa kaikille, koitetaan jaksaa. Ja kun tämä raskas poikkeuksellinen aika on ohi.. Niin eiköhän juhlistella kukin sitä jotenkin 😄

              1. En ole kyllä sun kanssa samaa mieltä tästäkään. Moni lapsi menee päikkyyn esim. 9kk, eikä se mitään vahinkoa elämään aiheuta sellaisenaan. Ja tässä taas näkee tämän vähän turhan vahvan niputtamisen, kun esimerkiksi meidän esikoinen käveli tuettuna 8kk ja itse 9kk.
                Lapsia on tosi erilaisia, joten en ymmärrä tarvetta niputtaa tätä näin. Tästäkin kommentista jää tosi ikävä fiilis heille, jotka ovat vieneet lapset hoitoon alle vuoden ikäisenä. Tämä ei sinänsä minua loukkaa, poikamme aloitti päikyssä lähes 2,5v, mutta ihan lähipiirikokemuksella on havaintoja nuorena päikkynsä aloittaneita ja hienoja perhesuhteita ja tarinoita nekin ovat. Toivoisin ehkä itse, että alan ammattilaisilla olisi enemmän avaramielisyyttä tässäkin, sillä jo pienenä vauvana lapsetkin ovat erilaisia, ihan jo vaikka omat veljekseni tämän todistavat. Jotenkin harmi, jos alalla suhtaudutaan näin rajoittunein ajatuksin.

                1. Kyllä, moni laitetaan hoitoon jo vuosikkaana. Kyllä, joissakin perheissä se on pakko taloudellisen tilanteen takia tai äidillä on esim masennus, ja näitä tilanteita en väheksy – yhtään. Tapaan työssäni upeita äitejä jotka ovat laittaneet hoitoon vauvansa ❤️ Siellä on lääkäreitä ja muita ahkeria työntekijöitä, joita ilman tämä yhteiskunta ei pysy pystyssä. Ja ovat ihmisinä myös lämpimiä.

                  Tosiaan nuo eivät ole minun mielipiteitäni kuten moneen kertaan totesin miksi ihanne on pitää pieni kotona. Tästä voisin tehdä vaikka kirjan, sillä työssäni näen mitä se pienten osastolla on. Se ei ole minusta valitettavasti kiinni – eikä ole minun havainto, mitä pieni tarvitsee ja mistä kärsii ja mitä se pk arki on pienillä. Minä en ole keksinyt sitä, että pienen aivot ei ole kehittyneet eikä tämä pysty rauhoittamaan itseään kun ympärillä on kaaos. Eikä ymmärrä mistään mitään. He eivät osaa puolustaa itseään ja se on haitallista että joutuvat niin pienenä taistelemaan leluista, sylistä ja huomiosta.

                  Ja edelleenkään en moiti vanhempia, kuten totesin! Joskus on pakko ja eri tilanteissa on ratkaisut eri. Tämä on alallani aivan selvä asia, ettei se ole ihanne noin, mutta koska tilanteita on monenlaisia niin ratkaisujakin. Kokonaisuus ratkaisee.

                2. Ja minua loukkaa, että sinä työroolissasi nyt monta kertaa minua moitit, että loukkaan ja syyllistän vanhempia. Minä olen monta kertaa sanonut etten niin tee! Olen sydämeni kutsumusammattissa eikä ilman mahtavia, empaattisia vanhempia se olisi juuri mtn. Olen perustelut perin juurin, korostanut että joskus elämä menee eri tavoin ja on parempi laittaa pieni hoitoon ja se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Ihanne maailmassa emme elä. Asiat asioina Anna, perustelin asiat ihan jokaisen tietämillä asioilla lapsen kehityksestä – ja joka viestissä totesin silti loppuun, että elämäntilanteita on erilaisia enkä tuomitse/moiti. Heitäkin on ketä niin tekee alan ihmisistä kotiäiteihin ja kaikkea siltä väliltä.

                  Missään nimessä en jatka enää tätä, erittäin loukkaavaa että tulkitsit viestini noin.

                  1. Olen erittäin pahoillani, jos vastauksistani loukkaannuit, mutta siinä tapauksessa voisi olla paikallaan lukea sekä minun kommenttini että omasi, sillä tässä viimeisessä kommentissasi sanomasi ei ihan välity yllä olevissa viesteissä, mikä toki voi olla lyhyen kirjallisen viestinnän haaste. Koen sen erittäin hankalana asiana, jos lasten kanssa varhaiskasvatuksessa työskentelevällä on näin melko rajujakin ilmaisuja, jotka voi kokea hyvinkin tuomitseviksi, mutta ehkä myös minä sitten ymmärsin sanomasi väärin.

        2. Minä ymmärsin, että Veran tarkoitus oli tässä kertoa kahdelle aiemmalle (8 kk:n ja 6 kk:n ikäisten vauvojen vanhemmille) kommentoijalle ja samalla rauhoitella heidän huoltaan, ettei tarvitse stressata siitä, että pienen vauvan kehitys jotenkin vaarantuisi siitä, että joutuu nyt olemaan paljon kotona ilman perheen ulkopuolisia kontakteja. Vaikka on sekin ehdottomasti totta, että juurikin 6 kk:n ikäiset vauvat alkavat huomata muita lapsia ympärillään ja kiinnostua heistä. Eivät he kuitenkaan käsittääkseni ehdottomasti tarvitse siinä iässä vauvakavereita, sillä myöhemminkin ehtii. Voisin kuvitella, että esim. taaperoikäisen kohdalla ikätovereiden merkitys on jo isompi. Kurja tilanne, sillä minustakin olisi todella mukavaa, että esim. erilaiset vauvakerhot voisivat taas käynnistyä. Lämpimiä ajatuksia teille kaikille vanhemmille! <3

          1. Juu ei siinä olekaan huolta, jos kontakteja jää pois, lapsen kehityksen kannalta siis, mutta en myöskään allekirjoita sitä tuossa kommentissa, että kaikki vilkaskin tekeminen olisi haitallista tai ettei vauva saisi mistään irti mitään, kun tosiaan tämän ikäisistä puhe 🙂

            1. Musta taas näin äitiyslomalla korona-arki ei oo paljon muuttanut tilannetta. Muutenkin sitä ollaan aika paljon kotona, toki harrastukset ja mammalounaat on jäänyt väliin. Vauvani syntyi joulukuussa ja ehdin paljon menemään hänen olleessaan ihan pieni, mutta eipä sitä silti mitään ihan älyttömiä menoja ollut kuitenkaan, verrattuna siihen, mitä elämä oli ennen lasta. Ja mielelläni näkisin tutkimusnäyttöä siitä, että miksi alle vuoden ikäisten päiväkotiin meno olisi haitallista…

                1. Veralle tarkoitin tuota pyyntöä tutkimusnäytöstä 🙂 Taidan vastailla jotenkin hassusti näihin kommentteihin. En itse ole löytänyt mitään vedenpitävää näyttöä sille, että päiväkoti olisi haitallinen alle 1-vuotiaille, mielelläni sellaisia artikkeleja lukisin ja muutenkin kuulisin, että mihin hän omat mielipiteensä perustaa (oma työkokemus ei ehkä ole mikään relevantti pohja).

              1. Mutta kun ei me pk henkilökunta tiedetä mitään eikä meidän työkokemus ole mitään. Mitä mä olen sanomaan kun 8h päivässä hoidan heitä? En yhtään kukaan! Enkä lto:n koulutuksellakaan tiedä lapsen kehityksestä, tarpeista ja siitä mikä on haitaksi ja mikä hyväksi 😅 Eikä varhaislapsuus merkitse yhtään mtn, ne asiantuntijat huvikseen vaan puhuu siitä!

                Aivan täysi vitsi koko keskustelu. Kohta joku mamma tulee kohta ilmoittamaan, että hänen pikkuvauva käy kyllä jossain harrastuksessa ja ihan koska vauveli tarvii pk-hoitoa niin siksi on nyt hoitopaikka varattu sieltä. Virikehoitoon heti! Vauva on sama asia kun 3v,kyllä se tutkii ja nauttii ja oikein hyötyy siitä sirkuksesta.

                Kiitos ja näkemiin 😁

                1. Apua. Eiköhän tää ollut tässä. Surullista, kun lto “mammailee” pitkin nettiä. Kukin tulkitkoot tämän keskustelun kuten halajaa. Mukavaa jatkoa! 🙂

                  1. Itse kysyit oliko kommentti minulle vai sinulle ja siihen vastasin. Ja toki olen ottanut osaa keskusteluihin joissa näistä asioista on keskusteltu kuten saa niin jokainen tehdä. 🤷‍♀️ Mukavaa jatkoa sinullekin! ☀️

                2. Asun kyllä ulkomailla nykyään, mutta eikös ole niin että äitiysloma loppuu Suomessakin kun lapsi on 9kk ikäinen? Eli ei ole ilkeilyä laittaa lastahoitoon 9 kk iässä vaan ns. maan laki ja tapa. Joten mitäs tässä syyllistämään vanhempia joita työsopimus töihin velvoittaa.

                  1. Olen itsekin työskennellyt vuosia päiväkodeissa ja nähnyt, kuten Vera, että ei ne ole pienten lasten paikkoja niinkään. Kova häly ja häslinki..pienet ymmällään. Parempi turvallisen ensisijaisen kiintymyskohteen(äiti tms) kanssa tutustua rauhassa maailmaan. Eli ei huolta, jos vauva ei ole koko ajan menossa..hänelle uutta ja ihmeellistä löytyy jo lähipuistosta ym. 🙂

                    1. Täällä vielä kolmas päiväkodin työntekijä laittaa lusikkansa tähän soppaan..:D Mulla nimittäin vähän särähtää nuo kollegoiden puheet korviin. Totta, monelle alle vuoden ikäiselle päiväkoti ei ole oikea paikka (se ei poista sitä faktaa etteikö se joskus olisi ainoa vaihtoehto), mutta yhtä totta on myös että monelle alle vuoden ikäiselle päiväkoti on todella hyvä paikka! Olen hoitanut muutamaa 8kk -ikäistäkin, jotka eivät ole kotona/päiväkodissa näyttäneet mitään ahdistuksen merkkejä, päinvastoin. Minkään ikäisiä lapsia ei voi niputtaa samaan muottiin, jokainen ihminen, iästä riippumatta, on yksilöllinen ja reagoi omalla tavallaan that’s it 😀

                    2. Pakko nyt kommentoida tätä viestiketjua, koska tuntuu, että kirjoittajat puhuivat eri asioista. Aloittaja puhui vauvavuodesta kotona lapsen kanssa ja Veran kommentoidessa asiaa alettiin puhuakin varhaiskasvatuksesta alle vuoden ikäisillä. On eri asia mitä lapsi tarvitsee kuin se, mistä tämä voi nauttia. Pienikin vauva voi nauttia esim. juuri muskarista tai vauvauinnista vaikka ei sitä suoranaisesti tarvitsisikaan. Itse asiassa pienillä vauvoillahan on sisäsyntyinen rytmitaju, joten musiikki on erittäin bueno asia vauvan elämässä vaikka muskarimuodossa. Kyllä mustakin on surku, että kaikki menot ja harrastukset on nyt tauolla, kun niistä voisi nauttia sekä lapsi että vanhempi ja kun vauva-aika on hyvin ainutlaatuista aikaa. Onneksi tosiaan mitään vahinkoa niiden puuttumisesta ei lapselle kuitenkaan aiheudu, mutta suurimpana suruna varmaan onkin se, että sitä aikaa ei saa takaisin.

                      Päiväkotimuotoisesta varhaiskasvatuksesta on tehty tutkimuksia, että pienten lasten kortisolitasot nousee päiväkotimaailman virikkeellisyydestä niin, että mikäli nämä ovat täyspäivän hoidossa (yli 6h), tää kohonnut stressitaso ei ehdi laskeutua illan aikana normaalille tasolle. Keskustelussa mainitulla Keltinkangas-Järvisellä on kirja nimeltä pienen lapsen sosiaalisuus, jos aihe kiinnostaa, se on ainakin helppotajuinen opus aiheesta.
                      Tässäkin teemassa tutkimustulokset vaihtelee, jos en nyt väärin muista, toisenlaistakin tutkimustietoa on. Aihe on niin tärkeä ja monen lapsen (lähes kaikkien) elämään vaikuttava asia, että uutta tietoa tulee jatkuvasti ja milloin kumoaa ja milloin vahvistaa olemassa olevaa tietoa Mutta iso vaikuttava tekijä on myös päiväkoti itsessään ja kuinka laadukasta hoitoa se pystyy tarjoamaan. Ja tietenkin isona osana se, mitä lapsen elämä muutoin on kotona. Joillekin se päivähoito on hyvinkin tarpeellista jos kotona ei asiat ole hyvin syystä taikka toisesta. Lisäksi on aina eri asia puhua yksilötasolla (koska kaikki ovat juurikin yksilöitä..) kuin tutkimustiedosta, joka kuitenkin antaa sen “useimmiten/yleensä”-kuvan. Eli vaikka tutkimus sanoo jotain, ei se päde kaikkiin.

                      Vielä siihen piti kommentoida, että kun äitiysloma (tai vanhempainvapaa siis) päättyy, lapsi on tosiaan sen noin 9kk. Kehityksellisesti tää on vähän kurja homma, kun silloin lapsen kiintymyssuhde vakiintuu ja saatetaan olla hyvinkin takertuvaisia siihen vanhempaan, johon se kiintyminen ensisijaisesti kohdistuu. Se ei välttämättä tarkoita mitään, mutta on pienelle lapselle ylimääräinen stressitila, jos joutuu silloin “eroon” pitkäksi aikaa tästä huolenpitäjästä. Tästä on ollut tutkimuskentällä puhetta, että hienoa, että Suomessa saa ollaan pitkään kotona, mutta lapsen kannalta vanhempainvapaan pidentäminen hiukkasen vois olla toimiva ratkaisu juurikin sen kehityksellisen vaiheen kannalta.

                      Taisin nyt aika paljon toistaa jo edellisiä kommentteja, mutta jotenkin tuli tarve avata oma sanainen arkkuni tähän teemaan, koska on itsellekin lähellä sydäntä näin kahden pienen (3v ja 7kk) lapsen äitinä, mutta myös ammatillisesti, olen siis psykologina erikoistunut juurikin lapsiin ja heidän perheisiinsä.

                      Kaikille niin lapsellisille kuin muillekin suurta jaksamista arkeen tässä hyvin erilaisessa tilanteessa. Tärkeää on saada ne omat pelot, huolet, harmit ja muut mietteet kuulluiksi ettei jää niiden kanssa yksin. Puspus ♥️

  2. Ymmärrän hyvin nuo tuntemukset. Olen itsekin eniten huolestunut juurikin tästä epävarmuudesta, suunnitelmallinen ihminen kun olen. Olin myös tuudittautunut ajatukseen, että tämä on vain väliaikaista niin kuin onkin jollain tasolla, mutta liian paljon epävarmuuksia siihenkin liittyy. Ulkomaille matkustelu ei ole tuntunut houkuttelevalta aikoihin ja nyt vielä vähemmän. Sen sijaan juuri kotimaassa haluaisin matkustaa enemmän. Olimme suunnitelleet vievämme lapsemme Muumimaailmaan, mutta tiedä häntä, onko sekään mahdollista. Juuri kun sattuisi olemaan viisi viikkoa kesälomaa niin on tilanne, missä ei välttämättä voi tehdä muuta kuin kotoilla ja ulkoilla niin kuin tähänkin asti. Viihdymme kyllä hyvin kotosalla yhdessä, mutta se tieto, että olisi mahdollisuus käydä jossain, riittäisi meille. Lohduttaudun ajatuksella, että mökille ainakin pääsemme jos ei mitään muuta.

  3. Mä niin ymmärrän tämän. Koko ajan tarraa ajatukseen, että kesällä helpottaa, no syksyllä on parempi. Sen pidemmälle en ole edes uskaltanut ajatella, kun haluaa koko ajan tarrata siihen ajatukseen, että pakkohan tämän on joskus hellittää. Ei meidän talous ja hyvinvointi kestä, jos tässä poikkeustilassa eletään kuukausi/vuosikaupalla. Jo nyt ei yhtään tiedä, millanen yhteiskunta jää jäljelle, nouseeko verot, heikkeneekö palvelut, onko eläminen kaupunkikeskittymien puolella kohta utopiaa, kun kaikki kallistuu, joudutaanko kohta siirtymään oravannahkakauppoihin.

    Ja sitten se kun ei pysty itse vaikuttamaan oikein mihinkään. Odottaa vaan pelko persiissä kotisohvalla, miten seuraavaksi elämää rajoitetaan, miten rajoitusten hellitys vaikuttaa ja mitä siitä seuraa, lisää rajoituksia vai terveyskatastrofi. Tuntuu, että ilmassa on pelkkiä kysymyksiä, eikä kukaan tiedä vastauksia. Kaikki asiantuntijat heittelee vaan arvauksia, käsitykset ja ratkaisumallit vaihtelee päivittäin ja päätöksiä tehdään pikkusumussa. Tällaselle, joka haluaa pitää ohjat omissa käsissään ja on ehkä hieman kontrollifriikki, se on aika raskasta, kun ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eli suoraan sanottuna välillä v*tuttaa aika paljon.

    Mutta oon yrittänyt ajatella, että meistä jokainen reagoi tähän tilanteeseen eri tavalla ja kaikilla on siihen oikeus. Joo aina voi laittaa disclaimereita, että hyvinhän meillä on kuitenkin asiat ja joillakin menee pahemmin ja niinhän se on, mutta kai mulla on silti oikeus välillä olla v*ttuuntunut ja kirota maailman epäreiluutta ihan itsekkäästi oman elämäni pohjalta. Loppuajan voin sit olla se hyvä ihminen ja huolehtia, kuinka tää tilanne vaikuttaa kaikkiin muihin.

  4. Me ollaan ajateltu lähteä perheen kanssa kesällä Suomen road tripille, jossa ei käydä huvipuistoissa ja muumimaailmoissa, vaan käydään katsomassa muita kiinnostavia nähtävyyksiä ja paikkoja, jotka on todennäköisemmin auki. Kaikenlaisia hienoja luonnonmuodostelmia, kansallispuistoja, järviä, rantoja, jne. Suomessa on paljon kauniita luontokohteita, idyllisiä vanhoja kaupunkeja ja historiakohteita, nyt on kerrankin hyvä tilaisuus käydä niitä tutkimassa 🙂 Lappi, itäinen Suomi, järvi-Suomi, Turun saaristo, jne.

    Minuakin covid-tilanne ahdistaa, mutta uskon, ettei tämä voi loputtomiin kestää. Ja on aika lohdullista, että tänä aikana luonto ja ilmasto saa hieman palautua kun ulkomaan lennot on tauolla.

    Viikonloppuna aiotaan pitää omat Euroviisut muutaman ystäväni kanssa. Katsotaan kaikki Esc 2020 musiikkivideot ja annetaan pisteitä, samalla hyvää ruokaa ja juomaa nauttien 🙂

  5. Siiiiis juuri tämä! Kiteytit täydellisesti ajatukseni sanoiksi. Juuri eilen itsellä läsähti paketti kasaan saman ongelman kanssa. Viimeinen naula arkkuun oli, kun yritin hoitaa duunijuttua etänä Zoomissa ja yhteys pätki. Asiaan, johon olisi normaalisti toimistolla mennyt muutama tunti venyy nyt useamman päivän hommaksi.

    Muutaman turhautumiskyyneleen, suklaalevyn ja miehelleni pitämäni valitusvirren jälkeen tajusin kanssa, että kaiken tämän ongelmallisuuden ja viikkojen nimeättömän ahdistuksen ydin on nimenomaan tuo mainitsemasi suunnittelemattomuus, epätietoisuus ja tämän combon tuoma ahdistus! Mitään ei voi suunnitella tai odottaa innolla. Ja ei niiden suunnitelmien tosiaan tarvitsisi edes orjallisesti toteutua, mutta jumankauta kun ei voi edes ajatuksen tasolla suunnitella reissua/illan viettoa/whatsoever, kun vastaan tulee nimenomaan tuo epämääräinen harmaa seinä.

    Turhauttaaa. Mutta vertaistuella on suuri merkitys, joten kiitos tästä postauksesta! Välillä pitää saada sanoa näitäkin ajatuksia ääneen, vaikka onkin myös paljon mistä voi olla kiitollinen.
    Tuntuu katkeransuloiselta toivottaa, mutta toivottelenpa silti: Hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta… *insert emoji, joka hymyilee kärsivän näköisenä*. No ei mutta, kyllä tämä joskus tästä.

  6. Kiitos Anna kun teit tämän postauksen. Nyt tuntuu ettei kukaan viitsi tuoda julki omia fiiliksiä ja se ainakin itelle on tuonut fiiliksen et oikeestiko kaikki muut on sujut tän tilanteen kanssa! Kun kukaan ei puhu mitään negatiivista tai kerro tunteistaan tän hetken tilanteesta. Ite tarviin elääkseni suunnitelmia ja varmuutta, joten tää on ollut tosi koettelevaa aikaa. Ahdistaa, harmittaa ja vähän pelottaakin. Ihan hirvee ajatus et ens kevätkin olis erilainen. Tai se et tää ois nyt uus normi joku 5 vuotta. Hyi. Kiitos vertaistuesta!

  7. Mulla ollut selittämätöntä ahdistusta ja pelkotiloja tän poikkeustilan takia. Olen pelännyt sitä että itse tai oma läheinen sairastuu, erityisesti mun tytär. Vaikka se fakta lohduttaa että lapsilla tämä tauti ei ole vaarallinen. Silti musta pilvi nousee pään päälle ja muistuttaa huonosta olosta ja ahdistus ja pelkotilat alkaa pahimmillaan todella voimakkaasti. Alussa en välittänyt koko asiasta mutta jokusen viikon päästä tää oireilu alkoi kun aikaa meni sen verran että tää vallitseva aika olekaan vielä ohi. Mum tyttären pitäisi aloittaa uudelleen esikoulu tällä viikolla kuten muutkin lapset ja koulutkin alkavat. Sen verran ehkä mieltä rauhotti että he on puolittaneet lapsiryhmiä kuuden ja seitsemän hengem ryhmiin. ettei kaikki ole iha yhdessä.Äidin huoli ei koskaan lopu mutta jotenkin oon yrittänyt päästä siitä pahimmasta huolehtimisesta eroon. Olen puhunut lääkärin kanssa tästä ja sain apua kun menin viime viikolla aika huonoon kuntoon. Tänään mulla on psykologin aika videoyhteydellä niin pääsee hänen kanssaan juttelemaan jos se vaikka auttaisi.

  8. Samat murheet täällä. Ihailen suuresti, jos joku pystyy tässä tilanteessa elämään hetkessä, ns. päivä kerrallaan. Mulla ei onnistu. Mieli laukkaa suunnittelemaan tulevaa ja sitten törmätään vauhdista kiviseinään.

  9. Saan todellakin sun ajatuksesta kiinni, koska sanoitit ihan tarkalleen tekstiksi kaiken sen, mitä jyllään omissa ajatuksissa juuri nyt! Ajattelin pitkään, että mähän pärjään oikein hyvin ja ei tässä mitään, mutta nyt tämä elämänpiirin kaventuminen ja kaikki epätietoisuus tulevaisuudesta ja sen kehityssuunnista ahdistaa ja on jotenkin pallo hukassa ja nuppia alkaa kiristää. Joten I feel you. Tsemppiä sinne, ei se auta kuin hengittää syvään ja elää tilanteen mukana ❤️

  10. Oon ihan samoilla ajatuksilla sun kanssa. En myöskään tosiaan aio olla kiireellä väsätyn rokotteen koekaniinina. Mulla kaveri, joka 15-vuotiaana sairastui viime rokotteesta narkolepsiaan… Ei kiva.

  11. Ihana kun kirjoitat tästä! Mun mielestä korona-ahdistukseen liittyvät jutut ei ole automaattisesti huono asia, vaan ne voi olla tosi tärkeää vertaistukea.

    Mulla on samanlainen olo, tuntuu joka päivä että vanne kiristää päätä ja on vaan selittämättömän stressaantunut olo. Vaikka kuinka yritän rentoutua, lenkkeillä, nukkua ja syödä hyvin ja tavata kavereita etänä, silti ahdistaa! Epätietoisuus harmittaa, ja varsinkin se kun ei voi nähdä edes omia vanhempia kuin pihalta käsin.

    Koitan kovasti keskittyä positiiviseen: voin tehdä etätöitä, olen perusterve, talous on kunnossa, kesämökille voi rauhassa mennä lomailemaan, mutta kun ei auta – ahdistaa vaan! Samalla ahdistaa se, että olen itse “niin pienestä” ahdistunut, kun tiedän miten hankalaa monilla muilla on ja moni jopa menettänyt läheisiään tälle taudille.

    Tsemppiä kaikille, ajatusten jakaminen muiden kanssa auttaa aina!

  12. Kiitos tästä postauksesta. Niin samankaltaisia ajatuksia (toki omista kulmista) pyörinyt päässä, ja ahdistaa tämä suunnittelemattomuus, vaikken mikään menijä olekaan. Ja muutenkin tykkään mennä päivä kerrallaan, mutta nyt kun kaikki auki ja raskaana olevana yrittäjänä kaikki auki koko elämässä, vaikka taloudellisesti vakaa tilanne onkin. Mutta välillä stressaa. Ahdistaa. Hämmentää. Vaikka kaikki onkin hyvin.

    Mutta tällaiset kirjoitukset tuovat vähän vertaistukea. Eli kiitos.

  13. Aivan samanlaisten ajatusten kanssa painitaan myös täällä. Tästä keväästä piti tulla kovin erilainen 3 v. ja 1,5 kk ikäisten poikien kanssa. Kiitos vielä tästä postauksesta, ja kaikkea hyvää teidän perheelle. Yritetään selvitä! <3

  14. Ymmärrän hyvin kirjoituksesi. Kevät on ollut raskas.

    Omalla kohdalla helpottaa vähän jo, kun koulut aukeaa huomenna ja vaikka ne taas suljettaisiinkiin, niin iso juttu on se, että lapset pääsevät edes päiväksi näkemään rakkaat opettajansa ja kaverit. Myös osin harrastukset (ulkona) on käynnistyneet. Ja kesäkuussa sisälläkin jo varmaan. Vaikka nekin voidaan taas päättää, tiedostan hyvin.

    Lisäksi omasta työstä ja kontakteista on tullut tärkeä voimavara ja työn merkityksen näkee uudella tavalla. Matkaamaan ei pääse pitkään aikaan, mutta ehkä joskus voi tehdä sitten jonkun tyyriimmän matkan tai pari pienempää. Hyvää aikaa säästää nyt.

    Pienistä asioista kiitollisuuden kokeminen helpottaa tätä aikaa vähän. Toisaalta läsnä on myös kokemus siitä miten epäreilua on, kun asiat ovat näin ja tuo menetetty aikakin on tuttu tunne. Toisaalta tammi-helmikuussa ehti tapahtua tosi tärkeitä asioita ja kokemuksia itselle ja lapsille, joten tavallaan kiitollinen siitä, että ehti ne kokea ennen tätä poikkeusaikaa.

  15. Lisään vielä ennen kuin joku alkaa että mitäs sinä nuori tyttö tiedät ja montako lasta on ja kummilasta ja tutkintoa jne. Nämä ei ole minun mielipiteitä. On ihan yleinen suositus, että lapsi esim saisi olla kotihoidossa 3v asti. Se ei ole minun idea. Varhaislapsuuden merkitystä, seurauksia on tutkittu iät ja ajat, niistä voi lukea ja ottaa selvää mistä vaan. Pieni lapsi on kaikista haavoittuvaisimmillaan ja tarvitsee erityistä huolenpitoa rauhallisessa, tutussa paikassa vastaten tarpeisiin mahd nopeasti. Eikä pienelle ole hyväksi melu ja stressi vaan se on ahdistavaa ja on tutkittu, että stressitasot korkealla on haitallista pienelle lapselle. Harrastuksia kerkeää myöhemmin, mutta jos niitä haluaa vauvalle niin vähäisissä määrin ja se on varmasti silloin mukava juttu sekä äidille, että lapselle 😊

    Ja vielä viimeisen kerran: jokainen äiti tuntee ja tietää lapsensa parhaiten ja tilanteita on erilaisia ❤️ Jokainen perhe on erilainen ja tarpeet ovat erilaisia.

    1. Voisitko linkata nämä suositukset ja tutkimukset, joihin viittaat? En löydä tutkimusnäyttöä sille, että päiväkotiin alle 3-vuotiaina viedyillä olisi jotain kehityspsykologisia ongelmia.

    2. On tehty myös uudempia tutkimuksia (mm. Jani Erola) siitä, että varhain aloitetun päivähoidon hyödyt voivatkin olla haittoja suuremmat. Etenkin Suomessa, jossa varhaiskasvatuksen taso on parhaimmillaan korkea. Tutkimuksen mukaan 2-vuotiaana aloitettu laadukas(!) varhaiskasvatus olisikin optimaalisinta. Kukaan ei varmasti kiistä varhaislapsuuden merkitystä myöhemmälle kehitykselle, eikä sitä että jokainen lapsi on yksilö mitä tulee päiväkodin sopivaan aloitusikään ja harrastamiseen, jos on niin onnekas että nämä asiat voi vanhempi valita.

      Itselle ainakin olivat aikanaan vauvaharrastukset tärkeitä ja molemmat vauvani nauttivat niistä. Tuskinpa Anna koki asian sillä tavalla, että nyt jää vauvan kehityksen kannalta jotain olennaista puuttumaan, joten keskustelu päivähoidon aloitusiästä ja siitä mitä vauva tarvii on tässä nyt sivuseikka. Asian ytimen ymmärsin ainakin minä niin, että vauvaharrastustenkin tarkoitus on tuoda iloa elämään, niin vauvalle ja vanhemmalle kuin isommalle koululaisellekin ja saahan niiden puuttuminen surettaa ja harmittaa. Koska ihania muistojahan niistä jää – kaiken muun ihanan vauvavuoteen kuuluvan ohella.

      1. Olet oikeassa, niin monenlaisia tapauksia ja perheitä on jne. Hyvä kun tuot nuo pointit esille.
        Nuorena tykkäsin haastaa, provosoida ja netissä sitä mielelläni tein ja kerroin poika juttuja. En halua muistella enää mitään niitä enkä väitellä myöskään, enkä osallistu nyt enempää osaltani. Hyvää vkl.

      2. Pieni lapsi (alle 3 v.) ei tarvitse erikseen perheen ulkopuolista pedagogista kasvatusta. Pienelle lapselle riittää päivittäinen vuorovaikutuksen ja sosiaalisten taitojen harjoittelu perheen sisällä. Päivähoito itsessään lyhyinä aikoina ei olisi lapselle kovinkaan haitallista, mutta ryhmäkoot ja melu ovat. Se laadukas varhaiskasvatus ei kovin monessa kunnassa toteudu kun ei ole resursseja. Lapsi saa enemmän huomiota ja valmiuksia kotona kuin massan mukana päivähoidossa. Tietenkin silloin, jos vanhemmat eivät syystä tai toisesta tarjoa lapselleen mitään virikkeitä tai tekemistä tai yhdessäoloa, voi jokin ulkopuolinen taho olla parempi. Joka tapauksessa on huolestuttavaa huomata, kuinka moni luulee lapsen tarvitsevan jonkin ulkopuolisen ammattilaisen kasvattamaan alle kolmevuotiasta. Tai että lapsi oppii sosiaalisia taitoja päivähoidossa paremmin. Päinvastoin. Siellä vallitsee viidakon lait (vahvempi voittaa) jos ei henkilökuntaa ole tarpeeksi eikä ehditä valvoa joka tilannetta. Näin pienet tarvitsevat vielä ihan joka tilanteessq ohjausta kuinka toisen kanssa toimitaan ja niitä voi harjoitella ihan arjessa vaikka isin tai äidin kanssa. Vahempi/vanhemmat ovat näin pienelle lapselle kaikkein tärkeimmät kontaktit ja opettajat, myöhemmin opetellaan sitten muita taitoja.

  16. Hei, Anna! Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistäsi. Olen tehnyt koko tähänastisen työurani lastensuojelussa (viranomaistyössä sosiaalityöntekijänä ja sijaishuollossa) ja silti joinakin päivinä tällä hetkellä ajattelen vain sitä, että pääsisinpä mahdollisimman pian hyvään ravintolaan hyvässä seurassa syömään ja juomaan samppanjaa. Se on niin inhimillistä!

  17. Tää korona-aika on myös sellainen, että se riisuu monelta coping- mekanismeja ja tuo esiin pohjalla olevan ahdistuksen. Ahdistuksen alkusyy ei näin ollen välttämättä olekaan korona ja sen tuomat muutokset vaan jokin muu mitä on normaalisti voinut paeta kaikkeen menemiseen ja tekemiseen. Korona voi siinä mielessä olla monelle pelastus. Se voi osoittaa mikä elämässä ei ole tasapainossa ja mikä vaatii muutosta.

  18. Itseä hieman tässä jopa huvitti kun eilen avasin uutisotsikot ja eka oli uutinen “oikea epidemia on vasta tulossa” ja sitten “ennusteet lupaa kesästä ennätys kylmää”. Eli ei pääse ulkomaille lämpimään ja toisaalta taas tänne luvataan hyytävää säätä. Kiitos vuosi 2020 :D. No ehkä se kesä sieltä kuitenkin tulee…

  19. Hei, oisko sulla vinkkiä minne tallentaa/säilöä valokuvia, tuntuu että niitä kertyy ihan liikaa puhelimella sekä vielä kameralla 🙂

  20. Hei! Saanko kysyä, miksi olit ehdottomasti koulujen avaamisen kannalla? Ja mitä mieltä olet koulujen käytäntöjä koskevista rajoituksista? Itse koen ne hyvin haastaviksi. Sanotaan, että opetussuunnitelmaa on noudatettava ja oppilaille pidettävä kaikki lukujärjestyksen mukaiset oppitunnit. Sitten kuitenkin sanotaan, että käsityöluokkia ei saa käyttää, mitään yhteisiä välineitä (esim. sakset, liimapuikot, värikynät, maalit tai liikkavälineet) ei saa käyttää, musiikkiluokkaa tai soittimia ei saa käyttää, tietokoneita tai tabletteja ei saa käyttää, täytyy pitää 2 m turvavälit jne. Luokanopettaja pitää luokassa myös aineenopettajan tunnit, koska minimoidaan kontaktien määrä. Luokanopettaja annostelee ruuan kertakäyttölautasille ja valvoo jokaisen välitunnin. Kaiken lisäksi osa säännöistä on hyvin ristiriitaisia. Yhteisiä hyppynaruja ei saa käyttää, mutta yhteisiä keinuja ja liukumäkiä saa. Jos kerta koulut haluttiin avata, niin miksi sitten laitetaan vielä liuta rajoituksia päälle? Tai miksi ollaan sitten niin tiukkoja ops:n noudattamisen suhteen, kun iso osa välineistä ja materiaaleista on käyttökiellossa? Oltaisiin sitten avattu koulut niin, että työskentely jatkuu siellä ilman rajoituksia ja virus leviää, jos on levitäkseen. Mutta eihän lapset edes levitä virusta monen asiantuntijan mielestä. Eli miksi sitten nämä rajoitukset? Lisää ristiriitaa. Tuntuu, että siellä on taas sellaiset ihmiset päättämässä asioista, jotka eivät tiedä käytännön toteutuksesta yhtään mitään. Kaiken lisäksi tämä mahdollistaa osalle oppiaista sen, että jäävät kotiin hyvin heppoisin perustein. Tällöin heillä ei ole oikeutta edes etäopetukseen eli opetus on puhtaasti kodin vastuulla. Kun nimenomaan yhdessä vaiheessa tuotiin esiin sitä, että halutaan turvata erityisen tuen oppilaat. Nyt on täysin mahdollista, että nimeomaan ne oppilaat,jotka kuuluvat erityisen tuen piiriin jäävätkin kotiin ja heille ei ole tarjolla edes sitä etäopetusta, jossa heillä kuitenkin toteutui erilaiset tukitoimet. No, tässä asiassa on kyllä paljon puolia, jotka mietityttää. Sen takia vaan kiinnosti tuo, että miksi olit ehdottomasti koulujen avaamisen kannalla, kun OAJ esim. vastusti sitä kovasti?

  21. Eihän se tarkoita, että vauva tarvitsisi jatkuvalla syötöllä virikkeitä vauva-aikana, mutta kyllä se varmasti vauvalle on hyvästä käydä vaikka vauvauinnissa tai tehdä jotai muuta välillä kun vain kotona. Meillä ainakin vauva nukkui hyvin ja väsähti aiemmin, kun päivässä oli muutakin toimintaa. Ja kyllä se vaan olisi itsellekin ollut kiva käydä vauvan kanssa eri paikoissa, koska kohta ollaan jumissa taas töissä ja sitten ei mennäkään noin vain päivisin leikkipuistoon tai mihinkään. Eli tämä vauva-aika valuu nyt vähän hukkaan , koska mihinkään ei voi mennä, ei tapaa muita äitejä, joita leikkipuistoissa voisi tavata. Kohta arki pyörii taas samaa kaavaa, töissä koko vuosi aamusta iltaan, tämä olisi ollut vähän vaihtelua ja itse odotin, että pääsen vauvan kanssa kaikkiin leikkijuttuihin. Niin, että kuka korvaa tämän menetyn ajan sitten, ei sitä enää takaisin saa ja joku muu vie sitten vauvani leikkipuistoon, kun olen töissä 🙁

  22. Mä niin ymmärrän ton sun matkustus-ahdistuksen. Koen itse ihan sitä samaa. Matkustaminen on ollut elämässä se suola, ja oon onnellinen että oon päässyt näkemään maailmaa ja viettämään ihania lomia. En mä saa Suomessa niitä fiiliksiä ikinä. Se tyhjyys kun nyt ei voi suunnitella seuraavaa reissua, ostella lentoja ja suunnitella hotelleja…

  23. Annan kommentointi tähän on hieman hyökkäävää ja näen ettet voi ymmärtää ammattilaisen mielipidettä joka on työkokemuksen tuomaa asiantuntemusta. Olen itse myös varhaiskasvatuksen parissa tehnyt 15 v töitä ja oman lapsen vein hoitoon hänen ollessa reilu 3 v.
    Oma päätös kotihoidosta syntyi juurikin kokemuksesta. Isot ryhmät sekä nykyinen arki päiväkodeissa ei ollut sitä mitä halusin oman lapseni saavan.
    Silti en tyrmää heitä ketkä vievät lapsensa pieninä hoitoon. Perheiden tilanteet ovat hyvin erilaisia.
    Vanhemmat ei monesti ymmärrä ja tiedä mitä on olla lapsena isossa ryhmässä päiväkodissa. Tämä on aihe mikä saa kiivastakin keskustelua aikaan. Pitääkin! Suomessa on kuitenkin hyvä hoito. Tässä vaan pitää pystyä hyväksymään muidenkin mielipide ja onhan se fakta että ammattilaiset kyllä tietää edes jotain..
    Keskustelu on hyväksi kunhan ei jyrää omilla ajatuksillaan toisten😉

  24. Siis just toi! Ensin kesti pari viikkoa asennoitua niin että hei tää on oikeesti vakavaa. Sitten olin puolitoista kuukautta ihan tosissaan kiltisti kotona yms., ja kun nyt alettiin höllätä rajoituksia niin oon ihan että ai nytkö tää on ohi? Mutta kun ei se oo, niin sitten panikoin taas että tapan varmaan kaikki vanhukset pelkällä olemassaolollani, mutta kun
    pitäis saada laumasuoja ja syksyn tartuntapiikit bla bla bla… En siis vaan tiiä miten suhtautua mihinkään, kun päässä oleva switch ei pysty meneen niin nopeesti edestakaisin 😀 mun päässä on suunnilleen yhtä järjestelmällistä kuin tää viesti

  25. Minulla on nyt kohta kolme kuukautta vapaaehtoista eristytymistä takana,ja olemme tehneet päätöksen, että emme liikahda kotoa ruokakauppaa kauemmas ennen kesää 2021. Puolison on kuitenkin hoidettava työnsä, ja toistaiseksi on onnistunut suurimmaksi osaksi etänä. Välillä tulee ahdistuksen tunne tulevasta kesästä ja talvesta, kun emme tapaa kaikista rakkaimpia, mutta se on vain yritettävä hyväksyä.

Leave a Reply