Älä laihduta -päivä

Tänään on kansainvälinen Älä laihduta -päivä. Päivää on vietetty jo lähes kolme vuosikymmentä, mutta Suomeen se on tullut reilu 10 vuotta takaperin. Törmäsin asiaan taannoin, mutta se jäi minulta melko lailla noteeraamatta. Mulla ei ole radikaaleja ajatuksia laihduttamisen suhteen. Mun mielestä joissain tilanteissa on terveyden kannalta erittäin tärkeää pyrkiä laskemaan painoa ja toisissa tilanteissa taas se voi olla ihmisen oma toive oman kehon muokkaamiseksi. Itelleni laihduttaminen on sikäli ajankohtainen aihe, että kahden raskauden jälkeen mulla on lasten välissä kertynyttä painoa, joka on tullut nähtävästi jäädäkseen, koska en koskaan “ehdi” tekemään asialle mitään, mutta toiveissa olisi kiinteyttää kroppaa, muuttaa kropan koostumusta ja saada kuntoa kohotettua. Ja toki ihan kiva, jos siinä prosessissa tippuu myös muutama ylimääräinen kilo. En siis suhtaudu laihduttamiseen mitenkään negatiivisesti, mutta se ei myöskään ole arkipäivää mulle. Niinpä en neuvo ketään laihduttamaan tai olemaan laihduttamatta, joskin jokaiselle voisi tehdä hyvää tutustua tähän Älä laihduta -sivuun ja olla armollisempi itselle.

Tämä Älä laihduta-päivä herätti mussa kuitenki eri ajatuksen, sillä juuri eilen eräs tuoreehko seuraajani lähetti viestiä Instagramissa ja kertoi tykkäävänsä mun sisällössä siitä, että “puhun kauniisti ruoasta”, enkä luo esim. herkutteluun ja sokereihin mitään negatiivista vibaa. Jäin miettimään tätä kommenttia eilen illalla. Niin, itse asiassa mä ajattelenkin “kauniisti” ruoasta, tai itse asiassa sanoisin, että mulla on tosi terve suhtautuminen ruokaan ja kroppaan ja toivon pystyväni välittämään sitä omissa kanavissani. Jäin myös miettimään, miten someissa, lehdissä ja vähän kaikkialla puhutaan ruoasta. “Ansaitsin tänään pullaa”, “täytyy hikoilla tää karkkipussi sitten pois”, “cheat day” jne. Ansaitsin. Täytyy. Huijasin. Jotenkin väkisinkin ruoasta tulee inhottava mielikuva, kun asiasta puhutaan näin. Ikään kuin ruoka olisi jokin palkinto, jonka eteen on tehtävä jotakin erityistä tai sen saaminen on jotenkin hyvitettävä.

Toivon, ettei mun kanavissa koskaan näy tätä sanomaa. En tykkää siitä. En tykkää ajatuksesta, että ruoka on jotenkin huijauksen tai ansaitsemisen asia. Mun mielestä ruoka on ruokaa. Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin. Suhtaudun ruokaan itse asiassa melko intohimolla. Rakastan ruoanlaittoa ja leivontaa, tykkään käydä ulkona syömässä, nautin ruoasta. Mun kanavissa näkyy usein jälkiruokia, leipomuksia, hiilareita ja sokereita. Puhuin tuossa yllä halusta hieman laihtua ja kiinteyttää kroppaa. En oo hetkeäkään ajatellut tehdä sitä laihduttamalla ruoan kannalta. Mulle ei sovi ajatuksena hiilarittomuus, sokerittomuus tai mikään muukaan tuollainen. Yritän tehdä enemmänkin fiksuja valintoja, jotka ovat terveellisiä ja lisään liikuntaa. Mä en itse asiassa edes tunne kaloreita hirveän hyvin. En tiedä onko iso kourallinen pensasmustikoita itse asiassa hirveesti sen laihduttavampi kuin pienempi kourallinen karkkia. Olettaisin näin, mutta ennen kaikkea se on terveellisempää häviämättä yhtään maussa. Kylmien viinirypäleiden, pensasmustikoiden ja vaikkapa mangon napsiminen on musta oikeasti tosi hyvää, eikä häviä lainkaan karkille. Mä en siis taistele kaikkia sokereita vastaan, vaan yritän aika ajoin vaihtaa prosessoidun sokerin esim. fruktoosiin.

Haluaisin ajatella, että mulla on terveen hyvinvoiva ja nautiskelevan arvostava suhtautuminen ruokaan. Välillä herkuttelen enemmän, välillä vähemmän. Välillä herkuttelen terveellisemmin, välillä vähemmän terveellisesti. Kulutan viiniä, suklaata, sokeria, ja my God mä rrrrrrakastan spagettia. Vaalea pasta tai valkoinen riisi kuuluu meidän normaaliin arkiruokaan, enkä näe sitä ongelmallisena.

En oo itse asiassa koskaan ollut laikkarilla. En oo ikinä noudattanut mitään dieettiä tai pitänyt mitään lakkoja. Kerran olin juomatta kokista kuukauden, koska halusin todistaa silloiselle poikaystävälle pystyväni siihen. Hyväksyn muhkurani ja täydellisen epätäydellisyyteni ja elän normaalia arkea, johon kuuluu kaikki. Suklaata silloin kun on laiskotellut koko päivän muutenkin. Salaattia silloin, kun on urheillut koko päivän. Mitä ikinä tekee mieli. Ruoka on ruokaa. Me syödään ainakin kolmesti päivässä jokaikinen päivä. Olis hirveän surullista, jos näin paljon aikaa elämässämme vievä asia olisi vihollinen tai hälläväliä-juttu.

Mulle ruoka on hurjan tärkeää. Jos mietin, mistä ensimmäisenä kiristän kukkaronnyörejä, niin ruoka on siellä ihan viimeisten joukossa. Nuorempana moni mun tuttu tai kaveri saattoi olla juhlimassa baarissa tai ostamassa kalliita merkkituotteita, mutta elivät kaurapuurolla ja purkkitonnarilla. Se sopi heille, ei sopinut tai sopisi mulle lainkaan. Mulle ruoka on itse asiassa oikeastaan ilon aihe. On kiva kokeilla uutta, onnistua ja herkutella. En voisi koskaan laihduttaa vetämällä jotain tiukkaa dieettiä vaan mun kropan muokkaus tapahtuu lisäten liikuntaa ja muuttaen hieman elämäntapoja. Pitkäaikaisia tavoitteita, ei nopeita kestämättömiä ratkaisuja.

Tätä kirjoittaessa napsin mustikoita nassuun ja edessäni on paketti raparperia. Huomenna aion tehdä uudestaan raparperi-piirakan, joka oli superhyvää. Siinä oli voita, sokeria ja jauhoja. Ja se oli hullun hyvää! En itse asiassa tiedä olenko tässä Koronan aikana kerännyt korona-kiloja vai onko paino tippunut. En oo käynyt vaa’alla. Tänään mahduin mun vanhoihin farkkuihin. Juu, toki ne istui hieman napakammin kuin viisi vuotta sitten ja vyötäröllä oli kiva pikku ihopoimu vyötärönauhan päällä, mutta niissä oli mukavaa mennä ja istua pitkiä pätkiä koko päivän aikana. En tarvii vaakaa, toi kertoo mulle tarpeeks. Tänään on lihakset huutaneet hoosiannaa, koska eilen kyykin pari tuntia maalaamassa kyykyssä. Tehokkaampaa ku ykskään askelkyykky-treeni ja erittäin hauskan ajanvietteen parissa. Tänään tais tulla huomaamatta myös aika paljon askeleita mittariin. Kiva juttu. Jos huomenna istun koko päivän ja syön herkkuja, niin sekin on ihan yhtä kiva.

Mulle paino on asia, jota harvoin mietin. Olen kuitenkin huomannut itsekin, miten helposti siitä tulee isokin osa omaa ajattelua. Dantea odottaessa, sain aika painotarkan neuvolan hoitajan ja kyttäsin raskauspainoani hirveän tarkkaan. Kun se kaikki lähti nopeasti, olin hirveän tyytyväinen. Sillä ei ollut mitään väliä, se oli ihan turhaa stressiä. Tällä kertaa raskaana uusi meille juuri vaihtunut neuvolan hoitaja ilmoitti minulle ensimmäisen neuvolan kohdalla, että minun pitäisi mennä sokerirasitukseen ylipainon takia. Hirveässä alkuraskauden turvotuksessa painoindeksini vaatteet päällä oli 25,2 mistä neuvolan terkkari käytti termiä “ylipaino”. Kieltäydyin sokerirasitustestistä, keräsin koko raskauden aikana sen 6 kg painoa ja totesin, että muiden määritelmät mun painosta saa tunkea sanonko minne. Vaihdoimme neuvolaterkkarin alkuperäiseen terkkariimme muutenkin, ihan eri syistä, mutta mietin jälkeenpäin, miten tuollainen kommentti voi tehdä hallaa, jos on epävarmuutta omasta painosta ja painonhallinnasta.

Näin bloggaajana mä joudun olemaan koko ajan painosyynissä. Mun nykyolemusta verrataan mun 22-vuotiaaseen kroppaan, puhutaan rakkauskiloista tai raskauskiloista ja ihmisillä on kovin monia mielipiteitä mun kropasta. Se on musta jotenkin erikoista, kun itse harvoin edes jaksan miettiä kilojani, mutta joku muu jaksaa niitä pohtia enemmän kuin minä.

Mun mielestä me elämme yhteiskunnassa, joka on välimalli vanhan ja uuden maailman välillä. Meillä on jo kaikenkokoisia malleja katalogeissa ja verkkokaupoissa, mutta ne edelleen hieman hyppäävät silmään. Olemme tottuneet tietynlaiseen mallikokoon. Meissä asuu vielä vahvasti tietynlainen käsitys unelmakropasta, ja usein se käsitys on melko laiha. Aikaa ja energiaa on rajallisesti ja urheilulla kropan muokkaaminen vie enemmän voimavaroja kuin suklaan vaihtaminen selleriin. Ruoasta tulee siis helposti vihollinen kuluttavassa arjessa. Ja se on tosi surullista.

Mä en koe koskaan ykkösprioriteetiksi ruokatapojeni muuttamista. Ne ovat jo hyvällä mallilla, vaikka herkuttelen. Mun pitäisi liikkua enemmän hikiliikuntaa. Mun pitäisi juoda enemmän vettä. Ja mun pitäisi nukkua kunnon pitkiä yöunia. Nämä kolme tekisivät kropalleni, mielelleni ja elämänlaadulleni paljon enemmän kuin ruoan kyttääminen.

Mun mielestä elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin paino. Oman terveyden ja hyvinvoinnin tarkkailu on mulle tärkeää ja siksi varmasti tulen jatkossakin seuraamaan omaa painonkehitystä ja miettimään perheemme ruokatottumuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä prioriteettina on vähentää eläinperäisiä tuotteita ja varsinkin lihaa, eikä laihtuminen. Pyrin jatkossakin pysymään normaalipainon puolella, mutta en näe itseäni koskaan millään dieetillä tai laikkarilla. Ja tämä tulee varmasti olemaan myös mun medioissa vallitseva toimintatapa. Ruokaohjeita, viinivinkkejä ja kaikkea ruoan ja leipomusten ilosanomaa tulen levittämään varmasti jatkossakin. Koska ruoka ja kalorit eivät ole vihollinen. 

9 thoughts on “Älä laihduta -päivä

  1. Heippa! 🙂 Olen seurannut sun blogia ihan alusta asti ja juuri tuolloin, ihan blogisi alkutaipaleella, sairastuin itse anoreksiaan. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin, toipuneena ja kolmen pojan äitinä seuraan yhä sun blogia ja yksi syy vahvasti on varmasti juuri kaikki se, mitä tässä postauksessa kirjoitit! Sairausvuosina ja aikana, jolloin toipuminen oli vasta alulla ja mieli oli äärimmäisen herkkä, ahdistuin valtavasti monessa muussa blogissa ilmenevästä tavasta suhtautua esimerkiksi herkkuihin siten, että ne tulisi jollain tavalla ansaita tms., minkä vuoksi lukeminen usein jäi omaa mieltä suojellakseni. Nyt vasta tämän postauksen myötä jotenkin havahduin ihan siihen, että varmasti yksi syy (monien muiden syiden joukossa) juurikin sille, että sinun blogisi on pysynyt matkassa kaiken aikaan, on sinun terve suhtauminen ruokaan ja liikuntaan! Joten iso kiitos siitä Anna! <3

  2. Lukijasi on oikeassa: kirjoitat ruuasta, leivonnaisista kuin viineistäkin kauniisti ja arvostavasti ja onpa hämmästyttävää todeta, että tämä itse asiassa onkin aika harvinaista! Yleisempää todellakin on, että jotain lievääkin negatiivista yhdistyy esim. herkkuihin ja sokeriin.

    Kaiken kaikkiaan, tästä kirjoituksesta henkii, että suhtautumisesi ruokaan ja herkkuihin on erittäin tervehenkistä ja se on erittäin positiivista vaihtelua! 🙂

  3. Kivoja, fiksuja ajatuksia! Pitäisi itsekin muistaa olla fiksumpi ja armollisempi – huomaan kuinka nyt kaiken kotona istumisen keskellä tuijotan vartaloani liian huolestuneena ja arvostellen. Allekirjoitan tuon mainitsemasi kommentin myös – en ole tullut ennen ajatelleeksi, mutta on todella totta että on ihanan virkistävää kun herkutteluun ja vaikka leipomiseen viittaavat juttusi eivät ole sellaiseen ”jos nyt tämän kerran..”- tyyliin kirjoitettuja. Jaksan aina mielessäni ihmetellä töissä lounaspöydässä, kun niin usein niin monet naiset jotenkin anteeksipyydellen kommentoivat jos ottavat jälkiruokaa. Että ”normaalisti en syö näitä” ja ”oivoi no kerrankos sitä” ja ”no onneksi söin vaan salaatin ensin”..jne. Tylsää jos ihmisillä on iskostunut mieleen ajatus että kaikki arvostelevat kaikkia, ja kaikesta. Että ihan kuin jälkiruuan ottaminen vaatisi erikseen perustelut.

  4. Aamen! Uusi lukijasi oli kiteyttänyt asian hyvin, samoin sä itse (“terveen hyvinvoiva ja nautiskeleva suhteutuminen ruokaan”). Syödään mitä syödään, ja syödään rauhassa. Ruokarauhan (en tiedä käytetäänkö tätä sanaa enää mutta ainakin alakoulussa aina komennettiin antamaan ruokarauha:D) soisi koskevan myös kaikenlaista ruokaa koskevaa kommentointia ja ruokasuhteensa projisoimista muitten korviin kesken ruokahetken. Latistaa tehokkaasti tunnelmaa vaikka juhlissa, kun joku kommentoi tyyliin “onpas tuhtia tämä kakku, täytyypä vetää huomenna vitosen sijaan kympin lenkki”.

    Haaveilen myös ajasta, jolloin “herkuttelu” olisi neutraali termi eikä liittyisi esim. sokerisiin ruokiin, joita täytyy jotenkin välttää, perustella tai säännöstellä. Että herkuttelu voisi tarkoittaa yhtä lailla just vaikka tuoreita marjoja tai vuoden ensimmäistä kantarellikastiketta. Koska mitäs muuta ne on kuin ihania herkkuja? Näin koko herkuttelu-sana palautuisi tarkoittamaan jotain poikkeuksellista nautintoa, ei jotain “höttöä” jonka syöntiä täytyy (muka) erikseen perustella itselleen ja muille…

    Ehkä niitä fiksumpia ruokavalintoja olisi myös helpompi tehdä, jos eri ruoka-aineisiin ei liittyisi niin vahvoja pitäisi/ei pitäisi -latauksia. Nythän meidän yhteiskunnassa on tosi paljon sellaista, että syödään melkein itseltäänkin salaa.

    Sokerirasitustestiin kannustan menemään kaikkia keille tilaisuus tarjoutuu, koska raskausdiabetes aiheutuu monelle geneettisistä syistä ja voi osua vaikka miten hoikan ja/tai terveellistä ruokavaliota noudattavan odottajan kohdalle. Sen sijaan mitään hyppyytystä tai ihme piikittelyä (kuten toi ylipainokommentti bmi 25:stä) ei tarvitse kenenkään sietää vaan rohkeasti vaan vaihtamaan terveydenhoitajaa, jos käynneistä jää lähinnä ikävä olo. Neuvolasta on tarkoitus saada myös psykososiaalista tukea, ja keljuilu toimii muutenkin herkillä ollessa ihan toiseen suuntaan. Mulle osui ensimmäisessä raskaudessa terveydenhoitaja joka onneksi jätti painon rauhaan, mutta joka muuten esitti omia mielipiteitään virallisina ohjeina (“vaihda tässä kohtaa raskautta korolliset kengät mataliin”, “nyt on aika ottaa sormukset pois koska jos sormet turpoaa äkillisesti niin synnytyssairaalassa sormuksesi leikataan sulta kysymättä”(7. kuulla raskaana, ei turvottanut vielä yhtään) jne. ihme neuvojaan. Toisaalta olemme etuoikeutettuja, kun on kokonaisuutena tarkastellen niin hyvä ja vieläpä ilmainen äitiyshuolto ja synnytyssairaalat, mutta jos kuitenkin osuus kohdalle joku joka käyttää tietynlaista valta-asemaansa väärin, niin kannattaa luottaa omaan tunteeseen.

  5. Hyvä kirjoitus, tiivistää aika hyvin sen miten itsekin ajattelen ruuasta. Kyllä hieman on viime vuosina ihmetyttänyt ja ärsyttänytkin se, miten nykyään tavallinen kotiruokakin on muka jotenkin pahasta. Monia someja seuraamalla tulee ruuasta sellainen käsitys, että ainut terveellinen ja hyväksyttävä ruoka on jotain todella mautonta kana-riisi-salaatti kamaa ilman mitään kastikkeita. Ja se että jotkut ei syö edes hedelmiä koska niissä on hedelmäsokeria. Siis anteeksi mitä, kysynpähän vaan :D. Ja on todellakin aivan ok syödä sellaista ruokaa kuin itse haluaa, joillekinhan tuollainen ruokavalio voi olla se mikä itselle toimii. Mutta ärsyttää se, että somessa tuodaan sitten esille sitä miten nämä nyt on niitä oikeita ja terveellisiä valintoja, ja kaikki muu on sitten tosiaankin tällaista syntistä herkuttelua, joka täytyy jotenkin ansaita tai jolla voi itseään palkita. Inhottaa sellainen kommentointi julkisesti (tai vaikka vaan kahvipöydässä), koska yleisön joukossa voi hyvinkin olla syömishäiriön kanssa kamppailevia tai muuten vaan ihmisiä joille ruokaan terveellisesti suhtautuminen on vaikeaa, ja tällainen syyllistäminen herkkujen syömisestä lisää vaan bensaa liekkeihin ja paineet kasvaa. Muistan itsekin miten nuorena ja teininä sitä kuunteli aika herkällä korvalla tällaisia, ja itsekin melkeinpä alipainon rajalla luuli, että pitäisi aloittaa joku dieetti vaikka ruokatottumukset oli silloin jo aivan normaalit. Onneksi ei mitään pahempaa itselle kehittynyt silloin, mutta olisi hyvin voinut kehittyä.

    Mä rakastan kans ruokaa; pastoja joihin tulee sitä kermaa ja juustoa ja maukasta kotiruokaa tuoreista raaka-aineista. Mielelläni otan lasin viiniä tai kokista ruuan kanssa koska tahansa. Jonkinlainen makea jälkkärikin tulee useimmiten syötyä. Välipaloiksi menee hyvin usein hedelmiä ja marjoja, mutta en kyllä koskaan kieltäydy myöskään karkista tai suklaasta. Ja en tosiaankaan tee siitä mitään numeroa tai selittele ihmisille, että “no jos nyt tän kerran”, vaan otan koska tekee mieli. Mistään kaloreista tai ruokien punnitsemisista en myöskään ymmärrä yhtikäs mitään :D. Ruoka ja syöminen on todellakin nautinto, enkä halua tuhlata tätä elämää syömällä vain mauttomia, rasvattomia ja sokerittomia ruokia.
    Olen silti hyvissä mitoissa ja ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, ja uskon että tämä on nimenomaan liikunnan ja muutenkin hyvien elämäntapojen ansiota. Tämä ei välttämättä kaikilla toimi, mutta minulla ainakin toimii se, että kun ei itseltään kiellä asioita niin se tietynlainen balanssi syntyy ihan huomaamatta, eikä tule vedettyä totaaliövereitä minkään kanssa.

  6. Kiitos, ihana postaus! Olen täysin samaa mieltä. Herkuttelun demonisointi on ikävä juttu, koska tosiaan usein tuntuu, ettei mistään voi nauttia ilman jonkinlaista kompensaatiota. Onneksi ikä on tuonut tähän rentoutta ja armollisuutta, koska, noh, joskus se iso korvapuusti nyt vaan sattuu olemaan henkiselle hyvinvoinnille parempi vaihtoehto kuin rääkkilenkki. Kohtuus kaikessa, maalaisjärki mukaan ja mikään ei ole kiellettyä, sillä on pärjätty.

    Mielestäni tämä sinun ihana ja arvostettava rentoutesi ylipäänsä elämää suhteen on välittynyt myös IG liveissä, niitä on ollut aivan mahtava seurata. Toivottavasti jaksat tehdä niitä lisää! Esim. ihan Q&A-aiheella, kolera vai rutto -live oli aivan loistava, samoin se piirrä ja arvaa. Tosi hauska, jos sellaisia tulisi lisää 🙂

Leave a Reply