Vauvan sukupuolesta – kannattaako se selvittää etukäteen?

(Postaus kirjoitettu tiistaina)

   

Luin tänään kirjoituksen siitä, kuinka äidit nykyään toivovat useammin tyttölasta ja poika voi olla pettymys monelle odottajalle. Monet äidit samaistuvat enemmän tyttölapseen ja jo pelkästään sen tuttuuden takia toivovat enemmän tyttöä. Kahden pojan äitinä juttu kiinnosti, vaikka hirveästi mitään uutta se ei tarjonnutkaan. Ajatuksia se toki herätti. Päällimmäisenä ehkä pieni surullisuus siitä, että lapsen sukupuoli voi aiheuttaa pettymyksen, eli sitä kautta lapsi aiheuttaa ensimmäisen pettymyksen usein ennen kuin on edes syntynyt. Mutta onhan se luonnollista, että erilaisia tunteita herää. Moni meistä on varmasti kuvitellut koko elämänsä tietynlaisen äitiyden, ja niissä mielikuvissa lapsi on voinut olla tietynlainen.

Olen onnekas, etten ole oikein koskaan ajatellut, että olen tietyn sukupuolen äiti. Tai itse asiassa jostakin syystä mä olen aina nähnyt mielessäni itseni poikien äitinä, vaikka odottaessani esikoistani, minulle ei oikeasti ollut mitään väliä sukupuolella. Moni on ihmetellyt, miten maltoin synnytykseen asti odottaa sen tiedon selviämistä. Malttamattomana ihmisenä tunnetulle minulle se on varmasti ihan validi kysymys. Mutta rehellisesti voin sanoa, että mua ei oikeastaan kiinnostanut esikoiseni sukupuoli. Hän oli ihana lahja juuri sellaisena kuin olisi syntynyt ja hän olisi tehnyt minusta äidin, joten hänen biologisella sukupuolellaan ei minulle ollut minkäänlaista merkitystä. Tai no, tietenkin pohdin sitä usein, mutta koska en tiennyt sukupuolta, en voinut luoda odotuksia asiaan. Voin käsi sydämellä sanoa, ettei mulla ollut yhtään preferenssiä asian suhteen. Minulle oli ihan sama tuleeko meille tyttö vai poika. Jos olisi ollut pakko valita, olisin mieluummin todennäköisesti valinnut pojan. Itsekkäistä syistä. Mä oon nimittäin itse esikoinen ja mulla on kaksi pikkusiskoa ja oikeastaan ainoa asia, mitä oon kaivannut elämääni, on ollut isoveli. Onneksi isoveljen roolia on voinut täyttää elämässä parikin miespuolista ystävää, mutta jotenkin pieni kaipuu mulla on aina ollut nimenomaan isoveljeen. Varmaan juuri sen takia, että sellaista ei minulla ollut. Niinpä kun Dante syntyi ja kätilö ilmoitti hänet täydelliseksi pieneksi pojaksi, minä en tuntenut oikeastaan mitään tunteita sukupuolta kohtaan. Olin aivan hajalla siitä synnytyksestä, voimaantunut siitä, että kaikesta huolimatta sain synnytettyä hänet ja aivan täydellisen rakastunut minun pieneen lapseen. Pettymykselle ei ollut sijaa siinä synnytyssalissa. Tai no olin mä pettynyt. Siihen synnytykseen silloin, että kaikki meni niin “pieleen”. Mutta vauva, hän oli alusta asti täydellinen.

Kun odotin Adriania, mun ystäväpiirissä oli viisi kaveria raskaana. Kolme synnytti kesällä, kaksi syksyllä. Meistä viidestä, Adrian on ainoa poika, kaikki muut saivat tyttölapsia. Lisäkseni vain yksi ystävä oli toisella kierroksella ja näistä kaiken kaikkiaan seitsemästä lapsesta poikani ovat ainoita poikia. Voisi kuvitella siinä vaaleanpunaisessa kuplassa, ruseteissa ja kukkakoristeissa, että minulla olisi pienesti pilkahtanut kateus. Ei pilkahtanut. Tällä kertaa toimimme toisin ja selvitimme hänen sukupuolen rakenneultrassa, sillä mieheni halusi tietää sukupuolen. Kun hyvin selkeä kuva pojasta piirtyi ultrassa, en jälleen tuntenut mitään. En iloa, en surua. Poika. Selvä. Sellainen minulla jo onkin, tuleepahan kaikille samoille vaatteille käyttöä. Jotakuinkin näin minä ehkä ajattelin. Hieman sen jälkeen tuli hetkellinen ajatus. Saanko minä koskaan olla tytön äiti? Mitä jos tämä on viimeinen lapsemme? Ihastelin Danten vauvakuvia ja unohdin koko ajatuksen.

Ajatuksemme ja kokemuksemme lasten sukupuolesta ovat hyvin värittyneitä. Omat kokemukset eri sukupuolten suhteen tulevat tässä vahvasti esiin ja haaveemme ja toiveemme ovat niiden värittämiä. Äitini on avoimesti sanonut, että hän halusi pelkästään tyttölapsia. Ja saikin niitä kolme kappaletta, vaikka viimeisen kohdalla kuulemma esitti isälleni toivovansa poikaa 😀 Nyt äidilläni on kolme lapsenlasta, kaikki poikia, ja äitini palvoo lapsenlapsiaan. Olen kysynyt äidiltäni siitä, miksi hän halusi nimenomaan tyttöjä. Hänen perustelunsa kuulostavat järkevältä, vaikken jaakaan niitä. Olen yrittänyt välillä miettiä, miksi minä haluaisin tyttölapsen? Kun mietin itseäni teini-ikäisenä, niin herranjumala, en minä halua kasvattaa teini-ikäistä itseäni. Apua, ei. Yhdistän heti mielessäni itseni tyttölapseen, ikään kuin persoona periytyisi sukupuolikromosomien mukana. Ei se niinkään mene. Meillä on täällä yksi pohdiskeleva ja rauhallinen esikoinen, isänsä poika monin tavoin, erityisesti ulkonäöllisesti. Ja sitten meillä on tämä tulinen turkinpippurimme. Temperamenttinen kuopuksemme, joka on 97 % yhtä hymyä ja iloa. Äänekäs, luonteikas, temperamenttinen. Sanoja, joita usein käytetään negatiivisesti, mutta joilla kuvailisin häntä 100% positiivisessa mielessä. Lapsemme ovat jo ihan alkuvaiheessa aivan erilaisia, eivätkä meidän arkea rikastuttavat piirteet heidän persoonissaan ole millään lailla kytköksissä heidän sukupuoleen.

Jos mietin, miksi haluaisin tytön joskus, en oikein keksi varsinaisia hyviä syitä. Mulle paljon syötetty ajatus on se, että “tyttö jää äidille, poika menee toiselle naiselle”. Ajatuksena se, että heteropoika menee joskus naimisiin ja hänen elämänsä tärkeimmäksi naiseksi tulee joku, joka syrjäyttää äidin. Usein lasten syntyessä perheeseen, äidin äiti on perheelle läheisempi ja tytär jakaa enemmän äitinsä kanssa kuin poika. Nää on kaikki heteronormatiivisen stereotyyppisiä ajatuksia siitä, miten asiat menee. Ne eivät missään nimessä ole itsestäänselviä asioita. On perheitä, joissa poika ja äiti on läheisempiä kuin tytär ja äiti. On erilaisia perheitä, erilaisia äitejä, erilaisia lapsia. On musta jotenkin kummallista ajatella tässä vaiheessa sitä, voinko mennä poikieni kanssa lounaalle ja shoppailemaan 25 vuoden päästä. En tiedä. Ehkä meillä on yhteisiä ajanvietteitä, ehkä ei. Ehkä he ottavat puolisoksi ihmisen, jonka kanssa olen läheinen. Ehkä minä teen poikieni kanssa aina jotain sellaista, mitä en osaa nyt edes ajatella. En oikein osta tätä usein esitettyä ajatusta. Oikeastaan, jos olen aivan rehellinen, haluaisin joskus ehkä tyttölapsen kahdesta syystä. Voisin pukea hänet kaikkeen tyttömäisen ylisuloiseen, kuten kukkamekkoihin ja vaaleanpunaisiin röyhelöihin. Juu, jokainen saa mun puolesta pukea myös poikansa sellaisiin halutessaan, mutta se ei oo mun juttu. Meidän lapset saa pukeutua mihin väreihin ikinä haluaa, mutta aktiivisesti en tule tarjoamaan pojilleni vaaleanpunaista mekkoa puettavaksi. On paljon unisex-vaatteita, jotka on hurjan söpöjä ja meidän pojilla on paljon sellaisia. Mutta ne tyttöjen rusettipannat ja hörhelöpörhelöt on ihan supersuloisia. Ei ehkä ihan pätevä syy toivoa tyttöä 😀

Ehkä aidoin ja vähemmän nolo syy haluta tyttöä, on se, että haluaisin miehelleni tyttölapsen. Olen lukenut paljon lasten kiintymisestä ja lapsen kehittymisestä ja ajatus isin tytöstä ja äidin pojasta ei ole ihan tuulesta temmattu, vaan se pohjaa ihan tutkittuun tietoonkin. Äiti on usein poikalapsille ensimmäinen ihastus, sillä hän on toista sukupuolta. Poikalapsen kiintymys äitiin on usein erilaista kuin isään, ihan pienenä siis ainakin. Ja niin on myös tytöillä isäänsä. Usein meillä on erilaisia taakkoja kannettavana nimenomaan suhteestamme siihen toisen sukupuolen vanhempaamme. Minä haluaisin nähdä joskus mieheni tyttölapsen isänä. Hän olisi ihana isä tytölle. Vahva ja rakastava, hellä ja johdonmukainen. Sellainen isä, minkä jokainen tyttölapsi ansaitsee. Ai että, mä oikeasti haluaisin päästä todistamaan rauhallisen, mutta jääräpäisen mieheni ja tyttäreni suhteen kehittymistä, varsinkin erilaisten elämän tyrskyjen läpi. Mutta siinäpä ne syyt haluta tyttölapsi. Ei kovin painavat. Mä en jotenkin lainkaan osta sitä ajatusta, että tytön kanssa on erilaista kuin pojan. Mun poika haluaa juosta ja temppuilla, pomppia ja hyppiä. Mutta mun poika haluaa ihan yhtä lailla käpertyä kainaloon ja piirtää ja askarrella ja tehdä rannekoruja ja tehdä ruokaa keittiössä ja maalata vaaleanpunaisella ja koristella glitterillä. Ei poika tai tyttö tarkoita tiettyjä aktiviteetteja. Mä inhosin kaikkea askartelua lapsena ja halusin vaan juosta pallon perässä mun Turtles-farkuissa. Poikani huolehtii vauvalelustaan, jota vie pitkin turvakaukaloa ja vauvansänkyä ja nyysii sille vauvanvaatteita pikkuveljen kaapista. Jos vanhempi ei ohjaa lapsen leikkiä, lapsella ei usein leikissä ole sijaa sukupuolirajoittuneisuudelle. Se raja on vanhemman mielessä.

Meidän lapsiluku on asia, jota emme ole missään vaiheessa lyöneet lukkoon. Ajoittain katson poikiani ja mietin, että “näin on hyvä”. Ja ajoittain minut valtaa vahva tunne siitä, että elämästämme puuttuu jotain, jos heitä ei ole kolme. Sellainen vahva tunne siitä, että heitä kuuluu olla kolme. Se kumpuaa todennäköisesti hyvin vahvasti siitä, että minulla itselläni on kaksi siskoa, eli meitä on kolme. Ja kolmikkona olemme parhaimmillamme ja huonoimmillamme. Mutta silti, aina kolmikko. Olemme onneksi tehneet mieheni kanssa päätöksen siitä, että emme edes mieti nyt kolmatta lasta. 2,5 vuoden ikäero on ollut mun mielestä ihan mahtava poikiemme välille, mutta yhtään lyhyempää ikäeroa en haluaisi. Itse asiassa, olen vielä sen verran nuori, että jopa hieman pidempi ikäero voisi olla kivempi. Kuten olen sanonut jo ennenkin, haluan antaa Myttyselle mahdollisuuden saada meistä täyden keskittymisen ennen uutta vauvaa, sillä Mytty joutuu jo nyt jakamaan huomion aina Danten kanssa. Ja minä kuulun niihin hulluihin, jotka rakastavat vauvavuotta ja kaikkia sen erityispiirteitä ja koska tiedän varmasti, että jos meille tulee vielä kolmas lapsi, on se meidän viimeisemme, haluan ehkä jättää sen hieman myöhemmäksi. Viivyttää sitä iloa myöhemmäksi, että on jotain mitä odottaa. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan? Saatan ajoittain löytää itseni pohtimasta, tuleeko meille vielä kolmas lapsi (säästänkö turvakaukalon vai myynkö? säästänkö pieneksi käyneet vaatteet vai en?), mutta koskaan niissä ajatuksissa en mieti tämän mahdollisen lapsen sukupuolta. Jos hän on tyttö, niin ihanaa. Hänellä on sitten kaksi rakastavaa isoveljeä, tuplasti sen verran, kuin mistä olen aina itse haaveillut. Jos hän on poika, niin mikäs sen ihanampaa. Meillä on sitten veljeskolmikko. Ajatuksena huomaan ihastuvani molempiin. Mua on jopa alkanut ajoittain ärsyttämään ihan hirveästi ihmisten oletus siitä, että haluamme vielä tytön ja vastalauseena sille, musta tuntuu, että haluaisin ennemmin pojan. Ihan vaan sen takia, etten jaksaisi yhtään kuunnella sellaista “no vihdoin tyttö!” -mussutusta, joka laskisi mun poikalapset jotenkin vähemmän tärkeäksi.

Mutta palataanpa siihen pettymykseen ja sen herättämään ajatukseen.

Nykypäivänä suurin osa odottajista tietää kumpaa sukupuolta hänen tuleva lapsensa on. Kuuluin vahvaan vähemmistöön, kun menin synnyttämään esikoistani ilman mitään haisua pikkutyypin sukupuolesta. Toisen kohdalla tiesin sukupuolen. Molemmat tavat olivat ihania, ja tällä hetkellä ajattelen, että jos meille vielä kolmas lapsi tulee, emme selvitä sukupuolta etukäteen. Tulee kumpi tulee, ei sillä väliä. Tutustutaan häneen sitten siellä synnytyssalissa ja sen jälkeen.

Mutta. Vaikka en ole itse joutunut kokemaan pettymyksen tunteita lasteni sukupuolesta, ymmärrän sellaisenkin tunteen. Ja siksi haluan jakaa hieman omaa kokemustani näistä kahdesta hyvin erilaisesta lähtökohdasta. Jos lapsen sukupuoli on vahva ajatus omassa mielessä, suosittelen ehdottomasti selvittämään lapsen sukupuolen. Uskon, että on parempi käsitellä se mahdollinen pettymys eri sukupuolesta kuin omissa odotuksissa, odotusaikana. Heti syntymän jälkeen hormonit heittelee, eletään suuria tunteita ja niissä huuruissa monet pienetkin ajatukset ja tunteet saattaa paisua isoihinkin mittasuhteisiin. Jos mulla olis vahva toivomus siitä, kumpaa sukupuolta haluaisin, selvittäisin ehdottomasti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta vauvan sukupuolen. Haluaisin tietää, jotta voisin käsitellä asian herättämät tunteet ilman vauvan syntymän mukanaan tuomia tunteita, hormoneja ja väsymystäkin. En haluaisi koskaan joutua katsomaan lastani pettymyksen vallassa, edes ohimenevän sellaisen. Mun mielestä näitä tunteita ei edes meidän sukupuoli-liberaalissa maailmassa pidä teilata. Ne kumpuavat niin erilaisista lähtökohdista, ajatuksista ja maailmoista, että niitä ei pidä arvostella. Usein ne on hyvin pitkälti sellaisia ajatuksia, joista ei saa itsekään kunnolla kiinni eikä niinkään tarkoituksella syrji juuri toista sukupuolta toisen yli.

Ja tällä ajatuksella mietin myös sitä, että ehkä kuitenkin selvittäisin kolmannen lapsen kohdalla sukupuolen, vaikka mulla ei olisi toiveita sen suhteen. Oma mieli on erikoinen paikka, ja vaikka musta tuntuisi aina 100% hyvältä ajatus kolmesta pojasta, kokisinko jotakin menetyksen tunnetta siellä synnärillä, jos samalla hetkellä kun saisin syliini kolmannen pojan, ajattelisin, ettei minusta tule koskaan tytön äitiä? Kuitenkin  sellaisille esikoisen odottajille, joille ei ole suurta merkitystä sukupuolella, suosittelen lämpimästi jättämään vauvan sukupuolen sellaiseksi, että se selviää synnärillä vasta. (Jos mahdollista, sillä ainakin tää meidän kuopus esitteli paikkojaan siihen malliin rakenneultrassa, ettei ois hänen sukupuolensa jäänyt mysteeriksi edes sokealle.) Se oli jotenkin aivan ihanaa, sillä hänestä ei tehnyt mitään ennakko-odotuksia tai luonut mielessään mitään ajatuksia.

Ja kyllä, mä speksaan tällaisia asioita mielessäni, vaikken edes tiedä, tuleeko meille enempää lapsia 😀 Onko mun seuraajien joukossa useamman saman sukupuolen lapsen äitejä? Oletteko kokeneet sukupuolipettymystä? Tai ovatko muut kokeneet sellaista puolestanne? (Nimim. kokemusta on ja tuputusta on kuunneltu :D)

58 thoughts on “Vauvan sukupuolesta – kannattaako se selvittää etukäteen?

  1. Minä en tiennyt odottaessani lapseni sukupuolta, mutta salaa toivoin tyttöä. Juurikin ehkä sen “samaistumisen” takia.

    Kun poika syntyi, ja sain tietää sukupuolen, en ollut millään tavalla pettynyt. Hän oli, ja on edelleen täydellinen 💙

    1. Ihana kuulla 🙂 <3 Ja on nää pojat kyllä aikamoisen ihania, aivan yhtä ihania kuin varmasti olisi ollut tytötkin 🙂

  2. Kun aloin odottamaan esikoistani, toivoin salaa tyttöä. Jotenkin koin tietäväni tytöt paremmin ja tytön olevan teini-ikäisenä paremmin “turvassa”. Jotenkin pelkäsin pojan joutuvan tappeluihin ym. Lisäksi ajattelin tytön vanhempana tämän häiden olevan ikimuistoisempi kokemus. Nyt nämä syyt tuntuvat todella tyhmiltä. Esikoinen kuitenkin paljastui pojaksi, ja hetkeäkään sen jälkeen en ole tyttöä kaivannut.
    Nyt toinen, pian syntyvä lapsi on tyttö. Tähän en osaa yhtään suhtautua. Tiedän, että hän tulee olemaan aivan yhtä rakas minulle kuin esikoiseni, mutta tällä hetkellä ajatus tytöstä tuntuu jotenkin hyvin kaukaiselta.
    Saatuamme tyttölupauksen kuulimme lähipiiriltä paljon kommentteja tyylillä: “nyt on sitten molemmilla yksi lapsi” ja “nyt ei enää tarvitse hankkia lisää lapsia”. Nämä loukkasivat minua suuresti. Aivan kuin en voisi olla poikani kanssa yhtä läheinen kuin tyttäreni tai aivan kuin meidän lapsiluku olisi sukupuoleen sidottu.

    1. Toi on muuten kanssa mun mielestä tosi outo ajatus, että jos on yks molempia, niin ikään kuin heti oletetaan, että noniin, se on siinä. Ikään ku kolme lasta on vähän sellanen nooo, ei menny kerralla maaliin, että sai molemmat, niin tää on vähän ylimääränen tää yks 😀 Tai siis ihmisillä on kyllä tosi outoja kommentteja mitä tulee lapsiin 😀

      1. Toi on niin totta! Meidän esikoinen on tyttö ja toinen lapsi on poika ja kun aloin odottaa kolmatta, niin meiltä kysyttiin, että oliko se vahinko. Pieni pistos tuntui sydämessa, koska yritimme kolmatta lasta melko kauan.

  3. Mietin tätä just tänään, kun katsoin tyttäreni nukkevauvaa ja mietin, mistäköhän löytyisi poika-sukupuolinen vauvanukke? Onko niitä? Miksi tyttölapsille annetaan hoidettavaksi vain tyttönukkeja? Tällaista pohdin.. 😅 Onko ajatus tyttövauvasta mekkoineen istutettu meihin jo kun olimme itse vauvoja?

    1. Siis mä etin unisex-nukkea iät ajat Dantelle, ku ostin sille nuken ennen ku vauva synty, että voitas harjotella vauvanhoitoa. Joka paikassa vaan vaaleanpunaisessa mekossa olevia nukkeja. Sit löysin setin, missä oli kaksoset, jotka siis toinen “tyttö” ja toinen unisex, päällä oli sini-pinkki-raidallinen potkari sillä nukella. Annoin toisen nuken kaverin lapselle ja annoin Dantelle sen raitapukusen. Mut siis ihan työn ja tuskan takana löytää sellainen sukupuoleton nukke niinku omassa lapsuudessa oli 😀

  4. Sain esikoisen viime vuonna. Selvitimme sukupuolen ultraäänessä ja jollain tavalla itselleni tuli yllätyksenä tieto pojan saapumisesta. Itsellä oli vahva tunne, että tyttö tulossa, näin myös enemmän itseni tytölle äitinä. Lisäksi myös ajattelin, että haluaisin samanlaisen äiti-tytär suhteen, kuin itsellä on, olemme kovin läheisiä. Ajattelin myös, että poika lapsi jäisi tulevaisuudessa “etäämmäksi”, kuin tyttö juurikin siten, että äiti-tytär suhteessa jaetaan useimmiten enemmän asioita yms.

    Nyt pojan äitinä, en juurikaan osaisi itselleni ajatella hänen tilalleen tyttölasta. Yllätyin, kuinka sukupuolettomasti hänestä nyt ajattelen. En edes vaipan vaihdon yhteydessä ajattele, että niin hänellähän oli nämä poikien sukukalleudet 😀 Ajattelen häntä vain yksinkertaisesti minun omana rakkaana lapsena. Toki tietyn tyyppiset sukupuoleen liittyvät stereotypiat lisääntyvät mahdollisesti sitten, kun vauvallemme tulee ikää. Tällä hetkellä ajattelen, että suhteemme tulemaan juuri niin läheinen, kuinka läheiseksi hänen kanssaan sen luomme.

    1. Tää on muuten hauska ajatus, koska en mäkään oikein silleen ajattele, että “poikia”. Saatan puhua meidän pojista, mutta jotenkin sanat “meidän lapset” kuulostaa mulle hassummalta. Mutta kun on mies, poikakoira ja kaks poikalasta, niin käytän usein termiä “Mun pojat” kuvaamaan näitä kaikkia 😀 Olispa hassua, jos olis tyttö, joutuis heti vaihtaa puhumistapaansa 😀

  5. Tosi kiinnostava kirjoitus ja hyvää pohdintaa! Voisitko linkata vielä sen kirjoituksen, jonka alussa mainitsit? Olisi kiinnostavaa tietää, kenen näkemys on että äidit nykyään toivovat useammin tyttölapsia.

    1. Kiitos 🙂 Joku tossa sen linkkasikin 🙂 Se ei ehkä itsessään vastaa tuohon, että äidit toivovat tyttölapsia, mutta näitä juttuja on useampikin ja mielestäni joku mielipidemittauskin tehtiin Suomessa taannoin 🙂

  6. Vauvan sukupuoli on siitä jännä juttu, että se tuntuu välillä olevan pettymys lähipiirille, ei vanhemmille. Meille odotetaan toukokuussa saapuvaksi toista tyttöä ja ehdottomasti suurin osa läheisten kommenteista on ollut harmittelevia, kun ei nyt sitä poikaa tulekaan. Oletetaan, että siksi tehdään toinen lapsi, että saataisiin poika. Meille itsellemme ei sukupuolella ole mitään väliä. Montakohan kertaa olen kuullut tämän raskauden aikana, että vielä te sen pojankin ehditte tehdä! Toiveissa olisi kyllä vielä kolmas lapsi. Ja nimenomaan lapsi, ei tietyn sukupuolen edustaja.

    1. Mä oon kans ite nuorempana ajatellut tälleen, kunnes sain oman lapsen ja totesin, että tää on ihan hölmöä 😀 Mulla kanssa sama, että en tiedä haluanko vielä yhden lapsen, en sitä, onko se poika tai tyttö. Ja jos voisin valita etukäteen jomman kumman, en siltikään olisi yhtään sen varmempi haluanko vielä yhden. Nyt haluan nauttia hetken vaan näistä kahdesta 🙂

  7. Odotusaikana minut valtasi vahva tunne siitä, että odotan poikaa. Oikeastaan olen aina jostakin syystä nähnyt itseni “poikien äitinä”, vaikka sukupuolella ei ole missään vaiheessa ollut merkitystä asiassa. Sukupuolen selvittäminen rakenneultrassa jollakin tapaa auttoi konkretisoimaan masuvauvaa, niin hassulta kun se ehkä kuulostaakin! 😊 Ihanaa kevättä sinulle, teillä on aivan valloittavan suloiset pojat!

  8. Esikoisen kohdalla jotenkin aluksi ajattelin, että saisin tytön. Tulenhan perheestä, missä on kaksi tyttöä ja kaikki koiratkin aina ollest tyttöjä. Pari päivää ennen rakenneultraa muhun iski kuitenkin tosi vahva poikafiilis. Jotenkin vaan aistin, että poikahan sieltä tulee. Ja poika tuli. Hetkeäkään en ole ollut pettynyt ja häntä rakastan enemmän kuin ketään! Nyt oon tokaa kertaa raskaana ja raskausoireet todella erilaiset. Vielä ei olla käyty ultrissa, mutta jotenkin tosi vahva tyttöolo. Menin jo ostamaan Kaikolta parit ruusulliset vaatteetkin ja Metsolalta pinkin bunny pipon (vaikka tietty pojan pukisin niihin ihan yhtä hyvin!). Kumpi tahansa sieltä tulee, toivon vaan että vauva on ennen kaikkea terve!

    1. Mulla oli Myttyskästä alkuun tyttöfiilis. En tiedä miks, mutta oli. Jännä siis nähdä, mitä sun kohdalla tulee olemaan 🙂 Ja tsemppiä raskauteen, vauva on varmasti aivan ihana! <3

  9. Mulla on kolme poikaa, kaikki erilaisia keskenään ja tuntuu tosiaan hölmöltä että jo ensimmäisen jälkeen mulle joka suunnasta sanottiin, että nyt sitten pitää tehdä tyttökin. Edelleen mulle heitellään, että nyt vielä yksi prinsessa 😀 Ihan kuin jäisin jostain paitsi vaikka mulla on kolme mahtavaa persoonaa täällä. Aiemmin ärsytti aika paljon, mutta nyt kai oon tottunut. Voin sanoa ihan vilpittömästi, että vaikka en neljättä lasta halua, en osaisi päättää kumpaa sukupuolta haluaisin jos sellainen tulisi. Oon töissä lasten kanssa ja siellä on kyllä tullut selväksi, ettei kaikkia tyttöjäkään voi tunkea siihen prinsessamuottiin. Ps. Musta on oikeasti niin ihanaa, että näitä on kolme ja mä saan asua näiden ihmisten kanssa :’) En voi kuin suositella 😀

    1. Siis miten ihmiset voi olla noin mänttejä! Jos onkin itse noin typerää mieltä, niin tarvitseeko sitä omaa mielipidettä sanoa ääneen.

      En voi kun ihmetellä, miksi muiden ihmisten lasten sukupuoli kiinnostaa tai liikuttaa ihmisiä noin paljon, että tarvitsee tuollaisia möläytellä. Voisi sitten edes vaikka kysyä, että olisitko toivonut tyttöä, vaikka ei sekään erityisen kohteliasta olisi.

    2. Moikka,
      Meillä on myös kolme poikaa ja tämä on aivan ihana juttu. Kerta kerralta olen ylipäätään ollut tunteellisempi, ultrassa ja muutenkin. Jotenkin kerta kerralta se tuntuu hurjemmalta aina vain – tämä elämän ihme siis. Ja nyt viimeisellä kerralla kun kuulin, että kolmas poika, niin itkeä tillahdin, koska mielestäni se on vain niin siistiä, että on kolme poikaa. Toivoisin vielä neljättä, en tiedä tapahtuuko moista, mutta jos tapahtuu, niin oikeasti varmaan osasyy sille, että haluan neljännen pojan on se, että en jaksaisi niitä “vihdoin tyttö” ja “vihdoin prinsessa” – juttuja, vaikka muutoin tyttö tietenkin olisi yhtä ihana juttu. Ja kyllä mä myös olen niin tottunut tähän meininkiin mikä meillä on, että erikoiselta tuntuisi, jos jotain aivan muuta tulisi 😃 Vaikka toki tyttökin voi olla rämäpää jne. Ja poika voi olla tosi rauhallinen. Silti, vaikka en nyt pysty mitään tutkimuksia tähän heittämään, niin eikös ihan hormonit jo tee sen, että pojat on monesti raisumpia? Mä ymmärrän oikeasti tän, että on vilkkaita tyttöjä ja päinvastoin rauhallisia poikia, mut ei kyl mun oma empiria tue tuota 😃🙈 Pojat sinkoilee ja hyppii ja pomppii ja mitä vielä. Sitten jonkun tytön äiti toteaa et “joo meillä sama juttu”. Seuraan hetken aikaa ja ajattelen, että ei, ei, ei. Tuo ei ole sama juttu 🙊😁 Mulla tässä pilkettä silmäkulmassa kun kirjoittelen tätä 😊 Ja toki vaikka meillä todella energisiä poikia niin osaavat myös rauhoittua ja askarrella.

      No mut eniveis, kolmannella kerralla olin kyllä yllättynyt ihmisten kommenteista. Etenkin vanhemmat rouvat monesti tuntuivat olevan pahoillaan, että kolmas poika tulossa. Siis minun puolestani kai? En tiedä. Oli hämmentävää. Sit piti sanoa, et haluaakin et se on poika. Sit tuntui, et ne ei uskoneet. Sit meni vaikeaksi. Jos vielä tulee näitä tilanteita niin aion vastata reippaammin ja napakammin.

      1. Musta oli hauskaa ku lennettiin Losiin ja kävelin koneeseen maha pystyssä Danten perässä ja joku keski-ikäinen jenkkirouva siinä ohikulkiessani onnitteli ja kyseli joko tiedän kumpi meille tulee. Juu, toinen poika. “Oh no, I hope you’ll make one more, you must have a daughter, you are so pretty!” Ehh, mitä? 😀 Mä olin ihan hämmentynyt siitä hetkestä. Kyllä nää mun pojatkin on aika pretty, ikään kuin sillä olisi jotain väliä 😀 Mut joo, jos meille vielä kolmas tulisi, niin mä varmaan toivoisin poikaa ihan vaan koska en jaksais yhtään sitä tyttö-höpinää sitten 😀 Eli samat fiilikset 😀

    3. Ihana! <3 😀 Mytty on ollut niin maailman ihanin vauva, että mulla on jatkuva vauvakuume, joten tällaiset suosittelut mulle on ihan vaarallisia 😀 😀

  10. Mä kyllä veikkaan, että teille vielä jossain vaiheessa kolmas lapsi tulee 😊 Jotenkin vahva tunne siitä. Itselläni on kaksi tyttöä ja olisi aivan mahtavaa saada kokea sekä tyttöjen että pojan äitiys. Mutta nämä asiat eivät ole ole omassa vallassa.

    1. Mulla sama tunne, kolmas lapsi joku päivä vielä tulee. 🙂 Jossain oli kivasti sanottu, että yksi syy olla selvittämättä sukupuolta on se, että elämässä on aika vähän mukavia yllätyksiä ja lapsen sukupuoli on yksi sellainen. 💕

      1. Ihana ajatus, näin mäkin ajattelen itse asiassa, siksi en halunnut tietää Danten kohdalla. Oli mulle aivan sama, molemmat olisi olleet ihania 🙂

    2. Hahah, joo, sanotaanko, että en nyt yllättyisi, jos joskus löytäisin itseni positiivinen raskaustesti kädessä, mutta just nyt näin on hyvä 🙂 Katsotaan miten elämä etenee 🙂

  11. Odotan esikoistani ja toivon tyttöä todella paljon. En suostunut edes ajattelemaan, että lapsi olisi poika. Miehen suvussa vielä tytöt tullut aina ensin ja sitten pojat, joka oikein lisäsi tunnetta et tottakai hän on tyttö. Koin ettei musta olisi kuin tytön äidiksi et saisin oman prinsessan kenen kanssa katsoa Barbie-leffoja ja leikkiä nukeilla. Näin viel untakin pienestä tytöstä. Viikko ennen rakenneultraa näin unta poika vauvasta. Unessa olin tullut sairaalalta kotiin ja vaihdoin pojalle vaippaa ja itkin miehelleni et miksi meidän lapsella on pippeli. Rakenneultrassa sitten nähtiin hyvinkin selkeä pippeli, ensimmäinen ajatus oli ettei tuosta saa tyttöä tekemälläkään. En osannut ultrasta ottaa iloa irti, joka jälkikäteen on harmittanut ku vaan mietin sukupuolta. Ensimmäinen ilta oli pahin, itkin menetettyä tyttöä ja tunsin epäreiluuden tunteita. ”Miksi kaikki muut saa toivomansa sukupuolen ja mie en saa? Miksi mulla meni raskautua näin kauan enkä saa edes tyttöä?” Olisin heti jos mulle oltais annettu voima muuttanut hänen sukupuolen tytöksi. Seuraavana päivänä olin hoitamassa tyttö lapsia ja mun oli pakko vetäytyä hetkeksi itkemään. Tuntui niin epäreilulta etten mie saa kokea tätä äitinä. Joissain kohtaa huomasin etten enää tiennyt olisinko muuttanut pojasta tytön. Aloin rakastumaan ajatukseen pojasta. Aloin ymmärtää ettei tyttökään olisi ollut tae prinsessa mekoista ja barbi-leffoista eikä poika oli tae autoleikeistä. Ymmärsin myös et vaikken ulkoisesti mahdu stereotyyppisen pojan äidin muottiin (poikatyttö collarit jalassa tukka pystyssä ja itseensä panostaminen olematon) voin olla silti yhtä täydellinen pojan äiti. Osittain sun instagram auttoi tähän ymmärrykseen, olet kahen pojan äiti ja silti naisellinen nainen. Ettei musta nyt pojan synnyttyä tule poikatyttöä yks kaks. Aloin myös miettimään kuinka paljon helpommalla murrosiän pojan kanssa pääsee. Meidän suvun naisilla on perinnöllisenä ongelmana todella rajut kuukautiset ja tyttö olisi tämän joutunut hyvinkin varmasti kokemaan. Nyt säästän hänet siltä piinalta minkä itse jouduin kokemaan. Ymmärsin myös, että lapsi kiinnostuu asioista yleensä mitä vanhemmat tekevät ja mistä vanhemmat ovat kiinnostuneita ja näin ohjaavat lapsen kiinnostumaan.
    Nyt lähellä laskettua-aikaa en vaihtaisi meidän poikaa mihinkään. En osaisi edes ajatella häntä tyttönä vaan hän on täydellinen lapsi juuri meille. Vatsassa ainakin hyvin energinen. Rakenneultra ja sukupuolen tieto olikin äärettömän tärkeä tieto ja kasvattava kokemus. Ikinä en miettinyt vauvan olevan virhe, koska hän on poika. Ikinä en ollut häneen pettynyt, koska hän on poika. Ja jos hänellä olisi ollut rakenteellisesti vikaa sukupuoli olisi ollut yks ja sama tai jos hänestä olisi noussut huoli ei olisi vähempää kiinnostanut onko hän tyttö vai poika. Enää en osaa edes kuvitella, että meille tulisi tyttö. Oon aivan rakastunut meidän pieneen poikaan ja nyt tuntuu hullulta, että itkin sukupuolen takia ja koin suurta epäreiluuden tunnetta. Onneksi löysin vertaistukea ja vertaistuki sai mut uskomaan et tämäkin tunne menee ohi. On ok tuntea näin kunhan siitä pääsee yli. Kukaan ei onneksi tuominnut tai syyllistänyt, sitä tein itse aivan tarpeeksi. En tiedä miten seuraavan kanssa käyn läpi ajatuksen jos lapsi on jälleen poika, kaksi lasta on meidän ajatus lasten määrästä isommalla ikäerolla. Juuri sen takia, että saadaan rauhassa nauttia jokaisesta ikävaiheesta. Sitten hankitaan varmaan tyttö koira kenet nimetään tytön nimellä minkä oon tahtonut tytölle antaa jos kaksi poikaa meille siunaantuu. Kunhan nyt näkee millainen esikoinen on ja mahtuuko meidän porukkaan vielä toinen, kun aika on.

    1. Mulla on itse asiassa yks hassu ajatus. Meillä on ollut jo vuodesta 2016 täydellinen nimi tytölle. Ei ole päässyt käyttöön 😀 Ja jo tämän toisen pojan kohdalla nimen kanssa oli haasteita, kun oikein mikään ei miellyttänyt ja Adrian tiedettiin suomalaiseen suuhun haastavaksi. Mutta apua, jos tulis vielä joskus kolmas poika, ei ikinä keksittäis sopivaa nimeä 😀 Pitäs varmaan hankkia vene ja nimetä se sillä tyttönimellä, koska tyttökoiraa en halua 😀 😀

  12. Aikanaan, 1950-luvulla, kun siskoni kanssa synnyimme, kylän ihmiset olivat pahoitelleet vanhemmillemme, kun ei tullut toisestakaan, siis minusta, poikaa. Vanhempamme totesivat, että tytöt tuo aikanaan poikia ja niin myös on käynyt. Molemmilla meillä siskoksilla on yksi poika.

    1. Hauskaa, meitä on kolme tyttöä ja nyt isovanhemmilla, eli mun porukoilla, on 3 lapsenlasta kaikki poikia. Katotaan miten tulee menemään, kyllä meille siskoksille varmasti vielä jollekin tulee lapsia, joten mielenkiintoista nähdä, mikä on loppulukema 😀

  13. Kiitos tästä kirjoituksesta.
    Minulla on Kaksi poikaa. Ihania ja rakkaita molemmat. En vaihtaisi.

    Mutta olen itse ainoa tyttö anoppini lisäksi perheessäni. Äitini on kuollut. Mummini on molempien kohdalla toivonut minulle tyttöä. Koska tytöt pitävät yhteyttä äitiinsä, pojat kuulemma ei.

    Minä olen omassa perheessäni kolmen veljen keskellä joutunut yhteydenpitäjän rooliin. Pidän muihin yhteyttä ja huolehdin eniten isästä. Tälläistä meidän suvussa on enemmänkin. Ja välillä huomaan pelkääväni, että joudun ikuisesti olemaan yhteydenpitäjä, että poikani eivät pidä aikuistuttuaan minuun yhteyttä vaan puolisot omiin perheisiinsä. Tämän ajatuksen ravistelen kuitenkin pois heti, sillä se kumpuaa enemmänkin menneistä sukupolvista eikä liity minuun tai poikiin mitenkään. Voimme aina olla läheisiä. Tai jos emme ole, se ei johdu sukupuolesta.

    Nämä ajatukset, joita minulle on esitetty, ovat olleet todella satuttavia. En osaa niitä aina ohittaa vaikka haluaisin. Silti poikani ovat maailman ihanimpia, en vaihtaisi tyttöihin.

    Mutta onko muilla tällaisia ajatuksia ollut?

    Kiitos siis Anna tästä ihanasta pohdiskelevasta tekstistä! Se jotenkin vahvisti minua 🙂

    1. Mulle on kanssa hoettu tätä, että pojat jättää perheensä. No en tiedä, kyllä mun mies viettää äitinsä ja perheensä kanssa aikaa ja pitää päivittäin yhteyttä ja mummu on meidän pojille yhtä rakas kuin baba. Ehkä olemme hieman enemmän tekemisissä mun perheen kanssa, mutta en nyt sanoisi, että mieheni olisi tullut mun perheeseen. Ja silti mulle aina tätä hoettu ja se jyllää välillä omassa mielessä. Ihan typerä ajatus ja sen hokemisen vois jokainen lopettaa. Ei se yhteydenpito aikuisiällä katso sitä, mitä on jalkojen välissä.

  14. Mitä mieltä olet, jos lapsistasi joku haluaisi olla menemättä naimisiin,haluaisi siis pysyä vain kihloissa tai haluaisi mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa? Viitaten tuohon naimisiin meno kohtaan. Oletko noita asioita myös pohdiskellu, itse olen välillä miettinyt.

    1. Mä toivon, että tämä Mirasen viesti on kirjoitettu tajuamatta, miten tyhmältä ja rajoittuneelta kuulostaa tuo ihmettely. Mitä väliä sillä on, meneekö Annan/oma/toisen lapsi naimisiin koskaan, ja jos menee, niin kenen kanssa. Mikäli lapsi päättää mennä tai olla menemättä naimisiin niin vanhempien tehtävä on tukea tätä päätöstä, eikä siinä ole mitään mietittävää tai pohdittavaa. Myöskään ei ole vanhempien tehtävä ei ole miettiä, mitä tapahtuu, jos oma lapsi seurustelee, mene naimisiin tai elää yhdessä ilman naimisiin menoa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Sitten hän tekee näin? Hienoa, että on löytänyt itselleen niin tärkeän ihmisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä.

      1. Niin, ehkä kysymys on hieman hassu, mutta monet yhä ajattelevat tällaisia asioita, vaikka isolle osalle meistä ei tulisi koko ajatus sinänsä edes mieleen 🙂

    2. En oo miettinyt asiaa. Mulle on aivan sama kenen kanssa lapseni löytää onnen, kunhan löytää ihmisen jonka kanssa haluaa onnensa jakaa, jos haluaa sitä edes jakaa.

      Jos olisi aivan pakko valita rutto vai kolera -tyyppisesti, niin olis mulla varmaan ajatuksia asiaan, mutta en mä oikein mieti tuota koskaan 🙂

  15. Mulla on kaksi tyttöä. Molempien kohdalla toivoin tyttöä. Esikoisen kohdalla ei yritetty selvittää sukupuolta, toisen kohdalla parissakin ultrassa kysyin näkyiskö jotakin, mutta pimu piti jalkansa tiukasti ristissä, joten synnärille asti säilyi yllätys. Nyt kun esikoinen alkaa lähestyä teini-ikää, niin olen kyllä miettinyt, että olisiko pojan kanssa helpompaa 😂 Olen vuosia ajatellut että lapsilukuni on tämä, mutta kun eron jälkeen löysin uuden rakkauden, niin haaveissa siintää ehkä sittenkin vielä kolmas lapsi, ja jotenkin olo on sellainen, että tahtoisin miehelleni antaa pojan, koska mies on niin äijämäinen, että olisi elementissään varmasti pojan kanssa autoja ja mopoja yms nyppiessä. Kuitenkin jos kolmas lapsi minulle joskus suodaan, niin sukupuolella on vähemmän merkitystä kuin kahden ensimmäisen kohdalla.

    1. Tää on hauskaa, koska oma mies on monella tapaa stereotyyppisen miehekäs kiinnostuksen kohteineen ja harrastuksineen, ja juuri siksi musta olis hauskaa nähdä hänet tytön isänä. Hän joutuisi kokemaan paljon uutta, opettamaan tukan letittämistä ja tyttöjen mielenliikkeitä. Musta olisi huikeaa nähdä mieheni kasvamassa tytön isäksi ja oppia siihen rooliin. Ja uskoisin hänen olevan täydellinen isä kelle tahansa tytölle <3

  16. Kun sain tietää toisenkin lapseni olevan poika oli ensimmäisenä ajatus “mun lapset oli sitten tässä” ja itkin miksen saa tyttöä. Lapsilla n 1.5v ikäeroa. En ymmärrä ajatuksiani koska peruin ajatukseni ja kun kolmatta lasta on yritetty jo kohta 1.5vuotta, on minulle aivan sama kumpi sieltä tulisi. kun vaan tämä maan kaatava pettymysten virta päättyisi elävään lapseen eikä ajatukseen ettei sitä viimeistä tulla saamaan enään koskaan

    1. Voi että, hirveästi tsemppiä teille ja kovasti onnea, toivottavasti teidän kolmikko täydentyy vielä terveellä, ihanalla, kauniilla, täydellisellä vauvalla! <3

  17. Mä taas itse nimenomaan toivoin poikaa ja pojan sain. Olen myöskin mieltänyt aina itseni poikien äidiksi. Mutta jos toinen meille suodaan, niin sukupuolella ei ole väliä. Mies haluaisi tytön mutta itselleni ei ole väliä, aivan yhtä rakas hän olisi. ❤️

    1. Musta on ihan täysin fine omalla kohdallaan toivoa, mutta musta on aina kummallista, kun se yletetään toiseen ihmiseen. Se kyllä usein kertoo peilaajan omista tunteista enemmän kuin sen toisen ihmisen 🙂

  18. Kiitos ajatuksistasi Anna! Meillä on kolme tyttöä. Ärsytti, kun varsinkin kolmannesta kaikki odottivat poikaa; siis ihan kaikki, paitsi mieheni ja minä. Emme ole selvittäneet kenenkään sukupuolta etukäteen ja hetki synnytyssalissa on ollut aina ihana.

    Mieheni on ihana ja turvallinen isä tytöillemme, ja tuo isään ihastumisvaihe on ollut molemmilla isosiskoilla, joten odotettavissa myös kuopuksella.

    Oma lapsuuteni tyttötriossa – täysin samoilla ikäeroilla, kun omilla tytöilläni – oli hankala masentuneen äitini ja ankaran, tunteettoman isäni kanssa. Joskus ajattelen, että samalla kun hellin tyttöjäni, hellin sitä ilman rakkautta jäänyttä pikkutyttöä itsessäni. Menipä diipiksi.

    1. Ihana ajatus! <3 Niin kaunis. Uskon kyllä, että jokainen meistä elää jotain pieniä paloja lapsuuttaan lastensa kautta ja on ihanaa, jos sillä lailla henkisesti jotkut kipukohdat saavat kauniimman värin 🙂

  19. Minulla kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, kyseisessä järjestyksessä.

    Itse en myöskään ole toivonut kumpaakaan sukupuolta ja tuntui että sukulaiset oli enemmän innoissaan “prinsessa uutisista”, kummankaan sukuun kun ei ollut tyttöjä syntynyt melkein 20 vuoteen.

    Pakko kyllä mainita että itse pelkäsin enemmän että tyttö menee rikki. Pyllynpesut pelottavampia kun pojilla, poikien kanssa ei ole kun huljauttaa sinapit kivien välistä – tytön kanssa varovaisempi ja pelottavampi tilanne 😅

    1. Apua, mä en varmaan yhtään tietäisi mitä tehdä tytön kanssa, kun tuntuu, että on jo niin tottunut tietyllä tapaa poikiin ja poikien hoitamiseen 🙂

  20. Mulla oli vuosia ennen lastani vahva fiilis että jos saan lapsen niin se tulee olemaan poika, en tiedä mistä se johtui mutta näin itseni aina pojan äitinä. Ja ultrassa se sitten vahvistuikin ja nyt meillä on yksi poika pitämässä päivät vilkkaina. Jos olisi paljastunut tytöksi, en usko että olisin ollut pettynyt tilanteeseen. Sukupuoli ei ollut itselle toive vaan vain sellainen sisältä kumpuava tunne.

    1. Mun mielestä tää on aina niin hassua, koska mulla ei oo ollut mitään vahvaa fiilistä koskaan. Danten kohdalla luulin loppumetreillä hänen olevan tyttö, se oli joku fiilis. Tajusin sen fiiliksen vasta kun olin hieman yllättynyt kätilön sanoessa sanan poika. Eli en ehkä itse usko siihen tunteeseen, se on niin 50-50 kuitenkin, että osuu usein oikeaan 🙂 Mutta monethan oikeesti kokevat, että tunsivat heti, mä oon aina ollut ihan pihalla. En Adrianinkaan kohdalla oo oikeen koskaan ajatellut raskaana ollessani poikaa, vaan söpöä pulleaa vauvaa <3

  21. Meillä kolme tytärtä. Kaikkien kohdalla on etukäteen tiedetty sukupuoli, vaikka toisen tai kolmannen (en edes muista kumman) kohdalla olisin itse halunnut jättää asian mysteeriksi. Annoin kuitenkin asiassa miehelle periksi, koska se ei lopulta ollut niin iso asia mulle ja hän selvästi halusi kovasti tietää.

    Mulle ja miehelle on alusta asti ollut ihan sama sukupuolen suhteen, pääasia, että olisi terve. Kaksi tyttöä oli lähipiirissäkin okei, mutta kun kolmas selvisi tytöksi, niin osa lähipiiristä (mm. yksi isovanhemmista) pahoitteli asiaa ja kokivat jotenkin oikeudekseen sääliä meitä, kun ei sitä poikaa nytkään tullut, mut ehkä hei ens kerralla, jos sellasta riskiä kannattaa ottaa, saattaa kato tulla taas tyttö. 🙄 Olin aika järkyttynyt ja tein kyllä heti selväksi, ettei tässä ole kolmatta lasta pojan toivossa tehty, vaan siksi, että halusimme kolme lasta. Neljättä ei ole toiveissa, mutta jos mieli muuttuisi, niin ei häntä pojan toiveessa tehtäisi…

    1. Musta on mielenkiintoinen tää miesten halu tietää sukupuoli etukäteen, mutta oon aina mieltänyt sen sellaiseksi asian konkretisoimiseksi, sillä miesten on varmasti vaikea löytää se konkretia asiassa samalla tapaa kuin naisten, jotka tuntevat vauvan jatkuvasti 🙂

      Toi on jotenkin niin hassua, kun luen tuota käyttäytymistä ja mua oikeen suoraan sanottuna ketuttaa tollanen ajatustapa ja samaan aikaan oon kohdannut jo tässä kahden lapsen aikana samaa 😀 Mä en oikeesti ymmärrä, miten niin moni ajattelee näin. Itsekin haluan lapsia elämääni, en poikia tai tyttöjä 🙂

  22. Ihanan virkistävä ja tervejärkinen näkökulma ja pohdinta aiheeseen!
    Jostain syystä vauvan sukupuoliasiat ovat olleet viime aikoina itselläni tapetilla luettuani pari artikkelia juurikin tästä sukupuolipettymyksestä. Luen kauhuissani, kuinka naiset sanovat “minä haluan vain tytön, piste!” Tekisi mieli kysyä, että mitä teet jos se onkin poika? Olen välillä niinkin julma, että toivoisin sellaisille poikaa. Minua myös yhden pojan äitinä jotenkin loukkaa ainaiset tyttötoiveet, joissa usein minun korvaani vähätellään poikia. Tuntuu että tyttöjä aina toivotaan ja poikia joskus jopa suorastaan kauhistellaan, että ohhoh pulassa olet. Ja molemmat sukupuolet perheessä tavoitteena oli naulan kantaan osunut vertaus yhdestä ylimääräisestä lapsesta kun ei kerralla mennyt maaliin 🤣😆

    Silti paradoksaalisesti myönnän itse toivoneeni tyttöä emsimmäisen lapsen kohdalla. Olen paljon pohtinut syitä. Nolokseni joudun myöntämään myös, että toiveeseeni vaikutti myös oman äitini ja sukuni tyttötoiveet, ikään kuin poika olisi jotenkin pettymys. Tuntui että tyttöä kuuluu toivoa, niinhän äitini ja muutkin sukulaisetkin. Lisäksi itselläni nousee tuo ajatus, että tahtoisin kokea myös tytön äitinä olon, ja jos toiveissa siintävä toinen lapsi ei sitä myöskään ole, voi olla että se “haave” jää kokonaan toteutumatta. Tavallaan vähän pelkään sitä. Ei ole mitenkään varmaa, että kahden lapsen jälkeen hankkisimme/yrittäisimme kolmatta. Ei nyt ainakaan sukupuolen takia, koska sitä ei voi valita. Lapsilukuasia menee hyvin samoja polkuja sinun ajatustesi kanssa. Ja tähän pelkoon, en ole koskaan mielessäni pelännyt, etten saisi poikia, vaikka mielestäni olen molempia tahtonutkin. Nimittäin en pitänyt sitä mahdollisena. Isäni kaikki lapsenlapset, 6 kpl, ovat poikia. Äidin puolelta löytyy yksi tyttö siitä sukupolvesta, toki poikiakin vasta kaksi. Eli pikemminkin tuntuu, että tytön saamattomuus on se todennäköisempi skenaario, ja siksi minua olisi “helpottanut” saada tyttö “alta pois” heti ensiksi, jolloin olisin voinut ihan toivoakkin seuraavaksi poikaa. Lisäksi näin veljieni pojat huonokäytäksisinä ja ärsyttävinäkin jopa. Yhdistin sen kai sukupuoleen, kuten oma äitini on tainnut opettaa. Välillä ajattelen, että valtavan ihanan poikani tarkoituskin oli tulla minulle opettamaan, kuinka väärässä olinkaan. Hän on eläväinen, iloinen, kekseliäs ja kohtelias ja hyväkäytöksinen myös. Saan olla hänestä usein hyvin ylpeä.

    Mitä tulee sukupuolen selvittämiseen raskausaikana, itse myös koen sen tarpeelliseksi tuosta syystä että asian voi käsitellä jo raskausaikana, jos se aiheuttaakin pientä pettymystä siitä, ettei omat ajatukset toteudu. Jaan ajatuksesi, etten halua kokea hetkeäkään olevani pettynyt, kun katson vauvaani. Toinen syy lienee siinä iänikuisessa mahan muodon arvioinnissa. Minua ärsytti kun sain kuunnella sen arviointia loputtomiin raskausaikana, kuinka se on niiiiin ilmiselvä poikamaha jne. Jos sukupuoli ei olisi ollut tiedossa, olisi spekulointia saanut kuunnella kokoajan, kun ihmiset luulevat tietävänsä niin kaiken. Tuntui helpommalta vain ilmoittaa suoralta kädeltä että poika on. Sukupuoli tuntui olevan jokin kynnyskysymys odottaessa, mikä nostatti yhä enemmän fiilistä että sillä todella on niin paljon väliä, ja niitä kauhistelujakin sai kuulla kun en nyt heti ollut onnistunut tekemään tyttöä. Varmaankin otin ne liian henkilökohtaisesti mutta siltä se tuntui kuin lapsessa olisi jotain vikaa jo alun alkaen. Yhdeltä muistan kuulleeni kuinka ihania pienet pojat ovat. Se jäi mieleen lämmittämään.

    1. Ihania ajatuksia 🙂 Mulla aika paljon tosiaan samoja. Mä oon jopa miettinyt, että jos me haluaisimme ja saisimme vielä yhden lapsen, selvittäisin todennäköisesti sukupuolen, mutten kertoisi kellekään. En jaksaisi sitä “Voi että vihdoin tyttö, miltä nyt tuntuu, oot varmaan onnellinen?” lässytystä, koska oon ollut onnellinen myös mun pojista. Joka sekunti. Toisaalta en myöskään jaksaisi lainkaan sitä, jos joku pahoittelisi asiaa ja tiedän tasan tarkkaan että näin tapahtuisi. Ikään kuin siinä vauvassa olisi jotain vikaa sitten. Mietin ihan vähän aikaa sitten itsekseni, että mä en ihan totta ees haluaisi jakaa raskausuutista, koska HETI siitä todella moni olisi pohtimassa sukupuoliasioita. Se on jotenkin ärsyttävää.

      Ihana muuten tuo ajatus, että lapsesi on tullut opettaakseen sulle sen, miten ihania pienet pojat on 🙂 Kaunis ajatus 🙂 Toivon teille kaikkea hyvää ja juuri sellaista lapsilukua, kuin teille tuntuu hyvälle 🙂 <3

  23. Miehen kanssa olemme paljon puhuneet perheen perustamisesta, ja oma mielipiteeni “toivesukupuolesta” seilaa edestakaisin. 😀 Välillä tuntuu että olisi kiva saada tyttö ja nähdä paljonko tämä muistuttaisi itseäni, ja seurata miestä tytön isänä. Välillä taas tuntuu, että poika olisi ihana. Toisaalta tärkeintä olisi että lapsi on terve, enkä itse välttämättä haluaisi tietää sukupuolta lainkaan etukäteen. Mies on sen sijaan jo sanonut että haluaisi tietää. Ehkä kyse on juuri siitä yhteyden tuntemisesta kuten aiemmin kommenteissa sanoit. Vaikka lapsia ei vielä olekaan, voin kuvitella että äidin on helpompi luoda tunneside sisällään kasvavaan lapseen, mutta miehelle koko tilanne on aika absurdi. Ehkä se sukupuolen tietäminen luo jonkinlaista yhteyttä lapseen, tuo tunteen että tuntee tämän edes jonkin verran.

    Mitä tulee tuohon “pojat jättävät perheensä” -hokemaan, omassa parisuhteessa tuo on lähes päinvastoin. 😀 Mies soittelee äidilleen päivittäin, ja itse olen todella huono pitämään yhteyttä keneenkään.

  24. Tosi hyvä aihe! Toivoin ite tyttöä kun odotin esikoistani,en jotenkin nähnyt itseäni pojan äitinä. Moni muukin visualisoi minut tytön äidiksi. Ystäväni oli samaan aikaan raskaana ja hänet visualisoitiin pojan äidiksi, myös itse näki itsensä pojan äitinä. Ihme tapahtui, minä sain tytön ja hän sai pojan.

    Sukupuolen halusin tietää ennen synnytystä juuri sen takia, etten millään tavalla haluaisi olla pettynyt lapseeni, edes sekuntiakaan. Rakenneultrasta kun ei saatu varmuutta niin mentiin vielä yksityiselle tarkistamaan. 😀

    Nyt odotan toista lastani rv13+4 ja mulla on ollut toive tytöstä tämänkin kohdalla. Itselläni on pikkuveli ja oon ollu kateellinen niille joilla on siskoja, joten toivoin tyttärelleni siskoa. Ja pääsisin käyttämään esikoisen ihania mekkoja uudestaan! Jotenkin näkisin myös, että kaksi tyttöä voisi olla läheisempiä kuin tyttö ja poika, vaikka noi onkin yksilöllisiä juttuja..

    Oon tän koko alkuraskauden psyykannu itseäni siihen, että seuraava lapsi olisi poika. Koska en tosiaan halua olla hetkeäkään pettynyt lapsen sukupuolesta, niin yrittänyt ajatella tulevaa vauvaa poikana.. Katselin jo poikien nimiäkin 😀

    Nt-ultrassahan ei anneta veikkauksia sukupuolesta, mutta se voi jo siinä näkyä. En tiedä onko sinulle nub-teoria tuttu, mutta me saatiin monta tosi selkeetä kuvaa ja niiden mukaan meille olisi tulossa toinen tyttö! :O Katsellaan toki tilannetta (tää tuntuu niin uskomattomalta et vois ns. “saada haluamansa” jo toista kertaa putkeen), mutta oli tosiaan sen verran selkeitä ettei kyllä oo nubin puolesta epäilystä kumpi sieltä olisi tulossa.

Leave a Reply