Ikuisuusprojektien kimpussa

Voihan väsymys! – Mungolife | Lily

Ai mun pää on pipi. Oikeesti, tuntuu siltä, että mun aivoihin sattuu. Ikuisuusprojektini on vieneet multa aikaa ihan hullun paljon edellisen viikon aikana ja tänäänkin. On ihan käsittämätöntä, miten ikuisuusprojektit voi olla aina niitä samoja. Räjähtänyt varasto, räjähtänyt kuraeteinen ja räjähtänyt kirjanpito. Oli aikamoinen viisaus/typeryys taklata ne kaikki saman viikon sisään. Kaikki alkoi hyvin viattomasti. Piti hakea Myttyselle Danten vanhoja vaatteita varastosta. Varastosta, joka oli räjähtänyt täysin, silleen, että siellä ei ees näkynyt lattiaa suunnilleen. Mies oli onnistunut kehittämään sinne kulkureitin tavaroiden välistä, mutta mun silmiä on hiertänyt jo yli puoli vuotta tuo projekti. Jotenkin en ole halunnut syksyllä olla erossa vauvasta montaa tuntia lukittautuneena siivoamaan varastoa (yllätys) ja viimeinen pari kuukautta on hujahtanut ohi. Ensin olimme reissussa ja sittemmin koronakotoilua koko perheenä, eli lapset vievät todella paljon aikaa ja huomiota päivissämme. Mutta sitten viime viikolla mulla napsahti joku päässä ja oli pakko siivota se varasto lattiasta kattoon. Kävin aivan jokaikisen pienen lastenvaatteen läpi ja samalla kaiken muunkin varastossa. Lajittelin juhlatavarat aihepiireittäin ja laatikoihin erikseen ilmapallot ja muut koristeet, joulukoristeet ja vastaavat. Ei ehkä kaikista ajankohtaisin projekti sinänsä, koska tekemistä olisi muutenkin, mutta sellainen, joka oli pakko tehdä. Paikasta A paikkaan B siirtely käymättä kaikkea läpi on musta jotenkin kestämätön ratkaisu, joten päätin uhrata kokonaisen päivän ja järjestää varaston. Ja samalla sain innon tehdä saman kuraeteiselle.

Onko teillä sellaisia “tunge sinne pois silmistä” -kaappeja? Siis sellaisia “en keksi minne tämä kuuluisi, niin laitan sen nyt vaan jonnekin, eli kaappiin X” -kaappeja? Meillä se on kuraeteisen kaappi, missä on ihan laidasta laitaan kaikki. Uima- ja rantakamat ja ylimääräiset kosmetiikkatuotteet, kuten meikinpoistoliinat. Ruukkuja ja urheiluvaatteita, pelejä ja kirjoja. HUOH-kaappi. Linnottauduin neljäksi tunniksi kurikseen ja siivosin sen ja samalla raivolla jatkoin meikkikaappini ja heitin vanhoja meikkejä pois ja järjestin pinnit ja ponnarit ja muut järjestykseen.

Ja koska taklasin nämä kaksi, niin päätin ottaa viikon huipennukseksi vielä kirjanpidon. Mä vihaaaaan kirjanpidon valmistelua kirjanpitäjälleni, ja koska aina laiminlyön tuon asian, sitä kertyy niin, että hommasta tulee ihan ylitsepääsemätön, kun siihen pitäisi varata monen monta tuntia. Nyt sain vihdoin otettua tunteja ja tunteja tuohon hommaan ja lähetettyä materiaalit kirjanpitäjälleni. Tää on kans sellanen tosi tyhmä juttu, mä nimittäin oon tehnyt kirjanpitoasioita vaikeimman ja hölmöimmän kautta jo vuosia. Oon säilyttänyt paperikuitteja ja sitten käynyt rypistyneitä kuitteja läpi ja printannut jotain kuitteja ja ettinyt hukkuneita kuitteja ja nyt sain vihdoin otettua käyttöön ihan kunnon kirjanpito-ohjelman. Toivottavasti tää helpottaa elämää sen osalta, jahka saan siis ensin opeteltua sen käytön.

Mä ärsytän itteäni aina ihan valtavasti kun oon näiden projektien kimpussa. Miksi noi varasto ja kuraeteinen pääsee aina räjähtämään? Miksen mä saa koskaan toimitettua kirjanpitäjälleni aineistoja ajoissa ja annan kasvaa sen pinon ihan hirveäksi möröksi? Tuntuu, että usein aika ei riitä arjessa siihen, että hoitaa kaikki asiat alusta loppuun kunnolla, mutta kyllä sitä aikaa on. Sitä vaan tulee heitettyä tahranpoistoon menevä vaate kuraeteisen lavuaariin sellaisella “hoidan kohta” -ajatuksella. Heittää urheiluvaatteet kuivaustelineeltä kuraeteisen lipaston päälle sen sijaan, että laittaisi ne ihan sinne kaappiin asti omaan pinoonsa. Jatkuvasti asiat jättää puolitiehen. Ja huomaamatta pienet asiat kasvaa isoiksi asioiksi. Tekeekö muutkin tätä? Jotenkin tuntuu, että tämä tapa on pahentunut lasten kanssa. Koska lapset tarvitsevat koko ajan valvontaa ja perään kattomista, niin jätän kaiken ihan vaiheeseen. Teen taaperolle lounaan ja syötän vauvan ja sitten pitää pestä vauvan nassu ja taapero vipeltää jo jossain muualla ja tarvitsee osallistumista ja ne likaiset ruokalaput ja lusikat jää jonneki keittiön pöydälle. Tiedättekö? Arjen peruskaaos.

jaksaminen-4-of-5.jpg

Jotenkin nyt kun ollaan niin superpaljon kotona, kaikki kodin kaaos on alkanut ärsyttämään. Eikä pelkästään näkyvä kaaos, vaan kaikki mahdollinen kaaos. Se, että tiedän mun toimiston lipastossa olevan yhden laatikon, mikä vaatisi siivoamista. Se, että meillä on muutama vaate, jotka tarttis käydä läpi nukkakoneella ja se, että meillä on kokonainen korillinen random sukkia. Jep. Tiedättekö kun pesukoneesta löytyy aina jokunen pariton sukka? Meillä ainakin, en ymmärrä miten, mutta aina on parittomia sukkia. Niin en oo jaksanut alkaa ikinä mätsää niitä, vaan lyönyt ne sellaiseen pieneen koriin, että “käyn tän sitten joskus läpi”. Nyt siellä on ehkä puolet mun kaikista sukista, koska aina joka pesun jälkeen oon laittanut parittomat sinne, enkä oo ettinyt niiden pareja ja nyt siellä on varmaan sata sukkaa. Usein tuntuu, että arki on jotenkin pirstaloitunutta. Tuntuu, että koko ajan tekee jotain ja ei ehdi tekemään pieniä juttuja siinä ohessa, ja asiat jää puolivalmiiksi tai ajatuksen tasolle. Oon nyt näköjään päättänyt uuvuttaa itteni näillä jutuilla täysin, kun yksi päivä tuntui, etten saa happea koska asiat on niin sekaisin.

Musta tuntuu, että Korona vaikutti meidän elämään eniten niin, että se vei kontrollin pois. Vuoden suunnitteleminen on mahdotonta, töiden suunnitteleminen vaikeaa ja kaikki muutenkin jotenkin välitilassa tällä hetkellä. Odottavassa välitilassa, ennen kuin tietää, miten elämä tästä jatkuu meillä kaikilla. Jotenkin se tiedottomuus ja suunnittelemattomuus on pelottavaa ja tällaista hyvin vahvasti kontrollintarpeista ihmistä se ajaa näköjään hallitsemaan oman ympäristön niitä ongelmia ja ahdistuksenaiheuttajia, joita pystyy hallitsemaan.

Oon jotenkin niin loppu näihin menneisiin päiviin, ettei mulla oikeesti oo tänään yhden yhtä mielipidettä, paitsi niitä itseäni ja toimintatapojani kohtaan erittäin epäimartelevia sellaisia 😀 Mä jotenkin ajattelin, että kun saan nää projektit saatettua maaliin, niin mulla on jotenkin hirveän hyvä ja puhdistunut fiilis, mutta itse asiassa ei ole. Päinvastoin tuntuu siltä, että aina kun saa yhden projektin loppuun, tulee seuraava eteen. Mungokirppis-tavarat on ootellu tuolla jo hetken jos toisen, työprojekteja on kasaantunut tänä aikana kun oon taistellut varastossa ja kuraeteisessä ja vaikka mitä pieniä ja isoja projekteja tulee koko ajan mieleen. Ikkunatkin pitäisi pestä ja pihaa alkaa laittamaan kesäkuntoon. Ehkä eniten näin aikuisena pienten lasten kanssa ahdistaa tietynlainen valmistumattomuuden fiilis. Koskaan ei ole valmista. Koskaan ei riitä aika tekemään kaikkea mitä haluaisi ja aina on keskeneräisiä juttuja, tehtävälistoja ja yksinkertaisesti aivan liian vähän aikaa. Kun hyökkää tuntikausiksi tekemään jotakin, on koko ajan takaraivossa hirveän paha olo siitä, että on hylännyt lapset eikä osallistu heidän tekemiseen. Kun kolmatta päivää putkeen taapero on kysynyt, tuleeko äiti leikkimään ja äiti on hukuttautunut työasioihin tai siivoamiseen, tulee niin huono fiilis itselle. Vaikka lapsella on seurana se toinen vanhempi ja hän voi erittäin hyvin. Äsken kun laitoin Myttyskää nukkumaan, oli hän maailman ihanimpana lämpöisenä ja pehmeänä pikkuisena sylissä illan halituokiossa ja mua ärsytti kuinka paljon aikaa oon hukannut kaikkeen tällaiseen tekemiseen, mikä on ollut pois meidän yhteisestä ajasta. Ikuinen vanhemmuuden dilemma mulle; on tehtävä erinäisiä pakottavia asioita, mutta samalla haluan viettää kaiken ajan lasteni kanssa enkä halua menettää hetkeäkään.

Mua nyt jotenkin harmittaa, että tulin vuodattamaan teille tällaisen väsyneen tekstin tänne. Ollut jotenkin sellainen henkisesti raskas päivä ja tänään ei oikein irronnut mitään kivaa ja positiivista kerrottavaa, mutta halusin silti tulla jakamaan tänne tuntoja siitä, miksi oon hylännyt blogin pariksi päiväksi. Nyt lähden käymään vielä Postissa ja hengähdän hetken ulkona itsekseni. Jos se mieli siitä kirkastuisi hieman.

10 thoughts on “Ikuisuusprojektien kimpussa

  1. Heippa!
    Pakko jakaa yksi vinkki mikä on helpottanut omaa arkeani. Meillä oli myös tilanne, että pesusta tuli parittomia sukkia ja hermot meni niiden parien löytämiseen. Ostin sellaisia sukkaklipsuja (löytyy tällä sanalla googlesta!), mitkä pitää sukat parin kanssa yhdessä pesussa. Klipsuja on eri värisiä ja lapsista on itseasiassa hauskaa aina valita väri millä sukat laitetaan yhteen ja pesukoppaan. Klipsuissa on myös sellanen pieni koukku mistä voi sukat voi ripustaa kuivumaan. Kannattaa kokeilla ehdottomasti!

    1. Klipsur on kyllä best! Ja samoin pesupussit, niihin laitan myös joskus sukat, jos en jaksa kikkailla klipsujen kanssa. Nykyään parit löytyt jotenkin helpommin 🙂

  2. Huh olipas ihanaa, että puit juuri nuo ajatukset meidän luettavaksi. Itse kontrollifriikkinä ihmisenä olen kokenut vuoden ikäisen esikoisen kanssa samaa ahdistusta tuosta tehtävälistan suorittamisesta ja lapsen kanssa vietetyn ajan tasapainoilun välillä.

  3. I feel you! Tsemppiä! ❤ Mä oon kans ihan hulluna siivonnut ja järjestänyt viimeiset 2vkoa. Imuroin koko kämpän lattiasta kattoon, kirjaimellisesti siis; kaikki sohvat, sängyt, sängynpäädyt,lampunvarjostimet, pesukoneiden alta jnejne. Meni se 6h yhteensä koko shownhun, olin ihan liekeissä, että nyt on vimpanpäälle koko kämppä. Seuraavana päivänä aloin oikeasti itkemään, kun näin pölypallon makkarin nurkassa! Alkoi semisti vtuttamaan, että 6h aivan soijassa imuroin koko kämpän ja välissä vain suurinpiirtein vilkuttelin 1v tytöllemme ja nyt tuo vaivannäkö meni hukkaan, vielä kun olen muutoinkin tarkka siisteydestä, eikä paljoa likaa missään näykkään oli juuri imuroitu tai ei. Onneksi seuraavana päivänä vähän ho helpotti, mutta kaiken sen siivoilun ja järkkäilyn jäljiltä oon ollut vain väsyneempi, enkä samanlailla innoissani kuin yleensä olisin noiden projektien jälkeen. Tuntui, että toisaalta heitin aikaa hukkaan, kun en ollutkaan liekeissä omasta ajankäytöstä, että nyt olen laiminlyönyt mun omaa lastani, vaikka kokoajan onkin ollut mieheni hoteissa ja tavallaan myös kokoajan näköpiirissänikin (koska kotona).

    Mutta nyt ajattelen niin, että koska hommia on saanut tehtyä, saa vähän myös huokaista ja taputtaa itseä olkapäälle. Ja että nyt sitä aina vaan enemmän nauttii omasta pienestä. Ja kuinka ihanaa toisaalta huomata, että vaikka tekisi tärkeitä asioita, on silti aina vain ihan kamala ikävä omaa pientä! ❤ ja kaiken huipuksi tänk kaad on aurinko, joka piristää! Toivottavasti myös siellä Lempäälässäkin! 😍

  4. Kiitos Anna tästä erittäin samaistuttavasta postauksesta! 🙂 Itselläni ei lapsia vielä ole, mutta koen hyvin vahvasti juuri tällä hetkellä noita samoja fiiliksiä. Joka päivä tulee keksittyä itselleen uusia, erityisesti siivoamiseen liittyviä projekteja. Samalla taas kaikkea ei ehdi, kun opinnotkin on hoidettava.

  5. Pelastit päiväni, kiitos. On itselläkin sellainen väsynyt olo ja sellaiseen alituiseen pitäisi-mantraan jota hoen itselleni. Tuntuu jo siltä, että jos haluaisin elää mahdollisimman optimaalisesti, minun tulisi palkata tilalleni 2-3 henkilöä suorittamaan kaikki tarpeellinen ja itse olisin vain läsnä lapselle.

  6. Hih meillä tuo kuvaamasi kaappi sijaitsee eteisessä ja sisältää kaiken työkaluista treenikamaan ja tyhjistä pulloista “saatan tarvia jos keli vaihtuu”-vaatteisiin. Meillä hän kulkee nimellä Kauhukaappi 😀

  7. Hei,
    Olen tosi pahoillani sinun puolesta näiden kommentoijien käytöstavoista!!
    Luulen että suomessa ei olla vielä valmiita kannustamaan yrittäjiä vaan mietitään vaan sitä omaa 2000€ duunaripalkkaa ja jos joku vähänkään tai saa enemmän / onnistuu nii onpa epäreilua!
    Itse nostan hattua jokaiselle joka toimii yrittäjinä. Yrittäjät ovat ne jotka vievät yhteiskuntaa eteenpäin ja töissäkäyvät vaan myyvät aikaansa teille. Eli jos yrittäjillä menee huonosti, yhteiskunnalla menee huonosti. Luulen myös että ihmiset eivät usko some/digiyrittäjien tekevän arvokasta työtä, se on harmi mutta tulee muuttumaan (ruotsissa ja muualla tämä on jo vähän eri).
    Tsemppiä sinne ja jos ei muuta niin tämä ehkä kasvattaa sietämystäsi paskanpuhujille 😊

    1. Kiitos paljon kommentistasi 🙂 <3 On tää bloggaaminen jo kyllä sen verran kasvattanut sietämystä, että ei tällaisissa hetkissä onneksi ihan yhtä huuli pyöreenä tilannetta seuraa kuin vuosia sitten. Valitettavasti ja onneksi näin 🙂 Ihanaa kevättä sullekin! 🙂

Leave a Reply