Pääsiäiskrapula

Apua. Sinne meni pääsiäinen, on maanantai ja edessäni on puhdas sivu blogin hallintapaneelissa. Kotona on edelleen epäsiistiä, vaikka olen siivonnut käytännössä koko pääsiäisen. Pari päivää pitäydyin poissa blogista, kävin vain julkaisemassa muutaman kommentin. Olin perheeni kanssa, siivosin meidän kuin pommin jäljiltä olleen varaston ja siivosin kotona. Aloitin uuden taulun maalaamisen ja tein koristeelliset pääsiäismunat. Opettelin tekemään muhkean näköisen letin ja lakkasin varpaankynnet ekaa kertaa kuukauteen. Viikonloppu lensi ohitseni kuin siivillä ja ykskaks ollaan maanantaissa, eikä mulla oo mielen päällä yhtäkään mielipidettä, joka ei liittyisi koronaan. Aloitin jo Mielipidemaanantain kirjoittamisen, kunnes tajusin, että kirjoitin samasta aiheesta kuukausi sitten. Eipä paljoa tunnu tapahtuvan omassa päässä, mistä ammentaa ideaa ja asiaa postaukseen.

Tänään on ollut jotenkin sellanen pieni surku ja harmi. En osaa selittää miksi juuri nyt. Ehkä se johtuu eilisestä siivousurakasta, ehkä vaan tämä harmaa maanantai painaa mieltäni. Kävin eilisen varastosiivouksen osana läpi kaikki siellä olevat lastenvaatteet. Säästin Danten ajalta käytännössä kaiken ja nyt Myttyskänkin kohdalla suurin osa jatkaa matkaa suoraan siskoni 4kk nuoremmalle pojalle. Siinä pieniä vaatteita lajitellessa en voinut olla ajattelematta sitä, kuinka nopeasti tämä aika menee. Jokainen lapsen vuosi ja kehitysvaihe on musta ollut ihana, mutta vauvavuodessa on omanlaisensa taika. Vauvavuosi on uuvuttava, mutta samalla aivan ihana, ja se on järkyttävän lyhyt. Joka kuukausi vauva muuttuu. Tämä aika tuntuu rakkaammalta juuri sen takia, että se on ihan kohta ohi, toisin kuin kaikki muut elämänvaiheet, jotka kestävät kauemmin. Vaatekoko muuttuu parissa kuussa, uusia taitoja tulee. Mun sisko on nähnyt Myttyskän viimeksi ennen kuin se on liikkunut lainkaan, nyt Mytty jo ryömii suvereenisti ja on juuri oppimassa, kuinka päästä istumaan makuulta. Tätä aikaa, näitä hetkiä ei saa takaisin. Ei saa takaisin sellaista vauvavuoden huolettomuutta. Sitä, että pakkaudutaan autoon, laitetaan joku söpö asu vauvalle päälle ja lähdetään käymään missä halutaan. Nyt ollaankin kaikki vaan pyjamat päällä kotona, emmekä tee mitään erityistä ja niin paljon muistoja jää kokematta. Eilen harmitti ottaa vauvanhuoneen kaappiin pieni shortsiasu, koska todennäköisesti tämä kesä on hyvin erilainen kuin yleensä. Ja ensi kesänä mulla ei ole enää vauvaa, vaan taapero. Pohdin tiettyjen vaatteiden kohdalla niiden käytön tarvetta, jos emme tule nyt moneen kuukauteen menemään ulkomaille. Pakkasin vauvan uimapukua laatikkoon ja harmitti niin paljon se, että hän ei pääse vauvauintiin. Tai värikylpyyn tai muskariin. Monesta asiasta on virtuaalilähetyksiä, mutta harmittaa se, ettemme pääse kohtaamaan muita perheitä, joissa on vauvoja.

Olemme kaikki terveitä ja voimme hyvin ja sikäli tuntuu siltä, ettei ole oikeutta valittaa. Enkä oikeastaan valita. Olen ollut positiivisella mielellä suurimman osan ajasta. Tämä koronan pakottama menojen vähentyminen näkyy siinä, että on aikaa tehdä paljon sellaista, mihin yleensä ei aika riitä. Askartelua ja maalaamista, siivousprojektien edistämistä ja kodin kunnossapitoa. Kaikkea sellaista pientä kotiin liittyvää. Vaikken valita ja pyrin pysyttelemään positiivisena, tosiasia on se, että kyllähän tilanne harmittaa. Omasta puolesta, lasten puolesta, kaikkien pikkuasioiden takia.

Jotenkin juuri tänään on äärimmäisen epäluova päivä. Huomaan, että tämä koronakausi terävöittää mun siksakkimaisen tunne-elämän muutenkin. Yhtenä päivänä maalaan omasta mielestäni mielettömän kivan taulut, marmorimaalaan koristemunia, siivoan ja keksin superhyvän uuden ruokaohjeen. Vietän aikaa iloiten lasten kanssa, tilaan kotiin uusia maalaustarvikkeita ja teen rästissä olevia hommia. Toisena päivänä taas… No, nyt tuijotan työpöytäni takana olevaa maalausta, jonka kanssa olen ihan jumissa. En tiedä mitä siltä haluan, en tiedä miten pääsen haluamaani lopputulokseen. Se on kesken, enkä keksi miten jatkaa sitä. Eilen aloittamani varaston myytävien kasan läpikäymisprojekti jäi kesken ja nyt tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta jatkaa. Päivän treeni odottaa puhelimessa, mutta koko kroppa tuntuu lyijynpainavalta. Tehtävälistalla olisi tuhat suoritettavaa tehtävää, mutta olo on kuin olisin juuri vetänyt triathlonin. Henkisesti ja fyysisesti. Huomaan kaipaavani normaalin maailman ärsykkeitä ja virikkeitä. Vaikka nautin kotona olosta ja lasten kanssa puuhailusta, tuntuu, että olen jotenkin tapissa mitä tulee mihinkään luovuuteen. Olen miettinyt jo monta päivää aihetta seuraavalle IG-livelle, mutta tänään en muista niistä puoliakaan ja ne mitkä muistan, tuntuu tyhmälle.

Mun mielestä kaikki tunteet kuuluu tähän tilanteeseen, uuden asian käsittelyyn. En henkilökohtaisesti pysty hyväksymään tällä hetkellä kukoistavaa koronakyttäämistä ja toisten tuomitsemista, mutta ymmärrän jopa sen aiheuttajat. Pelko ja kontrollinmenetys on tässä tilanteessa vahvasti läsnä ja mielialat varmasti heittelee kaikilla paljon tai ovat melko pysyvästi tavallista matalammalla. Itse huomaan, että usein kun oon jotenkin henkisesti vähän väsynyt tai “jämähtänyt” johonkin tunteeseen, niin usein auttaa erilaiset vähän erilaiset asiat. Siivoaminen tekee mulle usein tosi puhdistavan hyvän fiiliksen, jonka jälkeen keskittyminen on helpompaa. Oon nähnyt läheisiä tai kavereita saadakseni inspiraatiota ja ajateltavaa ja hyvää mieltä. Usein teen erilaisia asioita jatkuvalla syötöllä ja tietyllä tapaa nyt kun tekeminen on niin minimissä, niin kotona tulee oltua tosi paljon ja niin paljon kuin rakastankin kotiamme, tänään se tuntuu jotenkin tunkkaiselta paikalta, jossa en saa ajatuksistani kiinni. Tuntuu siltä, kun koko kroppa ja aivot olis ihan lyijyä ja kameran nostaminen kasvoille on jotenkin liian vaativa tehtävä. Vaikka ei se oo. Mut just nyt on jotenkin sellainen “en halua tehdä mitään” -fiilis.

Hetken äsken kaipasin sitä, että olisin vaan yksin. Että voisin hypätä sohvalle, laittaa Gossip Girlin pyörimään tai musiikin pauhaamaan ja olla hetken jossain muualla. Voisin värittää tai tehdä jotain muuta aivotonta. Vanhemmuus on tietyllä tapaa suorittamista. Nyt kun olemme olleet ilman päiväkotia ja mummeja, ainoa tauko vanhemmuudesta on iltaisin lasten jo nukkuessa. Silloin pitäisi itsekin syödä, siivota ja mennä nukkumaan, mutta usein jäämme molemmat tekemään jotain. Yhdessä ja erikseen. Ja ykskaks kello onkin yli puolenyön ja lapset heräävät aikaisin. Mytty on alkanut heräämään 6.30, Dante onneksi sentään edelleen nukkuu 8 asti vähintään. Aamu alkaa silloin kun pieni ihminen niin määrää ja sitten mennään siitä iltaan näiden kahden sanelemana. Jos mies hoitaa molemmat lapset, niin en kehtaa ilmoittaa, että mä menen nyt muuten nukkumaan tai väritän tässä yhden värityskirjan sivun. Kun toinen on lasten kanssa, sitä yrittää itsekin saada aikaiseksi jotain järkevää. Järkevää koko perheen kannalta. Tiädettekö mitä tarkoitan?

Okei, en oo kyllä myöskään juonut tänään yhtään kahvia. Taidan aloittaa siitä. Tätä kirjoittaessa myös harmaa keli on muuttunut ihanan aurinkoiseksi, joten ehkäpä lenkki aurinkoisessa ilmassa olisi paikallaan ja tuulen mukana mun korvien väliin puhaltaisi jonkin sortin inspiraatio, josta ammentaa tekemisen intoa. Voi perkele. Just kun sen kirjoitin, tuolla sataa taas lunta ja rakeita ja veti ihan tummanharmaaseen pilveen ja näköjään tuuleekin ihan loputtoman lujaa.

Ähh, ei kai tässä muu auta kuin sukeltaa saavin kokoiseen kupilliseen kahvia ja toivoa, että aivotoiminta starttaisi taas. Ehkä yllätän itseni ja saan jotain aikaiseksi tänään. Oon todennut parhaaksi keinoksi asettaa jotain pieniä väliaikatavoitteita, itselleen miellyttävimmästä vähiten miellyttävään ja pieniä välipalkintoja. Eli nyt mä hyökkään laskupinon pariin, teen suunnitelman tulevan viikon ruoista ja laitan tilauksen kauppaan. Jos teen ne tehokkaasti, voin ostaa itselleni nettikaupasta lisää lehtikultaa ja pyöreän taulupohjan, eiks joo?

Onkohan tää vaan suklaamuna-krapulaa ihanan pääsiäisviikonlopun jäljiltä? Ja miten te saatte otteen itsestänne tällaisina päivinä? 

11 thoughts on “Pääsiäiskrapula

  1. Jotenkin kiinnitin huomiota tuossa kahteen kohtaan. Omaa aikaa ja miehen kaa yhteistä aikaa on vain iltaisin ja kun mies hoitaa lapsia, et kehtaa sanoa, että meet värittään kirjaa tai nukkumaan, vaan pitäisi tehdä jotain tehokasta. Ehkä jotenkin noissa aloin ajatella armollisuutta itseä kohtaan. Ei aina tarvitse tai pidä olla tehokas. Tekin olette enimmäkseen keskenänne samoissa tiloissa, joten en yhtään ihmettele, jos välillä masentaa tai on saamaton olo tai inspiraatio puuttuu. Että kyllä ainakin musta on välillä ihan oikeutettua kummankin irrottautua tiiviistä lapsiperhearjesta ja tehdä jotain itselle silloin tärkeää, jotta jaksaa taas seuraavat tunnit ja päivät. Koska tämä tilanne on nyt niin erilainen ja kuormittaa ihmisiä eri tavalla.

    Tämä eristäytyminen on ainakin mulle ollut hirveän rankkaa henkisesti, vaikka sinällään meillähän on vielä hyvin, kun ei ole ulkonaliikkumiskieltoa. Mutta kun missään ei tapahdu mitään, suurin osa arjen käyntipaikoista on kiinni, ei näe oikein ketään kuin oman miehen ja tein etätöitäkin kotoa pari viikkoa, niin mä vain kiukuttelin ja kiroilin ja olin tosi kireä. Totesin, että etätyö ei ainakaan tällasessa tilanteessa sovi mulle ja että tartten näköjään edes jonkin verran sosiaalisia kontakteja ja syyn lähteä ulos kotoa ennen kuin pää hajoaa. Eikä siihen riittäneet päivittäiset ulkoilut.

    Samaan aikaan mies on ottanut tämän tosi rennosti, ottanut rauhoittumisen aikana, nyt ehtii ulkoilla ja lukea ja tehdä kaikkia kotihommia. Ja hokenut, että hyvinhän meillä on asiat verrattuna moniin muihin, joilla on työ vaakalaudalla tms. Ja kyllä mä sen tiedän, mutta en halua kuulla silloin, kun haluaisin velloa vaan omassa ahdistuksessani ja maailman epäreiluudessa 😂 Mies myös kysyi, että johtuuko mun ahdistuneisuus siitä, kun tämä tilanne on vienyt kontrollia pois mun käsistä. Sanoin, että voi olla sitäkin. En ole enää täysin elämäni herra, kun en saa itse vapaasti päättää haluanko maata kotona lukemassa, mitä kyllä sitäkin teen mielelläni, kun se on mun oma valinta.

    Mutta jo se helpotti, kun tajusin mistä on kyse ja kiikutin työkoneen takasin työpaikalle. Kun ekat pari viikkoa vain mietin, että oonko tulossa hulluksi vai miksi mua vaan koko ajan itkettää, kiukuttaa ja kiroiluttaa, kun mies on ihan fine. Nyt ehkä tilanteen on paremmin hyväksynytkin, kun on hyväksynyt, että tämä ahdistaa mua ja haluaisin vain tämän loppuvan. En tiedä, vastasiko tämä sepustus mitenkään sun kysymyksiin, mutta ehkä mä miettisin armollisuutta ja välillä vaan velloisin tunteissa 🙂

    1. Hahahah, ihana kommentti 😀 Siis ihana, koska ymmärrän niin hyvin. Ja nauratti tämä: “Ja kyllä mä sen tiedän, mutta en halua kuulla silloin, kun haluaisin velloa vaan omassa ahdistuksessani ja maailman epäreiluudessa 😂”

      Ja kiitos vinkistä ja kehoituksesta armollisuuteen. Se on jotenkin nimenomaan se haaste tässä arjessa. Jos on vaikka ottanut omaa aikaa ja maalannut aamu3 asti, niin tietty seuraavana päivänä väsyttää ja sitä kautta ahdistaa ja harmittaa ja mitä vielä. Se on normaalia. Mutta vaikka sen ajan ottaisi tiistai-iltana, niin torstaina voi taas tuntua siltä, että haluaisi vaan olla. Ja samaan aikaan on kahden pienen lapsen tarpeet, joita ei voi hetkeksikään ulkoistaa esim. päiväkodille tai mummille ja ottaa sitä omaa aikaa. Ja jos sen oman ajan ottaa lasten valvoessa, niin tuntuu pahalta sen puolison puolesta, tai tulee sellainen syyllinen olo. Tiedätkö mitä tarkoitan?
      Me ollaan kyllä tehty aina viikkosuunnitelmaan slotit omalle ajalle ja sille, että tehdään mitä lystätään sillä aikaa. Välillä vaan niistä kiinni pitäminen on hirveän vaikeaa ja yksin kahden lapsen kanssa on välillä vaikeaa ehtiä tekemään kaikkea, eli sitten kertyy siivousvelkaa, ruoanlaittovelkaa tai mitä vielä. Pärjäähän sitä tietenkin ilman ulkoista apua ja päikkyä ja muuta, mutta tuntuu, että tällä hetkellä se on pois omasta tekemisestä. Kun normaalisti toinen kävisi vaikka taaperon kanssa temppukerhossa ja toinen siivoaisi, on nyt temppukerhona koti ja sen jälkeen hirveä siivo 😀

      1. Joo ymmärrän kyllä hyvin, että pienten lasten kanssa tämä tilanne aiheuttaa varmasti oman kivan pikkulisänsä päivän haasteisiin. Meillä ei siis ole lapsia, mutta yksi kaveri just sanoi, että on ristiriitainen olo eristäytymisestä. Että on kiva puuhailla kotona, olla lapsen kaa ja nyt kevään tullen tonkia pihalla. Mutta kun siinä samalla pitäisi hoitaa omat ja miehen työt, ja varsinkin miehelle tuntuu välillä ottavan koville tehdä etätöitä, kun viereisessä huoneessa puuhailee vaimo ja leikkisä ja kyseleväinen taapero. Ja sitten siinä välissä pitäisi joskus saada omaakin aikaa niin että siitä ei kärsi lapsi, mies eikä oma mieli, koska oma aika tuskin on kovin nautinnollista ja rentouttavaa, jos koko ajan miettii, että nyt mies vaan tuolla uutterasti hoitaa kaiken, kun mä vaan maalaileen täällä…

        Että ei siinä varmaan auta kuin yrittää löytää joku tasapaino ja toi teidän viikkosuunnitelma kuulostaa kyllä hyvältä. Ainakin sillon sitten “turhat” syyllisyyden tunteet pois ja velloo sit kaikessa mikä tuntuu just sillon oikeelta. Edes välillä 🙂

  2. Kuulostaa tutulta, välillä vaan on niitä päiviä kun ei saa mistään kiinni. Täytyy vain olla lempeä itselle ja olla ymmärtäväinen. Mistä muuten tilaat maalaustarvikkeita?

    1. Kiitos 🙂 Ja vähän sieltä sun täältä. Tampereella Arteljee on tosi kiva, nyt tilasin yhen jutun Artshopista ja yhen jutun Clasulta 🙂

  3. Samat tunnelmat ollut tänään itselläni. Tuntuu, että on vaikea tsempata tässä poikkeustilanteissa näin kuukauden jälkeen. Aluksi oli lasten kanssa helpompaa ja jopa ihan hyväntuntuista vaihtelua, mutta nyt itse kukin alkaa kaivata sitä ihanaa tavallista arkea. Töitä ja opintoja, päivähoitoa ja sen mahdollistamia monia asioita (hetki omaa aikaa!), palveluja… ihan tavallinen HopLop ja buffetruokailu olis niin mahtava. Voimia kaikille.

  4. Oi joi mä niiin ymmärrän! Ja valvon, että saan omaa aikaa ja olen sitten väsynyt. 😀 Mut voi kun olis pari päivää semmosta, ettei tarttis puhua kenelläkään yhtään mitään (siis selittää ja sanottaa).. tai vois puhua, JOS huvittaisi. Mut kyllä tässä kotosalla se luovuus on välillä hukassa. Kahden alle viisi vuotiaan lapsen kanssa kumminkin hommaa riittää: siivous ja ruoanlaitto vie paljon aikaa ja toki leikkiminen ja pukeminen ja ulkoilu ja perussetit. Tiedäthän. 😀 Mies tekee etätöitä kotoa käsin ja mä olen lomautettuna. Alkaa olla ikävä ihmisiä! Kavereita, sukulaisia, lounasseuraa… Ja voi kun olisi kiva, kun olis just vapaus viedä lapset vaikka uimaan. Ja joo tiedän, että me ollaan onnekkaassa asemassa, kun asutaan omakotitalossa ja on piha ja kotona kuitenkin neliöitä ihan kivasti. Toiset kun asuu tiiviisti kaupungissa. Ja oon kiitollinen, että on perhe eikä tartte ahdistella koko korona kriisiä itsekseen, jolloin vois olla ehkä liikaa aikaa ajatella. Mut kyllä – tää silti kypsyttää ja suklaaseen on liian helppo tarttua. Nyt ollaan tehty miehen kanssa kotitreeniä iltaisin yhdessä ja se on kyllä ollu tosi jees. Yhdessä tulee tehtyä ja pysyy käsi irti suklaasta. 😀 Puolikin tuntia on hyvä ja kaikki liike kotiinpäin vaikka ei joka ilta jaksaisi vetää hiittiä niin venyttelyä edes. Tsemppiä sinne! Kyllä tämä(kin) vielä tästä. Eikö? Joo! Luotetaan siihen 🙂 ilman luottoa muutokseen ei jaksa!

  5. Meillä on myös kaksi poikaa: 2-vuotias ja 2-kuinen. Esikoisen vauva-aikana teimme tosi paljon kaikkea ja nähtiin lähes päivittäin muita vauvaperheitä. Esikoinen onkin tosi sosiaalinen, eikä oikein missään vaiheessa vierastanut ketään, kun oli tottunut näkemään niin paljon eri ihmisiä.

    Nyt mietin väkisinkin, miten tämä eristys vaikuttaa vauvaan, kun hän ei käytännössä ole vielä nähnyt ketään muuta kuin meidät ja tilanne tulee jatkumaan ties kuinka pitkään.

    Itsekin alan olla väsynyt ja passivoitunut tähän joka päiväkseen kotona oloon. Omaa aikaa ei ole, enkä ole tavannut mieheni lisäksi ketään aikuisia yli kuukauden. Tiedän toki, että tilanne on vielä ikävämpi monille, jotka joutuvat olemaan huolissaan rahasta tai terveydestään. Toivottavasti tilanne olisi kesällä jo vähän rauhoittunut, jotta pääsisi elämään edes vähän normaalimpaa arkea.

  6. Heippa, kuvista tuli mieleen että mistä toi ihanan värinen paita on?🌸 Ja tollaisen muhkean letin teko-live vois olla kiva 🤩

Leave a Reply