Affektikohtaus vauvalla

Kirjoittelin pari päivää sitten siitä, että Myttynen sai affektikohtauksen. Hurrrrrjan moni teistä jakoi vinkkejä ja omia tarinoita ja moni kyseli lisätietoja koko jutusta ja mahdollisesti vinkkejä, joita olen saanut. Moni teistä ei ollut kuullutkaan mitään affektikohtauksista ikinä. En ollut minäkään, ennen kuin ehkä vuosi sitten kaveri kertoi oman lapsensa moisista ja googlailin niitä silloin. Nyt oon googlannut aika paljon lisää, lukenut kaikkien teidän viestit ja oltiinpa Mytyn kanssa lääkärilläkin (saatiin monta suositusta ehdottomasti käydä lääkärillä varmuuden vuoksi, sillä sitä suositellaan ensimmäisen kohtauksen jälkeen).

Mikä on affektikohtaus? 

Affektikohtaus, eli tikahtumiskohtaus voi olla kyseessä kun turhautumistilanteessa tai itsensä satuttamisen yhteydessä lapsi alkaa itkeä, pidättää hengitystään, voi tulla kalpeaksi tai kasvoiltaan sinertäväksi ja mennä veltoksi, jolloin hengitys taas käynnistyy. Joskus pitkän oireen yhteydessä voi olla myös lyhyesti raajanykinöitä.

Mitä siis tapahtui? Meillä oli kylässä kaksi kaveria lastensa kanssa ja kaikki puuhailivat siinä olohuoneen lattialla kun minä keittelin keittiössä kahvia. Mytty alkoi itkemään ja mieheni ihmetteli, mikä tuli. Mieheni oli juuri laskenut Mytyn lattialle, jossa oli kaksi aikuista ja leluja, ja samalla kaveri antoi vauvalleen Mytyn mustekalalelun. Mytty katsoi lelua ja alkoi itkemään, ja kaveri nosti Mytyn heti syliin, kun hän alkoi itkemään. Ykskaks itku meni tosi lujaksi, kunnes hän lopetti kokonaan ja meni aivan hiljaiseksi. Kuin veitsellä leikaten. Siinä vaiheessa olin ehtinyt jo viereen ja näin miehen käsissä sinertävän lapsen. Mieheni katsoi mua pienessä paniikissa ja oli ihan hämmentynyt. Mun ensimmäinen ajatus oli, että Mytty on napannut jotain suuhunsa ja on tukehtumassa. Kippasin hänet syliini vatsalleen pää hieman alaspäin siinä hämmennyksessä ja hieman taputin selkää. Ykskaks hän alkoi taas huutaa kuin palosireeni, nappasin hänet oikeinpäin syliini ja hän itki siinä ja lohduttautui ja rauhottui. Sai mustekalansa ja jatkoi normaalina omana itsenään hymyillen ja naureskellen. Öhhh, mitä?

Hetken mulla oli huoli, että ehkä hän tosiaan nappasi jotain suuhunsa ja nielaisi ja siksi tuli itku, sitten vaikeus hengittää ja sitten se taas meni ohi. Mutta hänellä oli kaksi valvovaa aikuista silmäparia siinä vieressä koko ajan ja vastaimuroitu matto alla, joten todennäköisyydet sille oli hyvin pienet. Juttelin kaverini kanssa ja hän sanoi, että kuulostaa kovin tutulta.

Jostain syystä, joillakin lapsilla kovan itkun tullessa, hengitys saattaa salpaantua ja lapsi saattaa alkaa sinertää tai häneltä voi mennä tajua ennen kuin happi alkaa taas kulkemaan. Käsittääkseni syytä tälle ei olla löydetty, mutta tän uskotaan olevan n. 5 % lapsista. Yleensä kuulemma temperamenttisilla lapsilla silloin kun on muutenkin väsynyt. Tilanne oli ihan hämmentävä, sillä Mytty on tottunut siihen, että lelut lähtee Danten matkaan ja Dante leikkii myös Mytyn leluilla. Sikäli siis tuntui kummalliselta noin vahva reaktio siihen hiton mustekalaan. Mutta toisaalta toi sopii tosi hyvin Mytylle. Oon sanonut ensiviikoilta lähtien, että Mytty on “luonteikkaampi” kuin Dante. Luonteikas-sanaa käytetään usein vähän negatiivisessa merkityksessä, mutta mun mielestä se on ihan neutraali sana kuvaamaan sitä, että toinen lapseni on enemmän ääripäiden olento kuin esikoiseni. Dantella on uhmatuhma-kohtauksia kyllä, mutta lähtökohtaisesti ottaen hän on todella säyseä ollut aina. Isänsä luonne. Kun taas tämä toinen.. No hän on ihan minun vauvani. Mytty itkee TODELLA harvoin. Meillä menee päiviä ilman itkua. Mutta sitten kun tulee harmi, se on nopea, äänekäs ja räjähtävä. Hän myös rauhoittuu itkusta sadasta nollaan ja alkaa heti hymyilemään hyvin nopeasti. Jotenkin Mytty elää kaikki tunteensa aika vahvasti. Iloinen vesseli hymyilee ja nauraa tosi paljon, mutta myös turhautuessaan pitää ääntä ja viestii sitä tunnetta vahvasti. Omalla tavallaan voisi siis kyllä laskea Myttyskän siihen temperamenttiseen kategoriaan.

Mentiin käymään lääkärissä sen takia, että sitä suositellaan tällaisessa tilanteessa. Lääkäri teki jotain yksinkertaisia neurologisia testejä, tsekkas korvat, nenän yms., kuunteli keuhkot ja tarkisti muutenkin Myttyskän yleisesti ottaen. Kuulemma mun kuvailema tilanne kuulosti erittäin selkeästi affektikohtaukselta, mutta pitäisi olla varuillaan ja seurata. Jos samantyyppinen kohtaus tulee ilman minkäänlaista provokaatiota, niin pitäisi ehdottomasti palata takaisin lääkärin luokse ja miettiä hieman epilepsian tutkimista. Ja jos kohtaus tulee uudemman kerran, olisi kuulemma hyvä varmuuden vuoksi ottaa EEG-käyrät. Affektikohtaukset itsessään ovat kuulemma täysin vaarattomia, mutta olisi hyvä varmistua ettei kyse ole mistään muusta.

Sain aika paljon vinkkejä tällaisen varalle teiltä ja eniten on mun seuraajilla käytössä se, että puhalletaan voimakkaasti nenään päin, jos vauva alkaa vaikuttaa siltä, että tulee kohtaus. Lääkäri sanoi parhaaksi keinoksi vaan ottaa vauva syliin ja lohduttaa, sillä joitain puhaltaminen voi ärsyttää entisestään. Se kyllä tuntui toimivan kymmenille lapsille mun seuraajien joukossa. Teidän kommenttien ja mun omien nettiselailujen perusteella affektikohtaukset on yleisimmillään 6kk-3v välillä ja sitten tasaantuvat.

En oo yhtään stressaantunut. En usko epilepsiaan tai mihinkään neurologiseen, vaan uskon tämän olevan juurikin affektikohtaus, jonka provosoi lempilelun näkeminen toisella vauvalla. Googlailessani asiaa englanniksi, törmäsin pariin turkkilaiseen tuoreeseen tutkimukseen, joissa on löydetty yhteys affektikohtausten ja raudanpuutteen ja anemian väliltä. Mulla oli lapsena anemia ja oon koko ikäni taistellut raudanpuutteen kanssa. Mytty on itse asiassa paljon kalpeampi kuin veljensä ja hänen paino nousee miinuskäyrällä ja kädet ja jalat on usein vähän kylmät, mitkä kaikki voi olla raudanpuutteen oireita. Tai sitten hän ei oo oikeen koskaan ollut erityisen innostunut syömään maitoa, syö jatkuvasti käsiä ja jalkojaan ja on todennäköisesti perinyt äitini puolelta lähes läpinäkyvän kalpean hipiän. Who knows. Sinänsä en edes ymmärrä miten raudanpuute voi vaikuttaa tällaiseen, mutta toisaalta tiedän itse kokemuksesta, että raudanpuutteella voi olla vaikutuksia mitä kummallisimpiin asioihin, esimerkiksi mulla se tekee niin levottomat jalat kuin sydämen rytmihäiriöt. Otetaan Mytyltä vielä täydellinen verenkuva ihan vaan rauta-arvojen tsekkaamiseksi ja varmuuden vuoksi.

Kuten moni muu, olen samaa mieltä siitä, että on tosi jännä, että tällaisia asioita ei mainita yhdelläkään sanalla neuvolassa tai missään materiaaleissa. Se oli nimittäin todella pelottava tilanne. Se ei kestänyt kuin sekunteja, mutta mä sain melkein slaagin. Kun katsot oman pikkuisen alkavan sinertää, niin siinä ehtii aika monta ajatusta käydä mielessä sekunninkin aikana. Ja harva niistä on kovin kivoja.

No, mielenkiinnolla seuraan millainen persoona tästä meidän pikkuisesta vielä kasvaa, onko tosiaan temperamenttia reippaasti annettu hänelle ja tuleeko näitä jatkossa useinkin. Positiivista on se, että tuossa tarkistuksessa lääkäri kurkkasi tosiaan samalla korvat ja ne oli puhtoisen puhtaat. Meillä olisi itse asiassa ollut tänään aika korvien putkitukseen, mutta päätettiin jättää se tulevaisuuteen, jos tarpeellista. Näin korona-aikaan ei tekis mieli olla yhtään ylimääräistä minuuttia sairaalassa tai terveyskeskuksessa muutenkaan, mutta ennen kaikkea siirretiin tätä toimenpidettä sen takia, että nyt on menty 2kk ilman korvatulehdusta. Mytyn kaks ensimmäistä korvatulehdusta on olleet melko peräjälkeen RSV:n jälkeen ja taudinkuvalle on ominaista, että korvatulehdus saattaa uusia RSV:n jälkeen. Tänään lastenlääkärin kanssa juteltiin tästä ja hän sanoi, ettei olisi yllättänyt, vaikka kolmaskin korvatulehdus olisi ollut sen saman viruksen aiheuttama, sillä RS-virus voi vaikuttaa elimistössä pitkään. Se oli muutenkin niin kummallinen korvatulehdus, kun tyyppi ei ollut lainkaan kipeä, ehkä kerran oli nenä hieman nuhainen, ja sit ykskaks pamahti kuume ja korvatulehdus. Mut nyt samoihin aikoihin kun mulla oli poskiontelotulehdus myös Mytty oli hieman nuhainen muutaman päivän, mutta selvisi siitä ilman korvatulehdusta, joten toivoa on, että ehkä hänelle ei tulekaan samanlaista kierrettä kuin veljelleen ja selviää ilman putkituksia. En mitään ylimääräisiä toimenpiteitä halua, ja kun putkitukseen täytyy kuitenkin käyttää anestesiaa, niin mieluummin ei, jos ei näytä siltä, että uusii jatkuvalla kierteellä kuten Dantella. Nyt siis odotellaan ja katsellaan tilannetta sen osalta. Turhia antibiootti-kuureja en halua lapselle, mutta toisaalta en halua kyllä turhaa toimenpidettäkään.

Kuvissa meidän pieni aurinkomme, joka on nyt saanut lisänimen Raivoraimo tädiltään 😀 Eikö näytä iiiiihan Raivoraimolta? 😀 

24 thoughts on “Affektikohtaus vauvalla

  1. Voi olla hakuammuntaa, mutta ehkä tuossa anemiassa ja tikahtumiskohtauksessa voisi olla sellainen yhteys, että kun normaalisti happi molekyyli kiinnittyy punasolun hemoglobiiniin ja jatkaa elimistössä matkaansa siihen kiinnittyneenä tekien omia tehtäviänsä. Niin aneemisella ihmisellä on vähemmän “paikkoja” johon kiinnittyä, josta sitten seuraa se ettei happea pääsee veren mukana tärkeisiin kudoksiin niin suurella voluumilla. Jos hapen saanti just vaikka valtavan huutokohtauksen tullessa jo ennestään hieman heikkenee, niin aneemisella ihmisellä varmaan herkemmin näkyy se hapen vähyys sinisyytenä, jopa tajunnantason laskuna. Tällaisia ajatuksia minulle sairaanhoitajana tuli mieleen. En ollut itsekään kuullut aiemmin tällaisesta, hyvä tietää koska itselläni erittäin nollasta sataan menevä, luonteikas pikkuinen kotosalla. Tsemppiä sinne perhe arkeen, kiva lueskella sinun ajatuksia 😊

    1. Ajattelin ihan samaa. Hapen puute tulee nopeammin kun happeakuljettavia osia on vähemmän, näin ollen tikahtuminen tapahtuu herkemmin. Perustuu puhtaasti omaan loogiseen ajatteluun hoityön parissa, ei varsinaiseen tietoon.

  2. Todella pelottava kokemus, mutta hyvä, että tarvittaessa asiaa tutkitaan kunnolla!

    Täydellinen verenkuva ei kerro rauta-arvoista mitään 🤔 siihen kuuluu punasolumäärä + koko yms, hemppa, kokonais valkosolumäärä ja trompparit. Toki MCV eli punasolujen keskitilavuus on pienempi raudanpuutteesta kärsivillä, mutta hempassa raudanpuute ei välttämättä vielä näy. Ferrit ja TfR kertovat rautavarastoista.

    En ole itse lukenut tutkimuksia aiheesta, mutta rautahan liittyy elimistön hapetukseen, koska hemoglobiini tarvitsee rautaa. Tämä siis siihen spekulatioon, että raudalla olisi merkitystä näihin kohtauksiin.

    1. Joo, tätä itekin kysyin, mutta kuulemma ferritiinin mittaaminen alle 1v ei kerro mitään. Mytyltä on otettu verta kun oli 2kk (tutkittiin sitä keltaisuutta), niin on vertauspohja, sillä vauvalla vähenee usein rauta just kun on 6kk syntymästä. Eli katotaa mitä noi nyt näyttää 🙂

      1. Käsittääkseni vauvalla on sikiöaikana kerätyt rautavarastot juuri siihen puolen vuoden ikään ja sen jälkeen raudan pitäisi imeytyä ohutsuolessa normaalisti. En ole lääkäri, mutta luulisi ferritiinin ja TfR:n kertovan tässä kohtaa jotain yhdessä PVK:n kanssa. Ja tärkeintähän olisi selvittää syy anemiaan, jos sellainen on ehtinyt kehittyä. 🤔🤔

        Toivottavasti asia selviää 🙂

    1. Jos minua seuraat missään medioissa, niin olen jo useita kertoja sanonut, että näemme kotioloissa tämän korona-ajan kolmen perheen pienenä piirinä, kun olemme muutoin eristyksissä ja kaikki vanhemmat etätöissä eivätkä lapset ole päikyssä.

      1. Ah, ok, joo, huonosti välillä seuraan koska vaikka vaan 1 taapero täällä niin pitää kiireisenä tänä aikana 😁

      2. Miten tähän eristäytymiseen ja kotioloissa tapaamiseen istuu se, että Instastoryjesi mukaan olitte nyt lauantaina Tampereella leikkipuistossa?

        1. Onko ulkoilu siis kielletty ja se on mennyt multa ohi? Ymmärtääkseni lasten kanssa saa ulkoilla puistoissa etäisyydet pitäen eikä kaupunki ole laittanut leikkipuistoja kiinni juuri tästä syystä 🤔 Jos mä jotenkin salaisin tätä asiaa, niin miksi ihmeessä päivittäisin asiaa medioihini? En tee mitään väärää, eikä nämä kaksi asiaa ole mitenkään ristiriidassa keskenään.

          1. Ei tietenkään ole kielletty, eikä puistoissa käymisessä itsessään ole mitään pahaa. Ihmettelen vain, koska omasta mielestäni naapurikaupungin julkisessa leikkipuistossa pyöriminen ei ole “kotioloihin eristäytymistä”. Mutta ehkä olen tulkinnut tätä jotenkin eri tavalla.

              1. Tulkitsin varmaan väärin myös tämän viikko sitten kirjoittamasi kommentin: “– jotkut käyvät leikkimässä leikkipuistossa lähmien samoja pintoja –“. Ymmärsin sen niin, että suhtaudut negatiivisesti leikkipuistoissa käyviin perheisiin, mutta ilmeisesti se onkin mielestäsi ihan OK? Ja teidän lapset eivät siis varmastikaan koskeneet muiden koskemiin pintoihin tuossa puistossa.

                1. Itse asiassa ymmärsit väärin, mutta se on osittain oma vikani, ilmaisin itseäni huonosti. Mun mielestä tässä tilanteessa ei ole mitään vikaa käydä terveinä ja oireettomina hygieniasta huolehtien lasten kanssa ulkoilemassa, oli se sitten paikassa, missä on keinuja tai vaikkapa laavuja.
                  Ja itse asiassa elät jossain kummallisessa maailmassa, jossa sun mielestä 6kk lähmii yhtään mitään ilman vanhemman seurantaa. Kaksi aikuista + kaksi lasta = yksi vanhempi seuraamassa yhden lapsen tekemistä koko ajan. Hanskat kädessä leikkii etäällä muista lapsista, ja ei, ei lähmi samoja pintoja niiden toisten lasten kanssa vieretysten tai koske toisiin lapsiin.
                  Kiva, että jaksat kaivaa vanhoja kommentteja, se on kaikki mulle kotiinpäin sivunäyttöjen myötä 🙂 Joten jatka ihmeessä, vuonna 2013 saatoin kirjoittaa jotain muuta epäselvästi, mistä voit vetää nokkaan kokonaisen hernemaissipaprika-pussin 😉 Taaaaaai sitten ehdotan, että siirryt parempien ihmisten blogeihin kyttäilemään, josko sieltä löytyisi jotain kyttäämisen arvoista. Mukavaa viikon alkua ja kiitos hei hei! 🙂

  3. Meillä myös affektiokohtauksia, mut ne tuli tytöllä yleensä kun hän satutti itsensä, tuli sellaista “hiljaista huutoa” eli ei ääntä ja sen jälkeen taju pois/tai vauvana huutokohtaus meni överiksi ja hän huusi itsensä tikahduksiin (tai lopulta oksensi)/myöhemmin uhmaikäisenä tahtoihmisenä raivoamalla sai noita, esim silloin kun oltiin molemmat oltu yön yli pois, lopuksi taju kankaalle. Ns. ilman syytä out of the blue ei tullut koskaan. Noiden kohtausten jälkeen hän oli hetken aikaa väsynyt ja pökertynyt, mutta rauhallinen.

    Yks juttu vielä: hänellä oli myös kuumekouristuksia. Kuume nousee nopeasti, niin laukaisee sen. Ei aina, mutta ainakin jotkut tietyt virukset triggeröi niitä. Uskon taipumuksen affektiokohtauksiin ja kuumekouristuksiin kulkevan käsi kädessä. Myös geeneissä kulkee nuo molemmat. Perinyt ne minulta. Kuumekouristukset ovat hurjan pelottavia. Hänen kohdallaan ei ollut varsinaisia kouristuksia, meni vaan täysin veltoksi ja taju kankaalle, en ekalla kerralla osannut yhdistää kuumekouristukseen. Soitto 112. Kuumelääkettä ollaan annettu hövelisti ja muistettu mekaaninen viilennys, esim. kuumana ulos hetkeksi viilentymään, myös talvipakkasiin.

  4. Muistan että omalla pikkuveljellä tuli taaperoikäisenä noita, sanottiin sillon affektikrampiksi. Jos jostain syystä tuli itkuraivokohtaus tai kolautti itsensä johonkin tms saattoi ikäänkuin itkeä itsensä pyörryksiin, hetken päästä sitten se kohtaus laukesi. Pitääkin omalta äidiltä kysyä miten hän muistaa nuo kohtaukset ja oliko ne pelottavia.

  5. Mulla on ollu pienenä kans tuo sama. En tosin oo tienny nimeä sille, mutta äitini kertoman mukaan täsmälleen samalla tavalla mulle kävi kanssa kun itkin kovasti niin menin veltoksi ja just siniseksi. Sit ku pyörtyy, ni rentoutuu ja henki taas kulkee. 😅
    Tää on kyllä jollain tapaa mulla vieläkin, jos olen oikein kovin järkyttynyt, niin alan hyperventiloimaan ja kurkkuni meinaa mennä tukkoon. Se tuntuu ihan hirveeltä, mutta oon oppinu rauhottamaan itteni hokemalla mielessäni, että kaikki on hyvin ja saat henkeä ja siitä se sit laantuu. ☺️Toivottavasti myttyskällä ei jää päälle, vaan menee ohi aikanaan 💖

  6. Hei, minulla itselläni oli lapsena muutama affektikohtaus, mutta sain tietää kohtausten nimen vasta silloin, kun oma tyttäreni sai ensimmäisen kohtauksensa.
    Oma äitini oli kanssani ylivarovainen ja se vaikutti varmasti persoonaani, minusta tuli arka lapsi. Äitini varoitteli etukäteen muita, että minua ei saa kiusata tai järkyttää, etten saisi kohtausta ja tukehtuisi..

    Onneksi sain paljon tietoa lääkäreiltä oman tyttäreni kohtauksista ja kuinka niiden kanssa toimia, ja päätin mielessäni, etten anna niiden vaikuttaa elämään rajoittavasti. Joihinkin tuttaviimme se kyllä vaikutti, lapsenhoitajaa ei heistä esimerkiksi saanut.

    Kerran lapsi sai kohtauksen, kun äiti-lapsipiirin tapaamisessa yksi lapsista potkaisi lastani rintaan. Muut äidit säikähtivät, mutta onneksi siinä vaiheessa osasin itse hoitaa tilanteen rauhallisesti ottamalla lapsen syliini.

    Lapseni meni yleensä kaksi kertaa peräkkäin tajuttomaksi ja kouristeli vähän, mutta aina tilanne meni ohi nopeasti. Meilläkin ensimmäisellä kerralla isä taputti lasta selkään, koska luulimme hänen vetäneen henkeen jonkun pienesineen, hän oli reilun vuoden ikäinen silloin.

    Myös meillä suljettiin tutkimuksilla epilepsia ym pois. Tyttö sai ehkä 4-6 kohtausta koko lapsuutensa aikana, hän on nyt jo parikymppinen.
    Pelottava, mutta onneksi vaaraton kohtaus, ja tietysti on huolehdittava, ettei lapsi esim. kaadu ja lyö päätään, kun taju menee.

    Tsemppiä teille, onneksi nykyään tutkitaan hyvin ja tietoa on paljon saatavilla, eikä asiasta tarvitse tehdä sen isompaa rajoittavaa mörköä 🙂

    1. En tiedä erityksestä. Eristys on asia erikseen ja silloin varmaankin jokainen tekee ihan itse valinnat hallituksen asettamien määräysten mukaisesti. Me emme ole karanteenissa tai eristyksessä, me olemme omaehtoisesti vähentäneet sosiaalista kanssakäymistä dramaattisesti, ja se on ihan hallituksen määräysten mukaisesti toteutettu. Toivottavasti tämä oikaisee oletuksesi, kun ei selkeästi ole sinulle selkeää 🙂

  7. Eikö mielestäsi ole aiheellista huolestua kyläilyistä vai miksi niin kärkkäästi vastaat lukijoillesi? Saat kuitenkin rahaa bloggaamisesta, joten lukijana oletan sinun osaavan vastata asiallisesti lukijoiden ihmettelyihin leikkipuistossa käymisestä sekä kyläilyistä. Jokainen perhe tietenkin määrittelee kenen kanssa viettävät aikaa tämän epidemian aikana, mutta hallitus ei ole turhaan antanut kehotuksia ja lakeja vaan syynä on juuri taudin tartuttaminen muihin ihmisiin. Sinä saat rahaa kirjoituksistasi, joten oletan, että osaat perustella asiallisesti miksi toimitte kuten toimitte eikä haukkumalla lukijoitasi. Huomaatko miten provosoit lukijoitasi joko tahallasi tai tietämättäsi ihan itse vastaamalla kärkkäästi heidän kysymyksiisi. Herää kysymys, että miksi ihmeessä. Onko se tarkoituksellista vai huomionhakua?

    1. Mä olen vastannut samoihin kysymyksiin, enkä koe tarpeelliseksi perustella laillisia toimiani syyllistäviin kysymyksiin, joissa toimintani tuomitaan perusteetta. Vähän sama, että tupakanpoltto on sallittua, niin siitä tuomitseminen ei oo OK, vaikka se ei itteään miellyttäisikään. Jos sun mielestä osa kysymyksistä on ollut asiallisia nekin, niin siitä olemme eri mieltä. Ja mun ei tarvii jankata kenenkään kanssa, jos joku haluaa jatkaa jankkaamista asiasta ensimmäisen vastauksen jälkeen tai joka jo ensimmäisen kysymyksen asettelussa kysyy syyllistäen/tuomiten.

      En ymmärrä lainkaan, miten tähän liittyy saanko vai enkö saa rahaa bloggaamisesta. Ensinnäkin, en saa rahaa bloggaamisesta vaan mainosmyynnistä. Toiseksi, kukaan lukijoistani ei maksa pennin jeniä sisällöstäni, joten vaikka mulle maksettaisiin bloggaamisesta, en siltikään olisi vastuussa seuraajilleni. Laatutaso-vastuu mulla on maksaville asiakkaille, ei seuraajille. Jos ilmainen sisältöni ml. vastaukseni seuraajilleni, eivät miellytä, niin netti on tulvillaan muuta luettavaa. Vaikka mä saan yritystoiminnastani korvausta, ei ole mun velvollisuuteni toimia seuraajien roskaämpärinä tai käydä keskusteluja, missä mun toimintaa kyseenalaistetaan ja syytetään ilman mitään laillista pohjaa. Sä voit olla tästä eri mieltä, mutta tämä kommentti ei ole mielipide, vaan faktaa.

  8. Juuri aiemmin kerroit, että lukijoiden klikkaukset blogiisi tuovat sinulle tuloa, joten sen takia lukijat tuovat rahaa sinulle. Oletko yhtään ajatellut, että lukijoiden joukossa on niitä jotka voisivat mahdollisesti olla mainostajiasi ja siten tuoda sinulle tuloja? Se miten vastaat lukijoillesi, on käyntikortti sinusta ja yrityksestäsi. Vai oletko sitä mieltä, että olet jo niin tunnettu ettei ole mitään väliä miten käyttäydyt? Ei tarvitse olla asioista lukijoiden kanssa samaa mieltä, mutta se miten vastaat on se millaisen kuvan itsestäsi ja yrityksestäsi annat. Markkinointia on monenlaista ja joillekkin riittää se, että ihan sama mitä minusta puhutaan kunhan puhutaan. Toisille taas on tärkeää millaisen kuvan antaa itsestään ja yrityksestään. Ilman lukijoita sinulla ei olisi blogia eikä tuloja siitä. Sen takia en ymmärrä asennettasi ja tylyyttäsi meitä lukijoita kohtaan, jotka mahdollistavat elantosi kirjoittamalla.

    1. Nyt olet ymmärtänyt jotain väärin. Jos lukijat tuovat rahaa minulle, niin miten on mahdollista, että sitä ei lähde heiltä pois? Ethän sinä seuraajana voi maksaa toisen rahoilla ja kun kerta et mitään maksaa, sinä et tuo tähän blogiin tai yritykseeni rahaa. Näin ollen lukijat eivät tuo rahaa minulle, ja heillä ei sen tähden ole myöskään oikeutta vaatia vastinetta rahalleen.
      Toki mainosmyynti olisi eri tavalla hinnoiteltua pienemmällä seuraajajoukolla ja vaikutus olisi välillinen, mutta se ei tarkoita että kellään olisi mitään oikeutta vaatia mitään tai minulla vastuu ja velvollisuus sen mukainen kuin joku toivoo. Se, mikä ei miellytä yhtä, miellyttää toisia.

      Jos joku seuraajistani on mainostaja ja ei halua tehdä yhteistyötä mun vastaustyylin perusteella, se on enemmän kuin fine, koska silloin meidän yritysten arvot eivät kohtaa ja en itsekään silloin näe yhteistyölle sijaa.

      Ei tietenkään ole niin, ettei ole mitään väliä miten käyttäydyn. Ja itse asiassa käyttäydyn pääsääntöisesti oikein kivasti. Julkisena bloggaajana mua vaan ripitetään aivan käsittämättömistä asioista kuvitellen, että siihen on oikeus ja sitä mun ei tarvii sulattaa. Kaikilla on oikeus olla mun kaa eri mieltä, mutta mun ei tarvii suvaita mun blogissa, mun medioissa, mun työpaikalla ja yrityksessä mua tuomitsevaa, syyllistävää ja jopa kiusaavaa käytöstä.

      Se kuva, jonka annan itsestäni on kieltämättä käyntikorttini. Tällä hetkellä, tämän 9 vuoden yrittäjyyden perusteella sanoisin, että mun käyntikortti on erittäin yritystäni ja sen arvoja kuvaava ja bisnesmielessä erittäin toimiva.

      Ilman lukijoita mulla olisi blogi, muttei ehkä tuloja siitä. Mut kummasti mulla on edelleen tosi mukavasti lukijoita ja mukavasti tuloja blogistani, joten teen siis jotain oikein, vaikka joidenkin mielestä teen kaiken väärin.

      Sinä et mahdollista elantoani. Piste. Sinä et mahdollista minun elämässäni mitään. Sinä voit jättää tämän käyntisi viimeiseksi, ja se ei hetkauta minua lainkaan. Tule alas pilvilinnastasi ja ymmärrä, että sinä et vaikuta minun elämääni. Sinä et mahdollista yhtään mitään. Minä tuotan sisältöä, sinä valitset käyttää sitä. Sinä itse valitset näin. Mutta minun elantoon sinä et vaikuta. Naurettavimpia kommentteja ovat juuri nämä joihinkin yksittäisiin asioihin takertuvat viisastelijat, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin bloggaajaa ylempänä ja sieltä voivat jotenkin meitä määräillä ja hallita, koska “mahdollistavat elantoni”. Anteeksi, mutta naurettavuudessaan ihan huippu 😂
      Ja tiedätkö vielä mitä? Mun ei tarvii oikeassa elämässä jankata käyttäytymisestäni, toiminnastani tai valinnoissani tuntemattoman kanssa ja olla arvosteltavana. Mun ei tarvii tehdä sitä myöskään työssäni, blogissani. Mä voin lopettas päälle hyökkäävän, liikoja itsesään kuvittelevan, syyllistävän ihmisen kanssa puhumisen ja jättää keskustelun sikseen. Ja sama oikeus mulla on myös blogissani. Niinpä minä päätän tämän keskustelun tähän. Kiitos ja mukavaa jatkoa.

Leave a Reply