Tue suomalaista yrittäjää, pt.1

Enpä tiennyt millaisen sopan keitin, kun kirjoitin Force Majeure -postaukseni. Oon saanut ihan toooodella paljon, kymmeniä ja kymmeniä yhteydenottoja yrittäjiltä, joilla on rankka tilanne. Oon lukenut kaikkia tarinoita ajatuksella ja mieli on ollut ajoittain mustana. Niin hienoja yrityksiä ja niin paljon raskaita ja hankalia kohtaloita. Apua. Välillä on ollut oikeesti tosi paha olla kun on miettinyt, miten kova työ monilla on menossa tällä hetkellä tosi pahasti reisille ja yrityksen kohtalo on kysymysmerkin alla. Aion nostaa nyt joka viikko esiin uusia yrityksiä blogissani ja toivon, että te löydätte niistä lisäarvoa teidän päiviinne, sillä näitä yrityksiä tukemalla tuette myös koko Suomen taloudellista tilannetta. Olen saanut paljon tarjouksia siitä, että saisin tuotteita ja palveluja, mutta en ole vastannut kellekään. Ajanpuutteen takia en ole vastannut yrittäjille muutenkaan ja tässä esitellyt yritykset eivät vielä edes tiedä näistä nostoista. Nimittäin mä lähdin tekemään tätä ihan puhtaasti pro bono -hengessä, yhteistyönä, ilman kaupallisuutta. Ne yritykset, joista tykkäsin, saavat minusta varmasti maksavankin asiakkaan.

Valinta on ollut hankala ja nää tähän nostamani yritykset eivät ole missään nimessä ainoat, jotka haluan nostaa esille. Oikeastaan priorisoin yrityksiä, joilla on ollut odottamattomia peruuntumisia ja menoja tämän takia tai sellaisia tilanteita, joissa tämä taloudellinen vaikeus on alkanut nimenomaan koronan välillisin tai välittömin vaikutuksin. Sellaisia yrityksiä, joiden en haluaisi nähdä kuolevan. Samalla tää on mulle haaste, sillä pyrin AINA suosittelemaan blogissani tuotteita ja palveluita, joita oon jo ite kokeillut ja hyväksi todennut, mutta näitä en ole vielä ehtinyt kaikkia itse kokeilemaan, tietenkään. Enkä minäkään voi tässä tilanteessa ostaa erilaisia tuotteita ja palveuja vain mainostaakseni niitä korvauksetta, joten mainostan nyt hieman “sikaa säkissä”. Mutta sanoisin, että tosi hyvinkäyttäytyvää ja aivan ihanaa possua 😉 Lisäksi oon yrittänyt napata tähän yrityksiä, joita oikeasti nyt voin suositella. Niin paljon kun haluaisinkin auttaa jokaista ihanaa palvelua tuottavaa yritystä, niin valitettavasti tässä nykytilanteessa olisi vastuutonta mainostaa joitain ja vaikka mainostaisin joitain yrityksiä, eivät ne hyödyt nyt olisi yhtään mitään, sillä asiakkaat eivät oikein voisi hyödyntää palveluja. En mä halua teille mainostaa jotain, mistä en koe olevan teille just nyt jotain iloa, vaikka musta onkin tärkeää pitää suomalaiset yritykset hengissä. Ihan yhtä lailla pienet ja suuret, haluan senkin sanoa tässä vaiheessa. Suuret yritykset mahdollistaa töitä tosi monille ja niiden hengissä pitäminen on ihan yhtä tärkeää, mutta ehkä tämä pienyrittäjien tuominen esille nyt on itelleni tärkeää sen takia, että tiedän kuinka yllättäviä menoja yrittäjä voi kohdata ja miten nopeasti pienen yrityksen pieni puskuri voi kulua. Ja messujen ja muiden tapahtumien peruessa voi takana olla isokin rahallinen satsaus ilman mahdollisuutta tehdä sillä tuottoa.

Kaava tälle mun yritysten nostamiselle onkin ollut akuutti/semiakuutti näkyvyystarve + koronan aiheuttama tilanne + lisäarvoa kotoilijoille 🙂 Toivottavasti löydätte näistä jotain itsellenne sopivaa!

Here we go…

CACCU

Kakkulivestä inspiroituneet! Muistakaa ensi kerralla kaupassa Caccu-niminen pakastetaikinoita valmistava suomalainen yritys! Caccu tekee kaikki tuotteet Suomessa, puhtaista raaka-aineista. Tuotteissa ei käytetä säilöntäaineita tai palmuöljyä. Miksi mainostan ruokakaupasta löytyvää tuotetta, kun ruokakaupat on niitä harvoja paikkoja, joissa ei näy asiakaskato tässä tilanteessa? No koska Caccu on tämän takia joutunut perumaan kaikki maistatukset kaupoissa, mikä on erittäin iso isku pienelle yritykselle. Kun kaikki tietää isot pakastetaikinvalmistajat, niin pienet joutuvat oikeasti tekemään isosti töitä erottuakseen joukosta. Nyt kun maistatus on mahdotonta, on vaikea saada uusia asiakkaita puolelleen. Niinpä, kun meette hyvin varusteltuihin ruokakauppoihin (Cittarit, Prismat yms.) ja kaipaatte jotain herkkua tähän kotoiluun, niin kokeilkaa Caccun pakastetaikinoita, josta voi leipasta keksit koko perheelle. Ens kauppareissun ostoslistan kärkeen meni tämä.

ARTLO TAIDETARVIKE 

Tekemisen puute? Maalaa, askartele, taiteile! Jyväskylässä oleva Taidetarvike toimittaa tuotteita kotiin ja tarjonta on KATTAVA. Mä ainakin haluan käyttää kotoilun nyt maalaamiseen ja askarteluun, joten itse päädyn 100-varmasti täältä tilaamaan tuotteita tälle ajalle. Jyväskylässä sijaitseva kivijalkaliike on normaalisti auki, mutta tosiaan tuotteet saa myös toimitettuna. Taidetarvikkeen sivuilla näkyy myös yhteydenotto-mahdollisuudet lisäkysymyksiin, jos sellaisia syntyy 🙂 Tämä löytyy IG:ssa @artlotaidetarvike

TINGELING

Lapset kotona ja tarttis viihdettä? Ei huolta, tsekkaa Tingeling. Kampissa toimiva Tingeling postittaa ja valikoima sisältää ihania leluja, sisustustarvikkeita, pelejä ulkoleikkiin ynnä muuta. Tingelingillä ei ole verkkokauppaa varsinaisesti, mutta valikoimaan voi tutustua Facebookissa ja Instagramissa ja yritykseen saa otettua yhteyttä lisätietoja, -kuvia jne. varten. Täältä on varmasti hankalampi tilata kuin isosta verkkokaupasta, mutta asiassa on omat etunsa. Tutustukaa, ihanan näköisiä leluja olisi tarjolla!

XXL-DANCE 

Okei, tää ei oo ihan varsinaisesti mun juttu, mutta vois hyvin olla! Mä ainakin nimittäin nyt tilasin ekaa kertaa ikinä verkkovalmennuksen itelleni, sillä ajatuksella, että nyt pitäis olla enemmän aikaa urheilla ja treenailla kotona. Mut miks XXL-DANCE? Koronan takia tilanne heitti aika häränpyllyä ja ohjattuja tunteja ei pysty pitämään. MUTTA, verkkotunteja on, ne on aika edulliset ja konsepti kuulostaa hurjan kivalta! Tanssia voi omassa kotona ja tanssipaketti on edullinen! Voit myös kouluttautua verkkokurssilla tuon ohjaajaksi, joten jos tanssi tai tanssiohjaus kiinnostaa, käypä tutustumassa. Ihan oikeesti, mistä vois tulla parempi mieli kuin tanssista tässä koronakotoilussa?

XXL-Dance® on liikuntamuoto naisille, joiden BMI on 30 tai yli ja jotka haluavat tanssia ilman “pakko liikkua” ‑fiilistä ja ryppyä otsassa. XXL-Dance® on matalan kynnyksen liikuntaa, joka sopii monille. Mitään ei tarvitse osata valmiiksi ja tekemisestä nauttiminen on tunnin pääasia. XXL-Dance® ‑tunnille on ominaista hauskanpito, irrottelu ja heittäytyminen, mutta samalla myös uuden opettelu, itsensä haastaminen ja itsensä ylittäminen. XXL-Dance® ‑tunti pitää sisällään lämmittelyn, koreografiallisia biisejä, itseilmaisua tanssien sekä jäähdyttelyn ja lyhyen venyttelyn. XXL-Dance® ei pyri painonpudotukseen vaan liikkumisesta, musiikista ja omasta kehosta nauttimiseen. Tunnilla ei myöskään lasketa kalorikulutusta, vertailla tai arvostella, vaan fiilistellään, kannustetaan ja iloitaan onnistumisista.

VALONPISARA

Valokuvaajiin tää touhu osuu tosi lujaa, kun tapahtumia peruuntuu ja valokuvaustyö menee koko ajan kalenteri tyhjänä tällä erää. Yksi valokuvaaja löytyy Valonpisaran takaa, mutta Taina myös tekee graafista suunnittelua ja kuvitusta ja valikoimassa on reippaasti erilaisia kuvatuotteita. Jos siis tarvitset uuden logon tai muuta graafista suunnittelutyötä tai valokuvaajaakin (sillä onhan valokuvaaja 2,5 metrin etäisyyden päässä sopivasti!), niin tsekkaa Tainan sivut! Taina vaikuttaa Juukalla. Nyt on hyvä mahdollisuus ottaa perhekuvia vaikka kevätauringossa.

JENNI SOFIA VISUALS 

Pakko tähän väliin mainita Jenni, joka otti meidän vauvakuvat myös valokuvaajana. Lotta Polviander ja Jenni on mun mielestä mahtavia valokuvaajia, ja heistä ensimmäinen on äitiyslomalla atm, mutta Jenni vaikuttaa Pirkanmaalla ja on aivan ihana!! Jenni järjestää myös perhejoogaa ja käsittääkseni tämä on nyt siirretty verkkomuotoon, ellen ihan erehdy. Jenni on ihana, laittakaa korvan taakse ja hyödyntäkää, jos tarvetta on 🙂

ORGANIQUE

Kaikki me pestään nyt käsiä tavallista enemmän ja varmaan käsirasvaakin menee, kun mulla ainakin kädet on ihan kuivat kaikesta hinkkaamisesta. Organique myy ihanan näköisiä saippuoita ja voiteita ja tuotteet on valmistettu pääsääntöisesti käsityönä, mutta eivät siitä huolimatta ole mitenkään ylitsepääsemättömän arvokkaita. Tukekaa siis pienyrittäjää ja hankkikaa saippuat koko perheen käyttöön Organiquesta 🙂

VIHKOKAUPPA

Vihkokauppa on tamperelainen paperikauppa, joka on erikoistunut muun muassa laadukkaisiin muistikirjoihin ja kyniin, sekä kalenteriaskarteluun. Vihkokauppa on yhden naisen kivijalkaliike Tampereen Hämeenpuistossa, ja Vihkokaupalla on myös verkkokauppa. Aivan ihania supersuloisia muistikirjoja löytyy vaikka kuinka, itse iskin silmäni tietenkin siihen, jonka nimi on Racoon ja siinä on tietenkin pesukarhu. Must have. Mä oon ihan muistikirjojen ja paperikalenterien fani, joten tälle todellakin on tarvetta. Vihkokaupan verkkokaupasta voi lisäksi tilata ladattavia tuotteita (pdf-tiedostoja), joilla voi nyt kotoilun aikana syventyä omaan hyvinvointiin. Valikoimassa on esimerkiksi tehtäväkirjapaketteja oman tilan ja ajan ottamiseen, oman itsen ja elämän tarkastelemiseen, arjen yksinkertaistamiseen ja muistojen dokumentoimiseen. Paketit tarjoavat ohjeet ja kysymykset, jotka voi kirjoittaa kotoa löytyvään muistikirjaan tai vihkoon. Näin saa itselleen tehtäväkirjoja, joita voit täyttää omaan tahtiin itseään kuunnellen. Vähän niin kuin ne mun rakastamat värityskirjat, on nimittäin niin terapeuttista kun kynä liikkuu paperilla ja omat ajatukset saa seikkailla tai keskittyä 🙂 Nää materiaalit löytyy kohdasta Ladattavat!

TULOSTAMO

Tuijottaako kotona paljaat seinät, kun ei oo ollut aikaa sisustaa? Ei hätää. Vanhoilla kotikulmilla Kuopiossa toimii Tulostamo. Yrityksille ja tapahtumiin Tulostamo tekee paljon materiaaleja ja totta kai tilanne vaikuttaa nyt vahvasti yrityksen toimintaan. Mutta onneksi on kuluttajapuoli, Tulostamolla on nimittäin verkkokauppa, josta voi tilata vaikka mitä tuotteita sisustukseen ja muihin tarpeisiin. Julisteita, sisustustuotteita ja vaikka omasta kuvasta tuotteita. Jopa erilaisia parkkikiekkoja tai seinäaakkoset. Jos omaa kuvaa ei keksi canvas-tauluun, niin valikoimasta löytyy kotimaisten taitelijoiden, kuvaajien ja graafikoiden kuva-aiheita myynnissä julisteina ja muina tuotteina. Check it out.

LUOVA LINNA 

Neulotko? Ompeletko? Tutustu Luovan Linnan valikoimaan! Löytyy lankoja, välineitä ja kaikkea mahdollista. Jos nyt alottaa, ehkä ehtii tekee villasukat jouluksi? Aikaa ainakin on, mutta jos on sellainen käsi ku minä, mitä tulee neulomiseen ynnä muuhun, niin voi mennä jouluun. No, ehkä nyt on aika opetella?

PETRIS CHOCOLATE & CHOCOSOMNIA

Messut peruttu, mutta suklaata riittää! Pääsiäinen on ovella, mutta eksyykö kukaan suklaaostoksille? Tässä kaksin kappalein ehdotuksiani herkutteluun kotona, nimittäin

Porvoossa toimiva PetriS Chocolate, mistä saa tilauskakkujen ynnä muiden lisäksi ihanan näköisiä suklaaherkkuja tilattua myös verkkokaupasta.

ja

Oulussa toimiva Chocosomnia, jolla on tarjota upeita käsintehtyjä artesaanisuklaita nyt verkkokaupassa liikkeen ollessa suljettu.

***

Huhhh. Mä en oo ees vielä täysin syventynyt kaikkiin mun saamiin viesteihin, eli tätä tulvaa on kyllä aikamoisesti. Yrityksillä on nyt oikeasti käsittämättömän hankala tilanne päällä, joten toivottavasti löydätte näistä jotakin iloa ja lisäarvoa teille tuovia yrityksiä ja saatte samalla tuettua yrittäjiä ja sitä kautta kaikkien meidän yhteistä taloutta.

Olen pahoillani, etten ole ehtinyt antamaan jokaisesta yrityksestä hirveän kattavasti tietoa. Tässä huomaa hyvin sen, että ei kaupalliset yhteistyöt blogeissa oo mitenkään nopeita ja kevyitä juttuja, vaan nekin vaatii paljon paneutumista ja työtunteja, vaikka niitä tekisikin jo tutuista ja hyväksihavaituista yrityksistä.

Toivottavasti näistä löytyy teille jotain kivaa ja tsemppiä kaikille yrittäjille! Katsotaan seuraavaa listaa ensi viikolla! 

8 thoughts on “Tue suomalaista yrittäjää, pt.1

  1. En yleensä ikinä kommentoi blogiasi, mutta liikutuin tästä eleestäsi.
    Nyt todella yritään tukea toinen toisiamme <3

  2. Ihana postaus, eletään jännittäviä ja pelottavia aikoja.

    Haluaisin kuitenkin sanoa, että itse työskentelen ruokakaupassa ja koska kauppamme on kauppakeskuksessa, on myyntimme jo lähes puolittunut normaalista. Uskon, että tämä tulee koskemaan ensi viikkojen aikana myös muitakin ruokakauppoja ja siksi haluaisin muistuttaa, että kaikki k-kaupat ovat yrittäjien takana ja jos on varaa valita niin kannattaa suosia k-kauppoja. Toki kauppojen verkkokauppa kasvaa, mutta sillä ei mitenkään pystytä korvata norm myyntiä. Tottakai tämä koskee paljon, paljon enemmän muita yrityksiä kuin ruokakauppoja ja tämä on ihan kamalaa, mutta koska mainitsit ruokakaupat kirjoituksessa, halusin tuoda tämän myös esiin.

  3. Siis saatoin nyt vähän liikuttua tästä postauksesta! 😄 ihana ele sulta, ja avasin kolme noista linkeistä jo välilehtiin talteen, koska suklaata, taidetarvikkeita ja lankoja on ollut ostoslistalla. Tää on aivan ihanaa, että voi ostaa ne pieniltä toimijoilta, joita en ois muuten löytänyt.

  4. Hieno postaus! Todella fiksua vinkata pienistä verkkokaupasta, jotka edelleen toimittavat postitse! Näitä tukee mielellään.
    Lahjakortti on tietysti myös ok, jos vain voi olettaa, että putiikki on pystyssä vielä tulevaisuudessa. Ymmärrän toki yrittäjien huolen, mutta esim sali, jossa käyn joogassa, pisti vain sivuilleen tiedon tuntien peruuttamisesta ja saman lapun ovelle. Uusien kausikorttien ja kurssien markkinointiin käytetään kuitenkin sujuvasti sähköpostia. Salilla käy aika paljon opiskelijoita, joille tämä kausi oli iso satsaus, samoin työttömälle.

  5. Nyt on kyllä tärkeä suosia suomalaisia yrityksiä ja suomessa tuotettuja tuotteita 🙂
    Mukavaa, että nostit yriksiä esille.

Leave a Reply