Mielipidemaanantai – Lasten ylipaino

Tää on varmasti sellainen aihe, joka kirvoittaa taas mielenkiintoisia kommentteja, mutta silläkin uhalla aion aiheesta kirjoittaa. Vaikka painokeskustelu ja kehorauha-mantraaminen on johtanut siihen, että painosta kirjoittaminen on erittäin suuri tabu yhteiskunnassamme, en suostu menemään siihen muottiin, jossa painosta ei saa keskustella edes yleisellä tasolla.  Ja nyt tökkään vielä aihetta, joka varmasti herättää mielipiteitä enemmän kuin tarpeeksi, sillä haluan kirjoittaa lasten ylipainosta ja lihavuudesta.

Omat lapseni on vielä vauva- ja taaperoiässä, joten en todellakaan voi kokemuspohjalta sanoa tässä asiassa mitään. En myöskään ole ravitsemustieteiden asiantuntija, mutta tämä onkin tällainen maallikon näkemykseni asiaan. Olen asiaa ajatellut aina ajoittain siitä asti kun aikanaan 18-vuotiaana työskentelin kaupan kassalla. Siinä K-Supermarketin kiireisellä kassalla saa muuten aika mielenkiintoisen läpileikkauksen erilaisten perheiden ruokatapoihin yleisesti ottaen, mutta muistan jo silloin kiinnittäneeni huomiota perheiden erilaisiin käsityksiin lapsiperheiden ruoasta. Joskus useita viikkoja sitten aamuaikaan junassa istuessani lähelläni istui ala-asteikäinen poika, jonka aamupalan virkaa toimitti keksit ja Pepsi Max. Tämä kirvoitti asiaan liittyen paljon ajatuksia ja kirjoitin tämän jutun jo silloin, mutta en ole uskaltanut tätä julkaista.

Ja huom! Ennen kuin postaus jatkuu yhtään pidemmälle, niin haluan korostaa, että tämä kaikki ei koske erityislapsia, erityistilanteita, sairauksia ja lääkityksiä ynnä muita.

2–16-vuotiaista suomalaisista pojista 23–27 % ja tytöistä 13–19 % on ylipainoisia. (Lähde) Joka neljäs poika on ylipainoinen Suomessa. Miettikääpä sitä. Usein painokeskustelussa vedetään se kortti, että kaikkien ei tarvii olla yhteiskunnan luomien muottien mukaisia. Ei toki tarvitsekaan. Terveenä pidettyyn painoon ei itse asiassa tarvita mitään 180-senttisen bikinimallin mittoja, vaan painoindeksi, niin lapsilla kuin aikuisilla, on hyvinkin laaja ja antaa tietynlaiset raamit, joiden arvojen sisällä on aika laaja skaala erilaisia painoja. Kaksivuotiaasta lähtien lapsillekin on painoindeksilaskuri, joka on ensimmäinen suuntaa-antava asteikko, millä miettiä oman lapsen kokoa. Suomessa on erittäin hyvä lapsineuvola-järjestelmä, jossa lapsen kasvua ja kehitystä seurataan ilmaiseksi ja lapsiperheen tukemiseen on sitouduttu terveyden ammattilaisten toimesta.

Pienten vauvojen kohdalla on ihana kun vauva kerää niitä muhkuroita ja on pienoisversio Michelin-miehestä. Mua jopa harmitti, kun oma lapsi keräsi pituutta nopeammin kuin painoa ja niitä ruttuja ei ihan hirveesti ikinä ollut. Ja tämä toinen on näköjään samaa kastia. Mutta on meidänkin pojilla ollut aina sellaista tervettä lapsenpyöreyttä. Suloiset pyöreät posket, pehmoiset reidet ja ihana masu. Kuitenkin kun puhutaan vauva- ja taaperoikäistä vanhemmasta lapsesta, on vanhemman vastuulla tarkkailla lapsen kehitystä ja terveyttä, myös sieltä painon kannalta.

Jos lapsi on jo pienenä reippaasti ylipainoinen, on sillä ihan valtavia seurauksia hänen elämälleen. 9/10 teini-ikäisenä ylipainoisesta on myös aikuisiällä ylipainoinen. Ylipainoisella lapsella on roppakaupalla mahdollisia terveydellisiä seuraamuksia, jotka tulevat varjostamaan hänen elämäänsä ja aikuisuuttaankin. Jokainen voi lukea näistä terveydellisistä seurauksista itse, mutta mun mielestä yksi tärkeä huomio on se, mitä lapsen reipas ylipaino tekee hänen muulle kehitykselle. En puhu kiusaajien uhriksi joutumisesta, sillä kiusaamisessa ei pidä ikinä syyllistää uhria. Puhun siitä, millainen elämän, syömisen ja liikkumisen malli lapselle tulee ylipainoisena. Ylipainoisena ei jaksa liikkua samalla tavalla ja iso koko aiheuttaa kömpelyyttä. Ruoasta voi helposti tulla kaveri ja pihoilla kirmaamisen sijaan lapsi saattaa herkästi jäädä kotiin pelaamaan videopelejä ja juomaan limpparia. Kun lapsena oppii tiettyyn malliin, voi olla siitä hyvin vaikeaa opetella uuteen malliin sitten vanhempana.

On hirveän vaikeaa itsekään ymmärtää tai nähdä se raja, missä lapsen elintavat, ruoat ja tekemiset menevät epäterveellisen puolelle. Tiedän kokemuksesta miten helppoa on saada lapsi paikalleen ja käyttäytymään kiltisti herkkujen voimalla. Miten ihanaa on seurata oman lapsen riemua herkuista ja kuinka vaikeaa on ajoittain sanoa lapselle “ei”. Meillä ei ole nollatoleranssia sokeristen herkkujen suhteen. Limua meillä lapsi ei saa, eikä mehujakaan kovin usein. Sokeroimattomia mehuja on saanut juoda, ja makeista mustikkamehua. Toisaalta kaakaota meillä saa välillä jälkiruoaksi. Ruoka syödään kuitenkin veden kanssa ilman mitään piilosokeripommeja. Herkkuina pyritään antamaan pähkinöitä, hedelmiä, marjoja ja kuivatuista hedelmistä tehtyjä erilaisia juttuja. Esimerkiksi kuivattu mango on yksi lapsen suosikkijuttuja. Karkkia ja suklaata lapsi saa harvemmin, vaikka kyllä meidän 2-v. tasan tarkkaan tietää mitä on suklaa ja miten hyvää se on. Jäätelön kanssa ollaan höveleimpiä ja jätskiä saa kuumilla keleillä melkein päivittäin pienen annoksen. En koe, että sokeristen herkkujen ja lihavuuden välillä on itsestään selvä yhteys, mutta annoskokojen, herkkumäärien ja lihavuuden välillä on varmasti selkeä yhteys.

Lapsen ruokatottumusten muuttaminen ei varmasti ole helppoa. Joku kuitenkin ne herkut ostaa ja kotiin kantaa. Ja se tuskin on lapsi. On varmasti sydäntäsärkevää kieltää lapselta tiettyjä asioita ja tarjota tilalle kurkkua, mutta vanhempien tehtävä on toimia lasten parhaaksi. Usein tuntuukin, että lasten ylipainon kohdalla vanhemmat eivät itse ymmärrä tai halua ymmärtää sitä ylipainon haitallisuutta. En osaa kokemuksesta sanoa tästä taistelusta näin päin, mutta miinuskäyrillä painonsa kanssa vetäneen nirson syöjän äitinä on kyllä kokemusta siitä, miten vaikea voi olla muokata lapsen omia ruokahaluja ja -toiveita. Meillä aloitettiin jo yli vuosi sitten puuro-aamupala, josta ei jousteta. Lapsi syö kaurapuuroa tai riisipuuroa tai tattaripuuroa joka aamu ison annoksen. Ei kuulkaa ollut mitään suosikkia ja kyllä varmasti murot ja muut uppoisi paljon paremmin. Kuukausien tarkkojen ruoka-annosten kanssa pojan paino saatiin sinne 0-käyrälle ja sieltä pituus/paino -suhde hyväksi. Painoa lähdettiin nostamaan nimenomaan terveellisin valinnoin, eikä lapselle annettu sen enempää välipaloja ja herkkuja, vaikka olisi ollut mahdollisuus, kun kerta painoa piti saada nostettua.

Lapsena opitut ruokatottumukset on erittäin tärkeitä. Muistan vieläkin omasta lapsuudenkodista opitut tietyt mallit. Toisaalta meillä syötiin tosi terveellisesti; ei ikinä valmisruokia, aina kotiruokaa, paljon erilaisia ruokaisia keittoja ja terveellisiä puuroaamupaloja. Toisaalta meillä syötiin aivan liian lihapainotteisesti, vaikka joka ruokailulla olikin vihanneksia tarjolla. Söimme toki kalaruokia, mutta en äkkiseltään keksi yhtään pelkästään kasvisruokaa, jota meillä olisi syöty. Nämä ihan samat asiat huomaan nykyään omassa perheessäni ja kotonani. Meillä on miehen kanssa hyvin samanlainen tausta kotiruoan suhteen, joten ollaan ihan naurettukin sille, miten tiiviisti tottumukset asuu meissä. Emme kumpikaan IKINÄ käy valmisruokahyllyssä. Kerran oon ostanut lapselle pinaattilettuja jokskin evääks ja saatan käydä sillä hyllyllä hakemassa Vuoksen piirakoita. Mutta ihan kunnon valmisruoat? Ei tulisi mieleenkään kuin hätätapauksessa. Mutta samalla meillä on haasteita keksiä kasvisruokia arkeen, vaikka haluaisimme koko ajan vähentää lihankulutusta ja keksiä uusia arkiruokia. Maitotuotteita kulutettiin lapsuudenperheissämme reippaasti ja sekin näkyi vielä aikuisena elämässä hyvin vahvasti.

Mä oon sellainen 80-20 ihminen. Kun tekee 80% melko oikeaoppisesti ja hyvin, niin 20 % voi vetää sitten miten haluaa. Saa syödä pizzaa ja roskaruokaa, saa herkutella ja suklaa kuuluu jokapäiväiseen arkeeni. Mutta jotta sitä 20 % saa tehdä mielensä mukaan, sen 80 % on oikeesti oltava kunnossa. Helppoja pieniä ratkaisuja voi tehdä arjessa melko helpostikin. Hyvä esimerkki tulee mieleen viime kesän uimakouluajalta. Ensimmäisen uimakoulun jälkeen koko perhe oli saakelin nälkäisiä. En itsekään olisi jaksanut raskaana ollessani nälkäisenä kotiin yli puolen tunnin matkaa uimakoulusta ja pistäydyttiin matkalla Mäkkärissä. Lapsi sai ranskalaisia välipalaksi ennen illallista kotona. Tokana päivänä unohdettiin pakata taas eväät, paitsi pussi kuivattua mangoa tuli mukaan. Sillä aikaa ku pojat saunoi ja peseytyi, kipitin ruokakauppaan ostamaan kaikille banaanit ja mahdollisimman terveelliset välipalakeksit/patukat. Kolmantena iltana pakattiin kotoa jo terveelliset eväät ja sama homma jatkui viikon loppuun. Valmistautuminen ja pienet valinnat on oikeesti merkittäviä arjessa. Lennoille ja reissuille pakataan aina kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, hedelmiä, riisikakkuja ja kaikenlaista sellaista. Jos niitä ei ole mukana, menee reissaaminen helposti siihen, että napataan jotain herkkua evääksi. Nopeita sokereita ja epäterveellistä epäravitsevaa vaihtoehtoa. Näin 2-vuotiaan sienen lailla itseensä kaiken imevän taaperon vanhempina on joutunut tarkastella niitä omia valintoja ja tottumuksia ihan eri tavalla. Auta armias, jos etupenkillä rapisuttelee karkkipussia, niin takapenkiltä kuuluu “mitä äiti syö?”.

Meidän historialla ja ruumiinrakenteilla lapsellamme ei ole kovin korkeat riskit olla ylipainoinen lapsena. Mutta silti tämän pohtiminen on ihan normaali osa arkeamme. Tämä ei koske pelkästään herkkuja, vaan sitä, että koko ajan tehdään töitä sen eteen, että monipuolistetaan lapsen ruokavaliota ja maistatetaan kaikkea mahdollista. Jos lapsi saisi päättää, hän söisi vaan pastaa ja kalaa tai pastaa ja kanaa. Ja okei, riisiä ja kanaa. Koko ajan yritetään saada lautaselle vihanneksia lisää ja koko ajan suostutellaan maistamaan niitä uusia asioita. Ihan vaikka vaan maistamaan, vaikkei sitten söisikään. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Puuduttavaa ja turhauttavaa hommaa, mutta se on vaan tehtävä.

Herätin hirveän kohun kirjoittamalla kehopositiivisuus-postaukseni vuosi sitten. Nyt sohaisen samaa ampparinpesää, sillä yhteiskunnan ja aikuisten vaikutus näkyy myös lapsissa. On hienoa, että kehopositiivisuuden puolesta puhutaan ja annetaan lapsillekin kehorauha ilman haukkumisia, kiusaamisia ja paineita. Se ei silti tarkoita, että lapset pitäisi jättää kehittämään omaa ruokamallia itsekseen. Ja vaikka jokainen saa rakastaa itseään minkä tahansa kokoisena, on jokaisen aikuisen silti mietittävä millaisen mallin haluaa antaa lapsilleen. Laihduin ensimmäisen raskauteni jälkeen alkupainooni kolmessa viikossa. Kehonkoostumukseni oli kuitenkin täysin eri ja lisäksi ruoansulatukseni heitti ihan häränpyllyä. Kiireisen arjen keskellä liikkuminenkin väheni. Ensimmäisen ja toisen raskauden välissä keskivartalolle hiipi viisi kiloa kuin huomaamatta. Normaalipainon ylärajaakin kolkuttelin. Sama toistui toisen raskauden jälkeen ja imetys on pitänyt mulla tiukasti kilot kiinni.

Näin kolmekymppisenä naimisissa olevana kahden pienen lapsen äitinä en koe minkäänlaista painetta sopia joihinkin yhteiskunnallisiin mieltymyksiin ja muotteihin. Lapseni ja mieheni rakastavat minua varmasti vähän muhkumpana tai laihempana, ihan miten vaan. Muiden mielipiteillä ei sitten olekaan väliä, eli ulkonäköpaineita en koe. Mutta koen painetta onnistua antamaan lapsilleni terveellisen ja hyvinvoivan esimerkin itseni kautta. Äidin, joka jaksaa liikkua ja juosta tuntitolkulla. Äidin, joka tekee ja syö terveellistä, ravitsevaa ja hyvää ruokaa. Äidin, joka on vahva ja jaksaa heitellä sitä yli 15-kiloista kahvakuulaa ilmaan ilonkiljahdukset kiitoksenaan ja äidin, jonka kanssa liikkuminen on luontevaa arkea. Epäurheilullisena ihmisenä se on mulle haaste, toisin kuin esim. urheilulliselle miehelleni. Kyllä mä ennemmin makaan sohvalla syömässä juustolautasta kuin lähden loskapaskalla lenkille. Mutta äitiys ja lasten kasvatus on haasteita ja niihin on tartuttava ja niissä on onnistuttava.

Lapsen ylipainoa voi selitellä miten päin vain. Lapsen ylipainon syypäänä on kuitenkin aina vanhemmat, jotka eivät osaa, jaksa tai halua tehdä asialle mitään.(Edelleen poislukien erilaiset erityistilanteet.) Osaamiseen saa apua, haluaminen onkin hankalampaa. Varsinkin jos vanhempi ei näe mitään syytä haluta muutosta. Senkin takia koen kehoposiitivisuuden liian pitkälle viemisen ja suoranaisen lihavuuden ihannoinnin erittäin vaarallisena ilmiönä. Jokainen saa olla minkä kokoinen haluaa, mutta lapselle pitäisi antaa mahdollisuus kasvaa normaalikokoisena ja -painoisena ja tehdä omat valintansa vasta sitten kun hän on tarpeeksi kypsä sellaiseen.

42 thoughts on “Mielipidemaanantai – Lasten ylipaino

  1. Tämä on niin hyvä ja tärkeä aihe. Ylipainolla kun on niin selkeät terveysriskit, on suorastaan kamalaa että jotkut vanhemmat ei välitä tästä hölkäsen pöläystä. Vastuullisen vanhemman pitäisi välittää lapsensa terveydestä, vaikka ei omasta pitäisi huolta.

    Ja ylipäätänsä epäterveellisien ruokian syöttäminen lapsille painosta huolimatta. Suklaamurot ja mehu aamupalaksi ei voi olla kenellekkään hyväksi, oli sitten laiha tai lihava.

    Juuri muutama päivä sitten facebookin huhtikuiset 2019 ryhmässä äiti esitteli ylpeänä kuvaa 10kk vauvasta joka syö laskiaispullaa hillolla ja kermavaahdolla. Ihan oikeasti, en keksi yhtäkään hyvää syytä tälläiselle toiminnalle 🙁

    1. Kyllä meilläkin kohta 12kk poika sai syödä laskiaispullaa (tosin totesi että kermavaahto ei ollut hyvää ja pyysi palaa pelkästä pullasta). Miksi? Koska mun mielestä on tärkeää opettaa normaalisuhtautumimen ruokaan. Herkuilla ei koskaan korvata ruokaa mutta perheenyhteisellä viikonloppuaterialla voi ottaa jälkiruokaa hyvillä mielin. Ja miksi laskiaispullaa eikä jotain vauvaherkkua? Meidän poika on todella tarkka mitä muiden lautasella on ja että se on samaa mitä hänen omalla lautasella on.

  2. Todella tärkeä aihe ja hyvin kirjoitettu, ajattelen ihan samalla tavalla. Meillä oli tänään 1v3kk ikäisen lapsemme ensimmäinen hammastarkastus, ja siellä hoitaja kysyi, juoko lapsi mehua tai limsaa. Tuntui jotenkin ihan kauhealta tuo kysymys, että limsaako tämän ikäiselle, tähän hoitaja totesi että siihen on syynsä miksi he tätä kysyvät. Ja valitettavasti näin se on. Meillä ollaan tosi tarkkoja herkkujen kanssa, lapsi on saanut tyyliin synttärinään maistaa hiukan kakkua, kerran saanut jäätelöä mummulassa ja viime viikonloppuna sai maistaa laskiaispullan kuivaa pullaa ilman kermaa ja hilloa. Puuroja hän on syönyt ilta- ja aamupalaksi siitä asti kun kiinteät aloitettiin ja toivon todella, että ne maistuvat myös kun ikää tulee lisää.
    Myös liikunta on tärkeä osa terveellisiä elämäntapoja ja me käymme aikuinen-lapsi -jumpassa kerran viikossa. Siellä puhutaan paljon jumpasta, jumppakavereista jne. ja mielestäni on tärkeää, että lapsi oppii jo pienenä saamaan iloa liikunnasta.

  3. En ota postauksen varsinaiseen aiheeseen mitään kantaa kun omakohtaista kokemusta aiheesta ei ole, mutta halusin tulla vinkkaamaan sinulle huippuhyvästä ruokablogista, jonka avulla ollaan saatu meidän perheen kasvisruokailut moninkertaistettua. https://www.viimeistamuruamyoten.com/ Kirjoittaja Saara jakaa ihania kasvis- ja vegaanireseptejä, jotka toden totta saavat vannoutuneimmatkin lihansyöjät olemaan ikävöimättä eläinperäisiä tuotteita ☺️ Meillä esim. mies (joka on todellinen carnivore) pyytää Saara kurpitsalaksaa lähes viikottain 🙊 Monista näistä resepteistä insipiroituneena meillä menee välillä jopa viikko kun ei syödä lihaa tai kanaa ollenkaan 🤗

    1. Vaikka allekirjotan samoja juttuja mistä Anna tässä puhuu, niin en pääse yli tuosta “kehopositiivisuuden liian pitkälle viemisestä”. Mitä ihmettä? Suosittelen perehtymään vielä siihen mistä kehopositiivisuudessa on oikeasti kyse ja se ei ole lihavuuden ihannointia.

      1. Minäkin ihmettelen tätä.

        Jotenkin en myöskään ymmärrä, mikä ajatus on taustalla tässä kehopositiivisuuskritiikissä. Jos henkilöllä onkin kertynyt ylipainoa, onko ajatus, että henkilön tulisi suhtautua negatiivisesti tai inhoten kehoonsa, että se kannustaisi terveellisempiin elintapoihin? Jos ajatus on tämän kaltainen niin lukisin siitä mielelläni jotain evidenssiä. Eikö silloin tulisi ajatella, että meidän tulisi kannustaa tupakoitsijoita inhoamaan keuhkojaan ja työstä uupuneita inhoamaan työtään? Vai olisiko näin, että nämä kokonaisuudet on vähän kompleksisempia.

        Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu tänään aikuisten painosta. Normaalipainosta puhuminen pitäisi lopettaa, sanoo erikoislääkäri – Näin selvität ilman vaakaa, onko painosi terveellisen rajoissa https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006417430.html?share=8dae9662ed2ec4226a8af17a4044cc3e

        1. Kehopositiivisuuden kritiikillä tarkoitetaan yleensä näitä ääripäitä, joissa mm sairaanloisen lihavuuden terveyshaitat kielletään ja joissain tapauksissa ihannoidaan lihavuutta. Eli kehopositiivisuus on äärimmäisen hieno liike, sitä ei kiellä kukaan, mutta valitettavasti jotkut ovat vieneet sen äärimmäisyyksiin ja yli.

          Eli jokainen on arvokas sellaisena kuin on (oli sitten kyse ylipainosta, alipainosta tai vaikka tupakoinnista), mutta terveyden kannalta haitallisista asioista saa ja pitää puhua.

          1. Hei! Kuulostat siltä, että seuraat aihetta paljon. Ehkä en itse ymmärrä tätä kehopositiivisuuskritiikkiä, sillä en ole törmännyt äärimmäisiin teksteihin, jollaisista puhut. Pystyisitkö linkkaamaan tähän jonkun tekstin? Työskentelen ammatissa, jossa tällaisen näkemisestä on hyötyä ja kiinnostaisi tietää, miten argumentti näissä rakentuu. Tähän mennessä olen kuullut, että kyse on lähinnä väärinymmärryksistä, sillä mitään “ääri-ilmiötä” ei ole tällä saralla tullut itselle vastaan.

            1. Moikka, tää kysymys oli vissiin mulle! En kyllä valitettavasti muista missä teksteissä olen näistä lukenut, suurin osa on ollut englannin kielisiä blogitekstejä tms mihin olen vaan randomisti törmännyt somen kautta :/ Olisiko joku saattanut liittyä Tess Holidayhin…

              Mutta varsinkin aihetta käsittelevien juttujen kommenttiosioissa syntyy usein sanaharkkaa juuri näiden ääripäiden takia. En ole vielä törmännyt oikeaan kritiikkiin, trollit siis poislukien, joka kohdistuisi ns oikeaan kehopositiivisuuteen. Kritiikki kohdistuu nimenomaan tuohon ääriajatteluun, jonka mukaan liikalihavuudesta puhuttaessa ei saisi mainita mitään “negatiivista” eli esim terveyshaittoja.

  4. Hyvä ja tärkeä postaus!
    Kasvisruokakirjavinkki, joka pelasti meidä narjen. Meillä on ikuinen keskustelunaihe puolison kanssa, että mitä tänään syötäisiin ja mulla ei ainakaan tuu kasvisreseptit tottumuksesta. Ostettiin Chocochilin arkiruokaa 30min – kirja, joka pelasti ja jopa mullisti täysin meidän ruuanlaitto arjen. Iso suositus!

  5. Olen aivan samaa mieltä kanssasi, Anna! Rehellisesti sanoen kauhistuttaa välillä ihmisten ostotottumukset: myös alepan kaupan kassalla aikaisemmin työskennelleenä olen todistanut kaiken näköistä ostoskoria perheillä. Tietty haluan ajatella, että alepassa ne herkkuostokset ovat yleisempiä kuin isoissa ruokakaupoissa.

    Itsellä on kokemusta lapsuuden ylipainosta, joka mielestäni oli vanhempien syy. Meillä herkkuja sai syödä niin paljon kuin halusi ja niitä aina vain ostettiin lisää kotiin. Pienenä sitä ei ymmärrä, miten herkulliset suklaat ja jäätelöt ovat pahasta. Mielestäni vanhempien vastuulla on pitää huoli, että lapsen ruokavalio on kunnossa, koska pieni lapsi ei siihen pysty vaikuttamaan.

    Myöskään kumpikaan vanhemmistani ei liikkunut paljoa eikä harrastanut urheilua, joten liikunta ei kuulunut myöskään omaan lapsuuteen. Nyt aikuisena harmittaa, että olen oppinut vanhemmiltani kyseiset tavat, sillä lenkille tai salille lähteminen on kovan työn takana enkä saa urheilusta samanlaista voimaantumisen tunnetta kuin mieheni. Myöskin huomaan, että herkut ovat minulle suuremmassa osassa kuin miehelläni. Mieheni on kasvanut perheessä, jossa urheilu oli yhtä yleistä kuin nukkuminen, eikä herkkuja syöty kuin juhlahetkinä. Täytyy myöntää, että olen kateellinen tästä.

    Jos joskus lapsia yritämme mieheni kanssa hankkia ja jos käy niin hyvin, että niitä myös saa, aion ottaa aivan toisen asenteen herkkuihin ja liikuntaan kuin vanhempani ottivat. Ihania ihmisiä ovat, mutta en halua, että omat lapseni joutuvat kokemaan sen, mitä itse kävin epävarmana lapsena ja nuorena, sekä nyt aikuisiällä, kun on pitää yrittää etsiä se liikunnan ilo ja herkuttomuus ihan alusta lähtien.

    1. En oikein ymmärrä, miksi vanhempia pitää näin paljon syyllistää. Tokihan vanhempien pitää vahtia, että herkkujen syönti ei mene liiallisuuksiin. Mutta entä jos lapsi vaan on sellainen, joka ei välitä niin paljoa liikunnasta, vaikka kuinka usuttaisit sen pariin? Tai sellainen, joka ei kerta kaikkiaan suostu syömään kuin tietyntyyppistä ruokaa? Itse olen lapsena tietyssä vaiheessa halunnut syödä vain makaronia ja ketsuppia. Aika yksipuolinen ruokavalio siis 🙂 Siihen aikaan tarjolla olevat elintarvikkeet olivat aivan toisia kuin nykyään, ja esim. salaatteja meillä ei juurikaan ollut. Mutta niin vaan minustakin nirsosta kasvoi aikuisena innokas kokeilija ja kulinaristi! Tahdon vain sanoa että kukin lapsi on omanlaisensa, ei ole mikään automaatio että heistä kasvaa terveellisesti syöviä tai liikunnallisia, vaikka sille olisi kuinka puitteetkin olemassa.

      1. Vaikka tässä olikin kyse ruokavaliosta, samalla logiikalla voidaan puhua esim liiallisesta pelaamisesta. Tietynlaiset elämäntavat ehkäisevät myöhempiä mahdollisia ongelmia lapsen kasvaessa. Oli kyse huonoista ruokailutottumuksista, vähäisestä liikunnasta tai liiasta pelaamisesta, kaikilla on todettu olevan hyvinkin suuria vaikutuksia lapsen hyvinvointiin isompana. Ei kaikille liikaa pelaaville tule keskittymisvaikeuksia tms, liikkumattomasta lapsesta saattaa kasvaa urheileva aikuinen, eikä lapsuuden ylipaino välttämättä jää pysyväksi, mutta pointtina onkin se, kannattaako lastaan “tieten tahtoen” altistaa huonoille tavoille, kun yhtä hyvin voi valita parempia elämäntapoja? Todennäköisesti lapsi elää terveellisesti aikuisenakin, jos omaksuu elämäntavan jo lapsena.

        Pienellä osalla lapsista on erityisherkkyyksiä tai vastaavia, joidenka takia esim syöminen takkuaa, mutta väitämpä, että suurimman osan lapsista saa syömään(maistamaan) tarjottua ruokaa totuttamalla ja pitkäjänteisesti. Erityistapaukset ovat erityistapauksia.

        Vanhempia ei tietenkään tarvi syyllistää, mutta toisaalta, kaikki neuvot tai kritiikki ei olekaan syyllistämistä.

  6. Tää aihe on niin mielenkiintonen ja tärkeä! Ollaan miehen kanssa jo tulevan lapsen ruokailusta juteltu. Itse oon sitä mieltä ettei ainakaan alle vuoden ikäiselle mitään herkkuja tarjota. Alle 2vuotiaalle voi silloin tällöin antaa jotain hyvää ja vasta siitä eteenpäin voidaan miettiä karkkipäiviä. Varmasti tulee meiän lapsi oppimaan mitä on roskaruoka ja miten on ihanaa välillä herkutella. Mutta toivon hartaasti, että saadaan opetettua kuinka hyvältä jotkut kasvikset maistuu ja miten makeanhimon voi poistaa esim rusinoilla.
    Nyt raskaana oon ollut itelleni armollinen herkkujen suhteen, joskus on ok olla kausia kun syö enemän herkkuja ja roskaruokaa kunhan ei ole jatkuvaa eikä yleistä. Tahdon omalla esimerkilläni ohjata lasta oikeaan suuntaan ja nauttimaan kotiruuasta, sekä sen laittamisesta.
    Enemän herkuissakin ratkaisee määrät! Jos, joka perjantai syö sen 5kg karkkia ja juo päälle 3l limua on se varmasti pahempi kuin joka päivä yksi suklaapatukka. Kohtuus kaikessa. Ja välillä on ok, että kohtuuskin ylittyy kunhan ei jää tavaksi.
    On vanhemman vastuulla näyttää ja ohjata lapselle miten syödään terveellisesti. Opettaa saamaan liikunnasta iloa. Mulla on serkku nyt 2lk kenen ruokavalio koostuu lähinnä kalapuikoista ja ranskalaisista. Satunnaisesti täysin ok, mutta lähes päivittäisenä ruoka ei todellakaan! Tietenkään ei tarvitse syödä ruokaa mistä ei tykkää, kun on ensin maistanut. En miekään söisi mitään mistä en pidä enkä odota tätä mun lapseltakaan. Mutta siinä kohtaa jos hän ei muuta söisi kuin kalapuikkoja on mun tehtävä katsoa peiliin ja miettiä missä meni vikaan.

  7. Hyvä teksti jälleen kerran, olisi voinut olla vaikka vielä vähän pidempikin!

    Meillä on vajaa kaksi vuotta vanha taapero kotona ja juuri tänään mietin näitä juttuja, kun kahvipöydässä poika hamusi ja sai pienen palan pullaa. Mentaliteettini herkkujen kanssa on hyvin samankaltainen kuin sinulla. Kun ruokavalio (elintavat yleensä) on muuten kunnossa, satunnainen herkuttelu ei haittaa. Lapsi saa kahvipöydässä maistaa pienen palan herkkua, muttei todellakaan saa omaa pullaa/kakkupalaa/tms. Aikuinen annostelee sopivan määrän ja se riittää. Lapselle annettavat omat “herkut” ovat yleensä marjoja tai hedelmiä, mutta tuntuisi väärältä aina kieltää oikeat herkut, kun muut niitä syövät. Kesällä saa kotona tod näk itsetehtyjä jukurtti/mehujätskejä, muttei satunnainen ns normijätski haittaa.

    Olen itse ollut lapsesta asti hieman ylipainoinen ja vasta vähän ennen raskautumista pääsin ns normaalipainon rajoihin. Ongelma on ehkä vähän sama kuin sinulla: urheilu voi olla kivaa, mutta kivempaa on aina ollut hyvän sarjan katsominen suklaan kera sohvan nurkassa. Teen joka kerta tietoisen päätöksen tsempata, kun lähden salille tms. Pikkuhiljaa se muuttuu helpommaksi ja toivon, että siitä lopulta tulee mieluisampaa tai edes yhtä kivaa kuin lötväilystä. Haluan ehdottomasti istuttaa poikaamme liikunnan ilon jo nuorena, jotta se todennäköisemmin pysyy läpi elämän, eikä hän joudu käymään itsekurivääntöä päänsä sisällä aikuisena.

    Olen varhaiskasvatusalalla töissä ja olen nähnyt surullisen paljon huonoja elintapoja perheissä. Hyvä esimerkki ovat metsäretken eväät. Osalla on pilkottua omppoa, yksi keksi ja kotimehua pullossa. Osalla on suklaapatukka tai proteiinipatukka(!!), kaksi pillimehua, leipää, monta keksiä ja kolme mandariinia. On äärimmäisen huolestuttavaa, että joku vanhempi oikeasti ajattelee, että jälkimmäiset eväät ovat ok. Kyseinen lapsi painoi kaksi kertaa ikätovereidensa verran.

    Kuten äärimmäisen hienosti sanoit, kaikille täytyy antaa rauha kasvaa tyytyväisinä itseensä ilman haukkumista tai vähättelyä, mutta lasta ei saa jättää omien mielihalujensa varaan tai mahdollistaa huonoja ruokailutottumuksia.

    Jokainen lapsi on tärkeä ja arvokas kokoon katsomatta, muttei se muuta sitä tosiasiaa, että ylipaino on terveysriski.

    Tsemppiä mahdollisen kritiikkivyöryn kanssa 😀

  8. Meillä ei ole karkkipäivää tai säännösteltyä, syödäänkö kuivattuja hedelmiä (jotka myös sokeripommeja) tai pähkinöitä välipalaksi. Vuosiin ei ole ollut myöskään puuroa aamu- tai iltapalaksi. Meillä ei karteta suklaata, karkkia, mehua tai limua. Meillä myöskin välillä kiireisinä päivinä syödään se valmis lihaperunasoselaatikko tai kuten tänään, purkki hernekeittoa. Käydään kotipitsassa, mäkkärissä, vedessä, yms kun mieli tekee.
    Siitä huolimatta täällä voidaan hyvin, eikä olla ylipainoisia. Lapset eivät kinu herkkuja joka päivä tai edes viikko, eivätkä lapset nyrpistele kasviksille tai millekään muulle ruoalle. Ruoka on polttoainetta. Se syödään ja that’s it. Sen ei tarvitse aina olla maistuvaa, herkkua tai mitään muutakaan. Se on ruokaa. Kaikkea pitää aina maistaa, aina. Jos on pahaa, ei tarvitse syödä, mutta yritystä pitää kuitenkin olla.
    Me ei myöskään olla liikunnallisia, mutta silti liikutaan paljon. Harvoin jäädään sohvalle makaamaan töiden jälkeen ja kattelemaan telkkaria tai pelaamaan. Koirien kanssa lenkkeillään ja käydään pyöräretkillä, vesijetteillään, moottorikelkkaillaan, ajetaan mönkkäreillä, käydään uimassa, tehdään paljon pihahommia, siivotaan, jne…. Paljon meidän liikunnasta tulee hyötyliikunnasta.
    Koen, että kaikkea saa syödä, mutta rajansa kaikella – ja se ollaan lapsille opetettu.
    Se, mistä pidän kiinni, on säännölliset ruokailuajat (vaikka niistäkin joustaen) ja että meidän huusholliin ei kanneta yhtään sokerijugurttia.
    Katosi punainen lanka, mutta ruoasta meillä ei tehdä numeroa. Kuten ei liikunnastakaan. Ruoan ei tarvitse olla maistuvaa, kunhan uppoaa. Maistuvat ruoat on mun mielestä jostain saatanaa seuraavasta, koska se opettaa lapsista nirsoja. Maistuva ruoka erikseen ja that’s it. Muutoin ruoka on vain ja ainoastaan polttoainetta.

    1. Tälle kommentille AAMEN. Allekirjoitan täysin. Meidän perheessä täysin samanlainen meininki.

      Tuli muuten mieleen, että mulle lapsuudenkodissa jälkkäreistä tehtiin iso numero ja meillä oli just tyyliin lauantaisin vain karkkipäivä.
      Tästä syystä herkuista aikuisena tuli sellainen pahe, koska lapsuudessa ne oli niin kiellettyjä.
      Mieheni perheessä taas ei tehty mitään numeroa herkuista, söivät niitä välillä kun mieli teki ja ei ollut mitään herkkupäivää kerran viikossa.
      Hänen taas harvoin tekee mieli mitään makeaa ja jos tekee, niin ottaa vain muutaman ja se on siinä.
      Ollaan molemmat siis normaalipainoisia.

  9. Joku mainitsikin että kuivat hedelmät ovat aika sokeripommeja eli pikkuisen joskus vaan. Tumma suklaa terveellisempi vaihtoehto esim juuri pähkinöillä.
    Olen koulussa töissä ja huh mitä lapsilla on eväinä. Harvinaisuus on terveellinen boxi – useimmiten täynnä valkoista leipää hillolla ja sipsejä 😩

  10. Tärkeästä aiheesta kirjoitat, ja tuokin on totta, että kaupan kassalla näkee aika hyvin erilaisia elämäntapoja. Valitettavan usein myös siellä näkee niitä ala- ylä-asteikäisiä lapsia, jotka ostavat itse päivittäin niitä herkkuja ja limsaa, ja ilmeisesti vanhemmat antavat vain lisää rahaa miettimättä mihin ne kuluu. Useamman vuoden kun sitä kassalla seuraa, alkaa huomata, kuinka osa tästä porukasta pyöristyy huomattavasti, siis puhun nyt merkittävästä lihavuudesta, ja ostosista huomaa, mistä ne kilot on kertynyt 🙄
    Siinä olen eri mieltä, että painoindeksiä ja käyriä ei pitäisi kenenkään, etenkään terkkarien tuijotella liian tarkkaan. Itse olin lapsena tukeva, vaikka liikuin paljon (maaseudulla hilluttiin pihalla jatkuvasti, kouluiässä välitunneilla pelailtiin aina jotain ja 2. luokalla aloin pelata jalkapalloa), syötiin aina kotiruokaa, ja kerran päivässä saattoi saada jonku pullan tai jätskiä, oli kerran viikossa karkkipäivä yms. Muut ympärillä tuntui syövän täysin saman verran, mutta minä vaan pysyin kasvupyrähdykseen asti pyöreänä. En siinä tilanteessa olisi todellakaan kaivannut terkkarin huomauttelua painosta,kun oli muutenkin paha mieli asiasta. Mielestäni terveydenhuollon ammattilaisten pitäisi oikeasti olla kannustavampia ja kysellä ensin elintavoista ennen kuin sanovat ylipainoiseksi. Ja näitä töksäytteleviä ja käyriä tuijottelevia terkkareita on muidenkin kokemusten perusteella Suomi pullollaan. Samoin aikuisilla painoindeksi on mielestäni aika turha väline. Itsekin olen sen mukaan merkittävästi lihava. En tällä hetkellä ole itse tyytyväinen ulkomuotooni, kun muutama omaan makuun ylimääräinen kilo on kertynyt, mutta sen tiedän, etten todellakaan ole merkittävsti lihava, vaan iso osa painosta on lihaksista. Ei tarvitse olla todellakaan mikään fitness-mimmi, että painoindeksi ei kerro millään tavalla totuudellista kuvaa, ja siksi mielestäni sitä ei pitäisi käyttää lihavuuden mittarina.

    1. Just näin! Painoindeksi on täysin turha ja vihaan sitä, kun sitä käytetään mittarina. Itse olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen, mulle on perintönä tullut suht kookas takapuoli ja isot rinnat. En koe olevani mitenkään lihava vaan just sopiva. Vaatteissa menee koko L, joskus M mutta sekin johtuu vartalon muodoista eikä siitä et oisin lihava. Enemin pidän vaatteita päällä mitkä on löysiä kuin kiristäviä. Peilikuva on yleensä paras mittari, jokaisella meillä kuitenkin on uniikki paino ja se voi päivässä heitellä useita kiloja.

      1. On siinä painoindeksissäkin joku pointti, ei sitä käytettäisi enää missään, jos se olisi havaittu täysin paikkaansa pitämättömäksi. Lihaksikkailla se ei toimi, mutta ns normi-ihmisellä se on useimmiten oikein pätevä, vähintäänkin suuntaa-antava. En ole vielä tavannut/kuullut ihmisestä, jonka BMI olisi ollut “väärässä”, ellei kyseessä ole ollut suhteellisen lihaksikas ihminen.

        Se on sitten aivan eri juttu, onko BMIllä kuinka paljon väliä kenellekin ja missä tarkoituksessa. Kehonkoostumusmittaus olisi tietysti paljon informatiivisempi, mutta se on aikaavievää ja kallista, BMI nopeaa ja ilmaista.

  11. Tärkeä aihe, ja mielestäni aivan eri asia kuin kehopositiivisuus. Mihin liittyen juuri eilen kuuntelin radiosta keskustelua, kuinka kehopositiivisuus luo myös ns. “normaalipainosta poikkeaville”parempaa minäkuvaa, mikä edesauttaa terveellisempien tapojen omaksumista. Kun oppii hyväksymään kehonsa, ja arvostamaan sitä, sitä myös haluaa kohdella hyvin ja kunnioittavasti. Moitteilla harvoin saa aikaan muutosta, vaan se muutos lähtee paremmin positiivisuuden kautta. Minusta on ihanaa miten esimerkiksi Lindexin alusvaatemainoksissa on nyt näkynyt eri kokoisia, ikäisiä ja mallisia kehoja Photoshopattujen ja siloteltujen kuvien sijaan. Oma kroppa tuntuu kaikkine muhkuineen ja raskausarpineen paljon normaalimmalta, ja on kiva nähdä mitn eri malliset vartalot voivat näyttää hyvältä ja hyvinvoivalta.

    Lapsille pitäisi ehdottomasti opettaa, että jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä ketään pidä haukkua tai kiusata. Mutta elintapojen terveellisyys on vanhempien vastuulla! Tunnen ihmisiä, jotka laittavat ylipainonsa sen piikkiin että se nyt on geeneissä kun vanhemmatkin ovat isokokoisia. Kyllä pääosin nämä “geneettisesti lihavat” perheet ovat vain omaksuneet huonot ruokailutavat ja liikuntatottumukset. Toki on pieni % jolle se normaalipainossa pysyminen on ihan oikeasti hankalaa, ja melko vastahan on todettu että jotkut ihmiset voivat tosiaankin syödä lähes mitä vain lihomatta, mutta jos yleistetään niin isompana tekijänä on kyllä opitut tavat. Tunnistan niitä myös itsessäni, ja aikuisiällä niistä on tosiaankin vaikea oppia pois!

    Jos/kun saan omia lapsia, tulen todellakin kiinnittämään erityistä huomiota hyvän ruokasuhteen opettamiseen ja liikunnan ilon löytämiseen! Näillä on todella suuri vaikutus ihan koko elämän ajan mitä terveyteen tulee. Ohessa haluan opettaa myös sitä kehopositiivisuutta – ihmisiä on eri mallisia, ja se on ihan fine. Tärkeää on rakastaa itseään sellaisena kuin on, ja sitä myötä pitää itsestään parasta mahdollista huolta.

  12. Olen täysin samaa mieltä, että terveiden pienten lasten yli- tai alipaino on aina vanhempien vastuulla. Luonnollisesti murrosikäinen kokeilee usein rajojaan myös ruokailun suhteen ja monille tulee vaihe, jossa syödään myös kaikenlaista epämääräisempääkin mättöä kavereiden kanssa, mutta ne lapsuudenaikaiset opitut tavat ja tottumukset kuitenkin palaavat myöhemmin kuvioihin. Näihin tapoihin on kuitenkin vaikea palata, jos kukaan ei ole niitä aikoinaan opettanut.

  13. Onko sinulla mitään järkevää sanottavaa mistään järkevästä aiheesta, muusta kuin laukuista ja ylipainosta? Tää ylipaino on nykyään aihe, jonka varjolla ihmiset voi päteä ja kokea olevansa jotain, kun voi paasata ja julistaa “radikaalia” näkemystä että ylipaino on huono juttu. Vastahan se on ollut sitä ainakin sata vuotta… Ja sitten kun joku ehdottaa, että ehkä ylipainoa ei pitäisi demonisoida, niin “ajattelijat” keksii taas pyörän uudelleen.

    Eli: sinähän opiskelet esimerkiksi ekonomiksi, ehkä siltä alueelta voisit kehittää jotain oikeasti merkittäviä ajatuksia?

    1. Ei, ei mul oo mitää sulle sopivaa järkevää sanottavaa, joten jos sopii, niin mä jatkan tätä ja sä voit lukea jotain sulle sopivaa!

  14. Vinkki kaikille pienten lasten ruokkijoille:

    Lapset syö kuin huomaamattaan määrällisesti paljon enemmän tuoreita ja höyrytettyjä kasviksia, jos ne tarjoaa ns. alkusalaattina. Mitään hienoja kattauksia tähän ei tarvita, vaan että lapsen/lapset kutsuu pöytään kun pääruoka vielä hautuu hellalla. Kun pöydässä on lapsen ikätasoon ja hammastilanteeseen sopivia kasviksia esim. höyrytettyjä babyporkkanoita tai herneitä (pakastealtaasta edullisesti), sopivan kokoisiksi paloiksi viipaloituja tuoreita tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, porkkanoita, parsakaalia jne jne päivästä toiseen vaihdellen, niin useimmat lapset niitä nälkäisenä tulee syöneeksi hyviä määriä. Tämä alkusalaattimalli on meillä ollut hyväntuulinen ja vaivaton gamechanger 🙂

    Kannattaa myös huomata että suosikit ja inhokit vaihtelee kuukausien kuluessa, joten jos lapsi vaikka tänään sanoo että tomaatti on pahaa, niin annetaan hänelle sitten vähän enemmän jotain muuta vihannesta ja jatketaan tomaatin laittamista tarjolle tekemättä asiasta sen isompaa numeroa, koska ensi viikolla tomaatti voikin olla taas hyvää. Kun pienellä ei ole montaa asiaa omassa päätösvallassaan, niin oman tahdon harjoittelu puskee usein esiin ruokapöydässä, eikä siitä kannata ottaa sen suurempia paineita.

    Sitä en tajua suomalaisessa lasten ravitsemuskeskustelussa, kun puhutaan että tämä meidän sen ja sen ikäinen ei saa vielä syödä sitä ja tätä herkkua. Jotenkin vinksahtanutta, että joistain (yleensä sokerisista) ruuista tehdään “kielletty hedelmä”, jota aikuiset syö itse mutta lapsille ei anneta. Joidenkin ruokien esittäminen “herkkuina”, joita syödään vaikkei pitäisi, ei tue terveen ruokasuhteen muodostumista. Turha kantaa kotiin mitään sellaista, mitä ei anna lapsellekin, tai toisin päin: ruuasta nauttiminen on myös taito, jota voi lapselle opettaa fiilistelemällä jälkiruokaherkun makua yhdessä, sopivan kokoisena annoksena. Ei palkintona tai lahjuksena hyvästä käytöksestä eikä etuna jonka poistamisella uhataan, jos ei syö lautasta tyhjäksi tms. vaan ihan vaan yhteisenä makuhetkenä. Niin, ja samalla tavalla ihastellen voi puhua myös niistä vihannes- ja juuresviipaleista;) Kuten arvata saattaa, en jaa muutamien kommentoijien näkemystä ruuasta lähinnä polttoaineena;) Sen sijaan ruoka on mulle päivittäinen silmänilo ja makunautinto, eikä nautiskelu ole välttämättä ristiriidassa terveellisyyden kanssa – ja tätä haluan myös lapsilleni opettaa. Tuli ihan vesi kielelle, lähdenkin tästä lounassalaatille!

    1. Siis tää oli NIIN hyvin sanottu. Kanasalaatti voi olla herkkua siinä missä köyhät ritarit hillolla ja kermavaahdolla. Ruoka ja syöminen on yks elämän suurimpia nautintoja ja tätä ajatusta haluan myös lapselleni (1v 1 kk) välittää. Hän on saanut maistaa esim. laskiaispullaa ja Runebergin torttua mutta eipä kumpaakaan paljon uponnut, kun alla oli iso annos ruokaa. Jäätelöstä myös tykkää mutta sitäkin riittää kohtuullinen määrä. Meidän yhteinen ilo on mennä silloin tällöin herkuttelemaan sushibuffaan 😀 Syödään molemmat iso annos sushia ja jälkkäriksi vähän jädeä. Ah!

    2. Allekirjoitan tämän!
      Minunkin mielestä ruoka on yksi suurimpia elämän nautintoja, mutta ei se tarkoita sitä, että ruoka on myös epäterveellistä. Itse nautin yhtä lailla salaateista, keitoista, sipseistä ja sushista. En voisi kuvitellakaan, että ruoka on polttoainetta. Meillä lapsetkin on mielestäni oppineet tämän mentaliteetin mukavasti, kumpikaan ei nirsoile (1,5- ja 4-vuotiaat), isompi saa silloin tällöin esimerkiksi saunapillimehun, jälkkärin, rusinoita, kuivahedelmiä tmv. Joskus kysyy tarjolla olevista herkuista (kuten omista karkeistani) maistiaista, joskus sen saa ja joskus vetoan siihen, että ne ovat minun ja siihen hän tyytyy. Oma ruokasuhteeni on hankala ja yritän neutralisoida lasten ruokasuhdetta niin, että monenlainen ruoka on hyvää ja terveellistä, siitä saa nauttia hyvällä omallatunnolla, mutta tunteita siihen ei sotketa (ruualla ei lahjota, kiristetä tai uhkailla, se ei ole palkinto eikä suruun syödä suklaata jne.). This far so good 🤷

  15. Voisiko valmisruokien suhteen antaa vähän armoa? Kyllä niitä on nykyään ihan terveellisiäkin. Toki kannattaa katsoa lisäaineiden, rasvan, suolan ja sokerin määrää valitessa. Itse en ole vanhempi, mutta elän sen verran kiireistä elämäntilannetta muuten että en kerta kaikkiaan ehdi joka päivä laittaa alusta alkaen ruokaa. Siispä käytän välillä hyviksi havaittuja eineksiä ja puolivalmisteita ja normaalipainoinen olen. Näin olen kuullut perheellisten kavereidenkin tekevän ja lapsensa ovat ihan terveissä mitoissa. Enemmän ajattelisin päivittäisen (sokeri)herkuttelun olevan haitallista, esimerkiksi hampaille.

    1. Joo, samaa mieltä! Jotkut valmisruuat ovat varmasti terveellisempiä kuin toiset, mutta satunnainen maksalaatikko tai pinaattiletut eivät haittaa ketään, eivätkä romuta muuten terveellistä ruokavaliota 🙂

  16. Täällä pitkäaikainen lukijasi moi. En ole tainnut koskaan jättää kommenttia aiemmin, mutta nyt haluan sen tehdä. Tärkeästä aiheesta kirjoitat ja täyttä totta. Olen itse ihmetellyt vuosia tätä asiaa ja erityisesti sitä miksi vanhemmat lihottavat lapsiaan. Se on surullista ja todella väärin lapsia kohtaan. 🙁 itse olen kotoa saanut terveellisen syömisen mallin ja vaikka nuorena aikuisena söin miten sattuu, oli päivänselvää alkaa tehdä terveellistä kotiruokaa, kun sain esikoiseni. Esikoiseni syntyi kun olin 23v (nyt olen 34v) ja siitä lähtien olen syönyt itsekin terveellisesti koko ajan. Mietinkin monesti, että eikö siinä söisi vanhemmatkin samalla terveellisesti kun tekisivät lapsilleen terveellistä ruokaa..?

  17. Hyvä kirjoitus. Täälläkin tapahtui sama: raskauden jälkeen -13 kiloa pois kolmessa viikossa, sen jälkeen paino alkoikin hiipien nousta uudelleen. Mäkkärissä on käyty ja suklaata syöty äikkärillä, ja sen huomaa 😉 Mutta ikinä miten suklaaholikkona kiellän lapseltani saman? Tiedostan että näin pitäisi tehdä ja muutos lähtee varmaankin itsestä 😀

  18. Tämä on tärkeä aihe. Meillä myös pitkä ja hoikka poika, tai oikeastaan pitäisi sanoa pitkä ja normaalipainoinen poika (pituus ollut aina +1 käyrällä, paino aina 0 eli voisi jopa sanoa, että ihan ideaalitilanteessa mennään). Poika nyt 2 vuotta ja aina näyttänyt sopusuhtaiselta, mutta varsinkin vauva-aikana sai kuulla kommentteja, että “onpa hän hoikka!” ja kuuli miten iso osa myös äiti-ihmisistä ihasteli tosi pulleita Michelin-vauvoja. Tuntuu, että Suomessa pullukka vauva on joku ihanne? Ymmärrän pula-ajat, jolloin ruoasta oli oikeasti pula, mutta nykyään kun tiedetään ruokavalion ja normaalin painon merkitys ihmisen terveydelle ja juurikin se, että se lähtee jo sieltä ihan lapsuusiästä, niin nuo kommentit tuntui tosi hämmentäviltä. Aivan kuin olisi saanut olla aina puolustamassa, että “itse asiassa hän on täysin normaalipainoinen ja pituuskin yläkäyrillä, joten kasvu ei ole ongelma”. Hassuksi asian tekee sen, että kun tosiaan yli 2-vuotiaille on jo oma käyränsä sen suhteen onko lapsella ylipainoa, niin nyt muutama näistä äiti-ihmisistä, joiden lapsi on aina ollut painon kanssa yläkäyrillä ja lapsi luokitellaan nyt yli 2-vuotiaana kenties jopa hieman ylipainoiseksi, ei sano aiheesta enää yhtään mitään, siitä ei enää keskustella. Eli vauva-aikana on “kiiteltävää” olla painon kanssa yläkäyrillä, mutta kun se 2 v tulee täyteen, huomataankin, että ei tästä enää voikaan samalla lailla hehkuttaa?

    1. Pullea vauva ei tarkoita ylipainoista vauvaa, eikä sitä että vauvasta tulee isompana ylipainoinen. Omat lapseni ovat vauvana kasvaneet painon osalta plussakäyrällä ja taaperovaiheessa olleet sopusuhtaisia lapsia, kun pituuskasvu on päässyt vauhtiin:) jos vauva on pullea äidinmaidolla (tai korvikkeella) niin se on täysin ok! Jotenkin tuntui että vedit turhan suoran linjan pulleasta vauvasta ylipainoiseen lapseen. Vauvat kun harvemmin on “ylipainoisia”

  19. No hei.. jos kolkutellaan jo ylipainon puolelle ja silti suklaa kuuluu jokapäiväiseen arkeen niin ei se kovin terveellistä oo..? Niin siinä mielessä jos haluu näyttää hyvää mallia, vaikka ei ittee haittaiskaan..

  20. Yli 30-vuotiaista suomalaisista vain noin joka neljäs on normaalipainoinen: pari vuotta vanhan tiedon mukaan miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia on vähintään ylipainoisia. Mä en usko, että lasten ylipainoon ja lihavuuteen on hirveästi konsteja puuttua, jollei aikuisten ylipaino-ongelmaa saada ensiksi ratkaistua. Kuten täälläkin on todettu, syömis- ja liikkumistottumukset ovat pitkälti mallioppimisen tulosta. Miten lapsi voi oppia hahmottamaan terveet annoskoot ja sopivat ruokailuvälit, jos ei niitä kotonaan näe? Mikä motivoi lasta hyötyliikkumaan, jos vanhemmatkin ajavat autolla kaikkialle?

    Pituuskasvu suojelee monia lapsia varsinaiselta ylipainolta kasvuiässä, mutta sen jälkeen kilot alkavat nopeasti hiipiä useimmille. Musta tärkeintä olisikin, että vanhemmat noudattaisivat tässäkin tuttua sääntöä siitä, että “happinaamari laitetaan ensiksi itselle”. Jos vanhemman paino korjaantuu oikealle tasolle, niin eiköhän lasten paino ja tottumukset seuraa siinä mukana.

  21. Tämä!! Mä oon saanut hirveen huonon mallin kotoa ruuan suhteen! Meillä syötiin eineksiä (vanhemmat töissä joten eivät kerinneet tehdä ruokaa) koulun jälkeen. Ihan kamalaa höttöä, kun nyt miettii. Muistan kuinka olin usein väsynyt ja päätä särki – se on ihan varmasti johtunut huonosta ruuasta. Viikonloppusin meillä toki oli ns. normaalia kotiruokaa. Samoin meillä usein palkittiin ruualla sekä sitä käytettiin myös muiden tunteiden säätelyyn iloisina aikona ja surullisina aikoina.

    Jollain ihmeen kaupalla olen kuitenkin pysynyt normaalipainossa, olen jokseenkin urheilullinen ja oppinut syömään oikein. En aijo tehdä samaa virhettä omien lasten kanssa.

  22. Tosi hyvin kirjotettu mun mielestä! Tälläi itse koko ikäni ylipainon kanssa kamppailleena en todella haluaisi samaa pojalleni! Olemme nyt pojan ollessa pieni aloittaneet terveellisemmät elämäntavat ja toivon niiden pitävän ja menevän eteenpäin myös lapsellani. En ymmärrä mikä hinku sukulaisilla tai muutenkin vanhemmalla väellä olevan antaa tuolle alle puolivuotiaalle kermavaahtoa. Tulen oleen kyllä todella tarkka asian suhteen mitä syödään herkkuina ja milloin niitä saa. Olen jo ennen lapsen syntymää sanonut anoppilassa, että olen tarkka hampaiden hyvinvoinnista, eli samalla lusikalla ei laiteta mitään omaan ja lapsen suuhun sekä siitä mitä sinne suuhun laitetaan. Voi miten saisi vaan anopinkin uskomaan, että rakkautta voi osoittaa muutenkin kuin uunituoreilla leivonnaisilla. Tulee olemaan pitkä ja kivinen tie, mutta aion taistella oman, mieheni ja lapsemme hyvinvoinnin vuoksi!

  23. Onpas turhauttavaa että täällä kommenttiboxissa tartutaan lillukanvarsiin…
    Mun mielestä painoa tässä “kehopositiivisuus” keskustelussa voisi verrata tunteisiin – Kaikki tunteet vaan ON ja ne kaikki on OK, ja aivan turha lähteä niitä arvottamaan tai tuomitsemaan tai kokemaan syyllisyyttä tai häpeää. Samoin kaikki kehot vaan on faktisesti olemassa eikä ylipainoisen tarvitse itseään hävetä tms, mutta silti tunteiden säätelyyn kannattaa käyttää erilaisia keinoja ettei päätyisi itselle/ympäristölle haitallisiin tilanteisiin, ja samoin on kyllä rasvaprosentin kohdalla…

    Olen samaa mieltä että vanhempien vastuu ihan oikeasti nyt! Siis just sellainen ettei oteta vakavasti ylipainon terveyshaittoja ja huolehdita lapsen ruokailutottumuksista harmittaa…

    Asia erikseen jos on erityislapsi/lääkitys jne. Ja esim jos on itsellä mielenterveysongelmia/ylikuormittuneisuutta voi olla toki vähän vaikeaa jaksaa priorisoida ruokatotutmusasioita, mutta se olisi kuitenkin tärkeä osa sitä lapsesta huolehtimista

    Omia lapsia tai kokemusta ei ole. Mutta kiva lukea että joku jaksaa tähänkin asiaan kommentoida ja panostaa kotona 🙂

  24. Nyt osuit Anna maailman yhteen tärkeimpään aiheeseen.
    Ei auta, että me länsimaalaiset naiset haalitaan kolmansista maista kummeja, jos ympäristöä kuormittaa myös omat kupeiden hedelmät.

    Suomalaisten lasten ylipaino on ihan äärimmäisen vakava asia. On oikeastaan edes vaikea ymmärtää, miten muksusta voi tulla ylipainoinen? Eihän tähän jää edes mitään muuta vaihtoehtoa kuin huoltajien laiminlyönti.

    Varmaan sun kanssa katsellaan samoja Ideapark-menoja, mutta mä ainakin allekirjoitan sun näkemykset 😀

    Ja IMHO eron huomaa siinä, että stadissa muksut on oikeasti paremman vointsia….

    Yt. Lempäälän mutsi stadista

Leave a Reply