Ihana kamala imetys

Olen istunut tunnin vauva sylissäni ihastelemassa hänen täydellisyyttään ja hänen ihanuuttaan, nuuhkinut ja silittänyt hentoisesti samalla kun vauvan leuat ovat liikkuneet milloin nopeammin milloin hitaammin hänen syödessä rinnalta. Olen ihaillut häntä hormonihuuruisen täydellisen vaaleanpunaisessa kuplassa. Olen hyppinyt sängyn reunalla kyyneleet poskilla turhautuneena ja ahdistuneena kun vauva on huutanut naama punaisena suuta lähestyvälle nännille. Olen päristellyt, vihellellyt, laulanut, kävellyt, hyppinyt, tanssinut, hyssytellyt, hassutellut, nauranut ja itkenyt. Olen iloinnut, rakastanut, surrut ja itkenyt. Ja melko usein kaikkia näistä samana päivänä.

Imetys, ahh tuo ihana kamala imetys. 

Jos sanoisin, että suhtautumsieni imetykseen muuttuu tasalta ja puolelta, vähättelisin, koska todennäköisesti välissä on vaikka ja kuinka monta eri ajatusta. Kun vauva syö itsensä mukavaan maitokoomaan ihanan imetyshetken aikana, voisin poksahtaa spontaanisti onnesta. Kun vauva kieltäytyy kategorisesti tissistä koko päivän ja alkaa aina imetyshetken ollessa käsillä joko huutamaan, kääntymään pois tai puremaan, voisin melkein valahtaa sikiöasentoon itkemään. Kyllä, imetys herättää voimakkaita positiivisia tunteita. Iloa ja onnea, onnistumista ja rakkautta. Mutta myös synkkiä ajatuksia, syyllisyyttä, pelkoa ja epäonnistumisen tunnetta. Ja oikeasti, usein kaikkea näistä samana päivänä.

Tätä kirjoittaessa pieni on juuri vetänyt yöpalansa eli puolen yön tienoilla olevan uni-imetyksen (“dreamfeed”) mukavan rauhassa ilman mitään kommervenkkejä ja ajattelen, että imetän häntä varmaan vielä 3-vuotiaaksi, koska se on niin ihanaa. Mutta antakaas kun kerron tätä edeltävästä yöstämme. Hän heräsi puolenyön aikoihin ja kategorisesti kieltäytyi asettumasta rinnalle, mutta imaisi sitten pullon tyytyväisenä kitusiinsa. Oli siis nälkä. Aamuneljän aikaan herättyään syömään rinta ei olisi mitenkään kelvannut, mutta sain hänet siihen rauhoittumaan hyssyttelemällä rytmikkäästi vauvaa sylissä pitäen ja peppua taputellen ja samalla itseäni sängyn reunalla hypyttäen. Pyysin imetyksen alkaessa ja imetysjanon iskiessä miehen tuomaan minulla lasin vettä, sillä olin jo kiskonut puolilitraisen lasini tyhjäksi ennen vauvan heräämistä enkä ehtinyt hakemaan uutta vettä. Mies toi veden yöpöydälle asiaa tarkemmin ajattelematta ja mä en millään yltänyt siihen veteen siitä imetysasennostani. Siinä mä hypin, reidet jumissa vauva sylissä hyssytellen samalla kun suussa oli fiilis kuin Saharassa, mutta mielessäni ei käynytkään, että olisin hetkeksi liikkunut kohti vettä. Hyvä kun uskalsin hengittää niin kauan kun vauva söi. Vauva söi, jatkoi unia ja minä sain vihdoin vettä. Ja sitten suuntasin pumpulle olkkariin pumppaamaan rintaa ja luomaan lisäkysyntää, ettei maidontuotanto vähene rintaraivarikauden vuoksi. Siinä mä istuin aamuneljän aikaan, söin turhautumiseen Toffifeeta ja melkein itkin. Reisiäkin särki pomputtamisesta ja alaselkä oli sanomassa poks.

Olen kestänyt ihan hyvillä mielin sen, että hän kieltäytyy päivällä rinnasta melko usein. Tankkaa kuitenkin yön 12 tunnin aikana sen 3 kertaa pitkän ruokailun rinnalla mun nuokkuessa ja se on tärkeetä mulle ja siksi päivän lakkoilut on ihan oma juttunsa, mitä en oo stressanu. Mutta sitten ykskaks yötissikään ei enää kelvannut ilman temppuja. Suuntasin maani myyneenä takaisin sänkyyn vieressäni aamuun asti hyvänä pysyvä äidinmaito pullossa. Kun tyyppi pyöri jotain aamulla kuuden aikaan uudelleen, tarjosin rintaa. Hymyssä suin hän nappasi kiinni nännistä, löi ikenet yhteen ja veti niin lujaa poispäin rintakehästäni, että vannon nännini olleen hetken viiden sentin mittainen. Ulvahdin hiljaa kivusta, vauva kujersi ja hymyili. Pikku sadisti. Ojensin pikkupiraijan miehelle, iskin tuttipullon miehen kouraan ja totesin, että onnea matkaan. Käänsin kylkeä ja jatkoin unia kyyneleet silmissä. Koko aamupäivän olin täynnä ahdistusta, epätoivoa ja harmistusta. Juttelin miehen kanssa imetyksen lopettamisesta ja koko tuosta tunnekirjosta.

Miksi tämän pitää olla niin helvetin vaikeeta aina ajoittain? En tiedä. Eikä se varmasti kaikilla olekaan. Mutta monilla on. Kellä mitäkin ongelmia. Liikaa maitoa, liian vähän maitoa. Ei ota lainkaan pulloa, rintaraivaroi ja haluu pullon. Ja sit tulee joku sairaus ja laittaa koko homman ihan perseelleen. Imetys on maailman hankalin luonnollinen juttu. 

Meillä ekat rintaraivarit ratkes helpoin keinoin. Hämäsin vauvaa, yritin vaikka viiden minuutin päästä uudelleen tai pomputin tai laitoin rintakumin. There, done, hämätty. Sekin oli sinänsä uutta, koska Dante ei välittänyt mistä maito tuli, kunhan tuli. Pullottelu ja imetys toimi hyvin yhteen. Myttynen ei parikuisena saanut moneen päivään pulloa, mutta auta armias heti kun hän sai kerrankin pulloa ollessani magneettikuvissa, hän lakkoili rinnalla heti pari syöttöä sen jälkeen. Välttelin pulloa aina kun mahdollista, kunnes tuli rs-virus ja korvatulehdukset. Korvatulehdusten kanssa kyljellään nieleminen ei ole kivaa ja silloin tämä meidän rintalakkoilu/rintaraivarointi löysi ihan uuden vaihteen silmään. Kun vielä painonnousu oli sairastamisen jälkeen heikkoa, prioriteetiksi nousi lapsen syöminen, ei nimenomaisesti rinnalta syöminen. Niinpä pulloa annettiin enemmän ja sehän ruokki hänen kiukkuaan rintaa kohtaan. Paino nousi, ja niin nousi myös rinnalta kieltäytymisten määrä. Mutta pullostakaan ei voinut luopua, koska vauvan painoa piti saada ylös ja pullosta pystyin edes suunnilleen tarkkailemaan maitomääriä, kun imetyskerran maitomäärä on aina mysteeri.

Ensin mä toivoin 6 kk täysimetystä. Sitten ajattelin, että kunhan on rintamaidolla 6kk, anniskelumetodilla ei niin väliä. Nyt olen onnellinen, että 4kk selvittiin käytännössä katsoen täysin ilman korviketta. Jokainen päivä on tällä hetkellä plussaa.

Olisi niin helppoa kun hän ei hepuloisi rinnalla. En minä voi alkaa tanssimaan ja hyssyttelemään kylpylän saunassa vauvauinnin jälkeen. En aina voi kahden lapsen arjessa olla sekunnilleen tissi tiskissä kun nälkä iskee, sillä minuutin päästä on jo liian nälkä rinnalle. En aina pääse kärppänä juuri heräilevän vauvan kanssa imetyshommiin. En voi olettaa, että koko maailma pimenee, vaikenee ja pysähtyy ympärillämme kun vauvan pitäisi saada syötyä. Olisi ihanan helppoa tyrkätä tissi suuhun lentokoneessa ja reissun päällä miettimättä maidon säilyvyyttä, pumppaamista imetysliinan suojissa tai sitä, missä pesen pullot. Tällä kertaa julki-imetys on mulle aivan täysin luonnollinen asia ja mulle on yks ja sama missä imetän. Sama ei jostain syystä päde pumppaamiseen, jonka koen paljon jotenkin paljastavammaksi, vaikka tekisin sen imetyssuojan piilossa. En edes itse osaa sanoa miksi.

Vaikka näiden korvatulehdusten takia mulla on ihan “oikeutettu ja hyvä” syy ja selitys tälle, koen jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta. Sellaista syyllistä harmia, että minä tein jotain väärin. Mua harmittaa ja ärsyttää ja turhauttaa. Siinä missä edellisellä kerralla ajatus jo kävelevästä lapsesta imetystouhuissa oli musta jotenkin omalle kohdalle ajateltuna vähän kamala, mä nyt niiiiiin haluaisin syliini pikkuisen, joka katsoisi minua silmiin syödessään. Tällä hetkellä se on vaan mun haave. Tällä hetkellä saan imetettyä tuon pikkukaverin vaan unen läpi / vastaheräilevänä. Eikä sekään mene aina nappiin. Jos hän herää ja katsoo minua silmiin kesken ruokailun, on se ruokailu siinä. Sitten pitääkin jo hymyillä ja kujertaa eikä rinnalle ole paluuta. Niinpä usein hän myös syö joko pimeässä tai silmät harsolla peitettynä, ettei vaan ympäröivä maailma osu silmiin, jos ne hetkellisesti aukeaa. Joka kerta kun annan maitoa pullosta, mua harmittaa. Koen, että se on pois siitä meidän imetyksestä ja mua harmittaa. Tiedän, että jokainen pullottelukerta on pois siitä tavoitteesta, että hän lopettaisi rintalakkoilun, mutta painon nouseminen on ollut nyt ykkösprioriteetti. Imetys on minun itsekäs toiveeni ja nautintoni, ja se ei siksi saa mennä etusijalle tässä asiassa.

Aina välillä, ehkä kerran kahdessa päivässä, hän vajoaa rinnalla maitokoomaan ja viihtyy rinnalla pitkän tovin ihan vaan lupsutellen ja maitohymyjä hymyillen. Silloin minä tankkaan itseeni ihanaa positiivista imetysfiilistä ja nautin joka kerrasta kuin viimeisestä.

Kaiken tämän sanotun jälkeen, mä en oo ees yhtään laktavisti. En pätkääkään. Mun mielestä korvikkeella tulee ihan yhtä terveitä ja hyviä lapsia eikä imetyksestä pitäisi tehdä mitään isoa numeroa, josta voidaan momsheimata surutta. Ei. Jokainen valitsee oman polkunsa. Ja nähtävästi eri lasten kohdalla erilaiset polut. Mä löysin ilon ja rakkauden imetystä kohtaan tämän lapsen kohdalla aivan eri tavalla. Toivon kaikille äideille, että he pääsevät kokemaan näitä ilon hetkiä omien pienten kanssa. Viikon tai vuoden, ihan sama.

En kirjoittanut tätä neuvoja toivoen. Ollaan oltu imetysohjaajalla, ollaan kokeiltu about kaikkea ja teen parhaani ja kaikkeni, että imetys jatkuisi. Naiivisti ja toiveikkaasti vielä jokin pieni osa minua ajattelee, että EHKÄ hän vielä kuitenkin pääsee yli rintalakkoilusta ja saan vielä jatkaa imetystä pitkään. Nautin siitä, kun meillä oli tässä taannoin tiheän imun kausi ja hän halusi asua yöt rinnalla. En juuri nukkunut, mutta olin aivan onnessani. Päivisin hän nimittäin edelleen ajoittain inhosi koko ajatusta. Oon lukenut Imetyksen Tuen ja La Lechen kaikki jutut, oon lueskellut netin kaikki ideat ja kikkakolmoset ja en oikeasti kaipaa neuvoja, vaan halusin kirjoittaa tän ihan eri syistä. Nimittäin tänäänkin neuvolassa ollessamme kysyin lääkäriltä hänen mielipidettään siihen, onko meidän vielä mahdollista päästä irti pullosta ja imetykseen, vai onko tätä jatkunut jo liian kauan. Meidän terveydenhoitajaa sijaistava hoitaja tsemppasi kovasti, että juu kyllä, “kunhan sä vaan maltat”. Sinänsä neuvolan asenne on ollut todella tukeva ja ihana, mutta inhoan tuota ajatusta siitä, että ikään kuin kyseessä olisi vaan joku äidin tahdosta ja maltista riippuvainen asia. Ja useinhan se on se asenne. “Imetys lähtee kyllä rullaamaan kun vaan jaksaa/malttaa/panostaa/ei luovuta”. Mun mielestä toi asenne on hurjan painostava ja samalla juurikin momshamingia. Ikään kuin he, joiden imetys ei onnistunut, olisivat luovuttaneet tai eivät malttaneet. Kun siihen imetykseen vaikuttaa aika laaja kirjo eri asioita.

Imetysaika ei ole ruusuilla tanssimista. Esimerkiksi tämä vauva rintalakkoilun lisäksi ienpuree todella kovaa. Se on hänestä hauskaa ja hän oikein nauraa ja hymyilee tuota hienoa taitoaan. Mulle on alkanut nyt välillä aamuisin tulla tiehyttukos, joka on tosi kipee ja rinta on pakko tyhjentää kunnolla, ettei pääse lipsahtamaan rintatulehduksen puolelle. Mulla imetysaikana menee iho tosi huonoon kuntoon, vatsatoiminta on ihan kipeetä kun turvottaa välillä kuin 7 kuulla raskaana ja välillä vatsa on ihan yliaktiivinen, mielialat heittelee hormoneista ja kilot pysyvät kuin liimattuna. Ja silti mun mielestä imetys on ihanaa! Korvikkeelle siirtyminen olisi niin helppoa. Purkki ja pullo yöpöydälle ja mies yösyöttövuoroon. Kuitenkin kun mulla maitoa riittää hyvin, olisi surkeeta olla käyttämättä tilannetta hyödyksi ja antaa lapselle korviketta kun voi antaa rintamaitoa. On kuluttavaa istua joskus aamuneljältä pumpulla lisäämässä kysyntää tai tyhjentämässä ylipinkeitä tissejä. Jos joku siis elää kuvitellen, että pumpatun maidon antaminen pullosta on kivaa ja iisiä, niin kerronpa vaan, että ei ole. Pumpulle heruu hitaammin kuin vauvalle, joten pumppaukseen menee sähköpumpullakin pidempään kuin vauvan syödessä. Sitten pitää pestä ja steriloida osat, säilöä maito oikein ja/tai syöttää vauva pullosta. Aikaa menee vähintään tuplat, ellei triplat imetyksestä. Jos vauva syö yöllä pullosta, on pumpattava keskellä yötä, ettei maidontuotanto vääristy ja vähene. Siinä sitten istuu keskellä yötä ensin syöttämässä ja sitten pumppaamassa. Parhaimmillaan tunti yöunista nousee savuna ilmaan. Imetys on niin paljon helpompaa, silloin kun se on siis helppoa.

Annoin itselleni ennen tämän kirjoittamista synninpäästön. Jos imetyksemme jatkuu vielä puoli vuotta, niin mahtavaa! Jos se päättyy huomenna, niin mä elän sen asian kanssa itseäni teilaamatta. Mä oon selvinnyt pitkälle. 4kk pelkällä rintamaidolla on hieno suoritus, eikä sitä vähennä tätäkin auttamatta kommentoivat superäidit, jotka ovat tehneet tämänkin paremmin. Olen antanut vauvalleni 4 kk käytännössä pelkkää rintamaitoa ja hän on saanut parhaat mahdolliset eväät (kirjaimellisesti) elämänsä alkuun. Nyt en enää harmistu tai turhaudu tai ahdistu. Annan meille vielä mahdollisuuden päästä yli tästä rintalakkoilusta, mutta samanaikaisesti otan tämän kaiken “päivä kerrallaan”-mentaliteetilla. Iloitsen jokaista onnistunutta imetystä ja tiedostan, että se saattaa olla viimeiseni.

(Vähän otettiin skabaa kellä on enemmän leukoja. Mulla.)

Mä halusin kirjoittaa tästä, koska tää on tärkeetä. Jokaisen tuoreen äidin alkuviikkoja jollakin tavalla maalaa imetys ja sen onnistuminen tai edes sen haluaminen. Imetyspropaganda on lähes kulttimaisen hullulla tasolla, jossa koko sanoma on melko lailla “imetä imetä vaikka sattuu ja nännit vuotaa verta ja et halua ja kaikki on perseestä”. Ajatus on melkein sellainen, että jollei imetä, on epäonnistunut. Kun imetin esikoistani 7,5kk ja hän vaan spontaanisti lopetti, olin hirveän tyytyväinen meidän yhteiseen imetystarinaan, vaikka tavoitteena oli 9kk. Tätäkin joku kommentoi mulle sanoin “teidän imetys varmaan epäonnistui koska…“. Ei. Ei todellakaan niin. Imetys ei voi epäonnistua, ei yksikään äiti ole epäonnistunut, jos ei imetä aikaa X tai osittaisimettää tai ei imetä lainkaan. Koko ajatus syyllisyydestä ja epäonnistumisesta asian ympäriltä pitäisi poistaa. Usein tuntuu, että ihmiset on kosketuksissa vaan “helppoihin” imetyksiin. Kahvilassa joku nappaa vauvan rinnalle ja hän syö tyytyväisenä äidin paidan alla puoli tuntia. Se on ihmisten mielikuva imetyksestä. Ei kukaan vieras ole ollut todistamassa tätä mun todellisuutta. Sitä, että tanssin ympäri pimeää makkaria, jotta vauva hämääntyisi sen verran, että malttaisi olla rinnalla ne lyhyet hetket, ennen kuin maito heruu. Ei kukaan ole ollut näkemässä kun vauva suuttuu sille, että maitoa tulee paineella ja irrottaessaan otteen maito lentää metrin päähän kaaressa. En minä ole pomppinut EspressoHousen sohvalla rytmikkäästi hyssyttäen ja taputtaen ja suhisten vaan olen sen ilon jättänyt omaan kotiimme. Mä oon 31-vuotias kahden lapsen äiti, enkä oo ite ikinä nähnyt yhdenkään toisen äidin rintaraivari-kamppailua. Imetys on kuin ruusu, jonka tuoksun ja terälehdet kaikki näkevät ja tuntevat, mutta jonka piikit käsitellään omassa suojaisassa ympäristössä.

Siksi kirjoitan tästä. Ehkä tämä auttaa jotain muuta tai ainakin muistuttaa, että tän homman kanssa ei ole yksin. Ja siksi kuvituksena on juuri nämä kuvat. Koska välillä meidän äitien olisi hyvä muistaa, että täydellisyytemme ei ole mitattavissa imetysmäärillä tai millään vastaavalla. Iloinen, hyväntuulinen, hyvin hoidettu ja kylläinen vauva on paras palkinto eikä hän välitä siitä, kuinka “onnistunutta” on imetys. En pidä itseäni imetysvaikuttajana, mutta oon huomannut itselleni tärkeäksi asiasta kirjoittamisen ja sen molempien puolien kertomisen.

Mä päätin tänään synninpäästöni aikana myös sen, että se päivä kun ajatus imetyksestä tuntuu pahalta, on meidän viimeinen imetyspäivä.  En suinkaan ole vielä luovuttamassa. Jatkossakin tarjoan aina ensimmäisenä rintaa. Jos se ei kelpaa, käännytään pullon puoleen. Yritän keksiä keinoja omien voimavarojen ja mielialojen puitteissa. Välillä ehkä imetän vaikka päälläni seisten ja välillä isken tuttipullon suuhun heti ensi minuuteilla. Mutta en anna tämän muuttua elämää isommaksi asiaksi. Meillä on ollut niiiin ihania imetyshetkiä, että haluan niiden jäävän mieleen päällimmäiseksi. Haluan muistaa ne kaikki täydelliset illat, kun vauva tankkasi tunnin rinnalla ennen nukahtamista. Haluan muistaa ne maiskuttelevat maitokoomat ja maitokoomahymyt ja sen käsittämättömän onnen, rakkauden ja läheisyyden tunteen, kun vauva syöpöttelee pitkän kaavan mukaan rinnalla. Haluan aina muistaa sen onnellisen tunteen, kun ei halua tämän vaiheen koskaan päättyvän.

Jokaiselle tuoreelle tai tulevalle äidille roppakaupalla tsemppiä ja hyvää mieltä imetykseen! Jos se ei ole helppoa, niin ei se ole aina muillakaan. Ja me ollaan silti maailman parhaimpia äitejä meidän maailman ihanimmille pikkupiraijoille, rintalakkoilijoille ja maitokoomailijoille! ♥

Psst! 4-kuisen neuvolalääkärissä tänään oli taas painokontrolli ja tyypille on tullut 2 cm pituutta ja 195 gr painoa 10 päivässä, eli ei enää kontrolloida painoja ylimääräisiä, kun kasvaa hyvin käyrällään 🙂 Tämä kasvu oli näin ihanan normaalia siitäkin huolimatta, että oli tänä aikana saanut rotarokotteen ja kärsinyt korvatulehduksen, joten olen tyytyväinen. Nyt voi alkaa pikkuhiljaa purkaa tuota yhtä ylimääräistä yösyöttöä ja jatkaa täysin rintamaidolla uusia makuja hieman vaan maistellen 🙂 

45 thoughts on “Ihana kamala imetys

  1. Hei Anna ja muut! Minua kiinnostaisi ihan lapsettomana parikymppisenä nuorena naisena ja lapsia joskus itse haluavana, että miksi tästä imetyksestä on tehty näin pelottava asia yhteiskunnassa? Tai miksi sen maidon pitäisi tulla juurikin sieltä rinnasta ja nännistä suoraan vauvalle? 😀 Vai onko sillä mitään väliä oikeasti tuleeko se maito nännistä vai pullosta jos se vauva on kuitenkin sylkyssä lähellä? Tai kuvittelisi, että juuri tuo äidinmaito pullotettuna ajaisi ihan saman asian? 😀 Vai olenko jotenkin todella todella idiootti kun itseä ihan pelottaa että pitäisikö tässä olla jotenkin huolissaan kun ajattelen nyt että samapa kai tuo mistä se maito tulee? Vai saako siinä jotenkin olla enemmän lähellä vauvaa kun se maito tulee tissistä eikä pullosta? Onko tämä lähinnä äidille mukavaa tämä läheisyys vai saako se vauva itsekin tuosta jotain hyötyä? Auttakaa tyhmää… 😀 Ja sniulla on Anna todella ihana blogi, ainut jota luen säännöllisesti. 🙂

    1. Ensimmäiseen kysymykseesi en osaa vastata. Uskon tän vahvasti liittyvän äitien epävarmuuksiin, momshamingiin ja järkyttävään paras äiti -meininkiin, mitä on. Toisaalta uskon, että painetta tulee neuvolasta ja synnytyssairaalasta, koska nykypäivänä kun on korviketta ja “kiireinen elämä”, niin imetys hylätään herkästi vaikka sen edut on ihan selkeät. Korvikkeelle pullottelemaan lähteminen on oikeasti nykypäivänä tosi helppoa ja luulen, että terveydenhuollon ammattilaiset pyrkivät tsemppaamaan siihen ihan hyvätahtoisesti, mutta se menee vähän sitten kuitenkin pakottamisen puolelle ja kun kaikki “minä ole parempi äiti, koska…” -tyypit ja muutkin ottavat imetysasiat kuin lyömäaseeksi momshamingissa, niin soppa on valmis.

      Mitä tulee imetykseen vs. pullotettuun äidinmaitoon… Itse ainakin koen sen erilaisena. Imetyksessä on jotain vielä läheisempää, vielä jotain ehkä primitiivisemmän läheistä sen vauvan kanssa. Se on ihanaa, ei sille vaan pullo pärjää, ainakaan mulla. Toiseksi se on itse asiassa parempaa vauvalle. Imetys toimii kaksiväyläisenä viestintäkanavana. Samalla kun vauva kiskoo itseensä äidistä vasta-aineita ja ravintoa, vauvan syljestä erittyy rintoihin tiettyä informaatiota. Äidinmaito nimittäin mukautuu hurjasti vauvan tarpeeseen. Kuumassa se on nestemäisempää, kylmässä rasvaisempaa, poika- ja tyttövauvoillekin jopa kuulemma erilaista. Äidimaidon funktio ei kuulemma ole ollut alun alkaen ravinnossa vaan terveydenhoidossa, sillä vauvan syljen saamista viesteistä äidin kroppa tietää, millaista maitoa tuottaa. Tämä painaa itselläni jonkin verran vaakakupissa, mutta ennen kaikkea jotenkin vaan imetys tuntuu musta nyt niin ihanalta, että haluaisin pystyä jatkamaan sitä pidempään.
      Vauvalle imetys on vähän rankempaa kuin pullosta juominen. Siinä on enemmän tekemistä. Siksi vauva usein valitsee mieluummin pullon kuin äidin rinnan. Mutta kyllä vauvakin saa ihan tutkitusti ja todistetusti siitä enemmän, henkiselläkin puolella. En sitä kuitenkaan lähde edes ajattelemaan tässä, koska kyseessä on ihan nyanssierot. Tärkeintä vauvalle on saada ravintoa, ravinteikasta ja hyvää ravintoa, jolla kasvaa ja samalla läheisyyttä. Se toimitusväline ei ole avainasia vaan läheisyys, hyvinvoiva ja onnellinen vanhempi ja hyvä hoito. Mä väitänkin, että imetys on usein äidille jopa tärkeämpää kuin vauvalle. Imetys on äidin terveydelle myös erittäin hyvästä ja vähentää monia riskejä ihan syövänkin ja muiden kannalta.

      Imetys on hyvästä, kaikille osapuolille, jollei anna sen vaikuttaa negatiivisesti omaan mielenterveyteen 🙂

      Mä olen myös sikäli onnellisessa asemassa, että mulla on paljon maitoa. Mä saan pumpattua helposti sen 100-150 ml maitoa vauvan ruoka-annokseksi. Mutta kaikki eivät edes heru pumpulle tai saa pumpattua maitoa. Ja kun vauva ei käy rinnalla, maidontuotanto tyrehtyy ja vähenee, sillä rinnat toimii kysyntä-tarjonta -periaatteella. Joten jos antaa pullosta, pitää pumpata, että rinnat luulee, että vauva söi. Pumppaus + pullotus on paljon hankalampaa kuin miltä se ehkä kuulostaa 🙂

      Ihana kuulla, kiitoksia! Toivottavasti tää ehkä hieman vastasi sun kysymykseen, vaikka imetyksen ammattilainen en missään nimessä ole!

      1. (Anna: edellinen kommentti lähti keskeneräisenä, sen voi poistaa :))

        Oon ihan samaa mieltä Annan kanssa, mutta (ei negatiivinen mutta missään nimessä!) yhden asian lisään tähän. Kun vauva imee maidon rinnasta, se stimuloi kasvojen lihaksia ja leukojen kasvua ihan eri tavalla, kuin pullosta juominen ja voi siten vähentää esim. mahdollisia purentaongelmia.

        1. Ja myös puheen tuottamiseen imetys on hyvä juurikin sen ansiosta miten vauvan suun lihaksisto ja motoriikka harjaantuu. Tutti, pullo ja perinteiset vauvojen kupit (joissa leveä imuosa) ovat huonoja suulle, pillipullo taas hyvä.

        2. Olipa hyvä vastaus, kiitos Anna! 😊 Itselle tämä blogi on kyllä varsin mielenkiintoista luettavaa vaikkei lapsia edes ole kun olet sitä joskus stressannut että onko mielenkiintoista luettavaa! Täältä saa vinkkejä mahdolliseen tulevaan lapsiarkeen ehkä joskus ja ihanan kannustavasti ja “kansankieleisesti” kirjoitettuna! ❤

    2. Onhan niissä myös se ero, että korvike ei koskaan vastaa sisällöltään äidinmaitoa mm. sen sisältämien valkosolujen ja immuunipuolustusta auttavien tekijöiden osalta. Äidinmaidossa on myös yhtä luonnon monimutkaisimmista hiilihydraattirakenteista, jota ei ole pystytty synteettisesti kopioimaan. Äidinmaitoa saaneet ovat myös keskimäärin terveempiä myös aikuisena (riippuu myös imetyksen kestosta) ja äidinmaito ehkäisee esim. 2-tyypin diabetesta.

      Eli se nyt ei ole ihan sama kumpaa antaa vaikka tätä aina pitääkin sanoa, ettei jollekin tule paha mieli.

      1. Tähän täytyy puuttua, koska satuin juuri lukemaan WHO:n (eli YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön) pari vuotta vanhan tutkimuksen, jossa oli kerätty yhteen imetyksen pitkäaikaishyötyä käsitteleviä tutkimuksia ja tehty niiden perusteella tavallaan “yhteenveto” imetyksen vaikutuksesta aikuisiän diabetekseen, kolesteroliin, ylipainoon, verenpaineeseen ja älykkyysosamäärään.

        WHO:n mukaan imetyksellä ei joko ollut vaikutusta em. terveysindikaattoreihin tai sitten merkitys oli kansanterveyden kannalta merkityksetön tai tulokset olivat ristiriitaisia ja lisätutkimusta tarvittaisiin. WHO myös huomautti, että koska imetys on yleisempää korkeammissa sosio-ekonomisissa luokissa, imetystutkimuksista on hyvin vaikeaa (tai jopa mahdotonta) eliminoida pois sosio-ekonomisen luokan vaikutusta terveyteen. Valitettavaa tosiasiahan on, että elämässä muutenkin onnekkaat ovat myös terveempiä.

        Viittaamani tutkimus löytyy täältä: https://www.who.int/maternal_child_adolescent/documents/breastfeeding_long_term_effects/en/

  2. Vauvallani oli pahat rintaraivarit 3-5 kk iässä. Vain juuri heränneenä rinta kelpasi. Oltiin annettu pumpattua maitoa jo 5 päiväisestä alkaen. Luulin siinä 3 kk iässä, että pakko joku päivä siirtyä korvikkeeseen kun vauva tappeli rinnalla ja aina en herunut pumpulle.
    No kuitenkin pysyin sinnikkään ja jossain 5 kk iässä rintaraivarit vähitellen loppuivat.
    Nyt vauva on 11 kk ja edelleen imetän ja vauvalle maistuu maito hyvin ❤️ Ei ole juurikaan ollut tarvetta pumpata pitkään aikaan. Vain jos jätän vauvan äidilleni hoitoon.
    Tsemppiä teille ❤️

    1. Oi ihana kuulla, ehkä meilläkin vielä on sellainen mahdollisuus, että tissistä tuleekin tärkeä vielä 🙂

  3. Mä myös nuorena lapsettomana mietin, että miksi vauvat ei suostu syömään rinnalta mutta pullo kelpaa 🙂 Eli siis koska rinnasta imeminen on raskaampaa ja vauvat vaan laiskoja?

    1. Jotakuinkin joo 🙂 Tai toki asiaan voi vaikuttaa moni juttu. Fysiologiset tekijät (nännin muoto, kielijänne, vauvan suun ja äidin nännin koko yms.yms.), mutta yleisesti ottaen pullosta tulee tasaisen helposti maitoa, kun taas tissistä voi suihkuta tai tulla hitaasti yms. Meillä myös tykkäisi syödä katsellen ympärilleen, mikä hankalampaa rinnalla. Mutta siis usein myös ihan sen takia, että rinnasta syöminen on vauvalle raskaampaa 🙂

  4. Juuri näin 👍🏻
    Meillä toisen lapsen kohdalla oli hieman erilainen imetyksen aloitus. Vauva syntyi 5vkoa etuajassa ja itse olin ensin tehovalvonnassa 3vrk jonka aikana näin vauvaa 2krtaa. Vierihoitoon päästyä aloitin imetyksen, maito oli jo noussut. Koko ajan oli puhuttu kuinka hienosti vauva jaksaa syödä, mutta tästä huolimatta paino vain oli laskenut. Jouduin itse vaatimaan nenämahaletkua vauvan ollessa viikon vanha, painonlasku oli jo yli 11%,(eikä vauva jaksanut syödä edes puolta annosta pumpattunakaan pullosta). Kun ihmettelin miksei sitä oltu hoitohenkilökunnan toimesta laitettu jo aiemmin, vastaus oli, että siksi kun minulla oli imetystoive.

    1. Erikoista, että nenämahaletkua ei laitettu aiemmin. Sehän juuri tukee imetystä. Tai näin ainakin sairaalassa meille sanottiin. 🤔
      Mun pieni kans syntyi reilu 5 viikkoa etuajassa, ja onneksi imetys onnistui alun haasteista huolimatta. Nenämahaletku oli apuvälineenä reilu 3 viikkoa.

  5. Tsemppiä kaikkeen!

    Mun vauva (nyt reilu 1,5v) oli ihan samanlainen imetyksen suhteen. Ensimmäiset 3-4kk sujui ihan hyvin, sitten pikkuhiljaa kaikista tempuista huolimatta en vaan saanut enää imetettyä edes öisin. Ja mulla todellakin tuli maitoa hyvin, vauva kasvoi ensimmäiset kuukaudet yli kilon kuussa. 7kk iässä sitten lopettelin yrittämisen, kun siitä tuli vaan paha mieli, pullo ja ruoka kelpasivat paljon paremmin. Ärsytti kaikkien muut neuvot, kaikki kyllä yritin. En edes tajua missä vaiheessa imetyksestä tuli mulle tärkeää, kun koko raskausajankin ehdottomasti halusin vauvan osaavan syödä myös pullosta.

    Mutta nyt on paljon helpompi hyväksyä tuo! Nyt näen paljon selvemmin tuosta omasta lapsesta, millainen se on luonteeltaan. Todella vilkas ja kärsimätön, haluaa kaiken nyt ja heti. Joskus syö tosi hyvin ja joskus saa tehdä kaikki temput, että edes jotain menee suuhun. Eli just ne samat ”haasteet”, mitä meillä oli imetyksenkin kanssa 😄 Pullosta sai heti nopeasti sen mitä tarvi, rinnalla olis pitänyt olla kärsivällinen. Tämän oivaltamisen jälkeen ei ole enää samalla tavalla harmittanut.

    1. Mulla on vahvasti tällainen fiilis meidän Mytystä. Rauhallisen ja keskittyvän esikoisen jälkeen tää tuntuu siltä, että meille on kasvamassa erittäin aktiivinen ja vauhdikas kakkonen 😀 Neuvolassaki on ollut sen suuntaisia adjektiiveja paljon ja liikkuminen, istuminen yms. kiinnostaa ja on tosi skarppi ja myös erittäin malttamaton 😀 Saa nähdä millanen tyyppi tästä siis kasvaa 😀

  6. Tosi hyvä postaus tärkeästä aiheesta! Neuvomaan en ryhdy, mutta positiivisen kokemuksen haluan jakaa. Meidän kaksoset rintaraivaroivat- ja lakkoilivat juuri noin neljän kuukauden iässä niin, että meinasin epätoivoon vaipua. Vaihe meni kuin menikin lopulta kuitenkin ohi ja täysimetin heitä 6kk ikään asti, jonka jälkeen imetys jatkui lähes 1,5v ikään saakka. Tämän jos olisin vaikka kristallipallosta nähnyt silloin rintaraivareiden aikaan, niin en olisi uskonut. Tsemppiä hurjasti teille! <3

    1. Kiva kuulla näitä positiivisia kokemuksia. Mä en uskalla hirveesti pulloa vähentää ja antaa raivaroida, kun sitten pelkään, että paino lagaa taas niin on vähän heikosti keinoja irtautua tästä, mutta ehkä se tissi vaan alkaa maistumaan 🙂

  7. Kiitos paljon tästä tekstistä! Minulla on n. 3kk ikäinen vauva ja elämme ihan samanlaisten asioiden äärellä. Toivon paljon voimia ja lempeyttä sinulle. Pyörittelemme samoja ajatuksia ja tunnen samankaltaisia fiiliksiä kuin sinä. Imetys on ihanaa, tunteikasta, mutta välillä vie niin suuren tilan päivän ajatuksista (eikä aina positiivisessa mielessä).

  8. Kiitos tästä postauksesta, mielenkiintoista ja tärkeää asiaa! Minäkin toivotan sinulle tsemppiä jatkoon ja jaan oman kokemuksen jos siitä jotain toivoa saa 🙂 Meillä oli painoon ja maidon riittävyyteen liittyviä ongelmia, ja lisäksi pahat rintaraivarit siinä 3-4 kk kohdalla. Tyttö on vielä sellainen, että hermo menee heti jos joku on pielessä niin ne raivaritkin oli melkoisia! Mutta kyllä ne vaan menivät ajan kanssa ohi, vaikka tuntui siltä että ei ikinä helpota. Lopputuloksena imetys jatkuu edelleen nyt 10 kk tytön kanssa, ja raivareista ei ole pitkään aikaan ollut tietoakaan 🙂

    1. Ihania nämä tällaiset tarinat 🙂 Miten teillä meni raivarit ohi? Itsekseen vai lopetitko vaan pullon antamisen vai?

      1. Itsekseen, raivariaikaan meillä oli pullo vielä pakollisena lisänä kun oma maito ei mulla riittänyt ja piti antaa lisänä korviketta. Mutta tuohon aikaan käytin edelleen rintakumia niin ehkä se helpotti pullon ja rinnan yhteiskäyttöä. Sitten jostain mielenhäiriöstä aloin siinä raivarien loppuvaiheessa vielä vieroittaa rintakumista, ja lopulta onnistui sekä pullo että rinta ilman kumia. Tarjosin vaan aina ekana rintaa ja sitten vasta pulloa, joskus söi hyvin rinnasta ja joskus siirryttiin melkein heti pulloon. Mut eniten auttoi aika ja eeerittäin pitkä pinna 😅

  9. Kiitos Anna tuhannesti kirjoituksesta. Itselläni tyttären imetyksen alku oli erittäin haastava. Tyttärellä oli syntyessään hengitysvaikeuksia ja siitä syystä tarkkailuosastolla 3 päivää syntymästään, en siis saanut vauvaa heti rinnalle. Tästä syystä maito ei noussut ja vauvaa syötettiin aluksi pullosta. Kun kolmantena päivänä vauva tuli rinnalle, maidot nousivat siitä muutaman päivän kuluttua. Kuitenkaan vauva ei tällöin huolinut rintaa ollenkaan. Tästä syystä koin olevani huono äiti ja aivan valtavaa syyllisyyttä, yleinen mielipide ihmisten ja terveydenhuollon keskuudessa on että imetys on ainoa oikea vaihtoehto. ja ihan konkreettista piilosyyllistämistäkin koin esimerkiksi lähipiiristä, jotenkin huomasin että ajateltiin että tämä olisi minulle oma vapaaehtoinen ratkaisu. Se jolla on helppo imetys ei voikaan ymmärtää haastavaa imetystaivalta. Neuvolasta pauhattiin että kyllähän minä alan imettää mutta kun vauva ei vain huolinut rintaa. Hyvän imetysohjaajan avulla saimme imetyksen käyntiin 3 viikon kuluttua (käytännössä rintakumi ja ankara pumppaus 2h välein olivat lääke).Olo sen jälkeen oli kuin maailmanvalloittajalla. Nyt pari vuotta tapahtuneesta olen lukenut synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja tunnistin oireet tismalleen samoiksi kuin silloin kun taistelin imetyksen käynnistymisen kanssa, paha oli kesti todella pitkään ja pahinta oli muualta tuleva syyllistäminen joka vieläkin saa kyyneleet kohoamaan silmiin. Samaistun niin hetkiisi joissa kerroit punppauksesta kolmelta yöllä ja itkuisena yrität kaikkesi. Olen kiitollinen kun kirjoitit tästä <3

  10. Heippa, mun pitää kertoa pumppaamisesta positiivinen kokemus. 🙂 Kun odotin esikoista, pelkäsin kaikkein eniten tulevaa imetystä. Mua ahdisti ajatus siitä että joutuisin hoitamaan lapsen yksin, läheisyys ahdisti aivan valtavasti ja kaikki imettämiseen liittyvä ”hehkutus” tuntui todella kamalalta. En nyt ota kantaa siihen miksi se siltä tuntui mutta sanotaan näin että halusin pitää kiinni myös entisestä elämästä enkä ollut ihan sinut äitiyden kanssa. Halusin kuitenkin että lapseni saa äidinmaitoa eikä korviketta joten aloin valmistautumaan urakkaan jo hyvissä ajoin. Ostin kunnon pumput, pulloja, luin aiheesta (jenkkiläisessä kulttuurissa tää on yleistä joten siellä oli paljon neuvoja) näin ollen kun poika syntyi olin valmis. Imetin ensimmäiset 3 päivää jonka jälkeen yksinomaan pumppasin maitoa 5kk. Kyllä, pumppasin 5 kk. Se oli vapauttavaa, mieheni hoiti vauvaa melkein yhtä paljon, yöt oli jaettu tasan syöttöjä ja pystyin lähtemään milloin halusin omille menoille. Mieheni lähentyi aivan hurjasti vauvan kanssa ja meillä parisuhde ei kärsinyt läheisyydestä tms. Poika alkoi nukkumaan 3 kk iässä täydet yöt.
    Tiedostan että näin paljon vaivaa miten saada maito herumaan jne hyvissä ajoin jotta väsyneenä ei luovuta mutta koska väsymys ei ikinä ollut murskaavaa, pystyin muuttamaan pumppausta tarpeen vaatiessa. Ensimmäiset 3 viikkoa pumppasin öisinkin mutta sen jälkeen maitoa heru tarpeeksi päivisin, myönnän kyllä että pumppasin aamulla aina viimestään klo 7 koska muuten rinnat räjähti. Korviketta en käyttänyt yhtään 4 kk aikana. Mitä pullojen pesemiseen tuli niin me ainakin pestiin ne vaan tiskikoneessa, pidettiin huolta vaan siitä että tiskikone on puhdas ja että tiskiainetta käytettiin vähän. (Koska vauva syntyi yliaikaisena ei ollut erityistä vaaraa)
    Kertaakaan ei neuvola tai kukaan muukaan arvostellut meidän valintaa, päinvastoin. 🙂
    Mitä enemmän kuukausia kului, surin välillä menetinkö läheisyyttä mutta höpsis, siinä ihana vauva oli ja hymyili ja minä hymyilin takaisin. 🙂 Nyt 2 vuotta myöhemmin meille on tulossa uusi vauva ja kyllä, teen samoin myös nyt. 🙂 Koin että kokemus teki minusta paremman äidin ja puolison. Tsemppiä kaikille kaikenlaiseen ruokailuun!

  11. Todella hyvä ja tärkeä kirjoitus! Ihan kuin olisit kuvaillut meidän myös juuri parhaillaan menevää imetys,pumppaus taivalta. On mahtavaa, miten oot tän kirjoituksen saanut tuotua ulos kaikkineen tunteineen päivineen mitä myös me muutkin “kamppaillaan” vauvamme ja etenkin ITSEMME kanssa❤️

  12. Kiitos tästä kirjoituksesta! Nyt 2,5 kk ikäisen esikoiseni kanssa ollaan koettu paljon samoja tunteita ja ajatuksia. Enpä olisi etukäteen uskonut kuinka tunteisiin käyvää ja ajoittain musertavaa imettäminen (tai sen yrittäminen) voi olla. Tekee melkein mieli itkeä kun ihmiset valittaa vauvojensa imetysmaratooneja, voi kunpa ois niitä täälläkin.

  13. Mä niiin ymmärrän sun fiilikset.
    Mun poika syntyi ennenaikaisena ja oli äärimmäisen tärkeää, että sai syödyksi just tasamäärät ja tasatunnein, ettei pääse kuivumaan ja kasvaisi kunnolla.
    Imetin tai yritin imettää. Pullosta piti kuitenkin antaa tietty määrä. Muistan, kuinka pumppasin maitoa sillä kamalalla pumpulla kylpyhuoneen lattialla itkien ja tunsin täysin epäonnistuneeni aivan kaikessa (hormonit), koska en voinut imettää lastani. En voinut ruokkia lastani. Se tuntui samalta, kuin olisi laiminlyönyt lasta.
    Lopulta, kun en enää herunut pumpulle kunnolla, enkä niin saanut rintoja tyhjiksi (se väkisin pumppauskin alkoi sattumaan ihan kamalasti), sain pahan rintatulehduksen. Tulehdukseen sain vahvat antibiootit, koska en suostunut jäämään tiputukseen sairaalaan. Antibioottien aikana en voinut imettää (yrittää imetystä) tai pumpata ja kuurin aikana maidontulo jo sitten hiipuikin. Jouduimme siirtymään korvikkeeseen. Vauva oli tuolloin 2 kk (olin siis koko tän ajan tapellut imetyksen ja pumppaamisen kanssa). Antibioottikuuri päästi mut kärsimyksistä, koska silloin oli jokin konkreettinen syy lopettaa imetys ja pumppaaminen sen sijaan, että olisin sen lopettanut oman ns. mukavuudenhalun vuoksi.
    Nyt ymmärrän, että olisi pitänyt alunperin siirtyä korvikkeeseen. Tilanne oli haastava imetykselle, kyseessä oli vielä esikoinen,elämäntilanne oli muutenkin haastava. En osannut enää nauttia vauva-ajasta, koska tunsin niin kamalaa syyllisyyttä, että en voinut imettää lastani.
    Häpesinkin asiaa niin paljon, että pumppasin maidot just jossain kylpyhuoneessa, autotallissa, jne.
    Myös mä olen sitä mieltä, että imetys ei ole mikään äitiyden mittari ja lapsi kasvaa loistavasti korvikkeellakin – eli tunteeni & ajatukseni eivät ihan käy yksiin 😄

  14. Ensikoista imetin n. 1v 2kk ja toista sitten “vaan” 3 kk + pumppaamalla 6 kk ikään korvikkeen ohella. Tämän toisen kanssa tuli perusrintaraivarit, jotka olisi varmaan olleet lopulta voitettavissa (ehkä? Aina voi jossitella), mutta en yksinkertaisesti enää jaksanut sitä taistelua, kun vielä esikoinen vaati juuri minut iltaisin nukuttamaan hänet ja vauva huusi nälissään isän sylissä. Tähän päälle vielä omat unettomuusongelmani. Pumppasin niin pitkään, kunnes maidontuotanto hyytyi. Koin ja koen edelleen (lapsi nyt 1v 1kk) jonkinlaista imetyspettymystä, ehkä eniten sen vuoksi, että tuntuu kuin olisin kohdellut lapsiani eriarvoisesti, kun pystyin tarjoamaan esikoiselle paremman imetystaipaleen. Kuitenkaan en ole ikinä ajatellut, että korviketta antavat vanhemmat olisivat jotenkin huonompia. Sitä on vain turhan ankara itselleen. Tavallaan imetyksen lopettaminen myös vapautti keskittymään äitiyteen eri tavalla, kun ei enää kokoaikaa pohtinut ja taistellut imetyksen kanssa.

  15. Kiitos Anna! Tämä on niin tärkeä asia, ja toivon että olisin lukenut tämän 4 vuotta sitten esikoista odottaessani. Esikoisen syntymän jälkeen itkin monta kuukautta imetyksen vaikeutta ja omaa epäonnistumista, rinnat vuosi verta ja tulehtuivat vähän väliä. Koin jopa rintakumin käytön hirvittäväksi pettymykseksi, koska jo sairaalassa varoiteltiin ettei vauva ehkä opi ikinä syömään rinnalta, jos alan käyttämään rintakumia. Saati pulloa! Niinpä itkin ja imetin, ja häpesin kun joudun käyttämään rintakumia ja välillä pumppaamaan pulloon, että haavat sai parantua. Edes synnytyskipu ei ollut yhtä kamalaa. Tuo imetysmatka kesti lopulta 10kk, kunnes vauva itse halusi lopettaa. Kolmen kuukauden jälkeen vauva oppi yhtäkkiä syömään rinnasta, jonka jälkeen nautin imetyksestä äärettömästi. Uskon, että tämä oppiminen oli lopulta vain sitä, että pieni suu kasvoi tarpeeksi isoksi tarttuakseen rintaan kunnolla.

    Nyt toinen poikani on 11kk. Tilanne on ollut alusta alkaen sama, sillä erotuksella että viimeisin rintatulehdus oli viikonloppuna, koska nänni on jälleen auki. Ollut sitä vaihtelevasti koko 11kk ajan. Tällä kertaa osasin olla itselleni niin paljon armollisempi, ja mikäli vauva olisi ikinä pulloa huolinut, niin olisin siihen varmasti helpottuneena turvautunut. Koen, että olen oman osani jo tehnyt, ja tarjonnut lapselleni pian vuoden ajan parasta mahdollista ravintoa. Kipujen vuoksi olisin hyvinkin valmis jo vierottamaan lapsen rinnalta, mutta toisaalta siihen liittyy niin suuri haikeus ja suru (koska viimeinen vauva), etten ehkä vielä kuitenkaan ole valmis.

    Halusin kertoa oman imetyskokemuksen siltä varalta, että joku toinen lukijasi taistelee samojen asioiden äärellä. Jos avun saa rintakumista, apulaitteesta, pullosta, pumpusta.. – se on fine. Ja enemmänkin, koska siihen kiteytyy niin paljon rakkautta, kun korvikkeen anto olisi usein paljon helpompaa (enkä missään nimessä tarkoita että siinäkään olisi mitään vikaa!).

    Kiitos, että nostat niin rohkeasti esiin ristiriitaisia ja vaikeitakin asioita. Siksi varmaan olenkin seurannut mukana 11 vuotta. Toivon niin, että rintaraivarit menisi teillä ohi ja saisit vielä kokea imetyksen onnen ja helppouden ilman pelkoa vauvan reaktiosta ❤️

  16. Ah kaikki imetyspropagandan kyseenalaistaminen tulee niin tarpeeseen! Imettäminen on aivan ihanaa, ja tän kirjoituksen jälkeen osaan arvostaa taas vielä piirun verran enemmän sitä, miten helposti kolmiviikkoisen vauvan kanssa imettäminen
    sujuu. Toivottavasti jatkuu yhtä helppona – mutta oon jo tsempannut itseni siihen, että korviketta antamalla en tapa lastani, jos siihen jossain vaiheessa pitää ryhtyä. Imettämiseen liittyvä syyllistäminen on aivan vihoviimeistä toimintaa, enkä ymmärrä, ketä se palvelee.

    Tsemppiä teidän imetystaipaleelle vielä! <3

  17. Heippa!
    Kirjoituksesi herätti ajatuksia ja halua kommentoida.
    Olet tosiaan hienosti saanut jo imettää vauvaasi.
    Kurjaa että nyt painonnousu ja rintaraivarointi aiheuttaa turbulenssia matkalla.
    Itse aina näissä kohdissa toivoisin että voisin ottaa äitien mahdollisen stressin ja pahan mielen pois.
    Vauva ei inhoa rintaa eikä varsinkaan äitiä, vaikka se hylkäämisen ja torjumisen kokemus voi toisinaan sellaisia tunteita nostattaa (ei ehkä sulla mutta yleisesti) . Vauvalla on jotain muuta mielessä tai harmina, tai hän on alkanut suosimaan vaihtoehtoista ruokailutapaa.
    On superhienoa että jatkat rinnan tarjoamista ja että jaksat vielä pumpata! Jokainen tippa jonka vauvasi saa äidinmaitoa, on merkityksellinen. On jopa niin, että jos äidinmaidon määrä laskee, siitä tulee ns. tuhdimpaa tavaraa. Esimerkiksi taaperoiden kohdalla, jotka saattavat ollessaan lähellä vieroittumista, käydä rinnalla enää kerran-pari viikossa, maito alkaa muistuttaa jälleen kolostrumia eli ensimaitoa.
    Eli siis hienoa että jatkat ja yrität, ja muista että pienikin määrä on aina arvokasta. <3
    Ja tosiaan, hyvä mahdollisuus on siihenkin että ne rintaraivarit jäävät jossain vaiheessa taakse, jos maidontuotannon saa pidettyä yllä.

    Ihan sitten toinen juttu niin minua sattuu hieman aina sieluun nuo puheet imetyspropagandasta, superäideistä ja kulteista. Minusta kukaan ei saisi loukata ketään ja on tosiaan tärkeää ymmärtää vaikkapa äitejä jotka eivät imetä. Imetys ei ole äitiyden mitta. Mutta kun mennään ohi kenenkään henkilökohtaisesta imetysasiasta yleisiin seikkoihin, niin imetyksestä on kuitenkin tärkeää tässä maailmassa pitää puhetta yllä. Kaupallisessa maailmassa kun kaikkea markkinoidaan ja lobataan ja myydään, mutta ei sellaista asiaa jolla kukaan ei tienaa. Imetys ja äidinmaito on sellainen asia jolla kukaan ei tee rahaa, siksi se tarvitsee puolestapuhujia. Meidän maassammekin äitien mahdollisuudet valita imettää ja onnistua siinä, ovat olleet paljon huonommat vielä 10-20 vuotta sitten.

    Ja mitä puheisiin superäideistä tulee, koen näiden termien käyttämisen vain kasvattavan kuilua äitien välillä ja lisäävän vastakkainasetteluja.

    Ihanaa toivottavasti vielä hetken jatkuvaa talvea kaikille äideille ja muillekin!
    Ja toivottavasti teidän imetys vielä jatkuu toiveidesi mukaan!

  18. Järjen ääni sanoo minulle että marraskuussa syntynyt vauvani kyllä on rakastettu ja kasvaa korvikkeella yhtä hyvin. Kuitenkin joku muu sisälläni itkee joka päivä edelleen sitä ettei mun rinnat toimi. Olen onneni kukkuloilla jos saan aamuyöllä unisen vauvan tyynnytettyä rintamaidollani jota tulee vain minuutin jos sitäkään. Useimmiten imetys johtaa kovaan itkuun johon tarvitaan niin iso annos maitoa kun täysin korvike ruokittu vauvakin saisi. Se imetys pettymys on jotenkin meihin rakennettu koska järjen ääni jo ennen synnytystä käski mun vastata aina kysyjille että imetän jos se onnistuu enkä ota stressiä. Tosiasiassa olin ihan rikki jo sairaalassa kun 4 päivänä tissistä ei tullut tipan tippaa. Omat silmät oli niin turvonneet että meinasivat muurautua kiinni.

    Kiitos näistä imetys kirjoituksista. Vaikka meillä on eri ongelmat tunteet on aika samoja. Kävin myös suosittelemallasi kätilöllä imetysneuvonnassa. Kiitos siitäkin vinkistä.

  19. Okei, sanotaanko näin että jos olisi pysynyt pois sieltä imetyksen tuen facebook ryhmästä ja lukenut esim. tämän postauksen kommentteja olisi varmasti ollut vähemmän stressaavaa tuo rinnalla raivoamisen aika meilläkin.

  20. Mahtava kirjoitus! Imetys on ihanaa, mutta ei se aina ole ruusuilla tanssimista. Meillä on menty nyt 4,5kk täysimetyksellä ja olen onnellinen, että korvikkeet ovat todella hyviä myös jos vaikka mulle kävis jotain tai maidontuotanto loppuis. Tärkeintä, että se lapsi kasvaa hyvin 😍

  21. Toffifeet on niin parhaita ja ihanaa kun joku muukin syöpöttelee yöllä herkkuja, mun mies ei tajua :).
    Mistä muuten löytyisi kivoja imetyspaitoja tai juurikin tuollaisia napitettavia ihania? Nehän ei siis ole imetyspaitoja mutta tarkoitan imetykseen sopivia.

  22. Lueskelin tätä postausta tippa linssissä. Oman vauvan kanssa imetys oli aivan jäätävää taistelua alusta lähtien. Pienen pieni suppusuu yhdistettynä omiin raskaisiin rintoihin ja mataliin rinnanpäihin, itkin joka syötöllä. 1kk iässä vauvalta leikattiin kielijänne, joka helpotti hieman tilannetta. Imetysohjaajaa tapasimme muutaman kerran, ja hän passitti fysioterapeutille (Hanna Vitikka Espoossa) jonka luona selvisi, että vauva on täysin jumissa (mm. torticollis). Alkoi useamman kuukauden jumppausjakso. Vauvan asento kyllä parani, mutta 4kk:n iässä alkoi myös tuo ikenillä pureminen. 🙁 Itseä alkoi myös masentaa se, että imetys onnistui vain kylkiasennossa tai sohvalla valtavan tyynykasan tukemana. :/ Käytännössä kotiin piti aina ehtiä imettämään. Pulloa jos tuli tarjottua, niin vauva puri aina vaan enemmän. Lopulta n. 7kk:n ikäisenä vauva päätti, että rinta kelpaa enää aamuisin. Näin jatkoimme 8,5kk:n ikään, jolloin yhtenä aamuna tuli täysi stoppi. Imetys oli päättynyt. Maitoa pumppailin vielä pari viikkoa (tuplapumppu ja pumppausliivit rules) ja sitten ajoin maidontuotannon alas. Olin väsynyt, pettynyt, mutta silti myös helpottunut. En tiennyt, että imetys voisi herättää niin paljon tunteita. Ei tällä kommentilla muuta virkaa ole, kuin kertoa, että I feel you. 4kk on jo hieno saavutus ja kaikki siihen päälle bonusta! ❤️

  23. Kiitos kun sanoit tuon ääneen, että 4 kk äidinmaitoa on jo hieno asia. Itse jouduin lopettamaan kuopuksen hyvin sujuneen imetyksen kuin seinään, koska minun piti aloittaa välittömästi vahvat lääkkeet vaikeaan sairauteen. Vauva oli tuolloin muutamaa päivää vaille 4 kk.

    Voit uskoa, kuinka itkin asiaa ja kuinka vaikeaa oli saada täysimetetty lapsi tottumaan yhtäkkiä pulloon ja korvikkeeseen. En edes ymmärrä näin jälkeenpäin, kuinka siitä selvisi.

  24. On ollut todella ihana seurata imetystaivaltasi ja mahtavaa, että jaat näitä tuntemuksia. Tämä on arvokasta vertaistukea monelle! Vaikka molempien lasteni kohdalla imetys on sujunut hyvin, tunnistin myös paljon noista negatiivisia tunteita, huolesta väsymykseen jne.
    Sä ole kyllä ihana äiti lapsillesi, oikea leijonaemo ❤️

  25. Jotenkin vauva- ja pikkulapsiaikaan liittyi muutenkin stressiä lapsen syömisestä. Kun lapset olivat vielä aika pieniä, noin yksivuotiaita, muistan miten hienolta ja palkitsevalta tuntui kun lapsi söi hyvin. Ihan siis kiinteitä ja oikeaa ruokaa. Ja jos ruoka ei maistunut, niin heti kiristi hermoja. Hartiat nousivat ja laskivat sen mukaan miten lapsi söi. Tämä siitä huolimatta, että lasteni syömiseen tai kasvuun ei ole ikinä liittynyt erityisiä ongelmia.

    Kun lapset siitä ovat kasvaneet, niin stressi syömisestä on vähentynyt. Ehkä tämä on jotakin äiteihin sisäänrakennettua. Ja ehkä tätä imetys/korvikestressiä ei voi ymmärtää muuta kuin ihan siinä samassa tilanteessa oleva äiti.

    Sitä en ymmärrä enkä hyväksy, että muiden toimintaan puututaan tai otetaan kantaa, ellei kyse ole selkeästä laiminlyönnistä. Eli esim siitä, että lasta ei ruokita ollenkaan. Mielestäni ei ole kenenkään muun äidin tehtävä kiitellä toista äitiä imettämisestä tai vastaavaa.

  26. Hei,
    Hyvä kirjoitus ja ymmärrän erittäin hyvin tunteesi joita käyt läpi. Itse sinnittelin läpi ”täysimetyksen” mutta palkintona oli lopulta yli vuoden jälkeen järkyttävä uupuminen. Olisi varmasti ollut järkevämpää olla itselleni aikanaan armollisempi, joten kaltaisia vaikuttajia tarvitaan. Se on vain surullista että Suomessa imetetään pohjoismaista vähiten. Tässä ei näytä neuvolatyöllä olevan positiivista kehityskaarta vaan luvut synkkenevät joka vuosi. Syyllistämällä se ainakaan ei onnistu, mutta imetyksen hyötyjä pitäisi saada jaettua heti alusta tuleville äideille kannustaen ja neuvoen, ja koko matkalla tukien!

  27. Hyvä kirjoitus imetyksen tuomista tuntemuksista! Kuulostaa kyllä, että olet yrittänyt tosi kovasti saada imetystä jatkumaan ja hienosti olet siinä onnistunu! Imetys kyllä herättää niin vahvoja tunteita, että täytyy hattua nostaa, että olet jaksanut tsempata asian kanssa. Ota rennosti ja ole just tyytyväinen jokaisesta imetyskerrasta mitä saat vauvan kanssa viettää 🙂
    Oma äitini on imettäny neljä lasta 80-luvulla. Toisia pidempään, minua ihmetykseni loppui puremiseen siinä kohtaa kun hampaita tuli 😀

    Muistan omien lasten viimeisiä imetyshetkiä. Toisaalta toivoi, että loppuispa tämä jo ja sitten saman päivän aikana kyynelsilmin ihasteli pientä rinnalla ja toivoi, että toivottavasti tämä kestäisi vielä tovin 🙂

  28. Meillä kesti rintaraivarit myös pitkään pari kuukautta 4-6 kk iässä. Vauva ei syönyt pullostakaan. Luulen, et syynä oli suihkutissit. Kannattaa siis pumpata ennen imetystä (noin 5 min), jotta paine ei olisi niin voimakas.

Leave a Reply