Tajunnanvirran vietävänä

Siinä mä istun ja pohdin, että jääkö tää joku random kuva marras-joulukuulta vuoden ainoaksi lumikuvaksi? No en tiedä. Julkaisematta tää kuvasarja ainakin jäi, vaikken ihan edes itse tiedä miksi. Huulipuna on huonosti, kasvot jotenkin tosi turvoksissa ja muutenki sellainen sarja kuvia, joka ei kyllä jätä historiaan minkäänlaista muistijälkeä, itselleni tai kellekään muullekaan. Miksi siis tuottaa tällaista sisältöä? Oon miettinyt pitkään sitä, mitä bloggaamisellani haluan saavuttaa ja tehdä. Suurimman osan ajasta pohdin tätä koko hommaa kuin julkista päiväkirjaa. Kuratoitua, hyvin valikoitua, pientä pintaraapaisua. Päiväkirjaa siitä, mitä mulle kuuluu, niille, jotka ovat vuosia seuranneet. Samaan aikaan haluaisin tuottaa esteettistä sisältöä, inspiraatiota ja jotain samaistuttavaa arkea, josta saa hyvää mieltä tai inspiraatiota omaan tekemiseen. Perhearjen kommelluksia ja ihanuuksia ja kaikkea mitä mun elämäni on.

Vaikka blogi on kaupallinen, en sinänsä halua houkutella ketään ostamaan. Tai jos inspiroin ostamaan, niin lähinnä niin, että suosittelen mun mielestä parasta vaihtoehtoa tilanteeseen, jossa jotakin on hankkimassa. Mieluiten tämä viini, tämä meikkivoide ja tämä takki, jos sellaisia olet muutenkin hankkimassa. Niistä vaatteista, mitä kaapissa on, tällainen yhdistelmä. Ruoaksi tätä ja jälkkäriksi tätä. Vaikka blogi on aina ollut runsaskuvainen, haluan tuottaa tekstisisältöä, joka kiinnostaa ja herättää tunteita. Oon kirjoittanut tätä niin pitkään, etten oikein osaa olla ilmankaan. Samalla koen koko ajan, että sisällön pitäisi tuoda jotain lisäarvoa seuraajieni elämään. Ja mitä lisäarvoa tuo mun asukuvat? Se on ehkä ollut yksi tietyllä tapaa haastavimpia ajatuksia jo jonkin aikaa. En ole enää, jos olen koskaan ollutkaan, kovin mielenkiintoinen pukeutuja vaan olen aika lailla tyylilleni uskollinen ja jopa tylsä pukeutuja. Sosiaalisen median kasvaessa olen koko ajan kokenut vähemmän ja vähemmän mielekkääksi juuri tällaisen sisällön tuottamisen, vaikka mun blogin koko perusta oli nimenomaan tällainen sisältö.

Jos olen ihan rehellinen, niin tämä osa elämääni on kokenut suurimman muutoksen. Tänään siivouksen lomassa kasvonaamiota laittaessani tajusin, että olen viimeksi meikannut lauantaina ja silloinkin tasan meikkivoiteen verran miehen kanssa lähtiessämme pakohuoneilemaan. Olen elänyt talvitrikoissani ja vaihtanut lähinnä yläosaa. Olen toki edelleen kiinnostunut pukeutumisesta, vaatteista ja asusteista, mutta jotenkin eri tavalla. En saa nyt oikeastaan itsekään ajatuksestani kiinni. Välillä on jotenkin sellainen olo, että petän lukijani kun kirjoitan imetysapulaitteista asukuvien sijaan. Kauas on tultu siitä, mistä lähdettiin. Mentiinkö oikeaan suuntaan? Odottaako siellä tuhannet ihmiset erilaista sisältöä vuosien seuraamisen jälkeen ja pettyvät nykyiseen? Vai onko mun seuraajat kasvaneet mun mukana ja haluavatkin ihan eri asioita nykyäään? Olen ehkä sellaisen pienen eksistentialismikriisin äärellä blogini suhteen. Ehkä tein tänään pienen aikamatkan menneisyyteen ja siksi olen pohtinut asiaa. Tänään tuli kavereiden kanssa ryhmächatissa puheeksi Malediivit ja en muistanut meidän Malediivien hotellia (vuodelta 2013) ja päädyin selaamaan Instagramini 7 vuotta takaperin. Siis kuvitelkaa, mulla on ollut Instagram-tili ainakin yli 7,5 vuotta. En ees selannut ihan loppuun, joten en muista tarkkaan milloin julkaisin ensimmäisen kuvan.

Mun mielestä siitä on hetki ku kävelin Lontoossa Thamesin rantaa ja latasin applikaation ja päätin kokeilla. Muistan mun ekan kuvan, se oli London Eyesta. Silloin suhtauduin skeptisesti. Olin blogannut jo “iäisyyden” ja Instagram tuntui ihan vieraalta ajatukselta. Ennen kuin tajusin, että tuosta meidän Malediivien matkasta on seitsemän vuotta, olin sitä mieltä, että oon instagrammaillut “pari vuotta”. Kunnes tajusin, että oon ollut jo mun miehen kanssa kohta 6 vuotta ja muuttanut pois Lontoosta aika tasan viisi vuotta sitten. Ei helvetti. No anyway, selailin niitä Malediivien kuvia ja velloin nostalgioissani. Voi että olin blondi, laiha, kaunis ja huoleton. Tai siltä se nyt näyttää kun olen taas pohtinut miten perkeleessä saan ton pienen lapseni syömään tarpeeksi päivässä ja stressannut jo nyt meidän tulevia lentoja kahden lapsen kanssa.

Mä rakastan mun menneisyyttä. Mä olen niin onnellinen, että elin elämäni niin kuin elin. En edes ajattele asiaa sillai kliseisen ärsyttävästi “mun valinnat silloin johti mut tähän hetkeen, jossa olen onnellinen”. Vaikka sekin on siis totta. Ei vaan mä olen onnellinen, että mä olen kokenut sen kaiken mitä koin. Välillä tuntuu, että 31-vuotiaana olen elänyt jo niin monta elämää, että todellakin on kerrottavaa jälkipolville. Katselin niitä kuvia 24-vuotiaasta minusta ja selasin mun Instagramia. Monia ajatuksia, muistoja ja pohdintoja tulvahti mieleen. Kuka olin, mitä ajattelin. Kuka olen nyt, mikä on elämääni nyt. Entä viiden vuoden päästä. Tai kymmenen. Jos on vanhempiani ja viisaampiani uskominen, tästä seuraavat vuodet menee taas ihan pikkuisen nopeammin vielä. Hengästyttää itseänikin ajatella kuinka paljon on mahtunut kymmeneen vuoteen. En tehnyt vuosikymmenen koostetta blogiini 2020 alkaessa. Aloitin, en saanut sitä tehtyä. On niiiiin paljon tarinoita, niin paljon tapahtumia. Ihmisiä, tunteita ja hetkiä. Kymmenen vuoden ajalta on jäänyt niin paljon kertomatta, niin paljon sen hetken tärkeimmistä ajatuksista. Osa muiden ihmisten suojelusta. Osa itsesuojelusta. Osa koska se oli julkiseksi liian yksityistä.

Samalla olen kuitenkin antanut paljon itseäni. Jopa päivittäin. Monia monia kertoja asukuvat ovat olleet helpoin, luontevin tapa kirjoittaa blogia. Yksinkertaisen helppo, pinnallisen keveä tapa kommunikoida ja kirjoittaa. Sitä, mitä blogit ovat aina olleet. Luulisi, että lähes 12 vuotta tätä tehtyäni mulle olisi päivän asujen kuvaaminen helppoa kuin hengittäminen. Kamera kuvaajan käteen ja eteen hymyilemään. Luulisi sen tulevan kuin luonnostaan. Ja silti yhä enemmän ja enemmän se tuntuu minusta jotenkin vaikealle. Ehkä tämä on jotain hormonaalista kriiseilyä ajankäytön suhteen. Ykskaks kun vastamahdollisuutena on kölliä mun poikien kanssa ja olla vaan heihin täysin uppoutunut, joudun perustelemaan kaikista tärkeimmille ihmisille sitä, jos teen mitä tahansa muuta. Kun äiti ei tule tekemään muovailuvahaa, vaan kirjoittaa blogia. Kun vaimo ei tule kainaloon katsomaan leffaa vaan kirjoittaa blogia. Kun äiti laittaa lelukaareen leikkimään ja kirjoittaa vieressä blogia. Kun menetän hetken jostakin muualta tehdessäni tätä. Menetänkö minä jotain vai saanko kuitenkin enemmän?

Väkisin herää kysymys… Miksi kirjoitan? Kenelle? Mitä minä tästä saan? Yksi osa vastausta on toki helppo. Palkkaahan minä tästä saan. Palkkaa saisin monesta muustakin asiasta. Miksi juuri tästä? Miksi olen ollut ylpeä tästä sivusta, näistä sisällöistä? Miksi olen kokenut, että tämä on positiivista, hyvää ja arvokastakin? Ehkä tässä vaikuttajiin kohdistuneessa paineessa joudun jatkuvasti miettimään omaa vaikuttamistani ja sen vaikutuksia. Kuka tästä saa ja mitä ja antaako se jotakin arvoa jollekin ottamatta enempää muualta pois?

En saa oikein kiinni omastakaan ajatuksestani, joten vielä vähemmän saan sitä avattua tähän teille. Jokin syy sille on, että nämä kuvat ovat roikkuneet kuvarullassa 1,5 kuukautta ilman julkaisua. Se syy ei ole huonosti huulille sipaistu huulipuna tai turvonneet kasvot. Se syy on se, että ykskaks tässä 11,5 vuoden kohdalla mä haen taas ihan hirveästi suuntaa tälle tekemiselle ja mietin, millainen sisältö tuntuu musta omimmalta. Kun asukuvia ei ole moneen viikkoon, tuntuu niiden julkaisu ykskaks jotenkin vieraalta. Vaikka ne on olleet blogin kantava lanka jo vuosia. Mietin tätä tänään tosi paljon. Ehkä kyse on siitä, että oon tehnyt vuosia tätä blogia tietyllä tavalla. Ja sitten on tullut tällaisia muiden tapahtumien sanelemia ajanjaksoja (vauvakuplaa, sairasaaltoa ynnämuuta), jotka ovat vieneet hommaa kuin itsestään toisille poluille ja kun ei teekään päivästä toiseen asioita samalla tavalla kui aina, alkaakin miettiä sitä tekemistään ehkä tarkemmin. Jostain syystä te edelleen luette, ja paljon. Mun lukijamäärät on jotenkin poikkeuksellisen stabiileja vuodesta toiseen ja aina kysellessäni, suuri osa vastaajista kertoo lukeneensa jo vuosia. Jokin tässä siis edelleen kiinnostaa.

Ja voi olla, että huomenna julkaisen taas uudet asukuvat ja kirjoitan ajatuksiani farkuista ja neuleista. Mutta tänään tuntuu jotenkin ihan ykskaks vieraalta edes listata vaatteiden ostopaikkoja. Tai kirjoittaa siitä, kuinka kaikkien merkkilaukkujeni keskeltä tammikuun käytetyin laukku on heittämällä tämä ihana Pihka x Jenni -laukkuni. Tai että vierastin vuosia maihareita ja nyt olen rakastunut niihin.

Siinä ne nyt on. Useamman viikon vanhat asukuvat. Nyt tuntui hyvältä julkaista ne.

En oleta, että kukaan sai ajatuksestani kiinni. Näitä ajatuksia on tänään sinkoillut edestakaisin niin, etten itsekään saa niistä kiinni. Loputon tajunnanvirta, johon en saa keskityttyä.

Ehkä se perimmäisin syy sille, miksi kirjoitin tämän on se, että asiaa pyöriteltyäni olennaisin oivallukseni oli tämä: Kirjoitan blogia itselleni, omaksi ilokseni. Se on aina ollut lähtökohta tälle tekemiselle. Iso osa sitä omaa iloani on se, että koen tuottavani teille kivaa sisältöä ja inspiraatiota. Ja siksipä kysynkin, millaista sisältöä te eniten haluaisitte nähdä? Nyt kun mulla on taas enemmän aikaa miehen ollessa vanhempainvapaalla, mitä te haluaisitte lukea? 

44 thoughts on “Tajunnanvirran vietävänä

  1. Löydän yhä useammin blogiisi nimenomaan sen takia että sulla on juttuja lapsiperhearjesta. Mua kiinnostaisi kovasti lukea miten valmistaudutte lentomatkaan 2 lapsen kanssa. Sekä miten teidän lennot meni Danten kanssa Australiaan matkatessa? Mitä kaikkea virikettä olit varannut mukaan? Meillä reissu Uuteen-Seelantiin 14 kuukauden ikäisen taaperon kanssa kohta edessä.

  2. Itse oon seurannut blogia ja instaa pitkään, en edes muista kuinka pitkään, ja miksi aloin edes seuraamaan, mutta siitä on kauan. Kuvien estetiikka on viehättänyt. Jossain vaiheessa olin ehkä vähemmän kiinnostunut jutuista, sillä kaupallisuus tuntui päälleliimatulta. Nyt oon kuitenkin taas enemmän seuraillut ja instan puolella on kiva seurailla myös arkielämää. Kuvat edelleen kivoja 🙂

  3. Tää lukija on ainakin kasvanut mukana nää reilut 11 vuotta, jotka oon blogia seurannut. Oon sun kanssa saman ikäinen ja elämä sattunut menemään matkusteluineen, opiskeluineen ym. melko samassa tahdissa. Nyt oon myös äiti, ja perus arkipostaukset kiinnostaa eniten! Kiitos, kun jaksat edelleen kirjoittaa 🙂

  4. Mulla ei ole esittää toiveita siitä mitä toivoisin blogissa olevan enemmän. Mä vaan toivon, että mitä tahansa se onkaan, se on sua. Joku ihme sussa kiinnostaa. Silloin vuosikymmen sitten (apua!) luin to-del-la montaa eri blogia (siis reilusti yli kymmentä) ja ihan päivittäin. Nyt luen enää kahta, ja tämä sinun on niistä toinen. Tykkään tästä aivan valtavasti. Tykkään susta ihmisenä, siitä millainen susta on tullut (vaikka tykkäsin kyllä jo siitä millainen olitkin!), siis sen mitä annat itsestäsi täällä ilmi. Oot kasvanut niin “hyvin”,hyväksi ihmiseksi. Tykkään hyvistä ihmisistä. Ja vaikka eletään aika erilaista elämää, niin on kiva saada vähän kosketusta tuohon lapsiperhearkeenkin. Ja välillä on kiva saada kosketusta kauniisiin luksuslaukkuihin. Ja välillä taas luen mielenkiinnolla viinisuosituksia. Toisinaan katson haltioissani matkakuviasi. Inspiroidun asukuvistasi, mielellään just niistä “arkisista” ja “normaaleista”, eli sellaisista joista voi oikeasti napsta jotain ideaa itselleenkin (en ole kiinnostunut muodista). Rakastan juttuja susta ja miehestäsi, ootte sellainen “couple goals” mulle, ainakin heti oman parisuhteen jälkeen 😀 Ja yllättävää kyllä, luen mielelläni myös kaikki rintapumppujutut, vaikka tuskin olen moista laitetta ikinä livenä edes nähnyt tai tiedä muutenkaan mitään mistään lapsiin liittyvästä. Syy kaikkeen olet sinä! Olet jotenkin kiehtova ja kiinnostava, toisaalta myös vähän kuin kaukainen vanha ystävä, jonka kuulumisista ja mielipiteistä haluaa tietää 🙂 Kiitos kun olet jaksanut pitää tätä niin kauan.

    Ei muuten ole montaakaan kuukautta, kun taisin lukea kaikki tän blogin ensimmäisen vuoden tekstit, siis mitä nyt enää on julki täällä 🙂 Mäkin tykkään siitä miten oot eläny elämäsi 😀 Toivottavasti tää nyt ei kuulosta liian creepyltä. Lähinnä oot vähän kuin lempparisarja mulle, josta tulee jatkuvasti jaksoja,jotka on edelleen hyviä, vaikkakin erilaisia kuin alkupään osat 🙂

    Tässäpä nyt sulle takaisin vähän ajatustenvirtaa 😀

    1. Pakko vastata, et nyt oli kyllä heittämällä paras kommentti mihin oon koskaan missään blogissa törmännyt! Puit loistavasti sanoiksi, mitä mieltä itsekin olen 👌 Toi viimeinen viittaus sarjaan oli täydellinen, juuri niin Mungolifen itsekin koen!

      Ja mä oon tätä lukenut myös Australia-ajoilta. Ehkä moni lukija on aloittanut lukemisen ollessaan Annan ikäinen, ja vuosien saatossa kasvanut samaan elämäntilanteeseen. Siksi pitkäaikaiset lukijat pysyy ja palaa päivittäin uudelleen ❤️ Ennen kiinnosti ne asukuvat, ja nykyään lapsiarki. Kun kirjoittaa niistä asioista, mitkä on itselleen sillä hetkellä tärkeitä, se välittyy aitoutena tänne ruudun toiselle puolelle 🤗

    2. Ja kirjoitin oman kommenttini, ennen kuin luin tämän kommentin. Tähän oli siis kaikki kiteytetty! Vau! Just tätä sä Anna oot❤️ aitoa,matkustelua, perhe arkea, luksusta ja maukkaita ruoka/leivonta juttuja! Vähän just kun lempi sarja 🤭

    3. Sanna V. kiteytti loistavasti omatkin ajatukseni! Sun blogia tulee seurattua kuin lempisarjaa, vaikka en rintapumpuista tai vaippamerkeistä ymmärrä yhtikäs mitään. Osaat kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta niin kiinnostavasti, että jokainen postaus tulee luettua. Kiitos siitä! 🤗

  5. Asukuvat eivät ole lainkaan minulle se juttu blogissasi miksi tänne palaan. Toki ovat plussa blogissa mutta harvakseltaan riittää ja silloin kun sinusta tuntuu hyvältä niitä laittaa. Jos on vaikka joku sinusta kiva asu tai olet menossa juhliin tms. jonka mielelläsi jaat. Kauniit ruoka/leipomuspostauksesi taas ovat mielettömän upeita, ei voi kun vain ihailla. Näitä toivoisin olevan vaikka enemmänkin niin kuin on ehkä ollutkin 🙂 Eniten kuitenkin kiinnostaa teidän arki, sinun mielipiteesi ja pohdintasi asioista. Kauniit esteettiset/taiteelliset perhekuvat. Kauneutta blogissasi arvostan kuvien muodossa, mutta se ei tarkoita etteikö rosoisuuttakin saa ja pidä olla! Blogisi ajattelen että on elämäsi tarina, joka on sellaisenaan kiinnostava ja se että teet sitä ennen kaikkea itseäsi varten kulloisenkin aikakauden kumpuavista ajatuksista ja mielenkiintosi kohteista – se riittää 🙂 <3 Blogisi on suosikkini kaikkien joukosta!

  6. Mitä ikinä kirjoitatkaan, kiitos siitä, että olet sinä, kaunis ja vahva nainen, joka on valmis seisomaan omien mielipiteidensä takana ja puolustamaan niitä. Vaikka en olisikaan aina samaa mieltä, se on asia jota suuresti arvostan! Ehkä blogisi on mielenkiintoinen juuri siksi, vaikka pidän kyllä myös kauniista kuvista, oli ne sitten aurinkoisesta lomakohteesta, lapsista tai uudesta keittiöstä. Kiitos kaikista menneistä vuosista!

  7. Pohdit osuvasti, ovatko lukijasi kasvaneet kanssasi samaa tahtia, ja ainakin omalla kohdallani on käynyt juuri niin! Kun aloitin blogisi lukemisen, olit juuri julkaissut korkokenkäkoulun, joka upposi korkokengistä hullaantuneelle lukiolaiselle täydellisesti. Nyt oman kuukauden vanhan esikoisen kanssa kaikki perhe- ja vauva-arkijutut kiinnostavat enemmän kuin ne neuleet tai maiharit. Arkijutut kiinnostavat siis ainakin itseäni kaikkein eniten! Ja jos joku vaatteisto, niin lasten sellainen.

  8. Mä oon vuosikausia aina välillä vilkuillut sun blogia, mutta vasta lapsijuttujen myötä alkanut seuraamaan aktiivisesti. Mä oon kaikinpuolin erilainen ihminen kuin sä, mutta tykkään sun tinkimättömyydestä ja etenkin lapsiperhearjen hehkutukseta 😀 Musta on ihanaa, että sä olet niin innostunut äiti, koska olen itse siinä asiassa samaa sorttia.

  9. Sinulla oli joskus hieno korallimekko joka keräsi paljon kehuja, oletko luopunut niistä aiemmista mekoista vai eikö ole vain ollut käyttöä?

  10. Muistan kun olin yläasteella ja löysin sun blogin. Olit silloin suunnittelemassa ausseihin lähtöä. Siitä lähtien joka ikinen päivä rynnin koneelle katsomaan oisko tullut uutta postausta. Jollain tavalla olit mun koko teini-iän mun suurin esikuva, kun omasta lähipiiristä ei löytynyt yhtään sun tapaista ihmistä, enkä löytänyt ketään keneen samaistua. Blogia lukiessa on tullut kasvettua aikuiseksi ja kun löysin itseni opiskelemassa Kuopiosta vaikka tänne ei alunperin pitänytkään päätyä oli aika uskomatonta, että sinä muutit Kuopioon myös. Näin myös sinut useamman kerran bussissa pari kertaa myös Danten (niiin söpö) ja autolla ohi ajaessa. En viitsinyt häiritä, mutta et usko miten kiljuin sisäisesti, kun kaikki ne vuodet olin seurannut sun elämää ja inspiroitunut sun tarinasta. Oikeesti mä en tiiä miten mä oisin löytänyt itseni ilman tätä blogia. Varmasti lopulta oisin löytänyt, mutta se olisi ollut haastavampaa. Jotenkin hassua miten kauan sun blogia onkin tullut seurattua. Mooonia muitakin blogeja on tullut aktiivisesti luettua, mutta tää vaan pysyy aina vaan mukana, muut on tippunut matkan varrella pois. On ollut hieno nähdä miten siitä Balilla Merin kanssa bilettäneestä, ympäri maailmaa kiertäneestä Annasta on kasvanut Lempäälässä asuva perheenäiti. Ja mitä blogin sisältöön tulee, mun mielestä nykyinen sisältö on jees. On ihan luonnollista, että blogi muuttuu ihmisen kasvaessa ja sun blogin ydinhän, tavalliset arkiset höpöttelyt on säilynyt vuodesta toiseen. Ne on parasta!

  11. Apu, onko sun Lontoon muutosta jo 5 vuotta !?!? 😀 mihin tää aika menee… Ja eka aattelin, et ei kai tää sun blogin sisältö nyt niin paljo oo muuttunu, mut selasin kans sun instan alkuajoille ja tajusin et onhan tää aika paljo. Muutos on tullu vaan pikkuhiljaa. Mut muutos ei oo ollu yhtääään negatiivinen!!! Tää blogi vaan paranee!

  12. Kyllä me lukijatkin ollaan tässä 10 vuoden aikana kasvettu, nuoruus on vaihtunut lapsiperhearkeen 🙂 itse tulen tänne nimenomaan lukemaan, kuvia voin katsella vaikka kivoista maisemista. Voisitko tehdä vuosikymmen -koosteen vaikkapa niin, että kerran kuukaudessa käyt läpi yhden vuoden? Jos muuten tuntuu liian työläältä:)

  13. Olen seurannut blogiasi jo vuosia, olemme suurinpiirtein samanikäisiä. Kuitenkin, nykyään seuraan blogiasi tarkemmin sillä sisältö on kiinnostavampaa kuin ennen. En ole samassa elämäntilanteessa, minulla ei ole lapsia mutta silti tykkään kun blogissa on enemmän “sisältöä” niiden iänikuisten asukuvien sijaan mitä joka blogista löytyy. Se sisältö nimittäin erottaa blogit toisistaan, ja vetää sitä lukijakuntaa puoleensa.

    Oletko ajatellut että rajaisit tietyn ajan päivästä blogille, erottaisit selkeästi työn ja vapaa-ajan? Olen itse huomannut ainakin että kotona töitä tehdessä kaikenlaiset tiukemmat rajaukset on tehtävä, muuten niitä töitä tulee tehtyä milloin tahansa ja päivätkin voi venyä.

  14. Mä olen ilmeisesti harvinaisuus, kun olen seurannut blogiasi vasta muutaman kuukauden. Sain heinäkuussa esikoiseni ja sun perhe- ja vauva-aiheiset tekstit sekä Myttysen odotus saivat mut palaamaan tänne yhä uudelleen ja uudelleen. Meidän elämäntilanteet ja tyylit ovat monelta osin erilaisia, eikä esimerkiksi muoti kiinnosta itseäni juurikaan. Olen kuitenkin sellainen, että kun pääsen “sisälle” jonkun bloggaajan postaustyyliin ja henkilö tulee tutuksi, luen mielelläni melkein mitä tahansa aiheita käsittelevää sisältöä. Sanoisinkin, että kirjoita rohkeasti sitä, mikä on kulloinkin mielen päällä. Tällaiset pohdiskelevat tekstit, perhearki, pukeutumisjutut… Kaikki käy, vaikka omia suosikkejani ovatkin juuri ne perheeseen liittyvät tekstit tai syvällisemmät pohdinnat 🙂

  15. Olen seurannut blogiasi varmaan noin kuuden vuoden ajan. Tämä on itseasiassa varmaan ensimmäinen kommentti minkä jätän 🙂 Itse olen nykyään kolmekymppinen 4 vuotiaan tytön ja 3 kk pojan lapsen äiti ja minä voin ainakin kertoa, että olen innoissani blogisi nykysuuntauksesta. Ihan kuin olisimme kasvaneet yhdessä! Ja on ihana lukea vertaistukea lapsi arjesta ja myös syvempiä pohdintojasi mihin usein samaistun. Jatka vain samaan malliin 🙂

  16. Itse ainakin olen ”kasvanut” blogin mukana, itsellä 1v tytär ja perhettä koskevat kirjoitukset on omia suosikkeja nykyään. Blogeista tulee luettua enää pääasiassa sinun ja xenian blogit, varmaan kun elämäntilanne sama ja lapsijutut siksi kiinnostaa. Kirjoitatte monipuolisesti kaikesta maan ja taivaan välillä, se on parasta ! Uskomattoman tiheään tahtiin julkaiset kirjoituksia kiireisestä perhearjesta huolimatta ja panostat jokaiseen tekstiin ja kirjoitat niitä ajatuksella, uskon että sitä lukijat arvostavat, ainakin minä 🙂

  17. Oon lukenut sun blogia aika alkuajoista asti. Olit silloin jossain lakitoimistossa ehkäpä jossain vastaanotossa(?) töissä. Eka postaus, minkä luin, oli asupostaus jakkupuku päällä, ja sun mummo oli sun sanonu laihtuneen 😀 Oon varmaan siksi lukenut sun blogia kauan, kun sun elämässä aina tapahtuu jotain uutta. Olet reissannut paljon, opiskellut useammassakin koulussa, muuttanut useamman kerran ja viime vuosina ja ihanana lisänä lapset! Oma elämä on niin tavallista ja ehkä melkeen tasapaksua (vaikka ihanaa!), että ihana lukea toisenlaisesta elämästä, joka on sulle kuitenkin ihan tavallista 🙂 Varsinkin perhe-elämään liittyvät jutut on kivoja, kun oma lapsi on aika samanikäinen kuin Dante. Myös ruokapostaukset on kivoja, ja ihanan esteettisiä.

  18. Anna olet paras juuri sellaisena kuin olet. Asujutut eivät koskaan oikeen purreet minuun, mutta arkinen elämä, perhe, höpöttely, mielipiteet asioista, ruoka-ja leipomisjutut, opiskelu, matkat, ne on ne asiat joissa olet yliveto. Jatka samaan malliin, olet tosi hyvä kirjoittaja.
    Ulkonäön suhteen kaunistut muuten koko ajan, hiukset ovat ihanan väriset ja kirkas punainen huulipuna sopii oikein hyvin.

  19. Kiinnostaa ihan kaikki mitä kirjoitat, oli se sitten rintapumppu tai asukuvat tai perusarki! Sulta on tullu paljon vinkkejä ja uusia ajatuksia.
    Uskon että myös me lukijat olemme kasvaneet ihan kuin sinä ja blogikin.
    Eli ihan sama mitä kirjoitat niin luen ne silti❤️

  20. hei!

    oon seurannut sun blogia pitkään. mua ei haittaa vauvajutut koska ne on osa sun elämää. tykkään sun blogista koska se on personaallinen, kirjoitat mielenkiintoisesti ja tykkään kovasti mielipidepostauksistasi. tykkään siitä ettet postaa “pikakuulumisia” johon sisältyy yksi kuva ja kaksi lausetta. omistautuminen näkyy ja sitä arvostan. en myöskään pidä bloggaajista tai vloggaajista jotka kyselevät lukijoilta/katselijoilta että mitä tahtovat blogilta/vlogilta. olet tehnyt blogistasi sellaisen kuin olet halunnut ja me pitkäaikaiset seuraajat luemme koska sellainen blogi sulla on aina ollut 🙂 muistan vain muutamia kertoja jolloin olet kysellyt toivepostauksia. ne on ok, saa laittaa äänensä kuuluviin, mutta sä olet ohjannut tätä blogia omanlaiseksi ja se on yksi syy miksi luen edelleen sun blogia 🙂

  21. Mua kiinnostaa kans tietää käytännönjuttuja ja vinkkejä siitä Danten kanssa tehdystä Australian matkasta! Ja myös esim lastenhuoneen sisustus- ja vauvan tarvikehankinnat. Myös laukkupostaukset kiinnostaa vastapainona☺️🙈

  22. Seuraan enää vain hyvin harvoja bloggaajia ja vaikuttajia, sillä minua on alkanut ärsyttää suunnattomasti vaikuttajien ”geneerisyys”: monet ovat kuin toistensa kopioita niin instafeediltään, vaatteiltaan ja tyyliltään, sisällöltään, jutuiltaan ja niin edelleen. Tällaiset tilit ja vaikuttajat eivät vain kertakaikkiaan kiinnosta minua, sillä niistä puuttuu aitous sekä tekijän se oma mauste. Olet yksi niistä harvoista joita edelleen seuraan ja luen, koska olet onnistunut vuosien jälkeenkin pitämään homman aitona ja juuri ”sinuna”. Kuten monet ovat kommentoineetkin, varmasti suurin osa lukijoista on sellaisia, jotka ovat olleet mukana vuosia, kuten minäkin, ja ihmisten kasvaessa myös kiinnostukset muuttuvat, joten blogin muuttunut sisältö on (ainakin itselleni) tuntunut täysin luonnolliselta. Joskus 5-6 vuotta sitten olin kaikkein kiinnostunein juuri asukuvista sekä tyyli- ja ulkonäköasioista, nykyään taas en todellakaan jaksa lukea enää sellaista sisältöä. Jos blogisi pääsisältö olisi edelleen samanlaista kuin tuolloin, en missään nimessä seuraisi enää, mutta koska se on vuosien saatossa muuttunut kun sekä sinä että minä ollaan kasvettu aikuisiksi, tuntuu edelleen todella luonnolliselta ja kiinnostavalta seurata ja lukea 🙂 pidän sinussa erityisesti siitä, että et pyri olemaan yksi näistä instagramin massavaikuttajista, vaan olet rohkeasti ja peittelemättä se kuka oletkin ja puhut avoimesti mielipiteistäsi!

  23. Mun mielestä sun blogin lukijamäärien salaisuus on luultavasti juuri se, että olet antanut itsesi muuttua lukijoidesi mukana. Muistan aloittaneen seuraamisesi ollessani opiskelija, jatkaneeni läpi ulkomailla asuttujen vuosieni ja palanneeni blogisi pariin nyt taas pikkulapsiarjen keskellä – ja samantapaisia lukijoita on varmasti monia muitakin!

    Asukuvat sopivat mielestäni hyvin monen jutun kuvitukseksi, eikä haittaa, vaikka niissä kiertäisi samat vaatteet – siinähän saa vaan hyviä vinkkejä yhdisteltävyydestä! Esim itse otin vahapintaiset mustat farkut nyt imettäessä taas aktiivikäyttöön kun vinkkasit niistä omassa postauksessasi. Ja heti alkoi kiinnostaa mitä talvileggareita käytät 😄.

    Eli kannustaisin jatkamaan samaan vanhaan tapaan, elämäsi mukana!

    Postaustoiveina kiinnostaisi muuten esim seuraavat: eniten käyttämäsi vaatteet aw 19/20
    Reseptit (nyt tunnen itseni keski-ikäiseksi)
    Siivousvälineet ja vinkit
    Hyvät sarjat ja leffat joita olet katsonut.

    Tiedän, tosi arkista, mutta ainakin itse koen että juuri arki on se, mihin inspiraatiota eniten kaipaa ja mihin voit oikeasti tuottaa lukijoillesi lisäarvoa 😊

  24. Moni asia täällä on tullutkin jo mainittua. Itsekin olen lukenut blogiasi lähes alkuajoista lähtien. Itselläni ei koskaan ollut oikein intoa maailmalle, mutta oli mukavaa seurata sinun matkaasi ulkomailla. Nyt puolestaan asun kuin asunkin itse ulkomailla ja blogisi on myös kosketuspinta Suomeen.

    Mielestäni blogistasi näkyy, että panostat teksteihisi ja kirjoitat ajatuksella, ehkä juuri siksi ei olekaan juuri väliä sillä, mitä kirjoitus käsittelee :). Arvostan myös sitä, että seisot mielipiteittesi takana, etkä yritä miellyttää muita. Se on inspiroivaa!

    Kiitos mukavasta blogista ja toivottavasti jatkat monipuolisen sisällön tuottamista myös jatkossa 🙂

  25. Minua kyllä kiinnostaa edelleen hurjasti juuri asukuvat, ihan sellaiset perusvaatteet, jotka toimivat arjessa! Siitä saa kyllä itsellekin inspiraatiota ja vinkkejä! Muoti, laukut.. jne. Ja tietysti matkustelu, joka on oma intohimoni. Tampereen seudun vinkit myös kiinnostavat! Kiitos kivasta blogista! Vuosia olen jo seurannut sitä.

  26. Täällä yksi lukija, joka on ollut lukemassa varmaan sieltä sun bloggauksen alkuajoista asti. Siis tosi kauan jo. Silloin sun elämä oli hyvin erilaista kun mun (oon jonkin verran vanhempi ja siinä vaiheessa oma elämä oli jo aika paljon stabiilimpi ja vähemmän seikkailuja sisältävää) ja nytkin koen että mun elämä on aika kaukana sun elämästä. Niin ja oon vielä monestakin asiasta eri mieltä kuin sinä (olettaisin siis kirjoitusten perusteella :)) En pahemmin välitä asukuvista tai kauniista visuaalisista kuvista (tai Huawei puhelimista :D), mutta en tuu ränttäämään kommenttilaatikkoon eriävistä mielipiteistäni. Sun blogi ei ole mun lukemista “tärkein” blogi, mutta yhtä kaikki, oon pitkästi yli 10 vuotta lukenut (olennaisesti) kaikki sun blogipostaukset. Syyksi mä luulen sen, että kirjoitat hyvin ja paljon. Tykkään lukea ja sun blogissa luettavaa piisaa. Eikä sillä, mutta on ollut mielenkiintoista nähdä miten sä oot esim. “kasvanut” äidiksi, tietyllä tavalla sä teet sen samalla intensiteetillä mitä muunkin elämäsi (ja se on virkistävää, vaikka edelleen voin olla monen asian suhteen hyvinkin eri mieltä).

    Ja sit yksi hyvin vanha juttu, jonka muistan on video jossa kerrot miten korkkareilla kävellään portaita. Hih, sen mä muistan aina kun mulla on korkkarit jalassa (harvoin ;)).

  27. Tässä kun on alusta saakka blogiasi lukenut, niin omakin elämä on muuttunut matkan varrella. Omat arvot ja ajatukset. Joten hyvin ymmärrettävää että myös sinulla tapa blogata ja aiheet muuttuvat! Edelleen ihanaa seurata mistä olet aloittanut, mihin päätynyt ja miten muuttunut. Blogisi parhaita asioita nykyään on ehdottomasti sen elämänmakuisuus ja aitous 💜 kiitos Anna!

  28. Olen aika uusi lukija. Tykkään lukea asia-aiheista ja lapsiperhearjesta, vaikka olenkin lapseton. Asukuvia en kaipaa, mutta kyllä nekin tekstit tulee luettua tai silmäiltyä. Kirjoita siitä, mistä itse haluat ja olet kiinnostunut.

  29. Mä vaan yksinkertaisesti rakastan sun blogia 😆 en varmaa mitään muuta seuraa yhtö aktiivisesti ja ehkä se sun perus elämä kiinnostaa ja rakastan sun tyyliä! Vaikka et ehkä itse sitä ymmärrä ä, miksi joku tykkäisi sun asukuvista, mut niissä on vaan jotain 🤭 ja upeita kaikki! Jatka samaan malliin ❤️ täällä pysytään ikuisesti mukana, ja toivottavasti vielä piiiiiiiitkään ❤️ plus sun perhe on niin ihana❤️

  30. Joku sanoi tuolla aiemmin hyvin, että niinhän me lukijatkin ollaan kasvettu tässä mukana, ehkä meitäkin kiinnosti ennen asukuvat ja muut enemmän, kun taas nyt lapsiperhearjenpostaukset ja leikkipuistoelämä ovat paljon ajankohtaisempia aiheita. Itse toivon ihan vaan samaistuttavaa arkea, lapsiperheen elämää, ja hyvin toimivasta avioliitosta ruuhkavuosien keskellä postauksia yksityisyyden rajoissa. 🙂 Hauska olisi lukea, miten suhde on muuttunut lapsien myötä ja mitkä on systä tärkeimpiä vinkkejä pitää paloa yllä!

  31. Mä oon kans yks niistä jotka aloitti blogisi lukemisen lähes alusta asti. Kun asuit Australiassa luin enään vähän, kun asuit Lontoossa en lukenut ollenkaan. Koska ne asiat eivät kolahtaneet mulle.

    Nyt itse perheellisenä oon löytänyt blogisi uudelleen ja tykkään kun kirjoitat perhe-elämästä ja melko arkisista sekä helposti lähestyttävistä asioista. Asujutut on välillä kivoja lukea, mutta en niitä kaipaisi vaikka lopettaisit ne. Kun kirjoitat ruoka aiheisia juttuja skippaan ne aina.

    Mä aattelen että on hyvä, kun kirjoitat itseäsi varten. Silloin kaikki lukijat voi päättää mitä jutuistasi lukee ja mitä ei vai lukevatko ollenkaan. Kirjoitat kuitenkin omasta elämästäsi ja se on mun mielestä kaikista kiinnostavinta kaikessa ”arkisuudessaankin”. Toivottavasti jatkat siis blogisi kirjoittamista vielä jatkossakin. Ja jos et niin kiitos kuluneista vuosista <3

  32. Täällä yksi vanha lukija 😄 Sillon parikymppisenä kiinnosti just asukuvat ja muoti ja matkat mutta elämä on itselläkin muuttunut ja nykyään luen tosi mielelläni teidän ihan tavallisesta arjesta. Matkustan toki itsekin edelleen ja se kiinnostaa mutta enempi perheen kanssa vietetyn ajan kautta kun taas nuorempana oli enempi elämyksennälkäinen. Yritän siis sanoa että mun mielestä tuotat mielenkiintoista ja kaunista sisältöä, eikä tartte kriiseillä asukuvista 🙂

  33. Kunnon Lontoo postaus. Lapsen kanssa matkustamisesta Lontooseen/Lontoossa; mistä hotelli, mitä paikkoja suosittelisut, ravintolat, liikkuminen ym. 😊

  34. Ensinnäkin kiitos inspiroivasta blogista! Oon ollut mukana melkein alusta asti joskin hetkittäin ei ole vaan tullut luettua mitään blogeja. Tälläkin hetkellä luen omasi lisäksi yhtä tai max. kahta. Olisi mielestäni kummallista, jos ei blogin sisältö (kuten muotokin) näin pitkän ajanjakson aikana muuttuisi, paljonkin! Elämähän on jatkuvaa muutosta ja minua inspiroi teksteissäsi se, että sieltä paistaa se elämänilo ja intohimo, on se sitten matkustamista, merkkilaukkuja, leivontaa tai vauva-arkeen liittyviä asioita. Vastauksena siis kysymykseen, mitä haluaisin lukea: Siitä, mikä sinua kulloinkin inspiroi. Siitä syntyy parhaimmat tekstit ja välittyy jotakin aitoa, jota voi olla antoisaa lukea, vaikkei se edes välttämättä liittyisi omaan elämään tai mielenkiinnon kohteisiin. Blogistasi paistaa rohkeus ja elämästä nauttiminen, lisäksi olet taitava kirjoittaja ja teksteistä kuultaa tietynlainen positiivinen asenne ja ihailtava määrätietoisuus läpi. Ihanaa vuotta 2020! 🙂

  35. Jos sua ei kiinnosta vaatteiden kuvaaminen, niin älä kuvaa. Älä tee sitä. Kirjoita sitä mistä haluat ja mistä milloinkin koet tärkeäksi. Se on mielestäni ainoa oikea tapa, koska blogi on tavallaan luovaa työtä (toki myös vertautuu toisinaan vaikka toimittajan työhön tai mainostajan, mutta se kokonaisuus on luovuutta), ja sen perustana ei voi olla mikään muu kuin se, minkä koet olennaiseksi.

    Tee ja kirjoita olennaisista. Itsellesi olennaisista.

    Mua ei ainakaan kiinnosta vaatteet yhtään. Olen kasvanut myös sun mukana, mullakin on kaksi lasta ja vaihdan lähinnä yläosaa, jos sitäkään. Enkä koe ulkonäköä lainkaan tärkeäksi, se on mulle ok. Ja silti pienempänä rakastin seistä peilin edessä ja testailla vaateyhdistelmiä.

  36. Hyppäsin mukaan Aussivuoden aikana. Olin ikuinen matkahaaveilija, eikä omassa kaveripiirissä ollut yhtä matkustavia ihmisiä, joten pitkälti sun esimerkin rohkaisemana päätin lähteä kesäksi ulkomaille, ja monia vuosia myöhemmin omalle working holidaylle muualle. Musta oli aina tosi mielenkiintoista lukea elämästä sieltä jostain muualta -Australiasta, Lontoosta, Malediiveilta. Olen paria vuotta nuorempi enkä ole lähelläkään perhearkea (eikä se ole suunnitelmissakaan), joten tunnustan, että nykyään tsekkaan sun blogia harvemmin ja skippaan enemmän. Mutta sehän on ihan normaalia, että kirjoitat niistä asioista, mitkä on lähellä sun elämää, ja itse luen mieluummin niistä asioista, mitkä on lähempänä mun elämää. Eikä kukaan lukija maksa sulle kirjoittamisesta vaikka työllistätkin tällä itsesi, joten eikö ole parasta, kun saat loppujen lopuksi tehdä blogista ihan minkälaisen vaan ja antaa sen kuvastaa itseäsi ja kulloistakin elämäntilannettasi? (Tässä oli joku punainen lanka, mutta se taisi kadota.)

  37. Katri Helena sanoi jossain haastattelussa hyvin, että meissä on olemassa kaikki ikäkerrokset. Tämä on minusta hyvä ajatus siitä, että kuka minä oikein olen. Minussa on kaikki ne aiemmat ikävuodet ja kerrokset ja myös ne näkyy minussa, mutta päällimmäisenä nämä uudet ja tämänhetkinen kerros. Ehkä blogin voi ajatella vähän samalla tavalla, ja sisältö voi myös koostua hyvin monesta asiasta ja kiinnostuksesta. Niitä varmaan sinulla on jo kertynyt elämään paljon 🙂

Leave a Reply