Hissigate vol. 2

Ennen kuin sukellan vaalensinisen höttöiseen nimijuhla-kuvakavalkadiin, keksikakkuohjeeseen ja Myttysen nimeen sen kummemmin, palaan vielä hetkeksi tuohon Hissigateen, sillä viikonloppuna saamani kommentit herättivät muutamia ajatuksia, joita tässä aamukahvilla pyörittelin mielessäni. En edes jaksa miettiä noita Iltalehden jutun herättämiä kommentteja, vaikka hilpeitäkin siellä on ollut. Yksi mieleenpainuvimpia kommentteja mitkä sain ennen tätä Iltiksen juttua, oli kuitenkin tämä:

“Sisältösi on tässä vähän ajan sisään ollut negatiivis sävytteistä. Muutama päivä sitten ig:ssä olit ottamassa avioeroa kun et saanut miehesi ruokaa (ymmärrän kyllä vitsin ja tilanteesi). Sen jälkeen ig:ssä hissigate ja nyt sama juttu jatkuu blogin puolella. Muutama postaus alaspäin, otsikkokin alkaa ikävästi. Tiedän että kerrot kanavissasi mitkä on sun elämässä pinnalla just nyt, mutta musta sävy on ollut hiukan ikävä. Toki siellä vauva kuplaa on välissä. Hissigate on tärkeä ja toivottavasti moni huomio tämän, mutta miksi asian ympärillä on tällä hetkellä negatiivinen haloo? Voisiko asiat esittää eri tavalla,kivemmin?

Eli jos toivomuksen saa pyytää, niin enemmän kivaa entistä sisältöä ja mukavia juttua. Peace and Love”

Ihan kiva toivomus ja se otetaan huomioon, mutta sitä ei tulla varmastikaan toteuttamaan. Kommentissa ei ole siis mitään vikaa, enkä halua tuoda sitä jotenkin framille sen takia, että se olisi jotenkin ikävä. Ai miksikö halusin tähän ottaa vielä kantaa? No koska tämä koko kommentti on mun mielestä jotenkin ristiriitaisuudessaan käsittämätön, mutta erittäin kuvaava mitä tulee bloggaajille esitettyihin toiveisiin. Ensinnäkin kommentoija siis ymmärtää, että IG:hen laittamani story siitä, kuinka mieheni täysin itsesuojeluvaistotta liehutteli edessäni lempiruokaani kun mä paastosin magneettikuvia varten, oli vitsi, mutta pitää sitä silti negatiivissävyisenä sisältönä. Mun mielestä tää jo itsessään on hassua, koska pariskunnat nyt itsailee varmaan vähän erilaisista asioista ja toisten huumorista ei pidä loukkaantua, jos se ei itseään koske. Mun miehen kanssa yhdessä naurettiin teidän vastauksia tähän storyyn, ne oli superhauskoja! Jos minun mielestäni tuo tilanne oli hauska ja halusin jakaa sen seuraajieni kanssa, miten se on voinut olla negatiivissävyinen muuta kuin tulkitsijan mielestä? Lisäksi tämä seuraaja ymmärtää, että kommentoin asioista, jotka ovat pinnalla elämässäni, mutta sävy on hieman ikävä, kun muutama postaus alaspäin otsikkokin alkaa jo ikävästi. Niiin, kun on viikon aikana ravannut lääkäreissä ja kärsinyt maailmanluokan kivusta ja säikähtänyt omaa terveydentilaa, niin voi olla, että ei tuotettu sisältökään ole niitä yksisarvisia ja sateenkaaria vaan postaus kertoo myös tästä.

Mutta eikö se ole blogien ideakin? Kertoa vähän kaikesta, eikä välttämättä vaan positiiviseen rajaten asioita? Välillä elämässä on positiivisia kausia ja välillä negatiivisia, ja mun mielestä kaikelle tulisi olla tilaa. Musta olisi kummallista ravata magneettikuvissa ja paastota ja olla huolissaan siitä, joutuuko leikkaukseen ja samalla pohtia pastellinsävyjen yhteensopivuutta blogissani. Eikä siinä mitään, jos jonkun blogin linjaus on pelkästään tuollainen, että asioita käsitellään positiivisesti ja vain positiivisista asioista kirjoitellaan. Samaan aikaan blogeilta kuitenkin peräänkuulutetaan kosketuspintaa ja samaistettavuutta ja ärsyynnytään, että kaikki on niin “kiiltokuvaa”. Kaikkia ei voi miellyttää, joten jokainen tekee sen bloginsa linjauksen juuri omista tarpeistaan ja haluistaan lähtien. Mä haluan, että mun blogi keskittyy ensisijaisesti positiivisiin ja kauniisiin asioihin, mutta on elämänmakuinen. Ja elämään kuuluu sekä ala- että ylämäkiä.

Mutta mitä tulee siihen ilmaisuasuun. Voisiko asian esittää eri tavalla, kivemmin? Voisi varmaan. Mä nyt vaan puhun ja kirjoitan kärjistäen, provosoiden, keskustelua herättäen ja jyrkinkin mielipitein. Se on minua niin arjessa kuin blogissa. Se, mikä on kuitenkin todella väärinymmärretty tässä yhteydessä on se, että minä olisin jotenkin erittäin tuohtunut, harmissani ja ahdistunut. Sain muutamia kommentteja liittyen siihen, että tarviiko käämit polttaa jokaisesta pikkuasiasta ja se on ehkä se juttu, mikä tulkitaan eniten väärin.

Katsokaas kun tavalliseen päivään kuuluu se 24 h. Niistä 23 tuntia ja 55 minuuttia voi mennä ihan erittäin positiivisissa merkeissä ja arki rullaa ihanasti. On ihania asiakaspalvelijoita, kohteliaita kanssaihmisiä, jotka pitää ovia auki, eikä kukaan tai mikään käy hermoon. Tässä ruusuisen ihanassa arjessa en välttämättä siis edes erityisemmin kiinnitä huomiota niihin hetkiin, sillä ne ovat “normi”, oletus joka mulla arjesta on. Ne eivät jotenkin läpäise tajuntaani sen kummemmin. Mikä on surullista. ai vaikka siis mä kiinnitän huomiota siihen reippaaseen ja ystävälliseen kassaan lähikaupassa ja kiitän ja heitän läppää siinä pakatessani tai tippaan hyvää tarjoilijaa, niin en mä jotenki tuu ajatelleeks sitä tilannetta sen jälkeen. Kai mä oletan, että niin kuuluukin mennä ja toimia. Kiitän oven aukipitäjää, mutta en mieti häntä sen hetken jälkeen. Se tyttö, joka jyräsi lähes päältäni kun kannoin turvakaukaloa ja avasin ovea, taas jäi mieleeni pidemmäksi aikaa. Ne on kai vielä kuitenkin niitä tavallisuudesta poikkeavia, ne ikävät tilanteet. Siksi kai mulleki jäi mieleen tämä hissiepisodi ja siinä joutessani päivitin Instagramini. Tilanne siitä lähti eskaloitumaan ja ykskaks tää on kunnon #hissigate ja Iltalehti on kirjoittanut aiheesta uutisen. Koko yksittäinen tilanne aivan mittasuhteiltaan järkyttävissä sfääreissä ykskaks. Toisaalta, näitä tilanteita mahtuu varmasti esteettömän kulun tarvitsevien arkeen satoja ja tuhansia, joten sinänsä hyvä, että ilmiöstä, ei yksittäisestä tapahtumasta, keskustellaan. Tämäkin ilmiö kun on näyttänyt hienosti karvansa tässä jupakassa, kun lapsia kutsutaan seksijätteeksi ja termi “vahinkovaunu” on ihan OK.

Ehkä yksi tärkeimpiä ajatuksia, minkä mulle bloggaajana tämä synnytti on se, kuinka vääristynyt ajatus helposti syntyy mun elämästä ja ajatuksistakin, jos seuraa mun medioita. Hyvänä esimerkkinä… Meillä oli sunnuntaina nimijuhlat. Se oli yksi kuukauden isoimpia ja odotetuimpia juttuja ja oli aivan ihana päivä. Mun IG:ssä tää näkyi yhdellä julkaisulla, missä näkyi mun leipoma kakku ja arvuuttelin nimeä ja toisessa kuvassa paljastin nimen. Tähän viikonloppuun kuului kuitenkin myös se, että nähtiin pitkästä aikaa Jenniä ja hänen miestään, mikä oli aivan ihanaa. He tulivat meille jo lauantaina ja saimme viettää rauhassa aikaa yhdessä. Lisäksi heistä tuli kummivanhemmat Myttyselle ja Myttyä juhlittiin koko sunnuntai ystävien ja läheisten kanssa. Juhlat alkoi 11 ja viimeiset vieraat lähti vasta lähemmäs 20 ja päivään mahtui mahdottoman paljon iloisia hetkiä. Näkyvyys mun somessa? 0. Tulenko jälkeenpäin kirjoittelemaan postauksia yksittäisistä tapahtumista tai ajatustenvaihdoista näistä juhlistä? En. Oliko ne merkittävämmät ja tunteita herättävämmät kuin yksi hissireissu? Todellakin. Suurin osa mun elämäntapahtumista ei kuulu mun blogiin, ei tule kuulumaan mun blogiin ja ei vaan tule koskaan päätymään mun blogiin. Mä loppujen lopuksi jaan aika vähän ja on usein hyvin sattumanvaraista mikä päätyy blogiin. Läheisten kanssa iloisessa seurassa puhelin huitelee tuntitolkulla muualla. Ripsihuoltoa odottaessani mulla on hyvät 5min tuijotella puhelinta ja silloin sattumalta se hissiepisodi on päällimmäisenä mielessä. Se ei kuitenkaan tee siitä mulle kovin merkittävää.

Minä myös pidän provosoinnista. Provosointia sanana pidetään jotenkin negatiivisena, mutta provosointi on mun mielestä myös positiivista. Tietyllä tyylillä kirjoitetut asiat provosoi ihmisissä reaktioita, ne herättävät keskustelua ja niissä oppii itsekin uutta. Kun joku on eri mieltä, opin itsekin jotakin uutta sen keskustelun aikana. Kuten tässäkin keississä. Kun postasin IG-storyni, ajattelin, että saan muutamia vastauksia ja case closed. En oikein ajatellut. Ykskaks ollaan maanantaissa ja homma on iltapäivälehdessä ja mulla piippaa puhelin nonstop. Ilmiö ja aihe on siis sellainen, joka provosoi ihmisiä tästä kiistelemään ja väittelemään. Se on hyvä! Asioista pitää voida puhua ja olla eri mieltä, menemättä henkilökohtaisuuksiin.

Moni tuntuu ajattelevan, että minä nyt niin loukkaannuin hissitapahtumasta ja kirjoitin monta tuntia avautumista asiasta. Minä nyt vaan päivitin kummemmin ajattelematta IG:ni, jaoin tarinat ja homma lähti laukoille. Satojen viestien jälkeen kirjoitin postauksen, jonka kirjoittamiseen ei mennyt edes puolta tuntia. Joku ajattelee, että “on niin rankkaa, kun kaikista pikkujutuista pitää kirjoittaa paatoksellinen romaani”, kun taas mun mielestä blogipostaus on hurjan lyhyt, eikä siihen saa mitenkään kaikkia ajatuksiaan. Mulla menee kirjoittamiseen hyvin vähän aikaa ja sitten oikeastaan unohdan koko asian, eikä päiväni pyöri sen ympärillä. Heti ripsihuoltoni jälkeen naureskelin näille teidän viesteille ja heitin mieheni kanssa läppää matkan Tampereelle, keskityin perheeseeni ja omaan päivääni ja olin hirveän iloinen ihanasta ripsiteknikostani ja onnistuneesta Helsingin reissusta ja tulevasta viikonlopusta. Mun elämä pyörii niin monen muun asian ympärillä, että tuollainen blogissa tai somessa isolta vaikuttava asia on oikeesti tosi pieni juttu, jota en ees muista koneen kiinni laittamisen jälkeen.

Mitä tulee siihen, mitä blogin aiheet tulee olemaan tulevaisuudessa? No se on kuulkaa mulle ihan yhtä mysteeri kuin teillekin. Elämä kun tässä rullaa eteenpäin niin, että en minä elämääni voi tulevaisuuteen sanella, joten blogi voi keskittyä moniin eri aiheisiin ja yhtä lailla negatiivisiin kuin positiivisiin. Sen mä kuitenkin tiedän, että tulen varmasti jatkossakin hämmentämään soppaa niin suunnitellusti kuin tällaisin vahingossa isoihin mittapuihin kavunnein ajatuksin. Tulen ilmaisemaan mielipiteeni ja kertomaan omat näkemykseni tilanteista, vaikka ne olisivat negatiivissävyisiä. On hienoa keskittyä positiiviseen ja pyrin siihen aina omassa elämässäni. Käyn illalla nukkumaan hyvillä mielin ja onnellisena elämääni ja jokainen päivä on enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Vaikka se ei aina blogissa siltä tuntuisikaan. Tietyllä tapaa tämä on myös asia, johon on lukijat vaikuttaneet. Usein tuntuu, että kovin positiiviset asiat saa paljon negatiivisuutta osakseen, ikään kuin minä hieroisin huonommin menevien kasvoihin omaa onneani ja hyvää oloa. Jotenkin herkästi on paljon sellaista, että positiivinen tuomitaan ja tulkitaan milloin brassailuksi milloin ylpeilyksi. On vaikeaa löytää se raja, jossa saa aikaiseksi keskustelua ketään loukkaamatta ja samalla saada ehkä ihmisiä ajattelemaan asioita tekemättä sitä negatiivisen kautta. Kehittymisen paikka myös mulle varmasti, mutta niin… Vaikka olen perustyytyväinen ihminen, jolla on ihana onnellinen elämä, on mun elämässä tilaa sarkastiselle valittamiselle, vittumaiselle vitsailulle ja kärkkäille ärsyyntyneille mielipiteille.

Mun mielestä maailmassa on aika paljon ihania inspiroivia vaaleanpunaista hattaraa olevia sivustoja. Mun mielestä maailmassa on myös tilaa tällaiselle laidasta laitaan heittelevälle blogille, jossa välillä mennään posin kautta ja välillä raivoisan ärsyyntyneesti jostain avautuen. Sellainen mä oon arjessakin. Saatan ärsyyntyä bussipysäkin katoksen alla tupakoivasta ihmisestä ja avautua kotona asiasta miehelleni kirosanoin ja jännittävin sanakääntein, ja sitten kahden minuutin päästä puhumme jo muusta. Minä elän, minä tunnen. Välillä myös ärsytystä. Minä myös uskallan ja haluan tuoda nekin asiat osaksi mun medioita.

Ja vielä sananen hissigatesta…

Mitä mä opin? No ainakin sen, että suomalaiset yrittää kovin herkästi muistaa kaikki mahdolliset ihmisryhmät ja luoda esimerkkejä mitä ihmeellisemmistä tilanteista sen sijaan, että myöntäisivät ääneen sitä, että moni nyt vaan käyttää hissiä, vaikkei sitä tarttiskaan. Ellei sitten Kamppiin ole kerääntynyt Suomen suurinta keskittymää ihmisiä, joilla on jos jonkinmoista ongelmaa, joka ei näy päällepäin. Kummasti se vielä kertyy juuri lounasaikaan kun mennään Kortteliin. On hienoa, että huomioidaan ja ajatellaan, että on varmasti tuhansia erilaisia syitä käyttää hissiä, mutta yksi hyvin vahvasti edustettu ihan oikeasti on laiskuus ja “en viitsi”. Onhan se helpompaa iskeytyä hissiin ja selata puhelinta viisi kerrosväliä sen sijaan, että vaihtaisi liukuportaalta toiselle viidesti.

Opin sen, että ongelma on myös usein tulkinnassa. Joku tulkitsee kyltin niin, että sinne on tehtävä aina vaunuille tilaa, toiset niin, että vaunut pitää päästää jonossa ohi, mutta tilaa hississä ei tarvii tehdä, jos sinne on jo mennyt. Itse kyseenalaistan sitten sen, miten sinne hissiin pitäisi päästä vaikka keskikerroksissa, jos se on aina täynnä valmiiksi, eikä kukaan tee sitten tilaa siellä esim. kolmosessa, missä on lasten hoitohuone ja kaikki lasten kaupat. Näkemyseroja. Itse miellän esim. junassa/bussissa raskaana oleville/vanhuksille ja liikuntarajoitteisille varatut paikat niin, että niillä saa istua niin kauan, kunnes sitä paikkaa tarvitsee joku näistä. Sama pätee mun mielestä tässä hissihommassa, että siellä saa toki matkata, mutta tilaa pitäisi tehdä, kun sitä joku oikeesti tarvitsee. Mutta niin, ehkä tulkintaeroja.

Tässä nimenomaisessa hissikeississä selkeesti suurin ongelma on puutteelliset opasteet, sillä kulman takana on hissejä vaikka kuinka, mutta joko niistä ei tiedetä tai niitä ei muisteta.

Valitettavasti tämäkin keissi vaan vahvisti mun näkökulmaa siitä, että kyllä vaan Suomessa lapsivihaa on ihan älyttömän paljon ja edelleen asenne lastenvaunujen kanssa liikkuvia kohtaan on aika erikoinen. En edes puhu näistä “seksijäte” ja “vahinkovankkurit” -termien viljelijöistä vaan heistäkin, jotka tavallaan eivät mielestään tilannetta vihaa, mutta lasten ei pitäisi näkyä tai kuulua missään ja lisäksi pitäisi kaikkien vaan pysyä pois jaloista lastenvaunujen kanssa. Ja koko tämä jupakka vaan vahvisti mun ajatusta siitä, että ihmiset suhtautuvat esteettömyyteen eri tavoin eri ihmisryhmien kohdalla. Pyörätuolilla liikkuvia kohdellaan eri tavalla kuin lastenvaunujen kanssa liikkuvia ja siinä on usein juurikin sitä “itse valitsit” -asennetta. Näille hissienkäyttäjille kehitetään myös mitä monimutkaisimpia mahdollisia skenaarioita miksi ei voi käyttää liukuportaita, mutta asia ei näy päällepäin, mutta äidit on näköjään huonompia ihmisiä, jotka voivat aina hyvin, eivätkä koskaan tarvitse hissiä.

Tärkein oppi oli kuitenkin se, kuinka monia harmittaa se, kuinka usein lastenvaunujen kanssa liikkuva ei kiitä. Kun ovea pidetään auki, kun päästetään edelle yms. Mä ymmärrän sen harmin täysin. Yritän aina itse muistaa kiittää, koska tiedostan, että vaikka tavallaan oletan, että tällaista kohteliaisuutta kanssaihmisiä kohtaan pitäisi löytyä kaikilta, niin se ei ole kenenkään velvollisuus ja siitä tulisi saada kiitos. Tämä koko episodi varmasti terävöitti mun muistia siitä, että pitää kiittää, vaikka olisi kuinka ajatuksissaan tai huomio herpaantuneena johonkin. Kiittää sitä ihmistä, joka vaivautuu ja toivoa, että hänelle jää kohtaamisesta hyvä mieli ja hän tekee niin uudelleenkin.

Hissigate closed mun osalta, ei jaksa ees mua enää kiinnostaa koko asia tarpeeksi jatkaakseni 😀 

Palaan pian ihan muissa asioissa. Lupaan, että ne on positiivisen nättejä 😀 Ehkä jo tänään, jos ehdin! 

(Pahoittelut kaikille ihania viestejä IG:ssa laittaneille, mun puhelin on ollut taas ihan tulessa tänään ja en oo ehtinyt vastaamaan kaikille edes viestin tykkäämistä, mutta kaiken luen heti kun ehdin! 🙂 

40 thoughts on “Hissigate vol. 2

    1. Miks ei vois välillä olla vähän tai paljon raivona? Kannattais kokeilla pienet raget, se puhdistaa! Aina ei voi olla vaaleenpunaista höttöhöpönpöpöä – se ei vaan ole normaalia.

    1. No kun en mä hermostu 😂 Se, että oon eri mieltä ja vastaan eri mieltä ollen, ei tarkoita, että olisin hermostunut.

    2. En ynmärrä miksi Anna ei saisi puolustaa itseään täysin loogisessa asiassa. Minä, lapseton olen kyllä huomannut että Kampissa äidit menevät hisseillä vaunuineen kun eivät muuten mahdu. Aivan kuten busseissa. Kyllä minuakin ärsyttäisi jos perusoikeuksiani loukattaisiin ja niitä puolustaisin itseäni ja muita varten. Jos kukaan ei asioista nosta porua tai kysy niin ei mikään muutu, toivottavasti tässä tapauksessa parempaan.

      Annan huomion lisäksi mua naurattaa kampin loukuportaiden määrät, ihan kuin vaunuttomat ei niillä pääsisi perille kun niitä on joka nurkalla.

      1. Viimeksi kun tsekkasin, niin Kampin hississä vaunuilla kulkeminen ei ollut perusoikeus, mutta perustuslakia lienee sittemmin muutettu.

  1. Olen myös huomannut tän sun negatiivisuuden viime aikoina. Lisäksi haukut sun miestä vähän väliä – ei osaa laittaa tyynyjä oikein ja sinun oli pakko mainita, että juuri miehesi jätti mehupurkin tms. auki ja sitä roiskui lattialle. Mä en haluaisi, että mun puoliso puhuisi musta tohon sävyyn somessa, varsinkaan jos hän on vielä tunnetukin. Sun somen perusteella sun miehes ei oikeen osaa tehdä mitään oikein. Ja kannattaa nyt ihan tosissaan miettiä tätä,eikä tulla napauttamaan jotain nasevaa takaisin.

    1. Voi kuule. Ensinnäkään en julkaise miehestäni mitään ilman että hän näkee sen ensin ja hyväksyy julkaisun. Toiseksi sulla on erikoinen käsitys kyllä haukkumisesta 😂😂 eikä taida olla lukuosaamista tai valikoiva muisti ja lukutaito, sillä kehun miestäni jatkuvasti, hän kun on maailman ihanin mies ❤️

    2. En yhtään ymmärrä sun ajatus maailmaa tässä asiassa, mutta ehkä tässäkin asiassa olet vain halunnut ymmärtää väärin😄 Annan laittamat jutut on ollut nimenomaan huumorilla kirjoitettuja, joka ainakin minun mielestä kertoo vain siitä että parisuhde voi hyvin ja se on hyvä.

      1. Itse asiassa mielenkiintoinen pointti 🙂 Mä luulen kans, että kun parisuhde voi hyvin, niin uskaltaa toisilleen vähän kettuilla, eli mies ilkikurisesti kiusata paaston aikana ja minä avautua avioerolla uhkaillen selkeästi vitsillä Instassani. Tai siis olemme ehkä molemmat sen verran varmoja toisistamme, että tuo ei ole mitenkään uhkaavaa meille 🙂

      2. Kyllä, toisen kiusoittelu ja sarkasmi kuuluu parisuhteeseen, mutta jos useat stoorit alkavat “mies jätti…, mies laittaa ne väärin… niin ei ei toi kauheen positiiviselta kuulosta. Te nyt tartuitte juuri tähän avioerokommenttiin, vaikka se ei ollut pointti. Se oli minustakin huvittava. Noh, anyway, kyllä sitä muutkin näköjään haluavat tahalleen ymmärtää väärin 🙂

  2. Mikään ei näköjään koskaan kelpaa ihmisille. Jos näytetään blogiin pelkkää kiiltokuvaa, niin valitetaan, että tuo ei voi olla sun oikeaa elämää, ja jos jotain huonoja kokemuksia sitten välillä,sitä lukijoiden vaatimaa “oikeaa elämää”, niin sekään ei saakeli kelpaa. Miksi lukevat sitten lainkaan? En ymmärrä! 🙈

  3. Sun blogia jo pitkään lukeneena puolestani tykkään kovasti sun tyylistä ottaa kantaa ja herätellä keskustelua myös sellaisista asioista joiden tietää todennäköisesti aiheuttavan kärkästä palautetta. Hissigate kolahti erityisesti, kun joskus Kampissa itsekin olen pääni sisällä kironnut kun hissiin ei meinaa päästä sitten millään vaunujen kanssa. Mielensäpahoittajia näyttää maailmassa kuitenkin riittävän kun näitä sun blogin kommentteja on lukenut. Musta kuitenkin oli hyvä että nostit tämän asian esille ja ehkä aiheen saama mediahuomio auttaa hetkeksi siihen että ihmiset muistaa meitä vaunujen kanssa kulkevia 😊

  4. Miksi nämä kaikki kommentit on näin ilkeitä? Mitä sinä olet tehnyt heille, että on oikeus ilkeillä ja hyökätä? Tämä on kuitenkin sun blogi, missä luulisi, että voit kirjoittaa juuri niistä asioista, joista haluat. Jos se ei miellytä, niin ei myöskään ole pakko lukea tai purkaa omaa pahaa oloa!

    Mä nimenomaan ymmärrän sulta tietynlaisen kärkkään suhtautumisen ja provosoimisen, koska olen itse hyvin samanlainen. Kaikenlisäksi sulla on täysi oikeus olla omassa blogissasi juuri sellainen kuin haluat ja julkaista sellaista sisältöä. (Koska tästäkin joku varmasti loukkaantuu, koska pitää huomioida kaikki mahdolliset ihmisryhmät papista joulutonttuun, niin ei, en tarkoita että sisältö voisi olla esim yksilöä/ryhmää pilkkaavaa, kiusaavaa tms.)

    Myös vähän surettaa, että kaikki täytyy aina ottaa niin kirjaimellisesti, ilman huumorin häivää ja jollain ihme negatiivisella kulmalla. Haukut muka miestäsi, raivoat ja hermostut?? Niin kun mitä ihmettä! 😂 Mun mielestä sun suhtautuminen on yleensä nimenomaan rennon rempseä, huumorilla höystetty, suora ja rehellinen, mutta todellakin olet valmis seisomaan itsesi ja mielipiteidesi takana etkä vaan mene lampaana muiden mukana. Ihailtavaa rohkeutta ja avoimuutta! Mutta niin sitä vaan nämäkin onnistutaan jotenkin hienosti kääntämään ties millä tekosyillä ja pilkunviilailuilla ihan eri päin ja jokainen sana syynätään ja tahallaan väärin tulkitaan.

    Urgh. No joka tapauksessa, ihan naurettavaa meininkiä aikuisilta ihmisiltä ja valitettavasti en ole edes yllättynyt, mutta silti jotenkin turhautunut. Muakaan ei mikään muu ärsytä niin kuin epäoikeudenmukaisuus, joten kai mun siksi oli päästävä avautumaan, vaikka et todellakaan puolustamista tarvitse, sillä olet aina kuitenkin heittämällä noiden negailijoiden yläpuolella.

    1. Kiitos! Ihanaa, että joku tuntuu ymmärtävänkin mua näissä tilanteissa, koska tuo osuu kyllä aivan ytimeen 🙂 Kiitos! <3

  5. Pysy just tuollaisena kuin oot. Oon monista asioista täysin samaa mieltä. Kiitos kans tuosta viimeisestä kappaleesta. En itse tullu ajatelleeksi, että kaikki ei kiitä. Seuraavan kerran jos saan apua niin varmasti panostan vielä enemmän siihen kiittämiseen, vaikka mielestäni olen kyllä kiittänyt aikaisemmin. Mutta silti, muistin virkistykseksi!

    Oon kyl ihan järkyttynyt et miten jotkut voi kutsua toisten lapsia seksijätteiksi. Tai siis, toisaalta miksi vaan ne lapset olis seksijätettä? Eikö me kaikki olla sit kans, tolla logiikalla? Mummot kans. ;D

    Ja toi et lasten pitäis pysyy kotona.. Ööö, miten ne voi koskaan oppia käyttäytymään ihmisten ilmoilla jos eivät saa koskaan tilaisuutta?

    Mjoo. Tää lapsiviha yllätti mut. Mut kaipa se kuuluu tähän nykymaailmaan et ollaan niin katkeria ja vihaisia kaikille. Somelynkkaus, kiusaaminen.. Kaikki samaa huonoa ja käsittämätöntä käytöstä. 😐

  6. Mun mielestä kenenkään ei tarvi joutua erittelemään syitään käyttää hissiä. Kenenkään ei tarvi joutua sanomaan toiselle, et on joku syy käyttää hissiä, ettet pahota mieltäsi, kun et pääse sinne hissiin ensiksi lapses kanssa. Lastenrattaat, tai ei, kukaan ei ole toista parempi. Voi olla nöyryyttävääkin, kun pitäis joutua puhumaan, et tarvii sua enemmän sitä hissiä

    Se on törkeetä, et sä menet jonon ohi siksi vaan, kun sulla on lastenrattaat ja jossain kyltissä sanotaan, et sulla on siihen suurempi oikeus. Mites sit se aivokasvainpotilas, jota sä etuilet, kun sulla on siinä terve lapsi rattaissa?

    Tai se toinen ihminen on sairas, sen pitää päästä nopeesti johonkin, muttei se pysty kertomaan sulle, et nyt on näin, et tarvii sua enemmän hissii. Jos se ei pysty puhumaan?

    1. Entä se lapsi, joka siellä vaunuissa on, on nälkäinen ja tarvitsee ruokintaa? Ruokintaa joka mahdollisesti häiritsee jotakin, jos sitä ei tehdä lastenhoitohuoneessa? Aina voidaan jossitella ja hakea näkökulmia, mutta tässä se on kyllä ihan hakemalla haettua.

      Yksinkertaisesti, kun lastenvaunujen kanssa ainoa keino liikkua kerrosten välillä on hissi niin silloin on turha edes keskustella tästä asiasta. Hissi ensisijaisesti vaunuille. Piste. Tarvitseeko toistaa? Toistan varmuuden vuoksi. Hissi ensisijaisesti vaunuille. Selkeää suomen kieltä. Silloin ei ole törkeää mennä jonon ohi, vaikka jonossa nyt sattuisi olemaan mainitsemiasi tapauksia. Jos näin on, niin harmi, ei lastenvaunuilla liikkuva varmasti häntä kiusatakseen yritä päästä hissiin, mutta ei hänellä ole velvollisuutta haastatella jokaista hissiin haluavaa ja punnita sen perusteella saako hän hissiin astua näitä ennen.

      Tämä kaikki keskustelu on aivan naurettavaa, hakemalla haetaan jotakin puolustusta ja selitystä kun asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan selkeä. Ihmiset käyttävät tätä hissiä turhaan, ja se on ollut Annan tuohtumuksen ja storyn syy. Se osa (ei lastenvaunuilla liikkuva) joka hissiä tarvitsee, on varmasti pienempi kuin näiden turhaan käyttävien. Ja väitän, että ne jotka totisesti hissiä tarvitsevat, eivät edes tästä Annan keskustelunavauksesta ole mieltänsä pahoittaneet, vaan heidän puolestaan on pahoitettu mieliä. Siitä ilmiöstä taas saa ihan omat keskustelut aikaan…

    2. Ihme nillitystä että pitää päästä just siihen yhteen hissiin mikä on ensisijaisesti vaunuille. Kun pytingissä on aika monta hissiä johon voi niine erityissyineen mennä jos jalat ei liukuportaiden verran kanna (vaikka jalan pystytään isossa ostoskeskuksessa kuitenkii kulkemaan..). Kyllä ihmiset on kummallista sakkia.

  7. Tämähän taas paisui astetta isommaksi jutuksi. Ihan hyvä, että aihe herättää keskustelua. Itse käsitän kyltin niin, että rattailla liikkuvat eivät ole etuoikeutettuja käyttämään hissiä verrattuna esim. pyörätuoli potilaaseen taikka matkalaukun kanssa kulkevaan. Vaan kaikki joilla on oikea tarve hissille jonottavat omaa vuoroaan. Ja jos hissit ovat tyhjillään niitä voi sitten käyttää kuka vain. Kunhan esteettä kulkevat antavat siis tilaa heille joilla tarve on suurempi hissille. Täytyypäs joskus ihan kiinnittää huomiota siihen, millaista sakkia hissiin menee.

  8. Tykkään blogistasi! Sinähän kirjoitat perhe-elämästä sellaisena, kun se on vitutuksineen ja kiitollisuuksineen. Olen hylännyt monet blogit, joissa lässytetään elämän ihanuutta. Jatka Anna samaan malliin. Elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan!

  9. Voi aaaah… Mä väitän, että yksikään ihminen tuossa kyseisessä kampin hissijonossa ei muista näitä erityisryhmiä tai huomioi heitä, mutta kyllä nyt täytyy jokaikinen nostaa esille ja osoittaa erityisasema. “Mutta entäs kun tällainen ja tuollainen syykin voi olla, että sitä hissiä tarvitsee!” Kaikkia mahdollisia ja jopa hivenen mahdottomia vaihtoehtoja puolustetaan kynsin ja hampain, mutta kuinka moni antaa paikkansa jonossa tälle keppiin nojaavalle ja linkuttavalle vanhukselle?

    Puhuit ihan asiasta Anna, ilmeisesti näin vain ei olisi saanut. Hyihyi, oletpa ikävä ihminen. Kerro vaan niistä kivoista jutuista, niin ei kukaan loukkaannu, vaikka nimijuhlista tai upeasta jääkaapista. Eikun, jonkun mielestä se nimi olikin ihan typerä, mitä sä oikein kuvittelet. Ja helppohan se maksetulla kodinkoneella leveillä, toista se on meillä oikeissa töissä käyvillä veronmaksajilla.

    (Joku joka ei sarkasmia osaa lukea, niin uskon Annan olevan sen verran fiksu ja sisälukutaitoinen hänen ymmärtävänsä täsmälleen tämän viestin sävyn ja sisällön.)

    Jatka samaan malliin Anna, täällä useat lukijat liputtaa sun puolesta ja on ylpeitä, että meitä rohkeita, itsevarmoja naisia on, eikä ihan pienistä vastoinkäymisistä kaaduta! Oon ihan oikeesti ylpeä sun rohkeudesta.

    Jenki

  10. Ihana postaus ja ihana blogi – edelleen 🙂 Alusta asti seuranneena tykkään nimenomaan eniten siitä, kuinka maanläheinen ja aito olet, tuot blogissa esiin elämän hattaraa ja paskaa (suoraan sanottuna, tämä siis positiivisena). Koska elämä vaan ei aina ole sitä yksisarvishöttöä, siinä on sitä toistakin puolta, mitä mun mielestä sun blogissa ja IG:ssa on aika vähän loppujen lopuksi. Ihmiset vaan on uskomattomia valittamaan tällaisista asioista – kukaanhan ei heitä pakota sinua seuraamaan! Jos kokee olevansa täysin eri linjoilla, kannattaisi varmaan seurata sellaisia, jotka eivät herätä itsessä ärsytystä 😀
    Minä kiitän ja kumarran tästä postauksesta ja koko aiemmasta blogihistoriastasi ja jatkan ilolla seuraamistasi. Ja ei, en käytä Kampissa hissiä koska a) mulla ei ole lapsia ja b) ne liukuportaat on helpommat kuin se jatkuva hidasteleva hissi 😀

  11. Kiitos Anna taas hyvästä postauksesta! Sun blogia on parasta lukea just sen takia, että se on oikeaa elämää iloineen ja suruineen 🙂

  12. Sun blogi on paras. Ainoa mitä luen enää. Jatka samaan malliin! Olet rohkea nainen joka seisoo sanojensa takana, hienoa.ä

  13. Eiköhän tää ole ihan tyypillinen : ” Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.” – Tapaus. Niin monta kertaa itse olen törmännyt mm. Kampissa tuohon hissiin rynnimiseen ennen lastenvaunuja ja perhepaikoille ajamiseen ilman lapsia. Nää kommentit on kyllä olleet varsin humoristia, en tiennyt että näin paljon kaikkia eri syitä käyttää hissiä ennen niitä lastenvaunuja edes voi olla. Hohohoijaa.

  14. “tarviiko käämit polttaa jokaisesta pikkuasiasta ja se on ehkä se juttu, mikä tulkitaan eniten väärin.”

    Siis joo voi luoja… Itelläni oli viikonloppuna todella kiva päivä ja jonkun positiivisen kehun onnistuneista joulumarkkinoista nakkasin instaankin, mutta mitä mieheni kuuli ensimmäisenä kun tulin kotiin? Valitusta siitä, miten joku hullu pyöräili punaisia päin suoraan autoni eteen, ja miten maantiellä edellä ajava ei tuntunut osaavan päättää ajaako 60km/h vai 90km/h.
    Nuo ovat ärsyttäviä poikkeuksia muuten todella positiivisten kohtaamisten ja asioiden sävyttämään päivään, ja jäävät totta kai ärsytyspiikkeinä hyvin mieleen siinä muun päivän positiivisuuskuplassa. Ei se kuitenkaan tarkoita ettäkö niistä olisi mitenkään tolkuttomasti vetänyt herneitä nenään tms, kunhan rikkoivat sen positiivisen flown.

    “Tämäkin ilmiö kun on näyttänyt hienosti karvansa tässä jupakassa, kun lapsia kutsutaan seksijätteeksi ja termi ”vahinkovaunu” on ihan OK.”

    Tämä on kyllä jotenkin järkyttävää. Enkä edes itse ole “äityli”, mutta jotenkin tuollaisia termejä käyttävistä lastenvihaajista tulee jotenkin tosi moukkamainen fiilis. Kaikki me olemme joskus olleet vauvoja ja lapsia, ja edelleen tarvitaan lapsia jotta ihmiskunta säilyy jatkossakin. Kaikella logiikalla tuon viljelijät ovat itsekin seksijätettä, jokuhan heidätkin on alulle “pannut”…
    Kaikki eivät tietenkään välitä lapsista ja se on ihan fine. Jos niitä ei itse halua, ei tarvitse tehdä ja jos ei siedä lasten seuraa, ei tarvitse kaveerata lapsellisten kanssa. Julkisilla paikoilla lapset saavat kuitenkin näkyä ja kuulua siinä missä muutkin ihmisryhmät. Olisiko muka ok suhtautua samalla tavalla johonkin muuhun ihmisryhmään? “En halua mennä ravintolaan missä on kehitysvammaisia koska ne sotkevat ja mölisevät”, “Voisiko vanhukset pysyä pois kauppakeskuksista kun hidastelevat meidän muiden tiellä”, “Ärsyttää naisten käkätys kauppojen meikkiosastolla, eikö miehet voisi jättää kälättäjänsä kotiin ostosten ajaksi”… Voisi olla melkoisen paskamyrskyn paikka jos joku menisi tuollaisia laukomaan, mutta lapsista vastaavaa on ihan ok sanoa.

    Ihan ihme haloo nousi kyllä tästäkin, ja kilpaa keksitään ties mitä näkymättömiä vaivoja oikeuttamaan hissien käyttöä, vaikka varmasti valtaosalla on kyse vain laiskuudesta ja viitsimättömyydestä. Itse näin ulkopaikkakuntalaisena en ole edes ajatellut että Kampissa ylipäätään on hissit, koska käytän automaattisesti liukuportaita joihin ei tarvitse jonottaa.

  15. Missä ajassa keskimäärin kirjoitat yhden postauksen? Jos on kaksi suunnilleen yhtä pitkää postausta, joista toinen on aiheeltaan sulle todella tärkeä ja toinen taas vapaaehtoinen vastine vaikkapa johonkin gateen, niin kuluuko niiden kirjoittamiseen saman verran aikaa? Ovatko ne ulkoasultaan samanlaisia vai onko tärkeä postaus kieliasultaan huolitellumpi ja mietitympi, ehkä paremmin tiivistetty?

  16. Aikaisemmissa ja tämänkin kirjoituksen kommenteissa vilkkuu usein sana lapsivihamielisyys, vaikka totuus taitaa ikävä kyllä olla osittain hieman toisenlainen. Osa, jota kutsutaan lapsivihamielisiksi, eivät vihaa niitä lapsia siellä ravintolassa, rattaissaan hississä tms. vaan nimenomaan niitä äitejä, jotka heti lapsen saatuaan alkavat kuvitella olevansa etuoikeutettuja kaikkialla. Äitejä (ja isiä) vihataan ravintoloissa siksi, että liian usein heidän lapsiltaan puuttuvat rajat ja käytöstavat, eivätkä vanhemmat edes viitsi puuttua jälkikasvunsa häiritsevään käytökseen. Äitejä vihataan siksi, että he survovat rattaineen varpaille, kiilaavaat eteen ovissa ja mulkoilevat pahasti kaikkia, jotka eivät tee elettäkään auttaakseen.

    Kun tarpeeksi moneen tällaiseen vittupäämehiläiskuningattareen törmää, niin aivan varmasti se alkaa näkymään käytöksessä.

    Ja kyllä, itselläni on useampi lapsi.

  17. Hei,
    Onpas tämä asia paisunut suuresti. Itse tykkään blogistasi juuri kirjoitustyylisi ja sen vuoksi, että otat asioihin oikeasti kantaa. Tykkään blogistasi tällä hetkellä enemmän kuin aiemmin, koska nyt tämä sisältää paljon arkipäivän asioita asukuvien sijaan. Vaikka minulla ei olekaan lapsia enkä niitä välttämättä halua, blogisi kiinnostaa todella paljon.
    Mukavaa joulun aikaa koko teidän
    perheelle!

  18. Pakko kommentoida: En ole lukenut alkuperäistä IG postaustasi, mutta IL jutun luin ja siitä perään tämän postauksesi.
    Siis tämähän on niin totta kun vaan voi olla, ihan sama missä Stockalla tai Kampissa tms. kuljet niin ”normi” tyyppejä siellä on hissit täynnä. Aika harvoin näille ”normi” tyypeille tulee mieleen antaa tietä lastenvaunuille. Ja tuskin ovat kaikki jotakin erikois tilanteessa olevia/sairaita jotka eivät voi käyttää liukuportaita. Ei edes tarvitse nykypäivänä kiivetä omin voimin portaita vaan mukavasti mennä liukuportaita mutta ei, hissillä pitää päästä. Laiskuutta se on, eikä mitään muuta. Turha jeesustella jos joku sanoo sen ääneen mitä kaikki vaunujen kanssa kulkevat ovat jossain kohtaa ajatelleet. Kiitos Anna!

  19. Kiitos hissigatesta! Oon niin samaa mieltä sun kanssa tästä hissiasiasta, sekä alkuperäisestä postauksesta että tästä vastauksesta. Kampin keskihissejä ärsyttävämpää on vain metron hissit ja aivan erityisesti rautatieaseman (tällä hetkellä pois käytöstä olevat) hissit. Ne on siinä aivan liukuportaiden vieressä ja kestää käytännössä kauemmin kuin portaat, ja silti kaikenmaailman ihmiset täyttää ne liukuportaiden sijaan. Ehkä heillä kaikilla on sitten näkymätön syy käyttää hissiä, mutta aavistuksen epäilen… Se hissi on kyllä suht nopea ja väli on lyhyt, mutta silti – metroon ehtiminen voi jäädä kiinni siitä, että joku just otti sen hissin nenän edestä, vaikka olisi yhtä hyvin päässyt myös liukuportaita. Väsyneiden lasten kanssa sillä odotuksella voi olla iso merkitys, ja sit taas kiukutellaan, ettei itkevän lapsen kanssa saisi tulla julkisille paikoille. Mulla tää asia kyllä oikeasti nostaa kierroksia niin, että negatiivisia tunteita välttääkseeni olen päättänyt, etten edes yritä mennä keskihisseillä Kampissa, vaan kävelen suosiolla vaunuineni sinne kauemmas. Kävely huomioon ottaenkin se on nopeampi, kun hissiin pääsee niin paljon nopeammin, eikä tarvitse menettää hermojaan…

  20. Tuohon saamaasi kommenttiin. Lukija voi onneksi lukea vain ne jutut, mitä haluaa. Minä aloin lukea hissipostausta, mutta jätin sen kesken kun negatiivinen teksti ei napannut. Tätäkin aloin lukea ja jätin kesken. Niin helppoa se on! Teehetken ja skonssit taas luin suurella ilolla. Kyllä bloggaaja saa kirjoittaa mitä haluaa, ja lukija voi itse valita mitä lukee.

  21. Kiitos kun otit tämän esille! Kommentoin nyt vähän jälkijunassa, mutta olen itsekin äitinä muutaman vuoden aikana odotellut niitä hissejä uskomattoman paljon ja vihannut itsekkäitä, kävelykyisiä, nuorehkoja ku*ipäitä, jotka käyttävät hissejä puhtaasti laiskuuttaan koska “hei mennään noilla niin päästään suoraan”. Sitten hissistä käsin välttelevät katsetta kun en heidän takia mahdu rattaiden kanssa sisään. Siinä vaiheessa kun on yli viisi hissillistä mennyt ohi täynnä kävelykuntoisia ihmisiä, niin alkaa yksinkertaisesti vain vihaamaan ihmiskuntaa ja erityisesti välttelemään koko ostoskeskusta. Kampissa on onneksi lähistöllä ne suuremmat hissit, joita päädyin ne löydettyäni käyttämään rattaille varattujen hissien sijaan, jos paikassa on joskus ihan pakko käydä.

    Ongelma on melkeinpä pahempi Stockan pienissä hisseissä, siellä ihmiset oikein juoksevat rattaiden ohi hisseille ja huokaisevat kaverilleen että “huh, mahduttiin”. Siellä on ainoa keino päästä vilkkaaseen aikaan hissillä siten, että valitsee yhden hissin oven, jota kyttää sen edessä niin kauan että siihen saapuu hissi ettei kukaan ehdi kiilata eteen. Sillä juoksuinnolla olisi muutaman liukuportaat jo menty.

    Ällöttävää ja aivan naurettavaa, että ihmiset puolustelevat kaikilla mittapuilla itsekästä käytöstään ottaen bloggaajan henkilökohtaisuuksia esille tai paheksuvat “negatiivisuutta”kun bloggaaja ei kirjoita ainoastaan vaaleanpunaista huttua, mutta onneksi suurin osa heistäkin hankkii sen lapsosen kymmenen vuoden sisällä ja kokee nämä asiat ihan omakohtaisesti. Rattaiden kanssa kulkeminen on erittäin hyvää esimakua tulevaan vanhuuteen ja ihan kaikille mahdolliseen liikuntakyvyttömyyteen. Juliaihmisen sanoja mukaellen: helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka tylyttävät äitejä ja haluaisivat näin äitien jäävän kotiin.

  22. Kerran hiljaiseen aikaan Kampin hississä yksin matkustaessani hissi pysähtyy kerrokseen, väistän seinän viereen jotta rouva rattaiden kanssa mahtuisi kyytiin, rouva ei kuitenkaan nouse kyytiin. Kun ovet alkavat sulkeutua, alkaa rouva paasata ” kun ei yhtään viitsitä kunnioittaa vaunujen kanssa liikkuvia!! ” noh, ei sitten…

Leave a Reply