Kiusatusta kiusaajaksi

“Se on itse alkanu bloggaa, sen pitää kestää se palaute, mikä annetaan.” Tähän kommenttiin olen törmännyt monissa eri muodoissaan mun kommenttiosiossa ja muuallakin vuosien varrella.

Nyt kun tutustuin mielenkiintoiseen tapahtumaan Briteistä Mother of Daughters -instagrammaajaan liittyen, aihe tuli mulle mieleen, vaikka mulla oli puolivalmiina postaus aivan eri aiheesta. Tämä kyseinen vaikuttaja, Clemmie Hooper, jäi siis kiinni siitä, että levitti kollegoistaan valheita netissä ja näiden valheiden ja herjojen kohteeksi joutui jopa hänen oma miehensä. En ole kovin syvällisesti asiaan perehtynyt, mutta nähtävästi kyseinen henkilö on törmännyt alun alkaen itsestään ja perheestään netissä pyörivään negatiiviseen keskusteluun, päättänyt puolustaa itseään anonyymillä nimimerkillä ja sitten homma on niin sanotusti eskaloitunut. Ensin hän yritti vierittää keskustelua kollegoiden niskaan ja loppujen lopuksi päätyi olemaan erittäin epämiellyttävä nettikiusaaja itsekin. Tästä kaikesta hän jäi rysän päältä kiinni ja on joutunut kohtaamaan satojen tuhansien seuraajien yleisönsä.

Tämä sinänsä herättää minussa mielenkiinnon, sillä näen tuon täysin mahdolliseksi kenelle tahansa bloggaajalle ja vaikuttajalle. Siinä vaiheessa kun rouva Hooper on kuukausia mustamaalannut kollegoitaan netissä, ei hänen sanoma, joka on jota kuinkin “ette tiedäkään miten sekaisin voi mennä kun on tuntemattomien ihmisten arvosteltavana ja tuomittavana”kuulosta kovin aidolta tai herätä minkäänlaista empatiaa tai sympatiaa. Mutta se herättää tunteita minussa.

Oon vuosia ollut yksi Suomen nettikiusatuimpia bloggaajia, joka herättää jatkuvaa keskustelua. Milloin mistäkin. En elä tynnyrissä, tiedän kyllä, että minusta keskustellaan ties millä foorumeilla ties millä sanankäänteillä. Saan jatkuvasti seuraajiltani yhteydenottoja kuvakaappauksineen ja Jodelin parhaat saan kyllä myös aina ajoittain nähtäväkseni. Valitettavasti vuosien varrelle mahtuu monia erilaisia tapahtumasarjoja, niin pelottavistakin jutuista kuin harmillisia tapauksia. Onpa yksi ystävyyssuhdekin päättynyt siihen, että kävi ns. Clemmie Hooperit ja eräs ystävänäni pitämäni ihminen osoittautuikin aivan muuksi. Olen ollut kritiikin ja haukkujen kohteena, uhkailun ja jopa suoranaisen vihan kohteena. Moni ei ehkä ole itsekään ymmärtänyt, että roikkuessaan vuosia kirjoittamassa tuntemattomasta ihmisestä roskaa anonyyminä, on hänen tunteensa lipsahtaneet vihan puolelle, sillä mikään muu ei selitä tarvetta keksimällä keksiä haukkuja toisesta ihmisestä. Minua siis vihataan. Sen vuoksi, kuka olen. En ole murhaaja, pedofiili tai millään muotoa rikollinen. En ole satuttanut ketään seuraajaani, enkä ole koskaan edes haukkunut yksittäistä ihmistä, vaan korkeintaan puhunut asioista ilmiöiden tasolla (esim. ajatukseni kehopositiivisuudesta vs. yksittäisen ihmisen haukkuminen lihavaksi). Olen perheenäiti, joka elää omaa elämäänsä omine periaatteineen, moraaleineen ja ajatuksineen. Nämä herättävät ihmisissä valtavasti tunteita, sekä hyviä, että pahoja. Ja niinpä olen jo vuosia elänyt tietäen, että on joukko ihmisiä, jotka vihaavat minua.

 

Kuvitelkaa, mulle on ihan arkea tieto siitä, että on joukko ihmisiä, jotka vihaavat minua. Minä en tiedä keitä he ovat, en ole heitä koskaan tavannut tai kellekään heistä tehnyt mitään pahaa. He vihaavat minua sen vuoksi, millainen olen. He arvostelevat ja haukkuvat. Kaiken minussa, äitiydessäni, vaimoudessani. Siinä millainen sisko olen ja millaisia lapseni ovat. Heillä ei ole minkäänlaisia rajoja. Eiväthän he ole asiasta vastuussa. Eivät rikosoikeudellisesti, eivätkä edes henkisesti, hehän ovat netissä anonyymejä, oikeastaan silloin he ovat joku muu. Heidän ei tarvitse kantaa sanomisistaan vastuuta edes omien kasvojensa vertaa, sillä he ovat netissä kasvottomia.

Tiedän, että siellä heti jo niillä, joihin tämä hieman kolahtaa on vastalauseena “No mut oletko miettinyt, miks just sua haukutaan ja sua kritisoidaan?”. Joo, oon. Oon tullut siihen tulokseen, että sen takia, että oon aito. Netissä vaaditaan vaikuttajilta ja muilta täydellisyyttä. Joka asiassa ja joka ajatuksessa. Vaikka kukaan ihminen ei sellainen ole oikeassa elämässä. On hyvin helppoa löytää ihmisestä arvosteltavaa, jos hän antaa itsestään aidosti mielipiteensä, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Mä sanon ääneen senkin, mitä monet muut eivät uskalla ja seison hyvinkin vankasti omien mielipiteideni takana. En syötä seuraajilleni julkisesti yhtä ja ajattele toista, vaikka se tuntuu olevan monien vaikuttajien tapa toimia. Enkä edes jätä kommentoimatta tiettyjä asioita, välttääkseni paskamyrskyä. Minä kun en ihan totta välitä muiden mielipiteistä. Toki voi olla, että tämä ei ole oikea syy, vaan olen niin läpeensä huono ihminen, että minua on vaan vihattava. Sen vastalauseena toki sitten seisoo se, että ympärilläni ja läheisissäni on aivan ihania ihmisiä, joiden mielestä minä en ole vihattava. Ja siellä seuraajienkin joukossa on tuhansia ja tuhansia lukijoita, jotka seuraavat minua positiivisessa hengessä. Yksinkertaisella matikalla olen siis päätellyt, että en minä nyt ihan läpeensä paska voi olla.

Mutta niin, se nettikirjoittelu. Ymmärränkö minä Clemmie Hooperia? Ymmärrän. Itse asiassa ymmärrän. Kuten olen ennenkin sanonut, ymmärrän monenmoista, vaikken sitä hyväksyisikään. En millään lailla hyväksy hänen tekemistään, mutta ymmärrän mistä se toiminta on voinut kummuta. Olen usein pitänyt blogiarvostelijoita epäreiluina. Kun teen asioita “oikein” tai “hyvin”, niitä ei noteerata. Kun sanon jonkin epäsuositun mielipiteen, on vyöry mieletön. Mun ei ees tarvii sanoa mitään kovin kummoista. Tätä postausta aloittaessani kävin tsekkaamassa Jodelin blogijuorut katsoakseni löytyykö sieltä jotain minua koskevaa tällä hetkellä, noin niin kuin esimerkiksi tähän postaukseen. Löytyihän sieltä. Jumalattoman pitkä lanka siitä, että taannoin totesin, etten osaa keittää suodatinkahvia. Nähtävästi ajoittain kannattaa tutustua itsestään kirjoitettaviin juttuihin, koska mua nauratti toi niin paljon. Jos kommenttitolkulla täytyy pohtia sitä osaanko mä oikeesti painaa nappia ja mitata kahvia vai saatoinko tarkoittaa, etten tiedä mittasuhteita hyvään kahviin, niin onhan tuo aika viatonta. Sairasta sinänsä, että kiinnostan ihmisiä näin paljon, mutta vahvistaa mun fiilistä siitä, että ihan sama mitä teen, herättää se mielipiteen vaikka asia olisi aivan yks merkityksetön juttu maailmassa. Ja sen kanssa mun on elettävä. (Terkkuja Jodeliin: Osaan mitata kahvin ja veden ja painaa nappia. En tiedä miten suodatinkahvista saa hyvää ja onko jokin suodatinkahvi parempaa kuin toinen ja jos kahvinkeittimessä on valmiiksi sellainen lävikköhomma, niin täytyykö siihen laittaa suodatinpussia vai ei. Asiat, jotka voisin toki googlata, eli teknisesti kyseessä ei ehkä ole osaamattomuus. Pisteet teille teräville, jotka huomasitte ja toivottavasti tämä nyt helpottaa teidän elämäänne :D) 

Epäreilulta musta tuntuu usein se, että kun yhden bloggaajan jostain pikkujutusta saadaan hirveä draama, monien bloggaajien tekemiset ovat ikään kuin arvostelun yläpuolella. Ja tältä lähtökohdalta voin ymmärtää sitä, mistä tuo Hooperin toiminta on ehkä saanut alkunsa. Vaikken edelleenkään hyväksy tuota millään lailla.

Olen blogannut reilut 11 vuotta. Olisi törkeä ja julkea valhe sanoa, etten olisi koskaan lukenut itsestäni kirjoitettuja juttuja. Kättä lippaan niille, jotka pystyisivät vuosia olemaan googlaamatta itseään. Olen vuosien aikana ajoittain käynyt katsomassa itseäni koskevia keskusteluja. On tullut paha olla. Itseni puolesta. Niiden kommentoijien puolesta. Ylipäätään paha olla. Siksi pyrin aktiivisesti pysymään poissa. Mua hirvitti ladata Jodel, koska pelkäsin eksyväni bloggaajajuttuihin. Mut Euroviisujen aikaan löysin Jodelista hengenheimolaisia ja oon vähän koukussa rikosjuoruihin, koska utelias sieluni ei nykypäivänä ehdi lukemaan murha.infoa. Oon onnistunut viime vuodet pitäytymään tosi hyvin poissa siitä blogikommentoinnin maailmasta. Vaikka olen vuosien varrella lukenut juttuja niin itsestäni kuin kollegoistani, en ole ikinä koskaan kommentoinut mitään kenestäkään. En silloinkaan kun sormet syyhyten olisin halunnut paljastaa jotakin ja “avata silmiä”siitä sun tästä. Ihan yksinkertaisesta syystä. Mä tiedän kuinka pahalta ne jutut voi tuntua ja vaikka en välittäisi jostain kollegastani tai inhottaisi jotkut levitellyt valheet, en haluaisi kellekään samaa minkä uhriksi olen itse joutunut. Vaikka blogimaailmassa on hahmoja, joista en välitä, en koskaan sanoisi heistä anonyyminä mitään. Voin seistä sanomisteni takana omalla naamallani ja nimelläni ja jos en voi, en niitä sano. Myöhemmin rinnalle on tullut toinenkin syy. Syvä ymmärrys siitä, että ei ole ketään joka voisi sanoa mitään niin, että nettikiusaajien mielipiteet muuttuisivat. Ne mielipiteet kun eivät perustu todelliselle pohjalle vaan oletuksille ja omassa päässä rakennetuille tarinoille. Niille yksinkertaistetuille hahmoille, jotka meistä on luotu. Totuudella ei ole sijaa siinä maailmassa. Mun on turha yrittää kertoa totuutta itsestäni tai tuntemistani bloggaajista. Riittää, että totuuden tietää läheiseni ja minä.

Onkin kummallista, että minua niin paljon suositummalle vaikuttajalle tämä ei ole ollut itsestäänselvää. Nettikiusaajia vastaan taistelu on kuin tuuleen huutaminen. Se huuto ei kuulu kovin pitkälle. Ja miksi käyttää voimiaan siihen, että huutaa kurkku käheänä maastoon, jossa kukaan ei ota kuuleviin korviinsa? On todella surullista, että noinkin kokenut vaikuttaja on tipahtanut tuollaiseen todelliseen rotankoloon ja muuttunut itse porukan isoimmaksi rotaksi. Se ei ole OK, mutta se on ymmärrettävää. Niin voisi hyvinkin käydä, jos antaisi itselleen luvan heittäytyä siihen maailmaan.

Oon viime aikoina tullut enemmän ja enemmän sujuiksi nettikiusaamisen kanssa. Olen ymmärtänyt voimattomuuteni, eli sen etten voi asiaa muuttaa. Olen myös jollakin tapaa sisäistänyt vihdoin tuon postaukseni ensimmäisen lauseen. “Se on itse alkanu bloggaa, sen pitää kestää se palaute, mikä annetaan.” Tuon lauseen alle pinotaan niin oikea kritiikki kuin suoranaiset haukut ja faktana esitetyt valheet sekä oletukset. Oletetaan ja tuomitaan sen oletuksen perusteella. Tai tuomitaan sen perusteella, että joku on eri mieltä jostakin ilmiöstä, kasvatustavasta tai vaikka mistä. Se, että olen eri mieltä, ei tarkoita että olen väärässä, ellen taivu toiseen mielipiteeseen. Olen vuosia taistellut tuota lausetta vastaan. Se mielestäni oikeuttaa kiusaamisen. Vähän sellainen “pojat on poikia” -juttu, jolla oikeutetaan typerä käytös ja ikään kuin sysätään vieläpä vastuu uhrille. Tämä on aina kuulunut mun mielessä siihen, että syyllistetään raiskauksen uhria paljastavasta pukeutumisesta. Oon aina ajatellut, että tämä lause on ikäänkuin hyväksyntä sille, mitä nettimaailmassa tapahtuu kiusaamisen suhteen. Jos suostun kestämään sen kaiken paskan, niin hyväksyn sen. Mutta eihän se niin mene.

Kun aloitin bloggaamisen 2008, en mitenkään voinut tietää millainen ammatti ja ala tästä tulee ja mitä lieveilmiöitä tämä tuo mukanaan. Siksikin tuo lause on hieronut mua aina vastakarvaan. En mä voinut tietää sitä aloittaessani, joten miksi mun pitäisi tämä sallia? Mutta salliminen ja kestäminen on eri asia. Mun ei tarvii sallia vihapuhetta verkossa. Mun ei tarvii lukea sitä tai päästää sitä omaan kanavaani. Törmätessäni siihen mun on kuitenkin kestettävä se. Voin taistella sitä vastaan, mutta mun on silti kestettävä se. Koska vuonna 2019 minä TIEDÄN mitä bloggaaminen pitää sisällään ja mitä lieveilmiöitä siinä on. Minun ei tarvitse tykätä niistä ja voin taistella niitä vastaan, mutta minä tiedän mitä tämä pitää sisällään ja minun on kestettävä se. Niin masentavaa kuin tämä ymmärrys onkin, on se erittäin voimaannuttava. Tämän sisäistämällä olen saanut kontrollin. Minä päätän, missä mun raja kulkee. Joka ikinen päivä minä voin lopettaa bloggaamisen, jolloin varmasti myös minusta keskustelu hiipuu ja loppuu. Jos minä en kestäisi jotakin nettikiusaamista, minun ei tarvitsisi. Eihän tämä ole vankeusrangaistus.

Mun mielestä on tärkeää puhua nettikiusaamisesta ja bloggaamisen huonoista puolista ja tästä kaikesta tämän asian ympärillä. Mutta marttyyriksi on turha heittäytyä. Aika monessa muussakin harrastuksessa ja työssä joutuu kestämään jos jonkinmoista. Tämä on meidän ammattimme varjopuoli. Me voimme seistä selkä suorassa ja taistella sitä vastoin avoimin keinoin. Voimme ottaa vallan takaisin ja näyttää, että kestämme ja olemme vahvempia kuin kiusaaminen ympärillä. Voimme hakea tukea toisistamme. Ja se on ollut ilahduttavaa Suomen blogiskenessä. Kollegat auttavat toisiaan, neuvovat ja jakavat tietoa. Varoittavat ja kuuntelevat. Olisi vaikea kuvitella, että Suomesta löytyisi case Clemmie Hooper ja toivon, ettei ikinä löydykään. Nettitrolleja vastaan kun ei taistella yksinäisenä nettitrollina palstoilla vierittämällä sitä kipua jollekin toiselle vaan trollaaminen pitää raahata päivänvaloon ja keskustella tästä kaikesta avoimesti. Koska vaikka meidän on kestettävä tämän alan huonot puolet, meidän ei tarvii tehdä sitä itse. Meillä on tukena toisemme ja kaikki ihanat lukijat. Pahaa vastaan ei taistella pahalla.

Tärkeä rooli tässä kaikessa on lukijoilla ja seuraajilla. Niiden negatiivisten nettikiusaajien äänet on aika vahvoja. Ne sanat satuttaa. Kun 1000 ihanaa lukijaa jättää sanomatta jotakin pientä positiivista palautetta ja 10 ääliötä laukoo kommenttikentässä ties mitä, tulee sangen vioittunut kuva bloggaajan päähän. Suoran tukenne lisäksi myös julkinen tuki on tärkeää. Saan teiltä hurjan paljon DM:nä viestejä IG:ssä ja ne on ihania, kun saan sanojalle kasvot. On myös tärkeää saada julkista palautetta erilaisissa kanavissa, vaikka tärkeintä on juuri se tuki ja palaute, jota saa päivittäin missä muodossa vaan, oli se postauksesta tykkääminen tai emojireaktio Instagramissa.

Toivon ettei kukaan vaikuttaja koe niin vahvaa arvostelun pohjalle joutumista, että joutuu turvautumaan Hooperin kaltaisiin keinoihin taistella sitä vastaan. Jokaisen meidän omalla vastuulla on se, miten käyttäydymme netissä ja jokainen meistä voi miettiä millaisen kuvan itsestään antaisi muille, jos kaikki oma nettitekeminen vuotaisi julkiseksi niin kuin nyt kävi.

Kuvituksena kasa mun erinäisiä suosikkikuvia vuoden ajalta. Niitä kaikkia yhdistää se, että niistä kaikista sain jotain rumaa kommenttia. “Löllö käsi, ruma nenä, ruma lapsen asu ja läski leuka”.

53 thoughts on “Kiusatusta kiusaajaksi

  1. Moi! Pohdittiin taannoin ystävän kanssa nettikiusaamista ja pohdinta johti Jodeliin. Itse en sovellusta käytä kuin iha pari kertaa testannut ja ei napannut juurinkin siellä tapahtuvan nettikiusaamisen takia.
    Nyt voi olla, että vedän kulmia suoriksi, mutta onkohan Jodel tällä hetkellä “parasta” mitä nettikiusaamiselle on tapahtunut? Jodel on ajatuksen tasolla ideaali paikka, että kaikki nettikiusaajat kokoontuvat yhteen paikkaan rähisemään keskenään ja tavallaan se on oma päätös lataako sovelluksen vai ei. Esimerkiksi oman blogin kommenttikentässä epämiellyttävä viesti pärähtää odottamatta ja kysymättä kasvoille. Olisi ihanaa jos nämä jodel käyttäjät olisi myös varsinaisesta kommenttikentästä karsiutunut pois, mutta epäilen että toistaiseksi ei toimi molempiin suuntiin 🤔
    Kenenkään ei tarvitsisi kestää ja kuunnella minkäänlaista kiusaamista keneltäkään ja vastuu on aina kiusaajalla, ei kiusatulla.

    Ootko huomannut onko Jodel (tai vastaavat sovellukset) poistanut sinulta kommettikenttä riehuntaa verrattuna aiempiin vuosiin blogissa?

    Kaikkea hyvää teidän perheelle ja tehkää just sellasta kahvia millä jaksaa vauvakuplassa pitkään 😁

  2. Kirjoituksesi herätti monenlaisia ajatuksia. Minuakin usein bloggaajat ärsyttävät, milloin mistäkin syystä – ei kuitenkaan kirjoittele kommenttipalstalle, Jodelissa en ole koskaa käynytkään, enkä käsitä, miksi se on olemassa (päätellen siitä, mitä siitä kuulee). Juttelen blogeista ihan kahvilapöydässä ystävien kanssa ja tässä onkin yksi tärkeä seikka: nykyään ei tunnuta tajuavan, että se, että kirjoitat nettiin, Vauva.fille/Jodeliin ei ole sama kuin jutella parin tuttavan kanssa ihan vaan ilmaan, mistä sanat katoavat. Kun tuuttaat mielipiteen nettiin se voi osua asianomaisen silmiin sekä innostaa muita ilkeilyyn, ja roikkua verkossa iän kaiken!

    Mielestäni on kamalaa että naiset haukkuvat toisiaan. Naisia haukkuvat sekä naiset että miehet. Nettikommentointi on jotenkin lähtenyt täysin lapasesta. Taannoin oli Vauva.fille linkattuna Meidän perhe -lehden juttu, jossa haastateltiin 9-vuotiasta ilmastoaktivistia. Aikuiset (naiset?) haukkuivat Vauva.fillä tätä LASTA, aina nimeä myöten. Kuulemma ei haittaa, kun ei se lapsi lue kommentteja. Mitä helvettiä?? Eli joidenkin aikuisten mielestä on ihan ok haukkua alakouluikäistä lasta vain siksi että “ei se näitä kommentteja näe”??

    Jokaikinen nainen, joka on työn tai harrastuksen takia esillä edes kerran (lehtijuttu myös netissä) altistuu kamalalle arvostelulle ja ilkeilylle. Naispoliitikot, juontajat, näyttelijät, kirjailijat. Monissa ammateissa julkisuus kuuluu nykyään kuvioon. Itse olen ollut palkkatyön takia julkisuudessa kommentoimassa oman alan asioita, siis ihan vaan asiatyyliin, ja on haukuttu niin naaman rypyt kuin tukka – jotka eivät mitenkään liity ammatilliseen osaamiseen.

    Myönnän, että minuakin räväkät mielipiteesi usein hätkähdyttävät (ei liittyen perheeseen, vaan yhteiskunnallisiin asioihin). En kuitenkaan hauku netissä, vaan juttelen ystävän kanssa ja iltaan mennessä asia onkin jo unohtunut – netissä se sen sijaan olisi ikuisesti ja osuisi myös ehkä sinun silmiisi. Kuitenkin pääosin blogissasi on kivaa sisältöä, kiitos siitä.

  3. Olen samaa mieltä, että nettikiusaaminen on aina väärin. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että jokaisessa ammatissa on ne omat huonot puolensa ja niitä on parhaansa mukaan vaan kestettävä. Esim poliitikoista Päivi Räsänen on saanut varmaankin eniten törkypalautetta ja jopa tappouhkauksia, mutta silti hän pysyy omien vakaumuksiensa ja mielipiteidensä takana. Muistaakseni sinäkin olet hänestä ja Timo Soinista täällä joskus kirjoittanut haukkumasanoin, joten varmasti jokainen joskus syyllistyy jonkinasteiseen nettikiusaamiseen. Mielestäni jopa toimittajat alentuvat joskus nettikiusaamiseen (esim case Maisa Torppa nyt viimeisimpänä). Varmaankin paras lääke on jättää kaikki sellainen omaan arvoonsa ja ymmärtää se, että niihin asioihin ei itse voi juurikaan vaikuttaa.

    1. Kyllä voi vaikuttaa. Juuri tämänkaltaisia postauksia tarvitaan että siihen netti käyttäytymiseen saisi jotakin tolkkua.On aivan eri asia joutua jonkinlaisen arvostelun kohteeksi kuin kiusatuksi. Missään ammatissa ei kuuluisi kestää sellaista, eihän sellaisia kamaluuksia yleensäkään kuulu sanoa kenellekään? Eikä kukaan sanokaan, vaan kirjoittaa…

      1. Nimenomaan. On helppo sanoa, että “jätä se omaan arvoonsa”. Usein haukkuminen ja kiusaaminen ulottuu myös perheenjäseniin, esim. poliitikoilla. Samaten argumentti, että joissain ammateissa nyt vaan altistuu nettikiusaamiselle, valintakysymys. Sama kuin sairaanhoitajalle sanottaisiin, että ammatinvalintakysymys, jos potilaat ovat väkivaltaisia. Tuollainen kiusaamisen normalisointi auttaa raaistamaan ilmapiiriä entisestään.

        1. Juuri tämä. Niin kuin tässäkin on tullut hyvin ilmi, moni ei ees tajua mitä täällä blogeissa tapahtuu usein ja ne, jotka syynää kaikki kommenttiboksitkin ja vaikka kaikki keskustelupalstatkin, näkee vain osatotuuden. Jonkin verran menee kommentteja suoraan roskiin ja yhteydenottoja tulee suoraan feikkitileiltä IG:ssa ja ties miltä ihmeellisiltä tyypeiltä ties millä kanavilla. Mun mielestä tästä on todella tärkeä puhua ja asiaan yrittää saada myös näkyvyyden lisäksi muutossta. Muuten just se normalisointi ja kintaalla viittaaminen luokkaa “jätä omaan arvoonsa” tekee tästä ikään kuin sallittavaa.

    2. En nyt muista, että olisin haukkunut suoranaisesti Päivi Räsästä tai Timo Soinia, mutta toki nuorempana olen voinut niin tehdäkin. Itse asiassa Päivi Räsänen on yks mun eniten arvostamia politiikkoja nimenomaan politiikkona ja alansa ammattilaisena. Ei sen takia, että minä arvostaisin tai kunnioittaisin kovinkaan montaa asiaa, joita hän edustaa. Arvostan sitä, että hän seisoo omien äänestäjiensä äänenä epäsuosituissakin asioissa ja ajaa sitä, miksi hänet on valittu hommaansa. Liian paljon on politiikkoja jotka nostaa liksaa eikä edusta mitään. Ainoa, mitä löysin asiasta mun kommentoimana oli aborttiin liittyen: “Päivi Räsänen kuin Timo Soini, enkä voi varsinaisesti sanoa kokevani kovin kummoista kunnioitusta heistä kumpaakaan kohtaan”. En kokisi tuollaista minusta kirjoitettuna kiusaamisena tai haukkumasanana. Eihän kaikkia tarvitse kunnioittaa tai heidän ajamiaan asioita. Mun mielestä tää case Torppa oli ihan uskomaton enkä osaa arvostaa kyllä niitäkään toimittajia. Enkä nyt hauku niitä toimittajia, en vaan arvosta tuollaista toimintaa. Missään nimessä asioiden jättäminen omaan arvoonsa ei ole se, kuinka näitä pitäisi käsitellä. Se on sama kuin oikeuttaisi ja sallisi asiat.

  4. Minkäänlaista kiusaamista on kyllä niin vaikea ymmärtää, tapahtui se sitten livenä tai netissä. Vaikka muuten netti tekeekin monet asiat ihanan helpoksi, harmillinen kääntöpuoli on myös se, että kynnys kaikenlaiselle idiotismille ja törkyjuttujen levittämiselle madaltuu. :/ Tosta Mother of daughters-jutusta en ollut kuullutkaan, mutta tulipa mieleen kun tässä vähän aikaa sitten Kenza julkaisi itsestään jonkin rantakuvan, ja heti tuli raskausuteluita ja jopa -onnitteluita, vaikka hänellä on n. 5 kk ikäinen vauva. Tosta tapauksesta oli myös is.fi:ssä ja sielläkin oli ylläripylläri kommenttiboksi täynnä näitä “Itsepä julkaisee tuollaisia kuvia, pitää kestää kritiikkiä”. Tuli mieleen, että olisipa jännää nähdä noiden nimimerkkien takaa huutelevien nimet ja kasvot, ja että kuinkahan moni heistä sanoisi täsmälleen samat asiat vaikka suorassa tv-haastattelussa, jos toimittaja kysyisi mielipidettä. 😀

    1. Mä oon ollut tiettyjen ihmisten mielestä raskaana nonstop varmaan 5 vuotta. Ja jos en oo ollut, niin sit on ollu sitä läskittelyä ja ties mitä kaikkea. Oon varmaan taas raskaana 😀 😀 Toiki on niin törkeetä, etten enää ees jaksa tota koko asiaa lainkaan. Meni hermot siihen Kenzankin saamaan kommenttiin.

  5. Nettikiusaaminen ei kohdistu vain julkkiksiin tai somessa työskenteleviin, kuten bloggaajiin ja vloggaajiin, vaan sen kohteeksi voi yhtä hyvin päätyä päivystyksen lääkäri, synnytyksessä mukana ollut kätilö, peruskoulun opettaja, verokonsultti tai personaltraineri. Ihmiset avautuvat nykyään anonyymisti erinäisillä palstoilla kaikista kohtaamistaan ihmisistä nimiä myöten. Avautumista yhdistää juuri se, että se ei koskaan ole positiivista vaan negatiivista ja täyttää usein suorastaan kunnianloukkauksen kriteerit ja näin menetellään riippumatta siitä mitä todellisuudessa on tapahtunut. Riittää että kommentoija on kokenut subjektiivisesti tilanteen tai ihmisen epämiellyttävänä. Esimerkkinä vaikkapa sellainen, jossa eräs ihminen pelasti sekä äidin että lapsen hengen äärimmäisen nopealla reagoimisella, jossa mentiin hätäsektioon ja jossa siis lapsi on saatava tietyssä ajassa eli minuuteissa ulos. Äiti kuitenkin koki tällaisen tilanteen hänen jyräämisenään ja hänellä olisi ollut omasta mielestään oikeus istua edes hetki ja laittaa hiuksensa uudelleen nutturalle. Tilanteessa istuminen olisi johtanut lapsen menehtymiseen tai lievimmilläänkin vakavaan vammautumiseen, joten ammatti-ihminen kielsi sen aluksi samalla leikkaus-salivalmisteluja tehden nätisti, mutta äidin kammetessa ylös kielloista huolimatta, sävy muuttui kipakammaksi. Tästä sävystä on sitten kirvonnut lukemattomia viestejä netin ihmeelliseen maailmaan aina hoitajan nimeä myöten. Kirjoittelusta on seurannut kyseiselle ammattilaiselle itkuisia unettomia öitä, sairasloma ja työpaikalle huonoa mainetta, koska kuka nyt haluaa mennä synnyttämään paikkaan, jossa lapsen etu meni äidin nutturan edelle.

    Bloggasin aikoinaan itse ja aihe oli jo lähtökohtaisesti sellainen, että sain niskaani hyvin paljon uhkailuja, syytöksiä, kyseenalaistamisia ja ivailua, ja olen sitä mieltä, että kaikki tuo oli täysin odotettavissa. Asiallinen kritiikki tai se, että joku oli asioista eri mieltä, oli piristävää, mutta se palaute mitä pääasiassa sain, ei liittynyt välttämättä aihealueeseen mitenkään vaan kohdistui nimenomaan minuun persoonana (joka ei ollut blogin pointti). Tein kuitenkin tietoisen päätöksen aloittaessani blogin ja myös kestin sen, mitä siitä seurasi –tietyn aikaa. Yhtenä päivänä kuitenkin tulin siihen tulokseen, että nyt riitti. Lopetin blogin ja kuukaudessa minut unohdettiin täysin. Mikä vapauttava tunne! Tiesin osan kirjoittajista jopa nimeltään, mutta en siitä huolimatta olisi koskaan lähtenyt kommentoimaan, pilkkaamaan tai nolaamaan heitä varsinkaan anonyymina tai oikomaan heidän kirjoituksiaan keskustelupalstoilla. Nykyään, saatuani vielä enemmän perspektiiviä tuohon aikaan, koen syvää myötätuntoa heitä kohtaan. Ihmisellä, jonka on pakko kiusata muita, ei voi olla ns. kaikki muumit laaksossa. Joko taustalla on mielenterveys-, itsetunto- tai persoonallisuushäiriöitä tai vain huono kotikasvatus. Niin tai näin, he huokuvat niin voimakkaasti henkistä epätasapainoa, että ei heitä voi edes vihata. Enitenhän he kärsivät kuitenkin itse.

    1. Amen. Kiva muuten ku selitit ton esimerkin. Oon kuullu tosta, mutten ollutkaan kuullu, että tuo on mennyt noin pahasti. Todella ikävää. Mä oon esim. arvostellut blogissa ajoittain eräitä ammattihenkilöitä (neuvolan puolelta tai lääkäriä), mutten oo koskaan nimennyt tai kuvaillut tms. puhunut tunnistettavasti. Mun mielestä on törkeää yhden kokemuksen perusteella niin rankasti myllyttää ketään, vaikka itse olisin todella epätyytyväinen.

  6. Tavalliselle blogin lukijalle tuo nettikiusaaminen ei juuri näy. En minä ainakaan ole ikinä lukenut sinuun liittyen mistään asioita muualta kuin tästä blogista. Jodelista en ollut tätä ennen muistaakseni kuullut. En lue myöskään muita palstoja kuten Suomi24 tai Vauva.fi, joilla kai kaikkia asioita puidaan. Verouutisten päivänä näin otsikon, jossa mainittiin tuttuja bloggareita ja luvattiin kertoa heidän tulonsa, mutta en klikannut. Syynä on se, että boikotoin verouutisia silkasta ärtymyksestä median toimintaan.

    Pitäisi itsekin muistaa kommentoida aina ystävällisesti – olen sitä opetellutkin. Välillä ärsyttää joidenkin Lilyn bloggaajien ihan hirveän huono kieli ja tekisi mieli käydä korjailemaan. Mutta olen kuitenkin onnistunut olemaan kommentoimatta yhtään mitään ja jätän vain nuo blogit lukematta. Sinun blogissasi ei tätä kyseistä ongelmaa ole, vaan kielellisesti hyvää tekstiä on helppo lukea.

    Sellaisia ajatuksia tuli tästä mieleen.

    1. Kiitoksia kommentistasi 🙂 Tuokin on siitä jännä, että itse asiassa mä tiedän nimetä lonkalta neljä bloggaajaa, joilla on lukihäiriö. En oo varmoja, onko he ees kertonu tästä blogissaan, mutta se varmasti monilla vaikuttaa. Toisilla, kuten mulla, vaikuttaa se, etten koe kirjoittavani mitään akateemista tai toimituksellista tekstiä vaan ajatusvirtaani, jonka ei aina tarvii olla vimpan päälle. Sitten taas joku lukija lukee sitä tekstiä ajatuksena “ammattikirjoittaja”, jolloin vaatii tekstiltä enemmän. Ja mä en ees oikolue tekstejäni, koska mä edelleen koen, että se tappaa luovuutta. Alan miettimään ja viilaamaan ja poistamaan ja muokkaamaan, jolloin se alkuperäinen tekstin maku muuttuu täysin. Joillekin oikoluvuttomuus on laiskuutta, koska olettavat ja odottavat eri asioita, kuin mitä minä tuotan, ja silloin nämä odotukset eivät kohtaa ja tulee väkisin tuollaisia ajatuksia. Joten vaikka se ymmärrettävästi voi ärsyttää, niin siihen voi olla monia syitä. Ja kiitos, mutta onhan mullakin ihan todellisia aivopieruja kirjoituksissa ja kirjoitusvirheitäkin 😀 Mutta kiva kuulla, että tätä on silti helppo lukea 🙂

  7. Takerrun nyt tekstisi loppuun. Kerrot että kuvat ovat omia suosikkejasi, ja saat tai olet saanut niistä palautetta. Mm. lapsella rumat vaatteet tms. Mikä kumma saa ihmiset tuollaista toitottamaan?! Sitä vaan mietin. Eihän siinä, ei ole pakko tykätä. Meillä itse kullakin on erilainen maku monien eri asioiden suhteen jne. Mutta mikä ihme saa ihmiset avautumaan tänne netin syövereihin kaikesta mistä ei pidä? Vanha viisaus, “jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa.” olisi hyvä ohje monelle 🙂

    Ihania kuvia ja ihania vaatteita. Käsissä ja leuassa ei ole mitään vikaa. Että pidä oma linjasi! Ihanaa talvea sinulle ja perheellesi 🙂

  8. Moi Anna! Todella asiallinen ja hyvin perusteltu postaus.Olen kanssasi aivan samaa mieltä ja on surullista, miten epäkunnioittavaan sävyyn aikuiset ihmiset puhuvat toisistaan tänä päivänä.Mielestäni on täysin luontevaa, että ihmiset ovat eri mieltä asioista – joskus todella paljonkin – mutta sen ei pitäisi silti missään nimessä oikeuttaa haukkumiseen tai toisen kiusaamiseen oman nimimerkkinsä takaa netissä. Olen muutaman kuukauden seurannut juttujasi ja itse arvostan sitä, miten uskallat tarttua yhteiskunnallisiinkin asioihin rehellisesti ja omasta näkökulmastasi. Emme ole olleet kaikesta aina aivan samaa mieltä (esim. juttusi ilmastonmuutoksesta ja jossain määrin perhevapaauudistuksestakin), mutta ne olivat hyvin kirjoitettuja. Moni tässäkin maassa on ihan varmasti pitkälti samaa mieltä kanssasi mm. ilmastonmuutoksesta ja yksilön vaikutusmahdollisuuksista sen ehkäisyyn, mutta kuten toit esiin tässä postauksessa, kuinka monella on pokkaa omalla nimellään ja tällaisen yleisön edessä sanoa ääneen asioita, joita ei ehkä kussakin ajassa haluta kuulla?! Toisaalta olet myös viime aikoina nostanut esiin esim. kuluttamista ja ajatuksiasi siitä, ja toit mielestäni nimenomaan juurikin aidosti esiin myös niitä kehittämiskohteita omassa elämässäsi asian suhteen.Muun muassa näitä postauksia miettiessäni allekirjoitan kanssasi näkemyksesi siitä, että aitoutesi varmasti on yksi niistä tekijöistä, mikä on joillekin ihmisille liikaa. Itse, varmasti moneen muun blogisi lukijan tavoin, pidän kuitenkin juuri siitä. Mukavaa torstaita sinulle ja koko perheellesi!

    1. Kiitoksia kommentistasi! <3 Vaikka tavallaan tiedostan itsekin, että tämä on varmaan tiivistettynä noin 90 % ihmisistä ajatus, on se aina mukava kuulla uudelleen. Koska kaikesta ei voi tai pidäkään olla samaa mieltä, mutta asioista voi olla eri mieltä tuomitsematta tai vaatimatta toista muuttamaan mieltään 🙂 Sekin on musta nimittäin jännä, että jos en muuta mieltäni jostakin asiasta vaan puolustan näkökantaani, näkee joku sen törkeänä. Erikoista. Mun mielestä nimenomaan makuasioista, yhteiskunnallisista ilmiöistä ja ties mistä kaikesta tuollaisesta pitääkin olla eri mieltä ihmisten 🙂

  9. Kirjoitat sen itse, miksi sinusta ei pidetä “en välitä muiden mielipiteistä”. Välillä kirjoitat todella ikävästi näihin kommentteihin vastauksia.

    1. Näyttäisitkö yhdenkin esimerkin, jossa se mun vastaus olis hirveän ikävä kommenttiin, joka ei ollut negatiivinen/syyllistävä/tuomitseva/kyseenalaistava. Odotan innolla 🙂

        1. Sinusta on siis asiallista kommentoida asiaan, johon ei ole lääkärinä erikoistunut omia neuvojaan ja ajatuksiaan ja samalla viitata siihen, että äiti ottaa riskin lapsensa terveyden kustannuksella sen vuoksi, ettei vauva itkisi vatsakipuja? Ja vihjata, että äiti aiheuttaa vahinkoa lapselle? Kun asiasta on tosiaan keskusteltu lastenlääkäreiden, eli tämän alan ammattilaisten, kanssa? Ok. Lääkärinä on täysin asiatonta kommentoida ei-omien-potilaiden asioita ja varsinkaan tuohon tyyliin. Jos se on susta kuitenkin asiallista, niin mikä osa mun kommentista ei sitten ole asiallinen? Se, että vertaan hänen osaamistaan meidän käyttämien ammattilaisten osaamiseen? Haukunko häntä? Miten hyökkään, jos tuo hänen ei ole mielestäsi hyökkäävää?

          1. Moi, pakko puuttua tähän sen verran, että mä itse näin tuon kyseisen Elenoran kommentin tosi erilaisessa valossa.

            Mun silmissä se oli vilpittömän neuvova ja hyvää tarkoittava kommentti, ei suinkaan yritys syyllistää tai lytätä tekemiäsi valintoja. Vastaavia kommentteja ovat mielestäni olleet esim Mytyn kellakkuutta koskevat huomiot, joissa on ihan vaan auttamistarkoituksessa kysytty bilirubiineista.

            1. On eri asia kysyä, että “oletko tutkinut asiaa tarkemmin tai keskustellut terveydenhuollon ammattilaisen kanssa asiasta?” kuin olettaa, että valinta on tehty summanmutikassa vauvan henkeä riskeeraten vain mahakipujen vuoksi. On törkeää olettaa, että kukaan tekisi tällaisen valinnan vain tästä syystä tai että vaan summanmutikassa päättäisi näin, varsinkin kun olen tehnyt hyvin selväksi sen, että asiaa on tutkittu jo esikoisen kohdalla ja samoin nyt.

              Auttamistarkoituksessa jos tuo kommentti oli annettu, niin se oli kyllä erittäin väärin ilmaistu.

              1. Hei,

                Tuossa nimenomaisessa postauksessa et kertonut käyneesi asiaa läpi ammattilaisten kanssa. Liian usein ihmiset oikeasti tekevät valintoja “summamutikassa” pohjaten valintansa esim. jonkin bloggaajan mielipiteeseen, joka ei ajantasaiseen, vertaisarvioituun tutkittuun tietoon perustu. Siksi myös meitä ravitsemusalan opiskelijoita kehotetaan yliopistolla osallistumaan nettikeskusteluihin, jotta väärä tieto saataisiin kitkettyä pois liikuskelemasta. Mielestäni olisi tärkeää ja esimerkillistä, että selkeästi ja riittävän usein toisit esille keskustelleesi asiasta lääkärin ym. kanssa etkä perustelisi kantaasi laittamalla linkin toiseen blogiin, joka ei ole lähteenä luotettava. Kyseisessä lähiömutsin postauksessa ei mitenkään perusteltu esittämääsi väitettä siitä, että äidin hyvä d-vitamiinitaso tarkoittaisi äidinmaidon sisältävän lapselle riittävästi d-vitamiinia. Saamasi lääkärin kommentti oli mielestäni asiallinen: siinä kommentoitiin postauksessa esittämiäsi asioita ja tarkoitus oli jakaa tietoa. Tiedossa ei ollut, että olit jo keskustellut asiasta lääkärin kanssa.

                1. Sitten olisi paikallaan kysyä, ennen kuin tuomitsee 🙂 Ja jos haluaa tehdä oletuksia, niin olettaa positiivisen, ei negatiivisen kautta. Oletus voisi siis olla ennemmin se, että asiasta on tehty selvitystä kuin se, ettei ole. Enempää en aio asiaan ottaa kantaa, olen kaikkeni tähän jo sanonut ja tämä on niiiiiin besides the point, että saivarrellaan jotain yhden kommentin vastausta, kun olen niitä blogihistoriani aikana kirjoittanut tuhansia ja tuhansia ja postauksiakin aika paljon 😀

  10. Erityisen syvältä sydämestä kouraisi tuo tekstin viimeinen kursivoitu kappale. Tuli jotenkin aivan äärettömän paha mieli, miksi ihmisten on kommentoitava rumasti. Kuvissa on oikeita ja tuntevia ihmisiä ja pieni viaton lapsi – minulle ei tulisi mieleenkään sanoa mitään rumaa yhdestäkään kuvasta.

    1. Joo, musta tuo oli niin ihana hetki ja lapsella sattu olemaan päällä mitä oli. Ei munkaan suosikkiasuni ehkä, mutta enpä tienny, että lapseni pitää olla joka paikassa viimosen päälle 😀 Mut joo, kaikki me ollaan erilaisia, onneksikin 🙂

  11. Olen kanssasi samaa mieltä, että netissä anonyymiys saa ihmiset käyttäytymään järkyttävän rumasti toisiaan kohtaan. Sinäkin saat varmasti rumaa palautetta aivan jatkuvasti, eikä se millään muotoa ole hyväksyttävää.

    Haluaisin kuitenkin tuoda esiin, että kaikissa meissä on vikoja. Minulla meni maku hetki sitten, kun jossakin imetykseen liittyvässä postauksessa haukuit yhden kommentoijan hyvin henkilökohtaisesti ja yksilöivästi. Mielestäni se oli törkeää. En toki tiedä taustoja, voihan taustalla olla paljon muutakin ikävää viestittelyä tms., mutta näin tavallisen lukijan näkökulmasta se ei antanut kovin hyvää kuvaa. Toki jokainen meistä kirjottaa joskus vähän tunteissaan eikä aina mieti loppuun asti, mutta osittain siitä on varmaan nettikiusaamisessakin kyse: kirjoitetaan tunteiden vallassa ja sittenpä se on koko maailman luettavana ikuisesti.

    Mielestäni on hienoa, että seisoo mielipiteidensä takana. Eri mieltä olevia olisi kuitenkin syytä kunnioittaa puolin ja toisin.

    1. Näyttäisitkö mulle, missä mä haukuin jonkun lukijan henkilökohtaiesti ja yksilöivästi? Olen toki kyseenalaistanut kahden kommentoijan ammattiosaamista heidän kommentointinsa ja kommenttityylinsä perusteella, mutta kerrotko mulle keitä nämä ihmiset ovat? Heidän nimensä, miltä he näyttävät? Olenko siis tuonut heidän henkilönsä jotenkin ihmisten eteen naurettavaksi? He ovat anonyymejä? Toisen heistä nimen minä kyllä itse tiedän, toisesta en minä itsekään tiedä yhtään mitään muuta kuin että hän on tai esittää netissä lääkäriä. Kertoisitko kumpaa tarkoitat, niin voisin ehkä hieman avata omaa näkökantaani asiaan, sillä mielestäni molempien heidän kommenttinsa olivat hyvin hyökkääviä juurikin henkilökohtaisesti minua kohtaan. Minä kun en taas voi hyökätä henkilökohtaiseti heitä kohtaan tyyliin “on se kumma kun lääkäri Maija Meikäläinen on ihan osaamaton ja ammatitaidoton tekemällä niin tai näin”. Miten minä siis olen voinut yksilöidä tai haukkua henkilökohtaiseti ihmistä, josta en tiedä nimeä tai ulkonäköä?

      Eli siis kumpaa minä mielestäsi loukkasin ja miten?
      A) Erikoishammaslääkärinä esiintyvää ihmistä, joka ei oo ikinä kurkistanutkaan lapseni suuhun, mutta kokee oikeudekseen kyseenalaistaa meidän läpikäymiä asioita mm. lausein: ”Kaiken kertomasi perusteella on aika selvää että teidänkään pikkuinen ei hyötynyt kielijänneleikkauksesta.” tai ”Puhut ja paasaat nyt asiasta, josta sinulla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta tai kokemusta. Et ole lääkäri vaikka olisit lukenut aiheeseen liittyen duodecimin artikkelin netistä.”
      Väittäisin, että esim. jälkimmäinen on ihan tarkoituksenmukaista vähättelyä, vaikka mulla on kyllä juuri tämä kahden lapsen kokemus asiasta ja lisäksi aika monen tutun. Totesin myös, että hän on mielestäni epäeettinen lääkäri johtuen siitä, että hän itse kertoi että porataan reikiä, joita ei tarttis rahastuksen vuoksi. Eikö se nimenomaan ole epäeettistä?
      B) Lääkäriä, joka antoi ymmärtää, että otan riskin lapseni terveydellä sen takia, että en halua hänen itkevän vatsavaivoja.

      Katso vielä kerran molemmat kommenttiparit ja kerro jooko mulle, minkä vuoksi meni maku, niin ehkä osaan sitten selittää itseäni paremmin. Mun mielestä on nimittäin heiltä molemmilta ollut nimenomaan minua kohtaan henkilökohtaisesti hyökkääviä kommentteja, joissa mä oon vastannut melko lailla anonyymille ihmiselle. Kukaan seuraajani ei tiedä kuka nuori kirurgiaan erikoistuva lääkäri on tämä jälkimmäinen ja tuo erikoishammaslääkäri voi yhtä lailla olla oikeasti roskakuski, eikä hammaslääkäri. Netissä kun aika moni on aika montaakin eri asiaa. Mutta vaikka olisikin, niin Suomessa on molempia ryhmiä aika helkkarin monta ja en ole kumpaakaan henkilökohtaisesti millään lailla haukkunut.

      Kunnioitan eri mieltä olevia ja siitä olen kanssasi samaa mieltä. En kunnioita heitä, jotka kyseenalaistavat äitiyttäni tai valintojani äitinä ja tuomitsevat ne, tietämättä yhtään mitään asiasta sen tarkemmin juuri meidän kohdalla. Se ei ole eri mieltä olemista.
      Eri mieltä olemista on “Mä oon ite tullu siihen tulokseen, että mieluummin toimin tavalla X (annan D-vitamiinia tai en leikkaa kielijännettä tai mitä ikinä), mutta mielenkiintosta kuulla sun perutelut tälle valinnalle”. Erilaiset viittaukset turhista toimenpiteistä tai lapsen terveydellä otetuista riskeistä on kaikkea muuta.

      Ja toivottavasti sulla ei “mene maku” nyt, sillä otin aikaa ja selitin sulle mun eriävän mielipiteen asiaan, koska kunnioitan sun eri mielipidettä ja haluan perustella omani ja miksi en kunnioita tuollaisia kommentoijia ja vastaan heille ihan samalla tavalla kuin vastaisin heille livenäkin. Erona vaan se, että kumpikaa heistä tuskin kehtaisi sanoa sanottavaansa samalla tavalla livenä.

      1. A:sta en tiedä mitään, mutta tuota B:tä ajattelin. Mielestäni kommentti oli kirjoitettu asiallisesti, kyseenalaistaen toki, mutta en kokenut sitä tuomitsevaksi. Kyseenalaistaminen on mun mielestä osa keskustelua ja eri mieltä olemista. Mielestäni se, että kehotetaan toista nyt keskittymään vain niihin kirurgian opintoihin, on alentavaa ja henkilökohtaista.

        Kiitos vastauksestasi, ymmärrän perustelusi. Luin kommentin vielä uudelleen, ja ymmärrän ehkä paremmin, miksi koit sen tuomitsevaksi. Halusin vain tuoda esiin miltä keskustelu näin täysin ulkopuolisen silmin toisinaan näyttää.

        1. Se, että kehotan häntä keskittymään kirurgian opintoihin ei ole mitenkään vähättelyä tai alentavaa, vaan tarkoitukseni oli kommentillani muistuttaa, että vaikka henilö onkin lääkäri, hän ei ole neonataali, lastenlääkäri tai sisätautien lääkäri, jotka voisivat asiassa tuoda jotakin sellaista keskusteluun, mitä me emme yhdessä neuvolan, lastenlääkärin ja imetysohjaajan kanssa oltaisi osattu asiassa ajatella. Nimittäin kirurgi tuskin on näitä ihmisiä tarkemmin perehtynyt äidinmaitoon ja vastasyntyneisiin. Kirurgi keskittyy tiettyihin asioihin ja se on erittäin kunnioitettava suoritus päästä kirralle, joten on parempi vaan keskittyä siihen ja luottaa, että ne omat kollegat, jotka on erikoistuneet näihin pikkuisiin, osaavat kyllä neuvoa. Se, miksi halusin ihan julkisesti kirjoittaa tuon auki, oli se, että tuo hänen jättämä kommentti vaikutti siltä, kuin hän olisi tämän alan asiantuntija ja tämän osa-alueen lääkäri, mikä ei suinkaan pitänyt paikkaansa.

  12. Ihania kuvia <3
    Olen kommentoinut ehkä samaa aikaisemminkin, mutta: lukijat ruudun tällä puolen eivät kaikki ole fiksuja. Voin kuvitella, että se kirjo, mitä pölkkypäisyyden edustajia täällä hyörii ja pyörii, on varmasti edustettuna saamissasi negatiivisissa sekä ilkeissä kommenteissa.
    Katselen välillä julkisuuden henkilöiden kauniita instakuvia ja bongaan kommenteista kaikkea älytöntä ulkonäön haukkumista, ja kun kommentoijan nimimerkkiä klikkaa paljastaa sieltä joku 11v likka tai 25v nuori nainen.. (varmasti muistakin ikäluokkia ja toinen sukupuoli, en ole klikkaillut tarpeeksi..) mutta JÄRKYTTÄVÄÄ. En ymmärrä, että mitä iloa joku saa itselleen keskittämällä energiaansa toisten haukkumiseen.. aikoinaan kirjoitit “Mitä Sue sanoo Sallysta, kertoo enemmän Suesta mitä Sallysta” niin se menee… ihmisillä on päässä vikaa ja omia ongelmia.. ehkä joku unohtaa oman vajavaisuutensa hetken, kun kokee löytävänsä toisesta (helposta kohteesta) jotain moitittavaa. Surullista.

    1. Toi on yks mun ehdottomasti lemppareimpia toi Sue/Sally -lainaus. Ja valitettavasti toi sun viimeinen lause, oon samaa mieltä siitä täysin.

  13. Jos olet eri mieltä kommentoijan kanssa, vastaat kommenttiin usein tosi hyökkäävästi ja vihaisesti. Tiedetään jo, ettet välitä toisten mielipiteistä, sitä olet tolkuttanut jo ihan riittävästi. Kannattaisi ottaa oppia esim. Hannan blogista. Aika paljon olet saanut samankaltaista palautetta kommentoinnistasi, joten olisiko peiliin katsomisen paikka…

    1. Näytätkö missä mä oon vastannut hyökkäävästi eri mieltä olevan kommentoijan kommenttiin, jossa minua ei ole syyllistetty tai vaikkapa äitiyttäni kyseenalaistettu. Toivon tosiaan, että näyttäisit edes yhden esimerkin tällaisesta, jossa joku on tuomitsematta tai viittaamatta jotenkin epäonnistumiseeni/huonouteeni ilmaissut eriävän mielipiteen asiaan ja minä ole ollut hyökkäävä ja vihainen? Musta olisi todella mielenkiintoista nähdä tällainen tilanne.

      Itse asiassa en ole saanut aika paljon palautetta samankaltaisesta kommentoinnistani. Oon saanut kyllä roppakaupalla tsemppaavia yhteydenottoja, joita EI USKALLETA jättää muuta kuin yv:nä Instassa, ettei joudu hyökkäyksen joukoksi. Esim. kehopositiivisuuspostauksessa näitä oli satoja. Ja jos minut haluaa tuomita joistakin vastauksistani tuomitseviin tai hyökkääviin kommentteihin, antaa mennä. En anna painoarvoa. Minä ja mun sisällöntuotanto on kuitenkin aika paljon kaikkea muuta kuin muutama kommenttivastaus tuomitseviin tai hyökkääviin kommentteihin.

      Ja miten mun pitäisi suhtautua suhun? Oot kommentoinut vuoden aikana 5 kommenttia. Kaikki negatiivisia ja eri aiheista 😀 Mun tukka ei miellytä, kirjoitan liian usein juustotarjottimista ja täysin omaan oletukseesi perustuva kommentti vaatteiden ostamisesta ja käytöstä.
      Oletko ikinä kommentoinut positiivista mihinkään? Et. Ja silti sä tuut mulle opettamaan, miten mun pitäisi kommentoida takaisin joillekin ihmisille, kun sun oma panos tähän blogiin on ollut 100% negatiivinen. Aivan. Pardon, jos en anna tällekään kommentille yhtään painoarvoa 😀

      1. “Kirjoitat liian usein juustotarjottimista”Anteeksi, mutta teiniäni lainaten OMG ja LOL 🙂
        Tsemppiä vaan Anna ja pitkää pinnaa.
        Ja ihanat pojat teillä!

  14. Hmm, koen että jotkut bloggaajat, kuten sinä, kiusaatte itse välillä kokonaisia ihmisryhmiä “vihapuheellanne”. Sinun kohdallasi tämä on kohdistunut esim työttömiin. En sano että sitä saa mitä tilaa vaan että pata kattilaa soimaa.

    1. Siis miten voi kiusata kokonaisia ihmisryhmiä esim. mun mielipiteillä työttömistä? 😀 Ihan totta nyt. Joo, ymmärrän sen, jos joku sanoo vaikka, että “kaikki narkkarit ansaitsis kuolla”, mutta jos mä kirjoitan postauksen mun mielipiteestä ideologisesti työttömistä ja siitä, miten se ei mun mielestä oo oikein muita kohtaan, niin se on kiusaamista? Se oikeuttaa sit siihen, että sit voi huudella keskustelupalstoilla, että oon idiootti läski lehmä? Aaaaivan. Miten sitten voi mielestäsi olla mitään mieltä mistään? Esim. vaikka onko sulla mielipide turkistarhauksesta? Mulla on. Mut nähtävästi sitä ei saisi ilmaista, koska sitten haukkuisin kaikki turkistarhaajat.

      Googlaa vihapuhe. Mun postaukset on ihan helvetin kaukana siitä.

  15. Ja edelliseen kommenttiin lisäksi, olen huomannut että jotkut niistä bloggaajista jotka eniten valittavat kiusaamisesta (ei kaikki!), ovat itse julistaneet että “olen narsisti ja sanon asiat suoraan” – tyyppisesti vaikka mitä “mielipidepostauksia” milloin mistäkin ihmisryhmästä todella halveksuvaan ja alentuvaan sävyyn. Ja, sitten todellakin heittäydytään marttyyriksi kun itse ollaan sen halveksunnan kohteina. Se, että bloggaaja kiusaa, ei toki oikeuta kiusaamaan bloggaajaa, mutta onhan kuvio hieman tekopyhä.

    1. Jos viittaat tällä muhun, niin on jo niin korkealentoista, etten enää edes tiedä mitä vastata. Vaikka joku olis narsisti tai sanoisi asiat suoraan niin kuin ne ajattelee (kuitenkaan ketään henkilökohtaisesti loukkaamatta), ei se oikeuta hänen haukkumiseen tai kiusaamiseen. Mä en kirjoita “mielipidepostauksia”, mä kirjoitan mielipidepostauksia. Mä en kirjoita niitä halveksuvaan tai alentAvaan sävyyn. Mä kirjoitan ne niin kuin itse koen ilmiöt tai tietyt ihmisryhmät, eli en arvosta jotakin tai pidän jotakin epämiellyttävänä käytöksenä. Se on helvetin pitkälti eri asia. On eri asia sanoa, ettei arvosta bloggaajia sisällöntuottajina kuin sanoa, että bloggaaja X on paska kirjoittaa ja läski lehmä. Jos sä et erota näiden kahden eroa, niin voi apua.

  16. Ensinnäkin on sanottava, että pidän kovasti blogistasi ja olen aktiivinen lukija jo sieltä Australian ajoistasi asti. Valitettavasti joudun kuitenkin olemaan yhtä mieltä siitä, että en tykkää yhtään lukea kommenttiboksia tai osallistua keskusteluihin, koska vastailet kipakasti sellaisiinkin kommentteihin, joita ei varmasti ole tarkoitettu ärsyttämään sinua. Nytkin mietin, uskallanko laittaa tähän sähköpostiosoitteeni, koska käyt todennäköisesti vilkaisemassa, mitä olen aiemmin kommentoinut ja osoitat, miten kommenttini ovatkin sellaisia, joihin pitääkin vastata kipakasti. Ymmärrän kyllä, että kaiken sen roinan keskellä, mitä joudut seuraajien osalta kestämään, tulee varmasti joskus vastattua vähän kärkevämmin kuin olisikaan tarkoitus. Jostain syystä et kuitenkaan itse tunnu tiedostavan asiaa.

    1. En itse asiassa yleensä juurikaan katso kommentoijien historiaa, joten en tee sitä nytkään, vaikka näen, että tämä on kolmas kommenttisi. Ja ei, tämä tieto ei tule sähköpostin perusteella 🙂
      EN ymmärrä, miksi mun pitäisi jotenkin vastata mielistellen kommentteihin, jotka MINUN mielestäni, ovat nimenomaan sellaisia, jotka vaativat kipakan vastauksen. Mä en ymmärrä, että jos joku kommentti ärsyttää MUA tai on mun mielestä sellainen, jossa minut tuomitaan/minua syyllistetään/minua haukutaan, miksi minä vastaisin siihen mitenkään muuten kuin kipakasti? Mä saan yleensä sellaisen 20 kommenttia johonkin mielipidepostaukseen. Niistä vastaan yleensä 1-2 kipakammin. Etkö siis huomaa niitä muita 18 vai jääkö sun fiilis vaan niiden parin perusteella negatiiviseksi?

      Ja jos mua aina kehotetaan skippaa negatiiviset kommentit ja keskittyä positiiviseen, niin miksei sitten seuraajat itse tee niin?
      Ja kyllä tiedostan, että vastaan välillä joidenkin mielestä kärkevämmin kuin olisi “oikein”. Mutta mun ihan tarkoitus on vastata kärkevästi takaisin silloin kun tilanne mun mielestäni sen oikeuttaa ja vaatii. Ja sehän kun on minulle suunnattu kommentti eikä muille lukijoille, niin enkö minä valitse miten otan sen vastaan?

      1. Ymmärrän hyvin että selkeästi ärsyttävät kommentit saavat sappesi kiehumaan, kenenpä ei? Itsekin olen monesti miettinyt että miten ihmiset kehtaavat edes kommentoida kaikkia törkeyksiä. Mutta sitä tässä nimenomaan yritin sanoa, että joskus ihan viattomasti esitetty kommentti saattaa saada myös tylyn vastaanoton. Toki se on sinun valintasi, miten reagoit siihen, mutta emme me kaikki kommentoijat ole sotajalalla. Se vaan ei tosiaan houkuttele kommentoimaan uudelleen, jos vastaus on yllättävänkin kireä, vaikka kirjoittaja ei kommentillaan/kysymyksellään mitään pahaa tarkoittanut. Ehkä se sitten on vaikeaa erottaa siellä vastaanottavassa päässä?

        1. Olet kyllä tosi kärkäs kommentoimaan tylysti usein niihin kommentteihin, jotka ei miellytä sua. Ymmärrän vähätteleviin ja kyseenalaistaviin kommentteihin samantyylisesti kommentoimisen, mutta usein ihan viattomiin ja ystävällisiinkin kommenteihin kommentoit tarpeettoman tylysti. Kenenkään ei tarvitse olla kynnysmatto toiselle, mutta se ei tarkoita sitä, että tarvitsee sen pelossa muita jyrätä alleen myöskään.
          Kerran instassa valitit jotain liittyen siihen miten ihmiset kommentoi sun poikaan ja laitoin sulle, mielestäni lohduttavasti, että ei tarvitse antaa arvoa sellaisille ihmisille, jotka jotka sen verran idiotteja, että pientä lasta kokevat tarpeelliseksi kiusata. Vastasit todella kärkkäästi, että kyllä sinä tiedät mille täytyy antaa arvoa omalla alustallasi.
          Oon lukenu sun blogia tosi pitkään ja pidän siitä ja sun tietynlaisesta vibasta, mutta on kyl tosi lannistavaa välillä lukea kommenttiboksia ja nähdä sun vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Oot ite tosi sokee sille, mutta tässäkin postauksessa tosi moni on tuonut sitä nimenomaan rakentavasti esille eikä konfliktinomaisesti.

          1. Mä en nyt ymmärrä mistä sä oikeen loukkaannuit tai mitä on kärkästä siinä, että mä koen olevani oikea ihminen arvioimaan sen, mille annan arvoa omalla alustallani? Jos oot laittanut jonkun lohduttavan kommentin, niin varmasti olisin vastannut siihen ystävällisesti kiittäen. Mutta mulla menee oikeesti hermot just niihin “älä välitä, jätä omaan arvoonsa idiootit” -kommentit, koska mulle se on just sitä “antaa kiusaajien kiusata” -oikeutusta. Jos mä oon kokenut tarpeelliseksi tuoda ilmi jotakin tästä puolesta bloggauksessa/instagrammaamisessa, oon tehnyt sen sillä harkinnalla, että se on tarpeellista mun mielestä. Että on tarpeellista hyvien tulojen, merkkilaukkujen ja reissujen joukosta nostaa myös sen toisen puolen todellisuutta. Mun mielestä se “antaa idioottien olla idiootteja, älä anna sille arvoa” kommentointi on sellaista laiskaa kiusaamisen hyväksymistä, jota en suvaitse kyllä lainkaan. Ei kukaan sanoisi varmaan koulussa opettajille kiusaamiskeskustelun aikana, että nooo, ne on vähän tyhmiä lapsia, antaa niiden olla. Mikä tekee nettikiusaamisesta yhtään oikeutetumpaa?

            Mulle tuollainen kommentointi, jonka vastauksesta sinä olet loukkaantunut, on nimenomaan konfliktinomaista. Sellaista “minäpä olen parempi ihminen, joka tietää miten kuuluu reagoida ja toimia ja minä nyt sinua hieman opetan, että näin pitäisi tehdä, kun sinä nyt turhasta harmistuit”. Mun mielestä tällaisten asioiden vähättely on nimenomaan konfliktinomaista kommentointia.

            Mun mielestä lohduttavasti olisi: “Onpas harmi, että tällaista joudutte bloggaajina kestämään, ei ole ihan tervettä jos joku haukkuu lasta. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!”
            Arvosteleva / “minä tiedän paremmin kuinka toimia” -kommentointi taas on jurikin sellaista: “Älä anna painoarvoa, ei tää oo tärkeetä, ei tällä oo mitään väliä.”
            Se millä sulle ei oo väliä, voi olla jollekin toiselle todella tärkeää ja sen vähättely nimenomaan on kaikkea muuta kuin rakentavaa.

            Sun ei tarvii olla tästä mun kanssa samaa mieltä, mutta toivottavasti kun nyt mielestäsi olet rakentavasti antamassa palautetta, otat tämän vastauksen avoimin mielin vastaan ja ymmärrät, että saman asian voi nähdä kahdella tapaa ja se ei tee kummastakaan katsantokannasta väärää.

            Jos sä koit, että mun vastaus sulle oli “tarpeettoman tyly”, niin mun mielestä todennäköisesti sun kommentti oli “tarpeettoman viisasteleva/vähättelevä”. Minä en todennäköisesti tarkoittanut omaani tylyksi ja sinä tuskin tarkoitit omaasi vähätteleväksi.

            Tää on ite asiassa sellainen asia, josta ollaan joskus juteltu erään ammatti-ihmisen kanssa, kuinka kommunikaatio on vaikeeta, kun sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista.
            “Tuosta ei kannata välittää” voi tarkoittaa toiselle “tuo ei ole sellainen asia, joka on loukkaantumisen väärti”, vaikka toinen tarkoittaisi sillä muuta.

  17. Niin… Hyvin kirjoitit ja ymmärrän sua kyllä täysin. Yleensä työssä kuin työssä saa välillä työkavereilta, pomolta tai asiakkailta negatiivista palautetta. Joskus se liittyy virheisiin, joita on oikeasti itse tehnyt, välillä se on ihan pelkkää vittuilua vittuilun ilosta… Joku ei vaan pidä sinusta tai on jopa kateellinen asemastasi tai vaikkapa ulkonäöstäsi. Harvassa on ne hetket, kun kuulee jotain positiivista, mutta onneksi niitäkin hetkiä on ja itse pyrin aina siihen, että kehun työkavereitani ja kannustan. Mutta meitä on moneen junaan…. Jos blogisi tai ulkonäkösi ei jotakuta miellytä, eihän tätä ole pakko lukea 🙂 Itse lopetin juuri yhden bloggaajan seuraamisen, koska huomasin tulevani enemmän vihaiseksi kuin iloiseksi postauksia lukiessani. Bloggaamisessa on ehkä se ongelma verrattuna esim asiakaspalvelijan työhön, että työssäsi laitat likoon koko henkilökohtaisen elämäsi. Avaat kotisi ja perheesi oven kaikkien nähtäville. Itse en pystyisi siihen ikinä…. Vaikka tiedostan sen, että kerrot vain sen, minkä haluat eikä blogissa näy todellakaan koko todellisuus. On se silti varmasti rankempaa saada negatiivista palautetta näinkin henkilökohtaisella tasolla tuntemattomilta, kuin joltain asiakkaalta kaupassa joka valittaa että tomaatit ovat mätiä 🙂
    Tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun kommentoin blogiisi. Pidän rehellisyydestäsi, sinulla on ihania vaatteita ja aihealueet ovat vaihtelevia. Elän tällä hetkellä aivan eri vaihetta elämässäni kuin sinä (poikani ovat jo 14v.ja18v) mutta silti eksyn aina blogiisi mielenkiinnosta :). Jos nyt on pakko antaa niitä risujakin, niin välillä olen huomannut,että hyökkäät aika aggressiivisesti joidenkin kommentteihin. Siis kommentteihin, jotka ovat olleet mielestäni ihan asiallisia ja joissa on kerrottu oma kanta asiaan eikä kommentoijan tarkoitus ole ollut loukata sinua henkilökohtaisella tasolla. Välillä on tullut paha mieli kommentoijan puolesta näin sivusta seuraajana. Tietysti ymmärrän, että olet herkkä ns. antamaan takaisin. Niin kuin sanottu, itse en pystyisi olemaan perhebloggaaja enkä voi tietää miltä teistä tuntuu, kun jatkuvasti arvostellaan ulkonäköä,miestä ja omaa lapsia. Mutta asiallinen kriittinen kommentointi on jokaisen blogin suola ja herättää keskustelua!
    Anteeksi pitkä viesti 🙂 Ihanaa loppuvuotta sinulle ja kauniille perheellesi!

  18. Hiukan “kulmia” pehmeämmäksi, niin hyvin menee. Napakka voi ja pitää olla, mutta kannattaa laskea ensin kymmeneen. Pää pystyyn, kotkat lentää, kanat kaakattaa.
    Usein kiusaamisen takana on yksinkertaisesti KATEUS.

  19. Luin eilen sängyssä tän postauksen ja oli pakko tulla vielä kommentoimaan tänään erikseen. Tää ei ihan täysin liity tähän sun postaukseen, mut tuli mieleen Virven kirjoittama teksti blogissaan, mikä kyllä enemmän koski facebookia ja meitä tavallisia ihmisiä, mutta ainakin omasta mielestä tosi hyvää pohdintaa ja herätti ajattelemaan tätä some maailmaa:

    https://www.virvefredman.com/ostolakossa/onko-facebook-ihmisten-pahoinvoinnin-syy-vai-seuraus/

    ps. Anteeks, mutta repesin eilen tolle löllö käsi kommentille. Ihan oikeesti joku jaksaa kaikesta sanoo.. ja toi teiän stiga kuva on ihana. En oo ees kiinnitänyt huomioo Danten vaatteisiin, kun ton kuvan tunnelma on jotenkin ihana. 🙂

Leave a Reply