Mielipidemaanantai – ÄIDIN PINNALLISUUS

Mulla oli tänään Myttysen kanssa Helsinki-päivä. Hypättiin aamulla junaan ja suunnattiin Helsinkiin, missä äitini tuli meitä vastaan. Kävin kampaajalla, mihin kaveri tuli tuomaan smoothien ja hengailee vähän juttelemaan ja sen jälkeen kävin vielä laittamassa geelilakkaukset kynsiin. Oli mulla ihan varsinaista asiaakin Helsinkiin ja nämä kaksi sain järjestymään siihen ympärille. Reissussa tuli väistämättä pohdittua pinnallisuutta ja pinnallisuutta äitinä.

Voisi sanoa, että minä tosiaan vietin kaiken kaikkiaan kolme tuntia junassa pienen vauvani kanssa pinnallisista syistä. Ja pinnallisuus ei tunnetusti ole äitien oikeus. Tai oikeastaan, pinnallinen äiti nähdään lähestulkoot huonona äitinä. Hänhän ottaa aikaa pinnallisille jutuille, sen sijaan, että käyttäisi sen lapsiinsa.

Pinnallisuus ylipäätään on mielestäni sanana hyvin väärinymmärretty tai oikeastaan se mielestäni yhdistetään vähän väärään asiaan usein. Itse en miellä meikkaamista, laittautumista tai vaikka mieltymystä kauniisiin vaatteisiin pinnallisuutena. Toki nämä ovat pinnallisia asioita, mutta se, että pitää tällaisista pinnallisista asioista ei tarkoita, että ihminen olisi pinnallinen. Mulle pinnallisuus on sitä, ettei edes välitä sisimmästä tai tärkeistä asioista, itsensä henkisestä kehittämisestä tai mistään syvällisemmästä, vaan välittää VAIN pinnallisesta, ulkokuoresta ja ulkomuodosta. Ihminen voi mielestäni hyvin olla moniulotteinen ja tykätä niin pinnallisista kuin syvällisemmistä jutuista. Mutta jos joku esimerkiksi ihastuu ihmisessä vain ulkonäköön tai taloudelliseen tilanteeseen välittämättä persoonasta, on hän mielestäni pinnallinen. Pinnallisuus ei mielestäni ole millään lailla hyvä juttu, silloin kun se on tuolla lailla kokonaisvaltaista siis.

Itse näen pienet ja vähän isommatkin pinnalliset asiat arjen luksuksena, jota ei mielestäni tarvitse sulkea kokonaan pois. Eikä sitä mun mielestä odoteta tai vaadita sinkkunaisilta tai lapsettomilta naisilta. Mutta oon monesti törmännyt siihen ajatukseen, että äidit eivät saisi olla pinnallisia tai olla kiinnostuneita pinnallisista jutuista. Äitiys liian usein mielletään lähes palvelusuhteeksi, jossa äidin tehtävä on passata jälkeläisiään ja hyvin mieluusti vieläpä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin hinnalla. Kun tulin äidiksi, kuulin kaikenlaista. Hiukset olisi pitänyt leikata lyhyemmäksi ja pidennykset nyt ei ainakaan kuulu äidin päähän. Vauvahan repisi pitkää tukkaa ja pitkillä kynsillä raapisin vauvaa. Kihlasormuksen kivikin oli aivan liian iso käytettäväksi, koska vauvaa saattaisi raapaista sormuksella (kyllä, olen tosissani, tällaista kommenttia sain). Suhtautuminen ripsihuoltoihin ja kampaamokäynteihin on ollut jotenkin nuivaa ja ties mistä kaikesta olen kuullut, ettei ole soveliasta äidille; aina ylipolvensaappaista nahkatakkeihin (ensimmäiset “huoramaisia”, toiset osuvat ikävästi vauvaan, kun äiti ottaa syliin). Ja kaiken lisäksi kaikki tämä on vain turhaa rahan- ja ajankäyttöä, koska sillä ei ole mitään väliä, onko tukka värjätty tai ripset mintissä, koska äidin tehtävähän on olla pukluntahraam kodinhengetär, joka elää vain lapsilleen.

Ennen kaikkea rivien välistä on usein luettavissa siitä, että pinnallisuus ei ole äidille sopiva piirre. Kun elämässä on jotakin niin tärkeetä kuin lapsi, ei saisi käyttää enää aikaansa mihinkään “turhaan hömpötykseen”. Pitäisi opiskella sormiruokailua, suunnitella lapselle säästämistä, notkua jokaiset treenit kentän laidalla ja varmaan opetella ulkoa MAOL, että osaa sitten auttaa lasta sivistyksen tiellä. Nämä mielipiteet esitetään hyvin usein ikään kuin toisensa poissulkevana. Voi olla vain joko tai.

Mun mielestä äidille haitallista pinnallisuutta on opettaa lapsilleen pinnallista ajatusmaailmaa. Kun opetetaan, että aina pitää näyttää hyvältä ja pukeutua nätisti, jotta olisi hyvä. Kun opetetaan, että pitäisi mennä naimisiin rikkaan miehen kanssa tai ottaa kaunis ja nuori vaimo. Kun opetetaan lapset välittämään ulkoisista avuista enemmän kuin sisäisistä. On eri asia opettaa lapsilleen tällaisia arvoja kuin käydä vaikkapa ripsihuollossa. Tärkeää on mun mielestä miettiä, miten näistä asioista puhuu lapsille ja millaisen suhtautumisen näihin asioihin lapselleen antaa omalla esimerkillään.

Mä ainakin käyn monessa kauneustoimenpiteessä, koska koen ne aikaasäästäväksi arjessa. Olen sen verran pinnallinen, että viihdyn meikattuna ja laittautuneena, hiukset kiharrettuina ja kivoissa vaatteissa. Tämä kaikki vie aikaa, jota ei pikkulapsiarjessa ole liiaksi. Valmiiksi laitetut kulmat ja ripset säästävät aikaa, sillä kuljen yleensä arkisin meikittä näiden turvin tai korkeintaan käyttäen 5 minuuttia meikkiin. Kampaajalla tykkään käydä freesaamassa hiukset ja kynsien geelaaminen se vasta on mun aikaa eniten säästävä juttu. Mulla pysyy kynsilakka ehkä päivän kynsissä ennen kuin alkaa lohkeilemaan. Lakkaamattomat kynnet menee mulla nopeasti epäsiistiin kuntoon ja halkeilee pahannäköisesti. Geelaamalla kynnet saan kuukaudeksi kynnet, jotka näyttää aina hyvälle ja on vahvat eikä lohkeile, eikä vaadi multa minkäänlaista ylläpitoa. Ripsihuollossa nukun, kampaajalla teen töitä ja kynsihuollossa hoidan yleensä toisella kädellä sosiaalisia suhteita tai asioita puhelimella. Tai soitan jonku työpuhelun. Ymmärrän, että monille luonnollisessa lookissa kulkeville tällainen määrä erilaisia kauneuskäyntejä kuulostaa tosi isolta määrältä. Mulla ei ole mitään luonnollista lookia vastaan enkä todellakaan ujostele itseäni meikkaamattomana ja ehostamattomana. Mutta satun viihtymään enemmän tällaisessa lookissa ja pidempiaikaisilla valinnoilla säästän aikaa päivittäisessä arjessani. Siinä arjessa, jossa äitiys vie mun elämästä isoimman osan.

Jotenkin jos tuore äiti menee vaikka lenkille tai hierontaan, on se hyväksyttävää. Mutta jos sama äiti lähtee laittamaan kynnet kuntoon, on se paheksuttavaa. Ikään kuin pinnalliset asiat tapahtuisi niin, että vauva kärsisi siinä sivussa siitä pinnallisuudesta. Tuntuu olevan hyväksyttyä jättää vauva ilman äidin läsnäoloa vaan äärimmäisen tarpeellisia asioita varten ja kauneudenhoitoa ei tietenkään tällaiseksi lueta. Vaikka vauva nukkuisi koko toimituksen ajan hyvän hoitajan valvonnassa tai olisi mukana. Vaikken kiintymysteoriaan ihan orjallisesti usko, niin en silti osaisi olla ilman vauvaa kovin montaa tuntia enenn kuin hän olisi jo lähemmäs vuoden ikäinen. Ei tulisi puheeksikaan, että lähtisin vaikka Helsinkiin päiväksi ja jättäisin vauvan isin hoiviin. Herrajumala, Dante oli 11kk, kun jätin hänet yön yli mummille ja silloinkin ikävöin häntä kuin hullu. Nytkin aikataulut oli sovittava sen mukaan, että välissä ehtii imettää ja sylitellä ja tankata läheisyyttä. Söin lounaani tänään vasemmalla kädellä samalla vauvaa ensin imettäen ja sitten antaen hänen vaan levätä sylissäni lähellä rintaani. Oli muuten haaste puikoilla ja pahimmillaan jouduin pelastamaan sushipalan soija-astiasta käsin suuhuni. Oh well. En koe oikeaksi arvostella kenenkään valintoja, joten vaikka joku jättäisikin pienen vauvan moneksi tunniksi, en tuomitse. Se äidin “pinnallisuus” ei kuitenkaan tarkoita, että vauvan arki siitä mitenkään merkittävästi muuttuisi, vaikka niin usein annetaan ymmärtää. Kyllä sen aamumeikin voi tehdä vauvan nukkuessa tai suunnitella kampaajakäynti vauvan päikkäreiden ajaksi. Asiat voi tehdä hyvinkin lapsentahtisesti ja suunnitella menemiset ja tulemiset vauvan ehdoilla, mutta niin, että äiti saa toteuttaa itseään. Pinnallisesti tai vähemmän pinnallisesti.

Tietyllä tapaa näen tässä arvostelevassa ajatusmaailmassa viittausta siihen, että pinnalliset asiat on turhia ja äideillä pitäisi olla liian kiire ja väsy, että voisi välittää tällaisesta turhuudesta. Onhan kulttuurissamme vahvassa sellainen ajatusmaailma, että vanhemmuuden on oltava rankkaa. Jos vauva tai pieni lapsi ei ime kaikkia mehuja, pitäisi äidin keskittää kaikki energiansa johonkin älyllisesti itseään kehittävään tai lasta aktivoivaan toimintaan. Usein äitiyden vaatimuksia kuunnellessa tuntuu lähes toivottavalta, että äiti asettaa lapsensa koko universuminsa keskipisteeksi unohtaen kaiken muun, myös parisuhteen ja itsensä. Vaikka samaan aikaan kaikkialta hoetaan, kuinka “parisuhde on lapsen koti”, samaan aikaan kumppani asetetaan yleensä jollekin huomattavasti alemmalle tasolle ja äidiltä vaaditaan lähes symbioottista suhtautumista lapseensa. Paljon puhutaan myös siitä, että “onnellinen äiti on hyvä äiti” ja kuinka äitien pitäisi ottaa aikaa itselleen. Samaan aikaan kuitenkin nyrpistellään nenää, jos äiti ottaa aikaa asioille, jotka tekevät hänet iloiseksi ja hyvinvoivaksi.

Mulle yksi tärkeimpiä avaimia vauvavuodesta ja pikkulapsiarjesta selviytymisessä on ollut se, että olen saanut pitää kiinni minuudestani ja että olen voinut olla minä myös äitinä. Minä, joka tykkää kauniita esineistä, merkkilaukuista, sisustamisesta, leipomuksien koristelusta, meikeistä ja kampaamokäynneistä. Minä, joka tykkää käydä kaupungilla kahvilla ja joka tykkää omituisesta musiikista. Minä, joka tykkää kirjoittaa blogiin merkkilaukuista ja koruista ja näteistä sisustusesineistä.Monien muiden asioiden ohella. Se, että ponnistin maailmaan lapsen, ei muuttanut mun kampausmakua tai viehtymystä Instagramin meikkivideoihin. Se, että mun arki on täynnä imetystä, taaperon kanssa leikkimistä ja vaippoja, ei tarkoita, ettenkö olisi samaan aikaan kiinnostunut muustakin. Eikä se vie mitään pois äitiydestäni tai keskittymisestäni lapsiini.

Tämä on taas yksi asia, jossa toivoisin, että äideille annettaisiin hieman enemmän vapautta mennä omalla tyylillään, eikä yritettäisi tunkea kaikkia äitejä samaan muottiin tiettyine kampauksine ja lempitunikoineen. 

Saako teidän mielestä äitinä nauttia yhä samoista pinnallisista jutuista? 

46 thoughts on “Mielipidemaanantai – ÄIDIN PINNALLISUUS

  1. Kyllä saa ja pitääkin pitää kiinni niistä itselle tärkeistä jutuista oli ne pinnallisia tai ei. Minulle ei ole onneksi ikinä edes tullut mieleen tällaista ajatusta, että kampaajat ja kynsihuollot olisi jotenkin kiellettyjä tai muiden paheksumia, kun on äiti. 😅 T. Kahden lapsen mutsi

  2. Kiitos tästä postauksesta! On aina todella kiva lukea sun ajatuksia vanhemmuudesta, sillä niistä huokuu sellainen positiivinen tunnelma, joka usein perhe-elämää koskevista keskusteluista tuntuu puuttuvan. En ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, että vanhempana olon pitäisi olla jatkuvaa uhrautumista ja luopumista, jossa vaikeudet vaanivat aivan varmasti joka kulman takana. 😀 Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta olen kasvanut kodissa, jossa ei ole ikinä korostettu perhe-elämää luopumisena,vaan painotettu sen antia sekä mahdollisuuksia nauttia niistä pienistä luksusjutuista ja piristää omaa arkea. Jos näistä asioista puhuttaisiin enemmän ja positiivisempaan sävyyn, olisi monilla ehkä parempi kuva perhe-elämästä. ☺️

  3. Mun mielestä äidin pitää ottaa omaa aikaa ja käyttää se mihin tykkää, mistä saa jotain. Ite nautin kun pääsee kampaajalle tai kauneushoitolaan, mulle omaa aikaa on myös vaunu lenkit yhdessä vauvan kanssa. Pieni hetki omaa aikaa auttaa jaksamaan. Sitä en ymmärrä että pienen vauvan vanhemmat laittaa vauvan jo muutaman kuukauden (tai alta)ikäisenä hoitoon ja lähtee bilettämään. Mieluummin muutama ’pinnallinen’ kampaamo ja kynsihuolto käynti kun yön yli juhlimista!

    1. Nojoo, jokainen tekee kai sitä, mikä itselleen sopii, mutta mä en ehkä ihan ymmärrä ylipäätään vaikka koko yön poissaoloa alle 6kk vauvan luota. Ja en todella osais kuvitella, että lähtisin juhlimaan, koska kuka jaksaa valvoa turhaan vauva-aikana 😀 Tässä on valvomista muutenkin 😀

  4. Ihmettelen myös,että kuka näitä vaatimuksia esittää? Itse olin vauvan äiti lähes 25 vuotta sitten enkä edes silloin kokenut mitään paineita olla muuta kuin oma itseni. Mulle ei juolahtanut mieleenkään,että joku lähipiirissäni tai ”joku” (yhteiskunta) paheksuisi kampaajalla käyntiä tai ylipäänsä mitään mitä touhusin perhe-elämän ulkopuolella. Ei kai maailma ole voinut neljännesvuosisadassa mennä niin paljon takapakkia,etteivät äidit nykyisin saa huoltaa itseään? Vai onko?

    1. Voisiko olla, että 25 vuotta sitten nettikeskustelu ei esim. ollut ihan näin kovin vahvaa? Porukka ei notkunut Facebookissa ja Instassa kommentoimassa toistensa valintoja? Väitän myös oman kokemuksen perusteella (mitä olen muiden kanssa jutellut), että vaatimustaso äitejä kohtaan on kasvanut hurjasti tässä ajassa ja äitien syyllistys on nykyään aivan eri tasolla kuin silloin kun mun äiti oli vauvan äiti viimeksi. Eli vastaisin, että paikoitellen on kyllä ottanut takapakkia. On ollut ainakin monelle mun tuntemalle keski-ikäiselle aika raju wake up call huomata, millaista on olla äiti nykypäivänä. Hyvässä ja pahassa.

  5. Tietenkin saa ja kuuluukin nauttia ☺️ itsekin käyn laittamassa kynsiä ja kampaajalla säännöllisesti. Nautin myös pukeutua siististi ☺️
    Olen kyllä harmittavan usein perhekerhoissa ja muskarissa törmännyt paheksuntaan kun jaksaa laittaa itseään.
    T: kolmen lapsen äiti 🙂

  6. Kolme tuntia junassa, kaks kampaajalla ja yks kynsihuollossa. Hell, ei mulla mene koko kuukaudessa tuota aikaa itseni ehostamiseen:D En oo siis koskaan tajunnut tätä ajansäästöargumenttia mitä tulee tuntien ripsihuoltoihin jne. Ymmärrän kyllä että hoidit tuossa muitakin asioita ja tapasit äitiäsi samalla. Oma äitini opetti aikoinaan että kun iho, hiukset ja hampaat ovat täydelliset, pääsee sillä pitkälle. Ja todellakin se on näin! Mutta samaa mieltä sun kanssa että myös meillä äideillä on lupa laittautua ja ehostautua niin paljon kuin haluamme ja koemme tarpeelliseksi. Meni melkein vuosi ennen kuin lähdin yksin ilman vauvaa kauppaan isoille ostoksille aivan rauhassa lähes pariksi tunniksi mutta vauva oli vain 5 viikon ikäinen kun menin tunniksi kampaajalle värjäämään tyvikasvun pois. Enkä kokenut lainkaan huonoa omatuntoa, ai että mikä huono äiti:D

    1. “Oma äitini opetti aikoinaan että kun iho, hiukset ja hampaat ovat täydelliset, pääsee sillä pitkälle.” Öö, aika kovat ovat vaatimukset jos nuo kaikki kolme asiaa tulisivat olla _täydelliset_.
      Ihonhoitoon sekä kampaaja- että hammaslääkärikäynteihinhän sitä aikaa just menee, jollei nyt sitten ole voittanut jättipottia geenilotossa.

    2. Njoo, tosin en laskisi sitä junassa oloa itseni ehostamiseen, vaan tein töitä, söin ja syötin Myttystä junamatkat. Että sinänsä en näe sitä tähän kuuluvana aikana. 2 tunnin ripsihuollon aikana jauhan ripsihuoltajani kanssa kaikesta (sosiaalista kanssakäymistä) ja nukun. En koe, että aikaa menee lainkaan hukkaan, vaan päinvastoin. Saan kuukauden kestävän “kestomeikin” ja samalla lepään tai hengaan jonkun kanssa. Entinen ripsihuoltajani on hyvä kaverini nykyään 😀 Että kai tässä on myös vähän katsantokannastakin kyse 🙂

  7. En ole itse tullut ajatelleeksi, että kauneudenhoito-toimenpiteissä olisi mitään pahaa äidille. Itse ainakin katson positiivisesti äitejä, jotka pitävät huolta itsestään; oli se sitten syömällä terveellisesti, liikkumalla, käymällä kampaajalla tai mikä sitten kenellekin sopii. Jos näen väsyneen, homssuisen äidin niin ajatukseni saattaa olla, että toivottavasti hänellä on kaikki hyvin. Minua jäi mietityttämään, että kuka näitä asioita sinun kohdallasi tuomitsee? Onko se oma perhe, ystävät tai tuttavat vai nettikommentoijat?

    1. Minustakin näissä asioissa usein ne ympäristön paineet voi olla isolta osalta myös kuviteltuja tai oman syyllisyydentunnon tulosta. Suurinta osaa ihmisistä ei muiden perus arkitouhut tai valinnat hetkauta tai kiinnosta tuon taivaallista, saati niin paljon että kävisi tuomitsemaan. Tietenkin sitten jotain pientä ja äänekästä vähemmistöä asia voi kiinnostaa ja nämä sitten metelöivät ja saavat ihmiset luulemaan, että koko yhteiskunta tuomitsevat heitä.

      (Nämä näin yleisempinä kommentteina eikä niinkään alkuperäiseen blogitekstiin.)

      1. Hmmm, onko tämä sun empiirinen kokemus? Nimittäin bloggaajana särähtää hieman korvaan tämä: “Suurinta osaa ihmisistä ei muiden perus arkitouhut tai valinnat hetkauta tai kiinnosta tuon taivaallista, saati niin paljon että kävisi tuomitsemaan.” Oon blogannut 11 vuotta ja oon mun seuraajille tuntematon. Oon saanut arvostelua ja tuomitsemista ties mistä kaikesta lähtien lasteni tuttien koosta. Netti on tulvillaan keskusteluja julkkiksista ja bloggaajista, joissa ruoditaan kaikki mahdollinen. Ihan jo riittää ku vilkaisee Iltalehden kommenttiosiota, niin kumman paljon ihmisiä kiinnostaa perus arkitouhut. Sehän se on syy miksi sinäkin tätä blogia luet? Se, kuinka moni niitä tuomitsee, on ehkä asia erikseen ja olen kanssasi kyllä samaa mieltä siitä, että äänekäs vähemmistö mesoaa ja se vääristää mielikuvaa yhteiskunnan koko ajattelusta, mutta juuri sen takia kirjoitan näistä aiheista. Esimerkiksi kun kirjoitin kehopositiivisuudesta, sain satoja viestejä yksityisesti, joissa kerrottiin, että ollaan samaa mieltä mun kanssa, muttei uskalleta sanoa. Samaan aikaan pieni vähemmistö kirjoitti pitkät kommentit blogin puolelle ja piti meteliä aiheesta muualla. Tää pätee tosi moneen asiaan. Se, mistä en siis oo sun kanssa samaa mieltä on se, etteikö ihmisiä kiinnosta muiden perusasiat.

    2. Lukijat ja seuraajat ja erinäiset tuttujen tutut on näitä mielipiteitä laukoneet 🙂 Ystävät ja perhe ei varmasti näin ajattele, tai ainakaan sitä ole koskaan ilmaissut 🙂 Ja jos seuraa nettikirjoittelua aiheesta, niin yllättävän paljon tällaisiakin ajatuksia on liikkeellä, valitettavasti 🙂

  8. Enemmän mä luotan ja arvostan äitiä joka jaksaa ja viitsii huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan. Mun mielestä on ok ja jopa suotavaa ottaa pieniä hetkiä ihan vaan itselleen, koska ihminen on kuitenkin muutakin kuin äiti, vaikka se ehkä merkittävimpiä rooleja onkin. Kyllä mä suhun äitinä luotan enemmän kun niihin naisiin jotka purjehtii draammaattisena marttyyrinroolissa homsuisena julkisesti. Ymmärrän että aina ei voi tai jaksa ja tilantteet ovat erilaisia. Mutta silloin kun voi ja jaksaa, kannustan huolehtimaan itsestäkin 🙂

  9. Taas aiheen ytimessä. Naisethan ja lähinnä toiset äidithän tuota tekevät. Itse olen tullut siihen tulokseen, että sen täytyy olla jonkinlaista kateutta tai harmitusta lähinnä siitä, jos ei itsellä ole mahdollisuutta vastaavaan. On se sitten siksi ettei ole rahaa, aikaa, mahdollisuutta tai uskallusta jättää lasta yksin vaikka hieman tekisi mieli ottaa omaa aikaa ja tehdä jotain itselleen mieluisaa. Äidithän opetetaan erittäin epäitsekkäiksi, lapsen syntymisen jälkeen kun uskallat kysyä neuvoa vaikkapa ylimääräisten kilojen karistamiseen, saat järkyttyneitä kommentteja siitä, miten turhaa sellaista on ajatella kun pitää keskittyä nauttimaan vauvasta “kyllä sitä sitten ehtii laihdutella myöhemminkin” … Toinen ei todella sulje toista pois ja ns. pinnallisten asioiden tekeminen ja ajoittainen miettiminen ei kerro henkilön pinnallisuudesta, jokaisen äidin pitäisi saada tuoda esiin myös sitä itseään vain naisena ja yksilönä eikä äitinä. Uskon vakaasti, että siinä olisi myös yksi keino tasapainoisempaan vanhemmuuteen ja perhe-elämään, joka vaikuttaisi positiivisesti ihan jokaiseen osa-alueeseen. Kuten sanoit, olemme moninaisia ja myös äitien tulisi saada tuoda esille kaikkia puoliaan.

    1. Joo, tää on kanssa totta. Tosi usein törmään sellaiseen memeen/kuvaan, jossa joku on laittanut sellaisen “When people ask me when will I get my body back, I say I never lost it in the first place” yms. tyyppistä. En ehkä oo ihan samaa mieltä noista. Kyllä mä menetin tietyllä tapaa kroppani ensimmäiseen raskauteen, ja kaikki ne muutokset imetyksineen ja hormoneineen vei multa sen nuoren kropan, joka mulla oli, mutta se ei haittaa. Ois vaan hölmöä uskotella itelleen, ettei mikään oo muuttunut. Ja nyt kun oon vanhempi ja kroppa on kokenu kovia, kyllä mä ainakin haluan tehdä sen eteen töitä. Ja sekin tuntuu hankaavan joitain vastakarvaan 😀

  10. Kirjoitit aiemminkin äitiyden vaatimuksista ja itselle tuli silloinkin mieleen, että mitä kautta näitä vaatimuksia sitten tulee. Mutta toki julkisena henkilönä natin kautta saa varmasti paljon kommentointia laidasta laitaan. Näin taviksena pinnallisuuden tai muunkaan elämän osa-alueen suhteen en oikein osaa tähän samaistua, koska ainoa palaute, jota saan on lähipiiriltä ja se on vain kannustavaa. Mielestäni jokainen vanhempi tarvitsee sitä omaa aikaa ja kukin tietää itse parhaiten, että miten sen oman aikansa haluaa käyttää.

    1. No ensinnäkin siis seuraajilta ja lukijoilta tulee mitä kummallisimpia syytöksiä, teilauksia ja ajatuksia ajoittain. Myös kun seurailee nettikeskustelua milloin mistäkin aiheesta äitiyteen tai vauvoihin liittyen, niin asenteet on sangen mielenkiintoisia 🙂 Ei munkaan lähipiirissä kukaan ajattele niin kuin tässä kerroin, mutta kummallisen paljon tuntemattomia voi kiinnostaa tällaiset asiat ja niihin on paljon mielipiteitä ihmisillä. Nää kaikki mun esimerkit ylipolvensaappaista ja nahkatakeista on ihan suoraan mun IG/blogista. Tässä kun on tuhansia ihmisiä kommentoimassa, niin saa aika mielenkiintoisen kattauksen mielipiteitä.

  11. Huhhuh.Olet kyllä aikamoisia kommentteja saanut. Ei vaan pysty ymmärtämään näitä ihmisiä kellä on tarve kirjoitella teille julkisuudessa oleville näitä asioita.
    Ehdottomasti äideillä sama oikeus kun muillakin! Kunpa itsekin jaksaisin vähän useammin pukea jotkut muu vaatteet kuin jumppatrikoot.:D

    1. No eihän tää suinkaan tarkoita, ettenkö mä viettäis silti 90 % mun valveillaoloajasta ihan järkyttävän näköisenä 😀 Nimimerkillä mun kotihousuissa (kashmirverkkarit) on hajonnu haarovälistä sauma jossai vaiheessa ja on alkanu purkautuu silleen, että nää näyttää aika jännälle. Näissä on siis sellanen 20 cm reikä tällä hetkellä haarovälissä 😀 Oon kulkenu näissä 2 vk kaiken kotonaoloajan 😀 😀 😀 Että välillä noi trikootki ois jo puoli voittoa 😀

  12. Minä olen juurikin sitä mieltä että äidin pitää saada levätä ja pitää omaa aikaa välillä ja jos se on esimerkiksi kampaajalla käynti taikka kynsihuolto niin mikäs siinä! Se että on äiti ei tarkoita sitä etteikö saisi olla kiinnodtunut myös omasta ulkonäöstään ja hyvinvoinnista. Ulkonäkö ja hyvinvointikin kun kuitenkin tavallaan liittyvät toisiinsa, itselläni ainakin on parempi itseluottamus jos en näytä ihan monsterilta. Tykkään olla nätti enkä koe että en sitä voisi olla myös äitinä. Minulle juurikin oma aika on sitä kun pääsen kampaajalla enkä koe siitä yhtään huonoa omaatuntoa! Nyt esikoinen on jo 1v 7kk mutta pikkukakkonen on syntymässä parin kuukauden kuluttua. Muistan kun esikoisesta kävin kampaajalla kun vauva oli 3 vkon ikäinen ja sain kampaajalta vähän sellaisen kommentin että saisinko nyt ollenkaan olla siellä kampaajalla… “niin mieti nyt siinä sulla vaan on 3 viikon ikäinen vauva ja sä oot vaan täällä kampaajalla”. Niin mitä sitten? Ja vauva siis oli mukanani ja äitini kärrytteli nukkuvan vauvan kanssa sen aikaa kun minä hiuksnei leikkautin ja taisin ripsientaivutuksenkin ottaa. Aikaa yhteensä tuohon kaikkeen meni kuitenkin alle 2h.

    Ja juurikin niinkuin sanoit, ei mielestäni itsestään huolehtiminen ole pinnallisuutta. Pinnallisuutta on sellainen ajatusmaailma jossa ulkonäkö ja mammona on “kaikki kaikessa” ja muut arvot toissijaisia.

    Hyvä postaus Anna! 🙂

    http://karlaespanjassa.blogspot.com

    1. Juuri tää on jotenkin niin jännä. Ikään kuin se päikkäreitä kolme tuntia nukkuva vauva olis jotenki heitteillä siinä 😀 Ei sen tarvii tissillä asua nonstop ja pärjää kyllä hyvän hoitajan turvin hetken jos toisenkin 🙂

  13. Mä ihailen niitä äitejä, jotka jaksaa pitää itsestään huolta ja edes joskus olla huoliteltu. Mä olen vaan kausittain, muuten kuljen – töissäkin – meikittömänä, koska ei vaan yksinkertaisesti jaksa herätä aamulla vaikkapa puolituntia aikaisemmin 🙁
    Nyt testissä B12 vitamiini ja hoidetaan rautaa (ferritiini) kohdilleen, joten toivon, että tää kahdeksan vuotta kestänyt “vauvavuosiväsymys” väistyisi ja aikaa ja jaksamista olisi. Ehkä mäkin jossain vaiheessa ja silloin kyllä sanon piupaut kenelle tahansa, joka edes viitsii arvostella mun “pinnallisuutta”.

  14. Oon kans huomannut ton asenteen, että kun varaat ajan esim. kampaajalle niin joku on kysymässä että “etkös sä just käyny?”Ööö, kävin mutta mitä se muille kuuluu? Ja kyllä, siihen menee aikaa ja rahaa jonka olis voinu käyttää muuhunkin, mutta kyllä mä itse olen itselleni prioriteetti. Samoten kyseli kaveri (jolla on saman ikäinen lapsi kun mulla) kun aloin synnytyksen jälkeen käymään taas salilla, että miten sä siellä salilla käyt kun voisit lenkkeillä vauva vaunuissa. Jep, lenkkeilin lähes päivittäin vauva vaunuissa mutta jos otan tunnin viikossa itselleni urheilun merkeissä niin sitä ihmetellään samalla kun miehellä saattaa olla parit-kolmet reenit viikossa eikä kukaan kysele tai ihmettele. Äitiydestä on tehty ihan kauheeta suorittamista jossa kaikki aika energia pitäis käyttää vaan vauvasta huolehtimiseen.

    Nyt kun odotan toista lasta niin kaikkia ihme juttuja tullaan taas kyselemään, kuten “miten uskallat vielä pyöräillä” “et kai sä enää siellä salilla käy””taasko kävit kampaajalla värjäämässä hiukset” “miten sä näytät noin fressilä vaikka odotat lasta”Oikeesti tyypit, oon äiti ja raskaana, en sairas tai vammautunut. Voin pyöräillä, käydä salilla, värjätä hiukset kampaajan valitsemilla turvallisilla väreillä ja kyllä, saatanpa näyttääkin fressiltä koska teen asioita myös itseäni varten.

  15. Äidin pitää ja kuuluu huolehtia myös itsestään. Kuinka voi jaksaa huolehtia muista jos ei huolehdi itsestään. Mikä sitten kenellekin on tärkeää itsestä huolehtimista on jokaisen oma asia. Lapsi ei tästä kärsi. Kuulostaa ihanalta päivältä ❤️

  16. Veikkaan että tästä samaisesta syystä moni pariskunta eroaa sen pikkulapsiarjen jälkeen kun huomataan, että ollaan vieraannuttu niin toisistaan kuin omasta itsestäänkin, kun kaikki on ollut sitä vauvavauva lapsilapsi pyöritystä. Tottakai ihmiset ja arki jollain tapaa muuttuu lapsen saatua, mutta lapsen pitäis olla lisä siihen arkeen eikä kaiken keskipiste, jonka varjolla kaikki muu aikaisempi elämä ja kiinnostuksen kohteet unohdetaan.

    1. Tämäkin on varmasti totta. Toki kun molemmille vanhemmille lapset on hurjan tärkeitä, niin loppujen lopuksi usein keskinäisellä ajallakin tulee puhuttua, no, lapsista ja kodista ja arjesta 🙂 Mutta silti, se kahdenkeskinen aikakin on eri juttu kuin koko perheen aika ja molempien pitää pystyä ottamaan myös omaa aikaa 🙂

  17. Itse en kyllä näe noissa äidin kauneudenhoitohetkissä sinänsä mitään pahaa, mutta mietin, että eikö niitä löytyisi hiukan lähempääkin sinua eli vaikka Tampereelta, niin ei tarvitsisi kummankaan istua junassa niin pitkään? Vauva nyt ei vielä ole moksiskaan, vaikka ei pääse liikkumaan, mutta sitten taaperon viihdyttäminen junassa voikin olla jo toinen juttu… Tiedän kyllä, että sulla on nuo luottoartistit, mutta kyllähän se säästäisi aikaa, jos käyttäisi lähempänä olevia palveluita, varmasti Tampereeltakin löytyy osaavia tekijöitä?

    1. No ensinnä oon käynyt niin monta huonoa tekijää tässä vuosien varrella, etten halua mennä tuhlaamaan aikaani ja sitten itkemään kamalaa lopputulosta ja menemään korjaamaan tai tekemään uudelleen. Eli kun löydä osaavan yrittäjän, käytän hänen palvelujaan. Ei tulisi mieleenikään mennä jollekin toiselle kampaajalle kuin Nooralle, kun nykyisin en edes vilkaise lopputulosta takapeilin kautta, kun tiedän ja luotan, että hyvä on.
      Toinen syy on hyvinkin käytännöllinen; jos mieheni on töissä, luotettavin vahti vauvalle löytyy Helsingin päästä, nimittäin äitini asuu siellä. En halua raahata vauvaa hiusvärin hajuiseen kampaamoon tai kynsipaikkaan, joten vauva viihtyy jossakin muualla sen ajan äitini hoivassa. Ja kuten sanottu, yleensä näihin päiviin aina sovin sitten jotain oikeasti olennaista Helsingissä toimitettavaa asiaa, niin kuin tälläkin kertaa, enkä suhaile sinne vain tämän takia 🙂 Sen tiedän varmaksi, että hyvien tekijöiden löytäminen uudesta kaupungista ei valitettavasti säästä aikaa, koska usein joutuu pussaamaan liian montaa sammakkoa ennen prinssin löytymistä tässä asiassa. Jouduin viimeksi eri tekijälle varaamaan ripsihuoltoajan kuin omalleni, ja silti olin pettynyt, vaikka oli mun teknikon suosittelema ja samassa paikassa. Oon tarkka ja vaadin erittäin hyvää työtä tekijöiltä ja valitettavasti mun kokeiluilla Tampereella sellaisia ei ole löytynyt.

      Itse asiassa taaperokin viihtyy junassa tosi hyvin. Leikitään yleensä siellä leikkipuolella (VR:n Intercity-junissa on leikkipaikka lapsille), luetaan kirjoja siellä, kun on uusia kirjoja hänelle ja sitten noin puoli matkaa syödään evästä ja höpötellään, saattaa katsoa vaikka puoli tuntia pädiä. Ja keräillään hänen junalippuja, mitä konduktöörit aina jakaa 🙂 Mä en jotenkin myöskään koe 1,5h junamatkaa kovin pitkänä, se tuntuu menevän aina kuin siivillä, enkä ehdi edes tekemään kaikkea haluamaani 😀

  18. Ihan ehdottomasti samaa mieltä kanssasi! Omaa aikaa on tärkeää olla, ja jaksamista tukee ehdottomasti se, että saa säilyttää omasta minuudestaan näitä tärkeitä asioita. Itse käyn harvoin kampaajalla ja laitan kynteni itse, jos laitan (kauhean harvoin näin kahden pienen kanssa), mutta ripsienpidennysten huoltoon menee aikaa. En tosin oikein ole vielä keksinyt, miten ripsistä ja meikkaamisesta pitäisi puhua lapsille niin, että he ymmärtäisivät, että ne eivät ole välttämättömiä, vaan olisin riittävän kaunis ja hyvä ilmankin niitä. Lapset kun oppivat kaiken ottamalla mallia, ja 2,5-vuotias tyttäreni puhuu nyt jo siitä, että sitten kun hän kasvaa isoksi, hänkin saa meikata, ja kiinnittää huomiota meikkiini silloin, kun olen meikannut. En oikeasti tiedä, miten voin opettaa hänelle luontevasti, että meikkaaminen ei ole välttämätöntä, vaan lähtee omasta halusta, tai että hän ei tarvitse ripsienpidennyksiä, jos kuitenkin itse periaatteessa toimin vastoin opettamaani…

    1. No se onkin varmasti aikamoinen haaste. Vaikka mulla on poikia, niin silti mietin tätä itsekin, koska en halua opettaa heille tietynlaista näkökantaa naisista ja naisten ehostuksista vaan antaa mahdollisimman avoimen näkemyksen näihin. Haastavaahan se on, mutta kai sitä jotenkin osaa luonnolliseti asian selittää, kun seon ajankohtaista 🙂

  19. Tosi hyvä kirjoitus, taas kerran 🙂

    En itse ole äiti enkä varmaan koskaan tule olemaankaan. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tottakai äiti saa nauttia pinnallisista jutuista. Jos se auttaa äitiä esim. tuntemaan olonsa paremmaksi, se on tosi hyvä juttu, joka varmasti heijastuu lapseenkin positiivisella tavalla.

    Ylipäätään mulle tulee mieleen, että jos henkilö A tuomitsee henkilön B pinnalliseksi pelkästään sen perusteella, että B selvästi huolehtii ulkonäöstään, on A itse siinä se pinnallinen henkilö (koska tekee päätelmiä toisen luonteesta vain ulkonäön eli juuri sen “pinnan” perusteella). Mun mielestä kiinnostus esim. meikkaamiseen ja muotiin on vain yksi kiinnostuksenkohde muiden joukossa, siinä missä joku voi olla kiinnostunut vaikka taiteesta, tietokoneista tai whatever. Toki joillakin oman ulkonäön kohentaminen voi lähteä epävarmuudesta tai halusta miellyttää muita, mutta ei se kuitenkaan automaattisesti kaikkien kohdalla näin ole, jotkut vain oikeasti nauttivat siitä (itseni mukaanlukien).

    Toivottavasti selitin pointin ymmärrettävästi, tuli vähän suunniteltua pidempi kommentti 😀

  20. Vitsit tykkään sun tyylistä kirjoittaa aidosti ja rempseästi eri aiheista! Tääkin postaus niin asiaa! Lisää vapautta äideille toimia juuri niin kuin itse parhaaksi kokee. Kaikki vertailu on niin syvältä… Oot huikee tyyppi ja varmasti ihan paras äiti! 🙂

  21. Ehdottomasti saa. Mulla itse asiassa kävi päin vastoin – en ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut kauneusjutuista mutta kun tulin raskaaksi, raskauden kuluttavuus kropalle tuli yllätyksenä. Nyt kasvohoidot, hieronnat, kampaaja ja säännölliset jalkahoidot on jo rutiini, josta en aio luopua lapsen tulon jälkeenkään.

Leave a Reply