Mielipidemaanantai – Ylpeys ja ylpistely, nöyryys ja nöyristely

Oon miettinyt aina välillä nöyryyttä ja nöyristelyä, ylpeyttä ja ylpistelyä ja sitä, miten eri tavalla ihmiset suhtautuu eri asioihin. Mietin tuossa joku päivä julkkisten ja vaikuttajien kohdalla sellaista tietynlaista yleistä suhtautumista eri ihmisiin. Oon tavannut monia niin julkkiksia kuin esimerkiksi bloggaajia, joista on monilla paljon ennakkoluuloja ja ajatuksia heidän persoonistaan. Suurin osa menee usein mun mielestä todella pieleen. Erittäin suloisen ihanaa ja mukavaa mielikuvaa blogissaan tuova bloggaaja on ollut yksi epämiellyttävimpiä tapaamiani bloggaajia kun taas paljon kritiikkiä ja negatiivisia mielipiteitä herättävä bloggaaja on ehkäpä yksi aidoimpia ja lämpimimpiä blogivaikuttajia, joita olen tavannut. Myös julkkispuolella mua välillä ihmetyttää tiettyjen ihmisten kokema joukkoviha tai vuorostaan lähes pyhä asema.

Tätä pohdiskellessani rupesin miettimään niitä mediapersoonia, julkkiksia ja esimerkiksi ihan bloggaajia, jotka aiheuttavat usein närää ihmisissä. He ovat usein ihmisiä, jotka ylipäätään aiheuttavat mielipiteitä paljon vahvemmin kuin muut. On paljon ihmisiä, jotka itse koen “hajuttomaksi ja mauttomaksi”, yhtään tarkoittamatta mitään pahaa sillä. He ovat vähän kuin Fazerin sininen, joka on lähestulkoot kaikkien makuun, sopii joka tilanteeseen ja on klassisen aikaa kestävä, mutta harvalle aiheuttaa suuria säväreitä sellaisenaan. Sitten kun mennään niihin erikoismakuihin, niin on niitä, jotka eivät voi elää ilman ja niitä, jotka eivät voi sietää palastakaan. (Mun suosikki on se keltakulmainen hasselpähkinä, näin niinku tärkeenä välihavaintona. Mut siitäkin napsin ne palat, joissa on vähintään 3 pähkinää aina ekana.) 

Oon huomannut, että usein paljon vastalauseita ja negatiivisia kommentteja ihmisissä aiheuttaa sellaiset ihmiset, jotka “eivät ole nöyriä”. Räväkät, tilaa ottavat, näkyvät ja kuuluvat tyypit, jotka uskaltavat puhua menestyksestä ja sanoa asioita suoraan. Menestyksestä puhutaan suoraan, rahoista puhutaan suoraan. Saavutuksista ollaan ylpeitä ja tuodaan itseään esille vahvasti. Tämä tuntuu usein olevan se ihmisiä eniten vastakarvaan silittävä asia. Jos joku fiilistelee avoimesti omaa menestystään, on hän auttamatta kusipää. Ja aina Suomessa muistetaan muistuttaa, kuinka pitää olla nöyrä. Pitäisi sopia siihen isoon massaan, ei yrittää jotenkin erottua joukosta tai herramunvereni ainakaan nostaa itseään jotenkin erityiseksi. Pitäisi olla “nöyrä”. Mutta mitä se nöyryys oikein on ja onko meillä jo mennyt hieman sekaisin nöyryys, realismi ja nöyristely?

Nöyrän synonyymeiksi löytyy tottelevainensopeutuvainenkuuliainen ja vaatimaton. Ja jo lapsesta asti meille on hoettu, kuinka täytyy muistaa olla nöyrä. Vaikka olisit omassa osaamisessasi ihan älytöntä huippuluokkaa, muista olla nöyrä. Olympiavoittajilta, areenat loppuunmyyneiltä artisteilta ja menestyjiltä suorastaan vaaditaan nöyryyttä. Sana “nöyrä” on tullut esiin lukemattomissa urheiluhaastatteluissakin. Omia voittoja ja menestyksiä ei saisi juhlia. Mutta miksi kaikkien pitäisi olla vaatimattomia, tottelevaisia tai kuuliaisia?! Kuulostaa aivan hirvittävän tylsältä. Väkisin tulee mieleen, että nöyrä pitää olla, ettei muille tule paha mieli tai ettei aiheuta muissa kateutta (eli sitä pahaa mieltä). Kateuskin kun on yksi yhteiskuntamme perisynneistä.

Nöyryyden vastaparina on ylpeys. Ylpeyttä pidetään niin herkästi pahana asiana yhteiskunnassamme, että paikoitellen emme edes osaa olla ylpeitä. Kun joku kehuu, suomalainen huitaisee kättä ja aloittaa litanjan “No eihän tässä, no eihän tämä, no enhän minä, no ihan vahingossa…”. Sen sijaan, että olisi ylpeä saavutuksestaan ja kiittäisi kehujaa. “Ylpeys käy lankeemuksen edellä”sanoo jo Raamattukin ja siitä on ammennettu aikamoiset aasinsillat tähän päivään.

Älkää ymmärtäkö väärin, en minäkään pidä pöyhkeilystä, henkseleiden paukuttelusta ja ylpeilystä. Varsinkin sellaisesta, jolle ei ole mitään pohjaa tai syytä. Mutten ihan ymmärrä sitä, miksi ylpeys on niin pahasta meidän kulttuurissamme. Lapsistaan ei pidä olla ylpeä ainakaan kovin kuuluvasti, omista suorituksista tai menestymisistä ei pidä “ylpeillä” ja oikeastaan kaikenlainen ylpeys on vähän kuin nujerrettu huonoksi.

Ja tässä tulee mun mielestä tietynlainen virhe. Nimittäin ylpeys ja pöyhkeily on ihan eri asioita. Ihminen voi ja saa olla ylpeä saavutuksistaan ja onnistumisistaan. Ja jos minulta kysytään, hänellä pitäisi myös olla oikeus ja mahdollisuus iloita niistä myös ääneen. Jokaista voittoa, onnistumista tai hyvää menestystä ei tarttisi piilotella tai sitten sotkea puheisiin onnenkantamoisista, onnekkuudesta ja siitä, että kävi hyvä tuuri. Ei, jotkut asiat on ihan ansaittuja ja niistä saa olla ylpeä. On vissi ero olla ylpeä kuin olla kusipää. Mutta koska jokainen itse tulkitsee asiat omalla tavallaan, on usein ylpeyden ja pöyhkeilyn välinen raja kuin veteen piirretty viiva. Se, mikä mulle on ihan vaan tosiasioiden esille tuomista on toiselle ylpeilyä ja pöyhkeilyä. On vaan jotenkin surullista miten nitistettyä on kaikenlainen onnistumisen, ylpeyden ja menestymisen tunne yhteiskunnassamme ja kuinka omista onnistumisista iloitsemista niin herkästi tuomitaan. Välillä tuntuu siltä, että yleisesti ajatellaan, että “saa olla ylpeä, kunhan ei tuo sitä esiin tai puhu siitä”. Ehh.

Mä en koe, että nöyryys on pahasta. Tietyssä mittakaavassa. On hyvä olla terve määrä nöyryyttä, mutta mun mielestä Suomessa nöyryys asetetaan aivan liian korkealle. Ylenpalttinen nöyryys ja ennen kaikkea nöyristely myös tietyllä tapaa on itseään ruokkiva kehä, josta on vaikea murtautua mihinkään parempaan. Liiallinen nöyryys ja nöyristely johtaa helposti siihen, että jättää toteuttamatta itseään ja unelmiaan eikä uskalla iloita saavuttamistaan asioista. Ei uskalla vaatia itselleen parempaa, mukautuu liian herkästi johonkin, eikä uskalla koetella rajoja. Nöyryys ja ylpeys voi myös kulkea samanaikaisesti rinnakkain.

Ihan esimerkiksi. Nöyräksi vetää, kuinka mielettömän paljon positiivista olen saanut osakseni teiltä lukijoilta viime aikoina. On mieletöntä huomata, miten paljon te annatte mulle positiivisia ajatuksia ja hyvää mieltä ja kuinka mielettömän fiksua ja asiantuntevaa porukkaa on lukijoissani. Tän blogin kautta saan mielettömiä mahdollisuuksia ja etuja, joita en saisi ilman teidän jatkuvaa osallistumista. Samalla olen kuitenkin ylpeä siitä työstä, jonka olen tehnyt tämän blogin parissa ja sillä panostuksella, mitä olen tälle antanut, koen ansainneeni teidät lukijat ja nämä mahdollisuudet.

Jos ajattelen tätä ajatusta tarkemmin, niin tässä nöyryys on ajatuksena lähellä kiitollisuutta. Nöyryys onkin aika monipuolinen tunne ja ajatus, enkä siksi sano, että se on missään tapauksessa huono asia. Mutta jotenkin musta tuntuu, että yhä enemmän ja enemmän vaaditaan ihmisiltä nöyristelyä ja juurikin tuota kuuliaisuutta, vaatimattomuutta ja tottelevaisuutta.

Minä kuulun aivan ehdottomasti niihin ihmisiin ja bloggaajiin, jotka herättävät tunteita. Usein myös negatiivisia. Puhun asioista avoimesti, on ne positiivisia tai negatiivisia. Sen moni voi käsittää pöyhkeilynä tai vähintäänkin nöyryyden puuttumisena. Mutta miksi ihmisten pitäisi olla vaatimattomia? Mistä kumpuaa se ajatus, että vaatimattomuus jotenkin kaunistaa? Miksi pitäisi olla vaatimaton palkkatoivetta työhaastattelussa esittäessä tai nöyristellä omia menneitä saavutuksia pyrkiessä seuraavalle askelmalle unelmien uraansa? Miksi pitäisi olla vaatimaton jos on mielestään onnistunut jossain, eikä saisi sanoa suoraan, että mun mielestä tää on ihan helvetin hienoa? Ja tarkalleen ottaen kenen edessä pitäisi olla kuuliainen ja tottelevainen?

Mun mielestä on virkistävää nähdä nykypäivänä julkkiksia ja vaikuttajia, jotka ovat avoimesti ylpeitä saavutuksistaan ja menestyksestään. Toivon, että sitä nähtäisiin enemmän, jotta jotenkin hyvinkin vanhoillinen suhtautuminen nöyryyteen ja ylpeyteen muuttuisi Suomessa. Monessa asiassa varsinkin meidän naisten olisi hyvä olla vähemmän nöyriä ja suorastaan vaatia enemmän. Jotta voisi vaatia enemmän, pitäisi ensin nostaa itsensä arvokkaaksi, niin omissa silmissä kuin muidenkin. Ja se ei onnistu nöyristelemällä liiaksi.

Mitä mieltä te olette? 

7 thoughts on “Mielipidemaanantai – Ylpeys ja ylpistely, nöyryys ja nöyristely

  1. Mielenkiintoista pohdintaa, enpä ole itse tätä tarkemmin ajatellutkaan! Mielestäni sekä nöyryys että ylpeys ovat hyviä ominaisuuksia sopivassa määrin. Mutta nöyristely ja ylpistely ovat todella vastenmielisiä ominaisuuksia, jotenkin jo sanasta tulee mieleen teennäisyys ja sellainen muiden mielistely.

  2. Minusta sekä ylpeys ja hyvä itsetunto että nöyryys ja huono itsetunto on jotenkin niputettu yhteen ja oikeasti niin monet ihmiset eivät ymmärrä sitä terveen ylpeyden ja “pöyhkeilyn” eroa. Etenkin nuoret helposti feikkaavat itselleen hyvän itsetunnon dissaamalla muita ja nostamalla itseään.
    Eikä nöyryys minusta sulje pois ylpeyttä, voi olla ylpeä joistain saavutuksistaan ja kertoa niistä muille, mutta silti nöyrä siinä mielessä ettei nosta itseään jotenkin muiden yläpuolelle, tai ajattele olevansa sitä kautta parempi kuin muut.

  3. Hyvää pohdintaa ja monesta asiasta oonkin sun kans aivan samaa mieltä. Etenkin tosta että naisten kannattais olla ylpeempiä ja vähemmän nöyriä. Tästä samaisesta aiheesta lemppareista lempparein asennemuija Jenni Janakka pitää naisille Röyhkeyskoulu-luentoja ja onpa kirjoittanut kirjankin aiheeseen liittyen. Suosittelen tsekkaan!

  4. Totta suomi kulttuuriin toivoisin enemman etta ihmiset voisivat olla ylpeita itsestaan ja saavutuksistaan, se vaikuttaa ihan mielenterveyteenkin. Ainoa mita toivoisin mista pitaisi keskustella enemman on priviledge – enka tarkoita nyt vaan rahaa vaan yleisin ottaen taustaa mista on lahtenyt menemaan ja sita etta jotkut on vaan elamassa paremmassa asemassa kun toiset niin perhetaustoiltaan kuin muiltakin elaman vaikuttajilta. Tosi vaikea aihe, koska kaikillahan on tosi erilaiset lahtokohdat, perheet, tukiverkot ja suurinosahan meista tekee toita ihan sikana paastakseen paamaariinsa. Nuorenpana aina tunsin ihan sikana pahaa omatunto siita miten en ollut kuin tietyt ihmiset – paremmassa jamassa taloudellisesti, mielenterveydelta yms nyt kolmikymmpisena vasta ymmartaa etta ihan parhaani olen tehnyt kaikki vaan alottaa tosi erilaisista lahtokohdista ja kaikkien ei tarvi tehda niin paljon toita samojen juttujen eteen – koskaan ei pitaisi verrata omaa elamaansa jonkun toiseen.

  5. Minulle tulee mieleen esimerkki, että ehkä tietynlainen nöyryys, joka näkyy esim. siinä, että osaa ottaa muita mielipiteitä vastaan, kenties huomata olleensa väärässä, nöyrtyä ja muuttaa mielipidettään. Tämänkaltaisen nöyryyden puuttuminen on todella epäviehättävää, ja tekee ihmisestä jotenkin tyhmän ylpeän – jolloin ihminen on leimattavissa helposti vain ylpeäksi – sillä negatiivisella tavalla! Naisista tosiaan kasvatetaan paljon nöyrempiä kuin miehistä (sillä huonolla tavalla), ja ihanaa huomata, että muutosta on näkyvissä 🙂

  6. Nöyristely on mielestäni paljolti suomalainen juttu. Huomasin esimerkiksi itse Vain elämää katsoessa, että Samu Haberin versio JVG:n Ikuinen vappu-kappaleesta ärsytti ylimielisyydellään kunnes tajusin että Haber kertoo biisissä oikeasta elämästään eikä (puoliksi ulkomaalaisena) vähättele saavutuksiaan. Minussa siis ainakin asuu syvällä tietynlainen nöyristely, josta haluaisin eroon. Pelkään kuitenkin vaikuttavani muiden silmiin ylimieliseltä 😀

  7. Mä olen samaa mieltä tuosta käsitteiden sekoittamisesta. Nöyryys hyvässä mielessä tarkoittaa mun mielestä empaattisuutta,sitä,että vaikka olisin huippu omalla alallani,niin ihmisenä,ihmisarvoni on silti sama kuin kenellä tahansa. Saavutuksistaan saa silti olla ylpeä. Koska saahan omista saavutuksistaan piru vie iloita.
    Mä nautin näistä mielipidemaanantai jutuista,olen vanhempi daami,en lainkaan aina samaa mieltä useinkaan kanssasi,mutta juuri tätä mun mielestä tarvitaan; suorapuheisia tyyppejä,jotka on omaa mieltään asioista ja sanoo sen ääneen. Hienoja juttuja,kiitos!

Leave a Reply