Synnytyskertomus

Meidän pieni poikamme saapui maailmaan ryskeellä ja rytinällä keskiviikkoiltana aikamoisena yllätyksenä, niinpä blogi on pysynyt aika hiljaisena tässä 🙂

Nyt kun tuo pieni tuhisija nukkuu vieressä, ajattelin tulla tuoreesta muistista hieman jakamaan synnytyskokemusta tämän pikkukaverin kohdalla. Hänen saapumisensa oli nimittäin aikamoisen erilainen kuin isoveljellään.

*ÄLÄ LUE PIDEMMÄLLE, JOS SYNNYTYSKERTOMUKSET JÄRKYTTÄÄ. TARINA ON POSITIIVINEN.*

Mullahan alkoi ensimmäiset supistukset jo tiistai-illalla 17.9. Illalla supisteli sellaisia kevyen “avaavia” supistuksia pari tuntia ja ajattelin jo hetken, että ohhoh, nyt mennään aika ajoissa. Ne lopahtivat siinä yön aikana ja toisinto oli edessä keskiviikkona. Torstaina olin TAYSissa kokokontrollissa (ensimmäinen synnytys oli jättänyt pelon isosta vauvasta, mitä ultrat on koko ajan näyttäneet, kun poikamme on kasvanut lähes pari viikkoa isompana). Kokoarviossa todettiin kokoarvioksi n. 3,5 kg vauva ja että kohdunkaulankanava on pehmeä, 1,5 cm jäljellä ja että kohdunsuu on jo 3 cm auki. Esikoisen kohdalla kalvojen pyörittelystä esikoisen syntymään meni vuorokausi, joten kun kalvot pyöriteltiin, minä toivoin tämänkin tulevan sillä seurauksella, kun kerta tilanne oli niin edennyt. Tästä sitten mentiinkin sunnuntaihin asti jatkuvassa valmiustilassa (voitte lukea tästä pari postausta alempana), kun välillä supisti semikipeesti 18 tuntia putkeen ja kävin TAYSissa melkein päivittäin. Pitkä latenssivaihe, joka ei avannut enempää paikkoja, vaikka sunnuntaina lääkäri aika reippaasti pyöritti kalvoja uudelleen uskoen vauvan sillä jo syntyvän ja yrittäen jouduttaa tilannetta supistusten vuoksi. Ehei.

(Ekat kipeemmät supparit alko tulla about tässä vaiheessa) 

Maanantaina supisteli hieman, muttei mitenkään mahdottomasti ja päätin lähteä tiistaina kampaajareissulle Helsinkiin ystävä seurana ja tukena. Hieman shoppailua, hieman rentoa lounasta ilman lapsia, kampaamokäynti ja muutenkin rento päivä. Kotimatkalla supisteli, muttei niin, että kaasujalkaa olisi pitänyt yhtään enempää painella suuntana TAYS. Keskiviikkoaamuna olin seuraavassa kokoarviossa ja tilannearviossa. Kielsin lääkäriä pyörittämästä kalvoja, ettei tuu taas hirveitä suppareita, ja lääkäri teki todella hellän arvion ja kokoarvion. Sama tilanne ja 3600 gr. Lääkärin kanssa pohdimme vaihtoehtoja ja lääkäri ehdotti käynnistystä perjantaiksi. Mun siskolla oli eilen häät, joten ehdotin vastaehdotuksena maanantaista käynnistämistä ja totesin, että kestän kyllä vielä muutaman päivän, vaikka supistelisi enemmänkin. Sain ajan ja lähetteen käynnistykseen ja olo oli hirveän helpottunut. Maanantaina kasassa olisi 39 täyttä viikkoa, häät juhlittu vauva masussa ja kaikki erittäin hyvällä mallilla. Sovittiin jo päikystä haut esikoiselle maanantaille ja kaiken valmiiksi.

Sovittelin vaatekaappini vaatevarastoa, joka vielä meni päälle pohtien asuvalintaa siskoni häihin. Lähettelin kuvia perheelle ja totesin,että käyn vielä vilkaisemassa pari liikettä, jos löytyisi joku täydellinen mekko, vaikka ihan siedettäviä vaihtoehtoja olikin. Lähinnä ehkä ne neljä seinää kotona alkoi painaa jo päälle tuon supisteluviikon jälkeen, joten hain Danten päikystä, itselleni ihania leikkokukkia kotiin ja suuntasin Ideaparkiin Danten kanssa vähän pyörähtämään. 15 jälkeen tuli ekoja supistuksia. Olin vaan suoraan sanottuna ihan älyttömän turhautunut siihen, että ne vaan jatkuu ja jatkuu. No ei siinä, niitä tuli 10 minuutin välein ja ne ei olleet kipeitä. Laitoin miehelle viestiä 16 aikaan lähinnä turhautumistani ja naureskelin, että hei alle 72 h häihin, kyllä mä kestän. Klo 17 treffattiin ystäväperhe leikkipaikalla ja lapset kiipeili ja oli liukumäessä. Vähän supistukset alkoi olla jytäkämpiä, mutta mä en enää luottanut kroppaani millään lailla näiden tuntemusten kanssa. 18 oltiin kotona ja ystävälle laitoin viestiä, että ehkä on hyvä, jos on valmiustilassa. En todellakaan enää olisi kehdannut hälyttää vanhempiani turhalle matkalle Helsinkiin ja meillä oli väliaikaishoitajaksi sovittu ystävämme, joka asuu parin minuutin matkan päässä. Vielä 18.30 laitoin hänelle viestiä, että käy rauhassa saunassa ja ei kiirettä tulla. Siinä hieman ennen 19 kuitenkin alkoi supparit ottaa sen verran tulta alleen, että laitoin hänelle viestiä, että voisi ehkä tulla. Että ehkä käydään turhaan TAYSissa kuitenki mieluummi ku että synnytän kotiin.

(Näkyykö ehkä hieman turhautunut epäusko äidilleni viestittelyssä? :D) 

Totesin miehelle, että vanhemmilleni en soita ennen kuin ollaan menossa saliin ja että jos mä meen vielä kerran TAYSiin käyrille ilman, että lähden sieltä ilman vauvaa, mun pää levii täysin. Jarruttelin lähtöä, vaikka 18 lähtien suppareita tuli aika tasaiseen 3-4 minuutin välein ja niitä sai ihan jo ottaa vastaan. 19.20 mies ilmoitti, että nyt kyllä lähdetään, eikä oteta riskejä. Vastahakoisesti menin autoon ja suunnattiin TAAS sairaalalle. Matkalla supistukset alko olla sellaisia, että supparin aikana luukutin musiikkia täysillä ja olin hiljaa. Mies oli ajamassa mua pikaparkkiin synnärin ovelle, mutta edelleen vastustin asiaa ja halusin kävellä pitkäaikaisparkilta. Eka sellainen supistus, joka piti ottaa jo mieheen nojaten vastaan tuli autosta ulos päästyä, mutta uppiniskaisesti kävelin vielä tuon matkan osastolle. Parkkilipuke leimattiin 19.50., osastolla olin 19.57 synnytyskertomuksen mukaan. Ensimmäisenä osastolla tuli vastaan sama kätilö, josta en lainkaan välittänyt viimeksi ja joka oli mun mielestä vähättelevä ja epämukava ja kävelin hänen ohitseen toisen kätilön luokse. Pyysin katsomaan tilannetta ennen käyrillä makuuttamista ja meinasi tulla itku, kun edelleen tuomio oli sama 3 cm ja kohdunkaulaa jäljellä. Olin just miehelle sanonut, että jos nää ei oo avannu mitään, niin mä en enää ala. 20 minuuttia käyrillä oli ihan yhtä helvettiä, kun järkyttävän lujia supistuksia alkoi tulemaan nopealla välillä. Käyrien jälkeen pyysin päästä altaaseen ilokaasun kera, mutta kätilö vielä sanoi hieman epäröivästi, että jos menen altaaseen, saatan sieltä lähteä vielä kotiin, jos synnytys ei etene ja se olisi epämukavaa. Allas oli muutenkin varattu, joten sain kipupiikin pakaraan ja mut siirrettiin tarkkailuhuoneeseen. Siellä supistuksia tuli parin minuutin välein ja ne oli aivan karmeita. Kipupiikin piti viedä niistä terää pois, mutta vaikka tunsin kipupiikin vaikutuksen pään huippauksena, en tuntenut mitään eroa kivussa, vaan mun mielestä supistukset vaan koveni.

(Kello 20.56, odottamassa saliin menoa)

Mulla osu ihana sellainen tsemppaava ja rempseä kätilö siihen päivystyksen puolelle ja hänen avullaan sain muutaman supparin siedettävästi otettua vastaan käyrillä maatessakin, mikä oli ihan helvettiä. Kätilö kävi kurkkaamassa mua siellä tarkkailuhuoneessa about 20 minuutin päästä ja totesi, että tsekataan nyt vielä se tilanne, kun näytin kuulemma aika kipeeltä. “Jaha, täällä on 4-5 cm auki, lähdetäänpäs saliin”. Siitä äkkiä yläkertaan ja saliin just tasan 21. Supparit alko tekee jo niin kipeetä, ettei mitään järkeä. Heti salissa ujelsin, että antakaa mulle jotain vahvempaa, en mä tällasta kestä. “Puhuttiin” spinaalista ja epiduraalista, eli mä yritin pitää aivot kasassa niiden 2 minuutin välein tulevien suppareiden kourissa sen verran, että saisin a) pyydettyä tai valittua jotain tai b) edes tuotettua jotain järkevää toivetta. Kätilön ehdottaessa spinaalia uikutin supistusten välissä, että mä haluaisin tuntea synnyttäväni, mutten näin paljoa kipua 😀 Hän vähän hymyili, että kun ei heillä oo tarkkoja keinoja taata tällaisia, mutta ehdotti kohdunkaulan puudutetta. “Mikä vaan on nopeatehoisin” oli siinä vaiheessa mun vastaus ja oli ihan yks ja sama tunsinko mä mitään aktiivista synnytystä, kunhan mä en tuntis enää sitä kipua. Puudutus laitettiin 21.15 ja se oli ihana! Tunsin edelleen supistukset vahvasti, mutta kuitenkin niin, ettei ne meinannut viedä tajua pois. Samaan aikaan erikoistuva lääkäri, joka puudutti ilmoitti, että auki 8 cm.

Anteeksi mitä? Viikossa 0 cm ero ja sitten tunnissa +5 cm?!

Kätilö kysyi saako puhkaista kalvot (“anna mennä!”) ja kalvot puhkaistiin 21.22. Edelleen puhuttiin kätilön kanssa kivunlievityksestä ponnistamiseen ja hän valmisteli tippaa mahdollisten puudutusten varalta. Kalvojen puhkaisun jälkeen hän vielä kokeili ja vähän silleen rennosti totesi, että voitais ottaa yksi “kokeilutyöntö”, kattoa liikkuuko vauva miten. Okei. Seuraavan supistuksen kohdalla hän kovasti tsemppasi ponnistamaan, klo 21.29 kertoo synnytyskertomukseni. Supistusten välissä hän vielä kävi koneella tsekkaamassa supistuskäyrää ja valmisteli jotain ja kiireen vilkkaa sitten aina hanskaa käteen kun ilmoitin supistuksen tulevan ja sit “vähän ponnistettiin”. Mä en ees tajunnut, että me oikeesti jo ponnistettiin. Kun sitten kysyin muutaman minuutin päästä, että hetkinen, onko tää nyt jo ponnistusta, niin hän totesi vaan, että juujuu, 21.29 oli eka ponnistus. Ohjeisti miehen siihen mun toiselle puolelle, ohjeisti mut laittamaan jalan miehen lantiolle ja miestä pitämään jalkaa ja asettui itse oikealle ja sanoi, että sitten vaan ponnistat tosi lujasti ja tosi pitkään heihin nojaten. Uikutin, että haluan pitää yhden supistuksen taukoa ja hän totesi, että “saat toki, jos pystyt” ja sitten vaan ilmoitin, että hanska käteen, nyt mennään ihan supistuksen alusta. Pari rajua ponnistusta ja olin valmis kuolemaan ja luovuttamaan. Huusin kuin kuoleva, että mä en pysty mä en pysty ja mies huutaa takaisin, että “pakko pystyä, täällä on pää tulossa ulos, mä nään tän pään!” (Se siitä “et sitten kattele navan alapuolelle” sopimuksesta esikoisen ajalta.) Ykskaks karjuessani kätilö sanoi vaan rennosti, että “älä työnnä enää” ja samalla huoneeseen ampaisi toinen kätilö ja he yhdessä ohjasivat vauvan hartiat ulos ja laskivat rinnalleni pienen poikamme.

“Syntymäaika 21.40”. Että mitä?

Oli ihan absurdia ymmärtää, että olin sairaalassa 1h40min, vauva tuli niin kovalla vauhdilla. 0 repeämää, 0 tikkiä. Ihan pieni nirhauma, jota ei kuulemma kannattanut mitenkään hoitaa, vaan turvotuksen laskiessa paranisi itsekseen nopeasti. Sylissä pieni ihme syntymäpainoltaan 3570 gr ja pituutta piskuiset 50 cm.

Mun synnytyskokemus oli aivan mieletön!! Kun mietin esikoisen synnytystä, pidän sitä edelleen kauniina ja voimaannuttavana kokemuksena, ihanana hetkenä, jolloin minusta tuli äiti. Synnytyksenä, jossa mentiin rajuimman kautta, mutta minä selvisin ja minä synnytin. Mutta pieni osa siitä tuntuu jotenkin kadonneen siihen järkyttävään tokkuraan ja kipuun ja kestoon ja kaikkeen. En muistanut sitä hirveän hyvin enää heti sen jälkeenkään. Imukupilla ulos avustettu synnytys tuntui myös jollakin tasolla sellaiselta, että minä en ihan itse pystynyt (vaikken olisikaan mitenkään avustamatta pystynyt vinossa olleen tarjonnan vuoksi) ja minua autettiin. Tämä synnytys oli räjähtävä, kivulias, mutta niin aktiivinen! Olin aivan virkeänä ja adrenaliineissa tuon jälkeen, vauva tukevasti rinnalla, olin aivan läsnä. Esikoisen synnytyksessä en nähnyt istukkaa (en halunnut), en nähnyt miehen katkaisevan napanuoraa ja olin aika passiivinen. En ollut kiinnostunut mistään muusta kuin vauvasta ja itkin vaan aika lohduttomana sitä ompelua ja jotenkin sitä kaikkea. Toki varmasti se tunnin ompelukin rampautti. Nyt kätilö kysyi multa tunnenko vielä napanuoran sykkeen (olin toivonut, ettei katkaista ennen kuin on lopettanut sykkimisen, että vauva saa kaikki viimeisetkin raudat ja muut sieltä), katsoin miehen katkaisevan napanuoran ja tutkin kiinnostuneena istukkaa kätilön kanssa. Kävelin vielä ennen 23 suihkuun, eikä se tuntunut maailmanlopulta kuten viimeksi. Pääsin näkemään punnituksen ja naureskelin miehen kanssa välipalaa syödessä. Osastolle meidät kärrättiin 23.56 perhehuoneeseen tutustumaan pieneen.

(Itsensä aivan naarmuille raapinut pieni ja maailman onnellisin äiti) 

Päällimmäinen tunne synnytyksestä oli lähinnä hämmentynyt. Mitä juuri tapahtui, ja miten se meni näin nopeasti? Kaikki on erittäin tuoreessa muistissa, joka hetki. Oli ihanaa, että mies osallistui synnytykseen aktiivisesti, ihan kuin toinen kätilö ja koin, että me tosiaan saimme tämän vauvan maailmaan yhdessä. En vaihtaisi mitään. Supistukset oli aivan infernaalisen kipeitä, mutta koska tilanne eteni vauhdilla, eivät ne lamaannuttaneet. Mä tunsin jokaikisen sekunnin tämän lapsen saapumisesta maailmaan ja vaikka luulin sen kivun oikeesti vievän tajun, niin samalla se oli maailman mielettömin kokemus.

Tämä pieni tuli 3 päivää ennen kuin isoveljensä aikanaan (rv 38+2 ja rv 38+5), joten kokoluokaltaan nämä kaksi pikkuherraa ovat hyvin samankokoisia, tämä toinen hieman lyhyempi vain. TAYSin painoarvio heitti 30 grammaa, eli aika hyvin siellä on osattu seurata tätä raskautta 😀

Ensimmäinen yö meni perhehuoneessa osastolla ja vielä hieman torstai aamulla mietittiin, jos meidät kotiutettaisiin jo silloin, mutta se olisi tietänyt käymistä TAYSissa sekä perjantaina että viikonlopun aikana, joten päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi, varsinkin kun saimme huoneen potilashotellista, jonne Dantekin sai jäädä yötä meidän kanssa. Vanhempani tosiaan ajoivat silloin synnyttäessäni vahtimaan Dantea ja viettivät torstain pojan kanssa (kävivät toki osastolla, että isoveli pääsi tutustumaan vauvaan), mutta kun siskoni hääjärjestelyt tarvitsivat myös heitä takaisin Helsinkiin, joten oli kiva olla koko perhe perhehotellissa (vaikka perjantaina seinät alkoikin hieman kaatumaan taaperon niskaan). Perjantaina oli lääkärintarkastus, ekat rokotukset ja kaikki mahdollinen tutkiminen, jonka seurauksena pääsimme lähtemään 16 aikaa.

(Maailman paras asia, Belly Bandit. Ainoa asia, millä sain unta ekana yönä, kun tuntui, että tuki edes vähän keskikroppaa)

Vauva voi hyvin, minä erinomaisesti. Maito nousi kolmantena yönä ja täällä on nyt lähinnä viihdytty tänäänkin rinnalla roikkuen tai unessa. Hieman tuntuu siltä, että kaikki sisuskalut ja sisäelimet olis iha hujan hajan sisällä, eikä mitään kantoa keskikropassa ole, mutta muuten olo on aika normaali. Toki en nyt ihan ehkä heti lähtis ratsastaa tai vesiskootterilla aaltoihin pomppimaan, mutta yllättävän hyvin olen jaksanut.

Oon jotenkin ihan superonnellinen ja kiitollinen tästä synnytyksestä, sillä se oli kokemuksena hyvin voimaannuttava ja tietyllä tapaa eheyttävä. Ihan täydellinen synnytyskokemus, josta en vaihtaisi mitään ♥ Ja nyt vieressä tuhisee maailman paras palkinto ♥

Sellainen synnytys tällä kertaa. Ihan liian täydellinen kokemus, sillä tällaisen jälkeen tulee vauvakuume varmaan paljon herkemmin kuin viimeksi 😀 

45 thoughts on “Synnytyskertomus

  1. Huikea synnytys kyllä! Itsellä toistaiseksi ainoa synnytys esikoinen viime tammikuussa, joka meni kans pitkän kaavan mukaan, lopulta kovilla oksitosiineilla jouduttaen ja piiiitkällä episiotomiaviillolla auttaen. Meni yli litra verta, joka vei kyllä aikamoiseen sumuun moneks viikoks. Aivan mieletön kokemus, mutta jotenkin samoja fiilinkejä siitä että ei muista kaikkea, on “sumuista” ja kaikkein päällimmäisenä fiilis totaallisesta kontrollinmenetyksestä. En todellakan haluais tähän elämäntilanteeseen toista lasta, mutta haluisin uudestaan synnyttämään, kokeilemaan meniskö kaikki ihan eritavalla, niinkun sulle nyt kävi. Mutta mielettömiä kokemuksia ne on! Onnea vielä vauvasta koko perheelle, ja ihanaa syksyä sun poikien kanssa! 🥰

  2. Olipa koskettava ja huikea postaus. Melkein pidättelin hengitystä, kun luin tätä. Mukava, että jaoit tämän ja että sait kokea upean synnytyksen.

    Paljon onnea pienestä koko perheelle!

  3. Onnea koko perheelle! ❤ Aivan mieletön synnytyskertomus, tuli jopa itsellekin ikävä synnyttämään vaikka oma kokemus olikin aika hurja.😄 Ihanaa luettavaa!

  4. Paljon onnea koko perheelle! Kylläpä tämä muistutti paljon omaa 2.lapsen synnytystä, minulla tosin käynnistettiin ja istukka ei meinannut irrota. Mutta synnytyksen kesto sama, meidän vauva syntyi klo21.31 enkä myöskään saanut kuin parakervikaalipuudutuksen 🙂

  5. Melkein tekee itekin mieli lähteä taas synnyttämään, vaikka edellisestä on aikaa vasta vajaat 4kk😄 Se oli kyllä kipeä, mutta ihan sairaan hyvä kokemus! Oli pakko tulla vaan kysymään, että mitä rokotuksia te saitte jo sairaalassa? Me synnytettiin myös TAYS:ssa, mutta mulla ei oo mitään hajua, että meidän neiti ois saanu siellä syntymän jälkeen jo jotain rokotuksia🙈 Luulin, että eka annettiin vasta 2kk neuvolassa.

    Ainiin, ja onnea vielä! Ihanaa❤️

    1. Hahahhah, mulla kans sellanen olo, että kai tuo pitäisi vielä kertaalleen joskus kokea 😀 😀
      Me saatiin tuberkuloosi ja B-hepatiitti mun synnyinmaan takia. Ne on molemmat vapaaehtoisia, mutta suositellaan, joten ollaan molemmille pojille ne otettu 🙂

  6. Aivan ihana kertomus ja synnytyskokemus. Minullakin oli hyvin pitkä ja vaikea ensimmäinen synnytys. Toivon kovasti, että toisen kohdalla saisin voimaannuttavan kokemuksen. Vauvantuoksuisia päiviä!

  7. Onneks olkoon niin paljon! Ite oon synnyttänyt kolme kertaa Taysissa ja vasta kolmas oli sellainen josta ei jäänyt kauhumuistoja. Mutta oon niin onnellinen sun puolesta jotenkin ettei ees repeytymiä tullut eikä muita hirveyksiä käynyt! 😀 Teillä on ihana perhe, ihana kun saitte jo vauvankin syliin <3

    1. Kiitoksia! Tosi harmi, ettei kaikki oo menny nappiin, mutta edes kerran meni hyvin sulla 🙂 Ja kiitoksia!! <3

  8. Paljon onnea pikkuisesta! ❤️

    Meidän toinen poika tuli myös rytinällä vuoden alussa ja vaikka synnytyksen kokonaiskestoksi oltiin arvioitu n. 3h, niin oikeasti avautuminen ja ponnistus mahtui 50 minuuttiin. Eli kipu oli ihan järjetöntä, enkä ehtinyt saamaan mitään kivunlievitystä, mutta itse koen samalla tavalla kuin sinä, että kivusta huolimatta nopeampi synnytys oli ns. “voimaannuttava”. 🙂

  9. Olipa voimaannuttava kokemus lukea tämä synnytyskertomus, kiitos jakamisesta. Itsellä kuopuskin jo 8v mutta kyllä näissä pääsee ihanasti siihen fiilikseen kiinni. Lämpimät onnittelut koko perheelle <3. T. Pitkäaikainen lukija joka kommentoi todella harvoin, vuoden 2009 alusta mukana.

    1. Kiitos! <3 Ja kieltämättä oli ihana kirjoittaa näin positiivinen synnytyskertomus, vaikka omalla tavalla rakastin ensimmäistäkin kokemusta, sillä se oli, no, ensimmäinen 🙂

  10. Itsellekin tuli vauvakuume tätä lukiessa, vaikka mitään äitigeenejä ei tänne ole siunaantunut. :> Ihanaa, että kaikki meni noin hyvin.

  11. Voi näitä raskaushormoneja, vollotin about alusta loppuun 😀 Ihana tarina ja toivon, että itsellä olis samantyylinen kertomus tämä tuleva tammikuun tarina. Esikoisen 30h

  12. Ääh, edellinen kommentti karkas kesken. 😅 Piti vielä mainita että, esikoisen 30h ja erinäisiä vaiheita sisältävän synnytyksen sijaan, toivon tästä uudesta tulokkaasta saman tapaista tarinaa kun sulla. Paljon onnea koko perheelle ja kiitos kun jaoit tämän ❤️

  13. Ihana kirjoitus! Tippa linssissä luin 😊 mulla on samanlaiset kokemukset kuin sulla; eka synnytys v. 2015 pitkä ja hankala imukuppiavusteinen, toinen nopea ja pelkällä kohdunkaulanpuudutteella, oli voimaannuttava kokemus. Molemmat Tayssissa ja hyvät fiilikset jääneet sieltä. Vauvakuume myös tulee tuollaisen jälkimmäisen synnytyksen jälkeen kummasti (vaikkei enää pitänyt tulla 😉)

    Onnea tuhannesti!

    1. Joooo, oon huomannu. Jo näin viikon kohdalla, ku märehdin jo vähän nyt sitä, että tää kasvaa niin hurjan nopeasti taas 😀

  14. Ihanaa, onnea! Meidän kolmas syntyi matkalla sairaalaan, Paasikiventiellä juuri ennen tunnelia. Synnytys todellakin voi edetä nopeasti ja olla upea kokemus! T. Sari

  15. Sun toka synnytys meni just niinkuin ajattelinkin, et varmasti menee! Ihan hullua miten paljon nopeammin ja ihanammin yleensä se toka menee. Paljon onnea ihanasta vauvasta ja ihanasta synnytyksestä!

    1. No sepä, enkä mä kyllä uskonut sitten yhtäkään, joka näin mulle aina sano 😀 Nyt neuvolahoitaja vaan nauro, että sitten jos tulee lisää, niin se kolmas saattaa tulla vielä kovemmalla vauhdilla. Sit tulis jo kiire 😀

  16. Kun luin sun instasta ekan kerran vauvan syntymisestä, tuli tosi lämmin tunne rinnan alle, onnellisuus teidän puolesta ❤ siunattua uuden alkua ja hyvää vointia koko perheelle! ❤

  17. Sun eka synnytyskokemus, että sen jälkimainingit, kuulosti aika samalta, kuin mun eka synnytyskokemus. Itse sain siitä niin kamalat traumat, että on tähän mennessä jäänyt viimeiseksi.
    Mä olen niin mahdottoman onnellinen, että tämä toinen synnytys meni niin hyvin ja sait hyvän kokemuksen!
    Paljon onnea pienestä koko perheelle ❤️

    1. Voi ei, harmi että ulla jäi traumoja. Mutta kuten ehkä huomaat, se toka kokemus voiki olla ihan erilainen ja aivan ihanakin <3 Kiitoksia 🙂

  18. Paljon onnea, ihana kun jaoit tarinan!❤️

    Yksi kysymys vielä vajaa kolmekymppiseltä lapsettomalta ihan uteliaisuutta; miten se että mies näkee synnytyksen hyvät, pahat ja rumat 😄 asiat, vaikuttaa parisuhteeseen/vaikuttaako se? Älkää tuomitko tyhmästä ja pinnallisesta kysymyksestä, kiinnostaa vaan aidosti! Toki itsekin tässä iässä alkaa pohtimaan kaikkea vauvoihin ja synnytykseen liittyvää😊

    1. Hahaha, ihana kysymys. Kysyin mieheltä.. “Ei se oikeestaan vaikuta. Ehkä jotenki voimistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luo tunnetta että iteki on päässy osallistumaan. Ei tarvii olla niin avuttomana tilanteessa”.

      Mä en ite koe, että vaikuttaa. Tai jotenki se on niiiiin erilainen hetki ja tilanne ja kaikki, että ei sitä siinä mitenkään ajattele niin kuin mitä joskus ehkä lapsettomana itse ajattelin. Musta oli ainakin tosi ihanaa, kun mies oli aktiivisesti mukana ja tuntui siltä, että me teimme tämän yhdessä. Se tukeminen ja läsnäolo ja osallistuminen oli ihan mielettömän hienoa ja mun mielestä 100% positiivista meidän parisuhteelle. Mitä sitten tulee jotenkin seksikkyyteen, mystisyyteen ja sellaiseen kaikkeen, niin mä ajattelin aina ennen että tää ois kamalaa. Mutta se on vaan jotain niin eri, en nyt äkkiseltään usko, että miehelle tulee ekana mieleen tuo kokemus joskus sitten. Mun mielestä tää ei oo yhtään tyhmä kysymys, vaan varmasti sellainen asia, jota aika moni pohtii oikeesti, kyllä mä ainakin pohdin tätä ennen ensimmäistä 🙂

  19. Olipa ihana synnytyskertomus!! 🙂 Tuhannesti onnea pienestä! Mä olen täällä jännittänyt, koska synnytät ja miten käy häiden kanssa. Onneksi kaikki meni lopulta näin hienosti!! 🙂 Odotin tosiaan itsekin meidän toista lasta ja siksi ollut tosi kiva lukea sun odotusjuttuja, kun meidän lasketut ajat olivat kai noin viikon erolla. Yllättäen meidänkin tyttö päätti tulla ennakkoon ja syntyi nyt lauantaina❤️ oon tavallaan vähän kateellinen, että ehdit saada tuon kohdunkaulan puudutteen 😀 Olin itse ihan suunnitellut saavani sen ja/tai pudendaalin, mutta aukesin sen 5 cm-> 10 cm yhdellä supistuksella, niin siinä ei enää lääkäri voinut kuin kauniisti kannustaa, että kohta se syntyy 😀 Kipu oli ihan infernaalinen, mielelläni oisin sen puudutteen ottanut. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin❤️

  20. Olipa upea synnytyskertomus! Toivon, että mullakin toinen synnytys menee paljon helpommin kuin ensimmäinen. 4 päivää käynnistämistä kaikin mahdollisin keinoin, valtavasti oksitosiinia, monta annosta epiduraalia, imukuppi, yli tunnin ponnistaminen, paljon tikkejä ja 21h synnytyksen kesto ei toivottavasti toistu. Onnea vielä pienestä!

  21. Onnea! Mukavaa, että tämä toinen kokemus oli “korjaava” ekaan verrattuna. Itse pakersin Taysissa myös vauvaa vuoden alussa, mutta se meni enemmän silleen ku sun eka synnytys. Paitsi että imukuppikaan ei auttanut ja leikkuriin sitä sitten mentiin haipakkaa. Isohko pää ja vauva, avotarjonta ja laimeet supparit. Tämän postauksen kuvista siis tuli itelle fläsärit omasta käynnistäni tuolla, ja selvispä itelle sekin, että aika ei vielä ole kullannut muistoja tarpeeksi 😀 Mutta kiva lukea, että toinen kerta voi kuitenkin mennä näinkin. Ehkäpä mullakin, jos nyt ikinä uskallan lähteä kakkoskierrokselle.

Leave a Reply