Malttamaton odottaja, kirjaimellisesti

Mä olen todella huono odottamaan yhtään mitään. Tuskastun jonottaessa ja odottaessa ihan täysin, joten tällainen raskauden loppuvaihe on mulle ihan myrkkyä. Varsinkin kun tässä on tämä supistelu jatkunut aika monta päivää ja se tekee hyvin konkreettiseksi sen, että vauvan tapaaminen lähestyy, mutta minä en sitä mitenkään voi jouduttaa. On ollut tosi tuskaisia nää menneet päivät monella tapaa senkin takia, että koen järkyttävää kontrollimenetystä kaiken suhteen juuri nyt.

Viikonloppuna olisi häät ja mua tuskastuttaa ajatuski siitä, että ne jäisi välistä. Huomenna on kampaaja sovittuna, mutta mä vatvoin ja vatvoin vielä tähän aamuun asti, että lähenkö. Tulin jo siihen tulokseen, etten uskalla Helsinkiin, mutta ystävä lupautui matkaseuraksi, joten päätin pitää ajan kuitenkin. En uskaltaisi mennä junalla, koska pelkäisin jääväni jumiin jonneki ties minne synnyttämään junaan. Yksin en jaksaisi autolla ajella edestakaisin vaan kampaajan takia tässä tilassa, mutta kun kaveri on matkassa mukana, niin päätettiin pitää tällainen mammat ilman lapsia -päivä Helsingissä samaan syssyyn. Ilmoitin heti sovittuamme, että jee, tänään mä synnytän, kun kerta on kivoja suunnitelmia huomiseksi. Mies on vähän skeptinen tuon matkan suhteen, kun ei välitä siitä ajatuksesta, että oon kahden tunnin päässä, jos synnytys lähtiskin rytäkällä käyntiin. Synnäreitähän on Helsingissä ja Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa ja missä vielä, mutta lähinnä miehelle tulis vähän kiire. Toisaalta en mä jaksa tässä istua seuraavaa 1-28 pv himassakaan odottamassa, milloin tämä meidän pieni kultakimpale suvaitsee saapua maailmaan.

Ja tämä tässä ajaakin mut aivan hulluksi. Mä olen yleensä erittäin suunnitelmallinen ihminen, joka elää kalenteristaan. Blogipostaukset suunnittelen hieman etukäteen, valmistelen ne ja luonnostelen ideoita. Suunnittelen viikon menot, sosiaaliset menot ja vähän kaiken. Nyt kaikkeen suhtaudun sillai “en tiedä olenko synnyttämässä silloin” ja kaikki ärsyttää, kun ei voi suunnitella. Nuo neljä päivää meni aika tehokkaasti kodin lähellä tai miehen kanssa kaupungilla käyden, sillä koko ajan olin varautunut lähtöön. Eilen supistukset hellittivät joskus iltapäivällä sen verran, että kaivauduin ulos kolostani ja kävimme miehen kanssa leffassa. Kotimatkalla supisteli siihen malliin, että olin semivarma, että käännytään vielä TAYSiin takaisin tai että viimeistään yöllä tulee lähtö. Eipä tullut. No, saatiinpa hyödynnettyä Dantea katsomassa ollut mummi leffadeiteillä. Tänään ei aamulla oo supistellu juuri yhtään ja oonki pitkästä aikaa saanut tehtyä edes jotakin. Nyt oon taas sohvalla ja jotenkin omituinen olo on kaikin puolin. Eli eipä se vakuuttavan oloinen lääkärin kalvojenpyörittelykään mitään tehnyt, vaan täällä edelleen ollaan alavatsa tohjona, alaselkä tulessa ja olo varsin epämiellyttävänä.

Soitin jopa eräälle vyöhyketerapeutti/kätilölle, josko olisin käynyt vyöhyketerapiassa, mitä moni kehuu. Aikoja hänelle ei ollut, mutta juteltiin hetki puhelimessa ja kertomani perusteella (osa supistuksista tuntuu seistessä reiden infernaalisena hermokipuna) hän veikkaili, että vauvan pää saattaisi olla hieman vinossa ja se voi hieman hidastaa prosessia. Mun ainoa ajatus oli, että NOT AGAIN, koska Danten pää vinossa syntyminen ei ollut ihan optimaalisinta. No anyway, sain muutaman venytysohjeen ja kiltisti tein niitä tässä juuri. Sinänsä en ihmettelisi, vaikka tämänkin pää olisi hieman vinossa, mulla kun on erimittaisest jalat, jotka varmasti jollakin tavalla laittavat lantiota vinoon. En tunne tarpeeksi ihmisen anatomiaa osatakseni ymmärtää vaikuttaako tämä miten sisälantioon ja synnytysteihin, mutta no, kaikki on mahdollista.

Päivät menee siis sellaisessa älyttömässä jahkailussa ja pohdiskelussa ja malttamattomuudessa ja pelossa ja jotenki ihan vaan epäminämäisesti. Oikeesti, jos saisin euron joka kerta ku googlaan jotain limatulpasta tai latenssivaiheesta tai ties mistä, niin olisin tienannut tässä tänki päivän aikana jo varmaan kuukausipalkan verran 😀 Joten jos joku miettii, onko tää toinen raskaus yhtään samalla tapaa jännää ku eka, niin nähtävästi vieläkin jännempää 😀

Mä en toisaalta usko hirveästi mihinkään huuhaahan kivien energioista ja ties mistä, enkä usko, että synnytystä saa käyntiin akupunktiolla, mut sit toisaalta joihinkin asioihin, kuten vyöhyketerapiaan, hierontaan ja sellaiseen uskon tosi paljon ja esim. hyvä fysioterapeutti on mun mielestä lähes jumalasta seuraava. Kuten ehkä huomaa, isoin ongelma on mun vahva tarve yrittää hallita tilannetta. Sellainen “vauva tulee tarpeeksi ajoissa ennen häitä, jotta pääsen näkemään vihkimisen tai sitten vasta niiden jälkeen” -ajattelu ja kuvitelma siitä, että joku tai minä voi vaikuttaa tähän asiaan. Samalla alkaa hiipiä enemmän ja enemmän pelko puseroon, että mitä jos sitä ja tätä ja tuota. Eilen oli tosi virkistävät pari tuntia, kun oltiin siellä leffassa ja pääsin pois tästä ajattelusta ja rentouduin ihan eri tavalla. Nyt tuntuu, että tää vauva ei synny ikinä, koska äiti on kireenä ku viulunkieli.

Dee hoki tässä monta päivää, että “vauva ei tule tänään, vauva tulee huomenna”, mutta eilen hän näki mut suihkussa ja totes “Äitillä on tosi iso maha, vauva saa nyt tulla, vauva tulee tänään”. No, eipä tullut ei. Tänään tyyppi on hokenut koko päivän, että vauva tulee tänään, mut veikkaan asiaan vaikuttavan sen, että hänelle on kerrottu mummin tulevan takaisin kun vauva syntyy. Dee palvoo molempia mummejaan ja kun äitini tänään lähti, hän lohdutti kovasti pikkumiestä, että tulee ihan pian takaisin. Nyt saa siis jo vauvakin tulla Danten mielestä. Eipä ollut tämäkään kyllä ratkaiseva lähtölaukaus tälle bebelle.

Oon miettinyt hetkittäin, että jarrutanko ite jotenkin henkisesti tätä prosessia, kun jännitän kuitenkin tulevaa synnytystä ja sitä, miten Dante ottaa vauvan vastaan ja mietin kaikkea mahdollista. Koko ajan ylikelaan kaikkea, enkä saa itseäni sellaiseen rentoon mielentilaan lainkaan. Henkisesti lukossa, fyysisesti jumissa. Ei auta ees vaikka kivan päivän suunnittelu huomiseksi, kun koko ajan mielessä tykyttää “toivottavasti tää ei nyt huomenna sit synny nii ettei mies ehi” ja “en halua suunnitella, ku mitä jos tää tuleeki nyt yöllä, minne me laitetaan Dante ja apua mitä jos se oikeesti syntyy nyt?”

Yritä siinä sitten saada tehtyä mitään muuta kuin möllöttää jätskiä syöden. Dee nukahtaa just huoneessaan ja mä hain värityskirjan. Ehkä sillä saa ajatukset hetkeksi muualle.

18 thoughts on “Malttamaton odottaja, kirjaimellisesti

  1. Tampereella hyvinvointipalvelu h.a.n.n.a tekee myös raskausajan vyöhyketerapiaa 😊
    Kuinka lähellä laskettu aika nyt on? Toi odottelu on varmasti niiin tuskallista 😞

  2. Voi vitsi, täälläkin jännätty koko päivä että joko olet synnärillä, kun mitään ei ole kuulunut! Tsemppiä, koita ottaa rennosti, kun et voi kuitenkaan juurikaan tapahtumien kulkuun vaikuttaa. Ja sormet ristissä, että pääset häihin!

  3. Tsemppiä!!! Mä oon koko päivän ajatellut, että sulla on varmaan jo vauva kainalossa, mutta kylläpäs sua nyt koitellaan😅 Täällä ollaan vähän samassa veneessä. Nyt rv 37+1 ja limatulppa lähti 34+0, jolloin olin ihan varma, että kohta tulee lähtö. No ei tullut ja toki hyvä niin, mutta onhan tää odottelu aikamoista, kun yhtään ei tiedä, onko edessä synnytys ensiyönä vai kuukauden päästä. Nyt paikat ollut sen pari senttiä auki jo pari viikkoa, mutta vielä on vauva mahassa😄 toivottavasti siellä tilanne etenee niin, että pääsisit häihin (vaikka varmasti tavallaan haluaisit synnyttää just nyt) ! Tosi paljon jaksamista ja toivottavasti seuraavan kerran supistaa vasta sitten, kun vauva oikeasti haluaa syntyä 🙂 ehkäpä heti häiden jälkeen?!

  4. Googlaa Spinning babies! Sieltä löytyy hyviä liikkeitä asentohoitoa ajatellen. Esim side laying release voisi olla hyvä sulle. Akupunktio on oikeasti myös hyvä juttu. Mut nyt teet just niitä asioita joista sulle tulee hyvä mieli. Hyvä musiikki, hieronta, miehen läheisyys jnejne. Kyllä hän syntyy, toivottavasti pian! Paljon tsemppiä!!

  5. Toivottavasti pikkuinen on jo syntynyt kun tätä viestiä kirjoitan💙 ihastuin tuohon söpöön valkoiseen vauvan neulepukunuun, mistä olet sen hankkinut?

  6. Mun toinen lapsi syntyi pitkän latenssivaiheen jälkeen, en tiedä oliko sattumaa vai ei, mutta perjantaina alkuillasta päätin kokeilla monien kehumia spinning babies -liikkeitä ja kävin vielä tuon päälle saunassa ja nukahdin. No parin tunnin päästä heräsin ja heti eka ajatus oli, että nyt on supistukset ihan eri kaliiberia ja lopulta tuli jopa vähän kiire saada lastenhoitaja paikalle. Sairaalassa kerittiin olla tunti, ennenkuin pikkuinen oli jo sylissä! Eli siis suosittelen googlettamaan spinning babies! Ja paljon tsemppiä loppusuoralle <3

  7. Munkin piti tulla kommentoimaan spinning babiesia!
    Mulla on lantiossa myös joku ominaisuus, että molemmat vauvat syntyivät kasvot ylöspäin, eli pää kääntyy puoli kierrosta ”liikaa”. Ja ilmeisesti jos saisin 10 lasta, kävisi aina niin, mutta toinen synnytys meni lähes luomuna ilman imukuppeja ym koska ”reitti” oli selvä 🙂

  8. Meillä oli myös synnytyksessä pää vinossa. Kätilöt tekivät sellaisen kuin spinning babies, mikä auttoi vauvan asentoon ja auttoi supistuksiinkin. Pidä mielessä! 🙂

  9. Yritäpä jotenkin unohtaa asia hetkeksi – eikö se yleensä tule sillon kun vähiten odottaa 😀 ratko vaikka jotain matemaattisia neliöjuuri-laskuja tms!

  10. Hahaah!
    Itellä oli meidän pikku kakkosen syntymää ennen täysin samat fiilikset =D
    ..mutta kas kummaa, kun rennon tyttöjen (lue naisten) illan jälkeisenä yönä alkoi tapahtua. Itse illalla oikein tunsin kun stressi oli helpottanut ja tulos olikin mitä parhain =)

  11. Heivaan hei! Täällä kans yks raskaana oleva odottelee, et joko joko.. Mulla laskettuaika olis lauantaina. Ei tosin lupaustakaa vielä, että tää herra olis tulossa ulos.
    Mut sulle kaikki sympatiat! Ja voin niin samaistua tohon tunteeseen, kun ei pysty tilannetta nopeuttamaan eikä toisaalta jarruttamaankaan😄 Pakko vaan jotenkin sopeutua 🤷🏼‍♀️

  12. Niin tiedän tuon tunteen! Tuskaista odottelua. Itsellä meinasi kanssa usko loppua ja Google lauloi taukoamatta. Sen verran opin että stressi nostaa kehon adrenaliinitasoja, jolloin synnytys ei käynnisty. Lopulta kun luovutin laskeutun ajan iltana ja ns. päätin hyväksyä yliaikaisuuden ja käynnistetyn synnytyksen, meni vedet ja nyytti sylissä siitä 10h kuluttua 🙂

  13. Itselläni oli juuri samanlainen esikoisen synnytys kuin sinulla ja toisessa raskaudessani (laskettu aika lokakuussa) samanlaisia jäätäviä hermokipuja sisäreidessä ja pakaroissa. Enteileeköhän se tosiaan toista pää vinossa syntyjää? Homeopaatti kyseli ensimmäisen synnytyksen jälkeen, millaisia supistukseni olivat ennen sairaalaanlähtöä. Minulla ei ollut yhtä ainutta supistusta ennen kuin ne alkoivat hyvin tiheinä (n. 5min välein) ja voimakkaina. Siltikään kohdunsuu ei ollut avautunut ollenkaan. Homeopaatti totesi, että tästä olisi jo osannut päätellä vauvan olevan vikatarjonnassa ja siihen tilanteeseen olisi kuulemma ollut oma rohtonsakin (vauva kääntyy), jos vain olisin silloin osannut ottaa. Mene ja tiedä..mutta ei siitä haittaakaan ole, joten ajattelin varmuuden vuoksi tällä kertaa hankkia tuota rohtoa valmiiksi. Toivotaan, että pääsisimme molemmat hieman vaivattomammalla synnytyksellä tällä kertaa!

Leave a Reply