Vetelehtimisen sietämätön syyllisyys

Mä oon tänää vetäny todella mulle epäominaisen päivän. Kaikki alkoi normaalisti. Heräsin 6.30 (vaikka uni tuli vasta puolenyön aikaan ja yö oli aivan järkyttäviä liitoskipuja täynnä) ja herätin lapsen 7 aamupuurolle. Vein pojan päiväkotiin 8 jälkeen, tarkoituksenani opiskella koko koko aamupäivä ja tehdä reippaasti työjuttujakin pois. Kävinkin jo heti kahdeksan jälkeen ruokakaupassa ja postissa ja keitin aamukahvin. Ja sit vaan jotenkin tökkäs. Otin jätskin ja menin sohvalle tekemään en-mitään. Ja sit innostuin availee vähän aikaa sit ostamani maalit ja kankaan ja aloitin maalailun. Sitten keitin vähän teetä ja kattelin hetken Netflixiä, kunnes haukottelin enemmän kuin näin sarjaa ja käperryin päikkäreille. Sain itseni liikkeelle 13 aikaan, kun lähdin käymään ompelijalla hakemassa pojille tilaamiani juttuja ja siivosin keittiön aamupalan jäljiltä. Sain tunnin tehtyä työjuttuja ja hain Danten päiväkodista.

En tehnyt tänään ruokaa, en siivonnut tai siistinyt päivän sotkuja. En vienyt pahveja kierrätykseen kuten piti, en saanut tehtyä edes 20 % haluamastani työmäärästä, enkä saanut edistettyä kouluhommia. Kotona on sotkuisempaa kuin eilen ja söin illalliseksi pizzaa. Välipaloina toimi jäätelö. Päiväkodin jälkeen mentiin pojan kanssa seikkailulle lähipaikkakunnan erääseen puutarhaan keräilemään vadelmia ja siellä meni 2 tuntia. Sateessa juoksennellen (mun tapauksessa löntystellen), koska se oli lapsen mielestä hauskaa ja vadelmia keräten. Kotona katottiin puoli tuntia piirrettyjä halikaulaa ja vedettiin illalliset ja normaalit iltarutiinit. Nyt katson ympärilleni ja tiedän, että on paljon töitä, paljon kaikkea mitä haluaisin tehdä ja vähän siivottavaakin. Ja samalla katson kaihoisasti mun maalaustarvikkeita, joita mielellään vähän käsittelisin vielä lisää Netflix taustalla pyörien.

Mutta mua ahdistaa. Syyllisyys on valtava! Minä, äitiyslomalainen, olen aivan rikki siitä syyllisyydestä, että minä en saanut kertakaikkisesti mitään aikaiseksi tänään! Samalla kun järki sanoo, että tätä varten se äitiysloma on, niin mun koko opittu suoritusorientoitunut ajatusmaailmani herjaa koko äänenpainolla mua niin huonoksi ihmiseksi kuin huonoksi äidiksi ja laiskaksi pataluhaksi. Siis minä olen vienyt lapseni päiväkotiin, enkä sen 7 tunnin aikana saanut tehtyä mitään järkevää? Olen ulkoistanut lapseni hoidon jollekin, enkä edes hyödyntänyt aikaa mitenkään järkevästi?

Tää kuvastaa hyvin mun mielestä niin nyky-yhteiskunnan mentaliteettia kuin ainakin omaa ajatusmaailmaani. Kyllä jos rentoutuu, niin sekin pitää tehdä jotenkin. Urheilemalla, taiteilemalla, leipomalla tai tekemällä JOTAIN. Eihän kolmekymppisen äidin sovi vaan vetelehtiä koko päivä tekemättä yhtään mitään. Musta tuntuu, että nykyään rentoutuminen on hyvin pitkälti sitä, että kalenteriin tehdään aikataulu “rentoutumiselle”. Vähän silleen 16.30 joogatunti, sit 18.00 kasvohoito ja jalkakylpy kotona samalla ku opiskelet 17 epäsäännöllistä ranskan verbiä. Sit uudella reseptillä vihersmoothie iltapalaks kotitekoisen terveellisen illallisen päälle. Tai ihan vähintään niin, että tekee sen 5000 palan palapelin yhessä illassa tai opettelee soittamaan mandoliinilla kansallislaulun. Saatan ehkä kärjistää, mutta ymmärtänette mitä haen takaa.

(Laiskottelija itse. Guilty as charged.)

Mä huomaan, että mulle rentoutuminen tarkoittaa nykyään oikeastaan jonkin sellaisen asian tekemistä, mitä haluaisin tehdä, mutta arjessa sille ei ole aikaa. Värittäminen, joku tietty leffa, leipominen tms. Mutta mä en oikeesti oikein muista, milloin mä olisin ollut tekemättä yhtään mitään. Siis ihan vaan vetelehtinyt ilman mitään päämäärää. Ai jeesus se oli virkistävää! Oikeesti, ihan mielettömän jotenkin huoletonta ja oikeasti täysin energisoivaa. Mä en tehnyt moneen tuntiin mitään. Ja samalla aiheutti niin järkyttävän itsensä syyllistämisen, ettei pahemmasta väliä.

Oon tänki päivän aikana sanonu kerran sanat “aika on rahaa” ja tarkoittanut, etten halua käyttää aikaani johonkin, mitä en koe mun ajankäyttöä vastaavaksi. Höpötin niitä näitä siskoni kanssa ja puhuimme jostain ihan muusta ku mun päivän tekemättömyydestä. Mutta se on iso osa mun ajatusta. Aika on valuuttana sellainen, mitä en voi pankittaa ja mikä on erittäin kallisarvoista mulle. Mä haluan viettää aikaa perheen ja lapseni kanssa, laatuaikaa mieheni kanssa, nähdä ystäviä ja läheisiä, tehdä kaikkea kivaa. 24 tuntia vuorokaudessa ei ikinä riitä, jos aikoo välillä nukkuakin. Siksi tuntuu, että oli pankkitilin saldo mikä hyvänsä, aikapankki on aina miinuksella. Ja se lienee aika monen tilanne nykypäivänä. Ei kai kukaan maksaisi 100 € siitä, ettei saisi mitään takaisin? Heittäisi 100 €:n setelin ilmaan, vilkuttaisi ja toteaisi, että sinne män. Miksi kukaan siis heittäisi vaikka 5 tuntia elämästään “ei-mihinkään”. No ehkä siksi, että välillä se ei-mitään, on oikeesti jotain. Ihan vaikka paineettomuuden tunnetta, huolettomuutta ja hyvää oloa. Sitä, että vaan on ja hengittelee ja antaa vaan tapahtumien tapahtua ilman, että niitä sanelee. En tiedä. Hemmetin kivaa se oli! Tai ois ollu vielä kivempaa jos samaan aikaan ei ois syytelly itteään ihan loputtoman paljoa siitä, että on ihan laiskapaska. Jotenkin sitä on niin kiinni siinä oravanpyörässä, jossa jokainen tehty tunti on tärkeä ja tuo lähemmäs jotain omaa tavoitetta ja saavutusta.

Mun oli hirveen vaikee kirjottaa tää postauskin. Myöntää, että mä vaan laiskottelin, enkä tehnyt mitään. Voin heti kuvitella, kuinka paljon tää herättää närää tietyissä ihmisissä. Ja jollakin tavalla oma saamattomuus ja laiskottelu oikeasti hävettää. Ja kyllä, käytin juuri termejä “saamattomuus” ja “laiskottelu”. Tää on kauheeta! Milloin elämästä on tullut sellaista, ettei voi hyväksyä omaa vetelehtimistä vaan pitää siitäkin kokea syyllisyyttä?

Jaatteko tän mu fiiliksen? Osaatteko heittää ihan täysillä vapaalle ja olla tekemättä mitään, vai alkaako pieni Neiti Suorittaja oman päänne sisällä soosotella heti sormi pystyssä sellaista toimintaa?

17 thoughts on “Vetelehtimisen sietämätön syyllisyys

  1. Tää on niin harmillinen ilmiö, mihin itekin syyllistyn! Tää kesä oli mulle kunnon haaste asiassa, koska päätin vaihtokevään jälkeen omistaa aikaa läheisille, itelle ja olemiselle ja lomailla pari kuukautta ennen yliopiston jatkumista.

    Ja voi että, miten huono omatunto välillä oli!! Pitihän sitä sitten vähintään suursiivota kämppä ja muuta hommaa.. Tosi harmillista, ettei voi yhtä kesää pitää lomaa ja nauttia vaan täysiä, vaikka edelliset 10 kesää on tehny kesätöitä ja tietää, että valmistumisen jälkeen tämmöstä mahollisuutta ei välttämättä enää tuu.

    Mut oikeesti kesä oli ihana ja oli niin motivoitunut olo lähtee syksyllä opiskelemaan ja edistämään taas elämää! Eli kyllä se oikeesti teki hyvää..

    Mukavaa syksyä ja kiitos hyvästä blogista!

  2. Mulla ei ole lapsia, ainoastaan lemmikkejä, mutta tarvitsen vähintään yhden täysin vapaan illan per viikko, jotta voin vaan rentoutua ja palautua töistä ja kaikesta muusta, harrastuksista ja sosiaalisesta elämästä. Tarvitsen myös säännöllisesti yhden viikonloppupäivän, jolloin saan nukkua vaikka 13h putkeen ja sen jälkeen tehdä mitä haluan tai olla tekemättä mitään.
    Joten mun korviin sun elämäntyyli on superaktiivinen ja ansaitset kyllä laiskotella hyvällä omallatunnolla 😄
    Toki joskus myös mun laiskottelupäivät on sellaisia, että saatan siivota, kokata ja puuhailla kaikenlaista aamusta iltaan, mutta en pakon sanelemana,vaan koska haluan. Eniten tarvitsen vaan omaa rauhaa muista ihmisistä, osittain koska työskentelen asiakaspalvelussa, osittain siksi koska taidan olla enemmän introvertti kuin ekstrovertti.

  3. 😀 niin totta, että nykymaailmassa aina pitää olla jotain tekemässä ja rentoutuminenkin on jotain monelle konkreettisra tekemistä heh.

    Ite osaan ja rakastan kyllä ihan vaan lorvailla. Mulla tosin ei oo lapsia. Rakastan että mulla on menoja ja ohjelmaa elämässä, mut otan kyllä myös paljon aikaa ihan vaan olemiselle. Ja menot on harkitusti niin, että ehdin henkisestikkin mukaan 😀
    Sun elämäntyyli ja rytmi nostaa itellä sykkeen kyllä jo ruudun takaakin heh. Mulle toi sun “en saanut mitään aikaan”-päivä kuulostaa kyllä jo aika aikaansaavalle 😂 Näin sitä on ihmisillä eri käsityksiä ajasta ja tekemisestä.

    Just puhuttiin parin ystävän kanssa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta, jossa yks haki aktiivista ja menevää kumppania. Mietittiin, että aktiivisuutta on kyllä tosi monenlaista. Esim. tää että vaikka just kerroin, miten voin helposti vaan oleskella ja lorvia, pidän silti itseäni suuremmassa mittakaavassa aktiivisena ja nopeena ihmisenä 😀 Jonkun muun mielestä saatan taas olla kaikkea muuta kun aktiivinen. Mielenkiintoista.

  4. Mä en ole tehnyt moneen päivään mitään. Työpäivät on lyhyempiä kun olen myös raskaana ja ei vaan jaksa sitten kotonakaan. Haluaisin mutta en jaksa. Enkä aijo syyllistää itseäni. Tämä on elämää ja hetkestä pitää nauttia ilman suorituspaineita. Kun koti on joskus taas kunnossa ja kaikki työt tehty nautin siitäkin. Nyt lepään koska kuuntelen omaa kroppaa. Inhoan tätä nykyaikaa missä ei ole arvokas jos ei ole kokoajan kiireinen eli tärkeä. Elämään kuulu myös saada relata se on tosi ok.

  5. Syyllistyn itse samaan, laiskottelusta tulee huono omatunto. Eikä siitä ainakaan kehtaa kertoa kenellekkään että on ollut tekemättä mitään koko päivän :). Olen onneksi vähän oppinut siitä pois. Esikoista odotan ja aamuherätys jo 3.50 arkisin koska työ. Nyt ollut vielä vähän ylitöitä niin herran jestas kun sitä on poikki kun pääsee kotiin. Jos erehtyy istumaan sohvalle saati sänkyynpäiväunille niin loppupäivänä ei saa mitään aikaiseksi. Mutta jos sama vauhti jää päälle kuin töissä niin alkaa hippulat vinkumaan :). Morkkis meinaa vähän olla kun en tänä vuonna saanut kerättyä kaikki pihan viinimarjoja talteen. Siellä ne reppanat vieläkin huuta mun nimeä että tuu poimimaan. Vauvanhuoneen remontti on levällään koska en jaksa kuin viiko loppuisin mutta ummistan sille arkisin silmäni. Onneks alkuviikosta sain istutettua syyshortensian ja kukkasipuleita (mitä miettinyt jo kolme kesää että pitäisi mutta..).
    Tsemppiä sinne.

  6. Voin niin samaistua sun fiiliksiin! Mulla esikoinen ja keskimäinen dagiksessa tosin nuorempi vaan puolipäiväisenä. Itse oon 4kk vanhan kanssa kotona mutta musta tuntuu, että mun pitää suorittaa täällä kotona ihan hirveästi jotta mulla olisi “oikeus” viedä lapset tarhaan.
    Heti huono omatunto jos hetkeksi istun sohvalle 😝😬
    Leikin ja hoidan vauvaa, mutta sitten pitäisi urheilla, siivota, käydä kaupassa, tehdä illan ruoka valmiiksi ja pestä pyykkiä. Tulee sellainen olo, että pitää tehokäyttää se aika kun lapset on dagiksessa 🤔

  7. Mistä haitte vadelmia? 🙂 asun itsekin Lempäälässä ja ois kiva käydä keräämässä jos vielä löytyisi. Ja mitä ne maksoi?

    1. Ala-Orvolan Puutarhasta 🙂 Itsepoiminta oli 8 €/kg, mutta en tiedä oliko eilen vika päivä, vähän epäselvästi omistaja sen muotoili, mutta ihan loppumaisillaan on poiminta-aika 🙂

  8. No hyi sua, kun vaan laiskottelit, vaikka sun muksu on päikyssä toisten hoidettavana!
    😀 😀
    Ihan rehellisesti sanottuna, mä vihaan elämäntapatyöttömiä, jotka laittaa lapsensa päivähoitoon 2-vuotiaana, koska eivät viitsi sosiaalistaa itse lastensa ja koska “varhaiskasvatus”.
    Mä en kuitenkaan näe sua millään tavalla elämäntapatyöttömänä, joka just tekis noin. Mä näen väsyneen äidin, joka on tehnyt välillä liikaakin, ja joka on ansainnut sen, että nyt vaan on ja laiskottelee. Älä ole liian ankara itsellesi, koska noita, että vaan on, kun lapsi on päikyssä, saa koko talon itselleen ja kroppa rentoutuu jostain ihmeen syystä, tulee h a r v o i n. Seuraavalla kerralla, kun lapsi sinne päikkyyn menee ilman, että sulla edes on mitään tekemistä ja saat “luvan kanssa” laiskotella, ei kroppa välttämättä laiskottele, vaan ne “hälytyskellot” siitä lapsesta soi takaraivossa, you never know.
    Sä selkeästi tarvitsit tuollaisen päivän. Voisit olla ihan loppu, jos et ois ottanut sitä, ja ketä se taas palvelee.

    1. No tämäpä! Ja oon siis ihan samaa mieltä, ja varmaan heti sen takia poden syyllisyyttä niin paljon 😀 Mutta itse asiassa tossa on avainasiassa yksi hyvä huomio. Mä en saa juuri ikinä olla yksikseni kotona. Ja silloin kun olen, on mulla usein kasa työ- ja opintojuttuja. Se on oikeesti tosi harvinaista näin perhearjessa, että voi vaan olla kotona, ja sitä välillä vaan kaipaa 🙂

      1. No just näin se on 😁😁 ilo on otettava irti silloin, kun se suodaan. Eikä se mieli ja kroppa turhaan, koskaan, ikinä, kerro, että hei nyt on aika relata 😊
        Tsemppiä loppuraskauteen! ❤️

  9. Mä opin ihan kantapään kautta (loppuunpalamisen), ettei maailma todellakaan kaadu siihen, jos lapsi joskus on hoidossa ja minä laiskottelen. Mutta kyllä se syyllisyyskello tahtoo silti kilkatella. Heti tulee mieleen sata asiaa, mitä voisi hyvin kotona hoitaa, kun lapsi on pois jaloista. Mutta oon pyrkiny siihen, että välillä otan vaan iisisti ja löhöän. Lapsi rakastaa olla hoidossa, joten ihan turhaan morkkistelen. Meillä ei oo mitään tukiverkkoa, joten hoitotäti on ihan pelasrusrengas tässä asiassa. Ennen lasta osasin laiskotella ja rentoutua, mutta lapsen saannin jälkeen se taito katosi.

    Olin eka kertaa lapsen syntymän jälkeen, eli kolmeen vuoteen, yksin kaksi vuorokautta kotona nyt kesällä, kun mies oli lapsen kanssa reissussa. Ja mitä tein? Ostin purkin jäätelöä ja katsoin netflixiä. Nukuin ja jatkoin samalla linjalla. En vaihtanut päälle vaatteita, en tehnyt ruokaa (pakastepizza pelasti). Ja se oli PARASTA. Ihanaa. Ja niin tarpeellista.

  10. Mie kyllä kaipaisin aiheesta lapsi päiväkodissa, vanhempi kotona ihan kattavampaakin perehtymistä. Miksi on ihan ok ajatus laittaa lapsi päivähoitoon kun on itse kotona vauvan kanssa?

    Ja siis oikeasti päivä sinne tänne, jos joskus yrittäjä ei saakaan niin paljoa aikaiseksi. En puhu nyt siitä. Vaan isosti tästä ilmiöstä. Luulisin et sun lukijoissa vois olla puolesta ja vastaan järkevää kommentoijaa, että syntyisi hyvää keskustelua. Minä en nimittäin itse ymmärrä tätä ollenkaan ja haluaisin ymmärtää ja kuulla perusteluja sille.

    1. Mä en taas ymmärrä mitä ymmärtämistä siinä on? Jokainen tekee perheenä kuten parhaaksi näkee. Mun mielestä mun lapsi saa erittäin paljon hyötyä siitä, että on 20 h viikossa, eli kolme vajaata päivää, varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Leipomassa, laulamassa, leikkimässä pihalla, vuorovaikuttamassa muiden lasten kanssa. Sen sijaan, että roikkuu himassa tekemässä mitä 24/7 kun se äiti on täysin kiinni alussa siinä vauvassa? Imettää, röyhtäyttää, nukuttaa, heijaa, pitää iholla yms. Miten siinä voi ja ehtii antamaan taaperolle aktiviteettia tarpeeksi? En mä usko, että mun lapsi pääsis ulkoilemaan 2-3 h päivässä sato tai paisto marraskuussa ja metsäretkille, kun mulla olis vauva, jonka rytmi ja tekeminen vaikuttaa. Lapsi on 3 päikkyviikon aikana kokeillu enemmän uusia juttuja kun mun kanssa 3 kuukaudessa. On maalattu mustikoilla, painettu omenoilla värejä, leivottu omenapiirakka ja leivottu sämpylöitä. Oltu retkellä. En näe kyllä mitenkään sitä, mitä huonoa tossa on, kun puhutaan 2,5v lapsesta. Joka oli kolmannen viikon ekana päikkyvapaana päivänä vakaasti lähdössä päiväkotiin leikkimään. Jos jollai on aikaa, mahdollisuuksia ja mielikuvitusta, muiden lasten seuraa ja kykyä ja osaamista viihdyttää lasta ja aktivoida ja varhaiskasvattaa taaperoa pieni vauva arjessa mukana, niin nostan hattua. Mutta en kyllä pätkääkään ymmärrä tuomitsemista, jos lapsi laitetaan päikkyyn oman viihtyvyytensä ja kivempien päivien tähden.

      1. Eiköhän tässäkin tapauksessa jokainen perhe tee niin kuin parhaaksi näkee.
        Itse työskentelen päiväkodissa ja mielestäni jokaisella lapsella on ihan yhtä hyvä syy olla siellä.
        On muistettava, että joskus (en tarkoita nyt Annan perheen tilannetta) voi taustalla olla esim masennusta tai muuta, josta ei välttämättä haluta puhua ääneen. Tällöin on äärimmäisen tärkeää että vanhempi saa oman ajan itsestä huolehtimiseen. Väsynyt ja loppuajettu vanhempi ei palvele ketään. Jokainen vanhempi, joka rakastaa lastaan, tarjoaa turvallisen kasvuympäristön ja tulee lapsen kehitystä joka saralla, on onnistunut vanhempi, näitä peruspilareita ei päiväkoti pysty rikkomaan. Eli keskitytään rakastamaan omia lapsiamme ja toisten tekemisten miettimisten sijaan ottamaan aikaa myös itsellemme. Me kaikki ansaitsemme myös sitä ihan omaa aikaa, välittämättä nyky-yhteiskunnan paineistuksesta olla täydellinen vanhempi.
        Terveisin, tarhatäti.

        1. Aamen! Odotan itse esikoistani tällä hetkellä ja olen vakaasti päättänyt, että en aio korvaani lotkauttaa muiden mammojen tai ihmisten moralisoinnille miten ja milloin järjestän lasteni hoidon tulevaisuudessa 🙂 Uskon, että jokainen vastuullinen vanhempi tuntee parhaiten omat lapsensa ja oman perheensä tilanteen, joten muilla ihmisillä ei tulisi olla asiaan mitään sanomista. Mielestäni Anna olet tehnyt hyvän valinnan, kun annat lapsellesi mahdollisuuden laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja ikäistensä seurassa olemiseen. Onnea loppu odotukseen <3

  11. Meillä on kotona jakautunut roolit hyvin stereotyyppisesti ja tämä kertoo mielestäni siitä miten sukupuolistereotyyppisesti meidät on molemmat 90-luvulla kasvatettu. Mieheni rakastaa kokkausta mutta kun hän oli 13 ei hän laittanut iltapäivisin ruokaa itselle kuten minä. Minulle ei koskaan opetettu kotona stereotyyppisiä miesten töitä joten en tietenkään koe nauttivani niistä koska tunnen itseni niin epävarmaksi niiden kanssa. Eli vaikka nautimme niistä töistä jotka olemme jakaneet, haluan myös kasvattaa meidän lapset niin että he osaavat sekä kokkauksen alkeet että öljynvaihdot. Mun mielestä tästä on tärkeä puhua sen takia koska vieläkin on olemassa paljon näkymätöntä työtä mitä kotona ja työelämässä tehdään. Omalla, naispainoitteisella alallani esim ylityötunnit korreloi sen kanssa miten suuri prosenttiosa työntekijöistä on naisia. Naiset koetaan välittäviksi ja helliksi, joten minulle ylitöitä kertyy koska en vaan voi jättää kirkuvaa lasta yksin ruokalaan tai vaihtamaan varahousuja jos vahinko yllättää ja mulla on ruokis. Esim. opettajista lastentarhanopettajat tekee paljon tällaista näkymätöntä työtä, joka liittyy sukupuolistereotypioihin (ylitöitä tekee siis kaikki opet, mutta omat ylityöni joita kertyy jokaikinen päivä ja viikonloppuisin johtuu juuri siitä että naisena uskon että mua ei katsottaisi hyvällä jos lähtisin tauolle/kotiin jos lapsella on hätä). Ja samoin kotona, pyyhin tasoja ohi Kulkiessani, silitän katsoessani teeveetä, ohimennen. Monet naisten työt ovat tällaisia ja voivat jäädä näkymättömäksi, kun vaikka autonrenkaiden vaihtoa ei tehdä joka päivä, muutaman minuutin välein. En siis väitä että omassa suhteessani asiat olisi näin, mutta mielestäni sukupuomistereotypioista ja töistä on tärkeää puhua kriittisesti sillä ne koskee niin kotitöitä kun oikeitakin töitä.

Leave a Reply