Saako lapsista olla tykkäämättä?

Saako lapsista olla tykkäämättä? Eräs seuraajani haastoi minut kirjoittamaan aiheesta sen jälkeen kun Iina kirjoitti asiasta omaan blogiinsa. Mun mielestä aihe on kutkuttava, koska oon viimeks just eilen puhunut asiasta ystävän kanssa ja olen melko lailla täysin eri mieltä kuin Iina. Ymmärrän toki täysin myös Iinan ajatuksen, mutta olemme tässä vaan hyvin eri mieltä. Aihe on niin mielen päällä ollut muutenkin, etten viitsinyt jättää sitä ensi maanantaihin asti 😀

Mä en nimittäin lähtökohtaisesti tykkää vieraista lapsista. Kyllä, olen lapsen äiti ja pian toisenkin. Rakastan omaa lastani, hän on minun koko maailmani ja hänen lisäkseen lähipiirissäni on paljon ihania ja rakkaita lapsia, jotka on mun mielestä maailman siisteimpiä pikkuihmisiä. Mutta mä voin silti ymmärtää täysin, mitä joku tarkoittaa sanoessaan, ettei tykkää lapsista ja olla jopa samaa mieltä. Sanoin viimeksi eilen miehelleni, että “Näin ei varmaan sais äitinä sanoa, mut hitsi mä en tykkää niin monista lapsista!” Kommentin aiheutti erinäinen tapahtumaketju, jota en ala sen kummemmin purkamaan, mutta niin. Olen paha ihminen ja näin ajattelen. Antakaahan kun perustelen hieman asiaa.

Mä en ole oikein koskaan tykännyt lapsista noin niinkuin yleisesti ottaen. Aina elämääni on mahtunut ihania ja kultaisia ja suloisia lapsia, mutta lapset ihmisryhmänä on ollut kaukana suosikeistani. Matkan varrelle mahtuu niin ihania kuin myös negatiivisia kohtaamisia lasten kanssa ja olisi täysin absurdia ajatella, että äidiksi tuleminen tekisi minut jotenkin eri ihmiseksi ja saisi rakastamaan kaikkia lapsia. Toki äitiys on avartanut ymmärrystä lapsia kohtaan ihan eri tavalla kuin ennen ja lisännyt myös ymmärrystä pienten lasten vanhempia kohtaan. Mutta saako näin ajatella? Minusta saa.

On ymmärrettävää jos ei tykkää lapsista. Lapsettomana aikuisena varsinkin, mutta myös silloin kun on jonkun äiti tai isi. Lasten sielunelämä ja käyttäytyminen ei lapsettomille erityisesti ole tuttua ja kun lapsista ei saa niitä positiivisia kokemuksia, mitä vanhempana saa omasta lapsestaan, jää kokemus lapsesta hyvin pintapuoliseksi ja usein melko negatiiviseksikin hyvin helposti. Lapset meluaa ja möykkää, lapset sotkevat, lapset eivät aina tottele, lapsilla on todella erikoinen ja vajavainen sosiaalinen tilannetaju ja heitä ei voi kontrolloida määräänsä enempää. Lapsi saattaa juosta pitkin ravintolaa, törmätä ostoskärryillä kaupassa, huutaa ja itkeä junassa tai kiipeillä ja olla levoton lentokoneessa. Noin niinkuin muutamana esimerkkinä tuhansista vaihtoehdoista. Lapsi saattaa olla 90 % ajasta kultainen ja tottelevainen ja saada sen päivän ainoan uhmakohtauksensa ruokakaupassa. Äiti ja isi ja läheiset osaavat laittaa asiat perspektiiviin, mutta se juuri samalle hevi-osastolle osunut vieras ihminen näkee vain sen tietyn puolen siitä lapsesta, joka ei välttämättä ole parhaimmillaan silloin.

Ja vaikka lapsi olisi parhaimmillaan, mitä lapsesta oikein saa vieras aikuinen ihminen? Vaikka lähes jokainen oman lapsen lause tuntuu maailman tärkeimmältä ja mielenkiintoisimmalta, niin totuushan on se, että ei lapsista saa oikein mitään. Ne höpöttää ihan outoja asioita ja epäselvästi usein. Puhuu ajoittain innostuessaan päälle, keskeyttää ja jauhaa samaa asiaa tuhat kertaa. Vaikka ois maailman kauneimmin artikuloiva tilannetajuinen skidi, todennäköisesti hänestä ei kyllä ole aikuiselle ihmiselle ihan hirveästi henkistä virikettä ja seuraa. Mitä pienen itselleen tuntemattoman lapsen kanssa voi tehdä? No ei yhtään mitään. Hänestä ei saa mitään positiivista itselleen ja samalla pahimmassa tapauksessa se lapsi koheltaa ja aiheuttaa jotakin epämukavaa. Tätä postausta kirjoittaessa on tuoreessa muistissa tämän päivän kokemus oman lapseni kanssa. Kuinka hän halusi ehdottomasti papuja lounasravintolassa todetakseen, että pavut on yäk. Kuinka jutellessani random ihmisen kanssa kauppakeskuksessa, keskustelu keskeytyi kovaäänisiin sanoihin “äiti äiti kakka!” ja piti kipittää vessaan. Kuinka hän unohti lemppareimman pehmolelunsa jonnekin matkan varrelle ja kiukutteli kaupassa, että haluaa kantaa liian painavaa maalipurkkia. At the end of the day, hän on mielestäni maailman ihanin, mielenkiintoisin ja suloisin lapsi. Mutta kyllä mä ymmärrän, jos kaikki eivät jaa tätä minun ahh-niin-puolueellista mielipidettäni. Heräsin tänään aamulla siihen, että lapsi mutisi vieressäni “äiti rakas” ja oli muutenkin aivan kultainen ja ihana itsensä koko päivän. Mut tuntemattoman ihmisen silmään ja korvaan ne hänen ihanat hetkensä ovat mitäänsanomattomia ja sit taas ne ei-ihan-parhaat hetket todennäköisesti ärsyttäviä, raivostuttavia tai vaan turhauttavia. Se on ihan OK.

On toki paljon lapsenmielisiä ihmisiä, jotka saavat lasten kanssa hengailusta paljon iloa irti. Mä voin rehellisesti ja avoimesti sanoa, että mä en ole sellainen. Päiväkodin lastenhoitaja -anoppini on sellainen ihminen, kiitos siitä kaikille korkeimmille voimille. Päikkyhoitajamme vaikuttavat siltä, että oikeesti viihtyvät lasten kanssa, oma äitini rakastaa lapsia ihan älyttömästi. Ihanaa, että on paljon lapsenmielisiä ja lapsirakkaita ihmisiä, jotka aidosti nauttivat lasten seurasta. Minä en kuulu heihin. Teen paljon kehittävää oman lapseni kanssa ja leikin muovailuvahalla ja ties millä kaikella, mutta en minä ole mikään lapsi-ihminen siltikään.

Mun mielestä jokainen saa tykätä ja olla tykkäämättä mistä haluaa. Ne on elämänkokemuksiin perustuvia makuasioita, joista ei mun mielestä tarvii kiistellä. Mä en usein tykkää ylipäätään ihmisistä monissa tilanteissa 😀

Lapsissahan ei sinänsä ole mitään vikaa. Pienet lapset nyt on käytökseltään vähän kuin pieniä ihmisiä kovassa humalassa. Loputon puhetulva epäselvää sössöttämistä, epävarmoja liikkeitä ja totaalisen mahdotonta ennakoitavuutta tekemisten suhteen. Se on osa lapsen kehityskaarta ja sen ymmärtää jokainen vanhempi. Se ei silti tarkoita, että jokainen vanhempikaan tykkää kaikista lapsista. Leikkipaikoilla ja paikoissa missä on paljon lapsia, mua ärsyttää puolet lapsista. En minä pidä siitä, että joku pieni ihminen nenä räkää valuen ja edellisen aterian jämät rinnuksilla kiipeää syliini tai koskee minun tavaroihini. Minä kyllä ymmärrän, mistä se johtuu, enkä kiukuttele sille lapselle. Mutta en minä siitä pidä siltikään. En pidä lasten toimintatavoista, jotka eroaa omista kasvatustavoistamme (vapaan kasvatuksen voisi jokainen tunkea perseeseensä näin niinkuin välihuomautuksena), mutta eihän se lapsen vika ole, vaan se on minun ja tämän lapsen vanhemman näkemysero, josta en voi syyttää lasta. Mutta en minä voi sille mitään, että en minä pidä todennäköisesti siitä lapsesta sillä hetkellä. Tapasin kerran tosi mukavan oloisen mimmin, jonka kanssa juttelimme pidemmän pätkän lasten leikkiessä. Harmi kyllä, hänen lapsensa oli mielestäni äärimmäisen rasittava ja huonosti käyttäytyvä tyyppi. En minä pode mitään pahaa mieltä siitä, että en ole halunnut järjestää treffejä hänen kanssaan, vaikka hän sitä ehdottikin. Voisin mennä kahville sen mimmin kanssa, mutta en mä halua hengata sen lapsen kanssa.

Äitinä mä en varmaan saisi sanoa näin. Mutta sanonpahan kuitenkin. Lapsillakin on omat luonteet, omat persoonat ja omat toimintatavat. Toki ne on opittuja ja kotoa saatuja ja mitä vielä, mutta silti. Ei kaikkien tarvitse tykätä kaikista. Mutta kaikkien pitää kohdella kaikkia asiallisesti ja kohteliaasti. Kenenkään toisen lapseen ei saa koskea (ellei tarvii puolustaa esim. omaa lastaan jossain ääritilanteessa), toisten lapsille ei huudeta tai ärjytä eikä heitä ruveta kasvattamaan, vaikka kuinka omasta mielestä lapsen vanhemmat epäonnistuu kasvatuksessaan. Ja tämä on avainasemassa tässä keskustelussa.

On eri asia sanoa “en tykkää lapsista” kuin raivota jossain kauppakeskuksessa lapsille siitä, että ne lapset on no.. lapsia. Jos ei tykkää lapsista, niin välttelee tiloja ja paikkoja, joissa lapsia on paljon. Eikä varmaan lapsista pitämättömät ihmiset nyt muutenkaan vapaa-aikanaan hengaa Hoplopissa. Jokainen voi miettiä omien antipatioiden määrää ja määrätä omia tekemisiään sen mukaan. Lapsia on kauppakeskuksissa ja ravintoloissa ja missä nyt ikinä. Yleensä eniten 9 ja 19 välisenä aikana. Jos menee julkisille paikoille, minne lapset on sallittuja, niin sitten ne lapset pitää vähän niinkuin sietää itsekseen hampaitaan kiristellen. Mä itse asiassa suhtaudun jopa erittäin myönteisesti yrityksiin, jotka eivät ole “lapsimyönteisiä”. Jos joku haluaa avata vaikka parturikampaamon K18 ikärajalla tai vaikka kahvilan tai ravintolan, joka on K15, niin mun mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa. (En tosin tiedä onko tää ihan laillista :D) My God, mä käyttäisin näitä palveluja! 😀 Nykyisin kun menen vaikka lounaalle ilman Dantea ja viereiseen pöytään tulee joku pienen lapsen kanssa, mun tekee mieli vaihtaa paikkaa. Vaikka se lapsi olisi kultainen ja ihana muksu. Mutta kun mä nään ihan tarpeeks omassa arjessani sitä ruoan kanssa temppuilua, että haluaisin välillä olla siitä vapaalla. Eli kyllä, tämä kohta kahden pienen lapsen äiti nostaa peukut pystyyn yrityksille, jotka eivät halua lapsiasiakkaita. Se on täysin OK. Mun mielestä on ihan kohtuutonta alkaa raivoomaan, jos pienessä kahvilassa on vain yksi tai kaksi syöttötuolia tai ei niitä ollenkaan. Uskon kyllä vahvasti, että maailmassa riittää lapsiystävällisiä yrityksiä, joiden kohderyhmänä on kaikki maailman lattemammat.

Mutta tosiaan. Kyllä lapsista saa olla tykkäämättä. Ei tarvii haluta omia, jos ei tykkää. Ei tarvii tykätä muiden, jos ei tykkää. Saa olla jopa niin narsistisen outo kuin minä, että pääsääntöisesti ei tykkää lapsista, mutta haluaa omia lapsia.

Sitä mä en hyväksy tai ymmärrä, että kohdellaan muita rumasti. Jupistaan ja kiukutellaan ja naristaan siitä, että lapsia on siellä sun täällä. No ei niitä kotiinkaan voi teljetä, jos niistä haluaa yhteiskuntakelpoisia ihmisiä jossakin välissä. Siellä ne opettelee ravintoloissa ja kauppakeskuksissa sitä muiden ihmisten joukossa toimimista ja tapoja ja käytöstapoja. En minäkään raivoa jokaisella dösärillä jokaiselle tupakoitsijalle, vaikka inhoan tupakointia ja tupakoitsijoita. Herkkänenäisenä raskaana ollessani yks rankimpia kokemuksia oli olla VR:n työskentelyhytissä kun viereen istahti joku, joka haisi röökille ikään kuin olisi polttanut askin juuri ennen junaan tuloa. Valitinko? En. Menin hampaita kiristellen ravintolavaunuun kun alkoi käymään hermoon. Inhoan katukuvassa näkyviä kerjäläisiä, enkä kyllä välitä feissareistakaan. En ilkeile tai kiukuttele kummallekaan ryhmälle, vaan kierrän näiden edustajat kaukaa tai sanon heti ensisanojen kohdalla “ei kiitos”. Jos joku tulee dösärillä viereeni röökille, siirryn. Sama pätee lapsiin. Ei niistä tarvii tykätä, mutta niitä kohtaan täytyy olla asiallinen ja kohtelias. Ellet ole paikassa, minne lapset eivät kuulu (ihan sääntöjen ja lain puitteissa, ei pelkästään omien ajatusten), niin sitten asiasta saa huomauttaa. Muuten lasten, lastenvaunujen ja imettävien äitien kanssa on vaan elettävä. Vihamielisyys, aggressiivisuus tai ikävä käyttäytyminen lapsia kohtaan ei ole OK millään tavalla. On eri asia olla tykkäämättä lapsista kuin käyttäytyä heitä kohtaan ikävästi.

Usein se, ettei tykkää lapsista, kumpuaa siitä, ettei heistä ole kokemusta tai heitä ei ymmärrä kunnolla. Ja sekin on OK, kaikilla ei voi olla kattavaa kokemusta lapsista, joka avartaa maailmankuvan. “Sinäkin olit joskus lapsi” ei ole millään lailla järkevä huomautus tässä vaiheessa, koska niin, jokainen meistä oli lapsi, mutta mä en 31-vuotiaana välittäis hirveesti siitä Annasta, joka mä olin esim. 5-vuotiaana. Se olis musta varmaan turhauttava ja raivostuttava tyyppi 😀 Ja silloinkin kun on kokemusta lapsista, on se usein kokemus siitä omasta lapsesta, jolloin voi siltikin olla välittämättä erilaisista lapsista tai vaikka kaikista muista lapsista. Kyllä mä esim. tiedostan sen, että lasteni elämän varrelle tulee mahtumaan erilaisia kavereita ja mä en välttämättä tykkää niistä kaikista lapsista, joita kotiimme tulee käyttäytymään eri tavoin kuin itse toivoisin. Siinä tulee olemaan aikamoinen koettelemus meikäläiselle yrittää tulla toimeen heidän kanssaan. Ja ymmärrän myös sen, että omien lasteni käyttäytyminen muiden kotona saattaa aiheuttaa hampaiden kiristelyä.

Mä oon kohdannut jo tässä 2,5 vuoden aikana hyvinkin lapsi-vihamielisiä kohtaamisia. Ne ei oo OK ja niissä oon tehnyt mielipiteeni selväksi. Mutta se, miten käyttäytyy esim. lasten keskuudessa tai mitä siitä ajattelee, on aivan eri asia. Itse olen pitämättä enemmän lasten vanhemmista kuin lapsista 😀 Jos lapsi tulee leikkipaikalla nappaamaan toiselta lapselta kädestä lelun viisi kertaa äidin reagoimatta siihen, ei se ole sen lapsen ärsyttävyyttä vaan sen äidin.

Mun mielestä jos haluaa saada ihmisiä muuttumaan lapsimyönteisemmäksi, on aika monella vanhemmalla vielä paljon tekemistä oman toiminnan kanssa ennen kuin voi vaatia universaalia lapsirakkautta kaikilta. Ne omat kullannuput voi laittaa ruotuun silloin kun ne käyttäytyy ihan miten sattuu tai vähintäänkin pahoitella jotakin käytöstä toisilta ihmisiltä. Kun se oma lapsi paukuttaa lautasta ravintolan pöytää vasten niin, että spagettia lentää toisen asiakkaan syliin, voi tomerasti pyytää lasta lopettamaan, ottaa sen lautasen pois ja kysyä viereisen pöydän treffeillä olevalta pariskunnalta, josko voisi tarjota heille vaikka bissen. Meillä ei katsota kotona pädiä kun syödään tai leikitä leluilla ruokapöydässä. Mut ai jumaliste, jos ollaan ravintolassa, missä pitää odottaa annostaan puoli tuntia ja lapsella ei ole mitään tekemistä, niin kyllä se mukula saa kattoa sitten Mashaa ja Karhua tai kaivurivideota pysyäkseen paikallaan. Niin kauan kuin ihmisillä on negatiivisia kokemuksia lapsista julkisilla paikoilla, niin kauan on myös negatiivisia mielipiteitä lapsista. Ja se on ihan sallittavaa, ymmärrettävää ja väistämätöntä. Vaikka kuinka kaikki mammat nyt tekis parhaansa laittaakseen Jani-Petterinsä ojennukseen, siltikin nämä arvaamattomat pikkuihmiset olisivat aina tekemässä jotain, mistä joku ei tykkää. Koska niin me aikuisetkin tehdään. Mä vihaan ihan aikuisiakin ihmisiä lentokentillä, kun pitää parkkeerata ihan siihen matkalaukkuhihnan viereen, niin ettei kukaan pääse ohi. Tai kun kaupassa avataan uus kassa ja vetoketjuperiaate on ihan hukassa osalla porukasta. Tai kun mennään junaan ennen kuin sieltä on päästetty kapeista ovista ihmisiä pois. Jos tällainen olisi ainoa kontaktini ja kosketukseni aikuisiin ihmisiin, vihaisin kaikkia aikuisia ihmisiä.

Annetaan siis kaikkien tykätä kenestä tykkää ja olla tykkäämättä kenestä haluaa, kunhan kaikki kohtelee kaikkia inhimillisesti ja kohteliaasti. Mun mielestä saa olla tykkäämättä norjalaisista tai venäläisistä, naisista tai miehistä, vanhuksista tai teineistä. Ei ketään voi pakottaa tykkäämään kaikista. Mutta sivistyneessä yhteiskunnassa kaikkia pitäisi kohdella noudattaen tiettyjä käytöstapoja, vaikkei tietystä ihmisryhmästä välittäisi.

Ja musta on typerää, että me eletään yhteiskunnassa, jossa mäkin koen tarpeelliseksi muotoilla asiaa jotenkin niin, että “mä en ehkä äitinä saisi olla sitä mieltä ja toivottavasti tätä ei ymmärretä väärin, mutta mä en yleisesti ottaen pidä lapsista”. Argh. Se mielipide ei poistu, vaikka sitä ei sanoisi koskaan ääneen ja nykyään on kovin tukahduttavaa, kun niin moni ajatus on niin “epäsuosittu mielipide”, ettei siitä saa sanoa mielipidettään vaikka mielipiteen ei pitäisi olla ketään loukkaava.

96 thoughts on “Saako lapsista olla tykkäämättä?

  1. Mielenkiinnosta, minkäikäisistä ihmisistä tässä puhutaan? Lapsi on liukuva käsite monelle, vaikkakin laki määrittelee lapseksi alle 18-vuotiaan. Esimerkiksi 10-vuotias on vielä kehitykseltään aivan täysin lapsi, fyysisesti vielä useimmiten pieni ja psyykkisestikin vielä hyvin keskeneräinen. Olisi silti outoa sanoa ettei 10-vuotiaasta “saa mitään irti” tai että puhetulva epäselvää sössöttämistä, epävarmoja liikkeitä ja totaalisen mahdotonta ennakoitavuutta tekemisten suhteen.” Tuon ikäiset ja nuoremmatkin on jo ihan hyvää ja mielenkiintoista keskusteluseuraa, plus että 10-vuotiaan kanssa voi jo oikeastaan tehdä mitä vaan, kiipeilystä lasketteluun, teatterista ostosreissuun, ruuanlaitosta keilaamiseen jne jne. Itse kyllä miellän alakoululaiset vahvasti lapsiksi ja esim. 12-vuotiaan niputtaminen puhumista opettelevaan taaperoon tuntuu erikoiselta. Tosin, tämäkin on varmasti näkökulmakysymys. Kun oma esikoinen oli pieni, ihan jo ekaluokkalaiset tuntui todella isoilta. Nyt kun omat on lukiolaisia, yläkoululaiset tuntuu aika reppanoilta pieniltä, jotka kaipaa vielä tosi paljon aikuista ja aikuisen ymmärrystä.

    1. Mä nyt lähinnä tarkoitin alle kouluikäisiä 🙂 mun mielessä jako on lapset, kouluikäiset, varhaisteinit, teinit, nuoret aikuiset 🙂 ja kyllä koen että oman taaperon kaa voi jutella ja tehdä ja vaikka mitä ja hän on mitä hurmaavinta seuraa, mistä saan hirveesti itelleni positiivisia kokemuksia, vaikka onkin varmasti muille maailman ihmisille (pl. Perhe) juuri tuollaista “ei saa mitään irti” – kategoriaa 🙂

      1. Aa okei. Sittenhän tää kirjoitus avautuu mullekin ihan uudella tavalla. Eli et pidä pikkulapsista? Vai etkö pidä myöskään koululaisista ja teineistä? Minusta (siis huom, ihan vain minusta) tuntuu tosi oudolle että joku ei pidä esim. 7-vuotiasta lapsena 🤔

  2. Olipas hyvin kirjoitettu, just näin ajattelen itsekin. Enkä varmaan kolmen maailman ihanimman tytön äitinä saisi sanoa etten aina tykkää omistanikaan lapsista. Mutta näin se vaan menee . Ne on rakkaimpia, kauneimpia ja hauskimpia tyttöjä mutta kurittomia hillujia myös ajoittain jotka ei usko mitään. Silloin en aina tykkää. Vaikka aikuisena ymmärrän omat tunteeni ja osaan käyttäytyä sen mukaan. Meillä on melko tiukka kuri ja arvostetaan hyviä käytöstapoja. Esikoinen on jonkin sortin diagnoosilapsi joka tekee just niinku haluaa. Koita siinä sitten tykätä.

  3. Kyllä, olen aivan samaa mieltä. Olen kahden aivan ihanan tytön äiti, luonnollisesti rakastan heitä, tekisin heidän puolestaan ihan mitä vain ja minusta he ovat maailman ihmeellisimpiä olentoja, mutta en oleta muiden jakavan tunteitani tai ajatuksiani. En myöskään pidä kaikista lapsista, en lähellekään. Omat tyttäreni ovat jo sen verran isoja, että tapaan heidän kavereitaan myös paljon ja pidän joistakin enemmän ja joistakin vähemmän – vaikka vasta alakouluikäisiä ovatkin. Persoonakysymys tämäkin. Mutta kohtelen kaikkia yhtä ystävällisesti.

  4. Olen niin samaa mieltä! Tosi hyvin argumentoitu ja hyviä pointteja, juuri mitä Iinan tekstistä puuttui. Toivottavasti hän lukee tän postauksen ja saa ehkä vähän perspektiiviä ajatteluunsa.

    En yleisesti pidä lapsista mutta sun poika on jotenkin hirveän suloinen! Niin ihana sekoitus sua ja miestäsi 🙂

  5. Kiitos Anna hyvästä kirjoituksesta! Musta oli mukavaa lukea, kun joku muukin on tätä mieltä. Ollaan viime aikoina puhuttu paljon perheen perustamisesta poikaystäväni kanssa, ja hän on paljon pohtinut sitä, että voisiko hän olla isänä hyvä, kun ei kerran pidä lapsista (vaikka niitä haluaakin). Tällaiset tunteet ja ajatukset on koettu tälläkin suunnalla hieman ristiriitaisena, kun niin monet perhettä suunnittelevat tai perheelliset tuntuvat rakastavan lapsia. Me emme yleisesti ottaen pidä lasten seurasta, mutta jostain syystä haluamme kuitenkin omia ja vanhemmuus tuntuu olevan se isoin ja tärkein haave elämässä. Ja sinusta esimerkiksi välittyy ainakin blogisi perusteella aivan ihana kuva äitinä, joten en olisi ollenkaan huolissani meidänkään tulevaisuudestamme vanhempina.. 🙂

  6. Tää on jännä aihe, jota olen miettinyt … vuosia? Jokainen saa olla sitä mieltä, kuin haluaa – totta kai. Ei kaikista, kaikesta, tarvitse tykätä. Löysin tälle oman näkökulmani;
    Mun mielestä ei ole ok sanoa “en tykkää lapsista”. Niin saa ja voi sanoa tietysti, enkä mä nyt ota siitä mitenkään hernepussia nenääni tai mihinkään muuhunkaan ruumiinaukkooni – silti se ei ole mun mielestä ok. Mulle, huom mulle, se kertoo ihmisen jonkinlaisesta ahdasmielisyydestä.
    Perspektiiviä asiaan sain, kun ajattelin olisiko ok sanoa “mä en tykkää vanhuksista, keski-ikäisistä, tummaihoisista, korealaisista,…” You got the point. Ne lapset ovat täysin syyttömiä omaan persoonallisuuteensa ja siihen, että ovat lapsia.
    Ajattelen myös, että mä en ole ainut tässä maailmassa. Siinä, missä minulla on oikeus olla esim. lentokoneessa, on myös sillä lapsella. Olisiko lapselta ok sanoa “mä en tykkää, että sä oot tässä koneessa, syystäettä”. Ei. Silloin se lapsi on huonosti kasvatettu – tai näin yleisesti ajatellaan ja paheksutaan, jos lapsi itse tuollaista suustaan päästäisi. Jos sen lapsen läsnäolo mua häiritsee lentokoneessa, on mun duuni tehdä asialle jotain, ottaa itsestäni vastuu ja keksiä, miten se ei enää häiritsisi. Mulle ei todellakaan ole vaikeeta huomauttaa, että “älä potki sitä penkkiä”, oli kyseessä sitten aikuinen tai lapsi.
    Mitä tulee siihen, että lapsi on likainen, enkä halua haisevaa likaista/räkäistä lasta syliini tai koskevan tavaroihini – minäkään siis. En tykkää, olisi se likainen/räkäinen sitten lapsi, vanhus, keski-ikäinen tai mitä tahansa ikäluokkaa koskeva. Aikuiselle ihmiselle sanoisin suoraan, että nyt pesulle. Lapselle sanoisin saman, mutta ohjaisin hänet pesulle – jos oma vanhempi ei sitä ymmärrä, jonkun pitää auttaa. Sääliksi käy sellaista lasta, jonka räät menee poskilla. Sama koskee muuta sellaista ihmistä, joka ei kykene huolehtimaan itsestään.

  7. Nyt luin tuon Iinankin postauksen – ja jotenkin tuntuu, että pointit näillä kahdella, eli sun ja Iinan, kirjoituksilla on aivan erilaiset.
    Sun pointti;
    Saako lapsista olla tykkäämättä? Saa. Saat olla myös tykkäämättä juustoista, vanhuksista, vihreistä sukista, punapäistä.
    Iinan pointti;
    Saako sanoa ääneen, “mä en tykkää lapsista”? Saat, mutta onko se OK? Onko OK sanoa “mä en tykkää somaleista/vanhuksista/ruotsalaisista/kaverin kodista”? Ei. Mitä tulee tähän kohtaan, ovat bloggaajat vuosia sanoneet, että voisko ne negakommentit vaan jättää väliin. Jos et tykkää, ei sitä tarvitse ääneen sanoa. Olisiko siis OK, jos joku tulee sun asukuvaan kommentoimaan “mä en tykkää keltaisista paidoista”? Kommenttihan olisi tietysti yleistys, että ei yleisesti tykkää keltaisista paidoista tai pitää vaan tietyistä keltaisista paidoista, mutta silti se ei olisi ok. Eihän? Vai olisiko?

    1. Mun mielestä olis erittäin OK jos joku kommentois, ja kommentoikin usein, ettei tykkää keltaisista paidoista / ylipolvensaappaista / merkkilaukuista. Äärimmäisen fine. Eri asia on sanoa, että keltaiset paidat on OK, mutta sun päällä näyttää kamalalta.

      1. Nyt en ymmärrä. Oli siis ok olla pitämättä lapsista yleisesti ottaen ja todeta se kirjoittamalla tai ääneen sanomalla. Ja sitten sai vielä erikseen eritellä, että ettei pidä tietystä lapsiyksilöstä, jonka on kohdannut juuri esim. hiekkalaatikolla. Voi kai sitten yhtä hyvin todeta blogikommenteissa, ettei pidä juuri keltapaitaisesta Annasta juuri tietyn blogikirjoituksen tietyssä valokuvassa.

        1. Olenko minä sanonut, että ko. lapsikohtaaminen oli hiekkalaatikolla? Tai sanoinko minä sille äidille, että en tykkää hänen lapsestaan? Tai sille lapselle?

          1. Eli sittenkään ei ole ihan asiallista kirjoittaa tai sanoa äänen, ettei tykkää jostain ihmisryhmästä tai ihmisestä vaikkapa tietyssä asukokonaisuudessa. Eli olisi fiksumpaa pitää tällaiset näkemyksenä omana tietonaan. Niin minustakin. Tai ainakin asian voisi ilmaista minä-viestillä: minä en valitettavasti osaa yleensä ottaen nauttia lasten / ihmisryhmän X kohtaamisista ja seurasta. Tällöinhän sitä kertoisi nimenomaisesti oman itsensä puutteista ja kyvyistä eikä leimaisi jotain ihmisryhmää esim. humalatyylisesti käyttäytyväksi porukaksi, josta ei saa mitään irti itselleen.

            1. Ei vaa edelleen on ok yleisesti sanoa, ettei välitä vaikka leopardikuosiin pukeutuvista, mut ei oo ok sanoa jollekin leopardimekkoiselle, että onpa ruma mekko. Sama kun sanoa yleisesti ettei tykkää lapsista (ok) toisin kuin sanoa lapselle, että oletpa ärsyttävä (ei ok). Et selkeästi halua asiaa ymmärtää ja laitat myös hieman epämiellyttävästi nyt sanoja suuhuni, ethän tee niin jatkossa 🙂

              1. Mun mielestä ei voi rinnastaa näitä kahta asiaa; sanoa lapselle “oletpa ärsyttävä” tai yleisesti sanoa “en tykkää lapsista”. Ehkä se on helppoa sanoa “en tykkää lapsista” yleisesti ja somessa julistaen, koska sitä eivät ymmärrä ne lapset lukea. Mutta olisiko se ok sanoa lapselle “en tykkää lapsista, samalla tavalla kuin yleisesti sanoisi “en tykkää leopardikuosista” sille, jolla sitä kuosia on sillä hetkellä päällä? Ei mielestäni.
                Mielenkiinnolla odotan, missä vaiheessa joku uskaltaa julistaa “en tykkää vanhuksista”. Veikkaan, että ei kukaan, tai hyvin harva. Lapsia vastaan on ns. helppo hyökätä tällä tavoin.

  8. Olipa hyvä ja selkeästi kirjoitettu postaus, mukava kun avasit asiaa monelta kantilta ja perusteellisesti miettien. Hyviä asioita nostit esille ja moniin ajatuksiin pystyi samaistumaan! 😊✨

  9. Siis mä oon täysin 100% samaa mieltä sun kanssa! Mä olin Iinan postauksesta tosi hämilläni ja mietin että jotenkin sulkeutunut ajattelutapa kun hän on itse lapsirakas. Että ei niin voisi muka sanoa..

    Mutta puit kyllä kaikki mun ajatukset sanoiksi. Ei tää oo mikään sen kummempi asia eikä kenenkään ihmisoikeuksia poljeta, jos sanoo ettei vaan tykkää lapsista, VAIKKA itsellä lapsia olisikin. Henk. koht. itseasiassa pidän lapsista, mutta en halua omia (ainakaan vielä näin 32v iässä). Puolisoni taas ei voi sietää lapsia eikä myöskään halua omia.

  10. Itse en oikeastaan tunne kauhean montaa ihmistä, joka pitäisi lapsista jotenkin älyttömästi. Kaikki tuntemani vanhemmatkin pitävät vain niistä omistaan ja muutamista tutuista lapsista. Minulla on itselläni yksi lapsi, mutta en ole koskaan pitänyt lapsista. Lapsen kaverit on ihan mukavia, kunhan heihin on tutustunut. Ne kaverit, jotka eivät ole kivoja lapsia, eivät saa kutsua meille kotiin emmekä näe päiväkodin ulkopuolella. Aika monet lapset ovat lähinnä ärsyttäviä. Sen näkee käymällä lapsille tarkoitetuissa paikoissa.

    Oma äitini on sellainen, joka pitää kaikista lapsista ja hymyilee ja juttelee milloin kenenkin kanssa, vaikka kaupassa. Itse en ymmärrä sitä yhtään. Enkä tosiaan kiinnitä huomiota julkisilla paikoilla mihinkään tuntemattomiin lapsiin.

  11. Se, joka sanoo, että ei tykkää lapsista, kertoo siitä sanojasta enemmän kuin lapsista. Lapsia kuten ihmisiäkin on erilaisia. Ihan oikeastaan jos puhutaan mistä ihmis”ryhmästä” tahansa, kannattaa miettiä, miksi ei oikein pidä, kuin mennä vouhottamaan asiasta muille. Jos et pidä lapsista, teineistä, vanhuksista, ihmisistä, ok. Mutta silloin kannattaisi miettiä, miksei pidä, vähän ymmärrystä ja henkistä kasvua tarvitaan tähän maailmaan lisää. Kaikki me ollaan oltu lapsia joskus, jotkut vaan unohtavat sen.

    1. Itse en pahemmin pidä lapsista (enkä kyllä muistakaan ihmisistä, mutta se on sitten asia erikseen..). Miksi? Lapset ovat usein erittäin energisiä, äänekkäitä, vouhottavat menemään ja jankkaavat samaa asiaa sata kertaa. Sellaisen ihmisen seurassa on näin rauhaa rakastavana introverttina ihmisenä hankala olla.

      Mutta tiedätkö mitä? Tästä huolimatta kohtelen niitä lapsia neutraalisti ja kohteliaasti, kuten muitakin ihmisiä. Ymmärrän miksi lapset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät, mutta ei se silti tarkoita, että mun pitäisi tykätä kyseisestä käytöksestä. Jotenkin tosi moni olettaa, että “en pidä lapsista” on sama kuin “vihaan lapsia”, vaikka ne on todella kaukana toisistaan. Omalla kohdalla “en pidä lapsista” tarkoittaa lähinnä sitä, etten väkisin lähde viettämään aikaani lasten kanssa.

  12. Hyvä kirjoitus! Ei tietenkän tarvitse pitää.
    Haastaisin vielä miettimään,pitääkö isovanhempien hoitaa pikku pilttejä, kun on ”jossain on vaan päätetty niin”Saako isovanhemmat sanoa ”ei”,vai saako heti hankalan maineen.Jospa isovanhemmat haluavatkin viettää lapsivapaata aikaa
    Ja niin,en tod ole lapsivastainen.Kuhan kysyn 🙂

  13. Ymmärrän pointit ja case-esimerkit pääosin. On ihan ok, ettei ole lapsirakas, mutta kyllä kaikkiin ihmisiin ml.lapset pitäisi pystyä suhtautumaan lähtökohtaisesti neutraalisti eikä arvottaa heitä esim.nimettyjä poikkeuksia lukuunottamatta ”ärsyttäviksi”. Lapset ovat tunneherkkiä tyyppejä ja vaistoavat monesti aikuisiakin paremmin ”ilmapiiriä” ja taustalla olevia tunteita. Vaikka omaata mielestään kohtelisi lapsia asiallisesti, niin kyllä se taustalla oleva ”ärsytys” paistaa helposti läpi.

    Paikoin kirjoitus on mielestäni lapsia kohtaan ylimielinen ja mitätöivä. Jokainen voi koleilla mielessään vaihtaa Annan kirjoitukseen lapsi-sanan tilalle esim. vanhus, afrikkalainen/aasialainen, nainen/mies, muslimi/kristitty, lihava/laiha, rikas/köyhä. Olisiko siis ok kirjoittaa , että ”en pidä miehistä paitsi aviomiehestäni ja parista ystävämiehestä” tai että pitäisi olla kampaamoja vain valkoisille kristityille naisille ?

    Kaikkia mahdollisia ihmisryhmiä ei tarvitse erityisesti fanittaa tai rakastaa, mutta omaa avarakatseisuuttaan voisi yrittää laajentaa siten, että kohtaa jokaisen ihmisen lähtökohtaisesti täysin neutraalisti yksilönä ilman negatiivissävytteistä ennakkoasennetta. Mielestäni lapsetkin ansaitsevat tämän.

    1. Oi, ihana löytää kommentti, joka kuvaa tunteitani tästä. Mäkin ymmärrän tietyt pointit Annan tekstistä joo, esim tietyt käytöstavat, joista en itsekään aina välitä, vaikka ylipäätään fanitan ko. ihmisryhmää. Mut en oikeastaan ymmärrä edes, miksi kirjoittaa postaus aiheesta, ettei pidä lapsista. Tai miksi ylipäätään viljellä en tykkää tai en pidä kommentteja, kun kyse on ihmisistä. On eri asia kommentoida esim. Tiettyjä käytöstapoja tai – malleja,ettei pidä niistä, mutta ei ihmisiä yksilöinä tai ryhminä. Juurikin kuten kommentoit,että kun vertaa sun mainitsemiin muihin ihmisryhmiin, eihän se olis millään tavalla korrektia tuoda esille, ettei pidä ko. muusta ihmisryhmästä. (ensin kirjoitin tähän että varsinkin kun on kyseessä asia, jolle ihminen ei mitään mahda, mutta myös ihminen, joka oman valinnan kautta kuuluu tiettyyn ihmisryhmään, on myös todellakin ansaittu elämään ilman arvostelua ja yleistystä ko. ihmisryhmästä.) Mielestäni ihmistä tai ihmisryhmää koskevan en tykkää- kommentin voisi jättää todellakin käyttämättä. Ja ihan yleensäkin, jos ihmisellä on asenne, ettei tykkää tietystä ihmisryhmästä tiettyjä tyyppejä lukuunottamatta, mitä se viestii ko ihmisryhmälle? Vaikkei tässä tapauksessa lapset näitä ihania en pidä lapsista-tekstejä suoraan pääse lukemaan ja vaikka kuinka sanotaan, että käyttäytyy kunnioittavasti lapsia kohtaan, niin kyllä se valitettavasti käytöksestä näkyy ja aistii. Ja ihan ylipäätään lietsoo turhaa negatiivisuutta.

      1. Jep, olen samaa mieltä teidän kanssa, jotenkin tämä koko keskustelunaihe ja kommentit heijastaa sitä ilmapiiriä mikä Suomessa on lapsia kohtaan, jos esim vertaa muihin etelänmaihin.

  14. Mietin vielä tätä kirjoitusta . Ehkäpä korrektimpi tapa ilmaista negatiivinen ”en tykkää lapsista / ihmisryhmästä X” olisi muuttaa näkemyksensä minä-muotoon tyyliin ”usein minä en osaa viihtyä lapsien seurassa ”. Tällöinhän kysymys on nimenomaan omista kyvyistä arvostaa tiettyjen ihmisten vuorovaikutusta eikä tietyn ihmisryhmän kategorisoinnista esim. humalaisiksi. Mitä lahjakkaampi ihminen on tunneälykkyydessään, sitä moninaisempien ihmisten vuorovaikutuksesta hän pystyy aisosti iloitsemaan tai suhtautumaan siihen aikakin neutraalisti.

  15. Mutta eihän Iinakaan sanonut, että kaikkien pitäisi tykätä lapsista. Hän vain totesi, että kaikkia tulisi kunnioittaa iästä tai mistään muustakaan riippumatta. Ja vaikkei lapsista tykkäisi, niin varmaan haettiin just tätä, ettei sitä inhoa osoittaisi lapsille tai niiden vanhemmille.
    Ja kun asiaa oikeesti ajattelee, nii onhan se aika hassua, että on oikeesti julkisesti ok sanoa, ettei tykkää lapsista syystä x. Mutta ei oo ok sanoa, ettei tykkää vaikkapa just naisista tai romaneista syystä y. Kyllä jokainen saa olla tykkäämättä ihan mistä vain, mutta kyllä aikuisilla ihmisillä pitäis olla sen verta käytöstapoja, että ei sitä huutele kaikille. Oli sitten kyse lapsista, homoista tai vaikka kaljupäisistä ihmisistä.

  16. Todella hyvä kirjoitus! Se, että ei tykkää pääsääntöisesti lapsista tarkoita kuitenkaan automaattisesti heidän vihaamista. Itse toimin myös usein kuvailemallasi tavalla, eli vältän tarvittaessa tilanteita joissa tiedän lapsia olevan paljon tai valitsen ravintolassa pöydän kaukana lasten leikkinurkkauksesta. Odotan itse juuri esikoistani, mutta en silti ole kovin kiinnostunut muiden ihmisten lapsista edelleenkään. Olen ehkä tietoisestikin viivyttänyt raskaudesta kertomista työpaikalla, koska en edes jaksa kuvitella siitä syntyvää keskustelua muiden lapsista 🙂 Omaa kummityttöä kyllä rakastan yli kaiken ja hänen eri kehitysvaiheita olen kiinnostuneena seurannut alusta alkaen! Olen myös täysin samalla kannalla kanssasi vapaasta kasvatuksesta (ei-sana tulee meillä myös varmasti hyvin tutuksi) 😀

  17. Hieno kirjoitus,kiitos! Itse olen 30.v ja lapseton omasta tahdosta. Pääsääntöisesti en pidä lapsista koska juurikin nään usein vain negatiivisen puolen heistä. Mutta silti asiakaspalvelutyössä olen lapsille aina ystävällinen ja huomioin heidätkin. Yksityiselämässä valitsen esim. lomahotellin, joka on K-18 ja sellaisia paikkoja saisi tosiaan olla lisää.

  18. Eikös se riitä, että tykkää omista lapsistaan ja hoitaa ne, opettaa tavoille. Ei kai niistä muiden tartte välittää. Tää on mun ohjenuora. Tottakai myös läheisten lapset ovat tärkeitä, kuten heidän vanhempansakin. 🙂
    Ystävällinen tulisi kaikille olla (ihmisille eläimille, ympäristölle) ikään sukupuoleen, etniseen taustaan maan rajoihin etc.. katsomatta.

  19. Kiitos tästä! Olen niiiin samaa mieltä! Luin myös aikaisemmin Iinan postauksen ja ymmärrän sen, ettei lapsi-inhoa (onpas voimakas sana) kuulu näyttää lapsille itselleen, koska eiväthän he itselleen mitään voi. Itsellä kans on kaksi lasta ja samoin voin yleisesti ottaen sanoa, etten pidä lapsista. 3-vuotiaallani on monta mielestäni todella ärsyttävää kaveria eikä sitä mielipidettä tietenkään voi sanoa ääneen muille kuin miehelle + näin randomisti. Minun mielestä ei kuitenkaan voi mitenkään sanoa, että lapsista pitämätön inhoaisi kaikkia ihmisiä, koska eri-ikäiset ihmiset ovat tosiaankin aivan eri kehitysvaiheissa ja lapset ovat ihan oma ”ihmistyyppinsä”.

  20. Aamen! Paremmin ei tätä olisi voinut sanoa. Yritin kommentoida Iinan blogiin näitä samoja ajatuksia huonolla menestyksellä, kun en osannut sanoa kaikkea mielenpäällä ollutta jotenkin “järkevästi”. Mutta tässä se kaikki olikin sanottu.

    Tykkään tosi paljon sun blogista, juuri siksikin kun kaikki tälläiset “epäsopivat” mielipiteet uskallat sanoa ääneen. Liian paljon blogeissa mielistellään ja ollaan olevinaan jotain mieltä kun ei uskalleta olla juuri sitä mieltä kun on negatiivisten kommentien pelossa. Jatka samaan malliin!

  21. Kiitos rehellisesti tekstistä. Olisi vielä paikallaan toki korostaa sitä, ettei sinun inhosi tekstissä mainitsemiasi ihmisiä kohtaan kerro heistä mitään. Se kertoo siitä, miten sinä pystyt sietämään muita ihmisiä ympärilläsi. Ei ole lapsen vika, ettet pidä hänestä.

    1. Itse asiassa, jo tässä kommentissa on väärinymmärrys. Minä kun en inhoa lapsia. Se ettei pidä jostain, ei vielä tarkoita, että inhoaisia jotain.

  22. Mä jo kerran kommentoin tähän, mut unohdin laittaa sen, et ei mua kyllä lapset häiritse. Ei ole ikinä häirinnyt, mutta söpöjä/hauskan näkösiä taatiaisia ne saattaa olla. 😃 Se häiritsee jos kuulee vanhempien tiuskivan lapselle, ilman – ainakaan siinä mulle näkyvässä tilanteessa- syytä. Kuten eilen illalla kybän aikaan sporassa oli. Lapsi sano et on jano ja äiti kyllä antoi lapselle vettä, mutta tiuski koko ajan samalla et ei voi olla koko ajan jano… Tilanne ja muu tiuskiminen jatku koko sen vartin matkan täydessä ratikassa. En voinut olla ajattelettematta, että jos on noin vaikea puhua nätisti lapselle, miksi hitossa teit sellasen… Tietenkään en tunne/tiedä taustoja, eikä ne mulle kuulu/kiinnostaa. Käytöstä oli vain julkisella paikalla vaikea olla ihmettelemättä.

Leave a Reply