11

Oon koko päivän miettinyt, mitä kirjoittaisin. Tää päivä pääs tänä vuonna vähän niinkuin yllättämään, vaikka kyllä se oli kalenteriin merkitty jo aikoja sitten. Elokuussa on vaan niin paljon kaikkea, että ajoittain aina unohtuu tämäkin tärkeä päivä.

Siitä on tasan vuosi kun siirryin Lilylle. Mutta ennen kaikkea, siitä on tasan 11 vuotta, kun kirjoitin ensimmäisen postaukseni blogiin, jonka nimesin hetken mielijohteesta Mungolifeksi. Pitkä tie ollaan kävelty. Täytän itse 31 vuotta kolmen viikon päästä, joten tämä on ollut mukana jo yli kolmanneksen elämästäni. Kukapa olisi uskonut silloin joskus 2008, kun tämä koko ala, genre ja blogini oli ihan lapsenkengissä. Niin se vaan on ollut osa arkeani ja elämääni todella pitkään ja tuonut mittaamattoman paljon onnea ja iloa, kokemuksia ja uskomattomia hetkiä. Yhteenkuuluvuuden tunnetta, ihania seuraajia ja paljon paljon hyvää. Ystäviä ja kavereita, kollegoja ja ihania asiakkaita. Kyllä tähän vuosien varrelle mahtuu monta turhautumista, monta huonoa hetkeä, monta kipukohtaa ja kivuliastakin asiaa. Monta kyyneltäkin. Mutta niitä on ollut itse asiassa yllättävän vähän ja näin taaksepäin katsoessani päällimmäiset muistot on positiivisia.

Oon niin kiitollinen kaikesta siitä, mitä tämä on mahdollistanut ja mahdollistaa. Juuri tässä tämänkin kesän aikana on tapahtunut hirveästi kaikkea, joka on saanut aika nöyräksi kiitollisuudesta sitä kohtaan, että minulla on tämä mahdollisuus ja etuoikeus, ammatikseni olla bloggaaja. Minun on vaikeaa enää oikeastaan edes erottaa blogia ja minua ja miettiä, mitkä elämäntapahtumat blogi on mahdollistanut ja mitä olisi tapahtunut muutenkin. Vaikeaa se on, koska tuntuu siltä, että tämä on niin vahva ja kiinteä osa elämää, että sen erottaminen arjesta on vähän keinotekoista. Kahdeksan ja puoli vuotta tämä on ollut mulle myös elinkeino, ammatti. On aika mieletöntä, että silti vielä tänäkin päivänä tää inspiroi niin paljon.

Isoin kiitos kuuluu tietenkin seuraajilleni, jotka tekevät tästä todella innostavaa ja palkitsevaa. Ihan joka viikko tulee vähintään yksi joku kommentti tai kohtaaminen, joka liikuttaa tai koskettaa. Mun Instagramin yksityisviestit tulvivat kommentteja ja viestejä ja mielenkiintoisia keskusteluja. Saan teiltä ihania yhteydenottoja ja kommentteja. Uskollinen seuraamisenne mahdollistaa sen, että tämä blogi voi jatkaa tällaisena kuin nyt. On ilo tuottaa sisältöä teille, sillä saan itsekin niin paljon iloa tästä.

Kiitollinen olen myös kaupallisille kumppaneilleni ja asiakkailleni. Jatkuva yhteistyö tekee tästä työstä myös taloudellisesti kannattavan, jolloin voin keskittyä tähän täysillä murehtimatta sitä, millä maksaa laskut. Myös teidän lukijoiden tuki ja uskollisuus on isossa asemassa sille, että voin tehdä tätä työkseni. Kuten vähän aikaa sitten kirjoitin, bloggaaminen on loppujen lopuksi monessa elämäntilanteessa ihan uskomattoman kiva työ, sillä se mahdollistaa paljon vapautta arkeen. Olen kiitollinen niistä erityisoikeuksista ja mahdollisuuksista, joita tämä on elämääni tuonut. Tätäkin istun kirjoittamassa Kreikan auringossa, samalla kun poikani hyppii uima-altaaseen mieheni syliin nauraen kippurassa joka kerran jälkeen. Voin tehdä töitä missä vaan, milloin vaan. Se on mahdollistanut sen, että olen voinut pitää palan itseäni kaikkialla. Australiassa, Lontoossa, Kuopiossa, Lempäälässä. Sinkkuna ja parisuhteessa, nuorena seikkailunhaluisena tyttönä ja äitinä. En ole oikein ikinä ollut hukassa, koska minulla on aina ollut tämä. Tämä osa minua ja elämääni, jokin omani. En ole joutunut täysin uusiin tilanteisiin, sillä tämä on kantanut ja kannatellut. Ulkomailla olen aina saanut tuntea palan kotia mukanani ja äitinä olen saanut pitää palan itseäni bloggaajana ja yrittäjänä.

Olisi melkeinpä vastuutonta olla tuntematta kiitollisuutta myös tämän tarjoamista taloudellisista mahdollisuuksista. Kaikkien näiden eri tilanteiden, uusien elämäntilanteiden ja eri muutosten keskellä mun työ ja taloudellinen itsenäisyys on kulkenut aina mukana. Se ei ole elämässä tärkeintä, mutta se on silti erittäin tärkeää. On niin paljon helpompaa uskaltaa ja tehdä, mennä ja kokea, kun ei tarvitse aina murehtia seuraavan kuukauden vuokraa tai lainalyhennystä.

Erityisen kiitollinen olen läheisilleni. Tää vuoristorata on sellainen, mihin he ovat joutuneet haluamattaan ja pyytämättään ja olen yrittänyt parhaani mukaan säädellä vauhtia ja mutkien nopeuksia, tietämättä teenkö sitä lainkaan oikein. Se pätee niin mieheeni kuin poikaamme, ystäviin ja perheeseen. Perheeni on mahdollistanut sen, että minulla on ollut kuvamateriaalia ja ystäväni ovat antaneet roppakaupalla inspiraatiota kirjoituksiin. Mies on ollut viimeisen viisi vuotta uskomaton apu. Hän on valokuvaajani ja apurini, henkinen ja fyysinen tuki ja apu. Väitän, että bloggaaminen ei ole helpoin puolison ammatti, mutta silti mieheni on aina täysillä mukana (tai no ainakin melkein aina :D).

Työelämäni keskittyessä blogeihin ja sosiaaliseen mediaan, olen jatkuvassa inspiraation vyöryssä. Se on varmasti vaikuttanut mahdottoman paljon erilaisiin valintoihini ja olen nähnyt ja kokenut uskomattomia hetkiä. Mieleeni tulee heti yksi esimerkki. Yksi ihanimpia muistojani elämäni varrelta oli meidän viimekesäinen reissu Kappadokyaan. Olisin ehkä joskus päätynyt paikkaan muutenkin. Olin kuitenkin kolme vuotta sitten PR-matkalla Turkissa ja oppaaksemme sattui mies, joka oli kotoisin Kappadokyasta. Hän kehui paikkaa kovasti ja minä rupesin tutkimaan tätä maagisen näköistä paikkaa, josta olin aiemmin nähnyt vain pilkahduksia siellä täällä somessani. Kaksi vuotta myöhemmin vietin 30-vuotispäivääni tässä upeassa kuumailmapallojen taianomaisessa kauneudessa, enkä tule ikinä unohtamaan sitä.

Sitoutumiskammoiselle ihmiselle on aika mieletöntä huomata näin 31-vuotiaana olevansa avioliitossa ja pian kahden lapsen äiti. Ihminen, joka on tehnyt samaa juttua 11 vuotta ja joka odottaa tulevia vuosia innolla ja ilolla. Ehkä siitäkin mun pitäisi olla kiitollinen osittain bloggaamiselle. Jokainen päivä ja jokainen viikko on erilainen. Joka päivä on täynnä uusia mahdollisuuksia ja hyvin usein tapahtuu odottamattomia ja unohtumattomiakin asioita. Kun saan hauskan kommentin tai liikuttavan sähköpostin tai kun saan mielettömän yhteistyömahdollisuuden tai kun mieleeni juolahtaa jokin hämärä ajatus, mutta moni teistä saa siitä kiinni. Kun yksi päivä saan sähköpostia ja neljän viikon päästä katson kuinka poikani kipittää ruskettuneilla jaloillaan kohti hotellihuonettamme ja se koko hetki on jotenkin täydellinen. Ja tajuan, että mulle tämä on työtä ja työmatkalla olemista. Nöyrän kiitolliseksi vetää hetkittäin. Ennen kaikkea kun tätä ei voi suunnitella, niin spontaaniudessaan tämä on täydellistä vastapainoa mun turvallisen rauhalliselle arjelle.

On ehkä hölmöä juhlistaa bloginsa “synttäreitä”. Mutta mulle tää on aina tärkeä päivä. Tärkeä muistutus siitä, miten iso osa tämä on mun elämää, miten tärkeä vastinpari Mungolife on mun elämälle minuna. Joka päivä ei ehkä ole kuumailmapalloja ja shampanjaa, mutta jokaiseen päivään mahtuu jotakin ihanaa ja elämä olisi niin paljon tyhjempää ja tylsempää ilman tätä virtuaalimaailmaa, joka on ollut mukanani jo näin kauan.

Hyvää syntymäpäivää siis tälle mun hassulle idealle, joka on kestänyt jo 11 vuotta! ♥

13 thoughts on “11

  1. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! Hyvää ja tunteikasta pohdintaa ja tuntuu ihan hullulta miten nopeesti aika on mennyt. Mä hyppäsin lukemaan blogiasi joskus silloin Aussiaikoina.

  2. Onnea ja kiitos sinulle kun teet näin hyvää sisältöä.
    Monipuolista ja vaihtelevaa.
    Kiitos että jaksat tehdä, sillä sitä negatiivisuutta tulee taatusti. Valitettavasti.
    11vuotta on pitkä aika ammatissa jota monet kyseenalaistaa. 11vuotta on näyttänyt että tämä on oikea ammatti ja oikea työ.
    Rakastan matkajuttuja, saa ihania vinkkejä tulevaisuudelle kun suunnittelee omia matkoja. Laukku ja ruokapostaukset laittaa ns kuolan valumaan 😂
    Kiitos kiitos kiitos 😊❤
    Aina en kommentoi mutta joka ikinen postaus tulee luettua.

  3. Onnea blogisynttäreiden johdosta ja kiitos mahtavista jutuista ja kauniista sisällöstä! Oon nauttinut sun tarinoista koko 11 vuoden ajan ja mukana pysyn jatkossakin 🙂 Ihanaa kesän jatkoa sulle ja perheellesi!

  4. Onnea ja kiitos tälle blogille <3 mukana on kuljettu kutakuinkin alkumetreiltä asti eikä ole mitään syytä miksen kulkisi mukana hamaan loppuun saakka!
    Sä oot niitä ihmisiä joiden puolesta oon vilpittömästi onnellinen ja joitten puolesta vilpittömästi vihastun, niin läheiseltä voi saada blogin seuraaminen jonkun tuntumaan! ja musta se on aika hieno juttu ja kertoo sun onnistumisesta tän kanssa.
    Iloista syksyä teille 🙂

    Saana

  5. Onnea 11-vuotias Mungolife! 🙂 Hauskaa kyl muistella niitä varhaisaikojen postauksia ja kuvia ja miten outoa, miten vahvasti jotkut asiat ovat jääneet mieleen, vaikka ne ei ole tapahtunut mulle,sun lukijalle, mut kai ne sitten on tuottanut hyviä tunteita mussakin 😀 Kiitos, kun pidät näin kivaa blogia! Kun käytän sanaa kiva, tarkoitan laadukasta, inspiroivaa, kauniita kuvia jne. <3

  6. Tästä kauniista postauksesta tuli taas mieleen se, kuinka mun isä aina sanoo, että kiitolliset ihmiset ovat kaikkein onnellisempia 🙂 <3 Ollaan muuten aika samanikäisiä, täytän 31 vuotta 10 päivän päästä!;)
    Mukavaa loppuviikkoa ja kiitos inspiroivasta blogista!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

  7. Kiitos, että olen saanut kulkea rinnallasi kaikki nämä vuodet, olet mahtava persoona. Sinun blogikirjoituksissasi on niin paljon sisältöä, perhe-elämää, mietintää, keskusteluja, ruokajuttuja, kauneutta, matkoja ja vaatteita sekä välillä ihan ihanaa hömppää, mitä kaikkia on ilo lukea. Kiitos Anna!

  8. Onnea blogille, mitä oon tainnut seurata kaikkein pisimpään! 😊 Löysin tämän jo silloin ihan alussa, jolloin inspiraation vallassa ahmin vaikka mitä muitakin blogeja, mutta suurin osa niistä muista on unohtunut jonnekin vuosien aikana. Mungolifea on silti pakko edelleen käydä jos ei päivittäin niin ainakin viikottain stalkkaamassa! 😀

  9. Onnea blogille 🙂 Sun blogi on yks niistä, joita olen pisimpään seurannut. Mulle on tyypillistä muistaa kaikkia erikoisia ja outojakin asioita, ja muistankin ekan postauksen, minkä oon lukenut sun blogista. Se oli postaus, jossa esittelit sun työasun, kun olit jossain asianajotoimistossa töissä. Kerroit, kuinka sun mummi oli huomauttanut sun laihtuneen, ja näytit mun mielestä hyvin nätille ja pätevälle siinä jakkupuvussasi :D. Minusta tuo on niin hauska muisto, mutta en kyllä muista mikä vuosi se on. Oonkin roikkunut sieltä asti matkassa enemmän ja vähemmän säännöllisesti, muutaman kerran jotain kommentoinutkin.

    Kun Dante syntyi, niin oon innolla seurannut juttuja hänestä, sillä oma poikanikin täyttää kohta 2 vuotta, ja on hyvin samanlainen menevä, tekevä ja valtavan suuri sydäminen pikkuinen. Tuo sun uusin reissupostaus teki itelle ihan valtavan matkakuumeen, mulla alkaa nyt neljän viikon kesäloma ja haluaisinkin lähteä perheen kanssa reissuun, mutta tällä hetkellä se ei monestakaan syystä ole mahdollista. Mutta ehkäpä ensi vuonna sitten, ja Rodos, ja juurikin tuo hotelli missä te olitte, kuulostaa ihan täydelliseltä kohteelta!

    En yleensä kauheasti kommentoi, kun monesti tuntuu hölmöltä kirjottaa vain jotain ajatuksenvirtaa, ja omia ajatuksia. Mutta haluan vaan nyt sanoa, että kiitos kun olet blogannut, paljon on saanut ajattelemisen aihetta ja iloa sun postauksista 🙂

  10. Onnea Mungolife ja suurin kiitos kuuluu sulle, että on olemassa Mungolife ja jaksat tehdä töitä sen eteen. ❤️

  11. Onnea ja kiitos! Ausseihin lähtöä edeltävistä postauksista asti olen seurannut matkassa mukana ja toivottavasti matka jatkuu vielä todella pitkään. Täältä löytää mielenkiintoisia aiheita, kuolan valumista aiheuttavia ruokajuttuja, hyvällä tavalla muotilehtimäisiä ja samalla maanläheisiä muotijuttuja, inspiroivia postauksia ja kaikkea muuta. Pitkää ikää Mungolife <3

Leave a Reply