Mielipidemaanantai – Poikien äiti

Sain Haaveeton-postaukseeni mielenkiintoisen kommentin. “Ehkä vielä tyttölapsesta haaveilet joskus, kahden pojan äitinä?” Kommentti ei tarkoittanut varmasti mitään pahaa, mutta tähän teemaan paljon viime aikoina törmänneenä, halusin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksen. En myöskään tarkoittanut Haaveeton-postauksellani sitä, ettei mulla olisi toiveita tai pyrkimyksiä tai määränpäitä. Mutta en koe niitä varsinaisesti haaveiksi. Haave olisi tässä tapauksessa se, että olen joskus haaveillut olevani vaimo ja äiti ja haaveeni olisi oma perhe. Sen ihmismäärä tai sukupuolet ei ole varsinainen haave. Koen, että toteutuneita haaveita mulle on se, että mulla on perhe, oon terve ja onnellinen, olen sinut itseni kanssa, teen kivaa ja taloudellisesti kannattavaa työtä yms. Tarkoitan sellaisia isoja linjoja elämässä 🙂 Mutta niin, tämä lasten sukupuoli-asia…

Kun odotimme ensimmäistämme, emme tienneet kumpaa sukupuolta lapsemme on. Se oli yllätys, joka selvisi meille synnärillä. Toisen kohdalla mentiin mieheni toiveen mukaan ja selvitimme sukupuolen ultrissa. Tosin, eipä tämä toinen pikkuisemme jättänyt mitään arvailun varaan rakenneultrassa, ja olisimme kyllä itsekin ymmärtäneet kumpi on tulossa, vaikka kuinka ei olisi haluttu tietää asiaa. Jostain syystä alkuraskaudessa mulla oli tyttö-fiilis, jotenkin raskaus tuntui erilaiselta. Kesti ehkä hetken sisäistää, että meille on tulossa toinen poika, varsinkaan kun mitään konkretiaa ei asiaan sen kummemmin saanut ruudulla vilahtaneen pienenpienen pippelin lisäksi. Siellä se vauva on mahassa, yhtä sukupuoleton ja persoonaton vielä, kuin ennen tietoa sukupuolesta.

Sen jälkeen olenkin kuullut mitä ihmeellisimpiä kommentteja. Ensinnäkin, kaikilla on oletus, että haluamme vielä tytön poikien jatkoksi. Se ei ole siis useimmiten edes kysymys, vaan juuri oletus, että kahden pojan äitinä haluaisin vielä tytön. Sen lisäksi, että asiasta oletetaan ihan omia, on se olettaminen paikoitellen jopa törkeetäkin. “Oletko pettynyt, että on toinen poika tulossa?” Tää on mulle jotenkin tosi vihastuttava kysymys, koska en tietenkään ole. En osaa kuvitella olevani pettynyt lapsiini. 2-vuotias poikani ei ole ikinä aiheuttanut minussa minkäänlaista pettymystä. Välillä turhautumista ja ärsyyntymistä, muttei ikinä pettymystä. En osaa edes ajatella, että voisin olla pettynyt siihen, että lapseni on biologisesti jotakin sukupuolta. Jotenkin ajatus siitä, että olisin pettynyt toiseen poikaamme, on mulle vähän sama kuin olisin jotenkin pettynyt ensimmäiseen lapseemme. Hänhän on täydellinen! Miksi olisin yhtään pettynyt siitä, että olemme pian saamassa toisen todennäköisesti aivan yhtä ihanan lapsen? En muuttaisi pojassani yhtään mitään, kaikista vähiten toivoisin hänen olevan jotakin muuta kuin hän on.

Haaveilenko siis tytöstä tähän jatkoksi? En. Juuri nyt en haaveile mistään muusta lapsiin liittyvästä kuin siitä, että tämä toinen syntyy mahdollisimman epädramaattisesti, terveenä ja hyvinvoivana vauvana. Toivon, että meillä on ihana vauva-aika ja vauvavuosi ja että esikoinen ottaa tulokkaan vastaan avoimin sydämin. Tulevaisuuden lapsisuunnitelmat ovat vielä aivan auki. Mitään emme poissulje. Voi olla, että haluamme lisää lapsia. Voi olla, että tämän jälkeen toteamme lapsilukumme olevan täynnä. Aika näyttää. Emme hanki lapsia täyttääksemme tiettyä tavoitetta tai ajatusta perheestämme tietynlaisena, vaan siksi, että haluamme olla vanhempia juuri näille lapsille. Jos emme hanki tai saa enempää lapsia, niin en usko sekuntiakaan olevani onneton sen vuoksi, että minulla on “vain” poikia. Olen varmasti erittäin onnellinen kahden pojan äiti enkä koe, että elämästäni jäisi jotain puuttumaan. Jos taas haluaisimme lisää lapsia, niin todennäköisesti emme ensi kerrallakaan selvittäisi sukupuolta, kuten emme ensimmäiselläkään kerralla. Sillä kun ei olisi meille mitään väliä. Toisaalta ajatus pienestä tytöstä ja hänen elämän seuraamisesta pienestä tytöstä naiseksi, olisi aivan ihana. Minä itse asiassa ennen kaikkea haluaisin nähdä mieheni tytön isänä, jos jotakin. Pojat on niin usein äidin poikia ja tytöt isin tyttöjä, että haluaisin päästä todistamaan tällaista suhdetta. Mutta samalla ajatus kolmesta pojasta, meidän omasta ykkösketjusta, olisi aika mieletön! Itsekkäästi se olisi mun mielestä jollakin tapaa jotenkin jopa houkuttelevampaa.

Eräs tuttuni oli neljän pojan äiti ja rakasti elämäänsä poikien äitinä. Hän ystävystyi miniöiden kanssa ja omien sanojensa mukaan kasvatti mahdollisimman ihania puolisoita ja isiä omista pojistaan. Hän koki tietyllä tapaa oman roolinsa poikien äitinä tärkeämpänä kuin poikien isän roolin, varsinkin kun kolme neljästä päätyi parisuhteeseen naisen kanssa. Hän oli heidän elämän ensimmäinen ja tärkeä naismalli. Se on vastuu ja kunnia, joka äitinä on harvinaisen kutkuttava.

Musta on ollut surullista huomata, miten usein tuntuu menevän niin, että tyttölapset tuntuvat nykyään olevan jopa halutumpia kuin pojat, varsinkin naisten keskuudessa. Tyttölapsia myös kuvaillaan adjektiivein, jotka ovat tytöille hyvin positiivisia ja samalla luovat mielikuvan siitä, että poikien vastakkaiset piirteet ovat jotenkin huonompia. 2-vuotiaan esikoispojan äitinä voisin kuvailla poikaani energiseksi ja aktiiviseksi, leikkisäksi ja touhukkaaksi. Voisin myös kuvailla häntä todella herkäksi ja huomioivaksi, kiltiksi ja helläksi. Hän on kaunis, älykäs, keskittyvä ja herkkä lapsi. En näe mitään syytä, miksei lapsellamme olisi aivan samanlainen persoona, jos hän olisi tyttö. Usein keskustelussa huomaa sen, että onni on eri-sukupuoliset lapset ja oletetaan, että varsinkin äidit haluavat ehdottomasti vielä tytön poikien jatkoksi. En voi allekirjoittaa tätä väittämää, koska en oikeasti usko, että tunteeni olisivat yhtään erilaiset tytön tai tyttöjen äitinä. Huomasin jo esikoisen kohdalla todella syvälle juurtuneet stereotypiat tytöistä ja pojista. Vauvan liikettäkin analysoitiin sillä, että pojat on aktiivisempia ja tytön rauhallisempia. Usein yhteiskunnassamme tyttöön ulotetaan sellaisia positiviisia piirteitä kuin “rauhallinen, hyvä koulussa, kiltti” yms. ja siltä pohjalta toivotaan tyttöä ennemmin kuin “reipasta, vauhdikasta, aktiivista” poikaa. Ulottamalla tällaisia stereotyyppisiä oletuksia haaveista ja pettymyksistä syntymättömiin poikiin, luodaan heille epäonnistumisen ja huonommuuden raamit jo ennen syntymää.

Usein kuulee sitä ajatusta, että “tytöt pysyy perheessä ja pojat menee tytön perheeseen”. Näin voi olla, mutta uskon myös, että paljon perhesuhteisiin vaikuttaa koti ja kasvatus ja millainen suhde lapseen luodaan lapsesta asti. En kuitenkaan osaa ajatella haluavani tyttöä, jotta “saisin pitää hänet aina omana”. En ehkä vielä osaa kuvitella syytä, mikä etäännyttäisi minut pojastani tai miksei ihan yhtä lailla voisi olla etäiset välit äidin ja tyttären välillä.

Mä oon jotenkin aina kuvitellut itseni poikien äidiksi. En edes tiedä miksi, mutta olen aina nähnyt mielessäni poikalapsia. Myös nuorempi siskoni, jolle lasten hankinta ei ole edes ajankohtaista nyt, on sanonut jo vuosia, että on aina ajatellut itsensä poikien äidiksi. En osaa edes sanoa, mistä tällainen fiilis on tullut, mutta en ole yhtään yllättynyt, että minulla on pian kaksi poikaa. Mitä tulee tulevaisuuteen, niin kuten sanottua, emme ole suunnitelleet. Lapsilukumme voi olla mitä vaan. Varmaa on ainoastaan se, ettemme pety lapseemme ikinä hänen sukupuolensa vuoksi, emmekä haaveile tietystä lapsesta.

Vaikka miellän itseni poikien äidiksi, on tyttölapset musta aivan ihania tietenkin! On ihana hiplailla pikkutyttöjen vaatteita ja yhtä ihanaa olisi varmasti seurata pienen tytön kehitystä naiseksi. Onneksi lähipiirissäni on hirveästi tyttölapsia ja koko ajan tulossa lisää! Paras ystäväni saa tytön ihan pian ja varmasti myös aikanaan joku meistä sisaruksista saa tytön. En koe, että mun täytyy olla juuri äitinä tytölle ollakseni onnellinen, vaan aivan varmasti jossakin kohti elämää, saan elämääni tärkeän tyttölapsen, jolle olla täti tai kummitäti tai muuten vaan tärkeä ihminen elämässä. Ja olen aivan varma, että mulle se riittää.

Paljon puhutaan sukupuolineutraalista kasvatuksesta ja sukupuolettomuudestakin nykypäivänä. Silti pienten vauvojen ja lasten sukupuolelle asetetaan hirveät odotukset ja oletukset jo ennen ensimmäistä parkaisua. Mun mielestä kaikille vauvoille ja vanhemmille saisi antaa vaan rauhan olla. Vanhempia ja lapsia. Mun pojat on poikia, en välttele sen ajattelemista tai sanomista. Mutta en aseta heille odotuksia tai oletuksia sen takia, että he ovat poikia. He saavat olla mitä ja ketä tahansa haluavat, kunhan ovat onnellisia elämässään. Ja joskus jos he saavat kaverikseen vielä kolmannen veljen, niin ihanaa. Tai jos heidän jengiin liittyisi pieni tyttö, niin aivan yhtä ihanaa sekin!

Olen itse kysynyt joskus kaverilta, että haluaisiko hän vielä tytön kolmannen poikalapsen kohdalla. Onneksi nykyään ymmärrän asian paremmin eikä tulisi mieleenikään kysyä mitään samanlaista, eikä ainakaan negatiivisesti käärittynä “oletko pettynyt” -tyyliin. Toivon, ettei kukaan muukaan ajattele asioista niin, sillä on surullista luoda epäonnistumisen tila lapselle oletuksin ja mahdollisiin pettymyksin ennen hänen ensimmäistä henkäystään.

Ulotamme joitakin omia ihmeellisiä oletuksia liian herkästi muiden elämään. Ymmärrän sen paremmin kuin hyvin. Mä olen kahden pikkusiskon isosiskona AINA haaveillut isoveljestä. Niinpä jos olen rehellinen, toivoin salaa, että esikoiseni olisi poika. Ajatus siitä, että pian syntyvällä lapsellamme on isoveli, on minusta aivan ihana, koska siitä haaveilin aina itse. Jos meille tulee vielä kolmas lapsi, oli hän tyttö tai poika, saa hän minun unelmani kaksinkertaisena.

Miten edes voisin haaveilla mistään muusta kuin siitä, mitä muutenkin olen pian saamassa?

Kuvat: Lotta Polviander

44 thoughts on “Mielipidemaanantai – Poikien äiti

  1. Kahden tytön äitinä saan ihan samanlaisia kyselyitä. Vastaan usein kiusallani, että jos valita saisin, ottaisin kolmannen tytön! Ja siitä yllättyneitä silmänpyörityksiä 😂

    1. Niin siis varmaan toimii myös toisinpäinkin tämä sama! Oma kokemus näin päin, niin kirjoitin siitä näkökulmasta 🙂

  2. Ihanaa, että kirjotit tästä aiheesta. Oon miettinyt, että onko tää vaan mun oman pään sisällä, vai koenko oikeesti havaitsevani tällaista, kun olen kohta itsekin kahden pojan äiti.

    Jotenkin toi, että ulkopuoliset (eli kaikki muut paitsi minä tai mieheni eli lapsen isä)kehtaa toivoa yhtään mitään sukupuolta ja sanoo sen vielä ääneen, herättää kyllä itsessä aika negatiivisia tunteita. Esikoiseni kohdalla oma äitini toivoi poikaa isäni puolesta, koska hän ei ole saanut poikia. Anoppi toivoi tyttöä, koska hänellä on vain yksi poika. No poika tuli, pahoittelut babuskalle, onnittelut pappalle… Nyt toisen lapsen kohdalla babuska ilmoitti, että ei ole päättänyt kumman haluaisi tulevan, koska tyttö olisi kiva, mutta hän ei tiedä mitä tyttöjen kanssa kuuluu tehdä… 🙄 Äitini oli varma, että tulisi tyttö, ja ilmaisi tämän hyvin selvästi, kun ilmoitin että toinen poika tulee. Jopa työkaverini toivoi tyttöä, jotta olisi sitten minun näköinen. No pahoittelut kaikille, poika on tulossa.

    Lisäksi se, että yleinen ilmapiiri tuntuu siltä, että tosi moni nainen toivoo tyttöjä, tai että naisen pitäisi toivoa tyttöä. Tyttöjä ihastellaan ja mun mielestä jopa tyttövauvoille on enemmän vaatteita tarjolla kaupoissa. Itsellä on aina ollut sellainen olo, että en tule saamaan tyttölasta, ja jotenkin suren tätä asiaa enemmän muiden kuin itseni puolesta, mikä on aika järkyttävää. 😕

  3. Hei, aivan mahtava kirjoitus. En yleensä kommentoi koska ei muka ole aikaa, mutta nyt oli ihan oikeasti pakko ottaa se aika! Tämä on super tärkeä aihe, miksi kukaan koskaan olisi pettynyt lapsen saantiin saati sitten sen sukupuoleen, jos siis ajatellaan että raskaus on ollut toivottu. Itse pienen pojan äitinä en voisi kuvitella mitään muuta tai mitään parempaa. Se on outoa että sukupuolella oikeasti on MUILLE niin hirveän suuri merkitys, kun lapsen vanhemmat ovat vain ja ainoastaan onnellisia. Nykypäivänä lapsiin kohdistuvassa keskustelussa on niin paljon niitä oikeita surua ja murhetta aiheuttavia asioita, kuten esimerkiksi lapsettomuus. Se että joku toivoo esimerkiksi vuosia lasta ja lopulta kun heille se ihme siunaantuu niin joku tekee sukupuolesta ongelman tai heittää tökerön kommentin. Ihan siis näin esimerkkinä, kukaanhan ei koskaan voi tietää onko taustalla jotain sellaista jos niistä ei ole ääneen puhuttu, oli kyseessä ensimmäinen tai viides lapsi. Joten tämä aihe on mielestäni super tärkeä. Suututtaa oikeen ihmisten ajattelemattomuus.

  4. Niin hyvä aihe! Meillä on kaksi pientä tyttöä. Ihanat, täydelliset, valloittavat persoonat, ja silti keskenään niin erilaiset. En osaa ajatella, että meiltä “puuttuisi” mitään, vaikka meillä ei koskaan poikaa olisikaan, aivan hassu ajatus. Meillä esikoinen on herkempi, vähän sellainen taiteilijasielu, kun taas kuopus on varsinainen rämäpää 😀 he viimeistään on opettaneet mulle, ettei se sukupuoli määrää ihmisille tietynlaisia luonteenpiirteitä tai persoonaa, kuten hyvin tossa kirjoititkin.

    Ei myöskään olla lyöty mitään vielä lukkoon, mutta tällä hetkellä meillä on kädet täynnä ja näin on hyvä 🙂 jos he joskus saa vielä sisaruksen, niin se on tasan yksi lysti kumpaa sukupuolta hän tulee olemaan. Ehkä näin kahden tytön äitinä huomaa lievästi sitä kantaa ympärillä enemmän, että iskä “tarttis” vielä sen pojan. Mutta kummasti ne tytöt viihtyy iskän kanssa yhtä lailla autopesussa, Biltemassa ja treeneissä 😀

    Toista odottaessa myös sai pari kertaa vastailla siihen, että toivotteko nyt poikaa kun on jo tyttö. Ihan hassu kysymys! Toivoimme tasan sitä, että saisimme yhtä ihanan, höpsön, täydellisen lapsen kuin esikoisemme on, biologisesta sukupuolesta riippumatta – ja sellaisen saimme <3 tsemppiä viimeiselle kolmannekselle ja synnytykseen! 🙂

  5. Meille syntyi kolmas poika nyt toukokuussa. Yhdenkään lapsen kohdalla en ole toivonut tiettyä sukupuolta sen kummemmin, paitsi tämän viimeisen kohdalla vähäsen. Toivoin hänen olevan myös poika, koska meillä oli valmiina niin paljon poikien leluja, luistimia yms. Ajattelin pääseväni paljon helpommalla, kun olisi samaa sukupuolta. Nuorimmalla on myös aika suuri ikäero kahteen veljeensä, joten ajattelin heidän olevan aikuisena läheisempiä, jos ovat samaa sukupuolta . Toki tytön kanssa voisi olla ihan yhtä läheinen. Vaikka itse olen todella naisellinen ja tykkään kaikesta naisellisesta jne, niin en oikeastaan koskaan ole toivonut tyttöä. Mulle on aina ollut tervetullut kumpi tahansa. Nyt kun tuo nuorin yhdeksänviikkoinen pieni mies tuossa tuhisee, niin en voisi onnellisempi olla. Meidän perhe on nyt tässä. Nyt tunnen, että mitään ei enää puutu.

  6. Ja nyt kun meillä on yksi kumpaakin, niin urpoja kommentteja riittää kyllä siitäkin. ”Nyt ei tartte enää yrittää kolmatta kun on tyttö ja poika” jne..

    1. Aivan, tämä vielä 😀 Mä unohin vastaa sun viestiin eilen, just muistin! Lahopää palaa tänään! <3

  7. Meillä on 9v poika ja 8v tyttö, ovat superläheisiä ja toistensa parhaat kaverit, pieni ikäero tietenkin tätä edesauttaa. Ennen lapsia joskus ajattelin että mukava jos lapset olisivat samaa sukupuolta niin tulisivat hyvin toimeen – nyt kun katson lapsiani niin totean että sukupuolella ei ole juurikaan merkitystä.

    Kun kuulimme että toinen lapsi on tyttö, olin iloinen tietenkin siitä että saan kokea molempien sukupuolten vanhemmuuden. Mikä eniten on kuitenkin opettanut, on ollut pikemminkin kokemus kahden lapsen vanhemmuudesta ja kahden eri luonteisen lapsen vanhemmuudesta.

    Toki tyttölapsen vanhempana esim. harrastusten kautta (omalla tytöllä taitoluistelu ja joukkuevoimistelu) on päässyt kokemaan ikimuistoisia juttuja jotka koen itselle omakohtaisesti läheisemmiksi kuin vaikka pojan jääharrastukset joista taas mies on löytänyt yhtymäkohtia omaan lapsuuteensa.Vaikka yhtälailla pojatkin esim. taitoluistelua harrastavat ja tytöt kiekkoa.

    Loppujen lopuksi en varmaan kokisi että minulta jäisi jotain puuttumaan jos lapseni olisivat samaa sukupuolta, pikemminkin jos esikoislapseni ei olisi sisarusta saanut, tämä olisi ollut isompi prosessoitava asia henkilökohtaisesti.

  8. Mäkin aina haaveilin isoveljestä! Nyt kun ensimmäinen on poika, niin tuli hyvä mieli, että seuraava saa isoveljen, oli sitten kumpaa sukupuolta hyvänsä! En tosin pidä epäkohteliaana kysymystä, että haluaisinko vielä tytön.

  9. Hyvä kirjoitus aiheesta! Sain itse toisen pojan alkuvuodesta ja mietin jo heti raskauden alussa tätä sukupuoliasiaa. Vaikken siis vielä itse tiennytkään siinä vaiheessa, että toinenkin on poika. Minulle vauvan sukupuolella ei niinkään ollut merkitystä. Molemmat ajatukset tuntuivat ihanilta, tuleepa tyttö tai poika. Tiesin kuitenkin, että kaikkia kiinnostaa tietää, kumpi tulee. Ja valitettavasti etenkin anopin kiinnostuksen arvasin. Kun kerroimme noin 13. raskausviikolla vauvasta miehen äidille heillä kyläillessämme, anoppi tuli heti esittelemään minulle vaaleanpunaisia neulomiaan vauvanvaatteita. Sanoin, että ne on sieviä jollekin vauvalle ja senpä näkee sitten, kumpi tulee. Alkoi heti ärsyttää, koska tiesin hänen toivovan meille tyttöä, sillä kaikki hänen lapsenlapsensa sattuvat olemaan poikia. Minulle tuli vain vastareaktio näistä vauvanvaate-esittelyistä. Seuraavalla kerralla, kun nähtiin eikä sukupuoli edelleenkään ollut tiedossa, ja sanoin anopille taas, että sen näkee sitten, niin hän kysyi ilmeisesti puoliksi vitsinä, että aionko muka olla niin ilkeä, etten kerro vauvan sukupuolta. Tämä kommentti kyllä loukkasi.
    Ajattelin, että jos sukupuoli tulee ultrassa ilmi, niin en edes halua kertoa sitä muille. Mietin, että se kertomattomuus jotenkin suojaisia typeriltä kommenteilta. Ultrassa sitten selvisi, että poika tulee. Kun kuitenkin monet kyseli vauvan sukupuolesta, niin en osannut pitää tietoa vain itselläni. Ja toisaalta typeriä kommenttejahan oli jo tullut joka tapauksessa ennenkin tätä tiedon paljastamista. Miehen äidillekin kerroimme sitten, että poika tulee ja hän totesi, että “arvasin”. Ehkä hän kuitenkin huomasi, että tuo sukupuolen kommentointi ärsytti minua, kun aiheesta ei ole enää sen koommin puhuttu.

  10. Itsekin sain kuulla PETTYNEITÄ kommentteja kun kerroin että odotan poikaa. Tähän vielä nyrpeä naama perään “olisihan sen pitänyt tyttö olla”. Ai saatana.. Saivat kyllä kuulla sitten että tollanen ei oo ok käytöstä. Vähän tuli yllätyksenä että toisen lapsen sukupuoli herättää tommosia tunteita. Että sori nyt vaan ei tullu tyttöö vaan terve ihana poika <3

  11. Mä ymmärrän ton sun kokemuksen asiasta, mutta itse en kokisi “Haluaisitko vielä tytön/pojan” tai “Kumpaa toivot” kysymyksiä sellaisina joista kannattaa pahoittaa mielensä. En ajattelis että niillä mitenkään väheksytään sitä jo perheeseen syntynyttä sukupuolta! Ihmiset ajattelevat asioista kovin eri tavalla, enkä usko että kukaan missään nimessä tarkoittaa pahaa näillä kysymyksillä. Vaikka se särähtäisikin omaan korvaan, niin ehkä välillä voi vaan antaa asian lipua ohi 🙂 Tuntuu itsestä vähän hassun syvälliseltä analyysiltä noinkin ympäripyöreästä ja neutraalista kysymyksesyä 😀 “Petyitkö” kysymykset ovat jo selvästi negatiivisia, ja ymmärrän miksi niistä joku harmistuu… Mutta kuten sanoin, ymmärrän että tämä on ollut sinun kokemuksesi asiasta, ja sitä en halua vähätellä, vaikka itse eri mieltä olenkin! 🙂

    1. Mä en varsinaisesti pahoita asiasta millään lailla mieltä, mutta pidän sitä vaan erittäin typeränä kysymyksenä. Kyse ei oo harmistumisesta tai kysymyksestä, vaan siitä myrkyllisestä ajatusmaailmasta, jolla väritetään lapsen sukupuoleen tiettyjä mielikuvia ja ajatuksia kauan ennen kuin tämä on edes syntynyt. Nykymaailmassa tällaista ei enää pitäisi olla, kenenkään ei edes pitäisi ajatella niin, että jompikumpi on parempi tai joku tietty yhdistelmä lapsen sukupuolia olisi haluttava asia.

  12. Joo se on kyllä jännä, koska itselläni oli pitkään tunne, että musta tulisi tyttöjen äiti. Ja kaksi ihanaa tyttöä olen saanut, <3

  13. Olen kuullut, että on todella harvinaista saada tyttö JA poika. Useimmin se menee just noin, että on poika+poika, tai tyttö+tyttö (kaikilla tutuillakin on poikia ja meidän suvussa 95% on poikia). Mun vanhemmat aikoinaan halusivat ihan hirveästi tyttöä ensimmäiseksi ja sen he saivat, sitten isäni halusi poikaa seuraavaksi ja sen he saivat. Synnärillä oli vielä sanonut, että paljon yleisempää on saada poika.
    Ja pakko myös todeta, että musta on ihanaa kun mulla on pikkuveli, en osaa mitenkään kuvitella itselläni pikkusiskoa. Ja se on siistiä, että on saanut sen lahjan, pikkuveljen! ❤️

    Nykyään muutenkin pidetään kamalan yleisenä käsityksenä, että on helppo edes saada lasta – saatika tyttöä (edes pojan lisäksi).
    Koen olevani todella onnekas, kun mun vanhemmat toteuttivat tämän.

    Ja siksi mun mielestä on siistiä että sun suhtautuminen on juuri tuo – sulle/teille riittää kaksi poikaa. Ei aina tarvi tavoitella enemmän 🙂

    1. Mun käsittääkseni tuo teoria on täysin paikkansapitämätön. Nainenhan ei asiaan voi vaikuttaa mitenkään ja miehen siittiöiden perusteella tulee sitten se vauvan sukupuoli, nainen antaa lapselle aina sen X:n. Joillain miehillä on enemmän “taipumusta” tiettyyn sukupuoleen, mutta ei oo mitenkään harvinaista vaan ihan sattumanvaraista, että kumpi tulee lähes aina. Mun miehellä on sisko, tulevan langon perheessä on tyttö + poika ja kaksi lähintä ystävää on tyttö + poika -parista. Itse asiassa mun lähipiirissä on enemmän erisukupuoleisia lapsia perheessä kuin saman. Itse toki olen kolmen tyttären perheestä, mutta äidilläni on veli. Serkkuni on kaikki perheistä, joissa on tyttö ja poika, Lontoo-äidilläni on tytär ja poika yms. Joko mun lähipiiri on todella harvinainen tai tuo on taas yksi tuulesta temmattu väittämä ja uskomus, joka on sinulle kerrottu totuutena jossakin välissä. En välttämättä lähtisi uskomaan tuohon 🙂

      Mun mielestä just tärkeintä on muistaa se, että lapsen saaminen itsessään on lahja, eikä itsestäänselvyys ja jos siinä alkaa vielä valkkailemaan sukupuolta, niin aika kaukana ollaan järkevästä 😀

  14. Tämä oli musta ihana postaus! Meillä on kaksi vanhinta lasta poikia hyvin pienellä ikäerolla ja nuoremman pojan syntyessä sain juuri noita ”kai yritätte vielä tyttöä” ja muutaman ”voi harmi” kommentin, jotka juuri aivan ihanan pienen nyytin saatuani kyllä loukkasivat. Tämän jälkeen monta vuotta sain vastata kysymyksiin ”teettekö vielä yhden jos tulisi se tyttö” yms. Näihin vastasin aina,että meidän perhe on valmis. Poikani riittävät minulle ja itsekin käsittelin asiaa ettei minusta ikinä tulisi tytön äitiä. En missään nimessä pettyneenä poikiini, heitä en vaihtaisi vaan ihan vain omasta kokemuksestani äitinä. Kun nuorin poikani oli 5 vuotta niin vauvakuume nosti päätään ja päätimme yrittää kolmatta lasta. Ei tyttöä, ei poikaa vaan kolmatta pientä ihmistä. En tullutkaan ihan helposti raskaaksi mutta hormonien avustuksella aloin viimein odottaa vauvaa. Sukupuolta emme halunneet tietää niin kuin emme aiemmissakaan raskauksissa. Koko raskausajan kaikki toitotti, että olisipa se nyt tyttö ja voi että jos se nyt on tyttö. Meille olisi kolmas poika ollut hyvin toivottu ja mieheni juurikin toivoi tuota omaa ykkösketjua.

    No syntyi ihana pieni tyttö. Voit varmaan kuvitella kommentit. Aivan kuin olisin voittanu maailmanmestaruuden. On ihanaa olla myös tytön äiti mutta samanlainen vauva meidän mimmi oli kuin pojatkin ja en ajattele mitenkään päivittäin, että hei meillä on tyttö. Mekkoja toki on ihana ostaa.

    Se on jännä, että muita se toisten perheen sukupuolijakauma kiinnostaa enemmän kuin itseään. Olet varmasti ihana äiti molemmille pojillesi ja onhan se mieletöntä kun on veljekset ❤️

  15. Muistan, kun itse kahden pojan äitinä odotin kolmatta, moni sanoi, että nyt varmaan tulee tyttö! Itsekin ajattelin, että olisi ihan kiva saada tyttö perheeseen, mutta lapsen terveys oli kuitenkin se tärkein asia.
    Poika tuli kolmannestakin 😀 ja loppujen lopuksi olen ollut siitä tosi iloinen. Olin oppinut olemaan poikien kanssa ja vaikka kaikilla heillä on omat luonteenpiirteensä, pojat ovat kuitenkin erilaisia kuin tytöt.
    Ystävälläni on kolme tyttöä ja he ovat kuin eri maailmasta 😀En tarkoita mitenkään huonolla tavalla, vaan nimenomaan eri tavalla.
    Minulta kyseltiin, teenkö vielä yhden, että saan sen tytön, mutta ei kiitos 😀 Olen iloinen pojistani ja lapsiluku riittää!

  16. En tiedä onko tytöt jotenkin toivotuimpia yhteiskunnallisesti (tulevien) vanhempien kesken. Tuntuu, että suurimassa osassa maailmaa ei ole näin, vaan säälitään tyttöjen vanhempia etenkin jos perheessä ei ole edes yksi poika. Liittyy tietysti kulttuuriin ja naisten oikeuksiin noin yleisesti kun poikkeavat paljon Suomen tasosta. Itse omassa lapsuudenperheessäni on viisi tyttöä, jota on aina kauhisteltu ja luultu suuren lapsiluvun olevan epätoivoisia yrityksiä saada poika. Koska sukumme on niin naisvaltainen oli kivaa, että ensimmäinen lapseni on poika, toinen on tyttö 🙂 Loppupeleissä aivan sama, kiva kun on molemmat, jos olisin vain tyttöjen/poikien äiti varmasti toinen sukupuoli tuntuisi vieraalta eikä osaisi kaivata sitä “puuttuvaa” 😀 Juntteja kysymyksiä kuitenkin, kuten muutkin perheenlisäykseen liittyvät kysymykset ovat.

    1. Mun lähipiirissä on kaikki aina toivoneet tyttöjä, ja jotkut jopa itkeneet sitä kun saivat kuulla saavansa pojan. Ja tottakai lastaan rakastaa, oli se sitten tyttö tai poika, mutta voin kyllä itsekin paljastaa, että valitsisin 100% mielummin tyttövauvan pojan sijaan 😀

      Musta tuntuu että tyttöjä on helpompi kasvattaa ja tytön kanssa ei joudu pelkäämään niin paljon. Tytöt harvemmin syrjäytyy/raiskaa/ampuu kouluissa/radikalisoituu/murhaa/pahoinpitelee. Tai tottakai naisetkin näitä tekee mutta huomattavasti vähemmän. En tiedä uskallanko ottaa riskiä ja saada lasta maailmaan, entä jos hyvästä kasvatuksesta huolimatta lapsi esim syrjäytyy?

      1. Nyt logiikkasi ei kylläkään oikein toimi: tyttöjenhän puolesta sinun pitäisi pelätä niitä raiskaavia/ampuvia/radikalisoituvia/murhaavia poikia. Ja ehkäpä tilastoja seuraavana sinun olisi myös pitänyt havaita, että nämä ongelmat ovat muuttuneet yhä ”tasa-arvoisemmiksi” tyttöjen ja poikien kesken. Kokemusperäisesti voin myös todeta, että murkkuikäisten kanssa äidit pärjäävät yleensä paremmin poikien ja isät tyttöjen kanssa; ”murkkukapina” on tyypillisesti suurempi samaa sukupuolta edustavaa vanhempaa kohtaan. Esimiestehtävissä olen taas joutunut toteamaan, että naisten välisten konfliktien setviminen on kyllä monesti moninkertaisesti haastavampaa hommaa kuin miesten välisten. Mielestäni tyttöjen ja naisten ”helppous” on aikamoinen myytti kuten myös poikien ja miesten leimaaminen ”ongelmapesäkkeiksi”

      2. Juu tyttöjen kanssahan ei tarvitse olla yhtään huolissaan, että joutuvatko raiskauksen tai perheväkivallan uhreiksi, menestyvätkö työelämässä miesten rinnalla, sairastuvatko masennukseen tai syömishäiriöön, kokevatko liikaa ulkonäkö- tai suorituspaineita. Tilastollisesti nämä ovat pääasiassa naisiin kohdistuvia “uhkia”.

        Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että jos tämä 50/50 mahdollisuus saada poika tuntuu suurimmalta riskiltä ja pohdinnan asialta lapsen hankkimisessa, niin kannattaa varmaan jättää homma kylmähermoisemmille tyypeille 🙂

  17. Minulle on kommentoitu myös toista poikaa jopa säälien, on huudahdettu ”ai taas poika” ja ilmeistä on huokunut että oletetaan minun olevan pettynyt. Ihan absurdia! Joku myös sanoi että ”teidän tarvii tehdä kolmaskin että saatte tytön” 😳

  18. Minulla on kaksi poikaa. Usein tuntuu, että pikkulasten maailma on paljon tarkemmin sukupuolitettu kuin aikuisten. Isoisällä voi hyvin olla vaaleanpunainen villapusero, mutta päiväkoti-ikäisellä pojalla ei. Pikkupojille on tarjolla aika ankeita värejä, poikien harrastukset tuntuvat olevan tiukemmin sukupuolitettuja. Poikien odotetaan toisaalta olevan rohkeitä rämäpäitä, mutta riehumista tai sotaleikkejä siedetään huonosti. Omat poikani ovat melko eläväisiä ja usein olen saanut kuulla, että eikö olisi kiva saada vielä kiltti tyttö. Ihan outoja oletuksia vain sukupuolen perusteella.

  19. Tää on kyllä niin mielipidekysymys, hyvin kirjoitettu postaus. Itse olen aina nähnyt itseni tytön äitinä ja ehkä suurin syy sille että vauvakuume ei ole yltynyt on se, että jos se onkin poika. Eikä väitä millään tavalla, että pojasta tulisi YHTÄÄN vähemmän rakas ja toivottu syntyessään. Ihmismieli on hassu näissä asioissa. Jos esikoinen olisi poika, tulisi kyllä itselle ”paineet” saada vielä tyttö..

  20. Onkohan maailma tässä(kin) asiassa muuttunut? Omat poikani ovat jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä, enkä muista kenenkään koskaan kommentoineen tai voivotelleen asiaa. Lähipiirissäni lapset on otettu vastaan lapsina, ei millään tavalla arvottaen.
    Lapsen määritteleminen sukupuolen mukaan on myös todella outoa. Kaikki olemme ensisijaisesti yksilöitä omine piirteinemme, emme sukupuolen stereotyyppisia edustajia. Onneksi.

  21. Lapset ei itselle ole ajankohtaisia mutta mun mielestä tää haave tai ajatus siitä että pitäis olla tyttö ja poika lapsina on aina ollut outo.

    Perhetutuissa yms kavereissa pääsääntöisesti samaa sukupuolta olevat sisarukset on mun lähipiirissä ollu aina läheisempiä kuin eri sukupuolta olevat. Pienenä haaveilin isoveljestä mutta kasvettuani aikuiseksi oon todennut että mikään ei oo mahtavampaa kun mun ja mun siskon suhde. Tottakai me tapeltiin ja tapellaan välillä edelleen mutta harvalla oon päässy näkeen samanlaista suhdetta sisaruksiinsa. Sisko on mun paras kaveri, elettiin pari vuotta kämppiksinä ja se on edelleen se ihminen jolle haluan ekana kertoo uutiset. En usko että meidän suhde olis samanlainen jos oltais eri sukupuolta.

    Jos itse päädyn lapsia hankkimaan ja saamaan niin enemmän juuri toivoisin että he olisivat joko tyttöjä tai poikia. Vaikka tietenkään asialla ei oikeasti ole väliä niin silti pieni haave siitä että saisi kasvattaa lapset toivottavasti samanlaiseen ystävyyteen on jollain tasolla kiehtova…

    1. Tuo sisarusten läheisyys on varmasti hyvin yksilökohtaista. Itselläni aina särähtää korvaan, jos joku sanoo, että samaa sukupuolta olevat sisarukset olisivat läheisempiä, koska itselläni on vain veljiä. Äitini on myös sisaruskatraan ainoa tyttö samoin isän puolen tätini. Ja jo tässä perhepiirissä on kolme aivan erilaista mallia. Äitini on hyvin läheinen enojeni kanssa, melkein läheisempi kuin enot ovat keskenään, vaikka ei kunnollista eroa läheisyydessä kyllä ole. Isäni ja sisaruksensa taas ovat kaikki aika etäisiä toisiinsa, kun ovat niin eri luontoisia. Minä ja veljeni taas olemme vähän tuolta väliltä, selvästi läheisempiä kuin isäni sisarustensa kanssa, mutta äidin ja enojen suhde ehkä läheisempi. Meillä on paljon yhteistä, mutta samalla olemme hyvin erilaisia, minkä vuoksi veljenikään eivät ole keskenään sen läheisempiä kuin minunkaan kanssa. Itse en ole koskaan kaivannut siskoa, enkä usko, että olisin siskonkaan kanssa sen läheisempi kuin veljieni. Tai mistä sitä tietää. Tiedän myös monia veljeksiä ja siskoksia, jotka ovat tosi riitaantuneet keskenään tai muuten huomattavasti etäisempiä kuin jotkut sisko+veli kombot. Uskon, että se sisarusten välinen suhde riippuu hyvin paljon sisarusten luonteesta ja poluista joille elämä vie.
      Itse olen nähnyt paljon, kuin eri sukupuolta olevien sisarusten välillä on tietynlainen huolehtimis suhde, jopa omista veljistäni näen tämän, vaikkeivat mitään super huolehtijoita olekaan. Kavereista, joilla samaa sukupuolta olevat sisarukset, en ehkä samaa ole havainnut. Mutta varmaan kyse enemmänkin sattumasta ja persoonista kuin sisarusten sukupuolesta.

  22. Mun siskoni sai neljännen poikansa juuri viime viikolla ja on saanut jo tämän neljännen ihanan vauvan ensimmäisellä viikolla pari kyselyä/olettavaa lausahdusta että ”varmaan vielä yritettävä tyttöä?”. Tyyppi on synnyttäny 4 päivää sitten. Ei varmaan yritä mitään hetkeen. Ja mun siskolle on aivan sama mitä sieltä tulee kunhan on terve lapsi. Tosin kun kertoi meille että poika tulee taas niin sanoi että ”voittoputki jatkuu” 😄 Tää on semisti samaa sarjaa kun olet juuri saanut lapsen niin kysytään haluatteko toisen/aiotteko tehdä toisen/koskas toinen lapsi. Se voi olla erittäin satuttavaa jos ensimmäinenkin on saatu pitkän ajan haaveilun ja yrittämisen jälkeen maailmaan.

  23. Hei ihan pakko kommentoida koska tää herättää myös minussa vahvoja tunteita. Meillä on kaksi lasta poika ja tyttö. Kun odotin ekaa lasta, mun anoppi toivoi ihan kamalasti että se olisi tyttö. Hänellä oli silloin neljä lasten lasta joista vanhin oli tyttö ja loput poikia. Ja koska tämä meidän tuleva lapsi olisi ollut nyt ensimmäisen pojan tyttö olisi se heidän kulttuurissa merkinnyt sitä että tyttö saisi hänen toisen nimensä. Mua itseäni ärsytti tämä tosi paljon. Sillä mulle tärkeintä oli että lapsi yleensä syntyy eikä vaikka kuole kohtuun ja joku koko ajan höpötti kuina toivottavasti olisi tyttö. No, poikahan sieltä sitten tuli. Toki olivat todella iloisia tästä sitten myöskin. Sitten kun aloimme odottamaan toista, oli tilanne edelleen se että oli vain yksi tyttö. Mieheni äiti rukoili, niin todella rukoili että nyt tulisi tyttö. Mua ärsytti ja mä oikein välillä mietin (Joo lapsellista) että voikun olisi poika ihan vaan anoppia ärsyttääkseni 😅 no selvitimme sukupuolen ja tyttöhän se oli. Mieheni olisi halunnut pitää tämän perheeltään salassa mutta anoppi ei jättänyt meitä rauhaan ennen kuin kerromme sukupuolen. Moni sitä meiltä kyseli muutenkin ja aina kun kuulivat että eka on poika totesivat he, että no sehän onkin varmasti kiva kun nyt on sitten molemmat. Mä en ikinä ymmärtänyt tätä, koska mulle olisi ollut ihan sama. Mä olen ylipäätäni äärimmäisen kiitollinen, että mulle on edes siunaantunut lapsia. Mun sisko on käynyt pitkän lapsettomuus taipaleen ja he olisivat olleet onnellisia mistä vaan kunhan olisivat lapsen saaneet ja sitten toiset itkee jonkun sukupuolen perään. Onneksi heillekin sitten niitä siunaantui ♥️

    Kaikkein huvittavin on kuitenkin mun mieheni veljen vaimo joka toisen lapsen ultrassa kun kuuli toisen lapsen mahdollisesti olevan

  24. Itse olen törmännyt tähän samaan ja se on saanut mut jopa hieman vihaiseksi. Itse toivon toista lasta joka on terve ja toivottavasti onnistun kasvattamaan molemmista onnellisia ihmisiä. En osaa kuvitella miten kasvattaisin tytön ja pojan erilailla, ehkä huomaan myöhemmin eron.. Samanlailla haluan tukea ja kannustaa heitä, olivat he kiinnostuneita mistä vaan. Sukupuolineutraali en kuitenkaan ole,esim. olen ostanut poikamaisia vaatteita pojalle ja nyt kaappi tursuaa kaikkea tyttömäistä. Ja siksi koska nautin kauniista vaatteista oli ne sitten tyttöjen tai poikien. Ja aion nauttia mun mielestä kauniista vaatteista niin kauan kun voin, koska jossain vaiheessa lapsella voi olla omia mielipiteitä mitä haluaa päälle. Poikani on nyt reilu 2v ja häntä kyllä kiinnostaa jo yllättävän paljon mitä hänellä on päällä..mieluiten saisi olla aina joku autopaita 😂
    Ihan pojan mielenkiinnon mukaan olen ostanut hänelle esim. leluja. Hän rakastaa paloautoja ja keittiöleikkejä, joten hänellä on paloautoja ynnä muita työautoja ja keittiö astioineen. Hän tykkää kiipeillä, mutta niin tykkään minäkin ja silti minä puen itselleni mekkoja ja laittaudun tyttömäisesti.
    Harvoin mikään asia menee näin tunteisiin, mutta tämä on mennyt. Mun mielestä on törkeää toivoa toiselle tiettyä sukupuolta ja pettyä, jos se ei toteudu. Varsinkaan, kun ole mitään väliä kumpi tulee ja hei, ei siihen sukupuoleen voi vaikuttaakaan 😂❤
    Kiitos ihanasta, inspiroivasta ja persoonallisesta blogista❤

  25. Jotkut on vaan urpoja. Kyllähän mä kuulin raskausaikana pahoitteluja, kun kerroin odottavani kaksosia…. Ja edelleen kuulen niitä “voi apua, toivottavasti mä en saa…”. Myös jotkut ovat sitä mieltä, et eivät ole “oikeat kaksoset”, kun eivät ole samaa sukupuolta 🤣🤣🤣 En kestä. Siis itsekin olen sitä mieltä, et kaksoset = semisti liikaa puuhaa joskus, mut mihinkään en vaihtaisi ja en voisi olla heistä ylpeämpi. Ihan sama montako niitä kerralla tulee ja onko tyttöjä/poikia/jotain siltä väliltä. Yhtä rakkaita kaikki. Enkä usko, että tytön tai pojan kasvattaminen kovasti eroaa toisistaan. Tai miksi eroaisi?

    1. Oi, mä taas ajattelen että oot niin onnekas! 😍 Itse oon aina haaveillut kaksosista sillä ajatuksella että se ois vähän niinko kaks kärpästä yhdellä iskulla. Uskon että on hommaa kyllä, mutta varmasti heistä on myös pieninä paljon seuraa toisilleen ja voisin kuvitella että olisivat koko elämän jotenkin hyvin tiivis parivaljakko!

  26. Kahden pienen pojan äitinä olen täysin samaa mieltä. Vaikka ajatuksen tasolla olisi ollut ihanaa kokea myös tytön kasvatus naiseksi, niin en silti ole millään tasolla pettynyt lapsiini. Kun katson heitä, en voisi kuvitella tai haikailla mitään muuta. Juuri heidät haluan. ❤️

    Ja itse siis kuulin ennen ja jälkeen toisen poikani syntymän melkein kaikki mahdolliset kommentit… Ehkä ärsyttävin oli, kun yksi tuttu kysyi loppuraskauden aikana (vaikkakaan ei pahantahtoisesti), jolloin olimme joutuneet käymään kontrolliultrassa, että “No joko se oli muuttunut tytöksi?”..huoh…

  27. Aivan ihana postaus Anna! 😍 Meille on tullut myös todella paljon kyselyjä perheenlisäyksestä ja sukupuolesta – aiemmin toivoin tyttöä, mutta en voisi olla onnellisempi kun toisesta raskaudesta tuli poika, aiempi raskaus meni valitettavasti kesken. Päätimme jättää lapsiluvun yhteen, joka on aiheuttanut todella paljon kyselyjä ja kommentteja, että lapselle pitäisi tehdä sisarus. Miusta tämä ei ole hyvä syy ”tehdä” toista lasta, vaan sen pitäisi lähteä vanhempien toiveesta ja ennen kaikkea halusta saada se toinen lapsi. Jokainen lapsi ansaitsee hyvät ja jaksavat vanhemmat, jotka oikeasti olevat läsnä lapsuudessa. Olen itse kolmas lapsi kuudesta lapsesta, se voi vaikuttaa hieman tähän ajattelutapaan. Ihanaa aikaa teille ja toivottavasti jaat mietteitäsi jatkossakin! 😊🌷

  28. Niin viisaita ajatuksia taas kerran ❤️ Kahden pojan ja siinä välissä syntyneen tyttären äitinä en voi kuin sydänverellä kuunnella niitä juttuja, joissa nimenomaan toivotaan tiettyä sukupuolta ja sitten ollaan pettyneitä kun toive ei toteutunut. Vaikka kukaan tuskin on niin tyhmä, että tämän pettymyksensä koskaan lapselleen kertoisikaan, niin jokainen lapsi on oikeutettu syntymään toivottuna juuri sellaisena tai sellaisella sukupuolella kuin sattuu olemaan. Aivan kuten sanoit, niin lapsi on aina lahja.

    Joskus sain kuulla juuri tuon kommentin, ettei nyt sitten tarvitse enempää lapsia “tehdäkään” kun tuli sekä poika että tyttö ja jotenkin kaikki siinä lauseesta kalskahti väärälle. Meille ultrassa (vuonna miekka ja kivi) sanottiin keskimmäisenkin olevan poika ja kerrottuamme tämän appivanhemmille, niin anoppi itku kurkussa kertoi niiiiin toivoneensa tyttöä sukuun. Tuntui aivan järjettömän pahalle, että toinen ei olisi ollut toivottu poikana ja kesti kauan parannella välejä anoppiin, vaikka sieltä sitten tyttö vastoin kaikkia odotuksia syntyikin.

  29. Musta on alun alkaenkin hassu ajatus, että toivoisin vauvaa, joka on jompaa kumpaa sukupuolta. Jo ensimmäisistä vauvahaaveiluista asti olen kokenut että on ihmeellistä miten kokonainen ihminen saa alkunsa ja heti alussa hänelle on annettu tietyt geneettiset ominaisuudet (sukupuoli, temperamentti…). Ja me saamme tämän uuden ihmisen perheeseemme ja pääsemme tutustumaan häneen! Nyt olemme vähän alle vuoden tutustuneet pieneen poikaamme, ja hän on täydellinen. Mahdollisen seuraavan lapsen varalle ei ole myöskään mitään odotuksia, toivon vain että saamme elämäämme vielä joskus toisen pienen ihmisen, joka on täydellinen juuri sellaisena kuin on.

    Ymmärrän kyllä ihmisen tarpeen kuvitella ja siten ehkä valmistautua tulevaan, eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, että kuvitelmat kohdistuvat sukupuoleenkin. Mutta pelottavaa on, jos pienen ihmisen alun pitäisi jonkun aikuisen kuvitelmia alkaa elää todeksi. Minä jostain syystä aiemmin osasin helpommin kuvitella itseni tyttöjen äidiksi, enkä voisi olla onnellisempi pojastamme.

  30. Itse olen vielä opiskelijapoju, joten en voi puhua kokemuksesta, mutta olenko hullu ajatellessani, että kyseisen kommentin on useimmiten sanonut minun kaltaiseni lapseton ihminen? Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta ajatukselta, että vanhempi ajattelisi noin. Samastuin vastaukseesi, noin itsekkin ajattelisin jos olisin vanhempi. Lapsi on rakas, sama se onko tyttö, poika, muunsukupuolinen tai mitä tahansa muuta.

    Itse olen aikaisemmin ollut naisvaltaisella psykologian alalla, ei kyllä usein tullut vastaan ennakkoluuloisuutta ja nyt kun opiskelen toista tutkintoani miesvaltaisella alalla tieto ja viestintätekniikkaa, mutta hetkeäkään ei ole tullut mieleen olettaa, että luokan tytöt eivät ole fiksuja ja kyvykkäitä siinnä missä kuka tahansa asiansa osaava ammattilainen. Miksi me heijastaisimme lapsiin ennakkoasenteita ja omia mielikuvia, eikä kohdattaisi heitä yksilöinä kuten me toivoisimme aikuisiakin? Ehkä olisi aika oppia arvostamaan ihmisiä erillaisine ominaisuuksineen ilman, että jotain suurempaa olisi menetetty. Omasta mielestäni se kuulostaisi ihan fiksulta ja hyvältä maailmalta.

  31. Niin hyvä teksti! Samaistun moniin ajatuksiisi. Itse odottelen esikoispoikaa saapuvaksi rv 39+2 (ultrissa ollut hyvin selkeä poitsu, toki vielä voi tulla ylläreitä :D) ja kirjoittelinkin postaukseesi missä kerroit toisesta raskaudestasi että täällä alusta asti ollut vahva poika olo. Lisäksi jaan tuon ajatuksen miten ihanaa että sitten mahdollisesti tulevalla pikkusisaruksella on isoveli, mistä itsekin aina olen haaveillut. Niin kauan kuin olen asiaa ajatellut, olen nähnyt itseni jostain syystä poikalapsen äitinä. Enkä todellakaan koe enkä pysty mitenkään kuvitella että jos saisimmekin tytön olisin mitenkään pettynyt, päinvastoin! 😀 Tästä päästäänkin siihen miten sekä oma äitini että mieheni äiti ilmaisivat alkuraskaudessa tyttötoiveensa, mikä ärsytti minua suuresti. Muutaman kerran molemmat asiasta mainitsivat tyylillä “kunpa teille tulisi tyttö” tai “voi miten pieni tyttö olisi ihana”, ja joka kerta vastasin että älä sano noin, onko se sitten pettymys jos vauva onkin poika? Vastaus oli aina että no ei tietenkään. Silti jaksoivat toivoa tyttöä, mikä oli vielä hassua, kun molemmilla on jo tyttö lapsenlapsi! Jotenkin myös siis uskon siihen että tyttölapset ovat halutumpia ja koetaan jollain tapaa helpompina, vaikkei lapsen “helppouden” tai “vaikeuden” pitäisi olla mikään sukupuoleen kytketty asia. Olen myös jo etukäteen pohtinut sitä jos meille joskus toinen lapsi suodaan millaiset tyttöpaineet isoäitien puolesta sitten on! Voi olla että siinä vaiheessa tulee sanottua takaisin jo aika kärkkäästikin. Ihanaa olisi saada molemmat, mutta yhtä ihanaa olisi saada vaikka kunnon veljeskatras. Tavallaan tämä aihe vähän huvittaa (varsinkin kun lapsen sukupuoleen ei voi kukaan mitenkään itse vaikuttaa), tavallaan ärsyttää. Voisin paasata tästä ikuisuuden mutta jätetään nyt tähän 😀 Hyvää kesän jatkoa ja loppuodotusta Anna ja koko perheelle myös! <3

  32. Itse kun olin raskaana niin jos kerroin jollekin odottavani tyttöä, oli vastaus luokkaa “oi onko se tyttö, onnea! 😍” että joo, tuli kyllä olo että poika ei olisi yhtä ihana juttu. Tästä oli myös keskustelu vauvaryhmässä. Pahinta oli se kun meille oli hetken aikaa epäselvää kumpi tulee, niin oma äitini oli selvästi enemmän innoissaan tytöstä kuin pojasta 🙈 ei sanonut suoraan, mutta huomasin kyllä.

  33. Olen (ennen lapsia) ajatellut ja nähnyt olevan poikien äiti. En tiedä mistä se johtuu.
    Työskentelen lasten parissa ja jotenkin olen aina kokenut pojat ”läheisemmiksi” ja ehkä
    Vähän helpommaksi kasvattaa heitä.

    Kuitenkin olen kahden aivan mahtavan tytön äiti! 😍 molemmilla kerroilla odotin ehkä salaa poikaa, vaikka molemmilla kerroilla alkuraskaudessa sain sellaisen olotilan, että tyttö siellä masussa kasvaa.

    Nyt kun nuo 4- ja 1-vuotiaat tytöt ympärilläni pyörii, niin ei kertaakaan, edes sekunniksi, ole käynyt mielessä, että
    Voi olisipa he poikia! En enää edes tietäisi miten olla poikien kanssa 😁

    Erityisesti mieheltäni on kysytt paljon, kuinka pettynyt hän on kahden TYTÖN isänä. Mies on todennut, että hänellä ei koskaan ole ollut mitään odotuksia lapsensa sukupuoleen liittyen.eikä ymmärrä koko pointtia, että miehenä, hän aivan varmasti kaipaa sitä poikaa. Molemmat tytttömme ovat läheisiä isänsä kanssa, erityisesti esikoinen. Heillä kahdella on todella erityinen ja läheinen suhde, omaavat samanlaisen huumorintajun ja mielenkiinnon kohteita (liikunta, ovat kaikkiruokaisia), siitä huolimatta, että esikoisemme on tyttö 🙊 ja itseasiassa meidän esikoinen, vaikka onkin ”tyttömäinen”, hänessä on sen verran energiaa ja uskallusta, että
    Jotkut voisivat luokitella häntä ”poikamaiseksi” 😉😁

    Meillä on ajatuksena ollut aina, ”tehdä” enemmän kuin kaksi lasta, jos vaan olemme niin onnekkaita, että niitä meille suodaan. Aivan varmasti, jos joskus olen kolmannen kerran raskaana, tutut toteavat: ”ai, te varmaan yritätte poikaa!” Tuollaiset kommentti saavat itseni kiehumaan!

    Kun kerromme, että
    Toinen lapsemme on tyttö,
    Mieheltäni kysyttiin muutaman kerran:”oletko kovin pettynyt?”

    Kahden, terveen lapsen äitinä, ei tulisi edes mieleeni harmitella niin vähäpätöistä ominaisuutta, kuin heidän sukupuolensa. Kiitollinen olen, että
    Ylipäätään saan olla äiti 💛 liian läheltä olen joutunut seuraamaan kuinka raskasta on, kun rankkojen ja pitkien hedelmöityshoitojenkaan jälkeen, joku ei saa koskaan kokea vanhemmuutta. Sellainen ihminen, ei välittäisi yhtään lapsen sukupuolesta, saadessaan oman lapsen syliin.

  34. Kommentoin jo aikaisemmin,
    Mutt unohdin sanoa, että tietyllä tavalla on ihanaa nähdä, kun omat lapset (kaksi) ovat samaa sukupuolta, siskoksilla on jotenkin jo nyt, pienestä iästään huolimatta, erityinen ”siskojen/tyttöjen”-suhde 😍 vaikka läheinen suhde heillä varmasti olisi, vaikka olisivat eri sukupuolta. Siinäkin mielessä on ihanaa, että molemmat lapsemme ovat samaa sukupuolta 😍 vaikka jotkut voivat nähdä sen pettymyksenä 😀

Leave a Reply