Kaksikielisyydestä ja puheen kehityksestä

Näköjään reissaaminen on vienyt niin mukanaan, etten ole ehtinyt blogiin palailemaan, innosta huolimatta. Eurooppa on niin ihana, täällä tulee väkisin hylättyä kone koko päiväksi ja nautittua vaan reissusta. Mutta, koska kuvittelin hetken aikaa, että tänään on maanantai, ajattelin julkaista tämän postauksen, jonka kirjoitin jo Losissa ollessamme, mutta joka on jäänyt roikkumaan luonnoksiin. Antakaa siis anteeksi, jos tässä on jotain ajallisia epäloogisuuksia, sillä postaus on tosiaan lähes kuukausi sitten kirjoitettu ja olen muutaman jutun siihen lisännyt myöhemmin 🙂

Yksi asia, joka mua on jännittänyt, on ollut poikamme puheen kehittyminen. Osataanko me opettaa lapsi kaksikieliseksi pilaamatta häntä täysin ja miten hänen puheensa kehittyy, onko hitaampaa ja meneekö kielet sekaisin? Näitä ollaan paljon mietitty.

Oon maailman huonoin äiti, mutten muista milloin Dante sanoi ensimmäisen sanansa tai mikä se edes oli! Kamalaa! Se oli ehkä mama ja hieman ennen kuin oli vuoden vanha. Ehkä tää kyllä myös kertoo, etten oo kytännyt ihan hirveesti sitä puheen kehittymistä vaan seurannut asiaa lähinnä silleen ajoittain tilannetta tarkastellen.

Dante on nyt 2v2kk ja parhaimmillaan on tullut 6 tai 7 sanan lauseita, eli hyvällä mallilla tämä puheen kehittyminen on. Ollessaan 1v8kk puhui vielä aika vähän ja yksittäisiä sanoja tai jopa tavuja. Ymmärsi kuitenkin hirveän hyvin about kaiken (liikaakin :D) ja sikäli en ollut mitenkään huolestunut. Sitten ykskaks tuli ihan hirveän vahvasti tällainen isojen kehitysten kausi, kun vaihdettiin pinnis junnusänkyyn, alettiin opettelemaan kunnolla potalle ja otettiin tutti pois, ja se puhe vaan ilmestyi jostain. Ensin sitoi kaksi sanaa yhteen n. 1v8kk iässä, sitten niitä olikin jo kolme ja ykskaks alkoi tulla pidempiä lauseita, kysymyksiä ja pitkiä sepustuksia. Nyt kun poika on 2v2kk, on puheripuli aivan tauoton 😀 Tosi paljon kyselee tavanomaisia kysymyksiä “mihin mennään?”, “missä jeji (Benji)/isi on?”, mut lisäksi juttelee tosi paljon kaikenlaista. Itse asiassa just tätä kirjoittaessani pojat heräilee tuolla ja kuulen, kuinka vaativa lapsen ääni ilmoittaa “tänään isi ajaa parta pois” ja nyt nuo keskustelee tuolla jotain, niin että taisi herätä aikamoisessa hölinäfiiliksessä taas. Useimmiten juttelee koko ajan puuhaillessaan, ja selittää mitä tekee tai ilmaisee omia ajatuksiaan “Dante ei halua puuroa, haluaa pastaa”. Ja sitten lisäksi ajoittain tulee ihan sellasia lauseita, mistä ollaan molemmat ihan hämmentyneitä, että miten se osaa tämän? 😀 Käy myös tosi hyvin läpi päivän tapahtumia ja huomisen suunnitelmia. Hänen kanssaan voi jo käydä pidempiäkin jutusteluja.

Tosi paljon käyttää sanoja ensin ja sitten (“äiti ensin, Dante sitten”, “hiekkaa ensin, liukumäki sitten) ja tänään, huomenna ja myös. Ihan selkeesti myös jo ymmärtää näiden merkityksen tosi hyvin. Saatan paijailla ja kertoa, että äiti rakastaa kovasti ja saan aina vastaukseksi “isi myös“. On tosi liikuttavaa, kun pojan kanssa pystyy käymään jo pitkiäkin keskusteluja ja jutella koko ajan paljon. Valitettavasti on myös selkeästi sellainen kausi, että jokainen sana jää varastoon, kuten taannoin sain huomata “hitto“-sanan kohdalla, kun en huomannut, että Dante on vieressäni 😀 Ja siis joka viikko tuo puheen kehittyminen ottaa megaharppauksen eteenpäin. Käydään myös paljon samoja keskusteluja päivästä toiseen. “Vauva masussa, vauva kasvaa. Sitten syntyy. Syö maitoa. Dante kaataa tuttipulloon maitoa.” on tällä hetkellä suosikki tarina, jota minä sitten mukailen ja jatkan. Niin paljon hauskoja hetkiä on tullut jo nyt 😀 “Isi ei ole iso, isi on pieni” kuului yksi päivä kun jotain juttelivat isin kanssa. Kysyin, kuka on sitten iso? “Mama on iso!” En tiedä saimmeko miehen kanssa kumpikaan juuri sitä mitä halusimme, mutta nauroimme ainakin makeasti 😀

Olin itse asiassa varautunut siihen, että puheen kehitys viivästyy eikä hän vielä alkaisi puhumaan kunnolla, sillä käsittääkseni kaksikieliset alkavat puhumaan hieman myöhemmin, mutta lapsikohtaistahan tämä on. Mulla on niin elinikäinen puheripuli, että ei ehkä ihme 😀 Eikä lapsi nyt ole mitenkään “kaksikielinen” ihan sen vaatimalla tavalla, vaan meille sopivalla tavalla. Rehellisesti sanottuna, tää puheen kehittyminen on ollut myös hieman väsyttävää. Tuntuu, että koko ajan olisi hyvä tukea ja kehittää tätä, vastaamalla, selittämällä ja sanoittamalla. Kun lapsi puhuu tauotta jotain, tuntuu välillä, että hiljaisuus olisi kultaa. Toistaessaan samaa lausetta seittemättä kertaa tunnin sisään, tulee välillä vaan sellainen ähky 😀 “Juu, taivaalla menee iso helikopteri, helikopteri lentää tosi lujaa. Helikopteri on korkealla” yms. eivät ole ihan niitä itseään eniten palvelevia keskusteluja. Ja sitten se autossa 2 minuutin sekunnin välein tuleva “Mihin mennään?” 😀 😀 Meillä on peilit autossa niin, että nähdään takaperin matkustavan taaperon puuhat kuskin paikalta, mutta reissussa kun tätä ei ollut, tiesi hyvin milloin lapsi nukkuu siitä, että takapenkki hiljeni 😀 Ja en mä tätä nyt tosissani valita. Lähinnä hiljaisuuteen tottuneelle ihmiselle on ollut ajoittain äitiydessä oikeasti haastavaa se, kuinka paljon meteliä lähtee pienestä ihmisestä leikin tiimellyksessä ja nyt kun suu vielä käy koko ajan ja pitäisi itsekin keskittyä siihen puhumiseen sen kehittämiseksi, niin ajoittain on vähän sellainen fiilis, että on ihana mennä tunniksi yksin kävelylle. Läsnäolon ja osallistumisen tarve on syventynyt ja moninkertaistunut.

Me tosiaan toteutetaan kaksikielisyyttä niin, että mä puhun Dantelle kahdestaan ollessamme venäjää ja kun puhun suoraan Dantelle, niin puhun venäjää. (Eli esim. kun jutustellaan koko perhe yhdessä ja käydään vaikka läpi piirrettyjen tapahtumia tai mitä on päivällä tapahtunut tai tehdään yhdessä ruokaa, puhun suomea. Tai jos hengaillaan naapurien lasten kanssa yms. niin puhun kaikille suomea, enkä Dantelle pelkästään venäjää. Kun haen lapsen kerhosta, jutellaan kaikki yhdessä hoitajan kanssa suomea ja välissä kommentoin Dantelle suorankin suomeksi, esim. jos on syönyt kerhossa hyvin tms. Mummin läsnäollessa saatan sanoa juuri sellaisia lauseita kuin “kerroitko mummille sitä ja tätä?” ihan suomeksi, koska ne on tarkoitettu vähän niin kuin kaikille, myös sille mummille, joka ei siis venäjää osaa. Mutta kun ollaan vaikka siinä ruokailutilanteessa kaikki yhdessä, suorat lauseet, jotka on Dantelle tarkoitettu, eikä muiden, kuten mieheni tai mummin tms. tarvitse tietää niiden sisältöä, sanon venäjäksi.) Myös vanhempani ja siskoni puhuvat hänelle venäjää. Jos olemme koko perheenä yhdessä kolmistaan, puhumme suomea. Tämä on OPOL-tekniikan vastaista, mutta se on ollut ihan tietoinen valinta. Mun mielestä olisi hirveetä pakottamista, että puhuisin kassalle ja kerhohoitajalle ja lääkärille ja isille ja kaikille suomea, mutta kieltäytyisin puhumasta sitä lapselle ja todennäköisesti se aiheuttaisi vain hallaa. Tässä muuten aiheesta mielenkiintoinen artikkeli. Tähän mennessä kielten vaihtaminen on ollut helppoa, mutta nyt se on hieman hankalampaa, kun lapsi on selkeästi valinnut omaksi kielekseen suomen ja haluan tukea hänen puheen kehittymistä. Emme koskaan korjaa väärin sanottuja sanoja, vaan käytämme niitä itse oikein. “Dante haluaa nihua” – > “Äiti antaa Dantelle mehua. Haluatko mustikkamehua vai omenamehua?”. Jos vastaan tähän venäjäksi käyttämättä mehu-sanaa oikein, tuntuu se musta hassulta. No, nää on tällaisia arjen pieniä valintoja. Aika vähän Dante sekoittaa kieliä, mutta se johtunee siitä, että huomattavasti enemmän puhuu suomeksi. Mama on venäjäksi, isi suomeksi. Baba venäjäksi, mummu suomeksi. Deda ja vaari. Nää on selkeitä puhujakohtaisiakin valintoja. Mutta sitten on vähän erikoisia valintoja, joissa sanoo “lisää” suomeksi, mutta “ei enempää” sanoo venäjäksi. Myös jotkut sanat sanoo venäjäksi, varmaan koska ne on hauskoja sanoja. Leikkii myös yhtä leikkiään venäjäksi seurasta riippumatta (etsii mielikuvitus-Mashaa pitkin kotia :D) Aika lennosta pystyy vaihtamaan kieltä niin, että venäjää puhuvalle saattaa ensin vastata joo ja ei, mut hetken päästä hiffaa jo sen net ja da.

Se, missä kaksikielisyyden huomaa parhaiten, on ymmärtäminen. Ymmärtää kaiken venäjäksi ihan samalla tavalla ja tekee mitä pyydetään. Osaa värit melkein yhtä hyvin venäjäksi kuin suomeksi ja leikkikieli vaihtelee ajoittain. Piirrettyjä yritetään näyttää venäjäksi ja toki yritän itse aina tsempata sen venäjän puhumisen kanssa mahdollisimman paljon. Kun puhun lapselle venäjää, vastaa hän kuitenkin suomeksi.  En koe sitä suureksi menetykseksi, jos lapsi ei puhu sujuvasti venäjää isompana, sillä mulla ei ole mitään vahvaa rakkaussuhdetta ko. kieleen. Kuitenkin musta on ihanaa antaa tämä mahdollisuus lapselle jo pienenä ja tukea sitä sitten erilaisin keinoin sitten vähän vanhempana. Kaksikielisyys kehittää niin monella tapaa, ja se kahden kielen osaaminen on vain yksi osa sitä kaikkea.

On ollut kyllä äitinä todella helpottavaa, kun poika on alkanut puhumaan tosi paljon ja ihan selkeitä lauseita ja tietää, että tältä osin hänen kehityksensä menee oikein hyvin. Tästä on hyvä jatkaa ja onkin mielenkiintoista katsoa, minkä kielen lapset sitten valitsevat sisarusten väliseksi kieleksi. Melko varmasti se tulee olemaan suomi, joka tullee olemaan vahvempi kieli aina, mutta yritetään mahdollisimman hyvin tukea aina sitä toistakin kieltä sitten 🙂

12 thoughts on “Kaksikielisyydestä ja puheen kehityksestä

  1. Mielestäni kaikki kieleen liittyvä on niin mielenkiintoista!:D Serkkuni on puoliksi suomalainen ja puoliksi kreikkalainen (asuu Kreikassa), hänellä selvästi kreikka on se “oma kieli” ja nyt aikuisena puhuu myös englantia. Teininä oli hauska huomata miten meidän käyttämä slangi tarttui myös hänelle! Oltiin huomaamatta isona apuna kielen kehityksessä.Ehdottomasti rikkaus 🙂

  2. Moi! Millä laitteella nämä postauksen kuvat on otettu? Mistä todellisuudesta tollainen syväterävyys on?! :-O

    1. Eka on järkkärillä, muut Huawei P30 Prolla 🙂 Vähän jäänyt kamera pyörii rattaisiin tässä reissussa, kun tuo kännykkä ajaa aika lailla asiansa 😀

  3. Itse myös kaksikielinen, ja vaikka itse sanon niin kielellisesti lahjakas olen, en ole yhtään huolestunut tai ollut huolissani lasten kielen tai puheen kehityksestä. Kotikielemme on espanja, mun vanhemmat puhuu venäjää – tytär oppi nämä kielet ensin. Puhe alkoi myös ”myöhään”, ehkä kaksi vuotiaana tai sen jälkeen 😅 en mäkään enää muista. Kolme vuotiaana helposti vaihtu kieli lennosta riippuen siitä kenen kanssa jutteli. Nelivuotiaana ollaan laitettu tytär suomalaiseen kerhoon, jota kävi noin 4 kk ajan ja nyt osaa myös suomea, laulaa lauluja jne. Aina välillä huomaa kausia, että jokin kieli rupee vähän laahustamaan ja sanat unohtuu mutta nopeasti ne sieltä tulevat takaisin käyttöön kun hieman panostaa. Meidän poika, 1v 10kk ei puhu vielä. Paitsi se maailman kuulu mama 😁 Tytär leikkii ja juttelee hänelle espanjaksi, venäjäksi ja suomeksi. Ihan kaikilla kielillä, riippuu niin päivästä. Meillä sama kotona kuin teillä, en puhu vain ja ainoastaan venäjää kotona jotta lapset oppisivat sen. Huoletta puhun espanjaa, välillä toki venäjäksi kuten mainitsit kun asia koskee suoraan ja vain ja ainoastaan lasta ja muiden ei tarvitse ymmärtää. Suomea puhun tyttären kanssa silloin kun hän sitä ihan itse pyytää, tai jos hän puhuu sitä minulle niin toki vastaan. Virheitä ei myöskään olla koskaan korjattu huomauttamalla, millään kielellä. Ja tuleehan niitä, mutta kyllä ne sieltä ajan myötä häviää. Mä en itse asiassa itse puhunut täydellistä suomea enkä venäjää lapsena, taisin olla jo yläaste iässä kun rupesivat kielet sujumaan. Aikaa, itselle ja lapsille, kaikki tapahtuu ajallaan ❤️

  4. Fiksu poika. Venäjää poika voi opiskella myös sitten koulussa, tai jos haluaa niin vaikka ranskaa tai muita kieliä

  5. Vitsi, että kaksikielisyys on kiehtovaa! Meillä on myös kaksikielinen perhe, ja pojalla (4v 3kk) myös suomi tuli ensin, ja isän äidinkieli (englanti) oli pitkään vain yksittäisiä sanoja tai lausahduksia. Vuosi sitten pojan englanti otti yhtäkkiä ison harppauksen, ja nyt puhuu sujuvasti myös englantia.

    Ihan mahtavaa päästä seuraamaan kielen kehitystä tällä tavalla paraatipaikalta 🙂

    Suloisia kuvia! Iski välitön Lontoo-ikävä!

  6. Muistanko väärin, vai olikos miehesi suomenvirolainen? Puhuvatko he D:n kanssa viron kieltä? Ja sitten toinen kysymys, oliko niin että sun äidinkieli on (ollut) venäjä? Puhutko itse sitä sujuvasti vai onko kieli jäänyt unholaan (muistelen että joskus olisit tällaista sanonut)? Toisaalta varmaan äidinkielitasoinen kieli helposti muistuu mieleen, kun sitä vaan alkaa käyttää. Tosi mielenkiintoinen postaus, juuri itse mietin, kuinka oma kielitaito esim. ruotsin ja saksan osalta on tosi näivettynyt, kun ei tule pahemmin käytettyä. Aurinkoista päivää 😊

  7. Meillä on myös kaksikielinen perhe (suomi/saksa). Lasten kielenkehitystä on kyllä mielenkiintoista seurata. Suomi on meidän lapsilla tällä hetkellä edelleen se vahvempi kieli, koska asutaan Suomessa ja tästä syystä kuulevat sitä enemmän. Saksaa lapset ymmärtävät täysin ja puhuvat isän kanssa. Tekevät tosin edelleen joskus virheitä (kieliopillisia, koska saattavat sanoa lauseen käyttäen suomen kielen kielioppia esim. sanajärjestys). Näihin isä vastaa ja nykyään myös saattaa kertoa oikean tavan sanoa lause (lapsemme ovat jo koulussa 2lk. & 4lk.). Lapset puhuvat isälleen joskus myös suomea, koska tietävät hänen ymmärtävän sitä. Nykyään kuitenkin, kun lapset ovat jo isompia, saatamme sanoa heille, että isälle puhutaan saksaa, jolloin he sanovat saman asian uusiksi hänelle saksaksi. Joskus eivät jotain sanaa osaa niin sitten sanovat sen suomeksi ja isä kertoo mikä se on saksaksi. Lapset ovat taitavia oppimaan kieliä ja kaksikielisyys on kyllä mielestäni rikkaus. Itse en kanna murhetta siitä, että välillä sekoittavat näitä kahta kieltä ja että eivät kirjoita saksaksi vielä läheskään aina oikein. Se kaikki tulee ajallaan. 🙂

    Mukavaa kesää teidän perheelle!

  8. Omat lapseni ovat kaksikielisiä, ja tein jo kauan sitten päätöksen, että opetan ainakin toisen kielen (suomi) kunnolla. Jos lapsistani tulisi “kielipuolisia”, osaisivat he ainakin yhden kielen hyvin 🙂 Käytännössä tämä näkyy niin, että puhun lapsilleni suomea melkolailla sen perusmuodossa. Slangin oppii sitten kavereiden kanssa!

    Olen myös kunnioittanut lasten päätöstä siitä, kumpaa kieltä he haluavat käyttää enemmän. Tämä tuntuu myös olevan lapsille identiteettiin liittyvä asia – ja tietysti kaveripiirikin vaikuttaa siihen, millä kielellä he haluavat kommunikoida.

    Kannattaa varmaan myös miettiä kielen opettelemista siltä kantilta, mikä on oppimisen tavoite? Itse ajattelen niin, että kielen oppimisessa on tärkeää ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Näin ollen sekin taso on oikein hyvä, kun lapsi näyttää ymmärtävän asian toisella kielellä, vaikka ei sillä sitten vastaisikaan. Kahden kielen opetteleminen on kyllä oikein hyvä juttu!

  9. Tama oli todella mielenkiintoinen! Itse olen naimisissa kanadalaisen kanssa, ei viela lapsia mutta tulevaisuudessa ehka, joten tama oli mielenkiintoista luettavaa. Olen ihan suomalainen, mutta voi kumpa olisin ruotsin sijasta oppinut venajan koulussa! Yritin aikuisena sita opiskella, mutta aika ei riittanyt toiden ja muiden opintojen ohella oppia kuin vahan.
    Toivottavasti kirjoitat paivitys postauksen myohemmin kaksikielisyydesta ja kuinka se sujuu 🙂

  10. Kuulostaa mun mielestä hyvältä, enpä jaksa uskoa, että tolla tavalla hallaa saisi lapselle tehtyä. Puheenkehityksen tukeminen (mistä tossa postauksessa mainitsit) tapahtuu parhaiten lukemalla lapselle ja lapsen kanssa, sekä niin, että kirjoja on paljon esillä ja lapsi pystyy ottamaan niitä milloin haluaa ja “lukemaan” yksin. Sekin olis tärkeetä, että vanhemmat lukee omia kirjoja niin, että lapsi näkee. Aika vähän on asioita, mistä oikeesti on lapselle yhtä paljon hyötyä ku lukemisesta. Luette vaan paljon kirjoja molemmilla kielillä, niin hyvä tulee 🙂
    Nää postaukset lapsen kielellisestä kehityksestä on tosi mielenkiintoisia

  11. Yksi vanhempi, yksi kieli, kaikissa tilanteissa! Tätä meillä on noudatettu ja kasvatettu kolme täysin kaksikielistä lasta, jotka ovat nyt jo nuoria aikuisia. Me vanhemmat puhumme toisillemme omalla äidinkielellämme. Se onnistuu, kun kumpikin ymmärtää toisen kieltä hyvin.

Leave a Reply