Valinta kahden timantin väliltä & Los Angeles snapshots

Sain tuossa noin kuukausi sitten kokeiltavakseni Huawein uusimman puhelimen, P30 Pron. Lokakuussa olin Lontoossa Huawein lanseerauksessa, josta käyttööni jäi Huawei 20 Mate Pro, johon olin hurjan tyytyväinen. Mun mielestä edellisestä mallista (Huawei Mate10 Pro) harppaus oli valtava ja tykkäsin tuosta liukuvärjätystä kaunokaisestani, mutta kun kuulin hieman speksejä tästä uusimmasta kamerasta, oli mun pakko saada tämä kokeiluun myös.

Haluan ihan tähän postauksen alkuun hieman ottaa kantaa tämänhetkiseen Huawein ympärillä pyörivään kohuun. USAn ja Kiinan väliseen kauppasotaan liittyen on USA laittanut boikottiin Huawein (vedoten vakoilusyytöksiin, joihin liittyen ei olla löydetty yhden yhtä todistetta) ja tämä on tietenkin herättänyt kuluttajissa, myös itsessäni, kysymyksiä. Mun kysymys on lähinnä siinä, että kai saan jatkossakin maailman parhaan puhelimen, eikä Huawein tuottaminen lopu.

Tämä on ihan vain minun mielipiteeni, enkä puhu nyt mitenkään Huawein puolesta. Mä itse suhtaudun kaikkeen tällaiseen puheeseen vakoilusta hyvinkin skeptisesti ja myös aika avoimesti. Ensinnäkin, uskon että jokainen laite tai palveluntarjoajakin, “vakoilee” jonkin verran. Ei se vaadi kovin korkeeta havainnointikykyä huomata, että Instagram tarjoaa tiettyjä tilejä, Facebook tarjoaa tiettyjä mainoksia ja Netflixit sun muut tekee koko ajan analyysiä katsomistavoista. Uskon, että myös jokainen puhelinmerkki, läppäri ja konsoli kerää jotakin tietoa, jota käytetään markkinointitarkoitukseen. Tämä herättää kuluttajissa hirveästi pelkoja, mikä on musta tavallaan hieman outoa. Ei mulla oo ainakaan puhelimessani mitään sellaista, mikä olisi jotenkin kamalaa, jos se tulisi esille. Kirjoitan ajatuksistani tähän liittyen kokonaisen oman postauksen pian, mutten lähde nyt enempää jaarittelemaan asiasta tähän postaukseen liittyen. Se, mikä mua kuitenkin naurattaa tässä koko vakoilufarssissa on se, että “Innocent until proven guilty” -mantraa lateleva USA on nyt teilannut Huawein syytöksillä, joihin ei olla löydetty mitään todisteita. Varsinkin kun jenkkien oma Apple on tunnettu siitä, että liikesalaisuuksiin vedoten ei päästä edes tarkastajia tarkastamaan tehtaidensa työoloja.

En valitettavasti voi seurata tätä uutisointia kovin neutraalisti, sillä jokainen varmasti ymmärtää mikä tässä on taustalla. Huawei ohitti Applen älypuhelinmyynneissä viime vuonna ja heti alkoi mylly pyöriä sillä puolella, jolla halutaan tuhota nimenomaan Huawein brändiä. Samaan aikaan maailmassa ollaan valmiita siirtymään 5G-verkkoihin, joissa Kiina ja Huawei on vahvoilla ja muita edellä monella tapaa. 5G-verkoissa on valtavan isot rahat kiinni, ja tää koko USAn aloittama rumba liittyen Huaweihin tuntuu musta siltä, että kun ei pärjätä omin avuin ja teknologioin, niin ripustetaan kovimman kilpailijan jalkaan paino pitämään heidät aloillaan. Varmasti moni kuluttaja on merkkiuskollinen, mutta itse en oikeastaan koe olevani kovin merkkiuskollinen puhelimen tai läppärinkään suhteen. Valitsen aina sen kaikista parhaimman laitteen, joka antaa mulle parhaat ominaisuudet. Ja juuri siksi valitsen Huawein. Koska se on paras.

Mutta niin, kannattaako nyt hankkia Huawein puhelin? Se on jokaisen oma valinta. Kuten on uutisoitu, Jenkki-firmat eivät saa jatkossa toimittaa komponentteja tai ohjelmistoja tai appeja Huawein käyttöön. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan Huawein tulevaisuuteen, JOS tähän mennään. Ja tässä haluan myös korostaa tuota JOS-sanaa, sillä siirtymäaika on syksyyn asti ja tässä välissä ehtii varmasti tapahtumaan paljon. Huawei on jo aloittanut oikeustoimet asiassa ja veikkaan hyvin vahvasti, että tässä tulee kaikenlaista vielä ennen kuin nämä viralliset päätökset menevät kunnolla toteutukseen. Se, missä kuitenkin moni media on lähtenyt laukoille, on uutisointi tämänhetkisistä tilanteista. Jos tämä tilanne tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa, niin se ei tule vaikuttamaan näihin puhelimiin, jotka on jo asiakkaiden käsissä tai kaupan hyllyissä. Näistä on lisenssit jo ostettu ja maksettu ja ne tulevat palvelemaan kyllä jatkossakin. Tämä tämänhetkinen hässäkkä vaikuttaa nimenomaan tuleviin malleihin, jos mihinkään, ja sikäli ei tarvitse pelätä sen oman puhelimen kohtaloa nyt tai jos on harkinnassa esim. tämä P30 Pro, niin senkään suhteen ei ole mitään huolta.

Mutta niin, miten tämä eroaa edeltäjästä, eli Huawei Mate20Prosta? Noin 85% ei mitenkään. Molemmat pelittää vauhdikkaasti ja tehokkaasti, ilman tökkimistä ja jökkimistä. Molemmat on nopeita, ei kaadu ja akut kestää ja kestää. Molemmissa on tosi pitkänmallinen näyttö, mikä on superkätevää ja molemmissa on näytöissä mahtava resoluutio (Tässä Mate20Pro on piirun verran edellä, vaikka mä en varsinaisesti pahemmin havaitse eroa samaan aikaan samaa kuvaa katsomalla. Hienosti toistaa värit ja kaiken molemmat näytöt.) Kun vertasin oman iPhone 8:n ja Huawein näyttöjä, niin kokoero on valtava, vaikka itsessään puhelin ei ole juuri isompi. Tässä on vaan hyödynnetty tuo koko laitteen pituus.

Helppokäyttöisyystoiminnot rokkaa molemmissa ja molemmissa on langaton nopea lataus ja kaunis ulkomuoto. Se 15 % ero tuleekin oikeastaan kamerassa. Jos puhelimelta haluaa tehoja, parhaan mahdollisen näytön ja muut herkut, niin Mate20Pro on erinomainen valinta. Jos taas kamera on se juttu, mikä on puhelimessa tärkeintä, niin sitten kantsii ottaa tämä P30Pro. Itse asiassa stillikamerassa ero ei ole valtava Mate20Prohon. Kuvat on hippasen parempia ja varsinkin pimeässä / sisällä kuvat on selkeästi asteen parempia. P30Prossa on hieman enemmän ominaisuuksia kamerapuolella ja tekoäly on mun mielestä hieman nopeampi ja syväterävyys hieman parempi. Molemmat on superhyviä, mutta jos olis pakko valita, niin P30Pro on parempi valokuvissa. Se isoin ero tulee kuitenkin ehdottomasti videossa! Ensimmäistä videota kun kuvasin P30Prolla, oli pieni “mitä hittoa?!” -hetki, kun se kameran liike meni kuin jossain kameran ajossa ja kaikki videot on tosi paljon terävämpiä ja näyttää oikeesti ihan videokameralla kuvatuilta. (Mun IG-storyissa on muutama esimerkki 🙂 Oon niiiiin paljon fiilistellyt nyt videokuvaamista, koska tää on ihan mieletön! Mä kuvaan varmaan 80 % tällä hetkellä puhelimella, koska en vaan jaksa ottaa järkkäriä. Jälki ei aina ole parempaa, vaan ajoittain puhelin nappaa paremmin kokonaisuuden kuvaan. Ja kun puhelin on aina mukana, aina helposti käsillä ja säätää itse kaikki asetukset, niin se on niiiin helppo! Toki kuvaan edelleen myös järjestelmäkameralla, mutta niin paljon vähemmän kuin ennen.

Ainiin, P30 Prossa on isompi muisti kuin Mate20 Prossa, joten tähän mahtuu enemmän kuvia. Mullahan niitä on tällä hetkellä 28 000 (ehhhh…), ja puhelin on about puolillaan 😀 

Nää kaikki Los Angelesin kuvamme on otettu puhelimella, Huawei P30 Prolla eikä niitä ole editoitu. Oon niin tyytyväinen vuodesta toiseen siihen, mitä Huawei tekee puhelimille, että mua kyllä ärsyttää tää koko case USA vs. Kiina, koska en osaa kuvitellakaan vaihtavani kilpailijalle. En vaan usko, että sieltä löytyy tarpeeksi hyvää kilpailijaa. On sille syynsä, miksi nämäkin puhelimet on voittaneet ties mitä palkintoja ja lähinnä nokitelleet toisiaan (Mate 20 Pro vs P30 Pro) kilpaillessaan parhaan puhelimen paikasta. Odotan kyllä mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja nautin kyllä siihen asti täysillä tästä mun mielestä heittämällä markkinoiden parhaasta puhelimestani 🙂

Ja okei, yhdessä asiassa P30 Pro on musta parempi. Se on musta niin käsittämättömän nätti tässä liukuvärjätyssä vaaleassa värissä (Kristalli), että vielä kuukauden kohdalla vingahtelen välillä ilosta kun tää on niin nätti ja toistaa kauniisti valot ja heijasteet milloin vaaleanpunaisena milloin liilana milloin vaaleansinisenä. Ihana pastelliunelma!

Sain taannoin arpoa Huawei P30-puhelimen, mutta nyt siihen on uusi mahdollisuus 🙂 Nimittäin ensi maanantaina 17.6. Suomessa alkaa punasävyisen Auringonnousu -värin myynti P30 Pro -mallista.  Samalla Huawei aloittaa kivan kesäkampanjan, jossa Huawei P30- tai P30 Pro -puhelimen ostaja saa kaupan päälle Huawein langattomat kuulokkeet (Free Buds Lite), joiden arvo on 129 euroa. Puhelimen lisäksi arvonnan voittaja saa myös nämä kuulokkeet!

Arvontaan pääsee osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen sitä, mikä on omasta mielestä puhelimen tärkein ominaisuus? Mulle se on kyllä ehdottomasti hyvä kamera ja hyvä akunkesto. Entä teille? Arvontaan osallistuu kaikki 16.6.2019 klo 23.59 asti tulleet kommentit 🙂

643 thoughts on “Valinta kahden timantin väliltä & Los Angeles snapshots

  1. Hyvä kamera, mutta myös toimintavarmuus ja laatu siinä mielessä, ettei puhelin hajoa ensimisen käyttöviikon aikana, jumittele tms. 🙂

  2. Akunkesto, muistin riittävyys, kaunis ulkonäkö ja tietenkin hyvä kamera. Eli kaikki mitä tämä yksilö tarjoaa 🙂

  3. Ehdoton Huawei – fani täällä hei! Hankin varsin vanhana ekan älypuhelimeni ja valitsin silloisen P-sarjan uutuuden P6:n. Puhelimessa mulle tärkeintä on toimiva järjestelmä ja erinomainen kamera! 🙂

  4. Ehdottomasti kamera! Mieleen muistuu vielä ajat, kun mukana piti aina kuljettaa painavaa järkkäriä. Kyllä nykyään on vaan niin paljon helpompaa, kun kuvia voi ottaa milloin vaan haluaa omalla puhelimella. 🙂

  5. Mulle tärkeintä on, että kännykkä toimii nopeasti eikä mene pienestä kolauksesta rikki (oon kärsimätön ja hyvä kolhimaan). Ja ihan periaatteesta mun mielestä kännykän pitää toimia yli kaksi vuotta moitteettomasti. Huawei on ensimmäinen kännykkä pitkään aikaan, joka on tähän kyennyt enkä oo tästä kyllä vaihtamassa. Suhtaudun itse kanssa tosi skeptisesti noihin vakoilusyytöksiin enkä usko, että ne perus mattimeikäläisestä mitään kovin ydinsalaisuuksia saisi edes selville.

  6. Kiitos kun toit vähän toisenlaisia näkökulmia eteen tästä kohusta! 🙂 Hyvä kamera on tosi tärkeä puhelimessa! Just eilen nykyisestä rakkaasta Huaweista tipahti kameran linssi johonkin ja oon ollut aika surun murtama sen takia 😀

    Myös hyvälle akunkestolle iso peukku täältä. Meinasin missata nykyisen avioliiton Samsungin heikon akun takia 😀 Puhelimen akku tykkäs tyhjentyä aina pakkassäällä. Olin menossa kolmansilla Tinder-deiteillä miehen luo dinnerille ja olin lievästi sanottuna hukassa alueella. Koitin bussista päästyä soittaa miehelle ja pyytää tulemaan vastaan, koska olin eksynyt. Siinä kohta puhelimen näyttöön ilmestyi ihana teksti tyylillä “Puhelin sammu 30 sek jälkeen”. Ehdin soittaa puhelun ” Apua eksyin hautausmaa” ollessani hautausmaan kohdalla ja mies onneksi tajusi tulla hakemaan sieltä minut 😀 Muutoin oisi varmaan luullut minun feidanneen ja siihen ois jäänyt se tarina. Nyt ollaan onnellisesti avioliitossa ja odotellaan, että perhe vielä kasvais 😛 Meni vähän offtopic, mutta oon oikeesti niin tarkka akun kestosta nykyään kun puoli vuotta tappelin huonon puhelimen kanssa 😀

    Jos offtopic linjaa vähän jatketaan, niin sun blogisi pahentaa kroonista matkakuumettani 😀 Tässä just aloi n selata lentoja Losiin. Ehkä pitää heittää parit ylityövuorot kehiin ja laittaa matka varaukseen!

  7. Mulle puhelimen tärkeimmät ominaisuudet on ne, että kännykässö on riittävästi tilaa, hyvä kamera ja erinomainen akunkesto 👍

  8. Aion hankkia toisenkin Huawein kännykän mikäli nykyinen jotenkin alkaisi ontumaan, mutta siitä ei toki näy merkkiäkään. Akun kesto kännyssä on uskomattoman hyvä, eikä kameraakaan voi moittia sillä niin monesti olen saanut kehuja kuvistani. Sinunkin Huaweilla otetut kuvat ovat uskomattoman upeita täällä blogissa – aina!

  9. Tärkentä on kolme K:ta eli kamera, kesto ja kapasiteetti. Ihanaa kesää ja onnellista odotusta koko perheelle!

  10. Mulle tärkeetä puhelimessa on että näyttö on tarpeeks iso että siitä voi kattoa välillä videoita tai vaikka netflixiä reissussa, se että akku kestää ja ettei puhelin kaatuile/hidastele kun yritän maksaa vaikka laskuja verkkopankissa! 😀

  11. Hyvä akun kesto, puhelimen kestävyys, laadukas kamera ( + optinen kuvanvakaaja), helppokäyttöisyys ja mahdollisuus käyttää puhelinta yhdellä kädellä.

  12. Akun kesto, yksinkertainen mutta turvallinen lukituksen poisto ja uusimpana automaattinen “hiljennys” autoa ajaessa! Kiva kun puhelin tukee turvallisuutta 😊

  13. Mulle tärkeintä on riittävä muisti ja hyvä kamera, koska ikuistan kaiken puhelimeen enkä edes omista kameraa.

  14. Oi, mikä palkinto! Olen ollut vannoutunut Apple-fani, mutta kieltämättä nämä sun kuvat ja videot on kyllä ihan eri laatua, mitä mun iPhonella saa aikaan.

    Tärkeintä puhelimessa on helppokäyttöisyys ja toimivuus. Asetukset ja kikat pitää löytyä helposti, ei saa jumittaa. Hyvä akunkesto ja hyvä kamera ovat ehdottomasti plussaa. Olen pitänyt Applen puhelimien pelkistetystä ulkonäöstä, mutta kummasti sekin alkaa näyttää tylsältä tuollaisen sateenkaarenvärisen ihanuuden rinnalla.. 🙈

  15. Kamera on kyllä ehdottomasti mulle se tärkein! Koska kaikki muu mitä puhelimella teen, ois hyvin tehtävissä monentasoisella puhelimella, mutta koska kuvia otan pelkästään puhelimella, niin kameran pitäis olla hyvä 🙂 ja tällä hetkellä se ei todellakaan ole noin hyvä kuin noissa uusimmissa malleissa on, joten yes please, kelpais kyllä toi malli!! Huawei on tuttu ja tykkään siitä, joten siinäkin mielessä ois tosi jees. :))

  16. Akun kesto on ehdottomasti tärkein! Nykyiseen iphoneen on vaihdettu jo kertaalleen akku ja silti joudun kantamaan mobilebankia mukana koko ajan ja puhelimen lisäksi huolehtimaan että siinä on akkua jäljellä. Sulava softa ja käyttöjärjestelmä, as toimivuus kaikinpuolin. Itellä muutama puhelin on ”pimahtanut” ja bugittanut vaikka koskaan ei ole kolhuja tmv. saanu. Teknisistä asioista en niin ymmärrä, mutta haluan silti et puhelimeni toimii, lisäksi kun käyttö on melko kevyttä someilua ja maileja. Kamera on myös erittäin tärkeä, puhelin on aina mukana joten on ihanaa kuvata luontoa ja pieniä hetkiä muistoksi.

  17. Itselle tärkeitä on hyvä akunkesto, tökkimätön toiminta, sekä hyvä kamera. Ehdottomasti plussaa muokattavissa olevista eleistä ja muista helppokäyttötoiminnoista!

Leave a Reply to Magu Cancel reply