MIELIPIDEMAANANTAI – Arkinen kosketus

Upea Hanna kirjoitti tuossa viime viikolla postauksen, joka jäi pyörimään mieleeni. Hyvä ja tärkeä muistutus meille kaikille siitä, miten tärkeää on arjen kosketus ja kuinka tärkeää on arjessa koskettaminen. Lainaan tuota samaa pätkää, jota Hannakin lainasi postaukseensa.

Seksin vähentyminen on harvoin syynä eroon. Kosketuksen puute sen sijaan saa parit etääntymään toisistaan.”
“Ensin loppuu suutelu, sitten suukot ja lopulta kaikki kosketus, mikä tulkitaan yleensä myös rakkauden loppumiseksi.”

-Seksuaaliterapeutti Tarja Santalahti

Voin kertoa omalta kohdaltani, että usein on ollut kausia, jolloin seksi on vihoviimeinen asia mielen päällä. Alkuraskauden 24/7 ällötys ja pahoivointi on esimerkiksi hieno esimerkki siitä. Tai synnytyksestä toipuminen kymmenien tikkien kanssa, äidinmaidossa melkein kylpien ja vauvaa koko ajan lähellä pitäen. Siinä on hyviä esimerkkejä siitä, kun peittojen heiluttelu nyt ei yleensä oo mielen päällä ensimmäisenä. Monissa tilanteissa arjessa seksi ei ole päällimmäisenä mielessä ja vaikka seksi on mielestäni parisuhteessa tärkeää, on mun mielestä myös tärkeää puhua avoimesti seksittömistä kausista tai niistä ajanjaksoista, jolloin seksiä on vähemmän. Siinä tuntuu edelleen olevan stigmaa ja usein oletus on se, että mies haluaa ja nainen pihtaa. Vaikka taustalla voi olla vaikka minkälainen kirjo erilaisia tilanteita. Voi olla työstressiä, voi olla jotakin sairautta, voi olla henkisesti vaikea ajanjakso, voi olla jotain pelkoja tai oman kropan suhteen epätyytyväisiä kausia. Voi olla pitkän lapsen yrittämisen aiheuttamaa seksin muuttumista kuin työksi tai vaikka yksinkertaisesti oman seksuaalisuuden hukassa olemista. Jotenkin nykymaailmassa tunnutaan kaikessa korostavan seksiä ihan hirveästi ja jokaisen parisuhteen pitäisi olla hirveän seksuaalinen ja seksikäs. Vaikka ihmisiä on joka lähtöön ja toiset haluaa seksiä päivittäin, toisille riittää kerran kolmessa kuussa. Tärkeintä seksissä on oikeastaan vain ja ainoastaan se, että pariskunnan molemmat osapuolet ovat edes suhteellisen samoilla linjoilla siitä, millainen on hyvä seksielämä.

Paljon vähemmän mun mielestä puhutaan arkisesta koskettelusta. Enkä nyt tarkoita sellaista kielet toistensa kurkuissa pyörimistä, jota harrastettiin teininä ja joka näin aikuisena lähinnä vaivaannuttaa kaikki ympärillä. Tarkoitan juuri noita Hannan esille nostamia pieniä, lähes huomaamattomia hetkiä, joilla ei ole mitään piilotavoitetta seksille, vaan joilla haluaa yksinkertaisesti näyttää, että välittää.

Mietin itsekin, mitä arkinen läheisyys on meillä, konkreettisin esimerkein?

Aina kun lähdemme kotoa tai tulemme kotiin, annamme pusut. Niin me vanhemmat toisillemme kuin myös aina lapselle. En kestä lähteä kotoa ilman, että annan halin ja pusun sekä miehelle, että pojalle. Aina miehen tullessa töistä kotiin, poikamme juoksee hirveällä kyydillä halimaan, ja heti tämän hetken jälkeen mieheni paikantaa minut kotonamme tai pihalla ja tulee aina antamaan pusun. Aina lähtiessä huikataan myös joku pieni rakkaudenosoitus, “Olet rakas!”useimmiten.

Meillä halitaan paljon. Milloin mieheni kaappaa minut isoon halaukseen, milloin itse hyökkään selkäpuolelta rutistamaan kun mies puuhailee jotain. Silitämme myös tosi paljon toisiamme ja pidämme käsistä kiinni. Leffaa katsoessa mies hieroo jalkojani tai minä kyöhnään kainalossa ja hieron miehen niskaa ja päätä. Ihan vaikka ruokapöydässä mieheni saattaa silittää kättäni samalla kun kiittää hyvästä ruoasta, tai silittää jalallaan jalkaani pöydän alla. Kaupungilla tai missä vaan kävellään aina käsi kädessä ja autossa pidän kättäni miehen reidellä tai hän kättänsä minun reidellä. Haemme toistemme läheisyyttä huomaamattakin aina ja istutaan aina yhdessä sohvalla, vaikka kotona on kivoja nojatuoleja. Ja aina niin, että jotenkin olemme kosketuksissa. Usein keskellä yötäkin jompikumpi ottaa toisen kunnon rutistukseen kääntäessään asentoa tai herättyään hetkeksi. Aina on pieniä huomaamattomia hetkiä, jotka on tarkoitettu vain meille toisillemme.

Mun mielestä tää on hurjan tärkeää sekä oman rakastavan parisuhteen ylläpitämiseksi että myös lapsen vanhempien antamana esimerkkinä. Meillä halitaan ja pussaillaan tosi paljon. Dante saattaa ykskaks juosta luokseni ja ilmoittaa “syliin”. Silloin hän käpertyy aina pieneksi palloksi syliini paijattavaksi. Sekä minulle että miehelleni hän tulee usein kädet levällään “hali!” ja silloin halitaan pitkään ja hartaasti. Myös “pusu!” on sellainen, jolla hän ilmoittaa usein haluavansa pusuja. Hieromme usein ja paijaamme häntä. Danten lemppariasia on selän hipsuttelu, jossa siis jompikumpi meistä sivelee hänen selkäänsä sormilla/kynsillä hiljalleen pyörivin liikkein. Jos Dante saisi, häntä hipsuteltaisiin aina nukahtamiseen asti. Olemme huomanneet, että poikamme on todella hellä ja tykkää halia niin Benjiä kuin kaikkia läheisiä. Meillä on nyt myös käytössä aina se, että kysytään pojalta “saako halia?” tai “saako antaa pusun?”, sillä haluamme opettaa myös sen puolen läheisyydestä, että siitä saa kieltäytyä.

Vanhempien parisuhde on lapsen koti ja siitä lapsi ottaa myös mallia ja esimerkkiä. Hellä ja läheinen parisuhde usein näkyy myös lapsen omassa käyttäytymisessä ja siinä, miten hän käsittelee läheisyyttä. Mun mielestä se arkinen koskettaminen koskee yhtä lailla lapsia, ja halaamisen pitäisi olla jokaisessa lapsiperheessä sellainen asia, jota tapahtuu monta kertaa päivässä, ihan vähintään. Lapsen on saatava joka päivä läheisyyttä ja lämpöä. Oli se pipin pussaamista pois tai harmituksen halaamista paremmaksi.

Kaiken tämän pitäisi olla itsestäänselvää, mutta se ei valitettavasti usein ole. Arkinen koskettaminen ja läheisyys saattaa sekin helposti unohtua tai hiipua pois. Halusin kuitenkin tähän asiaan liittyen tuoda myös toisen näkökannan, joka yllätti itseni. Olen aina kokenut olevani lähes läheisriippuvainen ihminen, joka voisi elää ihokontaktissa kuin pieni vauva. Kuitenkin, kun tulin äidiksi, koin uusia tunteita myös tämän suhteen. Vauva oli ihollani/sylissäni/lähelläni todella paljon, lähes koko ajan. Se oli ihanaa, mutta se myös vaikutti niin, että aina ajoittain halusin olla ihan vaan itsekseni. Oltuani symbioosissa vauvan kanssa koko päivän, jotenkin minua saattoi jopa ahdistaa, jos mieheni tuli ihan kiinni istumaan tai otti minut halaukseen. Minulla oli joku sellainen yliannostus sitä läheisyyttä ja usein halusin nukkua eri puolilla sänkyä enkä toisiimme kietoutuneena. Halasin nopeasti ja väistin ajoittain lähestymisen. Jos mieheni halusi halata pitkään ja paijailla selkääni nukahtaessani, saatoin vetäytyä. Jotenkin mulla oli hirveän syyllinen olo ja epäilin ties mitä kaikkea, aina lähtien siitä, että en ehkä enää rakastakaan miestäni 😀 Todellisuudessa luulen reaktion olleen täysin normaali. Kun ykskaks rakkautta ja läheisyyttä saa imettyä itseensä miehen lisäksi siitä pienestä lapsesta, saakin sitä hirveän paljon enemmän kuin ennen. Yhä nyt, taaperoarjessa poikani on todella paljon sylissä, lähellä, käsi kädessä tai jotenkin minussa kiinni. Se on aivan ihanaa ja nautin joka hetkestä tietäen, että tämä vaihe on aivan liian pian ohi. Se on iso muutos entiseen, kun olen ollut koko miehen työpäivän omassa koskemattomassa kuplassani.

Tämä on sellainen asia, johon en ole törmännyt muualla. En tiedä eikö aiheesta vaan puhuta vai olenko ainoa. Tämähän ei tosiaan ollut mikään sellainen tilanne, että olisin jotenkin vältellyt miestäni vaan enemmänkin minulla oli sellaisia ajoittaisia hetkiä, kun halusin olla vaan yksin ja niin, että kukaan ei koske minuun. Vaikea selittää. Se meni ohi kyllä ja nykyisin olen ihan yhtä ärsyttävän hempeilevä kuin aina ennenkin, mutta tiedän, että tällainen vaihe todennäköisesti tulee taas pian. Kun vauva on koko ajan vieressä, taapero kiipeilee pitkin syliä ja minä olen koko ajan kosketuksissa tai kytköksissä johonkin. Varmasti taas tulee sellaisia hetkiä, että tekee mieli mennä yksin peiton alle ja todeta, että on ihanaa olla vaan itsekseen. Ja sallin sen itselleni tällä kertaa tuntematta yhtään syyllisyyttä. Puhuin tästä miehelleni jo viimeksi ja selitin, että minua jotenkin ahdistaa aina ajoittain olla koko ajan kosketuksissa ja läheisyyksissä jonkun kanssa. Hän ymmärsi hyvin, koska vanhempainvapaalla olleena tiesi itsekin, miten fyysistä se tietyllä tapaa on. Kauaa sitä vaihetta ei kestänyt ja nyt mä oon se ärsyttävä äiti, joka kinuu pojalta haleja ja suukkoja ja “tuu äidin syliin” ja oon ajoittain kuin liimattu mieheeni.

Niinpä sen sijaan, että haluaisin muistuttaa kaikkia arjen kosketuksesta ja läheisyydestä, haluan muistuttaa, että jokaisella on oikeus käydä läpi erilaisia kausia potematta syyllisyyttä. Ja jos tuoreet äidit kokevat jonkunlaista yliannostusta ja jopa ahdistustakin asiassa, luulisin sen olevan ihan normaalia. Sitä se oli ainakin mulle ja tilanne normalisoitui hyvin nopeasti. Itse jotenkin koen fyysisen läheisyyden samanlaisena kuin henkisen. Niin paljon kuin nautinkin juttelusta ja puhumisesta ystävieni ja läheisteni kanssa, samalla usein vaikka vietettyäni pidempään aikaa porukassa, tuntuu siltä, että olisi takki auki ja haluaa vaan olla hiljaa itsekseen. Sama pätee läheisyyteen. Mä kaipaan läheisyyttä, kosketusta ja sellaista arkista fyysisyyttä, mutta samalla mun on saatava olla välillä yksin, ilman, että kukaan on lähellä. Sen, kuten kaiken muunkin, kommunikoiminen puolisolle ymmärrettävästi on ehkä kaikista tärkeintä parisuhteessa.

Miten te koette läheisyyden? 

9 thoughts on “MIELIPIDEMAANANTAI – Arkinen kosketus

  1. Mulla vaihtelee tosi paljon, mutta sen oon huomannut, että mieheni tarvitsee selkeästi enemmän läheisyyttä, kuin mitä minä. Hän tykkään todella paljon halailla ja pussailla, kun mä jotenkin “elän” sillä yhdellä halilla viikon 😀 ja mun mielestä myös ehkä vähän huolestuttavaa, koska nuorempana olin aina hänessä kiinni. Mutta siinä vaiheessa kun suhdetta takana se 5,5v niin ehkä ihan normaalia, ettei aina tarvitse olla kiinni toisessa.

  2. Hienoa että tästä puhutaan!
    Mulla oli sama ilmiö vauvavuonna. Ennen vauvaa me oltiin kotona koko ajan kaulakkain, tuntui etten saa kosketusta koskaan tarpeeksi. Ja me oltiin siis yhdessä ennen lasta yli 6 vuotta. Mutta vauva kyllä muutti tilanteen, miehen läheisyys tuntui ylimääräiseltä ja ahdistavaltakin. Uskon tämän olevan tosi yleistä.
    Siihen päälle vielä hormonit ja väsymys, ja jossain vaiheessa tuntui että kaikki tunteet
    miestä kohtaan olivat kuolleet. Se oli tosi hämmentävää ja pelottavaa, mutta onneksi sain uskoteltua itselleni että se on ohimenevää. Ja olihan se. Tunteet kyllä palasivat pian tilanteen tasoituttua ja kosketuksenkaipuu myös. 🙂 meilläkin on hirveän tärkeää kaikki pienet kosketukset joka päivä. Ja halimisen ja pusuttelun näyttäminen, mun kotikotona oon nähnyt ehkä kaks kertaa vanhempieni edes halaavan, ja muistan sen tuntuneen tosi vaivaannutyavalta ja oudolta.

  3. Hauska kuulla tosta hipsuttelusta, meillä kaikki pojat tykkää siitä tosi paljon 😀 ihan vielä teininäkin on kivaa kun äiti hipsuttelee selkää, vaikka muuten ei ehkä läheisyys maita.

  4. Minulla esikoisen kohdalla täysin sama juttu! Hän todella herkkä ja läheisyyttä tarvitseva lapsi ja ajoittain ahdistuin kun ympäri vuorokauden hän oli kietoutuneena kaulaan ja öisin vähintäänkin käsi hapuili kosketusta. Tuolloin ahdisti ja koin valtavaa syyllisyyttä ja huonommuutta äitinä. Pelkäsin että torjumalla lempeästi hänen lähentelyn vahingoitan hänen tunne-elämän kehitystä jotenkin. Nyt kuitenkin hänen ollessa pian 4 v ihana herkkä ja pussaileva poika hän on edelleen eikä näytä kärsineen ajoittaisesta ”pakoilustani” 😁 Toisen poikamme kohdalla ei ole ollut samaa ongelmaa. Johtuen suurimmaksi osaksi siitä että hän on luonteeltaan aivan toisesta maailmasta. Osoittaa vanhempien olevan tärkeitä haleilla ja pusuilla mutta ei näkyä tarvitsevan ja vaadi läheisyyttä niin paljon kun isoveljensä.

  5. Mun vauvat on 7 ja 9 ja välillä mulla tulee nykyäänkin sellanen et älä roiku äidissä fiilis… oon lapsien kanssa siitä puhunutkin että joskus tarvii omaa tilaa. Meillä halitaan ja pusutellaan paljon mut joskus kun nuorimmainen varsinkin on kyhnännyt kainalossa tavallista enemmän tarvii vaan oman tilan ja rauhan.

  6. Loistava postaus! Aihe on mielestäni tärkeä ja omassa parisuhteessa sen huomaan myös – ihan ilman lapsiakin. On kausia, jolloin tarvitsee sitä omaa tilaa ja kausia, jolloin tuntuu ettei toisen kosketuksesta voi saada tarpeekseen

  7. Nyt ei liity kyllä mitenkään aiheeseen, mutta muistelen, että olet käynyt Italiassa Porto Santo Stefanossa. 😀 Suosittelisitko paikkaa? Esim. ravintolat, yleinen fiilis. Melko vähän löytyy kokemuksia paikasta yhtään millään kielellä.
    Kiitos!

  8. Hei! Tämä menee nyt paljon ohi aiheen! En tiedä onko vähän tyhmä kysymys mutta pidän tyylistäsi paljon niin ajattelin tulla kysymään vinkkiä, mitä pukisit päällesi häihin:)? Toiveena hääparilla on rennon kesäinen mutta juhlava😊 Olisi kiva kuulla myös postaus sinulta jossa esittelet tyylejä kesän juhliin, mitkö miellyttävät sinun silmää 🙂

    Kiitos paljon!

  9. Ihan täysin samoja fiiliksiä käynyt läpi lasten tulon jälkeen. Nyt lapset 1v ja 3v ja edelleen ajoittain ahdistaa todella paljon ja tarvitsen paljon omaa aikaa yksin. Meillä myös lapset ovat todella kiinni minussa ja vaativat _todella_ paljon fyysistä läheisyyttä mikä on ajoittain itselle todella raskasta kun olen vielä kotona heidän kanssaan.

Leave a Reply