Helmiä sioil… eiku sikoja helmille

(Kun kaikki muu on kunnossa, niin tuulee vähintäänkin myrskytuulta ja tukka liimautuu päätä pitkin tai on kaikki naamalla ja tarttuu huulikiiltoon ja tulee silmien eteen pilaamaan tarkennuksen. Kuvien joukossa on aina ties kuinka monta kuvaa, jossa yritän järjestää tukan jotenkin takaisin normaaliin muotoonsa tuulenpuuskan jälkeen.)

Oon viime aikoina miettinyt tätä mun bloggaamista vähän enemmänkin. Tuntuu, että viime kuukausina se on jälleen muuttanut muotoaan. Ajoittain on ollut inspis hukassa, ajoittain on ollut vaikka kuinka paljon hyvää mieltä blogata. Niin tai näin, tuntuu, että asukuvat ovat jääneet vähemmälle ja niitä ei oo hetkeen juurikaan ollut. Itse asiassa tuntuu tietyllä tapaa, että kuvaaminen on tällä hetkellä yleisesti ottaen sellainen asia, joka aiheuttaa mulle vähän enemmänkin hankaluuksia. Pidän edelleen siitä, miltä näytän ja tykkään edelleen pukeutua ja leikkiä asussteilla, mutta olen alkanut jotenkin inhoamaan kameran toisella puolella olemista ja kuvaisin ennemmin kotia, ruokia ja poikaani.

Jos olen rehellinen, kuvaaminen ei ole koskaan ollut mitenkään superhelppoa mulle. Jotenkin en koe itseäni luontevaksi kameran edessä, toistan samoja asentoja, pönötän kadulla ja mietin, miten näyttäisin mahdollisimman vähän tyhmältä. Mun pääkuvaajani on erittäin hyvä monessa asiassa, mutta valitettavasti kuvaaminen ei kuulu niihin. Varsinkin kun mallikin on hieman vastahakoinen ja erittäin ailahteleva. Jotenkin tuntuu, että olen myös hirveästi alkanut vaatimaan kuviltani, koska eihän kukaan varmaan nauti siitä, että saa kuulla olevansa *vapaavalintainen negatiivinen adjektiivi*, mitä eittämättä aina joiltain seuraajilta kuulee olevansa. Samaan aikaan kun muut tunnetut suomalaiset bloggaajat ovat kehittyneet kuvaamisissaan, mä oon alkanut ahdistua koko asiasta. Jotenkin valokuvaajan palkkaaminen asukuviin tuntuu ihan vieraalta. Mieheni on ottanut kohta viimeiset viisi vuotta kuvani ja sanotaanko nyt vaikka niin, että ne kuvaushetket eivät ole parisuhteemme parhaita hetkiä yleensä 😀 Aina välillä kaikki menee hyvin, mutta yleensä ei. Mieheni on erittäin lahjakas monessa asiassa ja superhyvä vuorostaan monessa muussa. Mutta tää kuvaaminen… Se ei ole hänen pala kakkua. Hän ei välitä siitä hirveästi, mutta ennen kaikkea hän kokee, ettei hänellä ole mitään visuaalista silmää. En yleensä väitä vastaan. 😀  Se on vähän sellaista, että mieheni seisoo paikallaan ja minä yritän tehdä jotenkin kuvista järkeviä, samalla kun hän toivottavasti saa kuvan tarkennettua. On tässä aika monta perheriitaa saatu aikaiseksi, sen voi myöntää ihan rehellisesti. Ja sitten nämä olosuhteet Suomessa vielä siihen päälle. Joko on pimeää tai pilvistä tai sataa tai aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta luoden hirveästi varjoja kasvoille ja polttaa toisen puolen ylivalottuneeksi. Sit jos valo on hyvä, niin todennäköisesti tuulee satatuhatta metriä sekunnissa ja hiukset leviää jokski tuulikone-luukiksi samantien.

(Noin 40 % kuvista näyttää aina tältä. Mieheni ja minun yhteistyö kuvan ajoittmisen suhteen on suorastaan saumatonta. Mä luulen hänen jo ottaneen kuvan, hän painaa nappia aina kun räpsäytän. Ettei vaan olis liian helppoa.)

Nää asiat ei oo sinänsä vaivannu ennen yhtä paljon, vaikka samat olosuhteet on ollu aina ennenkin. Jotenkin varmaan nyt vaan se yhteinen laatuaika perheenä on enemmän kortilla, kun olemme molemmat töissä, on Dante ja on blogi vielä siinä rinnalla. Ja puolet vuodesta emme edes ehdi kuvaamaan ulkona, ellemme uhraa viikonloppujamme siihen. Silloin kun sääolosuhteet on hyvät, on aina jotain menoa tai Dante tarvitsee huomiotamme tai mitä vielä. Aina tuntuu olevan hirveän hankala missio saada tallennettua jotkut kuvat, varsinkin jos haluaa oikeesti kivat kuvat. Puolivillaiset kuvat jostain huonosta valosta ei jotenkin inspiroi mua yhtään ja en halua sellaisia blogiini. En myöskään välitä kotona otetuista kuvista itse. En tiedä, olen tehnyt tästä itselleni aivan liian ison asian. Jotenkin tietyllä tapaa myös tuntuu, että Instagram ja Pinterest on tuonu tosi paljon visuaalisia kuvia ja esteettistä materiaalia nähtäväksemme ja se herättää mussa aina sen fiiliksen, että maailma ei tarvitse mun kuvia siihen paljouteen. On tuhansia ja miljoonia upeita kuvia, miksi kukaan kaipaisi niitä mun keskinkertaisia kotikatu-kuvia?

(Just mitä mä tarkotin sillä “tiedätkö sellanen kuva, jossa oon täällä kivasti niinku kukkien sisällä?”)

(No sit ne about 50 % kuvista. Miten vaikeaa olis olla puhumatta aina välillä? JA, jos mä näytän tältä puhuessani, voisin harkita hiljaisuutta loppuelämäni.)

(Fancy. 10/10 kaikki menny nappiin. Mulla on joku asennonvaihdos kesken (joo ne on näin suurieleisiä aina), aurinko hypänny ykskaks pilven taakse tai mies pyöräyttäny vahingossa valotusnamiska, tuulee ja kaikki vähän persiillään. Tiedättekö muuten ne ihmiset, jotka ottaa arskat silmiltä ja heilauttaa tukkaa näyttäen koko ajan seksikkäältä ja viehkeältä? Minä en kuulu heihin.)

Nyt kun ihana Lotta Polviander otti meistä perhekuvat tuossa taannoin, oli oikeesti ilo olla kuvattavana. Oon aina ennen poissulkenu ammattikuvaajan käytön asukuvien kuvaamisessa, kun koen sen jotenkin hieman hassuksi mun blogissa. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuntuu vaan vieraalta se ajatus, koska haluan pitää tän tietyllä tapaa kuitenkin vähän “kotikutoisena”. Haluan kuitenkin jatkaa bloggaamista ja mielelläni ottaisin myös niitä visuaalisia ja kivoja kuvia tänne blogiin. Jotenkin se vaan on jäänyt viime aikoina ja ykskaks on vähän vaikeeta “get back on the horse”. Täytyy nyt vaan skarpata. Vois kuvitella, että lähes 11 vuoden jälkeen olisi kameran edessä seisominen helppoa kuin heinänteko. Ei muuten ole. Tää mun kuvausahdistus on jatkunu aaltoillen jo pidempään. Viime kesällä oli hetken aikaa sellainen vaihe, etten halunnut olla yhdessäkään kuvassa. Parhaan ystäväni ollessa Suomessa, en halunnut edes yhtäkään yhteisselfietä ottaa. Ahdisti. Sitten taas helpotti ja kuvaaminen oli helppoa. Nyt se on taas ollu jotenkin sellanen mahdoton missio useamman kuukauden. Ausseistakaan ei hirveän paljon kuvia tullut otettua. Ja jos mulla ei oo intoa kuvata, niin voin kertoa, että sitten siinä on sellainen pohja kuvaukselle, että mies ei vaan voi onnistua kuvaajana 😀 Ei kovin hedelmällistä. Nyt valon lisääntyessä ja Lotan kuvien hyvän fiiliksen aiheuttamana tuli sellainen olo, että ehkä sitä voisi taas ottaa ton asukuvaamisen ihan sellaiseksi normaaliksi arjen osaksi, mitä se on ollut vuosia. Varsinkin nyt kun valoa riittää jo pitkälle iltaan, eikä pimeä tule ennen miehen töistä kotiin rantautumista. Mut on tää aina sellasta rallia, että.. Eikä se varmaan sitä hirveesti helpota, että kohta näitä vauhtihirmuja on kaksi ja koko päivä asetellaan sen ympärille, milloin kukakin nukkuu päikkäreitä, syö tjsp. Aina jotain.

(Ja ne loput kuvat on yleensä tällaisia. Jos en paremmin tietäis, veikkaisin aika vahvoja promilleja. Vähän härskin näköstä yhdessä ton raskausmahan kanssa :D) 

Herääkin tietenkin kysymys, miksei sitten tule otettua niitä “aitoja asuja” aidoissa tilanteissa? Verkkariasua lähikauppaan tai pihalla hyörimisasua? No koska ei se oikeesti ketään kiinnosta. Kyllä mä tykkään kuvata niitä asuja, joissa käyn kaupngilla tai töissä tai näkemässä kavereita. Mä haluaisin syödä aina hyvin ja hyvää ruokaa, mut todellisuudessa aina välillä haen pizzan tai vielä pahempaa, paistan pakastepizzan. En mä silti halua ajatella, että se pakastepizza on mun normiruokavaliotani. Samalla tapaa jos olen liikkeellä verkkareissa tai jossain muussa sellasessa huolimattomassa, en halua ajatella, että se on “asu”. Se on kiireen sanelema pakkoratkaisu, jolla poistun himasta pihalle tai lähialueelle. Niinpä en koe mielekkääksi kuvata sitä. Jotenkin ajattelen, että seuraajani “ansaitsevat parempaa”. Vähän sellainen käänteinen “helmiä sioille”-tilanne. Tuntuu, että seuraajani ansaitsevat panostettuja ja laadukkaita kuvia ja mulla on antaa vaan jotain “sikoja helmille”.

Ähh, vaikea selittää ajatusmaailmaani. Ehkä saitte kiinni.

Mut mitäs te ajattelette? Kaipaatteko te enemmän kuvia vai onko jo valmiiksi kuvaähky sometulvassa? 

Kuvituksena vain pieni osa päivän onnistuneimpia otoksia 😀 

38 thoughts on “Helmiä sioil… eiku sikoja helmille

  1. Itse henkilökohtaisesti olen täynnä kiillotettuja kuvia, jotka ovat kaukana todellisuudesta. Sellaiset blogit ovat oikeastaan jääneet pois seurannasta. Ymmärrän, että monelle blogit ovat vaan pako todellisuudesta ja he haluavat nähdä vikmeisenpäälle kiillotettuja kuvia. Minusta olisi siis kiva seurata kaikkea normiaejen puuhaa, johon liittyvät ei aina niin hehkeät kuvat.

    1. Ihan samaa mieltä! Kaikki kiiltokuvablogit on jäänyt pois seurattavissa, se “elämä” ei ole mua varten.

  2. Mä oon ihan samaa mieltä! mun mielestä ei-kiillotetut verkkarikuvat on sata kertaa mielenkiintosempia kuin vimpan päälle tällingissä.
    Nää kuvat oli hauskimpia pitkään aikaan missään blogissa, koska niihin voi täysin samaistua 😀
    Tietty ymmärrän jollet halua arkihetkiäisi ja verkkareitasi jakaa koko kansalle, mutta sitä mä vaan että musta ne ainakin olisi hauskoja katsella 🙂

    Onnea uudesta babystä, mahtava juttu! <3

    – Saana-

  3. Pidä sun blogi just tälläisenä ”kotikutoisena” (musta sun asukuvat näyttää aina tosi hyviltä ja sun mies on oikeesti aivan ammattikuvaaja verrattuna suurimpaan osaan miehistä:)), just tämän takia olen jaksanut avata sun blogin vähintään kerran viikossa jo 9 vuoden ajan. Suurin osa sun suosituista blogikolleegoista vaikuttaa vain toistensa kopiolta teksti- ja kuvasisältönsä puolesta, joten hyvä vaan että sä jaksat olla erilainen ja juuri siksi erittäin kiinnostava. Kiitos kun teet tätä meille!<3

  4. Hmmm. Mä itse asiassa pidän tän postauksen kuvista kovasti 😀 En oikein osaa selittää, ehkä koen että ne saa sut näyttämään aidommalta ja samaistuttavammalta jotenkin? Eikä tässä ole tarkoitettu että muuten vaikuttaisit epäaidolta, mutta näistä tulee mieleen, että siellä todellakin on ihan aito, ei ehkä aina 100% täydellinen ja laitettu/sliipattu ihminen ruudun toisella puolella.

  5. Samaa mieltä edellisten kanssa; olen totaalisen kyllästynyt täydellisyyteen! Sen takia esim Instagram on niin tylsä nykyään, etten jaksa edes nähdä vaivaa selatakseni sitä.
    Tää oli ihana postaus!

  6. Samaa mieltä! Ennemmin seuraan blogeja jotka ovat enemmän samaistuttavempia ja arkisempia. Liian täydelliset ja harkitut kuvat ei niin innosta, niitä on liikaa. Tämä oli hauska teksti vaikka voin kuvitella tuskasi kuvattavana olosta. Oma kuvaajani “mieheni” on kyllä just samallainen kuin sinunkin. 🙂

  7. Huippu postaus! Ite tykkään sekä silotelluista muotilehtimäisistä kuvista, joissa on kaikki kohdallaan, että hieman “kotikutoisemmista” otoksista, joissa on tekemisen (tai säätämisen) meininkiä. 😀 Jälkimäiset tosin erottuu nykyään edukseen joukosta, kun joka toisen tyypin sometilit on niin viimosen päälle harkittuja, että helposti alkaa hieman kyllästyttää se liika täydellisyys.

  8. Kotikutoisuus on ehdottoman virkistävä ja hyvä juttu minunkin mielestä! Ehdottomasti ei kannata mielestäni ottaa kuvista paineita, että niiden tulisi olla samaa kastia muiden viimeisen päälle kiillotettujen blogikuvien kanssa. Kuten muutkin on kommentoineet, olen itsekin aikalailla täynnä niitä kuvia ja niitä blogeja… Varsinkin niitä, joissa ei ole enää MITÄÄN tarttumapintaa omaan todellisuuteen ja kaikki sisältö on kuvia, tekstejä ja yhteistöitä myöten niin täydellisen harkittua ja siloteltua. Minä tykkään lukea tällaisia blogikirjoituksia joissa on huumoria, itseironiaa ja sitä oikeaa elämää. Toki myös kivoja kuvia, mutta niiden ei todellakaan tarvitse olla samaa tasoa naistenlehtien kanssa. Rakastan myös muotia ja asukuvia, mutta aivan ehdottomasti ne perus arkiasut on kaikista inspiroivimpia, koska niistä saa oikeasti ideaa myös omaan pukeutumiseen. Sun blogi on vuodesta toiseen pitänyt oman tyylinsä ja säilynyt juurikin hieman “kotikutoisena” verrattuna muihin blogeihin, että siksi tämä on oikeastaan ainut blogi josta luen edelleenkin kaikki postaukset läpi. Kirjoitat niin yhteistyöpostaukset kuin tavallisetkin omalla tyylilläsi ja mielenkiintoisesti huumoria unohtamatta niin, että se pieksee mennen tullen monet muut blogit ja niiden tekstit, jotka ovat toistensa kopioita. Terveisin pitkäaikainen lukija 🙂

  9. Mä tavallaan ymmärrän, mitä tarkoitat miettiessäsi kuvissa “pönötystäsi”. Aika moni kuviin panostava bloggaaja taitaa nykyään ottaa enemmän tilanne- tai liikekuvia? Ollaan vaikka ylittämässä katua, kahvilassa tai vaan pyrstö esillä eksoottisessa lomakohteessa. Tällanen “päivän asu edestä” -tyyppinen ilmaisu tuntuu siihen verrattuna pikkasen tylsältä, erityisesti jos niitä kuvia on paljon.

    Mä kuitenkin tykkään sun blogista huomattavasti enemmän kuin niistä “kuvat ensin” -blogeista. Sun tekstit on aitoja ja rönsyleviä ja niiden takia tätä blogia luetaan. Ehkä voisit keskittyä jatkossa enemmän kasvo- ja puolivartalokuviin, joilla tauottaisit tekstiä? Se tois enemmän sun persoonaas mukaan, kun olisit ihan konkreettisesti lähempänä kuvan katsojaa. Olisit semmonen “puhuva pää”! Tyyliin “tää tyyppi tässä teille juttelee!”.

  10. Ihana postaus!! 😀 ehdottomasti lisää asukuvia, ei se oo niin justiinsa jos ei oo kaikki ihan viimeisen päälle!

  11. Moikka, tämä ei liity postaukseen, mutta törmäsin juuri 2015 kirjoittamaasi My map-postaukseen johon silloin keräsit 39 maata joissa olit ollut. Uskon, että luku on kasvanut neljässä vuodessa jonkin verran ja olisin kiva saada päivitetty My map-postaus! 🙂

  12. Mä ymmärrän ton tuskailun kauniiden kuvien tuottamisessa, mutta onhan niitä ihana katsella! Ja on näissä tämänkin postauksen kuvissa iso ero peruspulliaiseen, on kauniit värit ja valot jne. 🙂

    Tää postaus oli super-kiva ja aito, mutta laita toki myös niitä kauniita (asu)kuvia jatkossakin, tai vähintäänkin esim kodin tai ruuan muodossa! Sun tyyliä on kuitenkin edelleen kiva seurata, joten tämmöisetkin hassuttelukuvat on tosi jees! 🙂

  13. Vitsi mua nauratti noi sun kuvatekstit! Ihanan aito postaus muutenkin! Mua ei haittaa, jos olis sekasin laadukkaita ja panostuskuvia sekä sit niitä kotikutosempia arkikuvia 🙂

  14. Puhdasta aitoutta,parhautta. 💖 Mielestäni suurin osa ihmisistä kaipaa tarttumapintaa,eikä kiiltokuvia josta oma elämä on todella kaukana. Toisiin vertaaminen on loputon suo,aina on joku joka osaa muka hienommin. Ei ole stressin arvoinen asia, varsinkaan nyt raskaana. Jatka samaan malliin! 😊

  15. Ymmärrän sun pointin tässä. Mun mielestä sun ei tarvi olla huolissaan, itse pidän sun kuvista paljon! Ne on loppupeleissä tosi yhteneväisiä ja tyyli niissä on ”sun näköinen” mikä on kaikkea muuta kuin kotikutoinen. Oot näyttävä nainen ja innolla seuraan sun asuja, varsinkin nyt kun odotat 🙂 Huoli pois, olet upea ja mielenkiintoinen tyyppi!

  16. Tuntuu niin tututlta. Puoliso on ottanut pitkään suurimman osan asukuvista…välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Kuvaushetket eivät välttämättä ole olleet niitä parisuhteen tähtihetkiä :D, välillä lähdetään kotiin hiljaisuuden vallitessa. Sain kamerajalustan vähän aikaa sitten puolisolta lahjaksi :D, pieni vinkki että oisko parempi ottaa kuvat itselaukaisjalla. Ihan hirveän helpottavaa kuulla että muillakin on tällaista :).

  17. Tämä oli oikeasti tosi kiva postaus, ja muistuttaa itseäkin siitä, että niiden onnistuneiden potrettien taustalla on myös tätä epämääräistä sähläystä mitä omistakin kuvaustilanteista on heittämällä 95% 😀

    En tykkää olla kuvattavana, koska tuntuu että lopputuloksena on aina ihme sähellyskuvia silmät kiinni tai harottaen, hiukset tuulessa lennellen tms. Sitten kun vertaa näihin somen ja blogien kuviin joissa hiukset ovat täydellisesti, asento edustava ja kasvoilla kaunis hymy, tekee mieli vain luovuttaa ja todeta että ei meikäläisestä ole kameran eteen. Ehkä pitäisi vain jaksaa yrittää, ehkä sieltä sähellyksen seasta loppujen lopuksi löytyisi edes yksi edustava kuva, jossa ei näytä siltä kuin olisi tullut vedettyä muutakin kuin pulkkaa ja hiukset eivät ole kuin sähköiskun jäljiltä. 😀

  18. Tämä oli hauska postaus. Ymmärrän sen, että kuvien haluaa näyttävän hyvältä, mutta usein ns. täydelliset Instagram-kuvat ovat vähän tylsiä ja sieluttomia. Pidän elämänmakuisista kuvista, joissa kaikki ei ole loppuun asti hiottua. Olen yleensä tykännyt sinun blogikuvistasi ja toivon niitä tulevan jatkossakin, mutta sinun on tietysti tehtävä niin kuin parhaalta tuntuu.

  19. Vitsi tuli kyllä niin hyvä mieli tästä kirjoituksesta (voiko näin sanoa 🙈). Ite en viihdy kameran edessä lai-sin-kaan ja ne pakolliset kuvaustilanteet sukujuhlissa alkaa ahdistaa jo kutsun kilahtaessa postiluukusta. Mutta siis mielellään kattelen ihan normimeininkiä kuvien muodossa enkä odota blogilta mitään mikä ei tunnu susta hyvältä 😊✌️

  20. Mä ainakin tykkään enemmän niistä arkisista kuvista, kun teeskennellyistä tekemällä tehdyistä!
    sun tekstit on mielenkiintoisia ja parhaimpia lukea <3

  21. Minä tykkäsin näistä kuvista, etenkin siitä missä puhuit! Ainoa oikeasti huono kuva on se, jossa olet kukkien keskellä ja tarkennus on päin honkia. Kaikki muut on hyviä tilannekuvia. Ihana miten vaaleanpunainen nuttusi sopii noihin kirsikankukkiin.

  22. Ihanan aito postaus ja ihana sinä! Ymmärrän että risoo se kameran edessä pönöttäminen. Luulen, että siitä harva tykkäisi itsekään. Silti haluisin sua kannustaa ottamaan asukuvia, koska ne on tosi inspiroivia tällaiselle tavalliselle naiselle, jolta loppuu ideat vaatteiden yhdistelymahdollisuuksista. Mieluummin vaikka peilin kautta räppäiset pikaiset asukuvat kuin ettei olisi ollenkaan. Kompensoit sitten kuitenki kauniilla perhe, ruoka ja kotikuvilla!

  23. Yhdyn samaan kun useampi muukin kommentoija, itse olen kyllästynyt täydellisiin lehtikuviin blogeissa ja kiinnostaa just ne normaalit arkiset kuvat niin sinusta itsestäsi kun arjestais kodistasi pojastasi ja ties mistä 🙂 mutta on kiva välillä nähdä kuvia myös sinusta, ei niiden tarvitse olla ja itseasiassa parempikin kun eivät ole mitään ammattikuvia. Ja hei, tää oli mahtava postaus. Sain kunnon naurut kyllä 😂❤️

  24. En oikein tiedä, mitä vastaisin itse kysymykseen, mutta halusin tulla kertomaan että pidin tästä postauksesta.

    Olen sun blogia lukenut pitkään,ja toki olen tykännyt siitä aiemminkin. Mutta jotenkin äitiys (ja ehkä ikä, kaikkihan me jollain tapaa muututaan) on tuonut tullessaan juuri tämän tyyppisiä postauksia, joita on entistäkin mukavampi lukea. Ollaan tässä kasvettu ikään kuin rinnakkain, siis tarkoitan sitä, että kun itsekin pian kolmikymppisenä äiti-ihmisenä totta kai tykkää jo toisenlaisista kirjoituksista kuin joskus nuorempana. 🙂

    Sulla on myös kyky kuvailla arjen pieniä asioita ja kommelluksia niin, että niiden lukeminen on mielekästä ja niitä saa lukea hymy huulilla.

    Kiitos Anna, että jaksat edelleen blogata ahkerasti.

    Niin ja se kysymys… Mun mielestä sun ottamat kuvat on kauniita. On mukava nähdä sua kuvattavana, mutta pystyn myös tosi hyvin samaistumaan tuohon sun ajatukseen asiasta. Eli mun mielestä ei ainakaan ole mitenkään huono asia vaikka hääri välillä kuvaajanakin. Myös siihen sinulla on silmää!

  25. Hei Anna,
    Mä olen aina tykännyt sun asukuvista hirveesti. Näissäkin on aivan ihanan kupliva ja kepeä tunnelma, vaikka tähän onkin valittu niitä huonoimpia otoksia💜🦄
    Oon tykännyt sun rohkeasta tyylistä kokeilla ja yhdistellä asioista sellaisella rempseellä, mutta silti naisellisella tavalla. Erityisesti oon tykännyt sun yhdistelemistä värimaailmoista. Tämänkin postauksen valkoinen +vaaleanpunainen, hih, ihana! 🤭

  26. Kuvasi ovat hyviä juuri sellaisina kuin tähänkin asti. Minäkään en jaksa sitä täydellistä kiiltokuvaelämää ja ammattikuvaajan otoksia. Olen aiemminkin sanonut, ja sanon sen taas: sinun blogistasi saa edelleen “jotain irti” eikä se ole pelkkää vaaleanpunaista höttöä. You go Girl!

  27. Repesin tuolle otsikolle 😀 Ei kannata verrata itseä asukuvien suhteen muihin (joilla harjaantunut kuvaaja käytössä), sulla on ihan super hyviä ruoka/kattauskuvia, ehkä ne on sit enemmän sun juttu 🙂

  28. Olipa ihana lukea tästä, olen nimittäin kokenut viimeisen parin kuukauden aikana aivan samaa kuvausinhoa ja inspiraation puutetta! Ja itselläni kuvaajana myös toimii mieheni, joka osoittaa välillä mieltään eikä ole mikään kauhean innokas kuvaaja, vaan räpsii kuvat mahdollisimman nopeasti ja osa kuvista onkin sitten sumeita tai itse en kauheammin edusta niissä.. 😀 Mä olen seuraillut sun blogia kuitenkin juurikin näiden ihanien kuvien takia, koska sulla on aina ollut todella laadukkaita ja ihania kuvia! <3 Mutta tykkään seurailla myös sellaisia ei niin kiilloteltuja blogeja, joten kaikki matsku on kyllä tervetullutta täälläkin 😉

  29. Ihanan virkistävä ja hauska postaus!
    Terkuin “ryypännyt silmät ristissä viikon”- look. Joka kuvassa.

Leave a Reply