Poikafiiliksiä

Niin kuin eilen paljastin, niin toinen poika meille on tosiaan tulossa 🙂 Tai näin ne kertoi meille Perhe Arten 16 raskausviikon ultrassa, eli sitä uskomme.

Me käytiin tosiaan tuolla Perhe Artessa reilu viikko sitten selvittämässä tulevan lapsemme sukupuolen, ja vitsi mä vaan tykkään siitä paikasta! Oon käynyt siellä Danten aikana samaan aikaan ultrassa muuten vaan kattomassa vauvaa ja sittemmin 3D-ultrassa tuijottelemassa tulevaa lastamme. Palvelu ja ihmiset siellä on aivan ihanaa, ja tykkään jotenkin niin paljon siitä rauhallisuudesta ja kattavuudesta. Kaikki kerrotaan ja kaikki näytetään ja vauvaa katsotaan pitkään ja hartaasti. Mennään varmasti samaan paikkaan tälläkin kertaa 3D-ultraan sitten viikon 25 jälkeen. Ja on tullut tässä käytyä kertaalleen varhaisultrassa muualla ja vertailtua hintoja, niin Perhe Arte on useimpia paikkoja yli puolet halvempi! Lämmin lämmin suositus edelleen.

Vaikka kätilö oli hyvinkin varman oloinen sukupuolesta, mulla on jotenkin epäluuloinen olo. Mä en tiedä mistä se johtuu. Luulen, että niinkin simppelistä asiasta, että kuvittelen tämän raskauden jotenkin erilaiseksi, sillä alku oli hieman erilainen ja nyt vauva liikkuu aivan eri tavalla kuin Dante. En jotenkin “tunnista” häntä, ja siksi en jotenkin vieläkään saa konkretisoitua ajatusta vauvasta hirveän tarkkaan. Viime raskaudessa mulla oli istukka takana, tässä edessä ja vauvan liikkeet on hyvin hentoisia muljautuksia istukan vaimentaessa niitä selkeästi tosi paljon. Se varmaan muuttaa jo itsessään tota tuntemista tosi paljon. Ja sit kun on kotona toi tyyppi, joka huutaa “Mankiiii!” ja hyvää päälle u-u-u – apinaäänen säestämänä, niin on tottunut ehkä vähän rajumpaan menoon eikä hennot pienet liikkeet mahassa vielä ihan saa mua konkretisoimaan vauvaa 😀 Toisaalta, mä oon aina kuvitellut itseni ja nähnyt itseni nimenomaan poikien äitinä. En tiedä miksi, sellainen fiilis mulla on aina ollut. Jotenkin luulen siis epäluuloisuuden johtuvan ylipäätään siitä, että vauva ei vielä ole täällä.

Mitä tunteita ajatus toisesta pojasta herättää? Noooo, se ei einakaan sinänsä yllättänyt 😀 Ultraan mennessä jos mun olis pitäny laittaa rahat vedonlyöntiin, niin olisin laittanut pojalle. Jos ei muusta syystä niin jo ihan sen takia, että mun Lontoo-äiti on sellanen ihmeellinen ennustaja-noita, joka on ihme mentalisti 😀 Kuulostaa ihan typerältä, mutta se on siis vuosien varrella “ennustanut” niin monia outoja asioita, jotka on toteutunu ja jotka on ollu tosi jotenki sellasia hassuja. Hän osasi jopa ennustaa mieheni oikein, joskin itse tajusin asian vasta noin vuoden kohdalla, kun tuli tietoon eräs juttu, jonka Lontoo-äiti oli aikanaan sanonut. Tätä on vaikea selittää, varsinkin koska en itse usko mihinkään tuollaiseen yliluonnolliseen tai ennustamiseen tai mihinkään. Hän taas uskoo vahvasti auroihin ja kaikkeen mahdolliseen ja on siis harjoittanut kaikenlaista hengellistä jo vuosia ja on hyvinvointijutuissa valmentajana yms. yms. En tiedä, en ihan usko, mutten kyllä lähtisi ikinä lyömään vetoa häntä vastaan.

Hän ei IKINÄ udellut multa lapsista vuosien varrella, mutta samana päivänä kun kerroimme vanhemmillemme, hän lähetti viestiä, jossa toivotti hyvät synttärit ja samalla laittoi, että ihanaa, jos tämä vuosi olisi se vuosi, kun minusta tulee äiti. Olen aivan varma, ettei äitini olisi voinut kertoa hänelle vielä välissä. Kun sitten kerroimme vauvauutiset hänelle, hän aina puhutteli vauvaa poikana; “my boy” ja aina maskuliinisessa hän-muodossa. Hän ei hetkeäkään epäillyt tyttöä, vaikka lähes kaikki muut läheiset veikkasivat mulle tyttöä. Kun odotin Dantea, hän sanoi mulle, että meille tulee poika-poika-tyttö. Mä nauroin ihan hulluna kun sanoin, että nyt menee kerrankin väärin, “meille tulee nimittäin maksimissaan kaksi lasta“. Joskus ennen kuin perustimme perheen, mieheni kanssa puhuimme lapsiluvusta. Mies toivoi kolmea, minä kahta. Perustelin äärimmäisen hienosti kaikki mahdolliset asiat, jotka puolsi kahta lasta ja mies oli perustelujen jälkeen samaa mieltä. Olin aivan 100 % varma, ettei meille vaan todellakaan tule enempää. Lontoo-äitini totesi vaan, että pojat tulee ensin ja sitten tyttö tosi pian perään. Ei ihan kaksosina kuitenkaan kuulemma. Danten vauvavuonna seisoin usein ihmettelemässä nukkuvaa lastani ja mietin, että kaksi ei taida riittää. Tai ainakin halusin, että meillä olisi “mahdollisuus” kolmanteen lapseen. Mä en kestäisi sitä “tämä on viimeinen” ajatusta ihan vielä. En kestäisi toisen lapsen kohdalla ajatella, että tämä on varmasti viimeinen lapsemme, vaan mä haluan option siihen kolmanteen. Niinpä alkoi miehen ylipuhuminen. Hirveen vaikeeta, ku oot jo kerran itse argumentoinut kaikki ne asia :D. No, onneksi mieheni on aina suhtautunut vähän silleen “katsotaan miten elämä menee”. Mulla on suuri tarve suunnitella aina kaikkea.

Kun tällä kertaa kerroin Lontoo-äidilleni, että olen raskaana, hän sanoi, että hän näkee tytön kovasti haluavan meille tulla, mutta pojat eivät päästä etuilemaan. Nauroin vaan. Pari päivää ennen ultraa lähetin masukuvaa Lontooseen ja hän vastasi hyvin vakuuttuneesti, että siellä se hänen näkemä toinen poika on. Sanotaanko nyt vaikka niin, että tyttölupaus ultrassa olisi ollut suorastaan hämmentävä, sillä olen oppinut vuosien varrella monesta pienestä jutusta, että Lontoo-äitini on pelottavan tarkkasilmäinen ja näkee vissiin vähän muulla kun me näköömme luottajat.

Kun poikalupaus ultrassa kuultiin, mieheni kysyi minulta, olenko pettynyt? Jotenkin viimeiset viikot ennen ultraa ajattelin useammin tyttöä kuin poikaa. Mutta kun kuulin toisen pojan, meinasin pakahtua ilosta. En mitenkään voisi olla pettynyt, sillä ensimmäinen poikani on mielestäni maailman mielenkiintoisin pieni olento, joka on aivan silmittömän rakas. En voisi kuvitella olevani pettynyt lapseeni. Ikinä. Koko kotimatka meni pohtiessa pojan nimiä ja miettiessä millaisia nämä veljekset tulevat olemaan. Meillä on ollut nimi valmiina tytölle jo edellisestä raskaudesta ja se edelleen miellyttää meitä. Yksi pojan nimi oli sellainen, mitä halusin jo pienestä asti lapselleni, mutta kun törmäsimme Dante-nimeen käydessämme nimikalentereita läpi Benjin ottamisen yhteydessä, se kiilasi ensimmäiseksi. Ja heti ensilausumalla Dante Alexander tuntui oikealta. Sen alkuperäisen pojan nimisuosikin yleistyessä ja samankaltaisten nimien ilmestyessä lähipiiriin on se jäänyt hieman kysymysmerkiksi ja meillä on yksi toinen nimi, joka tuntuu ehkä oikeammalta. Näitä pohdimme koko matkan kotiin Lempäälään iso hymy huulillamme ja nauroimme huonoille heitoille ja nimiehdotuksille. Nyt tuntuu hassulta, kun ei ole sellaista 100 % suosikkia, mies tyrmää minun suosikin ja hänellä on vahva suosikki, joka on alkanut tuntumaan minustakin itse asiassa tosi ihanalle nimelle. En tiedä, kai se tässä viikkojen aikana selviää ja viimeistään sitten lapsen tullessa, hän ehkä tuntuu sitten tietyn nimiseltä.

Mulla on edelleen jotenkin epäuskoinen olo ja luulen, että se on sitä ihan siihen asti, että saan käsiini tämän toisen pienen ihanan. Mutta ajatus pienistä veljeksistä lämmittää mieltäni hurjasti. On tosi mielenkiintoista seurata lasten kehitystä omina yksilöinään ja persooninaan, ilman, että kukaan voi vedota sukupuolieroon. Nyt pohdin usein ovatkohan poikamme samannäköisiä vai erinäköisiä, ovatko he samanlaisia luonteeltaan vai kuin yö ja päivä. Ja hei, mä voin edelleen sanoa aina “mun pojat” ainoana naisena huushollissame 😀 Ollaan puhuttu koko ajan Dantelle vauvasta ja hän tietää, että vauva on masussa ja pusuttelee mun mahaa ja antaa vauvalle haleja. Ja aina kun saa herkkuja “vavva oma” ja työntää mun mahalle ruokaa 😀 Vaikka hän tuntuu ymmärtävän edes jotenkin tämän vauva-asian, emme kuitenkaan aio vielä mitenkään korostaa veljeä tai että vauva on poika, koska ainahan kaikki on mahdollista. Mun yhdellä tutulla ennustettiin kolmessa ultrassa poikaa ja tyttöhän sieltä sitten maailmaan syntyi. Dante saa sitten tutustua ajatukseen veljestä rauhassa myöhemmin ettei vahingossakaan tule jotain hämmennyksiä tai pettymyksiä.

Tavallaan ultrassa käynti oli “turha”, koska en mä usko mihinkään arvioon ennen kuin itse näen. Havahduin tuossa yksi päivä haaveilemasta poikakolmikosta, ja mulle tuli ykskaks hirveä huoli siitä, että mitä jos ajattelen monta viikkoa pientä poikaa ja sitten se ei olekaan poika. Ehkä se viime kertainen tapamme oli sittenkin parempi. Oli kuitenkin ihana käydä katsomassa pientä. On jotenkin hurjan söpöä nähdä kaikki ne liikkeet ja temppuilut tässä vaiheessa. Rakenneultrakin on onneksi jo tässä kuussa, niin vauvaa pääsee taas näkemään pian.

Välillä tuon minun hellän ja herkän pienen esikoispojan saadessa todellisen turbovaihteen silmään ja poukkoillessaan ja kiipeilessään, on mun vaikea ymmärtää, että kohta niitä on kaksi. Eikä siis pelkästään poikaa, vaan ylipäätään lasta. Miten mä ehdin kaikkialle samaan aikaan? 😀 Kai siihen ajatukseen oppii tässä pikkuhiljaa. Kuka ikinä siellä nyt kasvaakaan, on hän erittäin tervetullut ja tulee olemaan aivan superrakastettu. Sen tiedän. Nyt pienten liikkeiden ollessa jo ihan jokapäiväisiä ja varsinkin -iltaisia, alan selkeästi jo kiintymään tuohon pieneen. En malta odottaa hänen tapaamistaan!

P.S. Lupaan lopettaa näiden kuvien spämmäämisen tän jälkeen. Mut nää on vaan niin ihania! 😀

  Kuvat: Lotta Polviander

16 thoughts on “Poikafiiliksiä

  1. Ai, että kun on kauniita kuvia! Odotan esikoistamme emmekä tiedä vielä, kumpi on tulossa…todennäköisesti kuitenkin haluamme tietää. Katsotaan odotetaanko vkon 20 ultraa vai menemmekö aiemmin muualle. Mulle tuli tavallaan yllätyksenä, että ultria on vain kaksi. Mulla on muuten istukka edessä ja sanottiin, että edessä oleva istukka vaimentaa iskuja. Kumminkohan päin on?

  2. Aihe tulevan lapsen sukupuolesta on ollut esillä mun tuttavapiirissä, joten kirjoitan kommentin myös ehkä vähän niihin keskusteluihin liittyen. Älä siis luule, että tulkitsin sinun tekstisi jotenkin mustavalkoisesti 🙂

    En vaan ymmärrä, miksi puhutaan ylipäätänsä pettymyksestä 🙁 Mä tuun ainakin jotenkin surulliseksi, jos selkeästi toivotaan vain pelkästään joko tyttöä tai poikaa – joku antaisi vaikka raajansa siitä, että saisi lapsen ylipäätänsä. Luulen myös, että jos yhdelläkin lapsella on jotain vakavampaa sairautta ym. syntyessään, niin sukupuoli jää kyllä ihan toisarvoiseksi asiaksi jos tulee lisää lapsia.

    Aihe on ollut siis juuri esillä mun tuttujen parissa ja jotenkin vaan särähtää korvaa jos vaikka sanotaan, että ”kyllä mun mies oli sillee, että poikahan sieltä tottakai tulee”.Mitä jos ei tulekaan? Miltä tyttölapsesta tuntuu mahdollisesti kuulla vuosien päästä, että isä toivoi poikaa. Ehkä kaikkea ei kuulu sanoa ääneen, jos näitä toiveita nyt sattuu siis olemaan?

    Uskon kyllä, että te olisitte rakastaneet tyttöä myös ihan yhtä paljon! Aihepiiri nyt kirvoitti kuitenkin tällaisen kommentin. Ja wau, kuvat ovat kyllä ylisöpöjä <3

  3. Meillä on kolme poikaa <3 Esikoisen jälkeen olin varma, että odotamme tyttöä, sillä raskaus oli tosi erilainen. Mutta olin toki tosi onnellinen pojasta! Toisen lapsen jälkeen oli tunne, että haluan vielä yhden lapsen. Jälleen raskaus oli ihan erilainen kuin kaksi edellistä ja ajattelin pienen olevan tyttö. Saimme kolmannen pojan <3 meidän ihana poikatrio. Joskus ajattelin, että haluan myös tyttölapsen, mutta nyt en voi kuvitella enää muuta kuin olla poikien äiti. Ihan parasta meille! Ja tunnen myös lapsiluvun olevan täynnä. Onnea odotukseen ja onnea poikauutisista!

    T. Sari – pikkuleijonablogi.blogspot.com

  4. Itse odottelen esikoista saapuvaksi heinäkuussa. Itsellä oli vahva tyttö-tunne, enkä tiedä mistä se edes kumpusi. Ultrassa oli kyllä kovin varma poika-lupaus, jopa ensikertalaina raskaana olevana tunnistin pelimerkit 😉 Nyt tässä vaiheessa olisi kyllä jopa jo aikamoinen uutinen, jos tulokas synnytyksessä paljastuisi tytöksi…olen niin hänet jo nähnyt meidän pienenä poikana. Sukupuoli herättää yllättävän paljon keskustelua, vaikka ne ei olekkaan kenenkään päätettävissä, kohtalo suo ne lapset meille jotka ovat tarkoitettu. Itse juurikin kipulin vuosi sitten toistuvien keskenmenojen kanssa ja silloin läheisten sukupuolitoiveet tuntuivat ärsyttäviltä. Kaikkea hyvää odotukseesi…itse katson lapsilukua tarkemmin, kun saan ensin tämän odotetun esikoisen syliini. 🙂

  5. Mun kaksi raskauttani oli aivan erilaisia, mutta kaksi poikaa täällä silti on. Myös kahdella tutullani oli sama, molemmat olivat sitä mieltä, että tyttö tulee, mutta molemmat saivat pojat. Ja kahden pojan äitinä oleminen on super kivaa! Mun pojat on ulkonäöllisesti ja luonteeltaan todella erilaisia (molemmilla sama isä), enkä missään nimessä ole pettynyt, ettei meillä ole tyttöä.

    Tsemppiä raskauteen ja kyllä sä niiden kanssa pärjäät, älä huoli. 😊

  6. Mä olen aina nähnyt itseni yhden lapsen äitinä, joka olisi poika. Nyt mulla on kolme tyttöä 😀

  7. Meillä on jo isompi tyttö ja sitten 2 v 3 kk poika ja heinäkuussa tulossa poika -huomaan jo nyt puhuvani pojista, poikien huoneesta, miten sitten poikien kanssa sitä ja sitten kun pojat sitä.. Ihanaa!

  8. Onnittelut tulevasta pienokaisesta!

    Itselläni on kaksi ihanaa poikaa, joita rakastan yli kaiken. Kuitenkin, kun ajattelin lapsilukumme jäävän tähän, niin “petyin” siihen, että joudunko luopumaan unelmasta/mielikuvasta olla myös tytön äiti. En siis ollut/ole edelleenkään pettynyt poikiini, enkä vaihtaisi heitä mihinkään tai kehenkään. Kuitenkin olen joutunut työstämään ajatusta siitä, kun/(jos) en koskaan saakaan omaa tytärtä (ihan kuten täytyy työstää ajatuksia silloinkin, jos joutuu luopumaan mistä tahansa isommista elämän odotuksista tai unelmista). Ja huom, edelleenkään tämä ei poissulje sitä kuinka onnellinen olen ylipäätään lapsistani ja vielä terveistä lapsistani. Luulen, että samat ajatukset joutuisin kohtaamaan, jos minulla olisi kaksi tyttöä (tai vaikka olisin saanut vaan yhden lapsen. Enkä lähde edes puhumaan siitä miltä tuntuisi, jos olisin jäänyt lapsettomaksi…).

  9. Itselläni on tässä toisessa raskaudessa istukka edessä. Ekassa raskaudessa takana.
    Vaikka aina sanotaan, että toisen raskauden kohdalla liikkeet tuntee jo paljon aiemmin, niin itse en tuntenut ja tämä johtuu aivan siitä, että edessä oleva istukka vaimentaa liikkeitä todella paljon.

    Sen sijaan kun mentiin hetki rakenneultran jälkeen, alkoi liikkeitä tuntumaan vahvemmin ja vahvemmin. Nyt olen viikolla 35 ja tuntuu kyllä, että tämä toinen veijari potkii jopa paljon kovempaa, mitä ensimmäinen. 😀

    Veikkasin sinulle myöskin toista poikaa, sillä olen lähipiirissäni kuullut, ettei tyttöraskauksissa ole pahaa oloa. Joooo-o, yksilöllistä, mutta omalla kohdallani on pitänyt ainakin paikkaansa. Meille on myös tulossa toinen poika. <3

    Jotenkin harmillisesti kirjoituksestasi jäi kuitenkin kaiken perustelun lomassa mieleen, että olisit jostain syystä pettynyt toisen lapsenne sukupuoleen, vaikkei näin varmastikaan ole. Toki ymmärrän, että jos on mielikuva ollut tyttölapsesta, niin voihan se hetken viedä aikaa, ennen kuin sisäistää asian. Ja vielä tuo, että haluatkin nyt kolme lasta, vaikka alunperin olitte kahta lasta suunnitelleet ja siitä mainitsitkin aiemmassa blogipostauksessa (paha olo=ettet välttämättä kestäisi kolmatta raskautta), ja se vain sen vuoksi, että sitä tyttölasta pitää vielä yrittää… Toivon kovasti, ettet ole pettynyt, mikäli teille joskus kolmas poikalapsi suodaan.

    1. No tämä on kyllä ihan sun omaa kuvitelmaa! 😀 en ole millään lailla pettynyt, enkä olisi vaikka meillä olisi kolme poikaa. Itse asiassa mietin juuri nimenomaan poikakolmikkoa yksi päivä haaveillen, ja juuri sen takia etten pettyisi mihinkään, en halua vahvasti ajatella vielä mitään, yllätyksiä kun sattuu ja en halua luoda vahvaa kuvitelmaa kummastakaan ennen kuin hän on minulla käsissäni. Ei tässä mitään tyttöä ruveta kolmanneksi “tekemään”. Kolmannesta lapsesta tai edes sen “mahdollisuudesta” olen haaveillut jo vuosi ennen tämän raskauden alkua, jos luet postauksen ajatuksella. Ja se ei liity mitenkään sukupuoleen vaan siihen, etten kestäisi ajatusta siitä, että tämä vauvaonni on meille varmasti viimeinen. “Danten vauvavuonna seisoin usein ihmettelemässä nukkuvaa lastani ja mietin, että kaksi ei taida riittää. Tai ainakin halusin, että meillä olisi “mahdollisuus” kolmanteen lapseen. Mä en kestäisi sitä “tämä on viimeinen” ajatusta ihan vielä.”

      Ihan typerää tällainen pettymys -olettelu, kun asiaan olen aivan suoraan vastannut postauksessa. Oli tämä sitten arvion mukainen poika tai tyttö, olen aivan onnessani kummasta vaan! Aivan yhtä paljon. Ja aivan yhtä iso kysymysmerkki on meidän lopullinen lapsilukumme. Saatamme haluta vielä yhden lapsen. Tai vaikka kaksi. Saatamme tällä kertaa vauvavuonna päättää, että ei enempää. Kaikki on ihan auki vielä ja onneksi onkin.
      Ja mitä tulee raskaana olemiseen, niin en nauti siitä. Nyt kun toinen kolmannes on täydessä vauhdissa, tää on taas ihan kivaa. Se, että sanoo pahoinvointihöyryissä, ettei halua tätä enää ikinä uudelleen, ei pitäisi olla mikään ihme. Sanoin heti mun rajun synnytyksenkin jälkeen, etten synnytä enää ikinä. Ja kas vaan, tässä sitä valmistaudutaan synnytykseen, ja todellakin synnytykseen eikä sektioon, jos vaan mahdollista. Ja oikeen hyvällä fiiliksellä vielä! Onneksi elämänmittaisia päätöksiä ei tehdä “huonoina” hetkinä, vaan ajan kullattua muistot. Jos joku nauttii alkuraskaudesta, niin good luck to them, omani ei ole kovin nautinnollista. Vähän sama kuin krapulassa aina lupaa, ettei koskaan enää juo niin kyllä alkuraskaudessa on helposti sitä mieltä, ettei enää ikinä halua lapsia lisää.

      Et sitä toivottavasti sellaiseksi tarkoittanut, mutta perin kummallinen ja typerä kommentti kaikin puolin.

  10. Onnea poikalupauksesta! <3
    Sen verran täytyy sanoa “huonoa” tuosta Perheartesta, että tosiaan kun siellä ultrat tekee kätilö (ihan niin kuin julkisellakin kuuluvat ultrat) meillä jäi vauvan rakennepoikkeavuudet huomaamatta vaikka hyvää kuvaa viikolla 25+ saimmekin ja näin saimme vasta synnytyksessä tietää hänen oireyhtymästään. Ei tosiaan näkynyt julkisella eikä tuolla. Esikoisesta käytiin Femedassa Bruno C:lla ja olen aika sata varma, että hän olisi nämä poikkeavuudet huomannut. Eli harmittaa. Olisi ollut hyvä huomata nämä ajoissa niin olisi pystynyt valmistautua tulevaan eri tavalla. Eli jos oikeasti rakenteet haluaa nähdä, niin erikoislääkärille. Mutta rauhallinen ja lämmin tunnelma tuolla on totta 🙂 ja edullinen hinta houkutti tosiaan.

    1. Niin, siis kätilöhän tosiaan kuvaa Perhe-Artella, enkä mä oo ikinä käyny siellä “lääketieteellisistä syistä”, niissä pyrin luottamaan seulontoihin 🙂

      1. Joo no ei mekään menty, vaan ideana lähinnä isosisaruksen kanssa, että saa tutustua pikkuiseen ja nähdä hänet livenä ruudulla. Julkisella naistenklinikalla ei saatu 3d/4d kuvaa ollenkaan, niin ymmärrän ettei näitä poikkeavuuksia huomattu. Mutta nämä poikkeavuudet oli noilla viikoilla kun käytiin Perheartessa jo niin selkeät, että itsekin nyt tietävänä bongaan nämä heti niistä vauvan ultakuvista, että mun mielestä ammattihenkilön olisi pitänyt huomata että jotain vialla. Mutta itsekin painottavat toki, että siellä ei katsota rakenteita, vaan tutustutaan uuteen perheenjäsenen, joten en valita 🙂 kunhan mainitsin vaan.

  11. Aihe on ajankohtainen joten haluaisinkin kysyä että jos sinulla ei olisi mahdollisuutta etätyöhön/blogityöhön vaan tavalliseen 8 tuntia päivässä työpaikalla niin haluaisitko siitäkin huolimatta useamman lapsen? vai vaikuttaisikö mahdollinen vakituinen/pätkätyö/opiskelu siihen? nykyään monella naisella se vaikuttaa

  12. Ihania kuvia!! Näytätte niin onnellisilta yhdessä; ilo, rakkaus ja onni välittyy kuvista.

    Itselläni on 2 kumpaistakin; tytöt ensin ja pojat perään. Paljon kuultiin “ai poikaa aloitte tekemään” kun kolmatta odotin. Ei vaan olimme onnekkaita ja saimme lapsen. Olisin ollut aivan yhtä onnellinen vaikka kaikki olisivat “samaa settiä” sillä jokainen on yksilö.
    Jännästi meillä on 1&3 ja 2&4 lapsi keskenään samantyyppisiä vaikka ovatkin eri sukupuolta. Ja hakeutuvat nyt isompinakin paljon toistensa seuraan pelailemaan lautapelejä, juttelemaan ja tekemään läksyjä ❤

    Miehen kanssa olemme alkaneet haaveilla iltatähdestä ja teinitytötkin jutustelevat paljon “olis kiva jos te saisitte vauvan”-juttuja 😊

    Onnellista odotusta sinulle! Mulle sanottiin 3krt äitipolin ultrassa et kuopus on tyttö. Minulla kuitenkin oli sellainen olo että lapsi on poika. Kävin yksityisellä kätilöllä ultrassa ja heti sanoi että poika täällä selkeästi on.

    1. Meitä on kans neljä sisarusta. Eka pojat sit tytöt, minä nuorin.
      Ja tosiaan meilläkin menee noin, että minä ja nuorempi veljeni (eli toka ja vika) ollaan samanlaisia joiltain luonteen piirteiltä ja siskoni ja vanhin veljeni (eli eka ja kolmas) on samanlaisia. Toki näin vanhemmiten, kun ollaan kaikki jo yli kolkyt, nii nämä ei ole niin huomattavissa. 😀

Leave a Reply