Katoavat viikot

Kiitos kaikille paljon ihanista viesteistä ja kommenteista tuohon edelliseen postaukseen ja Instagramin kuvaan. ♥ Ei tää mun pahoinvointi ja väsymys hellittänytkään vielä ihan niin paljon kuin toivoin. Just äsken oli maanantai ja nyt on ykskaks torstai-ilta, enkä välissä ole ehtinyt blogiin tai Instagramiin. Nukahdan yleensä jo 20.30, eli ennen Dantea ja työpäivän jälkeen oon yleensä ihan rikkipoikkiväsynyt enkä edes jaksa avata konettani. Muistan toki edellisestä raskaudesta, että tämä on onneksi vain ohimenevä vaihe, ja kohta ollaan voiton puolella.

Mutta niin… Jeee, vauva! Mutta miksi nyt? On kiva päivätyö, on vihdoin melko normalisoitunut arki, jossa Dante pärjää jo hyvin kerhon hoidossa tai lastenhoitajan kanssa. Miksi nyt toinen vauva? Monestakin syystä, jos ihan rehellisiä ollaan. Mä oon vahvasti sitä mieltä, että lapsia ei tehdä, vaan lapsia saadaan, jos saadaan. Olen tätä mieltä nytkin, vaikka tämäkin raskaus alkoi hyvin helposti, samoin kuin edellinen, ensimmäisestä yrityksestä. Siitä huolimatta, että edellinen lapsihaave toteutui hyvin helposti, tässäkään en varsinaisesti osannut kalenteri kädessä istua ja suunnitella, että hei, lokakuu 2019 olis kiva. Sen verran nöyräksi on vetänyt monien kokemukset keskenmenoista ja pitkittyneistä yrityksistä, etten ole ikinä ajatellut lasten saamista kovin varmaksi.

Nyt kuitenkin kun mietimme monia asioita elämässämme, aika tuntuikin hyvin sopivalta. Ennen Australian reissuamme en halunnut tulla raskaaksi, sillä en olisi halunnut ottaa sitä riskiä, että tuo reissu menisi voiden pahoin ja väsyneenä. Sen jälkeen vauva olikin sitten tervetullut. Meillä on tässä lähivuosien suunnitelmissa ja haaveissa monenmoista ajatusta, ja tuntui kaikista parhaalta idealta ensin hieman kasvattaa perheen lapsilukua ja sitten tehdä potentiaalisesti isompiakin ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Kun lähdimme perhettä alunperin perustamaan, oli meille selvää, että toiveissa on vähintään kaksi lasta, sillä sisarukset on maailman paras asia ja sellaiset haluamme myös lapsillemme antaa.

Mulla on kahdeksan vuoden ikäero vanhempaan pikkusiskooni, mutta siitä huolimatta olemme aina olleet tosi läheisiä. Nuorempaan on kymmenen vuoden ikäero, eikä sekään ole pitkään aikaan tuntunut kovin kummoiselta ikäerolta. Tästäkin huolimatta halusin aina lyhyen ikäeron lapsilleni, 2-3 vuotta oli mielestäni aina aika optimaalinen ikäero. Siskoillani on hieman vajaa 2 vuotta ikäeroa, joten ehkä se ajatus on tullut sitten siitä. Jollakin tapaa oli mahtava ajatella, että lapset saisivat kasvaa yhdessä, melko samaa ikävaihettakin useimmiten. Niinpä kun Danten 2-vuotissynttärit alkoivat imestymään pikkuhiljaa näköpiiriin, alkoi tuntumaan ajatus toisesta lapsesta enemmän ja enemmän ajankohtaiselta.

Toisaalta musta on mahtavaa saada tuo vauva- ja taaperoarki käsiteltyä peräjälkeen, jotta sitten lasten kasvaessa voi itsekin elää vähän eri lailla kuin nyt. Ajatus siitä, että lasten välillä olisi esimerkiksi viisi vuotta, oli mulle ehkä jotenkin kaikista vähiten mieleen, sillä pelkäsin usein myös sitä, että kun on yhden opettanut pois vaipoista, tutista ja hieman itsenäisemmäksi, en enää jaksaisi tehdä sitä uudelleen toisen kohdalla. Nyt mennään vielä vähän samalla univelalla (jota ei onneksi ole kovin paljoa, kiitos erinomaisesti aina nukkuneen esikoisen 😀) ja samoilla valoilla tää homma uudelleen, vaikka toki tutista luovuttiin kaksi viikkoa sitten ja vaippojakin menee paljon vähemmän 3 kk tehokkaan pottailun seurauksena. Näin 30-vuotiaana sitä myös miettii omaa ikää ja jaksamista ja sitä, että pieni ikäero ensimmäisen kahden lapsen välillä tarkoittaa myös sitä, että on vielä mahdollisuus sille, että lapsia tulisikin lisää. Asiaan vaikuttaa nimittäin omatkin opiskelu- ja ura-ajatukset. Näin kun toinen lapsemme syntyy minun ollessa 31-vuotias, on mulla aikaa vielä opiskella ja rakentaa mielekästä työelämää itselleni, kun sitten jo aivan viimeistään 34-vuotiaana lapset on todennäköisesti molemmat jo päivähoidossa. Ja näiden omien haaveiden lisäksi mulla painaa mittarissa myös paljon se, kuinka paljon helpompaa raskaus ja synnytys ja toipuminen on nuorempana ja miten koko ajan nousee riskit iän mukana. Toki vielä 40-vuotiaanakin saa terveitä lapsia, en sitä yhtään kiistä. Paljon on blogeissa pohdittu viime aikoina ikää ja lapsihaaveita ja sopivan parisuhteen puuttumista ja hedelmällisyyttä. Jotenkin näin nt-ultrassa juuri käyneenä tulee myös mieleen se, kuinka paljon tietyt raskauden riskit nousee iän mukana. En halunnut lapsia heti parikymppisyyteni alkutaipaleella, mutta näin kolmenkympin tällä puolen sitoutuneessa parisuhteessa on musta aina parempi, mitä nuorempi on. Se todennäköisesti myös antaa enemmän vuosia niiden lasten ja toivottavasti sitten joskus niiden lastenlasten kanssa sitten pitkällä tähtäimellä. Ja mahdollistaa vielä lapsiluvun kasvattamista, jos siltä tuntuu, vielä kolmekymppisenä.

Päivätyön aloittamalla sain tässä välissä hieman nollattua tätä vauva-arkea, ja vaikka mulla onkin tosi kiva työ, niin en voi sanoa, että olisin jotenkin musertunut, että “taas pitää jäädä kotiin”. Koska olen saanut paljon apua isovanhemmilta ja tukea mieheltä ja olen saanut pyörittää omaa yritystoimintaa ja tehdä töitä tässä viime aikoina, olen jotenkin taas energisoitunut ja kotiin jääminen kahden lapsen kanssa ei pelota eikä hirvitä. Työelämä ei mihinkään tuosta katoa, vaikka jäisin taas lapsikuplaan parin vuoden ajaksi. Reissujakin tuli tehtyä tässä hieman sillä silmällä, että kohta ei ihan samalla tavalla taas lähdetä reissuun rokottamattoman pikkuvauvan kanssa. Vielä on tässä hieman reissailua pohdittu ja suunniteltu keväälle (jee babymoon jee!), mutta kesän tulen rauhoittamaan ihan vaan raskaudesta nauttimiselle (ehh, jos nyt vaikka tällä kertaa tuo loppupuolisko olisi nauttimista, kun alku oli mitä oli :D) ja Danten kanssa kaksistaan oleskelulle. Viimeksi lopetin päivätyön heti raskauden alkuvaiheessa taatakseni itselleni mahdollisimman stressittömän odotusajan, jolla pystyin valmistautumaan raskauteen. En ole sekuntiakaan katunut, se oli paras mahdollinen ratkaisu silloin. Nytkin lopetan osan töistäni raskauden puolenvälin tienoilla, sillä haluan antaa mahdollisimman paljon aikaa Dantelle ennen syksyllä alkavaa päivähoitoa ja vauvan tuloa, ja haluan ihan vaan nauttia kesästä rakkaan esikoisen kanssa. Haluan levätä ja olla mahdollisimman energinen toisen lapsen tullessa, sillä olisi pelkästään typerää vetää itsensä piippuun jo ennen tuota ihan uudenlaista arkiruljanssia, varsinkin kun se ei meidän tapauksessa ole mitenkään välttämätöntä.

Blogiin halusin kertoa tästä heti ekan kolmanneksen päätyttyä, koska rehellisesti sanottuna omat ajatukset ovat olleet hyvin pitkälti vain tässä viime viikot. Mielessä on pyörinyt kaikki toisen lapsen mukanaan tuomat pohdinnat, Dante, vauva ja työt, joten ei ihan hirveästi ole ollut mistä repiä kirjoitusaiheita. Nyt voikin sitten ihan eri tavalla olla taas avoin blogissa, kun voi avoimesti tuskailla vaatteiden sopimattomuutta ja kaikkia ihmeellisiä ajatuksia, mitä tässä tilanteessa tulee.

Ja tosiaan, kuten tuossa ohimennen mainitsin, Dante menee näillä näkymin syksyllä päivähoitoon, osa-aikaisena 20 tunniksi viikossa mitä todennäköisimmin. Olimme juuri eilen tutustumassa yhteen ihanan oloiseen perhepäivähoitajaan ja kolmeen eri päiväkotiinkin on hakemus vireillä. Jos näistä joku paikka tuntuu miellyttävältä, niin sitten otamme sen syksyksi vastaan. Olemme jo kuukausia pohtineet tuota hoitoajankohtaa Dantelle ja totesimme, että ensi syksy on sopiva aika. Optimaalisesti päivähoito alkaa hieman ennen vauvan syntymää, jotta hän ehtisi siihen tottua ennen vauvan tuloa. Muuten pitäisin mielelläni Danten kotona, mutta luulen, että vauva-arki jatkuvine köllimisineen, imetyksineen ja rintapumppuineen olisi aktiiviselle taaperolle äärimmäisen pitkästyttävää, joten luulen hänen viihtyvän hoidossa samanikäisten kanssa kaikista parhaiten sitten syksyllä. Kolme päivää hoidossa, neljä kotona. Saa olla sekä vauva-arjessa läsnä, että välillä myös elää sitä omaa aktiivista taaperoarkea täysillä. Ja kyllä sitä alkaa huomaamaan, että omat taidot lapsen kanssa alkaa olla koetuksella, sillä en minä osaa varhaiskasvattajan kaltaisesti antaa virikkeitä ja opetusta 2-vuotiaalle. Dante menee sitten hoitoon 2,5-vuotiaana, jolloin hän varmasti kaipaa jo sellaista varhaiskasvatusta, mitä mä en sieltä vauva-arjen keskeltä pysty samalla tapaa antamaan. Omankin jaksamisen kannalta varmaan ihan hyvä juttu, varsinkin jos toinen lapsi ei ole samanlainen yksisarvinen nukkumisen suhteen kuin ensimmäinen 🙂

Paljon kaikenlaista siis on muuttumassa ja tapahtumassa koko ajan. Samalla kun toisen lapsen odotus on ihan ehdottoman onnellinen ja iloinen juttu, hieman toki pelottaa ja huolestuttaakin se, miten se vaikuttaa arkeen ja miten oma jaksaminen riittää ja miten rakkautta riittää kahdelle lapselle, kun tämä ensimmäinen on niin käsittämättömän rakas, että välillä miettii osaako rakastaa ketään samalla tavalla. Ja toki sitten taas uuteen tilanteeseen sopeutuminen, uudelleen. Nyt kun Dante on ihan just 2-vuotias, on ollut superhelppoa ja ihanaa kun hän on voinut yökyläillä mummolassa välillä ja on pärjännyt muutenkin hienosti työpäiviä tai kokonaisia päiviä ilman mua. On ollut todella vapauttavaa tietää, että välillä voi ottaa ihan vaan omaa aikaa tai mennä rauhassa töihin, eikä olla koko ajan 24/7 yhdessä, vaikka se yhdessäolo kuinka ihanaa onkin. Nyt se muuttuu taas kun vauva tulee tarvitsemaan 24/7 ja olen taas kovasti sidoksissa pieneen vauvaan. Ja samalla pitäisi pystyä antamaan tarpeeksi huomiota myös tuolle rakkaalle taaperolle. Ja vaikka olisi kuinka Danten kaltainen nukkuja, niin on se ihan eri asia herätä 2-3 kertaa yössä syöttämään kuin nukkua 8-9 tuntia putkeen ilman pienintä häiriötä ja herätä ennen lasta aamulla. Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista yrittää yhdistää kahden eri-ikäisen lapsen tarpeet. Toisaalta on tämä innokas hoploppeilija-temppukerhoilija, joka oppii joka päivä uusia sanoja, höpöttää ja puuhaa paljon, pieni iso ihminen, jolla on jo mielipiteitä, alkaa yhdistellä sanoja ja joka on koko ajan niin ison pojan oloinen. Ja sitten toisaalta tulee olemaan pieni vauva, jonka jokaisesta äännähdyksestä ja eleestä pitää veikata ja arvata kaikki. Arki on sitten ensi talvena yhden luistelun opettelua ja toisen kääntymään opettelua. Aika veikeetä.

Jännän äärellä ollaan siis kaikin puolin, uutta elämää saa taas alkaa pikkuhiljaa opettelemaan. Mut voi että, on se kuitenkin samalla ihan maailman siisteintä 🙂

Kysymys teille.. Mulla on edelleen erillisenä sivuna olemassa Familylife by Mungo-Anna blogi, mutta jotenkin kun elämä on hyvin vahvasti kiinni tässä perhe-elämässä, niin blogien kahtiajako tuntuu todella turhalta jaolta, ainakin itselleni. Miten te tämän näette? Kiinnostaako teitä lukea kaikki samoissa “kansissa”, vai jakamaan näitä vauva- ja lapsiajatuksia toiseen blogiin? On tehnyt mieli kirjoittaa niin pottakoulutuksesta kuin vaikka kehonkuvan muuttumisen peloista ja vaikka mistä, ja samalla yritän miettiä koko ajan blogille edes jotenkin yhtenäistä linjaa niin teksteille kuin visuaalisuudelle. Minkä te koette mielekkäämmäksi? 

Ja hei, kertokaa ihmeessä millaisia ikäeroja teidän lapsilla on tai millä ikäeroilla teillä on sisaruksia ja niiden ikäerojen haasteita ja iloja? 🙂 

78 thoughts on “Katoavat viikot

  1. Kaikki samaan blogiin, helpompi lukijalle ja ei itsekään aina muista mennä toiseen blogiin lukemaan 🙂 ja hurjasti onnea! Itsellä kanssa rupeaa olemaan pikku hiljaa mielessä toinen vauveli 😍

  2. Samaan blogiin vaan☺️

    Meillä esikoinen on syntynyt heinäkuussa 2017 eli nyt 1v8kk ja kuopus tammikuuss 2019 eli 2kk vanha nyt☺️ Hieman on arki rankkaa kun on kuitenkin pieni ikäero ja mies viikot reissussa, mutta tämä on onneksi vain ohimenevä vaihe🙈

  3. Samaan blogiin vaan kaikki! 🙂

    Mun lapsilla on kymmenen vuoden ikäero. Vaikka se aluksi kauhistutti aloittaa kaikki ns alusta niin hyvin on mennyt ja ollaan löydetty paljon hyvää isosta ikäerosta. Toivottavasti lapset ovat vanhempana läheisiä suuresta ikäerosta huolimatta.

    Mulla on ihan samat ajatukset ku sulla tosta lapsen varhaiskasvatuksen tarpeesta 🙂

  4. Samaan vaan kaikki aiheet. Itseäni kiinnostaa vauvajutut, tässä kuumeilun keskellä. Me joskus toivottiin, että lapset vois olla 2 vuoden ikäerolla, mutta näiden univelkojen takia tuo ikäero sen kuin kasvaa 😅 Meillä siis reilu 1,5 vuotias poika ja nyt pikkuhiljaa alkaa taas heräillä se ajatus toisesta. Mulla itselläni on 7 vuotta nuorempi sisko, pienempänä sen huomasi ja kummallakin oli ihan eri leikit ja puuhat. Ollaan vasta lähempänä aikuisikää alettu viihtyä yhdessä ja ollaankin nykyään kuin parhaat kaverukset. ❤️

  5. Onnea raskaudesta 🙂

    Mun mielestä kaikki vaan samaan blogiin. Mä en jaksaisi/muistaisi/kerkeäisi lukea montaa eri blogia.

    Teidän suunnitelmat kuulostaa tosi järkeviltä mun korvaan. Meillä on kaksi lasta 1v1kk ikäerolla ja ensimmäinen vuosi oli sanoinkuvaamattoman raskas ja mä uuvutin itseni totaalisesti. Molemmat lapset olivat kotihoidossa ja jos jotakin tekisin toisin niin esikoinen olisi ollut osapäivähoidossa. Molemmat lapset on suuritarpeisia ja äärimmäisen huonoja nukkumaan. Tukiverkkoa ei ole. Tai no nyt on kiitos yhden naapurin <3 Kuopus on nyt 1v 7kk ja huomaan edelleen olevani todella herkkä stressille ja ahdistukselle, toipuminen uupumuksesta on siis pahasti kesken. Tähän lisäksi taistelu matalan ferritiinin kanssa, koska synnytyksissä oli paljon vuotoa. On ehdottoman fiksua huolehtia omasta jaksamisesta, toisin kuin mä tein.

    Onnea, iloa ja rakkautta raskauteen. Toivottavasti olo helpottaa pian.

  6. Yksi blogi on selkeä mielestäni.

    En ole koskaan ymmärtänyt äitejä, jotka laittavat muut lapsensa hoitoon lapsen syntymän jälkeen. Näen kyllä järkisyyt, mutta en silti ymmärrä sitä.
    Ja ei, en koe näiden äitien olevan huonoja äitejä yms. Olen vain eri mieltä tästä asiasta. 🙂
    Työskentelen päiväkodissa ja tuntuu välillä pahalta kun lapset ikävöivät vanhempiaan.. varsinkin kun tiedät vanhemman olevan kotona.

  7. Samaan blogiin kaikki jutut vaan! Jos vauva- tai lapsiasiat eivät kiinnosta, voi ne ohittaa.

    Meillä lasten ikäero on melkein 4 vuotta. Suurin syy on se, että esikoisen raskaus- ja vauva-aika oli sellaista myllerrystä, että mietimme pitkään, haluammeko sellaiselle altistua enää koskaan. Lisäksi raskaaksi tuleminen ei ole ollut minulle/meille mikään itsestäänselvyys. Sen takia onkin ihana lukea, ettet sinäkään pidä sitä sellaisena, vaikka helposti tulotkin raskaaksi.

    Meille tuo 4 v ikäero toimi hyvin. Esikoinen oli aluksi jonkin verran päiväkodissa, etenkin sen takia, että saatiin pidettyä paikka hyvässä päiväkodissa. Sittemmin hän oli vaihtelevan määrän. Tosin niistä tietenkin sovittiin päiväkodin kanssa. Nyt lapset ovat jo isoja (12 ja 16 v) ja tulevat toimeen mainiosti – niin kuin ovat aina tulleet. Toki pientä kinaa on joskus, mutta ovat selvästi tärkeitä toisilleen.

  8. En ole pitkään aikaan lukenut blogiasi ja nyt taas innostuin. Onnea tulevasta vauvasta! Aloin vaan miettimään missä benji on?

    1. Missä sen pitäisi olla? 😀 en oikeen ikinä tajua tätä kysymystä. Tässä se mun vieressä makaa lampaantaljalla tuijotellen kaihoisasti meidän leffaeväitä 😀

      1. Kiva kuulla! siksi kysyin, koska ei ole blogissa ollut hänestä mitään pitkään aikaan eikä instankaan puolella, kuten ennen oli. 🙂

      2. Ja kyllä sä sen kysymyksen tajuat jos vain haluat tajuta. Valitettavan usein käy niin että koira heivataan pois perheestä kun lapsia syntyy mutta olen kyllä iloinen kuullessani että teillä se ei näin ollut!

        1. Ei, en tajua tuota kysymystä. Koska sehän ei siis ole varsinainen kysymys, vaan ikävämielinen oletus, verhottuna kysymyksen muotoon, josko saisi bloggaajan “tunnustamaan” tämän ikävän oletuksen olevan totta. Oletuksen, joka pohjaa siihen, että koirasta ei ole joka viikko kuvia Instassani, jota muutenkin päivitän tsägällä 2 kertaa viikossa. On mulla mies ja äiti ja isä ja siskot ja vaikka ketä kaikkia elämässäni, vaikka esim. isääni ei ole näkynyt instassani todella pitkään aikaan. Tuollainen oletus “koiran heivaamisesta pois perheestä” ja rivien välistä luettava arvostelu siitä on kyllä täysin tyhmää ja kertoo vain sen oletuksen tekijästä jotakin ei-niin-mairittelevaa.

  9. Meillä lapsilla ikäeroa tasan 2 v. Ovat alusta asti olleet todella läheisiä, leikkineet omalla tavallaan alusta asti.
    Minuakin pelotti hirveästi ennen toisen lapsen syntymää, mutta onneksi uskalsin! Onhan sitä enemmän hommaa, mutta olisi niin tylsää ilman tuota toista. Minusta paaljon suurempi muutos elämässä oli ensimmäisen lapsen saaminen, toinen tuli siihen vain mukaan, valmiiseen perheeseen 🙂

  10. Samaan blogiin vaan kaikki. Omilla lapsillani on 1v4kk ikäeroa enkä ole koskaan kokenut ikäeroa ja vauva-aikaa milläänlailla rankaksi. Nyt 5v ja 6v tytöt ovat kuin kaksi marjaa (niin hyvässä kuin pahassa🙄). Haaveissa 3 lapsi vaikkakin isommalla ikäerolla tyttöihin nähden, mutta varmasti lapsihaaveen toteutuessa auttavia pikkukäsiä löytyisi.

  11. Paljon onnea! Tää onkin mukavaa, kun esikoisen kanssa seurasin sun raskautta blogissa kun olin itse samaan aikaan raskaana, ja nyt meilläkin toinen lapsi tulossa lokakuussa. Kiva lukea sun ajatuksia toisen lapsen tuloon liittyen. Meillä on nt-ultra ensi viikolla. Mullakin on ollut järjetön väsymys ja mielestäni pahempi pahoinvointi kuin viimeksi. Tuohon esikoisen päivähoitoon liittyen omasta kokemuksesta voin sanoa että lapsella voi mennä helposti 1-2 kuukautta päivähoitoon tottumiseen. Se on suuri elämänmuutos pienelle. Niin yrittäisin saada siihen rutiinin hyvissä ajoin ennen vauvan tuloa, ettei lapsi koe oloaan ”hylätyksi” ja sitten vielä tulee uusi vauva joka vie vanhempien huomion. Itse päiväkotiin olemme olleet tosi tyytyväisiä, ja tyttö selvästi viihtyy ja nauttii leikkiseurasta, leluista ja puuhailuista, erityisesti lauluja kuulemme iltaisin. Muistelee myös hoitajiaan ja kavereitaan ja aina on innoissaan lähdössä päiväkotiin. Oon myös ollut tosi iloinen mahdollisuudesta tehdä 80% työaikaa, jolloin päiväkotipäivä pysynyt lapsella noin 6 tunnin mittaisena.

  12. Tänne Mungolifen alle vaan kaikki 🙂 omat lapset on jo 8, 10 ja 12 vuotiaita, mutta mielellään luen sun fiilistelyä vauva-arjesta 🙂

  13. Meille on kaksi lasta, joilla ikäeroa vähän vajaa 2 vuotta. Tää oli ihan hyvä ikäero siihen nähden, että heistä on hirveästi seuraa toisille ja samat mielenkiinnon kohteet. Olihan ne ekat kaksi vuotta toisen syntymän jälkeen tosi rankkoja ja olin todella väsynyt, mutta se menee ohi kun muistaa huolehtia myös itsestään. Nyt syksyllä meille tulee kolmas ja hänelle ja keskimmäiselle tulee neljä vuotta ikäeroa. Tuntuu että nyt olin täysin päässyt yli väsymyksestä ja kroppakin oli palautunut tosi hyvin edellisestä raskaudesta.

  14. Paljon onnea! <3 Vitsi mua alkoi kyllä heti hymyilyttää/ huvittaa ajatus, että jos saatte tytön, niin mahtaako käydä samalla tavalla kuin omassa lähipiirissä ihmeän monelle käynyt; ensin tulee poika joka on maailman kiltein ja helpoin mussukka. Oppii asiat nätisti ja kuuntelee mitä sanotaan. Sitten tulee seuraavaksi tyttö joka on tulta ja tappuraa. Vaatii sitä ja tätä ja on kunnon tättärä 😀 No, nähtäväksi jää, mutta toki ne yhtä rakkaita on silti <3

    1. Mun Lontoo-äiti on sellanen ennustajaeukko, joka aina ennustelee asioita oikeen. Oikeesti, ihan ihmeellisiä juttuja, vuosiakin ennen. Ekan kohalla se totes heti, että poika ja onneksi on poika, että siellä tarjolla ollut tyttö oli sellanen hurrikaani, että huhhei. Ja tuli ihana kiltti, joskin toki paikoitellen omapäinen poika 😀 katotaan siis meneekö näin kuin tuossa pohdit 😀 jos tulee äidin kaltainen tyttö, niin voi olla aikamoista tulta ja tappuraa 😀

  15. Paljon onnea!
    Meillä esikoinen syntynyt 1/17 ja toisen laskettu aika on nyt vapun aikoja, eli noin 2v 4kk on ikäeroa tulossa. Toivottavasti osoittautuu hyväksi ikäeroksi, vaikka nyt uhman ollessa pahimmillaan välillä

  16. Olisi kiva lukea kaikki saman blogin alta 🙂 Paljon onnea teille! Meillä toistaiseksi yksi 4v poika, mutta sisarus on kyllä toiveissa 🙂

  17. 2-vuotias ei tarvitse varhaiskasvatusta millään tavalla, tai ainakaan sellaista, mitä et itse osaisi/pystyisi toteuttamaan. Lapsi kyllä kerkeää olemaan päiväkodissa. Paras paikka on äidin kanssa kotona ja jos sulla on se mahdollisuus lapselle tarjota, niin älä missään nimessä vie päiväkotiin. Sanon tämän kaikella rakkaudella. Mieti ainakin vielä ❤️

    1. Asiaa on kyllä mietitty, eikä se päiväkoti ole mikään välttämättömyys, mutta ehdottomasti sellainen, jolle annetaan mahdollisuus. Harmi, että päiväkodeissakin on näin paljon varhaiskasvattajia, jotka lokeroivat lapsen tarpeet yhtään tuntematta lasta. Me vietetään kuitenkin sellainen 8-9 tuntia kerhossa viikossa ja huomaa hyvin selkeästi sen, mitä lapsi siellä saa sellaista, mitä ei kotona saa. Ja aivan varmasti ammattitaitoiset varhaiskasvattajat tarjoavat sitä myös päiväkodissa sitten. Jos lapsi ei tunnu viihtyvän, niin se on ihan asia erikseen, varsinkin kun hänet voi sieltä ottaa sitten tarvittaessa kotiin takaisin milloin vaan. Hieman hämmentää tuollainen “Mieti ainakin vielä”-kommentointi, kun tämä ei tosiaan ole päätös tai valinta, joka on keksitty vartin pohdinnalla, vaan pitkällä kuukausien punnitsemisella, pohtimisella ja asioiden vertailulla nimenomaan lapsen tarpeet ja etu huomioiden.

  18. Itselläni lapset 5 vuoden ikäerolla, nyt 6 ja 11. Itsestäni oli kätevää, että oli vaan yksi vaippapylly kerrallaan. 5- vuotias osasi jo käydä itse vessassa ja syödä ja nukkua, niin se helpotti kovasti elämää. Pienempi on oppinut isommalta paljon asioita ja esim. puhe kehittyi todella nopeasti, koska pikkusen piti oppia pitämään puolia isosiskolleen esim. leluista 😂 Nyt he ovat parhaimmillaan ihanat kaverukset ja pahimmillaan toistensa vihamiehet. Tänään oli erityisen kätevää, kun itse podin vatsakipua, niin isompi vei pienemmän hoitoon koulumatkallaan. Pikkusisko oli pullahtaa onnesta tämän takia, kun pääsi kaksin siskon kanssa hoitoon 😊

  19. Yksi blogi, ehdottomasti. 😊

    Mulla on kaksi poikaa 3v 2kk erolla. Oon tosi iloinen, että ovat sen verran lähekkäin, että pitävät seuraa toisilleen ja leikkivät yhdessä. Ja vaikka sisaruksia ovatkin, pojat on täysin erinäköisiä ja luonteisia. Mutta se on ehdottomasti kyllä rikkaus 😊

Leave a Reply