Tutujuttuja

Tää voipi hyvinkin olla sellainen aihe, joka ei kovin monia kiinnosta, mutta meille niin tärkeä virstanpylväs, että haluan siitä kirjoittaa blogiinkin. Nimittäin meillä jäi tutti pois käytössä kolme päivää sitten ja tänään sille sanottiin ihan virallisesti heihei.

Meille oli heti raskausajasta selvää, että lapselle annetaan tutti heti. Tuttijuttuihin on erilaisia suosituksia ja erilaisia näkemyksiä, ja mun mielestä jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Meille se parhaaksi näkeminen oli tutin antaminen lapselle jo synnärillä. Meillä oli myös heti ensisijaisena toiveena sekä rinta- että pulloruokinta, mikä onnistuikin, ehkäpä juuri sen takia, että aloitimme heti synnäriltä senkin. Nyt kun Dante on pian kaksi vuotta, mitään en vaihtaisi. Mä olen itse sellainen lapsi, joka ei ikinä syönyt tuttia. Äitini on aina kertonut kauhunsekaisin tuntein siitä, miten hän sai aina toimia mun tuttina ja kun sain vauvan raivarin, niin rinnalle piti päästä vaikka pakkassäällä ulkona, koska mikään ei auttanut. Niinpä äitini tästä viisastuneena kahdeksan vuotta myöhemmin antoi siskolleni tutin jo synnytyssairaalassa ja siskoni itse asiassa käytti tuttia 3-vuotiaaksi asti. Vaikka antitutteilijat aina kertovat painajaismaiselta kuulostavia tarinoita, niin siskollani on erinomaisen kaunis hammasrivistö ilman mitään oikomistarpeita ikinä eläissään ja hyvin oppui puhumaankin ihan oikeaan aikaan.

Kun näimme 4D-ultrassa poikamme peukalo suussa, osasin ennustaa, että tyypillä tulee olemaan vahva imutarve. Ja niin hänellä olikin. Aina jos yritimme hieman vähentää tutin käyttöä, meni pienenä hänellä herkästi sormet suuhun. Siitä ei liene mitään erimielisyyksiä, että ne sormet tai se peukalo siellä suussa on paljon huonompi juttu hampaille, mutta myös hankalampi sitten aikanaan vieroittaa ja lopettaa. En halunnut missään nimessä peukunsyöjää, enkä kyllä halunnut olla 24/7 lapsen tuttina itse, joten tutti oli ehdottomasti meidän ratkaisu. Dante oli silleen valikoiva tuttien suhteen, että vain kotimaiset Ainu MAM-tutit oli hänen mieleensä ja niitä meillä käytettiinkin koko aika. Hän ei myöskään suostunut koskaan ottamaan luonnonkumi-tutteja vaan lateksitutteja, mikä sinänsä oli mulle ihan sama. Molemmissa on puolensa, meillä tyyppi valitsi silikonitutit. Pari kertaa mies osti niitä keltaisia luonnonkumisia ja aina ne meni roskiin, kun ei sopinut.

Pohdimme monesti meille sopivaa ikää luopua tutista ja tultiin aina siihen tulokseen, että ei ennen 1,5 vuotta, ellei tule tosi sopivaa aikaa. Oon ite aina ajatellut, että viimeistään sitten 3-vuotiaana tutti pois. Oon tyytyväinen, että ollaan pidetty tutti lähes 2-vuotiaaksi asti, sillä se on tuonut paljon helpotusta arkeen meille ja myös paljon lohtua pojalle esim. reissuissa tai yökylässä, automatkoilla ja junassa. Tuossa joskus alkutalvesta hän tuntui kiintyvän entisestään tuttiin ja vaikka aina pyrittiin, että vain unituttina pidetään tuttia, niin aina ajoittain pyysi tuttia kesken leikkien. Yleensä just silleen kun tuli vähän väsy ja halus rauhoittua sohvan nurkkaan hetkeksi. Paljon on kaikkia muutoksia mahtunut tässä Danten elämään ja koko ajan on tapahtunut jotakin, minkä takia ollaan tuttia pidetty. Oli pitkä reissu Australiaan, sitä ennen mä aloitin työt ja hän alkoi näkemään mua hieman vähemmän. Australian jälkeen hänellä tuli selvästi herkkyyskausi potalle opettelussa ja se menee jo niin hyvin, että vaippoja meillä menee jo tosi vähän. Se oli sellainen iso uus juttu ja sitten vaihdettiin vielä pinnis junnusänkyyn ja se on mullistanut elämää. Pieneltä kuulostavia juttuja, mutta jokainen muutos on lapselle valtava muutos ja se vaatii totuttelua ja aiheuttaa isojakin tunteita, joten ei olla haluttu siihen sotkea vielä tutin jättämistä.EDIT:// Ja tosiaan, se olennaisin unohtui. Mulle oli tärkeetä, että lapsi sai itse luopua tutista ja käsitellä asian sellaisena oman tahdon asiana, että hän halusi antaa pois ja antoi pois. Jotenkin se tuntuu musta lempeemälle ja paremmalle hänen henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Meillä sai vielä aika hövelisti päivän mittaan välillä tuttia syödä ja ajatuksena olikin, että laitetaan se tutti pois pikkuhiljaa. Ensin siirretään vain unikäyttöön, sitten kokonaan pois. Mut rehellisesti sanottuna, välillä toi tyyppi hämmästyttää välkkyydellään ja tiesin, että mun pitäis keksiä jotenkin todella vakuuttava tarina sille, miksei tuttia saa syödä kotona ollessa. Ja sitten kaikki kävi puolivahingossa. Hain Danten perjantaina kerhosta (siellä on välillä sellaisia päiviä, että saa jättää muutamaksi tunniksi hoitoon, ikään kuin totutellen päivähoitoa ajatellen) ja haettuani hänet lounasaikaan, unohdin hänen rasiat kerhoon ja hoitaja juoksi peräämme. Tutti majaili silloin Danten repussa ja kotona hän sai sen päikkäreille, mutta se jäi jonneki lakanoihin sitten päikkäreiden aikana. Dante on siis nukahtanut yleensä aina tutti suussa, mutta se on hyvin nopeesti sitten tippunut suusta. No, kun hän sitten heräsi ja kyseli tuttia, jostain ihmeen syystä sain päähäni sanoa, että tutti jäi kerhoon. Ja sillä linjalla jatkettiin. Aina kun kysyi tuttia, kerroimme, että tutti on kerhossa. Sekä lauantaina että sunnuntaina ohi ajaessa käytiin kerhon ikkunoilla toteamassa, että kiinni on, tuttia ei sieltä voi hakea. “Voi voi”. Lapsen eniten käyttämät sanat viikonloppuna 😀 Ei itkenyt, vaan hassunhauskan pikkuvanhalla tavalla totesi aina vooooeivoooei.

Pohdimme miehen kanssa tarinan valmiiksi tälle aamulle ja kun viikonloppu meni ihan mukavasti ilman tuttiakin, niin nyrhin pari tuttia sen näköiseksi kuin niitä olisi pureskeltu ja otin mukaan kerhoon. Iskin ne kerhon vetäjälle käteen ja pyysin leikkimään mukana. Dee tietenkin heti suuntasi kysymään hoitajalta hänen tuteistaan. Hoitaja veti taskusta järsityn näköiset tutit ja ihan yllättyneinä me siinä sitten kerroimme pojalle, että hiirivauvat oli tullu kerhoon syömään Danten tutit. Pienet kädet pyöritteli hieman hämmentyneenä tutteja, muttei edes halunnut ottaa niitä suuhun. Kerroin miten pienen pienet hiirivauvat tarvii tutteja ja Dante on jo iso poika, joka ei tarvii tutteja ja ehdotin, että jätettäisiin nyt tutit kokonaan hiirivauvoille. Oli AIVAN sydäntäsärkevää katsoa pieniin silmiin, jotka selkeästi kovasti kävi läpi tätä tarinaa ja prosessoi asiaa ja oli vähän surumielinen tuttien kohtalosta, mutta sitten kun ehdotin, että hiirille jätettäisiin tutit, niin ehdotin, että poika veisi ne pianon päälle lepäämään, jos hiiret tulisivat niitä hakemaan. Ja sinne hän ne vei, vilkutti heihei perään ja jatkoi matkaansa leikkimään. Siinä sitten jokainen hiiri kirjassa tai palapelissä tai missä ikinä sai kuulla “soosoo” (Danten lempisana :D) ja sitten mä selitin, että ei kun ne hiirivauvat on kivoja ja ne on kovasti kiitollisia tuteista ja että siellä ne nyt juoksee iloisena hiirivauvat ulkona leikkimässä tuttien kanssa. Kerhon vetäjä itse asiassa jemmasi yhden hiiripehmon sinne pianon lähelle ja me sitten Danten kanssa leikittiin hetki sillä, Dee antoi pusuja ja haleja ja mä kertoilin, kuinka hiiri on nyt kovin iloinen kun hiirivauvoilla on tutteja. Sitten kun hain pojan kerhosta, minne hän jäi lapsenvahtimme kanssa, oli hänen turvaistuimeen tuoneet hiirivauvat lahjaksi uuden lelun.

On ollut jännä nähdä, miten lapsi käsittelee asiaa. Tänään ei oo tuon aamun jälkeen enää tutin perään kysynyt, on vaan kertonut töistä tulleelle isille tarinaa omalla tavallaan. Osoittanut lelua ja “hiiji”. Ja kun isi on kysynyt miksi hiiri toi lelun, niin “tutu” ja sitten näyttänyt ulos ja hymyillyt ja vilkuttanut “heihei hiiji. Ekat kolme päivää ilman tutteja on siis sujunu yllättävän hyvin. On nukahtanut omaan sänkyyn, joskin siihen on mennyt pidempi aika kuin yleensä. Pinniksestä junnusänkyyn vaihtamisen myötä nukahtamisen aikataulu on vähän venähtänyt eikä oikein ole osannut käydä unille itsekseen (toki siihen vaikutti, että on ollut jonkun verran tässä kuukauden aikana nyt kipeenä ja saanut ajoittain nukahtaa mun kainaloon yms.) ja kun sieltä sängystä nyt pääseekin pois, niin onkin ollut vähän vaikea rauhoittua sinne. Ja varsinkin nyt kun tutin rauhoittava ja lohduttava vaikutus on hiirivauvoilla, niin se rauhoittuminen on voinut viedä 45-60 min iltaunille mentäessä. Yllättävää kyllä, ei ole tullut yhtäkään itkua vielä tutuista, vaikka tutu onkin ollut niiin kamalan rakas aina. Mä pelkäsin ihan 1000 kertaa pahempaa reaktiota tähän ja poika on yllättänyt suhtautumisellaan täysin. Tosin, Dee lopetti rintasyömisen kuin seinään 7-kuisena eikä enää ikinä edes halunnut rinnalle. Myös tuttipullo jäi vaan kertaheitolla kun reissussa ei löydetty maitoa, josta olis tää kauramaitoon tottunut tyyppi tykännyt ja kummasti sitten jäi koko maito ja tuttipullo pois kokonaan kertaheitolla. Ei oo perään kysynyt kuin kipeenä kerran. Eli sinänsä ois voinut odottaakin, että tää menee helposti. Mutta, katsotaan nyt vielä. Olen ajatellut, että nyt saa 2-3 viikkoa mennä näin ja sitten aloitetaan lempeä unikoulu. Dantehan on siis jokou puolitoista vuotta nukahtanut itsekseen omaan huoneeseen, mutta nyt kun oli kipeä ja sänky vaihtui, niin tuntuu, että ei oikein malta mennä itsekseen nukkumaan vaan jonkun pitää istua hänen kanssaan samassa huoneessa. Sitten kun saadaan tuo tutti unohtumaan täysin, aloitetaan pikkuhiljaa sitä itsekseen nukahtamista unilelun kanssa taas muistuttelemaan.

Nämä nyrhityt tutit laitan Danten muistolaatikkoon ja voin sitten isona kertoa tämän tarinan hänelle. Siellä on muistolaatikossa myös hänen ihan ensimmäinen tutti. Pikkuriikkinen pandatutti, joka meni ekat 2 kk. Kävin juuri läpi Danten muistolaatikkoa ja se tuli vastaan. Hirveä nostalgiatulvahdus jo nyt 😀 No, mahdollisten sisarusten kohdalla eletään varmaan nää samat tuttijutut uudelleen sitten joskus, nimittäin mä kyllä aion toimia samoin jatkossakin. Mä tiedän, että moni on tosi tuttivastainen, mutta toivon, että tämän postauksen kommenttiboksista ei nyt tuu mitään valistusvirttä. Mä oon kyllä tutustunut asioihin, oon tutkinut riskejä ja potentiaalisia seurauksia ja punninnut ne. Hassua kyllä, mun kaks eri hammaslääkäriä on molemmat naureskellen kertoneet, että heidän lapsensa söivät tuttia yli 2-vuotiaaksi asti. Ja varsinkin kun nyt on näitä hammasystävällisiä tutteja, niin painajaismaisilla uhkakuvilla uhkailu on ihan turhaa. Ja hyvin on meidän pikku tuttikaverin puhekin kehittynyt. Ei ole yhtään jäljessä omanikäisiään, eikä varsinkaan kun ottaa huomioon, että kyseessä on kaksikielinen lapsi. Aina jos on tutti suussa halunnut jotakin sanoa, niin on ottanut tutin pois, sanonut sanottavansa ja laittanut tutin takaisin 😀

Sellasta. Mielenkiinnolla odotan, mitä lähipäivät tuo tullessaan. Toivottavasti menee hyvin, on nimittäin mun vuoro olla kipeenä.

Miten teillä meni tutin kanssa? Tykkäskö lapsi ja ottiko tutin hyvin? Miten meni vieroitus? 

24 thoughts on “Tutujuttuja

  1. Meillä ei olla vielä siinä vaiheessa, että tutista oltaisi luopumassa, poika on nyt 1v4kk. Mutta tarkoitus olisi 2-vuotiaana viimeistään siitä luopua, katsotaan missä välissä se sitten ”luonnollisesti” tapahtuisi. 😀
    Meidän poitsu ei kelpuuttanut tuttia oikeastaan kuin vasta 3-4 kk iässä. Ja nyt jos joku ihmettelee, että miksi jatkoimme tutin tarjoamista, niin poikamme oli hyvin itkuinen vauva ja kärsi refluksista. Imemisen tarve oli hurja, mutta refluksista johtuen imettää ei kannattanut koko ajan, jos halusi toisen oloa yrittää helpottaa. Siksi melkein huusin hallelujaa ja tanssin villisti, kun tutti viimein kelpasi. Luulen, ettei tutti alkuun kelvannut, koska en vaan uskaltanut silloin heti vastasyntyneelle tuttia tarjota, kun imetyksen kanssa oli haasteita.
    Mä en itse sitä tuttien vastaista kohkaamista ymmärrä, mutta tuota kohkaamista suuntaan ja toiseen tuntuu olevan KAIKEN vauvoihin ja lapsiin liittyvien valintojen äärellä, joten luotan omiin valintoihini. Jokainen perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee. 🙂

  2. Haha, meidän poika ei suostunut syömään kuin tasan yhtä tuttia koko elämänsä aikana. Se oli joku sininen ja taitaa olla vieläkin tallessa. Tutin syöminen jäi kuin seinään joskus 8 kk iässä, kun just siihen tuttiin tuli reikä. Sylkäisi itse pois koko tutin, eikä ottanut enää. Kiitän kaikkia maailman voimia siitä helppoudesta, jolla me päästiin tutin suhteen 😀 Sama oli tuttipullon kanssa.
    Hiiji-tarina kuulostaa tosi hyvältä! Jotkut puhuu myöskin oravavauvoista 🙂 Mun mielestä ihana lempeä tapa luopua tutista <3

  3. Meillä on oltu nyt just 2 viikkoo ilman tuttia! Oltiin ajateltu, että jos elokuussa sitte ku tyttö täyttää kaks, niin jätettäs tutti pois. Mutta sitten ku ois yks päivä katoin, että onpa menny tutit vähä huonon näkösiksi niin päätettiin uusien sijaan jättää kokonaan pois. Mä vaan aamulla keräsin tutit pois ja sitten kun unille mennessä tuttia kaipailtiin, annoin rikki leikatun tutin ja kerroin, että tutti on rikki. Sitä vähä ihmeteltiin ja sen kans rupes sen kerran nukkumaan niin, että piti kädellä tutista kiinni niin pysy suussa. Vähän säälitti toinen, mutta sen kerran jälkeen ei enää tuttia oikeestaan kaipaillu. Toki nukahtamiseen meni muutamana päivänä kauemmin, mutta aika nopeesti se siitä palas takas samaan nopeaan nukahtamiseen. Meillä tyttö nyt siis 1v7kk ☺️ tsemppiä teille sinne uusien asioiden opetteluun 👍☺️

  4. Ihanaa että teillä meni noin hienosti tutista luopuminen! Meillä olis sama edessä juuri kaksi vuotta täyttäneen tytön kanssa ja kyllä kanssa hirvittää etukäteen miten käy yöunien kun nyt nukkuu täydet yöt omassa sängyssään. Tutti ollut yli vuoden jo pelkästään unituttina. Jotenkin tätäkin vaan siirtää ja siirtää kun joutuu heräilemään 3kk vauvan kanssa niin jos sitten tämä isompikin alkaisi sen takia taas heräilemään yöllä 👀.

    Ja niin sama tilanne myös ton junnusänkyyn siirtymisen suhteen. Ennen nukahti itsekseen ja kun sänky vaihtui niin vieressä pitää olla siihen saakka että nukahtaa.. olisi hauska kuulla miten teillä sitten sujuu kun kokeilette saada nukahtamaan taas itsekseen josko saisi vinkkejä 🙂

  5. Meillä molemmat tytöt olivat tuttifaneja, niitä oli sängyssä lukemattomia jos vaikka yöllä hävisi. Oltiin aika tiukkoja, varsinkin kuopuksen kanssa (esikoisen kanssa oli jo tehty kaikki virheet 😂), että tutti vaan päikkäreille ja yöksi. Kuopus nukkui hoitotädillä jopa ilman tuttia päiväunet. Molemmat « vierotettiin » vähän yli 3-vuotiaina, me kun asutaan Ranskassa, niin täällä tuo on suositusikä. Tuttipullo jopa vanhemmaksi. Paljon « ymmärtäväisempää » ja joustavampaa kuin Suomen käytännöt!

  6. Onpa ihana tarina, me itse mieheni kanssa vieroitimme tyttäremme tutista aika saman ikäisenä myös hieman huijauskeinoja käyttäen 😀 Lähdimme nimittäin viikonloppureissulle ja lapsi jäi isovanhemmilleen hoitoon ja mummi auttoi vieroittamaan tutista. Vanhempieni takapihalla livistää nimittäin usein oravia, joita tyttömme on aina ihaillut ja nyt päätimme, että mummi ja lapsi saavat yhdessä käydä luovuttamassa tutit oravavauvoille… 🙂 Tyttö innostui ideasta ja vaikka olimme toki jättäneet back-upiksi yhden tutin, ei lapsi sitä enää pyytänyt vaan sunnuntaina ryntäsi innoissaan kertomaan, miten he mummin kanssa jättivät tutit oraville. Meni siis meidän osalta aivan kivuttomasti ja jotenkin osasin tyttäreni tuntien aavistaa, että kun tästä tehdään kiva seikkailu rakkaan mummin kanssa niin vältymme suuremmilta suruilta ja raivareilta. Meillä siis näin 🙂

    Ja mitä tulee tuohon kirjoitukseesi; kälyni on hammaslääkäri ja hän on myös aivan rennosti käyttänyt omien lastensa kanssa tuttia synnäriltä saakka ja vieroittanut lapsensa kun siltä on tuntunut. Eli toivoisin tässäkin asiassa ymmärrystä kaikille meille vanhemmille sillä niin kuin kaikessa, myös tuttiasioissa tapoja toimia on yhtä monta kuin perheitä. Kukaan vauva/lapsi ei siitä vahingoitu, että tuttia käytetään tai sitä ei käytetä ollenkaan.Tilanteen mukaan!

  7. Esikoinen suostui alkaa syödä tuttia 3-kuisena ja kyllä se helpotti elämää. Vähän vajaa 2-vutiaana tutit meni pihan oravavauvoille. Suht kivuttomasti meni tuteista luopuminen, iltaisin nukahtaminen venyi pidempään mutta sekin palautui ajan kanssa omaan rytmiinsä.

    Nyt kuopus (10kk) ei oo koskaan suostunut tuttia syömään. Kyllä se ois pikkuvauva-aikana helpottanut tosi paljon, kun imemisen tarvi oli tosi suuri. Ja itellä oli suihkutissit niin kierre oli valmis :/ Pieni halus imeä vaikka nälkä ei ollut, mutta tissistä kun aina tulee maitoa. Sit itkettiin masukipuja ja haettiin lohtua tissistä.

  8. Meillä meni juuri samalla tavalla! N. 2v tutti meni “rikki”, jonkin verran tuli voi eitä, mutta nopeasti tokeni.
    Sama juttu pinnasängyn kanssa. Sängyssä ei maltettu pysyä ja nukahtaminen kesti ja kesti. Lohdutukseksi voin kertoa, että helpottuu ajan kanssa ja nykyään nukahtaminen on tosi rauhallista. Omaan sänkyyn,omaan huoneeseen, ilman tuttia ja lasten sänkyyn.

    Tutti jätettiin samalla tyylillä. En itse tykkää ns nukuttaa lasta, sillä esim meillä se aiheutti yöheräämisiä enemmän kun lapsi havahtui vanhemman poistuneen. Kuitenkin tutista luopumisen aikaan nukutimme, sillä halusimme olla lapsen tukena. N. Vajaa kuukausi ns nukutettiin ja sitten siitä siirryttiin taas nukahtamaan itse ja kaikki sujui hyvin 🙂 Nykyään kun on 2v 7kk niin on ihana kun nukahtaa rauhallisesti omaan sänkyyn unilelun viereen.
    Eli mielestäni teidän suunnitelma kuulostaa oikein toimivalta näin lukiessa 🙂

  9. Mun mielestä Suomessa ollaan ehkä vähän turhankin tarkkoja siitä kuinka pienenä pitäisi vierottaa tutista kokonaan tai jättää se yökäyttöön. Monissa maissa kun matkustelee niin näkee jopa kouluikäisen näköisiä, joilla on päivälläkin tutti suussa. Mut semmoset 3-4-vuotiaat on ihan normaalinäky joissain maissa, vaikka omaan silmään tietty näyttää tosi oudolta.

    Omilla lapsilla on tutti jäänyt joskus vajaa 2-vuotiaana kokonaan ihan helposti, tosin tissi heillä on ollut tosi tärkeä juttu vielä siinä vaiheessa. 😀

    Jos haluaa varmistaa imetyksen onnistumista niin silloin ei kyllä kannata antaa vielä synnärillä tuttia vaan vasta kun imuote on vakiintunut. Myöskään tuttipullon päivittäinen käyttö ei ole suositeltavaa, jos haluaa että imetys ei lopu ennen aikojaan. Tämä on myös varmaan syy miksi imetys sinulla Danten kanssa epäonnistui tai loppui ennenaikaisesti. Vaikka tietenkin pääasia on jos itse olet imetystaipaleeseen tyytyväinen ja onhan 7 kk myös hyvä että lapsi sai niinkin paljon äidinmaitoa. Ja edelleen korvikkeellakin kasvaa terveitä ja hyvinvoivia lapsia. 🙂

    1. Haluan korostaa tässä välin, että en osaa arvostaa lainkaan tällaisia kommentteja. Ensinnäkään, imetyksemme ei epäonnistunut tai loppunut ennenaikaisesti. Meidän imetystaipale oli ihana ja mielettömän kivasti onnistunut, se tarjosi lapselle ja äidille paljon hyviä elementtejä. Monista syistä halusin lapsen olevan sekä tissi- että pullovauva ja 7 kk rintamaidolla oli mun mielestä hieno suoritus ja mahtava kokemus meille. Oli epätodennäköistä, että tämä molempien taktiikka onnistuisi ja iloksemme se onnistui. Minä en halunnut imettää 2 vuotta, mutta mun mielestä jokainen saa tehdä miten haluaa, vaikka minä itse pitäisi pitkää imetystä millaisena ikinä. Mun mielipide ei tee mistään asiasta oikeeta ja onnistunutta samalla aliarvostaen toista. En ole samaa mieltä WHOn suosituksen kanssa suomalaisena, sillä siinä täytyy ymmärtää hyvin moni asia, jotka eivät päde tässä länsimaisessa elämässämme.

      Lapseni ei lopettanut imetystä pullon vuoksi vaan ihan eri syistä ja minusta on käsittämättömän tökeröä ja törkeää tehdä tällaisia oletuksia. Äidinmaito ei tee ketään autuaaksi ja yksikään lapsi ei ole toista parempi, oli imetetty tai korvikkeella alusta asti kasvanut. Kyllä sitä maitoa tärkeämpää on vanhempien rakkaus, jota piisaa varmasti heilläkin, jotka eivät koskaan ole voineet imettää. Toivon ettet jatkossa tee kenenkään imetystaipaleesta oletuksia ja nimitä sitä epäonnistuneeksi tai ennenaikaisesti loppuneeksi kun et asiasta voi tietää juuri mitään ja koska sinun määritelmäsi onnistumisesta tässä asiassa ei meinaa mitään.

    2. Vaihteeksi joku, joka nostaa itseään jalustalle oman imetyksen kanssa. Hoh hoijaa.
      Jos lähdettäisiin kritisoimaan ja arvostelemaan toisen valintoja niin saattaisin mainita, että kaksivuotias ei imetyksestä enää juurikaan hyödy. Mutta hei, jokainen vanhempi tekee päätöksen syöttääkö sokerista maitoa lapselleen vai ei.
      Itse en ole imetyksen puolesta tai vastaan, korviketta tai ei niin kaikki yhtä hyviä. Tällä kommentilla haluan vain muistuttaa, että jokaisessa valinnassa on varmasti hyvät ja huonot puolet kun asiaa oikein tarkastelee. Eli aina ei kannata olla pätemässä.

  10. Olipas suloinen tarina hiirivauvoista ja kuinka hyvin Dante otti sen vastaan. 🙂
    Meidän tyttö alkoi imeä tuttia vasta, kun imetys loppui (7kk), ja tutti on ollut kyllä yöunien kannalta pelastus! Nyt pohdimme, että 1,5v mennessä unitutista luovuttaisiin hammaslääkärin suosituksen mukaisesti, mutta mutta katsotaan nyt kuinka käy 😀 mukava kuulla tämä teidän kokemuksensa ja suhteuttaa itselleen, ettei lapsen tutin syöminen yli 1,5veenä ole mikään maailmanloppu 🙂

  11. Voi kuinka söpösti sitten meni teillä 🙂 Meidän Juniori oli ehkä jotain reilun vuoden, puolitoista, kun todettiin, että nyt ei enää tuttia tarvita, ja niinpä sitten eräänä päivänä menin ja leikkasin tuteista sen tuttiosan saksilla rikki. Ei tullut itku eikä edes pettymys, sen sijaan toimelias pikkupoika marssi suoraan lelulaatikolle ja otti esiin omat lelutyökalunsa – korjataan!

    No, ei korjattu, mutta ei sen jälkeen myöskään tuttia käytetty.

  12. Hei Anna, ihanasti saitte taustatarinan tutin luopumiselle. Ja voikin olla että sinun ei välttämättä tarvitse tarinaa Dantelle kertoa 🙂
    Me luovuimme aikanaan tutista tyttären kanssa myös n 2vuotiaana ja silloin tutit käytiin jättämässä oravavauvoille omaan pihaan kivelle ja seuraavana pvänä kiitolliset oravat olivat tuoneet pienen lahjan. Noh kun tästä oli kulunut joku puoli vuotta tytär aivan yllättäen asiasta meille jutteli että niin kun ne oravat sai tutit ja hän niiltä lahjan. Tytär on pian 4v ja muistaa tarinan edelleen pilkun tarkkaan 🙂 ja luulen että ei sitä hetkeen ole unohtamassakaan.
    Mukavaa viikkoa!

  13. Tuli tästä postauksesta mieleen omat tuttikokemukset! Asuin Japanissa ja työskentelin päiväkodissa 3kk-1 vuotiaiden ryhmässä (14 lasta) ja heti ensimmäinen asia mikä ihmetytti oli että tutteja ei ollut missään. Jokaisella vauvalla oli oma laatikko mihin vanhemmat toi vaihtovaatteita, tuttipulloja jne. mutta yhdelläkään ei ollut mukana tuttia. En silti koe että vauvat olisivat olleet erityisen itkuisia. Vauvat täytyi kuitenkin “rauhoittaa” päiväunilla. Yleensä siinä sai istua 10-15 minuuttia vieressä taputtamassa mahaa tai peppua (tää jatkui 1,5 vuotiaaksi asti). Ja itkun koittaessa piti opetella miljoona eri heijaustaktiikka kun jokaisella vauvalla oli oma mielipide siitä että vaakatasossa vai pystytasossa, nopeasti vai hitaasti, sivulta sivulle vai edes ja taakse… 😀

    En tarkoita tätä kommenttia tutti-kritiikkinä. Mun siskon lapset on kaikki syöneet tuttia ja jos mulle lapsia joskus tulee saatan hyvinkin antaa tutin. Mun mielestä on vaan mielenkiintoista miten isoja eroja eri maiden suhteen näissä asioissa, enkä oikeasti usko että on oikeaa tai väärää päätöstä. Tutti voi helpottaa paljonkin vanhempien elämää, jos on luonnostaan kovin itkuinen lapsi ja lapsi rauhoittuu tutilla hyvin.

  14. Ihana tuttijuttu <3 Minun tuttini pakattiin pussiin ja vietiin lähimetsään pupuvauvoille. Ei mitään tietoa minkä ikäinen tuolloin olin, mutta äitini on kertonut, että pupuvauvojen tuttitarve oli erittäin toimiva tekosyy, ja annoin tutit mielelläni eteenpäin 😀 Ilmeisesti eläinvauvat ovat oikein hyvä keino vieroittua tutista!

  15. Tuttivastaisuus kumpuaa varmasti ennenkaikkea siitä, että kun vauva kaipaa läheisyyttä, turvaa ja huolenpitoa, on hänen primäärivaistonsa päästä rinnalle ihokosketukseen ja äidin sydämenlyöntejä kuulemaan. Kun sanotaan, että jonkun lapsi pitää äitiä ”huvituttinaan”, kavahdan joka kerta. Tutti on aina tissin korvike, ei toisinpäin. Toki voi olla haastavaa, jos lapsi tarvitsee turvatankkausta usein, mutta biologisesti se on erittäin ymmärrettävää. Tietysti jos tutin antaa suuhun ja heijaa vaikka sylissä, saa lapsi läheisyydentarpeensa tyydytettyä. Jos lapselle laitetaan vain tutti suuhun ja jätetään edelleen itsekseen olemaan, jotain hyvin olennaista jää puuttumaan. Kovasti myös lastenkasvatus-/hoitokeskusteluissa mainitaan lause ”jokainen perhe tekee niinkuin parhaaksi näkee tai heille sopii”. Toki tekee, mutta se ei tarkoita että kaikki vaihtoehdot olisivat lapsen kannalta yhtä hyviä. Lapsen kehityksen kannalta edullisimmat vaihtoehdot ovat kyllä suurimmalta osin tutkittuja, eri asia haluaako niin sitten toimia.

    1. Kyllä väitän, että lapsen kehityksen kannalta paras ja tärkein on levännyt, onnellinen ja hyvinvoiva äiti. Tissit ruvella ympäri vuorokauden valvova äiti harvoin on sitä. Dantelta ei oo ikinä puuttunut yhtään hetkeä mun sylistä, aina on saanut olla sylissä ja vieressä ja lähellä, vaikka suussa on ollut tissin sijaan tutti. Itse asiassa nykyisin se olen minä, joka kaipaa häntä enemmän syliin kun hän juoksentelee ja menee koko ajan. Tutti suussa hän sai myös nauttia eri tavalla isän läheisyydestä, eikä mun tarvinnut pelätä vaikka lääkärissä tai missä ikinä, että lapselta puuttuu jotain. Oli läheisyys, lämpö ja sydämenlyönnit. Mulla myös suihkuavat tissit olis aiheuttanut vauvalle järkyttäviä vatsakipuja, varsinki refluksivauvalle, jos koko ajan olis tissillä ollu. Riitti ku otti Danten syliin, niin oikeen tuns ku tissit virittäyty syöttövalmiiks. Ihan naurettavaa siis tällainen kommentointi, koska kyllä jokainen perhe tekee kuten parhaaksi näkee. Kliiniset tutti/tissi- tutkimukset on typeriä, sillä lapsen elämässä vaikuttaa hyvin moni asia, joista äidin henkinen jaksaminen ja lapsen oma imutarve on yksilöllisiä, kuten on myös äidin tissit hyvin yksilölliset. En todellakaan vaihtaisi sekuntiakaan valinnastamme. +1 käyrällä kasvava terve ja hyvinvoiva lapsi, jolla on mahtava suhde äitiin, isään ja myös mummeihin. En osaisi toivoa parempaa tilannetta meille, joten olen hyvin kiitollinen, että tämä oli meidän valinta. Ja esim. 1v+ Dante halusi tutin yleensä ihan eri syistä, kuin lähellä olon vuoksi. Se helpotti hampaiden tuloa, se rauhoitti pitkillä automatkoilla yms.

      Tutti/imetysviisastelu ja jollain tutkimuksilla ilmaan heittely ja “tällainen on paras äiti” viisastelu on kyllä aivan saatanasta ja pistää vaan vihaksi. Ja äärimmäisen turhaa, koska jokainen lastaan rakastava äiti kyseenalaistaa jokaisen valinnanja syyllistää itseään kaikesta mahdollisesta muutenkin, ilman tällaista viisastelua.

      Kun joku tulee tuttiviisastelemaan, kavahdan joka kerta sen ihmisen typeryyttä.

  16. Ihanaa, onneksi olkoon! <3

    Mä viimeksi tänää haaveilin meidän lapselle sisaruksesta, huoh, miksei vaan äiti saa päättää, että hankitaan vauva nyt heti!! 😀

  17. Tietysti jokainen voi omassa blogissaan päättää olla julkaisematta kommentteja, mutta antaa vähän yksipuolisen kuvan saada ns. ”viimeinen sana”, kun ei vastineita koskaan ilmesty. Toki taktiikka sekin. Oman kommenttini vastaukseesi lähetin sunnuntaina, vielä ei ole täällä näkynyt.

    1. Jos kommentti sisältää muiden äitien tutinkäytön väheksymistä ja valintojen arvostelua, en näe sille sijaa blogissani. Kommenttisi ei millään tavalla loukannut minua tai minun valintoja, sillä kuten kirjoitit, kommenttisi ei koskenut meidän kaltaista tilannetta, mutta kommenttiboksissani ja blogissani haluan antaa kaikille Vanhemmuuserauhan, ilman, että valintoja arvostellaan ja vanhemmuutta arvotetaan sen mukaan mitä oletuksia tekee läheisyydestä ja lapsenhoidosta joissakin tuttitilanteissa. En halua antaa sijaa vanhemmuuden arvostelulle ja syyllistämiselle tilanteissa, joissa sille ei todellakaan ole tarvetta, sillä moni tuore äiti lukee blogiani. Kyseessä ei ole se, että saisin viimeisen sanan, sillä kommenttisi ei koskenut minua tai meitä, mutta se oli turhan jyrkkä tietynlaista vanhemmuuden valintaa kohtaan, enkä halua sellaista ruokkia täällä. Äidit syyllistävät itseään ihan tarpeeksi ilman että sitä tehtäisi jatkuvasti vieraiden toimesta myös. Joten toivon, että jos lastenhoidosta haluaa kommenttiboksissa keskustella, tehdään se kaikkia vanhempia tsempaten, ei lytäten.

Leave a Reply