9 x faktaa minusta

Mun oli tarkoitus pyytää miestä ottamaan tänään kuvat mun kivasta asusta, mitä pidin tänään. Kun mies tuli töistä kotiin, oli vielä tarpeeksi valoisaa kuvaamiselle, mutta lunta tuli poikittain megaisoja lumihiutaleita niin, että tuntui kuin olisi ollut jossain lumimyrskyssä. Anteeksmuttamitä?! Nyt on maaliskuun loppu, nyt loppu tämä talvi hemmetti! Viime vuonna huhtikuun alussa istuskelin lämpölampun alla meidän terassilla, joten nyt ois parempi kuulkaa kaikki säiden jumalat skarpata ja alkaa lämmittämään tätä kotimaatamme ihan antaumuksella. Oon aivan done tähän talveen, sen sairasaaltoihin ja lumivyöryihin ja lumitöihin (joita en siis tee, mutta mies tekee :D) ja siihen, että kun käy apteekissa, niin täytyy lähestulkoot kaivaa auto hangesta, kun lunta tulee niin hurjan paljon. Meillä on pikkumies kuumeessa jo kolmatta päivää ja mulla on jo niin paha kevätkuume, että sekin alkaa kohta vaatii lääkitystä. Aamulla paistanut aurinko oli jo hyvä alku, mutta tällaiset lumipäivät vois jo loppua. No, koska asukuvia ei tullut tuolla otettua jo ihan senkin takia, ettei kameralla ois saanu ees tarkennettua siinä myräkässä, niin olkaa hyvä, tässä hieman random faktoja meikäläisestä.

1. Mä tykkään leipoa, mutta en itse asiassa tykkää ihan mitenkään hirveesti syödä leivonnaisia tai kakkuja. Tilaan aika harvoin jälkkäriä ravintolassa ja useimmiten jaan jälkkärin puoliksi miehen kanssa, sillä haluan yleensä korkeintaan maistaa. Saatan tehdä pellillisen mokkapaloja ja syödä pienen palan itse tai sitten napsin kahden päivän aika pari pientä palaa porkkanakakusta. Leivonnaiset eivät suinkaan päädy roskiin, sillä kutsun kavereita, naapureita ja perhettä meille herkuttelemaan, tai sitten lähetän miehen työpaikan mukana heidän kahvitilaan tuliaisia. Mä tykkään ihan hurjan paljon leipomisesta ja ennen kaikkea leipomusten koristelemisesta, mut en äkkiseltään osais sanoa onko mitään sellaista leivonnaista, mitä mun tekis mieli syödä vaikka nyt 😀

2. Mä rrrrrrakastan Kinder-munia. Vaikka periaatteessa Kinder-suklaata saa aikuisemmassakin muodossa, eli erilaisina suklaapatukoina, niin mun mielestä se on parasta nimenomaan Kinder-suklaamunan suklaana, missä on molempia ohuesti 😀 Mua äärimmäisen paljon harmittava asia on vaan se, että Kinder-munien lelut nykyään on ihan supertylsiä. Muistan kuinka lapsena tuli kerättyä vähän kaikkia erilaisia Kinder-leluja. Oli krokotiili-sarjaa ja virtahepo-sarjaa ja vaikka mitä. Muistatteko ne?

3. Jos oon yksin kotona, en koskaan tee mitään järkevää ruokaa itelleni. Tykkään tehdä ruokaa muille tai seuralle. Ite saatan syödä kotona pastaa ja nakkeja ketsupilla, valmiskeiton purkista tai jotain muuta yhtä epämiellyttävää. Mut heti jos teen ruokaa ihan vaan vaikka meille perheenä tai vieraille, niin mä oikeesti viihdyn keittiössä tekemässä jotain erityistä tai vähemmänkin erityistä. Mun laiskan naisen uus bravuuri on pepperonipizza-vohveli, eli kahden tortillalätyn väliin laitetaan paseerattua tomaattia, pepperonia, juustoa ja paprikaa, koko homma tungetaan vohvelirautaan ja avot, valmis kolmessa minuutissa.

4. Mä tykkään Criminal Mindsista ihan tosi paljon ja katon sitä tosi usein taustalla puuhaillessani jotain. Lapsen saaminen on rajoittanut tätä, sillä ei oo ihan OK pitää keittiössä läppäristä jotain sarjamurhaaja-kohtausta tiskatessa, jos taapero pyörii vieressä. Mun mies ei ymmärrä tätä, koska sen mielestä ei voi olla rentouttavaa kuunnella kirkumista ja ampumista ja katella jotain palottelumurhasta kertovaa jaksoa. Vähän kun samalla siivoilee tai lakkaa kynsiä tai vaikka tekee kirjanpitoa 😀 Oon nähnyt kaikki Criminal Mindsin jaksot kahdesti ja nyt katon niitä kolmatta kertaa. Mun mielestä se on vaan ihan superhyvä sarja, kun siinä oppii paljon koko ajan ja ne hahmot on mielenkiintoisia. Vastapainoks katon kyl myös esim. Dynastiaa Netflixistä 😀

5. En tiedä onko tää mitenkään hirveen erikoinen juttu, mutta tykkään tosi paljon supersankari-leffoista, erityisesti Nolanin Batmaneista ja koko tästä Marvelin Avengers-saagasta. Käytiin just viikonloppuna kattomassa Captain Marvel ja odotan kun kuuta nousevaa Avengers: Endgamea. Oon kattonu Iron Manit monta kertaa ja oikeestaan suurimman osan Marvelin noista Avengerseihin liittyvistä leffoista ainakin kahdesti. Puhumattakaan siitä, kuinka monta kertaa oon kattonut Batman Dark Knightin. Se on ihan naurettavaa. Mä katon tosi harvoin mitään romanttisia komedioita tai muutenkaan “tyttömäisiä” leffoja. Mulla on esim. edelleen näkemättä A Star is Born ja La La Land ja kaikki tollaset. Monta kertaa ollaan oltu vuokraamassa La La Landia ja joka kerta mulle on tullu sellanen “ähh, ällöromanttista” fiilis. Mun mies ois välillä valmis kattoo paljon rauhallisempia ja romanttisia leffoja 😀 Aloitettiin vähän aikaa sitten Netflixisgtä Prisoners, mutta todettuani alkuun sarkastisesti, että “onpa hyvä hei kattoa tällainen lapsen kidnappaamisleffa, tulee varmaan tosi hyvin uni tän jälkeen” (selvii kuvauksesta, en spoilaa), mies ei enää halunnut kattoa koko leffaa. Meni melkein riidaksi, kun mies kieltäytyi katsomasta mitään leffaa, missä lapsille tehdään jotain pahaa, koska siitä tulee paha mieli. Netflixin tekoäly pitää mua todennäköisesti täysin epäloogisena kun mun kaikki sarjat ja leffat on tosi synkkiä, mut sit joukossa on just se Dynastia 😀

  

6. Mä en käytä juuri ikinä kotona rintsikoita enkä kestä, jos kotona pidetään “ulkovaatteita”, eli “oikeita” vaatteita, kuten vaikka farkkuja. Kotona kuuluu olla kotivaatteet. Mä kyllä panostan laadukkaisiin kotivaatteisiin, mut se ei ehkä näy päällepäin. Nimim. päällä juuri nyt maailman kauhtuneimmat kashmirhousut ja merinohuppari. Mun mies ei oikein ymmärrä tätä, varsinki jos esim. on kotona töiden jälkeen pari tuntia ja sit mennään jonnekin. Mieskin on tosin jo tullut siihen tulokseen, että on turha väitellä asiasta. Pick you battles, ja tää on mulle jostain syystä hirveen iso juttu.

7. Oon tosi huono ottamaan vitamiineja ja ruokalisiä. Käytän kyllä useempaa valmistetta, mutten ikinä saa syötyä edes viikkoa niitä joka päivä. Oon jo hankkinu apteekista sellasen lokerikon, joka on yöpöydällä ja siinä on kaikki päivän valmisteet viikon ajalle. Silti viikon lopussa on aina vähintään kahden päivän kohdalla annos vielä lokerossa. Muuten ihan skarppi mimmi, mut tällaiset asiat jää aina jostain syystä vähän vaiheeseen.

8. Musta on tullut viime aikoina enemmän ja enemmän sosiaalisista tilanteista vetäytyvä. Tosi moni olettaa, että oon tosi seurallinen ja puhelias. Itse asiassa mua on jostain syystä alkanut enemmän ja enemmän ahdistaa ja jännittää sosiaaliset tilanteet, joissa on muitakin kuin mun todella läheisiä ystäviä ja aika paljon vetäydyn kuoreeni. Jos taas tilanne on sellainen, että joku tulee juttelemaan tai jutellaan porukassa, saatan olla todella puhelias, mikä on tapa purkaa sitä sosiaalista jännitystä. Saatan vältellä katsekontaktia välttääkseni keskustelua. Mä saatan ihan mielellään olla vaikka kaksi päivää kotona poistumatta kotoa ja laittamatta kellekään muulle viestiä kuin mun siskoille ja mun miehelle. Tää on jyrkässä ristiriidassa kakskymppisen Annan kanssa, ja on mulle täysi mysteeri mistä tällainen muutos kumpuaa. Edelleen nautin ihmisten seurasta ja saan energiaa ystävien ja kavereiden näkemisestä, mutta esim. jossakin tilaisuuksissa, missä on paljon tuntemattomia, mua alkaa tosi helposti ahdistamaan.

9. Mulla on säästöpossu ja toisin kuin vitamiinieni kanssa, sen kanssa olen todella tunnollinen. Tyhjennän kaikki kolikkoni aina possuun ja välillä saatan nostaa käteistä käytettäväksi, koska musta tuntuu, etten oo pitkään aikaan “ruokkinut” possua 😀 Kun possu on tullut täyteen, oon tyhjentänyt kaikki kolikot yhteen pussiin ja ne on jääny sinne. Siellä on ehkä neljän possullisen verran kolikoita, enkä koskaan saa vietyä niitä pankkiin. Ois itse asiassa mielenkiintoista tietää, paljonko on tullut säästettyä huomaamatta, vaik musta tuntuu, että se isoin ilo on edelleen näin 30-vuotiaana syöttää ne kolikot siihen possuun 😀

Osuiko mikään, tunnistatteko itsenne? 

39 thoughts on “9 x faktaa minusta

  1. Mä voin vapauttaa sut tuskistasi, La la land oli tosi tylsä. Ihan kliseinen, ja odotin kokoajan millon se hyvä osuus alkaa 😀 Ei alkanut. Ole hyvä!

    1. Ihan samaa mieltä! Oon tosi iso musikaalifani mut tästä leffasta en vaan saanu irti mitään. Iso pettymys 🙁

    2. Mä taas tykkäsin siitä älyttömästi. Aikoinaan elokuvissa sitä katsoessani, tunsin hetkellisesti sellaista oloa, että mua ei stressannut mitään ja sitten taas yhdessä kohtaa teki mieli itkeä silmät päästä. Mulle se musiikki oli niin koskettavaa. Mutta nämähän ovat makuasioita.

    3. Whaaat! Siis olin just tulossa kommentoimaan, et La La Land oli ihan sairaan hyvä ja pisti kyl ajatteleen ja pohtiin omaaki elämää. Ei siis ällöromanttista hömppää vaan oikeesti katsomisen arvonen.

    1. Tää on yleensä se, joka jakaa mielipiteitä 😀 Mut kyllä meitä kotivaatenatseja tuntuu riittävän 😀

  2. Kannattaa viedä kolikot/säästöpossun sisältö sellaiseen otto-talletus automaattiin. Todella kätevä systeemi ja ei tarvitse pankkiin asti raahautua. Se toimii pankkikortilla, vähän kuin nostaisi rahaa, mutta noston sijasta valitsee talletuksen ja rahat ovat samantien tilillä. Ei maksa ylimääräistä.
    Samaistuin todella moneen kohtaan, kotona ei todellakaan käytetä “ulkovaatteita” vaan heti vaatteet vaihtoon😁 ja ne vitamiinit, ei vaan muista ottaa, vaikka olisi suoraan edessä pöydällä.

    1. Joo, mä itse asiassa tiedän, että sellanen on, mutta en oo oikee koskaa saanu aikaseks viedä niitä. Toi säkki ei oo myöskää sellanen “laitanpa käsilaukkuun ja kanniskelen mukanani”, ja aina jää 😀

  3. Tunnistan itseni varsinkin numerosta 6! Kotona on kotivaatteet, ja “ulkovaatteet” on erikseen. Kotona on aina kollarit, legginssit tai pyjamahousut. Ja mukava paita. Lisäksi rintsikat jää aina toisinaan laatikkoon.

    Ja nro 8, itsekin viihdyn paljon enemmän kotona, ja vain tiettyjen ihmisten seurassa.

    1. Jos mä tuun meille himaan, mun vanhemmille tai mun siskoille, niin vaihdan heti kotoisammat ja mukavammat vaatteet, ja se yleensä tarkottaa sellasta jotain rentoa rintsikkatoppia korkeintaan 😀

  4. Sama kindermuna rakkaus. Joko olet maistanut kinder jätskejä? Miusta se sandwich oli vähän pettymys koska en saanut kiinni että missä kohtaa siinä oli kindermäisyyttä, tuutti oli parempi 🙂

    Mie juon aina aamulla sellasen monivitamiinijuoman ja oon siihen ihan koukussa ni tulee muistettua. Tabletti muodossa en kyllä ikinä muistas mitään 😀

    1. Oon joo, en fiilaa. Kinder toimii Buenona, Bon Boneina, Maxina, mut kaikista parhaiten kinder-munana! Ja pitäskö munki ehkä harkita jotain tollasta 😀

  5. ”Nyt on maaliskuun loppu” 😅 ihana, toivottavasti sä et tuu kokeen tätä kuukautta tosi pitkänä 😅
    Ja hei, La La Land taitaa löytyä Netflixistä? 🤔 se on sellanen leffa joka mun ”pitäis” katsoa mutta jostain syystä keksii aina jotain muuta kateltavaa! Ehkä vielä joku päivä 😄

    1. Öhh 😀 No melkeen 😀 😀 😀 Mun mielestä selkeesti lähes vappu jo 😀 Ja siis joo, löytyy varmaa jostai näistä suoratoisto-palveluista tai Google leffoista ainakin voinee vuokrata, mut kun tässä kiireisessä elämässä taaperon ja työn kanssa ei voi tuhlata 2 h leffaan, joka ei oo aivan täydellinen 😀

      1. Täällä meillä päin paistaa aurinko nyt ihanasti, joten melkein voi kuvitella että on kesä ;D
        Ja joo, itellä sama, pian 2v täyttävä poika, koulu ja työ niin mielummin käyttää sen pienen oman ajan vaikka kattoen frendejä sadannen kerran kun tietää et se on omaan mieleen! 😀 (ehkä outo ajattelutapa, mm mun miehen mielestä :D)
        Hyvää kevättä ja kesän odotusta teille <3

    1. No eikö se melkeen oo?! 😀 😀 Ainakin mun mielestä siis on lähestulkoot huhtikuu ja kesä jo 😀 (Piti kylläkin lukea puoliväli :D)

  6. Mulla sama vitamiinien kanssa, en meinaa ikinä muistaa! Pakko pitää niitä purkkeja keittiön pöydällä että muistaisin ottaa, mut sit mulle käy niin etten muista otinko vai en 😀😀 Tätä sit pohdin välillä että mitenköhän meni ja jätän välillä ottamatta ku en oo varma ja joskus sit vetelen varmaan tupla-annoksia kun en todellakaan oo varma asiasta 😀 Tällä hetkellä olis vielä tärkeetä syödä ainakin rautaa joka päivä että sais ferritiiniä nousuun mut ei vaan muista! Toi lokerikon käyttö olis siis varmaan järkevää mulle, sit ainaki tietäisin otinko vai en!

    1. Joo, siis sen takia mä menin infuusioon, en ois ikinä saanu mun rauta-arvoja ylös ku unohdan syödä niitä pillereitä 😀 Musta on tosi jännä, että mä muistan joka päivä tunnollisesti antaa lapselle monivitamiinin ja D-vitamiinin ja maitohappobakteerin, mutta itelleni? Ei millää 😀

  7. Mulla sama vitamiinien kanssa. Kummankin raskauden aikana oon tunnollisesti popsinu vitskut.. Mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka lapset kyllä saavat aamuisin vitamiininsa.

  8. Samaistun aika moneenkin kohtaan. 1. Rakastan kindersuklaata ja nimenomaan siinä kindermuna muodossa. Kinder maxi patukat on hyviä, mut ei voita munia 😀 2. Rakastan criminal mindsia ja niitä hahmoja siinä. Jotenkin se on samalla niin lämminhenkinen (henkilökemiat) ja kylmä sarja (aihe). 3. Kotona pitää olla kotivaatteet päällä, ei tulis mieleenkään olla farkut jalassa, hyi. 4. Ruonlaitto on kivempaa isolle porukalle. Oon hyvä tekemään ruokaam, mut esim. tänäänkin söin nuudeleita ja tonnikalaa, koska söin vaan yksin enkä jaksanu vaivautua… 😀 ja 5. Marvelin leffat on ihan parhaimpia, samaten Nolanin Batmanit.

  9. Mäkään en yhtään jaksa suositella La La Landia, niin umpitylsä leffa :/ Odotin suuria kun leffa on kahminut ties mitä palkintoja, mutta petyin isosti. Ja kaikki kinderjutut on parhaita 😀

  10. Siis mää en voi ymmärtää ihmisiä, jotka hengailee kotona esim. farkut jalassa. Mieheni on aina kotona farkut jalassa ja mää kotivaatteissa 😁 Kuulemma jos ostaa mukavia vaatteita niin ne päällä voi olla kotonakin 🙄

  11. Tunnistan! 1,2,3,4,6,7… 9:ttä yritän, mutta aina tulee joku tilanne johon tarvitsee kolikoita, esim. Tori-kaupat. Ärsyttävää, kun ostajalla ei ole tasarahaa.

  12. Kotivaatteet ehdottomasti, vähän välillä nihkeetä kun mies käy kotihousuissa kaupassa ja jättää ne sit vielä kotona päälle… 🙄

  13. Siis ai että, ne meidän lapsuuden kinder-lelut! Itekin monta kertaa viime vuosina tuskaisena marissut näistä uuden ajan tylsistä kinder-aarteista, joissa ei tarvitse edes tyyliin ite koota mitään… Nykyisin tulee melkeen vaan syötyä se suklaa eikä ees viitsi avata sitä sisustaa. Sitä voisi kuvitella tän liittyvän ihan vain tähän melkein 25 ikävuoden paremmalla puolella olevaan ikäänkin, mutta sen verran reilusti on vielä lapsellista intoa täällä jäljellä että siitä se ei kyllä ole kiinni 😀

    Sitten tuo yksin kotona syöminen… Ah, siis niin samaistun tähän! Meitä nyt on täällä vasta kaksi, minä ja tuo mieheke, mutta ihan eri tavalla sitä jaksaa panostaa kun on edes yksi ihminen itsen lisäksi syömässä. Yksinään sitä sitten vetelee just jotain makaroni-jauhelihamössöä tai tuorepuuroja ympäri vuorokauden!

    Ja Criminal Minds nyt vaan on ihan mahtava, hands down. Vaikka tietysti sarjamurhaajat kauhistuttaa asiaankuuluvalla tavalla, on mua aina hirveästi kiehtonut just nää “miksi”-tyyppiset kysymykset, joihin mun mielestä just tää sarja hienosti pureutuu.

    Ei mun pitänyt alkaa tässä nyt kohta kohdalta mitään kommenttiromaania tekemään, mut täällä vaan on tosi hyviä kohtia! Jääköön tää viimeiseksi, mutta tuo kutonen, rintsikat tai ulkovaatteet kotona – ai että! Olin kuukauden verran flunssassa joulun jälkeen, ja sen aikaa työtkin tuli tehtyä poikkeuksetta etänä, kun siihen luojan kiitos on mahdollisuus. Hiihtelin menemään kotosalla mukavissa kotivaatteissa ja kaarituettomissa toppaamattomissa ja mitälieuupuvissa pitsihärpäkkeissä, JOTKA OLI NIIN MUKAVAT! Nyt mä en enää sopeudu takaisin yhteiskuntaan, jossa pitäisi näyttää edustavalta ja käyttää normaaleja rintsikoita! Korkeintaan pystyy esim. illan tai muutaman tunnin päivällä tsemppaamaan 😀

    1. Hei tota, onkohan tässä Lilyn uudessa systeemissä joku häikkä, kun kommenteista tosiaan katoo noi rivinvaihdot/kappalejaot? Tää on nyt toka kerta kun tähän törmään, ja tuntuu vähän tyhmältä kommentoida pidemmin kun se menee tollaseks kamalaksi lukukelvottomaksi pötköksi…

      1. Mä en tiedä miks se näyttää teille siltä, mut kun kommentit on mulla hyväksyttävänä, niin on kappalejako kyllä ja julkaistuissa kommenteissa se musta näkyy normaalisti? 🙂

        1. Aika jännä, mulla ainakin tosiaan näkyy ennen kommentin julkaisua (siis kun oon sen lähettänyt, mutta ei ole vielä “mennyt läpi”) sekä sen jälkeen ne ilman kappalejakoja. Tää sekä mobiililla että läppärillä chromella. Mut hyvä jos ne ees sulla näkyy oikein! 🙂

  14. Kotivaatteet vaihtuu täälläkin heti kotiin tultaessa. En voisi kuvitellakaan olevani kotona farkuissa tai jossain juhlavassa mekossa tms. 😀
    Leffakohta sinällään kolahti mutta supersankarileffojen sijaan katson kaikki Kauhuleffat. En katso juuri koskaan mitään muita leffoja kuin kauhu- tai trillerielokuvia televisiosta, elokuvateatterissa ja eri palveluissa. Poikkeuksena hyvät animaatiot, jotka myös ovat lähellä sydäntä. Esim. tämän vuoden omat odotetuimmat leffat ovat tällainen sekamelska: Uinu uinu lemmikkini, IT osa 2, Lemmikkien salainen elämä 2 ja Toy Story 4 😀

  15. Mun mies saattaa hengata kauluspaidassa koko päivän kotona 😳
    Mun on kyllä pakko saada ne kotivaatteet (jotka ei kyllä tässä tapauksessa oo niin kovin laadukkaita). Meillä käydään myös välillä keskustelua siitä, että olenko todella ihan kohta valmis lähtemään, kun seison alasti vaatekaapin edessä. Kyllä olen. Kotivaatteiden vaihtaminen “oikeisiin vaatteisiin” on ihan viimeinen juttu mikä tehdään ennen ulos lähtöä. Sitä ei voi tehdä esimerkiksi 15 minuuttia ennen.

  16. Kohta 6.Osu ja uppos! Meillä usein kauppakassitkin jää eteiseen, kun pitää eka vaihtaa kotivaatteet päälle. 😀

  17. On kyl sääli, et nykyään kinder-munista saa ihan hirveetä roskaa! Leijonat, kilpikonnat, virtahevot ja hait oli parhautta! 😀

    Ja kyllä: kotivaatteet on must, ei pysty hengaa kotona farkuissa :’)

  18. Täällä myös yksi kotivaatenatsi! O/
    En tiedä, meneekö tämä jo hulluuden puolelle, mutta mullahan on siis porukoiden luona ihan omat kotivaatteet, jotta ei tarvitse erikseen raahata, jos menen päiväksi/ viikonlopuksi kylään. 😀 Yritän saada samaa palvelua isoveljen luokse, koska sanomattakin on selvää, että vanhempani myös pesevät ko. vaatteet ja siellä ne aina puhtaina odottelevat 😂

  19. Oi tää 9, just parasta kun kuulee ja näkee kolikot 🙂 paitsi että mulla on Big Ben 😀 Ekalta yksin tehdyltä reissulta teininä piti tietysti ostaa jokin turistikrääsä, enkä ole osannut luopua. Mulla tosin ei ole ongelmaa etten saisi vietyä ottomaatille. Muuta kuin jännäily että toimiiko se. Joskus oli lyhyen ajan sisällä useamman kerran epäkunnossa kun yritin.

  20. Tuli noista kindereistä mieleen että vieläkö sinulla on herkkulaatikko? Ihailin sitä mutta meillä se olisi sillka mahdottomuus. Kaikki herkut on syötävä heti, ei säily edes vierasvarana.

  21. Monia juttuja joihin pysty samaistumaan, mutta rintsikst kotona on ehdoton no no ! Ja kotiäitinä viihdyn muutenkin päivät pitkät yöpuvussa vaan, koska se on maailman rennointa.

Leave a Reply